Minkä ikäinen voi koiran ostaa?

asiasta yhtään mitään eli periaatteessa vaikka neljän vanha voi käydä ostaas koissun mutta kuten edellinen viesti antoi ymmärtää niin tiettyjen reunaehtojen on syytä täyttyä

Minä ostin ensimmäisen koirani lapinporokoiran kasvattajalta ennen 18vuoden ikää,se oli kesän alku,ja täytin vasta kesän lopussa.Tosin on varmasti useita kasvattajia,jotka eivät myy ala-ikäiselle ihan järki syistä.Itsekkin sen ymmärrän,ja minultakin kyseltiin tarkkaan ennen ku lupasi minulle pennun.Asuin silloin jo omassa asunnossa,joten se oli täysin oma koirani.En olisi edes ottanut koiraa silloin,kun asuin kotona.Minulle oli tärkeää,että vastaan itse koirani koulutuksesta,ja miten sitä koulutetaan.

lllllalllaaa kirjoitti:

Minä ostin ensimmäisen koirani lapinporokoiran kasvattajalta ennen 18vuoden ikää,se oli kesän alku,ja täytin vasta kesän lopussa.Tosin on varmasti useita kasvattajia,jotka eivät myy ala-ikäiselle ihan järki syistä.Itsekkin sen ymmärrän,ja minultakin kyseltiin tarkkaan ennen ku lupasi minulle pennun.Asuin silloin jo omassa asunnossa,joten se oli täysin oma koirani.En olisi edes ottanut koiraa silloin,kun asuin kotona.Minulle oli tärkeää,että vastaan itse koirani koulutuksesta,ja miten sitä koulutetaan.

Lue lisää

Myös minä ostin koiran 12vuotiaana haimme sen yhdessä vanhempien kanssa ja koirani rekisterissä on minun nimeni ei vanhempieni. Kauppakirjaa en löytänyt. Vuosi oli 1979. Hinnan maksoin itse lähes kokonaan ja isäni antoi loppusumman kymmenen prosenttia koiran hinnasta ;)

efwtyreytu kirjoitti:

Myös minä ostin koiran 12vuotiaana haimme sen yhdessä vanhempien kanssa ja koirani rekisterissä on minun nimeni ei vanhempieni. Kauppakirjaa en löytänyt. Vuosi oli 1979. Hinnan maksoin itse lähes kokonaan ja isäni antoi loppusumman kymmenen prosenttia koiran hinnasta ;)

Lue lisää

Edellisiin ja muihin samanlaisiin kokemusperäisiin viitaten, silloinhan asiassa ei ole ongelmaa, jos kauppa molemmin puolin tehdään hyvässä yhteisymmärryksessä ja se myös pitää, vaikka alaikäinen onkin kyseessä (ajavat mopopojat autoillakin ennen kortin saamista, jos eivät satu jäämään ratsioissa kiinni). Mutta alaikäinen on tosiaan lain silmissä vajaavaltainen eikä sellaisen tekemä muu kuin tavanomainen kauppa ole sitova, jos alaikäinen ja/tai hänen huoltajansa tulevat katumapäälle. Mikään ei siis estä kasvattajaa myymästä koiraa alaikäiselle (jos ei sitten vastuullisuus ym.), mutta koska koiran ostaminen ei ole tavanomainen kaupanteko, riski on myyjällä. Alaikäinen kun ei voi tehdä vuokrasopimuksiakaan itse (tämä sille ennen 18 ikävuottaan koiran ostaneelle). Eli käytännössä voi, jos myyjä/vuokranantaja/ muu kaupan toinen osapuoli on halukas, mutta se toinen osapuoli ottaa riskin.

Se lienee jokaiselle selvää, että mitään oikeaa kaupantekoa ei kukaan vastuullinen koirankasvattaja 12-vuotiaan kanssa edes harkitse. Kyllä siinä tapauksessa tarvitaan aina vanhempien suostumus, ja vanhempien nimi kauppakirjaan koiran omistajina. Tai muuten kasvattaja ei ole kulkenut ihan "täysillä" tai kuten jo aiemmassa vastauksessa mainitsin, on ollut jonkinsortin vilunkipelle jo valmiiksi. Eivätkä koirat edes vuonna -79 olleet niin halpoja, että 12-vuotias olisi voinut saada koiran hankintaan riittävän summan itse kasaan (melkoista viikkorahameininkiä tai sitten muutama perintömarkka on ollut jo tuolloin plakkarissa), vaikka iskä pikkuisen olisi jeesannutkin, joten lienee ollut kyseessä kuitenkin vanhempien lahjakoira lapsoselleen..

laissa lukee kirjoitti:

Edellisiin ja muihin samanlaisiin kokemusperäisiin viitaten, silloinhan asiassa ei ole ongelmaa, jos kauppa molemmin puolin tehdään hyvässä yhteisymmärryksessä ja se myös pitää, vaikka alaikäinen onkin kyseessä (ajavat mopopojat autoillakin ennen kortin saamista, jos eivät satu jäämään ratsioissa kiinni). Mutta alaikäinen on tosiaan lain silmissä vajaavaltainen eikä sellaisen tekemä muu kuin tavanomainen kauppa ole sitova, jos alaikäinen ja/tai hänen huoltajansa tulevat katumapäälle. Mikään ei siis estä kasvattajaa myymästä koiraa alaikäiselle (jos ei sitten vastuullisuus ym.), mutta koska koiran ostaminen ei ole tavanomainen kaupanteko, riski on myyjällä. Alaikäinen kun ei voi tehdä vuokrasopimuksiakaan itse (tämä sille ennen 18 ikävuottaan koiran ostaneelle). Eli käytännössä voi, jos myyjä/vuokranantaja/ muu kaupan toinen osapuoli on halukas, mutta se toinen osapuoli ottaa riskin.

Se lienee jokaiselle selvää, että mitään oikeaa kaupantekoa ei kukaan vastuullinen koirankasvattaja 12-vuotiaan kanssa edes harkitse. Kyllä siinä tapauksessa tarvitaan aina vanhempien suostumus, ja vanhempien nimi kauppakirjaan koiran omistajina. Tai muuten kasvattaja ei ole kulkenut ihan "täysillä" tai kuten jo aiemmassa vastauksessa mainitsin, on ollut jonkinsortin vilunkipelle jo valmiiksi. Eivätkä koirat edes vuonna -79 olleet niin halpoja, että 12-vuotias olisi voinut saada koiran hankintaan riittävän summan itse kasaan (melkoista viikkorahameininkiä tai sitten muutama perintömarkka on ollut jo tuolloin plakkarissa), vaikka iskä pikkuisen olisi jeesannutkin, joten lienee ollut kyseessä kuitenkin vanhempien lahjakoira lapsoselleen..

Lue lisää

heh..olen tuo 12vuotiaana aikoinani koirani ostanut. Ja tosiaan koiran rekisterilapussa lukee minun nimeni eli omistajana olen minä eli en tiedä miten laki suhtautui tuolloin minun omistussuhteeseeni koska olin alaikäinen..kauppakirjaan tuli oletettvasti kuitenkin vanhempieni nimi ehkä varma en ole ...mutta eikös silloinkin se ole pitänyt lähettää kennelliitolle ja sieltä sitten paperit..hm..

Mitä tulee koirani hintaan niin tienasin sitä kaksi vuotta edellisen koiramme kuoltua ja vanhempani eivät antaneet rahaa kuin tuon 10 % koirani maksoi tuolloin 500mk ja sain noin 0,50-markan kotitöistä(tiskit,mattopesut etc); aiemmin olin tienannut kelloni joten olin ahkera sillä vanhempani sanoi että saan koiran jos tienaan sen itse. Silloin oli erilainen maailma kuin nykyään -mitään ei saanut ellei tienannut ja viikkorahaa en saanut vaan kaikki piti ansaita. Eli lahjakoira ei ollut paitsi tuon 50mk osalta :)

Ja kyllä minä hoidin koirani sen jälkeenkin. Toki myönnän että olisin kaivannut hieman enemmän apua vanhemmiltani koirani hoitoon...mutta kuten sanoin silloin ei paapottu niinkuin nykyään. Rodun valitsi äitini...eikä ihan helppo sellainen mutta hauska ja toiminnallinen. Ja lapsuuden koirani jälkeen aikuisena ostin toisenkin samanrotuisen.

efwtyreytu kirjoitti:

heh..olen tuo 12vuotiaana aikoinani koirani ostanut. Ja tosiaan koiran rekisterilapussa lukee minun nimeni eli omistajana olen minä eli en tiedä miten laki suhtautui tuolloin minun omistussuhteeseeni koska olin alaikäinen..kauppakirjaan tuli oletettvasti kuitenkin vanhempieni nimi ehkä varma en ole ...mutta eikös silloinkin se ole pitänyt lähettää kennelliitolle ja sieltä sitten paperit..hm..

Mitä tulee koirani hintaan niin tienasin sitä kaksi vuotta edellisen koiramme kuoltua ja vanhempani eivät antaneet rahaa kuin tuon 10 % koirani maksoi tuolloin 500mk ja sain noin 0,50-markan kotitöistä(tiskit,mattopesut etc); aiemmin olin tienannut kelloni joten olin ahkera sillä vanhempani sanoi että saan koiran jos tienaan sen itse. Silloin oli erilainen maailma kuin nykyään -mitään ei saanut ellei tienannut ja viikkorahaa en saanut vaan kaikki piti ansaita. Eli lahjakoira ei ollut paitsi tuon 50mk osalta :)

Ja kyllä minä hoidin koirani sen jälkeenkin. Toki myönnän että olisin kaivannut hieman enemmän apua vanhemmiltani koirani hoitoon...mutta kuten sanoin silloin ei paapottu niinkuin nykyään. Rodun valitsi äitini...eikä ihan helppo sellainen mutta hauska ja toiminnallinen. Ja lapsuuden koirani jälkeen aikuisena ostin toisenkin samanrotuisen.

Lue lisää

Aiemmin jo totesin (ja taisi joku toinenkin todeta), että omistajaksi voidaan merkitä Kennelliiton rekisteriin joku muu kuin kauppakirjan allekirjoittaja. Ei Kennelliitto tänäkään päivänä kysele kauppakirjojen perään, kun pennulle ilmoitetaan uutta omistajaa - kokemusta on viimeksi parin viikon takaa ;D. Mutta kasvattajan eli myyjän suuntaan kauppakirjan allekirjoittajana pitää olla joku, joka on vastuullinen. Ja 12-vuotias ei varmaan ole ollut vastuullinen edes 70-luvulla, vaikka lainsäädäntö joiltakin osin on tiukentunut vasta myöhemmin. ;-)

Varmaan teillä on raha-asiakin mennyt niin kuinka sanot, vaikka tosi ahkera tyttö/poika olet saanut ollakin, että 50 pennin duunisuorituksilla olet tuon summan saanut kasaan. Oleellista kuitenkin on, että "sinun rahasi" tulivat vanhemmiltasi, et siis ollut saanut niitä mistään ulkopuolisesta lähteestä. Melko lailla ikätoverinasi nimittäin totean, että itse en saanut kotitöistä mitään palkkiota - mutta ihan noin tiuhaan tahtiin en "joutunut" kyllä raatamaankaan silloin 70-luvun lopulla.

Lopputulema kumminkin on, että kun ketjun aloittaja kyseli täysi-ikäisyyttä koiran ostamisen ehtona, niin hän ei ehkä 12-vuotiaan näkökulmasta asiaa kysellyt (ainakaan jos oli vähänkään vakavissaan) eikä sinun kokemuksesi 12-vuotiaana "ostamastasi" koirasta ihan aiheeseen istu. Myyjä tuskin olisi sinulle myynyt ilman vanhempiesi nimmaria paperissa, et koiraa olisi saanut lainkaan "ostaa" ilman vanhempiesi suostumusta jne. Mutta hauskoja muistoja tuollaiset "itseostetut" koirat toki ovat. Eikä se, ettei asia ollut ihan niin virallisesti ja laillisesti "sinun" kuin haluat sen nähdä, tarvitse muuttaa lapsuudenkokemustasi nyt vuosikymmeniä myöhemmin millään tavalla. "Minun" tuonaikainen koirani oli muuten virallisesti isäni omistama ja ihka oman koiran sain vasta täysi-ikäisenä omista palkkatuloistani sen hankkiessani.

laissa lukee kirjoitti:

Aiemmin jo totesin (ja taisi joku toinenkin todeta), että omistajaksi voidaan merkitä Kennelliiton rekisteriin joku muu kuin kauppakirjan allekirjoittaja. Ei Kennelliitto tänäkään päivänä kysele kauppakirjojen perään, kun pennulle ilmoitetaan uutta omistajaa - kokemusta on viimeksi parin viikon takaa ;D. Mutta kasvattajan eli myyjän suuntaan kauppakirjan allekirjoittajana pitää olla joku, joka on vastuullinen. Ja 12-vuotias ei varmaan ole ollut vastuullinen edes 70-luvulla, vaikka lainsäädäntö joiltakin osin on tiukentunut vasta myöhemmin. ;-)

Varmaan teillä on raha-asiakin mennyt niin kuinka sanot, vaikka tosi ahkera tyttö/poika olet saanut ollakin, että 50 pennin duunisuorituksilla olet tuon summan saanut kasaan. Oleellista kuitenkin on, että "sinun rahasi" tulivat vanhemmiltasi, et siis ollut saanut niitä mistään ulkopuolisesta lähteestä. Melko lailla ikätoverinasi nimittäin totean, että itse en saanut kotitöistä mitään palkkiota - mutta ihan noin tiuhaan tahtiin en "joutunut" kyllä raatamaankaan silloin 70-luvun lopulla.

Lopputulema kumminkin on, että kun ketjun aloittaja kyseli täysi-ikäisyyttä koiran ostamisen ehtona, niin hän ei ehkä 12-vuotiaan näkökulmasta asiaa kysellyt (ainakaan jos oli vähänkään vakavissaan) eikä sinun kokemuksesi 12-vuotiaana "ostamastasi" koirasta ihan aiheeseen istu. Myyjä tuskin olisi sinulle myynyt ilman vanhempiesi nimmaria paperissa, et koiraa olisi saanut lainkaan "ostaa" ilman vanhempiesi suostumusta jne. Mutta hauskoja muistoja tuollaiset "itseostetut" koirat toki ovat. Eikä se, ettei asia ollut ihan niin virallisesti ja laillisesti "sinun" kuin haluat sen nähdä, tarvitse muuttaa lapsuudenkokemustasi nyt vuosikymmeniä myöhemmin millään tavalla. "Minun" tuonaikainen koirani oli muuten virallisesti isäni omistama ja ihka oman koiran sain vasta täysi-ikäisenä omista palkkatuloistani sen hankkiessani.

Lue lisää

niinhän sanoin että Ilman vanhempiani läsnäoloa en usko koiraa minulle olisi luovutettu.
Mutta rekisteriin ihme kyllä minut laitettiin omistajaksi.koirani oli minun virallisesti jos nyt kennelliiton omistajapaperilla oli merkitystä.

Juu tein kyllä kotityöt ilman palkkaa kuten kaksi sisartanikin mutta ylimääräisistä töistä sain hieman palkkaa joko kodistani tai kotini tuttujeni maton pesusta..isäni maksoi 10 % ilman mitään ihan lahjana ja äitini maksoi pääelättäjänä "palkkani"..kieltämättä olin ylpeä että olin tienannut koirani lähestulkoon kokonaan. Siihen aikaan mitään ei saatu ilmaiseksi. ja silloin vieraidenkinkoiria vietiin ulos ilman rahan kiilto silmissä ja taskurahaa ei tullut...eli ikkunan ja mattojen pesua yms sai tehdä paljon. ;)
Kaksi vuotta kului tähän sekä tienaamiseen että kinuamiseen ja muistan vieläkin sen päivän kun koiranyytti oli sylissäni sen haettuamme ja jännäsin takapenkillä uutta vaihetta elämässämme. En ollut kauniimpaa koiranpentua nähnyt. Olin niin pökerryksissä hausta että ihmettelin mistä se oikein ilmestyi kun piha näytti tyhjältä ja sitten jo pentu olikin sylissäni. :)