Erään uskollisuuden loppu

Olen hämmästynyt miten helposti syrjähyppy tapahtui, miten tilanteeseen päädyttiin ilman humalaista sekoilua, ilman tarkoitushakuista seikkailun etsintää. Ehkä asian ydin olikin siinä mitä ammattiyhdistyksen koulutuspäivien saunaillassa yksi kollega muutaman oluen jälkeen tunnusti: ”En minä pelkää käyväni vieraissa, mutta millä minä pysyn erossa kaikista niistä vanhoista tutuista!”

Olin ollut uskollinen yli kaksikymmentä vuotta samalle naiselle. Ei meidän suhteessa mitään vikaa ollut, ei mitään ristiriitoja. Viihdyimme toistemme seurassa, saatoimme nauttia lasin punaviiniä ja rakastella ex tempore olohuoneen lattialla television edessä tai takkahuoneen sohvalla. Ehkä jonkinlaista jännitystä ilmassa oli siitä että ainokainen tytär oli heti lukion jälkeen muuttanut kauas toiseen kaupunkiin opiskelemaan ja elimme etsikkoaikaa yhdessä 40 kriisimme kanssa miten eletään taas kaksin, miten käytetään aikaa yhdessä ja erikseen. Itse asiassa vaimoni oli ratkaissut asian vielä niin että hänkin päätti viedä loppuun kauan sitten kesken jääneet yliopisto-opintonsa ja hakeutui maisteriohjelmaan joka antoi mahdollisuuden siihen työn ohessa. Luennot ja seminaarit olivat painottuneet iltoihin ja viikonloppuihin. Kannustin vaimoa tähän ponnistukseen, koska myönnän tunteneeni pientä syyllisyyttä läpi vuosien siitä että hänen opintonsa aikanaan jäivät kesken perheen ja työn takia, minun saadessa kuitenkin omani suoritettua.

Olin vienyt vaimoni toukokuisena lauantaiaamuna yliopistolle seminaariin ja itse ajelin työpaikalle tehdäkseni sekalaisia viikon aikana rästiin jääneitä pikkutöitä. Tuolillani oli muistioluonnos Johannalta ja päällä tarralapulla kommenttipyyntöjä. Aloinkin ensimmäisenä tutustumaan tähän dokumenttiin.

Johannan kanssa olimme olleet työkavereita kohta kymmenen vuotta, samalla osastolla viimeiset kaksi. Hän oli muutaman vuoden nuorempi, ei naisena mikään silmiinpistävän kaunis mutta omalla tavallaan viehättävä, solakka, sirot kasvonpiirteet, lähes olkapäille yltävät punaruskeat hiukset. Työtoverina ensiluokkainen, älykäs, oikeudentuntoinen ja kiltti, ei kuitenkaan mikään nahjus. Johannan elämässä avioero oli kulkenut lävitse muutamia vuosia sitten ja hän asui nyt kaksin kymmenvuotiaan poikansa kanssa. Ihailin erityisesti Johannan korrektia suhtautumista eroonsa ja entiseen puolisoonsa, toisin kuin useiden konttorin eronneiden kohdalla, jossa ex-puoliso joutuu parjaamisen ja usein kovasti naivin loanheiton kohteeksi. Johannan kypsä asenne viehätti minua.

Niin henkisistä kuin fyysistä viehättävistä piirteistä huolimatta näytti silti että Johannan elämään ei uutta kumppania ilmestynyt. Konttorilla toisinaan jotkut pahasuiset arvuuttelivat ääneenkin Johannan miesasioita, mutta itseltään häneltä ei asiaan juuri kommentteja saatu. Minulle hän kerran kertoi olevansa tyytyväinen elämänsä nykytilaan jossa poika oli joka toisen viikonlopun isällään ja hänellä oli aidosti omaa aikaa lukea ja levätä ja käydä kävelyillä tai uimassa. Joskus hän kertoi vapaana viikonloppunaan käyneensä jonkun ystävättärensä matkassa näyttelyissä tai messuilla, joskus teatterissa tai elokuvissa.

Luettuani Johannan luonnoksen ja tehtyäni siihen joitakin merkintöjä hetken mielijohteesta tartuin työpuhelimeeni ja soitin hänelle kotiin.
-   No Antero täällä, terve, häiritsenkö näin lauantaiaamulla.
-   Ei mitään, olen yksin kotosalla, Joni on isänsä luona.
-   Minä voisin tuoda sen luonnoksen kommentteineen vaikka heti, jos sinulla ei kiireitä ole, vaikka se varmaan maanantaiseenkin joutaisi odottamaan. Joitakin tuoreita ajatuksia minulla nyt siitä olisi.
Kuulostelen Johannan äänestä sävyä ja havaitsen siinä ehkä pienoista yllätystä siitä että olen työasialla liikenteessä näin viikonloppuna. Kotvasen mietittyään hän kuitenkin pyytää minua tulemaan vaikka heti.

Muutamassa minuutissa ajan paperit salkussa Johannan asunnolle. Hän on pukeutunut vanhoihin farkkuihin ja jo hieman kuluneeseen hihattomaan t-paitaan. Sisään astuessani hän hihkaisee:
-   Terve. Älä hämmästy, täällä on juuri viikkosiivouksen aloitus, koeta mahtua sekaan.
Väistelen eteisen lattialla lojuvaa imuria ja seuraan Johannaan keittiöön jossa on kahvia tippumassa. Paperit antavat odotuttaa salkussa, käymme istumaan kuppien ääreen.
-   Siivoamallakos vapaa nainen viikonloppua viettää, sitähän voisi lähteä kaupungille ja baariin etsimään vähän säpinää elämään!
Heitän lauseeni puolileikilläni tarkkaillen Johanna reaktioita. Vaivaantumatta hän kuitenkin vastaa ja hymyilee.
-   Ei ole minun tyyliäni, ainakin kavaljeerin luottokelpoisuus pitää tarkistaa ensin
Sitten Johanna katselee hetken miten kuplapyörre kupissaan hakeutuu reunaan ja jatkaa.
-   En minä juuri jaksa käydä baareissa, niissä aina joku humalainen pyrkii kaulailemaan tai ainakin selittämään jotain. Joskus minua nolottaa niiden puolesta. Itse asiassa, en minä voisi kuvitella lähteväni jonkun tuntemattoman matkaan, minä pelkään kaikenlaisia psykopaatteja ja sarjamurhaajia. Jos olisin reippaampi, voisin ehkä joskus harrastaa jotain yhdenyön juttuja… tai vaikka yhden viikonlopun tai jotain …
Olin hämmästynyt hänen avautumisestaan. Olin aina ollut avoin näkemään uusia piirteitä ihmisissä ympärilläni ja nyt katsoin Johanna sillä silmin. Sanoin hänelle, vaikka sanojen löytäminen ja lauseen muotoilu oli vaikeaa.
-   Muistan mitä olemme puhuneet joskus siitä miten et halua uutta parisuhdetta sotkemaan selväpiirteistä elämääsi, mutta minusta tuntuu hassulta ja vähän pahaltakin että joudut elämään ilman fyysistä läheisyyttä.
Jatkan vielä vähän provosoivasti.
-   Eikös sinkut järjestä itselleen sellaisen vakipanon, jossa tehdään sopimus turvallisesta seksistä.
-   Ensinnäkin minä en koe olevani sinkku ja minusta se on aika hölmö sana joka tuo mieleen sellaisen kumiankan joka tööttää peffasta puristettaessa. Ja samaten vakipano tai fuckbuddy ovat rumia sanoja…
Hetken mietittyään Johanna jatkaa.
-   Minulla on ystävätär jolla oli tällainen vakiojuttua, he kutsuivat sitä rakastelukumppanuudeksi, mikä on aika kaunis sana noihin toisiin verrattuna. Mutta se kaunis sanakaan ei taannut sitä että homma olisi toiminut. Vuoden aikana se mies ihastui ja rakastui ystävättäreeni ja alkoi halutakin jotain enemmän, eli se ei toiminut, koska ihmiset evät voi sopia noin vain tunteistaan.
-   Okay, idealistista eli ei ilmeisestikään ole kovin helppoa löytää ihmistä jonka kanssa se onnistuisi.
Johanna nyökkää ja juomme loppuun kahvit alkaen läpikäydä sen jälkeen mukanani tuomia papereita. Katselen häntä koko ajan nyt kuin uusin silmin, ihminen ei todellakaan voi mitään tunteilleen. Johannalla on kauniit suuret silmät ja pieniä viehättäviä eleitä hänen korjatessaan hiussuortuvaa korvallisellaan olleessaan kumartunut tekemään merkintöjä paperiin tai siroilla pitkillä sormillaan liikuttaessaan kynää paperin reunassa läpikäydessään tekstiä rivi riviltä.

Läpikäytyämme luonnoksen teen lähtöä eteisessä Johannan saattaessa minua ulko-ovea kohti. Käännymme vielä ovella vaihtamaan muutaman sanan jolloin ojennan käteni ja kevyesti sivelen hänen poskeaan. Johanna säpsähtää vähän.
-   Antero!
Minä astun askeleen lähemmäs asettuen hänen eteensä kuin tanssiin lähdettäessä, laskien toisen käteni kevyesti selälle, toisella tarttuen hänen käteensä ja katson häntä silmiin. Johanna vastaa katseella ja kuin ikuisuuden seisomme odottamassa jonkin mystisen vierimistä maagisen potentiaalivallin ylitse. Tuntiessani sen tapahtuvan sisälläni suutelen Johannaa.

Vain ensimmäisen sekunnin hänen huulensa ovat nyrpeät, ohutta viivaa, sitten ne kääntyvät ulos, lämpiminä ja jäntevinä ja ahnaiksi käyvinä. Puristan häntä lähemmäksi, annan kieleni leikkiä ja tutkia minulle tuntemattomia sopukoita. Tunnen nuorenevani ainakin ne muutamat vuodet joita meillä on ikäeroa, ehkä veikeästi poikamaisemmaksi, valmiiksi kuin partiolainen jänniin uusiin seikkailuihini.

-   Johanna, sinä olet niin kaunis.
Johanna nostaa sormen huulieni eteen. En puhu, vaan suutelen uudelleen puristaen hänet aivan kiinni itseeni tuntien rintojen pehmeyden. Toinen käteni on edelleen selässä, toinen koettelee jäntevää niskaa sormien pyöritellessä ja haroessa hiuksia. Huojumme eteisessä kompastellen lattialla lojuvaan imuriin.

Tuntuu kuin Johanna epäröiden yrittäisi työntää minua irti itsestään, katson häneen ja näen katseessa epäröivää, kysyvää. Hänen kätensä pitävät kiinni ranteistani ja tunnemme kumpikin toistemme nopean sykkeen. Nostan käteni hänen poskelleen ja annan sormenpäivän hivellä poskipään nukkaa, kohotan hänen kasvojaan ja tutkin katseellani hänen vihreitä silmiään. Johannan kädet valahtavat hervottomina sivuille.

-   Antero, sinun on mentävä pois, itsesi takia, pyydän.
Tunnen miten sydämeni hakkaa, nivusissani pakottaa. Käteni liike pysähtyy hetkeksi, jotain konservatiivista kulkee jossakin syvällä mutta kiihko ei anna sen nostaa päätään. Kuin ääni joka sanoo, tämä rikos on jo tapahtunut, ota siitä irti koko hinnan edestä. Sitten tartun hänen t-paitansa helmaan ja vedän sen pois tiputtaen eteisen lattialle. Vien suuni solisluulle aivan rintaliivin olkaimen viereen ja maistelen hänen ihonsa aavistuksen suolaista makua. Siitä annan huulieni tehdä pitkiä tutkimusretkiä ylös kaulalle ja alas kohti rintojen väliä. Kun yritän epätoivoisesti näprätä auki liivien hakasta vapisevin sormin, pyöräyttää Johanna näppärästi liivit yltään.
-   Antero, minä en haluasi että meidän käy näin.
Johannan ääni on anova, mutta kuulen siitä myös että hän käy sisäistä kamppailu siitä onko hänen viestinsä ehdoton vai ei. Astun askeleen taaksepäin katsellen häntä. Johanna katsellee minua pää kallellaan peitellen rintojaan käsillään. Siirryn sitten suutelemaan hänen rystysiään ja hellävaroin siirrän kämmenet pois rintojen päältä. Huuleni siirtyvät rusottaville nännipihoille, kostea jäntevä kielenkärkeni tutkii pinnan jokaisen poimun ja saa kaksi tuttimaista nänniä työntymään esiin. Johannan sormet harovat hiuksiani ja ohjailevat päätäni rinnalta toiselle.

Kun yritän siirtyä alaspäin, ohjaavat Johannan kädet minua ryhdistäytymään seisomaan ja alkavat sitten avaamaan paitani nappeja. Saatuaan karvaisen rintani esiin, siirtyvät kädet haromaan ja puristelemaan sitä, tutkien ja etsien vartaloni muotoa. Tipautan paidan kokonaan pois päältäni ja Johanna suutelee kaulaani. Vedän hänet sitten aivan liki karvaista rintaani vasten tuntien hänen kukkaisen pehmeytensä. Olemme hiljaa liikkumatta puristautuneina toisiimme.

Käännän hänet edessäni selin itseeni ja puristelen hänen rintojaan takaapäin, ottaen nuo rusottavat tutit sormiini samalla suudellen niskaa josta Johanna sipaisee hiukset syrjään aina uudesta kohdasta osoittaen samalla: tuonne, suutele tuonne ja taas tuonne. Käteni valuvat hänen rinnoiltaan alas uumalle, tuntien farkkujen alla korkean suoliluun harjanteen, ja kiinteän litteän vatsan. Avaan hänen vyönsä soljen ja vedän vyön sivuun. Johanna avaa itse housujen napin ja työnnän käteni ylhäältä sisään suoraan hänen kummulleen.

Johanna on edelleen selin minuun. Oikea käteni on hänen housuissaan hävyllä ja vasemmalla koskettelen vuoroin kumpaakin rintaa. Alan hieromaan hänen häpyään painaen samalla häntä itseeni vasten niin että hän tuntee verentungoksen elimessäni housujeni sisällä. Johannan liike sulaa auttamaan käteni työtä, liikkeiden rytmin nivoutuessa hänen vuoroin aavistuksen varvistaessa ja antaessa reisiensä erkaantua, vuoroin puristaessa ne käteni ympärille. Johannan hengitys alkaa huohottaa ja rytmimme kiihtyy koko ajan. Lopulta hänen polvensa horjahtavat ja tuen hänet toisella kädellä tiiviiseen syleilyyn.

Johanna kääntyy tärisevin polvin ja käy eteeni polvilleni avaten ja laskien kaikki housuni. Hän kuljettaa seisovaa elintäni varovasti peukalohangassaan, tutkien sen lujuutta ja muotoa. Sitten hänen etusormena varovasti koskettelee terskaa, siirtyen sitten alas vartta kivespusseille.
-   Johanna, minä kohta …

Johannan kohottauduttua lasken alas hänen farkkunsa ja valkoiset pikkuhousut. Annan sormieni taas kiihottaa hänen kostean häpynsä herkkiä kohtia. Potkaisemme housut pois nilkoistamme ja katselemme toisiamme hetken. Sitten Johanna tarttuu käteeni ja ohjaa minua makuuhuoneeseensa petaamattoman sängyn luo.
-   Minulla on vielä … kierukka … jos sinä luotat siihen
Nyökkään ja seuraan kuinka Johanna laskeutuu selälleen sängylleen, levittäen ja nostaen polviaan ylös. Käyn etunojaan hänen päälleen katsellen alas välimme kuinka hän toisella kädellä levittää huulensa ja toisella ohjaa elimeni sisälle.

Painun hitaasti sisään taivaallisen tunteen vallassa. Aluksi liikun vain minä, mutta Johannan lantio alkaa kiertää allani, painaen ja nousten vastaan. Hänen kätensä harovat hiuksiani ja kuulen korvani juuressa hänen voihkivan ääntelynsä. Tunnen miten hänen pohkeensa nousevat välillä kyljilleni, välillä ne erkanevat kauemmassa jalkojen antaessa lisää vauhtia liikkeeseen. Tunnen miten hän jännittyy allani, hänen kätensä ristiytyvät niskallani ja suusta pääsee sarja parahduksia joita häveliäästi hän koettaa peitellä. Silloin en voi minäkään enää pidätellä vaan tunnen sisälläni ne nautinnon sykäykset purkautuessani hänen sisäänsä.