Tuhoammeko luontomme kokonaan

Oma mielipiteeni

Itse annan oman pienen panokseni mieluummin luonnonsuojeluun kuin nykymuotiseen "kehitysapuun". Luonnon kantokyky on tullut vastaan ja nälkä tauteineen on tästä väistämätön seuraus, joka on tarkoitettu korjaamaan tilanne. Kehitysapu nykymuodossaan on kuin rottien ja varikisien ruokkimista. Ihmeellistä vain, että sitä tehdään oikein valtion varoilla vaikka muuten ruuanjätteitä ei saisi jättää varisten ja rottien syötäksi.

Voi kuulostaa pahalta mutta taitaa olla silti totta. Vai mitä mieltä täällä ollaan?

19

482

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • watchmen

      Minäkään en voi ymmärtää tätä ihmisiin kohdistuvaa kehitysapua ym vouhotusta. Ihmiset sikiävät enemmän kuin rotat ja elinikää pyritään vaan pidentämään eikä syntyvyyden säännöstelyyn haluta puuttua. Kaikki luonto tuhotaan ja luonnonvarat kulutetaan loppuun ihmisen rajattoman typeryyden ja itsekkyyden toimesta. Minäkin annan pienen panoksen ympäristölle mutten senttiäkään ihmiselle. Jälleen kerran masennun kuin Kanadasta oli uutinen että halleja teurastetaan siellä yli 200 000 turkakannan pienuuden takia, vaikka kalakannat on häviämässä ylikalastuksen seurauksena. Tämä vain pienenä esimerkkinä Idioottimaisesta/moraalittomasta toiminnasta, vaikka eihän ihmiseltä muuta voi odottaakaan. Mitähän sitten aletaan vainoamaan/tuhoamaan kun luonto on lopuillaan ja ihmisiä tämä ennustettu 25 miljardia eikä hyödykkeitä ja ravintoa riitä enää kaikille eikä luontoa ole??

      • susimylläri

        Jossain kohdin voin yhtyä edellisten kirjoittajien mielipiteeseen. Ensinnäkin en kannata nykyaikaista kaikenkattavaa kehitysapua, jonka pyrkimyksenä on nostaa alueiden kehitys länsimaiselle tasolle.
        Yritys on tuhoon tuomittu ja sen loppuunvieminen merkitsisi tuleville sukupolville vaikeuksia hupenevien raaka-aineiden ja muiden luonnonvarojen suhteen.
        Ainoa oikea tapa antaa kehitysapua on kohdentaa se luonnonvaroja säästävään tekniikkaan tai vapaaehtoiseen väestönkasvua rajoittavaan neuvontaan ja muuhun vastaavaan toimintaan.
        Toisaalta taas en ymmärrä joidenkin ihmisten tunnepitoista suhtautumista luontoon, jossa ollaan milloin minkin "uhanalaisen" lajin suojelijoina henkeen ja vereen, tuntematta ko. lajin todellista suojelutarvetta.
        Esimerkkinä mainitsemasi kanadan hylkeet, jotka ovat olleet yli sata vuotta voimakkaan metsästyksen kohteena.
        Nämä hylkeet eivät ole suojelun tarpeessa biologisessa mielessä ja niiden aikaisempi metsästys on osaltaan lisännyt turskan ja muun kalan saalismääriä alueella.
        Vuosituhannen lopun ylikalastus romahdutti turskakannan, joten nyt suoritettava hylkeiden vähentäminen, vähentää tulevaisuudessa muihin kalalajeihin kohdistuvaa ylikalastus uhkaa.

      • Mustapääkerttu
        susimylläri kirjoitti:

        Olen samaa mieltä väestönkasvu- ja kehitysapumielipiteistänne. Lisään tähän oman huolenaiheeni. Kansan tietämys ekologiasta on nollatasoa. Sanaa kyllä käytetään huolettomasti mutta lähes aina hyvin rajoittuneissa puitteissa.
        Suomessa ei liene saatavissa yhtäkään sellaista ekologian perusteosta, jonka jokamies/nainen pystyisi sulattamaan. Koulussa ekologian asema ei ole kehuttava. Kuitenkin päätöksiä tehdään, esimerrkinä vain yritys painostaa turve uusiutuvaksi luonnonvaraksi. Totuudellisuuden loukkaus ei huoleta poliittisia päättäjiä.

      • huuhaaegolostit
        Mustapääkerttu kirjoitti:

        ihminen elänyt luonnosta vuosituhansia. Sana ekologia on näitten höperehtijöitten sana jota ei tavallisen ihminen tarvitse.

      • Mustapääkerttu
        huuhaaegolostit kirjoitti:

        ihminen elänyt luonnosta vuosituhansia. Sana ekologia on näitten höperehtijöitten sana jota ei tavallisen ihminen tarvitse.

        Siinähän se nollataso tuli näytettyä.

      • A.p.

        Kaikessa kuultaa läpi tämä kilpailutilanne. Pitää kalastaa ja hävittää tiettyjä kaloja, jottaa saadaan enemmän haluttuja saaliskaloja. Pitää hävittää hylkeitä, jotta ne eivät syö ihmisten kaloja. Voi helvetti. Siis meressä ei riitä enää kaloja hylkeille, haille, linnuille, vaan kaikki on korvamerkitty ihmisten ruuaksi.

        Tehokalastus jo sinällään vähentää näistä kaloista riippuvaisten eläinten määrää rajusti, koska saalistusmahdollisuudet heikkenevät. Mutta tämäkään ei riitä! Metsästäjät toisaan haluavat omistaa kaiken. Haukka on paha kun syö jäniksiä ja kanalintuja, kettu on paha kun syö jäniksiä. Susi on paha kun syö hiriviä ......

      • Susimylläri
        A.p. kirjoitti:

        Sinulla on kielteinen asenne kalastukseen ja metsästykseen ja se lyö läpi kirjoituksessasi.
        Kalastukselle, metsästykselle, maanviljelylle, metsätaloudelle, luontomatkailulle ja muulle luonnon virkistys- ja hyötykäytölle on löydettävissä oikea toteutustapa mikä toteuttaa ns kestävää kehitystä.
        Luonnon kantokyky ja monimuotoisuus on säilytettävä tämä on selviö, mutta miten se toteutetaan jäänee ikuiseksi kiistakapulaksi.
        Väestönkasvu, ryöstökalastus ja ryöstöhakkuut ovat suurimmat tämän sektorin ongelmat, mutta valitettavasti ympäristöjärjestöjä kiinnostaa eniten tunteisiin vetoavat ja mediaseksikkäät valas ja hylje tempaukset.
        Tämä on typerää ja lyhytnäköistä ympäristöpolitiikkaa ja vastuun siitä kantaa lähinnä Greenpeace mikäli tyyli ei muutu.

      • eh eh
        Susimylläri kirjoitti:

        ...lopetetaan soskun avustukset niin ituhipit joutuu tekee töitä elannon etee...ei riitä aika sit joutavuuksii...

      • plussaa ostamatta
        susimylläri kirjoitti:

        Jossain kohdin voin yhtyä edellisten kirjoittajien mielipiteeseen. Ensinnäkin en kannata nykyaikaista kaikenkattavaa kehitysapua, jonka pyrkimyksenä on nostaa alueiden kehitys länsimaiselle tasolle.
        Yritys on tuhoon tuomittu ja sen loppuunvieminen merkitsisi tuleville sukupolville vaikeuksia hupenevien raaka-aineiden ja muiden luonnonvarojen suhteen.
        Ainoa oikea tapa antaa kehitysapua on kohdentaa se luonnonvaroja säästävään tekniikkaan tai vapaaehtoiseen väestönkasvua rajoittavaan neuvontaan ja muuhun vastaavaan toimintaan.
        Toisaalta taas en ymmärrä joidenkin ihmisten tunnepitoista suhtautumista luontoon, jossa ollaan milloin minkin "uhanalaisen" lajin suojelijoina henkeen ja vereen, tuntematta ko. lajin todellista suojelutarvetta.
        Esimerkkinä mainitsemasi kanadan hylkeet, jotka ovat olleet yli sata vuotta voimakkaan metsästyksen kohteena.
        Nämä hylkeet eivät ole suojelun tarpeessa biologisessa mielessä ja niiden aikaisempi metsästys on osaltaan lisännyt turskan ja muun kalan saalismääriä alueella.
        Vuosituhannen lopun ylikalastus romahdutti turskakannan, joten nyt suoritettava hylkeiden vähentäminen, vähentää tulevaisuudessa muihin kalalajeihin kohdistuvaa ylikalastus uhkaa.

        kaivataan niin luonnon suojeluun kuin sen suojelun vastustamiseenkin, faktat esiin.

      • massa on ku massii
        Mustapääkerttu kirjoitti:

        Olen samaa mieltä väestönkasvu- ja kehitysapumielipiteistänne. Lisään tähän oman huolenaiheeni. Kansan tietämys ekologiasta on nollatasoa. Sanaa kyllä käytetään huolettomasti mutta lähes aina hyvin rajoittuneissa puitteissa.
        Suomessa ei liene saatavissa yhtäkään sellaista ekologian perusteosta, jonka jokamies/nainen pystyisi sulattamaan. Koulussa ekologian asema ei ole kehuttava. Kuitenkin päätöksiä tehdään, esimerrkinä vain yritys painostaa turve uusiutuvaksi luonnonvaraksi. Totuudellisuuden loukkaus ei huoleta poliittisia päättäjiä.

        Luonnonsuojelusta ja luonnosta tiedetään säälittävän vähän, sitä ei ole koskaan nähty kyllin tarpeelliseksi koska usein menee niin että kun joku alkaa vinoon mennä niin massa seuraa eikä oikein kukaan kykene siirtämään vinoumaa takaisin terveelle pohjalle jotta massa seuraisi mukana.

      • jkr...
        huuhaaegolostit kirjoitti:

        ihminen elänyt luonnosta vuosituhansia. Sana ekologia on näitten höperehtijöitten sana jota ei tavallisen ihminen tarvitse.

        se on elänyt ne vuosituhannet, siinä ero

    • säännöstely olisi todella vakavasti otettava mietintään.
      Jos esimerkiksi äiti saa synnyttää 2 lasta ja sen jälkeen hänet leikataan, kuulostaisiko julmalta? Julmaltahan tuntuisi ajatella sekin että suurperheiden lapset (3-15) ja heidän lapset (3-15) kärsisivät enemmän kun heitä olisi enemmän kulutusta lisäämässä. Ei elämätön elämä niin sureta kuin elämän sammuttaminen?

    • korventuva noitako

      ole olemassa kun ajatellaan että monista etelän maista viedään sen luonnonvarat ja teetetään halvalla työ mutta mitään ei tahdota antaa takaisin, ketkä ovat rottia ja kenen laivassa?
      Taidetaan olla paljon syylisempiä me, jotka tähän tuhlailevaan ja seurauksista piittaamattomaan elämänmuotoon olemme mukaan lähteneet? Silti soisin että jos ja kun on alettava vähentämään kansoitusta niin se koskisi kaikkia ollen ennaltaehkäisevää, ei suinkaan niin että jo eläviä alettaisiin teurastamaan tai hylkimään?

    • ei siimaa

      ovat onneksi lisääntyneet, mukava elämäntapa vailla suurempaa vastuuta, siis ei lasta tai lapsia.
      Tämä elämänmuoto voi tuntua joistakin raskaalta mutta maailman tilaa ajatellen se tuntuu hyvinkin ymmärrettävältä elämäntavalta.

      • ei mukuloita

        kysymys, että mistä tulevat veronmaksajat tulee?

      • matikka haltuun
        ei mukuloita kirjoitti:

        kysymys, että mistä tulevat veronmaksajat tulee?

        ne veronmaksajat niinkuin ennenkin.
        Niitä ei vain toivottavasti tule enää yhtä paljon eli liikaa jotta menestyisivät ja kauan eläisivät paremmin.
        Mutta kun yksi syö on yhden ruokamaksu, kun syöjiä on kaksi on kahdesta maksukin jne...
        Kun syöjiä on valtavasti niin silloin tarvitaan jo erikoisjärjestelyjä jotta kaikille riittäisi ruoka, kun syöjiä on likaa ja kaikille ei enää riitä ruoka, mitä teet, jaatko ruoan, kuinka pitkälle voit siinä jaossa mennä?

      • eh eh
        matikka haltuun kirjoitti:

        niimpä ainut sallittu kehitysapu afrikkaan olis kortsut...

      • Niin ymmärrät
        ei mukuloita kirjoitti:

        kysymys, että mistä tulevat veronmaksajat tulee?

        Luonnon kantakyvylla ja luonnon varoilla on rajansa. Mitä enemmän käyttäjiä, sitä vähemmän siitä riittää yhdelle. Eikös Intiassa ja Kiinassa ole muka riittävästi veronmaksajia, ei silti taida mennä kovin hyvin?

      • veroja maksava
        Niin ymmärrät kirjoitti:

        Luonnon kantakyvylla ja luonnon varoilla on rajansa. Mitä enemmän käyttäjiä, sitä vähemmän siitä riittää yhdelle. Eikös Intiassa ja Kiinassa ole muka riittävästi veronmaksajia, ei silti taida mennä kovin hyvin?

        veronmaksaja on tässä keskustelussa ymmärretty samaksi kun kansalainen, ja sehän ei pidä paikkaansa.
        Ihmisiä on täällä meilläkin, mutta ei kotiin sossuavulla syötetty mikään veronmaksaja ole. Työtä olisi tehtävä jotta tuloa muodostuisi, siitä sitten se vero maksetaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      122
      10076
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      78
      5016
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      69
      4852
    4. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      7
      3300
    5. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      14
      2517
    6. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      107
      1740
    7. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      55
      1580
    8. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1536
    9. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      59
      1464
    10. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      66
      1412
    Aihe