Kilpikonna ja olkimarsalkka

Suosittelen minäkin tätä kirjaa. Luen sen noin 2-3 vuoden välein ja puista päätäni; minusta ei ollisi ollut reppanan hoivaajaksi, vaikka miten olisi kyse nerosta.
Olen itse hiukan liian nuori 60-luvulle, mutta kyllä tapakulttuuri on tuttu perheenjäsenten kertomana.

Mielestäni paras Saarikoski-kirja, Tarkan tiiliskivet mukaan lukien.

Saarikoski vain taitaa jäädä oman aikansa ilmiöksi. Toisten kääntämiä kirjoja pantiin hänen nimiinsä (Donleavyn "Holtiton mies") ja hänen kääntämiään kirjoja käännetään jo nyt uusiksi ("Sieppari ruispellossa"). Saarikosken runot ovat menneen talven lumia; niissä on paljon käsittämätöntä ja lainattua. Ne on unohdettu! Jaa ei vai? Lausupa mielessäsi yksikin Saarikosken säe ulkomuistista!

Politiikassa Saarikoski oli hölmö suunsoittaja, kuten tunnettua.

Proosatekstissään Saarikoski vähätteli esimerkiksi V.A.Koskenniemeä nimeämällä "Yksin oot sinä ihminen / kaiken keskellä yksin"-säkeen latteudeksi. Kuitenkin hän on itse tunnetuimmassa kokoelmassaan, sen viimeisessä runossa käyttänyt Koskenniemen tunnelmakuvaa lahoavista puuristeistä melkein sellaisenaan. -Kyllä Saarikoski oli Koskenniemensä lukenut vaikka ei sitä tunnustanutkaan.

Saarikosken omista kirjoista pidän eniten "Kirje vaimolleni"-teoksesta ja jostakin syystä myös "Aika Prahassa"-kirjasesta. Kaksi viimeistä päiväkirjanomaista proosateosta ovat tunnustuksellisuudessaan mielenkiintoisia. Lukukelpoisia mutta eivät mitään suurta kirjallisuutta.

Saarikoskesta tuli äskettäin ohjelma Teemalta.

Siinä eräs totesi, että Saarikoski oli kirjoittajana parhaimmillaan kirjoittaessaan päiväkirjaa. Proosaa hän ei hallinnut. Runoista ei puhuttu mitään.

Se oli kauniisti sanottu aikansa lahjakkuudesta. Jotakin hyvää sentään löytyi.

Se, ettei ulkoa osaa jonkun runoa, ei tarkoita, etteikö runoilla ole merkitystä. Ottakaa hyvät ihmiset selvää runojen syntytaustasta jos haluatte. Sieltähän ne avautuvat ja ammentuvat, niin töistä kuin luetuista ja koetuista - kerroksittain, limittäin, suoraa tai muuten.

Jos Saarikoski kiinnostaa muutenkin kuin hyvin kirjoitetun Tuula-Liina Variksen Olkimarsalkan kautta, ilman muuta kannattaa lukea kaikki käsiinsaatavat tekstit häneltä ja hänestä.

Minulle sopivin järjestys on ollut lukea ensin kaikki Saarikosken tuotanto ja niihin rinnalla taustoja löysähkösti. Sen jälkeen läheistensä julkaisut (viimeisin lienee Saska Saarikosken Sanojen Alamainen) ja Tarkan Saarikoski-kirjat. Joka väliin tilkkeeksi sopii aina tutustua taas kertaalleen platon, sokratees ylin aristoteles -linjaan, saphoon, aristofanekseen...yhyttää ja yhdistellä...kukin viehtymyksensä mukaan.

Uskallanpa silti väittää, että kaikesta kirjosta - kun henkilöstä kaikki sälä karistetaan pois - jäljelle jää lahjakas nero. Silti -kuten toisesta ihmisestä yleensä - meille jää hänestä myös salattua, tahdommepa tai emme.

nimim. jopa sisarussarjan jokainen jäsenkin kokee vanhempansa ihan omasta näkökulmastaan, siksi...

Haipattu alkkisreppana, ja mikä sitä Varistakin vaivasi kun hankki mukulan siihen läpeen? Ym. Olipa vastuullista. Sitten vatvotaan sitä suota vielä julkaistun kirjan verran. Että joo. Joillakin kai on se käsitys, että mitä enemmän joku hyypiö riehuu, sitä isompi taiteilija.

Tietääkö joku, onko T-L Variksen teoksia ruotsinnettu? Tai ylipäätänsä käännetty eri kielille? Olisi mielenkiintoista tietää, onko hänellä lukijoita Suomen ulkopuolellakin.

Variksella on muitakin hyviä kirjoja. Kilpikonnan ja Olkimarsalkan luin 16 vuotta sitten. Karisi kaikki "glamour" . Vaikka ei olisi runoilija,nin alkoholistin puolisona on raskasta. Saarikosken runoista minulla on pokkariversio. Silloin tällöin selaan ja luen muutaman. Saarikosken mustikka-runo on yksi ihanista.Meni jotenkin näin: Mennään mustikkaan ja oltaisiin kaikki sovussa ..