Epäilen itselläni vahvasti ADHD:ta, mutta toisaalta en pysty vakuuttumaan täysin luuloistani, sillä minulla on taipumus punnita itselläni vaikka ja mitä asioita, toisaalta olen tehnyt sitä pienestä pitäen, nyt täysi-ikäistyneenä vielä enemmän.. Testasin itseni netissä ja sain korkeat pisteet, 101 pinnaa.
Olin lapsena kyllä aikamoisen rauhallinen, toisaalta olinkin taipuvainen uppoutumaan omaan maailmaani ja tekemään omia pikku juttujani, milloin mitäkin. Olin aivan fanaattinen hevoshullu niin kuin monet pikkutytöt, mutta käytin kaiken aikani niin ratsastukseen kuin hevosista piirtämiseen ja kirjoittamiseen. Opiskelin myös vuosia itsekseni kaikkea hevosroduista hevosenhoitoon, erilaisiin ratsastustekniikoihin ym. ym. Tein sitä mielestäni jo melkein pakkomielteisesti. Yksi yhdistävä tekijä "pänttäämisessäni", piirtelyssä ja kirjoittelussa oli se, etten saanut koskaan mitään kunnolla loppuun. Minulla oli aina monta rautaa tulessa, huone oli täysi sekasotku ja puolivalmiita luonnoksia siellä täällä. Pidin myös kolmea päiväkirjaa samanaikaisesti, koska pidin kirjoittamisesta. Sulkeuduin mielelläni huoneeseeni heti koulun jälkeen ja olin siellä iltaan asti tekemässä projektejani.
Enpä ollut lapsena kuitekaan järin kiinnostunut muista ihmisistä, korkeintaan minua vanhemmista. Omanikäiseni seura ei kiinnostanut, olin mieluummin omassa mielikuvitusmaailmassani tai eläinten kanssa. Sitäpaitsi tunsin itseni jotenkin ulkopuoliseksi omanikäisteni tyttöjen seurassa, olin ehkä hieman katkera ja kateellinen siitä, että en kuulunut jotenkin porukkaan. Oloni oli usein epänormaali.
Vaikka luonnehdinkin itseäni pääosin rauhalliseksi lapseksi, minulla oli myös ns. pimeämpi puoli. Olin jatkuvasti turhautunut ja olo oli melko aggressiivinen, purin sitä mm. manipuloimalla ja käymällä käsiksi varsinkin poikiin. Mielipuuhaani oli myös muiden usuttaminen toistensa kimppuun ja pilkkaaminen. Ala-asteella jaksoin vielä keskittyä koulussa ja teinkin suhteellisen tunnollisesti kaikki tehtäväni, mutta sosiaalisten sääntöjen ymmärtämisessä minulla oli ajoittain vaikeuksia. Tein jonkin verran sopimattomia juttuja, joista tuli myös huolestuneita yhteydenottoja kotiin. Näihin aikoihin alkoi myös levoton liikehdintä ja erilaiset keskittymistä auttavat käsien puristelut yhteen yms. hassut elehdinnät.
Ala-asteen loppuluokilla muutuin täysin, leikkasin mm. irokeesin ja pukeuduin hyvin erilailla kuin muut. Käytökseni oli piittaamatonta ja uhoavaa, en jaksanut enää keskittyä koulunkäyntiin ja lähinnä häiriköin tunneilla. Minulla alkoivat koulutarvikkeet jäämään kotiin. Jouduin myös kuraattorin luokse keskustelemaan, sillä polttelin tylsyyksissäni puiden lehtiä koulualueen metsässä. Sain myös erään opettajan huolestumaan pahanpäiväisesti erilaisista kyseenalaisista puheista hänen tunneillaan. Kouluajan ulkopuolella, kotona istuin vain koneella ja uppouduin musiikin maailmaan. En ollut kiinnostunut oikein mistään muusta kuin musiikista ja tietokoneesta. Näihin aikoihin alkoi myös koulukiusaaminen, jouduin aika monen oppilaan silmätikuksi ja sain kuulla paljon kaikkea paskaa, joskaan tuolloin en ottanut sitä kuuleviin korviini. Yläasteella, seiskalla, käytökseni pahentui huomattavasti edellisestä vuodesta ja lakkasin lähes täysin opiskelemasta kunnolla. Kävin kyllä edelleen tunneilla, tosin aloitin myöhästelyn. Heitin mm. erästä opettajaa tuolilla ja muutenkin uhkailin pahoinpiteleväni hänet, jonka vuoksi hän eristi minut tai heitti luokasta ulos. Seiskalla koulunkäyntini keskittyi muiden häiriköintiin takapulpetissa, nukkumiseen tai pienryhmässä murjottamiseen, koska en pitänyt siihen joutumisesta. Minua kiusattiin edelleen ja pahemmin kuin ennen.
ADHD-epäily naispuolisella
25
892
Vastaukset
- paniqx
Kasi- ja ysiluokilla olin jo toisessa koulussa, joten minua ei kiusattu enää. Minä kyllä kiusasin muita ja jouduin usein rehtorin puhutteluun vanhempieni kanssa. Minua kuulemma pelättiin. Haistatin yleensä pitkät ja naureskelin päin naamaa rehtorin typeryydelle. Lintsaamiset alkoivat, olin poissa todella paljon ja melkein aina myöhässä. Suurin osa tunneilla olostani oli muun luokan häiriköintiä, vieruskaverin kanssa rupattelua, opettajalle vittuilua tai nukkumista. Esimerkiksi matikankirjaa (matikka on minulle vaikeaa, en ole koskaan jaksanut keskittyä) en tainnut avata kertaakaan koko kasiluokalla, vähän raotin ysin keväällä, jolloin pikkuisen yritin parantaa numeroitani. Välitunnit kuluivat ketjupolttaessa ja räkiessä. Välituntiröökaamiseni meni lopulta niin pahaksi, että sytytin tupakan heti koulunovista päästyäni, enkä välittänyt lukuisista kotiin lähetetyistä huomautuksista. Lopulta opettajatkin luovuttivat kun jaksoin tarpeeksi hyppiä silmille.
14-15-vuotiaana olin muutenkin aika hurja, seurustelin hurjan tyypin kanssa ja suhde oli aivan paska, joka romahdutti minut henkisesti. Viikonloput tuossa iässä minulla meni yleensä kännissä ja rähinöidessä, haastoin mielelläni riitaa kaikenlaisten tyyppien kanssa, tai sitten känniraivosin itkien kotona vanhemmilleni siitä, kuinka paskaa elämä on. Sammuin milloin minnekin, joskus lumihankeen, joskus kävelytielle tai rappukäytävään ja kaverit joutuivat usein huolehtimaan minut nukkumaan. Olin yleensäkin todella vihainen tuohon aikaan, olin valmis "vetämään ketä tahansa pataan, joka alkaa mulle ryppyilemään". Karkailin myös kotoa ja aiheutin varsinkin äidille suunnatonta huolta, monesti hän sanoi laittavansa minut laitokseen, koska terrorisoin perhettä käytökselläni. Kieltämättä olin todella piittaamaton, jota nykypäivänä häpeän suuresti. Olin piittaamaton myös kavereilleni ja olin usein heidän kanssaan riidoissa, koska saatoin sanoa ihan mitä tahansa/loukkaantua/suuttua/raivota/pitää mykkäkoulua heillekin.
Nykypäivänä olen siis nuori nainen ja kadun kaikkea sekoilemaani. Kieltämättä olin tosi vaikea teini ja aiheutin monelle tarpeetonta mielipahaa. 15-16-vuotiaasta asti olen kärsinyt systemaattisesti erilaisista epämääräisistä masennus- ja ahdistusjaksoista, joihin olen saanut terapiahoitoa. Nyt ahdistukseni on levinnyt käsiin, syön tällä hetkellä mielialalääkettä, joka ei sovi minulle.
Miksi siis olen alkanut epäilemään ADHD:ta? Ensinnäkin olen erittäin saamaton ja aloitekyvytön "laiskimus", eläisin sotkun ja kaaoksen keskellä, ellei joku muu siivoaisi edes hieman. En vain saa mitään aikaiseksi. Koko ajan ja joka päivä mietin, että pitäisi tehdä sitä ja tätä, siivota ja tehdä joskus ruokaa, mutta en vain pysty tekemään niitä. Olen ihme haahuilija, jumitun yleensä koneelle tai unohdan koko asian. Minulla on vaikeuksia muistaa aterioida tai käydä edes suihkussa, olen mestari lykkäämään asioita. Minä ihan toden totta unohtelen asioita tai en edes tajua, että pitäisi taas tehdä jotain. Ihan huomaamattani minä sotken ja välillä havahdun sotkun keskeltä häpeämään.
Olen myös jatkuva hermoilija. En jaksa keskittyä mihinkään, monesti on vaikeuksia seurata edes tv-sarjan tekstitystä kun en meinaa tajuta mitään. Olen suuri kirjallisuuden ystävä ja motivoitunut oppimaan kaikkea uutta, esimerkiksi yhteiskuntatieteet ja luonnontieteet kiinnostavat minua, mutta joudun esimerkiksi muistiinpanojakin kirjoista kirjoittamaan sanasta sanaan paperille, muuten en ymmärrä. Siihen menee järkyttävän paljon aikaa. Lueskellessani kirjoja saatan kaksi sivua kymmenestä lukea hyvin hutaisten ymmärtämättä mitä luin ja jos minulla on itsekuria, luen jotkut sivut kymmeneen kertaan ennen kuin ymmärrän. Tämäkin keskittymisvaikeus vaihtelee, ei-niin-kiinnostaviin on todella vaikea keskittyä, mutta kiinnostaviin suht helppo keskittyä.- paniqx
Ärsyynnyn pienestäkin häiriötekijästä kun yritän tehdä/suorittaa jotain. Raivoan ja menetän pinnani helposti, joskin nykyään yritän hillitä itseäni kun tajuan, jos joku asia on turha suuttumiseen. Kuitenkaan tämä ei yleensä onnistu jos olen ylikeskittynyt johonkin kiinnostavaan juttuun, silloin tulee sanottua pahastikin, jota kadun jälkeenpäin. Yhtä lailla olen erittäin unohteleva tyyppi, unohdan sanoja kesken lauseen tai alan miettimään joitain yksityiskohtia liikaa. En myöskään aina tajua jos joku puhuu minulle, varsinkin jos puhuja on hidas artikulaatiossaan, minulta saattaa mennä paljon tai jopa kaikki ohi. Usein en myöskään jälkeenpäin muista mistä ollaan puhuttu, jos keskittymiseni on herpaantunut. Usein tulee ihan hölmö olo kun joku puhuu minulle, keskittyminen tuntuu todella vaikealta ja varsinkin jos aihe on tylsä, alan vilkuilemaan muualle ja hypistelemään vaikka vaatteitani. Paikallaan pysyminen on tuolloin vaikeaa.
Minulla on myös usein vaikeuksia pysyä aiheessa tai muotoilla puheeni järkeväksi kokonaisuudeksi. Olen hyvin taipuvainen jaaritteluun, liialliseen seikkaperäisyyteen ja toistamiseen. Saatan sanoa saman asian viiteen kertaan eri sanoin, jolloin tulee melko tyhmä olo, koska yleensä puhekumppanin ilme on vähän hölmistynyt tai hän itse muuttuu levottomaksi, koska ei varmastikaan jaksa kuunnella jaarittelua. Olen myös huono puhelimessa puhuja varsinkin virallisempaan paikkaan soittaessani, en osaa päästä asiaan ja alan hermoilemaan ja sekoilemaan sanoissani. Yleensä myös unohdan asiani ja joudun miettimään sitä pitkään puhelun aikana. Tavallisesti lykkään virallisten asioiden hoitamista koska jännitän puheluita niin kovasti, sillä pelkään taas epäonnistuvani ja nolaavani itseni.
Minulla on kaikki aina hukassa. Tänä aamuna olin ottamassa lääkettä, puolitin sen, laitoin toisen puolikkaan takaisin pakettiin ja toisen keittiön pöydälle. Etsin sitä vaikka kuinka kauan, koska unohdin mihin laitoin sen. Ja tätä tapahtuu PALJON! Minulla on tärkeät paperit aina hukassa, puhelin kadoksissa, vaatteet sikinsokin (likaiset ja puhtaat sekoittuneena lattialla) jne. Meinaan unohtaa laskujen maksut ja muut tärkeät menot. Menoista puheen ollen, en muista pitää kavereihini yhteyttä ja jos olen sattunut sopimaan tapaamisen jonkun kanssa, yleensä lykkään lähtöä niin kauan, kunnes joudun nolosti ilmoittamaan etten pääse tulemaan.
Huomaan myös jumittuvani ja vaeltelevani omituisesti. Saatan kävellä ympäri kämppää huomaamattani, saatan jäädä jääkaapille mennessäni seisoskelemaan keittiöön ja tuijottamaan vaikkapa saksia yms. Tämä on jokapäiväistä. Tupakalla ollessani hypistelen koko ajan jotain, kävelen ympäri pihaa katselemassa milloin mitäkin istutuksia tms. Yleensä poltan röökin hyvin nopeasti enkä yleensä edes loppuun asti. En myöskään osaa välillä hallita tupakointiani, joskus voin polttaa kolmekin tunnissa, vaikka yritän pitää tunnin väliä.
Olen myös käsittämätön tunari, aina on joku paikka mustelmilla. Kävelen päin ovia, takerrun ovenkahvoihin, lyön varpaani pöydänjalkaan, lyön pääni seinään ja niin edelleen. Usein olen vain omissa maailmoissani enkä huomaa edessäni olevia "esteitä".
Mitä tulee myös ADHD:lle tyypilliseen taipumukseen tehdä hätiköityjä päätöksiä, on se minulle hyvin tuttua. Peruskoulun jälkeen olen ollut kolmessa eri koulussa, josta kaksi olen saanut loppuun, joskin lintsasin molemmissa todella paljon ja ihan tuurilla sain ne suoritettua. Nämä molemmat olivat lyhytkestoisia kurssimuotoisia kouluja. Kolmas oli ihan ammattikoulu johon olin omasta mielestäni todella motivoitunut, mutta se ei ollutkaan minua varten. Keskiarvoni keikkui kiitettävän korvilla, mutta koulu olikin todella helppo. Se oli omiaan syömään kiinnostustani koulunkäyntiin, en jaksanut olla tunneilla kuuntelemassa "lässytystä". Lintsasin hyvin paljon ja loppua kohden en ollut enää ollenkaan koulussa. Lopulta päätin jättää koulun kesken kokonaan ja siitä lähtien olen ollut työttömänä.
Työkokemustani häpeän yhtä paikkaa lukuunottamatta. Olin todella sählä enkä tajunnut ohjeita heti, vaan ne piti kertoa moneen otteeseen ja yleensä jonkun piti koko ajan näyttää, että "miten se tehtiikään". En oppinut yksinkertaisiakaan juttuja kovin nopeasti vaan tunaroin ja tyrin monia asioita. Hermoilin jatkuvasti ja unohdin tehdä minulle annettuja tehtäviä, olin hidas ja usein aloin laiskottelemaan. Aloitekykyni huononi koko ajan ja lopuksi vain välttelin työntekoa. En kyennyt järjestelmällisyyteen tarkasta päänsisäisestä suunnittelusta huolimatta. Kokonaisuuksien hallinta on minulle vaikeaa ja stressi munaamisesta järjetön. Siksi lopetinkin työt usein parin viikon jälkeen, jolloin minut valtasi usein vapauttava fiilis, mutta pian mieletön häpeä ja epäusko itseensä. Olen myös huomannut sen seikan, että jos työssä pyrin täydelliseen keskittyneisyyteen, on kotielämä aivan sekaisin ja uniongelmat alkaavat vaivaamaan heti, koska jännitän seuraavaa työpäivää niin paljon. - paniqx
paniqx kirjoitti:
Ärsyynnyn pienestäkin häiriötekijästä kun yritän tehdä/suorittaa jotain. Raivoan ja menetän pinnani helposti, joskin nykyään yritän hillitä itseäni kun tajuan, jos joku asia on turha suuttumiseen. Kuitenkaan tämä ei yleensä onnistu jos olen ylikeskittynyt johonkin kiinnostavaan juttuun, silloin tulee sanottua pahastikin, jota kadun jälkeenpäin. Yhtä lailla olen erittäin unohteleva tyyppi, unohdan sanoja kesken lauseen tai alan miettimään joitain yksityiskohtia liikaa. En myöskään aina tajua jos joku puhuu minulle, varsinkin jos puhuja on hidas artikulaatiossaan, minulta saattaa mennä paljon tai jopa kaikki ohi. Usein en myöskään jälkeenpäin muista mistä ollaan puhuttu, jos keskittymiseni on herpaantunut. Usein tulee ihan hölmö olo kun joku puhuu minulle, keskittyminen tuntuu todella vaikealta ja varsinkin jos aihe on tylsä, alan vilkuilemaan muualle ja hypistelemään vaikka vaatteitani. Paikallaan pysyminen on tuolloin vaikeaa.
Minulla on myös usein vaikeuksia pysyä aiheessa tai muotoilla puheeni järkeväksi kokonaisuudeksi. Olen hyvin taipuvainen jaaritteluun, liialliseen seikkaperäisyyteen ja toistamiseen. Saatan sanoa saman asian viiteen kertaan eri sanoin, jolloin tulee melko tyhmä olo, koska yleensä puhekumppanin ilme on vähän hölmistynyt tai hän itse muuttuu levottomaksi, koska ei varmastikaan jaksa kuunnella jaarittelua. Olen myös huono puhelimessa puhuja varsinkin virallisempaan paikkaan soittaessani, en osaa päästä asiaan ja alan hermoilemaan ja sekoilemaan sanoissani. Yleensä myös unohdan asiani ja joudun miettimään sitä pitkään puhelun aikana. Tavallisesti lykkään virallisten asioiden hoitamista koska jännitän puheluita niin kovasti, sillä pelkään taas epäonnistuvani ja nolaavani itseni.
Minulla on kaikki aina hukassa. Tänä aamuna olin ottamassa lääkettä, puolitin sen, laitoin toisen puolikkaan takaisin pakettiin ja toisen keittiön pöydälle. Etsin sitä vaikka kuinka kauan, koska unohdin mihin laitoin sen. Ja tätä tapahtuu PALJON! Minulla on tärkeät paperit aina hukassa, puhelin kadoksissa, vaatteet sikinsokin (likaiset ja puhtaat sekoittuneena lattialla) jne. Meinaan unohtaa laskujen maksut ja muut tärkeät menot. Menoista puheen ollen, en muista pitää kavereihini yhteyttä ja jos olen sattunut sopimaan tapaamisen jonkun kanssa, yleensä lykkään lähtöä niin kauan, kunnes joudun nolosti ilmoittamaan etten pääse tulemaan.
Huomaan myös jumittuvani ja vaeltelevani omituisesti. Saatan kävellä ympäri kämppää huomaamattani, saatan jäädä jääkaapille mennessäni seisoskelemaan keittiöön ja tuijottamaan vaikkapa saksia yms. Tämä on jokapäiväistä. Tupakalla ollessani hypistelen koko ajan jotain, kävelen ympäri pihaa katselemassa milloin mitäkin istutuksia tms. Yleensä poltan röökin hyvin nopeasti enkä yleensä edes loppuun asti. En myöskään osaa välillä hallita tupakointiani, joskus voin polttaa kolmekin tunnissa, vaikka yritän pitää tunnin väliä.
Olen myös käsittämätön tunari, aina on joku paikka mustelmilla. Kävelen päin ovia, takerrun ovenkahvoihin, lyön varpaani pöydänjalkaan, lyön pääni seinään ja niin edelleen. Usein olen vain omissa maailmoissani enkä huomaa edessäni olevia "esteitä".
Mitä tulee myös ADHD:lle tyypilliseen taipumukseen tehdä hätiköityjä päätöksiä, on se minulle hyvin tuttua. Peruskoulun jälkeen olen ollut kolmessa eri koulussa, josta kaksi olen saanut loppuun, joskin lintsasin molemmissa todella paljon ja ihan tuurilla sain ne suoritettua. Nämä molemmat olivat lyhytkestoisia kurssimuotoisia kouluja. Kolmas oli ihan ammattikoulu johon olin omasta mielestäni todella motivoitunut, mutta se ei ollutkaan minua varten. Keskiarvoni keikkui kiitettävän korvilla, mutta koulu olikin todella helppo. Se oli omiaan syömään kiinnostustani koulunkäyntiin, en jaksanut olla tunneilla kuuntelemassa "lässytystä". Lintsasin hyvin paljon ja loppua kohden en ollut enää ollenkaan koulussa. Lopulta päätin jättää koulun kesken kokonaan ja siitä lähtien olen ollut työttömänä.
Työkokemustani häpeän yhtä paikkaa lukuunottamatta. Olin todella sählä enkä tajunnut ohjeita heti, vaan ne piti kertoa moneen otteeseen ja yleensä jonkun piti koko ajan näyttää, että "miten se tehtiikään". En oppinut yksinkertaisiakaan juttuja kovin nopeasti vaan tunaroin ja tyrin monia asioita. Hermoilin jatkuvasti ja unohdin tehdä minulle annettuja tehtäviä, olin hidas ja usein aloin laiskottelemaan. Aloitekykyni huononi koko ajan ja lopuksi vain välttelin työntekoa. En kyennyt järjestelmällisyyteen tarkasta päänsisäisestä suunnittelusta huolimatta. Kokonaisuuksien hallinta on minulle vaikeaa ja stressi munaamisesta järjetön. Siksi lopetinkin työt usein parin viikon jälkeen, jolloin minut valtasi usein vapauttava fiilis, mutta pian mieletön häpeä ja epäusko itseensä. Olen myös huomannut sen seikan, että jos työssä pyrin täydelliseen keskittyneisyyteen, on kotielämä aivan sekaisin ja uniongelmat alkaavat vaivaamaan heti, koska jännitän seuraavaa työpäivää niin paljon.Yksi ehkä ärsyttävimmistä asioista elämässäni on käsittämätön AJATUKSENJUOKSU! Ajattelen koko ajan kaikkea, suunnittelen kaikkea, punnitsen erilaisia vaihtoehtoja ja saan kaiken maailman päähänpistoja. Saan jatkuvasti uusia ideoita ja oivalluksia ja minun on pakko kertoa niistä muille. Muut pitävätkin minua ihme sekoilijana eivätkä kaikki ota aina tosissaan, joka loukkaa minua suuresti. Olen taipuvainen huomattavaan herkkyyteen ja otan asiat itseeni todella helposti. Menen hyvin, hyvin helposti pois tolaltani, joka on raivostuttavaa ja stressaavaa. Myös läheiseni kärsivät välillä palloilustani ja siitä, että jaksan jatkuvasti puhua taas uudesta ideasta ja kiinnostuksen kohteestani. Näyttäydyn muiden silmissä tuuliviirinä... :( Vihaan myös sitä, että joku käskee minua rauhottumaan. "Uuvut, jos jatkat tuota vauhtia", sanovat monet. Yleensä viittaan kintaalla ja tuhahdan ja yleensä selittelen (minulla on järjetön tarve selitellä tekojani jatkuvasti), mutta usein huomaan läheisteni olleen oikeassa..
Minun elämäni on KAAOS ja SEKASORTO, enkä vain osaa tehdä asialle mitään. Tuntuu, että olen ihan idiootti ja jotenkin vajaa! Ja välillä tuntuu, että vainka kuinka yritän, arki ei luista siltikään.
Jooh. Tulipa todella paljon tekstiä.. En osaa lopettaa. Mutta, te diagnosoidut, miltä kuulostaa? Onko tutkimukset paikallaan? Kiitän vastauksistanne. - aika neuroottiselta
paniqx kirjoitti:
Yksi ehkä ärsyttävimmistä asioista elämässäni on käsittämätön AJATUKSENJUOKSU! Ajattelen koko ajan kaikkea, suunnittelen kaikkea, punnitsen erilaisia vaihtoehtoja ja saan kaiken maailman päähänpistoja. Saan jatkuvasti uusia ideoita ja oivalluksia ja minun on pakko kertoa niistä muille. Muut pitävätkin minua ihme sekoilijana eivätkä kaikki ota aina tosissaan, joka loukkaa minua suuresti. Olen taipuvainen huomattavaan herkkyyteen ja otan asiat itseeni todella helposti. Menen hyvin, hyvin helposti pois tolaltani, joka on raivostuttavaa ja stressaavaa. Myös läheiseni kärsivät välillä palloilustani ja siitä, että jaksan jatkuvasti puhua taas uudesta ideasta ja kiinnostuksen kohteestani. Näyttäydyn muiden silmissä tuuliviirinä... :( Vihaan myös sitä, että joku käskee minua rauhottumaan. "Uuvut, jos jatkat tuota vauhtia", sanovat monet. Yleensä viittaan kintaalla ja tuhahdan ja yleensä selittelen (minulla on järjetön tarve selitellä tekojani jatkuvasti), mutta usein huomaan läheisteni olleen oikeassa..
Minun elämäni on KAAOS ja SEKASORTO, enkä vain osaa tehdä asialle mitään. Tuntuu, että olen ihan idiootti ja jotenkin vajaa! Ja välillä tuntuu, että vainka kuinka yritän, arki ei luista siltikään.
Jooh. Tulipa todella paljon tekstiä.. En osaa lopettaa. Mutta, te diagnosoidut, miltä kuulostaa? Onko tutkimukset paikallaan? Kiitän vastauksistanne.kuulostaa. Vilkas aivotoiminta. Minulla kans samoja ongelmia ja pahinta on se, ettei saa mitään loppuun kun ehtii kyllästymään. Voit kai tutkimuksiin mennä ja kokeilla vaikka lääkitystä jos se sattuisi auttamaan.
- sensomoto
paniqx kirjoitti:
Yksi ehkä ärsyttävimmistä asioista elämässäni on käsittämätön AJATUKSENJUOKSU! Ajattelen koko ajan kaikkea, suunnittelen kaikkea, punnitsen erilaisia vaihtoehtoja ja saan kaiken maailman päähänpistoja. Saan jatkuvasti uusia ideoita ja oivalluksia ja minun on pakko kertoa niistä muille. Muut pitävätkin minua ihme sekoilijana eivätkä kaikki ota aina tosissaan, joka loukkaa minua suuresti. Olen taipuvainen huomattavaan herkkyyteen ja otan asiat itseeni todella helposti. Menen hyvin, hyvin helposti pois tolaltani, joka on raivostuttavaa ja stressaavaa. Myös läheiseni kärsivät välillä palloilustani ja siitä, että jaksan jatkuvasti puhua taas uudesta ideasta ja kiinnostuksen kohteestani. Näyttäydyn muiden silmissä tuuliviirinä... :( Vihaan myös sitä, että joku käskee minua rauhottumaan. "Uuvut, jos jatkat tuota vauhtia", sanovat monet. Yleensä viittaan kintaalla ja tuhahdan ja yleensä selittelen (minulla on järjetön tarve selitellä tekojani jatkuvasti), mutta usein huomaan läheisteni olleen oikeassa..
Minun elämäni on KAAOS ja SEKASORTO, enkä vain osaa tehdä asialle mitään. Tuntuu, että olen ihan idiootti ja jotenkin vajaa! Ja välillä tuntuu, että vainka kuinka yritän, arki ei luista siltikään.
Jooh. Tulipa todella paljon tekstiä.. En osaa lopettaa. Mutta, te diagnosoidut, miltä kuulostaa? Onko tutkimukset paikallaan? Kiitän vastauksistanne.Hyva kun kirjoiti ja haluat laittaa elamasi parempaan kuntoon.Adhd-lapsen vanhempana tunnistan sinussa paljon tuttua. İhme ettei Adhd tutkimuksia ole tehty aikaisemmin.
Jos olisit tyttareni aliottaisin sinulle heti vitamiini ja ravitsemushoifon ja veisin sensomotoriseen kuntoutukseen. - sensomoto
sensomoto kirjoitti:
Hyva kun kirjoiti ja haluat laittaa elamasi parempaan kuntoon.Adhd-lapsen vanhempana tunnistan sinussa paljon tuttua. İhme ettei Adhd tutkimuksia ole tehty aikaisemmin.
Jos olisit tyttareni aliottaisin sinulle heti vitamiini ja ravitsemushoifon ja veisin sensomotoriseen kuntoutukseen.Ja lopettaisin kaikenlaiset mielialalaakkeet.
- paniqx
sensomoto kirjoitti:
Ja lopettaisin kaikenlaiset mielialalaakkeet.
Kiitos teille vastauksistanne!
sensomoto, sellaista se on meidän naispuolisten kanssa. Lueskelin ihan virallisia ADHD-artikkeleita ja liian usein tytöillä ja naisilla jää kyseinen diagnoosi saamatta, koska oireet ovat usein epämääräisempiä ja vaikeammin tunnistettavissa kuin poikien.
Lopetin mielialalääkkeen käytön tänään. Sain ammattilaisen ohjeistuksen nostaa 5 mg 7,5 milligramaan ja kokeilin sitä eilen ekan kerran, vaikka olinkin jo aika varma siitä, ettei minulle sovi kyseinen lääke sitten alkuunkaan. No mitäs tapahtui? Tuli lähtö sairaalaan kaverini kehoituksesta, koska sain järkyttävän levottomuuskohtauksen enkä pystynyt istumaan aloillani hetkeäkään. Noin tunnin ajan kävelin ympyrää käsiä heilutellen, koska en vain voinut olla paikallani. Puhuin myös hyvin nopeasti ja kovaan ääneen ja ystäväni sanoi minun vaikuttavan jopa maaniselta. Sairaalassa sain rauhoittavaa ja reseptin Opamoxiin. Cipralexiin en ole tänään enää koskenut, en suostu ottamaan edes 5 mg:aa.
Maanantaina minulla on ensimmäinen aika psykiatrian poliklinikalle, jossa alkuun pääsen psykiatrisen sairaanhoitajan juttusille ja myöhemmin kesällä lääkärin konsultaatioon. Aion puhua tästä ADHD-epäilystäni, se kun selittäisi monen vuoden aikaiset ahdistus- ja masennusongelmani. :) - sensomoto
paniqx kirjoitti:
Kiitos teille vastauksistanne!
sensomoto, sellaista se on meidän naispuolisten kanssa. Lueskelin ihan virallisia ADHD-artikkeleita ja liian usein tytöillä ja naisilla jää kyseinen diagnoosi saamatta, koska oireet ovat usein epämääräisempiä ja vaikeammin tunnistettavissa kuin poikien.
Lopetin mielialalääkkeen käytön tänään. Sain ammattilaisen ohjeistuksen nostaa 5 mg 7,5 milligramaan ja kokeilin sitä eilen ekan kerran, vaikka olinkin jo aika varma siitä, ettei minulle sovi kyseinen lääke sitten alkuunkaan. No mitäs tapahtui? Tuli lähtö sairaalaan kaverini kehoituksesta, koska sain järkyttävän levottomuuskohtauksen enkä pystynyt istumaan aloillani hetkeäkään. Noin tunnin ajan kävelin ympyrää käsiä heilutellen, koska en vain voinut olla paikallani. Puhuin myös hyvin nopeasti ja kovaan ääneen ja ystäväni sanoi minun vaikuttavan jopa maaniselta. Sairaalassa sain rauhoittavaa ja reseptin Opamoxiin. Cipralexiin en ole tänään enää koskenut, en suostu ottamaan edes 5 mg:aa.
Maanantaina minulla on ensimmäinen aika psykiatrian poliklinikalle, jossa alkuun pääsen psykiatrisen sairaanhoitajan juttusille ja myöhemmin kesällä lääkärin konsultaatioon. Aion puhua tästä ADHD-epäilystäni, se kun selittäisi monen vuoden aikaiset ahdistus- ja masennusongelmani. :)Onnea sinulle. Todellakin ansaitset sen.
Meidan perheemme on joutunut kaymaan lapi vaikka mita kun tyttarelle tuli vakava syömishairiö, luultavasti se on alkanut koulukiusauksesta ja pohjalla keskittymishairiö. Nuorisopolilla pumpattiin tayteen laakkeita ja tytön elama meni niista ihan sekaisin, itsetuhoista touhua, viiltelya, pillerien vaarinkayttöa ym.
Lopulta laitoin pillerit poikki, kylla siita vierotusoireita tuli ja vaikeaa oli aluksi nukkua.
Nyt voi aika hyvin kiitos antioksidanttihoidon, sensomotoriikan ja nuorisopolin terapiakayntien.
Tiedat mita odottaa, sinut laitetaan laakitykselle, jonkun aikaa se saattaa auttaa, sitten laakitysta lisataan ja sinussa kokeillaan erilaakkeita. Toivottavasti saat apua. Mutta kun olet siina kunnossa etta olet jaloillasi vaadi myös kuntoutusta eika pelkastaan laakitysta. - paniqx
sensomoto kirjoitti:
Onnea sinulle. Todellakin ansaitset sen.
Meidan perheemme on joutunut kaymaan lapi vaikka mita kun tyttarelle tuli vakava syömishairiö, luultavasti se on alkanut koulukiusauksesta ja pohjalla keskittymishairiö. Nuorisopolilla pumpattiin tayteen laakkeita ja tytön elama meni niista ihan sekaisin, itsetuhoista touhua, viiltelya, pillerien vaarinkayttöa ym.
Lopulta laitoin pillerit poikki, kylla siita vierotusoireita tuli ja vaikeaa oli aluksi nukkua.
Nyt voi aika hyvin kiitos antioksidanttihoidon, sensomotoriikan ja nuorisopolin terapiakayntien.
Tiedat mita odottaa, sinut laitetaan laakitykselle, jonkun aikaa se saattaa auttaa, sitten laakitysta lisataan ja sinussa kokeillaan erilaakkeita. Toivottavasti saat apua. Mutta kun olet siina kunnossa etta olet jaloillasi vaadi myös kuntoutusta eika pelkastaan laakitysta.juttu, sensomoto :( Harmi että perheenne on joutunut läpikäymään noinkin vaikeita ja romuttavia asioita! Mukavaa kuitenkin kuulla, että nyt menee jo paremmin. :)
Kyllä täytyy vaatia kuntoutusta juu, minä vain olen taipuvainen luovuttamaan liian helposti jos tulee vastoinkäymisiä. Taidan kuitenkin saada vanhemmiltani ja mieheltäni tukea eli yksin ei tarvitse olla.. Onneksi. - paniqx
paniqx kirjoitti:
juttu, sensomoto :( Harmi että perheenne on joutunut läpikäymään noinkin vaikeita ja romuttavia asioita! Mukavaa kuitenkin kuulla, että nyt menee jo paremmin. :)
Kyllä täytyy vaatia kuntoutusta juu, minä vain olen taipuvainen luovuttamaan liian helposti jos tulee vastoinkäymisiä. Taidan kuitenkin saada vanhemmiltani ja mieheltäni tukea eli yksin ei tarvitse olla.. Onneksi.sensomoto, saanen kysyä, millainen tyttäresi oli lapsena? Meillä on äidin kanssa pientä taistelua koska hänen mielestään olin ulkoisesti aivan normaali, iloinen lapsi, mutta oma kokemukseni on hyvin päinvastainen ja tunnen olleeni jotenkin "epänormaali".
- sensomoto
paniqx kirjoitti:
sensomoto, saanen kysyä, millainen tyttäresi oli lapsena? Meillä on äidin kanssa pientä taistelua koska hänen mielestään olin ulkoisesti aivan normaali, iloinen lapsi, mutta oma kokemukseni on hyvin päinvastainen ja tunnen olleeni jotenkin "epänormaali".
tyttareni oli mielestabi aina ylivilkas, lopetti paivaunet vahan yli vuoden ikaisena, oppi kavelemaan todella nuorena, ei meinannut nukahtaa iltaisin mitenkaan. Koulu meni ala-asteella jotenkin mutta myöhemmin han kertoi ettei viitsinyt aina edes kaivaa matikankirjaa laukusta tai kirjoitti vastaukseksi numeroita summamutikkaa.
Kyselin aina opettajalta onko hanella keskittynisvaikeuksia mutta sanoivat ettei ole vaikka nain sen kotona. Myöhemmin tuli vaikeuksia koulussa ja koulunvaihto kiusaamisen takia.
Yliasteella hanesta tuli hyva oppilas mutta koulussa kiusattiin, syömisshairiösta tuli lopulta niin paha etta han joutui vuoden sisalla 5 kertaa eri psykiatriselle osastolle sitte tuli laakekokeilut. Lopulta kuten aikaissemmin kerroin vein hanet antioksidanttiklinikalle ja sensomotoriseen kuntoutukseen.
Uskon etta hanella on ollut pohjalla sensomotoriset vaikeudet mitka ovat vaikeuttaneet elamaa ja aiheuttaneet kaikenlaista harmia ja lopulta se on vaikuttanut myös syömisen hairiintymiseen.
Nyt han on paassyt haluamaansa lukioon, on siita innoissaan ja hoitaa syömisen vaikka ei aivan terve olekaan.
Kirjoita ulkomailta ja taalla puuttuu pilkkuja... - sensomoto
paniqx kirjoitti:
sensomoto, saanen kysyä, millainen tyttäresi oli lapsena? Meillä on äidin kanssa pientä taistelua koska hänen mielestään olin ulkoisesti aivan normaali, iloinen lapsi, mutta oma kokemukseni on hyvin päinvastainen ja tunnen olleeni jotenkin "epänormaali".
Luulen, etta sinin kannattaa luottaa omaan kokemukseesi. Valilla aifit nakevat sen mita haluavat nahda.
- sensomoto
sensomoto kirjoitti:
Luulen, etta sinin kannattaa luottaa omaan kokemukseesi. Valilla aifit nakevat sen mita haluavat nahda.
Siis sinun kannattaa luottaa omaan kokemukseesi koska se on sinulle totta, ja aidit nakevat mita tahtovat, ainakin mina. En nahnyt syömishairiötakaan vaikka sita oli jatkunut jo monta vuotta enka uskonut kun kouluterveydenhoitaja soitti ja puhui siita. En ennenkuin oli ensimmainen sairaalakeikka edessa ja silloinkin hanet vietiin sairaalaan suoraan koulusta.
Kuitenkin olen halunnut koko ajan hanelle hyvaa. - -.......,.-.,,.,.,.
Kuvaukses oli niin samaa mitä oon ite tehny/kokenu, tosin mulla meni aina välillä ihan överiks ja jouduin nuorten psykiatriselle rauhottuun,sitä katottiin silloin masennuksena.
Just se erillaisuuden tunne on mullakin ollut koko elämän,en osaa olla kun muut mä ajattelen niin tosella tavalla.
Kiusaaminen ja kiusatuks tuleminen,jeb, vaikeudet/tylsistyminen/pakkomielteet,jeb, masennuskaudet,aikaansaamattomuus,riippuvuudet,jeb..
Munkin elämä on kamalaa säätämistä ja tasapainottelua itsenikanssa. - jossu-.-
paniqx kirjoitti:
Ärsyynnyn pienestäkin häiriötekijästä kun yritän tehdä/suorittaa jotain. Raivoan ja menetän pinnani helposti, joskin nykyään yritän hillitä itseäni kun tajuan, jos joku asia on turha suuttumiseen. Kuitenkaan tämä ei yleensä onnistu jos olen ylikeskittynyt johonkin kiinnostavaan juttuun, silloin tulee sanottua pahastikin, jota kadun jälkeenpäin. Yhtä lailla olen erittäin unohteleva tyyppi, unohdan sanoja kesken lauseen tai alan miettimään joitain yksityiskohtia liikaa. En myöskään aina tajua jos joku puhuu minulle, varsinkin jos puhuja on hidas artikulaatiossaan, minulta saattaa mennä paljon tai jopa kaikki ohi. Usein en myöskään jälkeenpäin muista mistä ollaan puhuttu, jos keskittymiseni on herpaantunut. Usein tulee ihan hölmö olo kun joku puhuu minulle, keskittyminen tuntuu todella vaikealta ja varsinkin jos aihe on tylsä, alan vilkuilemaan muualle ja hypistelemään vaikka vaatteitani. Paikallaan pysyminen on tuolloin vaikeaa.
Minulla on myös usein vaikeuksia pysyä aiheessa tai muotoilla puheeni järkeväksi kokonaisuudeksi. Olen hyvin taipuvainen jaaritteluun, liialliseen seikkaperäisyyteen ja toistamiseen. Saatan sanoa saman asian viiteen kertaan eri sanoin, jolloin tulee melko tyhmä olo, koska yleensä puhekumppanin ilme on vähän hölmistynyt tai hän itse muuttuu levottomaksi, koska ei varmastikaan jaksa kuunnella jaarittelua. Olen myös huono puhelimessa puhuja varsinkin virallisempaan paikkaan soittaessani, en osaa päästä asiaan ja alan hermoilemaan ja sekoilemaan sanoissani. Yleensä myös unohdan asiani ja joudun miettimään sitä pitkään puhelun aikana. Tavallisesti lykkään virallisten asioiden hoitamista koska jännitän puheluita niin kovasti, sillä pelkään taas epäonnistuvani ja nolaavani itseni.
Minulla on kaikki aina hukassa. Tänä aamuna olin ottamassa lääkettä, puolitin sen, laitoin toisen puolikkaan takaisin pakettiin ja toisen keittiön pöydälle. Etsin sitä vaikka kuinka kauan, koska unohdin mihin laitoin sen. Ja tätä tapahtuu PALJON! Minulla on tärkeät paperit aina hukassa, puhelin kadoksissa, vaatteet sikinsokin (likaiset ja puhtaat sekoittuneena lattialla) jne. Meinaan unohtaa laskujen maksut ja muut tärkeät menot. Menoista puheen ollen, en muista pitää kavereihini yhteyttä ja jos olen sattunut sopimaan tapaamisen jonkun kanssa, yleensä lykkään lähtöä niin kauan, kunnes joudun nolosti ilmoittamaan etten pääse tulemaan.
Huomaan myös jumittuvani ja vaeltelevani omituisesti. Saatan kävellä ympäri kämppää huomaamattani, saatan jäädä jääkaapille mennessäni seisoskelemaan keittiöön ja tuijottamaan vaikkapa saksia yms. Tämä on jokapäiväistä. Tupakalla ollessani hypistelen koko ajan jotain, kävelen ympäri pihaa katselemassa milloin mitäkin istutuksia tms. Yleensä poltan röökin hyvin nopeasti enkä yleensä edes loppuun asti. En myöskään osaa välillä hallita tupakointiani, joskus voin polttaa kolmekin tunnissa, vaikka yritän pitää tunnin väliä.
Olen myös käsittämätön tunari, aina on joku paikka mustelmilla. Kävelen päin ovia, takerrun ovenkahvoihin, lyön varpaani pöydänjalkaan, lyön pääni seinään ja niin edelleen. Usein olen vain omissa maailmoissani enkä huomaa edessäni olevia "esteitä".
Mitä tulee myös ADHD:lle tyypilliseen taipumukseen tehdä hätiköityjä päätöksiä, on se minulle hyvin tuttua. Peruskoulun jälkeen olen ollut kolmessa eri koulussa, josta kaksi olen saanut loppuun, joskin lintsasin molemmissa todella paljon ja ihan tuurilla sain ne suoritettua. Nämä molemmat olivat lyhytkestoisia kurssimuotoisia kouluja. Kolmas oli ihan ammattikoulu johon olin omasta mielestäni todella motivoitunut, mutta se ei ollutkaan minua varten. Keskiarvoni keikkui kiitettävän korvilla, mutta koulu olikin todella helppo. Se oli omiaan syömään kiinnostustani koulunkäyntiin, en jaksanut olla tunneilla kuuntelemassa "lässytystä". Lintsasin hyvin paljon ja loppua kohden en ollut enää ollenkaan koulussa. Lopulta päätin jättää koulun kesken kokonaan ja siitä lähtien olen ollut työttömänä.
Työkokemustani häpeän yhtä paikkaa lukuunottamatta. Olin todella sählä enkä tajunnut ohjeita heti, vaan ne piti kertoa moneen otteeseen ja yleensä jonkun piti koko ajan näyttää, että "miten se tehtiikään". En oppinut yksinkertaisiakaan juttuja kovin nopeasti vaan tunaroin ja tyrin monia asioita. Hermoilin jatkuvasti ja unohdin tehdä minulle annettuja tehtäviä, olin hidas ja usein aloin laiskottelemaan. Aloitekykyni huononi koko ajan ja lopuksi vain välttelin työntekoa. En kyennyt järjestelmällisyyteen tarkasta päänsisäisestä suunnittelusta huolimatta. Kokonaisuuksien hallinta on minulle vaikeaa ja stressi munaamisesta järjetön. Siksi lopetinkin työt usein parin viikon jälkeen, jolloin minut valtasi usein vapauttava fiilis, mutta pian mieletön häpeä ja epäusko itseensä. Olen myös huomannut sen seikan, että jos työssä pyrin täydelliseen keskittyneisyyteen, on kotielämä aivan sekaisin ja uniongelmat alkaavat vaivaamaan heti, koska jännitän seuraavaa työpäivää niin paljon.Niimpäääää!! mut mua auttaa muistamiseen laput ja kännykkä hälytykset, tavaroiden samoilla paikoilla pitäminen ja laukkuun pakkaan aina jo valmiiks avaimet,ynmt.
Vittu mikä ikänen oot ja mistäpäin?,ite oon 20v nainen Hämeenlinnast,olis mahtavaa tutustuu, en tunne ketään muuta Adhdta kun yhen jätkän. - paniqx
jossu-.- kirjoitti:
Niimpäääää!! mut mua auttaa muistamiseen laput ja kännykkä hälytykset, tavaroiden samoilla paikoilla pitäminen ja laukkuun pakkaan aina jo valmiiks avaimet,ynmt.
Vittu mikä ikänen oot ja mistäpäin?,ite oon 20v nainen Hämeenlinnast,olis mahtavaa tutustuu, en tunne ketään muuta Adhdta kun yhen jätkän.Moi jossu, olisi kyllä kiva tutustua! Oon 19-vuotias ja Espoossa asustelen. Ota mun sähköposti vaikka ylös, [email protected] , kiinnostaisi jutskailla lisää :)
- paniqx
-.......,.-.,,.,.,. kirjoitti:
Kuvaukses oli niin samaa mitä oon ite tehny/kokenu, tosin mulla meni aina välillä ihan överiks ja jouduin nuorten psykiatriselle rauhottuun,sitä katottiin silloin masennuksena.
Just se erillaisuuden tunne on mullakin ollut koko elämän,en osaa olla kun muut mä ajattelen niin tosella tavalla.
Kiusaaminen ja kiusatuks tuleminen,jeb, vaikeudet/tylsistyminen/pakkomielteet,jeb, masennuskaudet,aikaansaamattomuus,riippuvuudet,jeb..
Munkin elämä on kamalaa säätämistä ja tasapainottelua itsenikanssa.Harmi, että sun elämä on mennyt noin :/ Kyllä minäkin olen lähiaikoina ollut siinä kunnossa, että osastolle tekisi mieli lähteä. Ahdistus käy välillä niin ylivoimaiseksi kun tuntuu, että on niin erilainen kuin muut, että olen niin pöljä enkä osaa mitään. Että vielä 19-vuotiaana tunnen itseni yhtä osaavaksi kuin 7-vuotias lapsi.
Jos mut diagnosoidaan ADHD:ksi tai ADD:ksi, tulee mun elämä varmasti helpottumaan jonkin verran. Ainakin saa syyn sekä itselle että muillekin, miksi olen sellainen kuin olen. Onko sulla ihan diagnoosi? Syötkö esimerkiksi lääkkeitä? Onko sulle tapahtunut niin, että olet alkanut liikaa tarkkailemaan itseäsi ja säätelemään käytöstäsi tilanteiden mukaan, jotta ns. sopeutuisit paremmin? Minä itse sorrun siihen ja se onkin varmaan iso syy siihen, miksi nyt kärsin niin voimakkaasta ahdistuneisuudesta.
Tsemppiä sulle ihan hirveästi. Täytyy muistaa, että meissä on paljon hyvää ja jotkut asiat ehkä jopa paremmin kuin "taviksilla". Kaikki me ihmiset kuitenkin ollaan samanlaisia, lihaa ja verta, me jotkut kuitenkin vähän omalaatuisia. Joskus kun värittää oman maailmankuvansa vain lääketieteen sanelemana, niin se alkaa hyvin äkkiä tuntua masentavalta..
- jovaintaas
Tuo ei liitä mitenkään adhd:n. Sanoisin että pikemminkin huonosti kasvatettu kakara.
Kaikellehan halutaan löytää jonkinlainen "sairaus".
Tässä ei ole kysymys mistään sairaudesta vaan ilkeaästä ja luonnevikaissta tapauksesta.
Ja piste- paniqx
Näinhän se varmasti on, sensomoto, että äitini näkee vain sen mitä haluaa. Nyt toisaalta on tapahtunut muutosta parempaan päin, hän on alkanut pikkuhiljaa ymmärtämään, että kyse voi olla muustakin kuin laiskottelusta tai huonosta itsetunnosta. Isäni sen sijaan torjuu kaiken, mutta se nyt ei ole mikään ihme, eikä se minua niin haittakaan. Uskon kuitenkin että molemmat vanhempani haluavat minulle vain hyvää ja tuollainen ADHD-diagnoosi kuulostaa pelottavalta, koska se on niin pitkäaikainen ongelma.
Kävin tänään ammatinvalintapsykologilla ja vartin haastattelun jälkeen hän kysyi, onko minulla koskaan tutkittu tarkkaavuushäiriötä (itse en ollut ehtinyt ADHD:sta mainita mitään). Ylihuomenna menen sinne tekemään erilaisia testejä ja niiden perusteella katsotaan, saanko lähetteen psykiatrille, neurologille vai neuropsykologille. Eli kannattava reissu! :)
jovaintaas, mitä tuohon viitsii edes vastata? Itse tuskin kärsit ADHD:sta ja vaikka sitä sairastaisitkin, epäkypsä asenteesi ja tapasi puhua minulle menee suoraan kuuroille korville. - sensomoto
paniqx kirjoitti:
Näinhän se varmasti on, sensomoto, että äitini näkee vain sen mitä haluaa. Nyt toisaalta on tapahtunut muutosta parempaan päin, hän on alkanut pikkuhiljaa ymmärtämään, että kyse voi olla muustakin kuin laiskottelusta tai huonosta itsetunnosta. Isäni sen sijaan torjuu kaiken, mutta se nyt ei ole mikään ihme, eikä se minua niin haittakaan. Uskon kuitenkin että molemmat vanhempani haluavat minulle vain hyvää ja tuollainen ADHD-diagnoosi kuulostaa pelottavalta, koska se on niin pitkäaikainen ongelma.
Kävin tänään ammatinvalintapsykologilla ja vartin haastattelun jälkeen hän kysyi, onko minulla koskaan tutkittu tarkkaavuushäiriötä (itse en ollut ehtinyt ADHD:sta mainita mitään). Ylihuomenna menen sinne tekemään erilaisia testejä ja niiden perusteella katsotaan, saanko lähetteen psykiatrille, neurologille vai neuropsykologille. Eli kannattava reissu! :)
jovaintaas, mitä tuohon viitsii edes vastata? Itse tuskin kärsit ADHD:sta ja vaikka sitä sairastaisitkin, epäkypsä asenteesi ja tapasi puhua minulle menee suoraan kuuroille korville.Olet aikuinen ihminen eika silla ole niin suurta valia mita vanhempasi ajattelevat. Totuus on, etta mita enemman ihmisia tutkitaan sita enemman tulee siagnooseja. Sinun kannaltasi on tarkeaa etta saat apua ja elamasi jarjestykseen.
Tyttarestani viela, hanen huıoneensa on useimmiten kuin hirmumyrskyn jaljilta vaikka han pitaa siivoamisesta. Siivottuaan han saa huoneesa jotenkin kummasti aina taas sekaiseksi. Enaa en valita, ei se maailma siihen kaadu.
pojallani on diagnosoitu ADD ja han taas on senlainen ettei millaan saa aloitettua asioita, koulssakin opettaja on vuosikaudet joutunut melkein istumaan vieressa etta han saisi tehtavia tehtya. Mutta han on myöskin kutakuinkin kuntoutunut sensomotoristen harjoitusten avulla.
Uskon, etta seka minun etta mieheni suvussa on paljon tarkkaavaisuushairiöta, monet ovat jaaneet luokalle ja jotkut jopa kaksi kertaa. Kaikki ovat kuitenkin menestyneet elamassaan siten, etta ovat hankkineet ammatin ja useimmat ovat pystyneet ihan kestavaan ja onnelliseen avioliittoonkin. - paniqx
sensomoto kirjoitti:
Olet aikuinen ihminen eika silla ole niin suurta valia mita vanhempasi ajattelevat. Totuus on, etta mita enemman ihmisia tutkitaan sita enemman tulee siagnooseja. Sinun kannaltasi on tarkeaa etta saat apua ja elamasi jarjestykseen.
Tyttarestani viela, hanen huıoneensa on useimmiten kuin hirmumyrskyn jaljilta vaikka han pitaa siivoamisesta. Siivottuaan han saa huoneesa jotenkin kummasti aina taas sekaiseksi. Enaa en valita, ei se maailma siihen kaadu.
pojallani on diagnosoitu ADD ja han taas on senlainen ettei millaan saa aloitettua asioita, koulssakin opettaja on vuosikaudet joutunut melkein istumaan vieressa etta han saisi tehtavia tehtya. Mutta han on myöskin kutakuinkin kuntoutunut sensomotoristen harjoitusten avulla.
Uskon, etta seka minun etta mieheni suvussa on paljon tarkkaavaisuushairiöta, monet ovat jaaneet luokalle ja jotkut jopa kaksi kertaa. Kaikki ovat kuitenkin menestyneet elamassaan siten, etta ovat hankkineet ammatin ja useimmat ovat pystyneet ihan kestavaan ja onnelliseen avioliittoonkin.sensomoto, olet oikeassa. Mulla on vaan välillä vaikeuksia hahmottaa, että olen oman itseni herra ja näin aikuisena mulla on velvollisuudet ja oikeudet määrätä omasta elämästäni. Asun kuitenkin nykyään taas vanhempieni luona joten heidän sanansa painaa välillä paljonkin näissä sairausasioissa..
ADHD onkin kai vahvasti perinnöllinen sairaus? Omista vanhemmistani löytyy jonkin verran piirteitä, varsinkin isästä, mutta heillä ei kyllä häiriötä ole. Mistä sitä tietää, jos olen vain saanut juuri oikean datan geeneihini näistä piirteistä jotka muodostavat kyseisen häiriön.. Suvussani on kuitenkin joillakin erilaisia käytösongelmia (taustalla psyykkiset häiriöt mitä luultavimmin) ja niiden lisäksi usein alkoholi- tai muu päihdeongelma. Heidän diagnooseistaan en tiedä, mutta sukuni on hyvin epämääräinen, välillä tuntuu että kaikilla on jotain! Pikkuveljestäni olen aina huomannut merkkejä huonosta stressinsietokyvystä ja keskittymisvaikeuksista. Hän oli lapsena oikea raivohullu välillä ja nyt teini-iässä tehnyt hirveitäkin asioita, vaarallisia huumekokeiluja, mutta on nykyään onneksi hieman rauhoittunut. Olemme veljen kanssa todella samanlaisia ja nyt hieman jännittyneenä odotan, miten hän nyt hieman itsenäistyneempänä (ammattikoulun aloittaminen) elämäänsä elää. Tuleeko hänelle kenties samanlaisia ongelmia kuin minulle.. Hän on ollut todella hurja, paljon hurjempi kuin minä, joten toivon kovasti että hänen matkansa kohti aikuisuutta lähtisi paremmin käyntiin. - huono ihminen
vitun sairas idiootti täällä kans yks vitun huonosti kasvatettu kakara vitun kusipää mikä sitten oletkin mätäne helvetissä sulla ei ole mitään oikeutta arvostella ihmisiä ei minkään näköstä. Itselläni on myös samoja oireita kuin kyseisellä kirjoittajalla homman nimi on se että meitä ei halutakkaan auttaa millään tavoin kuin paheksutaan ja arvostellaan että kiitos vaan kirjoituksesta se koskee muitakin kuin pääkirjoittajaa toi tottelemattomuus 'AD/HD se ei ole kenenkään vika ei kasvattajan eikä kasvatetun paina se sinne vitun tyhmään päähäs. Ite olen myös masentunu ja lääkkeitä pitäs vaan popsia ja ne kun ei myös minulle ole sopinu masennun entistä enemmän ja muutun sekopääksi lääkärit kun eivät halua oikeaa diaknoosia se kun on niin aikaa vievää puuhaa diaknoosi ei tule tosta vaan käyntejä on vuoden sisällä aina kerran tai kaksi viikossa tämän kaiken olen lapseni kanssa kokenu joten tiedän miten tutkimuksia tehdään. Siihen vaaditaan usein monia taudin oireista. Tässä linkki kaikille joita asia koskee http://www.janssen-cilag.fi/bgdisplay.jhtml?itemname=adhd_teen_movie&product=adhd
- kukkien kukkia
huono ihminen kirjoitti:
vitun sairas idiootti täällä kans yks vitun huonosti kasvatettu kakara vitun kusipää mikä sitten oletkin mätäne helvetissä sulla ei ole mitään oikeutta arvostella ihmisiä ei minkään näköstä. Itselläni on myös samoja oireita kuin kyseisellä kirjoittajalla homman nimi on se että meitä ei halutakkaan auttaa millään tavoin kuin paheksutaan ja arvostellaan että kiitos vaan kirjoituksesta se koskee muitakin kuin pääkirjoittajaa toi tottelemattomuus 'AD/HD se ei ole kenenkään vika ei kasvattajan eikä kasvatetun paina se sinne vitun tyhmään päähäs. Ite olen myös masentunu ja lääkkeitä pitäs vaan popsia ja ne kun ei myös minulle ole sopinu masennun entistä enemmän ja muutun sekopääksi lääkärit kun eivät halua oikeaa diaknoosia se kun on niin aikaa vievää puuhaa diaknoosi ei tule tosta vaan käyntejä on vuoden sisällä aina kerran tai kaksi viikossa tämän kaiken olen lapseni kanssa kokenu joten tiedän miten tutkimuksia tehdään. Siihen vaaditaan usein monia taudin oireista. Tässä linkki kaikille joita asia koskee http://www.janssen-cilag.fi/bgdisplay.jhtml?itemname=adhd_teen_movie&product=adhd
Älä välitä. Noita moraalipieruja on aina ja joka palstalla. Syyllistävät muita ja kehuvat itseään. Haluavat tehdä muille huonon olon koska luutavasti voivat itse huonosti.
- Addi *
Tuo ei liitä mitenkään adhd:n. Sanoisin että pikemminkin huonosti kasvatettu kakara.
Kaikellehan halutaan löytää jonkinlainen "sairaus".
Tässä ei ole kysymys mistään sairaudesta vaan ilkeaästä ja luonnevikaissta tapauksesta.
Ja piste
Katos katos mikähän säkin luulet olevas opettele ensin kirjoittamaan oikein "liitä" eikö se ole riitä ja mitä sä tällä palstalla teet eiks sun pitäs ettii täydellistä ja normaalia elävien palsta ja jättää meidät "huonosti kasvatetut" kakarat rauhaan vaikka mitä sinä siitä tiedät mitä toisilla ihmisillä voi olla kun ihan tuntuu et sulla ei ole yhtään mitään elämää. Raukka sä olet piilossa pikku pikku itsessäs hah hah sä oot säälittävä - kukkien kukkia
Addi * kirjoitti:
Tuo ei liitä mitenkään adhd:n. Sanoisin että pikemminkin huonosti kasvatettu kakara.
Kaikellehan halutaan löytää jonkinlainen "sairaus".
Tässä ei ole kysymys mistään sairaudesta vaan ilkeaästä ja luonnevikaissta tapauksesta.
Ja piste
Katos katos mikähän säkin luulet olevas opettele ensin kirjoittamaan oikein "liitä" eikö se ole riitä ja mitä sä tällä palstalla teet eiks sun pitäs ettii täydellistä ja normaalia elävien palsta ja jättää meidät "huonosti kasvatetut" kakarat rauhaan vaikka mitä sinä siitä tiedät mitä toisilla ihmisillä voi olla kun ihan tuntuu et sulla ei ole yhtään mitään elämää. Raukka sä olet piilossa pikku pikku itsessäs hah hah sä oot säälittäväJa höpsistä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat
Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi1791458Mietin sinua nainen
Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten551002Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta
Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa63751Kyllä suoraan
Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.35725Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin
Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi51697Voisitko nainen kertoa mulle
Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun111670- 81659
- 36644
- 67623
Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan
Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e303597