Maalaiskouluun valittiin uudeksi opettajaksi äskettäin koulusta valmistunut nuori neitonen. Heinäkuun lopulla hän saapuikin paikkakunnalle, ja asemalta häntä lähti hevoskärryillä hakemaan kunnanvaltuuston puheenjohtaja, ison ja vakavaraisen talon hiljainen ja juro isäntä.
Matka kohti koulua ja opettajan asuntolaa alkoi. Opettaja istui kärryillä isännän vieressä, puheli helteisestä säästä ja koetti kysellä kaikenlaista kylän tapahtumista ja ihmisistä. Hiljainen isäntä vastasi vain silloin tällöin jotain, yleensä hän vaan murahteli ja opettajakin väsyi aikansa rupateltuaan.
Hieman ennen koululle tuloa tie kulki jonkun matkaa joen vartta. Rannassa oli poikia ongella, ja opettaja kysäisi isännältä:
- Ovatko nuo minun tulevia oppilaitani?
- Hmrhjoo, murahti isäntä.
- Pysäyttäkää. Käyn tervehtimässä heitä.
Opettaja lähti juoksemaan joen rantaan ja huusi jo kaukaa:
- Päivää pojat! Tuleeko kalaa!
- Tulee niin jotta!, poikajoukosta vastattiin.
- Tuleeko oikein suuriakin?
- Tulee niinkuin tuon Miettisen isännän mulkkuja!
Opettaja tyrmistyi isoimman pojankoltiaisen vastauksesta täysin, kääntyi kannoillaan ja palasi tielle. Hämmennyksen ja suuttumuksen nostattama puna poskillaan hän nousi sanaakaan sanomatta rattaille ja isäntä komensi hevosen liikkeelle.
Matka jatkui jäätävän hiljaisuuden vallitessa, kunnes koulun jo näkyessä isäntä vilkaisi opettajaa, rykäisi ja sanoi:
- Krhm, sano. Aina oon ollu huono ihtiäin kehumaan, vaan suuria on poikain kalat.
Aika vonkaleita
vitsimestari
0
279
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tällä kertaa Marinia kadehtii Minäminä Päivärinta
Kokoomuksen tyhjäntoimittelija itkeä tuhertaa, kun kansainvälinen superstaramme ei leiki hänen kanssaan. Oikean puoluee3761426- 1041243
Miksi koulut pakottavat
Lapset uimaan sekaryhmänä? Murrosikäiset tunnetusti häpeilevät vartalossa tapahtuvia muutoksia. Tulee turhia poissaoloja1131180Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli1581052- 40930
- 63876
Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt32786Suomen Pallolitto: Tasoryhmät lasten jalkapallossa - Erätauko-tilaisuus ma 20.5.2024
Tasoryhmät lasten ja nuorten jalkapallossa herättävät paljon keskustelua. Mitä tasoryhmät ovat ja mikä on niiden tarkoit0780Susanne Päivärinta kirjassaan: Sannalla nousi valta päähän, Big Time!
Päivärinta toteaa ettei ole nähnyt kenenkään muuttuvan niin totaalisesti kuin Marinin, eikä siis todellakaan parempaan s85767Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni166662