Meidän tarinamme pähkinänkuoressa: tapasimme reilut viisi vuotta sitten deitti.netissä. Ensitapaamisella koimme olevamme sielunkumppaneita ja pitävämme samankaltaisista asioista. Ensimmäisten treffien aikana naiseni ilmoitti että "riitoja aina tulee, ei niille mitään mahda" ja tämän lupauksensa hän kyllä piti. Hänellä oli melkoisesti temperamenttia ja en koskaan oppinut ennakoimaan mistä riita saattoi alkaa. Joskus oli syitä mistä hänen olisi kuulunutkin suuttua muttei sitä tehnyt, ja toisinaan saattoi saada kilareita vaikkapa pukeutumisestani.
Muutimme suht´varhaisessa vaiheessa yhteen, vaikka minulla oli pieniä epäilyksiä asian suhteen. Hän muutti minun ja lasteni kotiin. Suhde ei ollut missään vaiheessa niin vakaa että olisin tahtonut naimisiin tai yrittää lasta.
Hänen edellinen liittonsa oli ollut myrskyisä. Huomasin sen hänen koirastaan, sillä se luikki aina toiseen huoneeseen, jos äänensävy kohosi tai muuttui. Hänen ex-miehensä oli tulistunut kerran niin että heitti naistani mustikkakeitolla. Hän osasi olla hyvin ärsyttävä kun sille päälle sattui.
Oli meillä kyllä mukavaakin ... reissasimme paljon, ja teimme kaikenlaista mukavaa. Lapseni pitivät hänestä kovasti ja tietyllä tavalla nämä viisi vuotta olivat elämäni parasta aikaa.
Ellei olisi ollut niitä riitoja ... ne alkoivat aina ihan hölmöistä asioista... ja olivat usein hyvin raastavia. Ne kestivät kauan, koska hän jankutti ja jankutti omaa mielipidettään yrittäen saada minut muuttamaan omani. Pahinta oli kuitenkin se että hän toistuvasti uhkaili lähtevänsä. Näin tapahtui loppuaikoina neljästi puolentoista vuoden aikana. Kaiken huippu oli se kun hän pakkasi mökillä omaisuutensa autoon ja ennen kuin edes ehdimme palata kotiin, kysyi hän eikö tätä voisi jotenkin perua? Tein elämäni virheen siinä että vein tavarat takaisin.
Toisen virheen tein kun ostimme yhteisen KALLIIN asunnon. Kuukausi muuton jälkeen hän ilmoitti lähtevänsä. Kävimme avioliittoneuvojalla, ja haimme jatkoaikaa mutta lopulta hän todellakin lähti. Sitä edeltäneet kaksi viikkoa meillä meni hyvin. Rakastelimme paljon ja meillä oli kivaa.
Ostin hänet ulos. Nyt olen loppuelämäni velkavankeudessa, sillä lainaa on PALJON.
Kului useita kuukausia ja sinä aikana minulla oli uusi kumppani vuoteessa. Päädyimme kuitenkin ex-avovaimon kanssa takaisin yhteen ja hiljattain teimme aivan älyttömän kivan matkan. Lopulta tapahtui kuitenkin väistämätön - tuli viimeinen iso riita ja nyt sovimme että emme ole enää missään tekemisissä toistemme kanssa. Pääsimme lopultakin eroon toisistamme - viisi kuukautta sen jälkeen kun hän lähti.
On huojentunut olo, kun kukaan ei huuda enää... ja kukaan ei uhkaile lähdöllä. On toki harmi että hyvin tärkeä ihmissuhde katkesi. On vaan niin että ei tuollaista vuoristorataa olisi kukaan jaksanut enää hetkeäkään.
Olen mies, 45 v. En ole ongelmaton itsekään. Tässä liitossa oli besserwisser ja kontrollifriikki kimpassa. Itse osaan sentään nauraa asialle.
besserwisser + kontrollifriikki
11
2078
Vastaukset
- xxyy
niin tutun tuntuista touhua, tosin minä olen nainen ja meillä mies on sekä kontrollifriikki että besserwisser. Puolitoista vuotta ollaan oltu kimpassa, yhteinen asunto on. Mies saa hepulin ihan olemattomista, huutaa pää punaisena, uhkailee erolla ja käskee mun painua helvettiin tai suksia vittuun häntä häiritsemästä. Koskaan ei tiedä etukäteen, mistä hän suuttuu.
Nykyään olenkin alkanut miettiä mitä uskallan sanoa ja mitä en. Esim. joku ihan viaton vitsi saattaa saada hänet suuttumaan. Mun huumorintaju on kuulemma niin huono, että on parempi olla hiljaa.
Mutta meillä on myös kivaa yhdessä, sen takia aina vaan jaksan yrittää. Tosin viime aikoina olen miettinyt, että jos yhteistä asuntoa ei olisi, olisin jo lähtenyt. Tai jos olisi lapsia, niin myös silloin, koska en haluaisi lasten elävän moisessa huudossa ja mekastuksessa.
Se satuttaa niin paljon, kun itselle rakas ihminen haukkuu kusipääksi, idiootiksi, kertoo, että en osaa tehdä mitään, edes keittää kahvia, mistä vaativammasta puhumattakaan. Ja hänelle on kuulemma ihan sama vaikka lähtisin menemään, hän ei jää kaipaamaan, vaan uusia naisia löytyy aina.
Mun ongelma on varmaan liika miellyttämisen halu, annan toisen kohdella itseäni huonosti ja yritän aina vaan miettiä toisen parasta.- Ihana vapaus!
Enpä olisi itse paremmin osannut tuota kaikkea sanoa. Minulla oli jokin aika sitten täsmälleen sama tilanne... sillä ainoalla erolla, että soitteemme oli eri, mutta käytännössä asuimme saman katon alla.
Lähdettyäni suhteesta (melko kovan myrskyn saattelemana) olin jonkin aikaa ihan päästäni pyörällä:
Ei tarvinnut kuulla huutoa siitä, ettei kenkäni olleetkaan eteisen kenkähyllyllä, vaan hyllyn vieressä.
Ei siitä, että kahvinkeitin oli päällä viisi minuuttia liian kauan.
Ei siitä, että ikkunan rullaverho oli hiukan liian ylhällä, ja aurinko pääsi hieman paistamaan sisälle.
Että vessan lattialla oli tippa vettä, johon hän sattui astumaan, ja kastelemaan sukkansa.
Kaikesta piti mainita, ja kaikesta piti suuttua!
Riidan saa toki aikaiseksi mistä tahansa, jos vain on tarpeeksi kekseliäs.
Jos ihminen parisuhteessa joutuu jatkuvasti miettimään mitä voi sanoa tai tehdä, ei se suhde tule koskaan kestämään.
Kukaan ei takuulla jaksa väistellä ja miellyttää toista, ei tuolla tavalla.
Jossain vaiheessa tulee seinä vastaan.
Mietihän, miten kauan sinun hermosi kestävät...
Loppuelämän? - xxyy
Ihana vapaus! kirjoitti:
Enpä olisi itse paremmin osannut tuota kaikkea sanoa. Minulla oli jokin aika sitten täsmälleen sama tilanne... sillä ainoalla erolla, että soitteemme oli eri, mutta käytännössä asuimme saman katon alla.
Lähdettyäni suhteesta (melko kovan myrskyn saattelemana) olin jonkin aikaa ihan päästäni pyörällä:
Ei tarvinnut kuulla huutoa siitä, ettei kenkäni olleetkaan eteisen kenkähyllyllä, vaan hyllyn vieressä.
Ei siitä, että kahvinkeitin oli päällä viisi minuuttia liian kauan.
Ei siitä, että ikkunan rullaverho oli hiukan liian ylhällä, ja aurinko pääsi hieman paistamaan sisälle.
Että vessan lattialla oli tippa vettä, johon hän sattui astumaan, ja kastelemaan sukkansa.
Kaikesta piti mainita, ja kaikesta piti suuttua!
Riidan saa toki aikaiseksi mistä tahansa, jos vain on tarpeeksi kekseliäs.
Jos ihminen parisuhteessa joutuu jatkuvasti miettimään mitä voi sanoa tai tehdä, ei se suhde tule koskaan kestämään.
Kukaan ei takuulla jaksa väistellä ja miellyttää toista, ei tuolla tavalla.
Jossain vaiheessa tulee seinä vastaan.
Mietihän, miten kauan sinun hermosi kestävät...
Loppuelämän?Hyvä kysymys, mun hermot ei varmaan enää kauaa kestä. Oikeastaan olen tällä hetkellä ihan rikki, nukun lähinnä unilääkkeiden avulla. Ulospäin näytän vahvalta, työ on tällä hetkellä mun pelastus.
Päivittäin riidellään miehen kanssa, mies sanoi, että jos mä alan vittuilemaan hänlle, niin siitä en sitten selviä ilman vuosien terapiaa ja rauhoittavia lääkkeitä...
Mietin vaan, mihin katosi se ihana rauhallinen ja rakastava mies? Se, joka mulla oli vielä vuosi sitten.
En vaan ymmärrä, itse olen mielestäni ollut samanlainen koko ajan, en hakemalla hae riitaa, vaan yritän elää sovussa. Mutta kun olen tyhmä enkä osaa mitään. Ja tottahan se tavallaan onkin, jos olisin fiksu en enää olisi tässä hakkaamassa päätäni seinään.
Toisaalta tiedän, kuinka tässä tulee käymään, aika vaan ei ihan vielä kypsä... - Ihana vapaus!
xxyy kirjoitti:
Hyvä kysymys, mun hermot ei varmaan enää kauaa kestä. Oikeastaan olen tällä hetkellä ihan rikki, nukun lähinnä unilääkkeiden avulla. Ulospäin näytän vahvalta, työ on tällä hetkellä mun pelastus.
Päivittäin riidellään miehen kanssa, mies sanoi, että jos mä alan vittuilemaan hänlle, niin siitä en sitten selviä ilman vuosien terapiaa ja rauhoittavia lääkkeitä...
Mietin vaan, mihin katosi se ihana rauhallinen ja rakastava mies? Se, joka mulla oli vielä vuosi sitten.
En vaan ymmärrä, itse olen mielestäni ollut samanlainen koko ajan, en hakemalla hae riitaa, vaan yritän elää sovussa. Mutta kun olen tyhmä enkä osaa mitään. Ja tottahan se tavallaan onkin, jos olisin fiksu en enää olisi tässä hakkaamassa päätäni seinään.
Toisaalta tiedän, kuinka tässä tulee käymään, aika vaan ei ihan vielä kypsä...Niin minäkin ajattelin.
Aika ei ole kypsä, katsotaan nyt, kyllä tämä tästä vielä paremmaksi muuttuu...
Se ei muutu.
Se, että lähdin, on elämäni paras päätös! - xxyy
Ihana vapaus! kirjoitti:
Niin minäkin ajattelin.
Aika ei ole kypsä, katsotaan nyt, kyllä tämä tästä vielä paremmaksi muuttuu...
Se ei muutu.
Se, että lähdin, on elämäni paras päätös!jep, en tiedä itkisinkö vai nauraisinko, niin oikeassa olet...
- tiedän......
xxyy kirjoitti:
Hyvä kysymys, mun hermot ei varmaan enää kauaa kestä. Oikeastaan olen tällä hetkellä ihan rikki, nukun lähinnä unilääkkeiden avulla. Ulospäin näytän vahvalta, työ on tällä hetkellä mun pelastus.
Päivittäin riidellään miehen kanssa, mies sanoi, että jos mä alan vittuilemaan hänlle, niin siitä en sitten selviä ilman vuosien terapiaa ja rauhoittavia lääkkeitä...
Mietin vaan, mihin katosi se ihana rauhallinen ja rakastava mies? Se, joka mulla oli vielä vuosi sitten.
En vaan ymmärrä, itse olen mielestäni ollut samanlainen koko ajan, en hakemalla hae riitaa, vaan yritän elää sovussa. Mutta kun olen tyhmä enkä osaa mitään. Ja tottahan se tavallaan onkin, jos olisin fiksu en enää olisi tässä hakkaamassa päätäni seinään.
Toisaalta tiedän, kuinka tässä tulee käymään, aika vaan ei ihan vielä kypsä...Sun miehelläs on jonkun sortin persoonallisuushäikkä. Ei kuulosta terveeltä tuo käytös.
Sun miehes jaksoi näytellä normaalia niin kauan, kunnes sai sut sidottua suhteeseen kanssaan asunnolla.
Kas ku ei lapsilla, koiralla, autoilla yms... Mut asuntokin on tosi hyvä sitomis keino.
Nyt kun oot siinä, niin sua saa kohdella miten julmasti tahansa, vai saako????
Kysyppä itseltäsi tämä kysymys! - xxyy
tiedän...... kirjoitti:
Sun miehelläs on jonkun sortin persoonallisuushäikkä. Ei kuulosta terveeltä tuo käytös.
Sun miehes jaksoi näytellä normaalia niin kauan, kunnes sai sut sidottua suhteeseen kanssaan asunnolla.
Kas ku ei lapsilla, koiralla, autoilla yms... Mut asuntokin on tosi hyvä sitomis keino.
Nyt kun oot siinä, niin sua saa kohdella miten julmasti tahansa, vai saako????
Kysyppä itseltäsi tämä kysymys!Huvittavaahan tässä on se, että mies pelkäsi, että musta tulee kauhea pirttihirmu yhteisen kodin myötä...mutta toisin kävi.
Mä olen kuule kysynyt tuon kysymyksen jo moneen kertaan itseltäni. Tavallaan suruaika tässä menossa, kun tiedän mitä tuleman pitää ja suren sitä, että tämäkään suhde ei sitten toiminut, taaskin epäonnistuin. Se epäonnistumisen myöntäminen taas kerran kai mua tässä pitää.
Kun yritän näistä asioita miehen kanssa puhua ihan asiallisesti, niin hän vaan vastaa, että häntä ei kiinnosta kuunnella mun valituksiani. Eli puhumalla meillä ei tosiaan voi asioita selvittää. - Liina Anniina
Myönnä itsellesi, että olet ansassa. Niinkuin hämähäkki kietoo saaliinsa verkkoon, niin sinut on sidottu asunnolla ja niillä "kivoilla hetkillä" puolisoisäntääsi.
Olet kuin pikku koira, joka kerjää isäntänsä makupalaa. Teet mitä hän tahtoo ja kuljet hänen mielentilojensa mukaan.
Jos oikeasti laittaisit kaulaasi nahkahihnan, niin se kuvastaisi liittoanne täysin.
Isäntäsi saa kurittaa sinua huutamalla miten huvittaa ja pieni koira painautuu hiljaa ja peloissaan lattiaan. Ja kohta tulee kiva hetki, silitystä ja pieni koira on onnellinen. Niiden hetkien eteen hän tekisi mitä vain, ja niitä hän sanoo rakkaudeksi.
Mies tekee kaiken harkiten, tunteistasi välittämättä. Ainoa, mistä hän välittää on se, että pysyt hänen hallinnassaan. Kivat hetket ovat vain sitä varten, että sinä pysyt paikallasi etkä karkaa minnekään, etkä ole vapaa.
Onko niin, että pieni koira pelkää vapautta? On turvallisempaa olla isännän mielialojen kohteena, mennä vuoristorataa, kun yksinoleminen pelottaa?
Metsän eläin voi olla viisas. Jos kettu joutuu käpälälautaan, se puree käpälänsä poikki, niin tärkeä on sille vapaus. Parempi olla jalkapuolena kuin vankina.
Voi pieni koira! Toivon, että löydät sen ilon ja tunteen, mitä on olla vapaa ja hallita omaa elämäänsä. Vai oletko syntynyt toisen ihmisen vangiksi? Sitäkö varten äitisi sinut synnytti ja siihen toivoi tyttärensä: orjuuteen.
Jonkin typerän, tyhmän ja moukkamaisen jätkänjurvelon orjaksi? - Kasvatuksen tulos
Ihana vapaus! kirjoitti:
Enpä olisi itse paremmin osannut tuota kaikkea sanoa. Minulla oli jokin aika sitten täsmälleen sama tilanne... sillä ainoalla erolla, että soitteemme oli eri, mutta käytännössä asuimme saman katon alla.
Lähdettyäni suhteesta (melko kovan myrskyn saattelemana) olin jonkin aikaa ihan päästäni pyörällä:
Ei tarvinnut kuulla huutoa siitä, ettei kenkäni olleetkaan eteisen kenkähyllyllä, vaan hyllyn vieressä.
Ei siitä, että kahvinkeitin oli päällä viisi minuuttia liian kauan.
Ei siitä, että ikkunan rullaverho oli hiukan liian ylhällä, ja aurinko pääsi hieman paistamaan sisälle.
Että vessan lattialla oli tippa vettä, johon hän sattui astumaan, ja kastelemaan sukkansa.
Kaikesta piti mainita, ja kaikesta piti suuttua!
Riidan saa toki aikaiseksi mistä tahansa, jos vain on tarpeeksi kekseliäs.
Jos ihminen parisuhteessa joutuu jatkuvasti miettimään mitä voi sanoa tai tehdä, ei se suhde tule koskaan kestämään.
Kukaan ei takuulla jaksa väistellä ja miellyttää toista, ei tuolla tavalla.
Jossain vaiheessa tulee seinä vastaan.
Mietihän, miten kauan sinun hermosi kestävät...
Loppuelämän?oli oikein huvittavaa lukea tätä Ihana vapaus kirjoittajaa.
Varsinkin tuo vessan lattialla tippa vettä. Mitä vettä mahtoi olla, meillä se ainakin on tiputteleva mies jonka merkkejä nämä veden tipat ovat.
No varsin paljon saan minäkin kuulla, tuo kahvinkeitin on tuttu juttu.
Valot ovat yksi sanomisen paikka, niitähän palaa aina liikaa ja olenkin jo monesti istunut pimeässä vessassa kun sammuttaa valo ohi kulkiessaan.
Sanomalehdet ovat hänelle myös joku kauhistus, sillä hyvä että ehtii lukea kun ne jo sanomisen myötä siirretään roskakasiin.
Itse sitä vastoin ei huomaa lainkaan, että netin vierestä löytyy aina syödyn omenan siemenkotelo, leivänmurut jäävät pöydälle, työvaatteensa levittelee saunaosastolle kuivamaan miten sattuu.
Kun teimme remontin piti herran roinille saada oma kaappinsa, liukuovin varustettu kaappinsa, joka on sitten täynnä harrastusvälineitä, mutta näkisittepä miten, yhdessä laatikossa voi olla vain muutama tavara samoin hyllyillä, joten niiden pitää kaikkien näkyä, muutenhan ne on kateissa ja minä olen hävittänyt ne.
Sanomista kyllä löytyy ja minä olen aina kaiken hävittänyt. No kyseessä on jo vähän vanhempi mies, sairastaa sellaista sairautta, että aika ajoin tilanne on se, että yksin ei pysty toimimaan lainkaan, silloin muistikin reistaa pahoin ja on ärtynyt.
Todella joskus ei jaksaisi tuota, mutta olen kuitenkin pääosin tyytyväinen.
Mieheni on hirvittävin kilpailuhenkinen ja olen itse varmaan tästä syystä alkanut inhoamaan kaikkea kilpailua. Toisaalta näen hänen itsetuntonsa olevan
alhainen, koska hakee aina tekemisellään vieraiden ihmisten huomiota ja odottaa kehuja aikaansaannoksistaan, kova on kaikkea tekemään.
Hän on paljon näissä omissa harrastuksissaan tekemisissään, joten sen ajan koen vapaana ja vuosien myötä olen oppinut laskenut natinat toisesta korvasta ulos samantien.
Onneksi on hyviäkin aikoja ollut mukana paljon ja esim tuohon kahvipannun päällä olemiseen olen sanonut hänelle, että sopii laittaa itse pois päältä.
Ja muutaman kerran kertonut ihan suoraan, että tuntuu tosi pahalta nuo jatkuvat huomauttelut, ovat jääneet vähemmäksi.
Olen miettinyt mistä tuo asenne on kotoisin ja voin hänen kohdallaan takuuvarmasti sanoa, että tuo tapa oli hänen kotonaan kovasti käytössä, kasvatus tapahtui tällaisen sanomisen kautta ja ei häntä nyt suorastaan voi syyttää kaikesta.
Kun nyt pääsisi joskus tuosta tavastaan eroon.
- nyt helpottaa
Vastaan itse itselleni.
Tuntuu kuin kaikki olisi ollut kuin pahaa unta. Suhteemme oli sekä maailmanpäällinen taivas että helvetti samassa paketissa. Nyt kaikki on ohi ... ja helpottaa. Nyt kukaan ei enää huuda minulle jonninjoutavista pikkuasioista. Saan olla rauhassa. Asuntolainaa on ihan järkyttävän paljon, mutta selviän siitä kyllä jotenkin. Mielenrauha on tärkeämpää kuin se että pääsee reissuun.
Niin kovan kolauksen kuitenkin koin, että kestää kauan ennen kuin opin taas luottamaan toiseen. Epäilen että en enää koskaan tule asumaan kenenkään kanssa yhdessä.
Olen aivan varma siitä että ex-avovaimoni tulee ottamaan yhteyttä ja pyytää että tapaisimme. Aion kieltäytyä kohteliaasti. En tahdo tavata enää. - Nainen jostain.
Hirveän tuttua. Löysin tän keskustelun, kun googlasin sanalla kontrollifriikki.
Suhteeni päättyi 10 päivää sitten, ja vasta nyt tajuan, miten uupunut ja stressaantunut olin miehen tavasta kontrolloida aivan kaikkea. En saanut kaupassa pakata ruokakassia, kun en osaa tehdä sitä kuitenkaan oikein. Sanomalehdet, jotka vein kotona paperinkeräykseen, hän kävi läpi. Siitä piti sanoa, että vien pyykit pesutupaan ei-viikattuina, ne olisi pitänyt viedä pesuun taiteltuna, ei rytyssä. Esimerkkejä vois luetella vaikka kuin paljon. Olemme molemmat viiskymppisiä, joten arjen taitoja on tullut harjoiteltua jo 30 vuotta.
Kultainen ja älykäs mies muuten. Useimmiten kävi niin, että jos hänelle väitti vastaan tai antoi ymmärtää, että on toinenkin tapa kuin sinun tapasi, hän pakkasi reppunsa ja tavaransa samantien.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 692237
Jotain puuttuu
Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu1012063- 781678
Hei A, osaatko
sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en411500- 781496
- 101387
- 311354
Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.
Onko kenellekään yllätys?521258Synnittömänä syntyminen
Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.621190Mitä tämä tarkoittaa,
että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?281179