Mistä syystä olet katkaissut välit jonkun ystäväsi kanssa?

tulokseen, että minulla ja entisillä ystävilläni ei ollut enää oikein mitään yhteistä. Kaikilla oli omanlaiset kuvionsa ja tuntui siltä, että seurassa oleminen oli vain jotain pakollista. Jotain mitä oli aina tehty. En siis enää viihtynyt heidän seurassaan, vaan se tuntui ahdistavalta. Uskon, että tunne oli ainakin jossain määrin molemminpuolinen.

Ensin katkaisin välit muutamaan heistä ja sitten pikkuhiljaa, ihan tasapuolisuuden vuoksi, kaikkiin. Kaikkien seura ei tuntunut yhtä pahalta, mutta koin että oli reilumpaa olla pitämättä yhteyttä kehenkään, sillä ystäväpiirimme oli hyvin tiivis.

naispuoliseen ystävääni. Tunteeni olivat yksipuoliset, joten en nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin katkaista välit.

Vaikka siitä on jo aikaa, vieläkin tuntuu pahalta että siinä kävi näin.

Juurikin se vuoksi, että olen lipsahtanut helposti tuohon palvelijan rooliin. Liika kiltteys on tietysti ihan oma syy, mutta ihmettelen kyllä sitä, kuinka moni ihminen on valmis käyttämään toisen avuliaisuutta hyväkseen siihen pisteeseen asti, että lopulta kaveri suorastaan tilataan tekemään erilaisia töitä ilman pienintäkään kiinnostusta kaveriin itseensä.

Heti tulee kaksi tapausta mieleen, ja kummassakin kyseessä silloin bestiksiksi lukeutuvia ystäviä, en jaksa kuin toisesta kirjoittaa sillä se jos mikä oli kyl mielestäni aika härski tarina :D

Hauskin ja viimeisin tapaus tuli ihan pari kuukautta sitten. Tutustuimme parivuotta sitten opiskelujen yhteydessä ja meistä tuli kuin kaksoset. Kaikki muuttui siinä vaiheessa kun hän tapasi nykyisen miehensä joka on hyvin mustasukkainen ja omistushaluinen, ensin harveni tämän myötä näkeminen (mies halusi tavata vain omia ystäviään) ja myöhemmin yhteyden pitokin jatkui vaan siinä tapauksessa kun hän halusi vuodattaa suhteensa ongelmista, tapasimme ja olimme yhteydessä lopulta vain tältä osin. Kehotin aluksi häntä jättämään huonosti kohtelevan miehen, myöhemmin hän sanoi rakastavansa kuitenkin tätä johon totesin että sitten asia on niin ja tuen häntä vaikka tietääkin mitä ajattelen miehen käytöksestä. Muuttivat yhteen kaikesta huolimatta, eikä ystäväni ollut puhunut asiasta kellekkään ensimmäiseen kuukauteen jos vaikka sattuisi ottamaan jalat alle mikäli homma ei toimisi. Ilmeisesti mies rauhoittuu hetkeksi jokseenkin tästä ja ystäväni sanoi heillä menevän hyvin, sanoin jälleen vain olevani onnellinen hänen puolestaan. Yhteyden pito lakkasi loppujen lopuksi lähes kokonaan kunnes otin yhteyttä ja sain vain suoraa huutoa puhelimesta, puhelun lopuksi selvisi että jälleen vaikeuksia suhteessa ja sanoin ymmärtäväni enkä loukkaantunut. Yhteyden pito lakkaa kokonaan ja luin lehdestä heidän mennen kihloihin, mikä slaagi, mutta silti laitoin vietillä onnittelut ja kyselin kuulumisia. Ystäväni ilmoitti olevansa viimeisillään raskaana, samalla tajusin syyn yllättävään kihlautumiseen. Onnittelin ja kerroin olevani tukena/käytettävissä jos jotain tarvitsi, ei juuri kommentoinut, joten kysyin onko kaikki hyvin meidän välil. Siitä alkoi huuto etten ole kunnon ystävä, en ole tukenut häntä ja kaiken kukkuraksi että on minun vikani että hän on raskaana. Silloin ilmoitin tyynesti että selvä en tarvi lumeeksi ystävää ja että kaikkea hyvää. Mutta kyllä sisällä kiehu, että olen kaikki naisen surut/kiukuttelut kuunnellut ja kehtaa väittää etten ole tukenut/ollut hyvä ystävä ja että minun vika että raskaana sillä minä olen se ollut joka on hänelle kehottanut heti olematta menemättä sänkyyn uusien miesten kanssa (ylläri ei uskonut ikinä) ja kerroin vielä mistä puoleksi vuodeksi saisi ilmaisen ehkäisyn! Joten kiitos riitti, ei tarvitse minulle kyllä soitella enää :)

kutsuin ja kutsuin.............................................

en kutsu enää, evvk

vaistosin olevani aina jotenkin kakkosluokan kansalainen ja kynnysmatto, jollain tavoin hyväksikäytetty ja en saanut jotenkin arvostusta. En osaa määritellä sitä konkreettisesti, mutta se alituinen tunne niissä suhteissa kuitenkin aina paljastui. Se rooli oli joissakin ystävyyssuhteissa niin tiukassa, että siitä oli pakko päästä irti ja ottaa etäisyyttä. Jotkut ystäväni eivät varmaan koskaan tule ymmärtämään tilannetta. En olisi voinut koskaan kasvaa kokoisekseni ihmiseksi siitä lähtökohdasta, en saanut koskaan persoonaani peliin. Ehkä vika oli minussa, enkö ottanut tilaa, vai yritinkö ja sitä ei ollut, tai se olisi ollut aina konfliktin paikka.. Monia syitä.
Olin paremman puutteessa kaveri. Jotenkin se alisuoriutujan olo niissä ihmissuhteissa. En voinut jatkaa itseni tähden. Ehkä petin ystäväni jollain tavalla, en tiedä heidän kokemuksiaan, mutta itseäni en pettänyt enää.
Lisäksi selvisi jotakin asioita, missä ystäväni aiheuttivat minulle inhottavia asioita. Solidaarisuuden puute monessa tilanteessa vaivasi.

Kaikkiin koulukavereihin, syynä kiusaaminen. Nykyään yrittävät ottaa minuun kontaktia, mutten suostu enää porukkaan mukaan. Syynä se, että en kuulunut niihin ennenkään. Uskoisin että syynä on raha: mulla sitä on aina ollut, porukoilla ei. En halua olla enää se haukuttu rahalähde heille.

Serkun perheeseen, syynä se että hyväksikäytettiin apuani ja palveluksiani ja nyt lakipykälien voimalla yritettään ajaa minua ulos asioista, joihin minulla on täysin laillinen oikeus. En antanut edes lupaa serkkuni lapsille tulla käymään koska he ovat kaksinaamaisia, itsekeskeisiä pyrkyreitä. Toinen pääsyy tähän oli rahan katoaminen kassakaapista kun serkun lapset oli matkani ajan koiravahteina.

Äidin veljeen, yritti tuoda projektiaan lupaa kysymättä ja siitä vedimme täysin herneet neniimme. Kulttuuri voi olla heillä toinen, koska ovat paljon vanhempia mitä minä, mutta minulta on kysyttävä lupa etukäteen. Ei koskaan voi tietää etukäteen mitä projektia mulla olisi menossa, ja nyt oli kattoremontti alkamassa. Koska äidin veljen projektin kestosta ei ollut hajuakaan, oli parempi kieltää tuomasta muutaman tuhannen kilon painoista projektiaan pihalleni.

Isään. Aikoinaan perheen painostuksesta. Oli tekemässä naapurissa hommaa, ei edes tervehditty. Tosin siitäkin on jo lähes 20 vuotta... Ei ole edes tietoa että onko sisaruksia... Äidin puolelta ei mulla ainakaan ole.

Äidin kolmeen siskoon, kohta neljänteen. Hankaloittavat elämääni, ja ovat aiheuttaneet paljon haittaa menneisyydessäni.

Naapuriini. Kaikkea pitäisi saada, muttei suostu maksamaan omaa osuuttaan. Ääni muuttuisi kellossa heti kun ajaisi vaunullisen paskaa upouudelle terassille...

Tienhoitajaan. Ei hoida hommaansa. Onneksi osaan itsekkin hoitaa tien silloin kun tarvitsen sitä.

Pankinjohtajaan. Tekee vihamiehieni kanssa lehmänkauppoja ja yrittää viedä rahani pankin pohjattomaan laariin... Siksi en käytäkkään vain yhtä pankkia.

Taksiyrittäjiin. Lipevämpiä ankeriaita saa hakemalla hakea, on parempi pysytellä kaukana niistä. Kuljen omalla autolla.

Parhaimpaan ystävääni. Luottamus meni, sitten tuli neljän vuoden tauko jolloin ei oltu paljoa tekemisissä, jonka jälkeen tuli puhumaan asioistaan. Luulin että taas hän valehtelee, jolloin löin luurin korvaan. Juttu kuulosti niin utopiselta. Muttei se ollut, näin sen itse kun ystäväni tuli myöhemmin käymään. Sen jälkeen ei olla enää oltu tekemisissä. Siitä on jo 6 vuotta... Osittain omakin syy, mutta ehkä parempi näin. Pääsin vanhoista kuvioista hieman toisenlaisiin kuvioihin samalla, eikä siitä ns. ollut suurta haittaa mulle. Mutta välillä kyllä tämä harmittaa.

Toiseksi parhaimpaan ystävään. Suuttui ja kävi kimppuuni. No siitä sairaala reissu ja se ystävyys oli sitten siinä. Täysin hyväksyttävä syy...

Enempää ei taida kannattaa luetella... Listaa kyllä saisi jatkettua...

kateellinen, kilpailuhenkinen, pyrki aina näyttämään kuinka parempi ja fiksumpi on kaikessa, yritti alistaa ja saada toisen tuntemaan huonommuutta, arvosteleva, piikitteli asioista, yritti iskeä poikaystävääni, jakeli torttuaan epätoivoisesti jokaiselle miespuoliselle vastaantulijalle, läheisriippuvainen, psyykkisesti erittäin epätasapainoinen, raivosi lapsilleen ja repi heitä kovakouraisesti...
Siinä muutama piirre mainitakseni :-D

joiden vuoksi olen lopettanut ystävyyden: törkeä toisen ihmisen hyvänlaisuuden hyväksikäyttö ja luottamuksen pettäminen.
Eräs "ystäväni" alkoi olla jatkuvasti avun tarpeessa milloin missäkin asiassa... Piti järjestää käytännön asioita hänen puolestaan: "kun sä kerran osaat niin hyvin" ja välillä olisi taloudellinen apu ollut tarpeen: "sä oot sentään töissä"... Ja tietysti jatkuva tukevana olkapäänä ja kainalosauvana olo... Mitä tuo "ystävyys" antoi minulle? Ei mitään. Tarpeeni tuntea itseni tarpeelliseksi ei ole niin suuri, että tuollaiseen alan!
Luottamuksen pettäminen kävi sitten niin, että "ystävä" alkoi "viattomasti" vihjailla yhteisille tutuillemme minun asioistani - luottamuksella kerrotuista. Mitään suurta hallaa ei aiheutunut, mutta koska periaatteeni on, ettei luottamuksella kerrottuja yksityisasioita juoruta eteenpäin, that's it. Silloin tällöin ollaan lähinnä olosuhteista johtuen tämän ihmisen kanssa tekemisissä, mutta mitään "tarttis vaihtaa autoonkin öljyt" henkilökohtaisempaa en kerro.

Se kirjoitti kerran virheellisesti päiväkirjaansa hyvinkin epäsosiaalisella tavalla omasta rakkaudestaan minuun.

Tutustuin yhteen mukavan oloiseen nuoreen naiseen ja tuntui, että meillä synkkas heti hyvin. Kummallakaan ei ollut paljoa muita ystäviä ja pidimme toistemme seurasta paljon. Lainasin jonkun ajan kuluttua uudelle ystävälleni rahaa ja lainasin vaatteita ja muutamaa meikkiä.

Rahat hän lupasi maksaa heti seuraavana päivänä takaisin, mutta antoi vasta parin viikon kuluttua. JOKA PÄIVÄ hän keksi tämän parin viikon aikana uuden valheen, jonka mukaan maksaisi heti seuraavana päivänä - jolloin ei vastannutkaan puhelimeen kun oli ollut "nukkumassa" tai jotai muuta vastaavaa.

Vaatteita ja meikejä en ole saanut vieläkään takaisin, enkä ole enää yrittänytkään. Katkaisin välit.

Kertaakaan hän ei oma-aloitteisesti soittanut ja tarjoutunut maksamaan velkojaan tai palauttamaan tavaroita.. Ja joka päivä uusi vale. Ei kertaakaan "anteeksi kun en vielä ole maksanut" tms.. Ja heti rahan lainaamisen jälkeen ei nähty kertaakaan.. Kivakiva.

välit ystävään, joka alkoi vikittelemään varattuja/muiden miehiä. Esitti muka niin hyvää ystävää vaikka puukotti heti selkään kuin mahdollista. Hän myös alkoi tempaisemaan riidanaiheita tuulesta jos hänen pillin mukaan ei hypitty. Hän puhui ja arvosteli kaikkia ihmisiä jotka poikkesi valtavirrasta, esim lihavia halveksui kun itse oli miltei anorektikko. Aivan sairas tyyppi. Mahtaa hällä olla oikeen ilonen ja lepposa elämä. Onneksi pääsin eroon enkä enää ikinä halua kuulla hänestä mitään.

Vain yhteen ystävääni olen katkaissut välit, vaikka tuota ikää on jo melkein 30. Toki niitä ystävyyssuhteita on katkennut ajanmyötä, mutta ainostaan tuon yhden olen tietoisesti katkaissut. Tapasimme yliopiston alussa ja ystävyytemme oli melko syvä usean vuoden ajan, varsinkin kaverini puolelta, sillä hänellä ei ollut minun lisäkseni kuin yksi toinen ystävä (X). Muutaman vuoden jälkeen hän muuttui yhtäkkiä hyvin kylmäksi minua kohtaan ja juttelu hänen kanssaan alkoi olla lähinnä vain sitä että sain vastaukseksi vain jotain pientä vittuilua tai epäsuoria katseita. Hän myös alkoi karttamaan minua koulun käytävillä, ei käynyt enää kylässä tai edes soitellut. Vastasi kyllä kun minä soitin, mutta ei ollut enää koskaan kotona kun olin kylään tulossa yms. selvää vihjailua. Olin toki hämmentynyt tuosta kaikesta sillä minusta meillä oli mennyt ihan hyvin ja sitten sain kuulla tuolta X:ltä että kaveri oli suuttunut minulle hyvin pahasti. Syytä ei ollut tiedossa, mutta jotain todella vakavaa se kuulemma oli. Yritin sitten udella kaverilta että mistä hän on minulle suuttunut ja että onko välimme yhä kunnossa ja hän vakuutteli ettei ole mistään suuttunut ja että ihan kunnossa välimme olivat. No, käytös ei muuttunut mihinkään, päin vastoin paheni vain entisestään. Alkuun yritin kyllä olla yhteydessä, mutta eipä noita yksipuoleisia keskusteluja kovinkaan pitkään jaksanut jatkaa ja lakkasin ottamasta yhteyttä. Muutaman kerran olemme nähneet X:n luona kun hän on ollut siellä kylässä ja minä olen tullut lyhyellä varoitusajalla siellä myös käymään, mutta eipä meillä ole enää ollut mitään puhuttavaa keskenään. Gradusta olen pari kertaa kysellyt ja se on kuulemma vieläkin näin 4 vuotta oman valmistumiseni jälkeen kesken...

Avovaimoni on sanonut että kaverini käyttäytyi hyvin "akkamaisesti" ja että hän on usein kohdannut naisilta tuollaista käytöstä, mutta koska kaverini on mies, niin vähän outoahan tuollainen välien katkaisu oli.

Katkaisin välit yhteen kaveriini yläasteella sen takia, että hän oli kauhean manipuloiva, iloitsi epäonnistumisestani täysin siemauksin ja teki kaikkensa saadakseen minut nolattua ja jäämään yksin kaveriporukassa. Yläasteen jälkeen jouduin pitämään välivuoden kyseisen ihmisen takia, sillä olin valtavan ahdistunut. Vieläkin puistattaa koko ihminen ja toivon etten enää ikinä näe häntä.

Toinen on kaveri, joka on oikea tuuliviiri: ei osaa päättää, ei ikinä pidä lupauksiaan ja ajattelee vain itseään.

Muuten yleensäkin olen antanut ihmissuhteiden hiipua itsestään, jos se on ollut yksipuolista. Myös jatkuva riiteleminen on rasittavaa tai sitten vain ei ole enää mitään yhteistä, että olisi järkeä jatkaa ystävyyttä.

katkomaan itse kenenkään ystävääni välejämme poikki, mutta elämäni piiriin kuuluu yksi sukuuni tullut kälyskä, jonka kanssa olen vieraantunut, koska hän aloitti haukkumaan minua, ja riitelemään kanssani.
Mutta toinen tapaus on hieman outo, koska yksi naisystävistäni itse pisti välimme poikki, mutta tänä päivänäkään en vaan jaksa tajuta, miten pikkuhuulenheitosta hän suutahti minuun.
Onneksi em. ystävä ei ollutkaan mikään minun bestis, ei silloin eikä olisi nytkään, vaikka olisikin kanssani tekemisissä. Olimme kuitenkin aikoinaan melko hyviä ystäviä keskenämme. Tapasimme aikoinaan samassa työpaikassa. Eks.ystäväni oli silloin yh.äiti, mutta ystävyyden toiminnan aikoihin hänkin sitten avioitui uudestaan, ja sai silloisenkin miehensä kanssa yhteisen lapsen, joka oli siten omani 1. lapseni kanssa liki samanikäinen. Jossain vaiheessa hänen tätä kolmatta lastaan uuden miehen kanssa me emme olleet aktiivisesti yhteyksissä toisiimme, mutta sitten kun hän oli saannut tämän lapsen uudessa parisuhteessaan, hän itse otti yhteyttä minuun ja aloimme enemmän kanssakäymään keskenämme. Monta vuotta olimme kavereina, mutta sitten minun elämässäni tapahtui kaikenlaista ikävää: läheisiä ihmisiä kuoli jne. ja olin pari vuotta melkolailla surun murtamana, mutta kuitenkin pidin hänen kanssaan yhteyttä, ja hän aina pyysi kylään jne. Sitten vaan noin 8 vuotta sitten yksi puhelinkeskustelumme aiheuttikin hänen suuttumuksensa, ja niin naurettavasta asiasta hän suuttui, ettei tosikaan. Ikäväähän se oli, että kun yritin korjata sanomistani ja pyydellä anteeksi ilman tulosta. Hänhän kylläkin erosi toisestakin aviomiehestään vielä ystävyytemme ollessa ns. hapessaan, ja päätyi jälleen yh:ksi.
Ei sen puoleen, en ihme kyllä ole sen kummemmin surrut ystävyytemme häipymistä. Ainoa asia, jota olen katunut, että menin ja kerroin erään rankan salaisuuteni hänelle vielä ystävyytemme ollessa kohdillaan. Hän lupasi kylläkin olla levittämättä juttua ja vannotin vielä häntä, että vaikka meidän ystävyytemme katkeaisi, ettei kertoisi sitä salaisuuttani kenellekään, ja hän lupasi olla hiljaa, mutta mistäpä mä sitä tiedän, onko pitänyt sen lupauksensa. Toisaalta ajattelen niin, että se on hänen hölmöyttään, jos ei ole malttanut pitää salaisuuttani sisällään. Tosiasiahan se salaisuus on ollut ja mennyt, että kertokoot, jos on niin ilkeä tai tyhmä ollut. Ei se mua liikauta.
Hänen eksmiehensä vain kertoi minulle muutama vuosi sitten kulahtaneesta ystävästämme tiettyjä asioita, ja valaisi eksvaimonsa luonteenpiirteitä sellaisiksi, ettei hän ihmetellyt sitä, että hän oli katkaissut ystävyyssuhteemme tylysti. Vaikeaksi ihmiseksi luonnehti eksvaimoaan.

koska niin kutsuttu ystäväni kertoi salaisuuteni eteenpäin.

Viimeisimpään on syynä henkilön epäluotettavuus ja piittaamattomuus. Liikaa ohareita. Ei pitänyt yhteyttä, yhteydenpito oli minun varassani. Ei vastannut viesteihin. Aina kyllä nähtäessä oli muka niin ihana nähdä ja kertoili, "kuinka olen ollut mielessä." Lupaili jatkuvasti asioita, joita ei pitänyt. Esimerkiksi jatkuvasti ehdotteli itse, että lähtisin hänen mukaansa eräisiin tilaisuuksiin ja aina sovimme, että hän soittaa kun on lähdössä ja hakee minut kun kerran menee sinne autolla. Ei soittanut, koskaan! Ja aina teki saman uudestaan ja uudestaan. Itse aina ehdotteli että minun pitäisi lähteä mukaan, sovittiin että hän soittaa -eikä hän soittanut, ikinä. Vaikka aina oli kuitenkin itse mennyt kyseiseen tilaisuuteen!
Moista käytöstä ei voi puolustella millään. Antaa kuvan äärimmäisestä epäkunnioituksesta ja piittaamattomuudesta toista henkilöä ja hänen tunteitaan kohtaan.

Aivan käsittämätön tyyppi! Jos ei pidä lupauksiaan, pitäisi turpansa kiinni eikä lupailisi mitään! Kun kerta toisensa jälkeen tekee saman, niin luulisi jo itsensäkin oppivan ja lopettavan moisen paskanpuhumisen. Mutta ei! Aina vaan samaa tyhjien lupausten antamista. Ilmeisesti kyse oli amerikkalaistyyppisestä paskanpuhumisesta, puhutaan vaan asioita jotta kuulostettaisiin mahdollisimman kivalta. Tai sitten kyseinen henkilö on vain yksinkertaisesti typerä. Tyhmä lehmä, joka ei muista puheitaan eikä pidä muita ihmisiä (ainakaan minua) niin tärkeinä, että muistaisi tai välittäisi pitää heille antamansa lupaukset.
Tuollaisilla ei ole mitään arvoa! Pois tuollaiset tuttavapiiristä!

Katkaisin välit ns. ystävääni, koska hän oli liian omistushaluinen.
Mulla ei olisi saanut olla muita kavereita, heti suuttu ja möksähti, puhu paskaa muista kavereistani.

Hmm? Jännä kysymys. Mä varmaan en suoranaisesti koskaan ole "katkaissut" välejäni keneenkään kaverina tai ystävänä pidettyyn... Joskus vain voi olla, että joku ihminen on hetken ajan hyvä ystävä ja jotakuta sellaista voisi ehkä muistella lämmölläkin, mutta että sitten myöhemmin huomaisikin, että ystävyys tavallaan, niin raadollista kuin se ehkä olisi sanoakin, palveli vain jotakin tietyntyyppistä elämäntilannetta ja että sitten sen elämäntilanteen muututtua huomasikin, että ei enää ollutkaan mitään yhteistä ihmisen kanssa ja että itsekin on muuttunut. Ihmiset nimittäin myös muuttuvat, erilaiset elämäntilanteet kasvattavat ja opettavat kaikkia ja todelliset ystävät erottaakin siitä, että juttu jatkuu aina luontevasti siitä, mihin edellisellä kerralla luontevasti päättyi ja että vapaaehtoisesti säännöllisesti pidetään puolin ja toisin yhteyttä, ollen luottamuksen arvoisia. Kaikki omat todelliset ystävinäni pitämäni on tulleet elämäntilanteiden kautta, mulla on kaikkien niiden kanssa pidempää yhteistä historiaa ja pakko sanoa, ettei mulla ole yhtäkään ihmistä, jota pitäisin ystävänä, jonka kanssa en ole tuntenut vähintään melkein kymmentä vuotta tai vaihtoehtoisesti koko elämääni. Kaveritkin ovat kivoja, mutta ystävän erottaa siitä, että oikeasti välitetään.

Ystävyyttä ei toki ole selkään puukottaminen. Kyllä sen huomaa, kuka oikeasti on ystävänä sun puolella ja että kuka ehkä hakee "ystävyyden" varjolla jotain muuta. Ystävän seurassa on hyvä olla.

Tästä on nyt jo kuusi vuotta, hän oli minua ( ja on varma edelleen) reilut 10v nuorempi nainen. Elettiin aika erillaista elämää, mutta juteltiin asioita aika suoraan. Hän oli se, joka piti yhteydenpitoa päällä aloitteellisena aikamonesti.

Erehdyin sitten kirjoittamaan hänelle tekstiviestin väärään aikaan ja käytiin vaan parin viestin mittainen keskustelu, ja jouduin pyytämään häeltä anteeksi olemassa oloani. Hän sanoi jotain niin suoraa, vaikka en tarkoittanut mitää, että kirjoitin vaan :" ANTEEKSI ETTÄ OLEN HÄIRINNYT"

Siitä ystävästä jäi kuitenkin asioita omaan mieleeni ikuisiksi ajoiksi.

No tuli vähän vedätettyä sitä pienellä valheella. Ja lopuksi se johti siihen että piti lisää keksiä. Toki olisin sen pitänyt ystävänä mutta en halua menettää kasvojani sen edessä. Olkoot siinä uskossa mitä kerroin. Jäänyt se on ja rauhaan jätin. Yritin kovasti olla ystävä kuten se pyysi. En vaan voinut kun minun valheet aiheutti sen jos saisi tietää mitä se oli olisi vihannut. Parempi se näin on että uskoo ettei enään kiinnosta sen ystävyys mitenkään. Ihan tietäen katkaisin välit vaikka en sanonut syytä. Nyt ja jos kysyy mitä kuuluu voin toki vastata mutta ystävä siitä ei tule eikä mitään muutakaan. Otan tämän ihan itseni viaksi enkä aijo ikinä kertoa vaikka kysyisi. Mutta en aijo kasvojani menettää sen edessä.

Ei ole tarvinnut jättää. Ei ole ollut ystäviä koskaan paitsi kaksi kissaa kauan, kauan sitten. Tuttavat ovat itse jättäneet minut, joten niitäkään ei ole tarvinnut minun jättää.

Vaikka oli hyvä kaveruus, niin oli asioita! Ja kaikki on mahdollista vielä vaikka viimeisestä yhteydestä on aikaa yli 10v. Itse en vaan pysty tekemään aloitetta, se on muiden kädessä!

Älä kumminkaan esiinny enää enempää muina. Se on harhaanjohtamista.

Minä olen katkaissut ystävyyden aina siinä vaiheessa kun olen kokenut, että standardit ei ihan kohtaa. Esimerkiksi silloin, kun minulta ei ole kysytty suoraan asioista, vaan lähdetty jonkin enemmistön kelkkaan. En siedä epäluotettavia ihmisiä ollenkaan. Hetki sitten meni kaksi ns ystävää kerralla. Pitävät pienemmästäkin syystä kovin jyrkkänä ihmisenä ilmeisesti jos olen oikein ymmärtänyt. Silloinkin kun en jaksa lätistä hyvänpäiväntuttujen kanssa tai tervehtiä. Jokainen voi miettiä ihan itse syytä, että miksei se puhu

Siinä vaiheessa olen lopettanut yhteydet, kun toinen on itse ottanut etäisyyttä, hän on pistänyt mut sivuun ja muut tutut on menneet tärkeysjärjestyksessä mun ohi, heille löytyy aikaa, mulle ei. Käytti vaan tukena silloin, kun tarvi ja nyt ei enää tarvetta mulle ole, niin on sysännyt mut pois. Hyvä ett on saanut tasoistaan seuraa, täydellisiä henkilöitä ystäväksi mun tilalle, mussa ei muuta ollutkaan kuin vikoja, olin liian ruma ulkoisesti, liian tylsä, läski ja piti vähä-älyisenä älykääpiönä, muut kavereistaan olivat fiksumpia joka tavalla. No, eipä ollut eka kerta, kun mut pistetään pois parempien ystävien tultua kuvioihin mukaan, kuka nyt huonoa huolisi, kun on priimaa tarjolla. Aikansa kaikella, niin mullakin, kun ei tarvita, heitetään roskiin, ei siinä sen kummempaa.

Koskan ei pidä nimitellä henkilöitä narsisti tai ymm.Koska emme ole läkäreitä tekemän kenenstäkän diaknosia.Minu ystävyteni oli yksipuolista. Ystäväni taisi olla kadoksissa 25-30v. Erotakin välissä ja löysi siten uuden miehen. Etsi minut käsiin.Hälytys kellot soi heti.Mitä hakee? Lulisi aikuinen ihminen jos kadoksissa vuosia,on oman ystäväpiirin saanut.Eikä ala herätellä jotain vanhaa ystävyyttä. Hän pitä yhteys kun voi ilmotaa lähdemme lomalle silloin ja silloin.Tai kun on menyt läkärin jonkun sairauden takaia,mikä sitten ei olekans yöpää ymm. luulotautia,Itsestään ei kerro mitän utelee kuvitelee lulee, elää kuplassa ,josta ei nenää pidemälle näe.Ystävyys on kuin kukka,jos sitä ei kastele se kuolee,

Kaveri ei tuntunut olevan kiinnostunut mistään, mitä hänelle puhuin, vaan halusi vain kertoa omia juttujaan. Haukkui minua ja kertoi mielipiteitä asioistani, vaikka en ollut kysynyt mitä mieltä hän on. Ahdisteli seksuaalisesti. Puhui taukoamatta omituisia juttuja esim. siitä kuinka ilmastonmuutosta ei ole olemassa. Siinä sitä oli syytä kerrassaan.

Jos ja kun olen ollut yhteydessä esim viestillä Whatsapp sovelluksen kautta, ei koskaan vastaa viesteihin. Hänestä ei koskaan kuulu mitään, ainoastaan silloin kun hänellä on "tylsää" tai sitten on vain rahaa vailla.

Tekeytyi ystäväksi. Puolustin häntä jopa kiusaamistilanteesaa, mutta sainkin saman puukon selkään kuin tämä "kiusaaja", jolta ystävääni puollustin. Nyt ymmärrän tuon "kiusaajan" käytöksen. Ystäväni osaa olla todella kaksi naamainen ja itkeä tihrustaa, käyttäytyen itse tökerösti muita kohtaan tehden samanlaista kiusaa. Hän hakeutuu seuraan, jolla on suuremmat natsat. Miesystäväkin on valittu palkkatason ja ammatin perusteella, siitä on muistuttaa kaikkia kuinka hän on pyydystänyt ison kalan. Tarkoittaen miehen varallisuutta.

Ai että nämä joka asiasta räyhäävät. Kun yrität sanoa, että takki jota päällesi laitat, on minun ja kaveri suuttuu siitäkin nollasta sataan. Näkemättä omaa aloitustaan tuossa, syyttäen sitä takin omistajaa riidan aloittajaksi.