Olen niin väsynyt...

olen hoitoalan opiskelija ja hoitoalalla jonkin aikaa jo muutenkin ollut ja jotenkin viime kuukaudet on tuntuneet että ei enää jaksa. Tykkään kyllä työstä, mutta sitten taas opiskelun myötä työ muuttui pätkä töiksi koulun ohella, että sais laskut maksettua ja samalla vaihtui yksikkö. En tykkää paikoista, missä on ensinnäkään pitkäaikais hoidettavia, eikä uudessa ns.vakikeikka yksikössä henkilökunta ole yhtään saman henkistä kuin mitä itse on, minkä takia 8h on pelkkää onnetonta suorittamista myös siltäkin osalta. Varmaan kai sitä poltti itsensä tässä vuoden aikana loppuun tai jotain, mutta nyt tuntuu että ei välillä kiinnosta enää koko ala!! Ennen voin jopa sanoa ihan rehellisesti, että tää oli sitä jotain missä mä olin hyvä! Nykyisin on vaan jotenkin luonnoton ja yrittää parhaansa mukaan olla siirtämättä omaa latistuneisuutta asiakkaisiin. Pelkään koko ajan että sairastun kohta psykeltä. Sitä on vaan niin yleisesti väsyny! Joka ikinen päivä ja aamu ja suurin osa asioista tuntuu välillä olevan niin ihan sama! On tosi vaikee olla töissäkään skarppina. Parisuhde kaiutui vuoden alussa, minkä jälkeen tuo töiden painaminen koulun ohella oikeastaan alkoi, vähän pakostakin taloudellisen tilanteen takia. Kotona pystyi ennen puhumaan ja jaksoi sen voimalla että oli se joku aina tukemassa, mutta uutta parisuhdetta en ole pystynyt rakentamaan (ei nyt ole sitäkään entistä kyllä loppujen lopuksi ikävä). Samalla vaan etääntyi sitten muista ihmisistäkin ja nyt ei oikein tiedä kelle sitä vois puhua tästä paskasta mitä tää elämä nykysin on. Työpaikalle en ole koskaan tavannut yksityisasioita viedä enkä koe mielekkääksi muutenkaan avautua asioistani puolitutuille. Koulukaverit on enemmän vaan puolituttuja ja monet ihmiset, keitä ympärillä on kaikista tiiviimmin on kaikki ihmisiä, keitä ei kiinnosta muu kuin se, että mä heittäsin läppää ja olisin se ulospäinsuuntautunut pelle tai viihdyttäjä mikä oon tähän asti aina ollut. Tuntuu aika yksinäiseltä. Oottaa vaan sitä koska hajoo lopullisesti. Töistä on nyt vähän vapaata päin hevon vittua menevän harjottelun takia, mutta en tiedä jaksaako enää palata viikon päästä.

Sori mä tilitän nyt enemmän omiani, mutta jotain tuossa sun kirjotuksessa kolahti ja tuntui samalta mitä itse on viimeaikoina kokenut. Toivottavasti saat/sait sairaslomaa tai vähän breikkiä töistä. Vaikeeltahan se tuntuu ja jotenkin luovuttajamaiselta, ainakin omalla kohdalla, että ei vaan jaksa enää töissä, mutta en tiedä auttaako siihen väsymykseen mikään muu kuin vähän vapaata tai edes vähennetty työaika. Hoitotakuut ei pelaa, eli itse en edes jaksa lähteä hakemaan apua mistään. Enkä kyllä tiedä mistä sitä edes hakis. Kuraattori ei voi auttaa supportioillaan enkä tällä hetkellä varsinaisesti kuulu työterveyden piiriin.

Tsemppiä!!

vaiha duunia, hanki lepposampi työ.

mul on burnout mun kaverini aiheutti mulle he pitivät 24/7 mua "psykiatrina" itse en jaksa hakea ammattiapua täytyykö mun tehdä itselleni jotain pahaa jotta terveydenalan ihmiset tajuavat että mä tarvitsen apua

Suosittelen teitä lukemaan Linqvistin kirjan auttajan varjo.

Heippa,

luin viestisi ja ensimmäiseksi tuli mieleen, että tuo on niin kuin oma tilanteeni puoli vuotta sitten. Otin työni haastavuuden puheeksi pomojen kanssa ja sain vaihdettua työtehtäviä. Koville otti mennä puhumaan ja tunnustamaan oma väsymyksensä. Mutta perfektionisteille ja tunnollisille se saattaa monesti tapahtua siis burn out. Siinä ei ole mitään hävettävää jos sairastuu, olet sama ihminen kun ennenkin vain tilapäisesti uupunut. Nyt oma tilanteeni on hyvä ja uskon että myös sinä selätät vaikeudet jos otat asian rohkeasti esille. Voimia

Aivan samoja fiiliksiä kuin alkuperäisellä. Olen myös luonteeltani perfektionisti ja kiltti ylisuorittaja. Töissä jaksan nimin napin nyt käydä ja uupumus vie sitten vapaa-ajalla täysin voimat. Sairaslomaa on tyrkytetty, mutta oma luonne ei anna periksi.
Läheiset ovat ehdottaneet työpaikan vaihtoa, mutta mikä työ sitä sitten onkaan helppoa.

Turhautumista lisää se, että palkankorotuksia ja ylennystä ei tule, vaikka luvataan. Niillä lupauksilla, vaan saadaan ylisuorittajasta vähän enemmän irti. Turhauttaa, kun mikään ei tunnu elämässä enää miltään. Työ näyttelee elämässä liian isoa roolia, johon omat rahkeet ei riitä ja muu elämän sisältö on ihan hukassa. Kai tämä on joku ikäkriisikin osaltaan. Taas törmäsin siihen, että pitäisi opiskella lisää, mutta en enää jaksa. Työmatkoihin menee yli kaksi tuntia päivässä ja tuntuu, että elämä menee töissä tai autossa istuessa.

mulla meni vanhainkodissa työ siihen pisteeseen, etten enää välittänyt, ovatko vanhukset elossa vai ei. Siinä vaiheessa tajusin hakea apua, vaikka pomon mielestä olin vain laiska.
Ennen sitä olin todella ahkera, tein työt muidenkin puolesta, stressasin kotonakin jos joku asia oli jäänyt hoitamatta tai olin jättänyt sen seuraavalle vuorolaiselle, tein ylitöitä PALKATTA, joustin vuoroistani itsestäni tai menemisistäni välittämättä.. jo, mua voi sanoa tyhmäksi, että itse aiheutin koko homman, mutta nyt kävi näin. Mut asiaa ei helpottanut osastolla työskentelevä ihminen, joka puhui minusta p*skaa selän takana tai pomo, joka kyttäsi selän takana, koska en olut hänen mielestään ULKONÄÖLLISESTI oikeanlainen hoitotyöhön.
Työterveyslääkäri ei auttanut, antoi vain lääkettä, antoi sitä vähän lisää kun sillä ei ollut mitään vaikututsta (paitsi pahoinvointi) ja vielä vähän lisää. Kun hajosin lopullisesti ja aloin saada ahdistus- ja paniikkikohtauksia tunnin välein, menin terveyskeskukseen (vaikka tiesin, ettei terveyskeskuksen lääkärin antamaa sairaslomatodistusta tarvitse hyväksyä), ja sain sieltä apua. Pääsin psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa juttusille ja sain sairaslomaa niin pitkäksi aikaa kun vain sanoin haluavani asiasta selviytymiseen.
Sairasloma ei auttanut, joten vaihdoin työpaikkaa, sanoin pomolle että voi tukehtuu paskamaisuuteensa ja mottasin tätä paskaa jauhavaa työkaveria turpaan (extreme teko, mutta sillä se hiljeni ;))
Tästä kaikesta on kulunut pari vuotta ja olen taas jaloillani (toki pitkän mutkan kautta).. annoin vaan asian mennä liian pitkälle ennen kuin hain apua.

Joten -väsynyt- älä odota niin pitkään kuin minä, pyydä apua ja myönnä itsellesi, ettei kaikkea voi tehdä itse. Olen oppinut sen kummankin kantapään kautta ja voin sanoa, ettet halua käydä sitä samaa polkua läpi, jonka olen viimeisten vuosien aikana käynyt. Tsemppiä sulle

Musta tuntuu just samalta kun susta! Paha olo on nyt eikä kukaan auta.
Me tunnolliset ihmiset väsymme helposti.
Itse hoidan lapsia päiväkodissa ja mä väsyn siihen, kun tiimimme ei toimi eikä mun työtä arvosteta eikä kunnioiteta. Yksi aikuinen käskyttää, määrää ja juoksuttaa. Mun kanssa ei keskustella asioista vaan sanellaan vaan miten on päätetty tehdä. Täysin syvältä!
Olen käynyt 3 vuotta psykoterapiassa henkilökohtaisesta traumasta johtuen ja puhunut johtajan ja työsuojelupäällikön kanssa, käynyt työpsykologin juttusilla usean kerran ja työvoimatoimiston ammatinvalintapsykologilla. Olen itse ollut aktiivinen ja ehdottanut ratkaisuvaihtoehtoja, mutta ei. Mua ei auteta. Ei. Sanotaan vaan joko kestät tai et kestä. Muuta ei ole tarjolla. Jo kaksi esimiestäni ovat olleet kyvyttömiä parantamaan työhyvinvointiani. Mitä voin enää tehdä?
Nyt on jälleen niin väsynyt ja turhautunut olo että pakko hakea sairasllomaa.

Täällä sama pulma kuin nimimerkillä burnout girl79. Kaverien ja sisarusten roskasankona ja leelian lepotuolina toimiminen on vienyt voimat aivan tyystin. Tänä vuonna on ollu liian vaikeeta niin monella. Nyt en enää jaksaisi yhtään mitään. Voimat on niin loppu, että jätän jo puhelimeenkin välillä vastaamatta. Kun ei jaksa enää kuunnella.

Kotona mulla on moneen eri asiaan addiktoitunut mies. Ihan hyvä mies se kai on, mutta sillä on outo tapa käsitellä ahdistusta ja stressiä. Kais tiätte, kalja ja netti ja siellä tietynmoinen viihde. Sekös tuppaa naiseläjää harmittamaan.

Ei se niin helppoa oo aina mullakaan. Kuulun vaan siihen porukkaan, joka näyttää aina iloista naamaa, vaikka kuinka ketuttais. Elämä on rajua, toiset ei tajua.

Hei. Itse kanssa hoitaja ja takana juuri 4yövuoroa 12 tuntia jokainen. Yritin nukkua, en saa unta. Vapaata on kaksi päivää, sitten alkaa taas pitkä putki. Kolme viikonloppua olen töissä peräkkäin. En näe miestänikään juuri lainkaan.

On todella väsynyt, paha olo. Syke on korkealla, uni ei vain tule. Koko keho käy ylikierroksilla. Työilmapiiri johtajan puolelta erittäin huono ja työt tehdään niin vajaalla miehistöllä, että välillä ollaan koko päivä yksin töissä. Kun joku sairastuu niin sen saa kuulla.

Olen niin hiton väsynyt. Itken kokoajan kun tätä kirjoitan. Olen neljä yötä siivonnut töissä, kuurannut katosta lattiaan, saunottanut, tehnyt ruokia, passannut, juossut...

Oma koti on likainen ja sotkuinen. Pyykkiä pitäisi pestä, kaikki on levällään. Olen ihan viittä vailla burnoutissa.

Tämä hoitoala on ihan hirveä, aivan järkyttävä. Kaikki otetaan mitä irti saadaan eikä sekään riitä. Varsinkin yksityiset hoitokodit ovat kamalia. Pakko mennä yrittämään unta uudestaan.

Täällä kans yksi opiskelija hoistu. Mulla alkoi 2 viikkoa sitten harjoittelu ja olen siinä ajassa täysin uupunut. Lepo ei auta. Myös asukkaat sanovat että ole ihan väsynyt, se näkyy.. Töihin tullessa ja ennen töistä lähtöä olen jo uupunut päivästä.
Työ ei ole mitenkään kiireistä, ehkä päin vastoin. Hoitajat viettää suurimman aikaa toisilleen rupatellen. Asukkaille ei anneta aikaa, thdään vaan toimenpiteet jos aina sitäkään.

Olisi kiva löytää työpaikka jossa asukkaalle annetaan aikaa ja uloskin pääsisi. Näinä viikkoina opiskelijat on olleet ainoita jotka on lähtenyt asukkaiden kanssa ulos. Surkeeta kun vanhukset köpöttelee sisällä viikosta toiseen. Edellisessä paikassani 7 viikkoon ei käyty ulkona, se oli kamalaa. Ei kuulemma sielläkään ollut aikaa..

Miksi suurinosa hoitajista käyttää niin paljon työaikaa juoruamiseen.. Masentava ala, asukkat kuitenkin ovat aina olleet mukavia..

Täällä myös yksi sosiaali- ja terveysalalla vielä toistaiseksi kitkutteleva. Oma työpaikkani lähinnä henkisesti vaativa, mutta olen jo niin uupunut ja ahdistunut työstäni että pian on tehtävä joku muutos. Tällä hetkellä selviydyn nipin napin päivittäisistä perustehtävistäni, mutta joudun menemään siitä mistä rima on matalin, koska muuten en yksinkertaisesti jaksa! En vielä edes ole ollut kauan alalla, mutta maku on jo mennyt näistä hommista. Maailman epäkiitollisinta duunia, rasittavia hoidettavia ja aina joku valittamassa milloin mistäkin vaikka parhaansa tekisi. Ja millä palkalla... Tästä työkokemuksesta olen saanut vaivanpalkaksi vain pysyvän ahdistuksen, uniongelmia, riittämättömyyden ja alemmuudentunteita. Kiitos ei, kyllä sitä ihminen voi leipänsä helpommallakin tienata.

N IINKÖ

Kuulostaa pahalta, nimittäin tuo burnout! Ymmärrän varsin hyvin teitä jotka olette kirjoittaneet tänne. Vaikka olenkin ravintola-alantyöntekijä, eikä minulla ole edes yövuoroja. Työ on raastavaa, väsyttävää ja yksinkertaisesti vain liikaa minulle.

12 tunnin työvuoroja voi olla viikolla kaksi, ja sitten pari 6 tunnin päivää, yksi vapaa ja viikonloppuna painetaan taas täyttä 13 tunnin päivää. Ilman kunnon ruokataukoja, ei minkäänlaista lepotaukoa. Työtehtävät on hoidettava, tai niistä saa kuulla aina jos jotain on unohtanut. tai tehnyt väärin. Aamuisin työviikolla minulla ei ole inspiraatiota nousta sängystä, ja nykyään myöhästelen töistä. Ennen olin aina ajoissa ja tein jopa töitä ilman palkkaa helpottaakseni omia hommiani, kun toiset jättävät aina hommiaan tekemättä. Minä saan korjata heidän jälkensä, ja tehdä heidän jättämänsä työt. En ehdi syödä lainkaan.

Työkaverit usein valittavat että haluavat kotiin nopeasti. Se saa minut stressaamaan. Olenko muka liian hidas tekemään töitä, vai miksi toiset istuvat ja odottavat, että saan hommani valmiiksi. Auttamisesta ei ole tietoakaan, vaikka avaisin suuni. Parikin asiakasta ovat sanoneet minulle monesti" Näytät väsyneeltä" eihän siihen voi sanoa kyllä vaikka olenkin. Yritän sepittää monellekin olevani kunnossa. ja pimittää omat ongelmani muilta, koska ongelmani eivät ole mitään muiden ongelmien rinnalla mm. Sairastunut läheinen, lemmikkieläimen lopettaminen, tai työtekijöiden ryypiskely.

Vaarannan terveyteni päivittäin töissä, käteni ei kestä pesuaineita, vaan iho kuivaa ja halkeilee. rasvaa ja käsineet käteen. Minulla ei ole varaa jäädä töistä sairaslomalle, sillä laskut on maksettava. Tilanne on turhauttava, koska iltavuoron jälkeen käy vielä ylikieroksilla ja pääsen vasta rauhoituneena sänkyyn puolen yön jälkeen. yöt ovat painajaisia, herään, pyörin ja istun keittiössä ikkunan vieressä itkien. Palkka ei riitä mihinkään. Lomalla et pääse pois stressistä, koska aina joku muistuttaa töistä. Lähipiirissä minua on kehoitettu vaihtamaan alaa. Pääni alkaa repeä liitoksistaan pikkuhiljaa.

Työni takia elämäni laatu on laskenut monta astetta alaspäin. En ehdi nähdä ystäviäni, niitä paria jotka minulla vielä on. En ole viettänyt sisarusteni kanssa aikaa viimeisen vuoden aikana lainkaan. Olen usein viikonloput töissä, joten viikonloppu elämää minulla ei ole. Parisuhdettakaan ei ole ilmaantunut.
Hammasta purren nousen joka aamu sängystä, toivoen että tämä loppuu pian, en jaksa enää. mutta kukaan ei ota minua vakavasti. Ennen kuin tämä peli on pelattu ratkaisevasti siihen pisteeseen josta ei voi enää palata alkuun.

... että joskus vaan ihmiselle sattuu sellainen tilanne, että ei vain jaksa. Työ on työtä ja elämä on elämää, se tulisi aina muistaa! Mielestäni tuollaisessa työssä (ja kaikessa) kannattaisi kaikin keinoin yrittää pitää itsensä kunnossa. Nollata jollain tapaa työpaineineen aiheuttama stressi. Minulla tässä auttaa kuntoilu / ulkoilu. Mitä enemmän väsyttää sitä tärkeämpi on väkisin raahautua ulos kävelylle tai juoksulenkille tai ihan mitä tahansa puuhaamaan, jossa päivän työasiat unohtuvat. Jollakulla muulla tilanteen saa varmasti nollattua jollain muulla mielekkäällä puuhalla. Varmasti pahinta on linnoittautua sisälle vällyjen alle!

Samoin, väsynyt.

Työ ei sinänsä pitäisi viedä mehuja kokonaan, vaan antaa uutta innostusta elämään. Jotakin näissä naisvaltaisissa aloissa on pielessä pahemman kerran. Huono johtaminen usein aiheuttaa konfliktit ja työssä väsyy, kun muutenkaan ei kaikki ole kohdallaan.

Totta on kaikki kirjoitukset ei jaksa väsyy. Töissä kova meteli käy päähän työni on keittiö työ laitosmaisessa paikassa käy särkee päätä ja on ruokaaikana paha olla ei ruoka meinaa mennä alas nopeaa pitää syödä ei ole rauhaa etes ruoka tunnilla monesti olen miettinyt lopettaa mutta kun ei töitä
Niin vain löydy nykysi työt on tiukassa Kait pitäs mennä kuntoutukseen jos etes niihin pääsee

Täällä myös äärettömän uupunut lastenhoitaja. En tiedä mistä aloittaisin...4 vuotta sitten sain vakituisen viran erityisryhmästä. En varsinaisesti edes hakenut kyseiseen hommaan vaan haastattelussa minulta kysyttiin mitä mieltä olisin kyseisestä työstä. Vastasin että varmasti mielenkiintoinen homma. Olin ennen jo työskennellyt erityislasten kanssa ja työ olikin silloin mukavaa. Niinpä sain viran ja painajainen alkoi. Tajusin melko pian että olen täysin erilaisten työntekijöiden kanssa tekemisissä millasten kanssa olin ennen ollut. Ryhmähenki surkea. Kaksi manipuloivaa selkäänpuukottajaa jotka kohtelivat niin perheitä kuin lapsia ja myös työtovereita ala-arvoisesti. Jatkuvaa varpailla oloa ja riitatilanteita. Työnohjauskaan ei auttanut. Nyt työntekijät vaihtuneet ja toinen on ihan O. K mutta tämä toinen... Samanlainen selkäänpuukotus jatkuu. Mikään ei toimi. En jaksa enää. Pää särkee ja hirveä painon tunne rinnassa. Itku on koko ajan herkässä. Haluaisin vaihtaa alaa mutta tänä päivänä pitkäaikainen työ on harvinaisuus. Pelkään että sairastun mieleltäni. Mikään työ ei enää innosta. Olen niin väsynyt. Haluaisin olla vaan omien lasteni kanssa kotona. Heidän takiaan yritän jaksaa.

Huomasin kaukseni kirjoittaneeni tähän ketjuun vuonna 2012. Mikään ei ole muuttunut. Käyn töissä, koitan sinnitelläja vapaa-ajan lepään. Pari lyhyttä saikkua on 5 vuoden aikana ollut.