Ensimmäinen testiresepti Jogurtti-mehukeitto rahka

masja

Ensiksi suuri kiitos Valiolle,että pääsimme mukaan testiryhmään, sillä olemme todella innokkaita kokeilemaan kaikenlaista uutta.

Olemme 6 henkinen perhe pohjanmaalta ja ilokseni pääsin testaamaan valion mehukeittoja. Ruoanlaitto tietenkin kuuluu päivittäisiin rutiineihin, mutta siitä on tullut myös harrastus sillä on mukava kokeilla aina uusia reseptejä omiin makuihin sopiviksi..
Jonkin verran olemme toki mehukeittoja käyttäneet ennenkin, varsinkin mustikkakeitto on oiva juoma niin flunssaiselle kuin vatsatautia potevalle, mutta keitot ovat todella hyvä ratkaisu mikäli maito on loppu ja muroja tekee mieli sillä mehukeitto käy valtavan hyvin riisimurojen tai raksujen kanssa tarjottavaksi.

Tuotelahjakortilla hain mehukeittoja sekä viljajogurtti purkkeja ja heti aivoissa rupesi reseptiversiot kohisemaan =)

Ja ensimmäiset testaukset suoritettu ja hyväksi todettu joten laitanmpas siitä reseptin...varmuuden vuoksi ohjeita 2 kevyt sekä hieman tuhdimpi rahka sillä kaikille ei kermalla höystetyt jälkiruoat /välipalat oikein maistu..

Rahkat maistuvat ihan jälkiruokana tai vaikkapa koululaisen välipalana

Jogurtti-mehukeitto rahka kevyempi versio



2 purkkia maustamatonta rahkaa (250 gramma purkki)

3-4 purkillista valion a viljajogurttia (voit mitata rahkapurkilla)

½-1 purkkia mustikka tai mansikka mehukeittoa

sokeria maun mukaan ja koristeeksi aitoja marjoja



Ota iso kulho sekoita ensin jugurtti sekä rahka keskenään..sen jälkeen lisää mehukeittoa pikkulorauksin hyvin sekoittaen...mitä enemmän mehukeittoa lisäät sen ohkaisempaa rahkaa saat, lopuksi mausta sokerilla tarvittaessa maun mukaan...laita annoskippoihin ja koristele aidoilla marjoilla. Ja sitten vain nauttimaan.



Jogurtti-mehukeitto rahka (kermalla)



2 purkkia maustamatonta rahkaa (250 gramman purkki)

2-3 purkillista valion a viljajogurttia (voit mitata rahkapurkilla)

2-4 dl kermaa (vaahdota)

½-1 purkkia mustikka tai mansikka mehukeittoa

sokeria maun mukaan ja koristeeksi aitoja marjoja



Ota iso kulho vatkaa ensin kerma, lisää jugurtti ja rahka hyvin sekoittaen sen jälkeen lisää mehukeittoa pikkulorauksin hyvin sekoittaen...mitä enemmän mehukeittoa lisäät sen ohkaisempaa rahkaa saat, lopuksi mausta sokerilla tarvittaessa maun mukaan...laita annoskippoihin ja koristele aidoilla marjoilla. ja sitten vain nauttimaan

Katsotaas mitä uusia ideoita päässä syntyy joten lisää reseptejä on odotettavissa

Tässä linkki blogiini missä näet kuvan rahkasta mukana jogurtti ja mehukeitot
http://masja2.blogspot.com/2010/08/heipparallaa-pitkasta-aikaa-paasin.html

0

288

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?

        Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?
        Kalajoki
        99
        4444
      2. Joku hukkui Hyrynsalmella?

        Oliko mökkiläinen taas?
        Hyrynsalmi
        27
        2365
      3. Mitä sinä mietit

        Mies?
        Ikävä
        200
        2169
      4. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

        Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
        Maailman menoa
        108
        2164
      5. PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä

        Toivottavasti on   s  i  n  i  v  u  o  k  k  o    nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w
        Maailman menoa
        400
        1870
      6. Sinä eräs, pyydän......

        AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
        Ikävä
        169
        1483
      7. Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka

        Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale
        Perussuomalaiset
        100
        1269
      8. Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi

        Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.
        Tunteet
        32
        1065
      9. Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen

        Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha
        Ikävä
        72
        976
      10. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

        Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
        Ikävä
        79
        850
      Aihe