Onko avioehto loukkaus?

En todellakaan. Mua ei vois vähempää kiinnostaa kumppanini varallisuus. Kenenkään kanssa en varallisuutensa takia naimisiin mene, enkä siten kaipaa siitä osinkoa itselleni erotessakaan. Se minkä hän on ilman mua takonut/saanut, pitäköön. Se, mitä yhdessä saadaan aikaiseksi, jaetaan tietysti eron sattuessa puoliksi.

Jos toinen vaatii avioehtoa, kyllä, koen sen ehdottomasti loukkaukseksi. Vaatiminen ei koskaan ole hyvä lähtökohta millekään, ei myöskään ihmissuhteessa.

Jos hän ehdottaa asiaa, ottaa sen esille keskutelun aiheeksi, niin en koe loukkaukseksi. Kaikesta pitää pystyä keskustelemaan, ja keskustelun päätteeksi voidaan tehdä joko molempia osapuolia tyydyttävä ratkaisu tai todeta, ettei sellaista ole (jos molemmat "kaivautuvat poteroihinsa"). Jos molemmille soveltuvaa ratkaisua ei ole, silloin pitää tietysti miettiä, mitä kukin haluaa, mutta ainakin kumpikin on saanut ottaa asiaan kantaa toisin kuin olisi silloin, jos toinen vain vaatii asiaa suostumatta keskusteluun.

Sen siihen ehtoon sisällytetään. Sillä voidaan rajata puolison oikeus perintöihin lahjoituksiin tai vaikka lottovoitoon erotilanteessa muuta yhteinen omaisuus kuten asunto ei kuulu siihen mutta jos toisella on velaton omakotitalo tai vaikka on maanviljelijä niin siihen tilaan kannattaa ottaa ehdon piiriin kun toiselta menee elinkeino kun tala menee jakoon. Jos ei toinen suostuevioehtoon niin silloin kannattaa elää avioliitossa niin ei omaisuudesta tule epäselvyyksi kun avoliiton päättyessä omaisuus on sen kenen nimissä se on.

"Kun toinen vaatii naimisiinmenovaiheessa avioehtoa, niin koetteko sen loukkaukseksi? "

Kyllä se on jo siinä vaiheessa lähtenyt mopo käsistä.
Ei naimisiin kannata mennä ollenkaan.
tulee vaan turhia riitoja

...tarkkaan minkälaisen avioehdon allekirjoittaa jos siihen aikoo ylipäätään suostua. Itse tällä hetkellä tiukassa tilanteessa kyseisestä syystä. Exälläni omaisuutta yli miljoonan arvosta, minulla suhteellisen vähän. Mies haki eroa kun olin juuri jäämässä työttömäksi ja vaati että muutan yhteisen lapsemme kanssa pois yhteisestä talostamme. Maksoi minut ulos asunnosta, mutta juurikaan muuta ei ole suostunut maksamaan vaikka ero astunut voimaan. Ei elatusapua ennen kuin oikeus määrää, jo 4 kk kulunut poismuutosta. Asumme lapsen kanssa vuokra-asunnossa ja työttömyyttä kestänyt nyt kohta 8 kk. Huonekaluja en saanut yhteisestä asunnostamme mukaani kuin muutaman, lähes kaikki piti alusta lähtien hankkia koska mies oli parempituloisena hankkinut suurimman osan. 4v. sitten luovuin vakituisesta työpaikastani ollakseni hetken kotona ja sen jälkeen tehnyt määräaikaisuuksia eri firmoissa. Sitten kun uutta vakituista työtä ei löytynytkään niin mies unohti lupauksensa huolehtia minusta jos töitä ei olisikaan. Hän ahdistui ja päätteli kaiken ahdistuksensa johtuvan minusta vaikka ahdistuksen syynä pitkälti johtui siitä, että hänet savustettiin ulos ikävällä tavalla toisesta työpaikasta naisten toimesta. Niinpä mies alkoi puhua naismafiasta ja heijasti vihansa minuun vaikka olin hänen tukenaan irtisanomisen jälkeen. Tässä sitä nyt ollaan, taloudellisessa ahdingossa exäni vuoksi. Hoidan koko arkirumban, exä tapaa lasta joka toinen viikonloppu, mutta irtisanoutuu vastuusta eikä silti avusta taloudellisesti. Oma ansiosidonnaiseni riittää hädin tuskin vuokraan, muut kulut maksan säästöistäni ja ne hupenevat kovaa vauhtia. Vaikka töitä löytyisikin, silti tekee tiukkaa ja kustannan elinkustannuksia omasta pääomastani, jonka halusin säästää mahdollista omistusasuntoa varten. Nyt se alkaa olla epärealistinen haave. Lainaakaan ei pankista saa kun ei ole vakituista työpaikkaa.

Ennen naimisiinmenoa allekirjoitin sinisilmäisyyttäni kaiken poissulkevan avioehdon. Odotin tuolloin jo yhteistä lastamme ja nyt minulla on lapsi ja kustannukset ja talous tiukalla, exä asuu 200m2 talossa ja osti juuri "kakkosautoksi" BMW:n... Hänen tulonsa 150.000 euron luokkaa vuodessa.

Neuvoni on siis, että älä missään tapauksessa allekirjoita kaiken poissulkevaa avioehtosopimista! Jos avioehtosopimukseen päädytte, varmista ettet jää tyhjän päälle jos tulee avioero ja etenkin jos on lapsia. Ota selvää millaisia avioehtosopimuksia on mahdollista laatia ja pyydä sisällyttämään sopimukseen sellainen klausola että toimeentulosi on taattu jos avioliitto päättyisi eroon.

Itse en kyllä avioliittoa edes harkitse kun sillä ei tänä päivänä ole merkitystä. Edes lapsia ei kutsuta enää äpäriksi. Avioehto on joka tapauksessa itselleni täysin selvä ja automaattinen osa avioliittoa. Se on vähän kuin sinetti rakkaudelle papin aamenen tapaan, eli sillä voi suurten varallisuuserojen tapauksessa varmistua puolison motiiveista. Ompahan yksi asia vähemmän kalvamaan mieltä ja mädättämään liiton perusteita.

Lisäksi ehdolla varmistetaan, että kumpikin voi eron sattuessa jatkaa elämäänsä ilman riitoja ja katkeruutta. Liiton kestäessä rahat ja omaisuus ovat yhteisiä, mutta jos liitto jostain syystä raukeaa niin jokainen pitäköön omansa ja jatkakoon matkaansa mahdollisimman puhtaalta pöydältä. Nykyään on suorastaan lapsellista olla ajattelematta eron mahdollisuutta.

Itse en avioon menisi ilman ehtoa ja suoraan sanottuna pidän hölmöinä niitä pareja, jotka menevät. Ja pakosta ihmettelen miksi ehto on jätetty solmimatta.

Minusta avioehtio on loukkaus. Itse olisin jättänyt homman jos olisi alettu ehdotella avioehtoa ennen avioliittoa. Minusta avioehto on epäluottamuslause ja puheet nykyaikaisuudesta paskapuhetta. Mutta tämä olikin vain minun mielipide.

Päin vastoin. Koen itseni loukatuksi, jos itseäni selvästi köyhempi ehdottaa menemään naimisiin ilman avioehtoa. Jos henkilö olisi minua rikkaampi, niin pitäisin avioehtoa luonnollisena valintana. Nykyään kun lähes jokainen avioliitto on vain pari nimeä paperilla, ja suurin osa ei kestä. Miksi toisen pitäisi antaa puolet omaisuudestaan tällaisen takia? Tietysti yhteinen omaisuus menee jakoon, mutta se nyt on tietysti selvä asia joka tapauksessa.

Rahan perässä naivat saavat naida muita.