Pelkotilat

käytän unilääkkeitä että nukun muuten en nukkuisi ollenkaan.minulla on mieli ala lääke.

Hei!

Päätin tulla minäkin kertomaan lyhyesti tarinani.
Sain tietää eilen että olen unohtanut monien vuosien ajalta tosi traumaattisia asioita,
jotka saivat alkunsa päiväkerhosta. Kerhotädit olivat suorastaan kiihkokristittyjä, ja minä luonnostani
ylikiltti ja rauhallinen lapsi. Kaikki, mitä he meille saarnasivat, minä otin konkreettisesti. He sanoivat esimerkiksi, että Jumala näkee kaiken mitä teen, ja olin ihan varma että joku oikeasti katselee minua jatkuvasti ja pelkäsin hysteerisesti. Pelkäsin niin kovasti joutuvani helvettiin ja tekeväni syntiä, että pyysin anteeksi jopa kirjoitusvirheitä.
Pahin asia kuitenkin oli, että syytin itseäni äitini keskenmenosta ollessani 9-vuotias.
Olin varma, että olin tehnyt syntiä, ja keskenmeno oli rangaistus minua kohtaan. Vanhempani joutuivat viikkokausia vakuuttelemaan minulle, etten minä ollut siihen syyllinen. Niin, ja huomautan tähän väliin, että vanhempani eivät ole koskaan olleet uskovaisia, ihan tavallisia kirkkoon kuuluvia joiden arjessa uskonto ei näy kuin joulukirkkona ja kirkkohäinä.
Vuoronperään äiti ja isä istuivat sänkyni vieressä iltaisin kun pelkäsin ihan kaikkea ja syytin kaikesta itseäni, ja useana iltana he kuuntelivat että voi ei, taas se tyttöraasu supattaa tuolla pimeässä huoneessaan ja rukoilee ja pyytää anteeksi kaikkea.

Tuota jatkui noin 6-vuotiaasta noin 14-vuotiaaksi. Sitten tuli usean vuoden jakso, jolloin elin normaalia teini-ikää, valmistuin ylioppilaaksi jne. Nyt olen muutaman vuoden kärsinyt selittämättömästä paniikkihäiriöistä ja ahdistuksesta, kunnes viimein kävi ilmi, että olin sulkenut kaikki nuo lapsuuden traumat jonnekin alitajunnan kätköihin.

molliesue kirjoitti:

Hei!

Päätin tulla minäkin kertomaan lyhyesti tarinani.
Sain tietää eilen että olen unohtanut monien vuosien ajalta tosi traumaattisia asioita,
jotka saivat alkunsa päiväkerhosta. Kerhotädit olivat suorastaan kiihkokristittyjä, ja minä luonnostani
ylikiltti ja rauhallinen lapsi. Kaikki, mitä he meille saarnasivat, minä otin konkreettisesti. He sanoivat esimerkiksi, että Jumala näkee kaiken mitä teen, ja olin ihan varma että joku oikeasti katselee minua jatkuvasti ja pelkäsin hysteerisesti. Pelkäsin niin kovasti joutuvani helvettiin ja tekeväni syntiä, että pyysin anteeksi jopa kirjoitusvirheitä.
Pahin asia kuitenkin oli, että syytin itseäni äitini keskenmenosta ollessani 9-vuotias.
Olin varma, että olin tehnyt syntiä, ja keskenmeno oli rangaistus minua kohtaan. Vanhempani joutuivat viikkokausia vakuuttelemaan minulle, etten minä ollut siihen syyllinen. Niin, ja huomautan tähän väliin, että vanhempani eivät ole koskaan olleet uskovaisia, ihan tavallisia kirkkoon kuuluvia joiden arjessa uskonto ei näy kuin joulukirkkona ja kirkkohäinä.
Vuoronperään äiti ja isä istuivat sänkyni vieressä iltaisin kun pelkäsin ihan kaikkea ja syytin kaikesta itseäni, ja useana iltana he kuuntelivat että voi ei, taas se tyttöraasu supattaa tuolla pimeässä huoneessaan ja rukoilee ja pyytää anteeksi kaikkea.

Tuota jatkui noin 6-vuotiaasta noin 14-vuotiaaksi. Sitten tuli usean vuoden jakso, jolloin elin normaalia teini-ikää, valmistuin ylioppilaaksi jne. Nyt olen muutaman vuoden kärsinyt selittämättömästä paniikkihäiriöistä ja ahdistuksesta, kunnes viimein kävi ilmi, että olin sulkenut kaikki nuo lapsuuden traumat jonnekin alitajunnan kätköihin.

Lue lisää

en ole näköjänsä ainut. lapsesta hellareis.teinitörmäilyvuodet ja taas uskonnon pihteihin jne.