Ristinkuolema

iaurwen

Täällä palstalla esiintyneistä kirkon verkkokeskustelijoista eräs ilmoitti, ettei hänen mielestään ole oleellisinta, onko Jeesuksen ristinkuolema ollut todellisesti totta, vaan tärkeintä on se, mitä se ihmiselle ja hänen jumalasuhteelleen merkitsee. Tai jotain sinne päin.

http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9363832/46159809

Tämä asia on kiusannut minua siitä lähtien kun kyseisen viestin luin.

Voiko kiinteistövälittäjä sanoa asiakkaalle, että talon hinta saattaa olla 275 000 e, mutta se ei ole varmaa, ja että asiakkaan kannattaa ennen muuta pohtia mainitun hinnan merkitystä hänen asumissuhteelleen?

Voiko lääkäri sanoa potilaalleen, että seuraava kortisonipiikki saattaa olla syytä ottaa kahden viikon kuluttua, mutta se ei ole varmaa, ja että tärkeintä on miettiä kortisonipiikin hengellistä ulottuvuutta ja miten se potilaan terveyssuhteeseen vaikuttaa?

Entä Mäkkärin työntekijä, jonka pitäisi tuoda asiakkaalle BigMac, ja joka sanoo pahvilootaa tuodessaan, ettei hampurilaisen todellinen olemassaolo ole keskeisin tarkastelukohde, vaan se, miten BigMac vaikuttaa asiakkaan sielunelämään ja mahdollisesti hänen loppusijoituspaikkaansa sitten kun viimeiset sapuskat on syöty?

Mitä te siis myytte? Ristiinnaulittua Kristusta - vai sitä, mikä ehkä tapahtuneen (tai ehkä tapahtumatta jääneen) uhrikuoleman mahdollinen vaikutus on? Kuka saattoi voittaa Lotossa? Mitä hän teki rahoilla, joita hän ei ehkä voittanutkaan?

Tämä on kauhean epäselvää minusta.

13

354

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...

      Ei liberaaliteologiassa koskaan mitään järkeä ole ollutkaan. Nähdään että kaikki mitä uskonto toitottaa ei täysin täsmää todellisuuden kanssa muttei uskalleta kuitenkaan alkaa oikeasti kyseenalaistamaan uskonto. Lopputuloksena on näitä "selityksiä" missä monesti kirjoittajakaan ei ymmärrä mitä on tullut sanoneeksi.

      • Nurejew

        käyttäytyä niin ettei palkanmaksu keskeydy...

        Nehän suorastaan valehtelevat päin seurakuntalaisten kasvoja, palkkaa vastaan.


    • eroa valtiokirkosta

      Yleensä ne jossakin vaiheessa vaativat sokeaa uskoa juttuihinsa

    • Heebo2

      Uskisten kanssa on yleensä mahdoton väitellä järjellisesti. Jos uskiksen saa kiinni ilmeisestä logiikkavirheestä, hän luikertelee tilanteesta selittämällä jotain muuta. Uskis voi olla jostakin asiasta yhtä aikaa kahta, suunnilleen vastakkaista mieltä. Katsos, kun usko ei ole järkiperäinen asia ja se liikkuu ihan eri sfääreissä kuin rationalistien yksivakainen, jähmeä ajattelu!

      Uskovaisten lähtökohta henkilökohtainen kokemus jostain jumalasta. Koko "ajattelu" on sitten pelkkää tämän lähtökohdan selittämistä. Jos tosiasiat näyttävät kumoavan lähtökohdan, se on ikävä juttu tosiasioille. Esim. jos ihminen saa kristillisen kasvatuksen, hänen lähtökohtansa on kristittyjen Jumala. Eri kulttuureissa jumaluus puolestaan saattaa olla Jehova, Jahve, Allah, Visnu, Shiva jne. riippuen siitä millä tarinoilla lapsen polla sekoitetaan ja mikä mielikuvitusolio sinne istutetaan. Mutta ei jumalien moninaisuus eikä se, etteivät ne kaikki voi olla yhtä aikaa olemassa, vaikuta sitä eikä tätä hihhulin ajatteluun.

    • Ristinkuolemassa on monia mielenkiintoisia ongelmia. Koko "pelastusoperaatio: Jeesus" on kaikin puolin täysin järjetön. Mitenköhän se että Jumala antaa "poikansa" kuolla olisi tarkoitus oikeasti mitenkään käytännössä auttaa mitään? Asian ymmärtäisi jos vaikka kyseessä olisi ollut selkeä vaihtokauppa, kolmasosa Jumalasta sitä vastaan että kuolemasta vastuussa oleva taho antaisi mahdollisuuden ihmisille pelastaa sielunsa tietyin ehdoin.

      Teknisesti koko Jeesuksen ylönousemus ja Jumalan luokse palaaminen vain vesittää koko Jeesuksen uhraamisen. Loogisinta ja tehokkainta olisi jättää Jeesus helvettiin kärsimään. Silloin kyseessä olisi oikeasti todellinen uhraus ja jotain mistä Jumala voisi jopa meitä oikeasti syyllistää. Koko Jeesus-uskoon perustuva pelastuskin olisi paljon järkevämpi konsepti koska Jeesus kärsisi tälläkin hetkellä meidän syntejämme ja olisimme siis jatkuvasti valtavasti velkaa Jeesukselle.

      Ja tietysti lisättynä bonuksena tietysti mukana olisi myös poikansa meidän takia menettäneen isän raivo jota joutuisimme myös pelkäämään jos emme kunnioita tuota suurta uhrausta tarpeeksi. Aika hyvä motivaattori auttamaan kristinuskon leviämistä ja antaisi jopa Jumalalle aika hyvän syyn jopa antaa osan ihmisistä joutua ikuiseen kärsimykseen helvetissä.

      Pienillä muutoksilla koko kristinuskosta saataisiin paljon loogisempi ja muutenkin tehokkaampi kokonaisuus. Valitettavasti moiset vaihtoehtoiset tulkinnat eivät kelpaa kristityille vaan pitävät vahvasti kiinni siitä tulkinnasta joka heille on opetettu. Pitäisi kai jossain vaiheessa perustaa oma itsenäinen super-kristinusko jossa vanhan version viat on korjattu. Raamattukin kaipaisi päivitystä uudelleenkirjoittamisen muodossa ja esim. Jumalan hahmona kaipaisi taaksensa kirjoittajaa joka oikeasti osaa kirjoittaa kyseisen tason hahmolle ilman että sortuu niihin moniin virheisiin joihin Raamatun kirjoittajat sortuivat Jumalan hahmoa kirjoittaessaan.

      • Tuo kuulostaa tosiaan paljon paremmalta! Erittäin potentiaalinen tuote. Lupaan ostaa tulevan uskontosi osakkeita, jos laitat puljun pystyyn. :)


      • Nasse.
        Schlechterwisser kirjoitti:

        Tuo kuulostaa tosiaan paljon paremmalta! Erittäin potentiaalinen tuote. Lupaan ostaa tulevan uskontosi osakkeita, jos laitat puljun pystyyn. :)

        johtuu juuri siitä että siinä hyödynnetään vastaanottajan kyvyttömyyttä tervejärkiseen ajatteluun, syöttämällä puppua johon vajakki tuntee vetoa, eihän hän muutenkaan tajua hevon pyllyä mistään.


      • Heebo2

        Helvetin hyvin kirjoitettu ;-) Mutta hihhulille ei ole mikään ongelma ajatella, että Jeesus on uhrattu meidän syntiemme puolesta ja samalla tuo "uhri" tulee tuomitsemaan meidät syntiemme takia... Toisaalta "uhraus" on pätevä vain, jos uskomme tähän tarinaan joukkoon muitakin pähkähulluja oppeja. Sekään ei haittaa, että rikoksen rankaisu tapahtuu ennen rikosta. Uskislogiikkaa parhaimmillaan...


    • juutas.

      Näihän kirkon verkkokeskustelija B. todellakin kirjoitti:
      "Jeesuksen ristinkuolema on oman aikansa kuva. Se voi olla historiallisesti totta, mutta tärkeämpää on kuitenkin se, mitä tämä Jeesuksen ristinkuolema kristinuskossa merkitsee ihmisen kannalta. "

      - Hänelle siis tärkeämpää kuin onko Jeesuksen ristinkuolema historiallisesti totta on se, mitä se ihmisen kannalta merkitsee. Siis todellakin, tärkeämpää kuin onko koko Jeesuksen ristiinnaulitsemista ylipäätään tapahtunut, on se mitä tuo mahdollisesti olematon tapahtuma merkitsee. Siis oikeastaan mitä?

      Minä voisin tulkita tuo tähän tapaan:

      B. on lapsena vahvasti indoktrinoitu Jeesus-uskolla ja Jeesus pelastaa - ajatuksesta hän on saanut lohtua ja mielihyvää elämäänsä. Opiskeltuaan kuitenkin myöhemmin teologiaa, hänelle on selvinnyt kuinka hataralla ja todisteettomalla pohjalla koko jeesusmyytti onkaan. Ollakseen itselleen jollain lailla rehellinen hän epäsuorasti myöntää, että koko kertomus saattaa olla täyttä tarua, mutta haluaa pitää silti kiinni uskomuksestaan sen mielihyvävaikutuksen takia.

      Korjatkoon B. itse jos tulkintani on pahasti pielessä.

      Melko häiritseväähän tämä on kirkon ja sen tarjoaman opin kannalta. Mutta tässä nyt vaan ollaan. Eihän kristinuskolle mitään oikeita todisteita ole, eikä kirkko niistä tietenkään halua erityisesti keskustella, vaan vetoaa siinä kohdassa uskonasioihin, perinteisiin, pyhyyteen, uskonrauhaan, rakkauteen, hyväntekeväisyyteen, ikuisen elämän kaipuuseen tai mihin tahansa muuhun, viedäkseen keskustelun pois tästä häiritsevästä ja kiusallisesta aiheesta.

      • eroa valtiokirkosta

        Hyvin usein kristityiltä unohtuu, että kristinusko on vain yksi uskonto ja lahko muiden joukossa. Kyseessä ei ole mikään yleisuskonto, vaan kirkkoon kuuluvan on tarkoitus todella uskoa määrättyihin oppeihin.
        Ei ole kovin rehellistä kuulua kirkkoon, jos sen uskontunnustuksiin ei usko.


      • eroa valtiokirkosta kirjoitti:

        Hyvin usein kristityiltä unohtuu, että kristinusko on vain yksi uskonto ja lahko muiden joukossa. Kyseessä ei ole mikään yleisuskonto, vaan kirkkoon kuuluvan on tarkoitus todella uskoa määrättyihin oppeihin.
        Ei ole kovin rehellistä kuulua kirkkoon, jos sen uskontunnustuksiin ei usko.

        Kuten Pekka Ervast kirjoittaa teoksessaan:Jeesus Kristus maailman vapahtaja; tarkoittaa kreikan sana 'aion' tai 'aionious' aikaa tai ajallisuutta ei IÄNKAIKKISUUTTA.
        AION tarkoittaa ajanjaksoa, jolla on tietty alkamis ja loppumisaika.
        Roomalaisille aion oli sata vuotta. Keskiaika kesti aionin. Uudenajan aion ei ole vielä päättynyt.
        Ikuinen helvetti on uuteen testamenttiin väärennetty 400-luvulla.


    • Oikeassa Mäkkärissä on tietenkin tärkeää saada pahvirasian sisältönä se haluttu hampurilainen, koska on nimenomaan tilattu ruokaa eikä mielikuvia.

      Uskonnossa taas on kyse mielikuvien kanssa pelaamisesta. Kun uskonnon vaikutusta yksilöön tarkastellaan, niin on aivan yhdentekevää perustuuko uskonto faktaan vai fiktioon. Uskovaiseen vaikuttaa vain se, miten hän uskoo asioiden olevan.

      X-mäkkärissä pöytään tuodaan vain pahvikotelo, jota ei voi avata. Eikä sitä laatikkoa edes saa punnita tai puistella.

    • juutas.

      Toinen kirkon nettikeskustelija puolestaan ilmoitti, että Jeesuksen elämästä ja kuolemasta ristiin naulittuna on kiistattomat todisteet.

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/9363832#comment-46178476

      Kiinnostaisi kovasti tietää, mitkä nuo kiistattomat todisteet oikeastaan ovat. Sellaisiin kun en ole vielä törmännyt etsimisestä huolimatta.

      Mielenkiintoista tässä on, että kaksi saman kirkon edustajaa näkevät nämä uskon ydinasiat melko eri tavoin. Toiselle ei ole väliä ovatko tapahtumat historiallisesti tosia vai ei, vaan tärkeintä on uskon antama lohtu ja mielihyvä. Toinen on täysin vakuuttunut tapahtumien historiallisuudesta, ja tärkeintä on kasteella ja uskolla varmistaa ettei taivaspaikka uudessa ylösnousemusruumiissa mene ohi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      60
      1598
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      26
      1224
    3. 85
      1078
    4. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      42
      897
    5. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      836
    6. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      92
      804
    7. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      15
      779
    8. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      725
    9. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      725
    10. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      701
    11. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      146
      631
    12. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      625
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      622
    14. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      601
    15. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      76
      593
    16. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      580
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      566
    18. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      558
    19. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      25
      551
    20. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      18
      498
    Aihe