tapaamisoikeus

isä tai hirviö

Noin 2kk sitten lähti vaimoni menemään. En ajanut häntä pois kotoa. Enkä ole häneen tai poikaa tehnyt fyysistä väkivaltaa. Nyt sitten vaimo/ex-vaimo ei anna minua tavata alle 1v:n ikäistä lasta. Sanoo syyksi, että olen arvaamaton, saan raivopuuskia ja en välitä lapsesta pätkääkään.

Mikään niistä ei pidä paikkaansa,vaikka omat vaikeudet meillä oli. Vähän pelottaa marraskk tulevat tapaamisoikeuskäräjät. Lehdistä ja tv:stä on saanut nähdä ja lukea, että sana vastaan sana tilanteissa isät ovat aika heikoilla.

Osallistuin mielestäni todella paljon lapsenhoitoon. En tietenkään yhtäpaljon, kuin äiti, koska kävin töissä. Mutta paljon kuitenkin ja olin neuvoloissa, synnytyksessä jne.. mukana niin paljon, kuin isä vain sai olla.
Onko vastaavia kokemuksia jollain ja miten ne on mennyt? Peloista pahin, että äiti saa tehtyä kiusaa, niin, että saan vain 1kerran kk tavata valvotusti tai jotain..

14

1852

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Paha saa palkkansa

      Ensiksi olen pahoillani puolestasi. Meillä on vastaavanlainen tilanne mieheni ex:n kanssa.

      Erona vain se, että heillä on 3 yhteistä lasta. He ovat eronneet jo 2 vuotta sitten, mutta ex ei ole vieläkään päässyt asiasta yli, vaikka itse olikin syypäänä eroon.

      Tällä hetkellä mies tapaa lapsia kaksi kertaa kuukaudessa, mikä on aivan liian vähän..Äiti ei anna lapsia yhtään ylimääräistä, ei saa tavata synttäripäivinä ei isänpäivänä yms.

      Äiti laiminlyö lasten kehitykseen liittyviä asioita, lapset ovat joutuneet katsomaan äidin ja uuden miehen seksin harrastamista . Yksi lapsista on erittäin traumatisoitunut äidin puuhista. Mieheni täytyy aina joustaa äidin mielialojen mukaan, jos ei jousta niin äiti tekee asiat erittäin vaikeaksi. Äiti on ilmoittanut sossuun, neuvolaan sekä päiväkotiin ettei isä hae lapsia tapaamisiin..mikä ei todellakaan pidä paikkaansa.

      Ja jopa neuvola on tietoinen ja huolissaan vanhimman lapsen kehityksestä..mutta puoltaa silti äitiä.

      Voimia sinulle! Vinkkinä voin kertoa, että kirjaa ylös kaikki mitä olet lapsesi eteen tehnyt ja milloin olet lastasi saanut tavata sekä kaikki mahdollinen mikä liittyy lapsesi hyvinvointiin. Ja säilytä kaikki exäsi lähettämät viestit yms.

      Äitiä on turha lähteä mustamaalaamaan, toki totuus pitää kertoa. Ja muista korostaa sitä, että sinä haluat lapsen parasta.

      Nyt asia on siinä pisteessä, että mieheni on tehnyt äidistä lastensuojeluilmoituksen ja kas kummaa sossun tantat ovat äidin puolella sekä neuvola. ÄIDILLÄ on hieman rankkaa kolmen lapsen kanssa.. No kuitenkin aiomme mennä asiasta oikeuteen jossa yritämme ajaa lasten etua ja toivomme todella että oikeus tapahtuu..mutta pahoin pelkäämme että ei. Olemme lukeeneet niin hirveitä asioita joissa äiti on aina lapselle paras vaihtoehto vaikka äiti ei kykenisi lapsista huolehtimaan. Mielestäni tähän luuloon pitäisi tapahtua jo muutos!

      Nyt ymmärrän miksi jotkut isät eivät enää tapaa lapsiaan lainkaan ( vaikka äiti aina sanoo, mies on niin sika ettei enää halua lapsiaan nähdä..). Miehet yksinkertaisesti luovuttavat, miehet huomaavat sen että riitely yms. ei ole lasten etua eikä sekään että lapsi saa nähdä isäänsä silloin kun äiti määrää . Äidit mustamaalaavat isiä lapsille yms. Mutta kun lapset kasvavat isoksi he kuulevat totuuden ja silloin paha saa palkkansa. EI ole kenenkään lapsen etu tavata toista rakasta vanhempaansa vain silloin tällöin.

      ÄIDIT HERÄTKÄÄ JO!!Älkää tehkö kiusaa lasten kautta.

      • riidat

        perheessä. Itse olen mieheni uusi puoliso, mies taistelee eksänsä kanssa lasten tapaamisista. On käyty olosuhdeselvitykset, tehty lastensuojeluilmoitusta, viety käräjille, hakee yksinhuoltajuutta koska mies on kuulemma kelvoton isä ja minä uutena puolisona kuulemma arvaamaton. Tämä on ihan hullunmyllä koska kaikki riita sai alkunsa siitä että minä tulin kuvioon. En ole kuulemma sopiva "äitipuoli" lapsille ja siitä syystä haukkuu lasten isänkin, keksityillä jutuilla. Olemme vahvoilla tässä taistelussa koska olemme rehellisiä, olemme omia itsejämme, emme pelkää koska ei ole pelättävää, emme kiusaa tätä eksää, päinvastoin, merkkaamme eksän tekemät kiusat ylös todistelua varten. Meillä on ulkopuolisia todistajia eksän käyttäytymisestä meitä kohtaan, sekä tekastuista valheista. Käräjät edessä ja eksä alkanut vetää takaisin.

        Sinuna hakisin apua mm täältä : http://www.miessakit.fi/
        Onnea kovasti ja VOIMIA! Sitä tarvitset, nämä asiat eivät ratkea hetkessä. Hae apua mistä tahansa, mikään apu ei ole liikaa päinvastoin.

      • isä tai hirviö
        riidat kirjoitti:

        Kiitos viesteistä. Tämä on ollut raskasta aikaa minulle. Lastenvalvojalle varasin ajan lokakk alkuun, mutta ex-vaimoni perusi sen ja oli sanonut että asia käsitellään käräjillä.
        Lastenvalvoja ja oikeusaputoimisto on vakuutellut minulle, että olemme samalla viivalla käräjillä, mutta totuus on mielestäni aivan muuta, kun en ole yli 2kk tavannut poikaani kertaakaan ja en ole muutenkaan kuullut mitään pojastani.
        Minulla on yksi jokeri käräjille, kun entisestä liitosta minulle on 12v poika ja olen tavannut häntä säännöllisesti ja ei ole ollut ongelmaa siinä. Se onkin minun pelastus, että ei minua ole voitu alkaa syyttämään, mistään pahemmasta.
        Tällä kaikella on varmaan tarkoituksensa, mitä nyt en vielä pysty näkemään. Olen itkenyt nykyään joka päivä, mitä en ole ennen tehnyt.Ehkä minusta tulee parempi ihminen kaikinpuolin tämän jälkeen. Käräjillä olen kovan paikan edessä, kun sanotaan, että en välitä lapsestani. En tiedä pystynkö siihen mitään vastaamaan, kun voimat menee siihen, että yritän pysyä kasassa..
        Valmiiksi olen kieltämättä asennoitunut, että ei täällä saa oikeutta, mutta toivottavasti olen väärässä.

      • Etäistetty isä
        isä tai hirviö kirjoitti:

        Jotta tapaamisista tulisi valvottuja on äidin pystyttävä todistamaan väkivalta.
        Omakohtaisesti voin sanoa että kun lapsi asuu jo äidin luona on tilanteesi aika heikko.Kun äiti kaappaa ja eristää se ei ole suomessa rikos.
        Haet vain käräjiltä mahdollisimman laajoja tapaamisia.Sellaiset mitkä jaksat hoitaa.
        Esiinnyt rauhallisesti ja kiistät kaikki valeet.
        Totuus paljastuu kuitenkin joskus lapsellekin.Viimeistään aikuisena.
        Voimia vaikeaan tilanteeseen.

      • isä tai hirviö
        Etäistetty isä kirjoitti:

        Kiitos viesteistä.. On minulla oikeudessa ainakin näyttää, että vanhempaan poikaa olen yhteyttä pitänyt aina ja säännöllisesti. Toinen että tilasin ajan lastenvalvojalle. Se olisi ollut noin 1kk sitten. Lapseni äiti perui ajan ja oli sanonut että tulee vasta oikeuteen paikalle. Minulla on myös tästä todistus ja muutama säästetty tekstiviesti löytyy, missä olen pyytänyt, että saisin vaikka 2h tavata poikaa. Niihin ei ole mitään vastattu.

        On tässä joku epäkohta olemassa, kun ajattelee, että avioliitosta voi toinen vanhempi viedä lapsen ja pitkittää monella kuukaudella tapaamista. Sekin vielä huonontaa asemaani, kun joskus saadaan päätös tähän, niin poika on jo unohtanut minut. Senkin takia äiti on vahvemmalla, kun on lapsen etu olla siellä, missä asunnutkin tämän ajan.

        Yritän tosiaan saada mahdollisimman paljon tapaamisoikeutta. Kait se joka toinen viikonloppu taitaa olla yleinen käytäntö näissä. Yhteishuoltajuutta kuitenkin yritän, mutta se on korkeimman käsissä..

      • PHart

        Sinulla on jo yhteishuoltajuus koska avioliittonne takaa sen molemmille vanhemmille. Älä luovu siitä.

        Säilytä rauhallisuus viranomaisyhteyksissä ja ennenkaikkea ota oikeusapu tueksi.
        Eristämään pyrkivä äiti on jo osoittanut luonteensa ja luultavasti pyrkii todistamaan sinut esim. huonoksi isäksi. Hae mahdollisimman laajoja tapaamisia ja pidä se yhteishuoltajuus.

    • isä 76

      voimia sulle. Itselläni sellainen tilanne etten ole poikaani nähnyt sitten helmikuun. Kyllä täällä Suomessa kuitenkin oikeutta löytyy jos vaan malttia riittäää.Olimme käräjäoikeudessa ja sen jälkeen hovioikeudessa pojan tapaamisesta ja pojan oikeudesta tavata isäänsä. Nyt, viime torstaina Espoon käräjäjäoikeus tuomitsi äidin 1000 E uhkasakkoon, jos ei tuo lasta tapaamiseen.Äidin pitää tuoda oikeuden määräyksestä poika puoleen väliin matkaa ja jos ei tuo saa joka viikko 500 e lisäsakkoa. Tässä ollaan nyt 14 krt ajettu jkl-espoo
      2 h takia,käyty oikeudessa, lastenvalvojilla, sos.työntekijöillä jne. Olosuhdeselvitykset ja kaikki tehty.Ollaan kuitenkin ihan kunnollisia ihmisiä ja kyllähän tää jo itseäkin naurattaa, että äiti lähti hakemaan yksinhuoltajuutta isän väkivaltaisuuden ja alkoholin´käytön takia,(olipa uutta), itse pärjäsin rehellisyydellä ja rauhallisuudella

      • isä tai hirviö

        Reilu viikon päästä olisi sitten näytön paikka eli tapaamisoikeuskäräjät. Täytyy koittaa säilyttää maltti, vaikka syytöksiä satelee..
        2 kohtaan pystyn puolustautumaan eli siihen, että en minä ole halunnut tavata poikaani, niin minulla on nyt lastenvalvojilta todistus, että olen ollut heidän kauttaa hakemassa tapaamista syyskk alkupuolella, mihin ex ei suostunut ja on minulla muutama viestikin näyttää, missä pyydän saada vain tavata poikaani.
        Siihen että en välitä lapsesta, niin täytyy vaan tuoda omia panostuksia ja tekoja esiin. Siihen että olen uhkaillut ja arvaamaton, niin se on sana vastaan sana sitten. Luulen että nämä on niitä vastapuolen juristin kanssa suunniteltua syytöksiä, millä yleensä voitetaan ja on vaikea kumota..

        En kuitenkaan ruoski itseäni vielä häviömielialaan. Saliin menen ajatuksella, että samat oikeudet kuuluvat minulle..

        Isoin kauhukuva onkin tämän päivän fiiliksillä, että jos saan oikeuden, tavata poikaa ja ex valittaa päätöksestä, niin jatkuuko tämä saakelin sama väsytystaistelu taas muutaman kk..

      • epätasa-arvo

        Voe voe.

        Luulis jo, että joku eduskunnassa, sosiaali- ja terveysministeriössä, oikeusminisetriössä jne. alkaisi kiinnittää tähän isien ihmisoikeuksia loukkaavaan tilanteeseen huomiota, mutta pelkään pahoin, että koska tätä räikeää valtion ja kuntien harjoittamaa isien ja lapsien oikeuksien polkemista ja henkistä kidutusta on sekä pönkitetty että katsottu läpi sormien, niin kellään ei ole enää uskallusta puuttua asiaan, vaan toivotaan että pikkuhiljaa sitten syylliset jäävät eläkkeelle ja näin ikäänkuin pikkuhiljaa saadaan ongelmaa siivottua ilman että koskaan tarvitsisi myöntää mitään tapahtuneen.

        Kerronpa nyt täälläkin miten asia menee, aloittaja lienee tämän jo omakohtaisesti kokenut kuten tuhannet suomalaiset isät ja lapset. Tämä on siis kaava, jonka kaikki lakiavustajat ja sosiaaliviranomaiset tuntevat ja johon nämä kaksi tahoa jokaista äitiä suosittelevat turvautumaan. Myös oikeusistuimet tuntevat tämän kaavan, mutta koska näin on toimittu "aina" niin se on oikeusistuimien mukaan vallitsevaa oikeuskäytäntöä jossa ei siitä syystä ole mitään rikollista eikä väärää.

        Ero uhkaa tai nainen tai mies ilmoittaa löytäneensä uuden => lähdetään varmistelemaan taisteluasemia huoltajuus- ja tapaamisriitaan:

        Nainen kaappaa lapsen sukulaisille tai turvakotiin (siis myös silloin kun mitään väkivaltaa ei koskaan ole ollut). Yksikin yö riittää, pääasia että johonkin saadaan merkintä turvapaikan hakemisesta kodin ulkopuolelta. Tähän voi myös liittyä se, että nainen kutsuu poliisit kotiin. Kun ne tulevat ja ihmettelvät että miksi kutsuttiin, niin nainen voi vaikka sanoa että pelkää väkivaltaista miestä jolloin miestä ehkä kehotetaan lähtemään kotoa joksikin aikaa "rauhoittumaan". Tässä välissä on myös hyvää aikaa kaapata lapsi jonnekin.

        Tässä vaiheessa peli on siis pelattu niin, että löytyy kirjauksia ja henkilötodistajia siitä, että nainen on joutunut turvautumaan virkavaltaan ja turvapaikkoihin miehen väkivaltaisuuden vuoksi. Väkivaltaisuuden, jota ei ole koskaan missään edes esiintynyt. Ainuttakaan rikosilmoitusta ei ole tehty eikä miehen todettu tai edes todistettu syyllistyneen minkäänlaiseen väkivaltaan.

        Oikeus ei ryhdy selvittelemään mitä oikeasti on tapahtunut, vaan tutkii paperit ja kuuntelee selvitykset, ja tekee sitten ratkaisun niiden perusteella. Kumpaa uskotaan, naista joka väittää miehen olevan arvaamaton ja väkivaltainen ja siksi huono lähivanhempi, vai miestä joka kieltää tämän (mutta millä ihmeellä todistaa että EI OLE väkivaltainen, kun pelkkä sana ei riitä kun toisella on papereita siitä miten on turvauduttu poliisiin ja turvakotiin)?

        jatkuu....

      • epätasa-arvo
        epätasa-arvo kirjoitti:

        Silläkään ei ole mitään merkitystä, että mies vetoaa siihen ettei parisuhteessa tapahtuneet riidat millään tavalla liity siihen minkälainen isä hän on. Oikeuden tuomarin silmissä mies on siinä vaiheessa jo täysi sika, kun eteen tulee paperti missä nainen vollottaa miehen väkivaltaisuutta.

        Tässä yhteydessä myös mukaan tulee aina myös alkoholismi. Naisen oikeuteen toimittamissa papereissa mies on alkoholin suurkuluttaja tai alkoholisti, toisinaan myös lääkkeiden väärinkäyttäjä. Ei kykene hoitamaan minkäänlaisia arkiaskareita ja koko arki on levännyt naisen harteilla. Sossua pyydetään selvittämään olosuhteet, ja kenties todetaan ettei tällaisesta elämäntyylistä löydy selvää näyttöä.... mutta eihän nyt äiti kuitenkaan sentään valehtele?? Jotain pahaa siinä isässä on oltava, vaikka juoppopidätyksiä ei edes nuoruudesta löydy. Ja jos löytyy nuorena koettu putkareissu, niin siinä on sitten kirjallinen todiste siitä että juoppohan se on. Asia varmennetaan oikeudessa sillä, että joku äidin kaveri (jota isä ei ole välttämättä koskaan tavannutkaan) tulee "todistamaan" miten on äidiltä kuullut vuosien mittaan ihan kauheita tarinoita miehestä ja joskus myös nähnyt kun miehellä oli kotona olutpullo kädessä.

        Kaiken edellämainitu kuultuaan oikeuden viisaat ja kokeneet tuomarit toteavat mielessään, että aivan sama mitä se isä koittaa selittää; juoppo väkivaltainen hullu se on ja nyt pitää leipoa vaan joku syy millä perusteella lapsi määrätään äidille.

        Miehelle jää täysin mahdoton tehtävä osoittaa kirjallisesti, että hän ei ole alkoholisti eikä väkivaltainen. Tätä varten miehellä pitäisi olla lääkärin lausunto veriarvoista ja maksa-arvoista ja yleiskunnosta sekä psykiatrin (ei psykologin) tekemä arvio henkisestä tilasta. Eikä näilläkään mitenkään varmasti kumota naisen ilmasta taikoimia syytöksiä.

        Lopputuloksena lapset määrätään äidille suomen käräjäoikeuksissa 9 kertaa kymmenestä (90%). Tutkittua faktaa. Miehellä jää "oikeus" tavata lastaan yhtenä tai kahtena viikonloppuna kuussa. Jos välimatkaa vanhemmilla on liikaa, ehkä vain kerran kuussa. Sossun ja suomen oikeuslaitoksen virallinen mielipide on, että sillä taataan lapsen ja isän normaalin ja läheisen suhteen kehittyminen.

        Sosiaalivirasto ja suomen oikeuslaitos ovat virallisesti siis sitä mieltä, että alle 18 vuotiaalle lapselle ensiarvoisen tärkeä aikuissuhde on suhde äitiin, ja isäsuhteen osalta virallisen kannan mukaan riittää, että isä näkee muutamana päivän kuussa lastaan (eli juuri nimenomaan tapaa, ei elä lastensa kanssa).

        Tähän vaadittaisiin heti ja nyt radikaali muutos; perusteettomat syytökset huoltajuus- ja tapaamiskäräjillä pitäisi kriminalisoida. Lainsäädännössä tulisi ottaa huomioon asumispaikkaa määritettäessä se, kumpi vanhemmista hakemusten ja esiintymisen perusteella osoittaa kykyä yhteistoimintaan ja kumpi pyrkii toisen mustamaalaamisella kaappaamaan lapsen. Suomessa vaan eletään niin takapajuisessa yhteiskunnassa, ja varsinkin kun täällä feministit ovat rellestäneet vuosikymmeniä sosiaalipuolen päättäjäelimissä miesten suunatutuessa kauppa- ja ulkopolitiikkaan jne., että koko järjestelmä suomessa on 20-30 vuoden aikana rakennettu puhtaasti äitiä varten.

        Tämä on valitettavaa faktaa. Jota virallinen taho ei suoraan voi myöntää. Siksi julkisuuteen mielellä annetaan uutisia siitä miten "miesten asema on pikkuhiljaa jo huoltajuusasioissa hieman parantunut" ja sitten joku sosiaalitantta kuukasvot loistaen hieman kehuskelee miten "miehetkin niin mukavasti jo ottavat osaa lastensa elämään nykyään" ja tämän tapaisilla jutuilla koko ongelma on lakasitu maton alle ja osoitettu että kyllä mieheen isänä suhtaudutaan tosi positiivisesti ja tämän palstan ja muualla netissä esitetyt väitteet ovat vain "katkerien isien vainoharhaa"

        Suomihan on tasa-arvoinen maa, jossa viranomainen aina tietää kaiken parhaiten, ja täällä jokaisen ihmisoikeuksista pidetään tiukasti kiinni. Vai onko sittenkään?

        Nyt on päätökset tullut..Se meni todella huonosti kannaltani. Poikani äiti sanoi, että olen arvaamaton, välinpitämätön, peliriippuvainen, alkoholisti jne..Kiistin syytteet, niinkuin lastenvalvoja, oikeusaputoimiston juristi neuvoi ja olin maltillinen. Tuomio oli, että saan tavata väliaikaisesti valvotusti lastani 3kertaa ja sitten 3h viikossa ja minusta tehdään sosiaalitoimiston kautta kartoitus ja minun pitää lähteä omasta kodistani 3viikossa, minkä olen noin 80% nähden ex-muijaani maksanut. Jäi olo jutusta, kun tuomari nainen ja sen kirjuri nainen, muijan ja minun juristit naisia, että ei siellä oikeutta haettukkaan. Monet syytökset olisi voitu pienellä vaivalla tarkistaa, kumpi puhuu totta, mutta ei se ketään kiinostanut.
        Ennen oikeutta kävin lääkärillä toisesta syystä, mikä ei liity näihin ja puhuin juristini kanssa ja lastenvalvojan kanssa. Kaikki sanoi että jos joutuisin lähtemään omasta kotoani ja en saisi nähdä lastani, niin minun pitäisi olla pedofiili tai hullu mikä hakkaa kännissä muijaansa, että niin kävisi.

        Näin kuitenkin meni, vaikka ei yhtään todistetta mistään..Hirviö minusta sitten tuli virallisesti..3h en voi lastani nähdä ilman vartiointia, että ei paljon luottoa löydy, vaikka ennen eroa, muija halusi lisätuloja ja kävi kerran viikossa töissä ja minä olin kotona lapsen kanssa..

        Joskus vähän olen epäillyt, että suomessa voisi näin mennä asiat, kun olen lukenut kohtaloita..ehkä tämä oli minulle näpäytys siitä. Nyt uskon, että totuus ei välttämättä kiinosta ketään, kun istutaan korkeammalla tuolilla ja päätetään ihmiskohtaloista..

        Jatkan taas vähän kuulumisia..4h vk ei ole onnistunut kertaakaan. Tenavatuvassa jonot tammikk. Muut voi toimia valvojana jos se molemmille käy. Oikeusavustaja lähetti ex-muijan oikeusavustajalle kysymyksen, kun ruuhkaa ketä käy valvojaksi. Hommasi 1h tapaamisen seurakuntatalolta. Se oli sopiva veto, koska oikeuden päätöksessä, minun pitää 3kertaa tavata valvotusti ja aika pitää olla 1,5h eli sitä ei laskettu tapaamiseksi.
        Oikeus avustaja lähetti uuden kysymyksen, että joku pitää käydä valvomaan että ei taas siirry 1kk. ex tietää, että veljeni kiireinen ja asuu kaukana, niin en kehtaa pyytää sitä. Soitin kuitenkin ja sille sopisi hyvin.sovittiin 4pv päähän. veli soitti ex niin sanoi liian nopea aikataulu ja poika kipeänä. Voihan se totta olla, mutta oikeusavustaja pelotti että lähtee uuteen oikeuteen, niin sitten suostui 1vk päästä 1,5h tunniksi. halusin veljeni lisäksi myös äitini tapaamisiin, mikä ei kelvannut yksin, kun on eläkkeellä ja samassa kaupunkissa Veljeni ehdotti että voi tulla myös viikonpäästä uudestaan. Enää ei kelvannut kumpikaan, kun eivät ole ammattilaisia niin eivät näe minun hulluuttani..Tänään otin taas oikeusavustajaan yhteyttä, että tapaamiset ei onnistu..Sosiaalipäivystykseen soitin myös että oikeudessa päätettiin, että pojallani on oikeus nähdä minua 4h vk, mutta ei se toteudu. Sieltä sanottiin että eiväy puutu asiaan, kun sossu ei ole tutkinut soveltuvuuttani vanhemmuuteen..Hitto mitä paskaa..ex touhut ovat mitä tahansa ja ei noudata oikeuden päätöstä..kukaan ei puutu siihen ja minua pitää alkaa tutkimaan. Onhan vaatimukseni isot..Haluan nähdä vaan poikaani, mille olen tärkeä. Palaan taas joskus asiaan..En tiedä voiko tälläisestä valittaa vaikka eu. Mikään taho ei tunnu moneen kuukauteen puuttua tähän, vaikka minulla on oikeuden päätös, että saamme tavata

      • Häirikkövaimot.

        Varatuomari Anja Hannuniemi tekee väitöstutkimusta lapsen vieraanuttamisesta toisesta vanhemmasta.
        Eilen aamu-uutissisa oli aiheena uuden avioliittolain aiheuttamista lisääntyneista avioeroista.
        Lakimuutoksen jälkeen ei enään tarvinnut oikeudessa todistaa toisen ospauolen syyllisyyttä pettämiseen tai muuhun syyhyn.
        Lakimuutoksen jälkeen avioerjen määrä lähti huimaan kasvuun.
        Naiset alkoivat hakemaan avioeroja, joissa esitettiin useasti perättömiä syytöksiä isästä, kuten väkivaltaisuus, lapsen seksuaalinen hyväkskäyttö.

        MOT ojelmissa on käsitelty näitä perättömiä syytöksia ohjelmissa, jotka löytyvät netistä hauilla.
        > epäilys ja rabgaistus < , > sinun lapsesi eivät ole sinun < , > ei valitusoikeutta < , > turvakoti tuomarina < , > lääkärit tuomarina < , > pelastakaa lapset isältä

      • Lapsiuhrit.
        Häirikkövaimot. kirjoitti:

        Savon Sanomat 8.11.2009. Syytettynä isä kirja.

        http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/isä-voi-menettää-huoltajuuden-hatarin-perustein/500578

        ---

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      67
      3835
    2. Niin voimakkaat tunteet

      Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi
      Ikävä
      16
      2705
    3. Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen

      sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk
      Ikävä
      24
      2634
    4. Puhe on halpaa

      Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.
      Ikävä
      44
      1856
    5. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      25
      1636
    6. Oletko harrastanut

      seksiä kaivattusi kanssa? 🤔
      Ikävä
      122
      1397
    7. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      127
      1339
    8. Nainen, se on vain karu totuus, että

      sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja
      Ikävä
      281
      1337
    9. Joko aiheuttamani pettymys

      on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.
      Ikävä
      90
      1299
    10. Miksi miehet hermostuvat tyhjästä?

      Olen tässä viimeisen vuoden sisään pudottanut melko reilusti painoa mikä on sitten saanut useammankin lähipiirin aiemmin
      Sinkut
      91
      1281
    Aihe