Tässä joukossa huomattava joukko kirjoittajia on eläessään käyttänyt aiankin kahta sukunimeä, Tarkoitan nyt niitä naisia, jotka naimisiin mennessään ovat perinteiseen tapaan ottaneet miehensä sukunimen, joka on sitten jäänyt, jos on erottu tai toinen poistunut manan majoille.
On myös varmaan sellaisia, joiden nykyinen sukunimi on seurausta viime vuosidan alussa tpahtuneesta sukunimien suomalaistamisesta, jolloin silloinen nimen haltija on suomalaistanut sieraskielisen ja useimmiten ruotsalaisen sukunimen. Usein juuri ruotsalainen sukunimi on pyritty kääntämään. Tästä on syntynyt sellaisia sukunimiä kuin Koivulehto (Björklund), Katajamäki (Enbacka), Järviranta (Sjöstrand), jne.
Tällainen nimien suomalaistamisvimma on ollut aika typerä. Suvussa oli ollut ehkä parisataa vuotta sukunimi ja sillä oli tultu erinomaisesti toimeen. Kun se suomalaistettiin, sukunimestä tuli useimmiten pitempi ja kankeampi kuin alkuperäisestä.
Ei ole ihme, että monet ovat ryhtyneet palailemaan tämän suomalaistamisseikkailun jälkeen suvun perinteiseen ruotsalaisnimeen, vaikkeivät edes ruotsia osaisikaan. Heillä on siihen kuitenkin oikeus.
Onko sinua vaivannut se seikka, että olet joutunut muuttamaan sukunimeä ja oletko tarkjoituksella muuttanut sukunimeä. Mitä ajattelet mahdollisuudesta palata suvun vanhaan sukunimeen, olkoon se vaikka ruotsalainen? Entä keinotekoisista sukunimistä, joilla ei yleiskielessä ole merkitystä?
Jtkut evakkokarjalaisethan vaihtoivat ihan suomalaisen sukunimensä, kun se kuulosti oudolta uuden asuinympäristön asukkaista
Omalta osaltani ei ole paljoa sanomista. Sama suomalainen sukunimi on ollut suvulla ainakin 300 vuotta, mutta se ei tunnukaan keinotekoiselta.
Puolustaisin kyllä sukunimen vaihtamista, kun on kyseessä on suomalaistunut ulkomaalainen, jonka muistaminen ja kirjoittaminen tuottaa normaali-ihmiselle vaikeuksia, samoin kuin tapauksessa, jolloin sukunimi käyttöympäristössään aiheuttaa erikoisuudellaan ongelmia.
Joka tapauksessa pätee edelleen vanha sanonta: ei nimi miestä pahenna.
On myös varmaan sellaisia, joiden nykyinen sukunimi on seurausta viime vuosidan alussa tpahtuneesta sukunimien suomalaistamisesta, jolloin silloinen nimen haltija on suomalaistanut sieraskielisen ja useimmiten ruotsalaisen sukunimen. Usein juuri ruotsalainen sukunimi on pyritty kääntämään. Tästä on syntynyt sellaisia sukunimiä kuin Koivulehto (Björklund), Katajamäki (Enbacka), Järviranta (Sjöstrand), jne.
Tällainen nimien suomalaistamisvimma on ollut aika typerä. Suvussa oli ollut ehkä parisataa vuotta sukunimi ja sillä oli tultu erinomaisesti toimeen. Kun se suomalaistettiin, sukunimestä tuli useimmiten pitempi ja kankeampi kuin alkuperäisestä.
Ei ole ihme, että monet ovat ryhtyneet palailemaan tämän suomalaistamisseikkailun jälkeen suvun perinteiseen ruotsalaisnimeen, vaikkeivät edes ruotsia osaisikaan. Heillä on siihen kuitenkin oikeus.
Onko sinua vaivannut se seikka, että olet joutunut muuttamaan sukunimeä ja oletko tarkjoituksella muuttanut sukunimeä. Mitä ajattelet mahdollisuudesta palata suvun vanhaan sukunimeen, olkoon se vaikka ruotsalainen? Entä keinotekoisista sukunimistä, joilla ei yleiskielessä ole merkitystä?
Jtkut evakkokarjalaisethan vaihtoivat ihan suomalaisen sukunimensä, kun se kuulosti oudolta uuden asuinympäristön asukkaista
Omalta osaltani ei ole paljoa sanomista. Sama suomalainen sukunimi on ollut suvulla ainakin 300 vuotta, mutta se ei tunnukaan keinotekoiselta.
Puolustaisin kyllä sukunimen vaihtamista, kun on kyseessä on suomalaistunut ulkomaalainen, jonka muistaminen ja kirjoittaminen tuottaa normaali-ihmiselle vaikeuksia, samoin kuin tapauksessa, jolloin sukunimi käyttöympäristössään aiheuttaa erikoisuudellaan ongelmia.
Joka tapauksessa pätee edelleen vanha sanonta: ei nimi miestä pahenna.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Me Lahoniityt tästä osoituksena.
on myös Paksujalan suku pitänyt nimensä.
Erään sukuni henkilön suorittama sukututkimus on päätynyt 1600-luvulle, josta löytyi Mårtenson tai Mårtensson-niminen esi-isä. Kumpi muoto on oikea, ei ole selvinnyt, molempia on kirkonkirjoissa esiintynyt.
Suvun nimi on aikoinaan suomennettu kylän nimen mukaan tai sitten kylä on nimetty suomennetun sukunimen mukaan, kummin päin, se ei ole selvinnyt. Yht´äkkiä sukunimi oli vain vaihtunut.
Voisin ottaa kyseisen sukunimen, jos se olisi helpompi vaihtaa, mutta tässä iässä ei oikein ole enää haluja eikä voimiakaan hankalaan prosessiin. Pitäisi todistella niin monia asioita, enkä ole varma, voiko edes mennä niin monen sukupolven taakse. Luultavasti ei.
Sikiöstä Siikavuoksi, Kyheröisestä Kajasojaksi?
Munavuosta mulkuksi?
Olen nähnyt samalla kerrostalon tasanteella rinnakkaisissa ovissa nimet Smura, Räbinä, Vanhakarhu.
Upeita, mileen painuvia nimiä.
Totta puhuen en ymmärrä nimien muuntovimmaa.
En myöskään kaksoisnimiä.
Oma sukunimeni aiheutti kansakoulun alaluokilla keljuilua mutta eipä tuo haitannut.
Voihan joku ihan mukavuusyistäkin muuttaa sukunimeä. Uudet ja tehdyt sukunimet ovat muuten sellaisia, että nekin ovat vaikeita muistaa.
Suuri erehdys oli sukunimien suomalaistaminen suomalaisuuden huumassa viime vuosisadan ensimmäisinä vuosikymmeninä. Saatiin aikaan epäluontevia suomalaisia nimiä. Esin. Lehmusoksa (lienee sukunimenä) tuntuu jotenkin oudolta suomessa, mutta ruotsin Lönnquistissa ei ole mitään vikaa.
Parempi olisi ollut olla puuttumatta ruotsalaisiin sukunimiin, jotka kuitenkin olivat palvelleet menestyksellä useampaa sukupolvea. Eipä olekaan ihme, että monet ovat muuttaneet sukunimensä takaisin aikaisemmaksi ruotsalaiseksi. Sehän ei loppujen lopuksi ole kovin suuri toimenpide, etekin jos nimenvaihto tapahtui vajaat satakunta vuotta sitten. Jos olisin kyseisessä tilanteessa, palaisin kyllä suvun varhaisempaan nimeen.
On lääkäreitä joiden nimi on selvästi keksitty. Niiden alkuperä suku yritetään hämärtää jostain syystä ovat peräisin muualta ja tulleet ruotsalaisina meille.
Huomasin etten muista niitä tekonimiä.
Virtuaali chat on epälyv tekstiä anonyymi ja viestit
Odottaisin että suomenkieliset ja syntyiset haluavat pois ruotsalaisuudesta.
Itsellä on suomalainen hyvä sukunimi ei mikään keinotekoinen ei ne loppuinen eikä omituinen.
Kirkonkirjat ovat olleet ruotsinkielellä ja sekinväärin loukkaus meitä kohtaan. Ruotsi on valloittaja khasaari hallintoineen. Meidän pitää irtaantua täysin niiden calhrista emme kuulu heihin ja ruotsinkieli pois kaikesta! Nössö aivopesty kansa ei edes tajua mitä vääryyttä meille on tehty!
Ikävän kuuloisia ovat monet ruotsalaisnimet: Mattsson, Knutsson, Johansson, Elmersson toisteta an isänpoikaa.
Saksassa ja anglosaksimaissa esiintyy paljon vanhoja ammattinimiä sukunimenä; mylläri, räätäli, teurastaja ja kalastaja jne.
Kävelin hautausmaalla. Osui nimi: Kurppa. En sitäkään muuttaisi, mutta vähän totuttelua vaatisi.
Isän puolen sukuselvityksessä on 600-luvulle asti säilynyt yhtenä sukunimenä sama sukunimi, se isällä ja minullakin. Kaunis, luontoa kuvaava. Tavallaan tylsää luettavaa mutta ah´ niin arvokasta.
Vaarini oli vaihtanut jostain syystä sukunimensä ihan toiseen nimeen. Olin sitten sen niminen kunnes avioliiton myötä nimi muuttui. Erosin ja nimi jäi, kun en tiedä, minkä nimen olisin ottanut, kun ei vaarinkaan nimi kuitenkaan ollut ”oikea” nimeni.