Koitan selittää kaiken mahdollisimman lyhyesti ja ensin sanon, että toivon jokaisen joka tietää ehkä jotain voisi kertoa siitä minulle, sillä se olisi todella tarpeellista. Joten älä jätä vastaamatta.
MUTTA itse ongelmaan. Olen 17-vuotias poika, jolla on ongelmana lukion aiheuttama paine ja on. Tai ainakin oli. Kaikki alkoi ehkä kaksi vuotta sitten kesällä kun olin kesätyössä, joka oli aivan uskomattoman raskasta. En ole laiska, sillä olen ennenkin tehnyt työtä, mutta tämä oli äärettömän raskasta etenkin sen takia, että jouduin pitämään kypärää helteellä auringonpaisteessa. Ihoni paloi pahoin, sillä ei helteellä voi suojata käsiään mitenkään esim hupparilla. Olin hyvin tunnollinen. Hullua on, että en muista alkoiko ongelmani vielä tämän jälkeen, sillä tämä ongelma on myös nakeranut muistiani, joka on paljon huonompi kuin ikätovereillani. Pahimmillaan unohdin kavereiden nimiä. En käytä päihteitä.
SITTEN menin lukion ensimmäiselle. Asian mitkä aiheuttivat uupumuksen olivat näitä: ujous joka tuntuu ruokkivan itseään, kotiongelmat ja koulupäivän jälkeinen stressi (Koulu alkoi minulla herätyksestä klo 6 tai 7 ja loppui kun pääsin kotiin klo 17, läksyjä koitin tehdä ja niitä tuli paljon, min. 2 tuntia). Lisäksi menin sitten vaivaisen vapaa-aikani jälkeen nukkumaan noin klo 23 tai . Tätä jatkui. Ajat johtuvat siitä, että asun noin 20 km lukiosta ja taksirahoista on tingitty. Ainiin täytyy kai mainita sekin että 1 vuosikurssin alussa söin vitamiineja 2kpl yhden sijasta koska halusin niistä eroon (VAIKUTUSTA?).
Tämän yhtälön tuloksena minulle tuli univaikeuksia, ärsyttäviä (pahoja) pakkoajatuksia, huumorintaju väheni, hajamielisyys, looginen päättelykyky, muisti, täydellinen näkö meni huonoksi ja minulle tuli niin sanottuja lasiaisensamentumia. Kaikista harmittavin on kuitenkin päävaivani, eli mistä valitan, on se, että nykyään tuntuu kuin eläisin kokoajan unenomaisessa tilassa. Tähän ei auta se, että nukun hyvin tai vastaavaa (olen kokeillut). Ajatukseni ovat hidastuneet ja teen typerä asioita (esim. kerran huomasin vieväni kokispulloa jääkaapin sijasta, kuivatavara kaappiin. Näitä on paljon. Teen saman virheen monta kertaa). Päättely on paljon vaikeampaa kuin ennen.
SIISPÄ haluaisin, että jos jollain on samanlainen "tarina" kuin minulla ja on jo kokenut sen, voisi kertoa lähteekö tämä kuin KOKOAJAN KUIN "UNESSA" OLEMINEN pois, (edes pitkillä 0,5-1 vuoden jakson kunnon unilla, kesäloma ei nimittäin auttanut). MYÖS asiantuntijoiden tai lääkärien tai vaikkapa kenen tahansa lausunnot olisivat mahtavia.
TOIVON ETTÄ VASTAAT, KIITOS KAIKISTA VASTAUKSISTA!
Kroonininen väsymys?
6
789
Vastaukset
- .
Voin vain suositella että menet käymään lääkärissä ja kerrot tämän siellä. Mitä pidemmälle jatkat, sitä huonommin menee. Mitään diagnoosia en voi antaa mutta toivon että menet sinne lääkäriin :)
- Yks vaan
Kannattaisiko tutkia kilpirauhanen?
TSH
T4V
(T3V) - Yks vaan
Yks vaan kirjoitti:
Kannattaisiko tutkia kilpirauhanen?
TSH
T4V
(T3V)http://fi.wikipedia.org/wiki/Krooninen_väsymysoireyhtymä
- 18 v. abi
Olen 18 v. poika, lukion kolmannella. Olen itse kokenut lähestulkoon saman kuin sinä. Itse asiassa kuvaamasi oireet muistuttavat hämmästyttävän paljon omiani. Minun piti lukea tekstisi kahteen kertaan, niin lähellä ne ovat omia oireitani.
Siedin oireitani monta vuotta ja yritin selviytyä niistä. Lopulta, kun kaikki kävi ylivoimaiseksi, menin lääkäriin. Aluksi en saanut puhuttua ongelmistani, vaan naamioin oireeni esim. migreeniksi, mutta muutaman käynnin jälkeen tunnustin ongelmani omalääkärille. Hän ohjasi minut psykoterapiaan (tosin menin sinne vasta vuosi kehotuksen jälkeen). Sitten hoitava lääkäri vaihtui nuoreksi kandiksi. Hänellä oli tarmoa tutkia ongelmaani, ja totesi tilan lyhyen haastattelun jälkeen masennukseksi. Yhtäkkiä minua vaivanneille mystisille oireille oli selitys: depressio, sairaus, jota olin aikaisemmin pitänyt lähinä vetelehtijöiden ininänä. En selosta tässä tilani syistä; se on pitkä tarina.
Luulin myös itse, että saan tuon unenomaisen tilan pois vain nukkumalla. Kärsin silloin tosin myös vakavasta univajeesta. Nukuin vuoden ajan n. 3 tuntia yössä (kävin niin kovasti ylikierroksilla, että minua ei koskaan nukuttanut iltaisin tai öisin, ja masennuksen takia heräsin neljän aikoihin yöllä) - kaikki uneni olivat eläimellisen väkivaltaisia, tai sitten unia, joissa minua ajettiin takaa ja yleensä lopuksi teloitettiin. Mielenkiintoista unissani oli myös se, että muistin ne vasta, kun aloin toipua. Uupumus alkoi kuitenkin helpottaa vasta, kun masennuslääkitys alkoi vaikuttaa. Vaikutus johtui varmasti osaksi siitä, että lääkitys ja terapia alkoi hitaasti palauttaa unen rakennetta ja määrää normaaliksi, ja rauhoittaa jolloin en enää nähnyt traumaattisia painajaisia. Itsemurha oli lähellä toteutua, sen verran pohjalla kävin.
Pahimmillaan tilani oli viime syksynä. Silloin tunsin olevani ikäänkuin näkymättömässä kuplassa, joka eristi minut muusta maailmasta; kuin olisin ollut unessa. En saanut opettajan puheesta selvää, luokan puheensorina kuulosti tasaiselta muminalta, joka taas kuulosti joltain oudolta kieleltä, hidastuin selvästi psykomotorisesti (puhe sammalsi ja liikkeeni olivat hitaita). En kestänyt muiden mukana, sillä kaikki tuntui tapahtuvan niin nopeasti. Ajattelu vaikeutui huomattavasti: nokkeluuteni hävisi täysin ja ajatuksista tuli katkonaisia, korkeintaan parin sanan mittaisia kuten: "Höh --- Perkele --- Mitä tuokin tuossa --- tuijottaa vaan --- lopeta --- Ohoh --- Kello on palj... --- Mitäs minä nyt mietinkään --- niin, kello on paljon --- vai onko sittenkään --- en minä tiedä --- en jaksa... en --- välitä --- väsyttää --- tekis mieli kuolla nyt tähän --- niin helpottais" jne. Myös muistikuvat viime vuosista ovat jääneet hämäriksi, etenkin tämä 2 lk. syksy on lähes täydellisesti pimennossa (en muista mitä koulussa tapahtui yms.). Olin myös sairaalloisen huolestunut oireistani (osittain syystäkin), ja pyrin itse selvittämään tilani lukemalla palttiarallaa tuhat sivua lääketieteellistä kirjallisuutta, lähinnä erilaisten tautien kuvauksia. Löysin itsestäni ainakin 10 harvinaista perinnöllistä sairautta, vaikka alitajuisesti tiesin jatkuvasti, että minulla ei ollut noita sairauksia.
Sitten sain itseni psykoterapiaan ja aloitin masennuslääkityksen. Kuukauden kuluttua oloni oli jo paljon parempi; näköni oli parantunut (8. luokalla 1.8, lukion 2. luokalla 1.25, nyt vuoden jälkeen 1.6 - !!), unettomuus ja suorastaan lamaava, pakottava ja hurja uupumus helpotti, ajattelu alkoi helpottua ja ns. looginen järki palata, se helvetillinen unenomainen tila ja jatkuva stressireaktio ja ahdistus helpotti, vatsan jatkuva, aivan sietämätön oireilu (pahimmillaan vatsaani koski niin kovaa, että tajunta hämärtyi) loppui lähes täysin, syyllisyydentunteet alkoivat lieventyä, tulevaisuus alkoi näyttää ensimmäistä kertaa mahdollisuudelta pelkän pelottavan väistämättömän sijaan. Tällä hetkellä (nyt 3 kk masennuslääkitystä terapiaa) elämä näyttää jo ihan elämisen arvoiselta, vaikkakin raskaalta, ja ensimmäistä kertaa koskaan tuntuu, että selviän elämästä. Ensi viikolla on kontrollikäynti, jossa pyydän lääkitystason nostoa.
Päädyimme psykoterapeutin kanssa "diagnoosiin" lähes psykoottinen (lievä psykoottisuus johtui varmaankin aivan hirvittävästä univajeesta) melankolinen depressio, eli vakavin mahdollinen masennuksen muoto, pl. varsinainen psykoottinen masennus.
Muuan viisas, sotimisen taidosta kirjoittanut kiinalainen totesi muinoin, että vihollinen pitää tunnistaa, ennen kuin sitä vastaan voi taistella. Mene siis rohkeasti lääkäriin, vaikka se, ja lääkärille avautuminen saattaakin tuntua aivan ylitsepääsemättömän stressaavalta ja vaikealta. Olen lähes varma, että sinunkin kohdallasi kyse on masennuksesta.
Jaksamista sinulle!
T. E- Palstan aloittaja
Olen seurannut tätä palstaa nyt aika ahkerasti ja juuri tuollaista vastausta kaipasinkin, minulle nimittäin on tärkeintä juuri se, että nämä oireet, kuten pahimmillaan tämä jatkuva epätodellinen uninen tila tulee helpottamaan enkä joudu kärsimään siitä koko ikääni. Lääkäriin en kuitenkaan varmasti mene, sillä en tykkää puhua näistä asioita. Kuitenkin oma tilani on parantunut hieman, koska olen mennyt nyt hieman aikaisemmin nukkumaan, (saan myös unenpäästä kiinni jos menen aikaisemmin makuulle) ja en tee läksyjä jos en ehdi. Toinen hyvä juttu on se, että jos jollain on nyt samanlainen tila, niin hän voi hyvinkin Googleen näpyteltyään löytää tämän palstan ja saada toivoa.
Joka tapauksessa oireemme näyttävät olevan hyvin samoja. Yksi pahimmista niistä ovat varmaankin pahat ajatukset, joista aluksi tunsin syyllisyyttä ja ne kertautuivat uudestaan ja uudestaan tehden olon aina vaan pahemmaksi. Minulle tulee niitä joskus nykyäänkin, mutta nyt pystyn ajattelemaan vain että vittuako kiinnostaa.
Onneksi ymmärsit, kuinka tärkeää oli kirjoittaa pitkä vastaus ja uhrasitkin siihen aikaa. Hienoa on myös se, että olet jo tavallaan käynyt tämän läpi, ja tiedät että tämä tulee helpottumaan. Vielä kerran paljon kiitoksia, on hienoa että tämä mieltä vaivaava kysymys on nyt poissa.
Aloittaja - 18 v. abi
Palstan aloittaja kirjoitti:
Olen seurannut tätä palstaa nyt aika ahkerasti ja juuri tuollaista vastausta kaipasinkin, minulle nimittäin on tärkeintä juuri se, että nämä oireet, kuten pahimmillaan tämä jatkuva epätodellinen uninen tila tulee helpottamaan enkä joudu kärsimään siitä koko ikääni. Lääkäriin en kuitenkaan varmasti mene, sillä en tykkää puhua näistä asioita. Kuitenkin oma tilani on parantunut hieman, koska olen mennyt nyt hieman aikaisemmin nukkumaan, (saan myös unenpäästä kiinni jos menen aikaisemmin makuulle) ja en tee läksyjä jos en ehdi. Toinen hyvä juttu on se, että jos jollain on nyt samanlainen tila, niin hän voi hyvinkin Googleen näpyteltyään löytää tämän palstan ja saada toivoa.
Joka tapauksessa oireemme näyttävät olevan hyvin samoja. Yksi pahimmista niistä ovat varmaankin pahat ajatukset, joista aluksi tunsin syyllisyyttä ja ne kertautuivat uudestaan ja uudestaan tehden olon aina vaan pahemmaksi. Minulle tulee niitä joskus nykyäänkin, mutta nyt pystyn ajattelemaan vain että vittuako kiinnostaa.
Onneksi ymmärsit, kuinka tärkeää oli kirjoittaa pitkä vastaus ja uhrasitkin siihen aikaa. Hienoa on myös se, että olet jo tavallaan käynyt tämän läpi, ja tiedät että tämä tulee helpottumaan. Vielä kerran paljon kiitoksia, on hienoa että tämä mieltä vaivaava kysymys on nyt poissa.
AloittajaMukava tietää, että viestistäni oli apua!
Tuosta ensimmäisestä viestistäni unohtui se, että huonoimpina hetkinäni (eli viime syksynä) menetin hajuaistini ja haistoin vain jatkuvan, voimakkaan mädän hajun, joka oli siis aistiharha. Oli melkoisen vastenmielistä, kun haistoin kolmen kuukauden ajan vain mädän, ilman taukoja. Heräsin ja nukahdin siihen hajuun. Ei ollut kivaa, sen voin sanoa.
Arvasin jo ensimmäistä vastausta kirjoittaessani, että vastaat, ettet varmasti mene lääkäriin. Olin itsekin täysin samanlaisessa tilanteessa vielä vuosi sitten. Tuo on mielestäni merkki ehkä tiedostamattomasta sosiaalisten tilanteiden pelosta, joka taas johtuu perusteettomasta alemmuuden- ja syyllisyydentunteesta ja surkeasta omatunnosta, jotka edelleen ovat masennuksen merkkejä. Kehotan sinua menemään lääkäriin, hän ei sinua tuomitse vaikka masentunut niin vakaasti uskookin, vaan hänen tehtävänsä on hoitaa ongelmasi. Jos lääkäri ei ota ongelmaasi vakavasti (näitä tapauksia tuntuu riittävän), niin vaihda lääkäriä - vika on lääkärissä eikä sinussa. Jos itsetunto ei riitä lääkärin vaihtamiseen, mikä on hyvin mahdollista, niin kerää rahaa ja käy yksityisellä lääkärillä visiitillä.
Sanon suoraan, että uupumuksesi ei helpota nukkumalla. Tarvitset selkeästi apua, sen verran vakavia oireesi ovat. Jos jatkat samaa rataa, päädyt ennemmin tai myöhemmin lääkäriin - tee se nyt, niin paha olosi helpottaa ja pääset helpommalla. Toivon, että sinun ei tarvitsisi käydä yhtä pohjalla kuin minun, ja miettiä, että koukistaako sormea vaiko ei.
Tärkeintä olisi, että ennen kaikkea kertoisit ongelmistasi kasvotusten jonkun kanssa. Kun kerran lasket huolesi suustasi ulos jonkun kuullen, silloin ymmärrät, että tarvitset ja olet oikeutettu saamaan apua. Ja se helpotuksen tunne, mikä sinut valtaa, kun olet saanut puhuttua ongelmasi jollekulle, joka kuuntelee! Voin taata, että päästyäsi psykoterapiaan, alussa olet aivan tolkuttoman ahdistunut ja jännittynyt ja ajatukset pyörivät vain poislähtemisessä, etkä saa vastatuksi kysymyksiin kunnolla, kun ahdistaa ja on jotenkin vastenmielinen olo. Mutta kun ensimmäinen käynti päättyy, poistut varmasti paikalta hymyillen. Niin kävi itsellenikin - vastaantulevat autoilijat varmasti ihmettelivät, että mitä tuo tyyppi oikein virnuilee. En vain saanut pestyä hymyä kasvoiltani. Se oli aika jännä, ja ennenkaikkea tunne jota en osannut odottaa.
Psykoterapia on tärkeää siksi, että lajimme on kehittynyt aikojen saatossa laumaeläimeksi; meidän pitää saada puhua, etenkin ongelmistamme, toiselle ihmiselle. Ihminen vaurioituu vähintäänkin henkisesti ilman sosiaalista tukiverkostoa.
Ymmärrän tilanteesi ja tiedän itsekin, että aloitus on ylivoimaisesti hankalin vaihe - silloinhan pitäisi saada apua vaivaan, joka estää siitä kertomisen lääkärille! Voin taata, että kun ylität kertomisen kynnyksen, kaikki on sen jälkeen helppoa.
Parin kuukauden päästä kiität itseäsi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En usko et meistä tulee jotain
Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel102640- 911976
Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"
Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei391511- 2601398
Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa
Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html2731038- 67933
Olen J-mies
Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.47891- 55864
Ei sitten, ei olla enää
Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na77860- 44775