Olen 27 ja asunut avomieheni kanssa jo 2 vuotta yhessä. Muutettiin tosi nopeasti yhteen mieheni aloitteesta. Oltiin kumpikin tosi onnellisia alussa ja ajattelin että muutkin asiat tapahtuvat yhtä nopeasti. Mutta toisin kävi ollaan jatkuvasti riidelleet naimisiin menosta ja kihloihinkin "ylipuhuin" hänet. Aluksi hän sanoi että mennään naimisiin 2 vuoden kuluttua ja nyt hän ei osaa yhtään sanoa mennäänkö edes viiden vuoden kuluttua. Olen särkenyt sydämmeni joka kerta kun hän on minut torjunut. Tuttujen tai sukulaisten naimisiin meno tuottaa vain tuskaa. Itse olen aina ajatellut että naimisiin mennään suhteellisen nopeasti ja nuorena. Hän tietää minun ajattelutavan ja on itsekin sanonut että on aina halunnut naimisiin ennen kolmekymmentä. En vain tajua ideaa että ensin ollaan kymmenen vuotta yhessä ja hankitaan pari lasta ja sitten vasta naimisiin. Omasta mielestä naimisiin meno menettäisi silloin jo merkityksensä, kun itse ajattelen sitä yhteiseen elämän alkuna. Sen jälkeen ei se merkitsisi kuin pelkkää paperilappusta. Joka tapauksessa näitten riitojen ja torjumisten myötä tuntuu että koko naimisiin meno on pilalla. En tiedä haluaanko enää koko asiaa hänen kanssa, jos en ole tähän asti kelvannut, miksi odottaa enää? Joka tapauksessa kaikki romanttinen on tästä kuollut. Tulen muistamaan nämä riidat ja torjunnat koko loppuelämäni.
Mies ei ole valmis naimisiin
58
4292
Vastaukset
- nainenn23wee
se voi olla että teillä on erilaiset arvot. ajattelen kans samoin kun sä tuosta avioliitosta yms. varmasti vaikea tilanne. se vaan on valitettavasti nii et suomessa on moniaki tämmösiä ihmisiä jotka eka hankkii lapset ja sit myöhemmin vasta menee avioon. kannattaa miettiä onko se avion ajankohta oikeasti niin tärkeä,ettet ole valmis joustamaan tilanteessa. uskon että voitte kyllä hyvin myös saada lapsia ja onnellisen avioliiton sen jälkeenkin kun olette perustaneet perheen. tietty se on vaikeaa jos aattelee avioliiton olevan se ensimmäinen askel,mutta kannattaa miettiä rakastatko miestäsi niin paljon että olet valmis tähän kompromissiin. ja jos mieskin kerran sanonut haluavansa avioon,niin ties vaikka hän ilman painostusta pian yllättää ja haluaakin häät nopeesti.ei muutaku onnea teille=)
- onko järkee vai ei??
avioliitto EI ole muuta kuin paperilappunen.. muista se.. vaan ymmärrän osin pointtisi.. mutta oletko onnellinen että pakottamalla pakotit miehesi kihloihin?? luuletko että se pakottaminen tuottaa tulosta?? mihin hittoon sulla on kiire.. jos avioliiton kanssa kiirehdit liian kanssa niin ei mene kauaa kun kipität jo avioerohakemusten kanssa oikeustalolle päin..
jos miehesi pakotat naimisiin kanssasi voin melko varmasti taata ja luvata että miehesi ei asiasta pidä yhtään..
anna ajan herran jumala kulua ja katso mitä eteesi tulee!!
vai oletko vain narsistinen idiootti joka ei siedä sitä ettei kaikki menekään juuri niinkuin "prinsessa" niin käskee?? olet kuitenki jo kohta 30 joten kyllä sinun pitäisi jo tajuta ettei maailma pyöri sinun napasi ympärillä.. - nuiikkäästi
"Tulen muistamaan nämä riidat ja torjunnat koko loppuelämäni."
Aivan varmasti tulet ne muistamaan, jos pidät päätöksestäsi kiinni. Jos sen sijaan päätät jättää menneet riidat taaksesi ja elää hyvää elämää siitä huolimatta, että olette tähän mennessä onnistuneet riitelemään näistä romanttisiksi tarkoittamistasi asioista, onnistut varmasti unohtamaan riidat. Ihan omasta päätöksestäsi se riippuu.
Niin, ja jos haluat edetä naimisiinmenoasiassa, niin aloita selvittämällä asia itsellesi. Nyt sanot, ettet enää tiedä, haluatko naimisiin hänen kanssaan. No, sen selvittäminen, mitä sinä haluat, on tietysti tärkeintä itsellesi. Jos sinäkään et halua enää naimisiin, miksi ihmeessä riidellä asiasta? Ja jos et halua elää enää tämän miehen kanssa, miksi jatkaa yhteiseloa? Mutta, jos sattuisi olemaan niin, että haluat olla juuri tämän miehen kanssa, niin sitten päätät jatkaa yhteiseloa riippumatta siitä, oletteko avossa vai aviossa. Ja jos haluat sen lisäksi vielä naimisiinkin, otat lusikan kauniiseen käteen ja alat hissukseen puhua miehelle asiasta uudessa äänensävyssä. Kukapa nyt riitelevän riivinraudan kanssa naimisiin haluaisikaan? Sen sijaan jos onnistut vakuuttamaan miehellesi, että avioliitto voi olla jotain hyvääkin eikä vain paperinpala tai juridinen sitoutuminen riitelevään eukkoon, niin silloin asia saattaa teillä jossain vaiheessa edetä.
Sori, jos tuntuu kovalta tekstiltä, mutta luepa oma kirjoituksesi uudelleen, ulkopuolisen silmin. Mieti, kuka oikeasti tuollaisen jälkeen haluaisikaan naimisiin ja jos näet omassa riitelevässä suhtautumisessasi korjaamisen varaa, niin ole rohkea ja korjaa käytöstäsi. Muista, että naimisiinmeno ei koskaan ole itseisarvo, vaan naimisiinmeno rakastamansa ihmisen kanssa. - oppeliini
Annathan sinä nyt jo kaiken mitä mies haluaa, hopeatarjottimella!
Miksi mmailmassa mies haluaisi laillistaa yhteiselonne kun hän jo saa kaiken mitä haluaa, vielä kaupanpäällisiksi riitelyt!
Olisikohan tuo mies jo valmis pudottamiseen pois sinun elämästä ja aika hankkia tilalle ihminen joka luottaa sinun ja hänen yhteiseen tulevaisuuteen ja on valmis avioliittoon kanssasi.
Katsos , sellaisiakin miehiä kun on olemasssa. - ???
Eihän 2 vuotta ole vielä paljon... Jos et lopeta miehesi painostamista hän todennäkösesti lähtee kävelemään.. mitä se avioliitto muuttaa, muuten kuin juridisesti..? just tän takia ihmiset eroaa ku alle kahdessa vuodessa pitäisi olla lapset, kämppä ja häät... mihin ihmisillä on kiire...?
- koivunrunko
2v on tosiaankin lyhyt aika yhdessä oloon. Mutta se ettei avioliitto muuta mitään on turhaluulo. Antaa se suhteelle varmuuden. Tietää että toinen on valmis sitoutumaan. Yhteisen elämän suunnittelu ja rakentaminen on mielekkäämpää ja varmempaa. Tosin ei ketään voi pakottaa naimisiin. Mutta itse en alkaisi suunnitella yhteistä tulevaisuutta ilman sitoutumista. Pitäisin talouden ym. erillään. Sillä eihän toinen ole vakavissaan. No miksi olisi jos saa kaiken valmiina ilman että täytyy itse mihinkään sitoutua. Voi miten tyhmiä naiset onkaan.
- eräsvaimo
"Omasta mielestä naimisiin meno menettäisi silloin jo merkityksensä, kun itse ajattelen sitä yhteiseen elämän alkuna. Sen jälkeen ei se merkitsisi kuin pelkkää paperilappusta."
Olen itse naimisissa oleva nainen. Pikkuisen ihmettelen tuota kommenttiasi...kun minulle Avioliittoo merkitsee yhteistä sitoumusta jonka tavoitteena on elää toisia tukien, niin myötä kuin vastamäessä mummoksi ja paapaksi asti. Halusin naimisiin, koska halusin sitoutua loppuelämäkseni yhteen mieheen. Avioliitto ei ole pelkkä paperilappunen, se on todella iso asia ja voi sinällään jo aiheuttaa pienen kriisin parisuhteeseen. Lisäksi halusin turvata oman talouteni ja tulevien lasten aseman. En olisi koskaan suostunut tekemään miehen kanssa lapsia ilman avioliittoa. Täytyyhän minullakin joku turva olla olemassa ja päinvastoin myös miehelläni kun kerran perhettä perustetaan ja aletaan haalia omaisuutta. Uskoisin, että miehet jotka haluavat naimisiin, ovat valmiita ja halukkaita myös ottamaan vastuuta. Toista ei kuitenkaan voi pakottaa ja paras olisi ehkä hitusen lykätä lasten saantia ja antaa asian muhia hetken. Jatkuva painostus saa toisen vain epäilemään motiivejasi. Ymmärrän hyvinkin sen, että miehet haluavat rauhassa harkita avioliittoon astumista. Hehän yleensä joutuvat maksumiehiksi jos niikseen. Anna miehen arvioida ja punnita asiaa omassa mielessään rauhassa. Toki, voihan nykyään nainenkin olla se avioliiton talouden turvaaja tai molemmat tasavertaisesti jos hyvin käy eipä sillä. - OPPp
No miksi joustit yhteisasumisessa? Mä en ainakaan huolinut edes ketään kattoni alle, ennen kuin olin nainut sen tytön.
- kaksinaistakohankään
Olen ollut vaimoni kanssa yhdessä v.71 asti. Naimisissa v.74 asti.
Tapasin hänet vappuaattona.
Kysäisenkin aina vappuaaton iltana, vieläkö hän rakastaa minua.
Vastauksensa: en vielä.
- mk
Mennä koskaan ja miehenä olen saman naisen kanssa avoliitossa jo 20 vuotta ja yksi lapsi.
Talous on turvattu että asunto molempien nimissä ja yhdessä maksettu. Vakuutuksiin jo alussa laitettu avokki edunsaajaksi ja jos toiselle sattuu jotain on lainaturva asuntolainassa ja lapsi saa orvon eläkkeen jos toinen meistä yllättäen kuolisi ja pitää olla vakituinen työpaikka kummallakin niin ei tartte toisen elättävänä olla. Aviliitossa on se hyvä puoli että jos ero joskus tulee niin ei tartte jakaa kuin se yhteinen omaisuus ja se on hyvä juttu mutta avioliitossa kaikesta omaisuudesta pitää maksaa tasinkoa toiselle erossa jos ei ole avioehtoa. - jooo...
Eikö suhteenne merkitse sinulle muuten mitään? Ihan kuin sinulla olisi tavoitteena naimisiinPÄÄSY.
- Mies.
ja suhde kukoistaa?
Ei sille voi mitään, jos toinen ei ole valmis naimisiin ja antaa lupauksia painostuksen tuloksena. Onko se parisuhdetta ollenkaan rakentaa elämää tältä pohjalta?
Voisitko ajatella edes sillä tavalla, että kihloihin meno on jo puoliväliin tuloa vastaan ja sinulta se toinen puoli, eli kompromissi, ette ole kummassakaan ääripäässä. - lappalaene
Onko se naimisiinmeno niin tärkeää? Eihän se suhdetta sen paremmaksi tee.
Kuulostaa että sun on ihan pakko päästä naimisiin. Ei kai se niin pitäis mennä. - särkynyt sydän
Tietän että ei tehtyä enää saa tekemättömäksi. Todellakin olen käyttäytynyt tyhmästi, mutta ei sille enää voi mitään. Tilanne vain ahdistaa todella paljon ja tunnen oloni nykyisin epävarmaksi. Jos hän olisi varma musta niin ei olisi olemassa mitään estettä avioliitolle ja mikä tulee kihlaukseen, niin ei se hänelle mitään avioliittoa tarkoita vaan ainoastaan sitä että haluaa olla minun kanssani nyt ja että kukaan muu ei tule minua viemään. Ollaan puhuttu asiasta, mutta kyl mä sen myönnän että avioliitto on tosiaankin mulle tärkeä asia ja enkä mä halua elämääni tuhlata sellaiseen ihmiseen joka ei sitä kanssani halua. Tietenkin hän väittää että haluaa tulevaisuudessa naimisiin kanssani, mutta olen jo menettänyt uskon siihen.
Joka kerta kun kysyn meidän tulevaisuudesta hän luettelee oman asunnon ja lapsen, mutta avioliitosta ei sanakaan. se tuntuu vain tosi kurjalta. Pahinta tässä onkin se että musta tuntuu että olisin joillakin tavalla painostanut häntä kanssani kihloihin. Enkä todellakaan halua painostaa häntä naimisiin, vaan että se tulisi häneltä itseltään. Pelkään vain jos huomaan 5 vuoden päästä, että ollaan yhä samassa tilanteessa ja olen vain tuhlannut aikaani. Siinä menisi kaikki unelmat perheestä ja lapsesta.
Tiedän että en voi syyttää aisiasta kuin vain itseäni, mutta sanokaa onko meillä enää mitään toivoa.- oppeliini
Huomenna kerrot miehelle HUOM!!! täydellisen rauhallisella äänellä, ilman mitää ylimääräisiä selityksiä, että "olet tehnyt maistraattiin ajan tilauksen ensiviikon keskiviikoksi jolloin menemme laillistamaan tämän meidän yhdessä asumisen. Tämä yhdessä asuminen johon kumpikin on niin tyytyväinen."
Mikäli miehesi kieltäytyy tulemasta mukaasi, se takoittaa vain yhtä kristallinkirkasta asiaa. Hän EI halua sitoutua sinuun laillisesti.
Valittavanasi on tuhlaatko aikaasi tuon miehen kanssa enää vai näetko viisaammaksi hakea mies joka on valmis avIIIoliittoon kanssasi.
Ehkä opit tuosta sen verran että et ala leikkimään kotia kenenkään kanssa ennenkuin kumpikin olette varmoja toisistanne. Siis tutustumis- ja seurusteluaika eri kattojen alla. - hupsankeikkaa
oppeliini kirjoitti:
Huomenna kerrot miehelle HUOM!!! täydellisen rauhallisella äänellä, ilman mitää ylimääräisiä selityksiä, että "olet tehnyt maistraattiin ajan tilauksen ensiviikon keskiviikoksi jolloin menemme laillistamaan tämän meidän yhdessä asumisen. Tämä yhdessä asuminen johon kumpikin on niin tyytyväinen."
Mikäli miehesi kieltäytyy tulemasta mukaasi, se takoittaa vain yhtä kristallinkirkasta asiaa. Hän EI halua sitoutua sinuun laillisesti.
Valittavanasi on tuhlaatko aikaasi tuon miehen kanssa enää vai näetko viisaammaksi hakea mies joka on valmis avIIIoliittoon kanssasi.
Ehkä opit tuosta sen verran että et ala leikkimään kotia kenenkään kanssa ennenkuin kumpikin olette varmoja toisistanne. Siis tutustumis- ja seurusteluaika eri kattojen alla.Aloittajalla on vaihtoehtoja, joista voi valita, mutta toivottavasti ehdotuksesi sanelupolitiikkamaistraatista oli vitsi! Jos nimittäin mies ei sellaiseen suostu, niin se ei kerro mitään erityistä miehestä. Muuta kuin korkeintaan sen, ettei hän halua mennä naimisiin ihan niin määräilevän akan kanssa, kuin tuommoinen antaa ymmärtää. Eikä miestä voi silloin syyttää, vaan ap. joutuu syyttämään vain ihan itseään, jos tuollaisesta pakit saa. Ja muuten, perjantaina ei voi väittää varanneensa aikaa seuraavaksi keskiviikoksi, koska esteiden tutkinta vie minimissään lain mukaan 7 vrk. Ja esteiden tutkintapyyntö pitää molempien allekirjoittaa. Että sekin vielä.
Ja ap., kun kyselet, että onko teillä toivoa, niin oletko lukenut yhtään niitä vastauksia, joita aiemmin sait? Niitä, joissa korostetaan, ettei 2 vuotta ole vielä kovin pitkä aika. Ja niitä, joissa korostetaan, että avioliitto tuntuu muodostuneen sinulle pääasiaksi. Niin, teillä on toivoa, jos sinä niin haluat. Viimeisessä viestissäsi vain et tunnu ollenkaan vakuuttuneelta omasta itsestäsi. Ja jos et halua, miksi ihmeessä enää kyselet täällä ja pidät teitä kumpaakin roikkumassa huonossa ihmissuhteessa. Mutta jos siinä ihmissuhteessa on jotain mielestäsi arvokasta, niin toimi sen mukaan, papin aamenella tai ilman. - nytjoisä
oppeliini kirjoitti:
Huomenna kerrot miehelle HUOM!!! täydellisen rauhallisella äänellä, ilman mitää ylimääräisiä selityksiä, että "olet tehnyt maistraattiin ajan tilauksen ensiviikon keskiviikoksi jolloin menemme laillistamaan tämän meidän yhdessä asumisen. Tämä yhdessä asuminen johon kumpikin on niin tyytyväinen."
Mikäli miehesi kieltäytyy tulemasta mukaasi, se takoittaa vain yhtä kristallinkirkasta asiaa. Hän EI halua sitoutua sinuun laillisesti.
Valittavanasi on tuhlaatko aikaasi tuon miehen kanssa enää vai näetko viisaammaksi hakea mies joka on valmis avIIIoliittoon kanssasi.
Ehkä opit tuosta sen verran että et ala leikkimään kotia kenenkään kanssa ennenkuin kumpikin olette varmoja toisistanne. Siis tutustumis- ja seurusteluaika eri kattojen alla.Voi vittu mikä ajattelumalli.
Aivan varmasti moni mies joka olisi taivuteltavissa avioon, kieltäytyy tuosta koska kyseessä on liian selvä pakko.
Minäkin kieltäytyisin ja minä sentään olen jo aviossa, eikä minua tarvinnut edes painostaa tähän vaan asiasta sovittiin kaksistaan hyvässä yhteisymmärryksessä! - oppeliini
nytjoisä kirjoitti:
Voi vittu mikä ajattelumalli.
Aivan varmasti moni mies joka olisi taivuteltavissa avioon, kieltäytyy tuosta koska kyseessä on liian selvä pakko.
Minäkin kieltäytyisin ja minä sentään olen jo aviossa, eikä minua tarvinnut edes painostaa tähän vaan asiasta sovittiin kaksistaan hyvässä yhteisymmärryksessä!Sinä olet huolellisesti valinnut puolisosi ja tiesit ettei hänkään halunnut avioon sinun kanssasi. Sinulle ja naisesellesi riittää avioton sääty yhteiselämän perustaksi. Hyvä niin.
AP.lle se ei riitä. Oli hänen syynsä mitkä tahaansa, hän haluaa laillistaa liittonsa. Mikäli mies vankkumatta pysyy linjallaan ettei suostu avioliittoon, AP.llä on kaksi tietä valita kuljettavakseeen: jatkaaa samaa rataa ja olla tyytymäton (joka ajan kanssa saattaa tuottaa liian paljon harmia) tai laskea tuo mies menemään ja kulkea omaansa. Mies aivan VARMASTI heti loytää naisen jolle riittää olkikaskultaliitto. JA kumpikin ovat täysin onnellisia.
AP aivan VARMASTI myos loytää hakemansa puolison, miehen joka on valmis avioliittoon. Ja kumpikin ovat tässäkin liitossa onnellisia.
Elämä, kuten kaikki ovat huomanneet omassaan, on täynnä valintoja. Valinnan vapaus on yksi suurimpia valtteja joka meillä on. Oikein käytettynä valinnan vapaus luo jokaiselle juuri sellaisen elämä kuin sen itse haluaa. (Lukuunottamatta sairauksia, onnettomuuksia tai asioita joihin itsellä yksinkertaisesti ei ole valtaa)
- Suvereeni
Hän tietää sinun mielipiteesi asiasta, mutta tiedätkö sinä hänen mielipiteensä asiasta?
Haluaako hän edes koskaan naimisiin tai lapsia? Kannattaisi ottaa nämä asiat hyvissä ajoin selville. - erigeorigh
Elämä ei mene aina niin kuin on suunnitellut ja loppupeleissä se voikin olla ihan hyvä asia. Huomaan kirjoituksestasi kuinka lapsellinen vielä olet ja kuinka painostat kumppaniasi sitoutumaan. Sitoutuminen tapahtuu omasta tahdosta ajan kanssa. Sitä paitsi onko se naimisiinmeno itseisarvo? Kun tajuat, että elät itseäsi varten ja tehtäväsi on tehdä ensisijaisesti itsesi onnelliseksi, niin asiat etenevät omalla painollaan. Miehesi ei voi tehdä sinua onnelliseksi menemällä naimisiin kanssasi sinun tahdostasi.
- särkynyt sydän
Ensinäkin mielestäni kaksi vuotta ei ole lyhyt aika naimisiin, jos oikeasti tietää olevansa sen oikean kanssa. Mutta siinä se on että en tiedä mitään tulevaisuudesta, jos olisi edes jotenkin alustavasti sovittu kahden vuoden päähän. Itse ajattelen jos tietää olevansa sen oikean kanssa niin miksi odottaa. Olen ollut aikaisimmassa suhteessa ja siellä en olisi koskaan suostunut miehen kosintaan, koska en oikeasti rakastanut häntä. Voitte kritisoida minua lapselliseksi, olen kuitenkin se joka on valmis sitoutumaan ja haluaa perustaa perheen, sekä on valmis puhumaan näistä asioista. Kuten sanoin tehtyä ei saa tekemättömäksi. Tiedän että olen tehnyt virheitä, mutta ei hänkään ole paljon mulle armoa antanut. Hän on vain niin jääräpäinen, että hän ei kyllä missään tule koskaan vastaan.
- hupsankeikkaa
Ja niitä asiallisia neuvoja olet pääasiassa saanut. Et vain halua hyväksyä muita kuin omaa näkemystäsi myötäileviä kommentteja ja siksi varmaan sattuu nyt entistä enemmän, kun valtaosa on kanssasi eri linjoilla.
Yritähän nyt ottaa hiukan ajatuksen alle myös sitä toista näkökulmaa. Kaksi vuotta on hirveän lyhyt aika joidenkin mielestä, jotkut tietysti poukkaavat avioon kahden kuukauden päästä. Voi olla ihan varma, että on oikean ihmisen kanssa, mutta siitä huolimatta kaksi vuotta tuntuu liian nopealta tahdilta. Ihmiset vaan ovat erilaisia, myös ja ällistyttävän usein pariskunnatkin keskenään, ja silloin sen toisen näkemys tuntuu väärältä. Sinä näet, että jos tietää (tai siis ainakin juuri tällä hetkellä mitä vakaimmin uskoo), että on oikean kanssa, niin haluaa heti naimisiinkin. Mutta miehesi voi olla toista tyyppiä.
Tiedäthän sinä tulevaisuudestakin, aíemmin sanoit näin: "hän luettelee oman asunnon ja lapsen" ja näin: "Tietenkin hän väittää että haluaa tulevaisuudessa naimisiin kanssani, mutta olen jo menettänyt uskon siihen". Miehesi puhuu ja jollain tasolla siis suunnittelee perhettä, ja jopa hinkuamaasi avioliittoakin. Mutta kun olet painanut päälle, ei ole mikään ihme, että hän painaa yhtä hysteerisesti jarrua.
Valitettavasti ne, jotka ovat sinua hiukan lapselliseksi mainineet, eivät ole ihan väärässä. Asiaa ei muuta, että olet "se joka on valmis sitoutumaan". Et nimittäin puhu mitään - siis täällä palstalla ainakaan - oikeasta sitoutumisesta mieheesi. Päinvastoin sinähän se täällä olet epäröinyt koko suhdetta, koska sillä ei ole avioliiton statusta. Sinä siis et ole valmis sitoutumaan, ellet saa sormusta sormeesi.
"mutta ei hänkään ole paljon mulle armoa antanut. Hän on vain niin jääräpäinen, että hän ei kyllä missään tule koskaan vastaan"
En tiedä mihin viittaat, kun et ole tarkemmin kertonut, mutta mietipäs nyt, kuka oikein on jääräpäinen. Onko tosiaan niin, ettei mies koskaan missään tule vastaan? Vai etkö hyväksy hänen vastaantulojaan, koska ne tapahtuvat sinulle merkityksettömissä asioissa, mutta ei toistaiseksi tässä avioliittoasiassa? Missä sinä menet häntä vastaan, miten osoitat ymmärtäväsi hänen erilaisia ajatuksiaan? - oppeliini
Ehkä tuo mies ei sittenkään ola paras isä ehdoka lapsillesi.
Hän haluaa yhtä, sinä toista. Olette olleet tarpeeksi kauan yhdessä tunteaksesi miehen ja on hyvä että alat kyseenalaistaa yhteenkuuluvaisuuttanne ( ennenkuin teette lapsia).
Avioliitto on todella pitkäntähtäimen suunnitelma ja siihen ei mennä ellei kumpikin sitä halua. Joten aivan yksinkertaisesti: ellei mies halua naimisiin kanssasi, laske hänet menemään. Hän aivan varmasti loytäv jo huomenna naisen joka on valmis olkikasakultaliittoon lopuksi elämvä.
Sin aivan varmasti loydat miehen joka on valmis avioitumaan ja perustamaan perheen avioparina. - -mies-
Kyllä parin vuoden seurustelun jälkeen pitäisi minun mielestäni tuossa iässä alkaa olemaan aikataulu selvillä.
Lapsia olisi oikeasti hyvä hankkia ennenkuin naisella on kolmekymppiä mittarissa. - -mies-
hupsankeikkaa kirjoitti:
Ja niitä asiallisia neuvoja olet pääasiassa saanut. Et vain halua hyväksyä muita kuin omaa näkemystäsi myötäileviä kommentteja ja siksi varmaan sattuu nyt entistä enemmän, kun valtaosa on kanssasi eri linjoilla.
Yritähän nyt ottaa hiukan ajatuksen alle myös sitä toista näkökulmaa. Kaksi vuotta on hirveän lyhyt aika joidenkin mielestä, jotkut tietysti poukkaavat avioon kahden kuukauden päästä. Voi olla ihan varma, että on oikean ihmisen kanssa, mutta siitä huolimatta kaksi vuotta tuntuu liian nopealta tahdilta. Ihmiset vaan ovat erilaisia, myös ja ällistyttävän usein pariskunnatkin keskenään, ja silloin sen toisen näkemys tuntuu väärältä. Sinä näet, että jos tietää (tai siis ainakin juuri tällä hetkellä mitä vakaimmin uskoo), että on oikean kanssa, niin haluaa heti naimisiinkin. Mutta miehesi voi olla toista tyyppiä.
Tiedäthän sinä tulevaisuudestakin, aíemmin sanoit näin: "hän luettelee oman asunnon ja lapsen" ja näin: "Tietenkin hän väittää että haluaa tulevaisuudessa naimisiin kanssani, mutta olen jo menettänyt uskon siihen". Miehesi puhuu ja jollain tasolla siis suunnittelee perhettä, ja jopa hinkuamaasi avioliittoakin. Mutta kun olet painanut päälle, ei ole mikään ihme, että hän painaa yhtä hysteerisesti jarrua.
Valitettavasti ne, jotka ovat sinua hiukan lapselliseksi mainineet, eivät ole ihan väärässä. Asiaa ei muuta, että olet "se joka on valmis sitoutumaan". Et nimittäin puhu mitään - siis täällä palstalla ainakaan - oikeasta sitoutumisesta mieheesi. Päinvastoin sinähän se täällä olet epäröinyt koko suhdetta, koska sillä ei ole avioliiton statusta. Sinä siis et ole valmis sitoutumaan, ellet saa sormusta sormeesi.
"mutta ei hänkään ole paljon mulle armoa antanut. Hän on vain niin jääräpäinen, että hän ei kyllä missään tule koskaan vastaan"
En tiedä mihin viittaat, kun et ole tarkemmin kertonut, mutta mietipäs nyt, kuka oikein on jääräpäinen. Onko tosiaan niin, ettei mies koskaan missään tule vastaan? Vai etkö hyväksy hänen vastaantulojaan, koska ne tapahtuvat sinulle merkityksettömissä asioissa, mutta ei toistaiseksi tässä avioliittoasiassa? Missä sinä menet häntä vastaan, miten osoitat ymmärtäväsi hänen erilaisia ajatuksiaan?"Voi olla ihan varma, että on oikean ihmisen kanssa, mutta siitä huolimatta kaksi vuotta tuntuu liian nopealta tahdilta. Ihmiset vaan ovat erilaisia, myös ja ällistyttävän usein pariskunnatkin keskenään, ja silloin sen toisen näkemys tuntuu väärältä. "
Ihmiset ovat erilaisia, mutta silloin herää kysymys että onko oikea ihminen?
Minun mielestäni parin vuoden seurustelun jälkeen tuossa iässä pitäisi olla jonkinsorttinen tiekartta olemassa, mitä tulevaisuudessa tehdään. Ihan vain sen takia, että nainen ei tule nuoremmaksi ja jos aikoo lapsia tehdä, ne olisi hyvä hankkia alle kolmikymppisenä.
"Päinvastoin sinähän se täällä olet epäröinyt koko suhdetta, koska sillä ei ole avioliiton statusta. Sinä siis et ole valmis sitoutumaan, ellet saa sormusta sormeesi. "
Niin, kyseessähän on peliteoreettinen pulma. AP epäilee ettei mies halua sitoutua kun ei halua naimisiin, jolloin hänen ei itsekään kannata sitoutua. Päättelyketju on täysin looginen, enkä minä siitä soimaisi.
Avioliitto on kuitenkin parin yhteisesti tekemä julkinen tunnustus toisiinsa sitoutumisesta ja julkisesti lausutuilla lupauksilla on oikeasti merkitystä, sillä ihminen on sosiaalinen eläin.
- rejhartj
Te olette edenneet suhteessanne tähän mennessä aika nopealla aikataululla, jos kahden vuoden jälkeen asutte yhdessä ja olette jo kihloissakin. Toki riippuu kovasti osapuolista ja parisuhteesta, kuinka merkittävä ja vakava suhteesta voi muodostua vain parissa vuodessa. Asiaan vaikuttaa myös se, kuinka pitkään olette tunteneet toisenne ennen parisuhdetta. Kahdessa vuodessa ei opi kunnolla vielä toista ihmistä tuntemaan, koska yllättyksiä tulee kumppanin mielipiteiden ja mieltymysten suhteen vielä vuosienkin seurustelun jälkeen. Mielestäni te ette ole valmiita menemään naimisiin, sillä te molemmat epäröitte avioliitto vaikkakin eri syistä.
Miehesi epäröi todennäköisesti avioliittoa, koska sinä haluat sitä niin paljon. Sinä epäröit avioliittoa, koska miehesi haluaa sitä niin vähän. Taustalla vaikuttaa taatusti molempien epävarmuus toisen osapuolen tunteista. Veikkaisin, että miehesi pohtii ihan yhtä paljon sitä, kuinka sitoutunut ja rakastunut sinä olet häneen, kuin sinä pohdit hänestä. Jos nainen puhuu liian usein häistä ja melkein painostaa avioliiton suuntaan, voi se saada miehen helposti pohtimaan, haluaako nainen todellisuudessa enemmän häntä vai sitä avioliittoa. Rakastatko enemmän nykyistä avopuolisoasi vai mielikuvaasi avioliitosta ja perheestä? Kumpi sinulle on tärkeämpää se, että saat seurustella sen oikean miehen kanssa vai että saat olla naimisissa? Jos mies on sinulle aidosti tärkeämpi, sinä et epäröisi koko suhdettanne sen perusteella, ettei hän ole valmis sopimaan hääpäivää. Jos et ole valmis unohtamaan koko avioitumisruljanssia edes vuodeksi, taitaa sinulle avioliitto olla tätä miestä tärkeämpi. Kun sinä puhut avioitumisesta, miehesi miettii todennäköisesti, haluatko todella sitoutua hänen kanssa vai kelpaisiko melkein kuka tahansa aviomieheksesi, kunhan pääsisit naimisiin ja pian.
Sinulla on ollut selkeät mielipiteet sen suhteen, että haluat mennä naimisiin nuorena ja nopeasti. Ehkä miehesikin on saattanut ajatella niin, mutta nykyisellään miehesi ilmeisesti haluaa tutustua sinuun pitemmän aikaa ennen pysyvien siteiden luomista. Koska avioerot ovat nykymaailmassa niin yleisiä, mielestäni ei ole mitenkään huono idea seurustella hieman pitempään ennen avioliittoa. Tiedän erään hädin tuskin kolmekymppisen miehen, joka meni nuorena ja nopeasti naimisiin, tuore vaimo paljastuikin narsistiseksi ja avioerohan siitä ennen pitkää seurasi. Mäkin melkein menin nuorena ja liian nopeasti naimisiin (vaikkakin useamman vuoden seurustelen jälkeen), mutta nyt osaan olla onnellinen, että vältyin lähes varmalta avioerolta. Vaikka mies tuntui oikealta juuri sillä hetkellä, suhteen päätyttyä ymmärsin, kuinka meidän suhteellamme ei koskaan olisi ollut aitoa tulevaisuutta ja kuinka en oikeasti rakastanutkaan miestä niin paljon kuin kuvittelin. Älä siis ainakaan "ylipuhu" miestäsi avioliittoon, koska saatatte ehtiä vielä naimisiin ja erotakin ennen kuin täytätte kolmeakymmentä. Sinä ehkä tulet muistamaan riitanne ja torjunnat loppuelämäsi, mutta miehesi tulee todennäköisesti myös muistamaan riidat ja painostamisen loppuelämänsä.
Mietin, miksi sinä alkujaan rakastuit tähän mieheen ja miksi koit olevasi niin onnellinen suhteen alussa. Jos aidosti rakastuit mieheesi hänen persoonallisuutensa ja mielipiteidensä tähden (ei sen takia, että hän vaikutti sitoutumiskykyiseltä ja etevevän nopealla aikataululla suhteessanne), koeta keskittyä miehesi hyviin puoliin ja iloitse niistä. Sanot, että sinulle aviolitto merkitsee yhteisen elämänne alkua, mutta oikeasti yhteinen elämänne on jo alkanut. Se alkoi sinä hetkenä, kun te tapasitte toisenne ensi kertaa. Haluatko todella, että yhteisen elämänne alkutaivalta leimaa riidat, torjunnat ja painostus? Olisi varmasti molemmille paljon mukavempaa keskittyä jonkin aikaa suhteessanne siihen, mitä hyvää siinä on juuri tällä hetkellä. Älä liikaa kiirehdi eteenpäin, koska tätä hetkeä ette koskaan saa takaisin ja kyllä te ehditte vielä naimisiin. Sinkkunaisena mä vaihtaisin niin mielelläni paikkaa kanssasi, koska kyllä seurustelu sinkkuilut päihittää.
Haluaisin myös muistuttaa, että miehesi ei tiedä, menettekö naimisiin edes viiden vuoden kuluttua. Ei se tarkoita välttämättä sitä, että menisitte naimisiin vasta joskus useiden vuosien jälkeen. Jos asiat mene hyvin, saattaa mies olla valmis menemään naimisiin vaikka vuoden päästä. Jos taas jatkat tätä lievää painostusta, häät siirtyvät aina vain eteenpäin tulevaisuudessa tai suhteenne saattaa jopa päättyä tämän asian takia. Anna miehellesi tilaa valita sinut ja hän saattaa olla valmis nopeammin kuin arvaatkaan. Kyse on luottamuksesta ja rakkaudesta!- semmottiis
Tuo on kyllä illuusio, että avioliittoihin voisi käyttää kaavaa että kun seurustelee x vuotta niin tuntee toisen ja eroa ei siksi tule. Ihan yhtä lailla niitä eroja tulee sellaisille ihmisille, jotka elelee avoliitossa 10 vuotta, menee naimisiin ja vuoden päästä on jo eropaperit vireillä.
Eli jonkinlainen balanssi on löydettävä. Naisen on oikeus myös vaatia mieheltä sitoutumista. En roikkuisi suhteessa viittä vuotta kauempaa jos se ei johtaisi mihinkään pysyvämpään, tuskin sitäkään. Ap joutaa vielä pari vuotta odotella, voisi ottaa sen 30 ikävuoden vaikka rajapyykiksi. (Ja sittenkin alkaa olla kiire jos mies onkin väärä ja ap haluaa lapsia.) - 14+15
semmottiis kirjoitti:
Tuo on kyllä illuusio, että avioliittoihin voisi käyttää kaavaa että kun seurustelee x vuotta niin tuntee toisen ja eroa ei siksi tule. Ihan yhtä lailla niitä eroja tulee sellaisille ihmisille, jotka elelee avoliitossa 10 vuotta, menee naimisiin ja vuoden päästä on jo eropaperit vireillä.
Eli jonkinlainen balanssi on löydettävä. Naisen on oikeus myös vaatia mieheltä sitoutumista. En roikkuisi suhteessa viittä vuotta kauempaa jos se ei johtaisi mihinkään pysyvämpään, tuskin sitäkään. Ap joutaa vielä pari vuotta odotella, voisi ottaa sen 30 ikävuoden vaikka rajapyykiksi. (Ja sittenkin alkaa olla kiire jos mies onkin väärä ja ap haluaa lapsia.)Olet oikeassa, että aika ei ole tae onnistuneesta parisuhteesta. Itse asiassa mikään ei ole, kaikki riippuu niistä kahdesta ihmisestä, jotka kulloinkin ovat kyseessä. Samoissa olosuhteissa, missä yksi pari jatkaa, toinen eroaa.
Mutta siitä olen eri mieltä, että ap:n tarvitsisi odotella edes paria vuotta lisää selvittääkseen, onko mies väärä. Sen voi tietää vain hän itse ja kaipa ainakin sen tietää jo nyt parin vuoden jälkeenkin, jos mies tuntuu väärältä. Tuskin tämä sen oikeammaksi muuttuu odottelemalla. Ja sen päätöksen voi tehdä vain ap.
Ihan eri asia ovat lapset, jos niitä on vakaasti ap:n "tilauslistalla". Niitä varten kannattaa naisen pitää biologinen kello mielessään, mutta jos ap:n kirjoitukseen on uskominen, niihin mies ei ole laittanut hanttiin. Lapsia saa ilman papin aamentakin.
Ap:n ongelma on se, että hän haluaa ensisijaisesti naimisiin. Ei hän kovin vakaasti ole sanounut, että juuri kyseinen mies olisi hänen elämänsä mies. Päinvastoin on tilannetta empinyt. Ja kyllä jokainen sen tajuaa, mieskin, jos on vain väline eli joku, jonka kanssa päästään NAIMISIIN, eikä niin, että just kyseinen mies olisi se kaikkein tärkein asia. Mutta nämä asiat selviävät parisuhteessa parhaiten, kun niistä puhutaan järkevästi ja rauhallisesti eikä nainen ota käyttöön salaisia itkupotkuraivareiden asearsenaalejaan. - semmottiis
14+15 kirjoitti:
Olet oikeassa, että aika ei ole tae onnistuneesta parisuhteesta. Itse asiassa mikään ei ole, kaikki riippuu niistä kahdesta ihmisestä, jotka kulloinkin ovat kyseessä. Samoissa olosuhteissa, missä yksi pari jatkaa, toinen eroaa.
Mutta siitä olen eri mieltä, että ap:n tarvitsisi odotella edes paria vuotta lisää selvittääkseen, onko mies väärä. Sen voi tietää vain hän itse ja kaipa ainakin sen tietää jo nyt parin vuoden jälkeenkin, jos mies tuntuu väärältä. Tuskin tämä sen oikeammaksi muuttuu odottelemalla. Ja sen päätöksen voi tehdä vain ap.
Ihan eri asia ovat lapset, jos niitä on vakaasti ap:n "tilauslistalla". Niitä varten kannattaa naisen pitää biologinen kello mielessään, mutta jos ap:n kirjoitukseen on uskominen, niihin mies ei ole laittanut hanttiin. Lapsia saa ilman papin aamentakin.
Ap:n ongelma on se, että hän haluaa ensisijaisesti naimisiin. Ei hän kovin vakaasti ole sanounut, että juuri kyseinen mies olisi hänen elämänsä mies. Päinvastoin on tilannetta empinyt. Ja kyllä jokainen sen tajuaa, mieskin, jos on vain väline eli joku, jonka kanssa päästään NAIMISIIN, eikä niin, että just kyseinen mies olisi se kaikkein tärkein asia. Mutta nämä asiat selviävät parisuhteessa parhaiten, kun niistä puhutaan järkevästi ja rauhallisesti eikä nainen ota käyttöön salaisia itkupotkuraivareiden asearsenaalejaan.Tarkoitin lähinnä, että jos nainen ennemmin odottaa miehensä mielestä oikeaa aikaa eikä halua erota naimisiinmenoriidan vuoksi, hänellä on vielä pari vuotta aikaa kuulostella tilannetta. Itse kuitenkin asettaisin itselleni jonkin takarajan, mitä kauempaa en odottelisi, jos avioliitto on tärkeä asia.
- 14+15
semmottiis kirjoitti:
Tarkoitin lähinnä, että jos nainen ennemmin odottaa miehensä mielestä oikeaa aikaa eikä halua erota naimisiinmenoriidan vuoksi, hänellä on vielä pari vuotta aikaa kuulostella tilannetta. Itse kuitenkin asettaisin itselleni jonkin takarajan, mitä kauempaa en odottelisi, jos avioliitto on tärkeä asia.
Juu, ymmärrän tavallaan, mitä tarkoitat. Mutta sen perusteella, mitä ap. on kertonut, hänen miehellään kinnaa pelkästään avioliitto. Ap. on sanonut, että mies puhuu asunnosta ja lapsesta. Ja taas ap:lle tuntuu avioliitto olevan juttu numero 1 ja kyseinen mies vain väline sen toteuttamiseen.
Jos avioliitto on ap:lle sitten niin tärkeä asia, että ilman sitä ei esim. lapsia voi tehdä, niin senkin hän voisi sanoa miehelleen. Harvemmin kaiketi nykyään avoliittoon ehtineillä naisilla avioliitto on kuitenkaan niin ehdoton, eikä ap:kaan mitään sellaista taida olla sanonut. Yleensä ne, jotka uskonnollisen tai muun syyn takia haluavat avioliittoon ennen lastentekoa, eivät asu avoliitossa lainkaan.
Tärkeintä mielestäni kuitenkin on, että naisen pitäisi pystyä päättämään itse omasta elämästään. Odotella voi vaikka "maailmantappiin", ja silti voi tulla silmille. Mutta jos vaatimisten sijaan istuttaa puolison juttelemaan asioista, niin kyllä siitä parisuhteessa jotain pitäisi aikaan saada. Ainakin sen voi vaatia, että kumpikin miettii ihan reilusti, mitä haluaa ja mihin on valmis. Se on varmaan huonoin vaihtoehto, että jäädään odottelemaan "jos vaikka". Pahimmassa tapauksessa mies väittää parin vuoden päästä sanoneensa aina, ettei halua koskaan. Eli puhetta sen oman siipan kanssa ja vähemmän itkua palstoilla, sillä moni ongelma voisi oikeasti lutviutua. - rejhartj
semmottiis kirjoitti:
Tuo on kyllä illuusio, että avioliittoihin voisi käyttää kaavaa että kun seurustelee x vuotta niin tuntee toisen ja eroa ei siksi tule. Ihan yhtä lailla niitä eroja tulee sellaisille ihmisille, jotka elelee avoliitossa 10 vuotta, menee naimisiin ja vuoden päästä on jo eropaperit vireillä.
Eli jonkinlainen balanssi on löydettävä. Naisen on oikeus myös vaatia mieheltä sitoutumista. En roikkuisi suhteessa viittä vuotta kauempaa jos se ei johtaisi mihinkään pysyvämpään, tuskin sitäkään. Ap joutaa vielä pari vuotta odotella, voisi ottaa sen 30 ikävuoden vaikka rajapyykiksi. (Ja sittenkin alkaa olla kiire jos mies onkin väärä ja ap haluaa lapsia.)Tiedän kyllä, että ei vuosien seurustelu ennen avioliittoa takaa liiton kestävyyttä. Eroja tulee kaikenlaisissa suhteissa ja liitoissa, joten enemmän merkitystä on tietysti suhteen osapuolilla. Merkittävintä suhteiden kestävyyden kannalta on se, kuinka hyvin asioista pystytään sopimaan ja tekemään kompromisseja parisuhteessa. Keskustelutaidot ja asioista sopiminen on ainakin oman kokemukseni tullut helpommaksi parisuhteen edetessä ja oman iän lisääntyessä.
Parisuhteessa ei tarvitse tyytyä odottamaan ikuisesti toisen päätöstä, vaan on täysi oikeus tehdä itsekin päätöksiä. Ap:n kuvauksien perusteella avioliitosta puhuminen on kuitenkin aiheuttanut enemmän riitaa kuin aitoa, rehellistä ja rauhallista keskustelua. Samalla tavalla kuin naisella saattaa tilanteessa olla omat syynsä siihen, miksi hän haluaa naimisiin tietyllä aikataululla. Miehellä saattaa olla ihan yhtä hyvät syyt viivytellä avioitumista. Mietinkin, miksi mies ei ole valmis menemään naimisiin nyt, vaan ehkä joskus tulevaisuudessa. Haluaako hän ehkä kasvaa vielä itse ihmisenä ennen kuin tekee elämän mittaisia päätöksiä, haluaako hän kenties tienata enemmän rahaa ennen häistä sopimista, epäröikö hänkin parisuhteen tulevaisuutta, pelottaako häntä kenties avioituminen ja perheen perustaminen?
Miehet ovat erittäin itsepäisiä olentoja, joten edes hellävarainen painostaminen avioon saa miehen taatusti juoksemaan toiseen suuntaan. Ja täytyy myöntää, että niin itsekin tekisin tilanteessa, jossa jatkuvana riidan aiheena olisi naimisiin meno ja toiselle osapuolelle se avioliitto vaikuttaisi olevan minua tärkeämpi. Itseasiassa kerran kävin treffeillä miehen kanssa, joka tuntui etsivän enemmän vaimoa kuin minua, ja ne jäivätkin ainoiksi treffeiksemme, koska mä haluan miehen jolle tärkeintä on se että saa vain olla ja elää mun kanssa suhteemme statuksesta riippumatta. Haluan avioliittoon, jossa voin olla varma, että molemmat osapuolet ovat valinneet kumppaninsa omasta vapaasta tahdosta ja halustaan.
Omasta kokemuksestani olen oppinut, että mies, joka ei lupaa mitään sellaista mitä ei voi varmasti pitää, on paljon parempi kuin mies, joka lupailee herkästi kaikenlaista mutta ei pidä niitä lupauksiaan. Ap on jo nyt loukkaantunut siitä, että mies joutui perumaan puheensa kun oli kihloihin mentäessä puhunut naimisiin menosta parin vuoden päästä. Tuskin mies haluaa tilannetta pahentaa sitoutumalla uuteen aikatauluun, jos ei voi olla täysin, täysin varma tulevasta. - semmottiis
14+15 kirjoitti:
Juu, ymmärrän tavallaan, mitä tarkoitat. Mutta sen perusteella, mitä ap. on kertonut, hänen miehellään kinnaa pelkästään avioliitto. Ap. on sanonut, että mies puhuu asunnosta ja lapsesta. Ja taas ap:lle tuntuu avioliitto olevan juttu numero 1 ja kyseinen mies vain väline sen toteuttamiseen.
Jos avioliitto on ap:lle sitten niin tärkeä asia, että ilman sitä ei esim. lapsia voi tehdä, niin senkin hän voisi sanoa miehelleen. Harvemmin kaiketi nykyään avoliittoon ehtineillä naisilla avioliitto on kuitenkaan niin ehdoton, eikä ap:kaan mitään sellaista taida olla sanonut. Yleensä ne, jotka uskonnollisen tai muun syyn takia haluavat avioliittoon ennen lastentekoa, eivät asu avoliitossa lainkaan.
Tärkeintä mielestäni kuitenkin on, että naisen pitäisi pystyä päättämään itse omasta elämästään. Odotella voi vaikka "maailmantappiin", ja silti voi tulla silmille. Mutta jos vaatimisten sijaan istuttaa puolison juttelemaan asioista, niin kyllä siitä parisuhteessa jotain pitäisi aikaan saada. Ainakin sen voi vaatia, että kumpikin miettii ihan reilusti, mitä haluaa ja mihin on valmis. Se on varmaan huonoin vaihtoehto, että jäädään odottelemaan "jos vaikka". Pahimmassa tapauksessa mies väittää parin vuoden päästä sanoneensa aina, ettei halua koskaan. Eli puhetta sen oman siipan kanssa ja vähemmän itkua palstoilla, sillä moni ongelma voisi oikeasti lutviutua.Ei nyt liity varsinaiseen asiaan, mutta:
"Harvemmin kaiketi nykyään avoliittoon ehtineillä naisilla avioliitto on kuitenkaan niin ehdoton, eikä ap:kaan mitään sellaista taida olla sanonut. Yleensä ne, jotka uskonnollisen tai muun syyn takia haluavat avioliittoon ennen lastentekoa, eivät asu avoliitossa lainkaan."
Kyllä tätä mielestäni esiintyy erittäin paljon. Eli aivan tavalliset naiset haluavat asua miehen kanssa ennen avioliiton solmimista, mutta avioliitto on kuitenkin se tavoite. Mies sitten huomaa olonsa avoliitossa mukavaksi eikä avioliitto ja ns. "lopullinen sitoutuminen" kiinnostakaan. Ei tarvita uskonnollisia tai sen kummempia syitä. - 14+15
semmottiis kirjoitti:
Ei nyt liity varsinaiseen asiaan, mutta:
"Harvemmin kaiketi nykyään avoliittoon ehtineillä naisilla avioliitto on kuitenkaan niin ehdoton, eikä ap:kaan mitään sellaista taida olla sanonut. Yleensä ne, jotka uskonnollisen tai muun syyn takia haluavat avioliittoon ennen lastentekoa, eivät asu avoliitossa lainkaan."
Kyllä tätä mielestäni esiintyy erittäin paljon. Eli aivan tavalliset naiset haluavat asua miehen kanssa ennen avioliiton solmimista, mutta avioliitto on kuitenkin se tavoite. Mies sitten huomaa olonsa avoliitossa mukavaksi eikä avioliitto ja ns. "lopullinen sitoutuminen" kiinnostakaan. Ei tarvita uskonnollisia tai sen kummempia syitä.Ei kun käsitit tarkoitukseni vähän väärin (ok, sanoin sen kyllä vähän vaikeasti). Sinä sanoit:
"aivan tavalliset naiset haluavat asua miehen kanssa ennen avioliiton solmimista, mutta avioliitto on kuitenkin se tavoite"
Minä puolestani liitin irrottamasi kohdan asiayhteyteen lapset. Eli tarkoitin, että tietääkseni ei ole erityisen tavanomaista, että naiset sanoisivat, etteivät ehdottomasti tee lapsia ilman avioliiton statusta, jos ovat jo avoliittoon asti päätyneet. Enemminkin luulen, en kyllä tiedä sen takeeksi mitään tilastotietoa (eikä semmoista ihan äkkiä taida ollakaan), että jos avioliitto on naiselle ehdoton juttu ennen lastenhankkimista, niin sitä herkästi pysyttäydytään koko avoliittovaiheen ulkopuolella. Ja yhteen muutetaan ja lapsia ryhdytään pykäämään vasta, kun avioliitto on jo solmittu. Siis vähän samalla tapaa kuin uskonnollisen vakaumuksen vuoksi avoliittoa karttavilla, homma hoituu joko papin kautta tai ei ollenkaan. Tämän minun oletukseni puolesta puhuu se, että avoliitoissa syntyy nykyään huiman paljon lapsia, niissä elävät naiset eivät siis tältä osin ole periaatteellisia sormus-ensin-tyttöjä. Tämä liittyi ap:n tapauksessa siihen, että kun hänen miehensä on lapsivaihtoehtoakin tarjonnut, niin sehän onnistuu kyllä ilman sormustelua, enkä muista ap:n sanoneen olevansa näitä periaatedaameja.
Se, mistä sinä käsittääkseni puhuit, on sitten eri asia, eli monikin nainen voi pitää avioliittoa "lopullisena tavoitteenaan", mutta aivan hyvin päättää silti elää jonkin aikaa ensin avoliitossa. On toki niitäkin, jotka periaatteesta nimenomaan eivät mene avioon, vaikka olisivat yhden ja saman kumppanin kanssa vuosikausia avoliitossa, mutta kyllä avoliitto monille on sellainen yhteiselämän opetteluvaihe (eikä suinkaan silloin kaikki ovet ole levällään paremman kumppanin etsimiseksi, vaikka nämä häähullut wanna-be-morsmaikut sellaista aina välillä täällä itkevät). Ongelmaksi joskus sitten muodostuu, ettei asioista ole ajoissa edes periaatteen tasolla puhuttu kumppanin kanssa (halutaanko naimisiin ylipäätään ja jos, niin millaisella aikataululla). Ja silloin huomataankin, että ollaan ehkä ihan eri aaltopituudella. - statistiikkaa
14+15 kirjoitti:
Ei kun käsitit tarkoitukseni vähän väärin (ok, sanoin sen kyllä vähän vaikeasti). Sinä sanoit:
"aivan tavalliset naiset haluavat asua miehen kanssa ennen avioliiton solmimista, mutta avioliitto on kuitenkin se tavoite"
Minä puolestani liitin irrottamasi kohdan asiayhteyteen lapset. Eli tarkoitin, että tietääkseni ei ole erityisen tavanomaista, että naiset sanoisivat, etteivät ehdottomasti tee lapsia ilman avioliiton statusta, jos ovat jo avoliittoon asti päätyneet. Enemminkin luulen, en kyllä tiedä sen takeeksi mitään tilastotietoa (eikä semmoista ihan äkkiä taida ollakaan), että jos avioliitto on naiselle ehdoton juttu ennen lastenhankkimista, niin sitä herkästi pysyttäydytään koko avoliittovaiheen ulkopuolella. Ja yhteen muutetaan ja lapsia ryhdytään pykäämään vasta, kun avioliitto on jo solmittu. Siis vähän samalla tapaa kuin uskonnollisen vakaumuksen vuoksi avoliittoa karttavilla, homma hoituu joko papin kautta tai ei ollenkaan. Tämän minun oletukseni puolesta puhuu se, että avoliitoissa syntyy nykyään huiman paljon lapsia, niissä elävät naiset eivät siis tältä osin ole periaatteellisia sormus-ensin-tyttöjä. Tämä liittyi ap:n tapauksessa siihen, että kun hänen miehensä on lapsivaihtoehtoakin tarjonnut, niin sehän onnistuu kyllä ilman sormustelua, enkä muista ap:n sanoneen olevansa näitä periaatedaameja.
Se, mistä sinä käsittääkseni puhuit, on sitten eri asia, eli monikin nainen voi pitää avioliittoa "lopullisena tavoitteenaan", mutta aivan hyvin päättää silti elää jonkin aikaa ensin avoliitossa. On toki niitäkin, jotka periaatteesta nimenomaan eivät mene avioon, vaikka olisivat yhden ja saman kumppanin kanssa vuosikausia avoliitossa, mutta kyllä avoliitto monille on sellainen yhteiselämän opetteluvaihe (eikä suinkaan silloin kaikki ovet ole levällään paremman kumppanin etsimiseksi, vaikka nämä häähullut wanna-be-morsmaikut sellaista aina välillä täällä itkevät). Ongelmaksi joskus sitten muodostuu, ettei asioista ole ajoissa edes periaatteen tasolla puhuttu kumppanin kanssa (halutaanko naimisiin ylipäätään ja jos, niin millaisella aikataululla). Ja silloin huomataankin, että ollaan ehkä ihan eri aaltopituudella.Suurin osa lapsista syntyy yhä avioliitoissa, ja koska suurin osa ei ole hömppäuskovaisia, uskon että yhteenmuutto on suhteen vaihe, ja silti monet haluavat naimisiin ennen lapsien hankintaa.
- vfbgfbgf
statistiikkaa kirjoitti:
Suurin osa lapsista syntyy yhä avioliitoissa, ja koska suurin osa ei ole hömppäuskovaisia, uskon että yhteenmuutto on suhteen vaihe, ja silti monet haluavat naimisiin ennen lapsien hankintaa.
Tilastollisesti ne avioliitot päättyvät useammin eroon, joita ennen puolisot ovat asuneet ensin avoliitossa.
- Nti26v
En kommentoi ap:n kirjoittajan tilannetta, mutta...
Ihmisillä on tosiaan erilaiset tahdit elämässä. 27-vuotias veljeni on seurustellut tyttöystävänsä kanssa 8 vuotta, asuneet 4 vuotta yhdessä, mutta kihloista eivät ole edes puhuneet. Veljeni on juuri valmistunut, tyttöystävällä yliopisto-opinnot loppusuoralla. "Mihinkäs meillä tässä kiire olis".
Minulle ei tulisi mieleenkään olla 2 vuoden seurustelun jlk kihloissa, vaikka kuinka ihana mies tulisi vastaan. Oppiiko siinä ajassa tuntemaan ihmisen niin hyvin, että on varma siitä, että haluaa juuri tämän ihmisen kanssa jakaa elämänsä sen seuraavat 80 vuotta? - särkynyt sydän
Olen sen verran vanhanaikainen että mun mielestä pitäisi jo muutaman yhteisen asutun vuoden jälkeen olla selvillä tahtooko toisen kanssa jakaa koko loppuelämän. Mutta hän ei ole, ei hän kanssani muutakaan suostu jakamaan, joten en yhtään tiedä mitä tekisin. esim. yhteisiä rahoja meillä ei ole ja hän on hyvin tarkka omista rahoistaan. Rakastan tietysti häntä paljon, mutta en mä elämääni rupea tuhlaamaan jos yhteistä tulevaisuutta ei ole. Haluan löytää ihmisen, joka rakastaa mua yhtä paljon kuin minä häntä. On näköjään liikaa vaadittu. No ei sillä ole enää väliä, kun kaikkien riitojen jälkeen koko naimisiin meno hänen kanssa alkaa ahdistaa.
- no voi voi
Mitäs tuo yhteiset rahat niinkuin liittyy aiheeseen? Monella on kuule omat pankkitilit ja omat rahat vaikka avioliitossa ovatkin. Vanhanaikainen tosiaan olet jos mielestäsi miehen velvollisuus on elättää teidät molemmat. Mitä yhteiseen hiileen puhaltamista se on?
Sulla on pakkomielteenä päästä naimisiin äkkiä. Ja jos pääset naimisiin niin älä vaan tee avioehtoa. Niin pääset mahdollisen eron tullessa käsiksi miehen omaisuuteen, fifty-fifty nääs. - oppeliini
Miksi sinä kiusaat itseäsi kun lähes kaikki merkit viittaavat siihen että te kumpikin haluatte aivan eri asioita. Tuo ei todellakaan ole oikea lähtokohta yhteiselle lapi elämän kestävälle taipaleelle.
Laskisit jo miehen menemään, hän aivan varmasti loytää omantyyppisensä naisen (tai sitten ei). Sinä takuulla loydät miehen joka vastaa asettamiasi vaatimuksia. Ne kun eivät ole lainkaan erikoisia, täysin normaaleja yhteiselämän peruskuvioita!
- Toinen kerta toden..
Exäni 28v kosi minua 22v jonkin päähänpiston vallassa puhelimessa, kun ei malttanut odottaa tapaamiseen saakka. Hän järjesti muuttoni luokseen ja yhtäkkiä tulikin raja vastaan. Miestä ei enää huvittanutkaan naimisiin, kun "mikäs meidän tässä näinkin on ollessa?" Itse olin kuitenkin sitä mieltä, etten hanki lapsia miehen kanssa, joka ei sitoudu avioliittoon. Menimme kuitenkin naimisiin, sillä olihan hän minua jo kosinut ja hääpäiväkin oli silloin päätetty. En tosin enää ollut 100% varma asiasta, mutta ajattelin, että avioarkea eläessämme asiat loksahtavat paikoilleen. Sitten häitten jälkeen miestä alkoi jänistää isyys, eli lapsia hän ei yhtäkkiä enää halunnutkaan "niistä on vain vaivaa ja rahanmenoa". Neljän vuoden kuluttua hänellä oli jo salarakas "sillä jokaisella yksilöllä on oikeus omaan elämään ja yksityisyyteen". Tunsin itseni kolminkertaisesti huijatuksi. Mikä floppi alusta loppuun! Silloin päätin lähettää miehen reklamaationa paluupostissa äidilleen ja lähdin omille teilleni.
Tapasin viiden vuoden kuluttua erostani miehen, joka halusi kanssani naimisiin ja lapsia. Menimme maistraatissa kahdestaan vihille 4kk ensitapaamisesta (miehen toive) ja kuuden kuukauden sisällä häistä olin raskaana. Näin nopeasti ja helposti kaikki sujuu, kun toiveet täsmäävät ja se rinnalla oleva ihminen on se oikea. Mieheni itse sanoi, että jos oikeasti rakastuu ja haluaa olla lopun ikäänsä jonkun rinnalla, niin mitä sitä sen seitsemää vuotta odottelemaan virallista sitoutumista.
Ap toivoo perinteistä ydinperhettä, jossa isä ja äiti ovat naimisissa keskenään. Se on ihan tavallinen perustoive, vaikka laukaiseekin eräissä hylkimisreaktion. Mutta ap:n mies vain taitaa olla väärä mies ap:n rinnalle.- Tuija86.
"Mieheni itse sanoi, että jos oikeasti rakastuu ja haluaa olla lopun ikäänsä jonkun rinnalla, niin mitä sitä sen seitsemää vuotta odottelemaan virallista sitoutumista."
Juuri näin. 2-vuotta on mielestäni riittävän pitkä aika asua yhdessä ja kyllähän se niin on, että jo peruslähtökohta poikakaverin kanssa yhdessä asumisessa ja naimisiin menossa on erilainen. Naimisiin mennessä sitoutumista oikeasti pohditaan ja sitä, onko ihminen oikea kun taas yhteen voi muuttaa nopeastikkin sen tarkemmin miettimättä. Etenkin nuoret harrastavat tätä paljon nykyään, ja 25vuotiailla voikin olla jo ainakin 2 ex-avokumppania helposti. On se vähän huono merkki, jos kihloihin ja naimisiin meno kauhistuttaa miestä ja rahatkin haluaa vielä pitää erillään eli ei ole valmis kaikkea jakamaan.
Itse olen pari vuotta ap:ta nuorempi ja naimisiin menin 1,5vuoden seurustelun jälkeen eikä miestäni kauhistuttanut ollenkaan. - .tutustuminen etenee
Tuija86. kirjoitti:
"Mieheni itse sanoi, että jos oikeasti rakastuu ja haluaa olla lopun ikäänsä jonkun rinnalla, niin mitä sitä sen seitsemää vuotta odottelemaan virallista sitoutumista."
Juuri näin. 2-vuotta on mielestäni riittävän pitkä aika asua yhdessä ja kyllähän se niin on, että jo peruslähtökohta poikakaverin kanssa yhdessä asumisessa ja naimisiin menossa on erilainen. Naimisiin mennessä sitoutumista oikeasti pohditaan ja sitä, onko ihminen oikea kun taas yhteen voi muuttaa nopeastikkin sen tarkemmin miettimättä. Etenkin nuoret harrastavat tätä paljon nykyään, ja 25vuotiailla voikin olla jo ainakin 2 ex-avokumppania helposti. On se vähän huono merkki, jos kihloihin ja naimisiin meno kauhistuttaa miestä ja rahatkin haluaa vielä pitää erillään eli ei ole valmis kaikkea jakamaan.
Itse olen pari vuotta ap:ta nuorempi ja naimisiin menin 1,5vuoden seurustelun jälkeen eikä miestäni kauhistuttanut ollenkaan.Entä jos miehesi on tajunut, että jos sinusta kouriutuu kahdessa vuodessa psykopaatti jonka päähän ei mahdu muuta kuin naimisiinmeno, mitähän seuraa kolmessa-neljässä vuodessa???
- hghfhdh
Jospa ei käytettäisi psykopaatti-nimitystä väärin, aitoja psykopaatteja on vain muutama prosentti väestöstä ja heidän taipumuksensa tulee jo hyvin nuorena näkyviin.
- sairaus?
Kahdessa vuodessa ei valitettavasti opi vielä tuntemaan toista. Minulle paljastui vielä viiden vuoden jälkeen seurusteltuamme miehestäni sellaisia asioita mitä en ollut ennen huomannut. Miehesi on järkevä, sinä et. Ja mikään suhdehan ei voi loistaa jos toista pakotetaan siirtoihin mitkä ei ole hänelle luontevia.
Voihan olla että katselee jo järkevämpien tyttöjen suuntaan.... - särkynyt sydän
Kyllä olen idiootti kun kerran haluan naimisiin ja tuleville lapsilleni turvallisen kodin. Joka tapauksessa olen miettinyt aivan samaa, että jos tapaa sen oikean niin kyllä sen tietää eikä tahdo odottaa ikuisuutta. Entä jos hän tulee siihen tulokseen 5 vuoden päästä että tää ei olekaan mitä hän haluaa. Olen silloin vain tuhlannut aikaani ja menettänyt lopullisesti toivon saada perhe. Joka tapauksessa hän työntää mut torjunnoilla vain kauemmaksi. Onko väärin toivoa sellaista rakkautta, että toinen haluaisi elää kanssasi loppuelämän. Ehkä se unelmieni mies vielä odottelee mua kun kerran en tälle miehelle kelpaa.
- illanvirkku!
Onko mies sanonut, ettei hän halua olla kanssasi loppuelämää? Vai onko hän vain sanonut, ettei tiedä, haluaako naimisiin? Niissä on iso ero. Mutta tärkeintä, että alat itse löytää sitä, mikä on juuri sinulle tärkeää. Ja silloin vain sinä voit tietää, mikä on sinulle parasta.
Se kannattaa kummiskin muistaa, ettei avioliitto estä miestä 5 vuoden kuluttua huomaamasta, ettei suhteenne olekaan sitä mitä hän haluaa. Siinä tapauksessa eroaminen on vain vaikeampaa kuin avoliitosta. Eikä avioliitto muodosta lapsille turvallista kotia, jos eivät vanhemmat sitä ilman avioliiton sinettiä pysty luomaan. - surullista
Vaikea, mutta oikea päätös itseä kohtaan on pyytää rehellistä vastausta ja sitten luopua suhteesta, jos se ei ole johtamassa mihinkään. Valitettavan usein ihmiset jäävät odottamaan jotakin, mitä eivät kuitenkaan saa, ja se on nimenomaan ajan tuhlausta.
- hghfhdh
illanvirkku! kirjoitti:
Onko mies sanonut, ettei hän halua olla kanssasi loppuelämää? Vai onko hän vain sanonut, ettei tiedä, haluaako naimisiin? Niissä on iso ero. Mutta tärkeintä, että alat itse löytää sitä, mikä on juuri sinulle tärkeää. Ja silloin vain sinä voit tietää, mikä on sinulle parasta.
Se kannattaa kummiskin muistaa, ettei avioliitto estä miestä 5 vuoden kuluttua huomaamasta, ettei suhteenne olekaan sitä mitä hän haluaa. Siinä tapauksessa eroaminen on vain vaikeampaa kuin avoliitosta. Eikä avioliitto muodosta lapsille turvallista kotia, jos eivät vanhemmat sitä ilman avioliiton sinettiä pysty luomaan."Onko mies sanonut, ettei hän halua olla kanssasi loppuelämää? Vai onko hän vain sanonut, ettei tiedä, haluaako naimisiin?"
En tiiä kovin montaa miestä, jotka myöntäisivät tämän avopuolisolleen, että eivät näe yhteistä tulevaisuutta. Sen sijaan vitkutellaan juurikin esim. naimisiinmenon kanssa, koska miehet haluavat kuitenkin mukavan elämän ja parisuhteen hyödyt, vaikka kumppani ei olisi "se oikea". - pop987
"Miksi mies ei halua naimisiin?"
-Olen mies, naimisissa.
-Luin vastikään tutkimuksen jossa haastateltiin naimisissa olevia naisia ja kysyttiin että jos suhde huononee niin eroatko. 90% vastasi että "Kyllä".
Eli eivät halunneet parantaa suhdetta, vaan erota heti.
-Ja kun jokaisessa pitkässä parisuhteessa tulee väistämättä välillä huonoja aikoja, niin nainen hakee silloin eron, niin miksi mennä naimisiin ollenkaan kun ero seuraa automaattisesti?
Ja nimenomaan niin että nainen eroaa, Tänä päivänä Suomessa avioerohakemuksista neljä viidestä on naisten hakemuksia.
Puolison kanssa keskustelin aiheesta ja sain saman vastauksen.
Tämä on mielestäni tyrmistyttävää, nainen lupaa avioliittoon mennessään "rakastaa myötä ja vastoinkäymisissä", mutta oikeasti ei aiokaan rakastaa vastoinkäymisten tullessa! Eli valehtelee alttarilla!!
En menisi enää naimisiin jos olisi tiennyt tuon valehtelun.
- piparminttuli
Unohda ne. Olen sitä mieltä että naimisiin ei saa toista painostaa. Olisitko onnellinen jos tietäisit että hän meni painostuksen takia naimisiin. Et varmasti. Se häiritsisi sinua niin paljon että pilaisi hääsi ja koko suhteen lopulta.
Kun menet naimisiin, niin tiedät että hän menee naimisiin sen vuoksi että rakastaa sinua ja haluaa naimisiin.- mintunpipari
Et ole tainnut lukea koko keskustelua, ratkaisu tilanteeseen syntyi jo yli 3 vuotta sitten.
- Pakkomielle?
Mielestäni, ette ole olleet kovin kauaa yhdessä. Hyvin voitte odotella pari vuotta. Mutta tietysti miehen pitäisi olla rehellinen ja sanoa, jos hän ei ole valmis menemään naimisiin ja lupautui (=kihlaus) vaan siksi, kun painostit. Jos et malta millään odottaa ja mies ei ole valmis, niin en näe muuta ratkaisua kuin erota.
Mutta ei naimisiin menon syynä voi olla vaan joku periaate, että naimisiin on mentävä alle 30 v. Vaan naimisiin mennään siksi, kun on löytynyt se oikea, jonka kanssa haluaa viettää loppuelämänsä, suhde on vakaalla pohjalla jne. - Minä vaan
Itse halusin lapsia, avovaimoni ei. Noh, olen nyt miettinyt asiaa ja päätynyt siihen, että ehkä ne lapset eivät ole se elämän tärkein asia. Voin panostaa vapaaehtoistyöhöni lasten ja nuorten parissa.
Avokkini haluaa naimisiin, minä taas ilmoitin, että ei sille ole tarvetta kun ei ole niitä lapsiakaan jotka tämä suojaisi tapaturman sattuessa. Nyt hän on tästä loukkaantunut. - parempi mies
mikä on taloudellinen tilanteenne häät myös maksavat ihan tolkuttomasti, jos vähänkään isommat häät järjestää. oletko myös ollut miehellesi se antava osapuoli etkä vain ottava järjestä miehellesi romanttisia treffejä ja jotain piristystä arkeen.. miehesi todennäköisesti miettii, että löytyykö vielä parempi se on all in tilanne ny!!
- bgbtgbrtgfbgrt
Olin itse samantyyppisessä tilanteessa, paitsi paljon vanhempana kuin ap. ilanne meni sellaiseksi, etten enää pystynyt olemaan siinä avoliitossa, kun oli tunne, ettei mies oikeasti rakasta, halua ja arvosta minua. Oli ero todela lähellä, eikä seksiä ollut enää tietysti siinä vaiheessa enää ollenkaan. Tein selväksi, että suhde loppuu tai mies sitoutuu aidosti. Lopulta se sitten kosi. Joku voi sanoa, että painostettuna, mutta vaihtoehto oli minulle oikeasti ero.
Ihan mukava, että nykyään voi ilman moraalista paheksuntaa asua yhdessä ilman papin siunausta. Onko kuitenkin avoliitto isompi voitto miehille kuin naisille? Nainen antaa siinä paljon enemmän ja mies o saamapuolella. Minusta kyse on siinä, että nainen on oikeutettu vaatimaan suhteessa arvostusta itselleenkin. Mikäs se on miehen ollessa vaikka hamaan tulevaisuuteen, kun elämä on jo hänelle käytännössä aviossa elämistä ilman sitoutumista virallisesti. Miksi ostaa maito, kun saa lehmän ilmaiseksi-vertaus on pätevä vielä tänäkin päivänä.
Eli mielestäni ei ole painostusta, jos nainen pitää kiinni siitä, mikä on hänelle itselleen tärkeää. - Kihloissa
Meillä se tilanne että yhdessä ollaan oltu 8vuotta ja kolme yhteistä lasta... Mies kihlasi mut 5vuotta sitten ja asenne oli se kummallakin että naimisiin mennään sitten joskus. No minulle se joskus olisi ollut kolmannen lapsemme ristiäiset tai maistraatti 2vuotta sitten mutta mies haluaa kuulemma isot häät ja polttarit?! Rahaa hänellä ei kyllä tälläiseen ole varmaan vuosiin ja itseäni ei kiinnosta sijoittaa ropoakaan hänen ystävien& sukulaisten juottamiseen eikä kyllä omienkaan(ihan läheisimmät voisi kyllä kutsua syömään& juhlimaan kanssamme maistraatinkin jälkeen!)? Toistuvasti olen hänelle toiveeni naimisiin menosta esittänyt jo ihan näiden leskeneläkkeiden yms takia ja seurauksena on aina muheva riita... Mulla on mennyt ihan maku ja vähän luottokin tähän juttuun kun tuntuu että en hänelle kelpaa vaikka meillä tosiaan kolme yhteistä lastakin... Olenko teistä turhamainen?
- kohtalotoverisi
Tämäviimeisin kirjoittaja, 3 lapsen äiti. olet pelisi pelannut niillä korteilla mitä on. Nyt ei auta muu kuin laittaa joku sinulle läheinen esim. jompikumpi vanhemmistasi puhumaan vakavasti kahdenkesken äijäsi kanssa. Olen sinun puolellasi tässä asiassa. miehellehän se ei ole mikään häpeä että on siittänyt kolme lasta avioliiton ulkopuolella. Nainen se rouvien ylenkatseet ja supinat kuulee, näkee ja kantaa.
- A200320140504021118A
SEURUSTELU AVOLIITTO TYTTÖ YSTÄVÄ TYTTÖ KAVERI NAIS YSTÄVÄ NAIS KAVERI TÄRKEESTI SIUNAA SE SEURUSTELU AVOLIITTO POIKAYSTÄVÄ POIKA KAVERIMIES YSTÄVÄ MIES KAVERI ITKENÄ ITSE OISIN SAANA ASUU YKSIN KOKO IKÄNI AVOLIITTO VAIMONAEUKKO KULTA ROUVA PUOLISO EMÄNTÄ SURAKKA VELI MIEHENÄ ITSE SURAKKA VELI PARISUHDE PARISKUNTA RASKAANA SYNNYTTÄÄ TYTTÖ POIKA VAUVA VAIMON LAPSI ÄITINÄ MIEHENÄ ISÄNNÄ SEN ITSE SIINÄ LASTEN TARHA PÄIVÄ KOTI KERHO ESKARI ESIKOULUTYTTÖ ALA ASTEKUMMUNKOULUTYTTÖ 3216325 YLÄASTEKUMMUNKOULUTYTTÖ 97 53 VUOTTA VANHA SEFFERRAN ANTAA NUOREMMILLE TILAA 54 VUOTTA VÄLILLÄ POHJOISAHONKADU28D9 OUTOKUMPU
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mielessäni vieläkin T
Harmi että siinä kävi niinkuin kävi, rakastin sinua. Toivotan sulle kaikkea hyvää. Toivottavasti löydät sopivan ja hyvän391957Pupuhuhdasta löytyi lähes sadan kilon miljoonalasti huumeita
Pupuhuhdasta löytyi lähes sadan kilon miljoonalasti huumeita – neljä Jyväskylän Outlaws MC:n jäsentä vangittu: "Määrät p431506Persut petti kannattajansa, totaalisesti !
Peraujen fundamentalisteille, vaihtkaa saittia. Muille, näin sen näimme. On helppo luvata kehareille, eikä ne ymmärrä,271423Nellietä Emmaa ja Amandaa stressaa
Ukkii minnuu Emmaa ja Amandaa stressaa ihan sikana joten voidaanko me koko kolmikko hypätä ukin kainaloon ja syleilyyn k61421- 171418
Nähtäiskö ylihuomenna taas siellä missä viimeksikin?
Otetaan ruokaöljyä, banaaneita ja tuorekurkkuja sinne messiin. Tehdään taas sitä meidän salakivaa.11385Sinäkö se olit...
Vai olitko? Jostain kumman syystä katse venyi.. Ajelin sitten miten sattuu ja sanoin ääneen siinä se nyt meni😅😅... Lis21357Housuvaippojen käyttö Suomi vs Ulkomaat
Suomessa housuvaippoja aletaan käyttämään vauvoilla heti, kun ne alkavat ryömiä. Tuntuu, että ulkomailla housuvaippoihin11290Hyvää yötä ja kauniita unia!
Täytyy alkaa taas nukkumaan, että jaksaa taas tämän päivän haasteet. Aikainen tipu madon löytää, vai miten se ärsyttävä21220Lepakot ja lepakkopönttö
Ajattelin tehdä lepakkopöntön. Tietääkö joku ovatko lepakot talvella lepakkopöntössä ´vai jossain muualla nukkumassa ta51217