ETEENPÄIN ARJESSA

Nimi on hyvä. Eteenpäin tässä arjessa on mentävä, vaikka päivä kerrallaan. Olo on aika tyhjä. Joulu ei ollut helppo mutta se on ohi. Kaikki tulevaisuuden suunnitelmat haudattiin kesällä, nyt ei ole mitään. Siksi kaikki on nyt niin tyhjää. Tytön kanssa on nyt kahdestaan sitä kadotettua onnea etsittävä. Nuorella se näyttää olevan helpompaa, vaikka toki hänkin äitiään ikävöi. Sitä tekemistä ja kavereita hänellä on vain niin paljon.
Mistä se onni ja arjessa jaksaminen sitten löytyy. Sitähän ei kukaan tiedä mutta kaikenlaisia harrastuksia tässä täytyy yrittää viritellä. On vain jaksettava arjessa eteenpäin. Se elämän tarkoitus tulee sieltä varmaan vastaan vaikka emme itse sitä aina heti huomaakaan. Päivä ja hetki kerrallaan.

elämän kulkuri kirjoitti:

Nimi on hyvä. Eteenpäin tässä arjessa on mentävä, vaikka päivä kerrallaan. Olo on aika tyhjä. Joulu ei ollut helppo mutta se on ohi. Kaikki tulevaisuuden suunnitelmat haudattiin kesällä, nyt ei ole mitään. Siksi kaikki on nyt niin tyhjää. Tytön kanssa on nyt kahdestaan sitä kadotettua onnea etsittävä. Nuorella se näyttää olevan helpompaa, vaikka toki hänkin äitiään ikävöi. Sitä tekemistä ja kavereita hänellä on vain niin paljon.
Mistä se onni ja arjessa jaksaminen sitten löytyy. Sitähän ei kukaan tiedä mutta kaikenlaisia harrastuksia tässä täytyy yrittää viritellä. On vain jaksettava arjessa eteenpäin. Se elämän tarkoitus tulee sieltä varmaan vastaan vaikka emme itse sitä aina heti huomaakaan. Päivä ja hetki kerrallaan.

Lue lisää

Keskustelin kerran ystäväni kanssa onnesta. Silloin poikani ei vielä ollut kuollut mutta elämä oli muutoin jotenkin pysähtynyt tai seestynyt. Silloin en todellakaan vielä tiennyt mitä on elämän pysähtyminen. No, kysymyksenä oli, että missä se elämän onni oikein luuraa? ystäväni sanoi, että ei se ole missään toisaalla tai tule kenenkään tuomana. Se on meissä itsessämme ihan kokoajan. Se vain pitää saada jotenkin houkuteltua itsestä ulos. Minusta tämä oli upea näkökanta onnen sijainnille.

Tämä sinulle


http://www.saarnatuoli.net/saarnat/Viksten, Mauri/Sielunhoito/Sielunhoito - 09 - Ahdistus - Mista Apu.mp3

Olen samaa mieltä kanssasi, että valintasi on oikea.

Sinulle vielä "pahalla mut.."

Mutta jos joskus elämäsi muuttuukin siten ettei enää tunnukaan naurettavalle vaan itkettävälle. Voit henkilökohtaisesti aistia lohduttoman surun ja ikävän tunteen niin olet lämpimästi tervetullut joukkoomme. Nyt voi olla hyvä aika olla lukematta tätä ketjua. Mutta jos ...

t. Turvamies

Jokaisellahan on oikeus kirjoittaa miten kirjoittaa tai olla kirjoittamatta. Samoin voi lukea tai olla lukematta. Päätös on itsellä. Tälle palstalle kirjoittavat tuntevat myös elämän varjopuolet. Kaikki eivät onnistu elämään aina "onnellisten tähtien" alla, joskus tulee eteen asioita jotka pysähdyttävät, tulee täydellinen stoppi. Silloin keskustelu elämän onnesta on tärkeää, silloin kun sen on jostain syystä menettänyt. Ja silloin sen arvon ymmärtää. Ja silloin puhutaan siitä miten jaksaa arjessa eteenpäin.

elämän kulkuri kirjoitti:

Jokaisellahan on oikeus kirjoittaa miten kirjoittaa tai olla kirjoittamatta. Samoin voi lukea tai olla lukematta. Päätös on itsellä. Tälle palstalle kirjoittavat tuntevat myös elämän varjopuolet. Kaikki eivät onnistu elämään aina "onnellisten tähtien" alla, joskus tulee eteen asioita jotka pysähdyttävät, tulee täydellinen stoppi. Silloin keskustelu elämän onnesta on tärkeää, silloin kun sen on jostain syystä menettänyt. Ja silloin sen arvon ymmärtää. Ja silloin puhutaan siitä miten jaksaa arjessa eteenpäin.

Lue lisää

Oikein taas kirjoitat turvamies vaikka tuntuu ettei sitä ole. Nytkin kävin ulkona pakkasta -7 tosi kiva ulkoilma. pitää osata nauttia niistä pienistä hipsuista mitä on. Kävin pojan luota hakemassa mun porakoneen jos alkaisin jatkamaan remottia kun jalkakin on aika hyvä katootaan mitä saa aikaan. Hyä viikon alkua kaikille.Tämä sivu on tullut mullekkin aika tärkeäksi aluksi kävin vain lukemassa mutta nyt uskallan jo kirjoittaa.

lahjatuusa kirjoitti:

Oikein taas kirjoitat turvamies vaikka tuntuu ettei sitä ole. Nytkin kävin ulkona pakkasta -7 tosi kiva ulkoilma. pitää osata nauttia niistä pienistä hipsuista mitä on. Kävin pojan luota hakemassa mun porakoneen jos alkaisin jatkamaan remottia kun jalkakin on aika hyvä katootaan mitä saa aikaan. Hyä viikon alkua kaikille.Tämä sivu on tullut mullekkin aika tärkeäksi aluksi kävin vain lukemassa mutta nyt uskallan jo kirjoittaa.

Lue lisää

Onni on pieniä hetkiä arjessa ja miksei juhlassakin. Minulle onnea joulun aikaan toi mm. valokuva, jonka sain sisareni lapsenlapsesta. Laitoin kuvan olohuoneeseen ja aina siitä ohimennessäni ja sitä vilkaistessani tuli hyvä mieli. Pieni poika (6kk) tonttulakki päässä ja veikeä ilme kasvoilla. Näin pienelläkin asialla voi läheistään ilahduttaa.

Nyt on joulu ohi ja flunssakin on helpottanut melkein kokonaan. Tuntui hyvälle taas päästä ulos koirien kanssa pieniä lenkkejä tekemään, pitkiä ei kunto vielä kestä. Ja ulkona oli tänään hyvä ilma, leppoisat -8 astetta. Vanhempi koira etsii mielellään auratun polun ja kävelee sitä rauhallisesti eteenpäin, kun nuorempi hakeutuu umpihankeen pomppimaan ja mitä isompi kasa lunta sitä hauskempaa. Onnea on myös tarjota eläimilleen hauskoja hetkiä, nähdä kuinka ne nauttivat elämästään.

Kyllä onni on meissä itsessämme. Surun keskellä on hyvä alkaa etsimään niitä pieniä onnen hetkiä jokaisesta päivästä, vaikka aina se ei olekaan helppoa. Suru laskeutuu kuin tumma viitta päällemme, peittäen näkyvyyden onneen, meidän on vain puhkaistava reikiä siihen ja alettava tirkistelemään niistä ulos ja näkemään niitä onnen hippusia ympärillämme.

Uuden palsta nimi on oikein hyvä.

Majni kirjoitti:

Onni on pieniä hetkiä arjessa ja miksei juhlassakin. Minulle onnea joulun aikaan toi mm. valokuva, jonka sain sisareni lapsenlapsesta. Laitoin kuvan olohuoneeseen ja aina siitä ohimennessäni ja sitä vilkaistessani tuli hyvä mieli. Pieni poika (6kk) tonttulakki päässä ja veikeä ilme kasvoilla. Näin pienelläkin asialla voi läheistään ilahduttaa.

Nyt on joulu ohi ja flunssakin on helpottanut melkein kokonaan. Tuntui hyvälle taas päästä ulos koirien kanssa pieniä lenkkejä tekemään, pitkiä ei kunto vielä kestä. Ja ulkona oli tänään hyvä ilma, leppoisat -8 astetta. Vanhempi koira etsii mielellään auratun polun ja kävelee sitä rauhallisesti eteenpäin, kun nuorempi hakeutuu umpihankeen pomppimaan ja mitä isompi kasa lunta sitä hauskempaa. Onnea on myös tarjota eläimilleen hauskoja hetkiä, nähdä kuinka ne nauttivat elämästään.

Kyllä onni on meissä itsessämme. Surun keskellä on hyvä alkaa etsimään niitä pieniä onnen hetkiä jokaisesta päivästä, vaikka aina se ei olekaan helppoa. Suru laskeutuu kuin tumma viitta päällemme, peittäen näkyvyyden onneen, meidän on vain puhkaistava reikiä siihen ja alettava tirkistelemään niistä ulos ja näkemään niitä onnen hippusia ympärillämme.

Uuden palsta nimi on oikein hyvä.

Lue lisää

Kiitos uuden palstan aloituksesta! Nimi on oikein osuva! Annoin tänään mieheni vaatteita siskoni miehelle. He olivat Joensuusta asti käymässä täällä Turussa. Haikeaa on luopuminen. Oltiin myös mökillä käymässä. Yritin vähäistä polkua kolata, mutta on se raskasta hommaa. Mieheni oli aivoinfarktinsa jälkeen neljä vuotta eläkkeellä. Hän viihtyi koiran kanssa mökillä. Sitten tuli vielä se syöpä.
Minulle tulee hyvä mieli esim. siitä kun vien linnuille ruokaa. Me olimme mieheni kanssa samanlaisia eläintenystäviä.
Jokainen voi minusta kirjoittaa niin kuin kulloinkin sattuu mieleen juolahtamaan. Kenenkään kirjoituksia ei tarvitse arvostella, eikä ketään saa loukata. On myös hyvä, jos ei tarvitse jännittää, että joku arvostelee, että onpa sekavasti kirjoitettu. Pääasia, että se antaa kirjoittajalle jotakin. Kenenkään ei ole pakko lukea.

mardo kirjoitti:

Kiitos uuden palstan aloituksesta! Nimi on oikein osuva! Annoin tänään mieheni vaatteita siskoni miehelle. He olivat Joensuusta asti käymässä täällä Turussa. Haikeaa on luopuminen. Oltiin myös mökillä käymässä. Yritin vähäistä polkua kolata, mutta on se raskasta hommaa. Mieheni oli aivoinfarktinsa jälkeen neljä vuotta eläkkeellä. Hän viihtyi koiran kanssa mökillä. Sitten tuli vielä se syöpä.
Minulle tulee hyvä mieli esim. siitä kun vien linnuille ruokaa. Me olimme mieheni kanssa samanlaisia eläintenystäviä.
Jokainen voi minusta kirjoittaa niin kuin kulloinkin sattuu mieleen juolahtamaan. Kenenkään kirjoituksia ei tarvitse arvostella, eikä ketään saa loukata. On myös hyvä, jos ei tarvitse jännittää, että joku arvostelee, että onpa sekavasti kirjoitettu. Pääasia, että se antaa kirjoittajalle jotakin. Kenenkään ei ole pakko lukea.

Lue lisää

Jouluhan vielä on - ainakin minun mielestäni. Olen niitä ihmisiä, joista joulu alkaa Tuomaan päivänä ja kestää Nuutin päivään (13.1.) asti. Silloin pahat Nuuttipukit tulevat ja vievät joulun rippeet mennessään. Siksi pitäisin joulukuusen siihen asti vielä koristeineen paikallaan, vaan eipä ole joulukuusta. Eikä ollut viime vuonnakaan.

Aloitit oikein hyvän viestiketjun, johon on "helppoa" osallistua. Niinpä, eteenpäin mennään, ihan väkisinkin. Aluksi oli edistystä selvitä aamusta, sitten puolipäivästä ja sitä rataa. Suru kulkee koko ajan mukana, siitä ei pääse eikä ole tarvis päästä eroon - se on nyt osa elämää. Se tuntuu möykkynä sydämessä, keuhkoissa ja selässä mutta se ei silti estä nauramasta tai hassuttelemista. Enää ilo ja hauskuus ei ole yhtä herkässä mutta ei se ole kokonaan kadonnutkaan. Mieheni on mielessäni joka päivä: häntä ajattelen ensiksi kun herään ja viimeisenä kun menen nukkumaan. Puhun hänelle päivittäin ja pyydän avuksi kun olen pulassa. Sormuksia pidän edelleen vasemmassa nimettömässä enkä aio niitä edes ottaa pois. Mielestäni olen naimisissa kuolemaani asti. Kun ajatellaan mitä vihkikaavassa sanotaan: ".. kunnes kuolema teidät erottaa.." niin mielestäni toisen kuolema tarkoittaa, että jäädään "erilleen toisesta" ja että avioliitto kestää maailman tappiin asti. Kyse ei ole erosta kuten avioerosta. Eihän se mene englanniksikaan "..till death you divorce / separate..". Siksi pidän sormuksia sormessani ja pukeudun edelleenkin mustaan. Tämä on minun näkemykseni ja joku muu ajattelee aivan eri tavalla.

Muuten en jaksaisi.

Lyöty kirjoitti:

Jouluhan vielä on - ainakin minun mielestäni. Olen niitä ihmisiä, joista joulu alkaa Tuomaan päivänä ja kestää Nuutin päivään (13.1.) asti. Silloin pahat Nuuttipukit tulevat ja vievät joulun rippeet mennessään. Siksi pitäisin joulukuusen siihen asti vielä koristeineen paikallaan, vaan eipä ole joulukuusta. Eikä ollut viime vuonnakaan.

Aloitit oikein hyvän viestiketjun, johon on "helppoa" osallistua. Niinpä, eteenpäin mennään, ihan väkisinkin. Aluksi oli edistystä selvitä aamusta, sitten puolipäivästä ja sitä rataa. Suru kulkee koko ajan mukana, siitä ei pääse eikä ole tarvis päästä eroon - se on nyt osa elämää. Se tuntuu möykkynä sydämessä, keuhkoissa ja selässä mutta se ei silti estä nauramasta tai hassuttelemista. Enää ilo ja hauskuus ei ole yhtä herkässä mutta ei se ole kokonaan kadonnutkaan. Mieheni on mielessäni joka päivä: häntä ajattelen ensiksi kun herään ja viimeisenä kun menen nukkumaan. Puhun hänelle päivittäin ja pyydän avuksi kun olen pulassa. Sormuksia pidän edelleen vasemmassa nimettömässä enkä aio niitä edes ottaa pois. Mielestäni olen naimisissa kuolemaani asti. Kun ajatellaan mitä vihkikaavassa sanotaan: ".. kunnes kuolema teidät erottaa.." niin mielestäni toisen kuolema tarkoittaa, että jäädään "erilleen toisesta" ja että avioliitto kestää maailman tappiin asti. Kyse ei ole erosta kuten avioerosta. Eihän se mene englanniksikaan "..till death you divorce / separate..". Siksi pidän sormuksia sormessani ja pukeudun edelleenkin mustaan. Tämä on minun näkemykseni ja joku muu ajattelee aivan eri tavalla.

Muuten en jaksaisi.

Lue lisää

Tänään piti käydä verotoimistossa perhe-eläkkeen vuoksi. Paljon on tuota asioiden hoitoa. Myös perunkirjoitusta pitäisi alkaa järjestämään. Hautakiviarvio pitäisi hankkia. Meille tuli yksi esite. On todella paljon vaihtoehtoja. Hyppään ihan toiseen asiaan. Etsin tänään kovalla vimmalla Kuomasia. Ovat tämmösen lumi-ja pakkastalven ehdoton ykkönen mielestäni. Ei oo, eikä tuu ennen tammi-helmikuun vaihdetta. Turvamiehellä oli aika mainio uni. Vaikuttaa hyvinkin selviytymistarinalta. Se on hyvä, kun sinä lyöty saat lohtua puhumalla miehellesi. Kunnioitan myös näkemystäsi, vaikka itse ajattelenkin vähän toisin. Tärkeintä on minusta se, että rakkaus poisnukkuneeseen ei koskaan katoa. Hän jää aina asumaan puolison sydämeen. Jos joku löytää joskus uuden rakkauden(mikä varmasti on äärettömän harvinaista) se ei mllään lailla vähennä sitä ensimmäistä rakkautta. Jos Jumala ottaa puolison pois, hän ei minusta tuomitse ihmistä elämään loppuikäänsä yksin. Useimmiten ihminen varmaankin haluaa jatkaa yksin. On niin paljon kaipausta, surua ja ikävää. On vain jaksettava jatkaa, koska elämää on vielä itselle annettu. Oikein paljon voimia taas kaikille!

mardo kirjoitti:

Tänään piti käydä verotoimistossa perhe-eläkkeen vuoksi. Paljon on tuota asioiden hoitoa. Myös perunkirjoitusta pitäisi alkaa järjestämään. Hautakiviarvio pitäisi hankkia. Meille tuli yksi esite. On todella paljon vaihtoehtoja. Hyppään ihan toiseen asiaan. Etsin tänään kovalla vimmalla Kuomasia. Ovat tämmösen lumi-ja pakkastalven ehdoton ykkönen mielestäni. Ei oo, eikä tuu ennen tammi-helmikuun vaihdetta. Turvamiehellä oli aika mainio uni. Vaikuttaa hyvinkin selviytymistarinalta. Se on hyvä, kun sinä lyöty saat lohtua puhumalla miehellesi. Kunnioitan myös näkemystäsi, vaikka itse ajattelenkin vähän toisin. Tärkeintä on minusta se, että rakkaus poisnukkuneeseen ei koskaan katoa. Hän jää aina asumaan puolison sydämeen. Jos joku löytää joskus uuden rakkauden(mikä varmasti on äärettömän harvinaista) se ei mllään lailla vähennä sitä ensimmäistä rakkautta. Jos Jumala ottaa puolison pois, hän ei minusta tuomitse ihmistä elämään loppuikäänsä yksin. Useimmiten ihminen varmaankin haluaa jatkaa yksin. On niin paljon kaipausta, surua ja ikävää. On vain jaksettava jatkaa, koska elämää on vielä itselle annettu. Oikein paljon voimia taas kaikille!

Lue lisää

Heipat kaikille

Kuomat on erinomaiset talvikengät. Kevyet ja lämpimät. Molemmilla tyttärilläni on sellaiset ja pikku Auringollani kahdet. Toiset vähän lämpimälle kelille ja toiset kovemmalle pakkaselle joihin mahtuu enempi sukkaa. Olen yleensä käyttänyt paljon maihareita. Maihareissa on aina ne nauhat. Teräosa nahkaa ja varret kevlaria/nahkaa. Sain nyt joululahjaksi nahkasaappaat missä on huopavuori. Valmistaja antaa myös takuun, että kenkäosa pitää vettä vaikka on nahkaa. Ovat kevyet ja karkea pohjakuvio antaa mahtavan pidon. helppo sujauttaa jalkaan kun lähtee ulos. Ihana lahja. Jalkojen hyvinvoinnista nauttii koko kroppa.

Minäkin arvostan mielipiteitänne sillä ne eivät ole minulta poissa. Käsitän, että eräänlainen sopimus on päättynyt kunnes kuolema eroittaa. Mikäli toinen aviopuoliso ei enää uudelleen avioituisi tai muutoin liittoutuisi puolison kuoleman jälkeen olisi tässä maailmassa paljon vähemmän ihmisiä. Jokainen tietää, että miten tärkeää tässä elämässä on hyvä puoliso tai kumppani. Siinä ei voi olla mitään pahaa tai sopimatonta. Itse en saa lapsia ja vaikka saisinkin niin kukaan tai mikään ei korvaa poikaani. En usko korvaavaan vaikutukseen myöskään uuden puolison elämään tulossa. Aina kuitenkin mahtuu uusia ihmisiä elämääni ja jokaisella on paikkansa ja tehtävänsä myös minua kohtaan niin kuin minullakin heitä kohtaan. Jotkut ovat rakkaita, jotkut ystäviä ja jotkut tuttavia. Kuka mitäkin minulle ja mitä minä heille.

Huvitti hieman kun kerran yhdellä palstalla joku kirjoitti umpi rakastuneensa mieheen joka oli jo vuosia sitten kuollut. Hän kyseli, että pääsisikö hän tämän rakkaan luokse jos kuolee itsemurhan kautta. Vastasin hänelle hyvin sarkastisesti, että uskoakseni ei kannata itseltään hekeä sen takia riistää sillä sitähän ei tiedä jos tällä rakastetulla on jo siellä rajan takana uusi. Siellä nimittäin on kauniita ja upeita naisia "pilvin pimein". En tiedä, että mihin ratkaisuun hän on tullut. Toivottavasti hän jatkaa ja suorittaa tämän elämän mitä on annettu täällä ja tuumailee aikanaan tilanetta sitten siellä rajan tuollapuolen missä varmasti monet asiat ovat toisin kuin tällä puolen. Tuskin siellä on avioliittoja sen kummemmin kuin liikennevalojakaan.

Voimia iltaanne ja avointa mieltä näkemyksiinne. Kaikki valaistuu kuitenkin aikanaan niin väärät kuin oikeatkin päätelmät. Nyt vain eletään tässä ajassa ja näillä näkemyksillä. Isän kätteen.

Turvamies kirjoitti:

Heipat kaikille

Kuomat on erinomaiset talvikengät. Kevyet ja lämpimät. Molemmilla tyttärilläni on sellaiset ja pikku Auringollani kahdet. Toiset vähän lämpimälle kelille ja toiset kovemmalle pakkaselle joihin mahtuu enempi sukkaa. Olen yleensä käyttänyt paljon maihareita. Maihareissa on aina ne nauhat. Teräosa nahkaa ja varret kevlaria/nahkaa. Sain nyt joululahjaksi nahkasaappaat missä on huopavuori. Valmistaja antaa myös takuun, että kenkäosa pitää vettä vaikka on nahkaa. Ovat kevyet ja karkea pohjakuvio antaa mahtavan pidon. helppo sujauttaa jalkaan kun lähtee ulos. Ihana lahja. Jalkojen hyvinvoinnista nauttii koko kroppa.

Minäkin arvostan mielipiteitänne sillä ne eivät ole minulta poissa. Käsitän, että eräänlainen sopimus on päättynyt kunnes kuolema eroittaa. Mikäli toinen aviopuoliso ei enää uudelleen avioituisi tai muutoin liittoutuisi puolison kuoleman jälkeen olisi tässä maailmassa paljon vähemmän ihmisiä. Jokainen tietää, että miten tärkeää tässä elämässä on hyvä puoliso tai kumppani. Siinä ei voi olla mitään pahaa tai sopimatonta. Itse en saa lapsia ja vaikka saisinkin niin kukaan tai mikään ei korvaa poikaani. En usko korvaavaan vaikutukseen myöskään uuden puolison elämään tulossa. Aina kuitenkin mahtuu uusia ihmisiä elämääni ja jokaisella on paikkansa ja tehtävänsä myös minua kohtaan niin kuin minullakin heitä kohtaan. Jotkut ovat rakkaita, jotkut ystäviä ja jotkut tuttavia. Kuka mitäkin minulle ja mitä minä heille.

Huvitti hieman kun kerran yhdellä palstalla joku kirjoitti umpi rakastuneensa mieheen joka oli jo vuosia sitten kuollut. Hän kyseli, että pääsisikö hän tämän rakkaan luokse jos kuolee itsemurhan kautta. Vastasin hänelle hyvin sarkastisesti, että uskoakseni ei kannata itseltään hekeä sen takia riistää sillä sitähän ei tiedä jos tällä rakastetulla on jo siellä rajan takana uusi. Siellä nimittäin on kauniita ja upeita naisia "pilvin pimein". En tiedä, että mihin ratkaisuun hän on tullut. Toivottavasti hän jatkaa ja suorittaa tämän elämän mitä on annettu täällä ja tuumailee aikanaan tilanetta sitten siellä rajan tuollapuolen missä varmasti monet asiat ovat toisin kuin tällä puolen. Tuskin siellä on avioliittoja sen kummemmin kuin liikennevalojakaan.

Voimia iltaanne ja avointa mieltä näkemyksiinne. Kaikki valaistuu kuitenkin aikanaan niin väärät kuin oikeatkin päätelmät. Nyt vain eletään tässä ajassa ja näillä näkemyksillä. Isän kätteen.

Lue lisää

Mittarissa -27 astetta. Ja talvi on vasta alkamassa. Puoliso on poissa. Onko hän poissa? Ei, ei hän ole poissa vaan kulkee aina mukana mielessä ja muistoissa. Sanotaan että onnellinen avioliitto päättyy aina kuolemaan. Niinhän se on. joskus se vain tapahtuu inhimillisesti katsoen aivan liian aikaisin, kun kaikki suunnitelmat ja asiat on kesken. Elämään tulee tyhjyys. Kukaan ei voi korvata menetystä. Elämässä mennään kuitenkin eteenpäin. Tiedän että monet löytävät uuden elämäntoverin. Ei kai siinä ole mitään väärää vaikka juuri nyt se tuntuu minustakin mahdottomalta. Mutta aika kuluu ja haava toivottavasti joskus arpeutuu edes vähän. Eletty elämä on kuitenkin aina mukana ja se pitää ottaa joka suhteessa huomioon.
Täällä on jo kirjoitettu onnesta ja mistä se löytyy. On hyvin sanottu että se löytyy jokaisen sisältä. Ehkä sieltä jostain löytyy myös elämän ilo, se jota kuitenkin tarvitaan arjessa jaksamiseen. Itsellä on ne ilon hetket vielä olleet vähissä, tytön kanssa niitä on ollut. Muutoin suru vain tuntuu olevan päällimmäisenä. Elämä on kokonaisuus jossa kaikki osaset pitäisi olla tasapainossa. Läheisen menetys on järkyttänyt sitä tasapainoa. Sen jonkinlainen palautuminen vie aikansa. Sitä kohti kuitenkin mennään päivä kerrallaan.

elämän kulkuri kirjoitti:

Mittarissa -27 astetta. Ja talvi on vasta alkamassa. Puoliso on poissa. Onko hän poissa? Ei, ei hän ole poissa vaan kulkee aina mukana mielessä ja muistoissa. Sanotaan että onnellinen avioliitto päättyy aina kuolemaan. Niinhän se on. joskus se vain tapahtuu inhimillisesti katsoen aivan liian aikaisin, kun kaikki suunnitelmat ja asiat on kesken. Elämään tulee tyhjyys. Kukaan ei voi korvata menetystä. Elämässä mennään kuitenkin eteenpäin. Tiedän että monet löytävät uuden elämäntoverin. Ei kai siinä ole mitään väärää vaikka juuri nyt se tuntuu minustakin mahdottomalta. Mutta aika kuluu ja haava toivottavasti joskus arpeutuu edes vähän. Eletty elämä on kuitenkin aina mukana ja se pitää ottaa joka suhteessa huomioon.
Täällä on jo kirjoitettu onnesta ja mistä se löytyy. On hyvin sanottu että se löytyy jokaisen sisältä. Ehkä sieltä jostain löytyy myös elämän ilo, se jota kuitenkin tarvitaan arjessa jaksamiseen. Itsellä on ne ilon hetket vielä olleet vähissä, tytön kanssa niitä on ollut. Muutoin suru vain tuntuu olevan päällimmäisenä. Elämä on kokonaisuus jossa kaikki osaset pitäisi olla tasapainossa. Läheisen menetys on järkyttänyt sitä tasapainoa. Sen jonkinlainen palautuminen vie aikansa. Sitä kohti kuitenkin mennään päivä kerrallaan.

Lue lisää

Hei Elämän kulkuri

Sinun kirjoituksissa on aina vahvasti mukana tuo eteenpäin meneminen. Kun tiedän, että mitä tuskaa suru ja ikävä tuottaa saa tuo eteenpäin meneminen vieläkin suuremman arvon. Emme tiedä mitä tulevaisuudessamme voikaan tapahtua. Elämä on pysähtynyt rakkaamme pois menoon. Minä olin reilun kaksi vuotta sitten niin lamaantunut, etten osannut ajatella oikein edes huomista. Töiden takia oli kuitenkin jotenkin mentävä vain eteenpäin vaikka sokeana ja kuurona. Elämässäni on paljon ilon ja onnen aiheita vaikka ajtusmaailma taistelee niitä vastaan ja en osaa tai kykene niistä nauttimaan. Pojan kuoleman jälkeen nuorempi tyttäreni ilmoitti olevansa raskaana. Mikä valtava ilon uutinen mutta aika pienillä voimilla siitä ilahduin vaikka niin ihana asia olikin. Pikku Aurinkoni on nyt 1v. 5kk. ja on varmasti minulle rakas jonka seurasta osaan nyt nauttia ja iloita. Se on sitä onnea. Mutta jos muutoin elämääni alan kokonaisuutena miettimään niin vaaka kallistuu herkästi sinne miinuksen puolelle. Siitä pitäisi päästä jotenkin eroon. On vain mentävä eteenpäin. Meillä pakkasta -17,6. Päivä oli aurinkoinen ja kaunis.

Turvamies kirjoitti:

Hei Elämän kulkuri

Sinun kirjoituksissa on aina vahvasti mukana tuo eteenpäin meneminen. Kun tiedän, että mitä tuskaa suru ja ikävä tuottaa saa tuo eteenpäin meneminen vieläkin suuremman arvon. Emme tiedä mitä tulevaisuudessamme voikaan tapahtua. Elämä on pysähtynyt rakkaamme pois menoon. Minä olin reilun kaksi vuotta sitten niin lamaantunut, etten osannut ajatella oikein edes huomista. Töiden takia oli kuitenkin jotenkin mentävä vain eteenpäin vaikka sokeana ja kuurona. Elämässäni on paljon ilon ja onnen aiheita vaikka ajtusmaailma taistelee niitä vastaan ja en osaa tai kykene niistä nauttimaan. Pojan kuoleman jälkeen nuorempi tyttäreni ilmoitti olevansa raskaana. Mikä valtava ilon uutinen mutta aika pienillä voimilla siitä ilahduin vaikka niin ihana asia olikin. Pikku Aurinkoni on nyt 1v. 5kk. ja on varmasti minulle rakas jonka seurasta osaan nyt nauttia ja iloita. Se on sitä onnea. Mutta jos muutoin elämääni alan kokonaisuutena miettimään niin vaaka kallistuu herkästi sinne miinuksen puolelle. Siitä pitäisi päästä jotenkin eroon. On vain mentävä eteenpäin. Meillä pakkasta -17,6. Päivä oli aurinkoinen ja kaunis.

Lue lisää

Eteenpäin kun juuri pääsee suru työntää saman verran taakse päin. Aivan kuin olisi oravanpyörässä. Aamulla oli touhua täynnä mutta mistään ei saanut otetta. Otin siis auton ja lähdin hautuumaalle ja siellä juttelin miehelleni tuntuu kun olisi vähän kaheli mutta saan siitä lohtua. Muuten päivä mennyt olemalla vaan, ulkona -10 astetta .Kävin sentään kävelemässä että saan jalan kuntoon ennen kun menen töihin

lahjatuusa kirjoitti:

Eteenpäin kun juuri pääsee suru työntää saman verran taakse päin. Aivan kuin olisi oravanpyörässä. Aamulla oli touhua täynnä mutta mistään ei saanut otetta. Otin siis auton ja lähdin hautuumaalle ja siellä juttelin miehelleni tuntuu kun olisi vähän kaheli mutta saan siitä lohtua. Muuten päivä mennyt olemalla vaan, ulkona -10 astetta .Kävin sentään kävelemässä että saan jalan kuntoon ennen kun menen töihin

Lue lisää

Hei Lahjatuusa

Sitä pitää vain elää nyt sitä aikaa mikä on. On käytävä haudalla kun siltä tuntuu mutta myös jättää käymättä kun siltäkin tuntuu. On vain ajelehdittava ajassa. Vaikka oma elämä pysähtyy ja aika tuntuu käsittämättömälle niin maailma ja ympäristössä aika kulkee eteenpäin kokoajan. Uskon, että pikku hiljaa alamme ymmärtämään ja huomaamaan sitä paremmin mutta nyt ei ole pakko ponnistella. Ainut on tilanne kun todella lamaantuu. silloin minusta on parasta se monesti hokemani: - tuleen ei saa jäädä makaamaan!

Minusta tuntuu siltäkin, että rakkaamme kuulee tai jotenkin aistii olemmepa missä hyvänsä. Minulla oli sellainen tunne pojan läheisyydestä syksyn ulkomaan lomamatkallakin. Se tunne ei ole jatkuvaa vaan sen voin jotenkin välillä aistia. Sitä tunnetta en ole kuitenkaan koskaan tuntenut siellä haudalla. Unet ovat olleet minulle niitä vahvoja tunteita. ne on niin vahvoja, että tunnen sen ihanuuden vielä seuraavana päivänäkin hereillä ollessani. Tuntui niin hyvälle tuo viimeaikainen unikin kun sain pitää omaa poikaani sylissäni ja tuntea hänen poskensa pehmeyden poskellani. Uskon, että kun aika on sopiva niin tekin vielä näette unia rakkaistanne vaikka niitä ei vielä ole näkynyt. Ja voihan se olla niinkin, että käyvät unissamme joka yö mutta emme vain muista sitä tämän maallisen rajallisuutemme takia. Lähellä he ovat ja seuraavat toivoen hyvinvointiamme.

Luin noita lauseita moneen kertaan. Otan itselleni ainakin tuon ohjeen, että pitäisi ymmärtää, oivaltaa ja virrata mukana. Kuulin eilen bussissa, kun eräs rouva sanoi, etä kyllä turkulaisetkin juttelevat tuntemattomille. Kyllä se harvinaisempaa taitaa olla. Voisi löytyä ihan mukavaakin jutun aihetta, kun uskaltaisi esim. bussipysäkillä aloittaa keskustelun. Kun kävin miestäni katsomassa sairaalassa, aloitin joskus pysäkillä keskustelun. Sattui olemaan erittäin myötätuntoinen henkilö, joka toivotti kovasti voimia. Tulee mieleen nuori lääkäri, joka kertoi heti alkuvaiheessa minulle ja tyttärelleni, että mieheni syöpä ei ole parannettavissa. Minusta hän kertoi sen, kuin olisi kauppalistaa lukenut. Se oli meille todellinen järkytys. Emme tosin missään vaiheessa antaneet periksi. Uskoin, kuten syöpätautien professori sanoi, että eihän sitä koskaan tiedä, vaikka elinajan ennuste oli noin vuosi. Ihmeitäkin voi tapahtua. Jos olisi tiennyt heti alussa, miten huonoon kuntoon mieheni meni, olisi tämä puoli vuotta ollut vielä paljon raskaampi alusta lähtien. Toki sitä nytkin ajatteli juhannuksen, hääpäivän ja syntymäpäiviemme kohdalla, että ovat varmaankin viimeisiä, jotka yhdessä saamme viettää. Mieheni sanoi aina, että ei tässä mitään hätää ole. Näin täytyy minunkin yrittää ajatella.

mardo kirjoitti:

Luin noita lauseita moneen kertaan. Otan itselleni ainakin tuon ohjeen, että pitäisi ymmärtää, oivaltaa ja virrata mukana. Kuulin eilen bussissa, kun eräs rouva sanoi, etä kyllä turkulaisetkin juttelevat tuntemattomille. Kyllä se harvinaisempaa taitaa olla. Voisi löytyä ihan mukavaakin jutun aihetta, kun uskaltaisi esim. bussipysäkillä aloittaa keskustelun. Kun kävin miestäni katsomassa sairaalassa, aloitin joskus pysäkillä keskustelun. Sattui olemaan erittäin myötätuntoinen henkilö, joka toivotti kovasti voimia. Tulee mieleen nuori lääkäri, joka kertoi heti alkuvaiheessa minulle ja tyttärelleni, että mieheni syöpä ei ole parannettavissa. Minusta hän kertoi sen, kuin olisi kauppalistaa lukenut. Se oli meille todellinen järkytys. Emme tosin missään vaiheessa antaneet periksi. Uskoin, kuten syöpätautien professori sanoi, että eihän sitä koskaan tiedä, vaikka elinajan ennuste oli noin vuosi. Ihmeitäkin voi tapahtua. Jos olisi tiennyt heti alussa, miten huonoon kuntoon mieheni meni, olisi tämä puoli vuotta ollut vielä paljon raskaampi alusta lähtien. Toki sitä nytkin ajatteli juhannuksen, hääpäivän ja syntymäpäiviemme kohdalla, että ovat varmaankin viimeisiä, jotka yhdessä saamme viettää. Mieheni sanoi aina, että ei tässä mitään hätää ole. Näin täytyy minunkin yrittää ajatella.

Lue lisää

Pitäisi virrata mukana, nähdä ja elää tätä hetkeä. Tuo eteenpäinmeno, kyllä usein tulee taka-askelia ja pudotaankin, niinkuin tänään. Siloin ei aina jaksa edes kirjoittaa. Mutta positiivisena voi sanoa että pudotus ei ole vielä kovin korkea, senverran lähellä pohjaa ollaan...
Tänään on vaimon syntymäpäivä, se ensimmäinen jota vietetään viemällä kynttilä haudalle. Todella raskas tapa viettää syntymäpäivää. Tytärkin oli aamupäivän murjotus tuulella mutta onneksi olo parani iltaa kohti.
Olen kuitenkin suonut itselle ne huonotkin päivät ja tyttärelle myös, nyt on oikeus olla rikki ja silloin pitää vain olla, enkä yritäkään olla tekopirteä. Niitä parempiakin päiviä tulee. Sanoin jo aiemmin kuinka vaimoni rakasti elämää ja piti siitä kiinni loppuun asti. Se on minullekin nyt ohjeena ja esimerkkinä. Mennä elämän mukana, nähdä ja elää tätä hetkeä. Myös nämä raskaatkin päivät jotka mennään pohjalla. On elettävä nykyhetkeä ja maistettava joka hetkeä vaikka maku olisikin joskus kitkeräkin. Päivä kerrallaan.

elämän kulkuri kirjoitti:

Pitäisi virrata mukana, nähdä ja elää tätä hetkeä. Tuo eteenpäinmeno, kyllä usein tulee taka-askelia ja pudotaankin, niinkuin tänään. Siloin ei aina jaksa edes kirjoittaa. Mutta positiivisena voi sanoa että pudotus ei ole vielä kovin korkea, senverran lähellä pohjaa ollaan...
Tänään on vaimon syntymäpäivä, se ensimmäinen jota vietetään viemällä kynttilä haudalle. Todella raskas tapa viettää syntymäpäivää. Tytärkin oli aamupäivän murjotus tuulella mutta onneksi olo parani iltaa kohti.
Olen kuitenkin suonut itselle ne huonotkin päivät ja tyttärelle myös, nyt on oikeus olla rikki ja silloin pitää vain olla, enkä yritäkään olla tekopirteä. Niitä parempiakin päiviä tulee. Sanoin jo aiemmin kuinka vaimoni rakasti elämää ja piti siitä kiinni loppuun asti. Se on minullekin nyt ohjeena ja esimerkkinä. Mennä elämän mukana, nähdä ja elää tätä hetkeä. Myös nämä raskaatkin päivät jotka mennään pohjalla. On elettävä nykyhetkeä ja maistettava joka hetkeä vaikka maku olisikin joskus kitkeräkin. Päivä kerrallaan.

Lue lisää

Luin tuota edellistä viestiketjua. Siellä on ollut tosi vilkas kirjoittelu. Silmät vaan väsyy niin helposti. Lasien kanssa joutuu tarkkaan tiirailemaan. Kaikki ensimmäiset merkkipäivät yksin ovatkin varmasti raskaita. Tässä tuntee itsensäkin välillä kuin lapseksi, joka kiukuttelee. Kaikki tunteet on niin pinnalla. Hermostuu ja itkee ihan mitättömistäkin asioista. Kaksi mukavaa pikkutyttöä tuli päivällä kysymään, josko he saisivat silittää koiraani. Sanoin, että kyllä se sopii, mutta koirani on hyvin huonokuuloinen( on 12-vuotias). Toinen tytöistä sanoi, etä pitäisiköhän se sitten viedä korvalääkärille.
Semmottes se näkyy menevän, että välillä ahdistaa enemmän ja sitte taas helpottaa. Lyöty kirjoitti tuolla edellisellä palstalla, että miksi hyvä ja kunnollinen mies kuolee ja juopot ym. saavat elää. (Tämä ei ole sanatarkka lainaus, mutta käsitin ajatuksen näin). Itse olin ensin(kun mieheni syöpä todettiin), katkera, kun näin terasseilla vanhempia miehiä oluella). Ajattelin, että noikin tuolla vaan nauttii kesästä ja mieheni makaa sairaalassa. Hänellä oli huonekavarina erittäin mukava nuori mies, joka menehtyi myös aivosyöpään vähän ennen miestäni. Näin kuolinilmoituksen lehdestä. Nuoren menehtyminen taas vähentää omaa katkeruutta. Voimia taas kaikille huomiseen!

mardo kirjoitti:

Luin tuota edellistä viestiketjua. Siellä on ollut tosi vilkas kirjoittelu. Silmät vaan väsyy niin helposti. Lasien kanssa joutuu tarkkaan tiirailemaan. Kaikki ensimmäiset merkkipäivät yksin ovatkin varmasti raskaita. Tässä tuntee itsensäkin välillä kuin lapseksi, joka kiukuttelee. Kaikki tunteet on niin pinnalla. Hermostuu ja itkee ihan mitättömistäkin asioista. Kaksi mukavaa pikkutyttöä tuli päivällä kysymään, josko he saisivat silittää koiraani. Sanoin, että kyllä se sopii, mutta koirani on hyvin huonokuuloinen( on 12-vuotias). Toinen tytöistä sanoi, etä pitäisiköhän se sitten viedä korvalääkärille.
Semmottes se näkyy menevän, että välillä ahdistaa enemmän ja sitte taas helpottaa. Lyöty kirjoitti tuolla edellisellä palstalla, että miksi hyvä ja kunnollinen mies kuolee ja juopot ym. saavat elää. (Tämä ei ole sanatarkka lainaus, mutta käsitin ajatuksen näin). Itse olin ensin(kun mieheni syöpä todettiin), katkera, kun näin terasseilla vanhempia miehiä oluella). Ajattelin, että noikin tuolla vaan nauttii kesästä ja mieheni makaa sairaalassa. Hänellä oli huonekavarina erittäin mukava nuori mies, joka menehtyi myös aivosyöpään vähän ennen miestäni. Näin kuolinilmoituksen lehdestä. Nuoren menehtyminen taas vähentää omaa katkeruutta. Voimia taas kaikille huomiseen!

Lue lisää

Hyvää yötä Mardo

Olen lukenut paljon Martti Lindqvistin kirjoja ja arvostanut hänen käsityksiään elämästä. Olen ollut yksissä nuoremman tyttäreni kummin häissä missä Martti toimitti vihkimisen. Puhuin joskus pojalleni Martin ajatuksista ja kun Martti sitten kuoli niin poikani sanoi: -miksi kaikki hyvät ihmiset kuolevat aiemmin?

En usko, että "hyvillä" tai "huonoilla" ihmisillä olisi jokin järjestys ja kuka meistä on hyvä ja kuka huono. Ehkä se kysymys olikin sitä, että niitä ns. "hyviä" olisi tarvittu vielä keskuudessamme.

elämän kulkuri kirjoitti:

Pitäisi virrata mukana, nähdä ja elää tätä hetkeä. Tuo eteenpäinmeno, kyllä usein tulee taka-askelia ja pudotaankin, niinkuin tänään. Siloin ei aina jaksa edes kirjoittaa. Mutta positiivisena voi sanoa että pudotus ei ole vielä kovin korkea, senverran lähellä pohjaa ollaan...
Tänään on vaimon syntymäpäivä, se ensimmäinen jota vietetään viemällä kynttilä haudalle. Todella raskas tapa viettää syntymäpäivää. Tytärkin oli aamupäivän murjotus tuulella mutta onneksi olo parani iltaa kohti.
Olen kuitenkin suonut itselle ne huonotkin päivät ja tyttärelle myös, nyt on oikeus olla rikki ja silloin pitää vain olla, enkä yritäkään olla tekopirteä. Niitä parempiakin päiviä tulee. Sanoin jo aiemmin kuinka vaimoni rakasti elämää ja piti siitä kiinni loppuun asti. Se on minullekin nyt ohjeena ja esimerkkinä. Mennä elämän mukana, nähdä ja elää tätä hetkeä. Myös nämä raskaatkin päivät jotka mennään pohjalla. On elettävä nykyhetkeä ja maistettava joka hetkeä vaikka maku olisikin joskus kitkeräkin. Päivä kerrallaan.

Lue lisää

Tänään myös meidän tyttömme täyttäisi 21 vuotta.

Kastepisar kirjoitti:

Tänään myös meidän tyttömme täyttäisi 21 vuotta.

sitä ihminen joutuu kestämään tai eihän sitä pakko ole kärsiä,eipä noista lääkäreistäkään apua ollut.

jj kirjoitti:

sitä ihminen joutuu kestämään tai eihän sitä pakko ole kärsiä,eipä noista lääkäreistäkään apua ollut.

Sanotaan, että lääkärit hoitaa ja joku toinen parantaa.

Huomenta Turvamies ja kaikki muut palstan ystävät!

Isäntä herätti minut aamutouhuilullaan jo tuossa kuuden maissa ja kesken makeimpien unien. Minulla tahtovat nyt nuo illat venyä myöhään yöhön ja on vaikea päästä uneen sittenkään. Aamulla uni maittaisi pitempäänkin. Tänään olisin voinutkin nukkua pitkään, mutta kun kerran havahduin, niin noustava oli. Olen jo oppinut, että ei kannata jäädä loikomaan aamuisin ja riskeerata, että ajatukset alkavat harhailla omia teitään ja surumieli saa vallan ja pilaa kenties koko pävän.

Kirjailija Gunilla Bergström (meillä on luettu ja luetaan nyt lastenlasen kanssa hänen kirjojaan Alfons Åberg = Mikko Mallikas) kertoo eräässä TV haastattelussaan: Elämästä voi tippua alas, niin alas, että ei pysty elämään enää kuten pitäisi. Voi tipahtaa niin alas, aivan kellariin asti ja jos sinne ei halua jäädä, niin on pakko alkaa kiivetä kellarin rappuja ylös rappu kerrallaan.
Niitä kellarin rappuja saa kiivetä välillä samaa rappua moneen kertaan, mutta periksikään ei anneta. On koetettava ottaa vaari kaikesta, mitä elämä vielä antaa.
Luin toissapäivänä erään jutun paikallislehdestämme. Siinä haastateltiin tältä meidän lähiseudulta aika iäkästä naista, joka toimi jossakin kotiseutuyhdistyksessä ja hän kertoi, että oli menettänyt kolmesta lapsestaan kaksi. Hän sanoi, että "en kuitenkaan voi surra heitä koko elämääni ", minun on elettävä ja minulla on paljon jäljellä, mistä voin olla kiitollinen elämälle. Hän kertoi, että yrittää aina ottaa elämän valoisammalta puoleltaan ja kuvasi positiivisuuttaan paikkakuntansa ihmisille tyypilliseksi asenteeksi elämään. Huumorilla eteenpäin. Mieheni on samalta paikkakunnalta,mutta hän kokee kyllä monet asiat sen raskaimman kautta. Huumori tietyissa asioissa on sama ja murre tietysti. Heille on tyypillistä tokaista jotakin ja ajatella vasta sitten, että tulikohan nyt sanottua jotakin tyhmää. Siellä onkin sanonta: He finns int naa surrogaat för vete, men he hjälpper ti vaa tyst. = järjen käytölle ei ole korviketta, mutta vaikeneminen on avuksi.

Tämänkin päivän taas, periksi ei anneta.
Ulkona on pakkasta vain -12. Lisää lunta luvassa. Siskoni jäi nyt päivän ennen joulua eläkkeelle, hän täyttää tammikuussa 65 v ja hän oli nyt vapaa lähtemään matkalle, tai oikeastaan miehen työmatkalle mukaan. Olen luvannut hoitaa heidänkin postinsa ja lumenluontinsa. He tulevat kyllä jo uudeksivuodeksi ainakin käymään kotona. Olemme menossa heidän kanssaan teatteriin uudenvuodenaattona. Sisko on innokas teatterissa kävijä ja saa meidätkin lähtemään, muuten ei kai useinkaan tulisi mentyä. Onpahan jotakin odotettavaa.

Avannossa olemme käyneet nyt melko tiuhaan ja minulle se sopii erinomaisesti. Kivut ja kolotukset ovat pysyneet poissa.

Toissapäivänä kävin haudalla ja sytytin siihen irtonaiseen lyhtyyn kynttilän teidän kaikkien rakkaitten muistoksi.
En minäkään poikani läheisyyttä siellä haudalla tunne, mutta haluan kuitenkin. että hauta on hoidettu ja siellä on valoa. Ihan pimeässä hänen hautansa ei ole koskaan. Hauta sijaitsee hautausmaalla sellaisen leveämmän kulkutien varrella ja siihen hänen hautansa läheisyyteen on astettu lamppu,joka loistaa sinne haudalle. Viime käynnillä sen vasta havaitsin siinä. Mitenkähän unissani olen siellä haudalla oikein ennen käynyt ? Ei sitä lamppua sinne vasta nyt varmaankaan ole asennettu.

Tuli taas kirjoitettua sellaista, mistä joku tilapäinen täällä vierailija ei ehkä ymmärrä mitään, mutta te,jotka olette seuranneet palstaa tai olette kokeneet läheisen rakkaan poismenon,niin tuskin ihmettelette mitään. Onneksi kaikki saavat ihan itse valita, millaisilla palstoilla käyvät lukemassa ja kirjoittamassa.

Hyvää päivää kaikille ystävät

Viole kirjoitti:

Huomenta Turvamies ja kaikki muut palstan ystävät!

Isäntä herätti minut aamutouhuilullaan jo tuossa kuuden maissa ja kesken makeimpien unien. Minulla tahtovat nyt nuo illat venyä myöhään yöhön ja on vaikea päästä uneen sittenkään. Aamulla uni maittaisi pitempäänkin. Tänään olisin voinutkin nukkua pitkään, mutta kun kerran havahduin, niin noustava oli. Olen jo oppinut, että ei kannata jäädä loikomaan aamuisin ja riskeerata, että ajatukset alkavat harhailla omia teitään ja surumieli saa vallan ja pilaa kenties koko pävän.

Kirjailija Gunilla Bergström (meillä on luettu ja luetaan nyt lastenlasen kanssa hänen kirjojaan Alfons Åberg = Mikko Mallikas) kertoo eräässä TV haastattelussaan: Elämästä voi tippua alas, niin alas, että ei pysty elämään enää kuten pitäisi. Voi tipahtaa niin alas, aivan kellariin asti ja jos sinne ei halua jäädä, niin on pakko alkaa kiivetä kellarin rappuja ylös rappu kerrallaan.
Niitä kellarin rappuja saa kiivetä välillä samaa rappua moneen kertaan, mutta periksikään ei anneta. On koetettava ottaa vaari kaikesta, mitä elämä vielä antaa.
Luin toissapäivänä erään jutun paikallislehdestämme. Siinä haastateltiin tältä meidän lähiseudulta aika iäkästä naista, joka toimi jossakin kotiseutuyhdistyksessä ja hän kertoi, että oli menettänyt kolmesta lapsestaan kaksi. Hän sanoi, että "en kuitenkaan voi surra heitä koko elämääni ", minun on elettävä ja minulla on paljon jäljellä, mistä voin olla kiitollinen elämälle. Hän kertoi, että yrittää aina ottaa elämän valoisammalta puoleltaan ja kuvasi positiivisuuttaan paikkakuntansa ihmisille tyypilliseksi asenteeksi elämään. Huumorilla eteenpäin. Mieheni on samalta paikkakunnalta,mutta hän kokee kyllä monet asiat sen raskaimman kautta. Huumori tietyissa asioissa on sama ja murre tietysti. Heille on tyypillistä tokaista jotakin ja ajatella vasta sitten, että tulikohan nyt sanottua jotakin tyhmää. Siellä onkin sanonta: He finns int naa surrogaat för vete, men he hjälpper ti vaa tyst. = järjen käytölle ei ole korviketta, mutta vaikeneminen on avuksi.

Tämänkin päivän taas, periksi ei anneta.
Ulkona on pakkasta vain -12. Lisää lunta luvassa. Siskoni jäi nyt päivän ennen joulua eläkkeelle, hän täyttää tammikuussa 65 v ja hän oli nyt vapaa lähtemään matkalle, tai oikeastaan miehen työmatkalle mukaan. Olen luvannut hoitaa heidänkin postinsa ja lumenluontinsa. He tulevat kyllä jo uudeksivuodeksi ainakin käymään kotona. Olemme menossa heidän kanssaan teatteriin uudenvuodenaattona. Sisko on innokas teatterissa kävijä ja saa meidätkin lähtemään, muuten ei kai useinkaan tulisi mentyä. Onpahan jotakin odotettavaa.

Avannossa olemme käyneet nyt melko tiuhaan ja minulle se sopii erinomaisesti. Kivut ja kolotukset ovat pysyneet poissa.

Toissapäivänä kävin haudalla ja sytytin siihen irtonaiseen lyhtyyn kynttilän teidän kaikkien rakkaitten muistoksi.
En minäkään poikani läheisyyttä siellä haudalla tunne, mutta haluan kuitenkin. että hauta on hoidettu ja siellä on valoa. Ihan pimeässä hänen hautansa ei ole koskaan. Hauta sijaitsee hautausmaalla sellaisen leveämmän kulkutien varrella ja siihen hänen hautansa läheisyyteen on astettu lamppu,joka loistaa sinne haudalle. Viime käynnillä sen vasta havaitsin siinä. Mitenkähän unissani olen siellä haudalla oikein ennen käynyt ? Ei sitä lamppua sinne vasta nyt varmaankaan ole asennettu.

Tuli taas kirjoitettua sellaista, mistä joku tilapäinen täällä vierailija ei ehkä ymmärrä mitään, mutta te,jotka olette seuranneet palstaa tai olette kokeneet läheisen rakkaan poismenon,niin tuskin ihmettelette mitään. Onneksi kaikki saavat ihan itse valita, millaisilla palstoilla käyvät lukemassa ja kirjoittamassa.

Hyvää päivää kaikille ystävät

Lue lisää

Minut herättää aamuisin koira noin klo 06-07. Nyt ei soi herätyskello 05.30, koska olen vuorotteluvapaalla. Minä otin sitä mieheni omaishoitajuutta varten. Nyt siitä tulikin surutyön aika. Aamulenkillä tulivat mieleen laulun sanat: kristallikirkkaan virran rantaan valkeat joukot riemuin käy. Tämän lauloi kanttori toivomuksestani mieheni hautajaisissa. Löysin sen YouTubesta. Kuuntelin ja itkin, koska se on mielestäni niin kaunis.
Olen lukenut muitakin palstoja. On ihmeelisiä kirjoituksia, joissa pilkataan ja "haukutaan" toisia kirjoittajia. Itsemurhaviestipalstalla eräs kirjoittaa ottavansa itseltään hengen ennen vuodenvaihdetta. Hänen poikansa täyttää sitä ennen 18v. Kirjoittaa olevanssa itse 49v. On vaimokin ja maallista omaisuutta vaikka muille jakaa. Hän kertoo, että omaiset ovat antaneet "siunauksensa" hänen aikeelleen koska ovat huomanneet, että hän ei pysty jatkamaan elämää. Onkohan tämä totta? Jotenkin se vaivaa minua.
Kiitos kynttilästä minunkin puolestani Violelle. Toivottavasti nautit teatterista huomenna.
Turvamiehelle: On mukava, kun näet pojastasi hyviä unia. Itse en nykyisin muista aamulla yhtään unta. Onneksi ei kuitenkan ole painajaisia. niitä näin lapsena tarpeeksi. Oli paljon jotain eläimiä, lehmiä tai hevosia, joita pelkäsin.
On tosi mukava lukea teidän kirjoituksianne. Semmotte ja tämmötte taas tämä päev eletä!

Viole kirjoitti:

Huomenta Turvamies ja kaikki muut palstan ystävät!

Isäntä herätti minut aamutouhuilullaan jo tuossa kuuden maissa ja kesken makeimpien unien. Minulla tahtovat nyt nuo illat venyä myöhään yöhön ja on vaikea päästä uneen sittenkään. Aamulla uni maittaisi pitempäänkin. Tänään olisin voinutkin nukkua pitkään, mutta kun kerran havahduin, niin noustava oli. Olen jo oppinut, että ei kannata jäädä loikomaan aamuisin ja riskeerata, että ajatukset alkavat harhailla omia teitään ja surumieli saa vallan ja pilaa kenties koko pävän.

Kirjailija Gunilla Bergström (meillä on luettu ja luetaan nyt lastenlasen kanssa hänen kirjojaan Alfons Åberg = Mikko Mallikas) kertoo eräässä TV haastattelussaan: Elämästä voi tippua alas, niin alas, että ei pysty elämään enää kuten pitäisi. Voi tipahtaa niin alas, aivan kellariin asti ja jos sinne ei halua jäädä, niin on pakko alkaa kiivetä kellarin rappuja ylös rappu kerrallaan.
Niitä kellarin rappuja saa kiivetä välillä samaa rappua moneen kertaan, mutta periksikään ei anneta. On koetettava ottaa vaari kaikesta, mitä elämä vielä antaa.
Luin toissapäivänä erään jutun paikallislehdestämme. Siinä haastateltiin tältä meidän lähiseudulta aika iäkästä naista, joka toimi jossakin kotiseutuyhdistyksessä ja hän kertoi, että oli menettänyt kolmesta lapsestaan kaksi. Hän sanoi, että "en kuitenkaan voi surra heitä koko elämääni ", minun on elettävä ja minulla on paljon jäljellä, mistä voin olla kiitollinen elämälle. Hän kertoi, että yrittää aina ottaa elämän valoisammalta puoleltaan ja kuvasi positiivisuuttaan paikkakuntansa ihmisille tyypilliseksi asenteeksi elämään. Huumorilla eteenpäin. Mieheni on samalta paikkakunnalta,mutta hän kokee kyllä monet asiat sen raskaimman kautta. Huumori tietyissa asioissa on sama ja murre tietysti. Heille on tyypillistä tokaista jotakin ja ajatella vasta sitten, että tulikohan nyt sanottua jotakin tyhmää. Siellä onkin sanonta: He finns int naa surrogaat för vete, men he hjälpper ti vaa tyst. = järjen käytölle ei ole korviketta, mutta vaikeneminen on avuksi.

Tämänkin päivän taas, periksi ei anneta.
Ulkona on pakkasta vain -12. Lisää lunta luvassa. Siskoni jäi nyt päivän ennen joulua eläkkeelle, hän täyttää tammikuussa 65 v ja hän oli nyt vapaa lähtemään matkalle, tai oikeastaan miehen työmatkalle mukaan. Olen luvannut hoitaa heidänkin postinsa ja lumenluontinsa. He tulevat kyllä jo uudeksivuodeksi ainakin käymään kotona. Olemme menossa heidän kanssaan teatteriin uudenvuodenaattona. Sisko on innokas teatterissa kävijä ja saa meidätkin lähtemään, muuten ei kai useinkaan tulisi mentyä. Onpahan jotakin odotettavaa.

Avannossa olemme käyneet nyt melko tiuhaan ja minulle se sopii erinomaisesti. Kivut ja kolotukset ovat pysyneet poissa.

Toissapäivänä kävin haudalla ja sytytin siihen irtonaiseen lyhtyyn kynttilän teidän kaikkien rakkaitten muistoksi.
En minäkään poikani läheisyyttä siellä haudalla tunne, mutta haluan kuitenkin. että hauta on hoidettu ja siellä on valoa. Ihan pimeässä hänen hautansa ei ole koskaan. Hauta sijaitsee hautausmaalla sellaisen leveämmän kulkutien varrella ja siihen hänen hautansa läheisyyteen on astettu lamppu,joka loistaa sinne haudalle. Viime käynnillä sen vasta havaitsin siinä. Mitenkähän unissani olen siellä haudalla oikein ennen käynyt ? Ei sitä lamppua sinne vasta nyt varmaankaan ole asennettu.

Tuli taas kirjoitettua sellaista, mistä joku tilapäinen täällä vierailija ei ehkä ymmärrä mitään, mutta te,jotka olette seuranneet palstaa tai olette kokeneet läheisen rakkaan poismenon,niin tuskin ihmettelette mitään. Onneksi kaikki saavat ihan itse valita, millaisilla palstoilla käyvät lukemassa ja kirjoittamassa.

Hyvää päivää kaikille ystävät

Lue lisää

Hei Viola ja kaikki toisetkin

Kiva kun kirjoitit ja kiitos kynttilästä jonka sytytit lyhtyyn myös pojalleni

Tökkiikö teillä tämä Suomi24 muilla? minulla se menee jatkuvasti jumiin ja uudelleen kirjaudutava sivulla jotta se toimisi. Voi olla, että koneessani on liian vähän muistia. Olen tilannut sitä lisää ja odotan sen saapuvan huomenna. Mikko Malikkalla on hyvä vertaus kellarista ja rappusista. Olen koettanut lukea Eija Palosaaren kirjaa Lupa särkyä - Kriisistä elämään aina illalla pienen pätkän ennen nukahtamista. Pienissä pätkissä lukeminen on joskus hyväksi mutta tässä kirjassa ajatus katkeaa jos jää vain pätkiin. Minule tämä kirja antaa rohkeutta olla se mikä olen ja monet tunteeni osoittautuvat kirjan mukaan normaaleille sokkiin kuuluvaksi. Kirja selittää myös miksi muisti pätkii ja miksi jotkut asiat laukaisevat sokin uudelleen.

Tanskan vieraat lähtivät junalla Helsinkiin ja lentävät sieltä huomenna kotiin. Hain pikku pojan meille. Leikittiin ilta, saunottiin vastalla ja kylvetin pojan ammeessa. Nukahti syliini ja nukkuu nyt omassa sängyssään makuuhuoneessamme. Ihana poika.

Pakkasta vain -9 astetta. Lunta tuli reilusti ja kokoajan tulee lisää. Lähialueellamme sattui liikenne onnettomuus jossa on ainakin kaksi kuollut. Surua, murhetta ja sokkia on nyt jossakin. Toivottavasti se Luoja olisi siellä paikalla. Kaikkea hyvää sinulle ja teille toisillekin. Isän kätteen yönne. Saa nähdä näenkö vielä tänäkin yönä unta pojastani.

kun Sinä.Haaveet oli minullakin seurata tyttären onnellista odotus aikaa kaikki toivo ja haaveet meni tyttären mukana hautaan puolet minustakin.

jj kirjoitti:

kun Sinä.Haaveet oli minullakin seurata tyttären onnellista odotus aikaa kaikki toivo ja haaveet meni tyttären mukana hautaan puolet minustakin.

Kuka lähtee ja milloin joko sairauden tai tapaturmaisesti sitä lähimmäinen ei voi ymmärtää järjllisesti. Mullakin oli puolison kuoltua sellainen tunne että tämä oli pilaa,että se tulee kohta mutta eipä tullutkaan. Nyt isänsä menettänyt yritä hoitaa itsesi hyvin sillä sinussa kasvaa uusi tulevaisuus ja sinulla tuntuu olevan myös voimia auttaa äitiäsi. Voimia sinulle ja tällä sivustolla saa kyllä hyvää tekstiä lukea mutta suru on kaikille yksilöllistä mutta se myös tämän sivun yhdistävä voima.

Hei Iskää ikävä

kirjoituksestasi saa hyvinkin tolkun. Ole tervetullut kirjoittamaan.

Voimia sinulle ja lämpöiset onnittelut raskaudestasi. Surussa ja ikävässä on painimista sinullakin ja raskaus herkistää tunteitasi entistä enemmän. Olen aivan varma, että isäsi on tuntenut rakkautesi ja haluaa sinun ja perheesi voivan hyvin. Poikani kuoleman jälkeen kysyin naapurin papilta, että missä poikani on nyt? Hän vastasi: - henkimaailmassa. Kysyin, että missä henkimaailma on? Hän sanoi: - tässä aivan lähellämme. Raamatussakin sitä kuvataan ohueksi verhoksi välillämme. Ei se silloin ole parin metrin syvyydessä multaa. Rakkaus on tunne joka pystyy menemään ja tulemaan minne vain. Sitä ei pidättele ovet ja lukot. Pidä nyt hyvä huoli itsestäsi ja vauvasta. Kiva jos pysyt palstalla ja kerrot kuulumisiasi. Isän kätteen yösi.

menetin äitini vuoden 2010 kesällä äkillisesti. en olisi ikinä arvannut että äiti kuolisi niin. en kuitenkaan tajunnu asiaa heti ja hautajaisia järjestin kuin mitä vain juhlia ja kappelissa istuessa mietin että äiti ei makaa arkussa vaa on jossain matkalla. nyt on kulunut puoli vuotta ja mieleni on aivan sekaisin. en tiedä mitä minun pitäisi ajatella ja odotan äitiä vieläkin takaisin. kauhea ikävä on.

Otan osaa suruusi. Kerroit, että olit paljon isäsi luona sairaalassa. Tulee mieleen oma tyttäreni, joka tuli myös joka päivä isäänsä katsomaan. Saat olla hyvillä mielin siitä, että jaksoit. Helppoa se ei aina ole lähteä sairaalaan. Olit hyvänä tukena myös äidillesi. Isän ja tyttären välillä on ilmeisesti usein vielä suurempi kiintymys ja rakkaus, kuin äidin ja tyttären. Tyttäret pysyvät isin pikkutyttöinä. Kyllä sinun isäsi näkee sinun pikkuisesi, vaikka ei täällä maan päällä papaksi saanutkaan tulla. Hän haluaa, että pidät itsestäsi huolta, että kaikki menee hyvin. Oikein paljon voimia sinulle ja myös äidillesi! Olisi mukava vielä lukea kuulumisiasi, jos jaksat kirjoitella.

Hei Jj

Katkeruus on yksi tunne tunnemyrskyssä ja siksi surussa ihan normaalia. Älä nyt ainakaan juuri nyt pidä taukoa kirjoituksissasi sillä nythän sitäkin tunnetta pitää koettaa käsitellä. Se on osa sitä toipumisprosessia shokista.

Turvamies kirjoitti:

Hei Jj

Katkeruus on yksi tunne tunnemyrskyssä ja siksi surussa ihan normaalia. Älä nyt ainakaan juuri nyt pidä taukoa kirjoituksissasi sillä nythän sitäkin tunnetta pitää koettaa käsitellä. Se on osa sitä toipumisprosessia shokista.

Lue lisää

On tullut yön aikana vähän lisää lunta. Nyt on alle 8 astetta pakkasta. Ajattelin lähteä kävellen kauemmas markettiin. Äiti soitti eilen ja kertoi käyneensä mieheni haudalla. Sanoi, että ei löytänyt lyhtyä sieltä lumen alta. Laittoivat kuitenkin siskoni kanssa viiden vrk:n öljykynttilän palamaan. Äitini täyttää keväällä 82v ja on jo kovin huono liikkumaan. Mieheni oli Savon poikia. Hänet on haudattu minun synnyinkuntaani tänne etelään. Se on myös meidän mökkikunta. Sieltä meidän piti ostaa eläkkeellä ollessa asunto.
Lohduttava tuo turvamiehen kertomus raamatusta, että henkimaailma on vain ohuen verhon päässä meistä. Vaikka kynttilöitä sytytänkin haudalle, ei minullakaan ole tunne, että mieheni on siellä. Hän on joka paikassa, missä minäkin. Oikein paljon taas voimia kaikille tälle päivälle. Erityisesti sinulle iskää ikävöivä.

Turvamies kirjoitti:

Hei Jj

Katkeruus on yksi tunne tunnemyrskyssä ja siksi surussa ihan normaalia. Älä nyt ainakaan juuri nyt pidä taukoa kirjoituksissasi sillä nythän sitäkin tunnetta pitää koettaa käsitellä. Se on osa sitä toipumisprosessia shokista.

Lue lisää

Katkeruus... Täytyy tunnustaa että kyllä se minullakin joskus nostaa päätään. Varsinkin joskus kun näen pariskuntia liikkeellä toteuttamassa suunnitelmiaan. Meidän suunitelmat laskettiin sinne kirkkomaahan. Tai kun kuulen jonkun syövästä joka löydettiin ajoissa, on hoidettu ja paranemassa. Vaimoni kävi toista vuotta erikoissairaanhoidossa, ei diagnoosia. Kaikki arvot hyviä ja lääkärit vakuutti ettei se ole mitään vaarallista. Kunnes se oli, eikä mitään ollut tehtävissä. Ei hoitoja. Jälkiviisaana voi sanoa että syöpä olisi ollut löydettävissä jo vuotta aiemmin. Jos se olisi löydetty heti olisinko nyt tässä kirjoittamassa tälle palstalle. En varmaan - vielä. Totuus on se että hänellä kuitenkin oli syöpä. Se on sairaus joka pitää ihmistä pilkkanaan, antaa toivoa ja sitten vie sen. Ja mikä olisi elämän laatu ihmisellä joka rakasti sitä, raskaiden hoitojen aikana eikä tulevaisuudesta varmuutta. Mutta elämää kuitenkin. Siksi katkeruus joskus huonoina päivinä nostaa päätään.
Katkeruutta olen yrittänyt torjua menemällä eteenpäin. Tai ainakin yrittämällä mennä. Mikä on se tehtävä elämässäni kun olen vielä täällä. Ihminen on utelias, hän kuitenkin haluaa nähdä mitä tulevaisuus tuo, ehkä etsiä sitä elämän tarkoitusta. Mutta onko elämän tarkoitus, niinkuin onnikin, tässä jä nyt. Onko se tässä koneella istumista ja kirjoittamista, siis juuri tässä hetkessä ja päivässä. Onko se elämä itse. Katkeruus on myrkkyä elämälle, siksi olen yrittänyt tietoisesti torjua sitä. Viha on usein katkeruuden seuralainen. Näiden yhteistyö saa pahaa jälkeä niin maailmalla kuin ihmisen sisälläkin. Niitäkään ei voi tässä menetyksen tunnemyrskyssä aina välttää. Kuitenkin jotenkin niitä työstämällä ja eteenpäinmenolla olen yrittänyt vaikutusta vähentää. Päivä kerrallaan.

elämän kulkuri kirjoitti:

Katkeruus... Täytyy tunnustaa että kyllä se minullakin joskus nostaa päätään. Varsinkin joskus kun näen pariskuntia liikkeellä toteuttamassa suunnitelmiaan. Meidän suunitelmat laskettiin sinne kirkkomaahan. Tai kun kuulen jonkun syövästä joka löydettiin ajoissa, on hoidettu ja paranemassa. Vaimoni kävi toista vuotta erikoissairaanhoidossa, ei diagnoosia. Kaikki arvot hyviä ja lääkärit vakuutti ettei se ole mitään vaarallista. Kunnes se oli, eikä mitään ollut tehtävissä. Ei hoitoja. Jälkiviisaana voi sanoa että syöpä olisi ollut löydettävissä jo vuotta aiemmin. Jos se olisi löydetty heti olisinko nyt tässä kirjoittamassa tälle palstalle. En varmaan - vielä. Totuus on se että hänellä kuitenkin oli syöpä. Se on sairaus joka pitää ihmistä pilkkanaan, antaa toivoa ja sitten vie sen. Ja mikä olisi elämän laatu ihmisellä joka rakasti sitä, raskaiden hoitojen aikana eikä tulevaisuudesta varmuutta. Mutta elämää kuitenkin. Siksi katkeruus joskus huonoina päivinä nostaa päätään.
Katkeruutta olen yrittänyt torjua menemällä eteenpäin. Tai ainakin yrittämällä mennä. Mikä on se tehtävä elämässäni kun olen vielä täällä. Ihminen on utelias, hän kuitenkin haluaa nähdä mitä tulevaisuus tuo, ehkä etsiä sitä elämän tarkoitusta. Mutta onko elämän tarkoitus, niinkuin onnikin, tässä jä nyt. Onko se tässä koneella istumista ja kirjoittamista, siis juuri tässä hetkessä ja päivässä. Onko se elämä itse. Katkeruus on myrkkyä elämälle, siksi olen yrittänyt tietoisesti torjua sitä. Viha on usein katkeruuden seuralainen. Näiden yhteistyö saa pahaa jälkeä niin maailmalla kuin ihmisen sisälläkin. Niitäkään ei voi tässä menetyksen tunnemyrskyssä aina välttää. Kuitenkin jotenkin niitä työstämällä ja eteenpäinmenolla olen yrittänyt vaikutusta vähentää. Päivä kerrallaan.

Lue lisää

Niin, ja parempaa Uutta Vuotta kaikille!

elämän kulkuri kirjoitti:

Niin, ja parempaa Uutta Vuotta kaikille!

Hyvää (tai ainakin parempaa) Uutta Vuotta 2011 teille kaikille ! Viola perhe

Viole kirjoitti:

Hyvää (tai ainakin parempaa) Uutta Vuotta 2011 teille kaikille ! Viola perhe

Hyvää alkavaa Uutta Vuotta myös täältä!
Eteenpäin on menty kukin tahoillamme,toiset pitemmän ajan surussa,toiset lyhyemmän.
Itse olen tyytyväinen omaan elämääni,olen pystynyt työstämään suruani ja jatkamaan elämääni eteenpäin.Kun joskus aloitin tällä palstalla olin vielä aivan maassa ajoittain, mieheni kuoli v.2000 31 vuotiaana.Joskus sitä miettii että missä olisimme nyt jos hän oisi vielä rinnallani...

Kaikkea hyvää teille kaikille,vuodelle 2011!

Anseliga68 kirjoitti:

Hyvää alkavaa Uutta Vuotta myös täältä!
Eteenpäin on menty kukin tahoillamme,toiset pitemmän ajan surussa,toiset lyhyemmän.
Itse olen tyytyväinen omaan elämääni,olen pystynyt työstämään suruani ja jatkamaan elämääni eteenpäin.Kun joskus aloitin tällä palstalla olin vielä aivan maassa ajoittain, mieheni kuoli v.2000 31 vuotiaana.Joskus sitä miettii että missä olisimme nyt jos hän oisi vielä rinnallani...

Kaikkea hyvää teille kaikille,vuodelle 2011!

Lue lisää

Onnea vuodelle 2011! Niin hyvää vuotta kun vain pystymme näillä mielillä viettämään.
Raketteja jo täällä ympärillä ammutaan, se on ollut aina minusta kivaa touhua, mutta tänä vuonna jätämme sen väliin ja katselemme vain.

Majni kirjoitti:

Onnea vuodelle 2011! Niin hyvää vuotta kun vain pystymme näillä mielillä viettämään.
Raketteja jo täällä ympärillä ammutaan, se on ollut aina minusta kivaa touhua, mutta tänä vuonna jätämme sen väliin ja katselemme vain.

Lue lisää

Voimarikasta vuotta teille kaikille 2011

Pikku Aurinkoni päätti nousta klo. 4. Nostin pojan sängystään viereemme nukuttaakseni hänet uudelleen mutta alkoi ihan virkeänä visertämään ja rallattelemaa joten nousimme puuron ja kahvin laittoon klo. 4.30. Nukuttiin kuitenkin 6.30 - 7.30 olohuoneen sohvalla ennen varsinaista ylösnousua. Poika nautti ulkona kun vedin häntä rattikelkalla. Poika nousi välillä seisomaan kelkassa ja kuulin korvissani hänen äitinsä äänen "ei saa nousta seisomaan, nyt istumaan". Meistä se oli hienoa ja kun turvallisesti se tehtiin niin meitä se nauratti tuntui jotenkin hienolle. Näin ajetaan välillä moottorikelkallakin ja näin se saadaan paremmin hallintaan (sitähän ei äiti ymmärrä).

On ihanan levollista olla kahden kotona. Tänään olikin aika kovat lumityöt. Lunta tulikin vuorokaudessa ainakin 25 cm. Sitä kolatessa ja lingolla ajellessa tuli mieleen mittayksikkö helvetisti.

Olen lukenut sitä psykologin kirjaa ja siinä on paljon mainintoja katkeruudesta. Sitä pidetään ihan normaalina tunteena kuuluvana suruun. Jokaisessa surussa siihen on omat yksityiskohtansa ja hetkensä. Minäkin olen sitä
vahvasti tuntenut aika-ajoittain. Ehkä enempikin surun alkuvaiheessa.

Ei meilläkään raketteja ammuta. Ei edes jaksettu kynttilöitä sytyttää pihalyhtyihin. Ei ole mitenkään juhlava olotila. Enempikin lepoa ja rauhaa vailla. Koira murahtelee kun kuulee ulkoa niiden pauketta. Pitää ääntä jotenkin outona mutta ei pelkää. Isän kätteen vuoden vaihtuminen ja kirjoitelkaa.

Turvamies kirjoitti:

Voimarikasta vuotta teille kaikille 2011

Pikku Aurinkoni päätti nousta klo. 4. Nostin pojan sängystään viereemme nukuttaakseni hänet uudelleen mutta alkoi ihan virkeänä visertämään ja rallattelemaa joten nousimme puuron ja kahvin laittoon klo. 4.30. Nukuttiin kuitenkin 6.30 - 7.30 olohuoneen sohvalla ennen varsinaista ylösnousua. Poika nautti ulkona kun vedin häntä rattikelkalla. Poika nousi välillä seisomaan kelkassa ja kuulin korvissani hänen äitinsä äänen "ei saa nousta seisomaan, nyt istumaan". Meistä se oli hienoa ja kun turvallisesti se tehtiin niin meitä se nauratti tuntui jotenkin hienolle. Näin ajetaan välillä moottorikelkallakin ja näin se saadaan paremmin hallintaan (sitähän ei äiti ymmärrä).

On ihanan levollista olla kahden kotona. Tänään olikin aika kovat lumityöt. Lunta tulikin vuorokaudessa ainakin 25 cm. Sitä kolatessa ja lingolla ajellessa tuli mieleen mittayksikkö helvetisti.

Olen lukenut sitä psykologin kirjaa ja siinä on paljon mainintoja katkeruudesta. Sitä pidetään ihan normaalina tunteena kuuluvana suruun. Jokaisessa surussa siihen on omat yksityiskohtansa ja hetkensä. Minäkin olen sitä
vahvasti tuntenut aika-ajoittain. Ehkä enempikin surun alkuvaiheessa.

Ei meilläkään raketteja ammuta. Ei edes jaksettu kynttilöitä sytyttää pihalyhtyihin. Ei ole mitenkään juhlava olotila. Enempikin lepoa ja rauhaa vailla. Koira murahtelee kun kuulee ulkoa niiden pauketta. Pitää ääntä jotenkin outona mutta ei pelkää. Isän kätteen vuoden vaihtuminen ja kirjoitelkaa.

Lue lisää

Hyvää uuttavuotta 2011.

Majni kirjoitti:

Onnea vuodelle 2011! Niin hyvää vuotta kun vain pystymme näillä mielillä viettämään.
Raketteja jo täällä ympärillä ammutaan, se on ollut aina minusta kivaa touhua, mutta tänä vuonna jätämme sen väliin ja katselemme vain.

Lue lisää

minunkin puolestani kaikille, jotka palstalla käyvät. Yksin tässä kuuntelen Kari Tapion konserttia. Koira nukkuu vieressä. Vähän pelottaakin, kuinka ikävältä vielä alkaa tuntumaan. Voi sitä ajatella niinkin, että siellä utuverhon takana Tapiokin laulelee meidän omillemme. Kunpa tosiaan pääsisi itsekin siitä katkeruudesta, joka kalvaa päivittäin. Me saimme sentään olla avioliitossa 36v. Kumma, kun nykyisin muistelee enemmän juuri niitä alkuaikoja. Hyvä, kun ihminen saa kerran elämässään kohdata sen suuren rakkauden.
Katselen ikkunasta, kun näkyy raketteja taivaalla. Koirani pelkäsi aikaisemmin pauketta. Ei enää, kun ei kuule. Käyn myös tuolla syöpäyhdistyksen sivuilla. Ihailen suuresti ihmisiä, jotka levinneestä syövästä huolimatta jaksavat olla taistelumielellä. Välillä tosin on niin maassa, että ajattelee, että jos itsekin olisi kuolemassa syöpään, niin mitä nopeammin sen parempi. Kuolema kun ei enää pelota. Ei ole kuin yksi lapsi, joten ei olisi suurta saattojoukkoa. Tämä nyt oli tällainen itsekäs viesti, mutta sitä se kaipaus teettää.
Kiitos jokaiselle kirjoittajalle! Meillä kaikilla on surumme, mutta toisiamme tukien menemme eteenpäin.

mardo kirjoitti:

minunkin puolestani kaikille, jotka palstalla käyvät. Yksin tässä kuuntelen Kari Tapion konserttia. Koira nukkuu vieressä. Vähän pelottaakin, kuinka ikävältä vielä alkaa tuntumaan. Voi sitä ajatella niinkin, että siellä utuverhon takana Tapiokin laulelee meidän omillemme. Kunpa tosiaan pääsisi itsekin siitä katkeruudesta, joka kalvaa päivittäin. Me saimme sentään olla avioliitossa 36v. Kumma, kun nykyisin muistelee enemmän juuri niitä alkuaikoja. Hyvä, kun ihminen saa kerran elämässään kohdata sen suuren rakkauden.
Katselen ikkunasta, kun näkyy raketteja taivaalla. Koirani pelkäsi aikaisemmin pauketta. Ei enää, kun ei kuule. Käyn myös tuolla syöpäyhdistyksen sivuilla. Ihailen suuresti ihmisiä, jotka levinneestä syövästä huolimatta jaksavat olla taistelumielellä. Välillä tosin on niin maassa, että ajattelee, että jos itsekin olisi kuolemassa syöpään, niin mitä nopeammin sen parempi. Kuolema kun ei enää pelota. Ei ole kuin yksi lapsi, joten ei olisi suurta saattojoukkoa. Tämä nyt oli tällainen itsekäs viesti, mutta sitä se kaipaus teettää.
Kiitos jokaiselle kirjoittajalle! Meillä kaikilla on surumme, mutta toisiamme tukien menemme eteenpäin.

Lue lisää

Vietin uudenvuoden aaton anopin, tämän miesystävän ja kälyni kanssa enimmäkseen tv:n ääressä. Ja selvin päin. Piti vielä ajaa kotiin, joten en nauttinut yhtään alkoholia. Täällä kotona olisi jos jotakin tarjolla mutta sekä keuhkoputkentulehdus että antibioottikuuri saavat jättämään holilliset juomat toiseen kertaan. Ajaessani kotiin päin pääsivät tunteet valtaan ja välilä oli vaikea nähdä tietä. Yhtäkkiä oli vain niin järjettömän kova ikävä miestäni. Ja raskaalta tuntuu edelleen. Josko tänä vuonna pääsisin mieheni luokse? Isäni odottaa siellä myös. Kävin haudoilla aiemmin illalla sytyttämässä kynttilät niin isälle kuin miehellenikin. Minulla on tapana painaa vasemman käteni jälki mieheni haudalle hänen rintansa kohdalle ja samalla pyydän, että hän tulisi hakemaan minut luokseen. Jätin paljaan käteni jäljen tänäänkin lumeen ja toistin toiveeni. Montako kertaa toive on lausuttava ennen kuin se toteutuu?
Tiedän olevani kuin rikkinäinen levy mutta niin olenkin rikki. Pysyvästi. Kuten Mardo yllä kirjoittaa, kuolema ei enää pelota. Kun olen menettänyt kaksi elämäni tärkeintä miestä peräkkäisinä vuosina, niin ei todellakaan enää pelkää kuolemaa vaan päinvastoin. Anoppini sanoi vain vähän aikaa sitten, että hän vain odottaa (kuolemaa).. ja tajusin samalla, että sehän oli myös minun syyni muuttaa tänne kotiseudulle takaisin: odotan milloin on minun vuoroni.
Raskaita mutta rehellisiä tuntemuksia näin vuoden ensimmäisen vuorokauden ensimmäisinä tunteina. Olkoon vuoden loppujen vuorokausien tunnit paremmin jaksettavissa.
Kun vaan jostain löytäisi sen voiman lähteen...

Lyöty kirjoitti:

Vietin uudenvuoden aaton anopin, tämän miesystävän ja kälyni kanssa enimmäkseen tv:n ääressä. Ja selvin päin. Piti vielä ajaa kotiin, joten en nauttinut yhtään alkoholia. Täällä kotona olisi jos jotakin tarjolla mutta sekä keuhkoputkentulehdus että antibioottikuuri saavat jättämään holilliset juomat toiseen kertaan. Ajaessani kotiin päin pääsivät tunteet valtaan ja välilä oli vaikea nähdä tietä. Yhtäkkiä oli vain niin järjettömän kova ikävä miestäni. Ja raskaalta tuntuu edelleen. Josko tänä vuonna pääsisin mieheni luokse? Isäni odottaa siellä myös. Kävin haudoilla aiemmin illalla sytyttämässä kynttilät niin isälle kuin miehellenikin. Minulla on tapana painaa vasemman käteni jälki mieheni haudalle hänen rintansa kohdalle ja samalla pyydän, että hän tulisi hakemaan minut luokseen. Jätin paljaan käteni jäljen tänäänkin lumeen ja toistin toiveeni. Montako kertaa toive on lausuttava ennen kuin se toteutuu?
Tiedän olevani kuin rikkinäinen levy mutta niin olenkin rikki. Pysyvästi. Kuten Mardo yllä kirjoittaa, kuolema ei enää pelota. Kun olen menettänyt kaksi elämäni tärkeintä miestä peräkkäisinä vuosina, niin ei todellakaan enää pelkää kuolemaa vaan päinvastoin. Anoppini sanoi vain vähän aikaa sitten, että hän vain odottaa (kuolemaa).. ja tajusin samalla, että sehän oli myös minun syyni muuttaa tänne kotiseudulle takaisin: odotan milloin on minun vuoroni.
Raskaita mutta rehellisiä tuntemuksia näin vuoden ensimmäisen vuorokauden ensimmäisinä tunteina. Olkoon vuoden loppujen vuorokausien tunnit paremmin jaksettavissa.
Kun vaan jostain löytäisi sen voiman lähteen...

Lue lisää

on taas aloitettu koiran kanssa lenkillä. Asteita on -2.9 ja tulee hiljalleen lunta. Kai tässä pitäisi lähteä yksinäänkin lenkille. Siten saa vähän enemmän vauhtia. Koiran kanssa se on yhtä haistelua ja pysähtelyä. Kaksi viestiä sain eilen ja äiti soitti. Olin nukahtanut kesken telkkarin katsomisen ja heräsin 24.10. Vielä paukkui, mutta minusta vähemmän, kun aikaisempina vuosina.
Turvamiehen pikku Aurinko on varmasti ihana elämän lahja. Itsellä, kun ei ole lapsenlasta, sitä ajattelee, kuinka paljon pieni ihminen toisi elämään sisältöä. No, kaikki eivät saa edes omaa lasta tai hänet otetaan pois.
Sinulle lyöty toivon voimia joka päivälle.
Kaikille muillekin jaksamista.

Lyöty kirjoitti:

Vietin uudenvuoden aaton anopin, tämän miesystävän ja kälyni kanssa enimmäkseen tv:n ääressä. Ja selvin päin. Piti vielä ajaa kotiin, joten en nauttinut yhtään alkoholia. Täällä kotona olisi jos jotakin tarjolla mutta sekä keuhkoputkentulehdus että antibioottikuuri saavat jättämään holilliset juomat toiseen kertaan. Ajaessani kotiin päin pääsivät tunteet valtaan ja välilä oli vaikea nähdä tietä. Yhtäkkiä oli vain niin järjettömän kova ikävä miestäni. Ja raskaalta tuntuu edelleen. Josko tänä vuonna pääsisin mieheni luokse? Isäni odottaa siellä myös. Kävin haudoilla aiemmin illalla sytyttämässä kynttilät niin isälle kuin miehellenikin. Minulla on tapana painaa vasemman käteni jälki mieheni haudalle hänen rintansa kohdalle ja samalla pyydän, että hän tulisi hakemaan minut luokseen. Jätin paljaan käteni jäljen tänäänkin lumeen ja toistin toiveeni. Montako kertaa toive on lausuttava ennen kuin se toteutuu?
Tiedän olevani kuin rikkinäinen levy mutta niin olenkin rikki. Pysyvästi. Kuten Mardo yllä kirjoittaa, kuolema ei enää pelota. Kun olen menettänyt kaksi elämäni tärkeintä miestä peräkkäisinä vuosina, niin ei todellakaan enää pelkää kuolemaa vaan päinvastoin. Anoppini sanoi vain vähän aikaa sitten, että hän vain odottaa (kuolemaa).. ja tajusin samalla, että sehän oli myös minun syyni muuttaa tänne kotiseudulle takaisin: odotan milloin on minun vuoroni.
Raskaita mutta rehellisiä tuntemuksia näin vuoden ensimmäisen vuorokauden ensimmäisinä tunteina. Olkoon vuoden loppujen vuorokausien tunnit paremmin jaksettavissa.
Kun vaan jostain löytäisi sen voiman lähteen...

Lue lisää

Hei kaikille

Taas jäin miettimään rajan tuonpuoleista ja oman elämän tarkoitusta

Jälleen näkemisen toivossa olen minäkin elänyt ja useasti siten kirjoittanut. Rajan tuo puoli on meille täysyin tuntematonta. Mitä siellä on ja miten siellä toimitaan? Monet sinne halajavat pitävät itsestään selvänä, että pääsevät rakkaansa luo. Ottaen huomioon, että siellä on aika paljon porukkaa niin onko varmaa löytää juuri se halajamansa. Odottaako hän yksinomaan minua jollakin sisäänkäynnin portilla vai olisiko hänellä siellä muuta tekemistä? En minäkään tiedä tuonpuoleisesta mutta jotenkin perstuntumalla tuntuu siltä, että siellä on kaikki toisin kuin täällä. Ei avio- tai avoliittoja. Ei samanlaista ilmaston lämpenemistä ja vähälumisia talvia kuin täällä mistä on jo neljä vuotta täällä puhuttu. Ei euroja ja ei E10 bensaa. Jotain siellä kuitenkin on ja se miten elämme täällä saattaa olla jotain heijastumaa sitten siellä. Aikaa siellä tuskin tunnetaan. Me taas elämme täällä ajassa voimme määritellä toiveeksemme josko tänä vuonna.

Mikä sitteen on tehtävämme täällä ja mitä varten olemme syntyneet tänne? Synnyttikö äitini minut ainoastaan puolisoani varten vai onko minulla ihan itsenäinen oma paikka ja tehtävä tässä minun elämässä? Jossakin aikaisemma kirjoituksessa oli tuttu slougani - hanki oma elämä! Kehoitus huokuu sitä, ettei olisi sitä omaa elämää milloinkaan ollut ja nyt se sitten pitäisi hankkia. Minulla on omasta mielestäni ollut aina oma elämä mutta paljon löysin sille tarvetta hankkia sitä lisää. Oman elämän eläminen tarkoittaa sitä, että en elä toisille ja toisillakin on oma elämä. Eivät he elä tai eläneet elämäänsä minua varten.

Kenellä on jo oma elämä niin sitä ei tarvitse hankkia. Kenellä on sitä vähän voi hankkia lisää ja ne keneltä se puuttuu kokonaan: - hanki oma elämä!

Lyöty kirjoitti:

Vietin uudenvuoden aaton anopin, tämän miesystävän ja kälyni kanssa enimmäkseen tv:n ääressä. Ja selvin päin. Piti vielä ajaa kotiin, joten en nauttinut yhtään alkoholia. Täällä kotona olisi jos jotakin tarjolla mutta sekä keuhkoputkentulehdus että antibioottikuuri saavat jättämään holilliset juomat toiseen kertaan. Ajaessani kotiin päin pääsivät tunteet valtaan ja välilä oli vaikea nähdä tietä. Yhtäkkiä oli vain niin järjettömän kova ikävä miestäni. Ja raskaalta tuntuu edelleen. Josko tänä vuonna pääsisin mieheni luokse? Isäni odottaa siellä myös. Kävin haudoilla aiemmin illalla sytyttämässä kynttilät niin isälle kuin miehellenikin. Minulla on tapana painaa vasemman käteni jälki mieheni haudalle hänen rintansa kohdalle ja samalla pyydän, että hän tulisi hakemaan minut luokseen. Jätin paljaan käteni jäljen tänäänkin lumeen ja toistin toiveeni. Montako kertaa toive on lausuttava ennen kuin se toteutuu?
Tiedän olevani kuin rikkinäinen levy mutta niin olenkin rikki. Pysyvästi. Kuten Mardo yllä kirjoittaa, kuolema ei enää pelota. Kun olen menettänyt kaksi elämäni tärkeintä miestä peräkkäisinä vuosina, niin ei todellakaan enää pelkää kuolemaa vaan päinvastoin. Anoppini sanoi vain vähän aikaa sitten, että hän vain odottaa (kuolemaa).. ja tajusin samalla, että sehän oli myös minun syyni muuttaa tänne kotiseudulle takaisin: odotan milloin on minun vuoroni.
Raskaita mutta rehellisiä tuntemuksia näin vuoden ensimmäisen vuorokauden ensimmäisinä tunteina. Olkoon vuoden loppujen vuorokausien tunnit paremmin jaksettavissa.
Kun vaan jostain löytäisi sen voiman lähteen...

Lue lisää

Ei lapsi vaan avioliitto. Nimittäin älkää nyt loukkaantuko mutta suosittelen lukemaan viimeisimmästä ET-lehdestä kahden lesken solmimasta uudesta avioliitosta ja häistä. Ja tämä ei-niin-nuori morsian oli saattohoitanut äitinsä ja miehensä, surrut aikansa, menettänyt vielä poikansakin ja silti löytänyt uuden miehen ja niinpä menivät oikein naimisiin. Kyllä se elämä jatkuu.

aika aikaansa kutaki kirjoitti:

Ei lapsi vaan avioliitto. Nimittäin älkää nyt loukkaantuko mutta suosittelen lukemaan viimeisimmästä ET-lehdestä kahden lesken solmimasta uudesta avioliitosta ja häistä. Ja tämä ei-niin-nuori morsian oli saattohoitanut äitinsä ja miehensä, surrut aikansa, menettänyt vielä poikansakin ja silti löytänyt uuden miehen ja niinpä menivät oikein naimisiin. Kyllä se elämä jatkuu.

Lue lisää

Hei

ET lehti ei vielä tavoita minua, enkä minä lehteä mutta uskon tuon onnellisen tapauksen olevan rohkeaa ja sitä elämää mihin sisältyy myös se onnellisuus. Tähän kuitenkin tarvitaan sopiva aika ja kutakuinkin kunnossa oleva oma elämä. Kiitos rohkaisevasta kirjoituksesta. Niitä ei koskaan ole liikaa surevan elämässä. Lehdissä on automainoksiakin mutta ei aina ole sopiva aika ostaa uutta autoa. Siihenkin vaikuttaa monet tekijät. Kannattaa kuitenkin katsella, että minkälaisia on tarjolla ja olisiko juuri minulle sopivaa. Olenkin katselut viimeaikoina automainoksia vaikka ei nyt olo ihan pakkoa vaihtaa.

Moi Jj

Joko katkeruus on alkanut helpottaa? Tulehan palstalle. Kerro vaikka enneunista niin ajatukset on toisaalla.

mardo kirjoitti:

On tullut yön aikana vähän lisää lunta. Nyt on alle 8 astetta pakkasta. Ajattelin lähteä kävellen kauemmas markettiin. Äiti soitti eilen ja kertoi käyneensä mieheni haudalla. Sanoi, että ei löytänyt lyhtyä sieltä lumen alta. Laittoivat kuitenkin siskoni kanssa viiden vrk:n öljykynttilän palamaan. Äitini täyttää keväällä 82v ja on jo kovin huono liikkumaan. Mieheni oli Savon poikia. Hänet on haudattu minun synnyinkuntaani tänne etelään. Se on myös meidän mökkikunta. Sieltä meidän piti ostaa eläkkeellä ollessa asunto.
Lohduttava tuo turvamiehen kertomus raamatusta, että henkimaailma on vain ohuen verhon päässä meistä. Vaikka kynttilöitä sytytänkin haudalle, ei minullakaan ole tunne, että mieheni on siellä. Hän on joka paikassa, missä minäkin. Oikein paljon taas voimia kaikille tälle päivälle. Erityisesti sinulle iskää ikävöivä.

Lue lisää

Missä kohden raamattua puhutaan, että henkimaailma on vain ohuen verhon päässä meistä?

Tämäkin vuosi on sitten aluillaan. En oikein osaa ajatella mitä odotan alkaneelta vuodelta. Elämää kuitenkin. Tämä elämähän on meille lahja. Sen lahjan puolesta vaimoni taisteli mutta jäi toiseksi. Kun on nähnyt viereltä rakkaansa kuoleman ei enää pelkää kuolemaa. Eikä pelkää myöskään elämää. Kuolema tulee jokaiselle vuorollaan. Omaa vuoroa odotellessa minä haluan elää jokaisen päivän, pitäen kuitenkin mielessä että joskus tulee se viimeinen. Jostain se voima siihen tulee, ehkä paljon siitä vaimoni elämänhalusta. Jotenkin tunnen olevani sen velkaa hänelle. Ja uskon että vaimoni seuraa meitä sen utuverhon takana ja on sitten vastassa kun aika tulee. Mutta siihen saakka jokainen päivä on lahja. Tulee surullisia päiviä, ehkä katkeriakin ja kaikkia muitakin, mutta eihän kukaan ole luvannutkaan ainaista ruusutarhaa. Näin vuoden alussa taas mennään eteenpäin - päivä kerrallaan. Hankitaan uutta elämää ja uutta sisältöä nykyiseen elämään. Voimia kaikille eteenpäin arjessa.

elämän kulkuri kirjoitti:

Tämäkin vuosi on sitten aluillaan. En oikein osaa ajatella mitä odotan alkaneelta vuodelta. Elämää kuitenkin. Tämä elämähän on meille lahja. Sen lahjan puolesta vaimoni taisteli mutta jäi toiseksi. Kun on nähnyt viereltä rakkaansa kuoleman ei enää pelkää kuolemaa. Eikä pelkää myöskään elämää. Kuolema tulee jokaiselle vuorollaan. Omaa vuoroa odotellessa minä haluan elää jokaisen päivän, pitäen kuitenkin mielessä että joskus tulee se viimeinen. Jostain se voima siihen tulee, ehkä paljon siitä vaimoni elämänhalusta. Jotenkin tunnen olevani sen velkaa hänelle. Ja uskon että vaimoni seuraa meitä sen utuverhon takana ja on sitten vastassa kun aika tulee. Mutta siihen saakka jokainen päivä on lahja. Tulee surullisia päiviä, ehkä katkeriakin ja kaikkia muitakin, mutta eihän kukaan ole luvannutkaan ainaista ruusutarhaa. Näin vuoden alussa taas mennään eteenpäin - päivä kerrallaan. Hankitaan uutta elämää ja uutta sisältöä nykyiseen elämään. Voimia kaikille eteenpäin arjessa.

Lue lisää

Hyvää Uutta Vuotta kaikille.
Tuokoon tämä vuosi teille kaikille voimaa jatkaa eteenpäin elämässä, surusta ja ikävästä huolimatta.
Tuokoon se mukanaan jotain uutta ja kaunista teidän elämäänne.

elämän kulkuri kirjoitti:

Tämäkin vuosi on sitten aluillaan. En oikein osaa ajatella mitä odotan alkaneelta vuodelta. Elämää kuitenkin. Tämä elämähän on meille lahja. Sen lahjan puolesta vaimoni taisteli mutta jäi toiseksi. Kun on nähnyt viereltä rakkaansa kuoleman ei enää pelkää kuolemaa. Eikä pelkää myöskään elämää. Kuolema tulee jokaiselle vuorollaan. Omaa vuoroa odotellessa minä haluan elää jokaisen päivän, pitäen kuitenkin mielessä että joskus tulee se viimeinen. Jostain se voima siihen tulee, ehkä paljon siitä vaimoni elämänhalusta. Jotenkin tunnen olevani sen velkaa hänelle. Ja uskon että vaimoni seuraa meitä sen utuverhon takana ja on sitten vastassa kun aika tulee. Mutta siihen saakka jokainen päivä on lahja. Tulee surullisia päiviä, ehkä katkeriakin ja kaikkia muitakin, mutta eihän kukaan ole luvannutkaan ainaista ruusutarhaa. Näin vuoden alussa taas mennään eteenpäin - päivä kerrallaan. Hankitaan uutta elämää ja uutta sisältöä nykyiseen elämään. Voimia kaikille eteenpäin arjessa.

Lue lisää

löytyminen oli tosiaan hieno asia. Pelkäsin lukiessa, että josko on vielä kadoksissa. Meidän koiran pentu (oli silloin 4v) oli meillä "mökkikylässä" ja oli viikon kateissa. Etsittiin aamuhämäristä yömyöhään. Oli jälkikoirakin apuna. Ilmoitettiin lehdissä, netissä ja laitettiin varmaan sata ilmoitusta laajalle alueelle puihin ja postilaatikoihin. Ilmoitettiin takseille, metsästäjille(oli hirvenmetsästysaika) jne. Laitettiin kaksi pieneläinpyytäjän loukkua(isoa häkkiä, joissa koira ei olisi vahingoittunut). Toinen vietiin kauemmaksi pellon reunaan ja toinen laitettiin oman pihan nurkkaan. Meille kerrottiin, että jos koira on joutunut esim. auton töytäisemäksi se voi muuttua niin araksi, että käy vain pihalla ja lähtee taas pois. Koira lähti ilmeisesti kissan perässä ja juoksi tielle. Mieheni kuuli auton äänen ja paukauksen. Hän oli tulossa koirien kanssa metsälenkiltä ja silloin tämä toinen juoksikin mökkimme ohittavaa polkua tielle. Olin täällä töissä ja lähdimme kiireesti tyttären kanssa etsimään. Kummallisinta oli, että koira hävisi kuin tuhka tuuleen. Kurkittiin kaikki ojarummut, puiden alustatjne. Oli kauhea pelko siitä, että miten pahasti hän on loukkaantunut. Auto ei pysähtynyt. Liekö edes huomannut. Sitä pihaloukkua sitten kurkin ikkunasta aamuyön tunnit. Sanottiin, että silloin koira liikkuu. Ja voi sitä riemua, kun yhtenä aamuna kurkistin terassille. Siellä se kadonnut nukkui. Meitä neuvottiin laittamaan sinne tutunhajuisia vaatteita. Koira oli selvinnyt muutamalla naarmulla.
Kyl siin oma elämä hankkimises viäl aika pali appu tarvita, mut taas päästi yks päev ettippäi. Ruppe niin pali väsyttämähä, et taera men koht nukkumaha. Koettaka pärjätä!

mardo kirjoitti:

löytyminen oli tosiaan hieno asia. Pelkäsin lukiessa, että josko on vielä kadoksissa. Meidän koiran pentu (oli silloin 4v) oli meillä "mökkikylässä" ja oli viikon kateissa. Etsittiin aamuhämäristä yömyöhään. Oli jälkikoirakin apuna. Ilmoitettiin lehdissä, netissä ja laitettiin varmaan sata ilmoitusta laajalle alueelle puihin ja postilaatikoihin. Ilmoitettiin takseille, metsästäjille(oli hirvenmetsästysaika) jne. Laitettiin kaksi pieneläinpyytäjän loukkua(isoa häkkiä, joissa koira ei olisi vahingoittunut). Toinen vietiin kauemmaksi pellon reunaan ja toinen laitettiin oman pihan nurkkaan. Meille kerrottiin, että jos koira on joutunut esim. auton töytäisemäksi se voi muuttua niin araksi, että käy vain pihalla ja lähtee taas pois. Koira lähti ilmeisesti kissan perässä ja juoksi tielle. Mieheni kuuli auton äänen ja paukauksen. Hän oli tulossa koirien kanssa metsälenkiltä ja silloin tämä toinen juoksikin mökkimme ohittavaa polkua tielle. Olin täällä töissä ja lähdimme kiireesti tyttären kanssa etsimään. Kummallisinta oli, että koira hävisi kuin tuhka tuuleen. Kurkittiin kaikki ojarummut, puiden alustatjne. Oli kauhea pelko siitä, että miten pahasti hän on loukkaantunut. Auto ei pysähtynyt. Liekö edes huomannut. Sitä pihaloukkua sitten kurkin ikkunasta aamuyön tunnit. Sanottiin, että silloin koira liikkuu. Ja voi sitä riemua, kun yhtenä aamuna kurkistin terassille. Siellä se kadonnut nukkui. Meitä neuvottiin laittamaan sinne tutunhajuisia vaatteita. Koira oli selvinnyt muutamalla naarmulla.
Kyl siin oma elämä hankkimises viäl aika pali appu tarvita, mut taas päästi yks päev ettippäi. Ruppe niin pali väsyttämähä, et taera men koht nukkumaha. Koettaka pärjätä!

Lue lisää

Jotenkin olen aina ajatellut (ja lukenut yms.), että kuoleman hetkellä meitä on vastassa ne omat sukulaiset ja läheiset, jotka ovat poistuneet luotamme jo aiemmin. Minusta on todella pelottavaa, että joutuisimme jonnekin, missä olisi vain valtava määrä väkeä eikä yhtään tuttua, rakasta paikalla ohjaamassa ja opastamassa. Se ei olisi taivas vaan helvetti. Mutta taas; mistäs sitä tietää kumpaan paikkaan itse kukin kuuluu. Tilinteon hetki on sitten aikanaan.
Olen itsekin aika ahdistunut siitä, että suru kalvaa samalla tavalla kuin ennenkin tai joskus jopa pahemmin. Menetinkö minä muita enemmän? En kai...
Toki voisin kirjoittaa palstalle totuuden vastaisestikin mutta keitä se silloin palvelisi.

Ne, jotka ovat jo polun eteenpäin elämässään löytäneet tai se on näkösällä, ovat onnekkaita.

Lyöty kirjoitti:

Jotenkin olen aina ajatellut (ja lukenut yms.), että kuoleman hetkellä meitä on vastassa ne omat sukulaiset ja läheiset, jotka ovat poistuneet luotamme jo aiemmin. Minusta on todella pelottavaa, että joutuisimme jonnekin, missä olisi vain valtava määrä väkeä eikä yhtään tuttua, rakasta paikalla ohjaamassa ja opastamassa. Se ei olisi taivas vaan helvetti. Mutta taas; mistäs sitä tietää kumpaan paikkaan itse kukin kuuluu. Tilinteon hetki on sitten aikanaan.
Olen itsekin aika ahdistunut siitä, että suru kalvaa samalla tavalla kuin ennenkin tai joskus jopa pahemmin. Menetinkö minä muita enemmän? En kai...
Toki voisin kirjoittaa palstalle totuuden vastaisestikin mutta keitä se silloin palvelisi.

Ne, jotka ovat jo polun eteenpäin elämässään löytäneet tai se on näkösällä, ovat onnekkaita.

Lue lisää

Hyvää huomenta Lyöty

Totuudessa kannattaa aina pysyä

Kun kirjoitin, että oletan rajan tuolla puolen olevan paljon porukkaa niin ajatus perustuu siihen, että tältä puolen on ainakin ollut paljon lähtijöitä. Siis matemaattinen olettamus. En todellakaan tiedä, että missä he kaikki ovat. Minäkin uskon, että suvulla ja rakkaudella on merkityksensä vielä rajan tuolla puolen ja toivon eniten sitä, että he olisivat vastassa minua kun sinne joskus matkaan. Paikka joka on tuntematon sitä tuskin kannattaa pelätä jo senkään takia ettei tiedä siitä mitään. Enempi kannattaa pelätä täällä maallisella vaelluksella todellisia vaaroja mitä on jo olemassa. Mitä tulee helvettiin niin siitä on ihan yhtä vähän tietoa. Jos näiden kahden paikan välillä on jonkinlainen kilpailuasema niin jätän voittajan ratkaisun sille joka päättää minne kukin menee. Sitä emme me ihmiset päätä. Puhutaan ja kirjoitetaan, että usko on avain päästä parempaan. Siihen samaan ketjuun kuuluu myös toivo ja rakkaus. Näillä eväillä on hyvä taivaltaa täällä se pätkä mikä on annettu elettäväksi.

Turvamies kirjoitti:

Hyvää huomenta Lyöty

Totuudessa kannattaa aina pysyä

Kun kirjoitin, että oletan rajan tuolla puolen olevan paljon porukkaa niin ajatus perustuu siihen, että tältä puolen on ainakin ollut paljon lähtijöitä. Siis matemaattinen olettamus. En todellakaan tiedä, että missä he kaikki ovat. Minäkin uskon, että suvulla ja rakkaudella on merkityksensä vielä rajan tuolla puolen ja toivon eniten sitä, että he olisivat vastassa minua kun sinne joskus matkaan. Paikka joka on tuntematon sitä tuskin kannattaa pelätä jo senkään takia ettei tiedä siitä mitään. Enempi kannattaa pelätä täällä maallisella vaelluksella todellisia vaaroja mitä on jo olemassa. Mitä tulee helvettiin niin siitä on ihan yhtä vähän tietoa. Jos näiden kahden paikan välillä on jonkinlainen kilpailuasema niin jätän voittajan ratkaisun sille joka päättää minne kukin menee. Sitä emme me ihmiset päätä. Puhutaan ja kirjoitetaan, että usko on avain päästä parempaan. Siihen samaan ketjuun kuuluu myös toivo ja rakkaus. Näillä eväillä on hyvä taivaltaa täällä se pätkä mikä on annettu elettäväksi.

Lue lisää

saa aina kirjoittaa rehellisesti. Koska olemme yksilöitä, koemme asiat eri tavalla. Sinä lyöty kirjoitat, että olet ahdistunut, koska suru ei helpota. Minusta tänne palstalle saa nimenoman kirjoittaa surustaan, ahdistuksestaan ja ikävästään. Se on hienoa, jos se edes hiukkasen auttaa kirjoittajaa. Olisi kai se kamalaa, jos vielä lisättäisiin ahdistusta, sanomalla että nyt olet surrut tarpeeksi kauan.
On sitten toinen asia tsempata ihmistä eteenpäin. Sitä apua tarvitsee päivittäin. Toisilla on kenelle puhua, mutta toisilla ei. Hautajaisten jälkeen ihminen jää aika yksin. Ei enää useinkaan vointia kysellä, eikä pahoja olojaan viitsi sukulaisilleen aina valittaa. Tuolla itsemurhapalstalla on ihan tarpeeksi ihmisiä(melkein lapsiakin vielä), jotka haluavat päättää päivänsä.
Voimia erityisesti sinulle lyöty. Kaikki kirjoittajat varmasti tarkoittavat parastasi ja haluavat tukea jaksamistasi.

mardo kirjoitti:

saa aina kirjoittaa rehellisesti. Koska olemme yksilöitä, koemme asiat eri tavalla. Sinä lyöty kirjoitat, että olet ahdistunut, koska suru ei helpota. Minusta tänne palstalle saa nimenoman kirjoittaa surustaan, ahdistuksestaan ja ikävästään. Se on hienoa, jos se edes hiukkasen auttaa kirjoittajaa. Olisi kai se kamalaa, jos vielä lisättäisiin ahdistusta, sanomalla että nyt olet surrut tarpeeksi kauan.
On sitten toinen asia tsempata ihmistä eteenpäin. Sitä apua tarvitsee päivittäin. Toisilla on kenelle puhua, mutta toisilla ei. Hautajaisten jälkeen ihminen jää aika yksin. Ei enää useinkaan vointia kysellä, eikä pahoja olojaan viitsi sukulaisilleen aina valittaa. Tuolla itsemurhapalstalla on ihan tarpeeksi ihmisiä(melkein lapsiakin vielä), jotka haluavat päättää päivänsä.
Voimia erityisesti sinulle lyöty. Kaikki kirjoittajat varmasti tarkoittavat parastasi ja haluavat tukea jaksamistasi.

Lue lisää

Mardo kirjoittaa upeasti ja on helppo yhtyä hänen sanoihinsa. Koemme paljon asioita eritavalla mutta kyllä surussa on yhtäläisyyttäkin. Olen lukenut sitä psykologin kirjaa hän kuvaa yhtenä surun vaiheena myös oman kuoleman halun. Minäkin koin saman tunteen ja olin ihan valmis lähtemään sinne minne muutkin on täältä menneet. En kuitenkaan koettanut sitä mitenkään vauhdittaa tai edistää edes toiveilla. Olihan minun kannettava edelleenkin vastuuta itsestäni ja läheisistäni. Sairastuin kuitenkin johonkin tuntemattomaan keuhkokuumeeseen ja olin kuolla siihen sairaalassa. Kun tunsin siellä olevani heikoilla ja lääkärit eivät meinanneet löytää lääkitystä taudin pysäyttämiseksi niin tunsin olevani ihan valmis lähtemään. Sitten kuitenkin lähdin paranemaan ja sitä myötä sitten alkoi elämänkin halu palautumaan. Kaiken tämän jälkeen on pikku Aurinkonikin tullut tähän maailamaan ja voi minua jos olisin siitä jäänyt paitsi.

Taivaan aurinkokaan ei aina paista. Vai paistaako? Ei se mihinkään ole paikaltaan lähtenyt. On vain pilviverhoja edessä tai se on käymässä toisella puolen palloa jotta muutkin pääsisivät nauttimaan sen valosta ja lämmöstä. Näin se menee meilläkin. Surun musta verho välillä estää näkemästä elämää joka on koko ajan paikalla.

Tunteista. Niistä hyvistä, huonoista ja ihan niistä mitä tuntee on palstamme perusta ja tukipilari vertaistuelle. Se on juuri sitä mikä auttaa menemään eteenpäin. Isän kätteen päivänne.

mardo kirjoitti:

saa aina kirjoittaa rehellisesti. Koska olemme yksilöitä, koemme asiat eri tavalla. Sinä lyöty kirjoitat, että olet ahdistunut, koska suru ei helpota. Minusta tänne palstalle saa nimenoman kirjoittaa surustaan, ahdistuksestaan ja ikävästään. Se on hienoa, jos se edes hiukkasen auttaa kirjoittajaa. Olisi kai se kamalaa, jos vielä lisättäisiin ahdistusta, sanomalla että nyt olet surrut tarpeeksi kauan.
On sitten toinen asia tsempata ihmistä eteenpäin. Sitä apua tarvitsee päivittäin. Toisilla on kenelle puhua, mutta toisilla ei. Hautajaisten jälkeen ihminen jää aika yksin. Ei enää useinkaan vointia kysellä, eikä pahoja olojaan viitsi sukulaisilleen aina valittaa. Tuolla itsemurhapalstalla on ihan tarpeeksi ihmisiä(melkein lapsiakin vielä), jotka haluavat päättää päivänsä.
Voimia erityisesti sinulle lyöty. Kaikki kirjoittajat varmasti tarkoittavat parastasi ja haluavat tukea jaksamistasi.

Lue lisää

Kaikki koemme todellakin asiat eri tavalla. Eihän kukaan voi päättää kenenkään surun pituutta. Eikä sitä edes voi mitata. Vaikka elämä ja jokainen sen päivä on minulle tärkeä, ei se poista surua elämästäni. Se on mukana koko ajan. Vuosien kuluessa, jos niitä tulee, suru varmaankin muuttaa muotoaan. Varmasti tällä ei-niin-nuorella morsiammellakin on suru mukana elämässään vaikka hän on löytänyt siihen myös muutakin sisältöä. Suru vain kuuluu nyt minun elämääni. En enää edes osaa kuvitella millaista on elämä ilman sitä. Olen kuitenkin yrittänyt hyväksyä sen osaksi itseäni, ehkä se on sitä elämän kokemusta. Niillä eväillä on kuitenkin jatkettava jotka luoja on antanut. Elämän jatkaminen ja jatkuminen on kuitenkin tärkeää surusta, tuskasta ja katkeruudestakin huolimatta. Tuo itsemurhapalstojen suosio hirvittää minuakin. Miksi monet väsyvät elämään vaikka päällisin puolin elämässä menee hyvin. Puuttuko elämästä sitten sisältö. En ole jaksanut niitä lukea kun oma elämä ei nyt ole helpoimmillaan. Silti jokainen uusi päivä on minulle lahja jota vaalin menemällä sen päivän eteenpäin omien mahdollisuuksieni mukaan.

Totuus, mikä sitten on totuus. Riittääkö ihmisen ymmärrys totuuden käsittämiseen. Kaikki on niin suhteellista.

Turvamies kirjoitti:

Mardo kirjoittaa upeasti ja on helppo yhtyä hänen sanoihinsa. Koemme paljon asioita eritavalla mutta kyllä surussa on yhtäläisyyttäkin. Olen lukenut sitä psykologin kirjaa hän kuvaa yhtenä surun vaiheena myös oman kuoleman halun. Minäkin koin saman tunteen ja olin ihan valmis lähtemään sinne minne muutkin on täältä menneet. En kuitenkaan koettanut sitä mitenkään vauhdittaa tai edistää edes toiveilla. Olihan minun kannettava edelleenkin vastuuta itsestäni ja läheisistäni. Sairastuin kuitenkin johonkin tuntemattomaan keuhkokuumeeseen ja olin kuolla siihen sairaalassa. Kun tunsin siellä olevani heikoilla ja lääkärit eivät meinanneet löytää lääkitystä taudin pysäyttämiseksi niin tunsin olevani ihan valmis lähtemään. Sitten kuitenkin lähdin paranemaan ja sitä myötä sitten alkoi elämänkin halu palautumaan. Kaiken tämän jälkeen on pikku Aurinkonikin tullut tähän maailamaan ja voi minua jos olisin siitä jäänyt paitsi.

Taivaan aurinkokaan ei aina paista. Vai paistaako? Ei se mihinkään ole paikaltaan lähtenyt. On vain pilviverhoja edessä tai se on käymässä toisella puolen palloa jotta muutkin pääsisivät nauttimaan sen valosta ja lämmöstä. Näin se menee meilläkin. Surun musta verho välillä estää näkemästä elämää joka on koko ajan paikalla.

Tunteista. Niistä hyvistä, huonoista ja ihan niistä mitä tuntee on palstamme perusta ja tukipilari vertaistuelle. Se on juuri sitä mikä auttaa menemään eteenpäin. Isän kätteen päivänne.

Lue lisää

et eteenpäin on menty. Olen täällä taustalla ja luen palstaa. vox

marco-vox kirjoitti:

et eteenpäin on menty. Olen täällä taustalla ja luen palstaa. vox

Hei Marco - vox

Mitä olet kertonut palstalla niin ei ole sinunkaan elämän tapale helppo. Tuntuu upealle ja rohkaisevalle kuulla, että eteenpäin olet mennyt. Eikä varmaan nyt muuta tarvitsekkaan kuin mennä eteenpäin. Älä jätä palstaa vaan kirjoita. Sinua tarvitaan täälläkin.

elämän kulkuri kirjoitti:

Kaikki koemme todellakin asiat eri tavalla. Eihän kukaan voi päättää kenenkään surun pituutta. Eikä sitä edes voi mitata. Vaikka elämä ja jokainen sen päivä on minulle tärkeä, ei se poista surua elämästäni. Se on mukana koko ajan. Vuosien kuluessa, jos niitä tulee, suru varmaankin muuttaa muotoaan. Varmasti tällä ei-niin-nuorella morsiammellakin on suru mukana elämässään vaikka hän on löytänyt siihen myös muutakin sisältöä. Suru vain kuuluu nyt minun elämääni. En enää edes osaa kuvitella millaista on elämä ilman sitä. Olen kuitenkin yrittänyt hyväksyä sen osaksi itseäni, ehkä se on sitä elämän kokemusta. Niillä eväillä on kuitenkin jatkettava jotka luoja on antanut. Elämän jatkaminen ja jatkuminen on kuitenkin tärkeää surusta, tuskasta ja katkeruudestakin huolimatta. Tuo itsemurhapalstojen suosio hirvittää minuakin. Miksi monet väsyvät elämään vaikka päällisin puolin elämässä menee hyvin. Puuttuko elämästä sitten sisältö. En ole jaksanut niitä lukea kun oma elämä ei nyt ole helpoimmillaan. Silti jokainen uusi päivä on minulle lahja jota vaalin menemällä sen päivän eteenpäin omien mahdollisuuksieni mukaan.

Totuus, mikä sitten on totuus. Riittääkö ihmisen ymmärrys totuuden käsittämiseen. Kaikki on niin suhteellista.

Lue lisää

Sinulla on tosi hienoja ajatuksia,vaikka olet kokenut juuri suuren menetyksen.Lämmittää mieltä lukea kirjoituksiasi.

Minulla on edeleen tyhjä kolo sydämessäni.mutta eteenpäin on menty.

Anseliga68 kirjoitti:

Sinulla on tosi hienoja ajatuksia,vaikka olet kokenut juuri suuren menetyksen.Lämmittää mieltä lukea kirjoituksiasi.

Minulla on edeleen tyhjä kolo sydämessäni.mutta eteenpäin on menty.

Lue lisää

Eihän se tyhjä kolo sieltä sydämestä koskaan häviä. Sen kanssa on vain jotenkin opittava elämään. Se on sitä eteenpäinmenoa, hetki kerrallaan.

elämän kulkuri kirjoitti:

Eihän se tyhjä kolo sieltä sydämestä koskaan häviä. Sen kanssa on vain jotenkin opittava elämään. Se on sitä eteenpäinmenoa, hetki kerrallaan.

että päivä kerrallaan. Kävely on ihan mukavaa kauniina talvipäivänä. Silti vaan karkasi tänäänkin lenkillä ajatus sairauden aikaiseen toivottomuuteen. Useat itkut tuli itkettyä sairaalan käytävillä. Joskus, kun tultiin tyttären kanssa autolla kotiinpäin, hoin vaan että mä en jaksa enää. Mieheni tähden taas seuraavana päivänä jaksoin.
Puhutaan surutyöstä ja työstähän tuo surun läpikäyminen tosiaan käy.
Huomenna menen työkaverin kanssa kuntosalille. Onpahan vaihtelua.
Kauniita unia ja pärjäilkäähän.

mardo kirjoitti:

että päivä kerrallaan. Kävely on ihan mukavaa kauniina talvipäivänä. Silti vaan karkasi tänäänkin lenkillä ajatus sairauden aikaiseen toivottomuuteen. Useat itkut tuli itkettyä sairaalan käytävillä. Joskus, kun tultiin tyttären kanssa autolla kotiinpäin, hoin vaan että mä en jaksa enää. Mieheni tähden taas seuraavana päivänä jaksoin.
Puhutaan surutyöstä ja työstähän tuo surun läpikäyminen tosiaan käy.
Huomenna menen työkaverin kanssa kuntosalille. Onpahan vaihtelua.
Kauniita unia ja pärjäilkäähän.

Lue lisää

Pakkasta n.10 astetta ja tosi hyvä talvinen päivä tänään vaikka aurinkoa ei näkynytkään. Taas yksi päivä meille lahjaksi. Pilvien lisäksi sitä varjosti nyt elämään kuuluva suru. Tulee vain aina mietittyä kaikkea mitä viime vuonna tapahtui. Eihän se miettimällä siitä muutu mutta minkäs teet. Sitä on tällainen.
Tämä vuoden arkikin alkoi. Tyttö aloitti koulunsa ja itse teen niitä jokapäiväisiä töitäni. Vein korjaamolla olevaan pakuunikin talvirenkaat, nekin varmaan jo pitää vaihtaa alle. En tosin tiedä voiko autolla ajaa kun siinä on tankissa kesälaadun polttoaine. Ainahan voi kokeilla. Oli se ainakin käyntiin lähtenyt jota voi jo pitää pienenä ihmeenä.
Mitään suuria ihmeitä ei nyt tunnu olevan. Tämä surutyön tekeminen jatkuu päivä kerrallaan. Elämä menee vääjäämättä eteenpäin ja yhteinen aikamme jää yhä kauemmaksi, muistojen joukkoon. Peruuttamattomasti.

elämän kulkuri kirjoitti:

Pakkasta n.10 astetta ja tosi hyvä talvinen päivä tänään vaikka aurinkoa ei näkynytkään. Taas yksi päivä meille lahjaksi. Pilvien lisäksi sitä varjosti nyt elämään kuuluva suru. Tulee vain aina mietittyä kaikkea mitä viime vuonna tapahtui. Eihän se miettimällä siitä muutu mutta minkäs teet. Sitä on tällainen.
Tämä vuoden arkikin alkoi. Tyttö aloitti koulunsa ja itse teen niitä jokapäiväisiä töitäni. Vein korjaamolla olevaan pakuunikin talvirenkaat, nekin varmaan jo pitää vaihtaa alle. En tosin tiedä voiko autolla ajaa kun siinä on tankissa kesälaadun polttoaine. Ainahan voi kokeilla. Oli se ainakin käyntiin lähtenyt jota voi jo pitää pienenä ihmeenä.
Mitään suuria ihmeitä ei nyt tunnu olevan. Tämä surutyön tekeminen jatkuu päivä kerrallaan. Elämä menee vääjäämättä eteenpäin ja yhteinen aikamme jää yhä kauemmaksi, muistojen joukkoon. Peruuttamattomasti.

Lue lisää

tuli jonkin verran kokeiltua siellä kuntosalilla. Ei tunnu paljon kuntoa olevan. Painot pitää laittaa melkein pienimpään. Oli muitakin "vähän iäkkäämpiä", joten ei tarvinnut hävetä kuntoaan. Kunnon löylyt vielä otettiin.
Meillä on ollut hieno ilma. Tuli isoja lumihiutaleita hiljalleen. Asteita on -8.4. Tuli mieleen yksi Uuden vuoden aatto, kun nuorina mieheni kanssa kävelimme tansseista kotiin. Käveltiin metsäistä tietä lumisateessa.
Voimia kaikille taas huomiseen!

mardo kirjoitti:

tuli jonkin verran kokeiltua siellä kuntosalilla. Ei tunnu paljon kuntoa olevan. Painot pitää laittaa melkein pienimpään. Oli muitakin "vähän iäkkäämpiä", joten ei tarvinnut hävetä kuntoaan. Kunnon löylyt vielä otettiin.
Meillä on ollut hieno ilma. Tuli isoja lumihiutaleita hiljalleen. Asteita on -8.4. Tuli mieleen yksi Uuden vuoden aatto, kun nuorina mieheni kanssa kävelimme tansseista kotiin. Käveltiin metsäistä tietä lumisateessa.
Voimia kaikille taas huomiseen!

Lue lisää

Hyvää iltaa kaikille

Pitää minunkin ilmoittaa säätila. -15,4 ja sopivan talvista. Kävin koiran kanssa taas metsälenkin vielä illan hämärtyessä. Puhdas valkoinen lumi valaisee upeasti. Oli hienoa katsoa kun koira juoksi umpihangessa välillä upoten korviaan myöten lumeen. Itse koetin pysytellä tekemälläni polulla. Huomasin, että vasta nyt pariin vuoteen näin metsän kauniina ja niin rauhoittavana. Ehkä havaita se näky on jonkinlainen osoitus siitä, että alan pikku hiljaa huomaamaan ympärilläni olevia asioita.

Meidän lava-auto oli ammattioppilaitoksella toista kuukautta laitettavana ja siinä oli tankillinen kesä diseliä. Polttoaine hyytyi -12 asteessa vaikka laitoin tankkiin jäänestoa. Nyt sain tankattua sen talvilaadulla ja laitoin lisäksi vieläkin jäänestoa. Tämä on meidän kolmas auto jolla ajetaan hyvin vähän ja seisoo pihassa suurimman ajan. On vanha mutta erinomaisessa kunnossa. En tiedä, että kannattaako sitä enää pitää vakuutusten ja verojen takia.

Minulla on huono-omatunto tupakan poltosta vaikka en ole enää polttanut paljoa. Kuntosalille pääsy on ollut vain haaveena. En vain sa lähdetyksi. Ennen pojan kuolemaa kävin säännöllisesti salilla ja niin yleiskunto kuin lihaskunto oli hyvä, ellei erinomainen mutta nyt on kaikki toisin senkin suhteen. Fyysinen kunto auttaa jaksamaan henkistäkin kuntoa.

Pikku Aurinkoni oli meillä tyttäreni kanssa tänään käymässä. Vedin poikaa rattikelkalla pihalla ja pelattiin palloa koiran kanssa. Nämä tapaamiset ovat aina niin ihania, kirkkaita helmiä elämän helminauhaan sinne mustienkin helmien joukkoon.

Hyvää yötä ystävät. Olette ajatuksissani.

Turvamies kirjoitti:

Hyvää iltaa kaikille

Pitää minunkin ilmoittaa säätila. -15,4 ja sopivan talvista. Kävin koiran kanssa taas metsälenkin vielä illan hämärtyessä. Puhdas valkoinen lumi valaisee upeasti. Oli hienoa katsoa kun koira juoksi umpihangessa välillä upoten korviaan myöten lumeen. Itse koetin pysytellä tekemälläni polulla. Huomasin, että vasta nyt pariin vuoteen näin metsän kauniina ja niin rauhoittavana. Ehkä havaita se näky on jonkinlainen osoitus siitä, että alan pikku hiljaa huomaamaan ympärilläni olevia asioita.

Meidän lava-auto oli ammattioppilaitoksella toista kuukautta laitettavana ja siinä oli tankillinen kesä diseliä. Polttoaine hyytyi -12 asteessa vaikka laitoin tankkiin jäänestoa. Nyt sain tankattua sen talvilaadulla ja laitoin lisäksi vieläkin jäänestoa. Tämä on meidän kolmas auto jolla ajetaan hyvin vähän ja seisoo pihassa suurimman ajan. On vanha mutta erinomaisessa kunnossa. En tiedä, että kannattaako sitä enää pitää vakuutusten ja verojen takia.

Minulla on huono-omatunto tupakan poltosta vaikka en ole enää polttanut paljoa. Kuntosalille pääsy on ollut vain haaveena. En vain sa lähdetyksi. Ennen pojan kuolemaa kävin säännöllisesti salilla ja niin yleiskunto kuin lihaskunto oli hyvä, ellei erinomainen mutta nyt on kaikki toisin senkin suhteen. Fyysinen kunto auttaa jaksamaan henkistäkin kuntoa.

Pikku Aurinkoni oli meillä tyttäreni kanssa tänään käymässä. Vedin poikaa rattikelkalla pihalla ja pelattiin palloa koiran kanssa. Nämä tapaamiset ovat aina niin ihania, kirkkaita helmiä elämän helminauhaan sinne mustienkin helmien joukkoon.

Hyvää yötä ystävät. Olette ajatuksissani.

Lue lisää

Tänään on taas turhan kylmää -22 astetta. Parempi tehdä sisätöitä kun ei ole pakko mennä ulos. Vaikka oikeastaan pitäisi kun joku oli käynyt peruuttamassa postilaatikon hajalle. No, jos vielä odottelen että tuhon tekijä käy korjaamassa sen itse...
Tuon vanhan pakun pitäminen on kyllä aika kallista noiden uusien käyttömaksujen takia. Varsinkin jos ajoja on vähän. Auto olikin jo seisonnassa mutta otin sen uudelleen käyttön kesällä kun vaimon kunto huononi ja siinä voi kuljettaa pyörätuolia. Viimeisen kerran käytiin shoppailemassa 2 päivää ennen hänen kuolemaansa. Ne reissut todella piristivät häntä muttä sitten tuli lähdön aika. Ne ovat minulle vielä niitä kirkkaita helmiä elämän helminauhassa, vaikkakin jo sairauden varjostamia. Viimeiset perheen yhteiset matkat.
Päivät jatkuu niitä helmiä muistellen ja uskoen että vielä uusiakin tulee ja löytyy. Päivä kerrallaan eteenpäin.

elämän kulkuri kirjoitti:

Tänään on taas turhan kylmää -22 astetta. Parempi tehdä sisätöitä kun ei ole pakko mennä ulos. Vaikka oikeastaan pitäisi kun joku oli käynyt peruuttamassa postilaatikon hajalle. No, jos vielä odottelen että tuhon tekijä käy korjaamassa sen itse...
Tuon vanhan pakun pitäminen on kyllä aika kallista noiden uusien käyttömaksujen takia. Varsinkin jos ajoja on vähän. Auto olikin jo seisonnassa mutta otin sen uudelleen käyttön kesällä kun vaimon kunto huononi ja siinä voi kuljettaa pyörätuolia. Viimeisen kerran käytiin shoppailemassa 2 päivää ennen hänen kuolemaansa. Ne reissut todella piristivät häntä muttä sitten tuli lähdön aika. Ne ovat minulle vielä niitä kirkkaita helmiä elämän helminauhassa, vaikkakin jo sairauden varjostamia. Viimeiset perheen yhteiset matkat.
Päivät jatkuu niitä helmiä muistellen ja uskoen että vielä uusiakin tulee ja löytyy. Päivä kerrallaan eteenpäin.

Lue lisää

Hyrrrr kaikille

Kylmä täälläkin. Ilmalämpöpumpuista alkaa tehot hävitä ja siispä keskityn keskuslämmityksen lisäksi lämmittämään uuneja puulla. Olen onnellisessa asemassa. Minulla on puuntoimittajan yksi vanha mies joka eläkepäivinään tekee polttopuita. Hän toimittaa puut liiteriin pinottuna. Aiemmin hän teki sitä yhdessä vaimonsa kanssa mutta vaimo kuoli syksyllä. Vaikuttaa hyvin yksinäiselle miehelle mutta jatkaa puiden tekoa ja toimittamista. Aamulla oli puoliviiden aikaan vaan -15 pakkasta mutta nyt auringon noustessa on jo - 22 astetta. Näin auringon pimennyksenkin paljaalla silmällä. Auringon vasemmassa laidassa oli sellainen vähän kolmion muotoinen alue. Eipä tuo oikein kiinnosta. Enempi huomioni on aina siinä ettei koko aurinkoa ole näkyvissä. Minulle ainakin meinaa hyvin paljon auringon näkyminen ja syksyn loma Madeiralla oli mielelle terapiaa.

Parhain aurinkoni on tyttären pikku poika. Oli taas niin ihanaa kun he kävivät. Poika on aika täysillä elämässäni ja olemmekin saaneet olla paljon yhdessä. Ne on niitä helmiä joita haluan nyt kerätä musta-valkoiseen nauhaani. Yritän siivoilla alakerran kuntosalia viikonloppuksi josko nyt pääsisin kuntoilemaan. Tai ei se oikeastaan ole pääsemisestä kiinni vaan mielen harmoniasta saavuttaa jotain mitä halajaa vaikka toinen puoli ajatuksesta jarruttaa. Voimia päivääsi Elämän kulkuri ja sitä samaa voimaa kaikille toisillekin.

Turvamies kirjoitti:

Hyrrrr kaikille

Kylmä täälläkin. Ilmalämpöpumpuista alkaa tehot hävitä ja siispä keskityn keskuslämmityksen lisäksi lämmittämään uuneja puulla. Olen onnellisessa asemassa. Minulla on puuntoimittajan yksi vanha mies joka eläkepäivinään tekee polttopuita. Hän toimittaa puut liiteriin pinottuna. Aiemmin hän teki sitä yhdessä vaimonsa kanssa mutta vaimo kuoli syksyllä. Vaikuttaa hyvin yksinäiselle miehelle mutta jatkaa puiden tekoa ja toimittamista. Aamulla oli puoliviiden aikaan vaan -15 pakkasta mutta nyt auringon noustessa on jo - 22 astetta. Näin auringon pimennyksenkin paljaalla silmällä. Auringon vasemmassa laidassa oli sellainen vähän kolmion muotoinen alue. Eipä tuo oikein kiinnosta. Enempi huomioni on aina siinä ettei koko aurinkoa ole näkyvissä. Minulle ainakin meinaa hyvin paljon auringon näkyminen ja syksyn loma Madeiralla oli mielelle terapiaa.

Parhain aurinkoni on tyttären pikku poika. Oli taas niin ihanaa kun he kävivät. Poika on aika täysillä elämässäni ja olemmekin saaneet olla paljon yhdessä. Ne on niitä helmiä joita haluan nyt kerätä musta-valkoiseen nauhaani. Yritän siivoilla alakerran kuntosalia viikonloppuksi josko nyt pääsisin kuntoilemaan. Tai ei se oikeastaan ole pääsemisestä kiinni vaan mielen harmoniasta saavuttaa jotain mitä halajaa vaikka toinen puoli ajatuksesta jarruttaa. Voimia päivääsi Elämän kulkuri ja sitä samaa voimaa kaikille toisillekin.

Lue lisää

tänään patikkaretken kauemmas markettiin. Tarttuihan sieltä jotain mukaankin. Painavaa ei olisi selkärepussa jaksanut kantaakaan. Tein myös pienen satsin sämpylöitä. Kun on nyt tämä tauko palkkatyöstä, niin pitää jotakin ajankulua keksiä. En ole ajanut talvella ollenkaan autoa, joten ei voi mökillekään lähteä. Mies oli meillä autokuskina niin kauan kuin pystyi ajamaan. Viime kesänä piti minun siirtyä kuskiksi. Piti myös opetella mökkisaunan lämmitystä. Sekin oli ennen mieheni hommaa. Ei oikein minulta luonnistunut. Paperia piti lykätä paljon pesään ja tikkuja kului. Kaikki on hakusessa, kuten koko elämä.
Huomenna mennään työkaverini ja hänen lapsenlapsensa kanssa kyläilemään eläkkeelle jääneen työkaverimme luo. Oltiin mieheni kanssa sellaisia koti-ihmisiä, että ei juuri missään käyty. Tykättiin semmoisesta elämästä.
Jaksamista huomiseen!

Turvamies kirjoitti:

Hyrrrr kaikille

Kylmä täälläkin. Ilmalämpöpumpuista alkaa tehot hävitä ja siispä keskityn keskuslämmityksen lisäksi lämmittämään uuneja puulla. Olen onnellisessa asemassa. Minulla on puuntoimittajan yksi vanha mies joka eläkepäivinään tekee polttopuita. Hän toimittaa puut liiteriin pinottuna. Aiemmin hän teki sitä yhdessä vaimonsa kanssa mutta vaimo kuoli syksyllä. Vaikuttaa hyvin yksinäiselle miehelle mutta jatkaa puiden tekoa ja toimittamista. Aamulla oli puoliviiden aikaan vaan -15 pakkasta mutta nyt auringon noustessa on jo - 22 astetta. Näin auringon pimennyksenkin paljaalla silmällä. Auringon vasemmassa laidassa oli sellainen vähän kolmion muotoinen alue. Eipä tuo oikein kiinnosta. Enempi huomioni on aina siinä ettei koko aurinkoa ole näkyvissä. Minulle ainakin meinaa hyvin paljon auringon näkyminen ja syksyn loma Madeiralla oli mielelle terapiaa.

Parhain aurinkoni on tyttären pikku poika. Oli taas niin ihanaa kun he kävivät. Poika on aika täysillä elämässäni ja olemmekin saaneet olla paljon yhdessä. Ne on niitä helmiä joita haluan nyt kerätä musta-valkoiseen nauhaani. Yritän siivoilla alakerran kuntosalia viikonloppuksi josko nyt pääsisin kuntoilemaan. Tai ei se oikeastaan ole pääsemisestä kiinni vaan mielen harmoniasta saavuttaa jotain mitä halajaa vaikka toinen puoli ajatuksesta jarruttaa. Voimia päivääsi Elämän kulkuri ja sitä samaa voimaa kaikille toisillekin.

Lue lisää

Kylmää täälläkin, aamulla ja nytkin -24.
Eilisen päivän vietin Turussa, tulin iltajunalla kotiin.
Päästään taas pikkuhiljaa arkeen tästä ja hyvä niin. Tai oikeastaan on vielä yhdet juhlat tässä ensi viikonloppuna. Vanhempi lapsenlapsi täyttää 6 v.
Perjantaina viettävät ensin lastenjuhlia ja sitten pyhän aikana tulevat sukulaiset juhlimaan sankaria.
Olen ollut jotenkin niin huono kirjoittamaan, tuntuu, että vain toistan niitä samoja moneen kertaan kirjoittamiaan asioita. Välillä mietin, että olenko jotenkin alkanut hyväksyä poikani kuoleman, tai ei, en ole hyväksynyt hänen kuolemanssa, mutta olen hyväksynyt, että ihmisen elämässä nyt vain tapahtuu asioita joihin kukaan ei ole syyllinen.
Onhan tämä suru sittenkin matkan varrella muuttanut muotoaan. Aluksi olin ihan varma, että en kestä poikani kuoleman aiheuttamaa tuskaa, vieläkin ihmettelen, että en kuollut silloin itsekkin.

Uusi vuosi vaihtui meillä ihan rauhallisesti. Olimme siellä teatterissa, vai musikaalihan se oli, siitä Marilyn Monroen Piukat paikat- elokuvasta. Jaksoimme valvoa vuoden vaihtumiseen, katselimme TV:stä senaatintorilta uuden vuoden vastaanottoa (emme jaksaneet raahautua kaupunkimme torille, jossa myös olisi ollut jotakin ohjelmaa). Tavallisesti valamme tinojakin, mutta sitäkään emme viitsineet. Skoolasimme sitten päärynäsiiderillä ja siinä se. Rakettien pauke kuului kyllä vielä pitkään senkin jälkeen, kun itse olimme jo asettuneet nukkumaan.

Olin oikeastaan ajatellut tänään lähteä talviuintiin, mutta kuitenkin tuo kylmyys jäähdytti ne aikeet ja lämmitinkin saunan kotona, mikä on aika harvinaista. Käyn niin paljon uimahallissa ja avantouinnissa saunassa siellä, että kotona vain suihkussa.
Ensi viikolla alkavat taas jumpat sun muut. Hyvä niin. Alan olla niin tosi kangistunut näiden joulunajan löhömisten jälkeen.

Hyvää viikon jatkoa teille kaikille ystäåvät.

Viole kirjoitti:

Kylmää täälläkin, aamulla ja nytkin -24.
Eilisen päivän vietin Turussa, tulin iltajunalla kotiin.
Päästään taas pikkuhiljaa arkeen tästä ja hyvä niin. Tai oikeastaan on vielä yhdet juhlat tässä ensi viikonloppuna. Vanhempi lapsenlapsi täyttää 6 v.
Perjantaina viettävät ensin lastenjuhlia ja sitten pyhän aikana tulevat sukulaiset juhlimaan sankaria.
Olen ollut jotenkin niin huono kirjoittamaan, tuntuu, että vain toistan niitä samoja moneen kertaan kirjoittamiaan asioita. Välillä mietin, että olenko jotenkin alkanut hyväksyä poikani kuoleman, tai ei, en ole hyväksynyt hänen kuolemanssa, mutta olen hyväksynyt, että ihmisen elämässä nyt vain tapahtuu asioita joihin kukaan ei ole syyllinen.
Onhan tämä suru sittenkin matkan varrella muuttanut muotoaan. Aluksi olin ihan varma, että en kestä poikani kuoleman aiheuttamaa tuskaa, vieläkin ihmettelen, että en kuollut silloin itsekkin.

Uusi vuosi vaihtui meillä ihan rauhallisesti. Olimme siellä teatterissa, vai musikaalihan se oli, siitä Marilyn Monroen Piukat paikat- elokuvasta. Jaksoimme valvoa vuoden vaihtumiseen, katselimme TV:stä senaatintorilta uuden vuoden vastaanottoa (emme jaksaneet raahautua kaupunkimme torille, jossa myös olisi ollut jotakin ohjelmaa). Tavallisesti valamme tinojakin, mutta sitäkään emme viitsineet. Skoolasimme sitten päärynäsiiderillä ja siinä se. Rakettien pauke kuului kyllä vielä pitkään senkin jälkeen, kun itse olimme jo asettuneet nukkumaan.

Olin oikeastaan ajatellut tänään lähteä talviuintiin, mutta kuitenkin tuo kylmyys jäähdytti ne aikeet ja lämmitinkin saunan kotona, mikä on aika harvinaista. Käyn niin paljon uimahallissa ja avantouinnissa saunassa siellä, että kotona vain suihkussa.
Ensi viikolla alkavat taas jumpat sun muut. Hyvä niin. Alan olla niin tosi kangistunut näiden joulunajan löhömisten jälkeen.

Hyvää viikon jatkoa teille kaikille ystäåvät.

Lue lisää

Hyvää huomenta Viola ja kaikki toisetkin

Ymmärrän välillä väsymyksen kirjoittamiseen. Vaikka se tuntuu toistamiselta ja tyhjältä niin uskon sen olevan myös merkki eteenpäin menemisestä. Olen hyvin iloinen, että jaksat kirjoittaa. Eilenkin meinasin kirjoittaa: - tule Viola kirjoittamaan mutta sitten sekin tuntui painostukselle ja ajattelin, että jokainen tulee ja menee silloin kun haluaa. Ehkä tässä surussa on jo oppinut elämään virtuaali ystävien kanssa. Monesti olen miettinyt sitäkin, että kaikki hyvä niin kuin huonokin loppuu aikanaan. minä ainakin saan paljon kirjoituksistasi. Kiitos sinulle siitä.

Aloitin eilen pikkuisen kunnostelemaan alakeran kuntosalia. Laitan tänään sinne vähän tapettia ja maalaan hieman. Sähkömies tulee laittamaan lisävalaistusta ja pistorasioita. Pitäisi koettaa päästä säännölliseen liikkumiseen. Koiran kanssa tehdyt kävelylenkit eivät kohenna lihaskuntoa. Joulun aikaan podin useana päivän migreeniä ja ihmettelin sitä itsekin, että miten tämä ei ota loppuakseen. Kun heitin sitten pari hyasinttia roskiin loppuivat särytkin. Ilmeisesti niiden haju oli se aiheuttaja. Samoin on tässä elämässä, että joistakin asioista on luovuttava jotta pääsisi parempaan olotilaan.

Meille tulee taas sukulaisia kylään tänään. Mekin ollaan niitä "koti" ihmisiä ja nautitaan rauhasta mutta pidetään myös vieraista. Joskus sitten huomaa, että kaikki aika mitä onkaan saanut viettää jonkun kanssa onkin "maallista" arvokkaampaa. Voi niitä ihmisiä jotka elävät pakosta yksinäisyyttä.

Koneeni toimii nyt paremmin. Asensin siihen lisämuistia. Itsekkin sitä tarvitsisin. Hyvää alkavaa päivää teille kaikille ja Isän kätteen.

Turvamies kirjoitti:

Hyvää huomenta Viola ja kaikki toisetkin

Ymmärrän välillä väsymyksen kirjoittamiseen. Vaikka se tuntuu toistamiselta ja tyhjältä niin uskon sen olevan myös merkki eteenpäin menemisestä. Olen hyvin iloinen, että jaksat kirjoittaa. Eilenkin meinasin kirjoittaa: - tule Viola kirjoittamaan mutta sitten sekin tuntui painostukselle ja ajattelin, että jokainen tulee ja menee silloin kun haluaa. Ehkä tässä surussa on jo oppinut elämään virtuaali ystävien kanssa. Monesti olen miettinyt sitäkin, että kaikki hyvä niin kuin huonokin loppuu aikanaan. minä ainakin saan paljon kirjoituksistasi. Kiitos sinulle siitä.

Aloitin eilen pikkuisen kunnostelemaan alakeran kuntosalia. Laitan tänään sinne vähän tapettia ja maalaan hieman. Sähkömies tulee laittamaan lisävalaistusta ja pistorasioita. Pitäisi koettaa päästä säännölliseen liikkumiseen. Koiran kanssa tehdyt kävelylenkit eivät kohenna lihaskuntoa. Joulun aikaan podin useana päivän migreeniä ja ihmettelin sitä itsekin, että miten tämä ei ota loppuakseen. Kun heitin sitten pari hyasinttia roskiin loppuivat särytkin. Ilmeisesti niiden haju oli se aiheuttaja. Samoin on tässä elämässä, että joistakin asioista on luovuttava jotta pääsisi parempaan olotilaan.

Meille tulee taas sukulaisia kylään tänään. Mekin ollaan niitä "koti" ihmisiä ja nautitaan rauhasta mutta pidetään myös vieraista. Joskus sitten huomaa, että kaikki aika mitä onkaan saanut viettää jonkun kanssa onkin "maallista" arvokkaampaa. Voi niitä ihmisiä jotka elävät pakosta yksinäisyyttä.

Koneeni toimii nyt paremmin. Asensin siihen lisämuistia. Itsekkin sitä tarvitsisin. Hyvää alkavaa päivää teille kaikille ja Isän kätteen.

Lue lisää

Lyöty..hyvä että olet rehellinen, minusta se on pohja jonka päällä seisomme elämämme aikana. Paljon ajatuksia suru tuo tullessaan, ihan mitä kummallisempia. Siksi onkin ihanaa niin IHANAA lukea täältä ettei itse ole ihan pihalla jo ajatuksineen. Pidetään yhtä..

mardo kirjoitti:

tänään patikkaretken kauemmas markettiin. Tarttuihan sieltä jotain mukaankin. Painavaa ei olisi selkärepussa jaksanut kantaakaan. Tein myös pienen satsin sämpylöitä. Kun on nyt tämä tauko palkkatyöstä, niin pitää jotakin ajankulua keksiä. En ole ajanut talvella ollenkaan autoa, joten ei voi mökillekään lähteä. Mies oli meillä autokuskina niin kauan kuin pystyi ajamaan. Viime kesänä piti minun siirtyä kuskiksi. Piti myös opetella mökkisaunan lämmitystä. Sekin oli ennen mieheni hommaa. Ei oikein minulta luonnistunut. Paperia piti lykätä paljon pesään ja tikkuja kului. Kaikki on hakusessa, kuten koko elämä.
Huomenna mennään työkaverini ja hänen lapsenlapsensa kanssa kyläilemään eläkkeelle jääneen työkaverimme luo. Oltiin mieheni kanssa sellaisia koti-ihmisiä, että ei juuri missään käyty. Tykättiin semmoisesta elämästä.
Jaksamista huomiseen!

Lue lisää

Kun mökkisaunaa lämmitetään harvoin on hormi kylmä ja piipussa saattaa olla ns. ilmalukko. Oletko kokeillut ensin hyvällä vedolla polttaa pieniä paperieriä ennen varsinaista lämmitystä paperilla ja puilla? Saattaa auttaa. rohkeasti autoilemaan, saunan lämmitykseen ja kaikkeen mitä ei aiemmin ole tehnyt. Siinä sitä oppii ja äkkiä saa varmuutta.

milla-äiti kirjoitti:

Lyöty..hyvä että olet rehellinen, minusta se on pohja jonka päällä seisomme elämämme aikana. Paljon ajatuksia suru tuo tullessaan, ihan mitä kummallisempia. Siksi onkin ihanaa niin IHANAA lukea täältä ettei itse ole ihan pihalla jo ajatuksineen. Pidetään yhtä..

Lue lisää

...ja kaikki toisetkin.

Voi kuinka monta kertaa tuntuu,että" on ihan pihalla"...(no sielä mie olen ihan konkreettisestikki,kun lähen tupakille...).

Olen kiitollinen,että löydän teidän kaikkien ajatukset täältä,ketjusta,mihin kukaan meistä ei pitäisi kuulua...

Ennakko aavistuksista tai unista,oli joskus aiemmassa ketjussa puhetta...ajattelin kysyä niistä uusilta ja vanhoilta,josko tulis mieleen ja haluais kertoa niistä meille.( Minun sisko oli nähnyt ennakkounen aikanaan,ei kyllä kertonu minulle heti....kerron ehkä joskus teille sen unen kulun,kuinka paikkansa pitävä uni ja koskettava) .

Voikaa hyvin ystävät

sydän syrjällään kirjoitti:

...ja kaikki toisetkin.

Voi kuinka monta kertaa tuntuu,että" on ihan pihalla"...(no sielä mie olen ihan konkreettisestikki,kun lähen tupakille...).

Olen kiitollinen,että löydän teidän kaikkien ajatukset täältä,ketjusta,mihin kukaan meistä ei pitäisi kuulua...

Ennakko aavistuksista tai unista,oli joskus aiemmassa ketjussa puhetta...ajattelin kysyä niistä uusilta ja vanhoilta,josko tulis mieleen ja haluais kertoa niistä meille.( Minun sisko oli nähnyt ennakkounen aikanaan,ei kyllä kertonu minulle heti....kerron ehkä joskus teille sen unen kulun,kuinka paikkansa pitävä uni ja koskettava) .

Voikaa hyvin ystävät

Lue lisää

neuvoista! Ei tullut aikanaan opeteltua noita puuhia, mitä mies teki. Monet naisihmiset ovat kyllä sinuja kaikkien koneiden ja kodin hommien kanssa. Asuntovaunu onneksi saatiin viime kesänä myytyä pois. Oli monta vuotta mökillä vetämättä. Joku saattoi yöpyä pari kertaa kesässä. Tyttären kanssa käytiin keväällä kiireesti yks ilta mätkäsemässä kukat maahan. Tilasin ne postimyynnistä. Sitten mieheni joutuikin sairaalaan ja kaikki meni päälaelleen. Ensimmäisenä päivänä, kun mentiin kesälomalle, mieheni meni rolaattorin kanssa marjapuskan viereen maistelemaan marjoja. Minä kuskasin tavarat autosta sisälle ja yritin välillä kurkkia ikkunoista, että missä mies viipyy. Lopulta menin katsomaan. Hän oli yrittänyt saunan terassille. Oli siinä polvillaan, enkä meinannut millään saada häntä ylös. Tuli semmonen olo, että hetikö se on lähdettävä kaupunkiin. Loppujen lopuksi siellä oltiin koko lomani. Kyllä niitä jalkojen pettämisiä tuli useita, mutta niin vain mentiin eteenpäin. Mieheni tykkäsi tulla aina mukaan kauppareissuille. Oli mukavaa vaihtelua hänelle istua autossa. Minä vaan aina pelkäsi autosta nousua. Hänen piti pitkän aikaa nojata auton oveen ja pitää päätä alaspäin, että pääsi taas liikkeelle. Ensin oli rollo, sitten pyörätuoli ja viimeksi nostoliinalla hoivatuoliin. Niitä vaiheita sitä kelaa päässään.
Meidän tämänpäiväinen kyläreissu meni mukavasti.
Minä en ole koskaan nähnyt ennakkounia. Nykyisin en muista aamulla, mitä olen nähnyt. Minäkin odotan kovin kirjoituksia. Sitä pohtii, että mitähän kullekin kuuluu. Voimia ja jaksamista kaikille!

sydän syrjällään kirjoitti:

...ja kaikki toisetkin.

Voi kuinka monta kertaa tuntuu,että" on ihan pihalla"...(no sielä mie olen ihan konkreettisestikki,kun lähen tupakille...).

Olen kiitollinen,että löydän teidän kaikkien ajatukset täältä,ketjusta,mihin kukaan meistä ei pitäisi kuulua...

Ennakko aavistuksista tai unista,oli joskus aiemmassa ketjussa puhetta...ajattelin kysyä niistä uusilta ja vanhoilta,josko tulis mieleen ja haluais kertoa niistä meille.( Minun sisko oli nähnyt ennakkounen aikanaan,ei kyllä kertonu minulle heti....kerron ehkä joskus teille sen unen kulun,kuinka paikkansa pitävä uni ja koskettava) .

Voikaa hyvin ystävät

Lue lisää

Niin, rakkaani kuoli traagisella tavalla ja yllättäen n. 1,5 viikkoa sitten. Löysin tämän palstan aivan sattumalta ja olen lukenut lämminhenkisiä kirjoituksianne ja olen varma, että luen tätä säännöllisesti ja aina silloin tällöin kirjoitan itsekin voimieni mukaan. Olen vielä shokissa ja välillä ja tunteet vaihtelevat epätoivon, pohjattoman surun, raivon ja unenkaltaisen horroksen välillä. Sitten kun/jos tämä olotila joskus helpottaa minulla on enemmänkin kirjoitettavaa. Meillä oli hyvin lämmin ja tiivis suhde rakkaani kanssa ja hän oli se sielunpuolikas. Itse näin enneunen muutama päivä ennen hänen kuolemaansa, mutta en sitä pysty vielä kirjoittamaan... edes näin anonyymisti. Samoin hänen viimeisiltä kahdelta päivältään jäi useita pieniä juttuja, jotka tulkitsen jonkinlaisiksi tiedostamattomiksi merkeiksi tulevasta erosta... olenkohan sekoamassa?! Samoin hänen viimeinen lähtönsä minun luota oli enemmän kuin erikoinen ja muista poikkeava (emme siis asuneet yhdessä). Myös hänen kuolinhetkellään minulla oli outo olo ja pakonomainen tarve ottaa yhteyttä, jota en sitten työni vuoksi pystynyt toteuttamaan ja se vainoaa minua varmasti lopun elämääni!!!

Nyt menen saunaan ja sitten sytytän kynttilöitä ympäri taloa edes hitusen valoa tuomaan. Lämpöistä iltaa teille kaikille!

Miksi? Miksi? kirjoitti:

Niin, rakkaani kuoli traagisella tavalla ja yllättäen n. 1,5 viikkoa sitten. Löysin tämän palstan aivan sattumalta ja olen lukenut lämminhenkisiä kirjoituksianne ja olen varma, että luen tätä säännöllisesti ja aina silloin tällöin kirjoitan itsekin voimieni mukaan. Olen vielä shokissa ja välillä ja tunteet vaihtelevat epätoivon, pohjattoman surun, raivon ja unenkaltaisen horroksen välillä. Sitten kun/jos tämä olotila joskus helpottaa minulla on enemmänkin kirjoitettavaa. Meillä oli hyvin lämmin ja tiivis suhde rakkaani kanssa ja hän oli se sielunpuolikas. Itse näin enneunen muutama päivä ennen hänen kuolemaansa, mutta en sitä pysty vielä kirjoittamaan... edes näin anonyymisti. Samoin hänen viimeisiltä kahdelta päivältään jäi useita pieniä juttuja, jotka tulkitsen jonkinlaisiksi tiedostamattomiksi merkeiksi tulevasta erosta... olenkohan sekoamassa?! Samoin hänen viimeinen lähtönsä minun luota oli enemmän kuin erikoinen ja muista poikkeava (emme siis asuneet yhdessä). Myös hänen kuolinhetkellään minulla oli outo olo ja pakonomainen tarve ottaa yhteyttä, jota en sitten työni vuoksi pystynyt toteuttamaan ja se vainoaa minua varmasti lopun elämääni!!!

Nyt menen saunaan ja sitten sytytän kynttilöitä ympäri taloa edes hitusen valoa tuomaan. Lämpöistä iltaa teille kaikille!

Lue lisää

Osanottoni sinulle Miksi?Miksi?. Jotenkin on niin traagista kun aina tulee uusia ihmisiä jotka joutuvat kokemaan elämää suurempia menetyksiä.

Elämä surun kanssa on toistoa ja toistoa. Ajatuksissa pyörivät samat asiat ja samat kysymykset. Läheisen menetystä ei koskaan voi hyväksyä mutta vähitellen on pakko hyväksyä se tosiasia että elämässä tapahtuu asioita joille emme vain voi mitään. Ei, vaikka kuinka haluaisimme. Näiden tapahtumien pohtiminen on sitten toistoa joka kai on sitten osa omaa surutyötä. Olen joskus pohtinut auttaako sekään että menisi elämässään täysin uusille raiteille. Täällä kun on paljon yksin talossa jossa yhteisen aikamme vietimme niin kaikki muistuttaa menetyksestä ja menneisyydetä. Mutta onhan täällä myös ne kaikki hyvät muistot.

Varmaan hyvää vaihtelua kun käy vieraita. Tänne ei juuri kukaan ole uskaltautunut viime kuukausina. Tosi rauhallista on ollut. Ehkä siinä on hyvätkin puolensa että saa olla rauhassa mutta kyllähän vieraiden käynti toisi jotain vaihtelua arkeen.Nyt uutta sisältöä on haettava muuten.

Itse en ole unien näkijä tai en ainakaan juurikaan muista niitä. Vaimoni näki joskus enneunia ja kertoikin niistä. Nyt kun kuljettiin toista vuotta lääkäreissä hän sanoi ettei ole nähnyt mitään joka tietäisi jotain pahaa. Näin nyt kuitenkin kävi että tälle palstalle kirjoitellaan. Elämä on eteenpäinmenoa ja välillä pudotaan pohjalle milloin mistäkin syystä. Aina kuiitenkin taas jatketaa päivä kerrallaan eteenpäin.

elämän kulkuri kirjoitti:

Osanottoni sinulle Miksi?Miksi?. Jotenkin on niin traagista kun aina tulee uusia ihmisiä jotka joutuvat kokemaan elämää suurempia menetyksiä.

Elämä surun kanssa on toistoa ja toistoa. Ajatuksissa pyörivät samat asiat ja samat kysymykset. Läheisen menetystä ei koskaan voi hyväksyä mutta vähitellen on pakko hyväksyä se tosiasia että elämässä tapahtuu asioita joille emme vain voi mitään. Ei, vaikka kuinka haluaisimme. Näiden tapahtumien pohtiminen on sitten toistoa joka kai on sitten osa omaa surutyötä. Olen joskus pohtinut auttaako sekään että menisi elämässään täysin uusille raiteille. Täällä kun on paljon yksin talossa jossa yhteisen aikamme vietimme niin kaikki muistuttaa menetyksestä ja menneisyydetä. Mutta onhan täällä myös ne kaikki hyvät muistot.

Varmaan hyvää vaihtelua kun käy vieraita. Tänne ei juuri kukaan ole uskaltautunut viime kuukausina. Tosi rauhallista on ollut. Ehkä siinä on hyvätkin puolensa että saa olla rauhassa mutta kyllähän vieraiden käynti toisi jotain vaihtelua arkeen.Nyt uutta sisältöä on haettava muuten.

Itse en ole unien näkijä tai en ainakaan juurikaan muista niitä. Vaimoni näki joskus enneunia ja kertoikin niistä. Nyt kun kuljettiin toista vuotta lääkäreissä hän sanoi ettei ole nähnyt mitään joka tietäisi jotain pahaa. Näin nyt kuitenkin kävi että tälle palstalle kirjoitellaan. Elämä on eteenpäinmenoa ja välillä pudotaan pohjalle milloin mistäkin syystä. Aina kuiitenkin taas jatketaa päivä kerrallaan eteenpäin.

Lue lisää

sinulle Miksi? Miksi? Älä kanna syyllisyyttä siitä, että et voinut ottaa yhteyttä rakkaaseesi. Uskon, että rakkaamme kuulevat meidät myös siellä utuverhon takana ja siten tunnemme heidät aina lähellämme. Voimia sinulle!

Miksi? Miksi? kirjoitti:

Niin, rakkaani kuoli traagisella tavalla ja yllättäen n. 1,5 viikkoa sitten. Löysin tämän palstan aivan sattumalta ja olen lukenut lämminhenkisiä kirjoituksianne ja olen varma, että luen tätä säännöllisesti ja aina silloin tällöin kirjoitan itsekin voimieni mukaan. Olen vielä shokissa ja välillä ja tunteet vaihtelevat epätoivon, pohjattoman surun, raivon ja unenkaltaisen horroksen välillä. Sitten kun/jos tämä olotila joskus helpottaa minulla on enemmänkin kirjoitettavaa. Meillä oli hyvin lämmin ja tiivis suhde rakkaani kanssa ja hän oli se sielunpuolikas. Itse näin enneunen muutama päivä ennen hänen kuolemaansa, mutta en sitä pysty vielä kirjoittamaan... edes näin anonyymisti. Samoin hänen viimeisiltä kahdelta päivältään jäi useita pieniä juttuja, jotka tulkitsen jonkinlaisiksi tiedostamattomiksi merkeiksi tulevasta erosta... olenkohan sekoamassa?! Samoin hänen viimeinen lähtönsä minun luota oli enemmän kuin erikoinen ja muista poikkeava (emme siis asuneet yhdessä). Myös hänen kuolinhetkellään minulla oli outo olo ja pakonomainen tarve ottaa yhteyttä, jota en sitten työni vuoksi pystynyt toteuttamaan ja se vainoaa minua varmasti lopun elämääni!!!

Nyt menen saunaan ja sitten sytytän kynttilöitä ympäri taloa edes hitusen valoa tuomaan. Lämpöistä iltaa teille kaikille!

Lue lisää

Ole lämpimästi tervetullut palstalle. Täällä me kaikki repaleisina kirjoitamme kadotetusta onnesta, surusta, ikävästä, avantouinnista, koirasta, unesta, lapsista, bemarista, alpakoista ja varpaista. Milloin mistäkin. Enempi se on arjen kuulumisia ja siitä miten selviää eteenpäin arjesta. Sinunkaan niin kuin ei meidän kenekään pitäisi täällä olla kirjoittamassa mutta sitä mikä meidät tänne johti päätti sen puolelestamme. Olemme kuitenkin yhtä ja ystäviä joille tekee hyvää vertaistuki.

Unet. En ole milloinkaan osannut uniani liittää enteeksi. Olen saanut paljon hyvää mieltä kun näen unia pojastani. Useasti en niistä paljoa muista mutta poika jää hyvin mieleen vielä seuraavksi päiväksikin. tai sitten en osaa niitä tulkita. Pidän kuitenkin unia hoitavina ja jos joku kokee näkevänsä enneunen niin uskoisin sen olevan jotain alitajunan valmistelua. En tiedä mistä ne tulee ja minne menee mutta kai meillä ihmisillä on rajallinen kyky niitä selvästi kokea tai nähdä. Raamatullisesti ihmiset saivat tärkeitä viestejä ja tehtäviä unissa mutta silloin ne oli yhteis-, seura- ja valtakunnallisesti merkittäviä. Silloin rakennettiin Israelia. En kuitenkaan pidä yhtään unta merkityksettömänä. On vaikeaa sijoittaa niitä ajallisesti tulevaan tai menneisyyteen. Mielenkiinnolla kuulen unistanne.

Nukkukaa hyvin ja nähkää kauniita unia. Isän kätteen.

Miksi? Miksi? kirjoitti:

Niin, rakkaani kuoli traagisella tavalla ja yllättäen n. 1,5 viikkoa sitten. Löysin tämän palstan aivan sattumalta ja olen lukenut lämminhenkisiä kirjoituksianne ja olen varma, että luen tätä säännöllisesti ja aina silloin tällöin kirjoitan itsekin voimieni mukaan. Olen vielä shokissa ja välillä ja tunteet vaihtelevat epätoivon, pohjattoman surun, raivon ja unenkaltaisen horroksen välillä. Sitten kun/jos tämä olotila joskus helpottaa minulla on enemmänkin kirjoitettavaa. Meillä oli hyvin lämmin ja tiivis suhde rakkaani kanssa ja hän oli se sielunpuolikas. Itse näin enneunen muutama päivä ennen hänen kuolemaansa, mutta en sitä pysty vielä kirjoittamaan... edes näin anonyymisti. Samoin hänen viimeisiltä kahdelta päivältään jäi useita pieniä juttuja, jotka tulkitsen jonkinlaisiksi tiedostamattomiksi merkeiksi tulevasta erosta... olenkohan sekoamassa?! Samoin hänen viimeinen lähtönsä minun luota oli enemmän kuin erikoinen ja muista poikkeava (emme siis asuneet yhdessä). Myös hänen kuolinhetkellään minulla oli outo olo ja pakonomainen tarve ottaa yhteyttä, jota en sitten työni vuoksi pystynyt toteuttamaan ja se vainoaa minua varmasti lopun elämääni!!!

Nyt menen saunaan ja sitten sytytän kynttilöitä ympäri taloa edes hitusen valoa tuomaan. Lämpöistä iltaa teille kaikille!

Lue lisää

Niin, näin silloin ennen rakkaani kuolemaa enneunen ja nyt näin viime yönä unen, joka oli hyvin lohduttava ja aamulla herätessä oli ihmeellisen hyvä olla pitkän aikaa. Siinä unessa istuin ensin yksinäni meidän olohuoneen sohvalla ja minua itketti, pian hän ilmestyi viereeni istumaan lempivillapaitansa päällä ja kietoi kätensä ympärilleni. Tunsin siinä unessa jopa hänen sydämensä sykkeen... Tosiasiassa varmasti olin kääriytynyt oman peittoni tiukkaan puristukseen, mutta oli miten oli, uni toi lohtua ja edes sen hetken hänet lähelleni. Toivottavasti näen vastaavia unia lisää.

Hyvää yötä kaikille teille

Miksi? Miksi? kirjoitti:

Niin, näin silloin ennen rakkaani kuolemaa enneunen ja nyt näin viime yönä unen, joka oli hyvin lohduttava ja aamulla herätessä oli ihmeellisen hyvä olla pitkän aikaa. Siinä unessa istuin ensin yksinäni meidän olohuoneen sohvalla ja minua itketti, pian hän ilmestyi viereeni istumaan lempivillapaitansa päällä ja kietoi kätensä ympärilleni. Tunsin siinä unessa jopa hänen sydämensä sykkeen... Tosiasiassa varmasti olin kääriytynyt oman peittoni tiukkaan puristukseen, mutta oli miten oli, uni toi lohtua ja edes sen hetken hänet lähelleni. Toivottavasti näen vastaavia unia lisää.

Hyvää yötä kaikille teille

Lue lisää

Hyvää huomenta Miksi? Miksi?

Hienoa, että näin ihanaa unta rakkaastasi. Olen kokenut tuon saman tunteen josta seuraa erityisen hyväolo vielä seuraavan päivän valveille oloon. Peitto on ihan hyvin voinut olla ympärilläsi mutta on tärkeää, että mieltäsi on ihanasti kosketettu ja se on tuonut lohtua. Sellaisia salaisia ne unet ovat ettei niitä oikein ymmärrä mutta jotain hyvää kuitenkin unessasi tapahtui. Tuo unessa nähty pukeutuminen on yhtäläistä monissa unissa. Kun siskoni kuoli aikoinaan oli hän unessa pukeutunut kauniiseen vihreään mekkoon ja näytti muutoinkin niin nuorelle ja kauniille. Aivan eri näkymä kuin mitä todellisuusessa oli ennen kuolemaansa. Luin aikoinaan jostakin, että on yhtenevää, että rakkaamme esiintyvät meille unissa kauniina ja hyvin puettuina. Oli miten oli. Unesi on olut koskettava ja iloitsen siitä kanssasi.

Hei Majni ja kaikki toisetkin

Minä en oikein ole alusta alkaen sulattanut tuota toisten sanontaa: -aika parantaa haavat vaikka niin olisikin. Se tuntuu niin kylmälle ja kaukaiselle fraasille. On totta, että aika kulkee eteenpäin vaikka itsestä se tuntuu täysin pysähtyneen. Ostelin pojalle useasti vaatteita ja alkuun olikin vaikeaa mennä sellaisiin liikkeeseen kun väkisinkin silmät selailivat hänelle jotain kivaa vaatetta. Vasta nyt jouluna tuntui vahvemmalle käydä myös sellaisissa liikeissä. Tyttärille ja puolisolle oli helppo löytää naisten vaateosastolta jotain sopivaa tai epäsopivaa. Kannattaa vältellä kauppoja aikansa mutta sitten sitä on vaan mentävä. Pojan hammasharjan ja puhelinnumeron poistamisessa oli myös omat vaikeutensa. Hammasmukin omin itselleni käyttöön. Luopuminen on aina tuskaa sitä se elämäkin on kokonaisuudessaan. Meitä riisutaan aina kunnes olemme yhtä alasti kuin syntyessämme.

Enneunia. Onko niitä? Niin kuin eilen kirjoitin niin minusta unien ennustaminen on todella vajavaista ja monesti luomme niistä mieleisiämme versioita. Entä aika? Kerroin palstan alussa märästäunestani jossa olin hukkua mutavyöryyn ja veteen mutta pääsinkin sitten ponnistamaan sieltä ylös. Onko enne tulevaan vaikeaan tapahtumaan josta mahdollisesti selviän vaiko vahvistus menneestä, että olen selvinnyt? Selvitymistarina unessa tai valveilla on aina mielelle hyväksi. Kun selvityy onnettomuudesta ja ns. varmasta kuolemasta on jälki sokin hoito sekä toipuminen aina parempaa. Mutta kun sokki on läheisen kuolema ja siitä puuttuu se selvitymistarina on sokki vaikeamampaa hoitaa tai toipua.

Viimeyönä näin unta pienestä poika vauvasta jota pidin sylissäni. Hänellä oli tummat hiustenalut. Poika oli ihan vauva mutta sanoi: -ukki. Ihmettelin, että tämä poika osaa puhua vaikka tyttären 1v ja 5kk sanoo sen nyt paljon huonommin. Enteenä se voisi tarkoittaa sitä, että nyt kun tyttäreni odottaa toista lastaan on tuo vauva tummahiuksinen pieni poika ja osaa sanoa: ukki jo heti syntymänsä jälkeen. Ihana enne!

Minusta unien näkeminen on muistimme järjestelyä ja sen tehtävä on hoivaaminen vaikka uni olisikin epämiellyttävä. Monesti varmaan niitä näemmekin mutta muistimme ei vaan riitä niitä sitten ilmaisemaan. Enkä minä oikeaa totuutta niistä tiedä. Olisi kiva kuulla teidän mielipiteitä.

Turvamies kirjoitti:

Hei Majni ja kaikki toisetkin

Minä en oikein ole alusta alkaen sulattanut tuota toisten sanontaa: -aika parantaa haavat vaikka niin olisikin. Se tuntuu niin kylmälle ja kaukaiselle fraasille. On totta, että aika kulkee eteenpäin vaikka itsestä se tuntuu täysin pysähtyneen. Ostelin pojalle useasti vaatteita ja alkuun olikin vaikeaa mennä sellaisiin liikkeeseen kun väkisinkin silmät selailivat hänelle jotain kivaa vaatetta. Vasta nyt jouluna tuntui vahvemmalle käydä myös sellaisissa liikeissä. Tyttärille ja puolisolle oli helppo löytää naisten vaateosastolta jotain sopivaa tai epäsopivaa. Kannattaa vältellä kauppoja aikansa mutta sitten sitä on vaan mentävä. Pojan hammasharjan ja puhelinnumeron poistamisessa oli myös omat vaikeutensa. Hammasmukin omin itselleni käyttöön. Luopuminen on aina tuskaa sitä se elämäkin on kokonaisuudessaan. Meitä riisutaan aina kunnes olemme yhtä alasti kuin syntyessämme.

Enneunia. Onko niitä? Niin kuin eilen kirjoitin niin minusta unien ennustaminen on todella vajavaista ja monesti luomme niistä mieleisiämme versioita. Entä aika? Kerroin palstan alussa märästäunestani jossa olin hukkua mutavyöryyn ja veteen mutta pääsinkin sitten ponnistamaan sieltä ylös. Onko enne tulevaan vaikeaan tapahtumaan josta mahdollisesti selviän vaiko vahvistus menneestä, että olen selvinnyt? Selvitymistarina unessa tai valveilla on aina mielelle hyväksi. Kun selvityy onnettomuudesta ja ns. varmasta kuolemasta on jälki sokin hoito sekä toipuminen aina parempaa. Mutta kun sokki on läheisen kuolema ja siitä puuttuu se selvitymistarina on sokki vaikeamampaa hoitaa tai toipua.

Viimeyönä näin unta pienestä poika vauvasta jota pidin sylissäni. Hänellä oli tummat hiustenalut. Poika oli ihan vauva mutta sanoi: -ukki. Ihmettelin, että tämä poika osaa puhua vaikka tyttären 1v ja 5kk sanoo sen nyt paljon huonommin. Enteenä se voisi tarkoittaa sitä, että nyt kun tyttäreni odottaa toista lastaan on tuo vauva tummahiuksinen pieni poika ja osaa sanoa: ukki jo heti syntymänsä jälkeen. Ihana enne!

Minusta unien näkeminen on muistimme järjestelyä ja sen tehtävä on hoivaaminen vaikka uni olisikin epämiellyttävä. Monesti varmaan niitä näemmekin mutta muistimme ei vaan riitä niitä sitten ilmaisemaan. Enkä minä oikeaa totuutta niistä tiedä. Olisi kiva kuulla teidän mielipiteitä.

Lue lisää

Käytiin tänään työkaverini kanssa siskoni luona koittelemassa poisnukkuneen sukulaisen vaatteita. Aika paljon tuli itsellekin, vaikka suurin osa olikin liian isoja minulle. Hyvä, kun oli kolmen kokoista ihmistä, niin saatiin niillekin vaatteille käyttöä. Menee toki loputkin käyttöön. Tämä sukulainen oli hyvin tarkka ja siisti ihminen. Tuli kanssa joku sairaus, joka puolisen vuotta häntä vaivasi. Ei vaan löydetty ja hän nukkui pois vahän ennen miestäni.
Kyllä se ikävä tulee, kun minullakin on vielä mieheni tavaroita joka puolella. Välillä tulee semmonen olo, että pitää äkkiä ruveta ajatteleman jotakin muuta, ettei ihan masennu.
Mun sisko oli tänään mailla pudottamassa lunta katolta. Itteeni pelottaa jo ajatuskin.
Mukava tuo puhuvavauvauni. Itse olen joskus nähnyt unta, että minulla on vielä vauva. Ei olisi mahdollista, kuin mummiksi tulo.
Jaahas koira rupesi kuorsaamaan tuossa vieressä sohvalla. Että sellaisin miettein kauniita unia teitillekin!

mardo kirjoitti:

Käytiin tänään työkaverini kanssa siskoni luona koittelemassa poisnukkuneen sukulaisen vaatteita. Aika paljon tuli itsellekin, vaikka suurin osa olikin liian isoja minulle. Hyvä, kun oli kolmen kokoista ihmistä, niin saatiin niillekin vaatteille käyttöä. Menee toki loputkin käyttöön. Tämä sukulainen oli hyvin tarkka ja siisti ihminen. Tuli kanssa joku sairaus, joka puolisen vuotta häntä vaivasi. Ei vaan löydetty ja hän nukkui pois vahän ennen miestäni.
Kyllä se ikävä tulee, kun minullakin on vielä mieheni tavaroita joka puolella. Välillä tulee semmonen olo, että pitää äkkiä ruveta ajatteleman jotakin muuta, ettei ihan masennu.
Mun sisko oli tänään mailla pudottamassa lunta katolta. Itteeni pelottaa jo ajatuskin.
Mukava tuo puhuvavauvauni. Itse olen joskus nähnyt unta, että minulla on vielä vauva. Ei olisi mahdollista, kuin mummiksi tulo.
Jaahas koira rupesi kuorsaamaan tuossa vieressä sohvalla. Että sellaisin miettein kauniita unia teitillekin!

Lue lisää

Taas pantiin joulukoristeet laatikkoon. Kuusesta tippui jo neulasetkin. Haikealtahan sekin tuntuu kun ensimmäinen joulu ilman vaimoa on ohi. Tänä vuonna on jo uusi joulu ja yhteinen aika jää yhä kauemmas. Vaikeuksia on minullakin monen asian kanssa. Täällä kun on kaikki tavarat muistuttamassa. Eilen illalla kävin vaimon "aarrekammiossa" vähän aikaa istumassa mutta pois sieltä oli lähdettävä. En kai pysty tutkimaan sitä vielä vuosiin. Olisin vain katsonut onko meidän vanhentuneet passit siellä, kun nyt pitäisi hakea uusi. Ehkä sen saa haettua ilman sitä vanhentunuttakin.
Tutulta ja niin raskaalta tuntui tuo Mardon kertoma puolison kunnon heikkenemisestä. Ensin rollaattori, sitten pyörätuoli ja lopuksi kaikki nostoliinoilla. Näinhän se meni meilläkin.
Näin kuitenkin eletään kun ei muutakaan voi. Pakkasta on kymmenisen astetta ja vähän satelee lunta. Kalenterissa päivät vaihtuu toinen toisensa jälkeen. Eteenpäin siis mennään päivä kerrallaan. Voimia kaikille siihen vaeltamiseen.

elämän kulkuri kirjoitti:

Taas pantiin joulukoristeet laatikkoon. Kuusesta tippui jo neulasetkin. Haikealtahan sekin tuntuu kun ensimmäinen joulu ilman vaimoa on ohi. Tänä vuonna on jo uusi joulu ja yhteinen aika jää yhä kauemmas. Vaikeuksia on minullakin monen asian kanssa. Täällä kun on kaikki tavarat muistuttamassa. Eilen illalla kävin vaimon "aarrekammiossa" vähän aikaa istumassa mutta pois sieltä oli lähdettävä. En kai pysty tutkimaan sitä vielä vuosiin. Olisin vain katsonut onko meidän vanhentuneet passit siellä, kun nyt pitäisi hakea uusi. Ehkä sen saa haettua ilman sitä vanhentunuttakin.
Tutulta ja niin raskaalta tuntui tuo Mardon kertoma puolison kunnon heikkenemisestä. Ensin rollaattori, sitten pyörätuoli ja lopuksi kaikki nostoliinoilla. Näinhän se meni meilläkin.
Näin kuitenkin eletään kun ei muutakaan voi. Pakkasta on kymmenisen astetta ja vähän satelee lunta. Kalenterissa päivät vaihtuu toinen toisensa jälkeen. Eteenpäin siis mennään päivä kerrallaan. Voimia kaikille siihen vaeltamiseen.

Lue lisää

Tuntuu koko sanakin niin kaiken lopulta! Minäkin raivasin eilen pois kuusen, jonka rakkaani kanssa yhdessä koristelimme aattoaamuna.... nauroimme, lauloimme joululauluja ja meillä oli niin hyvä olla yhdessä! Hän kiinnitti pidempänä latvatähden ja asetteli lasteni pienenä tekemiä tonttuja ympäri taloa. Kuinka kaikki voi muuttuakaan aivan hetkessä. Suru ja tuska on varmasti aivan yhtä musertavaa teillekin, jotka olette jo etukäteen tienneet tulevan... katsoa toisen kipuja ja asteittaista kuihtumista pois.

Miksi? Miksi? kirjoitti:

Tuntuu koko sanakin niin kaiken lopulta! Minäkin raivasin eilen pois kuusen, jonka rakkaani kanssa yhdessä koristelimme aattoaamuna.... nauroimme, lauloimme joululauluja ja meillä oli niin hyvä olla yhdessä! Hän kiinnitti pidempänä latvatähden ja asetteli lasteni pienenä tekemiä tonttuja ympäri taloa. Kuinka kaikki voi muuttuakaan aivan hetkessä. Suru ja tuska on varmasti aivan yhtä musertavaa teillekin, jotka olette jo etukäteen tienneet tulevan... katsoa toisen kipuja ja asteittaista kuihtumista pois.

Lue lisää

Hyvää päivää kaikille

Kerroin aiemmin jossakin kirjoituksessani, että ostan polttopuita yhdeltä vanhalta mieheltä joka toimittaa ne puuliiteriin asti pinottuna. Hänen vaimonsa sairasti pitkään ja kuoli viime syksynä aikoihin. Hän ja hänen vaimonsa monet kerrat toivat yhsdessä puita mutta nyt hänen mukanaan olikin "uusi" nainen. Mies esiteli hänet minulle Nataliaksi joka on jo kymmenen vuotta sitten muuttanut Pietarista ja oli heidän ns. perhetuttava. Natalia oli jo vuosia auttanut miehen entisen vaimon hoidossa ja koti asioissa. Nyt Natalia oli muuttanut miehen luokse ja hoitaa taloutta sekä on myös elämänkumppanina. Vanha mies selitteli kovin tätä "liittoa" kun on hyvin konservatiivinen mutta myös aktiivi seurakuntalainen. Hän sanoi, että he olivat menneet kihloihinkin ja kysyneet papilta tällaisen liiton oikellisuutta ja pappikin oli antanut siihen luvan. Kyllä pikkuisen huvitti tuon luvan kysyminen mutta ymmärrän hyvin hänen kohdallaan ettei yhdessä asuminen olisi muutoin ollut hänelle sallittua.

Olin niin iloinen hänen kanssaan siitä, ettei hänen tarvitse olla yksin. Hän myös sanoi, että Natalia laittaa ruoat ja kaiken muun he tekevät yhdessä lumitöitä myöten. Merkityksellistä sekin hänen sanomassaan oli, että hän haluaa elää tämän lopun elämänsä iloisena ja työtä tehden. Toki puhuttiin myös hänen entisestä vaimostakin ja uskon hänen kaipaavan hän ikuisesti sillä olivathan he naimisissa varmaan yli neljäkymmentä vuotta.

Tällaiseen elämän muutos ei varmaan ole monelle mahdollista mutta ei siinä voi olla mitään väärääkään. Ehkäpä tällaiset elämän järjestelyt voivat olla miehelle helpompia kuin naiselle. Tämä on pelkkä olettamus. Kihlapari lähti kotiin istuttamaan tomaatin taimia jotka sitten kesällä siirtävät ulkona olevaan kasvihuoneeseen. Jotenkin tuo tomaatin taimien istuttaminen oli hyvin kuvaa yhteistä elämää. sato ei ole vielä kypsynyt mutta aletaan jo toimimaan siihen suuntaan.

Tuli niin hyvä mieli heistä. Vaikka he ovat jo hyvin iäkkäitä niin heistä aisti elämän eteenpäin menemisen.

Turvamies kirjoitti:

Hyvää päivää kaikille

Kerroin aiemmin jossakin kirjoituksessani, että ostan polttopuita yhdeltä vanhalta mieheltä joka toimittaa ne puuliiteriin asti pinottuna. Hänen vaimonsa sairasti pitkään ja kuoli viime syksynä aikoihin. Hän ja hänen vaimonsa monet kerrat toivat yhsdessä puita mutta nyt hänen mukanaan olikin "uusi" nainen. Mies esiteli hänet minulle Nataliaksi joka on jo kymmenen vuotta sitten muuttanut Pietarista ja oli heidän ns. perhetuttava. Natalia oli jo vuosia auttanut miehen entisen vaimon hoidossa ja koti asioissa. Nyt Natalia oli muuttanut miehen luokse ja hoitaa taloutta sekä on myös elämänkumppanina. Vanha mies selitteli kovin tätä "liittoa" kun on hyvin konservatiivinen mutta myös aktiivi seurakuntalainen. Hän sanoi, että he olivat menneet kihloihinkin ja kysyneet papilta tällaisen liiton oikellisuutta ja pappikin oli antanut siihen luvan. Kyllä pikkuisen huvitti tuon luvan kysyminen mutta ymmärrän hyvin hänen kohdallaan ettei yhdessä asuminen olisi muutoin ollut hänelle sallittua.

Olin niin iloinen hänen kanssaan siitä, ettei hänen tarvitse olla yksin. Hän myös sanoi, että Natalia laittaa ruoat ja kaiken muun he tekevät yhdessä lumitöitä myöten. Merkityksellistä sekin hänen sanomassaan oli, että hän haluaa elää tämän lopun elämänsä iloisena ja työtä tehden. Toki puhuttiin myös hänen entisestä vaimostakin ja uskon hänen kaipaavan hän ikuisesti sillä olivathan he naimisissa varmaan yli neljäkymmentä vuotta.

Tällaiseen elämän muutos ei varmaan ole monelle mahdollista mutta ei siinä voi olla mitään väärääkään. Ehkäpä tällaiset elämän järjestelyt voivat olla miehelle helpompia kuin naiselle. Tämä on pelkkä olettamus. Kihlapari lähti kotiin istuttamaan tomaatin taimia jotka sitten kesällä siirtävät ulkona olevaan kasvihuoneeseen. Jotenkin tuo tomaatin taimien istuttaminen oli hyvin kuvaa yhteistä elämää. sato ei ole vielä kypsynyt mutta aletaan jo toimimaan siihen suuntaan.

Tuli niin hyvä mieli heistä. Vaikka he ovat jo hyvin iäkkäitä niin heistä aisti elämän eteenpäin menemisen.

Lue lisää

Hei kaikille

Tuli vielä mieleen kun tein lumitöitä, että on viisasmies tuo vanha-mies mistä edellä kerroin. Kantaa aivan varmasti raskasta surua ja ikävää mielessään mutta ymmärtää aikansa rajallisuuden ja sen, ettei hänellä tässä elämässä ole edes teoreettisesti paljoa aikaa. Voi varmasti surra samalla menetettyään puolisoaan mutta tiedostaa myös vanhana yksinäisyyden loukun, elämässä pärjäämisen ja sen, että voikin elää sen jäljellä olevan ajan miellyttävän ja kivan naisen kanssa. He myös kertoivat minulle, että he ajattelevat monista asioista niin paljon samanlaisesti. Joskus kyllä pitää itsekin miettiä, että mihin kaikkeen tämä minun aika voikaan riittää? Se voi päättyä jo tänään mutta yhtähyvin voin elää super vanhaksikin (jos lopetan tupkanpolton). Sinä aikana pitäisi todella koettaa ponnistella sen paenneen onnen kaivamiseksi itsestä esiin.

Monesti ne elämän arvot saankin kohdalleen kun tajuan, että huonomminkin voisi olla. Olen hitusen opetellut ajatusta palstamme Marco-Vox kirjoituksista. Hän on taistelija ja menee pienin askelin eteenpäin. Ja onhan sekin vertaus yksi vertaus ollut kauan jo tiedossa: -mies itki kun hänellä ei ollut kenkiä. Lopetti itkunsa kun näki miehen kenellä ei ollut jalkoja.

En tarkoita, että kenekään pitäisi tämän vertauksen takia lopettaa suremasta ja ikävöimästä sillä niin en tee minäkään. Surun ja ikävän kautta poikani on lähelläni mutta koetan siinä sivussa pitää hänet lähelläni myös joidenkin hyvien asioiden kautta. Joskus ajattelen, että hänkin pitäisi tästä minun elämässäni ja uskon, että pitääkin. Voimia päiväänne.

Turvamies kirjoitti:

Hei kaikille

Tuli vielä mieleen kun tein lumitöitä, että on viisasmies tuo vanha-mies mistä edellä kerroin. Kantaa aivan varmasti raskasta surua ja ikävää mielessään mutta ymmärtää aikansa rajallisuuden ja sen, ettei hänellä tässä elämässä ole edes teoreettisesti paljoa aikaa. Voi varmasti surra samalla menetettyään puolisoaan mutta tiedostaa myös vanhana yksinäisyyden loukun, elämässä pärjäämisen ja sen, että voikin elää sen jäljellä olevan ajan miellyttävän ja kivan naisen kanssa. He myös kertoivat minulle, että he ajattelevat monista asioista niin paljon samanlaisesti. Joskus kyllä pitää itsekin miettiä, että mihin kaikkeen tämä minun aika voikaan riittää? Se voi päättyä jo tänään mutta yhtähyvin voin elää super vanhaksikin (jos lopetan tupkanpolton). Sinä aikana pitäisi todella koettaa ponnistella sen paenneen onnen kaivamiseksi itsestä esiin.

Monesti ne elämän arvot saankin kohdalleen kun tajuan, että huonomminkin voisi olla. Olen hitusen opetellut ajatusta palstamme Marco-Vox kirjoituksista. Hän on taistelija ja menee pienin askelin eteenpäin. Ja onhan sekin vertaus yksi vertaus ollut kauan jo tiedossa: -mies itki kun hänellä ei ollut kenkiä. Lopetti itkunsa kun näki miehen kenellä ei ollut jalkoja.

En tarkoita, että kenekään pitäisi tämän vertauksen takia lopettaa suremasta ja ikävöimästä sillä niin en tee minäkään. Surun ja ikävän kautta poikani on lähelläni mutta koetan siinä sivussa pitää hänet lähelläni myös joidenkin hyvien asioiden kautta. Joskus ajattelen, että hänkin pitäisi tästä minun elämässäni ja uskon, että pitääkin. Voimia päiväänne.

Lue lisää

Aamupäivällä kävin taas kuntosalilla työkaverin kanssa. Sitte sain aikaseksi annoksen sämpylöitä. Taisi kyllä päivän saldo jäädä aika köykäseksi. Pahan mielenkin sain, kun eräs rouvashenkilö valitti, että koirat vaan kulkee keskellä tietä ja muut joutuu väistelemään. Kun ei tässä elämäntilanteessa niin kauheasti niitä ilonpilkahduksia ole, niin kaikki jää kaihertamaan. Ei ole teitä aurattu, niin on paikoin vain "kinttupolku".
Hymyilemään taas saa tämä vanhemman miehen ja Natalian onni. On kyllä loton pääpottiakin arvokkaampaa tällainen elämänkumppanin löytö "ikäihmisenä".
Minäkin koitan aina miettiä sitä, että huonomminkin voisi olla. Voisi esim.itse olla liikuntakyvytön. Vaikka tuo nivelrikko kiusaa polvia ja vähän muitakin paikkoja, niin pääsee kuitenkin "pihalle".
Jokaisesta kirjoituksestanne saa voimia, joten kiitos niistä! Koira vetäytyi omalle petilleen yöunille. Kauniita unia teillekin!

mardo kirjoitti:

Aamupäivällä kävin taas kuntosalilla työkaverin kanssa. Sitte sain aikaseksi annoksen sämpylöitä. Taisi kyllä päivän saldo jäädä aika köykäseksi. Pahan mielenkin sain, kun eräs rouvashenkilö valitti, että koirat vaan kulkee keskellä tietä ja muut joutuu väistelemään. Kun ei tässä elämäntilanteessa niin kauheasti niitä ilonpilkahduksia ole, niin kaikki jää kaihertamaan. Ei ole teitä aurattu, niin on paikoin vain "kinttupolku".
Hymyilemään taas saa tämä vanhemman miehen ja Natalian onni. On kyllä loton pääpottiakin arvokkaampaa tällainen elämänkumppanin löytö "ikäihmisenä".
Minäkin koitan aina miettiä sitä, että huonomminkin voisi olla. Voisi esim.itse olla liikuntakyvytön. Vaikka tuo nivelrikko kiusaa polvia ja vähän muitakin paikkoja, niin pääsee kuitenkin "pihalle".
Jokaisesta kirjoituksestanne saa voimia, joten kiitos niistä! Koira vetäytyi omalle petilleen yöunille. Kauniita unia teillekin!

Lue lisää

Iltaa kaikille

Surun sokissa mieliala vaihtelee. Välillä ei tunnu miltään vaikka kuulisi mitä kun taas jokin pieni ja mitätönkin asia alkaa ärsytämään. Se vain kertoo siitä, että toipuminen on vielä kesken. Sinulla Mardo on ollut upea päivä kun kävit kuntosalilla ja teit vielä sämpylöitäkin. Se on paljon, eikä niinkään köykäistä. Jalkakäytävillä ei ole minkäänlaisia etuoikeuksia rouvashenkilöillä verrattuna koiriin. Niin ne vaan on jotkut maailman asiat päänlaillaan. Koirienhan siellä pitäisi rouvia haukkua eikä rouvien koiria.

Turvamies kirjoitti:

Iltaa kaikille

Surun sokissa mieliala vaihtelee. Välillä ei tunnu miltään vaikka kuulisi mitä kun taas jokin pieni ja mitätönkin asia alkaa ärsytämään. Se vain kertoo siitä, että toipuminen on vielä kesken. Sinulla Mardo on ollut upea päivä kun kävit kuntosalilla ja teit vielä sämpylöitäkin. Se on paljon, eikä niinkään köykäistä. Jalkakäytävillä ei ole minkäänlaisia etuoikeuksia rouvashenkilöillä verrattuna koiriin. Niin ne vaan on jotkut maailman asiat päänlaillaan. Koirienhan siellä pitäisi rouvia haukkua eikä rouvien koiria.

Lue lisää

On se ikävää keskyttää juoksulenkki kun 3 isoa koiraa juoksee keskellä kävelytietä vastaan.
Et kyl koiran omistajatkin voi muuta ajatellla kun omaa napaansa.

Turvamies kirjoitti:

Iltaa kaikille

Surun sokissa mieliala vaihtelee. Välillä ei tunnu miltään vaikka kuulisi mitä kun taas jokin pieni ja mitätönkin asia alkaa ärsytämään. Se vain kertoo siitä, että toipuminen on vielä kesken. Sinulla Mardo on ollut upea päivä kun kävit kuntosalilla ja teit vielä sämpylöitäkin. Se on paljon, eikä niinkään köykäistä. Jalkakäytävillä ei ole minkäänlaisia etuoikeuksia rouvashenkilöillä verrattuna koiriin. Niin ne vaan on jotkut maailman asiat päänlaillaan. Koirienhan siellä pitäisi rouvia haukkua eikä rouvien koiria.

Lue lisää

Sää on taas vähän lämpimämpi, nyt -4 astetta. Lunta on satanut vähän ja ehkä tänään pitäisi tehdä pihalla tumityöt ensimmäisen kerran tänä talvena. Jossainpäin lunta on kai tullut paljonkin mutta meillä siitä ei ole vielä haittaa. Metsässä ei oikein vielä voi hiihtää kun siellä ei ole riitävästi lunta.
Minustakin oli hienoa kuulla tämän "halonhakkaajan" ja Natalian tarina. Noinkin voi elämä joskus mennä.
Kyllä se suru ja tuska on musertavaa vaikka tietääkin lähdön olevan tulossa. Ei siihen voi valmistautua. Ja ihmeeseenkin pitää uskoa. Kuolema on kuitenkin sitten niin lopullinen ja peruuttamaton että se murentaa kaiken alleen. Siitäkin tilanteesta on kuitenkin elämää jatkettava niiden joilla se on. Kuitenkin olo on sellainen että mitään ei oikein saa aikaan, monen työn aloittaminen on vaikeaa. Uskon silti että parempaan ollaan koko ajan menossa, hitaasti mutta epävarmasti, päivä kerrallaan eteenpäin.

Juoksia kirjoitti:

On se ikävää keskyttää juoksulenkki kun 3 isoa koiraa juoksee keskellä kävelytietä vastaan.
Et kyl koiran omistajatkin voi muuta ajatellla kun omaa napaansa.

Hyvää huomenta kaikille

On se niin ikävää. Kävelytie on tarkoitettu niin koirille, rouville ja juoksijoille. Jokaisella on väistämisvelvollisuus toinen toisiaan kohtaan. Koiran omistajalla voi olla vaikeutensa ohjata kolmea koiraa, rouvalla voi olla piikkikanta kengät ja niillä pää see vain keskikaistaa, mummolla voi olla rollaattori ja silläkin pitäisi koittaa mennä suoraan putoamatta ojaan, äiti voi työntää lastaan lastenvaunussa, retku juoppo ottaa taas käyttöönä kokokävelytien ja tietenkin tuo juoksija ketterinen sporttisine jalkoineen ja napoineen. Kuka pääsee ja miten pääsee mutta todellisuus on kuitenkin, että kaikki pääsee. On tietenkin ikävää kun juoksija joutuu keskeyttämään juoksulenkin kävelytiellä. Surulliseksi siitäkin voi tulla ja elämä tuntua merkitsetyksettömälle.

Millä mielellä kukakin menee ja millä voimilla? Vaikuttaako suru ja murhe liikkumiseen vai onko ajatukset omassa navassa niin kuin juoksija asiansa ilmaisee? Juoksija on varmaankin oikessa siinä, että surussa ja ikävässä oleva ihminen ei huomaa kovinkaan paljoa ympärilleen vaan koettaa käpertyä itseensä ja selvitä pian pois toisten keskuudesta. Opetus tästä on varmaan se, että keskellä kävelytietä ei pidä kulkea sillä juoksija ei voi väistää kummankaan reunan kautta vaan keskikohta on jätettävä juoksijalle ja rouvalle. Näin saadaan liikenne kävelytiellä sujumaan.

elämän kulkuri kirjoitti:

Sää on taas vähän lämpimämpi, nyt -4 astetta. Lunta on satanut vähän ja ehkä tänään pitäisi tehdä pihalla tumityöt ensimmäisen kerran tänä talvena. Jossainpäin lunta on kai tullut paljonkin mutta meillä siitä ei ole vielä haittaa. Metsässä ei oikein vielä voi hiihtää kun siellä ei ole riitävästi lunta.
Minustakin oli hienoa kuulla tämän "halonhakkaajan" ja Natalian tarina. Noinkin voi elämä joskus mennä.
Kyllä se suru ja tuska on musertavaa vaikka tietääkin lähdön olevan tulossa. Ei siihen voi valmistautua. Ja ihmeeseenkin pitää uskoa. Kuolema on kuitenkin sitten niin lopullinen ja peruuttamaton että se murentaa kaiken alleen. Siitäkin tilanteesta on kuitenkin elämää jatkettava niiden joilla se on. Kuitenkin olo on sellainen että mitään ei oikein saa aikaan, monen työn aloittaminen on vaikeaa. Uskon silti että parempaan ollaan koko ajan menossa, hitaasti mutta epävarmasti, päivä kerrallaan eteenpäin.

Lue lisää

Hei Elämän kulkuri ja kaikki toisetkin

Pakkasta enää -4.0 astetta. Kävin tekemässä alapihan lumityöt. Eilen satoi uutta ja tuuli toi entistä. Olen niin iloinen viimetalven lumilinko hankinnasta. Se helpottaa paljon. Odotankin, että isolta harjakatolta jymähtää vielä lumet alas niin siinä onkin sitten nakertamista kun se lyöttäytyy tiukkaan.

Halonhakkaaja ja Natalia olivat hauskoja kun perustelivat minulle niin tarkasti liittoaan. Sanoivat myös kysyneen luvan lapsiltaan jotka hekin ovat jo keski-iän paremmalla puolella. Tässä tapauksessa näkyi hyvin se "teoreettinen" aika. Ei ole aikaa nuoruuden seurustelulle käydä leffassa ja harrastaa kaveriporukassa kaikkea kivaa (kaljan juontia). Ei ehkä ole tarpeenkaan vaan ikäihmiset osaavat jo elää toistensa kanssa. Kumpikin tietää omansa ja toisen ajatuksen mikä tässä kohtaa elämää on molempien hyväksi.

Rohkeutta tämäkin vaatii ja uskon, että harva siihen pystyy. On myös omat rutiinit ja se totuttu entinen elämä aikatauluineen ja on vaikeaa oppia enää mitään uutta ja poikkeavaa. Mutta jos halonhakkaaja onm löytänyt sopivan niin upea asia. Minäkin saan puita kun kaksi onnelista ihmistä toimittaa niitä liiteriin saakka.

Mitä muut ajattelee? Onhan se kamalaa jos ikä-ihminen ei osaa pitää suruaikaa! Muiden mielestä se pitäsii olla vähintään muutama vuosi ja mielellään vähän enempikin. Että kun vanha mies ottaa uuden puolison. Onhan se vanha nainenkin ottanut vanhan miehen. Ehkä pikku lisänä Natalian syntymämaakin voisi olla täydellisen hyväksynnän esteenä. Riittääkö se kun on itse hyväksynyt elämänsä, pappi ja lapsetkin on antaneet luvan? Eikö ole ihanaa, että ovat löytäneet toisensa!

Juoksia kirjoitti:

On se ikävää keskyttää juoksulenkki kun 3 isoa koiraa juoksee keskellä kävelytietä vastaan.
Et kyl koiran omistajatkin voi muuta ajatellla kun omaa napaansa.

On se muuten rankkaa jos joutuu keskeyttämään juoksulenkin hetkeksi koiran takia. Saattaa olla että joutuu ottamaan muutaman ylimääräisen askeleen jolloin koko viikon ohjelma voi mennä sekaisin. Suosittelen tällaisen kohtalon kokeneita ottamaan heti yhteyttä johonkin kriisiryhmään vakavampien traumojen välttämiseksi. Ehkä kuukauden toipumislomakin olisi tarpeen. Vähintä mitä voi tehdä on perustaa oma keskustelupalsta vastaavaa kokeneille. Siellä he voivat saada vertaistukea ja jaksavat paremmin elämässä eteenpäin. Eihän tällä palstalla olevat jotka on vain menettäneet omia rakkaitaan onnettomuuden tai sairauden takia voi ymmärtää juoksulenkin hetkellisen keskeytymisen aiheuttamaa elämänkatastrofin syvyyttä....

Turvamies kirjoitti:

Hei Elämän kulkuri ja kaikki toisetkin

Pakkasta enää -4.0 astetta. Kävin tekemässä alapihan lumityöt. Eilen satoi uutta ja tuuli toi entistä. Olen niin iloinen viimetalven lumilinko hankinnasta. Se helpottaa paljon. Odotankin, että isolta harjakatolta jymähtää vielä lumet alas niin siinä onkin sitten nakertamista kun se lyöttäytyy tiukkaan.

Halonhakkaaja ja Natalia olivat hauskoja kun perustelivat minulle niin tarkasti liittoaan. Sanoivat myös kysyneen luvan lapsiltaan jotka hekin ovat jo keski-iän paremmalla puolella. Tässä tapauksessa näkyi hyvin se "teoreettinen" aika. Ei ole aikaa nuoruuden seurustelulle käydä leffassa ja harrastaa kaveriporukassa kaikkea kivaa (kaljan juontia). Ei ehkä ole tarpeenkaan vaan ikäihmiset osaavat jo elää toistensa kanssa. Kumpikin tietää omansa ja toisen ajatuksen mikä tässä kohtaa elämää on molempien hyväksi.

Rohkeutta tämäkin vaatii ja uskon, että harva siihen pystyy. On myös omat rutiinit ja se totuttu entinen elämä aikatauluineen ja on vaikeaa oppia enää mitään uutta ja poikkeavaa. Mutta jos halonhakkaaja onm löytänyt sopivan niin upea asia. Minäkin saan puita kun kaksi onnelista ihmistä toimittaa niitä liiteriin saakka.

Mitä muut ajattelee? Onhan se kamalaa jos ikä-ihminen ei osaa pitää suruaikaa! Muiden mielestä se pitäsii olla vähintään muutama vuosi ja mielellään vähän enempikin. Että kun vanha mies ottaa uuden puolison. Onhan se vanha nainenkin ottanut vanhan miehen. Ehkä pikku lisänä Natalian syntymämaakin voisi olla täydellisen hyväksynnän esteenä. Riittääkö se kun on itse hyväksynyt elämänsä, pappi ja lapsetkin on antaneet luvan? Eikö ole ihanaa, että ovat löytäneet toisensa!

Lue lisää

vaikka siihen omaan napaan. Saapi samalla niskalihakset venytystä.
Olen joskus kuullut sanottavan jostakin leskestä, että äkkiäpäs se löysi toisen. Semmonen on ihminen, heti valmis arvostelemaan. Kukaan ei toisen sisimpään näe. Ei tiedä toisen tuskaa, eikä surua. Kenelle elämä sen uuden kumppanin "lahjoittaa", niin se onni suotakoon. Olen läheltä nähnyt sellaisenkin tilanteen, että uusi kumppani olisi tullut myös perhetutusta. Asia meni "mönkään", koska toisella oli puolison kuoleman jälkeen riistäytynyt alkoholin käyttö niin, että ei saanut sitä enää hallintaan.
Siinä se päivä taas meni omia aikojaan.
Hymy ja ystävällinen sana tutulta tai tuntemattomalta kanssakulkijalta toteutuu toivottavasti joskus. Kauniita unia kaikille!

mardo kirjoitti:

vaikka siihen omaan napaan. Saapi samalla niskalihakset venytystä.
Olen joskus kuullut sanottavan jostakin leskestä, että äkkiäpäs se löysi toisen. Semmonen on ihminen, heti valmis arvostelemaan. Kukaan ei toisen sisimpään näe. Ei tiedä toisen tuskaa, eikä surua. Kenelle elämä sen uuden kumppanin "lahjoittaa", niin se onni suotakoon. Olen läheltä nähnyt sellaisenkin tilanteen, että uusi kumppani olisi tullut myös perhetutusta. Asia meni "mönkään", koska toisella oli puolison kuoleman jälkeen riistäytynyt alkoholin käyttö niin, että ei saanut sitä enää hallintaan.
Siinä se päivä taas meni omia aikojaan.
Hymy ja ystävällinen sana tutulta tai tuntemattomalta kanssakulkijalta toteutuu toivottavasti joskus. Kauniita unia kaikille!

Lue lisää

Hei

"Kenelle elämä sen uuden kumppanin "lahjoittaa", niin se onni suotakoon." Se on upeasti sanottu. Eihän ne arvostelijat tätä onnea kenellekkään anna mutta eivät välttämättä voi sitä poiskaan viedä. "Halonhakkaaja" tuskin on ollut vaimonsa kuoleman jälkeen ns. hakupäällä etsimässä puolisoa vaan kaikki on "lahjoitettu" ja mies on osannut ottaa sen vastaan rikkinäisenäkin.

Kun nyt on kirjoiteltu jakakäytävän käytöstä niin tulee mieleen elämän kultainen keskitie. Vaikka välillä kuljetaankin sivupolkuja niin aina kannattaa koettaa kulkea sitä elämän keskitietä eteenpäin. Elämässä on lahjoja joita pitää koettaa ottaa vastaan kun niitä on tarjolla.

Pakkanen oli vielä illalla -7 astetta mutta nyt lauhtuu ja on vain -4 astetta. Vähän mietityttää, että tuleeko lumet alas katolta. Se tietäisi monen tunnin puurtamista mutta siitäkin on vain koetettava selvitä. Olenkin minulle isoja ja haasteellisia asioita alkanut pilkkomaan pienempiin. Teen isot lumityöt pienemmissä erissä tehden välillä jotain muuta tai vaikkapa tekemättä yhtään mitään. Näin se tuntuu helpommalle.

Nukkukaa hyvin ja nähkää hyviä unia ja niitä enneunia myös. Isän kätteen keskitiellä kulkeminen.

Turvamies kirjoitti:

Hei

"Kenelle elämä sen uuden kumppanin "lahjoittaa", niin se onni suotakoon." Se on upeasti sanottu. Eihän ne arvostelijat tätä onnea kenellekkään anna mutta eivät välttämättä voi sitä poiskaan viedä. "Halonhakkaaja" tuskin on ollut vaimonsa kuoleman jälkeen ns. hakupäällä etsimässä puolisoa vaan kaikki on "lahjoitettu" ja mies on osannut ottaa sen vastaan rikkinäisenäkin.

Kun nyt on kirjoiteltu jakakäytävän käytöstä niin tulee mieleen elämän kultainen keskitie. Vaikka välillä kuljetaankin sivupolkuja niin aina kannattaa koettaa kulkea sitä elämän keskitietä eteenpäin. Elämässä on lahjoja joita pitää koettaa ottaa vastaan kun niitä on tarjolla.

Pakkanen oli vielä illalla -7 astetta mutta nyt lauhtuu ja on vain -4 astetta. Vähän mietityttää, että tuleeko lumet alas katolta. Se tietäisi monen tunnin puurtamista mutta siitäkin on vain koetettava selvitä. Olenkin minulle isoja ja haasteellisia asioita alkanut pilkkomaan pienempiin. Teen isot lumityöt pienemmissä erissä tehden välillä jotain muuta tai vaikkapa tekemättä yhtään mitään. Näin se tuntuu helpommalle.

Nukkukaa hyvin ja nähkää hyviä unia ja niitä enneunia myös. Isän kätteen keskitiellä kulkeminen.

Lue lisää

En tiedä missä tai millaisessa paikassa asutte mutta näitten viime kirjoitusten jälkeen tulee mieleen että pienellä paikkakunnalla. Täällä isossa kaupungissa koiria ei saa viedä hautausmaalle, koiranulkoiluttajilla ja lenkkeilijöillä on jatkuva napina jalkakäytävistä (ei ole kiva juosta pitkään koiranremmiin hämärissä tai kesällä pyöräillä ja törmätä koiranremmiin) ja jos äsken leskeksi jäänyt löytää uuden niin so what.

päläpälä... kirjoitti:

En tiedä missä tai millaisessa paikassa asutte mutta näitten viime kirjoitusten jälkeen tulee mieleen että pienellä paikkakunnalla. Täällä isossa kaupungissa koiria ei saa viedä hautausmaalle, koiranulkoiluttajilla ja lenkkeilijöillä on jatkuva napina jalkakäytävistä (ei ole kiva juosta pitkään koiranremmiin hämärissä tai kesällä pyöräillä ja törmätä koiranremmiin) ja jos äsken leskeksi jäänyt löytää uuden niin so what.

Lue lisää

Hyvää huomenta kaikille

On se todellakin niin erilaista. Erilaiseksi tekee sekin, että menettää kuolemalle rakkaansa ja koettaa päästä edes jotenkin kiinni elämänsyrjään kuin miettiä lenkkeilijän vaikeuksia. Erilaista sekin jos ei ole itse jäänyt leskeksi ja kuulee jonun toisen lesken löytäneen uuden. Silloin voi hyvin tunteettomasti sanoa: so what. Mielipiteensä voi aina vapaasti ilmaista ilman kokemustakin fiiliksen perusteella mutta silloin on mahdotonta päästä edes hitusen osalliseksi vertaistuesta. Ei meistä surun ja ikävän repaleisista ihmisitä ole lenkkeilijän lohduttajaksi vaikka kuinka koettaisimme fiiliksen pohjalta hypätä lenkkeilijän lenkkareihin. On niin helppoa meidänkin sanoa: so what jos törmäät koiran remmiin tai että juoksuaskeleesi keskeytyvät. Kun nyt törmäät koiranremmiin niin neuvoisin sinua nousemaan ylös ja jatkamaan matkaasi oli se sitten enää kivaa tai ei. Muutoin en osaa sinua auttaa. Voit koittaa hakeutua samoista ongelmista kärsivien joukkoon. Siellä sinua ymmärretään paremmin kuin täällä. Kun sitten joskus sinunkin elämäsi muuttuu siten ettet surusta ja murheesta kykenekkään enää lenkille ja kävelytien lenkkipolku muuttuu hautausmaan käytäväksi niin olet tervetullut joukkoomme. Siinä tilanteessa meistä tuskin kukaan pystyy sanomaan sinulle: so what?

Turvamies kirjoitti:

Hyvää huomenta kaikille

On se todellakin niin erilaista. Erilaiseksi tekee sekin, että menettää kuolemalle rakkaansa ja koettaa päästä edes jotenkin kiinni elämänsyrjään kuin miettiä lenkkeilijän vaikeuksia. Erilaista sekin jos ei ole itse jäänyt leskeksi ja kuulee jonun toisen lesken löytäneen uuden. Silloin voi hyvin tunteettomasti sanoa: so what. Mielipiteensä voi aina vapaasti ilmaista ilman kokemustakin fiiliksen perusteella mutta silloin on mahdotonta päästä edes hitusen osalliseksi vertaistuesta. Ei meistä surun ja ikävän repaleisista ihmisitä ole lenkkeilijän lohduttajaksi vaikka kuinka koettaisimme fiiliksen pohjalta hypätä lenkkeilijän lenkkareihin. On niin helppoa meidänkin sanoa: so what jos törmäät koiran remmiin tai että juoksuaskeleesi keskeytyvät. Kun nyt törmäät koiranremmiin niin neuvoisin sinua nousemaan ylös ja jatkamaan matkaasi oli se sitten enää kivaa tai ei. Muutoin en osaa sinua auttaa. Voit koittaa hakeutua samoista ongelmista kärsivien joukkoon. Siellä sinua ymmärretään paremmin kuin täällä. Kun sitten joskus sinunkin elämäsi muuttuu siten ettet surusta ja murheesta kykenekkään enää lenkille ja kävelytien lenkkipolku muuttuu hautausmaan käytäväksi niin olet tervetullut joukkoomme. Siinä tilanteessa meistä tuskin kukaan pystyy sanomaan sinulle: so what?

Lue lisää

Täällä on noita pellejä liikkellä.Yritetään olla välittämästä heistä.

Täällä sataa vettä asteita on 2.
Olin viimeviikon lomalla ja olin edesmenneen mieheni vanhenpien luona ja haudalla kävin joka päivä kynttilän kera,kyllä se sydän siellä monena päivänä murtui ja kyyneleet tuli.Mutta uskon että murtuminen auttaa myös taas eteenpäin menossa.
Huomenna sitten alkaa työt ja ajatukset täytyy olla koossa.

Kaikille lämpöisiä ajatuksia,yritetään mennä yhdessä eteenpäin.

"Iskä auta!" Näin mielessäni poikani murskautuneen auton kietoutuneena paksun puun ympärille. Valtavan rysäysken jälkeen oli täysin hiljaista. Moottorin kuumat jäähdytysnesteet höyrysivät romukasan ympärillä. Kaksi autossa olijaa olivat puristuksissa tuossa romukasassa. Yksi oli sinkoutunut autosta ulos ja maksasi verilammikossaan auton ulkopuolella. Näin kuinka poikani vielä vähän raotteli silmiään ennen kuolemaansa ja sanoi hiljaa: iskä auta. Ajatukseni siirttyivät tapahtuma osastolta syyttäjän osastolle ja aloin syyttämään itseäni, että en ollut paikalla auttamassa. En ollut paikalla estämässä tätä ajoon lähtemistä mitenkään. En vaan ollut! En ollut! Sitten ajatukseni siirtyivät miksi-osastolle. Miksi pojalleni kävi näin? Miksi minulle kävi näin? Miksi Jumala tai suojelusenkeli ei pelastanut? Miksi! Huusin vielä kerran kiroten miksi saamatta minkäälaista vastausta. Kukaan ei vastannut kysymyksiini. Oli niin tyhjä olotila. Mikään ei tuntunut miltään ja kaikki mikä joskus merkitsi jotain oli menettänyt merkityksensä. Olin niin rikki, repaleinen ja loppu. Kaikki nämä ajatukset päättyivät siihen, että näin maassa makaavan lenkkeilijän joka oli kietoutunut koirani taluttimeen.

Turvamies kirjoitti:

"Iskä auta!" Näin mielessäni poikani murskautuneen auton kietoutuneena paksun puun ympärille. Valtavan rysäysken jälkeen oli täysin hiljaista. Moottorin kuumat jäähdytysnesteet höyrysivät romukasan ympärillä. Kaksi autossa olijaa olivat puristuksissa tuossa romukasassa. Yksi oli sinkoutunut autosta ulos ja maksasi verilammikossaan auton ulkopuolella. Näin kuinka poikani vielä vähän raotteli silmiään ennen kuolemaansa ja sanoi hiljaa: iskä auta. Ajatukseni siirttyivät tapahtuma osastolta syyttäjän osastolle ja aloin syyttämään itseäni, että en ollut paikalla auttamassa. En ollut paikalla estämässä tätä ajoon lähtemistä mitenkään. En vaan ollut! En ollut! Sitten ajatukseni siirtyivät miksi-osastolle. Miksi pojalleni kävi näin? Miksi minulle kävi näin? Miksi Jumala tai suojelusenkeli ei pelastanut? Miksi! Huusin vielä kerran kiroten miksi saamatta minkäälaista vastausta. Kukaan ei vastannut kysymyksiini. Oli niin tyhjä olotila. Mikään ei tuntunut miltään ja kaikki mikä joskus merkitsi jotain oli menettänyt merkityksensä. Olin niin rikki, repaleinen ja loppu. Kaikki nämä ajatukset päättyivät siihen, että näin maassa makaavan lenkkeilijän joka oli kietoutunut koirani taluttimeen.

Lue lisää

En tunnistanut lenkkeilijää joka oli pukeutunut vettähylkivään pipoon ja lähes kasvot peittävään kypärähuppuun. Silmillä oli keltaiset viimansuojalasit ja kypärähupun alta pullotti korvakuullokkeet joista eroitin, että yhtye oli Metallicaa. Kappaleesta en päässyt ihan selvyyteen kun juoksija hoki vasen, oikea. Oliko hän mies vaiko nainen ja ettei vaan olisi mahdollisesti joku julkkis. Totuus on tässäkin hetkessä se, että koirani lenkkirytmi oli nyt pahasti hukassa. Oliko juoksija joku keskustapuolueesta loikkaava kun huohotti oikelle ja vasemmalle vasemmalle? Pekkarisia olisi pitänyt olla kaksi jos olisi mitoillaan tämän sporttajan kokoinen ollut ja Karpela ei tuoksuisi edes saunassa näin pahalta hieltä. No oli kuka hyvänsä. Mies tai nainen juoksija kuitenkin.

Juoksija palasi kotiinsa. Päällys varusteet olivat kunnossa jotka hän ripusti pienen suihkuhuoneen pyyhkeille tarkoitettuun naulakoon. Alusvarusteet hän levitteli yksiönsä huonekalujen päälle. Siinä kuivuisivat huomista lenkkiä varten jos huomista nyt enää tuliskaan. Juoksija irroitti ranteestaan kellon ja vyötäisiltään anturin joka välitti tietoja kellolle josta sitten hän siirtäisi kaikki tarvittavat tiedot tietokoneelleen. Tiedot oli nyt siirretty koneelle. Voi ei sanoi juoksija ja katsoi tietokeneen näyttöä. Tasainen juoksu /sykekkäyrä katkeaa viideksi minuutiksi. Tämä oli jo kolmaskerta tällä viikolla kun koirantaluttaja oli kampannut hänet remmiin. Totuuden hetki oli nyt koittanut ja se tiesi sitä, että hän olisi viimeisin työpaikan urheluporukan tietojen vertailussa. Hän oli elänyt ja uskonut, että sijoittuisi edes kymmen parhaan joukkoon, eikä se ollut mitenkään mahdotonta hyvällä ja tasaisella harjoittelulla. Nyt hän olisi naurun ja ikuisen pilkan kohde lopun elämäänsä sillä eihän kukaan uskoisi, että koiran taluttaja oli taas kampannut hänet. Sanoisivat kuitenkin, että olet lepuuttanut itseäsi juoksun aikana. Enää ei olisi mahdollisuutta natsata myöskään naisten suhteen sillä sporttisuus oli nyt kaikonnut hänestä jos nyt ns. flaksia olisi vielä koskaan kokenutkaan.

Juoksija vaipui sänkyynsä ja itki lohduttomana. Hän ei nähnyt vettyneillä silmillään mitään. Kyselyistä miksi, miksi, ei meinannut tulla loppua. Sitten siihen päälle syyttelyt. Miksi valitsin juuri tuon reitin missä koiran kusettajat vaanivat. Olinpa tyhmä! Juoksija nukahti väsyneenä. Ei lenkkiin väsyneenä vaan elämään. Hän näki unta kuinka musta kuristaja käärme kietoutui hän ympärilleen ja desmennyt mummu viitoili kädellään sumuverhon takaa tule tänne. Juoksija heräsi ja avasi tietokoneensa mennen Suomi24 palstalle. Nyt oli saatava apua. Hän selasi keskustelu palstoja ja löysi palstan kuolema ja suru. Se olisi hänelle kaikista sopivin. Selattuaan aikansa huomasi hän kuitenkin pettymyksekseen, että nuo koiran ulkoilijat olivat saastuttaneet tämäkin palstan ja mistään ei nyt löytyisi vertaistukea. Oliko hän yksin tässä maailmassa missä vain hänet kuristetaan koiran remmiin ja vielä tällä viikolla kolmatta kertaa. Hän päätti vata oman palstan otsikolla: Turhaan juoksin. Palsta alkoi: Olen päättänyt lopettaa elämäni. Turha vastata ja Jumalaa ei ainakaan tarvita. Kysyisin vielä kuitenkin riittäkö hypätä kasista vai pitääkö raahautua rikkinäisenä ja repaleisena kymppiin saakka? Lisäksi hän kirjoitti vapisivin sormin: Lisäksi kysyn, että tappaako pakokaasu jos käytän uutta E10 bensaa? Ja niin vastauksia alkoi satelemaan kohtalotovereilta. Hän oli nyt löytänyt vertaistukiryhmän. Joku hörhö nimimerkki Turvamies oli kirjoittanut palstalle: Tuleen ei saa jäädä makaamaan vaan on mentävä eteenpäin. Hänelle juoksija ei vastannut milloinkaan.

Turvamies kirjoitti:

En tunnistanut lenkkeilijää joka oli pukeutunut vettähylkivään pipoon ja lähes kasvot peittävään kypärähuppuun. Silmillä oli keltaiset viimansuojalasit ja kypärähupun alta pullotti korvakuullokkeet joista eroitin, että yhtye oli Metallicaa. Kappaleesta en päässyt ihan selvyyteen kun juoksija hoki vasen, oikea. Oliko hän mies vaiko nainen ja ettei vaan olisi mahdollisesti joku julkkis. Totuus on tässäkin hetkessä se, että koirani lenkkirytmi oli nyt pahasti hukassa. Oliko juoksija joku keskustapuolueesta loikkaava kun huohotti oikelle ja vasemmalle vasemmalle? Pekkarisia olisi pitänyt olla kaksi jos olisi mitoillaan tämän sporttajan kokoinen ollut ja Karpela ei tuoksuisi edes saunassa näin pahalta hieltä. No oli kuka hyvänsä. Mies tai nainen juoksija kuitenkin.

Juoksija palasi kotiinsa. Päällys varusteet olivat kunnossa jotka hän ripusti pienen suihkuhuoneen pyyhkeille tarkoitettuun naulakoon. Alusvarusteet hän levitteli yksiönsä huonekalujen päälle. Siinä kuivuisivat huomista lenkkiä varten jos huomista nyt enää tuliskaan. Juoksija irroitti ranteestaan kellon ja vyötäisiltään anturin joka välitti tietoja kellolle josta sitten hän siirtäisi kaikki tarvittavat tiedot tietokoneelleen. Tiedot oli nyt siirretty koneelle. Voi ei sanoi juoksija ja katsoi tietokeneen näyttöä. Tasainen juoksu /sykekkäyrä katkeaa viideksi minuutiksi. Tämä oli jo kolmaskerta tällä viikolla kun koirantaluttaja oli kampannut hänet remmiin. Totuuden hetki oli nyt koittanut ja se tiesi sitä, että hän olisi viimeisin työpaikan urheluporukan tietojen vertailussa. Hän oli elänyt ja uskonut, että sijoittuisi edes kymmen parhaan joukkoon, eikä se ollut mitenkään mahdotonta hyvällä ja tasaisella harjoittelulla. Nyt hän olisi naurun ja ikuisen pilkan kohde lopun elämäänsä sillä eihän kukaan uskoisi, että koiran taluttaja oli taas kampannut hänet. Sanoisivat kuitenkin, että olet lepuuttanut itseäsi juoksun aikana. Enää ei olisi mahdollisuutta natsata myöskään naisten suhteen sillä sporttisuus oli nyt kaikonnut hänestä jos nyt ns. flaksia olisi vielä koskaan kokenutkaan.

Juoksija vaipui sänkyynsä ja itki lohduttomana. Hän ei nähnyt vettyneillä silmillään mitään. Kyselyistä miksi, miksi, ei meinannut tulla loppua. Sitten siihen päälle syyttelyt. Miksi valitsin juuri tuon reitin missä koiran kusettajat vaanivat. Olinpa tyhmä! Juoksija nukahti väsyneenä. Ei lenkkiin väsyneenä vaan elämään. Hän näki unta kuinka musta kuristaja käärme kietoutui hän ympärilleen ja desmennyt mummu viitoili kädellään sumuverhon takaa tule tänne. Juoksija heräsi ja avasi tietokoneensa mennen Suomi24 palstalle. Nyt oli saatava apua. Hän selasi keskustelu palstoja ja löysi palstan kuolema ja suru. Se olisi hänelle kaikista sopivin. Selattuaan aikansa huomasi hän kuitenkin pettymyksekseen, että nuo koiran ulkoilijat olivat saastuttaneet tämäkin palstan ja mistään ei nyt löytyisi vertaistukea. Oliko hän yksin tässä maailmassa missä vain hänet kuristetaan koiran remmiin ja vielä tällä viikolla kolmatta kertaa. Hän päätti vata oman palstan otsikolla: Turhaan juoksin. Palsta alkoi: Olen päättänyt lopettaa elämäni. Turha vastata ja Jumalaa ei ainakaan tarvita. Kysyisin vielä kuitenkin riittäkö hypätä kasista vai pitääkö raahautua rikkinäisenä ja repaleisena kymppiin saakka? Lisäksi hän kirjoitti vapisivin sormin: Lisäksi kysyn, että tappaako pakokaasu jos käytän uutta E10 bensaa? Ja niin vastauksia alkoi satelemaan kohtalotovereilta. Hän oli nyt löytänyt vertaistukiryhmän. Joku hörhö nimimerkki Turvamies oli kirjoittanut palstalle: Tuleen ei saa jäädä makaamaan vaan on mentävä eteenpäin. Hänelle juoksija ei vastannut milloinkaan.

Lue lisää

En millään halunnut loukata teitä koiran omistajat.Luen tätä palstaa silloin tällöin siksi ETTÄ YSTÄVÄNI KUOLI LEUKEMIAAN SYKSYLLÄ -09!
Kiitos kuitenkin kun turvamies sait minut naurun alaiseksi,nautit siitä ilmeisesti?

Mutta pyydän anteeksi jos loukkasin teitä!

Juoksia kirjoitti:

En millään halunnut loukata teitä koiran omistajat.Luen tätä palstaa silloin tällöin siksi ETTÄ YSTÄVÄNI KUOLI LEUKEMIAAN SYKSYLLÄ -09!
Kiitos kuitenkin kun turvamies sait minut naurun alaiseksi,nautit siitä ilmeisesti?

Mutta pyydän anteeksi jos loukkasin teitä!

Lue lisää

Hyvä Juoksija

En pyydä sinulta anteeksi kun en tarkoittanut sinua henkilökohtaisesti loukata mitenkään. Huomaan kuitenkin, että olet loukkaantunut ja pyydän sitä anteeksi.

Älä ole milläsikään typeristä mielikuvistani joita puin sanoiksi. Tarkoitukseni ei ollut saada sinua naurunalaiseksi sillä olihan juoksija ja hänestä tehty kuvaus täyttä fiktiota. Koirantaluttajakin oli fiktiota mutta taluttajan elämä täyttä totta. Oli täysi vahinko jos samaistuit. Lohduttaudu sillä, että juoksijoita on niin monta muutakin, samoin kuin koiran ulkoiluttajaakin. On reilumpaa ja oikein jos suhtaudut minulle nauraen. Annoin ihan tyystin mielikuvitukselleni täyden hallitsemattoman vallan. Joskus pitää koettaa nauraakin. Sinä elävä ihminen olet tervetullut kirjoittamaan kanssamme. Kannat varmasti murhetta ja surua ystävästäsi. Kyllä tämän palstan pitää kestää kaikki mitä se tuo tullessaan mieleen surun täyttämässä elämässä. Naura minulle.

Turvamies kirjoitti:

Hyvä Juoksija

En pyydä sinulta anteeksi kun en tarkoittanut sinua henkilökohtaisesti loukata mitenkään. Huomaan kuitenkin, että olet loukkaantunut ja pyydän sitä anteeksi.

Älä ole milläsikään typeristä mielikuvistani joita puin sanoiksi. Tarkoitukseni ei ollut saada sinua naurunalaiseksi sillä olihan juoksija ja hänestä tehty kuvaus täyttä fiktiota. Koirantaluttajakin oli fiktiota mutta taluttajan elämä täyttä totta. Oli täysi vahinko jos samaistuit. Lohduttaudu sillä, että juoksijoita on niin monta muutakin, samoin kuin koiran ulkoiluttajaakin. On reilumpaa ja oikein jos suhtaudut minulle nauraen. Annoin ihan tyystin mielikuvitukselleni täyden hallitsemattoman vallan. Joskus pitää koettaa nauraakin. Sinä elävä ihminen olet tervetullut kirjoittamaan kanssamme. Kannat varmasti murhetta ja surua ystävästäsi. Kyllä tämän palstan pitää kestää kaikki mitä se tuo tullessaan mieleen surun täyttämässä elämässä. Naura minulle.

Lue lisää

Oikeesti olin tosi vihainen sille koiran taluttajalle kun hän ei vetänyt niitä koiria yhtään sivumalle,ja kyseessä ei ollut mitään pieniä koiria,muutkin ulkoilijat ihmettili hänen toimiaan.Oikein olisin tehnyt jos oisin sanonut häneelle asiasta,enkä tullut tänne palstalle selittämään.Ehkä se oli minun suruni purkausta,nyt itkettää!

Juoksia kirjoitti:

Oikeesti olin tosi vihainen sille koiran taluttajalle kun hän ei vetänyt niitä koiria yhtään sivumalle,ja kyseessä ei ollut mitään pieniä koiria,muutkin ulkoilijat ihmettili hänen toimiaan.Oikein olisin tehnyt jos oisin sanonut häneelle asiasta,enkä tullut tänne palstalle selittämään.Ehkä se oli minun suruni purkausta,nyt itkettää!

Lue lisää

Nyt ei ole kyse siitä kuka nauraa kenellekin. Kysymys on arvoista. Kysymys on siitä mikä on tärkeää ja oleellista elämässä. Olen pahoillani kun menetit ystäväsi leukemiaan. Minäkin menetin ihmisen jonka olin tuntenut koko ikäni leukemiaan vajaat kolme vuotta sitten. Lisäksi viisi muuta ystävääni on kuollut syöpään viiden vuoden sisällä. Tyttäreni on menettänyt kaksi koulukaveriaan liikenneonnettomuuksissa. Tunnen heidän vanhempnsa, samoin kuin suurimman osan syöpiin kuolleiden vanhemmista. Kysymys on siitä että mitä merkitystä elämässä on sillä että joutuu väistelemään koiria olivat ne sitten isoja tai pieniä. Jokaisen on katsottava miten kulkee liikkui sitten koiran kanssa tai ilman. Ystävien menetyksistä huolimatta vasta viime kesänä tajusin miten raskasta suru ja tuska voivat olla kun puolisoni kuoli. Nyt ymmärrän niiden lapsensa menettäneiden vanhempien tuskan. Olemme keskustelleet siitä. Ja he ymmärtävät minun menetykseni. Sen tajuaa vasta kun viereltä viedään. Silloin sillä että väistän koiraa tai jotain muuta ei ole mitään merkitystä koska selvisin siitä hengissä. Sellaista ei edes mainita missään. Asioille ja tapahtumille tulee aivan uusi tärkeysjärjestys.

Juoksia kirjoitti:

Oikeesti olin tosi vihainen sille koiran taluttajalle kun hän ei vetänyt niitä koiria yhtään sivumalle,ja kyseessä ei ollut mitään pieniä koiria,muutkin ulkoilijat ihmettili hänen toimiaan.Oikein olisin tehnyt jos oisin sanonut häneelle asiasta,enkä tullut tänne palstalle selittämään.Ehkä se oli minun suruni purkausta,nyt itkettää!

Lue lisää

Hei

Uskon, että itkusi ei ole vihasta koirien taluttajia kohtaan tai naurettavaa kuvitelmaani kohtaan. Ehkäpä löysit jotain itsestäsi mikä pani meittimään niitäkin arvoja elämässä mitä ei aina tule huomioitua. En minäkään niitä ennen nähnyt elämässäni mutta nyt on ovi auki ihan toiseen suuntaan ja entinen on sulkeutunut. Alahan ajatella nyt jotain mukavempia asioita.

Turvamies kirjoitti:

Hei

Uskon, että itkusi ei ole vihasta koirien taluttajia kohtaan tai naurettavaa kuvitelmaani kohtaan. Ehkäpä löysit jotain itsestäsi mikä pani meittimään niitäkin arvoja elämässä mitä ei aina tule huomioitua. En minäkään niitä ennen nähnyt elämässäni mutta nyt on ovi auki ihan toiseen suuntaan ja entinen on sulkeutunut. Alahan ajatella nyt jotain mukavempia asioita.

Lue lisää

juoksia loukaantui ? Häpeästä, näkikö joku kun kaaduin koiranhihnaan. Likastuiko kalliit juoksutossut vai ylpeys ? Pinestä on kiinni elämän laatu. Mieheni poismenosta tulee viisikuukaitta, mutta ajassa kuin eilinen. Aamulla kun herään näen tapahtuman ja illalla ennen nukkumaan mennessä sama kuva edessä. Suru rinnassa valtava ja kyynelistä ei tule loppua , ovat kyllä vähentyneet. se on varmaan toipumisen merkki. Täällä 2 astetta ja tosi liukas, jos kaatuisin en välittäisi kun jo muutenkin rikki. Kyllä elämää ajattelee eritavalla kun sattuu jotain traagista. Kävin tänään katsomassa tämän paikkakunnan avantopaikkaa jos alkaisi käydä taas , jalkan haava on kyllä alkanut vähän märkiä kun potkaisin vahingossa imuria.Olen ruvennut taas lukemaan aikanikuluksi mutta olen huomannut etten muista pariin päivän päästä enää mitä olen lukenut. Onko tälläistä muistamutta muillakin? Ei ikään liittyvää.

lahjatuusa kirjoitti:

juoksia loukaantui ? Häpeästä, näkikö joku kun kaaduin koiranhihnaan. Likastuiko kalliit juoksutossut vai ylpeys ? Pinestä on kiinni elämän laatu. Mieheni poismenosta tulee viisikuukaitta, mutta ajassa kuin eilinen. Aamulla kun herään näen tapahtuman ja illalla ennen nukkumaan mennessä sama kuva edessä. Suru rinnassa valtava ja kyynelistä ei tule loppua , ovat kyllä vähentyneet. se on varmaan toipumisen merkki. Täällä 2 astetta ja tosi liukas, jos kaatuisin en välittäisi kun jo muutenkin rikki. Kyllä elämää ajattelee eritavalla kun sattuu jotain traagista. Kävin tänään katsomassa tämän paikkakunnan avantopaikkaa jos alkaisi käydä taas , jalkan haava on kyllä alkanut vähän märkiä kun potkaisin vahingossa imuria.Olen ruvennut taas lukemaan aikanikuluksi mutta olen huomannut etten muista pariin päivän päästä enää mitä olen lukenut. Onko tälläistä muistamutta muillakin? Ei ikään liittyvää.

Lue lisää

en uskaltaisi mennä. Kesälläkin uskaltaudun vain lämpimään veteen. Kun olin lapsi, meidän perheellä ja isän kolmella veljellä oli yhteinen "huvila". Sinne mentiin melkein joka ilta. Käveltiin niin kauas, että vesi ulottui kaulaan ja sitten uitiin rantaan. Kilpailtiin, että kuka kestää kovimmat löylyt. Suurta herkkua oli kiukaalla lämmennyt lenkki.
Minä olen huomannut, että kun katselen jotain esim. rikossarjarjaa, niin täytyy yrittää miettiä, kuka minkäkin niminen taas olikaan. Ei nyt saisi vielä kovin muistamattomaksi heretä, kun pitäisi vielä töissäkin pärjätä. Sinä "lahjatuusa" olet ilmeisesti paljon nuorempi, joten kai sinulla stressi tekee sen, että ei jaksa keskittyä.
Meillä satoi aamulla seitsemän aikaan vettä oikein kunnolla. Sitä liukkautta piisaa täälläkin. Minä kaaduin muutama vuosi sitten selälleni ja tietysti lykkäsin oikean käteni alle. Kyynärluun ranteen puoleinen pää siinä murtui. Onneksi oli silloin mies apuna.
Olen yleensä pyöräillyt talvellakin. Töissä joutuu liikkumaan paljon paikasta toiseen pieniä välimatkoja. Nyt jäi pyörään nastarenkaat laittamatta, kun hoidin miestäni. Tuli taas haikea olo, kun yksi tuttava kyseli mieheni viimeisiä vaiheita. Hautajaisalbumi on vielä saamatta. Meillä laittaa valokuvaaja kuvat valmiiksi albumeihin, siten kuin haluamme.
Toivon nimimerkille juoksija rentouttavia juoksuja.
Kuten turvamies kirjoitti pitää joskus yrittää nauraakin.
Koville se ottaa, mutta yritetään yhdessä! Öitä

mardo kirjoitti:

en uskaltaisi mennä. Kesälläkin uskaltaudun vain lämpimään veteen. Kun olin lapsi, meidän perheellä ja isän kolmella veljellä oli yhteinen "huvila". Sinne mentiin melkein joka ilta. Käveltiin niin kauas, että vesi ulottui kaulaan ja sitten uitiin rantaan. Kilpailtiin, että kuka kestää kovimmat löylyt. Suurta herkkua oli kiukaalla lämmennyt lenkki.
Minä olen huomannut, että kun katselen jotain esim. rikossarjarjaa, niin täytyy yrittää miettiä, kuka minkäkin niminen taas olikaan. Ei nyt saisi vielä kovin muistamattomaksi heretä, kun pitäisi vielä töissäkin pärjätä. Sinä "lahjatuusa" olet ilmeisesti paljon nuorempi, joten kai sinulla stressi tekee sen, että ei jaksa keskittyä.
Meillä satoi aamulla seitsemän aikaan vettä oikein kunnolla. Sitä liukkautta piisaa täälläkin. Minä kaaduin muutama vuosi sitten selälleni ja tietysti lykkäsin oikean käteni alle. Kyynärluun ranteen puoleinen pää siinä murtui. Onneksi oli silloin mies apuna.
Olen yleensä pyöräillyt talvellakin. Töissä joutuu liikkumaan paljon paikasta toiseen pieniä välimatkoja. Nyt jäi pyörään nastarenkaat laittamatta, kun hoidin miestäni. Tuli taas haikea olo, kun yksi tuttava kyseli mieheni viimeisiä vaiheita. Hautajaisalbumi on vielä saamatta. Meillä laittaa valokuvaaja kuvat valmiiksi albumeihin, siten kuin haluamme.
Toivon nimimerkille juoksija rentouttavia juoksuja.
Kuten turvamies kirjoitti pitää joskus yrittää nauraakin.
Koville se ottaa, mutta yritetään yhdessä! Öitä

Lue lisää

Täälläkin on ollut mittari nyt nollassa mutta onneksi lumet ei ole tulleet alas katoilta. Siitä on aina sellainen kauhominen kun ne siirtelee pois. Eikä ole edes liukasta mikä sekin on vain hyvä. Olen minäkin yrittänyt vähän lukea mutta ei oikein tahdo keskittymiskyky riittää siihen.
Ostin itselleni joululahjaksi Esko Valtaojan trilogian. Ensimmäistä kirjaa on nyt luettu reilut sata sivua. Eiköhän se siitä, vähän kerrallaan niinkuin elämä nyt muutenkin.
Sitä tulee joskus pohdittua millä sitä sitten on elämässä merkitystä. Löytääko vielä jotain sellaista josta kannattaa mainita. Kesällä kun kiire loppui niin elämässä on nyt jollainlailla aikaa jopa vähän tuohon lukemiseen. Ja jonkin verran olen jopa kuunnellut musiikkia. Se ei edes vaadi kovin suurta keskittymistä. Niin ja iso osa illasta menee patistaessa tyttöä tekemään läksynsä... Näin elämä jatkuu arjen harmaudessa päivä kerrallaan. Jotenkin pitäisi alkaa suunnittelemaan uuttakin sisältöä tähän. Tuo aukko tuossa vierellä on niin suuri. Eihän sitä täyttää voi mutta jotain aina voi löytyä. Näin jatketaan. Pärjäillään.

elämän kulkuri kirjoitti:

Täälläkin on ollut mittari nyt nollassa mutta onneksi lumet ei ole tulleet alas katoilta. Siitä on aina sellainen kauhominen kun ne siirtelee pois. Eikä ole edes liukasta mikä sekin on vain hyvä. Olen minäkin yrittänyt vähän lukea mutta ei oikein tahdo keskittymiskyky riittää siihen.
Ostin itselleni joululahjaksi Esko Valtaojan trilogian. Ensimmäistä kirjaa on nyt luettu reilut sata sivua. Eiköhän se siitä, vähän kerrallaan niinkuin elämä nyt muutenkin.
Sitä tulee joskus pohdittua millä sitä sitten on elämässä merkitystä. Löytääko vielä jotain sellaista josta kannattaa mainita. Kesällä kun kiire loppui niin elämässä on nyt jollainlailla aikaa jopa vähän tuohon lukemiseen. Ja jonkin verran olen jopa kuunnellut musiikkia. Se ei edes vaadi kovin suurta keskittymistä. Niin ja iso osa illasta menee patistaessa tyttöä tekemään läksynsä... Näin elämä jatkuu arjen harmaudessa päivä kerrallaan. Jotenkin pitäisi alkaa suunnittelemaan uuttakin sisältöä tähän. Tuo aukko tuossa vierellä on niin suuri. Eihän sitä täyttää voi mutta jotain aina voi löytyä. Näin jatketaan. Pärjäillään.

Lue lisää

tuli käytyä. Täytyy sanoa, että olen todella kiitollinen tästä työkaverista, jonka kanssa kuljen siellä. Yksin ei tulisi lähdettyä kuin kävelylle. Sitte vielä käydään saunassa ja puretaan sydäntä. Se on pieni sauna, mutta yleensä ollaankin kahdestaan. Mökkisaunassa mieheni ei paljon jaksanut ottaa löylyä, ei ennen sairauttakaan. Tämä työkavari taas viskaa niin, että saa toppuutella.
Minä en ole vielä löytänyt sellaista radiokanavaa, mitä viitsisi kuunnella. Silloin tällöin kyllä radionkin avaan, mutta eikös kohta tule sellaista musiikkia, mitä ei jaksa kuunnella.
Joskus tuli televisiostakin ohjelmia, joille sai nauraa.
Naurettu tai ei, yksi päivä on taas menty ettepäin.
Lähetän erityisterveiset sinulle "lyöty". Öitä kaikille.

elämän kulkuri kirjoitti:

Täälläkin on ollut mittari nyt nollassa mutta onneksi lumet ei ole tulleet alas katoilta. Siitä on aina sellainen kauhominen kun ne siirtelee pois. Eikä ole edes liukasta mikä sekin on vain hyvä. Olen minäkin yrittänyt vähän lukea mutta ei oikein tahdo keskittymiskyky riittää siihen.
Ostin itselleni joululahjaksi Esko Valtaojan trilogian. Ensimmäistä kirjaa on nyt luettu reilut sata sivua. Eiköhän se siitä, vähän kerrallaan niinkuin elämä nyt muutenkin.
Sitä tulee joskus pohdittua millä sitä sitten on elämässä merkitystä. Löytääko vielä jotain sellaista josta kannattaa mainita. Kesällä kun kiire loppui niin elämässä on nyt jollainlailla aikaa jopa vähän tuohon lukemiseen. Ja jonkin verran olen jopa kuunnellut musiikkia. Se ei edes vaadi kovin suurta keskittymistä. Niin ja iso osa illasta menee patistaessa tyttöä tekemään läksynsä... Näin elämä jatkuu arjen harmaudessa päivä kerrallaan. Jotenkin pitäisi alkaa suunnittelemaan uuttakin sisältöä tähän. Tuo aukko tuossa vierellä on niin suuri. Eihän sitä täyttää voi mutta jotain aina voi löytyä. Näin jatketaan. Pärjäillään.

Lue lisää

Hyvää huomenta

Minäkin olen kiinnostunut tähtitieteen professori Esko Valtaojan puheista ja kirjoituksista. Hänestä oli tv: ssä mielenkiintoinen ohjelma missä hänellä oli aina vieraana jonkun muun alan ammattilainen vaihtamassa kommentteja. En enää muista ohjelman nimeä. Toinen mielenkiintoinen tv-sarja oli haastattelu Esko Valtaojasta ja Tampereen piispasta Juha Pihkalasta. Se perustui näiden kahden herran kirjoittamaan kirjaan: Tiedän uskovani, uskon tietäväni. Oli todella mielekästä katsoa keskustelua missä herrat keskustelivat omista tiedoista ja vakaumuksistaan toistensa arvoja kunnioittaen. Selalaista harvoin voi nähdä tv: stä. Yleensä on vain yksi voittaja ja kaikki loput ovat surkeita hävijöitä joille ei suoda minkäänlaista arvoa. Olenkin ajatellut ostaa tuon edellämainitun kirjan mutta kun on niin monta vielä kesken. Myös minä huomaan keskittymiskykyni olevan hukassa vaikka olisi kuinka mieleistä luettavaa. Pätkä kerrallaan lumitöissä ja lukemisessa sopii nyt minulle parhaiten.

Itsehän paljon tätä elämän menoa ja -rytmiä voin säädellä ja paljon sitä hyvää mikä on mahdollista ympärilläni jää varmaan käyttämättä. Jos mikään ei muutu niin mikään ei muutu!

mardo kirjoitti:

tuli käytyä. Täytyy sanoa, että olen todella kiitollinen tästä työkaverista, jonka kanssa kuljen siellä. Yksin ei tulisi lähdettyä kuin kävelylle. Sitte vielä käydään saunassa ja puretaan sydäntä. Se on pieni sauna, mutta yleensä ollaankin kahdestaan. Mökkisaunassa mieheni ei paljon jaksanut ottaa löylyä, ei ennen sairauttakaan. Tämä työkavari taas viskaa niin, että saa toppuutella.
Minä en ole vielä löytänyt sellaista radiokanavaa, mitä viitsisi kuunnella. Silloin tällöin kyllä radionkin avaan, mutta eikös kohta tule sellaista musiikkia, mitä ei jaksa kuunnella.
Joskus tuli televisiostakin ohjelmia, joille sai nauraa.
Naurettu tai ei, yksi päivä on taas menty ettepäin.
Lähetän erityisterveiset sinulle "lyöty". Öitä kaikille.

Lue lisää

Hei Mardo

Kuulostaa hyvälle ja tuntuu kannustavalle kun olet päässyt kuntosalikierteeseen. Itsekin siihen halajaisin mutta on nyt paljon töitä ja se lopullinen mielen ratkaisu sinne lähtemiseksi on vieläkin kadoksissa. On enkelimäistä, että sinulla on kaveri jonka kanssa on mukava käydä salilla ja saunassa. Se on arvokasta "terapiaa" ystävyydessä ja kaveruudessa. Joskus myöhemmin ehkä tajuaa kuinka arvokasta aikaa se loppujen lopuksi olikaan. Kaikki aika tässä elämässä mikä kuljetaan toisen rinnalla on sitä arvokkainta rikkautta mitä elämä voi tarjota. Yksinäisyys on suurta köyhyyttä. Ei muuta kuin löylyä lisää!

Harmi kun on jääneet hyvät tv ohjelmat näkemättä. Sen siitä saa kun ei juurikaan katso sitä eikä seuraa ohjelmia. Jää ne vähäiset hyvätkin ohjelmat katsomatta. Nytkin taitaa olla pari viikkoa siitä kun meillä on tv avattu. Tyttö katselee jonkin verran omia DVD levyjään. Radiota kuuntelen lähinnä autossa. Työmaallakaan ei ole enää tullut pidettyä sitä auki vaikka siellä kyllä on radio. Silloin kun kuuntelen musiikkia se tulee cd:ltä, saa sellaista kun haluaa. Joskus, kun käteen osuu vaimon suosikkilevy, niin eihän se aina mieltä kohenna. Olen kuunnellut kuitenkin niitäkin, muistojahan nekin on.
Tänään mentiin taas pakkaselle pari astetta ja muutenkin sää oli hieno. Kyllä kuntoiluakin pitäisi tehdä enemmän. Kohta voisi kokeilla hiihtoa tuolla metsässä. Minulla on sellaiset pitkät ja leveät eräsukset joilla jo ehkä voisi päästä. Valmiille ladulle niistä ei ole. Hiihtelen niillä omia latujani. Näillä suunitelmilla taas mennään päivä kerrallaan. Ja edelleen aina jotain uuttakin miettien.

elämän kulkuri kirjoitti:

Harmi kun on jääneet hyvät tv ohjelmat näkemättä. Sen siitä saa kun ei juurikaan katso sitä eikä seuraa ohjelmia. Jää ne vähäiset hyvätkin ohjelmat katsomatta. Nytkin taitaa olla pari viikkoa siitä kun meillä on tv avattu. Tyttö katselee jonkin verran omia DVD levyjään. Radiota kuuntelen lähinnä autossa. Työmaallakaan ei ole enää tullut pidettyä sitä auki vaikka siellä kyllä on radio. Silloin kun kuuntelen musiikkia se tulee cd:ltä, saa sellaista kun haluaa. Joskus, kun käteen osuu vaimon suosikkilevy, niin eihän se aina mieltä kohenna. Olen kuunnellut kuitenkin niitäkin, muistojahan nekin on.
Tänään mentiin taas pakkaselle pari astetta ja muutenkin sää oli hieno. Kyllä kuntoiluakin pitäisi tehdä enemmän. Kohta voisi kokeilla hiihtoa tuolla metsässä. Minulla on sellaiset pitkät ja leveät eräsukset joilla jo ehkä voisi päästä. Valmiille ladulle niistä ei ole. Hiihtelen niillä omia latujani. Näillä suunitelmilla taas mennään päivä kerrallaan. Ja edelleen aina jotain uuttakin miettien.

Lue lisää

Hei kaikille

Elämän meno on nyt palkkatyötä ja lumityötä. Palkkatyön pystyy hoitamaan työaikaan mutta lumitöitä ei ehdi tekemään kun jo uutta tulee. Kun illalla on saanut pihan puhtaaksi niin aamulla ulos katsoessa on jo 5-10cm tullut uutta. Aurat vielä ajavat parinkymmenen metrin pitkän ja vähintään puolenmetrin paksuisen lumipenkan joten autolla ei pääse pihasta ellei tee penkkaan reikää. Nämä on näitä talven vaikeuksia ja elämän vaikeudet ovat sitten ihan toinen asia. Elämän vaikeudet vie voimia mutta pakko se on vaan ponnistaa. Muutoin ei selviä eteenpäin.

Palstalle kirjoittelijoita alkaa olla enää muutama jäljellä. Minustakin on alkanut tuntua myös siltä samalta, että vetäydyn sivuun. Kirjoitan liiankin useasti ja onko niissä kirjoituksissani enää oikein mitään asiakaan. Samat tyyppiset lörinät mitä nytkin voin kirjoittaa MINÄ-palstalle josta minut tavoittaa vastaamaan jos joku sinne ilmaantuu. Ehkäpä siellä voi kirjoittaa entistä syvällisemminkin asioista mitä ei täällä välttämättä kehtaa kirjoittaa. Vaikka olenhan joskus tehnyt niinkin ja jotkut ajatukset olisi pitänyt jättää ilamisematta turhien itkujen takia. Minä-palstalla on myös "säätöjä" missä voi määritellä ketkä näkevät kirjoituksen ja torjua ne mistä vähemmän välittää. Tämä palsta on aikansa elänyt. Voimia kaikille ja siihen Isän kätteen.

Turvamies kirjoitti:

Hei kaikille

Elämän meno on nyt palkkatyötä ja lumityötä. Palkkatyön pystyy hoitamaan työaikaan mutta lumitöitä ei ehdi tekemään kun jo uutta tulee. Kun illalla on saanut pihan puhtaaksi niin aamulla ulos katsoessa on jo 5-10cm tullut uutta. Aurat vielä ajavat parinkymmenen metrin pitkän ja vähintään puolenmetrin paksuisen lumipenkan joten autolla ei pääse pihasta ellei tee penkkaan reikää. Nämä on näitä talven vaikeuksia ja elämän vaikeudet ovat sitten ihan toinen asia. Elämän vaikeudet vie voimia mutta pakko se on vaan ponnistaa. Muutoin ei selviä eteenpäin.

Palstalle kirjoittelijoita alkaa olla enää muutama jäljellä. Minustakin on alkanut tuntua myös siltä samalta, että vetäydyn sivuun. Kirjoitan liiankin useasti ja onko niissä kirjoituksissani enää oikein mitään asiakaan. Samat tyyppiset lörinät mitä nytkin voin kirjoittaa MINÄ-palstalle josta minut tavoittaa vastaamaan jos joku sinne ilmaantuu. Ehkäpä siellä voi kirjoittaa entistä syvällisemminkin asioista mitä ei täällä välttämättä kehtaa kirjoittaa. Vaikka olenhan joskus tehnyt niinkin ja jotkut ajatukset olisi pitänyt jättää ilamisematta turhien itkujen takia. Minä-palstalla on myös "säätöjä" missä voi määritellä ketkä näkevät kirjoituksen ja torjua ne mistä vähemmän välittää. Tämä palsta on aikansa elänyt. Voimia kaikille ja siihen Isän kätteen.

Lue lisää

Hyvä TURVAMIES: olet antanut niin usein niin paljon WOIMAA,,, jaksaa tässä matosessa maailmassa jossa itsekkyys ja rikollisuus ja kaikki paha kasvaa päivä päivältä.

Olen saanut lohtua sinun s anoistasi ja olen saanut uutta näköalaa omille ajatuksille a tuntemuksille.

Ole seuranamme ,sillä olen vakuuttunut siitä että en ole näillä ajatuksillani täällä yksin,,,SINUA tarvitsee moni ihminen.

Kiitos että olen sdaanut kulkea lukemalla sinua rinnallasi ,joten olisi menetys niin molelle --ei vain minullee--jos lopettaisit kirjoittelun ja viestiesi upeiden sanomien levittämisen:

Yksi Kulkija kirjoitti:

Hyvä TURVAMIES: olet antanut niin usein niin paljon WOIMAA,,, jaksaa tässä matosessa maailmassa jossa itsekkyys ja rikollisuus ja kaikki paha kasvaa päivä päivältä.

Olen saanut lohtua sinun s anoistasi ja olen saanut uutta näköalaa omille ajatuksille a tuntemuksille.

Ole seuranamme ,sillä olen vakuuttunut siitä että en ole näillä ajatuksillani täällä yksin,,,SINUA tarvitsee moni ihminen.

Kiitos että olen sdaanut kulkea lukemalla sinua rinnallasi ,joten olisi menetys niin molelle --ei vain minullee--jos lopettaisit kirjoittelun ja viestiesi upeiden sanomien levittämisen:

Lue lisää

Hei kaikille!

Tämä palsta on ollut minulle tärkeä ja Turvamiehen ja monien muiden kanssa olemme kulkeneet jo pitkään näissä surun maisemissa. Poikani kuolemasta on kulunut jo kolme vuotta, neljäs vuosi menossa ilman häntä ja kuitenkin hän on koko ajan läsnä elämässäni.
Nyt on ollut taas jotenkin vaikeampaa. Välillä sitä jaksaa ajatella positiivisesti, mutta nyt olen ollut kyllä kunnon matalapaineessa. Kiukkuinen, ilkeä, negatiivinen. Sain kehitettyä kunnon riidankin miehen kanssa tässä toissapäivänä, vaikka harvoin enää jaksamme riidelläkkään ja turhaahan se onkin.
Hyvä ainakin, että on jo päästy arkeen ja pikkuhiljaa varmaan mielikin tästä tasoittuu taas.


Olimme eilen illalla miehen kanssa hiihtokoulussa. (aikuisten)Vähän hassua, kun hiihdämme aika paljon talvisin molemmat ja käymme Lapissakin hiihtämässä. Aloitimme harjoittelemalla diagonaalihiihtoa aluksi ilman sauvoja ja sitten vuorotahtia sauvoilla. Se reisien käyttö pitäisi saada paranemaan, että saisi potkuun voimaa ja sukset kunnolla liukuun. Mukava oli olla ulkona ja tulihan sitä vähän hiihdettyäkin ja sitä sosiaalista puoltakaan ei sovi unohtaa.

Meillä on tullut paljon uutta lunta tänään. Tuossa lumenluonnissakin kyllä kunto pysyy. Kahdesti kolasin pihan tänäänkin ja meillä on aika laaja alue puhdistettavana.

Välipoika perheineen tulee meille huomenna. Ovat yötä täällä, kun heillä on hautajaisiin meno lauantaina. Miniän eno kuoli loppiaisen aikaan. Hän oli lisäksi lähin naapurimme. Sairasti n. 8 v syöpää ja nyt oli lähdän aika. Meillä on leskiä nyt monessa talossa naapurustossa. Puhuimmekin tässä juuri, että melkein joka talossa on viime vuosien aikana suru vieraillut.

Yöpuulle tästä on lähdettävä valmistautumaan



Hyvää yötä teille kaikille

Yksi Kulkija kirjoitti:

Hyvä TURVAMIES: olet antanut niin usein niin paljon WOIMAA,,, jaksaa tässä matosessa maailmassa jossa itsekkyys ja rikollisuus ja kaikki paha kasvaa päivä päivältä.

Olen saanut lohtua sinun s anoistasi ja olen saanut uutta näköalaa omille ajatuksille a tuntemuksille.

Ole seuranamme ,sillä olen vakuuttunut siitä että en ole näillä ajatuksillani täällä yksin,,,SINUA tarvitsee moni ihminen.

Kiitos että olen sdaanut kulkea lukemalla sinua rinnallasi ,joten olisi menetys niin molelle --ei vain minullee--jos lopettaisit kirjoittelun ja viestiesi upeiden sanomien levittämisen:

Lue lisää

Hyvää huomenta Yksi kulkija

Kiitos ensinnäkin kirjoituksestasi. Olen auttamisen haluinen mies (turvamies) ja tuntuu hyvälle, että olet saanut jotain hyvää kirjoituksistani. Auttamiseeni liittyy niin paljon myös sitä voimattomuutta joten en sitä uattamista useasti tunne kirjoitatessani. Hyvä jos sanat ovat sattuneet oikeaan järjestykseen. Ympäristökin luo omat paineensa ja kuvaatkin hyvin tätä maailman menoa mitä se on. Joskus ulkopuoliset paineet ja kun siihen lisää vielä omat niin näkökyky ja havainnointi hyviltä asioilta hämärtyy. On vain koetettava tiedostaa, että hyviäkin asioita on olemassa. vaikeinakin aikoina niihin on löydettävä rohkeutta tarttua. Ei saa jäädä siihen tuleen makaamaan. On vain mentävä eteenpäin.

En ole koskaan ollut mikäänlainen kirjoittaja. Se näkyy myös huonona äidinkielenä. Enkä ole oikein yrittänytkään sitä mitenkään korjata tai parantaa kunhan vain olen kirjoittanut mitä mielessä pyörii ja niillä taidoilla sekä tiedoilla mitä milloinkin on. On vain ollut enempi terapeuttista kuin ajankulua kirjoittaa. Yhtä tärkeää on myös teidän toisten kirjoitusten lukeminen. Sinunkin kirjoituksesta saan paljon voimaa kun väsyn omiin ajatuksiini. Tietämättäni sinäkin olet taittanut matkaa rinnallani. Se on tärkeä tieto minulle sillä välillä varmaan meistä jokainen tuntee olevansa yksin vaikka ympärilläni olisi kuinka paljon ihmisiä. Kaikkien kanssa ei ole yhteyttä. Paljon on ihmisiä näillä palstoillakin mutta vain harvoihin on yhteys.

Minuthan löytää myös minä-palstalta ja yhtenä ajatuksena olikin joidenkin keskusteluaiheiden syventäminen pienelle sisäpiirille, eikä se ole poissuljettu ajatus vieläkään. Se ei myöskään estä kirjoittamasta täälläkin ja koetankin jaksaa luoda sitä yhteyttä niillä voimilla ja ajatuksilla mitä milloinkin on. Voi hyvin ystäväni ja pidä yhteyttä.

Viole kirjoitti:

Hei kaikille!

Tämä palsta on ollut minulle tärkeä ja Turvamiehen ja monien muiden kanssa olemme kulkeneet jo pitkään näissä surun maisemissa. Poikani kuolemasta on kulunut jo kolme vuotta, neljäs vuosi menossa ilman häntä ja kuitenkin hän on koko ajan läsnä elämässäni.
Nyt on ollut taas jotenkin vaikeampaa. Välillä sitä jaksaa ajatella positiivisesti, mutta nyt olen ollut kyllä kunnon matalapaineessa. Kiukkuinen, ilkeä, negatiivinen. Sain kehitettyä kunnon riidankin miehen kanssa tässä toissapäivänä, vaikka harvoin enää jaksamme riidelläkkään ja turhaahan se onkin.
Hyvä ainakin, että on jo päästy arkeen ja pikkuhiljaa varmaan mielikin tästä tasoittuu taas.


Olimme eilen illalla miehen kanssa hiihtokoulussa. (aikuisten)Vähän hassua, kun hiihdämme aika paljon talvisin molemmat ja käymme Lapissakin hiihtämässä. Aloitimme harjoittelemalla diagonaalihiihtoa aluksi ilman sauvoja ja sitten vuorotahtia sauvoilla. Se reisien käyttö pitäisi saada paranemaan, että saisi potkuun voimaa ja sukset kunnolla liukuun. Mukava oli olla ulkona ja tulihan sitä vähän hiihdettyäkin ja sitä sosiaalista puoltakaan ei sovi unohtaa.

Meillä on tullut paljon uutta lunta tänään. Tuossa lumenluonnissakin kyllä kunto pysyy. Kahdesti kolasin pihan tänäänkin ja meillä on aika laaja alue puhdistettavana.

Välipoika perheineen tulee meille huomenna. Ovat yötä täällä, kun heillä on hautajaisiin meno lauantaina. Miniän eno kuoli loppiaisen aikaan. Hän oli lisäksi lähin naapurimme. Sairasti n. 8 v syöpää ja nyt oli lähdän aika. Meillä on leskiä nyt monessa talossa naapurustossa. Puhuimmekin tässä juuri, että melkein joka talossa on viime vuosien aikana suru vieraillut.

Yöpuulle tästä on lähdettävä valmistautumaan



Hyvää yötä teille kaikille

Lue lisää

Hyvää huomenta Viola ja kaikki toisetkin

Harmi, että se aalto mikä välillä kannattelee sinua on nyt vienyt sinut sinne pohjalle. Tiedät kokeneena ja viisaana, että vielä se sama aalto tuo sinut pinnallekin. Nyt vain pitää koettaa jaksaa ja hallita tilannetta. Joskus kuvaamassasi tilanteessa tuntee samalla myös syyllisyyttä. Ei ne riidat ole aina meistä lähtöisin vaan kyllä niitä aikaan saa yhtähyvin toisetkin ja kyllähän negatiivisesti ajattelevasta ihmisestä saa hyvän riitakaverin aina. Ainakin minun osallistumis halukkuuteni on silloin parahaimmillaan. Kun kirjoitin tuosta minä-palstasta ja niistä syvällisemmistä keskusteluista niin yhtenä ajatuksena olikin kirjoittaa ja lukea surusta parisuhteesta. Yhtähyvin yksinäisyydestä ja siitä mitä on elää jäljelle jääneen/ jääneiden kanssa. Ehkäpä näsitä asioista kirjoitetaankin ja ne syvimmätkin mietteet on hyvä lurauttaa vaikapa vallitsevan säätilan sekaan. Pitää vain osata lukea myös ns. rivien välistä.

En ole hiihtänyt sitten kun toissa talvena. Lumitöitä tein eilen illallakin todella myöhään ja tänään koetan ottaa loput ennen uuden tulemista. Jonkinlaista piiloahneutta sekin, että paikat pitää olla valmiina uutta ottamaan vastaan vaikka entistä hyvää ja käyttämätöntä lunta olsi kuinka paljon jäljellä.

Voimia Viola ystäväni. Näiden vuosien tuttavuus on ollut myös minulle hyvin merkittävää. Todella merkittävää elämäni suurimmassa onnettomuudessa. Mennään eteenpäin toinen toistemme rinnalla kulkien. Isän kätteen.

Turvamies kirjoitti:

Hyvää huomenta Yksi kulkija

Kiitos ensinnäkin kirjoituksestasi. Olen auttamisen haluinen mies (turvamies) ja tuntuu hyvälle, että olet saanut jotain hyvää kirjoituksistani. Auttamiseeni liittyy niin paljon myös sitä voimattomuutta joten en sitä uattamista useasti tunne kirjoitatessani. Hyvä jos sanat ovat sattuneet oikeaan järjestykseen. Ympäristökin luo omat paineensa ja kuvaatkin hyvin tätä maailman menoa mitä se on. Joskus ulkopuoliset paineet ja kun siihen lisää vielä omat niin näkökyky ja havainnointi hyviltä asioilta hämärtyy. On vain koetettava tiedostaa, että hyviäkin asioita on olemassa. vaikeinakin aikoina niihin on löydettävä rohkeutta tarttua. Ei saa jäädä siihen tuleen makaamaan. On vain mentävä eteenpäin.

En ole koskaan ollut mikäänlainen kirjoittaja. Se näkyy myös huonona äidinkielenä. Enkä ole oikein yrittänytkään sitä mitenkään korjata tai parantaa kunhan vain olen kirjoittanut mitä mielessä pyörii ja niillä taidoilla sekä tiedoilla mitä milloinkin on. On vain ollut enempi terapeuttista kuin ajankulua kirjoittaa. Yhtä tärkeää on myös teidän toisten kirjoitusten lukeminen. Sinunkin kirjoituksesta saan paljon voimaa kun väsyn omiin ajatuksiini. Tietämättäni sinäkin olet taittanut matkaa rinnallani. Se on tärkeä tieto minulle sillä välillä varmaan meistä jokainen tuntee olevansa yksin vaikka ympärilläni olisi kuinka paljon ihmisiä. Kaikkien kanssa ei ole yhteyttä. Paljon on ihmisiä näillä palstoillakin mutta vain harvoihin on yhteys.

Minuthan löytää myös minä-palstalta ja yhtenä ajatuksena olikin joidenkin keskusteluaiheiden syventäminen pienelle sisäpiirille, eikä se ole poissuljettu ajatus vieläkään. Se ei myöskään estä kirjoittamasta täälläkin ja koetankin jaksaa luoda sitä yhteyttä niillä voimilla ja ajatuksilla mitä milloinkin on. Voi hyvin ystäväni ja pidä yhteyttä.

Lue lisää

Lunta on tullut nyt tännekin. Piti tehdä lumityöt jo toisenkin kerren tänä talvena. En tosin aivan pikkulumia ala kaapimaan kun tuo kauha niin herkästi vielä painuu maahan jolloin lumikasaan menee myös pihan nurmikko tai sorat kulkupaikoilta. Nyt on kuitenkin pakkasta 11 astetta.

Maailmasta ei suru lopu. Yhteiskunta vaatii aina enemmän, pitää suorittaa ja olla tehokas. Surukin pitää hoitaa pois mahdollisimman pian että jaksaa sitten laukata oravanpyörässä. Surun käsittely on kuitenkin hyvin yksilöllistä. Jotkut voivat käsitellä suruaan heti toiset eivät vielä vuodenkaan päästä. Siksi mielestäni kaikki aikarajat surun käsittelyn aloiittamisessa kuin sen kestossakin ovat turhia. Jokaiselle olisi suotava oma henkilökohtainen aikansa siihen.

Jos ympärillä oleva yhteiskunta ei anna mahdollisuutta surun käsittelyyn tällainenkin palsta on siihen hyvä, parempi kuitenkin kuin ei mitään. Siksi tämä ei ole aikansa elänyt, surua riittää. Se miten kauan palsta pysyy hengissä riippuu tietenkin siitä onko sille kirjoittajia. Onhan tämä vähän kuin näyteikkunaan kirjoittaisi, ihan kaikkea ei voi naputella ruudulle. Sen vuoksi varmaan myös minä-profiilin piiri puoltaisi paikkansa. Mutta tälläkin palstalla on lukijansa. Lisäksi tähän voi aina halutessaan jokainen kirjoittaa tuntemuksiaan. Uutta voimaa aina tarvitaan surun käsittelyssä joten eikun vaan kirjoittamaan.

Näilla ajatuksilla tänään. Tytöllä on synttärit joten pitää lähteä etsimään lahjaa. Näin menee tämäkin päivä ja päivä kerrallaanhan tässä eteenpäin yritetään mennä.

elämän kulkuri kirjoitti:

Lunta on tullut nyt tännekin. Piti tehdä lumityöt jo toisenkin kerren tänä talvena. En tosin aivan pikkulumia ala kaapimaan kun tuo kauha niin herkästi vielä painuu maahan jolloin lumikasaan menee myös pihan nurmikko tai sorat kulkupaikoilta. Nyt on kuitenkin pakkasta 11 astetta.

Maailmasta ei suru lopu. Yhteiskunta vaatii aina enemmän, pitää suorittaa ja olla tehokas. Surukin pitää hoitaa pois mahdollisimman pian että jaksaa sitten laukata oravanpyörässä. Surun käsittely on kuitenkin hyvin yksilöllistä. Jotkut voivat käsitellä suruaan heti toiset eivät vielä vuodenkaan päästä. Siksi mielestäni kaikki aikarajat surun käsittelyn aloiittamisessa kuin sen kestossakin ovat turhia. Jokaiselle olisi suotava oma henkilökohtainen aikansa siihen.

Jos ympärillä oleva yhteiskunta ei anna mahdollisuutta surun käsittelyyn tällainenkin palsta on siihen hyvä, parempi kuitenkin kuin ei mitään. Siksi tämä ei ole aikansa elänyt, surua riittää. Se miten kauan palsta pysyy hengissä riippuu tietenkin siitä onko sille kirjoittajia. Onhan tämä vähän kuin näyteikkunaan kirjoittaisi, ihan kaikkea ei voi naputella ruudulle. Sen vuoksi varmaan myös minä-profiilin piiri puoltaisi paikkansa. Mutta tälläkin palstalla on lukijansa. Lisäksi tähän voi aina halutessaan jokainen kirjoittaa tuntemuksiaan. Uutta voimaa aina tarvitaan surun käsittelyssä joten eikun vaan kirjoittamaan.

Näilla ajatuksilla tänään. Tytöllä on synttärit joten pitää lähteä etsimään lahjaa. Näin menee tämäkin päivä ja päivä kerrallaanhan tässä eteenpäin yritetään mennä.

Lue lisää

Hei Elämän kulkuri

Kävin välillä vähän pukkaamassa pihan lumitöitä. Meillä on nyt pitänyt niitä tehdä kaksi kertaa päivässä. Väsyneenä lumityöt tuntuu niin mahdottomalle kun samaan aikaan sataa kokoajan uutta. Sitä samaa se on tässä elämässäkin, että aina ei entisestä selviä kun jo uutta tulee. Kumpaankaan ei auta kun itsensä vahvistaminen jotat jaksaa paremmin. Kuntosalille lähteminen tuntuu olevan nyt ainakin askeleen lähempänä.

Olet ehkä oikeassa, ettei tämä palsta ole vielä aikansa elänyt vaikka olenkin sitä monta kertaa miettinyt. Turhautumiseni johtuu monta kertaa omista ajatuksistani ja voimien ehtymisestä. Tietenkin kirjoittajat pitävät palstaa yllä mutta meidän kaikkien voimat ovat niin rajalliset ja surun käsittely eriajan kohdissa niin kuin sanot. Mukavaa, että joskus joku lukijan kirjoittaa kulkeneensa rinnallamme meidän tietämättäkin.

Paljon onnea tyttärellesi syntymäpäivänä ja samoin sinullekin. Minusta syntymäpäivä on se elämän paalumerkki mitä kannattaa aina muistaa ja juhlia sillä siitä jokaisen elämä on saanut alkunsa. Juuri se oma elämä mikä usein neuvotaan hankittavaksi. Onnittelut myös Violan perheeseen. Syntymäpäiviä on sielläkin.

Samoja hommia sitä on täällä Savossakin tehty. Lumitöitä, omia palkkatöitä ja haudalla käyntiä. Minua ihmetyttää miksi täällä hautausmaalla ei hautojen edustan käytäviä aurata,vain pääkäytävät. Huonompi "jalkaisen" on mahdotonta mennä haudalle. Siellä missä vanhempani ovat haudattuina käytävät pidetään aurattuina. Turvamiehen paikkakunnan hautausmaallakaan ei taideta välikäytäviä aurata. Kirjoittaminen on jäänyt väliin monena kertana, vaikka olen lukemassa käynyt. Yötyö väsyttää ja kun on väsynyt niin silloin myös suru nousee pintaan helposti. Nyt on väsymys nukuttu pois ja taas on virkeämpi mieli.

Koira nauttii lumesta, peuhaa siellä kuin pieni lapsi. Ja tämä samainen koira on meidän koirista ensimmäinen, joka oikeasti osaa katsoa tv:tä. Kaikki eläinohjelmat ovat siitä mielenkiintoisia. Parhaita ovat koirista ja hevosista kertovat ohjelmat. Se jaksaa katsoa koiraohjelmia todella pitkään. Hauskaa oli kun tv-uutisissa näytettiin koirien talvimuotia (takkeja ja töppösiä) ja se katsoi koko uutisen tv:n edessä istuen. Välillä se yrittää tutkia tv:n takaa ovatko koirat menneet sinne, kun poistuvat kuvaruudulta.

Ensi viikolla aloitan loman ja silloin on tiedossa sukulaisten luona käyntiä. Toivottavasti näen myös sisarenipojan lapsen( 6kk), se aika virkistää.

Hyvää viikonloppua.

Majni kirjoitti:

Samoja hommia sitä on täällä Savossakin tehty. Lumitöitä, omia palkkatöitä ja haudalla käyntiä. Minua ihmetyttää miksi täällä hautausmaalla ei hautojen edustan käytäviä aurata,vain pääkäytävät. Huonompi "jalkaisen" on mahdotonta mennä haudalle. Siellä missä vanhempani ovat haudattuina käytävät pidetään aurattuina. Turvamiehen paikkakunnan hautausmaallakaan ei taideta välikäytäviä aurata. Kirjoittaminen on jäänyt väliin monena kertana, vaikka olen lukemassa käynyt. Yötyö väsyttää ja kun on väsynyt niin silloin myös suru nousee pintaan helposti. Nyt on väsymys nukuttu pois ja taas on virkeämpi mieli.

Koira nauttii lumesta, peuhaa siellä kuin pieni lapsi. Ja tämä samainen koira on meidän koirista ensimmäinen, joka oikeasti osaa katsoa tv:tä. Kaikki eläinohjelmat ovat siitä mielenkiintoisia. Parhaita ovat koirista ja hevosista kertovat ohjelmat. Se jaksaa katsoa koiraohjelmia todella pitkään. Hauskaa oli kun tv-uutisissa näytettiin koirien talvimuotia (takkeja ja töppösiä) ja se katsoi koko uutisen tv:n edessä istuen. Välillä se yrittää tutkia tv:n takaa ovatko koirat menneet sinne, kun poistuvat kuvaruudulta.

Ensi viikolla aloitan loman ja silloin on tiedossa sukulaisten luona käyntiä. Toivottavasti näen myös sisarenipojan lapsen( 6kk), se aika virkistää.

Hyvää viikonloppua.

Lue lisää

on nyt sitten tilattu. Päästiin tyttären kanssa yhteisymmärrykseen melko helposti. Halusin lyhtyaukon lasiin ristin lisäksi enkelin. Ajattelin ensin kiven etupuolelle kahta pääskystä oksalla, mutta tytär piti enemmän pronssivarpusista kiven päällä. Kivi tapitetaan palkkiin, niin voidaan laittaa paikoilleen heti, kun on valmis. Siellä se oman nimen tyhjä paikkakin sitten odottaa.
Äiti soitti tänään ja oli virkeämmällä päällä. Siskoni oli ostanut hänelle uuden uimapuvun. Äitini on aikaisemmin käynyt vesijumpassa, mutta nyt on alkanut pelkäämään kaatumista märissä tiloisssa. Hän sanoi, että kai sitä pitää taas ensi viikolla mennä.
Tulee mieleen, kun yritin, että miehenikin tekisi joitakin liikkeitä sängyssä. Kyllä hän urheasti yritti, mutta voimia oli kovin vähän. Varpaitaan hän tykkäsi heilutella.
Se onkin mukavaa, että Majnin koira katsoo telkkaria. Olen luullut, että vain kissat katsovat.
Yksi vanhempi mies tuli tänään rollaattorilla vastaan ja sanoi, että sinulla onkin kaunis koira. Tarkensi vielä, että kauniin värinen. Tulipa hyvä mieli.
Meillä on täälläpäin ollut mahtava aurinkoinen päivä. Oli mukava lukea taas kirjoituksia. Voimia jokaiselle tietään tarpovalle ja kauniita unia.

mardo kirjoitti:

on nyt sitten tilattu. Päästiin tyttären kanssa yhteisymmärrykseen melko helposti. Halusin lyhtyaukon lasiin ristin lisäksi enkelin. Ajattelin ensin kiven etupuolelle kahta pääskystä oksalla, mutta tytär piti enemmän pronssivarpusista kiven päällä. Kivi tapitetaan palkkiin, niin voidaan laittaa paikoilleen heti, kun on valmis. Siellä se oman nimen tyhjä paikkakin sitten odottaa.
Äiti soitti tänään ja oli virkeämmällä päällä. Siskoni oli ostanut hänelle uuden uimapuvun. Äitini on aikaisemmin käynyt vesijumpassa, mutta nyt on alkanut pelkäämään kaatumista märissä tiloisssa. Hän sanoi, että kai sitä pitää taas ensi viikolla mennä.
Tulee mieleen, kun yritin, että miehenikin tekisi joitakin liikkeitä sängyssä. Kyllä hän urheasti yritti, mutta voimia oli kovin vähän. Varpaitaan hän tykkäsi heilutella.
Se onkin mukavaa, että Majnin koira katsoo telkkaria. Olen luullut, että vain kissat katsovat.
Yksi vanhempi mies tuli tänään rollaattorilla vastaan ja sanoi, että sinulla onkin kaunis koira. Tarkensi vielä, että kauniin värinen. Tulipa hyvä mieli.
Meillä on täälläpäin ollut mahtava aurinkoinen päivä. Oli mukava lukea taas kirjoituksia. Voimia jokaiselle tietään tarpovalle ja kauniita unia.

Lue lisää

Hei Mardo

Mukava kuulla sinusta. Meilläkin on hautakivessä lyhtyaukko. Tänään huomasin, että kivenlasi on ainakin kolmesta kohtaa halki vaikka oli muutoin paikallaan. Johtunee varmaan siitä, että kovalla pakkasella on öljykynttilän lämpö rikkonut sen. Vaihdan lasin keväällä. Lyhtyaukko on hyvä sillä siellä kynttilä palaa tuulelta ja sateelta suojassa. Uikkareistakin löysin yhtäläisyyttä. Huomenna vien pikku pojan uimahalliin. Katsotaan, että löytyykö soipivia uikkareita vai laitanko uimavaipan.

En ole pitkään aikaan laittanut teille Lemisen Erkin runoja siispä nyt illaksi ja viikonlopuksi.

Kummallista-
äsken myrskysi
sisin liikehti levottomana
kuin pyörteissä.
nyt tuli tyven.

Jokin kosketti.
Oliko se ystävän rukous?
Oli varmaan
sillä kosketus oli hyvä ja lämmin.
Kiitos sinulle - ystävä.

Erkki Leminen Kootut 1993

mardo kirjoitti:

on nyt sitten tilattu. Päästiin tyttären kanssa yhteisymmärrykseen melko helposti. Halusin lyhtyaukon lasiin ristin lisäksi enkelin. Ajattelin ensin kiven etupuolelle kahta pääskystä oksalla, mutta tytär piti enemmän pronssivarpusista kiven päällä. Kivi tapitetaan palkkiin, niin voidaan laittaa paikoilleen heti, kun on valmis. Siellä se oman nimen tyhjä paikkakin sitten odottaa.
Äiti soitti tänään ja oli virkeämmällä päällä. Siskoni oli ostanut hänelle uuden uimapuvun. Äitini on aikaisemmin käynyt vesijumpassa, mutta nyt on alkanut pelkäämään kaatumista märissä tiloisssa. Hän sanoi, että kai sitä pitää taas ensi viikolla mennä.
Tulee mieleen, kun yritin, että miehenikin tekisi joitakin liikkeitä sängyssä. Kyllä hän urheasti yritti, mutta voimia oli kovin vähän. Varpaitaan hän tykkäsi heilutella.
Se onkin mukavaa, että Majnin koira katsoo telkkaria. Olen luullut, että vain kissat katsovat.
Yksi vanhempi mies tuli tänään rollaattorilla vastaan ja sanoi, että sinulla onkin kaunis koira. Tarkensi vielä, että kauniin värinen. Tulipa hyvä mieli.
Meillä on täälläpäin ollut mahtava aurinkoinen päivä. Oli mukava lukea taas kirjoituksia. Voimia jokaiselle tietään tarpovalle ja kauniita unia.

Lue lisää

On aivan tosi että voimat on jokaisella rajalliset. On työt ja kaikki muut menemiset. Ja kun surukin vielä vie niin ison osan voimista. Sitten kun Turvamies tekee tämän palstalle kirjoittamisenkin niin perusteellisesti. Sekin vie voimia. Minulla meinaa tulla kirjoittamiseen taukoja silloin kun en jaksa. Niin, ja kiitos onnitteluista. Kyllä syntymäpäivä on tärkeä, varsinkin nuorelle. Itse en omistani oikein välitä kun niitä nykyään tuntuu tulevan niin useinkin...
Meillä on hautakivi vieläkin hankkimatta. Ei nyt vain ole saanut aikaiseksi. Ehkä kevättä kohti valon lisääntyessä jaksaa sitten perehtyä siihenkin asiaan.
Meillä ei kissat ole koskaan katsoneet tv:tä. Ehkä joskus luonto-ohjelmassa on linnut kiinnostaneet. Nyt kun sitä ei itse tule katsottua se kyllä joutaisi kissoille. Jaksellaan taas.

mardo kirjoitti:

on nyt sitten tilattu. Päästiin tyttären kanssa yhteisymmärrykseen melko helposti. Halusin lyhtyaukon lasiin ristin lisäksi enkelin. Ajattelin ensin kiven etupuolelle kahta pääskystä oksalla, mutta tytär piti enemmän pronssivarpusista kiven päällä. Kivi tapitetaan palkkiin, niin voidaan laittaa paikoilleen heti, kun on valmis. Siellä se oman nimen tyhjä paikkakin sitten odottaa.
Äiti soitti tänään ja oli virkeämmällä päällä. Siskoni oli ostanut hänelle uuden uimapuvun. Äitini on aikaisemmin käynyt vesijumpassa, mutta nyt on alkanut pelkäämään kaatumista märissä tiloisssa. Hän sanoi, että kai sitä pitää taas ensi viikolla mennä.
Tulee mieleen, kun yritin, että miehenikin tekisi joitakin liikkeitä sängyssä. Kyllä hän urheasti yritti, mutta voimia oli kovin vähän. Varpaitaan hän tykkäsi heilutella.
Se onkin mukavaa, että Majnin koira katsoo telkkaria. Olen luullut, että vain kissat katsovat.
Yksi vanhempi mies tuli tänään rollaattorilla vastaan ja sanoi, että sinulla onkin kaunis koira. Tarkensi vielä, että kauniin värinen. Tulipa hyvä mieli.
Meillä on täälläpäin ollut mahtava aurinkoinen päivä. Oli mukava lukea taas kirjoituksia. Voimia jokaiselle tietään tarpovalle ja kauniita unia.

Lue lisää

Huh, niin sitä lunta on riittänyt täällä lounaisrannikollakin. Helppoahan minulla on kun asun kerrostalossa. Mitä nyt olen yrittänyt rapun edestä lunta ottaa pois, kun on seniorikansalaisia naapureina. Samoin pientä lumityötä riittää autotallin ovien edessä.
Olen viime ajat ollut vain lukupuolella sillä tunnen olevani syvän hiidenkirnun pohjalla. Hiukan vesi (tai jää?) on nostanut minua ylöspäin mutta hyyyyvin vähän. Hiidenkirnu on vaan siitä huono vertaus, että se on syntynyt pitkän ajan sisällä kun taas minun kuiluni syntyi kertaheitolla ensin tammikuussa 2008 (isä) ja syveni jyrkästi marraskuussa 2009 (puoliso).

Minäkin olen käynyt haudalla luomassa lunta; se on ollut suht helppoa, sillä mieheni hauta on yhden suuremman käytävän varrella, josta on lumet ajettu pois. Olen jo lumien sataessa käynyt tekemässä pienet käytävät hänen hautansa molemmin puolin - näin hänen "naapureiden" omaisetkin pääsevät helposti tekemääni käytävää pitkin haudoille. Viimeksi olin lumitöissä eilen illalla. Tuo otsikko on siitä, kun tässä viikko, pari sitten olin haudalla lumitöissä, niin jalkani lipesi haudan sille kohdalle, jossa mieheni jalat suunnilleen ovat ja olin kaatua. Sanoinkin silloin miehelleni, että jaaha - onko minulla nyt sitten toinen jalka haudassa, kirjaimellisesti? Vastausta en saanut, mutta melkein tiesin, että mieheni nauroi vieressäni ja ajatteli, että hullu nainen! No, se oli sitä meidän huumoria.
Isän haudalle pitää vielä mennä lumitöihin kun en sieltä viimeisimpiä lumia ole ehtinyt siivota. Sekin onneksi on lähellä pääkäytävää. Isäni ja mieheni hauta ovat samalla hautausmaalla mutta vastakkaisilla päädyillä.

Tänä iltana kävin sytyttämässä lyhtyyn kynttilän, kun tuuli vihdoinkin laantui. Se oli sammuttanut kynttilän jo parina iltana, joten olin jättänyt kynttilän sytyttämättä. Hautakivessä olevassa luukussa paloi kynttilä vielä, samoin kuin kahdessa pienemmässä lyhdyssä. Pariin otteeseen olen nimeni huurteeseen kirjoittanut mieheni nimen alle... siinä kun on sen paikka. Lunta on jo sen verran, että niiden käytävien ansiosta (jos niin voi sanoa) luulisi valkoisen arkun olevan kiven edessä.

Viime sunnuntain lauhoilla ilmoilla minulle kävi pienimuotoinen tapaturma: seisoin autotallin oven edessä tavarat sylissä kun yhtäkkiä lumi hävisi toisen jalan alta (vesi oli valunut paakkuuntuneen lumen alle ja ansa oli valmis) ja tajusin istuvani sohjoisessa maassa. Nilkkaan sattui niin vietävästi mutta tavarat pysyivät sylissä - siitä syystä kai ranne säästyi automaattiselta torjumisvammalta. Muutaman sekunnin ehdin miettiä, että miten ihmeessä pääsen tästä itsekseni ylös ja miten nilkan on käynyt mutta niin vaan nousin ja pystyin testaamaan nilkkaakin. Sattui, mutta kävelemään pystyin. Siinä vaiheessa kyllä ajattelin, että kiitos vaan - ei tarvi kiduttaa kun voi vetää laakistakin kylmäksi. Tässä sitä olen yrittänyt parannella nilkkaa ja tehdä vähän töitäkin. Tiedä sitten miten tässä kaikki järjestyy mutta kai ne järjestyy. Flunssa tuntuu palavan takaisin jo toista kertaa eli tulossa on kolmas flunssa sitten itsenäisyyspäivän? Nähtävästi se on niin, että jos ei itse tajua pysähtyä, niin sitten pysäytetään - ja väkisin.

Jos jotain voisin toivoa, niin toivoisin, ettei yksikään meistä olisi tällä palstalla eikä tätä koskaan olisi tarvinnut perustaa. Mutta kun on käynyt niin kuin jokaiselle meistä on käynyt, niin - kuten Turvamies kirjoittaa - jokainen kirjoittaa niin kuin tuntee oikeinkirjoituksista ja kieliopista välittämättä. Jokainen sana ja kirjain tulee sydämestä ja kirjoitetaan sydänverellä. Siksi ne auttavat, tukevat jopa opastavat ja/tai niihin voidaan samaistua. Jokainen meistä tietää ja ymmärtää mitä lukee rivillä ja myös rivien välissä. Siksi tämä palsta jatkuu ja sen myös toivotaan jatkuvan. Ja valitettavasti sille tulee lukijoita lisää ehkä jopa päivittäin - lisää rikkinäisiä sydämiä. Jokainen joutuu sen eteen, ennemmin tai myöhemmin.

Kiitos ajatuksistanne ja sytyttämienne kynttilöiden tuikkeesta.

Lyöty kirjoitti:

Huh, niin sitä lunta on riittänyt täällä lounaisrannikollakin. Helppoahan minulla on kun asun kerrostalossa. Mitä nyt olen yrittänyt rapun edestä lunta ottaa pois, kun on seniorikansalaisia naapureina. Samoin pientä lumityötä riittää autotallin ovien edessä.
Olen viime ajat ollut vain lukupuolella sillä tunnen olevani syvän hiidenkirnun pohjalla. Hiukan vesi (tai jää?) on nostanut minua ylöspäin mutta hyyyyvin vähän. Hiidenkirnu on vaan siitä huono vertaus, että se on syntynyt pitkän ajan sisällä kun taas minun kuiluni syntyi kertaheitolla ensin tammikuussa 2008 (isä) ja syveni jyrkästi marraskuussa 2009 (puoliso).

Minäkin olen käynyt haudalla luomassa lunta; se on ollut suht helppoa, sillä mieheni hauta on yhden suuremman käytävän varrella, josta on lumet ajettu pois. Olen jo lumien sataessa käynyt tekemässä pienet käytävät hänen hautansa molemmin puolin - näin hänen "naapureiden" omaisetkin pääsevät helposti tekemääni käytävää pitkin haudoille. Viimeksi olin lumitöissä eilen illalla. Tuo otsikko on siitä, kun tässä viikko, pari sitten olin haudalla lumitöissä, niin jalkani lipesi haudan sille kohdalle, jossa mieheni jalat suunnilleen ovat ja olin kaatua. Sanoinkin silloin miehelleni, että jaaha - onko minulla nyt sitten toinen jalka haudassa, kirjaimellisesti? Vastausta en saanut, mutta melkein tiesin, että mieheni nauroi vieressäni ja ajatteli, että hullu nainen! No, se oli sitä meidän huumoria.
Isän haudalle pitää vielä mennä lumitöihin kun en sieltä viimeisimpiä lumia ole ehtinyt siivota. Sekin onneksi on lähellä pääkäytävää. Isäni ja mieheni hauta ovat samalla hautausmaalla mutta vastakkaisilla päädyillä.

Tänä iltana kävin sytyttämässä lyhtyyn kynttilän, kun tuuli vihdoinkin laantui. Se oli sammuttanut kynttilän jo parina iltana, joten olin jättänyt kynttilän sytyttämättä. Hautakivessä olevassa luukussa paloi kynttilä vielä, samoin kuin kahdessa pienemmässä lyhdyssä. Pariin otteeseen olen nimeni huurteeseen kirjoittanut mieheni nimen alle... siinä kun on sen paikka. Lunta on jo sen verran, että niiden käytävien ansiosta (jos niin voi sanoa) luulisi valkoisen arkun olevan kiven edessä.

Viime sunnuntain lauhoilla ilmoilla minulle kävi pienimuotoinen tapaturma: seisoin autotallin oven edessä tavarat sylissä kun yhtäkkiä lumi hävisi toisen jalan alta (vesi oli valunut paakkuuntuneen lumen alle ja ansa oli valmis) ja tajusin istuvani sohjoisessa maassa. Nilkkaan sattui niin vietävästi mutta tavarat pysyivät sylissä - siitä syystä kai ranne säästyi automaattiselta torjumisvammalta. Muutaman sekunnin ehdin miettiä, että miten ihmeessä pääsen tästä itsekseni ylös ja miten nilkan on käynyt mutta niin vaan nousin ja pystyin testaamaan nilkkaakin. Sattui, mutta kävelemään pystyin. Siinä vaiheessa kyllä ajattelin, että kiitos vaan - ei tarvi kiduttaa kun voi vetää laakistakin kylmäksi. Tässä sitä olen yrittänyt parannella nilkkaa ja tehdä vähän töitäkin. Tiedä sitten miten tässä kaikki järjestyy mutta kai ne järjestyy. Flunssa tuntuu palavan takaisin jo toista kertaa eli tulossa on kolmas flunssa sitten itsenäisyyspäivän? Nähtävästi se on niin, että jos ei itse tajua pysähtyä, niin sitten pysäytetään - ja väkisin.

Jos jotain voisin toivoa, niin toivoisin, ettei yksikään meistä olisi tällä palstalla eikä tätä koskaan olisi tarvinnut perustaa. Mutta kun on käynyt niin kuin jokaiselle meistä on käynyt, niin - kuten Turvamies kirjoittaa - jokainen kirjoittaa niin kuin tuntee oikeinkirjoituksista ja kieliopista välittämättä. Jokainen sana ja kirjain tulee sydämestä ja kirjoitetaan sydänverellä. Siksi ne auttavat, tukevat jopa opastavat ja/tai niihin voidaan samaistua. Jokainen meistä tietää ja ymmärtää mitä lukee rivillä ja myös rivien välissä. Siksi tämä palsta jatkuu ja sen myös toivotaan jatkuvan. Ja valitettavasti sille tulee lukijoita lisää ehkä jopa päivittäin - lisää rikkinäisiä sydämiä. Jokainen joutuu sen eteen, ennemmin tai myöhemmin.

Kiitos ajatuksistanne ja sytyttämienne kynttilöiden tuikkeesta.

Lue lisää

-29 mittarissa ja järjestelen tytölle huomiseksi pikku synttäreitä. Kummit tulee ja ehkä joku muukin. Tuntuu vain niin kohtuuttomalta tehdä tätä nyt yksin. Eihän siitä sellainen tule kun äitinsä järjestämät ja muutenkin taitavat olla viimeiset tämän muotoiset synttärit. Nuori neiti kasvaa. Valtava apu hanestä on nyt tämän surun kanssa kun ei tarvitse olla talossa aivan yksin. Monella tapaa hän pitää minuakin kiinni elämässä.
Kyllä se niin on että toivoisi ettei tällaista palstaa tarvittaisi, kenenkään ei todellakaan pitäisi olla täällä kirjoittamassa. Mutta kun tämä on elämää joka ei ole ikuista. Sitä ei kukaan koskaan tiedä kenen vuoro on lähteä ja kuka sitten jää tänne itkemään rakastaan. Se on kuitenkin niin kohtuutonta kun tyttökin olisi vielä tarvinnut äitiään. Nyt on surusta huolimatta jatkettava niillä eväillä jotka jäljelle jäi. Päivä kerrallaan. Tytär haluaisi johonkin ulkomaillekin kesällä. Ehkä sitäkin pitää suunnitella, olisihan se jotain uutta mietittävää. Voimia arkeen kaikille.

elämän kulkuri kirjoitti:

-29 mittarissa ja järjestelen tytölle huomiseksi pikku synttäreitä. Kummit tulee ja ehkä joku muukin. Tuntuu vain niin kohtuuttomalta tehdä tätä nyt yksin. Eihän siitä sellainen tule kun äitinsä järjestämät ja muutenkin taitavat olla viimeiset tämän muotoiset synttärit. Nuori neiti kasvaa. Valtava apu hanestä on nyt tämän surun kanssa kun ei tarvitse olla talossa aivan yksin. Monella tapaa hän pitää minuakin kiinni elämässä.
Kyllä se niin on että toivoisi ettei tällaista palstaa tarvittaisi, kenenkään ei todellakaan pitäisi olla täällä kirjoittamassa. Mutta kun tämä on elämää joka ei ole ikuista. Sitä ei kukaan koskaan tiedä kenen vuoro on lähteä ja kuka sitten jää tänne itkemään rakastaan. Se on kuitenkin niin kohtuutonta kun tyttökin olisi vielä tarvinnut äitiään. Nyt on surusta huolimatta jatkettava niillä eväillä jotka jäljelle jäi. Päivä kerrallaan. Tytär haluaisi johonkin ulkomaillekin kesällä. Ehkä sitäkin pitää suunnitella, olisihan se jotain uutta mietittävää. Voimia arkeen kaikille.

Lue lisää

tänä talvena viskasi jää minutkin nurin tänään. Ehdin siinä maassa istuessa jo pelästyä, että tuli taas murtuma samaan paikkaan ranteeseen, kuin muutama vuosi sitten. Se oikea käsihän sinne ensimmäiseksi työntyi. Uskalsin sitten pikku hiljaa varovasti liikutella ja onneksi kaikki oli kunnossa.
Oli tosi mukava, kun sinä "lyötykin " kirjoitit kuulumisia. Toivottavasti saat pian nilkkasi kuntoon.
Kiitos myös turvamiehelle Lumilaakson kynttilästä.
Oikein Paljon Onnea "elämän kulkurin " pikku neidille.
Tällä meillä oli sitten ne isot valojuhlat. En kuitenkaan mennyt paikan päälle katsomaan.
Kirjoitan tähän Valituista Paloista katkelman Joseph Kennedyn kirjoittamasta kirjeestä ystävälleen, jonka poika oli menehtynyt aivoleikkauksessa.

Kun oma lapsi jättää elämän, jää miettimään, mitä kaikkea hän olisikaan tehnyt, jos olisi saanut olla täällä vielä muutaman vuoden. Samalla sitä ihmetelee, mitä tekee itse niillä vuosilla, jotka vielä ovat jäljellä.
Lapsen kuolemaa ei opi koskaan täysin hyväksymään. Sitä vain selviytyy pakollisista kuvioista.
Kunnes sitten eräänä päivänä, vain koska maailma ja elämä eivät kaikesta huolimatta ole kadonneet minnekään, huomaakin jälleen olevansa osa niitä ja yrittävänsä saada aikaan jotakin, johon lapsen elinpäivät eivät riittäneeet.
Ehkä siitä löytyy mieli tähän kaikkeen. Ainakin toivon niin.

Tämän myötä voimia kaikille lapsensa menettäneille. Voimia myös teille puolison tai muun läheisen menettäneille.

Täällä on pakkanen lauhtunut, enää -16, mutta tuulee joten kylmältä tuntuu nytkin.
Voimia sinullekin, nimimerkki lapsi vielä, äitisi poismenon vuoksi. Se lähtö on niin peruuttamatonta ja lopullista eikä sitä aina edes heti osaa tajuta. Suru todellakin ottaa aikansa. Kuitenkin äitisi, niinkuin meidän muidenkin rakkaat on aina mukana sydämisämme kuljimmepa missä tahansa. Hän on aina vierelläsi. Ja ne muistot siitä yhteisestä ajasta kantaa eteenpäin.
Pitäisi vähitellen alkaa kattamaan kahvipöytää. Näin elämä jatkuu ja eteenpäin mennään päivä kerrallaan. Tämäkin päivä on varmaan myös surullinen kun pöytää laittelen, mutta kyllä se olo siitä sopivammaksi muuttuu kun vieraita tulee.

elämän kulkuri kirjoitti:

Täällä on pakkanen lauhtunut, enää -16, mutta tuulee joten kylmältä tuntuu nytkin.
Voimia sinullekin, nimimerkki lapsi vielä, äitisi poismenon vuoksi. Se lähtö on niin peruuttamatonta ja lopullista eikä sitä aina edes heti osaa tajuta. Suru todellakin ottaa aikansa. Kuitenkin äitisi, niinkuin meidän muidenkin rakkaat on aina mukana sydämisämme kuljimmepa missä tahansa. Hän on aina vierelläsi. Ja ne muistot siitä yhteisestä ajasta kantaa eteenpäin.
Pitäisi vähitellen alkaa kattamaan kahvipöytää. Näin elämä jatkuu ja eteenpäin mennään päivä kerrallaan. Tämäkin päivä on varmaan myös surullinen kun pöytää laittelen, mutta kyllä se olo siitä sopivammaksi muuttuu kun vieraita tulee.

Lue lisää

Hei turvamies ja kaikki palstan kirjoittajat ja lukijat!

Kiitos ensinnäkin myönteisestä kirjoituksestasi Turvamies, kun tuolla viime kirjoituksessani taas oli sellainen notkahdus minulla meneillään. Kyllähän se niin on, että yksin ei riitaa saa aikaiseksi, kyllä siinä kaksi vähintäänkin tarvitaan. Jostakin kumman syystä sitä vain tuntee itsensä aina syylliseksi epäsopuun. Olemme kai kohdelleet toisiamme pojan kuoleman jälkeen vähän silkkihanskoin. Muut murheet pojan kuoleman rinnalla ovat tuntuneet vähäpätöisiltä arkipäiväisyyksiltä. Sitähän ne ovatkin siihen verrattuna, mutta kaikkea, mitä meille vielä elämässämme tapahtuu, ei voi verratakkaan siihen. On paljon muita asioita, murheita ja surujakin, jotka on myös läpikäytävä ja jaksettava ne ratkaista.

Tämä viikonloppu on ollut yhtä tohinaa. Keskimmäisen pojan perhe tuli meille perjantai-iltana. Miniä ja poikamme olivat hautajaisissa lauantaina. Ne olivat isot hautajaiset, jotka kestivät tuntikausia. Miniä halusi vanhimman lapsen (6 v) tulevan mukaan. Kirkossa hän oli jaksanut hyvin, kun siellä oli ohjelma ja hän pystyi katsomaan siitä toimituksen kestoa. Hautausmaallakin vielä meni ihan hyvin. Muistotilaisuus olikin sitten jo vaikeampi jaksaa. Ennen adressien lukua poikamme soitti ja pyysi, että mies hakisi hänet meille ja hyvä olikin. Mies oli hänen kanssaan saunassa myähemmin illalla ja siellä oli sitten alkanut tulla kyselyjä, esim. "pääseekö kuollut heti taivaaseen, vai vasta myöhemmin" ja muitakin kysymyksiä, jotka ovat meille aikuisillekkin vaikeita käsitellä.

Poikamme lähti jo lauantaina kotiinsa. Hänellä oli soittokeikka Vaasan kaupunginteatterissa vielä illalla. Miniä ja lapset jäivät vielä meille yöksi (miniä tuli omalla autollaan perjantaina) ja he lähtivät puolen päivän maissa ajelemaan kotiaan kohti.
Me huokasimme taas miehen kanssa. Mukavaa, kun käyvät, mutta ihana rauhallista olla kahdestaan.

Meillä on täällä nyt -10 astetta, mutta kylmä tuuli tekee päivästä todella kolean. Hieman on pyryttänyt lunta taas.
Hiihtämään ei oikein huvita, mietin tässä, että josko lähtisi avantoon.
Perjantaina olimme viimeksi. Sunnuntaisin siellä tapaa olla paljon tuttuja.

Hyvää illanjatkoa kaikille ja hyvää alkavaa viikkoa !

Viole kirjoitti:

Hei turvamies ja kaikki palstan kirjoittajat ja lukijat!

Kiitos ensinnäkin myönteisestä kirjoituksestasi Turvamies, kun tuolla viime kirjoituksessani taas oli sellainen notkahdus minulla meneillään. Kyllähän se niin on, että yksin ei riitaa saa aikaiseksi, kyllä siinä kaksi vähintäänkin tarvitaan. Jostakin kumman syystä sitä vain tuntee itsensä aina syylliseksi epäsopuun. Olemme kai kohdelleet toisiamme pojan kuoleman jälkeen vähän silkkihanskoin. Muut murheet pojan kuoleman rinnalla ovat tuntuneet vähäpätöisiltä arkipäiväisyyksiltä. Sitähän ne ovatkin siihen verrattuna, mutta kaikkea, mitä meille vielä elämässämme tapahtuu, ei voi verratakkaan siihen. On paljon muita asioita, murheita ja surujakin, jotka on myös läpikäytävä ja jaksettava ne ratkaista.

Tämä viikonloppu on ollut yhtä tohinaa. Keskimmäisen pojan perhe tuli meille perjantai-iltana. Miniä ja poikamme olivat hautajaisissa lauantaina. Ne olivat isot hautajaiset, jotka kestivät tuntikausia. Miniä halusi vanhimman lapsen (6 v) tulevan mukaan. Kirkossa hän oli jaksanut hyvin, kun siellä oli ohjelma ja hän pystyi katsomaan siitä toimituksen kestoa. Hautausmaallakin vielä meni ihan hyvin. Muistotilaisuus olikin sitten jo vaikeampi jaksaa. Ennen adressien lukua poikamme soitti ja pyysi, että mies hakisi hänet meille ja hyvä olikin. Mies oli hänen kanssaan saunassa myähemmin illalla ja siellä oli sitten alkanut tulla kyselyjä, esim. "pääseekö kuollut heti taivaaseen, vai vasta myöhemmin" ja muitakin kysymyksiä, jotka ovat meille aikuisillekkin vaikeita käsitellä.

Poikamme lähti jo lauantaina kotiinsa. Hänellä oli soittokeikka Vaasan kaupunginteatterissa vielä illalla. Miniä ja lapset jäivät vielä meille yöksi (miniä tuli omalla autollaan perjantaina) ja he lähtivät puolen päivän maissa ajelemaan kotiaan kohti.
Me huokasimme taas miehen kanssa. Mukavaa, kun käyvät, mutta ihana rauhallista olla kahdestaan.

Meillä on täällä nyt -10 astetta, mutta kylmä tuuli tekee päivästä todella kolean. Hieman on pyryttänyt lunta taas.
Hiihtämään ei oikein huvita, mietin tässä, että josko lähtisi avantoon.
Perjantaina olimme viimeksi. Sunnuntaisin siellä tapaa olla paljon tuttuja.

Hyvää illanjatkoa kaikille ja hyvää alkavaa viikkoa !

Lue lisää

Shalom kaikille

Israelissa toivotetaan shalom = rauhaa. Se toimii myös monessa tervehdyksessä. Shalom meillekin kun Pikku aurinko lähti kotiinsa. Kun tyttäreni tuli hakemaan poikaa niin poikapa ei olut mitenkään huomaavinaan äitiään. Esitteli tädilleen kaikkea mutta jätti äitinsä huomioimatta kokonaan. Johtuu varmaan siitä, että sai nyt täällä taas kaiken huomion ja äidin tulo oli eräällä tavalla loppu sille kaikelle riemulle mitä on täällä kokenut.

Kyllä särki taas sydäntä kun välillä mietin, että miten lystiä pikku auringolla olisikaan jos poikani olisi mukana. Hän olisi niin ihana eno. Ehkäpä tuolla pienellä on yhteys häneen mitä me muut emme vaan ymmärrä tai havaitse. Kuinka monesti eno onkaan vieraillut hänen unissaan. Poika ainakin leikkii ihan samoin kuin enonsa. Pakkanen on laskenut -19,6 aamun -30,5: sta ja säätiedotus lupailee lämpenevää.

"Pääseekö kuollut heti taivaaseen, vai vasta myöhemmin"? Ehkäpä lapsi ajattelee, että kun kuollaan niin mennää taivaaseen. Miksi sitten kuollut on vielä keskuudessamme hautajaisissa? Eikö mennytkään vielä? Tämä sama ajatus voi olla ihan hyvin meillä aikuisillakin. Monesti ajatellaan, että rakkaamme on nyt taivaassa mutta kuitenkin puhutaan hänelle haudalla. Onko hän siten samaan aikaan taivaassa ja haudassa? Nämä on niitä tietämättömiä asioita ja jokainen luo itselleen ajatuksen asiasta. Minulle poikani on lähellä aina siellä missä olen. Shalom teille kaikille.

Turvamies kirjoitti:

Shalom kaikille

Israelissa toivotetaan shalom = rauhaa. Se toimii myös monessa tervehdyksessä. Shalom meillekin kun Pikku aurinko lähti kotiinsa. Kun tyttäreni tuli hakemaan poikaa niin poikapa ei olut mitenkään huomaavinaan äitiään. Esitteli tädilleen kaikkea mutta jätti äitinsä huomioimatta kokonaan. Johtuu varmaan siitä, että sai nyt täällä taas kaiken huomion ja äidin tulo oli eräällä tavalla loppu sille kaikelle riemulle mitä on täällä kokenut.

Kyllä särki taas sydäntä kun välillä mietin, että miten lystiä pikku auringolla olisikaan jos poikani olisi mukana. Hän olisi niin ihana eno. Ehkäpä tuolla pienellä on yhteys häneen mitä me muut emme vaan ymmärrä tai havaitse. Kuinka monesti eno onkaan vieraillut hänen unissaan. Poika ainakin leikkii ihan samoin kuin enonsa. Pakkanen on laskenut -19,6 aamun -30,5: sta ja säätiedotus lupailee lämpenevää.

"Pääseekö kuollut heti taivaaseen, vai vasta myöhemmin"? Ehkäpä lapsi ajattelee, että kun kuollaan niin mennää taivaaseen. Miksi sitten kuollut on vielä keskuudessamme hautajaisissa? Eikö mennytkään vielä? Tämä sama ajatus voi olla ihan hyvin meillä aikuisillakin. Monesti ajatellaan, että rakkaamme on nyt taivaassa mutta kuitenkin puhutaan hänelle haudalla. Onko hän siten samaan aikaan taivaassa ja haudassa? Nämä on niitä tietämättömiä asioita ja jokainen luo itselleen ajatuksen asiasta. Minulle poikani on lähellä aina siellä missä olen. Shalom teille kaikille.

Lue lisää

muistan miettineeni lapsena monena iltana, kun uni ei tullut. Ajattelin, että miten se elämä siellä taivaassa voi aina vain jatkua ja jatkua.
Tänään tuli uusintana ykkösdokumentti:lyhyt elämä. Kyllä siinä vesi tuli silmiin itsellekin, kun seurasi niiden pienten vauvojen elämänliekin sammumista. Kuinka äärettömän raskasta oli vanhemmille, kun tiesi menettävänsä lapsen.
Meillä on enää -4.3, mutta ainakin pari tuntia sitten oli kova tuuli ja tuli lunta päin naamaa. Koirakaan ei ollut oikein kävelytuulella. Tykkään tästä meidän lähiöstä, koska täällä on niin hyvät kävely/pyörätiet.
Olen tänään kuullut niin monta kertomusta äkillisistä sairauksista, että täytyy olla kiitollinen omasta terveydestä.
Mieheni kuva on huoneessa, jossa hän nukkui pois. Sanon usein ohi kulkiessani, että heippa vaan ja voin lähettää lentosuukonkin.
Näissä mietteissä: hyvä yät ja nukkukka hyvi

oli kaupungilla, kun piti käydä asoita toimittamassa. Risteyksissa oli niin paljon vettä, että piti pakkassaappailla kiertää. Kumpparit olis poikaa, mutta kun ovat vielä liukkaammat. Kuntosalilla oli tänään kaksi ryhmää koululaisia. Oli aika vilinää.
Toivottelen minäkin hyvää mieltä teille kaikille!

mardo kirjoitti:

oli kaupungilla, kun piti käydä asoita toimittamassa. Risteyksissa oli niin paljon vettä, että piti pakkassaappailla kiertää. Kumpparit olis poikaa, mutta kun ovat vielä liukkaammat. Kuntosalilla oli tänään kaksi ryhmää koululaisia. Oli aika vilinää.
Toivottelen minäkin hyvää mieltä teille kaikille!

Lue lisää

Täälläkin on lunta, ei onneksi vettä. En tiedä paljonko tuli kun niin tuuli. Jossain on 30 senttiä, toisessa kohdassa ei yhtään. Kävin viemässä kynttilän haudan lyhtyyn. Lunta oli sielläkin, ei varmaan oltu aurattu edes käytäviä pitkään aikaan. Tuli taas siellä mietittyä maailman menoa, miten on mahdollista että vaimoni ja yksi hänen parhaita ystäviään ovat nyt vierekkäin hautausmaalla. Se on taas niitä pohdintoja joihin ei ole vastausta. Elämää on vain jatkettava niiden joilla sitä on.
Näyttää vähän että ensi yönä taas valvotaan. Tuo karja järjestää noita yövuoroja heti päivävuoron jälkeen. Joskus tuntuu ettei sen kanssa jaksa kun surukin vie niin voimia. Se on yksi niistä monista asioista jotka on elämän muuttumisen jälkeen mietittävä uudelleen. Nyt kuitenkin päivä kerrallaan (tai yö kerrallaan) eteenpäin mennään. Jaksamisia.

elämän kulkuri kirjoitti:

Täälläkin on lunta, ei onneksi vettä. En tiedä paljonko tuli kun niin tuuli. Jossain on 30 senttiä, toisessa kohdassa ei yhtään. Kävin viemässä kynttilän haudan lyhtyyn. Lunta oli sielläkin, ei varmaan oltu aurattu edes käytäviä pitkään aikaan. Tuli taas siellä mietittyä maailman menoa, miten on mahdollista että vaimoni ja yksi hänen parhaita ystäviään ovat nyt vierekkäin hautausmaalla. Se on taas niitä pohdintoja joihin ei ole vastausta. Elämää on vain jatkettava niiden joilla sitä on.
Näyttää vähän että ensi yönä taas valvotaan. Tuo karja järjestää noita yövuoroja heti päivävuoron jälkeen. Joskus tuntuu ettei sen kanssa jaksa kun surukin vie niin voimia. Se on yksi niistä monista asioista jotka on elämän muuttumisen jälkeen mietittävä uudelleen. Nyt kuitenkin päivä kerrallaan (tai yö kerrallaan) eteenpäin mennään. Jaksamisia.

Lue lisää

Olen ruvennut ajattelee mitä mun mieheni halusi mun elämän jatkuvan. Hän oli eloisa ja elämää rakastava. Hänen sisko kysyi multa haluaisiko hän mun vain itkevän ja oleva yksin seinien sisällä. Hän oli mua 9v vanhempi mutta en minäkään mikään nuori enää ole. Olisi vain niin kiva kun olisi joku samanikäinen ja oloinen jolle saisi jutella päivän tapahtumia vaikka eihän niissä nyt mitään kerrottavaa näytä olevan. Lenkillä olisi kiva kahdestaan ym. Omille lapsille ei osaa oiken sisipiä tuntemuksia kertoa, muuten heidän kanssa menee ihan hyvin. Täälä päin 3 ja liukasta, vettä tihkuttaa

lahjat kirjoitti:

Olen ruvennut ajattelee mitä mun mieheni halusi mun elämän jatkuvan. Hän oli eloisa ja elämää rakastava. Hänen sisko kysyi multa haluaisiko hän mun vain itkevän ja oleva yksin seinien sisällä. Hän oli mua 9v vanhempi mutta en minäkään mikään nuori enää ole. Olisi vain niin kiva kun olisi joku samanikäinen ja oloinen jolle saisi jutella päivän tapahtumia vaikka eihän niissä nyt mitään kerrottavaa näytä olevan. Lenkillä olisi kiva kahdestaan ym. Omille lapsille ei osaa oiken sisipiä tuntemuksia kertoa, muuten heidän kanssa menee ihan hyvin. Täälä päin 3 ja liukasta, vettä tihkuttaa

Lue lisää

hammaslääkäriä. Edellisen paikat ei oikein pysyneet. Tänään tämä uusi sitten kertoi, että paikat oli tehty niin, että amalgaami oli jätetty keskelle ja muovipaikka siihen kiinni. Nyt niitä amalgaameja sitten poistellaan. Edellinen hammaslääkäri harkitsi posliinikruunua kolmeen hampaaseen. Tämä uusi sanoi, että eivät ole vaikeita paikattavia, eikä mitään kruunuja kannata laittaa. Hän otti kuvat hampaista ja näytti niistä kaiken remontoitavan. Erittäin symppis lääkäri.

Soitin äidille ja lohdutin häntä, kun hänen toinen kissansa kuoli tänään. Sisko siitä ilmoitti ja pyysi soittamaan. Hän oli juuri hakenut kissan äidiltä ja vei eläinlääkärille tuhkattavaksi. He olivat eilen käyneet eläinlääkärillä ja tämä oli vielä kehoittanut seuraamaan pari päivää. Oli antanut jotain vahvistavaa. Meinasi, että jos on vain hampaissa vikaa. Kissa laihtui. Vatsa ei oikein toiminut ja lopuksi haki aina viileää paikkaa. Tänään oli saanut kouristuskohtauksia ja vetänyt päätä taaksepäin. Minä lohdutin äitiä, että kestettävä on minunkin ja niin on tuskat pois kissalta niinkuin ihmiseltäkin. Äidille vaan ne kissat ovat kuin lapsia, kun niitten kanssa yksinään juttelee.

Ihme ja kumma, kun kaksi ihmistä kehui tänään koiraani kauniiksi. Jos ymmärtäisi, niin vallan ylpistyisi.

Kävelin tänään hammaslääkärireissulta kaupungista. Selkä oli hiestä märkä, vaikka takki oli auki ja kaulahuivi kädessä. Vettä tihuutti ja oli kaatokeli.

Lahjatuusa kirjoitti ihan niinkuin minäkin ajattelen. Kyllä ne puolisot toivoo, että me jaksettaisiin laittaa tossua toisen eteen. Koska meillä on vielä elonpäiviä, niin koitetaan tehdä niistä jokaisesta mahdollisimman hyvä. Voimia huomiselle!

mardo kirjoitti:

hammaslääkäriä. Edellisen paikat ei oikein pysyneet. Tänään tämä uusi sitten kertoi, että paikat oli tehty niin, että amalgaami oli jätetty keskelle ja muovipaikka siihen kiinni. Nyt niitä amalgaameja sitten poistellaan. Edellinen hammaslääkäri harkitsi posliinikruunua kolmeen hampaaseen. Tämä uusi sanoi, että eivät ole vaikeita paikattavia, eikä mitään kruunuja kannata laittaa. Hän otti kuvat hampaista ja näytti niistä kaiken remontoitavan. Erittäin symppis lääkäri.

Soitin äidille ja lohdutin häntä, kun hänen toinen kissansa kuoli tänään. Sisko siitä ilmoitti ja pyysi soittamaan. Hän oli juuri hakenut kissan äidiltä ja vei eläinlääkärille tuhkattavaksi. He olivat eilen käyneet eläinlääkärillä ja tämä oli vielä kehoittanut seuraamaan pari päivää. Oli antanut jotain vahvistavaa. Meinasi, että jos on vain hampaissa vikaa. Kissa laihtui. Vatsa ei oikein toiminut ja lopuksi haki aina viileää paikkaa. Tänään oli saanut kouristuskohtauksia ja vetänyt päätä taaksepäin. Minä lohdutin äitiä, että kestettävä on minunkin ja niin on tuskat pois kissalta niinkuin ihmiseltäkin. Äidille vaan ne kissat ovat kuin lapsia, kun niitten kanssa yksinään juttelee.

Ihme ja kumma, kun kaksi ihmistä kehui tänään koiraani kauniiksi. Jos ymmärtäisi, niin vallan ylpistyisi.

Kävelin tänään hammaslääkärireissulta kaupungista. Selkä oli hiestä märkä, vaikka takki oli auki ja kaulahuivi kädessä. Vettä tihuutti ja oli kaatokeli.

Lahjatuusa kirjoitti ihan niinkuin minäkin ajattelen. Kyllä ne puolisot toivoo, että me jaksettaisiin laittaa tossua toisen eteen. Koska meillä on vielä elonpäiviä, niin koitetaan tehdä niistä jokaisesta mahdollisimman hyvä. Voimia huomiselle!

Lue lisää

Kyllä jokainen päivä on kuitenkin lahja. Se, osaako sen oikein käyttää onkin sitten eri juttu. Seinien sisään ei kuitenkaan kannata jäädä. Jotenkin koettu suuri menetys on vain lisännyt elämän arvoa vaikka suru tekeekin päivistä vielä kovin raskaita. Eteenpäin on kuitenkin mentävä.
Ikävä tapaus tuo kissa. Meilläkin on kaksi kissaa ja ne ovat tosi tärkeitä etenkin tytölle. Täytyy vain toivoa että pysyvät hengissä. Nyt ei enää kaivata lisää minkäänlaista surua. Hyvinhän ne kyllä nyt voivat.
Viime yökin meni hyvin. Ehdin jopa nukkua kaksi 2,5 tunnin pätkää joten voin olla tyytyväinen. Jotenkin sitä ei osaakaan nyt kovin pieniä asioita murehtia. Joskus vain tuntuu ettei kaikkia asioita jaksa hoitaa kun joutuu ne yksin tekemään. Pitää sitten vain jättää osa tekemättä. Asioilla on vain nyt eri tärkeysjärjestys. Päivä kerrallaan eteenpäin ja voimia kaikille.

elämän kulkuri kirjoitti:

Kyllä jokainen päivä on kuitenkin lahja. Se, osaako sen oikein käyttää onkin sitten eri juttu. Seinien sisään ei kuitenkaan kannata jäädä. Jotenkin koettu suuri menetys on vain lisännyt elämän arvoa vaikka suru tekeekin päivistä vielä kovin raskaita. Eteenpäin on kuitenkin mentävä.
Ikävä tapaus tuo kissa. Meilläkin on kaksi kissaa ja ne ovat tosi tärkeitä etenkin tytölle. Täytyy vain toivoa että pysyvät hengissä. Nyt ei enää kaivata lisää minkäänlaista surua. Hyvinhän ne kyllä nyt voivat.
Viime yökin meni hyvin. Ehdin jopa nukkua kaksi 2,5 tunnin pätkää joten voin olla tyytyväinen. Jotenkin sitä ei osaakaan nyt kovin pieniä asioita murehtia. Joskus vain tuntuu ettei kaikkia asioita jaksa hoitaa kun joutuu ne yksin tekemään. Pitää sitten vain jättää osa tekemättä. Asioilla on vain nyt eri tärkeysjärjestys. Päivä kerrallaan eteenpäin ja voimia kaikille.

Lue lisää

Voimia kaikille täältäkin. Samassa veneessä ja mietteissä kuljemme kaikki. Iltaisin usein käyn nukkumaan väsyneenä, mutta sitten en saakkaan unta, silloin tulee usein mieleen, että kuinkahan moni teistä muista valvoo minun laillani. Lähetän teille mielessäni hyvän yön toivotuksia.
Eilen oli sellainen ilta, tai oikeastaan yö. Jos katselen vaikka TV:tä liian myöhään, niin on usein vaikeata saada unen päästä kiinni. Katsoin sitä Komisario Wintheriä. Mies luki vähän aikaa sitten kirjana tuon eileisen "Komisario Wintherin viimeinen talvi", joten hän ei viitsinyt jäädä lainkaan katsomaan. Hyvä hänelle, kun piti aikaisin lähteä tänä aamuna ajelemaan Seinäjoelle. Hänen ei itse tarvitse ajaa, kun menivät kimppakyydillä. Saikin oman automme sopivasti huoltoon eilen, kun ei sitä tarvitse.

Lunta on taas tullut viime yönä rankasti. Toista tuntia yritin saada tuota pihaa taas kuntoon. Yritin hajoittaa kasoja vähän keskemmälle pihaa kulkuväylien reunoilta, kun en enää jaksa oikein saada lisää uutta lunta kasojen päälle. Isäntä on kurssilla Seinäjoella, joten lumityät ovat minulla. Koko talven olen kyllä enimmäkseen ne hoitanutkin, kun olen enemmän päivisin kotona. Pitäisi vielä käydä hoitamassa siskonikin piha, kun hän on tämän viikon matkalla. Eilen siellä kävimme laittamassa postit sisälle ja lumityöt ja ajattelin, että käyn vasta torstaina uudemman kerran, mutta eihän noita lumitäitä voi jättää huomiseen. Hyvä puoli näissä talvitöissä on se, että saa liikuntaa ja ulkoilua. Ei tarvitse sitäkään puolta oikein tekemällä hoitaa.
Kävin kyllä eilen vesijumpassa ja sieltä tullessani haudalla. Hautakivestä ei näkynyt enää juuri mitään. Puhdistin pojan haudan lumesta ja sytytin kynttilän. Tarkistin oikein sen hautakiven lyhdyn lasin kunnon, mutta ehjältä se ainakin näytti. Veljeni haudalla on sellainen pyöreä lasi kivessä ja se on jouduttu monta kertaa vaihtamaan.
Mökillä olisi hyvä päästä käymään ja ottamaan lumet pois mökin katolta. mutta eipä sinne taida olla asiaa. Tuolla talviuinnissa käydessäni pari miestä kertoivat, miten huonoa jää on juuri siellä lähellä meidän mökkiämme, joten emme viitsi lähteä urheilemaan.
Mies seuraa työnsä puolesta myös talviteiden jäädyttämistä ja joissakin paikoin taas päästiin tekemään talviteitä saaristoon paljon normaalia aikaisemmin tänä vuonna. Pääsevät ajamaan puuta saaristosta.

Sisko soitteli tässä välissä. Hän oli jossakin lastenvaateliikkeissä ja hänestä olisi niin mukava ostella lastenvaatteita, vaikka itsellään ei olekkaan lapsenlapsia ja kyseli minun lastenlasteni kokoja, jos vaikka löytäisi heille jotakin. Itsekkin heille ostelen, mutta yleensä kyselen miniältä aika tarkasti, että minkälaisia vaatteita tarvitaan ja haluavat, ettei tule virheostoja. Luen joskus noita äitipalstoja ja kyllä siellä miniät usein haukkuvat anoppeja huonosta mausta lastenvaateostoksilla.

Hyvää tätä päivää kaikille

Viole kirjoitti:

Voimia kaikille täältäkin. Samassa veneessä ja mietteissä kuljemme kaikki. Iltaisin usein käyn nukkumaan väsyneenä, mutta sitten en saakkaan unta, silloin tulee usein mieleen, että kuinkahan moni teistä muista valvoo minun laillani. Lähetän teille mielessäni hyvän yön toivotuksia.
Eilen oli sellainen ilta, tai oikeastaan yö. Jos katselen vaikka TV:tä liian myöhään, niin on usein vaikeata saada unen päästä kiinni. Katsoin sitä Komisario Wintheriä. Mies luki vähän aikaa sitten kirjana tuon eileisen "Komisario Wintherin viimeinen talvi", joten hän ei viitsinyt jäädä lainkaan katsomaan. Hyvä hänelle, kun piti aikaisin lähteä tänä aamuna ajelemaan Seinäjoelle. Hänen ei itse tarvitse ajaa, kun menivät kimppakyydillä. Saikin oman automme sopivasti huoltoon eilen, kun ei sitä tarvitse.

Lunta on taas tullut viime yönä rankasti. Toista tuntia yritin saada tuota pihaa taas kuntoon. Yritin hajoittaa kasoja vähän keskemmälle pihaa kulkuväylien reunoilta, kun en enää jaksa oikein saada lisää uutta lunta kasojen päälle. Isäntä on kurssilla Seinäjoella, joten lumityät ovat minulla. Koko talven olen kyllä enimmäkseen ne hoitanutkin, kun olen enemmän päivisin kotona. Pitäisi vielä käydä hoitamassa siskonikin piha, kun hän on tämän viikon matkalla. Eilen siellä kävimme laittamassa postit sisälle ja lumityöt ja ajattelin, että käyn vasta torstaina uudemman kerran, mutta eihän noita lumitäitä voi jättää huomiseen. Hyvä puoli näissä talvitöissä on se, että saa liikuntaa ja ulkoilua. Ei tarvitse sitäkään puolta oikein tekemällä hoitaa.
Kävin kyllä eilen vesijumpassa ja sieltä tullessani haudalla. Hautakivestä ei näkynyt enää juuri mitään. Puhdistin pojan haudan lumesta ja sytytin kynttilän. Tarkistin oikein sen hautakiven lyhdyn lasin kunnon, mutta ehjältä se ainakin näytti. Veljeni haudalla on sellainen pyöreä lasi kivessä ja se on jouduttu monta kertaa vaihtamaan.
Mökillä olisi hyvä päästä käymään ja ottamaan lumet pois mökin katolta. mutta eipä sinne taida olla asiaa. Tuolla talviuinnissa käydessäni pari miestä kertoivat, miten huonoa jää on juuri siellä lähellä meidän mökkiämme, joten emme viitsi lähteä urheilemaan.
Mies seuraa työnsä puolesta myös talviteiden jäädyttämistä ja joissakin paikoin taas päästiin tekemään talviteitä saaristoon paljon normaalia aikaisemmin tänä vuonna. Pääsevät ajamaan puuta saaristosta.

Sisko soitteli tässä välissä. Hän oli jossakin lastenvaateliikkeissä ja hänestä olisi niin mukava ostella lastenvaatteita, vaikka itsellään ei olekkaan lapsenlapsia ja kyseli minun lastenlasteni kokoja, jos vaikka löytäisi heille jotakin. Itsekkin heille ostelen, mutta yleensä kyselen miniältä aika tarkasti, että minkälaisia vaatteita tarvitaan ja haluavat, ettei tule virheostoja. Luen joskus noita äitipalstoja ja kyllä siellä miniät usein haukkuvat anoppeja huonosta mausta lastenvaateostoksilla.

Hyvää tätä päivää kaikille

Lue lisää

tuli tehtyä, kun autoin erästä vanhempaa rouvaa pääsemään liukkaasta lumikasasta yli. Meillä on näitä läpiajoesteitä, jotka kesällä ovat ihan hyviä. Lumikelillä siitä ei tietenkään voi aurata, joten hyväjalkaiset polkevat itselleen kulkuväylän. Kun rupeaa olemaan puoli metriä korkeutta, ei vanhukset enää pääse yli. Pitää kulkea toista reittiä.
Eilen heilui eräs vanhempi mies niin pahasti, että kauempaa tullessani katsoin kauhuissani, kaatuuko selälleen. Ennen, kun ehdin koirani kanssa lähemmäksi, tarjosi eräs ohikulkeva rouva auttavan kätensä. Mies sanoi, että hän on humalassa ja pyysi tuota rouvaa saattaman hänet kotiinsa, jonka näytti olevan lähellä olevassa kerrostalossa. Lyhyt oli matka kapakasta kotiin, mutta olisi siinäkin voinut käydä huonosti, kun olisi kaatuessaan lyönyt päänsä.
Menen tänään työkaverieni kanssa kylään yhden työkaverin luo. En ole hänen luonaan ennen käynyt, joten tulee katsastettua koti ja varsinainen kyläilyn syy eli kissanpentu.
Olen nyt nähnyt monena perättäisenä yönö unta, jossa on ollut mieheni mukana. Aika ihmeellisiä unia ovat olleet. Ihan hyvä mieli niistä on jäänyt.
Muutaman asteen pakkasessa on tänään ollut nautinto ulkoilla.
Jaksamista kaikille!

Palasin minäkin nyt illalla kotiin työmatkalta, Tukholman risteilyltä. Se oli ensimmäinen risteily meidän viimeiseksi jääneen kesän jälkeen. Silloin olimme kaksi kertaa laivalla; ensin juhannuksena ylellisesti sviitissä laivan ylimmällä kannella ja toisella kertaa auto oli mukana, jolloin jäimme Ruotsiin muutamaksi päiväksi sukuloimaan.
En tajunnutkaan miten voimille tämä matka kävisi, muutenkin kuin vain työn puolesta. Onneksi kyseessä oli eri laivayhtiö kuin silloin mielettömänä kesänä ja Tukholma oli nyt pimeänä, joten tutut maisemat eivät tehneet niin kipeää. Mutta nyt.. nyt on taas niin kova ikävä.
Kello käy pian jo puolta yötä ja huomenna pitäisi lähteä ajamaan jo pian aamuseitsemän jälkeen luennoimaan vajaan 100 km päähän. Kaikkea sitä on tullut luvatuksi. Materiaali pitää vielä tarkistaa ja kirjoittaa itselle puhtaaksi. Tai ainakin siten, että saan siitä itse selvää.
No... otetaan yöstä sitten se aika. Ei sitä vieläkään tule nukuttua kunnolla; valvon usein myöhään ja heräilen pari kertaa yössä, yleensä siinä kolmen pintaan.
Mitäpä siitä, kuolemahan se kuittaa univelat.

Lyöty kirjoitti:

Palasin minäkin nyt illalla kotiin työmatkalta, Tukholman risteilyltä. Se oli ensimmäinen risteily meidän viimeiseksi jääneen kesän jälkeen. Silloin olimme kaksi kertaa laivalla; ensin juhannuksena ylellisesti sviitissä laivan ylimmällä kannella ja toisella kertaa auto oli mukana, jolloin jäimme Ruotsiin muutamaksi päiväksi sukuloimaan.
En tajunnutkaan miten voimille tämä matka kävisi, muutenkin kuin vain työn puolesta. Onneksi kyseessä oli eri laivayhtiö kuin silloin mielettömänä kesänä ja Tukholma oli nyt pimeänä, joten tutut maisemat eivät tehneet niin kipeää. Mutta nyt.. nyt on taas niin kova ikävä.
Kello käy pian jo puolta yötä ja huomenna pitäisi lähteä ajamaan jo pian aamuseitsemän jälkeen luennoimaan vajaan 100 km päähän. Kaikkea sitä on tullut luvatuksi. Materiaali pitää vielä tarkistaa ja kirjoittaa itselle puhtaaksi. Tai ainakin siten, että saan siitä itse selvää.
No... otetaan yöstä sitten se aika. Ei sitä vieläkään tule nukuttua kunnolla; valvon usein myöhään ja heräilen pari kertaa yössä, yleensä siinä kolmen pintaan.
Mitäpä siitä, kuolemahan se kuittaa univelat.

Lue lisää

Tänään on ollut muutama aste pakkasta ja hyvin normaali talvisää. Kyllä ne ajatukset vain viimekesän tapahtumissa koko ajan pyörii. Se tekee mielen aina niin valtavan surulliseksi. Ja tulee ajateltua mitä tällaisenakin talvipäivänä voisi yhdessä tehdä sensijaan että pohdiskelen asioita nyt yksin. Eihän mitkään asiat miettimällä ja pohtimalla muutu, mutta kun ei osaa muutakaan tehdä. Nukkumaankaan ei osaa käydä ajoissa ja muutenkin se tuntuu olevan niin vaikeaa kun sängyn toinen puoli on ja pysyy tyhjänä. Ikävä on siis kova täälläkin.. Ja kun anoppikin jostain syystä nyt kiukuttelee. Eihän se helppoa ole hänelläkään, mutta minä en todellakaan ole voinut tapahtuneille asioille mitään. Ei, vaikka kuinka haluaisi. Se ei kuitenkaan tee elämää yhtään helpommaksi. Elämä ei tosiaankaan päästä helpolla. Päivä kerrallaan tätä kuitenkin eteenpäin mennään. Ja uskotaan siihen että niitä parempiakin päiviä vielä edessä on.

kuului tänä aamuna klo 07 jo paljon. Siitä tule kevään tuntu. Toisaalta on paineita, että miten ihmeessä kaikista töistä siellä mökillä yksin selviää. Se on tietysti pikkuseikka siihen nähden, että miten raskaaaksi yksinolo henkisesti tulee. Syntymäkotini on vain muutaman kilometrin päässä meidän mökistä. Äitini muuttaa sinne aina kesäksi kerrostalosta. Ikäihmiselle vain se huono puoli, että ei ole mitään mukavuuksia. Siellä on kuitenkin vihannesmaita. Laitetaan aina perunaa, porkkanaa, punajuurta ja salaatteja. Meidän oma tontti on niin vähämultainen, että siellä ei ole kuin marjapensaita. Kukkamaita on sinne yritetty värkätä, mutta tuntuu, että pitäisi tuoda autokuormittain multaa. Kuivina kesinä on kastelussakin aika työ.
Minä sain joululahjaksi Myrskyluodon Maijan tarinan. Mielenkiintoinen kirja, mutta minulla edistyy kovin hitaasti.
Keskitysleireistä kertova dokumentti toi taas kerran esille, miten julma ihminen voi olla. Kun eläviä lapsia heitetään kuoppaan, jossa palaa tuli, ihmettelee minkälainen ihminen voi sen tehdä. Toisaalta taas oli hienoa nähdä, mistä kaikesta henkisestä ja fyysisestä raakuudesta ihminen voi selviytyä ja jatkaa elämäänsä.
Se on kurjaa, kun joku kiukuttelee. Surussa olen huomannut itse olevani herkkä pahoittamaan mieleni. Toisaalta taas jonkun ventovieraan ystävällinen sana antaa tosi hyvän mielen. Kyllä se vieläkin tulee usein mieleen, että kerronpas tuonkin sitten kotona. Ei sitten vaan ole, kelle kertoa.
Teillä tuntuu kaikilla olevan kovin kiireinen elämänmeno. Minulla on vielä tätä hiljaiseloa ennen töihinpaluuta. Menen myöhään nukkumaan ja nukun yleensä aika hyvin. Seinänaapurin nuori koira ulisee noin vartin kuuden aikoihin aamulla. Emäntä lähtee silloin töihin. Sitten, kun työ alkaa on minullakin herätys klo 04.30.
Turvallista matkaa teille autoilevat ja elämäniloa kaikille!

mardo kirjoitti:

kuului tänä aamuna klo 07 jo paljon. Siitä tule kevään tuntu. Toisaalta on paineita, että miten ihmeessä kaikista töistä siellä mökillä yksin selviää. Se on tietysti pikkuseikka siihen nähden, että miten raskaaaksi yksinolo henkisesti tulee. Syntymäkotini on vain muutaman kilometrin päässä meidän mökistä. Äitini muuttaa sinne aina kesäksi kerrostalosta. Ikäihmiselle vain se huono puoli, että ei ole mitään mukavuuksia. Siellä on kuitenkin vihannesmaita. Laitetaan aina perunaa, porkkanaa, punajuurta ja salaatteja. Meidän oma tontti on niin vähämultainen, että siellä ei ole kuin marjapensaita. Kukkamaita on sinne yritetty värkätä, mutta tuntuu, että pitäisi tuoda autokuormittain multaa. Kuivina kesinä on kastelussakin aika työ.
Minä sain joululahjaksi Myrskyluodon Maijan tarinan. Mielenkiintoinen kirja, mutta minulla edistyy kovin hitaasti.
Keskitysleireistä kertova dokumentti toi taas kerran esille, miten julma ihminen voi olla. Kun eläviä lapsia heitetään kuoppaan, jossa palaa tuli, ihmettelee minkälainen ihminen voi sen tehdä. Toisaalta taas oli hienoa nähdä, mistä kaikesta henkisestä ja fyysisestä raakuudesta ihminen voi selviytyä ja jatkaa elämäänsä.
Se on kurjaa, kun joku kiukuttelee. Surussa olen huomannut itse olevani herkkä pahoittamaan mieleni. Toisaalta taas jonkun ventovieraan ystävällinen sana antaa tosi hyvän mielen. Kyllä se vieläkin tulee usein mieleen, että kerronpas tuonkin sitten kotona. Ei sitten vaan ole, kelle kertoa.
Teillä tuntuu kaikilla olevan kovin kiireinen elämänmeno. Minulla on vielä tätä hiljaiseloa ennen töihinpaluuta. Menen myöhään nukkumaan ja nukun yleensä aika hyvin. Seinänaapurin nuori koira ulisee noin vartin kuuden aikoihin aamulla. Emäntä lähtee silloin töihin. Sitten, kun työ alkaa on minullakin herätys klo 04.30.
Turvallista matkaa teille autoilevat ja elämäniloa kaikille!

Lue lisää

Uusi päivä alkoi taas. On harmaata ja pilvistä niinkuin niin usein aiemminkin. Yöllä on satanut vähän lunta ja pakkasta on muutama aste. Ja päiväkin kulunee tavallisten arkisten töiden kanssa.
Minulla alkaa jo vähentyä ne "kerron sitten vaimolle" ajatukset. Ehkä puolen vuoden jälkeen ajatus siitä ettei ole kenelle kertoa alkaa vähitellen pysyä päässä. Toki tytölle voi jotain kertoa mutta ei häntä monetkaan minun asiat kiinnosta.
Saunaillan ohjelmakin on meillä jo saanut oman muotonsa. Toki siinä on mukana paljon tuttua ja turvallista mutta paljon on myös muuttunut. Näin elämä vähitellen surusta ja ikävästä huolimatta etsii uusia muotojaan ja jatkuu päivä kerrallaan. Hyvää lauantaipäivän jatkoa kaikille. Ja sitä elämäniloa kun vielä löytäisi.

elämän kulkuri kirjoitti:

Uusi päivä alkoi taas. On harmaata ja pilvistä niinkuin niin usein aiemminkin. Yöllä on satanut vähän lunta ja pakkasta on muutama aste. Ja päiväkin kulunee tavallisten arkisten töiden kanssa.
Minulla alkaa jo vähentyä ne "kerron sitten vaimolle" ajatukset. Ehkä puolen vuoden jälkeen ajatus siitä ettei ole kenelle kertoa alkaa vähitellen pysyä päässä. Toki tytölle voi jotain kertoa mutta ei häntä monetkaan minun asiat kiinnosta.
Saunaillan ohjelmakin on meillä jo saanut oman muotonsa. Toki siinä on mukana paljon tuttua ja turvallista mutta paljon on myös muuttunut. Näin elämä vähitellen surusta ja ikävästä huolimatta etsii uusia muotojaan ja jatkuu päivä kerrallaan. Hyvää lauantaipäivän jatkoa kaikille. Ja sitä elämäniloa kun vielä löytäisi.

Lue lisää

tuli pää edellä isolta lumikasalta alaspäin. Äiti kielsi poikaa menemästä sinne ylös. Iso parkuhan se pojalle tuli, kun pelästyi. Se kasa oli luistelukentän reunassa ja äidillä kesti hetken mennä hakemaan poikaa, koska siinä oli myös verkkoaitaa. Äiti kuului sanovan, että olipa hyvä, kun oli kypärä päässä. Ei siinä kuinkaan käynyt, koska matka pysähtyi puoliväliin lumikasaa.
Huomenna menemme tyttären kanssa siskoni luo. Haetaan ensin äitikin mukaan. Valokuvaaja on saanut kaikki hautajaisalbumit valmiiksi ja ne ovat nyt siskolla. Kuvaaja on hänen naapurinsa.
Minä yritän sitä elämäniloa saada kuntoilusta.
Niinpä ollaan taas menty yksi päivä eteenpäin. Hyvää illanjatkoa ja rentouttavaa sunnuntaita kaikille!

Kyllä se MIKSI tulee niin usein mieleen vaikka tietää ettei siihen löydy nyt vastausta. Eikä varmaan koskaan. Onko kaikki sitten vain sattumaa, se että täällä ollaan ja se että täältä lähdetään. Ja milloin ja miten. Jotenkin pitäisi vain oppia hyväksymään että kaikki tämä kuuluu elämään. On vain kuitenkin niin raskasta. Läheisen menetys on sellainen kokemus joka ravistaa ihmistä. Itse yritän mennä eteenpäin ajattelemalla positiivisesti aina kun se vain tältä surulta on mahdollista. Kun osaisi elää vain tätä hetkeä ja keskittyä siihen ja niin mennä eteenpäin päivä kerrallaan. Muistot ovat tärkeitä ja tulevaisuuttakin pitää vähän katsoa mutta tämä hetki ja tämä päivä on tärkein.
Tätä päivää eletään täällä edelleen harmaassa säässä. Muistelen että tammikuulla on yleensä ollut aurinkoisiakin päiviä, mutta tänä vuonna vasta kaksi. Sopii tietenkin tunnelmaan, mutta ehkä aurinkoiset päivät piristäisivät mieltäkin enemmän kuin tämä harmaus. Mutta sillä säällä mennään mikä on, ei sitäkään voi itse päättää. Jaksamisia kaikille.

elämän kulkuri kirjoitti:

Kyllä se MIKSI tulee niin usein mieleen vaikka tietää ettei siihen löydy nyt vastausta. Eikä varmaan koskaan. Onko kaikki sitten vain sattumaa, se että täällä ollaan ja se että täältä lähdetään. Ja milloin ja miten. Jotenkin pitäisi vain oppia hyväksymään että kaikki tämä kuuluu elämään. On vain kuitenkin niin raskasta. Läheisen menetys on sellainen kokemus joka ravistaa ihmistä. Itse yritän mennä eteenpäin ajattelemalla positiivisesti aina kun se vain tältä surulta on mahdollista. Kun osaisi elää vain tätä hetkeä ja keskittyä siihen ja niin mennä eteenpäin päivä kerrallaan. Muistot ovat tärkeitä ja tulevaisuuttakin pitää vähän katsoa mutta tämä hetki ja tämä päivä on tärkein.
Tätä päivää eletään täällä edelleen harmaassa säässä. Muistelen että tammikuulla on yleensä ollut aurinkoisiakin päiviä, mutta tänä vuonna vasta kaksi. Sopii tietenkin tunnelmaan, mutta ehkä aurinkoiset päivät piristäisivät mieltäkin enemmän kuin tämä harmaus. Mutta sillä säällä mennään mikä on, ei sitäkään voi itse päättää. Jaksamisia kaikille.

Lue lisää

Tasavuosjuhlat ...eikä minkäänlaista fiilistä tullut. Juhlissa ei ollut vikaa, kaikilla oli kivaa. Juhlittiin tanssittiin ja tasainen puheensorina täytti juhlapaikan. Itse istun yksin pöydässä kuin zombie, jollen ollut tupakalla. Mies viihtyy, ja hakee minua tanssimaan juuri kun poikamme biisi alkaa soimaan. En tunne rytmiä, en mitään, sen biisin kohdalla mietin alanko itkemään. Tunsin itseni iloonpilaajaksi. Mietin olenko edes normaali ollenkaan , ilman tätä suruakaan. Juhlat vaan on alun alkaenkin ollut liian kova pala. Lopputulos kuitenkin että lähden yksin pois juhlista. Synkät ajatukset nappaa minut ja saan taistella vastaan etten lähde täysillä mukaan. Elämä on todellakin muuttunut lopullisesti.

Keikkaluontoinen työ vie minua milloin vajaan 100 ja milloin noin 50 km päähän, joskus ehkä íhan lähellekin tai sitten näiden kaikkien väliltä. Matkalla ehtii miettiä yhtä sun toista, varsinkin kun reitti on jo tullut ennestään tutuksi (toki varuillaan olen koko ajan). Välillä pyydän mieheltäni apua ja joskus jopa tunnen hänen auttavan. Olin jo jonkin aikaa hakenut näistä lukuisista (purkaamattomista) muuttolaatikoista työssäni tarvitsemaani nimikylttiä rintapieleeni ja tänään taas kiireellä sitä yritin hakea. Pyysin jälleen miestäni avuksi ja kas - nimikyltti löytyi laatikosta, johon olin pakannut työpaikan kaappini tavarat. Muuten puhuminen ja keskustelu on jäänyt minimiin kun ei ole sitä tärkeintä ihmistä, kenen kanssa jakoi kaiken mahdollisen maan ja taivaan välillä.

Matkalla... niin.. joskus sitä on matkalla syvimpään suruun ja joskus taas kohti valoa ja sateenkaarta. Tänään iltapäivällä täällä satoi ja paistoi. Keittiön ikkunasta näkyi sateenkaari (miltei käsin kosketeltavissa) niin kirkkaana ja vähitellen sen rinnalle ilmestyi toinen, himmeämpi sateenkaari. Aurinko paistoi matalalta ja valaisi talot edessäni lämpimän keltaiseksi - kontrasti sateenkaaren takana avautuvan surullisen siniharmaan taivaan kanssa oli uskomattoman upea. Kaunista se oli, kyllä, mutta en iloinnut sen kauneudesta. Ennen olisin näin kokenut.

Edessä on kiireinen viikko: tiistai-iltana Turussa, keskiviikkona lähtö Riihimäelle ja to-pe koulutuksessa Helsingissä. (Iskias varmaan taas voi hyvin tästä kaikesta ajamisesta ja istumisesta.) Sitten lauantaina lupasin mennä tapaamaan ystävääni Turkuun, joka tulee sinne Helsingistä. Olemme viimeksi nähneet kai lokakuussa. On ihan kiva tavata häntä mutta mikä siinäkin on, että joskus ei haluta tavata ketään?

Suurin suru ja ikävä on juuri nyt hellittänyt ihan pikkiriikkisen. Tänään tosin P. Willbergin kappale "Kun silmäni mä auki saan ja sinut siinä nään mä ihan lähelläin..." sai tosin kyyneleet vierimään pitkin poskia. Kunpa kaikki olisikin toisin. Olin taas niin lähellä ajautua surun syövereihin mutta en pudonnut aivan pohjalle. Mikä ihmeen tehtävä minulle on annettu suoritettavaksi vielä tässä maailmassa? Kaikki materiaali olisi niin helposti nyt muiden järjestettävissä tai poisheitettävissä kun ne suurimmaksi osaksi ovat vielä laatikoissa. Sitähän se on ettei Jumala huoli eikä Piru pidä kiirettä.
No, nämä ovat taas näitä keskiyön mietteitä. Kai se uusi päivä ja uudet haasteet taas työntävät eteenpäin, väkisin.

Matkalla - milloin ylös ja milloin alas, mutta liikkeellä kuitenkin. Joskus vain puoli askelta kerrallaan. Joskus jopa enemmän. Sanotaan, että tärkeintä ei ole perillepääsy vaan matka. Ei ei... minulle se on juuri päinvastoin: tärkeintä on päästä perille, ei enää matkustaa. Se on niin raskasta matkata yksin.

Lyöty kirjoitti:

Keikkaluontoinen työ vie minua milloin vajaan 100 ja milloin noin 50 km päähän, joskus ehkä íhan lähellekin tai sitten näiden kaikkien väliltä. Matkalla ehtii miettiä yhtä sun toista, varsinkin kun reitti on jo tullut ennestään tutuksi (toki varuillaan olen koko ajan). Välillä pyydän mieheltäni apua ja joskus jopa tunnen hänen auttavan. Olin jo jonkin aikaa hakenut näistä lukuisista (purkaamattomista) muuttolaatikoista työssäni tarvitsemaani nimikylttiä rintapieleeni ja tänään taas kiireellä sitä yritin hakea. Pyysin jälleen miestäni avuksi ja kas - nimikyltti löytyi laatikosta, johon olin pakannut työpaikan kaappini tavarat. Muuten puhuminen ja keskustelu on jäänyt minimiin kun ei ole sitä tärkeintä ihmistä, kenen kanssa jakoi kaiken mahdollisen maan ja taivaan välillä.

Matkalla... niin.. joskus sitä on matkalla syvimpään suruun ja joskus taas kohti valoa ja sateenkaarta. Tänään iltapäivällä täällä satoi ja paistoi. Keittiön ikkunasta näkyi sateenkaari (miltei käsin kosketeltavissa) niin kirkkaana ja vähitellen sen rinnalle ilmestyi toinen, himmeämpi sateenkaari. Aurinko paistoi matalalta ja valaisi talot edessäni lämpimän keltaiseksi - kontrasti sateenkaaren takana avautuvan surullisen siniharmaan taivaan kanssa oli uskomattoman upea. Kaunista se oli, kyllä, mutta en iloinnut sen kauneudesta. Ennen olisin näin kokenut.

Edessä on kiireinen viikko: tiistai-iltana Turussa, keskiviikkona lähtö Riihimäelle ja to-pe koulutuksessa Helsingissä. (Iskias varmaan taas voi hyvin tästä kaikesta ajamisesta ja istumisesta.) Sitten lauantaina lupasin mennä tapaamaan ystävääni Turkuun, joka tulee sinne Helsingistä. Olemme viimeksi nähneet kai lokakuussa. On ihan kiva tavata häntä mutta mikä siinäkin on, että joskus ei haluta tavata ketään?

Suurin suru ja ikävä on juuri nyt hellittänyt ihan pikkiriikkisen. Tänään tosin P. Willbergin kappale "Kun silmäni mä auki saan ja sinut siinä nään mä ihan lähelläin..." sai tosin kyyneleet vierimään pitkin poskia. Kunpa kaikki olisikin toisin. Olin taas niin lähellä ajautua surun syövereihin mutta en pudonnut aivan pohjalle. Mikä ihmeen tehtävä minulle on annettu suoritettavaksi vielä tässä maailmassa? Kaikki materiaali olisi niin helposti nyt muiden järjestettävissä tai poisheitettävissä kun ne suurimmaksi osaksi ovat vielä laatikoissa. Sitähän se on ettei Jumala huoli eikä Piru pidä kiirettä.
No, nämä ovat taas näitä keskiyön mietteitä. Kai se uusi päivä ja uudet haasteet taas työntävät eteenpäin, väkisin.

Matkalla - milloin ylös ja milloin alas, mutta liikkeellä kuitenkin. Joskus vain puoli askelta kerrallaan. Joskus jopa enemmän. Sanotaan, että tärkeintä ei ole perillepääsy vaan matka. Ei ei... minulle se on juuri päinvastoin: tärkeintä on päästä perille, ei enää matkustaa. Se on niin raskasta matkata yksin.

Lue lisää

Hyvää huomenta kaikille

Minäkin joudun työni puolesta ajamaan paljon autolla. Edestakaiset matkat ovat n. 400 - 800km. Tosin teen välillä toimistotöitäkin työajan vaihtelujen suhteen. Eilenkin ajoin 670km. Ajoturvallisuutta ja -miellekkyyttä voi koettaa monella parantaa. Ostin eilen uuden navigaattorin. Siinä on paljon uusia toimintoja mitä entisessä ei ollut. Siitä on hyvä nähdä totuutta lähempänä oleva ajonopeus. Sinne voi asettaa varoitukset ylinopudesta ym. Kun samaan aikaan ajaa ja kelaa ajatuksia suruunsa jää helposti rajoitukset huomaamatta. Toinen hyvä minulle on vakionopeudensäädin. Kaasujalka on useasti jännityksellä ja penkin reuna painaa aina reittä ja siten se iskiashermo on jumissa. Säädintä kytettäessä jaka on ns. vapaalla ja sitä voi ajon aikana jopa liikutella välttääkseen kivun tulemisen. Tiellä liikkuu muitakin ja olisi hirveää, että huolimattomuuttani aiheuttaisin toisille jotain vahinkoa tai peruttamatonta. Siksi vaikeuksistani huolimatta on minun koetettava tehdä parhaani turvallisuuden parantamiseksi. Tauot ja pienetkin kävelylenkit tuovat helpotusta mutta jos kipu on jo päässyt alkamaan niin ainakaan minua se ei enää helpota. Pitäisi osata ennakoida.

Musiikki. En pystynyt pojan kuoleman jälkeen ensimmäiseen vuoteen kuuntelemaan minkäänlaista musiikkia vaikka yleensä työhuoneessani ja autossani on radio jatkuvasti päällä. Silloin se piti sammuttaa sillä kaikki se musiikki sai mieleni niin herkästi surunsyöverin pohjalle.

Surun alkuaikoina huomasin, että autolla yksin ajaminen tuotti todella paljon vaikeuksia. Minulla on pari kaveria joita joskus pyysin seurakseni matkalle mikäli se heille oli mahdollista. Näin matkat menivätkin paremmin kun pystyi toisen kanssa puhumaan. Nyt joskus soittelen puhelimella mutta sekin vaatii ajamisen yhteydessä erityistä keskittymistä myös ajamiseen.

Oli se sitten ajamista tai mitä muuta tahansa vaatii se surussa elävältä erityistä valpautta olla mukana ja ns. paikalla vaikka sisikunnassa onkin ihan toisalla.

Voimia päivän askareisiin, töihin ja lumitöihin. Minua ainakin lykästää töillä ja lumitöillä. Voimia päiväänne.

Turvamies kirjoitti:

Hyvää huomenta kaikille

Minäkin joudun työni puolesta ajamaan paljon autolla. Edestakaiset matkat ovat n. 400 - 800km. Tosin teen välillä toimistotöitäkin työajan vaihtelujen suhteen. Eilenkin ajoin 670km. Ajoturvallisuutta ja -miellekkyyttä voi koettaa monella parantaa. Ostin eilen uuden navigaattorin. Siinä on paljon uusia toimintoja mitä entisessä ei ollut. Siitä on hyvä nähdä totuutta lähempänä oleva ajonopeus. Sinne voi asettaa varoitukset ylinopudesta ym. Kun samaan aikaan ajaa ja kelaa ajatuksia suruunsa jää helposti rajoitukset huomaamatta. Toinen hyvä minulle on vakionopeudensäädin. Kaasujalka on useasti jännityksellä ja penkin reuna painaa aina reittä ja siten se iskiashermo on jumissa. Säädintä kytettäessä jaka on ns. vapaalla ja sitä voi ajon aikana jopa liikutella välttääkseen kivun tulemisen. Tiellä liikkuu muitakin ja olisi hirveää, että huolimattomuuttani aiheuttaisin toisille jotain vahinkoa tai peruttamatonta. Siksi vaikeuksistani huolimatta on minun koetettava tehdä parhaani turvallisuuden parantamiseksi. Tauot ja pienetkin kävelylenkit tuovat helpotusta mutta jos kipu on jo päässyt alkamaan niin ainakaan minua se ei enää helpota. Pitäisi osata ennakoida.

Musiikki. En pystynyt pojan kuoleman jälkeen ensimmäiseen vuoteen kuuntelemaan minkäänlaista musiikkia vaikka yleensä työhuoneessani ja autossani on radio jatkuvasti päällä. Silloin se piti sammuttaa sillä kaikki se musiikki sai mieleni niin herkästi surunsyöverin pohjalle.

Surun alkuaikoina huomasin, että autolla yksin ajaminen tuotti todella paljon vaikeuksia. Minulla on pari kaveria joita joskus pyysin seurakseni matkalle mikäli se heille oli mahdollista. Näin matkat menivätkin paremmin kun pystyi toisen kanssa puhumaan. Nyt joskus soittelen puhelimella mutta sekin vaatii ajamisen yhteydessä erityistä keskittymistä myös ajamiseen.

Oli se sitten ajamista tai mitä muuta tahansa vaatii se surussa elävältä erityistä valpautta olla mukana ja ns. paikalla vaikka sisikunnassa onkin ihan toisalla.

Voimia päivän askareisiin, töihin ja lumitöihin. Minua ainakin lykästää töillä ja lumitöillä. Voimia päiväänne.

Lue lisää

Nyt sitten on aurinkoinen päivä, mittarissa -16,5. Kävin hautausmaalla, sielläkin oli tosi kaunista ja hiljaista. Ei kuulunut kuin etäistä aura-auton kolinaa. Oli hetki aikaa vain olla ja pysähtyä ja kuunnella hiljaisuuden ääniä. Ajatella elämää.
Minustakin tuntuu joskus etten halua tavata ketään. Sitä haluaa olla vain itsensä kanssa. Minulle se on tavallaan voimien keräämistä niihin hetkiin jolloin tapaan muita. Yksinolo auttaa minua keskittymään ja kokoamaan itseni ja ajatukseni. Vaikka nyt hautausmaalla mutta enimmäkseen täällä kotona.
Ensi viikonloppuna on minullakin jokunen vapaapäivä, edellisistä onkin jo kulunut kolme kuukautta. Ajamista tulee silloin n. 1000 km kun käydään etelässä päin. Tytön kanssa aika kuluu ja taukoja pidetään usein. Meillä on kummallakin omat levyt mukana joita kuunnellaan vuoroittain. Radioa ei jaksa kuunnella. Ihan hyvää vaihtelua elämään vaikka suru kulkeekin mukana. Tulee vain aina mieleen ne matkat jotka kuljettiin yhdessä koko perheenä.
Elämä on nyt jakanut nämä kortit ja näillä pitää mennä. Päivä kerrallaan. Kuitenkin aina jotain uutta edessä, tuntematontakin. Kyllä perille pääsy on tärkeää, mutta myös matka on tärkeä. Pitäisi jaksaa toivoa että sekin menee aina hyvin. Voimia matkaanne.

elämän kulkuri kirjoitti:

Nyt sitten on aurinkoinen päivä, mittarissa -16,5. Kävin hautausmaalla, sielläkin oli tosi kaunista ja hiljaista. Ei kuulunut kuin etäistä aura-auton kolinaa. Oli hetki aikaa vain olla ja pysähtyä ja kuunnella hiljaisuuden ääniä. Ajatella elämää.
Minustakin tuntuu joskus etten halua tavata ketään. Sitä haluaa olla vain itsensä kanssa. Minulle se on tavallaan voimien keräämistä niihin hetkiin jolloin tapaan muita. Yksinolo auttaa minua keskittymään ja kokoamaan itseni ja ajatukseni. Vaikka nyt hautausmaalla mutta enimmäkseen täällä kotona.
Ensi viikonloppuna on minullakin jokunen vapaapäivä, edellisistä onkin jo kulunut kolme kuukautta. Ajamista tulee silloin n. 1000 km kun käydään etelässä päin. Tytön kanssa aika kuluu ja taukoja pidetään usein. Meillä on kummallakin omat levyt mukana joita kuunnellaan vuoroittain. Radioa ei jaksa kuunnella. Ihan hyvää vaihtelua elämään vaikka suru kulkeekin mukana. Tulee vain aina mieleen ne matkat jotka kuljettiin yhdessä koko perheenä.
Elämä on nyt jakanut nämä kortit ja näillä pitää mennä. Päivä kerrallaan. Kuitenkin aina jotain uutta edessä, tuntematontakin. Kyllä perille pääsy on tärkeää, mutta myös matka on tärkeä. Pitäisi jaksaa toivoa että sekin menee aina hyvin. Voimia matkaanne.

Lue lisää

töissä viemässä verokortin. Toisaalta jännittää töihin meno, kun olen ollut niin kauan poissa. Toisaalta oli vähän haikea ja tarpeeton olo, kun tuli kotiin. Minulla on vielä kuukausi vuorotteluvapaata jäljellä. Jos on kuntosalipäivä, aika menee nopsasti. Muina päivinä pitää yrittää motivoida tekemään itsensä jotakin, ettei masennu. Nyt pitäisi rentoutua ja levätä, mutta kun on sellainen kuin on.
Sunnuntaina käytiin lumisella hautausmaalla ja sytytettiin kynttilät mieheni ja isäni haudalle.
Tyttären kanssa juteltiin menomatkalla mieheni viimeisistä vaiheista. Hänkin sanoi, että ei vielä viimeisenä päivänäkään halunnut itselleen tiedostaa, että nyt alkaa olla aika lopussa. Se tekee aina niin äärettömän surulliseki, kun muistaa sairaan kärsimykset.
Elämä ei ole tasaista, mutta taas on iltaan päästy.
Turvallisia matkoja teille autoilevat. Voimia kaikille.

Aamulla oli -25 mutta nyt onneksi jo paljon vähemmän. Kylmyydestä johtuen tänään oli sitten siivouspäivä. Kyllä sitä tuota ylimääräistä paperia kertyykin ja toki myös pölyä...
Minulle tulee niitä kouraisevia piikkeja vielä tosi usein. Hetkellisestä pysähdyksestä huolimatta yritän jollain tavalla aina mennä eteenpäin, vaikka siivoamalla, onhan silloin edes pienen hetken jossain kohdassa vähän siistimpää. Eihän se tekeminen sitä surua poista, silloin vain se ei ole aivan päällimmäisenä kun on muuta ajateltavaa.
Sähkö on nykyään tosi tärkeä. Ilman ei pärjää. Itä-Suomessa tuo lumi ongelma on vaikea koska siellä taitaa puut olla niin pitkiä että ne yltää linjaan taipuessaan. Täällä rannikolla on niin lyhyet näreet ettei ne ole juurikaan aiheuttaneet tuota ongelmaa. Ja luntakin on vähemmän. Toivottavasti kaikilla sähköt pelaa. Näin taas päivä kerrallaan eteenpäin. Jaksamisia.

elämän kulkuri kirjoitti:

Aamulla oli -25 mutta nyt onneksi jo paljon vähemmän. Kylmyydestä johtuen tänään oli sitten siivouspäivä. Kyllä sitä tuota ylimääräistä paperia kertyykin ja toki myös pölyä...
Minulle tulee niitä kouraisevia piikkeja vielä tosi usein. Hetkellisestä pysähdyksestä huolimatta yritän jollain tavalla aina mennä eteenpäin, vaikka siivoamalla, onhan silloin edes pienen hetken jossain kohdassa vähän siistimpää. Eihän se tekeminen sitä surua poista, silloin vain se ei ole aivan päällimmäisenä kun on muuta ajateltavaa.
Sähkö on nykyään tosi tärkeä. Ilman ei pärjää. Itä-Suomessa tuo lumi ongelma on vaikea koska siellä taitaa puut olla niin pitkiä että ne yltää linjaan taipuessaan. Täällä rannikolla on niin lyhyet näreet ettei ne ole juurikaan aiheuttaneet tuota ongelmaa. Ja luntakin on vähemmän. Toivottavasti kaikilla sähköt pelaa. Näin taas päivä kerrallaan eteenpäin. Jaksamisia.

Lue lisää

Hei teille kaikille, jotka täällä käytte kirjoittamassa, tai vain lukemassa.

Täällä on nyt nollakeli vaihteeksi. Ihmeesti nuo lämpötilat ja ilmat vaihtelevat saman vuorokaudenkin aikana.
Kävin aamulla hammashygienistillä ja sillä reissulla kuuntelin henkilöä, joka kertoi pojastaan (22v), jolla on paha sydänsairaus. Monta kertaa on jo ollut lähdön paikka, mutta poika on sinnitellyt. Äidillä oli hätä tietysti. Heillä on suuri joukko tukijoita takanaan, jotka rukoilevat pojan puolesta. Tilanne on vaikea. Tämä äiti tietää myös, että olen menettänyt yhden lapsistani ja siksi kai jotenkin samaistuu minuun ja uskaltaa kertoa pelostaan.

Kyllä minullakin monesti tulee niitä kauheita epätodellisuuden ja musertavan surun tuntoja. Viime päivinä on tuntunut, että niin monet asiat ympärilläni ovat muistuttaneet pojastani. Lapsenlapsi otti esille hänen Märklinin junaratansa ja muistin kuinka poika sai sen joululahjaksi meiltä 8-v:nä. Hän piti sitä huolella ja se on vieläkin aivan ehjä ja kaikki osat tallessa. Se oli yksi harvoista esineistä, jotka sain hänen asunnostaan, hänen kuolemansa jälkeen. (meillähän oli myös aika mutkikas se perunkirjoitus ja perintöjupakka)
Aaamulla autotallin seinustalla olivat hänen suksensa, jotka mies oli jostakin syystä kaivanut esille. Mahtaako alkaa käyttää niitä. Riipaisi vain minua taas syvältä, kun en ollut varautunut niien näkemiseen.

Yhä edelleen iltaisin poika on viimeksi ajatuksissani ja lähes aina ensimmäisenä herätessäni. Usein suljettujen luomieni takaa, puoliunessa olen erottavani hänen kasvonsa, mutta sitten ne häipyvät harmaaseen verhoon. Jostakin syystä minun on vaikea saada hänen kasvojaan näkyviin mielessäni, ihan kuin näkisin hänen kasvonsa, jotka ovat jostakin valokuvasta,jos yritän muistaa niitä oikein kovasti.
Löysin hänen kellonsa erään kaapin hyllyltä, jonne olin pannut sen, kun saimme hänen henkilökohtaisia tavaroitaan. Muistin heti, millaiset hänen kätensä ja ranteeensa olivat.

Olen yrittänyt hoitaa kuntoani aika tavalla viime aikoina, kun nyt on ollut töitäkin vähemmän ja olen aika paljon yksinäni kotona. Keskiviikkona olin taas siellä hiitokoulussa. Käytän molempia kieliä (ruotsia ja suomea) ja välillä saan oikein miettiä, että miten jokin asia sanotaan suomeksi tai sitten ruotsiksi. Suomenkieli on kyllä minulla vahvempi, mutta nyt en juuri saa päähäni, mitä hiihtolajia me suomeksi oikein harjoittelimme (ruotsiksi parstakning med spark). Ohjaaja, joka pitää meille koulua, on ruotsinkielinen.

Avantoakaan en ole unohtanut, kerran,pari viikossa olen pyrkinyt käymään ja pakkasellahan se tuntuukin ihanimmalta.

Tänään tuntui aamulla jotenkin ihan hieman olevan jo kevättä ilmassa. Ihan selvästi jo valoisampaa aikaa kohti ollaan menossa, vaikka kylmää vielä riittääkin pitkään.

Hyvää viikonloppua teille kaikille ystävät

Viole kirjoitti:

Hei teille kaikille, jotka täällä käytte kirjoittamassa, tai vain lukemassa.

Täällä on nyt nollakeli vaihteeksi. Ihmeesti nuo lämpötilat ja ilmat vaihtelevat saman vuorokaudenkin aikana.
Kävin aamulla hammashygienistillä ja sillä reissulla kuuntelin henkilöä, joka kertoi pojastaan (22v), jolla on paha sydänsairaus. Monta kertaa on jo ollut lähdön paikka, mutta poika on sinnitellyt. Äidillä oli hätä tietysti. Heillä on suuri joukko tukijoita takanaan, jotka rukoilevat pojan puolesta. Tilanne on vaikea. Tämä äiti tietää myös, että olen menettänyt yhden lapsistani ja siksi kai jotenkin samaistuu minuun ja uskaltaa kertoa pelostaan.

Kyllä minullakin monesti tulee niitä kauheita epätodellisuuden ja musertavan surun tuntoja. Viime päivinä on tuntunut, että niin monet asiat ympärilläni ovat muistuttaneet pojastani. Lapsenlapsi otti esille hänen Märklinin junaratansa ja muistin kuinka poika sai sen joululahjaksi meiltä 8-v:nä. Hän piti sitä huolella ja se on vieläkin aivan ehjä ja kaikki osat tallessa. Se oli yksi harvoista esineistä, jotka sain hänen asunnostaan, hänen kuolemansa jälkeen. (meillähän oli myös aika mutkikas se perunkirjoitus ja perintöjupakka)
Aaamulla autotallin seinustalla olivat hänen suksensa, jotka mies oli jostakin syystä kaivanut esille. Mahtaako alkaa käyttää niitä. Riipaisi vain minua taas syvältä, kun en ollut varautunut niien näkemiseen.

Yhä edelleen iltaisin poika on viimeksi ajatuksissani ja lähes aina ensimmäisenä herätessäni. Usein suljettujen luomieni takaa, puoliunessa olen erottavani hänen kasvonsa, mutta sitten ne häipyvät harmaaseen verhoon. Jostakin syystä minun on vaikea saada hänen kasvojaan näkyviin mielessäni, ihan kuin näkisin hänen kasvonsa, jotka ovat jostakin valokuvasta,jos yritän muistaa niitä oikein kovasti.
Löysin hänen kellonsa erään kaapin hyllyltä, jonne olin pannut sen, kun saimme hänen henkilökohtaisia tavaroitaan. Muistin heti, millaiset hänen kätensä ja ranteeensa olivat.

Olen yrittänyt hoitaa kuntoani aika tavalla viime aikoina, kun nyt on ollut töitäkin vähemmän ja olen aika paljon yksinäni kotona. Keskiviikkona olin taas siellä hiitokoulussa. Käytän molempia kieliä (ruotsia ja suomea) ja välillä saan oikein miettiä, että miten jokin asia sanotaan suomeksi tai sitten ruotsiksi. Suomenkieli on kyllä minulla vahvempi, mutta nyt en juuri saa päähäni, mitä hiihtolajia me suomeksi oikein harjoittelimme (ruotsiksi parstakning med spark). Ohjaaja, joka pitää meille koulua, on ruotsinkielinen.

Avantoakaan en ole unohtanut, kerran,pari viikossa olen pyrkinyt käymään ja pakkasellahan se tuntuukin ihanimmalta.

Tänään tuntui aamulla jotenkin ihan hieman olevan jo kevättä ilmassa. Ihan selvästi jo valoisampaa aikaa kohti ollaan menossa, vaikka kylmää vielä riittääkin pitkään.

Hyvää viikonloppua teille kaikille ystävät

Lue lisää

Olen lomalla ja matkalla. Voisi luulla, että poissaolo kotoa ja kauempana kaikesta lastani muistuttavasta olisi helpompaa, mutta päinvastoin. Matkalle lähtiessäni minulla oli itku kurkussa koko autolla ajomatkan Helsinkiin. Muistissa pyöri miten vuosi takaperin lapseni jäi hoitamaan kotia ja valmistautumaan yo-kirjoituksiin, tosin ajoi meidät lentokentälle ja kävi sieltä hakemassa viikon päästä. Täällä perillä olen useasti valvonut yöllä ja muistellut poikaani. Vaikeaa tämä on. Olen kyllä myös osannut nauttia auringon paisteesta ja lämmöstä, mutta lapsi on mielessä vähän väliä. Mitä minun olisi pitänyt tehdä elämässäni toisin, ettei tähän tilanteeseen oliksi päädytty?

Onkohan niin, että arjessa sitä kehittää rutiinit, jotta pystyy menemään eteenpäin ja kun tulee uusi tilanne eteen ei näitä rutiineja olekaan, johon turvautua ja suru syöksyy helpommin esille?

Minä en myöskään pysty vielä kuuntelemaan musiikkia itkemättä ja liikuttumatta, lapseni kuolemasta on nyt kulunut noin 8 kuukautta.

Aurinkoisia terveisiä teille täältä matkalta.

Majni kirjoitti:

Olen lomalla ja matkalla. Voisi luulla, että poissaolo kotoa ja kauempana kaikesta lastani muistuttavasta olisi helpompaa, mutta päinvastoin. Matkalle lähtiessäni minulla oli itku kurkussa koko autolla ajomatkan Helsinkiin. Muistissa pyöri miten vuosi takaperin lapseni jäi hoitamaan kotia ja valmistautumaan yo-kirjoituksiin, tosin ajoi meidät lentokentälle ja kävi sieltä hakemassa viikon päästä. Täällä perillä olen useasti valvonut yöllä ja muistellut poikaani. Vaikeaa tämä on. Olen kyllä myös osannut nauttia auringon paisteesta ja lämmöstä, mutta lapsi on mielessä vähän väliä. Mitä minun olisi pitänyt tehdä elämässäni toisin, ettei tähän tilanteeseen oliksi päädytty?

Onkohan niin, että arjessa sitä kehittää rutiinit, jotta pystyy menemään eteenpäin ja kun tulee uusi tilanne eteen ei näitä rutiineja olekaan, johon turvautua ja suru syöksyy helpommin esille?

Minä en myöskään pysty vielä kuuntelemaan musiikkia itkemättä ja liikuttumatta, lapseni kuolemasta on nyt kulunut noin 8 kuukautta.

Aurinkoisia terveisiä teille täältä matkalta.

Lue lisää

on taas vierähtänyt. Tänään oli masentunut ja niin surullinen olo, että pitkästä aikaa tuli itku. Ajattelin, että itketään nyt sitten oikein kunnolla, jos helpottaisi. Täälläpäin on ilma ollut aivan mahtava. Aurinko on paistanut ja ollut pikkupakkanen.
Voimia ja jaksamista kaikille kirjoittajille ja lukijoille!

Morjesta Jj

Onpa mukava kun olet palannut palstalle. Miten sinulla on mennyt?

Turvamies kirjoitti:

Morjesta Jj

Onpa mukava kun olet palannut palstalle. Miten sinulla on mennyt?

Heippa kaikille!

Mien tänä talvena tuntuukin, että ilmat vaihtelevat uskotmattoman paljon. Eilen meillä oli ihan surkea ilma. Koko edellisen yön katoilta tuli sulavettä, kun oltiin plusasteissa. Eilen satoi ihan silkaa vettä, kun veimme miehen kanssa Ekoroskiin lastin poisheitettävää. Illalla oli pari astetta miinusta ja kävimmekin kävelyllä, tai liukastelimme jäisillä teillä. oli oikea pääkallokeli.

Tänä aamuna aamu valkeni aivan ihanan aurinkoisena. Ei muuta, kun aamupalan jälkeen hiihtokamppeet ylle ja jäälle. Ajoimme autolla kalasatamaan, josta sitten jatkui jäätie majakkasaarelle.Siellä asui ennen luotseja ja entinen luotsiasema on avoinna turisteille kesäisin ja nyt talviaikaan, kun jäätilanne sallii jäällä liikkumisen. Siellä on mahdollisuus kahvitteluun ja ruokailuun. Hiihdimme sinne ja päätimme ruokailla saarella. Lohikeitto maistuikin todella ihanalta ja päälle hyvät kahvit.
Lähtiessämme kiersimme vähän pitemmän kautta ja katselimme paria laivaa väylällä. ne puskivat poispäin satamasta, jonne olivat tyhjentäneet puulastinsa. Minne lie niidenkin matka vei? Hiihtelimme aurinkoisessa säässä takaisin kalasatamaan valmista latua pitkin ja välillä vähän luistellenkin. Ihmisiä lappoi tasaisena virtana majakalle päin, kuka mitenkin, kelkalla, suksilla, lapsia pulkalla vetäen, tai vaunuja työntäen. Näkyipä siellä koirakin, joka pienen matkaa veti pientä lasta pulkassa. Hauskan näköistä, kun isäntä peruutti matkan takaperin ja käski koiran odottaa lapsi pulkassa ja sitten hän taputti käsiään ja koira innokkaana veti pulkan isäntänsä luokse ja oikein näki, miten onnellisena koiran häntä heilui, kun oli suorittanut tehtävän. Sitten isäntä taas tarttui pulkan naruun ja koiran remmiin ja matka jatkui.

Minullakin on usein mielessäni nuo laulun sanat "elo ihmisen huolineen ja murheineen, väliaikaista kaikki on vaan". Vaikka laulu on oikeastaan ralli, niin sanat ovat niin totta. Kaikkihan täällä on niin väliaikaista ja kun elämän mittarissa alkaa näkyä jo se mittanauhan pää, niin se tulee vain todellisemmaksi. Vaikeina päivinä se on lohduttava ajatus. Sadan vuoden päästä pikkujuttu ja sitä ei muista kukaan, ei minuakaan.
Jäin sitä tänäänkin miettimään tuolla saarella käydessämme. Juttelin erään ikäiseni ihmisen kanssa, joka kertoi, että he rakentavat nyt vanhan mökkinsä paikalle ihan uutta. Jahaa ... kävi mielessäni... aikovatko he elää vielä toisenkin elämän ? Kuitenkin, ehkä se onkin ihan oikein. Itse tunnen kuin olisin jo ikäloppu, jossakin vaiheessa suunnitelmat tulevaisuutta varten ovat häipyneet. ajelehdin päivästä toiseen ikäänkuin, nautin hetkestä, jos sellainen hyvä hetki suodaan. Ok sellainenkin elämä, mutta onko sekään sitten mitään. Muistan, kun vanhin poikani (tämä jota ei enää ole) oli murheissaan avioeronsa jälkeen ja sanoi minulle, että ei jaksa kuunnella minun suunnitelmiani (remonttia, uutta sitä ja tätä) Muistan, että sanoin hänelle, että jos ihmisesellä ei ole unelmia ja suunnitelmia, niin sittenhän elämä loppuu. Suunnitelmani eivät ole tärkeitä , mutta minulle ne antavat sitä elämäniloa. Jotenkin näin vastasin hänelle.

No, ei minun elämäni nyt ihan vielä loppukaan ole, mutta tunnen itseni vanhaksi, vaikka en ole vielä varsinaisesti vanhus ja olen kaikinpuolin terve ja hyväkuntoinen. Ymmärrättekö, mitä tarkoitan?

Voi anteeksi, ei tätä kukaan jaksa lukea ....

Hyvää illanjatkoa kaikille

Viole kirjoitti:

Heippa kaikille!

Mien tänä talvena tuntuukin, että ilmat vaihtelevat uskotmattoman paljon. Eilen meillä oli ihan surkea ilma. Koko edellisen yön katoilta tuli sulavettä, kun oltiin plusasteissa. Eilen satoi ihan silkaa vettä, kun veimme miehen kanssa Ekoroskiin lastin poisheitettävää. Illalla oli pari astetta miinusta ja kävimmekin kävelyllä, tai liukastelimme jäisillä teillä. oli oikea pääkallokeli.

Tänä aamuna aamu valkeni aivan ihanan aurinkoisena. Ei muuta, kun aamupalan jälkeen hiihtokamppeet ylle ja jäälle. Ajoimme autolla kalasatamaan, josta sitten jatkui jäätie majakkasaarelle.Siellä asui ennen luotseja ja entinen luotsiasema on avoinna turisteille kesäisin ja nyt talviaikaan, kun jäätilanne sallii jäällä liikkumisen. Siellä on mahdollisuus kahvitteluun ja ruokailuun. Hiihdimme sinne ja päätimme ruokailla saarella. Lohikeitto maistuikin todella ihanalta ja päälle hyvät kahvit.
Lähtiessämme kiersimme vähän pitemmän kautta ja katselimme paria laivaa väylällä. ne puskivat poispäin satamasta, jonne olivat tyhjentäneet puulastinsa. Minne lie niidenkin matka vei? Hiihtelimme aurinkoisessa säässä takaisin kalasatamaan valmista latua pitkin ja välillä vähän luistellenkin. Ihmisiä lappoi tasaisena virtana majakalle päin, kuka mitenkin, kelkalla, suksilla, lapsia pulkalla vetäen, tai vaunuja työntäen. Näkyipä siellä koirakin, joka pienen matkaa veti pientä lasta pulkassa. Hauskan näköistä, kun isäntä peruutti matkan takaperin ja käski koiran odottaa lapsi pulkassa ja sitten hän taputti käsiään ja koira innokkaana veti pulkan isäntänsä luokse ja oikein näki, miten onnellisena koiran häntä heilui, kun oli suorittanut tehtävän. Sitten isäntä taas tarttui pulkan naruun ja koiran remmiin ja matka jatkui.

Minullakin on usein mielessäni nuo laulun sanat "elo ihmisen huolineen ja murheineen, väliaikaista kaikki on vaan". Vaikka laulu on oikeastaan ralli, niin sanat ovat niin totta. Kaikkihan täällä on niin väliaikaista ja kun elämän mittarissa alkaa näkyä jo se mittanauhan pää, niin se tulee vain todellisemmaksi. Vaikeina päivinä se on lohduttava ajatus. Sadan vuoden päästä pikkujuttu ja sitä ei muista kukaan, ei minuakaan.
Jäin sitä tänäänkin miettimään tuolla saarella käydessämme. Juttelin erään ikäiseni ihmisen kanssa, joka kertoi, että he rakentavat nyt vanhan mökkinsä paikalle ihan uutta. Jahaa ... kävi mielessäni... aikovatko he elää vielä toisenkin elämän ? Kuitenkin, ehkä se onkin ihan oikein. Itse tunnen kuin olisin jo ikäloppu, jossakin vaiheessa suunnitelmat tulevaisuutta varten ovat häipyneet. ajelehdin päivästä toiseen ikäänkuin, nautin hetkestä, jos sellainen hyvä hetki suodaan. Ok sellainenkin elämä, mutta onko sekään sitten mitään. Muistan, kun vanhin poikani (tämä jota ei enää ole) oli murheissaan avioeronsa jälkeen ja sanoi minulle, että ei jaksa kuunnella minun suunnitelmiani (remonttia, uutta sitä ja tätä) Muistan, että sanoin hänelle, että jos ihmisesellä ei ole unelmia ja suunnitelmia, niin sittenhän elämä loppuu. Suunnitelmani eivät ole tärkeitä , mutta minulle ne antavat sitä elämäniloa. Jotenkin näin vastasin hänelle.

No, ei minun elämäni nyt ihan vielä loppukaan ole, mutta tunnen itseni vanhaksi, vaikka en ole vielä varsinaisesti vanhus ja olen kaikinpuolin terve ja hyväkuntoinen. Ymmärrättekö, mitä tarkoitan?

Voi anteeksi, ei tätä kukaan jaksa lukea ....

Hyvää illanjatkoa kaikille

Lue lisää

Hei Viola

Sinä kirjoitat enää nykyisin niin harvoin, että pidemmätkin kirjoituksesi jaksaa ja on mielekästä lukea. Kirjoitin siitä rehtoristani joka eläkkeellä oli sitten opiskellut teologiksi. Olin hänen poikansa kanssa kansakoulussa ja poika osasi jo silloin puhua isänsä kanssa ruotsia vaikka asuttiin Savon-sydämessä. Opiskeli englantia ja mitä kaikkea isä hänelle opettikaan keskeyttäen kesäiset leikkimme. Isällä oli varmaan suuret ajatukset pojan tulevaisuudesta mutta mikään ei mennytkään suunnitelmien mukaan vaikka kaikkeen menestykseen olisi ollut mitä parhaimmat mahdollisuudet. Seurasi vain huolia ja murheita. Uskon, että tuo rehtori saavutti "rauhan" itsensä kanssa opintojensa myötä totuuden- väliaikaista kaikki on vaan.

Pikku aurinkoni kävi tänään tyttärieni kanssa antamassa ukille d-vitamiinia. Tunsin kuinka luustoni vahvistui ja mielikin tuli iloiseksi kun sain vähän aikaa pojan kanssa leikkiä. Jakoi halit lähtiessään. Piti minua pitkään kaulasta kiinni poski poskeani vasten. Ihanaa!D-viatamiinia kaikille siitä mistä sitä saattekin ja Isän kätteen iltanne.

Turvamies kirjoitti:

Morjesta Jj

Onpa mukava kun olet palannut palstalle. Miten sinulla on mennyt?

Vähän sydänvaivoija on ollut flimmeri käännettiin eipä silti ei ollut ensimmäinen kerta ihmettelin kun ei aiemmin vaiva ole iskenyt.Mitäs tässä olen hyväksynyt tyttären kuoleman ja jatketaan elämää ilman häntä meinaa tuo poika välillä unohtua. Elämä ilman lapsia on täysin turhaa siksi lapsen menettäminen on maailman pahin asia ja joutuu läpi helvetin käymään että selkä suorana pystyy kävelemään.

jj kirjoitti:

Vähän sydänvaivoija on ollut flimmeri käännettiin eipä silti ei ollut ensimmäinen kerta ihmettelin kun ei aiemmin vaiva ole iskenyt.Mitäs tässä olen hyväksynyt tyttären kuoleman ja jatketaan elämää ilman häntä meinaa tuo poika välillä unohtua. Elämä ilman lapsia on täysin turhaa siksi lapsen menettäminen on maailman pahin asia ja joutuu läpi helvetin käymään että selkä suorana pystyy kävelemään.

Lue lisää

paistoi ja oli mahtava lenkkeilyilma. Oli mukava lukea Violenkin hiihtoretkestä. Soitin siskolleni Joensuuhun ja hänkin kertoi menevänsä miehensä kanssa hiihtämään. Kertoi kävelleensä eilen illalla puolitoista tuntia koirien kanssa harjulla. Lyhyempijalkainen oli ollut lumessa tarpomisen jälkeen väsynyt.

Niinpä sitä välillä tuntee, että niillä jotka jo ovat päässeet sinne ajattomuuteen, on paljon helpompaa. Meillä täällä turvamiehen mainitsemalla väliajalla elävillä on kullakin omat "ristimme". Viole kirjoittaa, että tuntee itsensä vanhaksi, vaikka on hyväkuntoinen. Niin tunnen usein itsekin, koska tuntuu että elämä on tavallaan ohi. Tulevaisuus on ihan auki, koska entisiltä haaveilta ja suunnitelmilta putosi pohja pois.

Voimia taas kerran erityisesti teille lapsen menettäneille ja muillekin, joita suru on kohdannut.

mardo kirjoitti:

paistoi ja oli mahtava lenkkeilyilma. Oli mukava lukea Violenkin hiihtoretkestä. Soitin siskolleni Joensuuhun ja hänkin kertoi menevänsä miehensä kanssa hiihtämään. Kertoi kävelleensä eilen illalla puolitoista tuntia koirien kanssa harjulla. Lyhyempijalkainen oli ollut lumessa tarpomisen jälkeen väsynyt.

Niinpä sitä välillä tuntee, että niillä jotka jo ovat päässeet sinne ajattomuuteen, on paljon helpompaa. Meillä täällä turvamiehen mainitsemalla väliajalla elävillä on kullakin omat "ristimme". Viole kirjoittaa, että tuntee itsensä vanhaksi, vaikka on hyväkuntoinen. Niin tunnen usein itsekin, koska tuntuu että elämä on tavallaan ohi. Tulevaisuus on ihan auki, koska entisiltä haaveilta ja suunnitelmilta putosi pohja pois.

Voimia taas kerran erityisesti teille lapsen menettäneille ja muillekin, joita suru on kohdannut.

Lue lisää

Kotona taas. Pikku reissu teki hyvää, oli vain aivan liian lyhyt.
Suunnitelmat... Olen kai jo monta kertaa kirjoittanut että minunkin suunnitelmat laskettiin tuonne kirkkomaahan. Nyt kun elämä on pisteessä nolla uusiakin pitäisi tehdä. Niistä varmaankin saisi sitä elämän iloa. Mutta ei se helppoa ole vaikka niin voisi kuvitella. Eivätkä ne sellaisia ole kuin ne aiemmat, paljon pienempiä, vähän sillä "päivä kerrallaan" periaatteella. Elämässä eletään joka tapauksessa juuri tätä hetkeä ja suunnitelmat on vain suunnitelmia. Eikä se ikää katso. Vaimoni mummu (kohta 99v) suunnittelee vielä että mitähän tekisi sitten kun tulee vanhaksi.....
Kyllä sen väliaikaisuuden nyt ymmärtää entistä syvemmin. Teki niin tai näin niin väliaikaisena pysyy. Tytön kanssa tehdään kesällä "pyhiinvaellusmatka" ikuiseen kaupunkiin. Siellä niin konkreettisesti näkee sukupolvien työn tulokset. Vanhat ja vieläkin vanhemmat rakennelmat. Jotenkin kun osaisi sen väliaikaisuuden tehdä elämän rikkaudeksi, ajatella niin että on vain osa tätä sukupolvien ketjua jossa jokainen tekee osansa omien taitojensa mukaan. Rakentaa sitä osaansa vaikka kaikki eivät säilykään satoja vuosia ja jokaisen rakennusaika on eri pituinen. Näin taas mennään uuteen viikkoon. Jaksamista jokaiselle omiin suunnitelmiinsa.

Iltaterveiset Helsingistä

Nyt olen taas aika väsyneenä ja migreenikin meinaa vaivata. Voin kuitenkin illalla levätä. Huomenna vielä aamupäivä täällä ja sitten pääsen kotimatkalle. Haen matkalla Pikku - aurinkoni meille yö kylään. Illalla saunotaan ja käytän pojan ammeessa. Poikaa on nyt koetettu vieroittaa tutista ja yöt ovat olleet hiukka hankalia. Annetaan nyt tyttäreni (äidin ja isän) levätä ja valvotaan me yhdessä. Jutellaan vaikka niin kuin mies mieshelle.

Aamulla ajaessani tänne tuli taas mieleen se ihme ajatuspiikki, että ei tämä voi olla totta, että oma poikani on kuollut. Ne on niitä "kummia" ajatus muljahduksia mitä silloin tällöin tulee vaikkain menevät pian ohi ja ajatukset sitten taas jatkavat omia kulkujaan.

Taas kaipaan palstalle niitä jotka eivät ole pitkään aikaan kertoneet kuulumisisaan. Kirjoittakaa, että miten menee. Sitä sitten saattaa saada vaikka uuden kipinän alkaa kirjoittamaan enempikin. Kirjoittaminen on yksi osa purkaa tuntojaan ja samalla mennä ajatuksissa eteenpäin. Suru muuttaa muotoaan. Sen olen tullut kokemaan siitä ajasta lähtien kun kaikki sureminen alkoi. Ehkäpä minäkin muutun muuttuvan maailman mukana. Mikään ei pysy paikoillaan vaan kaikki menee eteenpäin.

Voimia teille iltaanne. Minäkin ryhdyn lepäilemään, että jaksan ajaa täältä kotiin. Lumitöitähän siellä on mutta siirrän niitä ylihuomiseksi jotta voin illan olla pojan kanssa. Isän kätteen.

Turvamies kirjoitti:

Iltaterveiset Helsingistä

Nyt olen taas aika väsyneenä ja migreenikin meinaa vaivata. Voin kuitenkin illalla levätä. Huomenna vielä aamupäivä täällä ja sitten pääsen kotimatkalle. Haen matkalla Pikku - aurinkoni meille yö kylään. Illalla saunotaan ja käytän pojan ammeessa. Poikaa on nyt koetettu vieroittaa tutista ja yöt ovat olleet hiukka hankalia. Annetaan nyt tyttäreni (äidin ja isän) levätä ja valvotaan me yhdessä. Jutellaan vaikka niin kuin mies mieshelle.

Aamulla ajaessani tänne tuli taas mieleen se ihme ajatuspiikki, että ei tämä voi olla totta, että oma poikani on kuollut. Ne on niitä "kummia" ajatus muljahduksia mitä silloin tällöin tulee vaikkain menevät pian ohi ja ajatukset sitten taas jatkavat omia kulkujaan.

Taas kaipaan palstalle niitä jotka eivät ole pitkään aikaan kertoneet kuulumisisaan. Kirjoittakaa, että miten menee. Sitä sitten saattaa saada vaikka uuden kipinän alkaa kirjoittamaan enempikin. Kirjoittaminen on yksi osa purkaa tuntojaan ja samalla mennä ajatuksissa eteenpäin. Suru muuttaa muotoaan. Sen olen tullut kokemaan siitä ajasta lähtien kun kaikki sureminen alkoi. Ehkäpä minäkin muutun muuttuvan maailman mukana. Mikään ei pysy paikoillaan vaan kaikki menee eteenpäin.

Voimia teille iltaanne. Minäkin ryhdyn lepäilemään, että jaksan ajaa täältä kotiin. Lumitöitähän siellä on mutta siirrän niitä ylihuomiseksi jotta voin illan olla pojan kanssa. Isän kätteen.

Lue lisää

En tiedä ammattiasi eikä tarvitsekaan mutta ilmeisesti joudut ajamaan melkoisen paljon. Onko sinulla ollut onni ettei yhtään kolaria tai muuta ole sattunut? Monestiko olet ollut silminnäkijä tai nähnyt "tuoreen" tapauksen?
Enkä yhtään väheksy yhden lapsesi menettämistä mutta suurin sumpatiani on niitten puolella jotka menettävät ainoan lapsensa teini-ikäisenä tai nuorena. Voin kuvitella että he menettävät koko tulevaisuuden. Yhden sellaisen pariskunnan tiedän. Menettivät ainoan lapsensa tämän ollessa 21-vuotias auto-onnettomuudessa. Päällisin puolin näytti siltä että äiti ei ole vuosienkaan jälkeen toipunut, isä on ainakin ulkoisesti. Tuskin sisäisesti.

Turvamies kirjoitti:

Iltaterveiset Helsingistä

Nyt olen taas aika väsyneenä ja migreenikin meinaa vaivata. Voin kuitenkin illalla levätä. Huomenna vielä aamupäivä täällä ja sitten pääsen kotimatkalle. Haen matkalla Pikku - aurinkoni meille yö kylään. Illalla saunotaan ja käytän pojan ammeessa. Poikaa on nyt koetettu vieroittaa tutista ja yöt ovat olleet hiukka hankalia. Annetaan nyt tyttäreni (äidin ja isän) levätä ja valvotaan me yhdessä. Jutellaan vaikka niin kuin mies mieshelle.

Aamulla ajaessani tänne tuli taas mieleen se ihme ajatuspiikki, että ei tämä voi olla totta, että oma poikani on kuollut. Ne on niitä "kummia" ajatus muljahduksia mitä silloin tällöin tulee vaikkain menevät pian ohi ja ajatukset sitten taas jatkavat omia kulkujaan.

Taas kaipaan palstalle niitä jotka eivät ole pitkään aikaan kertoneet kuulumisisaan. Kirjoittakaa, että miten menee. Sitä sitten saattaa saada vaikka uuden kipinän alkaa kirjoittamaan enempikin. Kirjoittaminen on yksi osa purkaa tuntojaan ja samalla mennä ajatuksissa eteenpäin. Suru muuttaa muotoaan. Sen olen tullut kokemaan siitä ajasta lähtien kun kaikki sureminen alkoi. Ehkäpä minäkin muutun muuttuvan maailman mukana. Mikään ei pysy paikoillaan vaan kaikki menee eteenpäin.

Voimia teille iltaanne. Minäkin ryhdyn lepäilemään, että jaksan ajaa täältä kotiin. Lumitöitähän siellä on mutta siirrän niitä ylihuomiseksi jotta voin illan olla pojan kanssa. Isän kätteen.

Lue lisää

Tänään oli hieno sää, lämpötila -3 ja aurinkoista. Pitkä tammikuu on ohi ja mennään kevättä kohti. Olin tänään hiihtämässä. Metsässä oli tilaa ja rauhallista vaikka siellä oli tosi paljon oravan ja jäniksen jälkiä. Yhtään en kuitenkaan nähnyt, taisivat mennä piiloon rauhanhäiritsijää. Siellä hiihdellessä on tilaa miettiä maailman menoa ja välillä ptää pysähtyä kuuntelemaan hiljaisuuden ääniä.
Ihminen muuttuu koko ajan. Joskus ajattelen millainen minä olisin jos en olisi tavannut vaimoani. Sitä on oikeastaan aika vaikea kuvitella kun elämä on nyt niin kuin se on. Joka tapauksessa elämä olisi hyvin erilaista, tuntematonta. Yhtä tuntematonta kuin tulevaisuus nyt kun ei vielä ole oikein suuntaa minne menisi. Nyt on vain etsittävä itseään ja omia tapojaan joilla elämä jatkuu niiden yhdessä vietettyjen vuosien jälkeen. Tehtävä ei ole helppo ja se vie aikansa. Ja eihän se minä-kuva koskaan valmiiksi tulekaan kun kaikki kuitenkin koko ajan muuttuu ympärillä. Jotenkin on vain eteenpäin kuljettava, päivä kerrallaan, elämälle tarkoitusta etsien. Kaikki löytyy ajallaan. Minulla oli ennen aina tapana sanoa että kyllä ne asiat siitä järjestyy. Jotenkin on usko horjunut siihenkin kun tuli vastaan näin valtava suru. Eteenpäin kuitenkin taas mennään jaksamisensa mukaan. Voimia kaikille.

elämän kulkuri kirjoitti:

Tänään oli hieno sää, lämpötila -3 ja aurinkoista. Pitkä tammikuu on ohi ja mennään kevättä kohti. Olin tänään hiihtämässä. Metsässä oli tilaa ja rauhallista vaikka siellä oli tosi paljon oravan ja jäniksen jälkiä. Yhtään en kuitenkaan nähnyt, taisivat mennä piiloon rauhanhäiritsijää. Siellä hiihdellessä on tilaa miettiä maailman menoa ja välillä ptää pysähtyä kuuntelemaan hiljaisuuden ääniä.
Ihminen muuttuu koko ajan. Joskus ajattelen millainen minä olisin jos en olisi tavannut vaimoani. Sitä on oikeastaan aika vaikea kuvitella kun elämä on nyt niin kuin se on. Joka tapauksessa elämä olisi hyvin erilaista, tuntematonta. Yhtä tuntematonta kuin tulevaisuus nyt kun ei vielä ole oikein suuntaa minne menisi. Nyt on vain etsittävä itseään ja omia tapojaan joilla elämä jatkuu niiden yhdessä vietettyjen vuosien jälkeen. Tehtävä ei ole helppo ja se vie aikansa. Ja eihän se minä-kuva koskaan valmiiksi tulekaan kun kaikki kuitenkin koko ajan muuttuu ympärillä. Jotenkin on vain eteenpäin kuljettava, päivä kerrallaan, elämälle tarkoitusta etsien. Kaikki löytyy ajallaan. Minulla oli ennen aina tapana sanoa että kyllä ne asiat siitä järjestyy. Jotenkin on usko horjunut siihenkin kun tuli vastaan näin valtava suru. Eteenpäin kuitenkin taas mennään jaksamisensa mukaan. Voimia kaikille.

Lue lisää

Hei kaikille!

Kirjoittelin jotakin toissa iltana,mutta jonnekkin bittitaivaalle lensi se viesti. Yhteenlaskua kone ei suostunut ottamaan lähettäessäni viestiä, ei sitten millään. En sitten enää jaksanut yrittää kirjoittaa uudelleen kaikkea.

Huono yö viimeöinen. Olisin nukkunut makeasti, mutta isäntä ei saanut unta ja piti sitten minuakin valveilla huokailuineen ja yläsnousuineen. Hänellä oli eilen kurssipäivä ja sitten päälle vielä pitkä ajomatka. Ulkolu jäi väliin ja sitten kai ne kurssi- ja työasiat jäivät "levynä päälle".

Yöllä on tullut vähän lunta, pitäisi kai ne lähteä tuolta pihalta pois auraamaan. Näyttää kyllä ilma kirkastuvan taas. Eilen olikin mahtava aurinkoinen talvipäivä ja pakkastakaan ei ollut kuin pari astetta. Ihan selvää kevään tuntoa jo ilmassa.

Tiedän kyllä niin hyvin nuo äkilliset epätodelliset tunnot, mistä Turvamies kirjoittaa. Johonkin aivojen, tai tunteiden syvyyksiin tämä elämän karsea totuus ei ole vieläkään oikein hahmottunut ja sieltä totuus viskataan välillä päin näköä mitä odottamattomimmalla hetkellä.
Jos ajattelen vaikka vanhempiani, niin heitä voin muistella surumielisellä kaiholla, ihan erilaisella tunteella, ei tuskaisella havahtumisella milloinkaan. Pojan muistaminen ei varmaan koskaan muutu sellaiseksi. Nyt tosin viime aikoina on ollut paljon elokuvaa ja dokumenttia sun muuta sotiemme ajalta ja nyt viimeksi olen katsonut tuota Jörn Donnerin Mannerheimia. Kun näytetään jossakin sitä Viipurin lopullista tyhjentämistä, niin silloin tulee ahdistava olo ja itkuksikin on pistänyt. Mietin silloin aina vanhempiani, miten he ovat ne tapahtumat ja sen ajan todella kokeneet. Äiti oli siellä sotasairaalassa toimessa ja isä oli komennettu sinne myös niihin tyhjennystoimiin, tai mitä ne nyt olivat. He kertoivat viime aikoinaan siitä, miten kaoottista kaikki siellä silloin viime päivänä oli. Mietin, kun katson dokumenttia sieltä, että he ovat ihan oikeasti kokeneet sen, tämä ei ole mitään elokuvaa, vaan myös heidän elämäänsä, silloista todellisuuttaan Äiti oli elänyt nuoruutensa Viipurissa ja sieltä hänet heitettiin tänne ruotsinkieliselle Länsi-rannikolle suomenkielisenä. Ei ollut helppoa sekään . Nuorena, kun he halusivat kertoa,niin ajattelin , että aina sitä sotaa ja sotaa, ei niitä juttuja jaksanut kuunnella. Nyt olen monesti ajatellut, että miksi en kuunnellut ja haastatellut heitä enemmän vielä, kun aikaa oli. Olisi kai se vielä vanhempanakin heitä helpottanut, kun olisivat saaneet puhua niistä traumoistaan.
On niin paljon, mitä emme tajua tehdä ja mitä sitten saa jälkeenpäin katua.
Kävimme siskon kanssa yhtenä päivänä vanhainkodissa katsomassa 96-v tätiämme. Sielläkin tulee käytyä harvakseltaan, on muka kaikenlaista aina. Hän ei ensiksi tuntenutkaan meitä, mutta sitten, kun kerroimme ketä olimme, niin hän kirkastui hymyyn ja ihan loogisesti kyseli asioistamme, vaikka onhan hän jo aika huonomuistinen. Siellä käyntejäkään ei voi enää lykätä, kohta kai sekin olisi myöhäistä.

Illalla meillä on taas se hiihtokoulu. Harjoittelemme tuolla yhdellä hiihtoladulla ylä- ja alamäkeen menon tekniikkaa. Siellä on aika mäkistä maastoa ja latu kaartaa aika jyrkästi puita väistäen joissakin paikoissa. Tulee kuitenkin ulkoilutua mukavassa seurassa.

Hyvää talvipäivää ja mieluummin aurinkoista kaikille, päivä kerrallaan eteenpäin ...

9+6+ kirjoitti:

En tiedä ammattiasi eikä tarvitsekaan mutta ilmeisesti joudut ajamaan melkoisen paljon. Onko sinulla ollut onni ettei yhtään kolaria tai muuta ole sattunut? Monestiko olet ollut silminnäkijä tai nähnyt "tuoreen" tapauksen?
Enkä yhtään väheksy yhden lapsesi menettämistä mutta suurin sumpatiani on niitten puolella jotka menettävät ainoan lapsensa teini-ikäisenä tai nuorena. Voin kuvitella että he menettävät koko tulevaisuuden. Yhden sellaisen pariskunnan tiedän. Menettivät ainoan lapsensa tämän ollessa 21-vuotias auto-onnettomuudessa. Päällisin puolin näytti siltä että äiti ei ole vuosienkaan jälkeen toipunut, isä on ainakin ulkoisesti. Tuskin sisäisesti.

Lue lisää

Hei 9 6

Työskentelen hyvinkin epäsäännöllisesti. Teen välillä toimistopäiviä mutta työhöni liittyy myös työmatkoja ja yöpymisiä toisella paikkakunnalla. Välillä sovittuja asioita ja välillä olen siellä missä tarvitaan. Tämän työni alkuvuosina saavuin useastikkin juuri tapahtuneille kolaripaikoille mutta viimeaikoina en ole sellaisiin joutunut. Kolmas edelleinen työpaikkani oli palo- ja pelastuslaitos missä suurimmaksi osaksi työskentelin sairaankuljetuksessa. Joten olen pystynyt auttamaan kolaripaikoilla ja hälyttämään oikeaa apua tilanne selvityksineen. Olen työskennellyt myös sivutoimena hautaustoimistossa. Edellinen työpaikka nykyistäni oli myös sellainen missä kohtasin aika useasti liikenneonnettomukksia ja ihmisten muita onnettomia elämäntilanteita. Elikkä käsiini on synnytty, kuoltu ja oltu kuolleena.

Laskutoimitusta ainoan lapsen menettämiseen. Onhan se niinkin kuin kirjoitat. Itse kuvaisin omaa tilannettani siten, että jos minulla on neljä raajaa. Yksi raajoistani murskautuu ja irtoaa kokonaan. Kun koen sen tuskan niin muistanko sillä hetkellä, että onhan minulla vielä kolme raajaa jäljellä. Entä jos menettäisin molemmat jalat? Saisinko itseltäni tai joltakin toiselta enempi sympatiaa siitä, että jäihän minusta vielä puolet jäljelle?

Rakkaan läheisen ihmisen menettäminen ei katso ikää, sukupuolta. Vaikka miten laskisi niin kun viivan alle jää yksikin niin on se matemaattisesti ratkaisematon yhtälö kuoleman kohdatessa. Ainakin minulle. Olen aina iloinnut lapsistani. Ilo jäljelle jääneistä lapsista ei ole tullut poikani kuoleman jälkeen. vaikka minulla todellakin on neljä raajaa niin sisäisesti tunnen yhden aina puuttuvan ja mikään ei voi sitä korvata.

Minäkin olen varmasti ulkoisesti toipunut. Itse kuvittelin, että otsassani on jonkinlainen leima: lapsi kuollut. Olenko sitten ulkoisesti muuttunut mitenkään. Sisältäni olen joltakin kohtaa repaleinen aina.

Kuolemaa on niin vaikeaa laskutoimitukseksi tehdä. Kiva kun kirjoitit.

Viole kirjoitti:

Hei kaikille!

Kirjoittelin jotakin toissa iltana,mutta jonnekkin bittitaivaalle lensi se viesti. Yhteenlaskua kone ei suostunut ottamaan lähettäessäni viestiä, ei sitten millään. En sitten enää jaksanut yrittää kirjoittaa uudelleen kaikkea.

Huono yö viimeöinen. Olisin nukkunut makeasti, mutta isäntä ei saanut unta ja piti sitten minuakin valveilla huokailuineen ja yläsnousuineen. Hänellä oli eilen kurssipäivä ja sitten päälle vielä pitkä ajomatka. Ulkolu jäi väliin ja sitten kai ne kurssi- ja työasiat jäivät "levynä päälle".

Yöllä on tullut vähän lunta, pitäisi kai ne lähteä tuolta pihalta pois auraamaan. Näyttää kyllä ilma kirkastuvan taas. Eilen olikin mahtava aurinkoinen talvipäivä ja pakkastakaan ei ollut kuin pari astetta. Ihan selvää kevään tuntoa jo ilmassa.

Tiedän kyllä niin hyvin nuo äkilliset epätodelliset tunnot, mistä Turvamies kirjoittaa. Johonkin aivojen, tai tunteiden syvyyksiin tämä elämän karsea totuus ei ole vieläkään oikein hahmottunut ja sieltä totuus viskataan välillä päin näköä mitä odottamattomimmalla hetkellä.
Jos ajattelen vaikka vanhempiani, niin heitä voin muistella surumielisellä kaiholla, ihan erilaisella tunteella, ei tuskaisella havahtumisella milloinkaan. Pojan muistaminen ei varmaan koskaan muutu sellaiseksi. Nyt tosin viime aikoina on ollut paljon elokuvaa ja dokumenttia sun muuta sotiemme ajalta ja nyt viimeksi olen katsonut tuota Jörn Donnerin Mannerheimia. Kun näytetään jossakin sitä Viipurin lopullista tyhjentämistä, niin silloin tulee ahdistava olo ja itkuksikin on pistänyt. Mietin silloin aina vanhempiani, miten he ovat ne tapahtumat ja sen ajan todella kokeneet. Äiti oli siellä sotasairaalassa toimessa ja isä oli komennettu sinne myös niihin tyhjennystoimiin, tai mitä ne nyt olivat. He kertoivat viime aikoinaan siitä, miten kaoottista kaikki siellä silloin viime päivänä oli. Mietin, kun katson dokumenttia sieltä, että he ovat ihan oikeasti kokeneet sen, tämä ei ole mitään elokuvaa, vaan myös heidän elämäänsä, silloista todellisuuttaan Äiti oli elänyt nuoruutensa Viipurissa ja sieltä hänet heitettiin tänne ruotsinkieliselle Länsi-rannikolle suomenkielisenä. Ei ollut helppoa sekään . Nuorena, kun he halusivat kertoa,niin ajattelin , että aina sitä sotaa ja sotaa, ei niitä juttuja jaksanut kuunnella. Nyt olen monesti ajatellut, että miksi en kuunnellut ja haastatellut heitä enemmän vielä, kun aikaa oli. Olisi kai se vielä vanhempanakin heitä helpottanut, kun olisivat saaneet puhua niistä traumoistaan.
On niin paljon, mitä emme tajua tehdä ja mitä sitten saa jälkeenpäin katua.
Kävimme siskon kanssa yhtenä päivänä vanhainkodissa katsomassa 96-v tätiämme. Sielläkin tulee käytyä harvakseltaan, on muka kaikenlaista aina. Hän ei ensiksi tuntenutkaan meitä, mutta sitten, kun kerroimme ketä olimme, niin hän kirkastui hymyyn ja ihan loogisesti kyseli asioistamme, vaikka onhan hän jo aika huonomuistinen. Siellä käyntejäkään ei voi enää lykätä, kohta kai sekin olisi myöhäistä.

Illalla meillä on taas se hiihtokoulu. Harjoittelemme tuolla yhdellä hiihtoladulla ylä- ja alamäkeen menon tekniikkaa. Siellä on aika mäkistä maastoa ja latu kaartaa aika jyrkästi puita väistäen joissakin paikoissa. Tulee kuitenkin ulkoilutua mukavassa seurassa.

Hyvää talvipäivää ja mieluummin aurinkoista kaikille, päivä kerrallaan eteenpäin ...

Lue lisää

Hei Viola ja kaikki toisetkin

Olen nukkunut yleensä hyvin mutta lyhyesti. Tänäkin aamuna olisin voinut nukkua Helsingissä pidempään sillä ensimmäinen kokous oli klo 8.00. Nousin ylös jo viideltä ja olin työpaikalla jo puoli seitämältä keillemässä kahvia. Myös minun äidin pulen isovanhemmat ovat Karjalasta. Äiti eli nuoruuttaa Viipurissa ja sieltä tulivat siirtolaisena Turkuun. Isäni suku on Pohjois-Savosta jonne minäkin sitten synnyin. Olen käynyt useasti Viipurissa ja kyllähän siellä vieläkin on sitä samaa mitä silloin äitini nuoruudessa mutta hyvinkin räsnsistyneenä. Välirauhan aikana he palasivat sinne takaisin ja sitten taas alkoi uusi evakkomatka.

Tulin tänään kotiin Helsingistä ja otin Pikku aurinkoni mukaan meille yökylään. Tytär ja hänen miehensä remppaavat veskiä ja menivät tänään ostamaan kalusteita. Saavat samalla paremmin levätäkin kun poika on täällä. Yöt ovat olleet pojalla hieman vähän vaikeita kun on tutista vieroitus menossa. Tyttären laskettu aika onkin jo huhtikuun lopulla. Meillä oli ihana iltapäivä. Leikittiin, hypittiin sängyllä, syötettiin toisillemme rusinoita, tansittiin ja kohta mennään saunaan ja yö-unille. Hyviä öitä teillekin. Nukkukaa hyvin ja nähkää kauniita unia rakkaistanne.

Turvamies kirjoitti:

Hei 9 6

Työskentelen hyvinkin epäsäännöllisesti. Teen välillä toimistopäiviä mutta työhöni liittyy myös työmatkoja ja yöpymisiä toisella paikkakunnalla. Välillä sovittuja asioita ja välillä olen siellä missä tarvitaan. Tämän työni alkuvuosina saavuin useastikkin juuri tapahtuneille kolaripaikoille mutta viimeaikoina en ole sellaisiin joutunut. Kolmas edelleinen työpaikkani oli palo- ja pelastuslaitos missä suurimmaksi osaksi työskentelin sairaankuljetuksessa. Joten olen pystynyt auttamaan kolaripaikoilla ja hälyttämään oikeaa apua tilanne selvityksineen. Olen työskennellyt myös sivutoimena hautaustoimistossa. Edellinen työpaikka nykyistäni oli myös sellainen missä kohtasin aika useasti liikenneonnettomukksia ja ihmisten muita onnettomia elämäntilanteita. Elikkä käsiini on synnytty, kuoltu ja oltu kuolleena.

Laskutoimitusta ainoan lapsen menettämiseen. Onhan se niinkin kuin kirjoitat. Itse kuvaisin omaa tilannettani siten, että jos minulla on neljä raajaa. Yksi raajoistani murskautuu ja irtoaa kokonaan. Kun koen sen tuskan niin muistanko sillä hetkellä, että onhan minulla vielä kolme raajaa jäljellä. Entä jos menettäisin molemmat jalat? Saisinko itseltäni tai joltakin toiselta enempi sympatiaa siitä, että jäihän minusta vielä puolet jäljelle?

Rakkaan läheisen ihmisen menettäminen ei katso ikää, sukupuolta. Vaikka miten laskisi niin kun viivan alle jää yksikin niin on se matemaattisesti ratkaisematon yhtälö kuoleman kohdatessa. Ainakin minulle. Olen aina iloinnut lapsistani. Ilo jäljelle jääneistä lapsista ei ole tullut poikani kuoleman jälkeen. vaikka minulla todellakin on neljä raajaa niin sisäisesti tunnen yhden aina puuttuvan ja mikään ei voi sitä korvata.

Minäkin olen varmasti ulkoisesti toipunut. Itse kuvittelin, että otsassani on jonkinlainen leima: lapsi kuollut. Olenko sitten ulkoisesti muuttunut mitenkään. Sisältäni olen joltakin kohtaa repaleinen aina.

Kuolemaa on niin vaikeaa laskutoimitukseksi tehdä. Kiva kun kirjoitit.

Lue lisää

Sait sanottua juuri sen, mitä ajattelin. Vaikka minulla on vielä kaksi lasta, niin he eivät tee poikani menetystä yhtään pinemmäksi, ei myöskään ikä,missä lapsensa menettää. Katsoin ohjelmaa, missä yli 90v vanhus oli menettänyt 73 v poikansa juuri ja hän sanoi, että kenenkään vanhemman ei pitäisi kokea, että lapsi lähtee tästä maailmasta ensin. Jokaiselle lapselle on varattu oma paikkansa sydämessä ja yhden paikalla on sydämen muotoinen reikä. Tietysti se, että on muita lapsia vielä, pakottaa ihmisen jaksamaan ja jatkamaan, jos sekään onnistuu. Aluksi poikani kuoleman jälkeen tunsin senkin vain taakaksi, sen, että minun oli pakko jaksaa jatkaa.

Nyt ei ole aikaa kirjoittaa enempää aiheesta

Hyvää päivää kaikille

Jo kolmas flunssa (ja ehkä toinen keuhkoputkentulehdus) itsenäisyyspäivän jälkeen. Taisin nyt tällä 3.lla kerralla käydä lääkärissä liian nopeasti, sillä oireet ovat pahentuneet sen jälkeen. Lääkkeitä kyllä sain mutta olo on edelleen hutera. Ajattelin tällä kertaa potea tämän taudin loppuun asti - käy miten käy. Enää en jaksa ravata lääkärillä.

Anoppi lähti miesystävänsä kanssa miniristeilylle ja olen siitä ihan mielissäni (tosin voimistuva tuuli ei ole hyvä asia). Anoppi ei ole käynyt pahemmin missään poikansa (eli mieheni) kuoleman jälkeen, sillä hän ei jaksa kiinnostua mistään. Ymmärrän häntä niin hyvin. Meillä on todella hyvät välit ja olemme tukeneetkin toinen toisiamme tämän vuoden, kolmen kuukauden ja yhden päivän aikana - sen verran on aikaa kulunut mieheni kuolemasta. Eilen kun anoppi tuli käymään luonani hän kertoi tulleensa hautausmaalta. Hän sanoi, että sitä on niin vaikeaa käsittää, että hän esikoisensa on siellä. Silti hän odottaa poikansa saapuvan minä hetkenä hyvänsä... Tiedän. Niin minäkin tunnen. En vieläkään ymmärrä, että mieheni on kuollut mutta tunnen sen sisimmässäni. Ihan kuin minulla ei olisi enää sydäntä lainkaan vaan jokin iso painava kivi. Siksi kai kaikki muu - työt, asunnon järjestäminen, eläminen - ei jaksa kiinnostaa. Jotain on kuitenkin pakko yrittää tehdä. Kai?

Levollista iltaa teille kaikille...

Lyöty kirjoitti:

Jo kolmas flunssa (ja ehkä toinen keuhkoputkentulehdus) itsenäisyyspäivän jälkeen. Taisin nyt tällä 3.lla kerralla käydä lääkärissä liian nopeasti, sillä oireet ovat pahentuneet sen jälkeen. Lääkkeitä kyllä sain mutta olo on edelleen hutera. Ajattelin tällä kertaa potea tämän taudin loppuun asti - käy miten käy. Enää en jaksa ravata lääkärillä.

Anoppi lähti miesystävänsä kanssa miniristeilylle ja olen siitä ihan mielissäni (tosin voimistuva tuuli ei ole hyvä asia). Anoppi ei ole käynyt pahemmin missään poikansa (eli mieheni) kuoleman jälkeen, sillä hän ei jaksa kiinnostua mistään. Ymmärrän häntä niin hyvin. Meillä on todella hyvät välit ja olemme tukeneetkin toinen toisiamme tämän vuoden, kolmen kuukauden ja yhden päivän aikana - sen verran on aikaa kulunut mieheni kuolemasta. Eilen kun anoppi tuli käymään luonani hän kertoi tulleensa hautausmaalta. Hän sanoi, että sitä on niin vaikeaa käsittää, että hän esikoisensa on siellä. Silti hän odottaa poikansa saapuvan minä hetkenä hyvänsä... Tiedän. Niin minäkin tunnen. En vieläkään ymmärrä, että mieheni on kuollut mutta tunnen sen sisimmässäni. Ihan kuin minulla ei olisi enää sydäntä lainkaan vaan jokin iso painava kivi. Siksi kai kaikki muu - työt, asunnon järjestäminen, eläminen - ei jaksa kiinnostaa. Jotain on kuitenkin pakko yrittää tehdä. Kai?

Levollista iltaa teille kaikille...

Lue lisää

Tänään olen masentunut. Todella masentunut. En tiedä kuinka paljon olisi pitänyt tehdä töitä ansaittaakseen palkkansa..noo loppuu sekin..pientä katkeruutta siitäkin että ehkä jokainen voisi mennä itseensä. Viettävätkö 100% työajastaan täysionj omaistautuneena työhönsä..enpä' usko..moni soittaa omia puheluitaan, laittaa loton, vilasee lehden ..hoh hoh..mitä niitä luettelemaan.
Itsetunto vaan ihan nolla, ja vituttaa ihan suomeksi sanottuna. Missä miehinen rehellisyys on..kun asioista puhuttiin niin kuin ne on..kieretään ja puhutaan paskaa..
No aivan sama..Kohentaako toisen epäonnistuminen, toisen ihmisen vaikeuksiin sattaminen jotenkin jonkun mieltä..ilmeisesti...
Itsetunto katoaa vaan..sääli astuu kuvaan..mitä vielä lapsen kuoleman lisäksi..oonko tosiaankin niin paska..
ilmeisesti ..
tänään ei jaksa..ei vittu vaan jaksa..

milla- kirjoitti:

Tänään olen masentunut. Todella masentunut. En tiedä kuinka paljon olisi pitänyt tehdä töitä ansaittaakseen palkkansa..noo loppuu sekin..pientä katkeruutta siitäkin että ehkä jokainen voisi mennä itseensä. Viettävätkö 100% työajastaan täysionj omaistautuneena työhönsä..enpä' usko..moni soittaa omia puheluitaan, laittaa loton, vilasee lehden ..hoh hoh..mitä niitä luettelemaan.
Itsetunto vaan ihan nolla, ja vituttaa ihan suomeksi sanottuna. Missä miehinen rehellisyys on..kun asioista puhuttiin niin kuin ne on..kieretään ja puhutaan paskaa..
No aivan sama..Kohentaako toisen epäonnistuminen, toisen ihmisen vaikeuksiin sattaminen jotenkin jonkun mieltä..ilmeisesti...
Itsetunto katoaa vaan..sääli astuu kuvaan..mitä vielä lapsen kuoleman lisäksi..oonko tosiaankin niin paska..
ilmeisesti ..
tänään ei jaksa..ei vittu vaan jaksa..

Lue lisää

Paljon voimia sinulle Milla-!

Väsymyskin tekee katkeraksi. Paina eteenpäin rehellisesti ja tietäen tekeväsi oikein. Väärintekijät vastaavat tekosistaan. Eivät ehkä juuri nyt mutta kuitenkin joskus. Aika etenee myös heidän kohdallaan. Älä anna nyt periksi. Tuleen ei saa jäädä makaamaan! On mentävä vain eteenpäin.

Turvamies kirjoitti:

Paljon voimia sinulle Milla-!

Väsymyskin tekee katkeraksi. Paina eteenpäin rehellisesti ja tietäen tekeväsi oikein. Väärintekijät vastaavat tekosistaan. Eivät ehkä juuri nyt mutta kuitenkin joskus. Aika etenee myös heidän kohdallaan. Älä anna nyt periksi. Tuleen ei saa jäädä makaamaan! On mentävä vain eteenpäin.

Lue lisää

Tänään kävin ajelemassa tuolla metsässä. Tein sinne ajouria koska sieltä pitäisi hakea polttopuita tulevan talven pakkasille. Siellä oli myös aivan tuoreita hirven jälkiä, mutta itse hirvet taisivat mennä karkuun ajopeliäni.
Minun ainakin on usein pakotettava itseni tekemään töitä jotka eivät ole aivan välttämättömiä. Jotenkin vain tuntuu ettei jaksa tehdä mitään ylimääräistä. Kun sitten jonkun saa tehtyä niin tuntuu hyvältä, tulihan tuokin asia sitten viimein tehtyä. Eikä ne hommat aina edes niin suuria ole. Ei vaan saa aikaiseksi.
Menetyksiä ja kuolemisia voi aina jotenkin laskea. Luvut ovat vain niin kylmiä. Ihminen kokee menetyksen aina yhtä raskaana vaikka lapsia olisi kuinka monta. Jokainen on yhtä tärkeä, ei todellakaan voi ajatella että jäihän noita vielä. Mahdotonta. Puolisonsa menettäessä ihminen jää lopulta aina yksin. Lapsista on seuraa ja ne ovat tärkeitä, mutta sen rakkaan puolison menetystä ei korvaa ja aukkoa ei täytä mikään. Sen kanssa on vain opeteltava elämään. Kyllä se niin usein tuntuu väkinäiseltä ja keinotekoiselta, mutta eteenpäin on vain yritettävä kulkea. Vaikka vain päivä kerrallaan. Silti minä edelleen jaksan uskoa että elämällä voisi olla vielä jotain tarjottavaa minullekin. Ei se tosin aina niin helppoa ole sekään. Voimia arkeen.

elämän kulkuri kirjoitti:

Tänään kävin ajelemassa tuolla metsässä. Tein sinne ajouria koska sieltä pitäisi hakea polttopuita tulevan talven pakkasille. Siellä oli myös aivan tuoreita hirven jälkiä, mutta itse hirvet taisivat mennä karkuun ajopeliäni.
Minun ainakin on usein pakotettava itseni tekemään töitä jotka eivät ole aivan välttämättömiä. Jotenkin vain tuntuu ettei jaksa tehdä mitään ylimääräistä. Kun sitten jonkun saa tehtyä niin tuntuu hyvältä, tulihan tuokin asia sitten viimein tehtyä. Eikä ne hommat aina edes niin suuria ole. Ei vaan saa aikaiseksi.
Menetyksiä ja kuolemisia voi aina jotenkin laskea. Luvut ovat vain niin kylmiä. Ihminen kokee menetyksen aina yhtä raskaana vaikka lapsia olisi kuinka monta. Jokainen on yhtä tärkeä, ei todellakaan voi ajatella että jäihän noita vielä. Mahdotonta. Puolisonsa menettäessä ihminen jää lopulta aina yksin. Lapsista on seuraa ja ne ovat tärkeitä, mutta sen rakkaan puolison menetystä ei korvaa ja aukkoa ei täytä mikään. Sen kanssa on vain opeteltava elämään. Kyllä se niin usein tuntuu väkinäiseltä ja keinotekoiselta, mutta eteenpäin on vain yritettävä kulkea. Vaikka vain päivä kerrallaan. Silti minä edelleen jaksan uskoa että elämällä voisi olla vielä jotain tarjottavaa minullekin. Ei se tosin aina niin helppoa ole sekään. Voimia arkeen.

Lue lisää

kun oltiin koiran kanssa lenkillä. Hammashoitaja puhdisti hammaskiveä. Harjaan mielestäni hyvin, mutta ei näköjään tarpeeksi. Kuntosalilla oltiin myös. Tänään oli naisten uimavuoro, joten pääsi altaaseenkin pulahtamaan.

Voimia sinulle Milla! Älä anna epärehellisten ja "kieroilevien" ihmisten alentaa itsetuntoasi. Saavat varmasti joskus ansionsa mukaan.

Katson samalla Beckiä, joten ei meinaa kirjoituksesta tulla valmista. Oikein paljon voimia kuitenkin jokaiselle lukijalle ja Lyödylle paranemista!

mardo kirjoitti:

kun oltiin koiran kanssa lenkillä. Hammashoitaja puhdisti hammaskiveä. Harjaan mielestäni hyvin, mutta ei näköjään tarpeeksi. Kuntosalilla oltiin myös. Tänään oli naisten uimavuoro, joten pääsi altaaseenkin pulahtamaan.

Voimia sinulle Milla! Älä anna epärehellisten ja "kieroilevien" ihmisten alentaa itsetuntoasi. Saavat varmasti joskus ansionsa mukaan.

Katson samalla Beckiä, joten ei meinaa kirjoituksesta tulla valmista. Oikein paljon voimia kuitenkin jokaiselle lukijalle ja Lyödylle paranemista!

Lue lisää

Matkalta on palattu takaisin ja olen lukenut viestejänne.
Mietin juuri eilen samaa asiaa kuin elämän kulkuri tuossa edellä kirjoitti. Olen menettänyt ainoan lapseni ja se on aivan, aivan musertavaa. Jos minulla olisi muita lapsia luultavasti surisin tätä asiaa aivan yhtä paljon kuin nytkin. Kuitenkin minulla olisi muiden lasten osalta vielä mahdollisuus kuulua heidän elämäänsä ja seurata heidän elämänsä kulkua ja ehkä mahdollisuus saada lapsenlapsiakin. Uskon, että se auttaisi ja jotenkin helpottaisi tulevaisuuden odotusta. Mutta todellisuudessa en sitä tiedä, koska muita lapsia ei meillä ole.
Mitä hirvittävää voisi vielä tapahtua? Keksin mielessäni monta asiaa. Voisin mm. menettää mieheni. Sitten olisin aivan yksin. Kuinka siitä pääsisin eteenpäin? Minulla on monesti mielessä tälle palstalle kirjoittavat ihmiset ja nykyisin erityisesti ne jotka ovat jääneet aivan yksin. Kuinka te jaksatte eteenpäin?

Tällä viikolla sain kokea mukavia tapahtumia ja ihailla kaunista luontoa. Nykyään on kuitenkin niin, että mukavaa kokemusta seuraa herkistyminen ja suru. Kävin mm. ihanassa puistossa kukkivien puiden alla kävelyllä ja nautin olostani. Sitten iskee se edellä kerrottu ajatusmuljahdus ja epätodellinen tunne: lapseni on kuollut ja haudattu ja kyyneleet seuraavat ilon hetkiä. Vieläköhän joskus pystyy todella nauttimaan asioista?

Majni kirjoitti:

Matkalta on palattu takaisin ja olen lukenut viestejänne.
Mietin juuri eilen samaa asiaa kuin elämän kulkuri tuossa edellä kirjoitti. Olen menettänyt ainoan lapseni ja se on aivan, aivan musertavaa. Jos minulla olisi muita lapsia luultavasti surisin tätä asiaa aivan yhtä paljon kuin nytkin. Kuitenkin minulla olisi muiden lasten osalta vielä mahdollisuus kuulua heidän elämäänsä ja seurata heidän elämänsä kulkua ja ehkä mahdollisuus saada lapsenlapsiakin. Uskon, että se auttaisi ja jotenkin helpottaisi tulevaisuuden odotusta. Mutta todellisuudessa en sitä tiedä, koska muita lapsia ei meillä ole.
Mitä hirvittävää voisi vielä tapahtua? Keksin mielessäni monta asiaa. Voisin mm. menettää mieheni. Sitten olisin aivan yksin. Kuinka siitä pääsisin eteenpäin? Minulla on monesti mielessä tälle palstalle kirjoittavat ihmiset ja nykyisin erityisesti ne jotka ovat jääneet aivan yksin. Kuinka te jaksatte eteenpäin?

Tällä viikolla sain kokea mukavia tapahtumia ja ihailla kaunista luontoa. Nykyään on kuitenkin niin, että mukavaa kokemusta seuraa herkistyminen ja suru. Kävin mm. ihanassa puistossa kukkivien puiden alla kävelyllä ja nautin olostani. Sitten iskee se edellä kerrottu ajatusmuljahdus ja epätodellinen tunne: lapseni on kuollut ja haudattu ja kyyneleet seuraavat ilon hetkiä. Vieläköhän joskus pystyy todella nauttimaan asioista?

Lue lisää

Kävin tänään hautausmaalla. Seisoessani lumen peittämän hautakummun vierellä tuli väistämättä taas mietittyä elämän tarkoitusta. Ja paljon myös sitä mihin suuntaan oma elämä tästä nyt lähtee. Myös tuo kysymys että "vieläköhän joskus pystyy todella nauttiman asioista" tuli haudalla mieleen ja sitten sama kysymys oli myös tällä palstalla. Ehkä aika antaa vastauksia vaikka se ei haavoja paranna eikä menetystä korvaa.
Minun appivanhempani menettivät myös ainoan lapsensa. Olen huomannut että tyttären tytär on heille nyt tosi tärkeä ja antaa paljon lohtua menetykseen vaikka varsinkin anopilla on usein tosi vaikeaa. Tunnen myös erään jolla on paljon lapsia ja joista yksi sairastui vakavasti. Huoli sairastuneesta on raskas vaikka muut ovatkin terveitä. Jokainen on tosi tärkeä. Elämä kuitenkin jatkuu niillä joilla elämä on. Me täällä vielä olevat pohdimme suuntaamme ja elämän peruskysymyksiä. Miten tästä eteenpäin. Ainakin päivä kerrallaan. Ja uskoen että niitä hyviäkin päiviä edessa vielä on.

Majni kirjoitti:

Matkalta on palattu takaisin ja olen lukenut viestejänne.
Mietin juuri eilen samaa asiaa kuin elämän kulkuri tuossa edellä kirjoitti. Olen menettänyt ainoan lapseni ja se on aivan, aivan musertavaa. Jos minulla olisi muita lapsia luultavasti surisin tätä asiaa aivan yhtä paljon kuin nytkin. Kuitenkin minulla olisi muiden lasten osalta vielä mahdollisuus kuulua heidän elämäänsä ja seurata heidän elämänsä kulkua ja ehkä mahdollisuus saada lapsenlapsiakin. Uskon, että se auttaisi ja jotenkin helpottaisi tulevaisuuden odotusta. Mutta todellisuudessa en sitä tiedä, koska muita lapsia ei meillä ole.
Mitä hirvittävää voisi vielä tapahtua? Keksin mielessäni monta asiaa. Voisin mm. menettää mieheni. Sitten olisin aivan yksin. Kuinka siitä pääsisin eteenpäin? Minulla on monesti mielessä tälle palstalle kirjoittavat ihmiset ja nykyisin erityisesti ne jotka ovat jääneet aivan yksin. Kuinka te jaksatte eteenpäin?

Tällä viikolla sain kokea mukavia tapahtumia ja ihailla kaunista luontoa. Nykyään on kuitenkin niin, että mukavaa kokemusta seuraa herkistyminen ja suru. Kävin mm. ihanassa puistossa kukkivien puiden alla kävelyllä ja nautin olostani. Sitten iskee se edellä kerrottu ajatusmuljahdus ja epätodellinen tunne: lapseni on kuollut ja haudattu ja kyyneleet seuraavat ilon hetkiä. Vieläköhän joskus pystyy todella nauttimaan asioista?

Lue lisää

sattui tapaturma. Hän oli ollut puhdistamassa saunan katolta. Työ oli jo valmis ja hän astui tikkaille, kun ne luiskahtivatkin alta pois. Silmälasit veivät pudotessaan nenästä palan. Nikamamurtuma tuli kaularankaan. Leikkaus on tulossa maanantaina.
Vaikka aurinko paistoi, niin murheelliset ajatukset tulivat taas lenkillä. Niin se on, kuten muutkin ovat kertoneet, että ikävä ja suru pulpahtaa pinnalle usein. Elämän pohjaväri on harmaa ja siihen toivoo ja yrittää joka päivä löytää edes yhden hyvän ja värikkään hetken. Itse saan tosi hyvän mielen, kun joku, usein ihan vieraskin, sanoo jotakin "hyvää".
Hymyssä oli juttu 100-vuotiaasta. Hänellä on kymmenen lasta ja hän kertoo, että kun saisi nuorimmaisenkin vanhainkotiin, voisi ruveta elämään. Sitä lukiessa nauratti.
Majnin viestin viimeistä lausetta olen itsekin pohtinut.
Voimia kaikille!

Majni kirjoitti:

Matkalta on palattu takaisin ja olen lukenut viestejänne.
Mietin juuri eilen samaa asiaa kuin elämän kulkuri tuossa edellä kirjoitti. Olen menettänyt ainoan lapseni ja se on aivan, aivan musertavaa. Jos minulla olisi muita lapsia luultavasti surisin tätä asiaa aivan yhtä paljon kuin nytkin. Kuitenkin minulla olisi muiden lasten osalta vielä mahdollisuus kuulua heidän elämäänsä ja seurata heidän elämänsä kulkua ja ehkä mahdollisuus saada lapsenlapsiakin. Uskon, että se auttaisi ja jotenkin helpottaisi tulevaisuuden odotusta. Mutta todellisuudessa en sitä tiedä, koska muita lapsia ei meillä ole.
Mitä hirvittävää voisi vielä tapahtua? Keksin mielessäni monta asiaa. Voisin mm. menettää mieheni. Sitten olisin aivan yksin. Kuinka siitä pääsisin eteenpäin? Minulla on monesti mielessä tälle palstalle kirjoittavat ihmiset ja nykyisin erityisesti ne jotka ovat jääneet aivan yksin. Kuinka te jaksatte eteenpäin?

Tällä viikolla sain kokea mukavia tapahtumia ja ihailla kaunista luontoa. Nykyään on kuitenkin niin, että mukavaa kokemusta seuraa herkistyminen ja suru. Kävin mm. ihanassa puistossa kukkivien puiden alla kävelyllä ja nautin olostani. Sitten iskee se edellä kerrottu ajatusmuljahdus ja epätodellinen tunne: lapseni on kuollut ja haudattu ja kyyneleet seuraavat ilon hetkiä. Vieläköhän joskus pystyy todella nauttimaan asioista?

Lue lisää

Sinulle kaikki sympatiani ja jaksamista. Tuollaista se varmaan on kun ei ole tulevaisuutta ja nykyisyyttä on jaksettava elää.

ajatuksia vaan kirjoitti:

Sinulle kaikki sympatiani ja jaksamista. Tuollaista se varmaan on kun ei ole tulevaisuutta ja nykyisyyttä on jaksettava elää.

Hyvin sanottu tuo; kun ei ole tulevaisuutta ja nykyisyyttä on jaksettava elää. Niinhän se on. Siihen harmaaseen pohjaväriin pitäisi löytää muutakin väriä. Sitä vähän kirkkaampaakin tulevaisuutta.
Tänään oli pakkasta n. 10 astetta ja jokunen lumikuuro. Jostain syystä tuo sääkin on pysynyt harmaana. Ei ole siinäkään kirkkaita päiviä paljoa näkynyt. Uskon kuitenkin senkin asian kevättä kohti mentäessä korjaantuvan. Ainakin sen, tuosta muusta harmaudesta en tiedä. On vain mentävä päivä kerrallaan eteenpäin kohti valoa.

elämän kulkuri kirjoitti:

Hyvin sanottu tuo; kun ei ole tulevaisuutta ja nykyisyyttä on jaksettava elää. Niinhän se on. Siihen harmaaseen pohjaväriin pitäisi löytää muutakin väriä. Sitä vähän kirkkaampaakin tulevaisuutta.
Tänään oli pakkasta n. 10 astetta ja jokunen lumikuuro. Jostain syystä tuo sääkin on pysynyt harmaana. Ei ole siinäkään kirkkaita päiviä paljoa näkynyt. Uskon kuitenkin senkin asian kevättä kohti mentäessä korjaantuvan. Ainakin sen, tuosta muusta harmaudesta en tiedä. On vain mentävä päivä kerrallaan eteenpäin kohti valoa.

Lue lisää

vanhat nauhoitukset pois tilaa viemästä. Tytär katsoi niitä ja löysi rippijuhlistaan otetun tallennuksen. Se on siskoni miehen 20 vuotta sitten ottama. Oli aivan ihana nähdä ja kuulla se. Meitä oli koolla vain lähisukulaíset minun syntymäkodissani. Heistäkin jo kuusi on kuollut. Haikeinta oli nähdä mieheni. Hän nauroi, kun oli monta neuvojaa, missä kohtaa saadaan tyttärestä hyvät kuvat ulkona. Meidän pikkuinen perhoskoirakin siellä juoksenteli ja puutarha oli kauneimmillaan.
Meillä paistoi aurinko tänään. Minulta vaan tippui vesi silmistä lenkillä, kun itketti.
Kiitos viesteistä!
Yhdessä jaksaa paremmin, joten voimia kaikille!

Kirjoitin edellä Pertti Purhosesta. Kaivoin kirjahyllystäni hänen kirjoittaman kirjan 1986 "Purtsi" Parhaat päiväsi ovat edessäpäin. Niin, edessäpäin.

Turvamies kirjoitti:

Kirjoitin edellä Pertti Purhosesta. Kaivoin kirjahyllystäni hänen kirjoittaman kirjan 1986 "Purtsi" Parhaat päiväsi ovat edessäpäin. Niin, edessäpäin.

Nykyisin aina luettuani onnettomuuksista, joissa joku kuolee, tulee myös minulle mieleen ne järkyttävät epätoivon hetket, mitä sitä itse koki saatuaan tietää lapsensa kuolemasta. Sitä eläytyy tuskaan mukaan, jonka tämä tieto aiheuttaa, kun se saavuttaa omaiset. Ja se raskas mielentila, jota joutuu kuljettamaan mukanaan lopun elämäänsä. Aiemmin sitä luki onnettomuusuutiset, pahoitteli mielessään tapahtumaa ja kohta sen jätti mielestään. Nyt tietää miten paljon surua jokaiseen tällaiseen uutiseen liittyy.

Meillä on ollut hyvä ulkoiluilma tänään. Koirien kanssa on käyty pidemmillä lenkeillä. Saunaan olen menossa seuraavaksi. Jos saunoo yksin tulee saunan lauteilla istuessa mietittyä tätä elämän ja kuoleman kulkua.

Majni kirjoitti:

Nykyisin aina luettuani onnettomuuksista, joissa joku kuolee, tulee myös minulle mieleen ne järkyttävät epätoivon hetket, mitä sitä itse koki saatuaan tietää lapsensa kuolemasta. Sitä eläytyy tuskaan mukaan, jonka tämä tieto aiheuttaa, kun se saavuttaa omaiset. Ja se raskas mielentila, jota joutuu kuljettamaan mukanaan lopun elämäänsä. Aiemmin sitä luki onnettomuusuutiset, pahoitteli mielessään tapahtumaa ja kohta sen jätti mielestään. Nyt tietää miten paljon surua jokaiseen tällaiseen uutiseen liittyy.

Meillä on ollut hyvä ulkoiluilma tänään. Koirien kanssa on käyty pidemmillä lenkeillä. Saunaan olen menossa seuraavaksi. Jos saunoo yksin tulee saunan lauteilla istuessa mietittyä tätä elämän ja kuoleman kulkua.

Lue lisää

Aamulla oli -26 mutta onneksi nyt on jo paljon vähemmän. Kyllähän se tosi on että nyt tulee luettua noita onnettomuus ilmoituksia eri tavalla. Tulee aina mieleen että tulikohan tuossa taas uusi leski kokemaan tämän puolison menetyksen karmeuden. Ja todella sitten tulee myös mieleen se valtava surun määrä joka niihin "pikku uutisiin" lehdessä sisältyy.
Parhaat päiväsi ovat edessäpäin. Sitä usein haluaisi ajatella noin. Sitten kuitenkin tulee heti mieleen että puoliso on kuollut = parhaat päivät on jo eletty. Elämä on nyt niin ristiriitaista. Pitäisi uskoa tulevaisuuteen mutta toisaalta tuntuu että tulevaisuus meni jo. Jotainhan me tytön kanssa kuitenkin koko ajan suunnitellaan, ehkä se on sitten sitä tulevaisuutta johon edelleen pitäisi jaksaa uskoa. Ja siihen että jotain hyvääkin se tulevaisuus vielä tuo. Sitä kohti taas mennään päivä kerrallaan. Huominen on jo tulevaisuutta.

elämän kulkuri kirjoitti:

Aamulla oli -26 mutta onneksi nyt on jo paljon vähemmän. Kyllähän se tosi on että nyt tulee luettua noita onnettomuus ilmoituksia eri tavalla. Tulee aina mieleen että tulikohan tuossa taas uusi leski kokemaan tämän puolison menetyksen karmeuden. Ja todella sitten tulee myös mieleen se valtava surun määrä joka niihin "pikku uutisiin" lehdessä sisältyy.
Parhaat päiväsi ovat edessäpäin. Sitä usein haluaisi ajatella noin. Sitten kuitenkin tulee heti mieleen että puoliso on kuollut = parhaat päivät on jo eletty. Elämä on nyt niin ristiriitaista. Pitäisi uskoa tulevaisuuteen mutta toisaalta tuntuu että tulevaisuus meni jo. Jotainhan me tytön kanssa kuitenkin koko ajan suunnitellaan, ehkä se on sitten sitä tulevaisuutta johon edelleen pitäisi jaksaa uskoa. Ja siihen että jotain hyvääkin se tulevaisuus vielä tuo. Sitä kohti taas mennään päivä kerrallaan. Huominen on jo tulevaisuutta.

Lue lisää

Hei kaikille

Parhaat päiväsi ovat edessäpäin. Sitä on joskus vaikea uskoa tai edes ymmärtää. Ehkä siinä on sitäkin, ettei menneisyydessä voi mitenkään elää vaan elämä on edessäpäin. On vain muistot ja kokemukset jotka tuntuvat eläviltä. Mietin vielä nyt illallakin sitä äitia jonka auto luisui uraisella ja jäisellä tiellä vastaan tulevan keulaan sillä seurauksella, että etupenkillä istunut 14-vuotia tytär kuoli. Haluaisin rutistaa tuon äidin syliini ja pitää lujasti kiinni. Ehkäpä joku jolla on voimia niin pitääkin. Onko hänellä parhaat päivät edessäpäin tuntuisi enempikin satuttavalta kuin lohduttavalta. Ei silti voi muuta kuin toivoa, että parempia päiviä on vielä edessäpäin kuin kohdata kuoleman tuskat.

Piha oli vielä siistinä lumitöiden jäljiltä. Pakkasta -11,2 astetta. Odotankin lumimyräkän alkavan yöllä. Väsyttää nämä lumityöt mutta kyllä ne loppuvat aikanaan ja nyt ne on vaan hoidettava. Aurinkokin paistoi tänään. Huomasin sen nyt jo lämmittävän kun lumi suli roskapöntön kyljestä. Linnutkin lauloivat aamulla ja se on jo merkki keväästä.

Olen aiemmin laittanut teille Erkki Lemisen runoja. tämänkin jo aiemmin mutta jotenkin se tuntuu hyvälle laittaa nytkin. Ehkäpä joku saisi siitä jotain.

Joskus valvon yksikseni
vaivojeni vuoksi
joskus uni ohitseni
muista syistä juoksi.

Joskus ilo rannoillensa
venhollansa noutaa
joskus murhe mustissansa
mielen veessä soutaa.

Usein armolupaukset
uskallusta antaa
aina toivon huokaukset
yli vuorten kantaa.

Kohta aamu valkenee
ja valo varjot voittaa
kohta sumu hälvenee
ja uusi päivä koittaa.

Erkki Leminen

Turvamies kirjoitti:

Hei kaikille

Parhaat päiväsi ovat edessäpäin. Sitä on joskus vaikea uskoa tai edes ymmärtää. Ehkä siinä on sitäkin, ettei menneisyydessä voi mitenkään elää vaan elämä on edessäpäin. On vain muistot ja kokemukset jotka tuntuvat eläviltä. Mietin vielä nyt illallakin sitä äitia jonka auto luisui uraisella ja jäisellä tiellä vastaan tulevan keulaan sillä seurauksella, että etupenkillä istunut 14-vuotia tytär kuoli. Haluaisin rutistaa tuon äidin syliini ja pitää lujasti kiinni. Ehkäpä joku jolla on voimia niin pitääkin. Onko hänellä parhaat päivät edessäpäin tuntuisi enempikin satuttavalta kuin lohduttavalta. Ei silti voi muuta kuin toivoa, että parempia päiviä on vielä edessäpäin kuin kohdata kuoleman tuskat.

Piha oli vielä siistinä lumitöiden jäljiltä. Pakkasta -11,2 astetta. Odotankin lumimyräkän alkavan yöllä. Väsyttää nämä lumityöt mutta kyllä ne loppuvat aikanaan ja nyt ne on vaan hoidettava. Aurinkokin paistoi tänään. Huomasin sen nyt jo lämmittävän kun lumi suli roskapöntön kyljestä. Linnutkin lauloivat aamulla ja se on jo merkki keväästä.

Olen aiemmin laittanut teille Erkki Lemisen runoja. tämänkin jo aiemmin mutta jotenkin se tuntuu hyvälle laittaa nytkin. Ehkäpä joku saisi siitä jotain.

Joskus valvon yksikseni
vaivojeni vuoksi
joskus uni ohitseni
muista syistä juoksi.

Joskus ilo rannoillensa
venhollansa noutaa
joskus murhe mustissansa
mielen veessä soutaa.

Usein armolupaukset
uskallusta antaa
aina toivon huokaukset
yli vuorten kantaa.

Kohta aamu valkenee
ja valo varjot voittaa
kohta sumu hälvenee
ja uusi päivä koittaa.

Erkki Leminen

Lue lisää

kauniista runosta. Tämä onnettomuusautoa ajanut äiti tarvitsee valtavasti tukea. Ei voi, kuin toivoa, että hänellä vahva lähimmäisten joukko auttamassa.
Koskettava oli myös äsken tullut silminnäkijä. Mitä kaikkea koulukiusaaminen saakaan aikaan.
Siskon mies joutui odottamaan leikkauksen alkua klo 18 asti. Oli jo sanottu, että voi siirtyä huomiselle, kuten huonekaverin oli käynyt. Onneksi leikkaus meni hyvin. Potilas tosin nukkuu heräämössä saman tien yöunet.
Arkisista asioista sen verran, että tänään tuli kokeiltua omenasosekakun tekoa. Hyvää tuli.
Meillä oli aamulla -9, nyt enää pari astetta. Aurinko pysytteli ohuen pilviverhon takana.
Voimia kaikille ja pyydän myös mielessäni lohdutusta tälle äidille.

tuli taas tunti maattua. Jännitän siinä aina niin paljon, että pyydän mielessäni miestänikin olemaan kanssani.
Maisema on tänään ollut niin kaunis kuin vain voi olla. Lumesta voi enemmän nauttia, kun kerrostaloasukkaana ei ole lumitöistä huolta. Mökilläkin on käyty vain kerran koko talvena.
Tuntuu hyvältä ajatella, että turvamiehen sytyttämä kynttilä paloi meidän kaikkien rakkaille.
Hyvää illanjatkoa ja lämpimiä ajatuksia kaikille.

mardo kirjoitti:

tuli taas tunti maattua. Jännitän siinä aina niin paljon, että pyydän mielessäni miestänikin olemaan kanssani.
Maisema on tänään ollut niin kaunis kuin vain voi olla. Lumesta voi enemmän nauttia, kun kerrostaloasukkaana ei ole lumitöistä huolta. Mökilläkin on käyty vain kerran koko talvena.
Tuntuu hyvältä ajatella, että turvamiehen sytyttämä kynttilä paloi meidän kaikkien rakkaille.
Hyvää illanjatkoa ja lämpimiä ajatuksia kaikille.

Lue lisää

Hyvää iltaa

Olen käynyt tänä iltana monet kerrat katsomassa palstaa josko joku muukin olisi sinne Mardon lisäksi kirjoittanut. Kiitos Madolle. Olen kai nyt niin omissa ajatuksissani, että kaipaisin jotain muitakin ajatuksia. Laitan teille ja siinä samalla itselleni Erkki Lemistä.

Luuletko
että sinut on hylätty
unohdettu
eikä huokauksiasi huomata
kun ahdistus on riistänyt
huuliltasi kaikki sanat
etkä osaa vastata
kärsimyksen asettamiin
kysymyksiin.

Tiesitkö
että sinut muistetaan siellä
missä varpusistakin pidetään lukua
ja missä kaikki pääsi hiuksetkin
ovat lasketut.

Erkki Leminen

Turvamies kirjoitti:

Hyvää iltaa

Olen käynyt tänä iltana monet kerrat katsomassa palstaa josko joku muukin olisi sinne Mardon lisäksi kirjoittanut. Kiitos Madolle. Olen kai nyt niin omissa ajatuksissani, että kaipaisin jotain muitakin ajatuksia. Laitan teille ja siinä samalla itselleni Erkki Lemistä.

Luuletko
että sinut on hylätty
unohdettu
eikä huokauksiasi huomata
kun ahdistus on riistänyt
huuliltasi kaikki sanat
etkä osaa vastata
kärsimyksen asettamiin
kysymyksiin.

Tiesitkö
että sinut muistetaan siellä
missä varpusistakin pidetään lukua
ja missä kaikki pääsi hiuksetkin
ovat lasketut.

Erkki Leminen

Lue lisää

Hei!
Palailin vastikään Turusta. Kyllä tuo junassa matkustaminen alkaa oll kaikkea muuta kuin miellyttävää. Ostin lipun asemalta ja miten ollakkaan, niin minulle oli myyty lippu väärälle kuukaudelle, eli maaliskuulle 8.3. Elikä olin sitten ilman paikkalippua junassa . Konduktööri oli tosi törtsi ja alkoi syyttää minua huolimattomuudesta ??? Minun olisi pitänyt tarkistaa lippu, vastuu oli minun. Kyllä minusta suurin syy oli lipun myyneessä virkailijassa. Jos vaikka olisin näkövammainen, niin en pystyisi mitenkään tarkistamaan ostamaani lippua. Paluumatkalla Tampereelta lähdettäessä junasta oli kummasti poistettu kuusi ensimmäistä vaunua ja minulle oli myyty vaunu nro 2. Taas ei ollut oikeaa paikkaa. Se kyllä sitten järjestyi kuitenkin. Vieressäni oleva nainen kertoi seisoneensa kaksi tuntia Tikkurilan-Tampereen välillä, kun ei ollut tarpeeksi paikkoja. Kuitenkin VR ottaa paikkalipusta hinnan. Junat vielä myöhästelivät menen tullen. Tämmöistä!.

Katsoitteko eilen Katri-Helenaa Fredin haastateltavana. Hän kertoi surustaan ja siitä selviämisestään. Hänhän uskoo samoin kuin useat meistä, että nämä meidän rakkaamme ovat jossakin, he eivät ole poissa. Olen itsekkin saanut unessa viestin pojaltani, samoinkuin Katri-Helena kertoi saaneensa omalta pojaltaan.
Suru muuttaa muotoaan, sanotaan. Eilisessä jutussa tuli esille juuri sekin. Alun tuskallinen suru,se musta suru, joka vie ihmisen sinne syövereihin, muuttuu vähitellen lempeämmäksi. Ainakin itse olen kokenut sen näin. Niitä surun piikkejä tulee, mutta niitten yli pystyy pääsemään. Minulla oli paljon samanlaisia ajatuksia kuin Katri-Helenalla- Aluksi minulla oli valtavan huono omatunto. Mietin paljon sitä, että minun olisi pitänyt huomata, olisinko voinut tehdä jotakin toisin, olinko tarpeeksi hyvä äiti hänelle jne. ja jne. loputtomasti. Elikä minäkin Katri-Helenan tavoin surin paljon omaa huonoa omaatuntoanikin.

Lapsenlapsien kanssa olen ollut viime aikoina aika paljon. Nuorimmkaisen 2v syntymäpäiviä vietimme pyhän aikana. Hänelle äiti oli valmistanut Muumi-kakun ja siinä oli tietty kaksi kynttilää. Poika oli niin ihastunut puhaltamaan kynttilät sammuksiin, että ne piti sytyttää pari kertaa, että herra sai puhaltaa ne uudelleen. Nuorin poikamme on hänen kumminsa ja oli osanut 2 v:lle sellaisen pikkulasten radio-ohjattavan auton. Siitä oli kyllä tulla riita hänen ja vanhemman 6v:n ja serkkutytön 7v välille. Isommat olisivat sen vieneet pienemmän käsistä. Elämä on kovaa noille pienille välillä.

Olen ollut muutaman päivän poissa koneelta, joten en ole vielä lukenut kaikkia teidän kirjoituksianne. Luen ne tässä ajan kanssa.

Hyvää yötä teille kaikille

Viole kirjoitti:

Hei!
Palailin vastikään Turusta. Kyllä tuo junassa matkustaminen alkaa oll kaikkea muuta kuin miellyttävää. Ostin lipun asemalta ja miten ollakkaan, niin minulle oli myyty lippu väärälle kuukaudelle, eli maaliskuulle 8.3. Elikä olin sitten ilman paikkalippua junassa . Konduktööri oli tosi törtsi ja alkoi syyttää minua huolimattomuudesta ??? Minun olisi pitänyt tarkistaa lippu, vastuu oli minun. Kyllä minusta suurin syy oli lipun myyneessä virkailijassa. Jos vaikka olisin näkövammainen, niin en pystyisi mitenkään tarkistamaan ostamaani lippua. Paluumatkalla Tampereelta lähdettäessä junasta oli kummasti poistettu kuusi ensimmäistä vaunua ja minulle oli myyty vaunu nro 2. Taas ei ollut oikeaa paikkaa. Se kyllä sitten järjestyi kuitenkin. Vieressäni oleva nainen kertoi seisoneensa kaksi tuntia Tikkurilan-Tampereen välillä, kun ei ollut tarpeeksi paikkoja. Kuitenkin VR ottaa paikkalipusta hinnan. Junat vielä myöhästelivät menen tullen. Tämmöistä!.

Katsoitteko eilen Katri-Helenaa Fredin haastateltavana. Hän kertoi surustaan ja siitä selviämisestään. Hänhän uskoo samoin kuin useat meistä, että nämä meidän rakkaamme ovat jossakin, he eivät ole poissa. Olen itsekkin saanut unessa viestin pojaltani, samoinkuin Katri-Helena kertoi saaneensa omalta pojaltaan.
Suru muuttaa muotoaan, sanotaan. Eilisessä jutussa tuli esille juuri sekin. Alun tuskallinen suru,se musta suru, joka vie ihmisen sinne syövereihin, muuttuu vähitellen lempeämmäksi. Ainakin itse olen kokenut sen näin. Niitä surun piikkejä tulee, mutta niitten yli pystyy pääsemään. Minulla oli paljon samanlaisia ajatuksia kuin Katri-Helenalla- Aluksi minulla oli valtavan huono omatunto. Mietin paljon sitä, että minun olisi pitänyt huomata, olisinko voinut tehdä jotakin toisin, olinko tarpeeksi hyvä äiti hänelle jne. ja jne. loputtomasti. Elikä minäkin Katri-Helenan tavoin surin paljon omaa huonoa omaatuntoanikin.

Lapsenlapsien kanssa olen ollut viime aikoina aika paljon. Nuorimmkaisen 2v syntymäpäiviä vietimme pyhän aikana. Hänelle äiti oli valmistanut Muumi-kakun ja siinä oli tietty kaksi kynttilää. Poika oli niin ihastunut puhaltamaan kynttilät sammuksiin, että ne piti sytyttää pari kertaa, että herra sai puhaltaa ne uudelleen. Nuorin poikamme on hänen kumminsa ja oli osanut 2 v:lle sellaisen pikkulasten radio-ohjattavan auton. Siitä oli kyllä tulla riita hänen ja vanhemman 6v:n ja serkkutytön 7v välille. Isommat olisivat sen vieneet pienemmän käsistä. Elämä on kovaa noille pienille välillä.

Olen ollut muutaman päivän poissa koneelta, joten en ole vielä lukenut kaikkia teidän kirjoituksianne. Luen ne tässä ajan kanssa.

Hyvää yötä teille kaikille

Lue lisää

Tänään oli taas hyvä talvisää, pakkasta n.3 astetta. Tuosta vielä että parhaat päiväsi ovat edessäpäin. Niinhän se on että takana olevat päivät on jo eletty, niihin ei voi enää mitenkään vaikuttaa. Kaikki ne rakkaat muistot ja elämänkokemukset on siellä. Sieltä pitäisi osata ammentaa sitä elämän taitoa ja kokemusta edessä oleville päiville, niinkuin Pertti Purhonen teki. Hän nousi nuorena kuuluisuuteen mutta se oli viedä hänet turmioon. Hän selvisi eteenpäin ja auttoi Kriisipalvelullaan sen jälkeen monia. Kunnioitettava elämäntyö.
Se musta suru on kuitenkin vielä niin lähellä että usein tulee vain surkuteltua omaa tilaansa. Eihän se elämä sillä tästä muutu vaan pitäisi kyetä katsomaan eteenpäin. Minulla se on sitä että voisin antaa tytölle mahdollisimman hyvät eväät hänen elämäänsä. Varmasti äitikin haluaisi niin. Samalla kun tekee niitä eväitä siitä saa myös niitä hyviä päiviä itsellekin. Parhaat jäljellä olevat päiväsi ovat vielä edessäpäin.
Katri-Helenan haastattelua en nähnyt kun ei edelleenkään tule katsottua TV:tä. Hänkin on menettänyt niin paljon mutta jaksaa edelleen olla niin monessa mukana ja ainakin sivusta seuraten näyttää että koko ajan täysillä. Ehkä hänen esimerkkinsä eteenpäin jaksamisesta on apuna meille monille. Antaa voimia jaksamiseen. Ehkä yksi elämän tarkoitus olisi että osaisi jakaa tätä rankkaa elämänkokemustaan myös muille niinkuin Purtsi tai Katri-Helena omaansa. Näillä ajatuksilla mennään taas päivä kerrallaan eteenpäin. Jaksellaan.

elämän kulkuri kirjoitti:

Tänään oli taas hyvä talvisää, pakkasta n.3 astetta. Tuosta vielä että parhaat päiväsi ovat edessäpäin. Niinhän se on että takana olevat päivät on jo eletty, niihin ei voi enää mitenkään vaikuttaa. Kaikki ne rakkaat muistot ja elämänkokemukset on siellä. Sieltä pitäisi osata ammentaa sitä elämän taitoa ja kokemusta edessä oleville päiville, niinkuin Pertti Purhonen teki. Hän nousi nuorena kuuluisuuteen mutta se oli viedä hänet turmioon. Hän selvisi eteenpäin ja auttoi Kriisipalvelullaan sen jälkeen monia. Kunnioitettava elämäntyö.
Se musta suru on kuitenkin vielä niin lähellä että usein tulee vain surkuteltua omaa tilaansa. Eihän se elämä sillä tästä muutu vaan pitäisi kyetä katsomaan eteenpäin. Minulla se on sitä että voisin antaa tytölle mahdollisimman hyvät eväät hänen elämäänsä. Varmasti äitikin haluaisi niin. Samalla kun tekee niitä eväitä siitä saa myös niitä hyviä päiviä itsellekin. Parhaat jäljellä olevat päiväsi ovat vielä edessäpäin.
Katri-Helenan haastattelua en nähnyt kun ei edelleenkään tule katsottua TV:tä. Hänkin on menettänyt niin paljon mutta jaksaa edelleen olla niin monessa mukana ja ainakin sivusta seuraten näyttää että koko ajan täysillä. Ehkä hänen esimerkkinsä eteenpäin jaksamisesta on apuna meille monille. Antaa voimia jaksamiseen. Ehkä yksi elämän tarkoitus olisi että osaisi jakaa tätä rankkaa elämänkokemustaan myös muille niinkuin Purtsi tai Katri-Helena omaansa. Näillä ajatuksilla mennään taas päivä kerrallaan eteenpäin. Jaksellaan.

Lue lisää

Siitä hetkestä lähtien
suru kulki varjona mukana.
Se oli läsnä jokaisessa aamussa,
jokaisessa onnen hetkessä.
Se sävelsi molleja duureihin,
värjäsi vaalean tummaksi,
toi kysymysmerkit
vastausten tilalle.

Ja hiljaisuuden,
jonka läpi oli
kuljettava hitaasti,
pienin askelin,
mutta eteenpäin.

Siitä alkoi myös uusi ajanlasku:
aika ennen lähtöäsi ja
aika lähtösi jälkeen.

-Hanna Ekola-

elämän kulkuri kirjoitti:

Siitä hetkestä lähtien
suru kulki varjona mukana.
Se oli läsnä jokaisessa aamussa,
jokaisessa onnen hetkessä.
Se sävelsi molleja duureihin,
värjäsi vaalean tummaksi,
toi kysymysmerkit
vastausten tilalle.

Ja hiljaisuuden,
jonka läpi oli
kuljettava hitaasti,
pienin askelin,
mutta eteenpäin.

Siitä alkoi myös uusi ajanlasku:
aika ennen lähtöäsi ja
aika lähtösi jälkeen.

-Hanna Ekola-

Lue lisää

voi kokea omassa elämäsäkin tuon edellä olevan runon sanoman. Edellinen runo on lohduttava.

Itselläni on hyvin vähäiset kokemukset junalla matkustamisesta. Hamassa nuoruudessa, seurustelumme ensimmäisenä kesänä matkustetiin mieheni kanssa täpötäydessä junassa käytävällä seisten ja välillä jossain raossa istuenkin Helsingistä Savon sydämeen. Sieltä jäi mieleen aivan mahtavat mustikkamättäät. Kyllä niitä ahkerasti kerättiinkin. Minun kotipaikkani ympäristöstä ei paljon keräillä, kuin minkä poimiessä syö.

Minäkään en huomannut katsoa Katri-Helenan ohjelmaa. Tulisipa uusintana.
Itselleni surusta selviytymisen ehdoton edellytys on, että uskon jälleennäkemiseen. Uskon myös siihen, että poisnukkuneet kuulevat puheemme. Elämä jatkuu maan päällä elävien kanssa, mutta tuntuu hyvältä huokaista sinne pilven taakse milloin mikäkin ajatus.
Oli taas mahtavat maisemat. Koira työntää päänsä lumen sisään ja sitten kierii hangessa.
Kaikki on varmaan jo unten mailla, joten hyvää huomista päivää.

mardo kirjoitti:

voi kokea omassa elämäsäkin tuon edellä olevan runon sanoman. Edellinen runo on lohduttava.

Itselläni on hyvin vähäiset kokemukset junalla matkustamisesta. Hamassa nuoruudessa, seurustelumme ensimmäisenä kesänä matkustetiin mieheni kanssa täpötäydessä junassa käytävällä seisten ja välillä jossain raossa istuenkin Helsingistä Savon sydämeen. Sieltä jäi mieleen aivan mahtavat mustikkamättäät. Kyllä niitä ahkerasti kerättiinkin. Minun kotipaikkani ympäristöstä ei paljon keräillä, kuin minkä poimiessä syö.

Minäkään en huomannut katsoa Katri-Helenan ohjelmaa. Tulisipa uusintana.
Itselleni surusta selviytymisen ehdoton edellytys on, että uskon jälleennäkemiseen. Uskon myös siihen, että poisnukkuneet kuulevat puheemme. Elämä jatkuu maan päällä elävien kanssa, mutta tuntuu hyvältä huokaista sinne pilven taakse milloin mikäkin ajatus.
Oli taas mahtavat maisemat. Koira työntää päänsä lumen sisään ja sitten kierii hangessa.
Kaikki on varmaan jo unten mailla, joten hyvää huomista päivää.

Lue lisää

Kiinnostuin Katri-Helenan selviytymistarinasta niin paljon että yritin etsiä ohjelmia netistä. Sieltä löytyi yksi vanha pätkä missä hän kertoi sen olevan elämänkatsomus asian joka on kehittynyt elämänkokemuksen myötä. Hän sanoi uskovansa että elämässä on tulo ja lähtö korkeammassa kädessä. Siihen väliin jää paljon mihin voi itse vaikuttaa ja päättää. Vaikeinta ja aikaavievää on hyväksyä se mikä on totta. Sen hyväksyminen on pitkä prosessi. Täällä kuljetaan vain tietty matka, ollaan käymässä. Se aika pitäisi osata käyttää.
Kun vain osaisikin noin. Ei se helppoa ole ollut Katri-Helenallekaan mutta hän on päässyt jo pitkälle. Se vaatii elämän kunniottamista ja arvostamista. Jokainen päivä on tärkeä niin kauan kuin niitä on ja jokainen päivä on lahja emmekä tiedä niiden määrää. Ehdottomasti vaikeinta on hyväksyä se mikä on totta. Se vaatii työtä, surutyötä, sitä eteenpäin menoa pienin askelin, hitaasti, mutta eteenpäin kuitenkin päivä kerrallaan.

elämän kulkuri kirjoitti:

Kiinnostuin Katri-Helenan selviytymistarinasta niin paljon että yritin etsiä ohjelmia netistä. Sieltä löytyi yksi vanha pätkä missä hän kertoi sen olevan elämänkatsomus asian joka on kehittynyt elämänkokemuksen myötä. Hän sanoi uskovansa että elämässä on tulo ja lähtö korkeammassa kädessä. Siihen väliin jää paljon mihin voi itse vaikuttaa ja päättää. Vaikeinta ja aikaavievää on hyväksyä se mikä on totta. Sen hyväksyminen on pitkä prosessi. Täällä kuljetaan vain tietty matka, ollaan käymässä. Se aika pitäisi osata käyttää.
Kun vain osaisikin noin. Ei se helppoa ole ollut Katri-Helenallekaan mutta hän on päässyt jo pitkälle. Se vaatii elämän kunniottamista ja arvostamista. Jokainen päivä on tärkeä niin kauan kuin niitä on ja jokainen päivä on lahja emmekä tiedä niiden määrää. Ehdottomasti vaikeinta on hyväksyä se mikä on totta. Se vaatii työtä, surutyötä, sitä eteenpäin menoa pienin askelin, hitaasti, mutta eteenpäin kuitenkin päivä kerrallaan.

Lue lisää

Huomenta kaikki! Viikonloppua kohti taas..

Täällä on kylmää -20 nyt, pikkuisen taivaalta satelee ohuen ohutta pakkaslunta. Kaunista ja valkoista kaikkialla, aurinkokin pilkistää

Kerroin jo tuossa aiemmin, että minun on helppo samaistua noihin Katri-Helenan ajatuksiin surusta ja siitä selviämisestä eteenpäin. Muistan todella sen "mustan surun" silloin, kun poikani kuoli. Oli samanaikaisesti silloin muitakin aika isoja huolia ja tuntui, että millään ei enää jaksa. Se oli kauhea tunne. Aivan kuin jokin voima olisi konkreettisesti vetänyt minua suohon, näin ympärilläni vain mustaa. Huusin apua ylhäältä,mitä sitä pieni ihminen muuta voi, kun omat voimat eivät enää riitä. En vieläkään oikein tajua, miten niistä ensi ajoista selvisin, mutta silloin tunsin ja olen sen jälkeen tuntenut voimakkaasti, että joku kulkee rinnallani ja tukenani. Olen aina masennuksen iskiessä saanut jostakin voimaa, paljolti täältä teidän toisten kirjoituksista. Alussa luin paljon suruun liittyvää kirjallisuutta, mm. Helena Bromanin kirjat antoivat minulle paljon lohtua. Luin kirjoituksia hengistä, henkimaailmasta, enkeleistä ja samoin kuin Katri-Helena haluan uskoa, että ihminen ei katoa mihinkään.Ihmisessä oleva energia ei katoa ja rakkautemme yhdistää meidät näihin edeltämenneisiin. Täällä ketjuissa eräs henkilö Jenni nimimerkillä muistaakseni kirjoitti jossakin vaiheessa paljonkin eri energiatasoista. Sama minusta, mistä lohtunsa meistä kukin saa ja ottaa (jonkun mielestä nämä ovat vain satuja, toisaalta Juamalakin on monen mielestä satua. ), pääasia, että jaksamme elää tätä meidän omaa elämäämme. Meillä on vastuu myös itsestämme, omasta elämästämme. Rakkaamme kulkivat matkan meidän kanssamme. Se matka ei ollut kovin pitkä, mutta pääasia, että he elivät, olivat täällä, heidän sielunsa kävivät maailmassa. Ehkä me todella sitten jonakin päivänä tajuamme, näemme kauempaa sen, miksi heidän matkansa päättyi inhimillisesti katsoen liian lyhyeen. Miksi kävi, niinkuin kävi meidän kaikkien elämässä ja tällä matkallamme. Vaikea minun on kyllä nyt hyväksyä, että tämä suru olisi minulle hyväksi, tai sillä olisi joku tarkoitus ainakaan tänä päivänä. Tänä päivänä suruni ei ole mustaa, mutta en vielä tiedä, hoitaako se minua, tekeekö se minulle hyvää. Vielä useinmiten tuntuu sitlä, että poikani kuolema vei niin paljon elämäniloa ja välillä saa oikein työntää pois katkeruutta, joka kaikesta elämän tuomasta hyvästä huolimatta työntyy mieleen. Paljosta luopuisin,jos saisin poikani takaisin. Jos olisimme voineett vaihtaa osia, mutta minkäs teet? Minun aaikani tulee ja kuolemassa me kaikki olemme samalla viivalla. Päivä kerrallaan. Kiitos runosta Elämän kurlkuri.Hyvää talvipäivää ystävät

Viole kirjoitti:

Huomenta kaikki! Viikonloppua kohti taas..

Täällä on kylmää -20 nyt, pikkuisen taivaalta satelee ohuen ohutta pakkaslunta. Kaunista ja valkoista kaikkialla, aurinkokin pilkistää

Kerroin jo tuossa aiemmin, että minun on helppo samaistua noihin Katri-Helenan ajatuksiin surusta ja siitä selviämisestä eteenpäin. Muistan todella sen "mustan surun" silloin, kun poikani kuoli. Oli samanaikaisesti silloin muitakin aika isoja huolia ja tuntui, että millään ei enää jaksa. Se oli kauhea tunne. Aivan kuin jokin voima olisi konkreettisesti vetänyt minua suohon, näin ympärilläni vain mustaa. Huusin apua ylhäältä,mitä sitä pieni ihminen muuta voi, kun omat voimat eivät enää riitä. En vieläkään oikein tajua, miten niistä ensi ajoista selvisin, mutta silloin tunsin ja olen sen jälkeen tuntenut voimakkaasti, että joku kulkee rinnallani ja tukenani. Olen aina masennuksen iskiessä saanut jostakin voimaa, paljolti täältä teidän toisten kirjoituksista. Alussa luin paljon suruun liittyvää kirjallisuutta, mm. Helena Bromanin kirjat antoivat minulle paljon lohtua. Luin kirjoituksia hengistä, henkimaailmasta, enkeleistä ja samoin kuin Katri-Helena haluan uskoa, että ihminen ei katoa mihinkään.Ihmisessä oleva energia ei katoa ja rakkautemme yhdistää meidät näihin edeltämenneisiin. Täällä ketjuissa eräs henkilö Jenni nimimerkillä muistaakseni kirjoitti jossakin vaiheessa paljonkin eri energiatasoista. Sama minusta, mistä lohtunsa meistä kukin saa ja ottaa (jonkun mielestä nämä ovat vain satuja, toisaalta Juamalakin on monen mielestä satua. ), pääasia, että jaksamme elää tätä meidän omaa elämäämme. Meillä on vastuu myös itsestämme, omasta elämästämme. Rakkaamme kulkivat matkan meidän kanssamme. Se matka ei ollut kovin pitkä, mutta pääasia, että he elivät, olivat täällä, heidän sielunsa kävivät maailmassa. Ehkä me todella sitten jonakin päivänä tajuamme, näemme kauempaa sen, miksi heidän matkansa päättyi inhimillisesti katsoen liian lyhyeen. Miksi kävi, niinkuin kävi meidän kaikkien elämässä ja tällä matkallamme. Vaikea minun on kyllä nyt hyväksyä, että tämä suru olisi minulle hyväksi, tai sillä olisi joku tarkoitus ainakaan tänä päivänä. Tänä päivänä suruni ei ole mustaa, mutta en vielä tiedä, hoitaako se minua, tekeekö se minulle hyvää. Vielä useinmiten tuntuu sitlä, että poikani kuolema vei niin paljon elämäniloa ja välillä saa oikein työntää pois katkeruutta, joka kaikesta elämän tuomasta hyvästä huolimatta työntyy mieleen. Paljosta luopuisin,jos saisin poikani takaisin. Jos olisimme voineett vaihtaa osia, mutta minkäs teet? Minun aaikani tulee ja kuolemassa me kaikki olemme samalla viivalla. Päivä kerrallaan. Kiitos runosta Elämän kurlkuri.Hyvää talvipäivää ystävät

Lue lisää

Kirjoitan tähän toisenkin runon Hanna Ekolan kirjasta "Sano suruasi rakkaudeksi"

Voi kun ihmiset ymmärtäisivät,
miten paljon suru tarvitsee aikaa,
Miten pitkä ja mutkainen tie se on

Ei surua voi lyhentää
eikä sen kipua sammuttaa
neuvoilla tai taikasanoilla.

Se on vain elettävä läpi,
kuljettava eteenpäin,
suru seurana.

Mutta vain ystävien kanssa
sen jaksaa murtumatta,
katkeamatta ja katkeroitumatta.

elämän kulkuri kirjoitti:

Kirjoitan tähän toisenkin runon Hanna Ekolan kirjasta "Sano suruasi rakkaudeksi"

Voi kun ihmiset ymmärtäisivät,
miten paljon suru tarvitsee aikaa,
Miten pitkä ja mutkainen tie se on

Ei surua voi lyhentää
eikä sen kipua sammuttaa
neuvoilla tai taikasanoilla.

Se on vain elettävä läpi,
kuljettava eteenpäin,
suru seurana.

Mutta vain ystävien kanssa
sen jaksaa murtumatta,
katkeamatta ja katkeroitumatta.

Lue lisää

Hei Elämän kulkuri

Nämä lauseet niin totta. Suru ottaa aikansa, kaikki eivät sitä halua, tai jaksa ymmärtää.

Kirjoitin lukeneeni Helena Bromanin kirjoja. Hänen nimensähän on Johanna Broman. Minulla on tässä pöydälläni hänen kirjansa Selvännäkijä taivaankannella. Olen sen lukenut silloin poikani kuoleman jälkeen. Ajattelin lukea sen uudelleen nyt, kun poikani kuolema on jo hieman kauempana ja suurin myrsky on laantunut.

Katri Helena Fredin vieraana:
http://www.suomitv.fi/nettitv/fredin_vieraana_katri_helena_0.
En ole vielä sitä itse katsonut, mutta katson viikonlopun aikana.
Pitääpä etsiä tuo Hanna Ekolan kirja luettavaksi.

Omia tuntoja en nyt jaksa kirjoitella, paljon liikkuu mietteitä päässä, mutta en saa niitä nyt sieltä järkevästi ulos.

Majni kirjoitti:

Katri Helena Fredin vieraana:
http://www.suomitv.fi/nettitv/fredin_vieraana_katri_helena_0.
En ole vielä sitä itse katsonut, mutta katson viikonlopun aikana.
Pitääpä etsiä tuo Hanna Ekolan kirja luettavaksi.

Omia tuntoja en nyt jaksa kirjoitella, paljon liikkuu mietteitä päässä, mutta en saa niitä nyt sieltä järkevästi ulos.

Lue lisää

meni sitten eilen rikki. Se on sellainen punteista vedettävä. Kun vedin, niin ketju vaan löystyi. Nyt on kellosepällä ja minä katson aina tyhjään kohtaan. Kuntosalilla oli tänään kaksi tosi mukavaa naisimmeistä. Saunalla juteltiin ja huomasin, että harvoin löytää niin samanhenkisiä.
Tosi hyvä on tuo edellä oleva runo.
Voimia huomiseen.

Kiitos linkistä ohjelmaan. Sitä katsoessa tuli mieleen lause; usko, toivo ja rakkaus ja suurin niistä on rakkaus. Se antaa uskoa siihen että rakkaamme on aina tässä meidän lähellä ja toivoa siihen että joskus vielä tapaamme tuolla yläkerran saleissa. Rakkauden energia antaa voimaa.
Ohjelma toi myös mieleen ajatuksen että kun on nähnyt ja kohdannut läheisen kuoleman sitä ei pelkää, mutta ei pelkää elämääkään. Kaikki on otettava mitä vastaan tulee. Onko se hoitava suru sitten sitä että nyt ymmärtää kaiken rajallisuuden, myös oman aikansa. Ja kaiken elämän ja osaa arvostaa niitä päiviä joita vielä saa. En tiedä, aika näyttää. Elämä on kuitenkin nyt paljon etsimistä eikä aina edes tiedä mitä etsii ja välillä on todellakin aivan tyhjä. Eteenpäin joka tapauksessa kuljetaan, hitaasti, suru seurana, päivä kerrallaan. Voimia kaikille tähän taivallukseen.

elämän kulkuri kirjoitti:

Kiitos linkistä ohjelmaan. Sitä katsoessa tuli mieleen lause; usko, toivo ja rakkaus ja suurin niistä on rakkaus. Se antaa uskoa siihen että rakkaamme on aina tässä meidän lähellä ja toivoa siihen että joskus vielä tapaamme tuolla yläkerran saleissa. Rakkauden energia antaa voimaa.
Ohjelma toi myös mieleen ajatuksen että kun on nähnyt ja kohdannut läheisen kuoleman sitä ei pelkää, mutta ei pelkää elämääkään. Kaikki on otettava mitä vastaan tulee. Onko se hoitava suru sitten sitä että nyt ymmärtää kaiken rajallisuuden, myös oman aikansa. Ja kaiken elämän ja osaa arvostaa niitä päiviä joita vielä saa. En tiedä, aika näyttää. Elämä on kuitenkin nyt paljon etsimistä eikä aina edes tiedä mitä etsii ja välillä on todellakin aivan tyhjä. Eteenpäin joka tapauksessa kuljetaan, hitaasti, suru seurana, päivä kerrallaan. Voimia kaikille tähän taivallukseen.

Lue lisää

tänään Katri-Helenan haastattelun. Se antoi paljon ajattelemisen aihetta. Itsekin ihmettelen, että miten ne ihmiset, jotka eivät usko, että rakkaat ovat jossain lähellä, jaksavat surun. Yritän itsekin olla kiitollinen siitä ajasta, jonka saimme olla yhdessä. Se suru ja ikävä on vain sellainen, että toisina päivinä se tulee kyselemättä. On aina mukava, kun saa joltain jonkun ystävällisen sanan. Koitetaam me täällä maan päällä vielä taivaltavat helpottaa toistemme matkaa.
Olipa taas mahtava aurinkoinen päivä. Ulkona liikkuminen merkitsee tosi paljon. Kunpa ei ikinä sairastuisi niin, että liikuntakyky menisi. On hienoa tuo, mitä turvamies kirjoittaa, että voi olla toinen toiselleen tukihenkilö.
Toivon kaikille sitä rakkauden energiaa, mitä voimme saada heiltä, joita ikävöimme.

mardo kirjoitti:

tänään Katri-Helenan haastattelun. Se antoi paljon ajattelemisen aihetta. Itsekin ihmettelen, että miten ne ihmiset, jotka eivät usko, että rakkaat ovat jossain lähellä, jaksavat surun. Yritän itsekin olla kiitollinen siitä ajasta, jonka saimme olla yhdessä. Se suru ja ikävä on vain sellainen, että toisina päivinä se tulee kyselemättä. On aina mukava, kun saa joltain jonkun ystävällisen sanan. Koitetaam me täällä maan päällä vielä taivaltavat helpottaa toistemme matkaa.
Olipa taas mahtava aurinkoinen päivä. Ulkona liikkuminen merkitsee tosi paljon. Kunpa ei ikinä sairastuisi niin, että liikuntakyky menisi. On hienoa tuo, mitä turvamies kirjoittaa, että voi olla toinen toiselleen tukihenkilö.
Toivon kaikille sitä rakkauden energiaa, mitä voimme saada heiltä, joita ikävöimme.

Lue lisää

Ihanaa auringonpaistetta, siitä saa aina voimaa. Toisaalta tämä -20 pakkasta ja pieni viima ei ulkoilemaan houkuttele. Kävimme tänään katsomassa onko laavulla tarpeeksi puita, jos ensi viikolla menisi siellä käymään retkellä ja paistaisi makkaraa nuotiolla ja koirat saisivat juosta vapaana. Puita oli kyllä, mutta pakkaset taitavat tätä retkeä siirtää ensi viikon yli. Tänäänkään ei viitsinyt jäädä pidemmäksi aikaa ulos hytisemään. Tulee tehtyä koirien kanssa lenkit ja sitten siirryttyä sisätiloihin.

Lapseni kuoleman jälkeen en ole hänen läsnäoloaan aistinut, vaan ainoastaan hänen poissaolonsa: tyhjän paikan, tyhjän olon, kaipauksen loppumattomuuden. Olisi varmasti ihanaa, jos voisi kokea jotenkin hänen olevan lähellä. Muistoissa ja mielessä hän on kyllä joka päivä.

Majni kirjoitti:

Ihanaa auringonpaistetta, siitä saa aina voimaa. Toisaalta tämä -20 pakkasta ja pieni viima ei ulkoilemaan houkuttele. Kävimme tänään katsomassa onko laavulla tarpeeksi puita, jos ensi viikolla menisi siellä käymään retkellä ja paistaisi makkaraa nuotiolla ja koirat saisivat juosta vapaana. Puita oli kyllä, mutta pakkaset taitavat tätä retkeä siirtää ensi viikon yli. Tänäänkään ei viitsinyt jäädä pidemmäksi aikaa ulos hytisemään. Tulee tehtyä koirien kanssa lenkit ja sitten siirryttyä sisätiloihin.

Lapseni kuoleman jälkeen en ole hänen läsnäoloaan aistinut, vaan ainoastaan hänen poissaolonsa: tyhjän paikan, tyhjän olon, kaipauksen loppumattomuuden. Olisi varmasti ihanaa, jos voisi kokea jotenkin hänen olevan lähellä. Muistoissa ja mielessä hän on kyllä joka päivä.

Lue lisää

Kaunistahan ulkona on mutta.... Aamulla oli -32 ja nytkin -25. Päivällä sentään kävi alle kahdenkymmenen. Katson parhaaksi pysytellä sisällä ja lämmittää taloa. Kyllä niitä lämpimämpiäkin ilmoja vielä tulee.
Minulle puolisoni lähelläolo on juuri sitä että hän on aina muistoissa ja mielessä, minne sitten menenkin. Uniani en ole juuri koskaan muistanut ja sillä tavalla en ole häntä nytkään tavannut. Kuitenkin koen niin että kun hän on mielessäni, muistoissa ja sillä tavalla sydämessäni aina mukana ja siis lähellä vaikka tässä arkisessa elämässa tuo suuri aukko onkin aina vierelläni.
Kyllä tämä arki on vielä usein kovin raskasta kun joutuu yksin huolehtimaan kaikesta, ei voi kysyä miten nyt tehdään tai suunnitella asioita yhdessä. Kaiken maallisen huolen lisäksi on vielä suuri suru kannettavana. Elämän on kuitenkin jatkuttava ja päivät kulkee eteenpäin ja minä niiden mukana. Ja vaikka ei aina jaksa keskittyä kaikkeen niin ei kai sen ole aina niin väliäkään. Tekee sen minkä jaksaa. Jokainen päivä on kuitenkin tärkeä. Jaksamisia.

elämän kulkuri kirjoitti:

Kaunistahan ulkona on mutta.... Aamulla oli -32 ja nytkin -25. Päivällä sentään kävi alle kahdenkymmenen. Katson parhaaksi pysytellä sisällä ja lämmittää taloa. Kyllä niitä lämpimämpiäkin ilmoja vielä tulee.
Minulle puolisoni lähelläolo on juuri sitä että hän on aina muistoissa ja mielessä, minne sitten menenkin. Uniani en ole juuri koskaan muistanut ja sillä tavalla en ole häntä nytkään tavannut. Kuitenkin koen niin että kun hän on mielessäni, muistoissa ja sillä tavalla sydämessäni aina mukana ja siis lähellä vaikka tässä arkisessa elämässa tuo suuri aukko onkin aina vierelläni.
Kyllä tämä arki on vielä usein kovin raskasta kun joutuu yksin huolehtimaan kaikesta, ei voi kysyä miten nyt tehdään tai suunnitella asioita yhdessä. Kaiken maallisen huolen lisäksi on vielä suuri suru kannettavana. Elämän on kuitenkin jatkuttava ja päivät kulkee eteenpäin ja minä niiden mukana. Ja vaikka ei aina jaksa keskittyä kaikkeen niin ei kai sen ole aina niin väliäkään. Tekee sen minkä jaksaa. Jokainen päivä on kuitenkin tärkeä. Jaksamisia.

Lue lisää

Mustissa syövereissä kulkee se minunkin polkuni edelleen. Kehokin alkaa antaa periksi - nyt on kai jo neljäs flunssa alkamassa. Ihan sama.
Vaikka aurinko paistaa ja lumi tekee maisemasta kauniin, en jaksa iloita tai ihastella luonnon luomaa kauneutta. Kylmä ei haittaa... sisälläni on ikuinen jää.
Kaikki mitä teen, on vain pakollista suorittamista. En näe syytä sille kaikelle tekemisille mitä ikinä teen (ja mitä pitäisi tehdä). Millään ei ole enää väliä. Ei ole ollut pitkään aikaan. Silti sitä vain sätkitään päivästä toiseen. Jokainen uusi päivä lisää niiden päivien määrää, jolloin viimeksi näin hänet elossa (ja kun kaikki oli vielä hyvin) mutta samalla se tuo minua lähemmäksi häntä - ja muita edesmenneitä läheisiäni. No, kai joku ymmärtää, mitä tarkoitan.
Sain tänään kuulla, että mieheni tädin puoliso oli saanut rajun sydänkohtauksen (ei ensimmäinen) ja viety kiireesti sairaalaan. Hän on jo yli 70 mutta silti voisi olla hänelläkin hyviä elinvuosia jäljellä. Mies on mitä sympaattisin ja nyt... nyt toivomme parasta mutta pelkäämme pahinta.
Elämä ei ole reilua.

Lyöty kirjoitti:

Mustissa syövereissä kulkee se minunkin polkuni edelleen. Kehokin alkaa antaa periksi - nyt on kai jo neljäs flunssa alkamassa. Ihan sama.
Vaikka aurinko paistaa ja lumi tekee maisemasta kauniin, en jaksa iloita tai ihastella luonnon luomaa kauneutta. Kylmä ei haittaa... sisälläni on ikuinen jää.
Kaikki mitä teen, on vain pakollista suorittamista. En näe syytä sille kaikelle tekemisille mitä ikinä teen (ja mitä pitäisi tehdä). Millään ei ole enää väliä. Ei ole ollut pitkään aikaan. Silti sitä vain sätkitään päivästä toiseen. Jokainen uusi päivä lisää niiden päivien määrää, jolloin viimeksi näin hänet elossa (ja kun kaikki oli vielä hyvin) mutta samalla se tuo minua lähemmäksi häntä - ja muita edesmenneitä läheisiäni. No, kai joku ymmärtää, mitä tarkoitan.
Sain tänään kuulla, että mieheni tädin puoliso oli saanut rajun sydänkohtauksen (ei ensimmäinen) ja viety kiireesti sairaalaan. Hän on jo yli 70 mutta silti voisi olla hänelläkin hyviä elinvuosia jäljellä. Mies on mitä sympaattisin ja nyt... nyt toivomme parasta mutta pelkäämme pahinta.
Elämä ei ole reilua.

Lue lisää

viime yönä klo 2. Kaikki asiat pyöri päässä. Eihän siitä nukkumisesta enää mitään tullut. Päivät sitä koittaa touhuta jotakin, että aika kuluu. Harmittaa sekin, kun meillä alkaa pikapuoliin julkisivuremontti. Täytyy se toki tehdä, mutta kun juuri ensi kesänä minulla on vähemmän lomaa tämän kohta loppuvan vuorotteluvapaan takia. Pääsisi meteliä pakoon mökille. Olisihan se koirallekin parempi. Elämä menee niin kuin menee. Välillä sitä ajattelee, että ei jaksa välittäää mistään mitään. Onneksi on niitä parempiakin päiviä.
Voimia kaikille taipaleellenne.

mardo kirjoitti:

viime yönä klo 2. Kaikki asiat pyöri päässä. Eihän siitä nukkumisesta enää mitään tullut. Päivät sitä koittaa touhuta jotakin, että aika kuluu. Harmittaa sekin, kun meillä alkaa pikapuoliin julkisivuremontti. Täytyy se toki tehdä, mutta kun juuri ensi kesänä minulla on vähemmän lomaa tämän kohta loppuvan vuorotteluvapaan takia. Pääsisi meteliä pakoon mökille. Olisihan se koirallekin parempi. Elämä menee niin kuin menee. Välillä sitä ajattelee, että ei jaksa välittäää mistään mitään. Onneksi on niitä parempiakin päiviä.
Voimia kaikille taipaleellenne.

Lue lisää

Hei ja kiitos viesteistänne. Kyllä on niin tuttuja nuo teidän ajatukset.

Meillä tulee tänään 2 vuotta pojan kuolemasta,silloin ystävänpäivä muuttu surun päiväksi. Ajatukset on pyöriny siinä kahden vuoden takaisessa ystävänpäivässä. Melkosta myllerrystä ja ikävää ollu nämä viime päivät. Muistan, kun silitin pojan poskea ja vedet huilasi silmistä ja oli vaikea puhua itkulta,sanoin että,"Luoja jos minun pitää tästä rakkaasta lapsesta luopua,pidä hyvä huoli hänestä siellä." Siitä ei kovin montaa tuntia mennyt,kun lähdön hetki koitti. Muutama päivä ennemmin poika sano,että hällä alkaa olla jo melko raskasta elää. Siitä huolimatta,sitä on itte niin itsekäs,haluaa pitää lapsensa väkistenkin täällä maan päällä. Jotenkin tuntuu,että minun olisi pitänyt "luvata" jo ennemmin löysätä irti,syöpä kivut kun on niin rankkoja. Sitä syyttää itteäsä toisen pitkittyneestä kärsimyksistä. Varmaan tiedättä mitä tarkoitan.

Pakkanen paukkuu 25-30 välillä. Kaupalle tästä on lähdettävä ja sitte ruuan laittoon.

Paljon voimia päiviinne.

sydän syrjällään kirjoitti:

Hei ja kiitos viesteistänne. Kyllä on niin tuttuja nuo teidän ajatukset.

Meillä tulee tänään 2 vuotta pojan kuolemasta,silloin ystävänpäivä muuttu surun päiväksi. Ajatukset on pyöriny siinä kahden vuoden takaisessa ystävänpäivässä. Melkosta myllerrystä ja ikävää ollu nämä viime päivät. Muistan, kun silitin pojan poskea ja vedet huilasi silmistä ja oli vaikea puhua itkulta,sanoin että,"Luoja jos minun pitää tästä rakkaasta lapsesta luopua,pidä hyvä huoli hänestä siellä." Siitä ei kovin montaa tuntia mennyt,kun lähdön hetki koitti. Muutama päivä ennemmin poika sano,että hällä alkaa olla jo melko raskasta elää. Siitä huolimatta,sitä on itte niin itsekäs,haluaa pitää lapsensa väkistenkin täällä maan päällä. Jotenkin tuntuu,että minun olisi pitänyt "luvata" jo ennemmin löysätä irti,syöpä kivut kun on niin rankkoja. Sitä syyttää itteäsä toisen pitkittyneestä kärsimyksistä. Varmaan tiedättä mitä tarkoitan.

Pakkanen paukkuu 25-30 välillä. Kaupalle tästä on lähdettävä ja sitte ruuan laittoon.

Paljon voimia päiviinne.

Lue lisää

Hyvää ystävänpäivää Sydän syrjällään ja kaikki toisetkin

Pakkanen paukkuu täälläkin. Aamulla oli - 29,4. talo on kuitenkin lämpimänä vaikka öljypoltin laulaakin kokoajan. Sydän syrjällään sai minut samaistumaan tuohon lapsen kuoleman kamalaan hetkeen. Olen kapinoinut kuolemaa Jumalaa vastaan ja valmis luopumaan uskostani mutta juuri nuo sanat: -pidä huoli hänestä siellä on juuri se mikä pakottaa minut uskomaan Kaikkivaltiaan olemassa oloon. Minäkin sanon monesti ennen nukahtamistani juuri nuo sanat: -pidä huoli pojastani. On selvää, että tässä elämässä on paljon muutakin mikä auttaisi minua uskomaan Jumalan olemassa oloon mutta kun sen on jotenkin elämässään kokenut niin suurena petoksena ja vääryytenä niin on vaikeaa rakentaa sen päälle yhtään mitään. Koetan kuitenkin säilyttää sen pienen uskon hippusen mikä minulla on ja kasvattaa sitä kykyjeni mukaan. Uskon, että Luojakin minua tässä tilanteessa ymmärtää ja pitää hyvän huolen pojastani samoin kuin teidänkin ystävien rakkaista. Mihinkään muuhun en voi uskoa tai olla uskomatta. Täytyyhän minun katkerana sitä uskoa jaksaa kaikesta huolimatta kasvattaa senkin takia, että aikani täällä loppuu niin itsekin pääsisin sinne missä lapseni on. Epäuskoisena se ei ehkä ole mahdollista? En tiedä. Joku muu päättää siitä puolestani.

Nyt elän jotenkin "harmaata" aikaa ja meinaa masentaa kovan ikävän kanssa. Sovin tyttäreni kanssa, että Pikku-Aurinkoni tulee huomenna meille ja jää yökylään. Saan siitä jotain valoa ja lämpöä.

Hyvää ystävänpäivää teille

mardo kirjoitti:

viime yönä klo 2. Kaikki asiat pyöri päässä. Eihän siitä nukkumisesta enää mitään tullut. Päivät sitä koittaa touhuta jotakin, että aika kuluu. Harmittaa sekin, kun meillä alkaa pikapuoliin julkisivuremontti. Täytyy se toki tehdä, mutta kun juuri ensi kesänä minulla on vähemmän lomaa tämän kohta loppuvan vuorotteluvapaan takia. Pääsisi meteliä pakoon mökille. Olisihan se koirallekin parempi. Elämä menee niin kuin menee. Välillä sitä ajattelee, että ei jaksa välittäää mistään mitään. Onneksi on niitä parempiakin päiviä.
Voimia kaikille taipaleellenne.

Lue lisää

Kylmää on... Auringon noustessa oli -34,4. Voi sanoa että vähemmälläkin pakkasella pärjäisi, samoin kuin voi sanoa että pienemmälläkin elämänkokemuksella olisi pärjännyt. Lyöty, kyllä ymmärretään mitä tarkoitat. Minustakin on hyvin surullista (liian lievä ilmaisu) että se meidän yhteinen aika jää joka päivä yhä kauemmas. Kuitenkin, kun näin vaimoni taistelun elämän puolesta viimeiseen hetkeen asti, minulle on jokainen päivä tärkeä. Se on osa sitä muistoa jonka hän jätti meille. Ja myös tyttäremme takia yritän pitää itseni koossa kaikesta huolimatta. Hänellä on elämä edessään. Eihän se aina helppoa ole ja niin usein tulee päiviä jolloin veto on lopussa mutta jotenkin sitä aina jaksaa eteenpäin. Päivä kerrallaan. Yrittämällä jatkaa elämää niin kuin nyt vain voin, niin uskon parhaiten kunnioittavani hänen muistoaan, sitä sitkeyttä ja peräänantamattomuutta mikä hänellä oli. Rakkautta elämään.

Toivo on sittenkin syvempi kuin hauta,
huomisen valo eilistä kirkkaampi
- kuin enkelin siipi, toivoni tuoja.

-Hanna Ekola-

Tämä sopii hyvin vaimoni taisteluun, vaikka hauta voitti. Silti usko elämään ja toivo jälleennäkemiseen jäi.

elämän kulkuri kirjoitti:

Kylmää on... Auringon noustessa oli -34,4. Voi sanoa että vähemmälläkin pakkasella pärjäisi, samoin kuin voi sanoa että pienemmälläkin elämänkokemuksella olisi pärjännyt. Lyöty, kyllä ymmärretään mitä tarkoitat. Minustakin on hyvin surullista (liian lievä ilmaisu) että se meidän yhteinen aika jää joka päivä yhä kauemmas. Kuitenkin, kun näin vaimoni taistelun elämän puolesta viimeiseen hetkeen asti, minulle on jokainen päivä tärkeä. Se on osa sitä muistoa jonka hän jätti meille. Ja myös tyttäremme takia yritän pitää itseni koossa kaikesta huolimatta. Hänellä on elämä edessään. Eihän se aina helppoa ole ja niin usein tulee päiviä jolloin veto on lopussa mutta jotenkin sitä aina jaksaa eteenpäin. Päivä kerrallaan. Yrittämällä jatkaa elämää niin kuin nyt vain voin, niin uskon parhaiten kunnioittavani hänen muistoaan, sitä sitkeyttä ja peräänantamattomuutta mikä hänellä oli. Rakkautta elämään.

Toivo on sittenkin syvempi kuin hauta,
huomisen valo eilistä kirkkaampi
- kuin enkelin siipi, toivoni tuoja.

-Hanna Ekola-

Tämä sopii hyvin vaimoni taisteluun, vaikka hauta voitti. Silti usko elämään ja toivo jälleennäkemiseen jäi.

Lue lisää

Ystävänpäivää täältäkin kaikille!

Meillä oli aamulla asteita -30 ja nytkin -21. Olen tässä pitänyt takassa tulta ja paistoin pellillisen muffinsseja lämpimikseni,kun kotiuduin yhdeltä kurssilta.

Samanlaisissa mietteissä kanssanne kuljen minäkin. Elämästä katosi jotenkin "värit" pojan kuoleman jälkeen, mutta päivä päivältä mennään eteenpäin kuitenkin. Pitäisi olla kiitollinen tästäkin olotilasta ja olenhan minä sitäkin.

Eilen kävimme pakkasesta huolimatta avannossa, vaikka eräs tuttumme tuli meitä vastaan ja piti meitä ihan höyrypäinä, mennä nyt uimaan -27 asteen pakkasessa.

En ole nähnyt pitkään aikaan unia pojasta, mutta eräs kummallinen uni on vaivannut minua. Olen nänhnyt sen useita kertoja peräkkäin Se sijoittuu entiselle työpaikalleni, jonnekkin -70 luvulle ja näen siinä entisiä työtovereitani, eri henkilöitä. Jään siinä seikkailemaan jonnekkin käytäviin ja kellareihin ja joku vainoaa minua. Muutimme pois siitä talosta joskus v. 84, toiselle puolelle katua ja en voi muistaa oikein millainen sen ´vanhan paikan kellari oli. Meillä oli siellä jotkut arkistot ja varmaan henkilökunnan parkkipaikat ja pyörien säilytyspaikat. Pitäisi oikein mennä sinne katsomaan. Nykyään huoneisto, jossa olimme, toimii kahvilana., vaikka kaipa minua vähän tonttuna pidettäisiin, jos pyytäisin päästä kellariin verestämään muistoja. Jotakin siihen taloon kumminkin liittyy, kun se minulle kummittelee.

Alanpa katsella isännälle jotakin puravaa, hän kotiutuu tuossa tuokiossa työstä


Vointeja kaikille ystävät

Viole kirjoitti:

Ystävänpäivää täältäkin kaikille!

Meillä oli aamulla asteita -30 ja nytkin -21. Olen tässä pitänyt takassa tulta ja paistoin pellillisen muffinsseja lämpimikseni,kun kotiuduin yhdeltä kurssilta.

Samanlaisissa mietteissä kanssanne kuljen minäkin. Elämästä katosi jotenkin "värit" pojan kuoleman jälkeen, mutta päivä päivältä mennään eteenpäin kuitenkin. Pitäisi olla kiitollinen tästäkin olotilasta ja olenhan minä sitäkin.

Eilen kävimme pakkasesta huolimatta avannossa, vaikka eräs tuttumme tuli meitä vastaan ja piti meitä ihan höyrypäinä, mennä nyt uimaan -27 asteen pakkasessa.

En ole nähnyt pitkään aikaan unia pojasta, mutta eräs kummallinen uni on vaivannut minua. Olen nänhnyt sen useita kertoja peräkkäin Se sijoittuu entiselle työpaikalleni, jonnekkin -70 luvulle ja näen siinä entisiä työtovereitani, eri henkilöitä. Jään siinä seikkailemaan jonnekkin käytäviin ja kellareihin ja joku vainoaa minua. Muutimme pois siitä talosta joskus v. 84, toiselle puolelle katua ja en voi muistaa oikein millainen sen ´vanhan paikan kellari oli. Meillä oli siellä jotkut arkistot ja varmaan henkilökunnan parkkipaikat ja pyörien säilytyspaikat. Pitäisi oikein mennä sinne katsomaan. Nykyään huoneisto, jossa olimme, toimii kahvilana., vaikka kaipa minua vähän tonttuna pidettäisiin, jos pyytäisin päästä kellariin verestämään muistoja. Jotakin siihen taloon kumminkin liittyy, kun se minulle kummittelee.

Alanpa katsella isännälle jotakin puravaa, hän kotiutuu tuossa tuokiossa työstä


Vointeja kaikille ystävät

Lue lisää

ystävänpäivä joka päivä. Tänään lenkillä mietin, että kuinka paljon meitä surevia oikein on. Eikä kenelläkäään varmasti ole helppoa.
Sitä on jotenkin pettynyt, kun ei elämä näytä oikein mitään elämisen arvoista. On vain uskottava, että joskus, ajan kanssa helpottaa.
Voimia kaikille.

mardo kirjoitti:

ystävänpäivä joka päivä. Tänään lenkillä mietin, että kuinka paljon meitä surevia oikein on. Eikä kenelläkäään varmasti ole helppoa.
Sitä on jotenkin pettynyt, kun ei elämä näytä oikein mitään elämisen arvoista. On vain uskottava, että joskus, ajan kanssa helpottaa.
Voimia kaikille.

Lue lisää

Samat on ajatukset mielessä kuin Mardolla.
Kuitenkin elämisen arvoista on kaunis auringonpaiste lumihangilla, herääminen aamulla ja aamulehden lukeminen, koirien kanssa kävelyt ja niiden rapsuttelu. Pienet arkiset asiat pitävät minut elämässä kiinni. Eläminen arjessa eteenpäin. Ja tietysti itselle kaikkein arvokkainta on mieheni kanssa oleminen. Jos on aivan yksin on eläminen vielä vaikeampaa. Muuten elämäni on juuri ajan kuluttamista, odottamista, että vuosien kuluttua on helpompaa. Ei ole mitään erityisiä päämääriä, ei ole odotettavissa tulevaisuudelta mitään. Antaa ajan kulua.

Kuinka paljon sitä menettääkin tulevaisuuden toivoa ja elämää, kun menettää lapsensa, vaimonsa, miehensä. Elää pitäisi juuri tässä ja nyt, mutta kyllä tämän päivän elämään sisältyy myös menneisyys ja tulevaisuuden suunnitelmat.

Aurinkoista päivää kaikille.

Majni kirjoitti:

Samat on ajatukset mielessä kuin Mardolla.
Kuitenkin elämisen arvoista on kaunis auringonpaiste lumihangilla, herääminen aamulla ja aamulehden lukeminen, koirien kanssa kävelyt ja niiden rapsuttelu. Pienet arkiset asiat pitävät minut elämässä kiinni. Eläminen arjessa eteenpäin. Ja tietysti itselle kaikkein arvokkainta on mieheni kanssa oleminen. Jos on aivan yksin on eläminen vielä vaikeampaa. Muuten elämäni on juuri ajan kuluttamista, odottamista, että vuosien kuluttua on helpompaa. Ei ole mitään erityisiä päämääriä, ei ole odotettavissa tulevaisuudelta mitään. Antaa ajan kulua.

Kuinka paljon sitä menettääkin tulevaisuuden toivoa ja elämää, kun menettää lapsensa, vaimonsa, miehensä. Elää pitäisi juuri tässä ja nyt, mutta kyllä tämän päivän elämään sisältyy myös menneisyys ja tulevaisuuden suunnitelmat.

Aurinkoista päivää kaikille.

Lue lisää

Tämän päivän elämään sisältyy myös menneisyys ja tulevaisuusden suunnitelmat. Niinhän se on. Elämä on kokonaisuus. Muistan vielä mustavalkoiset TV:t. Ohjelmia oli vähemmän ja ne näkyi harmaan eri sävyissä. Sitä katsottiin ja ihmiset olivat näkemäänsä kai tyytyväisiä. Ei kaivattu värejä. Nyt elämä on kuin mustavalko TV, vain harmaita sävyjä ja vähän ohjemaa. Kun sen muistaa millaista oli silloin kun elämässä oli värit ja paljon ohjelmaa, niin muutos on karu. Sopeutuminen on vaikeaa. Hyytävän kaunis ilmakaan ei innosta. Toivon ja uskon ohjelmatarjonnan vähitellen lisääntyvän ja joskus taas värienkin kirkastuvan. Joskus. Eihän ne ensimmäiset väri TV:t kovin kirkasvärisiä olleet. Ja kyllä mustavalko TV:stäkin kuvan näkee, onhan se parempi kuin pimeä ruutu.
Aamulla oli pakkasta vain 26 kun oli pilveä tai sumua. Nyt on kuitenkin kirkastunut ja talvisää on hieno. No, uimaan en kyllä ensimmäisenä menisi, Ei täällä onneksi ole vettäkään sulana. Kaikkiaanhan sitä toivoisi että kevättä kohti elämään tulisi niitä värejä lisää. Siihen on uskottava ja kun siihen oikein uskoo niin kaikki menee parempaan suuntaan. Eihän tässä paljoa huonompaankaan enää voi mennä. pärjäillään pakkasista huolimatta. Loppujen lopuksi pakkanen on vain pikku asia. Sen kanssa aina pärjää.

Iltapäivää kaikille!

Meillä on vähän lauhtunut pakkanen, nyt on vain -21 astetta. Tämä päivä on sellainen kaikella tavalla vähän huonompi päivä. Mies joutui eilen verenpaineen takia sairaslomalle ja minunkin päivärytmini on ihan sekaisin, kun hän on kotona ja ei osaa jättää työasioitaan mielestään. Lisäksi keskustelin nuorimman pojan lääkärin kanssa pojan asioista (pojan luvalla). Hän saa Kelasta korvausta lääkkeisiin ja muuta ja sinne pitäisi taas tehdä uusia hakemuksia. Olen luullut, että vuosien varrella olen jo tottunut tähänkin rumbaan,mutta aina vain hankalammaksi alkaa käydä ja taas on ihan pää kipeänä. Poika soitti tässä hetki sitten ja hän on kyllä hyväntuulinen ja tyytyväisen oloinen ja se kai on pääasia. Tuntee, että ei ole sittenkään tehnyt kaikkea elämässään päin mäntyä. Vaikeuksistaan huolimatta hän on tasapainoinen nuorimies tätä nykyä. Murrosiaässä hänellä oli vaikeinta. En kuitenkaan enää millään jaksaisi kulkea kaikissa näissä lääkäri-lääke-asumis-koulu-työ-hakemus jutuissa enää mukana. Mistäpä minä tietäisin, mikä hänelle on parasta, (tiedän tuskin enää, mikä on parasta itselleni) , mutta kaikki tahot, eikä vähiten poika itse luottaa minuun ja minun ratkaisuihini. Näin se on ollut aina meillä. Muistan aina tällaisina päivinä ja hetkinä anoppiani, joka teki omassa yrityksessä töitä yli 70-vuotiaaksi ja huolehti apestani joka oli sellainen passattava vanhan ajan mies ja invalidisoitui myös vanhemmiten. Anopillani alkoi olla itselläänkin jo muistiongelmia ja hän tunsi, että omat voimat ehtyivät. Yhtenä päivänä hän vain sanoi, että nyt hän haluaa itse toisten passattavaksi ja muuttaa palvelutaloon. Näin sitten tehtiinkin, vaikka appeni ei sitä olisi millään halunnut.
Minulla on nyt sellainen tunne, että voisin mennä sänkyyn ja vetää täkin ylleni, enkä ikinä nousta sieltä. Tällaista tahmeaa tämä elämä joskus on, mutta vanhastaan tiedän, että jostakin niitä voimia taas kertyy ja äiti hoitaa.

Anteeksi tämä vuodatus, helpotti ...

Kävin eilen haudalla ja sytytin kynttilän ajatellen teidän rakkaitanne myös ja pieni toivomus tuonne yläkertaan. Toivottavasti kaikki rakkaamme ovat jossakin hyvässä paikassa siellä odottamassa meitä.

Illanjatkoja, minä lähden kyllä uimaan sittenkin ja jätän murheet avantoon

Viole kirjoitti:

Iltapäivää kaikille!

Meillä on vähän lauhtunut pakkanen, nyt on vain -21 astetta. Tämä päivä on sellainen kaikella tavalla vähän huonompi päivä. Mies joutui eilen verenpaineen takia sairaslomalle ja minunkin päivärytmini on ihan sekaisin, kun hän on kotona ja ei osaa jättää työasioitaan mielestään. Lisäksi keskustelin nuorimman pojan lääkärin kanssa pojan asioista (pojan luvalla). Hän saa Kelasta korvausta lääkkeisiin ja muuta ja sinne pitäisi taas tehdä uusia hakemuksia. Olen luullut, että vuosien varrella olen jo tottunut tähänkin rumbaan,mutta aina vain hankalammaksi alkaa käydä ja taas on ihan pää kipeänä. Poika soitti tässä hetki sitten ja hän on kyllä hyväntuulinen ja tyytyväisen oloinen ja se kai on pääasia. Tuntee, että ei ole sittenkään tehnyt kaikkea elämässään päin mäntyä. Vaikeuksistaan huolimatta hän on tasapainoinen nuorimies tätä nykyä. Murrosiaässä hänellä oli vaikeinta. En kuitenkaan enää millään jaksaisi kulkea kaikissa näissä lääkäri-lääke-asumis-koulu-työ-hakemus jutuissa enää mukana. Mistäpä minä tietäisin, mikä hänelle on parasta, (tiedän tuskin enää, mikä on parasta itselleni) , mutta kaikki tahot, eikä vähiten poika itse luottaa minuun ja minun ratkaisuihini. Näin se on ollut aina meillä. Muistan aina tällaisina päivinä ja hetkinä anoppiani, joka teki omassa yrityksessä töitä yli 70-vuotiaaksi ja huolehti apestani joka oli sellainen passattava vanhan ajan mies ja invalidisoitui myös vanhemmiten. Anopillani alkoi olla itselläänkin jo muistiongelmia ja hän tunsi, että omat voimat ehtyivät. Yhtenä päivänä hän vain sanoi, että nyt hän haluaa itse toisten passattavaksi ja muuttaa palvelutaloon. Näin sitten tehtiinkin, vaikka appeni ei sitä olisi millään halunnut.
Minulla on nyt sellainen tunne, että voisin mennä sänkyyn ja vetää täkin ylleni, enkä ikinä nousta sieltä. Tällaista tahmeaa tämä elämä joskus on, mutta vanhastaan tiedän, että jostakin niitä voimia taas kertyy ja äiti hoitaa.

Anteeksi tämä vuodatus, helpotti ...

Kävin eilen haudalla ja sytytin kynttilän ajatellen teidän rakkaitanne myös ja pieni toivomus tuonne yläkertaan. Toivottavasti kaikki rakkaamme ovat jossakin hyvässä paikassa siellä odottamassa meitä.

Illanjatkoja, minä lähden kyllä uimaan sittenkin ja jätän murheet avantoon

Lue lisää

Hei Viola

Kiva, että kirjoitit. Ei kirjoituksesi ole vuodatusta vaan tämän päivän arkea ja tapahtumaa. Sinäkin kohtaat arjen asiat niillä voimilla mitä milloinkin on käytettävissä. Suru ja ikävä tekee päivistämme erilaisia kestokyvyn suhteen. Kiitos kynttilän sytyttämisestä. Tiedän, että se palaa nyt siellä. Hyvää uinti-iltaa ja jätä tämänpäivän murheet sinne avantoon.

Turvamies kirjoitti:

Hei Viola

Kiva, että kirjoitit. Ei kirjoituksesi ole vuodatusta vaan tämän päivän arkea ja tapahtumaa. Sinäkin kohtaat arjen asiat niillä voimilla mitä milloinkin on käytettävissä. Suru ja ikävä tekee päivistämme erilaisia kestokyvyn suhteen. Kiitos kynttilän sytyttämisestä. Tiedän, että se palaa nyt siellä. Hyvää uinti-iltaa ja jätä tämänpäivän murheet sinne avantoon.

Lue lisää

Kiitos itsellesi Turvamies myötäelämisestä! .

Olen huomannut, että ei paljoa nykyään tarvita, kun mieli sukeltaa maahan. Aina sieltä on kuitenkin noustu, ainakin toistaiseksi.

Tulin uinnista hetki sitten. Vesi näytti jopa lämpimältä, kun höry nousi sieltä parikymmentä astetta kylmempään ilmaan.(pettävä näky) Sauna oli vähän surkea tänään, enemmänkin höyrysaunan kaltainen, mentholin tuoksu vain puuttui. Uintipaikkaa hoitaa eräs sellainen moniyrittäjä, jolla on siinä asuntovaunualue, kauppa ja ruokaravintola. Jäin sinne vielä pizzalle. Hyvää oli. Hyvä ruoka, parempi mieli.

Hyvää illanjatkoa ja yötä kaikille

Pakkasta on taas ollut parina aamuna yli 30 astetta ja nytkin on jo mittarissa -29,4. Minustakin tuntuu että saisi jo vähän lämmetä vaikka ei näistä muuta haittaa ole kuin että ulkona on liian kylmää.... Auton mittari ei tunne -30 astetta kylmempää joten äsken kylältä tullessa se näytti jo pelkkää viivaa.
Sitä tulee nyt päivittäin mietittyä miten parhaiten voisi selvitä tästä eteenpäin, miten osaisi hyväksyä sen mikä on totta. Minusta tuntuu että ehkä se olisi se avain jolla jaksaisi eteenpäin. Suruaan kun ei voi hukuttaa työhönkään, koko ajan ei jaksa tehdä jotain. Ja jos se hetken on jossain vaiheessa pois mielestä työn loputtua suru ja ajatukset palaa heti takaisin. Jaksamisessa on myös tärkeää että jollain tapaa näkisi tulevaisuuden odottamisen ja elämisen arvoisena. Pitäisi olla niitä tulevaisuuden suunnitelmia. Olen jotenkin yrittänyt jotain suunnitella mutta aina törmään siihen että vaimon kanssa kaikki olisi ollut paljon rikkaampaa. Ehkä pitää vain antaa ajan kulua päivä kerrallaan ja katsoa miten asiat menee. Kuitenkin usko siihen että jotenkin tästä selviän on vahva, vaikka tämä jättääkin pysyvän loven elämääni. En ole enää samanlainen kuin ennen vaimoni lähtöä. Jostain niitä voimia jaksamiseen kuitenkin aina tulee. Voimia teillekkin ja koettakaa pärjäillä pakkasissa.

Täällä on pakkanen jo hellittänyt. Eilen oli jo kohtuullinen sää ja nytkin on n. -13. Tuleehan sitä pohdittua mikä on Jumalan tarkoitus kaikella tällä. Voi sanoa että suunnitelmat menivät ristiin. Kaikesta huolimatta uskon Jumalan olemassa oloon. Minulle suhde on hyvin henkilökohtainen. Muistaakseni hän on isossa kirjassa sanonut olevansa aina siellä missä ollaan koolla hänen nimessään, siis myös vaikka nettikeskustelussa. Ei Jumala ole mikään järjestö tai organisaatio vaan jokaisen henkilökohtainen Jumala. Uskontojen varjolla tässä maailmassa tehdään niin valtavasti pahaa ettei se voi olla oikean Jumalan tahto.

Joku tähtitieteilijä voi sanoa että uskon tietäväni. Hänkään ei voi eikä halua kiistää Jumalan olemassaoloa vaikka elämän syntyyn Jumalaa ei välttämättä tarvitakaan, ainoastaan vain otolliset olosuhteet ja miljardeja vuosia aikaa. Eikä tähtitieteilijäkään kaikkea tiedä, vain sen minkä voi nähdä tai teorioilla laskea. Ja kaukoputkillahan näkee vain ajassa taaksepäin koska valon nopeus (tai hitaus) estää muun.

Vaikka en nyt ymmärräkään miksi vaimoni piti lähteä jo nyt niin uskon silti että joskus tapaamme tuolla yläkerran saleissa. Se uskoni on hyvin henkilökohtainen eikä sillä varsinaisesti ole tekemistä kirkon kanssa vaikka samasta Jumalasta on kysymys. Isossa kirjassa puhutaan lähinnä uskosta Jumalaan ja häneen turvautumisesta, siis henkilökohtaisesti, mikä on minusta se pääasia. Se on asia joka auttaa jatkamaan näissä elämän myrskyissä päivä kerrallaan eteenpäin. Jaksamisia.

elämän kulkuri kirjoitti:

Täällä on pakkanen jo hellittänyt. Eilen oli jo kohtuullinen sää ja nytkin on n. -13. Tuleehan sitä pohdittua mikä on Jumalan tarkoitus kaikella tällä. Voi sanoa että suunnitelmat menivät ristiin. Kaikesta huolimatta uskon Jumalan olemassa oloon. Minulle suhde on hyvin henkilökohtainen. Muistaakseni hän on isossa kirjassa sanonut olevansa aina siellä missä ollaan koolla hänen nimessään, siis myös vaikka nettikeskustelussa. Ei Jumala ole mikään järjestö tai organisaatio vaan jokaisen henkilökohtainen Jumala. Uskontojen varjolla tässä maailmassa tehdään niin valtavasti pahaa ettei se voi olla oikean Jumalan tahto.

Joku tähtitieteilijä voi sanoa että uskon tietäväni. Hänkään ei voi eikä halua kiistää Jumalan olemassaoloa vaikka elämän syntyyn Jumalaa ei välttämättä tarvitakaan, ainoastaan vain otolliset olosuhteet ja miljardeja vuosia aikaa. Eikä tähtitieteilijäkään kaikkea tiedä, vain sen minkä voi nähdä tai teorioilla laskea. Ja kaukoputkillahan näkee vain ajassa taaksepäin koska valon nopeus (tai hitaus) estää muun.

Vaikka en nyt ymmärräkään miksi vaimoni piti lähteä jo nyt niin uskon silti että joskus tapaamme tuolla yläkerran saleissa. Se uskoni on hyvin henkilökohtainen eikä sillä varsinaisesti ole tekemistä kirkon kanssa vaikka samasta Jumalasta on kysymys. Isossa kirjassa puhutaan lähinnä uskosta Jumalaan ja häneen turvautumisesta, siis henkilökohtaisesti, mikä on minusta se pääasia. Se on asia joka auttaa jatkamaan näissä elämän myrskyissä päivä kerrallaan eteenpäin. Jaksamisia.

Lue lisää

Hei kaikille!

Pakkanen hieman hellittänyt ja mittarilukema on juuri nyt meillä -13. Talven rautaherran soisi pikkuhiljaa hellittävän otettaan.

Ihme, miten samoja mietteitä Turvamiehen ja Elämän kulkurin kanssa mielessäni pohtinut viime päivinä. Minulla on perususkoni Jumalaan, mutta, jos vaikka puhutaan hengellisestä kodista, jostakin yhteisöstä, jonne tuntisin kuuluvani, niin sitä minulla ei ole. Kuulun kirkkoon, mutta aika vähäisesti sieltä olen lohtua elämääni hakenut. Rukouksesta olen saanut voimia, vaikka minun on vaikea jättää ja uskoa murheitani jonkun korkeamman voiman kannettavaksi, vaikka välillä olisi niin ihana päästää kaikesta tuskasta ja taakasta irti.
Meillä kaikilla on tämän suuren surumme lisäksi myös muita henkilökohtaisia murehtimisen aiheita, suuria ja pieniä. Se vaivalla rakennetu vahvuus, jota kuvittelee selviytymiseksi, murentuu alta aikayksikön, kun tulee uusia murheita, tai vastoinkäymisiä. Masennus (kai se on sitä) valtaa mielen, ajatukset takertuvat samoihin kuvioihin ja elämä ei tunnu hyvältä ja mielekkäältä. En tavoittele mitään suurta onnea (tyytyväisyyttä ja tasaisuutta ennemminkin), onni onkin yleensä vain häviävän pieniä hetkiä elämässä, mutta välilä tuntuu, että ympärilläni on vain onnekkaita ihmisiä, ei heillä ole kuolleita, tai sairaita lapsia. Kävin eilen esim. pitkästä aikaa naapurikaupungissa kaupoissa kiertelemässä (siellä on enemmän kauppoja ja valinnanvaraa). Pitäisi löytää joku ulkoiluvaate vielä sitä hiitomatkaamme varten (vk 12). Tuntui jotenkin sekin niin tyhjänpäiväiseltä ja ylivoimaiselta tehtävältä, joten eipä siltä reissulta jäänyt mitään käteen.Onnellisia ilmeitä kaikkialla, vai haluanko vain nähdä niitä?

Katselen usein makuuhuoneemme seinällä olevaa suurennettua hääkuvaamme. Olimme nuoria, elämä edessä ja meidän elämästämme tulisi tietysti onnellinen. Se oli aikaa, jolloin ajatteli kaiken olevan sellaista kuin ajatteli sen olevan. Sitten meidät saavuttikin aika sen ajan jälkeen. Aika, jolloin tajusi, että, mitä tahansa voi tapahtua, mikään ei ole täällä pysyvää. Koskaan ei voi olla oikeastaan mistään varma,mitä tahansa voi tapahtua kenelle tahansa. Ainoastaan tästä nykyhetkestä, juuri tästä, voi olla varma.

Ulkona sataa taas lunta, pääsee kohta lumitöihin

Näissä mietteissä tänään
Hyvää sunnuntaita kaikille

Viole kirjoitti:

Hei kaikille!

Pakkanen hieman hellittänyt ja mittarilukema on juuri nyt meillä -13. Talven rautaherran soisi pikkuhiljaa hellittävän otettaan.

Ihme, miten samoja mietteitä Turvamiehen ja Elämän kulkurin kanssa mielessäni pohtinut viime päivinä. Minulla on perususkoni Jumalaan, mutta, jos vaikka puhutaan hengellisestä kodista, jostakin yhteisöstä, jonne tuntisin kuuluvani, niin sitä minulla ei ole. Kuulun kirkkoon, mutta aika vähäisesti sieltä olen lohtua elämääni hakenut. Rukouksesta olen saanut voimia, vaikka minun on vaikea jättää ja uskoa murheitani jonkun korkeamman voiman kannettavaksi, vaikka välillä olisi niin ihana päästää kaikesta tuskasta ja taakasta irti.
Meillä kaikilla on tämän suuren surumme lisäksi myös muita henkilökohtaisia murehtimisen aiheita, suuria ja pieniä. Se vaivalla rakennetu vahvuus, jota kuvittelee selviytymiseksi, murentuu alta aikayksikön, kun tulee uusia murheita, tai vastoinkäymisiä. Masennus (kai se on sitä) valtaa mielen, ajatukset takertuvat samoihin kuvioihin ja elämä ei tunnu hyvältä ja mielekkäältä. En tavoittele mitään suurta onnea (tyytyväisyyttä ja tasaisuutta ennemminkin), onni onkin yleensä vain häviävän pieniä hetkiä elämässä, mutta välilä tuntuu, että ympärilläni on vain onnekkaita ihmisiä, ei heillä ole kuolleita, tai sairaita lapsia. Kävin eilen esim. pitkästä aikaa naapurikaupungissa kaupoissa kiertelemässä (siellä on enemmän kauppoja ja valinnanvaraa). Pitäisi löytää joku ulkoiluvaate vielä sitä hiitomatkaamme varten (vk 12). Tuntui jotenkin sekin niin tyhjänpäiväiseltä ja ylivoimaiselta tehtävältä, joten eipä siltä reissulta jäänyt mitään käteen.Onnellisia ilmeitä kaikkialla, vai haluanko vain nähdä niitä?

Katselen usein makuuhuoneemme seinällä olevaa suurennettua hääkuvaamme. Olimme nuoria, elämä edessä ja meidän elämästämme tulisi tietysti onnellinen. Se oli aikaa, jolloin ajatteli kaiken olevan sellaista kuin ajatteli sen olevan. Sitten meidät saavuttikin aika sen ajan jälkeen. Aika, jolloin tajusi, että, mitä tahansa voi tapahtua, mikään ei ole täällä pysyvää. Koskaan ei voi olla oikeastaan mistään varma,mitä tahansa voi tapahtua kenelle tahansa. Ainoastaan tästä nykyhetkestä, juuri tästä, voi olla varma.

Ulkona sataa taas lunta, pääsee kohta lumitöihin

Näissä mietteissä tänään
Hyvää sunnuntaita kaikille

Lue lisää

kun aina, kun saan jotain kirjoitettua, teksti alkaa pyörimään. Sitten on kone suljettava ja teksti häviää. Siksi kirjoitan nyt näin lyhyesti. Itsekin uskon Jumalaan ja taivaaseen. Sinne tässä toivottavasti ollaan matkalla. Kirkossa ei tule oikeastaan käytyä.
Menen tänään siskon pojan synttäreille.
Terveiset kaikille!

Käsitin tuon iäkkään lehtorin puheesta, että raamatun kertomuksessa puhuttiin siitä ettei Jeesus olisi halunnut välttää tulevan tapahtuman mutta Jumala oli määritellyt asiat toisin ja Jumalan tahto oli se mikä toteutui. Tärkeinä oli tahtojen kohtaaminen ja liittyminen toisiinsa vaikka eivät olleetkaan yhtenäiset. Siitä se risti sitten syntyi. Tahdot olivat kohdanneet. Juttu voi olla toisinkin mutta tällainen mielikuva minulle tuli. Onko Jumalan tahto itsemurhan tekijän kanssa? Itse pidän itsemurhaa psyykkisen sairauden kohtauksena jossa lopputulos on peruuttamaton. Isonkirjan kirjoituksista saa helposti sen käsityksen, että Vapahtaja oli erityisesti sairaiden ja heikkojen puolella. Monta kertomusta missä Jeesus on juuri heidän seurassaan. Joten uskon, että tuntematta taaskaan tahdon perinmäisiä puolia on Hänella mahdollisuus olla erityisesti paikalla. Radio haastattelussa emeritus piispa Erik Wickstöm sanoi eläkkeelle lähtiessään: - kaikki ei todellakaan ole lähtöisin Jumalasta mutta pitää aina toivoa, että Jumala olisi paikalla.

Eikä pidä unohtaa armoa. Kun puhutaan väärinteoista ja syytöksisä pitäisi samalla osata myös puhua puolustuksesta ja armosta. Luoja on armahtanut suuria väärintekijöitä. Miksi Hän ei voisi armahtaa ketä hyvänsä. Me ihmiset teemme useasti niitä "esteitä" toisten armahtamisen suhteen. Ja jossakin sanotaan: Jumalan armo on jotain niin suurta, ettei ihmisjärki riitä edes ymmärtämään. Siihen ja jälleennäkemiseen luottaen. Isän kätteen.

Turvamies kirjoitti:

Käsitin tuon iäkkään lehtorin puheesta, että raamatun kertomuksessa puhuttiin siitä ettei Jeesus olisi halunnut välttää tulevan tapahtuman mutta Jumala oli määritellyt asiat toisin ja Jumalan tahto oli se mikä toteutui. Tärkeinä oli tahtojen kohtaaminen ja liittyminen toisiinsa vaikka eivät olleetkaan yhtenäiset. Siitä se risti sitten syntyi. Tahdot olivat kohdanneet. Juttu voi olla toisinkin mutta tällainen mielikuva minulle tuli. Onko Jumalan tahto itsemurhan tekijän kanssa? Itse pidän itsemurhaa psyykkisen sairauden kohtauksena jossa lopputulos on peruuttamaton. Isonkirjan kirjoituksista saa helposti sen käsityksen, että Vapahtaja oli erityisesti sairaiden ja heikkojen puolella. Monta kertomusta missä Jeesus on juuri heidän seurassaan. Joten uskon, että tuntematta taaskaan tahdon perinmäisiä puolia on Hänella mahdollisuus olla erityisesti paikalla. Radio haastattelussa emeritus piispa Erik Wickstöm sanoi eläkkeelle lähtiessään: - kaikki ei todellakaan ole lähtöisin Jumalasta mutta pitää aina toivoa, että Jumala olisi paikalla.

Eikä pidä unohtaa armoa. Kun puhutaan väärinteoista ja syytöksisä pitäisi samalla osata myös puhua puolustuksesta ja armosta. Luoja on armahtanut suuria väärintekijöitä. Miksi Hän ei voisi armahtaa ketä hyvänsä. Me ihmiset teemme useasti niitä "esteitä" toisten armahtamisen suhteen. Ja jossakin sanotaan: Jumalan armo on jotain niin suurta, ettei ihmisjärki riitä edes ymmärtämään. Siihen ja jälleennäkemiseen luottaen. Isän kätteen.

Lue lisää

kuolemalle mitään.Me synnymme tänne jumalan tahdosta ja hän ottaa pois kun ihmisen aika on täysi.
Eli tulee lähtö miten vain.On vain yksi usko joka vie perille.Näin minä olen uskonut ja kasvanut ja tiedän että kun aikani päättyy pääsen taivaankotiin rakkaitteni luokse.
Tervetuloa Lumijoelle Heinäkuun alussa!

iitupauliina kirjoitti:

kuolemalle mitään.Me synnymme tänne jumalan tahdosta ja hän ottaa pois kun ihmisen aika on täysi.
Eli tulee lähtö miten vain.On vain yksi usko joka vie perille.Näin minä olen uskonut ja kasvanut ja tiedän että kun aikani päättyy pääsen taivaankotiin rakkaitteni luokse.
Tervetuloa Lumijoelle Heinäkuun alussa!

Lue lisää

Hiphei

Tarkoitat suviseuroja? Minäkin uskon tuohon ajan täyttymiseen tapahtui kuolema sitten miten hyvänsä mutta että vain yksi usko voi viedä perille tuntuu jotenkin ahtaalle. Enkä oikein uskaltaisi sanoa Luojan puolesta, että ketä kelpuuttaa perillepääsijäksi. Olen enempi yksilötason suorittaja ja jätän tekoni ja tekoni jättämiset Luojani arvioon päästä perille. Enkä laita hanttiin vaikka joku nimetty joukkuekin sinne pääsisi. Tulee mieleen sanat: -kaikki ovat kutsutut mutta harvat vain valitut.

Turvamies kirjoitti:

Hiphei

Tarkoitat suviseuroja? Minäkin uskon tuohon ajan täyttymiseen tapahtui kuolema sitten miten hyvänsä mutta että vain yksi usko voi viedä perille tuntuu jotenkin ahtaalle. Enkä oikein uskaltaisi sanoa Luojan puolesta, että ketä kelpuuttaa perillepääsijäksi. Olen enempi yksilötason suorittaja ja jätän tekoni ja tekoni jättämiset Luojani arvioon päästä perille. Enkä laita hanttiin vaikka joku nimetty joukkuekin sinne pääsisi. Tulee mieleen sanat: -kaikki ovat kutsutut mutta harvat vain valitut.

Lue lisää

Voihan se olla että se on se yksi usko joka vie perille. Mielestäni se on kuitenkin se usko Jumalaan, ei kirkkoon, järjestöön, herätysliikkeeseen tai uskontokuntaan vaan vain se henkilökohtainen usko Jumalaan. Ja joka Häneen uskoo saa armon... Ja todellakin pitää aina toivoa että Jumala olisi paikalla,ja onhan Hän vaikka joskus se on vaikea uskoa.

elämän kulkuri kirjoitti:

Voihan se olla että se on se yksi usko joka vie perille. Mielestäni se on kuitenkin se usko Jumalaan, ei kirkkoon, järjestöön, herätysliikkeeseen tai uskontokuntaan vaan vain se henkilökohtainen usko Jumalaan. Ja joka Häneen uskoo saa armon... Ja todellakin pitää aina toivoa että Jumala olisi paikalla,ja onhan Hän vaikka joskus se on vaikea uskoa.

Lue lisää

Hän on luvannut olla paikalla, syntymässä ja kuolemassa, meidän jokaisen kanssa. Jokaiselle meille tulee lähtö täältä ja sillä tavalla, joka meille jokaiselle on tarkoitettu. Siinä mielessä uskon ihmisen kohtaloon. Kuolema voi olla useinkin matkamme varrella ns. hiuskarvan varassa, voimme olla umpikujassa ja vaihtoehtoa ei näköpiirissä, siitä huolimata tulee jokin pelastus viime hetkellä. Tarkoitus ei ollut vielä lähteä, saatiin lisäaikaa. Viimeinen lähdön hetki kuitenkin tulee meille varmasti, erilaisena jokaiselle.
Luin juuri eilen Ruotsissa julkaistun tutkimuksen siitä, että suurimmassa osassa suicideja kyseessä on jokin psyykeen sairaus, jokin sairauden tila, jolloin ihminen ei ole oma itsensä. Eli sairaus johtaa kuolemaan, kuten monissa muissakin sairauksissa. Miksi meidän ihmisten on niin vaikea ymmärtää sitä, että ihminen on kokonaisuus, ei erikseen fyysinen tai psyykkinen kokonaisuus, vaan yhdessä molempia. Olemme hirvenä moderneja mielestämme, ymmärrämme, mutta psyyken sairauksia on niin vaikea vieläkin monien hyväksyä ja mitä tuomareita me ihmiset oikein olemmekaan. Uskotaan siihen, että kaikki läheisemme ovat jossakin hyvässä paikassa, samassa paikassa kaikki lopulta. Uskon Jumalan armoon ja sairaalle etenkin. Sielu saa levon hänen luonaan. Heillä siis rakkaillamme, ei ole enää mitään hätää, me vain jäimme tänne suremaan ja varmaan tähän suruumme sisältyy paljon jonkinlaista
sääliä omaa itseämme kohtaan. Minun on jatkettava elämääni ilman rakasta ihmistä, minun loppuelämäni muuttui toisenlaiseksi kuin olin sen ajatellut, tai ottanut sen ikäänkuin minulle suotuna. Jos osaisi todella iloita siitä, että sai pitää tätä omaista täällä edes jonkin matkaa elämässään, vaikka sitten joutuikin luopumaan, niin olisi helpompaa.

Kirkosta, kaikenlaisista uskonnollisista yhteisöistä voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon, vaikka omaa ketjuaan. Perustan uskollemme olemme todennäköisesti kaikki meistä kuitenkin saaneet kirkon opeista. (Kuka mistäkin). Minä rukoilin iltarukouksen äidin kanssa, kävin pyhäkoulua ja seurakunnan tyttökerhoa sun muuta. Kovin uskonnollinen koti meillä ei ollut. Isän en muista käyneen ikinä kirkossa, vaikka ei hän mikään ateisti varmaan ollut. Ei vain koskaan tullut puhuttua hänen kanssaan uskon asioita.

Paljon on tullut kaikenlaista pahaa ilmi viime aikoina eri seurakuntien piireistä, täällä meidän pakkakunnallamme eritoten. Tosi kammottavia hyväksikäyttöjä esim. Katsoin muuten eilen sen Åsa Larssonin kirjan mukaan tehdyn filmin "Rituaalimurha", joka ei mikään tositarina, mutta aihe varmaan perustui johonkin tapahtumiin Pohjois-Ruotsissa jossakin seurakunnassa. Olen muistaakseni lukenut sen kirjankin joskus. Luen aika paljon dekkareita ja jään katsomaan myös kaikki Wallanderit. Beckit sun muut. Poikani kuoleman jälkeen oli vaikea keskittyä mihinkään filmeihinkään, mutta nykyään onnistuu, välillä liiankin kanssa ja sitten näen kaikenlaisia painajaisia.

Ihana aurinkoinen päivä. Pakkasta -21. Lähden eräälle kurssille iltapäiväksi. Mies on vielä pari päivää sairaslomalla, tai hänellä on lääkäriaika huomena varattuna, katsotaan pääseekö takaisin töihin. Meillä on ollut muutama hankala päivä. Hänen on vaikea sopeutua toimettomuuteen yhtäkkiä, minun siihen, että hän pyörii täällä "häiritsemässä" hommiani. Mitenkähän meidän käy,kun kumpikin tästä pikkuhiljaa siirtyy eläkkeelle ? No, eiköhän se päivärutiini mahda molemmille sitten löytyä.

Hyvää päivää kaikille

Viole kirjoitti:

Hän on luvannut olla paikalla, syntymässä ja kuolemassa, meidän jokaisen kanssa. Jokaiselle meille tulee lähtö täältä ja sillä tavalla, joka meille jokaiselle on tarkoitettu. Siinä mielessä uskon ihmisen kohtaloon. Kuolema voi olla useinkin matkamme varrella ns. hiuskarvan varassa, voimme olla umpikujassa ja vaihtoehtoa ei näköpiirissä, siitä huolimata tulee jokin pelastus viime hetkellä. Tarkoitus ei ollut vielä lähteä, saatiin lisäaikaa. Viimeinen lähdön hetki kuitenkin tulee meille varmasti, erilaisena jokaiselle.
Luin juuri eilen Ruotsissa julkaistun tutkimuksen siitä, että suurimmassa osassa suicideja kyseessä on jokin psyykeen sairaus, jokin sairauden tila, jolloin ihminen ei ole oma itsensä. Eli sairaus johtaa kuolemaan, kuten monissa muissakin sairauksissa. Miksi meidän ihmisten on niin vaikea ymmärtää sitä, että ihminen on kokonaisuus, ei erikseen fyysinen tai psyykkinen kokonaisuus, vaan yhdessä molempia. Olemme hirvenä moderneja mielestämme, ymmärrämme, mutta psyyken sairauksia on niin vaikea vieläkin monien hyväksyä ja mitä tuomareita me ihmiset oikein olemmekaan. Uskotaan siihen, että kaikki läheisemme ovat jossakin hyvässä paikassa, samassa paikassa kaikki lopulta. Uskon Jumalan armoon ja sairaalle etenkin. Sielu saa levon hänen luonaan. Heillä siis rakkaillamme, ei ole enää mitään hätää, me vain jäimme tänne suremaan ja varmaan tähän suruumme sisältyy paljon jonkinlaista
sääliä omaa itseämme kohtaan. Minun on jatkettava elämääni ilman rakasta ihmistä, minun loppuelämäni muuttui toisenlaiseksi kuin olin sen ajatellut, tai ottanut sen ikäänkuin minulle suotuna. Jos osaisi todella iloita siitä, että sai pitää tätä omaista täällä edes jonkin matkaa elämässään, vaikka sitten joutuikin luopumaan, niin olisi helpompaa.

Kirkosta, kaikenlaisista uskonnollisista yhteisöistä voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon, vaikka omaa ketjuaan. Perustan uskollemme olemme todennäköisesti kaikki meistä kuitenkin saaneet kirkon opeista. (Kuka mistäkin). Minä rukoilin iltarukouksen äidin kanssa, kävin pyhäkoulua ja seurakunnan tyttökerhoa sun muuta. Kovin uskonnollinen koti meillä ei ollut. Isän en muista käyneen ikinä kirkossa, vaikka ei hän mikään ateisti varmaan ollut. Ei vain koskaan tullut puhuttua hänen kanssaan uskon asioita.

Paljon on tullut kaikenlaista pahaa ilmi viime aikoina eri seurakuntien piireistä, täällä meidän pakkakunnallamme eritoten. Tosi kammottavia hyväksikäyttöjä esim. Katsoin muuten eilen sen Åsa Larssonin kirjan mukaan tehdyn filmin "Rituaalimurha", joka ei mikään tositarina, mutta aihe varmaan perustui johonkin tapahtumiin Pohjois-Ruotsissa jossakin seurakunnassa. Olen muistaakseni lukenut sen kirjankin joskus. Luen aika paljon dekkareita ja jään katsomaan myös kaikki Wallanderit. Beckit sun muut. Poikani kuoleman jälkeen oli vaikea keskittyä mihinkään filmeihinkään, mutta nykyään onnistuu, välillä liiankin kanssa ja sitten näen kaikenlaisia painajaisia.

Ihana aurinkoinen päivä. Pakkasta -21. Lähden eräälle kurssille iltapäiväksi. Mies on vielä pari päivää sairaslomalla, tai hänellä on lääkäriaika huomena varattuna, katsotaan pääseekö takaisin töihin. Meillä on ollut muutama hankala päivä. Hänen on vaikea sopeutua toimettomuuteen yhtäkkiä, minun siihen, että hän pyörii täällä "häiritsemässä" hommiani. Mitenkähän meidän käy,kun kumpikin tästä pikkuhiljaa siirtyy eläkkeelle ? No, eiköhän se päivärutiini mahda molemmille sitten löytyä.

Hyvää päivää kaikille

Lue lisää

ja vähän vanhempanakin rukoilin joka ilta Levolle lasken Luojani rukouksen. Pyysin myös siunausta läheisille ja kaikille maailman ihmisille. Sitten pyysin vielä, ettei minkään eläimen tarvitsisi kärsiä.
Nykyisin rukous on enemmänkin sitä, että pyydän apua jaksamiseen. Yritän kuitenkin myös muistaa kiittää.
Viime yönä ihmettelin unenpöpperössä, että mistähän mahtaa kuulua musiikkia. Yritin sitten nukkua, mutta sen verran se häiritsi, että piti nousta. Ei kuulunut naapureilta, vaan huoneesta, jossa mieheni nukkui pois. Sitä radiota en ole kuunnellut, joten en ymmärrä, miten se oli keskellä yötä auki.
Olen vienyt linnuille auringonkukan siemeniä ja pähkinöitä. Niitä oli kannellisessa automaatissa ainakin kaksi litraa ja kappas vain yhdessä yössä oli tyhjennetty. Että kukahan lie ollut asialla. Kerran vietiin puun oksalta talipalloille tarkoitettu metallikehikko.
Koira meni jo yöunille. Ollaan tänään kävelty paljon. Ilma ollut mitä parhain.
Jaksamista kaikille.

Helpotuksen huokaus! Onneksi vain pelti rutistui. Jää sitä aina pitkäksi aikaa kelaamaan niitä, entäs jos ...
Loppu hyvin, kaikki hyvin selvisitte tästä tapauksesta.
Turvallista matkaa sinulle ja kaikille teille, jotka liikenteessä tänäänkin olette ja muutenkin onnea päiväänne.

Viole kirjoitti:

Helpotuksen huokaus! Onneksi vain pelti rutistui. Jää sitä aina pitkäksi aikaa kelaamaan niitä, entäs jos ...
Loppu hyvin, kaikki hyvin selvisitte tästä tapauksesta.
Turvallista matkaa sinulle ja kaikille teille, jotka liikenteessä tänäänkin olette ja muutenkin onnea päiväänne.

Lue lisää

Hei ja kiitos

Tuntuu hyvälle lähteä matkaan kirjoituksesi jälkeen. Hyvää ja voimarikasta päivää sinulle ja kaikille muille repaleisille jotka etsitte voimaa tähän päivään kanssani.

Turvamies kirjoitti:

Hei ja kiitos

Tuntuu hyvälle lähteä matkaan kirjoituksesi jälkeen. Hyvää ja voimarikasta päivää sinulle ja kaikille muille repaleisille jotka etsitte voimaa tähän päivään kanssani.

Lue lisää

Pakkanen kolistelee taas nurkissa, -25,2 nyt, aamulla varmaan enemmän. Hyvin samalla tavoin ajattelen asioista kuin Violekin. Ja Jumala on paikalla kun tarvitaan ja hänen enkeleiden apua usein tarvitaankin, kuten Turvamiehen kertoma taas osoitti. Toivottavasti enkeleitä on mukana jatkossakin.
Tänään oli viimeinen sururyhmän kokoontuminen toistaiseksi. On ollut hienoa keskustella asioista pienellä porukalla, se on sellainen rauhallinen hetki istua ja pysähtyä hetkeksi syventymään elämää suurempiin kysymyksiin. Nämä tilaisuudet ovat omalla tavallaan auttaneet elämässä eteenpäin.
Menetys on muuttanut minua paljon, mikään ei enää palaa entiselleen. Loppuelämäni on todellakin täysin erilainen kuin olin kuvitellut tai suunnitellut. Olen usein ajatellut että menen jonnekin aivan kuin muutkin ihmiset mutta suru ja yksinäisyys ovat yhtä usein minut tyrmänneet. Ei se ole maistunut miltään yksin. Tytön kanssa reissut onnistuu paljon paremmin. Tätähän se elämä nyt on ja päivä kerrallaan sitä jatketaan. Niin, ja meillä on oravat joskus tyhjentäneet ruokinta-automaatin hyvinkin nopeasti.

elämän kulkuri kirjoitti:

Pakkanen kolistelee taas nurkissa, -25,2 nyt, aamulla varmaan enemmän. Hyvin samalla tavoin ajattelen asioista kuin Violekin. Ja Jumala on paikalla kun tarvitaan ja hänen enkeleiden apua usein tarvitaankin, kuten Turvamiehen kertoma taas osoitti. Toivottavasti enkeleitä on mukana jatkossakin.
Tänään oli viimeinen sururyhmän kokoontuminen toistaiseksi. On ollut hienoa keskustella asioista pienellä porukalla, se on sellainen rauhallinen hetki istua ja pysähtyä hetkeksi syventymään elämää suurempiin kysymyksiin. Nämä tilaisuudet ovat omalla tavallaan auttaneet elämässä eteenpäin.
Menetys on muuttanut minua paljon, mikään ei enää palaa entiselleen. Loppuelämäni on todellakin täysin erilainen kuin olin kuvitellut tai suunnitellut. Olen usein ajatellut että menen jonnekin aivan kuin muutkin ihmiset mutta suru ja yksinäisyys ovat yhtä usein minut tyrmänneet. Ei se ole maistunut miltään yksin. Tytön kanssa reissut onnistuu paljon paremmin. Tätähän se elämä nyt on ja päivä kerrallaan sitä jatketaan. Niin, ja meillä on oravat joskus tyhjentäneet ruokinta-automaatin hyvinkin nopeasti.

Lue lisää