Tämä puoli, Tuonela ja Merkitysten maailma

En selitä tässä Ilmestyskirjaa. Lähdin vetämään ajatusketjua siitä mihin kaikki päätyy ja tuommoinen siitä tuli. Se on hyvin puutteellinen ja pelkistetty kun näille riveille vähän tekstiä mahtuu. Aloin miettiä jälkikäteen että onko tullut vaikutteita ajatteluun Platonin ideoiden maailmasta. Voi hyvinkin olla näin. Platonhan selosti, että maailman takana on ideoiden valtakunta. Käytin tuossa sanamuotoa merkitykset.

Päädyin laadulliseen puoleen muotojen takana, näihin merkityksiin joiden kautta mm. luominen on tehty. Ensin olivat alkumerkitykset, joista tiivistyi tämä materiaalinen universumi. Erikseen on vielä uudet keksityt jutut, kuten autot ja tietokoneet. Näitä merkityksiä ei ollut alunperin luomisvaiheessa, kait.

Muinaisegyptiläisenä aikana nostettiin pyramideissa taajuutta keinotekoisesti. Olin silloin egyptiläinen filosofi, en osallistunut korkeimpiin vihkimyksiin. Koetettiin läpäistä Luciferin barrikaadi alemmilta tasoilta nousten syytason läpi mennen väkisin. Silloin uhkarohkeat yritykset olivat oikeutettuja, ihmiskunta oli silloin oikeasti kusessa. Vain papit ymmärsivät epäitsekkyyttä siihen aikaan, siksi kansa oli sodassa useasti. osa papeistakin osallistui sotiin tiedosta huolimatta, maailmanaika oli erilainen ja moraalikin.

Nyt syiden tasolla ollut barrikaadi on purettu kristusvoiman toimesta, voimme ymmärtää intuition kautta suoraan läpi syytason. Tämä tarkoittaa epäitsekkyyden ja olevaisuuden ymmärtämistä, sekä palvelua tavalla tai toisella. Tavallinen kansakin voi ymmärtää, jos tahtoo, ja kaikkea karmaa ei tarvitse suorittaa 100%. Karmaa voi antaa Kristuksen käsiin antamalla anteeksi.

Intuitiivinen ymmärtäminen, anteeksianto ja palvelumotiivi nostavat luonnollisella tavalla taajuutta.

”Miksi vangita itsensä a l u n-perinkään materiaan jos tarkoitus on l o p u l t a vapautua materian ja erillisyyden kahleista?”

Täydelliseksi kasvetaan. Täydellisyyttä ei voi toiselta saada. Tie täydellisyyteen kulkee oman kokemisen avulla. Neitseelliseltä sielulta (monadilta) puuttuu kokemisen tuoma vahvuus.

sj kirjoitti:

”Miksi vangita itsensä a l u n-perinkään materiaan jos tarkoitus on l o p u l t a vapautua materian ja erillisyyden kahleista?”

Täydelliseksi kasvetaan. Täydellisyyttä ei voi toiselta saada. Tie täydellisyyteen kulkee oman kokemisen avulla. Neitseelliseltä sielulta (monadilta) puuttuu kokemisen tuoma vahvuus.

Lue lisää

Kirjoitat 'sj'; "Täydelliseksi kasvetaan. Täydellisyyttä ei voi toiselta saada. Tie täydellisyyteen kulkee oman kokemisen avulla. Neitseelliseltä sielulta (monadilta) puuttuu kokemisen tuoma vahvuus."
Mutta ajattelitko tuon; ”Miksi vangita itsensä a l u n-perinkään materiaan jos tarkoitus on l o p u l t a vapautua materian ja erillisyyden kahleista?”,, alla olevaa pohdintaani?

Kerrataan toisin kirjaimin.
Kaikessa lienee määritellysti Kaikki, eikö?
Jos määritellysti näin ei ole, niin ei ole myöskään mitään Y h t ä valmista päämäärää jota kohti erillisten tietoisuuksien kasvaa ja kulkea, ,eikö?
Jos taas määritellysti on Y k s i Alku josta Yhdestä Kaikki on lähtöisin, niin paluun 'piste' ja päämäärä/Alkujuuri on jo paremmin määriteltävissä, eikö?

Jos ei Yhtä alkua ole, merkitsee se sitä että jokainen "omastaan putkahtava" tietoisuus kehittyy omaan tahtiin sattumanvaraisesti ja hallitsemattomasti maailmaansa. Sellaisen kehityksen tekee vaikeaksi mm. se että kehitymme sattumanvaraisten, vieraiden (ainakaan minun maailmani tämä ei ole) muovaamassa ja ideoimassa maailmassa. Sellaisessa toistemme kautta koettavat kokemukset muovaavat tietoisuuttamme (jos tapahtumat eivät vaikuttaisi mitään, ei kokemuksilla olisi mitään merkitystäkään kasvussa).
Myöskään valmista informaatiota miten, minne ja miksi ei sellaisessa maailmassa ole.
Tilannne on myös se että erillaisten ideoiden sattumanvaraisissa maailmoissa, niiden kohdatessa eri kasvuvaiheissaan syntyy auttamattomasti ristiriitoja ja kähinää, eli kärsimystä ja yleensä silloin se vahvin, ei välttämättä se oikeamielisin idea voittaa.

Jos taas on olemasssa vain Yksi Alkujuuri ja olemme matkalla oppimasssa takaisin kohti juuri tuota Yhtä Alkukotia ja täydellisyyttä niin mm. tarpeellinen Informaatio on jo kaikki olemassa. Tosin se ei ole enää kaikkien tiedossa, sillä osasiltaan ositettuna se on hävinnyt liian pieniksi osasiksi.
Ja tässä geisissä' juuri ihmettelen sitä, miksi täydellisestä on pitänyt edes lähteä erkanemaan?
Jos siis olemme neitseellisiä ja siksi vielä kehittyviä sieluja, niin meillä ei ole valmista informaatiota kulkea kohti sellaista jossa kaikki tieto jo on, koska keräämme sitä matkalta tullaksemme sellaiseksi.

Onko siis eri alku-lähteitä joista lähteneet pyrkivät kuitenkin johonkin Yhteen ja samaan?
Jos on niin miksi yrittää pyrkiä vieraaseen, siihen Yhteen(jossa Kaikki jo olisi) jos tuo lähtökohta ei ole oma? Jos se on ollut oma--> niin miksi ihmeesä on ollut syytä lähteä sieltä missä kaikki jo on?

Paljon kysymyksiä, sori? :D


http://www.youtube.com/watch?v=oc7zz4B55r4

gybo-g-gero kirjoitti:

Kirjoitat 'sj'; "Täydelliseksi kasvetaan. Täydellisyyttä ei voi toiselta saada. Tie täydellisyyteen kulkee oman kokemisen avulla. Neitseelliseltä sielulta (monadilta) puuttuu kokemisen tuoma vahvuus."
Mutta ajattelitko tuon; ”Miksi vangita itsensä a l u n-perinkään materiaan jos tarkoitus on l o p u l t a vapautua materian ja erillisyyden kahleista?”,, alla olevaa pohdintaani?

Kerrataan toisin kirjaimin.
Kaikessa lienee määritellysti Kaikki, eikö?
Jos määritellysti näin ei ole, niin ei ole myöskään mitään Y h t ä valmista päämäärää jota kohti erillisten tietoisuuksien kasvaa ja kulkea, ,eikö?
Jos taas määritellysti on Y k s i Alku josta Yhdestä Kaikki on lähtöisin, niin paluun 'piste' ja päämäärä/Alkujuuri on jo paremmin määriteltävissä, eikö?

Jos ei Yhtä alkua ole, merkitsee se sitä että jokainen "omastaan putkahtava" tietoisuus kehittyy omaan tahtiin sattumanvaraisesti ja hallitsemattomasti maailmaansa. Sellaisen kehityksen tekee vaikeaksi mm. se että kehitymme sattumanvaraisten, vieraiden (ainakaan minun maailmani tämä ei ole) muovaamassa ja ideoimassa maailmassa. Sellaisessa toistemme kautta koettavat kokemukset muovaavat tietoisuuttamme (jos tapahtumat eivät vaikuttaisi mitään, ei kokemuksilla olisi mitään merkitystäkään kasvussa).
Myöskään valmista informaatiota miten, minne ja miksi ei sellaisessa maailmassa ole.
Tilannne on myös se että erillaisten ideoiden sattumanvaraisissa maailmoissa, niiden kohdatessa eri kasvuvaiheissaan syntyy auttamattomasti ristiriitoja ja kähinää, eli kärsimystä ja yleensä silloin se vahvin, ei välttämättä se oikeamielisin idea voittaa.

Jos taas on olemasssa vain Yksi Alkujuuri ja olemme matkalla oppimasssa takaisin kohti juuri tuota Yhtä Alkukotia ja täydellisyyttä niin mm. tarpeellinen Informaatio on jo kaikki olemassa. Tosin se ei ole enää kaikkien tiedossa, sillä osasiltaan ositettuna se on hävinnyt liian pieniksi osasiksi.
Ja tässä geisissä' juuri ihmettelen sitä, miksi täydellisestä on pitänyt edes lähteä erkanemaan?
Jos siis olemme neitseellisiä ja siksi vielä kehittyviä sieluja, niin meillä ei ole valmista informaatiota kulkea kohti sellaista jossa kaikki tieto jo on, koska keräämme sitä matkalta tullaksemme sellaiseksi.

Onko siis eri alku-lähteitä joista lähteneet pyrkivät kuitenkin johonkin Yhteen ja samaan?
Jos on niin miksi yrittää pyrkiä vieraaseen, siihen Yhteen(jossa Kaikki jo olisi) jos tuo lähtökohta ei ole oma? Jos se on ollut oma--> niin miksi ihmeesä on ollut syytä lähteä sieltä missä kaikki jo on?

Paljon kysymyksiä, sori? :D


http://www.youtube.com/watch?v=oc7zz4B55r4

Lue lisää

Toistan vielä ajatuksen josta edellisellä kerralla kirjoitin. Käsitykseni mukaan kaikki elolliset kehittyvät, eli vahvistuvat kohti yhteistä päämäärää ja omaa tarkoitustaan. Tuskin kukaan tietää millainen määrä meitä on kulkenut läpi aineellisuudenkin matkallaan omaan päämääräänsä, eli takaisin Luojaansa.
Ihminenkin on kooste jossa on lukuisia toimijoita yhteistyössä keskenään. Vain pahuus ei tee yhteistyötä koska se on itsekäs. Minä koen olemassaoloni, sieluni,eli Itseni, kannalta. Aineellinen kehoni sieluni on palvelija se joka minulle annettiin tälle matkalleni
Ihmisenä olen kiinnostunut lähinnä omista asioistani. Oma eksistenssini on minulle tärkein. Olen vastuussa omasta elämästäni ja siitä mihin sitä käytän vain Itselleni. Sisäinen on minulle tärkeintä ja kaikki ulkoinen on vain tietoa tai oletusta.
Minulle ei ole mikään niin tärkeää kuin sisäistää Rakkaus. Kaikki todellinen on minusta sisäistä ja tieto on ulkoista joka on lähes merkityksetöntä välinettä. Näin koen. Kaikki lähellä oleva on tärkeintä ja etäiset asia ovat vähemmän tärkeitä.
.
Luoja tiennee kaiken tarkoituksen, en ainakaan minä.

sj kirjoitti:

Toistan vielä ajatuksen josta edellisellä kerralla kirjoitin. Käsitykseni mukaan kaikki elolliset kehittyvät, eli vahvistuvat kohti yhteistä päämäärää ja omaa tarkoitustaan. Tuskin kukaan tietää millainen määrä meitä on kulkenut läpi aineellisuudenkin matkallaan omaan päämääräänsä, eli takaisin Luojaansa.
Ihminenkin on kooste jossa on lukuisia toimijoita yhteistyössä keskenään. Vain pahuus ei tee yhteistyötä koska se on itsekäs. Minä koen olemassaoloni, sieluni,eli Itseni, kannalta. Aineellinen kehoni sieluni on palvelija se joka minulle annettiin tälle matkalleni
Ihmisenä olen kiinnostunut lähinnä omista asioistani. Oma eksistenssini on minulle tärkein. Olen vastuussa omasta elämästäni ja siitä mihin sitä käytän vain Itselleni. Sisäinen on minulle tärkeintä ja kaikki ulkoinen on vain tietoa tai oletusta.
Minulle ei ole mikään niin tärkeää kuin sisäistää Rakkaus. Kaikki todellinen on minusta sisäistä ja tieto on ulkoista joka on lähes merkityksetöntä välinettä. Näin koen. Kaikki lähellä oleva on tärkeintä ja etäiset asia ovat vähemmän tärkeitä.
.
Luoja tiennee kaiken tarkoituksen, en ainakaan minä.

Lue lisää

Voisin kysyä ja kysynkin sitä että,, olemmeko isäntä siinä(kään) "talossa" jossa "asumme"?
Ja onko keho siis se palvelijamme?
Vaikuttaa kokemuksestani siltä että tilanne on liian useasti päinvastoin.
Olemme orjia.
Halun orjia.

Mitä enemmän tiedostuu huomaa (ainakin) sen kuinka kehoa rulettaa tarve tulla huomatuksi. Tuon huomatuksi tulemisen perustana on laajentunut ekshibitionismi, joka johtaa tällä hengen alueella erikoiseen eskapismiin jonka pohjama lienee tunne vallan saamisesta.
Jos ei ymmärrä sitä että on viettiensä vietävänä,,niin nöyräksi pitäisi tehdä ainakin se huomio, että jos pystyy ohjaamaan tietoisesti ajatukset hetkeksi pois vaikkapa vihastaan (jos ei vielä genitaaleistaan), niin ajattelematta oleminen pidempään on mahdotonta.
Vaatii hirveästi energiaa se tietoinen ponnistelu niihin muutamiin hetkiin, jossa ajatukset eivät tulvi mieleen. Ja kuitenkin heti'miten tuo "ikuisuus katkeaa" huomaa ajattelevansa omia tai vieraita ajatuksia joita ympäristö, muistot tai jokin kehoa ärsyttävä ärsyke, tai yksinkertaisesti henkinen laiskuus stimuloi.

Minua ei myöskään muiden asiat sinänsä kiinnosta, olen terveesti siinä suhteessa narsisti. Kuitenkin ne "muiden asiat" on pakko ottaa huomioon elämässään kun ne tässä yhteisessä maailmassa tahtovat silmille, korville ja iholle tupata.
Eli siitä tässä on kyse.

Ehkä yksi erhe tässä 'unessa' jossa olemme mukana on juuri se että "uneksija" haalii uni-maailmaansa mm. sellaisia "botteja" jotka ovat vieraasta kontekstista. Tai tuppaamme itsemme paikkoihin joihin emme oikeasti kuulu.
Eläimet olisi hyvä pitää siis eläiminä ja "henget henkinä" kukin omissa ideoissaan, silloin ne ehkä toimisivat?

gybo-g-gero kirjoitti:

Voisin kysyä ja kysynkin sitä että,, olemmeko isäntä siinä(kään) "talossa" jossa "asumme"?
Ja onko keho siis se palvelijamme?
Vaikuttaa kokemuksestani siltä että tilanne on liian useasti päinvastoin.
Olemme orjia.
Halun orjia.

Mitä enemmän tiedostuu huomaa (ainakin) sen kuinka kehoa rulettaa tarve tulla huomatuksi. Tuon huomatuksi tulemisen perustana on laajentunut ekshibitionismi, joka johtaa tällä hengen alueella erikoiseen eskapismiin jonka pohjama lienee tunne vallan saamisesta.
Jos ei ymmärrä sitä että on viettiensä vietävänä,,niin nöyräksi pitäisi tehdä ainakin se huomio, että jos pystyy ohjaamaan tietoisesti ajatukset hetkeksi pois vaikkapa vihastaan (jos ei vielä genitaaleistaan), niin ajattelematta oleminen pidempään on mahdotonta.
Vaatii hirveästi energiaa se tietoinen ponnistelu niihin muutamiin hetkiin, jossa ajatukset eivät tulvi mieleen. Ja kuitenkin heti'miten tuo "ikuisuus katkeaa" huomaa ajattelevansa omia tai vieraita ajatuksia joita ympäristö, muistot tai jokin kehoa ärsyttävä ärsyke, tai yksinkertaisesti henkinen laiskuus stimuloi.

Minua ei myöskään muiden asiat sinänsä kiinnosta, olen terveesti siinä suhteessa narsisti. Kuitenkin ne "muiden asiat" on pakko ottaa huomioon elämässään kun ne tässä yhteisessä maailmassa tahtovat silmille, korville ja iholle tupata.
Eli siitä tässä on kyse.

Ehkä yksi erhe tässä 'unessa' jossa olemme mukana on juuri se että "uneksija" haalii uni-maailmaansa mm. sellaisia "botteja" jotka ovat vieraasta kontekstista. Tai tuppaamme itsemme paikkoihin joihin emme oikeasti kuulu.
Eläimet olisi hyvä pitää siis eläiminä ja "henget henkinä" kukin omissa ideoissaan, silloin ne ehkä toimisivat?

Lue lisää

Aineen maailmassa lyhyellä tähtäimellä vahvin voittaa, riippumatta siitä miten oikeassa se on. Oikeassa oleminen selviää vasta seurauksista. Minusta keho on se väline jonka avulla sielua vahvistetaan. Sielu voi vahvistua vain oman kokemuksen avulla.
Itsekkyyden siemen on jokaisessa koosteemme osassa, olemmehän myös aineellisia olentoja jossa pahuus viihtyy, vain sielun vahvuus ratkaisee voiko itsekkyys vahvistua ja ajaa kokonaisuuden "tuhoon" ja uuteen yritykseen. Jos vaalimme sitä koosteemme osaa jota hallitsee itsekkyys emmekä ole varuillamme, niin se tuhoaa sen minkä olemme jo rakentaneet.
Vasta kun itsekkyyden viimeinen juuren pätkä on näivetetty se saattaa lakata olemasta, en tiedä. En tiedä sitäkään miten pahuus tarttui neitseelliseen sieluun vaikka sillä ei kaiken järjen mukaan ollut pahuudelle tarttumapintaa. Ehkä sielu on vain heikko joka antaa lihan hallita itseään. Eihän mikään värähtely reagoi muuhun kuin omaan taajuuteensa. Olemme aineellisuuden kotikentällä. pelaamassa. En tiedä teorioista luotan vain, että minussa, josta olen ensisijaisesti vastuussa Rakkaus vahvistuu ja lihan voima samalla heikkenee.

sj kirjoitti:

Aineen maailmassa lyhyellä tähtäimellä vahvin voittaa, riippumatta siitä miten oikeassa se on. Oikeassa oleminen selviää vasta seurauksista. Minusta keho on se väline jonka avulla sielua vahvistetaan. Sielu voi vahvistua vain oman kokemuksen avulla.
Itsekkyyden siemen on jokaisessa koosteemme osassa, olemmehän myös aineellisia olentoja jossa pahuus viihtyy, vain sielun vahvuus ratkaisee voiko itsekkyys vahvistua ja ajaa kokonaisuuden "tuhoon" ja uuteen yritykseen. Jos vaalimme sitä koosteemme osaa jota hallitsee itsekkyys emmekä ole varuillamme, niin se tuhoaa sen minkä olemme jo rakentaneet.
Vasta kun itsekkyyden viimeinen juuren pätkä on näivetetty se saattaa lakata olemasta, en tiedä. En tiedä sitäkään miten pahuus tarttui neitseelliseen sieluun vaikka sillä ei kaiken järjen mukaan ollut pahuudelle tarttumapintaa. Ehkä sielu on vain heikko joka antaa lihan hallita itseään. Eihän mikään värähtely reagoi muuhun kuin omaan taajuuteensa. Olemme aineellisuuden kotikentällä. pelaamassa. En tiedä teorioista luotan vain, että minussa, josta olen ensisijaisesti vastuussa Rakkaus vahvistuu ja lihan voima samalla heikkenee.

Lue lisää

Kehällisyydestämme, eli ajatus-vankilastamme lisää.

Voiko luontoaan vastaan taistella?
Pääseekö pantteri pilkuistaan?
Voiko edes lopettaa, aloittaa tai muuttaa asioita vasten tahtoaan?
Jos h a l u a a muutosta niin hakeeko h a l u aina sen "helpoimman reitin"?
Reitin mistä tuntuu olevan hyötyä, nautintoa ja onnea tuovaa tunnetta?

Mitäpäs jos oleelliset, eli ratkaisevasti edistävät muutokset nousevat totaalisen itse-kieltäymyksen ja tuskan kautta?
Kehittyminen olisi siis todellista vasta jos tekisi todella "sairaasti" itseään vastaan?
Onko se edes mahdollista? Mitä se merkitsisi?
Ontuva es'merkki ---> Poltan itse tupakkaa ja teen sen rehellisesti nautinnolla. En siis miellä tuota tapaani itselleni vahingolliseksi. Tiedän kuitenkin että tapani tuhoaa luontoa ja ettei tupakointi ole hyväksi terveydelleni ja sen lisäksi se maksaa.
Totta kai se häiritsee myös muiden ihmisten elämää.
En silti katso tupakointini haittojen olevan niin merkittävät että ne voittaisivat henkilökohtaisen nautintoni, joten en katso olevan tarvetta lopettaa.
Jotta siis haluaisin lopettaa tupakoinnin tarvitsisin sellaisen sisäistyksen jossa tuolla nautinnolla olisi hyvin oleellinen merkitys onnessani jotta oleellista osa-tekijää vastaan edes kannattaisi vastustaa. Kun tuo nautinto olisi siis niin merkittävä että siitä heijastuisi myös niin suuri haitta, että reagoisin, olisi tuon ragoinnin oletettavasti merkittävä vielä suuremman hyödyn ja nautinnon muotoa. Mutta! Olisiko tässä mikään (sen lisäksi että tapa jäi pois)ajatuksellisesti/ideaalisti muuttunut?

Tai rakkaus?
Mitä hyötyä on rakkaudesta jos ajatellaan siitä olevan hyötyä?
Sanotaan "rakkaus ei etsi omaa etuaan".
No kenen etua se sitten etsii?
Mikä idea on yleensäkään sellaisessa josta ei hyödy itse?
Saako esimerkiksi he jotka hyötyvät sinun 'hyödyttömyydestäsi' (yrität rakastaa pyyteittä) siitä onnensa? Sillä jos he tietävät tilanteen voivatko olla onnellisia (koska rakkaus ei ole silloin enää pyyteetöntä)? Jos eivät tiedä rakkaudestasi (koska se on pyyteetöntä),, eivät saa siitä hyötyä? Miksi? Siksi että heitä mm. häiritsee epätietoisuus, feikin pelko, antaja, tai jopa itsensä taka-ajatukset, huono itsetunto j.n.e,,no tiedäthän ihmisluonnon?


Jäävätä itsensä itsekkyydestä?
Onko edes mahdollista esittää kysymyksiä joihin ei ole jo valmiita vastauksia?
Ja taas olemme siinä alku-asetelmassa jossa maailma on kuin "kupla" jonka ulkopuolelle ei voi nähdä ja päästä.

gybo-g-gero kirjoitti:

Kehällisyydestämme, eli ajatus-vankilastamme lisää.

Voiko luontoaan vastaan taistella?
Pääseekö pantteri pilkuistaan?
Voiko edes lopettaa, aloittaa tai muuttaa asioita vasten tahtoaan?
Jos h a l u a a muutosta niin hakeeko h a l u aina sen "helpoimman reitin"?
Reitin mistä tuntuu olevan hyötyä, nautintoa ja onnea tuovaa tunnetta?

Mitäpäs jos oleelliset, eli ratkaisevasti edistävät muutokset nousevat totaalisen itse-kieltäymyksen ja tuskan kautta?
Kehittyminen olisi siis todellista vasta jos tekisi todella "sairaasti" itseään vastaan?
Onko se edes mahdollista? Mitä se merkitsisi?
Ontuva es'merkki ---> Poltan itse tupakkaa ja teen sen rehellisesti nautinnolla. En siis miellä tuota tapaani itselleni vahingolliseksi. Tiedän kuitenkin että tapani tuhoaa luontoa ja ettei tupakointi ole hyväksi terveydelleni ja sen lisäksi se maksaa.
Totta kai se häiritsee myös muiden ihmisten elämää.
En silti katso tupakointini haittojen olevan niin merkittävät että ne voittaisivat henkilökohtaisen nautintoni, joten en katso olevan tarvetta lopettaa.
Jotta siis haluaisin lopettaa tupakoinnin tarvitsisin sellaisen sisäistyksen jossa tuolla nautinnolla olisi hyvin oleellinen merkitys onnessani jotta oleellista osa-tekijää vastaan edes kannattaisi vastustaa. Kun tuo nautinto olisi siis niin merkittävä että siitä heijastuisi myös niin suuri haitta, että reagoisin, olisi tuon ragoinnin oletettavasti merkittävä vielä suuremman hyödyn ja nautinnon muotoa. Mutta! Olisiko tässä mikään (sen lisäksi että tapa jäi pois)ajatuksellisesti/ideaalisti muuttunut?

Tai rakkaus?
Mitä hyötyä on rakkaudesta jos ajatellaan siitä olevan hyötyä?
Sanotaan "rakkaus ei etsi omaa etuaan".
No kenen etua se sitten etsii?
Mikä idea on yleensäkään sellaisessa josta ei hyödy itse?
Saako esimerkiksi he jotka hyötyvät sinun 'hyödyttömyydestäsi' (yrität rakastaa pyyteittä) siitä onnensa? Sillä jos he tietävät tilanteen voivatko olla onnellisia (koska rakkaus ei ole silloin enää pyyteetöntä)? Jos eivät tiedä rakkaudestasi (koska se on pyyteetöntä),, eivät saa siitä hyötyä? Miksi? Siksi että heitä mm. häiritsee epätietoisuus, feikin pelko, antaja, tai jopa itsensä taka-ajatukset, huono itsetunto j.n.e,,no tiedäthän ihmisluonnon?


Jäävätä itsensä itsekkyydestä?
Onko edes mahdollista esittää kysymyksiä joihin ei ole jo valmiita vastauksia?
Ja taas olemme siinä alku-asetelmassa jossa maailma on kuin "kupla" jonka ulkopuolelle ei voi nähdä ja päästä.

Lue lisää

Olen jo niin paljon luopunut tästä maailmasta, että en tietoisesti etsi mitään, ns. hyötyä. Minusta tämä aineellinen maailma on farssi johon pitää eläytyä, että voisi herkistyä ja siten kyetä kohtaamaan todellisen.
Elämä ohjaa kohti välttämätöntä. Kaikki kulkevat kohti Rakkautta kohtaamisten avulla. Itse koen olevani vielä kaukana koska elän pääasiassa ulkoisen tiedon ja ajatusteni avulla, en siis meditoi vaikka useita asioita oivallankin. Ilokseni kuitenkin olen havainnut, että olen lähestynyt herkistymistä. On valitettavaa, että joiltakin, etenkin pojilta suomalaisessa kulttuurissa kielletään herkistyminen, koska kyvyttömät vanhemmat pitävät sitä epämiehekkäänä. Jokainen vuodatettu kyynel vie lähemmäksi omaa päämäärää.
Olen keskustellut kanavan välityksellä erään mielestäni viisaan hengen kanssa. Hän sanoi työnsä olevan saattaa etsijä polun alkuun jonka jälkeen hänen työnsä tavallaan päättyy. Ja sen jälkeen etsijä joutuu itse kulkemaan polkunsa. Aina tietenkin voi pyytää apua jos tulee tenkkapoo, mutta ketään voi vaatia auttamaan.
En enää jatka tätä keskusteluketjua.

sj kirjoitti:

Olen jo niin paljon luopunut tästä maailmasta, että en tietoisesti etsi mitään, ns. hyötyä. Minusta tämä aineellinen maailma on farssi johon pitää eläytyä, että voisi herkistyä ja siten kyetä kohtaamaan todellisen.
Elämä ohjaa kohti välttämätöntä. Kaikki kulkevat kohti Rakkautta kohtaamisten avulla. Itse koen olevani vielä kaukana koska elän pääasiassa ulkoisen tiedon ja ajatusteni avulla, en siis meditoi vaikka useita asioita oivallankin. Ilokseni kuitenkin olen havainnut, että olen lähestynyt herkistymistä. On valitettavaa, että joiltakin, etenkin pojilta suomalaisessa kulttuurissa kielletään herkistyminen, koska kyvyttömät vanhemmat pitävät sitä epämiehekkäänä. Jokainen vuodatettu kyynel vie lähemmäksi omaa päämäärää.
Olen keskustellut kanavan välityksellä erään mielestäni viisaan hengen kanssa. Hän sanoi työnsä olevan saattaa etsijä polun alkuun jonka jälkeen hänen työnsä tavallaan päättyy. Ja sen jälkeen etsijä joutuu itse kulkemaan polkunsa. Aina tietenkin voi pyytää apua jos tulee tenkkapoo, mutta ketään voi vaatia auttamaan.
En enää jatka tätä keskusteluketjua.

Lue lisää

Sielun pitää kehittyä, ja mikä sielu todellisuudessa on
Eikö se ole se joka on turmellut neitseellisyydemme, johon meidän pitäisi palata
Sielu on se erillisyys joka pitää meidät vallassaan, ja on pahan kokemisesta syntynyt, tietämättämme, joka on tuo perisyntimme
Sielu kehittyy ja elää vain ihmisen kokemasta pelosta kärsimyksestä ja väkivaltaisuudesta, muuten sillä ei ole olemssaoloa
Kristin uskohan juuri kehittää sielua opeillaan, jotta tuo sielu ei kuolisi vaan pääsisi armon kautta taivaaseen, koska titävät, sielu alkujaan paha

Eikö pitäisi ymmärtää kaikki tämä, että sielu ei voi kehittää meitä täydellisyyteen, koska tuo täydellisyys on olemassa jo meillä, ja meidän tulee löytää vain siihen takaisin,sillä tuo täydellisyys odottaa kärsivällisesti, milloin tuo este poistuu sen ilmentymiseltä

kiitos elämälle

arjuuna kirjoitti:

Sielun pitää kehittyä, ja mikä sielu todellisuudessa on
Eikö se ole se joka on turmellut neitseellisyydemme, johon meidän pitäisi palata
Sielu on se erillisyys joka pitää meidät vallassaan, ja on pahan kokemisesta syntynyt, tietämättämme, joka on tuo perisyntimme
Sielu kehittyy ja elää vain ihmisen kokemasta pelosta kärsimyksestä ja väkivaltaisuudesta, muuten sillä ei ole olemssaoloa
Kristin uskohan juuri kehittää sielua opeillaan, jotta tuo sielu ei kuolisi vaan pääsisi armon kautta taivaaseen, koska titävät, sielu alkujaan paha

Eikö pitäisi ymmärtää kaikki tämä, että sielu ei voi kehittää meitä täydellisyyteen, koska tuo täydellisyys on olemassa jo meillä, ja meidän tulee löytää vain siihen takaisin,sillä tuo täydellisyys odottaa kärsivällisesti, milloin tuo este poistuu sen ilmentymiseltä

kiitos elämälle

Lue lisää

Käsitykseni mukaan elämän ja maailman luoja YKSILÖI jokaisen sielun omassa ykseydessään. Näin jos jätetään tässä yhteydessä pois, ns. joukkiosielut jotka eivät omaa yksilöllistä hermostorakennetta. Koska jumala yksilöi sielut omassa täydellisyydessään, (ykseys) niin kaiken järjen mukaan nämä yksilöidytkin ovat myös täydellisiä, mutta heikkoja sen edessä mitä ei todellisuudessa ole. Siksi ns. pahuus tai synti, miten sitä kutsutaankin, on täydellistä harhaa, josta voi vapautua vain elämällä tämä harha, siis kohtaamalla se avoimesti. Vasta kun havaitsee, että se kaikki onkin lumetta, ihminen on siitä vapaa. Tämä sama kuvio toteutuu myös arkielämässä. Ihmisellä ei ole mitään todellista pelättävää. Ihminen voi vapauta peloistaan kun toteaa tämän. Ei ole muuta todellisuutta kuin se joka on meidät luonut. Rakkaus on kaiken takana.