Rakkaudella Jörgen

Jörgen katsoi kysyjää tarkemmin, miehen piirteissä oli jotain tuttua. Samassa aivot yhdistivät ja tunnistivat. "ei jumalauta Timppa, ilmeisesti on turha kysyä miten menee, ei näytä menevän vahvasti", sanoi Jörgen. Mitään ymmärrettävää vastausta hän ei saanut. "mitä olet vetänyt", tivasi Jörgen. Tajuatko olevasi vaalien ennakkosuosikki puolueen keulakuva, et voi olla julkisesti kuolaava idiootti, joka haluaa maksaa kiiltävistä pillunkuvista?"
Timppa ja Jörgen olivat rämpineet yhdessä läpi tasapäistävän ja yksilön luovuuden latistavan peruskoulun.
Timppa oli aina ollut hieman pihalla. Koulun loppuvaiheessa Timppa löysi kuningas alkoholin, silloin lähtivät asiat täysin hallinnasta. Timpan onneksi hänellä oli kohtuullisen vaikutusvaltaiset vanhemmat, jotka pystyivät lakaisemaan ikäviä tosiasioita maton alle. Kun Jörgen katsoi miestä hän epäili, ettei viina enää riitänyt oli luultavasti siirrytty kemiallisen todellisuuden pariin.
"Niitä kuvia", toisteli Timppa. Ei se tajua mitään, mietti Jörgen. "kuvia on kämpillä, anna rahat, niin mennään hakemaan", sanoi Jörgen. Samanaikaisesti hän mietti mistä hankkisi tarvittavan materiaalin. Paikallisen R-kioskin aikuislehti valikoimista löytyisi varmasti jotain käyttökelpoista.

J kirjoitti:

Jörgen katsoi kysyjää tarkemmin, miehen piirteissä oli jotain tuttua. Samassa aivot yhdistivät ja tunnistivat. "ei jumalauta Timppa, ilmeisesti on turha kysyä miten menee, ei näytä menevän vahvasti", sanoi Jörgen. Mitään ymmärrettävää vastausta hän ei saanut. "mitä olet vetänyt", tivasi Jörgen. Tajuatko olevasi vaalien ennakkosuosikki puolueen keulakuva, et voi olla julkisesti kuolaava idiootti, joka haluaa maksaa kiiltävistä pillunkuvista?"
Timppa ja Jörgen olivat rämpineet yhdessä läpi tasapäistävän ja yksilön luovuuden latistavan peruskoulun.
Timppa oli aina ollut hieman pihalla. Koulun loppuvaiheessa Timppa löysi kuningas alkoholin, silloin lähtivät asiat täysin hallinnasta. Timpan onneksi hänellä oli kohtuullisen vaikutusvaltaiset vanhemmat, jotka pystyivät lakaisemaan ikäviä tosiasioita maton alle. Kun Jörgen katsoi miestä hän epäili, ettei viina enää riitänyt oli luultavasti siirrytty kemiallisen todellisuuden pariin.
"Niitä kuvia", toisteli Timppa. Ei se tajua mitään, mietti Jörgen. "kuvia on kämpillä, anna rahat, niin mennään hakemaan", sanoi Jörgen. Samanaikaisesti hän mietti mistä hankkisi tarvittavan materiaalin. Paikallisen R-kioskin aikuislehti valikoimista löytyisi varmasti jotain käyttökelpoista.

Lue lisää

”Odotas vähän, mä käyn hakemassa sätkätarpeita kiskalta”, Jörgen sanoi. Timppa jäi seisoskelemaan lumen peittämän tammen alle ja hän hyppi paikoillaan ja puhalteli paljaisiin käsiinsä katsellen samalla ympärilleen kuin jotakin uhkaavaa etsien.
”Mitäs sulle?” Kioskin myyjätär tiuskaisi sätkä suupielessään.
”Ratto. Ja uusin Jalmari. Löytyykö coctail-lehtiä menneiltä vuosikymmeniltä vielä?”
”Katsotaan”
Pulska myyjätär kumartui tiskin alle ja nousi kohta lehtinippu käsissään ja huokaili valkosipulia Jörgenin naamalle. ”Etuuskunnan pornoilta ja yleiset hässijäiset vuodelta -74 löytyy, sekä brutal dildoing in the goverment, muttei ainoatakaan coctailia.” Myyjätär sanoi ja paukautti pölisevän lehtinipun tiskille Jörgenin eteen.

Jörgen katseli tomun peittämää lehtikasaa edessään ja alkoi miettiä, olisiko tavara tarpeeksi kiinnostavaa Timpan mielestä. Mahtaisiko mies maksaa pimpsankuvista edes hänen ponnistuksiinsa uhrautuvan energian verran, vai valuisiko kaikki crediittiin tai debettiin ikuisiksi ajoiksi? Juuri kun Jörgen kaivoi pers’taskustaan lompakkoaan ja läjäytti sen tiskille myyjättären eteen, että pätäkkätä kyllä oli – meiningillä, kumma myyjä ojensi kätensä ulos ja karisti sätkän tuhkaa luukusta Jörgenin jalkojen eteen. Sitten äkkiarvaamatta nainen tarttui Jörgenin hentoon ranteeseen kauhealla kourallaan ja tempaisi miehen aivan kasvojensa eteen.
”Kuule, tuo Timppa ei tuolla ole Timppa, vaan hän on Pimppa!” Nainen supatti Jörgenin vasempaan korvaan märästi. ”Eikä todellisuus ole todellakaan sitä, mitä luulet!”
Jörgen parahti ja yritti vetäytyä kioskin ahtaasta luukusta taaemmas, mutta roteva muija oli liian voimakas. ”Kun suomi hävisi sodan ja tänne tuli uudet herrat naapurista, niin luulitko sinä että he pakkasivat kimpsunsa ja kampsunsa sekä balalaikkansa jossakin vaiheessa seitkyt – lukua ja huusivat että morjensta! Te pärjäätte nyt, mutta meidän on mentävä nyt kun moottoritie on vielä kuuma!?”
”Ehei! Ei sitten sinne päinkään!”, myyjä jatkoi.
”AAargh! Hullu muija! Päästä irti!”, Jörgen huusi ja tempoi käpäläänsä irti kauheasta puristuksesta.
”Tuo mies on oikeasti Jyrki, hän on vain tekeytynyt Timpaksi, mutta on silti kauhea ja kuuluisa…Pimppa!”
”Täh?”
”Punainen Pimppa hän on, ja hänen kämmenessään on vankiloiden tatuointeja Vladivostokista ja kurskista sekä kaukaa Kalinin kaupungista! Hän ostelee mielellään lenkkitossuja sekä korkeasarvisia mottoripyöriä, mutta siinä ei ole vielä kaikki mitä tiedän!”
”Saatanan hullu, mitä sä oikein solkkaat?” Jörgen vaikeroi.
Punainen täplä vaelsi täristen kioskin ikkunan lasissa ja hakeutui viimein myyjättären silmien yläpuolelle. Sitten se kohdistui lihapiirakoiden höyrykeittimeen ja vakautui.
”Poff!” Yhdeksäntoista gramman uraani-lyijyluoti heitti höyrykeittimen kannen auki ja lörtsykät lentelivät pitkin kioskin seiniä. Kioskin myyjä kiljaisi ja päästi samassa irti kauhean otteensa Jörgenin ranteesta, Jörgen syöksyi lumen peittämien sypressien varjoon pakoon.

M.F. kirjoitti:

”Odotas vähän, mä käyn hakemassa sätkätarpeita kiskalta”, Jörgen sanoi. Timppa jäi seisoskelemaan lumen peittämän tammen alle ja hän hyppi paikoillaan ja puhalteli paljaisiin käsiinsä katsellen samalla ympärilleen kuin jotakin uhkaavaa etsien.
”Mitäs sulle?” Kioskin myyjätär tiuskaisi sätkä suupielessään.
”Ratto. Ja uusin Jalmari. Löytyykö coctail-lehtiä menneiltä vuosikymmeniltä vielä?”
”Katsotaan”
Pulska myyjätär kumartui tiskin alle ja nousi kohta lehtinippu käsissään ja huokaili valkosipulia Jörgenin naamalle. ”Etuuskunnan pornoilta ja yleiset hässijäiset vuodelta -74 löytyy, sekä brutal dildoing in the goverment, muttei ainoatakaan coctailia.” Myyjätär sanoi ja paukautti pölisevän lehtinipun tiskille Jörgenin eteen.

Jörgen katseli tomun peittämää lehtikasaa edessään ja alkoi miettiä, olisiko tavara tarpeeksi kiinnostavaa Timpan mielestä. Mahtaisiko mies maksaa pimpsankuvista edes hänen ponnistuksiinsa uhrautuvan energian verran, vai valuisiko kaikki crediittiin tai debettiin ikuisiksi ajoiksi? Juuri kun Jörgen kaivoi pers’taskustaan lompakkoaan ja läjäytti sen tiskille myyjättären eteen, että pätäkkätä kyllä oli – meiningillä, kumma myyjä ojensi kätensä ulos ja karisti sätkän tuhkaa luukusta Jörgenin jalkojen eteen. Sitten äkkiarvaamatta nainen tarttui Jörgenin hentoon ranteeseen kauhealla kourallaan ja tempaisi miehen aivan kasvojensa eteen.
”Kuule, tuo Timppa ei tuolla ole Timppa, vaan hän on Pimppa!” Nainen supatti Jörgenin vasempaan korvaan märästi. ”Eikä todellisuus ole todellakaan sitä, mitä luulet!”
Jörgen parahti ja yritti vetäytyä kioskin ahtaasta luukusta taaemmas, mutta roteva muija oli liian voimakas. ”Kun suomi hävisi sodan ja tänne tuli uudet herrat naapurista, niin luulitko sinä että he pakkasivat kimpsunsa ja kampsunsa sekä balalaikkansa jossakin vaiheessa seitkyt – lukua ja huusivat että morjensta! Te pärjäätte nyt, mutta meidän on mentävä nyt kun moottoritie on vielä kuuma!?”
”Ehei! Ei sitten sinne päinkään!”, myyjä jatkoi.
”AAargh! Hullu muija! Päästä irti!”, Jörgen huusi ja tempoi käpäläänsä irti kauheasta puristuksesta.
”Tuo mies on oikeasti Jyrki, hän on vain tekeytynyt Timpaksi, mutta on silti kauhea ja kuuluisa…Pimppa!”
”Täh?”
”Punainen Pimppa hän on, ja hänen kämmenessään on vankiloiden tatuointeja Vladivostokista ja kurskista sekä kaukaa Kalinin kaupungista! Hän ostelee mielellään lenkkitossuja sekä korkeasarvisia mottoripyöriä, mutta siinä ei ole vielä kaikki mitä tiedän!”
”Saatanan hullu, mitä sä oikein solkkaat?” Jörgen vaikeroi.
Punainen täplä vaelsi täristen kioskin ikkunan lasissa ja hakeutui viimein myyjättären silmien yläpuolelle. Sitten se kohdistui lihapiirakoiden höyrykeittimeen ja vakautui.
”Poff!” Yhdeksäntoista gramman uraani-lyijyluoti heitti höyrykeittimen kannen auki ja lörtsykät lentelivät pitkin kioskin seiniä. Kioskin myyjä kiljaisi ja päästi samassa irti kauhean otteensa Jörgenin ranteesta, Jörgen syöksyi lumen peittämien sypressien varjoon pakoon.

Lue lisää

Aika matoi ja Jörgenin alkoi tulla kylmä lumisten sypressien alla vimmatusta onanoinnista huolimatta.

Viereinen nakkikioski loimotti kuumaa uraanin vihreää hehkuaan ja Jörgenin ihoa kirveli, mutta irtoilevia hampaitaan yhteen purren hän kyyhötti yhä hiiren hiljaa oksien takana vapisten ja itseään vatkaten. Sitten kesken sen kaiken leikin, saapui musta auto renkaat ulvoen lumen peittämällä Helsinki-Nevski prospektille, jolta kaikki siviililiikenne pysytteli visusti ja viisaasti poissa. Jörgen hengitti suunsa kautta ja varoi nenänsä räkäistä turinaa, mutta jatkoi silti vaivihkaa toimiaan. Oikealta palavan kioskin suunnalta kuului myyjättären tukahtuneita, vaimeita voihkaisuja kun tämä ryömi kauemmas kioskin liekeistä lihapiirakoiden ja jallujen sekä ketsupin peittämänä huutaen samalla jotakin sekavaa, mutta mustan Mercedes-Voroshilovin takapenkiltä ulos kadulle astuva, turkisten peittämä olento ei näyttänyt edes huomaavan myyjätärtä millään tavoin.

”Et tainnut saada kohdetta kuitenkaan? Saatkohan milloinkaan, ihmettelen vain.”

”Rouva suur-kanisteri!” Pimppa huudahti ja laittoi mustan äänenvaimentimella varustetun Nagant- Mosinin takaisin jousitoimiseen kainalokoteloonsa. Nappaskenkien kannat napsahtivat äänekkäästi yhteen ja Pimppa jäykistyi luonnolliseen asentoonsa.

”Tiesitkö että Koillis-Siperiassa on tälläkin hetkellä neljäkymmentäkolme astetta pakkasta? Se on oikeastaan sellainen vakiotila siellä, melkeinpä vuotuinen keskilämpö. Mieleeni tuli, että ethän vain halua sinne takaisin? Takaisin entisten tovereidesi luo niihin häkkeihin joiden alta läpi verkkopohjan puhaltaa kylmä tuuli kuin jossakin turkistarhassa?”, nainen sanoi kultaista imukettaan purren, katsellen samalla ylös pakkastaivaalle.

Samassa alkoi tapahtua.

”Aaahr!” Läheisten sypressien oksat antoivat periksi lumitaakan alla kuin laukeavat jouset ja pölisevien oksien alta paljastui lymyilevä Jörgen kauhea xxx kourassaan. Hänen edessään lojui avattuja lehtinippuja ja Jörgenin suu puuskutti höyrypilviä kuin veturin piipusta ulos jäätävään pakkaseen, silmänsä katsoivat eteen lasittuneina ja mitään näkemättöminä.

”Iiii-iih!” Turkiksiin pukeutunut nainen huusi kasvojaan vimmaisena pyyhkien ja jalkojaan polkien. Jotain kummaa ja kuumaa oli lentänyt hänen punatuille huulilleen oksien takaa ja kultainen imuke tipahti sihahtaen hankeen. Kauempana Jörgen nosteli housujaan ylös äänekkäästi kiroillen ja pisti sitten juoksuksi. Notkeasti hän loikkasi ulos palavasta kioskista ryömineen myyjättären ja jatkoi juoksuaan pitkin Helsinki-Nevski prospektia, aitojen yli, kadoten pian monikerroksisten slummien edustoilla vaeltavien harmaiden massojen ja tynnyritulien joukkoon.

Nakkikioskin luona Pimppa tähtäsi vielä hetken juoksevan Jörgenin yhä pienenevään maaliin, mutta laittoi pian aseensa takaisin kainalokoteloon hammastaan purren. Hänen käsivarsilleen pyörtynyt nainen haittasi tähtäystä ja tämän huokailut kuulostivat Pimpan korvissa jotenkin …luonnottomilta.
Parrakas ja pitkäripsinen auton kuljettaja tyylikkäässä univormussaan vinkkasi silmäänsä Pimpalle ja hymyili.

M.F. kirjoitti:

Aika matoi ja Jörgenin alkoi tulla kylmä lumisten sypressien alla vimmatusta onanoinnista huolimatta.

Viereinen nakkikioski loimotti kuumaa uraanin vihreää hehkuaan ja Jörgenin ihoa kirveli, mutta irtoilevia hampaitaan yhteen purren hän kyyhötti yhä hiiren hiljaa oksien takana vapisten ja itseään vatkaten. Sitten kesken sen kaiken leikin, saapui musta auto renkaat ulvoen lumen peittämällä Helsinki-Nevski prospektille, jolta kaikki siviililiikenne pysytteli visusti ja viisaasti poissa. Jörgen hengitti suunsa kautta ja varoi nenänsä räkäistä turinaa, mutta jatkoi silti vaivihkaa toimiaan. Oikealta palavan kioskin suunnalta kuului myyjättären tukahtuneita, vaimeita voihkaisuja kun tämä ryömi kauemmas kioskin liekeistä lihapiirakoiden ja jallujen sekä ketsupin peittämänä huutaen samalla jotakin sekavaa, mutta mustan Mercedes-Voroshilovin takapenkiltä ulos kadulle astuva, turkisten peittämä olento ei näyttänyt edes huomaavan myyjätärtä millään tavoin.

”Et tainnut saada kohdetta kuitenkaan? Saatkohan milloinkaan, ihmettelen vain.”

”Rouva suur-kanisteri!” Pimppa huudahti ja laittoi mustan äänenvaimentimella varustetun Nagant- Mosinin takaisin jousitoimiseen kainalokoteloonsa. Nappaskenkien kannat napsahtivat äänekkäästi yhteen ja Pimppa jäykistyi luonnolliseen asentoonsa.

”Tiesitkö että Koillis-Siperiassa on tälläkin hetkellä neljäkymmentäkolme astetta pakkasta? Se on oikeastaan sellainen vakiotila siellä, melkeinpä vuotuinen keskilämpö. Mieleeni tuli, että ethän vain halua sinne takaisin? Takaisin entisten tovereidesi luo niihin häkkeihin joiden alta läpi verkkopohjan puhaltaa kylmä tuuli kuin jossakin turkistarhassa?”, nainen sanoi kultaista imukettaan purren, katsellen samalla ylös pakkastaivaalle.

Samassa alkoi tapahtua.

”Aaahr!” Läheisten sypressien oksat antoivat periksi lumitaakan alla kuin laukeavat jouset ja pölisevien oksien alta paljastui lymyilevä Jörgen kauhea xxx kourassaan. Hänen edessään lojui avattuja lehtinippuja ja Jörgenin suu puuskutti höyrypilviä kuin veturin piipusta ulos jäätävään pakkaseen, silmänsä katsoivat eteen lasittuneina ja mitään näkemättöminä.

”Iiii-iih!” Turkiksiin pukeutunut nainen huusi kasvojaan vimmaisena pyyhkien ja jalkojaan polkien. Jotain kummaa ja kuumaa oli lentänyt hänen punatuille huulilleen oksien takaa ja kultainen imuke tipahti sihahtaen hankeen. Kauempana Jörgen nosteli housujaan ylös äänekkäästi kiroillen ja pisti sitten juoksuksi. Notkeasti hän loikkasi ulos palavasta kioskista ryömineen myyjättären ja jatkoi juoksuaan pitkin Helsinki-Nevski prospektia, aitojen yli, kadoten pian monikerroksisten slummien edustoilla vaeltavien harmaiden massojen ja tynnyritulien joukkoon.

Nakkikioskin luona Pimppa tähtäsi vielä hetken juoksevan Jörgenin yhä pienenevään maaliin, mutta laittoi pian aseensa takaisin kainalokoteloon hammastaan purren. Hänen käsivarsilleen pyörtynyt nainen haittasi tähtäystä ja tämän huokailut kuulostivat Pimpan korvissa jotenkin …luonnottomilta.
Parrakas ja pitkäripsinen auton kuljettaja tyylikkäässä univormussaan vinkkasi silmäänsä Pimpalle ja hymyili.

Lue lisää

”siis toi pyssy jotenkin niinku…oih!..se pukee sua sillai todella, kai sä tajuut niinku? ”, Autonkuljettaja sopotti avonaisesta ikkunasta Pimpalle, punakoita huuliaan suipistellen.
”Turpa kii! Nyt ajat keskustaan ja pysyt hiljaa”, Pimppa murisi ja tunki samalla pyörtyneen naisen takapenkille.
”Ihguu! Onks tää joku takaa-ajo tai jotain?”

Pimppa hyppäsi auton etupenkille ja vaihtoi Nagant-Mosiniin täyden lippaan, sitten hän sujautti aseen kainalokoteloon, takin rinnassa olevan puoluemerkin kohdalle. Kuljettaja vilkaisi muutaman kerran Pimpan totisia kasvoja, muttei uskaltanut sanoa ääneen mitä hänen mielessään liikkui. Auto kiisi pitkin erikoiskaistaa ja kaistalle eksyneet, vastaan kiitävät paloautot ja ambulanssi väistelivät lumisiin penkkoihin murisevan puolueauton tunnusten edestä. Pimpan jännittynyt keho alkoi nyt rentoutua auton lämmössä ja jostakin kumman syystä hänen mieleensä tuli kaukainen menneisyys, kuin sumuinen uni.

Uus-Molshevismin kirkon kolme tornia hävisivät harmaiden pilvien sekaan, ja katedraalin edestä nousi ilmaan sankka ja mustanpuhuva lintuparvi. Ilma oli jähmeää ja Pimppa liikkui kuin näkymättömässä, melkein kohmeisessa jäässä ja jostain torin laidalta kuului vaimeana kummaa musiikkia. Aivan kuin joku olisi veivannut posetiivia torin laidalla.
Pimppa oli jäänyt hieman jälkeen kaaderitovereistaan ja hermostuneena hän kiihdytti askeltensa tahtia saadakseen joukon kiinni, mutta ilma oli liian venyvää ja samalla lujaa. Oli liian helppoa syyllistyä kahdeksannen pykälän kolmanteen momenttiin jos jäi jälkeen, tai jopa joihinkin vieläkin pahempiin asioihin, mutta pimppa kyllä tiesi, että myös paljon annettiin anteeksi jos vain oli todisteita yrittämisestä. Viisaat isät ja uusio-Kaani yhdessä totaalisen äidin kanssa, kaikki he suuressa älyssään saattoivat hymyillä laupeina lauman mustalle lampaalle, jos niin jostakin syystä tahtoivat. Mutta Pimppa tiesi senkin, ettei onneaan ole hyvä venyttää liiaksi ja kiristi vieläkin vauhtiaan.

Kellot kumahtelivat pilvien seasta alakuloisina ja laiskat naakat parveilivat tornien ympärillä ylistystään laulaen, niin kuin aina. Äkkiä Pimppa tajusi että hänen vasemman kenkänsä nauhat olivat auenneet. Kaaderitoverit astelivat silti tasatahtia kohden kirkon valtavaa ovea ja välimatka kasvoi, eikä heistä yksikään huomannut jälkeen jäänyttä toveriaan. Kellot kumahtelivat tuomion julistustaan taakse jäävälle Pimpalle joka kädet vavisten yritti solmia kenkänsä nauhoja, mutta ne olivat kuin liukkaita, luikertelevia matoja. Konfirmaatiotilaisuus alkoi aivan näillä hetkillä, Pimppa ajatteli hätääntyneenä, ja yritti samalla nähdä korkeuksissa leijuvan tuomionkellon vanhanaikaisen minuuttiviisarin kiinankielisen hiushajusteen mainoksen yllä. Se oli jo melkein kahdentoista kohdalla ja aika oli kaikkien todennäköisyyksien mukaan loppu, tekipä hän mitä tahansa.

M.F. kirjoitti:

”siis toi pyssy jotenkin niinku…oih!..se pukee sua sillai todella, kai sä tajuut niinku? ”, Autonkuljettaja sopotti avonaisesta ikkunasta Pimpalle, punakoita huuliaan suipistellen.
”Turpa kii! Nyt ajat keskustaan ja pysyt hiljaa”, Pimppa murisi ja tunki samalla pyörtyneen naisen takapenkille.
”Ihguu! Onks tää joku takaa-ajo tai jotain?”

Pimppa hyppäsi auton etupenkille ja vaihtoi Nagant-Mosiniin täyden lippaan, sitten hän sujautti aseen kainalokoteloon, takin rinnassa olevan puoluemerkin kohdalle. Kuljettaja vilkaisi muutaman kerran Pimpan totisia kasvoja, muttei uskaltanut sanoa ääneen mitä hänen mielessään liikkui. Auto kiisi pitkin erikoiskaistaa ja kaistalle eksyneet, vastaan kiitävät paloautot ja ambulanssi väistelivät lumisiin penkkoihin murisevan puolueauton tunnusten edestä. Pimpan jännittynyt keho alkoi nyt rentoutua auton lämmössä ja jostakin kumman syystä hänen mieleensä tuli kaukainen menneisyys, kuin sumuinen uni.

Uus-Molshevismin kirkon kolme tornia hävisivät harmaiden pilvien sekaan, ja katedraalin edestä nousi ilmaan sankka ja mustanpuhuva lintuparvi. Ilma oli jähmeää ja Pimppa liikkui kuin näkymättömässä, melkein kohmeisessa jäässä ja jostain torin laidalta kuului vaimeana kummaa musiikkia. Aivan kuin joku olisi veivannut posetiivia torin laidalla.
Pimppa oli jäänyt hieman jälkeen kaaderitovereistaan ja hermostuneena hän kiihdytti askeltensa tahtia saadakseen joukon kiinni, mutta ilma oli liian venyvää ja samalla lujaa. Oli liian helppoa syyllistyä kahdeksannen pykälän kolmanteen momenttiin jos jäi jälkeen, tai jopa joihinkin vieläkin pahempiin asioihin, mutta pimppa kyllä tiesi, että myös paljon annettiin anteeksi jos vain oli todisteita yrittämisestä. Viisaat isät ja uusio-Kaani yhdessä totaalisen äidin kanssa, kaikki he suuressa älyssään saattoivat hymyillä laupeina lauman mustalle lampaalle, jos niin jostakin syystä tahtoivat. Mutta Pimppa tiesi senkin, ettei onneaan ole hyvä venyttää liiaksi ja kiristi vieläkin vauhtiaan.

Kellot kumahtelivat pilvien seasta alakuloisina ja laiskat naakat parveilivat tornien ympärillä ylistystään laulaen, niin kuin aina. Äkkiä Pimppa tajusi että hänen vasemman kenkänsä nauhat olivat auenneet. Kaaderitoverit astelivat silti tasatahtia kohden kirkon valtavaa ovea ja välimatka kasvoi, eikä heistä yksikään huomannut jälkeen jäänyttä toveriaan. Kellot kumahtelivat tuomion julistustaan taakse jäävälle Pimpalle joka kädet vavisten yritti solmia kenkänsä nauhoja, mutta ne olivat kuin liukkaita, luikertelevia matoja. Konfirmaatiotilaisuus alkoi aivan näillä hetkillä, Pimppa ajatteli hätääntyneenä, ja yritti samalla nähdä korkeuksissa leijuvan tuomionkellon vanhanaikaisen minuuttiviisarin kiinankielisen hiushajusteen mainoksen yllä. Se oli jo melkein kahdentoista kohdalla ja aika oli kaikkien todennäköisyyksien mukaan loppu, tekipä hän mitä tahansa.

Lue lisää

Kädet luovuttivat ja kämmenet koskettivat pihan kuumaa, lämmitettyä asfalttia ja Pimpan foliolla vuorattu upseerinsuikka tipahti hänen päästään lämmitetylle, sulalle pihalle. Samassa hänen jaloistaan ja käsistään hävisi kaikki voima, mieli lipui omia latujaan ja katseli sisään hänen huutavaan mieleensä. Henkeään haukkoen Pimppa vajosi lämpöisen asfaltin syleilyyn ja elämä alkoi kulkea filminauhana hänen silmissään. Hänen äitinsä katsoi poikaansa jostakin kaukaisuudesta suru silmissään, ryysyjen keskeltä ahtaan ja meluisan yksiönsä keittiöpöydän ääreltä -joka peittyi lukuisista ja monivärisistä pilleripurkeista -edessään globaalien pankkisäätiöiden asunnon haltuunottoilmoitus. Asunnon, jonka eteen äiti oli koko ikänsä raatanut margariini- ja muovihybridi-osastolla monia vuoroja tehden. Mutta entäpä isä! Hän laski väsyneenä päänsä leirin lavereilla kylmästä hytisten, nyt jo kaiken toivonsa menettäneenä. Isän epätoivo oli pohjatonta, poikansa petoksen aiheuttamaa. Laiha käsi puristi vavisten nyrkissään kuivan korpunpalan tomuksi jossakin pimeässä, arktisessa kaukaisuudessa. Korppu, joka olisi ollut elintärkeä ravintoannos niissä olosuhteissa, valuikin nyt saastaiselle lattialle täiden ja luteiden joukkoon jonne poikakin olisi kuulunut.
Jäljellä oli vain yksi keino sovitukseen, Pimppa ajatteli hytisten ja katseli samalla kasvojensa alle muodostuvaa kirkasta kyynellammikkoa nyt jo kirkkain silmin.
Kello löi viimeisen kerran ja naakat levittelivät siipiään ja laskeutuivat alemmas ilkkumaan Pimppaa joukolla. Ne laskeutuivat hänen ympärilleen ja raakkuivat ja viuhtoivat siivillään.
”Syyllisyys ei ole pahinta, mikä lihaasi on pesiytynyt syntymässäsi, mutta että ajatusrikoskin vielä?”, karhea ääni sanoi.
Pimppa teki kädellään voimattoman eleen hätistääkseen ilkeät naakat päänsä ympäriltä, mutta käsi osui tyhjään, kauhea ääni ei silti hävinnyt minnekään.
”Ne ovat kuin laki. Se leijailee kaikkialla, eikä silti ole täällä missään mihin voisit siihen tarrata ja ehkä ravistaa. Mutta se on, ja se on kuitenkin alati olevaisena ja pysyvänä, kulkien sinuun ja sinusta ulos hengityksesi mukana niin kuin kaikkien luotujen aineenvaihdunnassa! Mutta että erottaa siitä sen soinnun kulloisessakin tapauksessa, mukaan lukien joitakin vaikkapa vain toisarvoisiakin seikkoja – joilla ei pitäisi olla kokonaisuuden kanssa yhtään mitään tekemistä – tekee siitä lopulta…”
Pimppa nosti päänsä ylös asfaltista ja katsoi ylös puhujaan. Syvä ymmärryksen aalto väreili hänen kyyneleisillä kasvoillaan ja pilvien väliin oli syntynyt rako, josta aurinko loisti lämpimänä. Naakat olivat tiessään ja voipunut mies laskeutui takaisin lämpöisen asfaltin hellään huomaan. Hänen kasvojensa edessä loistivat puhtoiset damaskit ja niiden varressa kiilsi puolueen kultainen solki.
”Siitä täytyy siis tulla…” Ääni jatkoi.
”…Rati-riti-rallaa! Siitä kaikesta tulee RATI-RITI-RALLAA!” Pimppa huusi äkkiä ylös taivaalle käsiään kohden korkeuksia ojennellen.
”Aivan oikein, poikaseni. Sinä näit valon, mutta katsoitko sinä siihen vai…katsoiko se sinuun?”

Kuumalla asfaltilla ei ollutkaan enää damaskeja, mutta niiden tilalla oli mustasilmäinen, pöyheä naakka tai korppi, jonka nokassa oli hopeareunainen käyntikortti. Pimppa nousi henkeään haukkoen polvilleen ja ojensi kätensä kohden korttia uskomatta silmiään. Paperi oli kielletty kolmekymmentä vuotta sitten, mutta nyt hänen edessään oli sitä! Lintu levitti siipensä ja pudotti kortin, sitten se raakaisi ja lehahti lentoon kohden kirkon tornia. Pimppa kuivasi silmänsä kaaderin vormun hihaan ja kohdisti katseensa kortin kultaisiin kirjaimiin. Sen yläkulmassa

”Perillä ollaan! Vehreyden ja kaiken uusio-koulutuskeskuksen edessä, kilpailukyvyn voiton torilla! Kuljettaja huikkasi ja jarrutti äkäisenä kuin olisi pamauttanut päin tiiliseinää. Pimppa heräsi ja notkahti vasten mega-turvapantaa; se työnsi alko-sondin automaattisesti hänen suuhunsa ja teki samalla ohimoskannauksen.

M.F. kirjoitti:

Kädet luovuttivat ja kämmenet koskettivat pihan kuumaa, lämmitettyä asfalttia ja Pimpan foliolla vuorattu upseerinsuikka tipahti hänen päästään lämmitetylle, sulalle pihalle. Samassa hänen jaloistaan ja käsistään hävisi kaikki voima, mieli lipui omia latujaan ja katseli sisään hänen huutavaan mieleensä. Henkeään haukkoen Pimppa vajosi lämpöisen asfaltin syleilyyn ja elämä alkoi kulkea filminauhana hänen silmissään. Hänen äitinsä katsoi poikaansa jostakin kaukaisuudesta suru silmissään, ryysyjen keskeltä ahtaan ja meluisan yksiönsä keittiöpöydän ääreltä -joka peittyi lukuisista ja monivärisistä pilleripurkeista -edessään globaalien pankkisäätiöiden asunnon haltuunottoilmoitus. Asunnon, jonka eteen äiti oli koko ikänsä raatanut margariini- ja muovihybridi-osastolla monia vuoroja tehden. Mutta entäpä isä! Hän laski väsyneenä päänsä leirin lavereilla kylmästä hytisten, nyt jo kaiken toivonsa menettäneenä. Isän epätoivo oli pohjatonta, poikansa petoksen aiheuttamaa. Laiha käsi puristi vavisten nyrkissään kuivan korpunpalan tomuksi jossakin pimeässä, arktisessa kaukaisuudessa. Korppu, joka olisi ollut elintärkeä ravintoannos niissä olosuhteissa, valuikin nyt saastaiselle lattialle täiden ja luteiden joukkoon jonne poikakin olisi kuulunut.
Jäljellä oli vain yksi keino sovitukseen, Pimppa ajatteli hytisten ja katseli samalla kasvojensa alle muodostuvaa kirkasta kyynellammikkoa nyt jo kirkkain silmin.
Kello löi viimeisen kerran ja naakat levittelivät siipiään ja laskeutuivat alemmas ilkkumaan Pimppaa joukolla. Ne laskeutuivat hänen ympärilleen ja raakkuivat ja viuhtoivat siivillään.
”Syyllisyys ei ole pahinta, mikä lihaasi on pesiytynyt syntymässäsi, mutta että ajatusrikoskin vielä?”, karhea ääni sanoi.
Pimppa teki kädellään voimattoman eleen hätistääkseen ilkeät naakat päänsä ympäriltä, mutta käsi osui tyhjään, kauhea ääni ei silti hävinnyt minnekään.
”Ne ovat kuin laki. Se leijailee kaikkialla, eikä silti ole täällä missään mihin voisit siihen tarrata ja ehkä ravistaa. Mutta se on, ja se on kuitenkin alati olevaisena ja pysyvänä, kulkien sinuun ja sinusta ulos hengityksesi mukana niin kuin kaikkien luotujen aineenvaihdunnassa! Mutta että erottaa siitä sen soinnun kulloisessakin tapauksessa, mukaan lukien joitakin vaikkapa vain toisarvoisiakin seikkoja – joilla ei pitäisi olla kokonaisuuden kanssa yhtään mitään tekemistä – tekee siitä lopulta…”
Pimppa nosti päänsä ylös asfaltista ja katsoi ylös puhujaan. Syvä ymmärryksen aalto väreili hänen kyyneleisillä kasvoillaan ja pilvien väliin oli syntynyt rako, josta aurinko loisti lämpimänä. Naakat olivat tiessään ja voipunut mies laskeutui takaisin lämpöisen asfaltin hellään huomaan. Hänen kasvojensa edessä loistivat puhtoiset damaskit ja niiden varressa kiilsi puolueen kultainen solki.
”Siitä täytyy siis tulla…” Ääni jatkoi.
”…Rati-riti-rallaa! Siitä kaikesta tulee RATI-RITI-RALLAA!” Pimppa huusi äkkiä ylös taivaalle käsiään kohden korkeuksia ojennellen.
”Aivan oikein, poikaseni. Sinä näit valon, mutta katsoitko sinä siihen vai…katsoiko se sinuun?”

Kuumalla asfaltilla ei ollutkaan enää damaskeja, mutta niiden tilalla oli mustasilmäinen, pöyheä naakka tai korppi, jonka nokassa oli hopeareunainen käyntikortti. Pimppa nousi henkeään haukkoen polvilleen ja ojensi kätensä kohden korttia uskomatta silmiään. Paperi oli kielletty kolmekymmentä vuotta sitten, mutta nyt hänen edessään oli sitä! Lintu levitti siipensä ja pudotti kortin, sitten se raakaisi ja lehahti lentoon kohden kirkon tornia. Pimppa kuivasi silmänsä kaaderin vormun hihaan ja kohdisti katseensa kortin kultaisiin kirjaimiin. Sen yläkulmassa

”Perillä ollaan! Vehreyden ja kaiken uusio-koulutuskeskuksen edessä, kilpailukyvyn voiton torilla! Kuljettaja huikkasi ja jarrutti äkäisenä kuin olisi pamauttanut päin tiiliseinää. Pimppa heräsi ja notkahti vasten mega-turvapantaa; se työnsi alko-sondin automaattisesti hänen suuhunsa ja teki samalla ohimoskannauksen.

Lue lisää

”Perkeles!”
P.Imppa tempaisi härpäkkeet suustaan ja tempaisi valtavan nyrkkinsä auton kojelautaan niin että jysähti. Digitaalit ja johdonpätkät lentelivät auton sisällä ja Imppa puhisi ja tuhisi alta kulmiensa tuulilasin läpi katsellen, miettien kuumeisesti mihin Jörgen pakenisi. Alkuun naisellinen koneen ääni oli muuttunut nyt matalaksi, hitaaksi bassoksi ja se jatkoi mölötystään jalkatilassa: ”Kräts!…Aivokuoren väärinajattelu -osioissa negatiivisia tunnelatauksia yhteensä kriik!…tarkistus estetty. Narkoottisille yhdisteille altistuneiden välittäjäaineiden aktiivisuus…nolla, tosin havaittu voimakasta kahviriippuvuutta. Alk-oho-lin osuus aivomassasta reilusti yli sa..krrrr. Tsap!”

Autonkuljettaja nieleskeli ilmaa ja yritti olla katsomatta vieressään istuvaa ja tuhisevaa häränniskaa, sitten hän alkoi vihellellä hiljalleen suosittua ”F-frendien” tunnussävelmää, jota tuli nykyisin joka tuutista, erityisesti pakollisten uutisten ja urheilukisojen alla. Sävelmässä oli jotakin syvää ihqua, joka rauhoitti häntä aina, mutta nyt kaikki se ei auttanut ollenkaan.

”Hei, älä viitsi riehua tollei! Toi ei oo ihquu, ei sitten yhtään! Sitä paitsi mä oon
toisella kuukaudella, eikä mua saa järkyttää”, kuski sanoi ääni väristen.

”Ihquu? Lähetä lasku ministeriöön, ajatusrikollisuuden osastolle”, Imppa murahti samalla povitaskuaan kaivellen.
Nostaessaan hopeoidun taskumattinsa huulilleen, Imppa mietti hetken miksei ollut osunut Jörgeniin nakkikiskan luona, mutta erityisesti hän askaroi äskeisessä kauhean unensa kimpussa. Hän ollut oikeastaan varma, etteikö jotakin sellaista ollut aikoinaan tapahtunutkin. Ottaessaan toisen kulauksen hän muisti jotakin siihen liittyvää, mutta se karkasi yhtä äkkiä kuin oli tullutkin, vain häivähdys, haalea muisto välähti joissakin synapseissa.

Äiti ja isä.

”Tsup – tsup – tsup!” Kuljettaja suitsutti kasvoilleen piskuisesta kristallipullosta punervaa hajustetta samalla häikäisysuojan peilistä itseään katsellen ja partaansa sukien. Kuminen ilmapumppu, jota puristelemalla sai hajusteen virtaamaan, muodostui kahdesta karvaisesta pallukasta. Pullon kyljessä irvisti ikuista hymyään superjulkkis Piia N-Oral, rehevänä ja avoinna, totaalisen sheivattuna.

”Iih! Mä sitten rakastan tätä tuoksua! Toivottavasti mun pikkuiseni ei tykkää pahaa tästä, onkohan tää muuten testattu? Kuljettaja huokaili ja taputteli sitten hellästi massuaan.

P. Imppa vilkaisi kuljettajaa ja viheltely ja supsuttelu katkesivat äkisti. Juuri kun Imppa aukaisi oven ja vyörähti ulos saastan peittämälle kadulle yskien ja kakoen, takapenkiltä kuului liikehdintää ja hiljaisia voihkaisuja. Rouva Suur-kanisteri oli herännyt ja katseli hätääntyneenä ympärilleen vihasta vääristynein, sotkuisin kasvoin. Imppa noukki nopeasti maahan pudonneen taskumattinsa ja sujautti sen povitaskuunsa, sitten hän viritti seuranta-vaistonsa Jörgenin taajuudelle ja vilkaisi vielä kerran nyt jo kuljettajalle kiljuvaa naista sivuikkunasta ja naurahti: toden totta, Jörgen oli saanut napakympin, se retale!