Ihana synnytys!

Sori vaan, mutta selvästikään kyseessä ei ollut mikään "orgastinen" synnytys. Kipulääkkeitä tosiaan on nykyään hyviä, ja esimerkiksi minun lähipiirissäni tuon tyyppisiä synnytyksiä on useita. Yllättävää, jos niitä tosiaan on vain yksi tuhannesta... Ärsyttikö sinua niin paljon, että joku on yllättynyt positiivisesti, että piti heti kirjoittaa joku hapan kommentti? Minun mielestäni on hienoa, että myös näitä onnistuneita synnytyksiä tuodaan esiin kun kuitenkin niitä "aivan hirveitä kokemuksia" kovaan ääneen aina kuulutetaan. Sitä paitsi se on juurikin niin, että ne kamalimmat kokemukset kyllä vilisee täällä palstoilla, mutta synnytyksestä positiivisesti yllättyneet ovat yleensä hiljaa. Totta kai synnytyksessä moni asia voi mennä pieleen, mutta kyllä siihen silti kannattaa ihan avoimin mielin suhtautua. Varsinkin Suomessa, jossa riskit synnytyksissä on minimoitu.

Minä olen synnyttänyt viisi vauvaa ja jokainen synnytys on ollut ihana kokemus. Ehkä synnytykseni ovat olleet keskimääräisiä lyhyempiä, kun niiden kesto kaikkinensa on ollut 2-5 tuntia. Synnytyssalissa olen nopeimmillaan ollut alla puoli tuntia ja enimmillään pari tuntia.

Ehkä se kesto ei kuitenkaan aina ole se pahimmaksi tekevä tekijä, joskin on selvää, että kovin kipeänä kymmeniäkin tunteja ollessa, on vaikea kokea synntyksen olevan niin ihana kokemus. Kyllä minullakin supistukset olivat tietenkin kivuliaat ja repesinkin kovin yhdessä synnytyksessä.

Vaikka synnytyksistäni on jo 15, 17, 19, 21 ja 23 vuotta, niin ei aika ole kullannut muistoja. Olen aina sanonut, että synnyttäminen on minulle ollut aina helppo ja kiva kokemus. Loppuraskauden selkäkivut ja käsien jokaöinen puutuminen olivat mielestäni paljon harmillisempia raskauden harmeja.

Arvasin että heti joku on katkerana, kun kirjoitan omasta positiivisesta kokemuksestani. Tämä palsta nyt kaiken kaikkiaan on täynnä niin katkeroitunutta ja negatiivista sakkia, että ei mikään ihme. Anteeksi jos nyt yritin vain kannustaa ja piristää niiden mieltä, jotka pähkäilevät ja pelkäävät samoja asioita kuin minä raskausaikanani. Enkä todellakaan usko, että olen vain yksi tuhannesta, luulen että meitä yllättyneitä tosiaan on monia. Ihan turhaan niitä pelkkiä kauhutarinoita jatkuvasti kuulutetaan. Nykypäivänä on niin hyvät lääkkeet ja puitteet hoitaa koko homma, joten monelle äidille synnytys voi olla mahtava ja hyvä kokemus. Monella menee varmasti kaikki ihan hyvin. Itse olin todella onnekas, että sain melkein oppikirjan mukaisen synnytyksen, kaikki meni lähes täydellisesti. Muttei se mikään orgastinen synnytys ollut, kärsin kyllä saatanallisista kivuista ja tein työtä 12 tunnin ajan. Mutta loppujen lopuksi ajateltuna, sen kivun todellakin kesti ja palkinto minkä työstäni sain, nollasi kaiken... Mieleen jäi vaan kaunis ja ihana muisto.

Älkää te synnytyspelosta kärsivät kuunnelko aina niitä pahoja juttuja, luottakaa itseenne ja siihen että kaikki voi mennä myös aivan hyvin! Synnytys on luonnollinen ja aika arkipäiväinen juttu, lapsia syntyy kokoajan ja se on sellainen juttu, mikä menee ihan omalla painollaan ja varmasti siitä selviää.

Mun mielestä se on vähän omastakin asenteesta kiinni. Jos lähtee siihen touhuun avoimin mielin, tsemppi päällä ja rohkeasti antaa sen kivun viedä, niin ei käy kuinkaan!

Halusin vain tuoda tälle palstalle jotain hyvääkin joskus. :)

Joo on se kumma kun heti suhtaudutaan negatiivisesti jos joku kerrankin kertoo jotain positiivista synnytyksestä... Ihan kuin naisilla olisi joku tarve saada lietsottua pelkoa toisillekin naisille jos itsellä on ollut ikävä synnytys. Miksi muuten kerrottaisiin aina niin dramaattisesti synnytyksistä... Ja tuntuu vielä että nämä ihmiset ketä näitä kauhutarinoita kertoo lisää vähän väriä vielä näihin tarinoihin että saa aikaan niitä ihailevia "Voi että kun sulla oli rankka synnytys-kommentteja. Ärsyttävää mun mielestä, varsinkin sellaisen näkökulmasta joka vielä odottaa omaa ekaa synnytystään niin tuntyy tylsältä kun jotkut väkisin haluavat iskostaa sun mieleen synnytyspelkoa.

garee kirjoitti:

Joo on se kumma kun heti suhtaudutaan negatiivisesti jos joku kerrankin kertoo jotain positiivista synnytyksestä... Ihan kuin naisilla olisi joku tarve saada lietsottua pelkoa toisillekin naisille jos itsellä on ollut ikävä synnytys. Miksi muuten kerrottaisiin aina niin dramaattisesti synnytyksistä... Ja tuntuu vielä että nämä ihmiset ketä näitä kauhutarinoita kertoo lisää vähän väriä vielä näihin tarinoihin että saa aikaan niitä ihailevia "Voi että kun sulla oli rankka synnytys-kommentteja. Ärsyttävää mun mielestä, varsinkin sellaisen näkökulmasta joka vielä odottaa omaa ekaa synnytystään niin tuntyy tylsältä kun jotkut väkisin haluavat iskostaa sun mieleen synnytyspelkoa.

Lue lisää

Mua surettaa kanssa tämä meidän synnytyskulttuuri. Synnytyksestä saa puhua vaan niin että se on jotain hirveää mistä juuri ja juuri selviää lääkkeiden avustuksella ja urheudella, mutta kamalaa siis jokatapauksessa. Jokainen ensisynnyttäjä on jo valmiiksi ihan peloissaan ja paskanjäykkänä, ei luota kehoonsa pätkääkään eikä odota mitään muuta kuin sairaalan armoille heittäytymistä ja sitä että medikalisoitunut systeemi toivottavasti heidät jotenkin kuljettaa tästä läpi. Ja eihän sen väliä ole miten se menee ja miltä se tuntuu "kunhan vaan äiti ja lapsi selviävät hengissä".

Synnytys vaan on aika paljon kiinni sieltä korvienvälistäkin. Ei täysin, mutta paljon. Omaan kehoonsa luottava, rentoutumiseen pystyvä ja aktiivisesti asennoituva synnyttäjä selviää synnytyksestä paljon todennäköisemmin ilman virhetarjontoja, imukuppeja ja kaikenlaisia toimenpiteitä jotka yleensä johtavat vain uusiin toimenpiteisiin. Niitä ikäviä kokemuksia olisi ihmisillä paljon vähemmän, jos naiset luottaisivat omaan kykyynsä synnyttää ja sairaalassa tuettaisiin synnyttäjän jaksamista ja aktiivisuutta. Mutta nykyään lähes joka synnyttäjä pelkää ja jännittää jo valmiiksi, eikä sairaalassa yritetäkkään saada synnyttäjää rentoutumaan, vaan hoidetaan tilannetta vain tekemällä synnyttäjä enemmän potilaaksi ja puuduttelemalla sitten...

Kärjistän nyt, kyllä. Mutta suren kovasti sitä miten monen synnytyskokemus on kamala, kun se voisi olla ihana ja voimaannuttava. Omat synnytykseni ovat olleet mahtavia! Odotan jo innolla että pääsen tämän kolmannenkin synnyttämään. Eikä kyse ole siitä että olisin joku yksi tuhannesta, kyllä minunkin synnytyksissäni kipua on ollut! Nyt vain tiedän jo sen että se kipu on kamalaa ja sietämätöntä vain jos jännitän, olen makuulla ja pistän synnytystyölle vastaan. Mutta kun liikun, rentoudun, tunnen olevani turvassa, luotan itseeni ja annan kehoni tehdä mitä se osaa, kipu on hyvää ja elämää tuovaa. Silloin kipu pysyy hoidossakin pehmeillä keinoilla: vedellä, hengityksellä ja laululla, lämmöllä, kosketuksella.

Tiedän että ärsytän monia. Mutta ei huono synnytyskokemus yleensä kenenkään yksittäisen synnyttäjän omaa syytä ole. Siihen ovat vaikuttaneet ne kaikki kamalat synnytystarinat joita elämässään on kuullut, se joka puolelta tunkeva ajatus ettei nainen ole kykenevä synnyttämään. Tämä medikalisoitunut synnytysten hoito, jossa vakuutetaan että jokainen synnytys on vaarallinen ja riski, ja kaikkien tulisi synnyttää vain tehohoitomahdollisuuksien läsnäollessa. Valmennukset joissa vakuutetaan että kipu on hirveää ja se on kestettävissä vain puudutteilla. (miksei siellä voida esim. puhua siitä että sydänäänet usein huononevat kun äiti makaa ja paranisivat jos äiti nousisi ylös ja liikkuisi? tai siitä että puudutukset ja makuuttaminen lisäävät virhetarjontoja, episiotomioita ja imukupin käyttöä?)

Niin, synnytyksestä selviää kyllä. Tsemppiä!

Minusta on hienoa että joku tosiaan jaksaa kertoa näinkin positiivisia tarinoita. Silti tuo sinun, AP, juttu oli ihan realistinen. Noin sen toivoo juuri käyvänkin. Itellä kaksi synnytystä takana, oli tuskaa ja kipua ja verta ja eritteitä, napanuoraa kaupan ympärillä, murtunutta häntäluuta sun muuta todella epämielyttävää, mutta kokemusta en siltikään vaihtaisi pois. Minusta ihan tuntuu että ne naiset joilla ei ole lapsia ja jotka eivät ole synnyttäneet ovan paitsi jostain suuresta (ja tässä en todellakaan vähättele lapsettomia naisia).

räkätti80 kirjoitti:

Minusta on hienoa että joku tosiaan jaksaa kertoa näinkin positiivisia tarinoita. Silti tuo sinun, AP, juttu oli ihan realistinen. Noin sen toivoo juuri käyvänkin. Itellä kaksi synnytystä takana, oli tuskaa ja kipua ja verta ja eritteitä, napanuoraa kaupan ympärillä, murtunutta häntäluuta sun muuta todella epämielyttävää, mutta kokemusta en siltikään vaihtaisi pois. Minusta ihan tuntuu että ne naiset joilla ei ole lapsia ja jotka eivät ole synnyttäneet ovan paitsi jostain suuresta (ja tässä en todellakaan vähättele lapsettomia naisia).

Lue lisää

Pelkäsin myös ennen synnytystä kipua, repeämistä, tikkien ompelua, entä jos istukka ei irtoakaan... Kaikkea mitä on edessä. Synnytyssaliin mentäessä kerroin kätilölle, että toivoisin synnytystä ilman epiduraalia (kammoan ajatusta että joku pistää minua selkärankaan) mutta jos sitä jossakin kohdassa haluan niin tuikatkaa sinne vaan!

Mutta:

Kuuden tunnin jälkeen kätilö kehui, että hienosti otan vastaan vielä nämäkin supistukset ja kysäisi, että josko ottaisin ilokaasua ja yrittäisin hieman nukkua. Tunti tästä ja pieni tyttö oli sylissäni, ja edelleen ainoa kivunlievitys tuo ilokaasu. Silti en voi sanoa että ihan oikeaa, suurta kipua olisin tuntenut.

Itseäni auttoi ajatus siitä, että jokainen supistus vie lähemmäksi päämäärää ja että vielä tämän yhden kun kestän... Makaamaan en tosiaan halunnut jäädä, koska neuvolan täti kertoi minulle että se saattaa hidastaa tapahtumaa. Seisten keinuttelin supistukset läpi, mieheni tukemana.

Ja tosiaan, avoimin mielin sinne kannattaa mennä ja luottaa kroppaan, se oikeasti TIETÄÄ mitä tehdä!!

- kirjoitti:

Pelkäsin myös ennen synnytystä kipua, repeämistä, tikkien ompelua, entä jos istukka ei irtoakaan... Kaikkea mitä on edessä. Synnytyssaliin mentäessä kerroin kätilölle, että toivoisin synnytystä ilman epiduraalia (kammoan ajatusta että joku pistää minua selkärankaan) mutta jos sitä jossakin kohdassa haluan niin tuikatkaa sinne vaan!

Mutta:

Kuuden tunnin jälkeen kätilö kehui, että hienosti otan vastaan vielä nämäkin supistukset ja kysäisi, että josko ottaisin ilokaasua ja yrittäisin hieman nukkua. Tunti tästä ja pieni tyttö oli sylissäni, ja edelleen ainoa kivunlievitys tuo ilokaasu. Silti en voi sanoa että ihan oikeaa, suurta kipua olisin tuntenut.

Itseäni auttoi ajatus siitä, että jokainen supistus vie lähemmäksi päämäärää ja että vielä tämän yhden kun kestän... Makaamaan en tosiaan halunnut jäädä, koska neuvolan täti kertoi minulle että se saattaa hidastaa tapahtumaa. Seisten keinuttelin supistukset läpi, mieheni tukemana.

Ja tosiaan, avoimin mielin sinne kannattaa mennä ja luottaa kroppaan, se oikeasti TIETÄÄ mitä tehdä!!

Lue lisää

Niin sitä omaa mielipidettäkö ei sitten muut saa sanoa kuin sinä ap vain? Tarkoitus ei ole lannistaa ketään vain olla realistinen!!!!!!! Aika toki kuultaa muistot mutta kyllä se niin jäätävää paskaa on jotta turha lietsoa väärää positiivista YLEISTÄ kuvaa... Aika harva synnytys on ihgu

huooh kirjoitti:

Niin sitä omaa mielipidettäkö ei sitten muut saa sanoa kuin sinä ap vain? Tarkoitus ei ole lannistaa ketään vain olla realistinen!!!!!!! Aika toki kuultaa muistot mutta kyllä se niin jäätävää paskaa on jotta turha lietsoa väärää positiivista YLEISTÄ kuvaa... Aika harva synnytys on ihgu

Lue lisää

Miksi 2 vrk kestänyt helvettikokemus olisi jotenkin realistisempi kuin esim. ap:n kuvaus?
Eikö realismia voi olla molemmat?
Hienoa että ap nostaa esiin tärkeän aiheen: positiiviset tarinat synnytyksistä. Ja voihan positiivinen kokemus jäädä, vaikkei kaikki niin nappiin menisikään. Ehkä kaksi vrk kivuissa ollut synnyttäjä voisi iloita siitä että pääsi kivusta eroon vain kahdessa vuorokaudessa. Jotkut sairaudet, joihin liittyy krooninen kipu, voivat kestää vuosia. Hiukan myönteistä ajatusta kehiin ainaisen surkuttelun sijaan.

kjhkjkjhk kirjoitti:

Miksi 2 vrk kestänyt helvettikokemus olisi jotenkin realistisempi kuin esim. ap:n kuvaus?
Eikö realismia voi olla molemmat?
Hienoa että ap nostaa esiin tärkeän aiheen: positiiviset tarinat synnytyksistä. Ja voihan positiivinen kokemus jäädä, vaikkei kaikki niin nappiin menisikään. Ehkä kaksi vrk kivuissa ollut synnyttäjä voisi iloita siitä että pääsi kivusta eroon vain kahdessa vuorokaudessa. Jotkut sairaudet, joihin liittyy krooninen kipu, voivat kestää vuosia. Hiukan myönteistä ajatusta kehiin ainaisen surkuttelun sijaan.

Lue lisää

Mä en yhtään ihmettele, että jos asenne on synnyttämään mennessä se, että 'tämä on yhtä helvettiä, en varmastikaan selviä tästä, en kestä tätä kipua, tämä on ihan perseestä koko homma ja blaablaa', niin varmasti tuntuu todella pahalta koko toimitus.
Jäätävää paskaa? Miten joku voi edes ajatella asiasta noin, kun on saanut homman päätökseen ja nyytin syliin?

Kuten tuossa joku aikaisemmin kirjoitti, se todellakin on paljon synnyttäjän asenteesta kiinni. Toki jokaisen oma kipukynnys vaikuttaa ja se miten erilaista kipua sietää. Toiset huonommin, toiset paremmin.

Mulla on ilmeisesti sitten korkea kipukynnys, koska... synnytyskipu oli mielestäni erilaista, hermoja raastavaa, melko koettelevaa ja paikoin inhottavaa, muttei edes pahinta kipua mitä voisin omaan kroppaani kuvitella! En missään vaiheessa ajatellut, että nyt mä kuolen tähän kipuun, en kestä tätä. Halusin lääkkeitä kipua lievittämään, koska se oli tuskaista, mutta se kipu ei ollut edes lähimailla sitä kipua mitä olin niin sairaasti pelännyt, ihan vain siitä syystä että kaikki toitottaa joka helvetin paikassa sitä, miten kamala kokemus synnytys on. Miten kamalaa se kipu on, kamalampaa kuin mikään muu koskaan jne.

Siis mitä ihmettä? Olenko mä oikeasti nyt joku poikkeustapaus sitten? Mun mielestä se oli helkkarin kiva kokemus kaikkinensa!

Pelkäsin jotain välilihan leikkaamistakin ihan kuollakseni, kun siitä peloteltiin että se sattuu. Ja etenkin kuulemma sen ompelu, se se vasta painajainen on. Siis täh? Jos se puudutetaan, miten se voi sattua? En mä halua nyt suututtaa ketään, mutta kuinka kipuherkkä voi olla? Samaten epiduraalin laitto, eihän se tuntunut missään. Anteeksi nyt te kaikki, jotka otatte tästä kipinää, mutta mä en ymmärrä miten niistäkin voi saada jonkun kauhuskenaarion aikaan.


Olen sitten ilmeisesti yksi tuhannesta, joka on saanut kokea jonkun orgastisen synnytyksen, mitä lie se sitten onkaan. En vain todella voi käsittää, jos synnytyksestä on enemmän huonoja kokemuksia kuin hyviä.
Mun ensimmäinen ajatus koko homman jälkeen oli se että "tässäkö tää oli, tätäkö mä pelkäsin, tämähän meni hyvin". Kuitenkin 12 tuntia on pitkä aika, enkä koe että olisin vetässyt läpi maailman helpoimman ja nopeimman synnytyksen. Mutta ei se tuntunut edes pitkältä ajalta, koska ekojen kunnon suppareiden alkaessa sitä meni jonkinlaiseen kuplaan, jonka sisällä sitä leijui koko synnytyksen ajan.

Mun mielestä se on vaan yksinkertaisesti kaunis tapahtuma ja halusin sen täällä kailottaa kaikille! Ihan vain siksi, että joku pelkäävä lukisi tämän ja kokisi olonsa edes hieman helpommaksi.

Onneksi sentään muutamat jakoivat kanssani tämän mielipiteen, niin en koe olevani ihan luonnonoikku...

Tammimamma_24 kirjoitti:

Mä en yhtään ihmettele, että jos asenne on synnyttämään mennessä se, että 'tämä on yhtä helvettiä, en varmastikaan selviä tästä, en kestä tätä kipua, tämä on ihan perseestä koko homma ja blaablaa', niin varmasti tuntuu todella pahalta koko toimitus.
Jäätävää paskaa? Miten joku voi edes ajatella asiasta noin, kun on saanut homman päätökseen ja nyytin syliin?

Kuten tuossa joku aikaisemmin kirjoitti, se todellakin on paljon synnyttäjän asenteesta kiinni. Toki jokaisen oma kipukynnys vaikuttaa ja se miten erilaista kipua sietää. Toiset huonommin, toiset paremmin.

Mulla on ilmeisesti sitten korkea kipukynnys, koska... synnytyskipu oli mielestäni erilaista, hermoja raastavaa, melko koettelevaa ja paikoin inhottavaa, muttei edes pahinta kipua mitä voisin omaan kroppaani kuvitella! En missään vaiheessa ajatellut, että nyt mä kuolen tähän kipuun, en kestä tätä. Halusin lääkkeitä kipua lievittämään, koska se oli tuskaista, mutta se kipu ei ollut edes lähimailla sitä kipua mitä olin niin sairaasti pelännyt, ihan vain siitä syystä että kaikki toitottaa joka helvetin paikassa sitä, miten kamala kokemus synnytys on. Miten kamalaa se kipu on, kamalampaa kuin mikään muu koskaan jne.

Siis mitä ihmettä? Olenko mä oikeasti nyt joku poikkeustapaus sitten? Mun mielestä se oli helkkarin kiva kokemus kaikkinensa!

Pelkäsin jotain välilihan leikkaamistakin ihan kuollakseni, kun siitä peloteltiin että se sattuu. Ja etenkin kuulemma sen ompelu, se se vasta painajainen on. Siis täh? Jos se puudutetaan, miten se voi sattua? En mä halua nyt suututtaa ketään, mutta kuinka kipuherkkä voi olla? Samaten epiduraalin laitto, eihän se tuntunut missään. Anteeksi nyt te kaikki, jotka otatte tästä kipinää, mutta mä en ymmärrä miten niistäkin voi saada jonkun kauhuskenaarion aikaan.


Olen sitten ilmeisesti yksi tuhannesta, joka on saanut kokea jonkun orgastisen synnytyksen, mitä lie se sitten onkaan. En vain todella voi käsittää, jos synnytyksestä on enemmän huonoja kokemuksia kuin hyviä.
Mun ensimmäinen ajatus koko homman jälkeen oli se että "tässäkö tää oli, tätäkö mä pelkäsin, tämähän meni hyvin". Kuitenkin 12 tuntia on pitkä aika, enkä koe että olisin vetässyt läpi maailman helpoimman ja nopeimman synnytyksen. Mutta ei se tuntunut edes pitkältä ajalta, koska ekojen kunnon suppareiden alkaessa sitä meni jonkinlaiseen kuplaan, jonka sisällä sitä leijui koko synnytyksen ajan.

Mun mielestä se on vaan yksinkertaisesti kaunis tapahtuma ja halusin sen täällä kailottaa kaikille! Ihan vain siksi, että joku pelkäävä lukisi tämän ja kokisi olonsa edes hieman helpommaksi.

Onneksi sentään muutamat jakoivat kanssani tämän mielipiteen, niin en koe olevani ihan luonnonoikku...

Lue lisää

Ja hyvä että kailotit! Kyllä meitä synnytystä kammoavia ensikertalaisia on ihan tarpeeksi peloteltu, ja onkin todella mukava kuulla myös positiivisia asioita tuosta uudesta, jännittävästä tilanteesta. Itselläni kun kipupelkojen lisäksi vaivana on vielä suunnaton alastomuuden häpeä ja muiden ihmisten edessä eritteidensä ja "yksityisten osiensa" esittelemisen kammo, niin mennään henkisellä tasolla kaikin puolin pelottavissa asioissa. Mutta minkäs teet, näitä tunteita kun on sukurasitteena kantanut mukanaan penskasta asti (kyllä, jopa gynekologilla käynnitkin ovat minulle hirveitä) niin ne on vain pystyttävä tosipaikan tullen ohittamaan. Siksi on mukava lukea edes yhden osa-alueen kohdalta positiivisiakin kokemuksia, se vähän helpottaa!

Sandtra kirjoitti:

Ja hyvä että kailotit! Kyllä meitä synnytystä kammoavia ensikertalaisia on ihan tarpeeksi peloteltu, ja onkin todella mukava kuulla myös positiivisia asioita tuosta uudesta, jännittävästä tilanteesta. Itselläni kun kipupelkojen lisäksi vaivana on vielä suunnaton alastomuuden häpeä ja muiden ihmisten edessä eritteidensä ja "yksityisten osiensa" esittelemisen kammo, niin mennään henkisellä tasolla kaikin puolin pelottavissa asioissa. Mutta minkäs teet, näitä tunteita kun on sukurasitteena kantanut mukanaan penskasta asti (kyllä, jopa gynekologilla käynnitkin ovat minulle hirveitä) niin ne on vain pystyttävä tosipaikan tullen ohittamaan. Siksi on mukava lukea edes yhden osa-alueen kohdalta positiivisiakin kokemuksia, se vähän helpottaa!

Lue lisää

Itsellä kaksi synnytystä takana ja voin kyllä sanoa että elämäni upeimpia kokemuksia. Ei ollut kivutonta hommaa (molemmat synnytykset meni muutamalla imasulla ilokaasua), mutta palkitsevaa. Jotenkin kroppa vaan ohjaa sut ajattelemaan jotain muuta kun sitä kipua, ja keskityt siihen lapsen syntymään. Vaikka tuli repeämiä, niin ei niitä kyllä siinä synnytyksesä tajua. Mielestäni ikävin kohta synnytyksessä oli lopussa kun kätilö ompeli repeämät paineli kohtua.

Kuuntele kehoasi kirjoitti:

Itsellä kaksi synnytystä takana ja voin kyllä sanoa että elämäni upeimpia kokemuksia. Ei ollut kivutonta hommaa (molemmat synnytykset meni muutamalla imasulla ilokaasua), mutta palkitsevaa. Jotenkin kroppa vaan ohjaa sut ajattelemaan jotain muuta kun sitä kipua, ja keskityt siihen lapsen syntymään. Vaikka tuli repeämiä, niin ei niitä kyllä siinä synnytyksesä tajua. Mielestäni ikävin kohta synnytyksessä oli lopussa kun kätilö ompeli repeämät paineli kohtua.

Lue lisää

oikeassa siinä, että itse synnytys on lopuksi aika pieni hetki, sen kestää kyllä.

Itselläni tuli laskeuma, ja se helvetti alkoi synnytyksestä. En ole vieläkään päässyt korjausleikkaukseen, synnytyksestä kohta 20 vuotta, olen yrittänyt hakea apua, mutta vaivaani vain vähätellään.

En olisi tehnyt lasta jos olisin tiennyt kudosheikkoudesta. Ja se on muuten osin perinnöllistä, eli kyselkää naiset äideiltä ja mummoilta.

Kyllä aloittaja nyt vähän liioittelee ihanimmasta kokemuksestaan. Olisin kyllä sitä mieltä,että nautit huomattavasti enemmän siitä lapsen tekovaiheesta.

Voe. kirjoitti:

Kyllä aloittaja nyt vähän liioittelee ihanimmasta kokemuksestaan. Olisin kyllä sitä mieltä,että nautit huomattavasti enemmän siitä lapsen tekovaiheesta.

Aloittajahan ei kerro kokemuksestaan ihanimpana, vaan hienoimpana kokemuksena elämässään. Ja sillä on eroa, ainakin minulle.
Eikä se tekovaihe aina ole niin kukkeaa, kyllä mulla synnytyksestä selviäminen oli huomattavasti isompi häppening elämässä kuin yksi seksikerta tuhansista.. ;D

Se on muuten jännä juttu, että synnytyksen kamaluutta saa kauhistella ihan niin paljon kuin huvittaa, mutta heti kun joku kertoo oman positiivisen kokemuksensa niin johan alkaa pursuta niitä "ei se kuule ole kaikilla tuollaista, hyvä että sinulla oli, mutta osalla on ihan hirveää". Eiköhän se ole itsestäänselvää? Olen silti sitä mieltä, että synnyttämään kannattaa mennä avoimin mielin, koska etukäteen panikointi ei ainakaan auta yhtään mitään. Toki jokainen järkevä aikuinen ihminen on tietoinen riskeistä ja niistä monista asioista, jotka synnytyksissä voi mennä pieleen, mutta niihinkään etukäteen märehtiminen ai auta mitään. Kyllä, joillekin synnytys on kamala kokemus, mutta ihan yhtä lailla on niitä, joille se on upea kokemus. Tätä jälkimmäistä vain ilmeisesti ei saisi sanoa ääneen, koska nämä marttyyrisynnyttäjät ottavat siitä heti nokkiinsa. Sori, mutta joillekin se on hieno tapahtuma. Ikävää, että se ei ole sitä kaikille, mutta kyllä kaikilla pitäisi silti olla oikeus kertoa kokemuksestaan. Ihana synnytys on ihan yhtä oikea synnytys kuin kamalakin synnytys.

Minusta ei ole väärin kertoa ihanista kokemuksista, koska synnyttäjä kuitenkin kuulee niitä huonojakin kokemuksia.. hyvä vain että on edes muutama hyvä kertomus antamassa sitä uskoa itselle rankaan urakkaan..
Pelkäsin tulevaa synnytystä alkuun todella paljon, mutta raskauden edetessä ajatukset jotenkin muuttuivat ja kypsyivät siihen ajatukseen että kohta mennään synnyttämään, ja loppuvaiheessa ei enää pelottanut, mieli lähinnä täyttyi sellaisella avoimuudella.. kun oman synnytyksen kulkua ei kuitenkaan voi juuri ohjailla, vaan se menee niinkuin on mennäkseen, ni turhahan sitä on alkaa pelkäämään sen enempää..Toisaalta ajattelin sitä että jotenkin sen vauvan on sieltä ulos tultava ja yleensä helpointa on synnyttää alateitse.. palautuminen nopeampaa kuin leikatessa yms.. tavallaan heräsi mielenkiintokin sitä kipua kohtaan joka on tulossa..

Olin itsekin kuullut pelkkiä "kauhutarinoita".. tai no realistisiahan nekin ehkä olivat.. mutta kyllä ne kauhealta kuulostivat etukäteen kun synnytyksestä ei ole mitään kokemusta. Ihmiset kertovat siitä miten paljon ovat revenneet ja kuinka hirveästi tikkejä laitettiin ja kuinka joku on huutanut ja kiroillut ja miten yhtäkkiä sattuikin sitä ja tätä ja niin edelleen.. Kaikilla ei kuitenkaan tapahdu edes minkäänlaista repeämää.. Minäkin sain kuulla tällaisesta vasta melko lähellä tulevaa synnytystä, tai ehkä olin kuullut ennenkin satunnaisesti mutta ne unohtuvat niiden hurjien tarinoiden joukossa.. sitten yhtäkkiä niitä positiivisia tarinoita alkoikin tulvia.. Olin ennen luullut että KAIKKI repeävät.. ja sehän hirvitti, kukapa sitä haluaisi revetä.. en ainakaan minä.. mutta kuinka helpottavaa oli kuulla että joku takaportti onkin olemassa, valitettavasti ei mitään varmaa keinoa siitä ettei repeäisi, mutta mahdollista sekin olisi..No minähän en sitten revennyt, tai no 2tikkiä limakalvoon, mikä on mielestäni sama kuin ei ollenkaan.. ü

Mutta että näin "pienillä asioilla" realistisista tarinoista voi tulla kauhutarinoita.. tai oikeastaan se mikä on tarkoitettu realistiseksi kertomukseksi johon tikit sun muut luonnollisesti voivat kuulua, voi tietämättömällä muuntua pelkoja aiheuttavaksi kauhuskenaarioksi..
Ketäpä kipu ei kavahduttaisi, kukapa sitä ei edes vähän pelkäisi jos etukäteen tietäisi sellaista olevan tulossa..

Synnytys on jotenkin niin omalaatuinen tapahtuma, se tunnelma jossa aika rientää ja se uudenlainen positiivinen kipu ja se jännitys siitä mitä kohta tapahtuu.. kaikki on niin ennen kokematonta.. positiiviseksi sen kivun voi ajatella siksi että kun tietää minkä vuoksi se on.. Eihän sellaista kipua, mitä se pahimmillaan oli, kestäisi juuri hetkeä kauempaa jos se tilanne ei olisi synnytys..

Ensimmäiset päivät synnytyksen jälkeen ajattelin että olihan se hullujen hommaa.. vaikka minä en edes revennyt, synnytys oli nopea, 5h 30min avautuminen ja 12min ponnistus.. Sain olla ammeessa ja sain aqua rakkuloita ja sain epiduraalin..Etukäteen ajattelin että yritän niin pitkään ilman lääkkeitä kun vaan suinkin mutta jos yhtään tuntuu niin otan puudutuksen vaan heti.. kipu ei ollut kovinkaan pahaa, mutta ajattelin että jos vaan saan puudutuksen ni otan kyllä, mitä sitä turhaa tätä epämiellyttävää oloa tuntemaan. no en saanut vielä, olin ammeessa sain niitä jotain rakkuloita, ja sopivasti kun olo alkoi oikeasti olla tukala, sain epiduraalin.. ah sitä helpotusta, ei muutakuin nukkumaan.. missään ei tuntunut minkäänlaista kipua, kunnes se pikkuhiljaa alkoi palata, mutta olinkin jo valmis ponnistamaan, joten ei muutakuin lääkitys kiinni ja hommiin.. päätin että ponnistan kerralla kunnolla, ompahan nopeampaa ohi.. mutta alkuun en oikein uskaltanut täysillä kun huomasin että tämähän sattuu kun venyy niin hirmusesti.. Mutta turhaapa sitä pitkittämään ja sitten antaa mennä vain, ja pari ponnistusta ja se oli siinä.. ihana vauva rinnalle! sitä onnen määrääääää...

avoimin mielin kirjoitti:

Minusta ei ole väärin kertoa ihanista kokemuksista, koska synnyttäjä kuitenkin kuulee niitä huonojakin kokemuksia.. hyvä vain että on edes muutama hyvä kertomus antamassa sitä uskoa itselle rankaan urakkaan..
Pelkäsin tulevaa synnytystä alkuun todella paljon, mutta raskauden edetessä ajatukset jotenkin muuttuivat ja kypsyivät siihen ajatukseen että kohta mennään synnyttämään, ja loppuvaiheessa ei enää pelottanut, mieli lähinnä täyttyi sellaisella avoimuudella.. kun oman synnytyksen kulkua ei kuitenkaan voi juuri ohjailla, vaan se menee niinkuin on mennäkseen, ni turhahan sitä on alkaa pelkäämään sen enempää..Toisaalta ajattelin sitä että jotenkin sen vauvan on sieltä ulos tultava ja yleensä helpointa on synnyttää alateitse.. palautuminen nopeampaa kuin leikatessa yms.. tavallaan heräsi mielenkiintokin sitä kipua kohtaan joka on tulossa..

Olin itsekin kuullut pelkkiä "kauhutarinoita".. tai no realistisiahan nekin ehkä olivat.. mutta kyllä ne kauhealta kuulostivat etukäteen kun synnytyksestä ei ole mitään kokemusta. Ihmiset kertovat siitä miten paljon ovat revenneet ja kuinka hirveästi tikkejä laitettiin ja kuinka joku on huutanut ja kiroillut ja miten yhtäkkiä sattuikin sitä ja tätä ja niin edelleen.. Kaikilla ei kuitenkaan tapahdu edes minkäänlaista repeämää.. Minäkin sain kuulla tällaisesta vasta melko lähellä tulevaa synnytystä, tai ehkä olin kuullut ennenkin satunnaisesti mutta ne unohtuvat niiden hurjien tarinoiden joukossa.. sitten yhtäkkiä niitä positiivisia tarinoita alkoikin tulvia.. Olin ennen luullut että KAIKKI repeävät.. ja sehän hirvitti, kukapa sitä haluaisi revetä.. en ainakaan minä.. mutta kuinka helpottavaa oli kuulla että joku takaportti onkin olemassa, valitettavasti ei mitään varmaa keinoa siitä ettei repeäisi, mutta mahdollista sekin olisi..No minähän en sitten revennyt, tai no 2tikkiä limakalvoon, mikä on mielestäni sama kuin ei ollenkaan.. ü

Mutta että näin "pienillä asioilla" realistisista tarinoista voi tulla kauhutarinoita.. tai oikeastaan se mikä on tarkoitettu realistiseksi kertomukseksi johon tikit sun muut luonnollisesti voivat kuulua, voi tietämättömällä muuntua pelkoja aiheuttavaksi kauhuskenaarioksi..
Ketäpä kipu ei kavahduttaisi, kukapa sitä ei edes vähän pelkäisi jos etukäteen tietäisi sellaista olevan tulossa..

Synnytys on jotenkin niin omalaatuinen tapahtuma, se tunnelma jossa aika rientää ja se uudenlainen positiivinen kipu ja se jännitys siitä mitä kohta tapahtuu.. kaikki on niin ennen kokematonta.. positiiviseksi sen kivun voi ajatella siksi että kun tietää minkä vuoksi se on.. Eihän sellaista kipua, mitä se pahimmillaan oli, kestäisi juuri hetkeä kauempaa jos se tilanne ei olisi synnytys..

Ensimmäiset päivät synnytyksen jälkeen ajattelin että olihan se hullujen hommaa.. vaikka minä en edes revennyt, synnytys oli nopea, 5h 30min avautuminen ja 12min ponnistus.. Sain olla ammeessa ja sain aqua rakkuloita ja sain epiduraalin..Etukäteen ajattelin että yritän niin pitkään ilman lääkkeitä kun vaan suinkin mutta jos yhtään tuntuu niin otan puudutuksen vaan heti.. kipu ei ollut kovinkaan pahaa, mutta ajattelin että jos vaan saan puudutuksen ni otan kyllä, mitä sitä turhaa tätä epämiellyttävää oloa tuntemaan. no en saanut vielä, olin ammeessa sain niitä jotain rakkuloita, ja sopivasti kun olo alkoi oikeasti olla tukala, sain epiduraalin.. ah sitä helpotusta, ei muutakuin nukkumaan.. missään ei tuntunut minkäänlaista kipua, kunnes se pikkuhiljaa alkoi palata, mutta olinkin jo valmis ponnistamaan, joten ei muutakuin lääkitys kiinni ja hommiin.. päätin että ponnistan kerralla kunnolla, ompahan nopeampaa ohi.. mutta alkuun en oikein uskaltanut täysillä kun huomasin että tämähän sattuu kun venyy niin hirmusesti.. Mutta turhaapa sitä pitkittämään ja sitten antaa mennä vain, ja pari ponnistusta ja se oli siinä.. ihana vauva rinnalle! sitä onnen määrääääää...

Lue lisää

Kaikessa tässä minun mielestäni pahinta oli se ponnistaminen.. Se sattui ja se oli valtavan rankkaa.. Olin väsynyt suorituksesta muutaman päivän ja sitten alkoi nousu ja 3vk päästä oli todella hyvä olo ilman niitä ihmeellisia mielialan vaihtelu itkuja,ü
Synnytystä pahempaa oli mielestäni kuitenkin se aika synnytyksen jälkeen kun itketti kokoajan ja imetys ei meinannut oikeen onnistua.. nännit rikki ja tissit täynnä maitoa.. sitä keskittyisin pelkäämään enemmän kuin synnytystä.. tai turha sitäkään on pelkäämään alkaa, mutta perehtyy etukäteen miten voisi ehkäistä ettei nännit rikkoudu tms.. ja tässäkin täytyy muistaa että eihän ne kaikille mene rikkikään..
Mutta lansinoh on hyvä suoja karaistumattomille rinnanpäille..

Nykyään synnyttäminen on kuitenkin verrattaen helppoa kun ajatellaan kivunlievityksiä ja muita mahdollisuuksia synnytyksen helpotukseen.. Käyttäkää niitä ja antakaa itsellenne lupa käyttää kaikki mahdolliset helpotuskeinot.. aina sekään ei vain ole mahdollista.. valitettavasti..

Tällaisia mietteitä minulla ja synnytys todellakaan jäänyt mieleen kauheana kokemuksena.. Se oli kivulias, en sanoisi että ihana, mutta todellakin vauvan arvoinen kokemus, ja vauvakin on niin mahtava (3kk) että voisin vaikka samantien lähteä synnyttämään.. Ja AMME, sitä suosittelen kokeilemaan, se pehmentää paikkoja ja ehkäisee repeämiä joita niin moni pelkää ü

Minäkin olen 28, lähes, vuotta sitten synnyttänyt. Lapsen saamisessa oli jo niin paljon eri vaiheita, että kipu oli itselleni sivuseikka, kunhan lapsen saan - saamme.
Huolimatta asenteesta, eteen tuli leikkaus sydänäänten vähennyttyä.
Kaikki meni hyvin nopeasti siihen vaiheeseen tultua.

Näitä muistelen, koska odotan mummiksi tuloa tänä vuonna! Kannustan miniääni. Ja yritän olla liikaa puuttumatta. Iloitsen elämän ihmeestä ja toivon kaikille sitä tunnetta.

Huomasin vasta tuon viestini jälkeen, miten ikäviä kommentteja olit saanut.. :(

Mikä meitä suomalaisia oikein vaivaa? Iloisista asioista ei saisi kirjoitaa, negatiivisista kyllä. Jos joku voivottelee vaivojaan/kokemuksiaan, toisen on yksinkertaisesti PAKKO pistää paremmaksi. Että kun "MINULLA menee NÄIN huonosti..."

Onneksi raskaus on saanut minut jättämään kitisijöiden kommentit vähemmälle arvolle. Mieluummin luen noita hyviä kokemuksia. Ja ei, se ei tarkoita, ettenkö ajattelisi realistisesti, mutta ei kaikkea tarvitse ottaa aina niin mutrusuin. :)

Sain lapseni sektiolla. Koko juttu oli tosi hieno ja muutenkin hyvin samankaltainen kuin ap:n, mutta sillä isolla erolla ettei ollut kipuja ennen lapsen syntymisen eikä jälkeen. Tosi upea kokemus.

..pirun kovalla saa vatsa kyllä olla :D

Oli surullista. Sellaista elämä on joskus.
Kannattaa turvata Jeesukseen kaikkina päivinä.