Itsetyydytys on syntiä?

Lukija...

Luin eräästä Askel-lehden numerosta sen sielunhoitopalstaa jossa kaksi ansioitunutta uskovaa sielunhoitajaa vastasivat kyselijälle, eli jo hieman iäkkäämmälle naiselle itsetyydytyksestä, mihin tämä yksinäisenä tunsi ajoittain tarvetta.

Sielunhoitajat kehottivat kyselijää tunnustamaa itsetyydytyksen iljetys syntinä ja ottamaan vastaan Jeesus vapahtajanaan. Lisäksi tämän synnin välttämiseksi he suosittelivat liikuntaa, rukousta ja raamatunlukua. Kristillisessä Askel-lehdessä itsetyydytys on syntiä, ja homot joutuvat helvettiin. Tilatkaa!

33

959

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nicander

      Askel on kyllä minusta aika neutraali, melko liberaali kristillinen lehti.

      Oletkohan nyt oikeassa lehdessä edes :)
      Ottamatta kantaa itse asioihin tuo ei vain oikein kuulosta tuon lehden linjan mukaiselta tavalta.

    • Itsetyydytyksen on ennenvanhaan opetettu olevan syntiä niin kirkon kuin esim. koulunkin taholta ja tällä kannalla olevia kristittyjä on vieläkin jonkin verran. Lääketieteellinen tieto on tästä asiasta kuitenkin vuosien varrella kehittynyt ja nykyinen opetus niin kirkossa kuin koulussakin perustuu tähän tietoon. Nykyisen tietämyksen mukaan itsetyydytys on ihan luonnollinen osa ihmisen seksuaalisuutta ja sillä on hyvin tärkeäkin merkitys ihmisen seksuaalisuudelle ja sen kehitykselle. Itsetyydytyksestä voi tulla ongelma, jos se menee pakkomielteiseksi tai niin liialliseksi, että se alkaa haitata muuta elämää.

      Sanna Husso, pappi

      • ...

        "Itsetyydytyksestä voi tulla ongelma, jos se menee pakkomielteiseksi tai niin liialliseksi, että se alkaa haitata muuta elämää."

        Oletko ihan tosissasi? Sama kai se on millä tavalla sen orgasminsa saa.

        Miltä kuulostaisi: "kristittyjen heteroavioseksistä voi tulla ongelma, jos se menee pakkomielteiseksi tai niin liialliseksi, että se alkaa haitata muuta elämää"?

        Kas kun tulikin lestadiolaiset mieleen...

      • ... kirjoitti:

        Olen ainakin joskus lukenut jotakin artikkeleita siitä, miten jollakin nuorella itsetyydytys on mennyt pakkomielteiseksi ja alkanut haitata esim. sosiaalisia suhteita. Tällainen äärimmäinen ilmiö toki on varmasti ihan todella harvinaista. Seksuaalisuuden alueella, onpa sitten kysymys parisuhdeseksistä tai mistä tahansa, voi aina ilmetä monenlaisia ongelmia. Tähän lähinnä viittasin. Mutta itsetyydytyksessä sinällään ei ole mitään pahaa.

        Sanna Husso, pappi

      • ota selvää ..
        kuunteleva_kirkko kirjoitti:

        Seksiriippuvuus kuule kaikissa muodoissaan alkaa olla aika iso ongelma aika isolla porukalla.

      • mcsvj

        Raamatussa sanotaan, että viimeisinä aikoina ihmiset rakastavat hekumaa enemmän kuin Jumalaa, heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. 2.Tim.3:4-5

        http://koti.phnet.fi/petripaavola/Masturbaatio

        Jeesus sanoo, että laittomuus lisääntyy Hänen tulonsa edellä. Seksin yli-ihannointi ja väärää seksuaalisuutta pidetään normaalina. Kun tiede nostetaan Raamatun sanan yli tässä asiassa, ihminen menettää tunnon oikeasta ja väärästä. Itselleni on Pyhä Henki itsetyydytyksen näyttänyt synniksi ja Pyhän Hengen vastaiseksi.

        "Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat." 1.Joh.5:3

        "Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat? Sillä te olette kalliisti ostetut. Kirkastakaa siis Jumala ruumiissanne." 1.Kor.6:19-20

      • ota selvää .. kirjoitti:

        Seksiriippuvuus kuule kaikissa muodoissaan alkaa olla aika iso ongelma aika isolla porukalla.

        Nyt löytyi kiihottava aihe. Eiku pökköä pesään:

        Mimmosta ongelmaa on alkanut esiintyä?
        Pahoittelen jo valmiiksi, että kysymys on liian hankala vastattavaksi.

      • Rami Bar-Amin
        A10097 kirjoitti:

        Nyt löytyi kiihottava aihe. Eiku pökköä pesään:

        Mimmosta ongelmaa on alkanut esiintyä?
        Pahoittelen jo valmiiksi, että kysymys on liian hankala vastattavaksi.

        Kotvasen aikaa mietin nimenomaan tätä masturbaatio-ongelmaa, enkä niinkään pornoaddiktiota yleisesti, enkä keksinyt minkälaisia sosiaalisia ongelmia masturbaatio saattaisi aiheuttaa. Kaveri soittaa ja pyytää leffaan, mutta ei voi lähteä koska on ihan pakko ropeltaa koko ilta? Tai on ihan must hakata tattia julkisella paikalla, 25 asteen pakkasessa? Silloin ongelma saattaisi olla jossain muussa seksuaalikäyttäytymisessä kuin nimenomaan koukuttumisessa masturbaatioon.

      • tynnyrissäkö nää

      • tynnyrissäkö nää kirjoitti:

        tuon vertaa tiedä

        http://www.iltalehti.fi/seksuaalisuusjasuhteet/2009092610317312_se.shtml

        No on se vaan iso ongelma kun jotkut ajattelevat seksiä ihan päivittäin ja haluavat sitten vielä toistuvasti harjoittaa sitä. En tiennyt että se noin pahaksi on äitynyt. Kiitokset linkistä. Se todella avasi silmäni näkemään ongelman kaikessa laajuudessaan. :-)

      • Eli jos tiede kumoaa raamatun joltain osin, niin silloin raamattu ei pidä paikkaansa?

      • Kössönöm

        "Itsetyydytyksestä voi tulla ongelma, jos se menee pakkomielteiseksi tai niin liialliseksi, että se alkaa haitata muuta elämää."

        - Naiminen on yhtälailla itsetyydytystä.

      • Kössönöm
        Rami Bar-Amin kirjoitti:

        Kotvasen aikaa mietin nimenomaan tätä masturbaatio-ongelmaa, enkä niinkään pornoaddiktiota yleisesti, enkä keksinyt minkälaisia sosiaalisia ongelmia masturbaatio saattaisi aiheuttaa. Kaveri soittaa ja pyytää leffaan, mutta ei voi lähteä koska on ihan pakko ropeltaa koko ilta? Tai on ihan must hakata tattia julkisella paikalla, 25 asteen pakkasessa? Silloin ongelma saattaisi olla jossain muussa seksuaalikäyttäytymisessä kuin nimenomaan koukuttumisessa masturbaatioon.

        Entä jos on niin koukussa nenän kaivamiseen, ettei mihinkään muuhun riitä kiinnostusta.

      • 9+13
        Kössönöm kirjoitti:

        "Itsetyydytyksestä voi tulla ongelma, jos se menee pakkomielteiseksi tai niin liialliseksi, että se alkaa haitata muuta elämää."

        - Naiminen on yhtälailla itsetyydytystä.

        No kyllä mikä tahansa seksi, itsensä tai toisen kanssa, on ongelma jos se menee pakkomielteiseksi tai alkaa haitata muuta elämää.

      • tv121
        mave kirjoitti:

        Eli jos tiede kumoaa raamatun joltain osin, niin silloin raamattu ei pidä paikkaansa?

        mave

        Ei tiede voi kumota Raamattua siihen vaaditaan Jumala joka on Raamatun henkeyttänyt.

      • Kuules nyt
        Kössönöm kirjoitti:

        Entä jos on niin koukussa nenän kaivamiseen, ettei mihinkään muuhun riitä kiinnostusta.

        No mikäs siinä sitten on ongelma? Sama kai se on hokeeko mantraa, pyörittääkö rukousmyllyä vai tonkiiko sieraimiaan? Noista vaihtoehdoista sitä paitsi sopivin totaaliselle ateistille on juuri nenänsä kaivaminen. Ongelmahan on vasta se, jos pitää kaivaa muidenkin neniä. Ja jos se menee siile asteelle, että pitää hakeutua sen takia lääketieteelliseen koulutukseen, että pääsee muka ammatinvarjolla toteuttamaan tuollaista perversiota, ehkä jopa nukutetujen potilaiden kanssa.

        Hieman sitä avarakatseisuutta kiitos. Se vain on niin nykypäivänä että nenänkaivaminen on vakavasti otettava harrastus siinä kuin tupakointikin.

    • ...

      Mitä helvetin väliä sillä on, saako orgasmin yksin, tai jonkun toisen kanssa? On ne ihan sekopäitä!

      • Lukija...

        Olen joskus lueskellut Askel-lehteä ja ihmettelinkin kyseisiä sielunhoitajien vastauksia. Lehden linja näyttää olevan myös kaikkien lukijoiden miellyttämisessä ja sielunhoitopalsta tyydyttää joitakin piirejä. Homot lehti yrittää vaijentaa kuoliaaksi.

      • hjuvitutti
        Lukija... kirjoitti:

        Olen joskus lueskellut Askel-lehteä ja ihmettelinkin kyseisiä sielunhoitajien vastauksia. Lehden linja näyttää olevan myös kaikkien lukijoiden miellyttämisessä ja sielunhoitopalsta tyydyttää joitakin piirejä. Homot lehti yrittää vaijentaa kuoliaaksi.

        Olet joskus lueskellut jotakin lehteä, ja sitten isket pöytään kortin, jossa väität lehden vaientavan jonkun ryhmän. Vitsi sä oot huvittava. Sun jutuistasi voisi jo koota jonkun sketsiopuksen. Miksi et muuten alottanu tätä alostusta pelkästään tuosta asiasta eli homoista ja itsetyydytyksestä. HAH. Siksi, koska halusit juuri tuon lehden nimen siihen. Koska haluat mustamaalata kaikki jotakin kristillistä työtä tekevät tahot niiden nimiltä. Sä oot ....äh..

      • ...

        Joku tiukkapipo tai tiukkanuttura antoi miinuksen, vaikka kirjoitin: Mitä helvetin väliä sillä on, saako orgasmin yksin, tai jonkun toisen kanssa? On ne ihan sekopäitä!

        Mistä se miinus mahtoi tulla?

      • 1+15
        ... kirjoitti:

        Joku tiukkapipo tai tiukkanuttura antoi miinuksen, vaikka kirjoitin: Mitä helvetin väliä sillä on, saako orgasmin yksin, tai jonkun toisen kanssa? On ne ihan sekopäitä!

        Mistä se miinus mahtoi tulla?

        Kiroilusta ja solvaamisesta kenties?

    • näkyyläpimuuten

      sulla taas.
      Ilmeisemmin oletkin pelkkä trolli. Tuopas se sivu näytille tuosta lehdestä muuten. Haluat mustamaalata ihan kaiken näillä valhejutuillasi.

    • ???

      Tunnen ajoittain tarvetta perseen raapimiseen. Askel-lehden logiikan mukaan sekin on tunnustettava synniksi Jeesukselle ja otettava hänet vastaan omana henkilökohtaisena vapahtajanaan. Kiitos Herralle!

      • pody2

        Kannattaa palautella Raamatun ajatus synnistä mieleen kun näistä asioista puhutaan. Raamattuhan kuvaa meille synnin asiaksi, joka läsnäolollaan elämässämme on erottamassa meitä jumalan yhteydestä. Synti ei siis koskaan ole ensisijaisesti mitään tekemistä, vaan se on aina ensin sydämen asenne! Vasta siitä seuraa sellisia tekoja kuin seuraa. Suklaan syöminen ei sinänsä ole hyvä tai paha asia, mutta siitäkin voi tulla ihmiselle syntiä, jos joka kerta kun sinun pitäisi lukea raamattua sen sijan alatkin syödä suklaata. Silloin on suklaasta tullut sinulle asia joka erottaa sinut Jumalasta, ja sellaisne asia on syntiä.

      • Raamatussa on totuus

        Jos et desinfioi käsiäsi ko. toimituksen jälkeen, olet likainen ja syntinen ihminen.

    • ????????

      Miksi näille Askel-lehden vanhoille ämmille ei anneta kenkää? Nehän kuuluvat jonnekin viime vuosisadan alkupuoliskolle jeesusteluineen.

      • täysi trolli

        kun koko aloitus on varmaan perseestä eikä tuollaista ole koskaan missään lehdessä edes ollut. Aloittaja on TROLLI.

      • ?????????
        täysi trolli kirjoitti:

        kun koko aloitus on varmaan perseestä eikä tuollaista ole koskaan missään lehdessä edes ollut. Aloittaja on TROLLI.

        Lue sinäkin joskus niitä Askel-lehden juttuja niin tiedät mistä tässä puhutaan.

    • body

      joka ei tyydytä itseään on kuollut.
      Itsetyydytystä on kahvin juonti, hyvä viini, pukeutuminen, autolla ajo ja tietenkin seksi.
      Miksi ihmiset ovat niin holhottuja lapsia etteivät pysty itse päättämään omista asioistaan,
      vaan hakevat lupia jostain.
      Kukin saa määritellä omat asiansa vaikka tervan juonniksi,mutta se ei toisia sido, eikä niistä tarvitse välittää.

      • 1japi

        mutta kaikki eivät ole koskaan päässeet naimisiin(ulkonäkö, ujous,vamma,sairaus,ympäritö ym tekijät)jotta voisi harrastaa " sallittua seksiä" ,eli helpompi on kauniin ja komean nuorena naimisiin päässeen tuomita muut!

    • Aika karmeaa kirkon piirissä olevalta lehdeltä.

    • raumaattista

      Onko Pe.kulla asian suhteen ongelma kun on nostanut vanhan otsikon ja jutun esille.
      Ole rauhassa Pe.ku. Itsetyydytys ei ole syntiä.

    • Huhhahheijaa

      Miksi sitten piispoilla on "varovaisen kielteinen kanta" itsetyydytykseen?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      83
      7101
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7053
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      109
      6168
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5404
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5238
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5205
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5108
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4595
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3467
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3390
    Aihe