Lito ja raskaus

Kun tuolla sairaudella on alttius siirtyä perintönä lapsille niin oletko huomannut mitään "oireita"?

tietämätön mies kirjoitti:

Kun tuolla sairaudella on alttius siirtyä perintönä lapsille niin oletko huomannut mitään "oireita"?

Minussa ainakin on sen verran rodunjalostajan vikaa, että suhtaudun erittäin varauksellisesti bipojen vauvahaaveisiin. Sen kun saattaa tulla periyttäneeksi jälkipolvillekin. Toinen ja vähintään yhtä merkittävä juttu on kyky huolehtia jätöksistään. Kovassa maniassa tai masennuksessa on turha kuvitellakaan pystyvänsä huolehtimaan pienistä lapsista. Usein bipojen kyvyt parisuhteen ylläpidon suhteenkin ovat vähintään kyseenalaiset, eikä puolisoa enää välttämättä ole jakamassa vastuuta arjen sujumisesta, kun tilanne muuttuu kestämättömäksi. Sitten kun vielä on jossain vaiheessa riitautunut muidenkin läheistensä kanssa, voi sosiaalinen turvaverkkokin olla heikonlainen. Jossain vaiheessa sosiaalitoimi ehkä tulee hätiin, mutta onko silloin jo liian myöhäistä?

Kokonaan toinen, joskaan ei lainkaan vähäpätöinen, juttu on se, että onko potilas "täydessä ymmärryksessä" hankkiutuessaan raskaaksi. Väitän, että näin ei aina ole. Maniassa vauva voi olla fantastinen ja ihana ajatus aivan samoin kuin sadantonnin Bemari (velaksi tottakai) tai vaikka muotiliikkeen perustaminen johonkin Takahikiälle. Samoin päälle painavaa masennusta torjuakseen joku voi yrittää piristää mieltään vauvahaaveilla. Lapsi voi olla laastari, jolla yritetään paikata omaa oirehdintaa ja siitä johtuvaa pahaa oloa. Minulla on tästä omakohtaista kokemusta, kun tuolloin jo entinen maanisdepressiivinen naisystäväni sai vauvakuumeen, yritti huijata spermaa ja saada minut osallistumaan lapsettomuushoitoonsa ihan muun sairauden hoidon varjolla. Jollekin muulle juoni olisikin voinut ihan hyvin mennä läpi, siksi ovela se oli. Onneksi kuitenkin itse vaistosin kusetuksen enkä mennyt kuvioon mukaan. Kohteliaasta kieltäytymisestä sain kylläkin elämäni pahimmat haukut. Terveyskin olisi voinut olla vaarassa, sen verran hurjana hän oli. Kaikeksi onneksi oleskelimme kuitenkin eri paikkakunnilla. Toivottavasti oleskelemme jatkossakin, sillä hän on pelottava ihminen.

tietämätön mies kirjoitti:

Kun tuolla sairaudella on alttius siirtyä perintönä lapsille niin oletko huomannut mitään "oireita"?

oireile mitenkään, lapseni ovat iältään 35 v, 29 v, 27 v tällä hetkellä. Itselläni tämä sairaus on lievä, en ole ollut sairauslomallakaan liki 40 työvuoden aikana kuin yhteensä kuukauden verran tämän sairauden takia, toki olen muuten ollut, reuman takia. Siirryn ensi vuoden alusta eläkkeelle.

Ja sama puolisokin on ollut, aviovuosia tuli täyteen juuri 36 kappaletta;)

Tätä sairautta on monen asteista. Omani oireilee onneksi hyvin lievänä.

tri Mengele kirjoitti:

Minussa ainakin on sen verran rodunjalostajan vikaa, että suhtaudun erittäin varauksellisesti bipojen vauvahaaveisiin. Sen kun saattaa tulla periyttäneeksi jälkipolvillekin. Toinen ja vähintään yhtä merkittävä juttu on kyky huolehtia jätöksistään. Kovassa maniassa tai masennuksessa on turha kuvitellakaan pystyvänsä huolehtimaan pienistä lapsista. Usein bipojen kyvyt parisuhteen ylläpidon suhteenkin ovat vähintään kyseenalaiset, eikä puolisoa enää välttämättä ole jakamassa vastuuta arjen sujumisesta, kun tilanne muuttuu kestämättömäksi. Sitten kun vielä on jossain vaiheessa riitautunut muidenkin läheistensä kanssa, voi sosiaalinen turvaverkkokin olla heikonlainen. Jossain vaiheessa sosiaalitoimi ehkä tulee hätiin, mutta onko silloin jo liian myöhäistä?

Kokonaan toinen, joskaan ei lainkaan vähäpätöinen, juttu on se, että onko potilas "täydessä ymmärryksessä" hankkiutuessaan raskaaksi. Väitän, että näin ei aina ole. Maniassa vauva voi olla fantastinen ja ihana ajatus aivan samoin kuin sadantonnin Bemari (velaksi tottakai) tai vaikka muotiliikkeen perustaminen johonkin Takahikiälle. Samoin päälle painavaa masennusta torjuakseen joku voi yrittää piristää mieltään vauvahaaveilla. Lapsi voi olla laastari, jolla yritetään paikata omaa oirehdintaa ja siitä johtuvaa pahaa oloa. Minulla on tästä omakohtaista kokemusta, kun tuolloin jo entinen maanisdepressiivinen naisystäväni sai vauvakuumeen, yritti huijata spermaa ja saada minut osallistumaan lapsettomuushoitoonsa ihan muun sairauden hoidon varjolla. Jollekin muulle juoni olisikin voinut ihan hyvin mennä läpi, siksi ovela se oli. Onneksi kuitenkin itse vaistosin kusetuksen enkä mennyt kuvioon mukaan. Kohteliaasta kieltäytymisestä sain kylläkin elämäni pahimmat haukut. Terveyskin olisi voinut olla vaarassa, sen verran hurjana hän oli. Kaikeksi onneksi oleskelimme kuitenkin eri paikkakunnilla. Toivottavasti oleskelemme jatkossakin, sillä hän on pelottava ihminen.

Lue lisää

juuri kuten sanottiin, tauti on erilainen eri ihmisillä. sinä valitettavasti tavannut juuri sellaisen pahimmasta päästä. itse olen lasta toivonut jo useamman vuoden mutta sitä en ole tehnyt koska haluan olla asiasta varma ja ettei sairauteni sitten haittaa raskauden aikana tai lapsen hoidossa. itellä ei ole ollut oireita moneen vuoteen, käyn normaalisti töissä ja lääkitys pitää huolen ettei maniaa tai masennusta ole.

minulla on miehen lisäksi suuri suku turvaverkkona ja apuna jos apua tarvitsen, asuvat vielä lähellä että tavataan vähintään kerran kahdessa kuukaudessa.

sairaus on periytyvä, itse sain tämän isältäni. meitä on kolme tyttöä ja minä sairastuin. tein itse sairaudestani lopputyön kun opiskelin joten sairaus on tuttu minulle ja tiedän että lapsella on 20% mahdollisuus saada sairauden geenit mutta sekään ei aina sano sitä että sairaus puhkeaa lapsella.

olen pitkään ajatellut että en lapsia halua tehdä sairauteni takia ja vielä kun on lääkitys joka on haitallinen sikiölle. nyt olen ollut avomieheni kanssa useamman vuoden ja vauvakuume on ollut paha ja vain paheni kun serkkuni sai tytön. lapsen teko ei minulle ole mikään "kiva päähänpisto"- juttu vaan olen sitä pitkään harkinnut, sairauteni takia olen jopa harkinnut adoptointia niin etten siirtäisi sairauden geenejä lapseeni. se on kuitenkin pitkä ja raskas prosessi ja vielä pitempi jos haluaa suomalaisen lapsen.

pitää soitta tuonne numeroon ja selvittää sieltä tarkemmin, minusta litolle ei ole korvaavaa lääkettä?

bipoliini. kirjoitti:

oireile mitenkään, lapseni ovat iältään 35 v, 29 v, 27 v tällä hetkellä. Itselläni tämä sairaus on lievä, en ole ollut sairauslomallakaan liki 40 työvuoden aikana kuin yhteensä kuukauden verran tämän sairauden takia, toki olen muuten ollut, reuman takia. Siirryn ensi vuoden alusta eläkkeelle.

Ja sama puolisokin on ollut, aviovuosia tuli täyteen juuri 36 kappaletta;)

Tätä sairautta on monen asteista. Omani oireilee onneksi hyvin lievänä.

Lue lisää

Naisystävällänikin on lievempi muoto biposta mutta harkintaa haluan kuitenkin käyttää lapsen hankkimisen suhteen. Mukavaa kuulla että hyvinkin voi mennä. :)

Samaa mieltä