jatkaakko avioliittoa ilman rakkautta?

Miten vanha olet?

Hän vaikuttaa myöskin minun vaimolta! Melko tutulta vaikuttaa kuvio hyvin pitkälti.

Niin, mistä se kuva parisuhteesta lapsille muodostuu. Tuskin ne ennenkään ovat olleet sänkykamarissa aktia seuraamassa. Siitä se muodostuu, mitä he näkevät ja kokevat.
Jos olette toisille ystävällisiä ja kunnioittavia sekä halailevia ja lämpimiä, niin tuskin parempaa esimerkkiä voi olla.
Ei seksi ole lapsille esimerkki, ei ainakaan pitäisi olla.
Totta kai löydät sen ihanuuden ja lemmen jonkun muun kanssa.... ainakin pariksi vuodeksi, siten taas sama uudelleen, ehkä uusien lasten kanssa.

Kierre on loputon, jos et löydä itsestäsi sitä oikeasti rakastavaa ominaisuutta. ehkä olet niitä ihmisiä, jotka rakastavat rakkauden tunnetta eikä toista osapuolta. Onnistuminen tulee korvien välistä.
Mulla on nyt kolmas vakava suhde menossa. Seksi on tästäkin jo kuollut, vaan ei se vaihtamalla parane. Hetkittäin saan itseni syttymään, mutta se vaatii minulta työtä, ei keneltäkään muulta.

" 'millaisen kuvan parisuhteesta he saavatkaan tulevaisuutta ajatellen jos äiti ja isä elävät yhdessä vaikka rakkaus puuttuukin?'

Asiallisen kuvan. Äiti ja isä hoitavat homman kotiin epäitsekkäästi lastensa parasta ajatellen, niin kuin kaikkien kuuluisikin."

Voin kertoa, että olet väärässä. Aina se ei ole noin ruusuista. Mieluummin olisin kuunnellut joskus hieman riitelyä, kuin elänyt sellaista elämää, että molemmat varovat toisiaan ja ainoat puheenaiheet toistensa kanssa ovat toiset ihmiset, heidän elämänsä penkominen sekä mollaaminen. Toisin sanoen siis juoruilu ja nälviminen. Kaikki ei ole kunnossa, kun pitää olla niin katkera ja kateellinen maailmaa kohtaan. Toki aina ei näin ole, mutta tässä tapauksessa asia on juurikin näin.
Nimim. rakkaudettoman liiton toinen lapsi

17+17 kirjoitti:

" 'millaisen kuvan parisuhteesta he saavatkaan tulevaisuutta ajatellen jos äiti ja isä elävät yhdessä vaikka rakkaus puuttuukin?'

Asiallisen kuvan. Äiti ja isä hoitavat homman kotiin epäitsekkäästi lastensa parasta ajatellen, niin kuin kaikkien kuuluisikin."

Voin kertoa, että olet väärässä. Aina se ei ole noin ruusuista. Mieluummin olisin kuunnellut joskus hieman riitelyä, kuin elänyt sellaista elämää, että molemmat varovat toisiaan ja ainoat puheenaiheet toistensa kanssa ovat toiset ihmiset, heidän elämänsä penkominen sekä mollaaminen. Toisin sanoen siis juoruilu ja nälviminen. Kaikki ei ole kunnossa, kun pitää olla niin katkera ja kateellinen maailmaa kohtaan. Toki aina ei näin ole, mutta tässä tapauksessa asia on juurikin näin.
Nimim. rakkaudettoman liiton toinen lapsi

Lue lisää

Laita korsetti

17+17 kirjoitti:

" 'millaisen kuvan parisuhteesta he saavatkaan tulevaisuutta ajatellen jos äiti ja isä elävät yhdessä vaikka rakkaus puuttuukin?'

Asiallisen kuvan. Äiti ja isä hoitavat homman kotiin epäitsekkäästi lastensa parasta ajatellen, niin kuin kaikkien kuuluisikin."

Voin kertoa, että olet väärässä. Aina se ei ole noin ruusuista. Mieluummin olisin kuunnellut joskus hieman riitelyä, kuin elänyt sellaista elämää, että molemmat varovat toisiaan ja ainoat puheenaiheet toistensa kanssa ovat toiset ihmiset, heidän elämänsä penkominen sekä mollaaminen. Toisin sanoen siis juoruilu ja nälviminen. Kaikki ei ole kunnossa, kun pitää olla niin katkera ja kateellinen maailmaa kohtaan. Toki aina ei näin ole, mutta tässä tapauksessa asia on juurikin näin.
Nimim. rakkaudettoman liiton toinen lapsi

Lue lisää

Tuo on tietysti myös huono esimerkki lapsille, jos toisia ihmisiä nälvitään. Aikaisempi kirjoittaja kuitenkin puhui toistensa kunnioittamisesta myös. Toki tämä pätee myös ulkopuolisiin ihmisiin.

Edellä hyvää pohdintaa sinulle.

Jäin miettimään, että etsimällä etsit nyt muilta oikeutusta ja hyväksyntää sille, että itse et rakasta, et halua seksiä, et elää lapsiperheen elämää. Ajat takaa jotain kipinää ja peräänkuulutat romantiikkaa. Sinulla tuntuu olevan hyvä aviomies ja hyvät lapset. Mitä oikein pohjimmiltasi kaipaat?
Mikset itse tunnu pahemmin panostavan nykyiseen liittoosi?
Lapset ovat tärkeitä. Jospa ajattelisit, että tasapainoisesta kodista lähtevät maailmalle tasapainoiset nuoret ihmiset.
Pelkästään tilastoista voisit tutkia, mitä teet pienille lapsillesi ja heidän tuklevaisuudelleen, jos lähdet lasten kannalta hyvästä yhteisöstä huitelemaan jonkin mystisen ja ihanan romantiikan perään. Lapsesi eivät sinua siitä kiitä.

alakoulun ope kirjoitti:

Edellä hyvää pohdintaa sinulle.

Jäin miettimään, että etsimällä etsit nyt muilta oikeutusta ja hyväksyntää sille, että itse et rakasta, et halua seksiä, et elää lapsiperheen elämää. Ajat takaa jotain kipinää ja peräänkuulutat romantiikkaa. Sinulla tuntuu olevan hyvä aviomies ja hyvät lapset. Mitä oikein pohjimmiltasi kaipaat?
Mikset itse tunnu pahemmin panostavan nykyiseen liittoosi?
Lapset ovat tärkeitä. Jospa ajattelisit, että tasapainoisesta kodista lähtevät maailmalle tasapainoiset nuoret ihmiset.
Pelkästään tilastoista voisit tutkia, mitä teet pienille lapsillesi ja heidän tuklevaisuudelleen, jos lähdet lasten kannalta hyvästä yhteisöstä huitelemaan jonkin mystisen ja ihanan romantiikan perään. Lapsesi eivät sinua siitä kiitä.

Lue lisää

Kiitos vastauksistanne, oli paljon hyvää asiaa ja mietittävää.

En tällä kirjoituksellani hakenut muiden hyväksyntää, lähinnä haluiaisin kuulla muiden vastaavassa elämäntilanteessa olevien kokemuksia. Päätä pahkaa en ole eroa ottamassa, sen jo kertoo mielestäni sekin että parisuhdeterapiaan olemme hakeutuneet minun aloitteestani ja edelleen sitä jatkamme. Hyvä on ollut puhua asioista ja kuunnella mitä toinen ajattelee ja haluaa elämältään.

Tämä tunteiden viileneminen on ollut ongelma jo pitkään ja olemme siihen aktiivisesti yrittäneet vaikuttaa, on otettu aikaa suhteelle kahden kesken ja huomioitu toisiamme arjessa. Mutta se romantiikka puuttuu, ei vain sytytä. Olemme kuin kaverit, vain ja ainostaan kaverit. Halailla voimme, mutta jo pussaaminen tuntuu minusta vaikealta. Ongelma ei ole se, etten haluaisi seksiä, en vain halua seksiä mieheni kanssa. Uskollinen silti olen hänelle ollut.

Voiko rakkaus sitten vaan loppua ja miksi niin?

Lasteni elämää en ole pilaamassa, tosin en koe että vanhempien avioero sinällään nykypäivänä pilaisi lapsen elämää. Molemmat rakastamme lapsiamme ja olemme aktiivisesti mukana heidän elämässään, ja niin olisimme myös eron jälkeen. Lapsilla olisi taatusti tasapainoinen lapsuus vaikka me vanhemmat emme enää yhdessä asuisikaan. Työni puolesta näen niin paljon erilaisia perheitä, eikä yksin selittein voi sanoa että eroperheiden lapset olisivat onnettomampia kuin yhdinperheessä elävät lapset. Se on monen tekijän summa. Ja niitä tekijöitähän minä tässä mietin, lasten takia olen valmis jatkamaan liittoa näinkin, mutta kannattaako se? Eikö lapset kuitenkin aisti jos vanhemmat voivat huonosti vaikka ulkoiset puitteet kunnossa olisivatkin? Toisaalta jos löydämme sen tasapainon "kaveriliitossa" niin tämä perhe elämä antaa kaikille meille paljon, taloudellisesti tämä on molemmilla vakaampi ratkaisu ja mahdollisuus toteuttaa itseään muilla osa-alueilla.

Mutta kauanko olemme kumpikin tyytyväisiä tähän, luulisi miehenkin jossain vaiheessa muuta haluavan sillä seksiä meillä ei ole ja luulisi miehenkin haluavan rinnalleen naisen, jolla edes jonkinlaisia romanttisia/intohimon tunteita häntä kohtaan. Mitä kotoa ei saa, sitä muualta hakee... eli olisiko reilumpaa päättää liitto tähän kuin sitten siihen että jompikumpi ihastuu ja aloittaa suhteen kolmannen osapuolen kanssa? Silloin ne asiat vasta vaikeutuvat.

yhdessä yksinäinen kirjoitti:

Kiitos vastauksistanne, oli paljon hyvää asiaa ja mietittävää.

En tällä kirjoituksellani hakenut muiden hyväksyntää, lähinnä haluiaisin kuulla muiden vastaavassa elämäntilanteessa olevien kokemuksia. Päätä pahkaa en ole eroa ottamassa, sen jo kertoo mielestäni sekin että parisuhdeterapiaan olemme hakeutuneet minun aloitteestani ja edelleen sitä jatkamme. Hyvä on ollut puhua asioista ja kuunnella mitä toinen ajattelee ja haluaa elämältään.

Tämä tunteiden viileneminen on ollut ongelma jo pitkään ja olemme siihen aktiivisesti yrittäneet vaikuttaa, on otettu aikaa suhteelle kahden kesken ja huomioitu toisiamme arjessa. Mutta se romantiikka puuttuu, ei vain sytytä. Olemme kuin kaverit, vain ja ainostaan kaverit. Halailla voimme, mutta jo pussaaminen tuntuu minusta vaikealta. Ongelma ei ole se, etten haluaisi seksiä, en vain halua seksiä mieheni kanssa. Uskollinen silti olen hänelle ollut.

Voiko rakkaus sitten vaan loppua ja miksi niin?

Lasteni elämää en ole pilaamassa, tosin en koe että vanhempien avioero sinällään nykypäivänä pilaisi lapsen elämää. Molemmat rakastamme lapsiamme ja olemme aktiivisesti mukana heidän elämässään, ja niin olisimme myös eron jälkeen. Lapsilla olisi taatusti tasapainoinen lapsuus vaikka me vanhemmat emme enää yhdessä asuisikaan. Työni puolesta näen niin paljon erilaisia perheitä, eikä yksin selittein voi sanoa että eroperheiden lapset olisivat onnettomampia kuin yhdinperheessä elävät lapset. Se on monen tekijän summa. Ja niitä tekijöitähän minä tässä mietin, lasten takia olen valmis jatkamaan liittoa näinkin, mutta kannattaako se? Eikö lapset kuitenkin aisti jos vanhemmat voivat huonosti vaikka ulkoiset puitteet kunnossa olisivatkin? Toisaalta jos löydämme sen tasapainon "kaveriliitossa" niin tämä perhe elämä antaa kaikille meille paljon, taloudellisesti tämä on molemmilla vakaampi ratkaisu ja mahdollisuus toteuttaa itseään muilla osa-alueilla.

Mutta kauanko olemme kumpikin tyytyväisiä tähän, luulisi miehenkin jossain vaiheessa muuta haluavan sillä seksiä meillä ei ole ja luulisi miehenkin haluavan rinnalleen naisen, jolla edes jonkinlaisia romanttisia/intohimon tunteita häntä kohtaan. Mitä kotoa ei saa, sitä muualta hakee... eli olisiko reilumpaa päättää liitto tähän kuin sitten siihen että jompikumpi ihastuu ja aloittaa suhteen kolmannen osapuolen kanssa? Silloin ne asiat vasta vaikeutuvat.

Lue lisää

Hyviä ajatuksia. Millaisen äidin / isän lapsenne näkisivät, jos teillä olisi molemmilla uudet kumppanit? Toisiko uusi rakkaus elämääsi jotakin sellaista että olisit ehkä onnellisempi. Olen itse tilanteessa, että olen lähdössä liitosta, jossa ei ole mitään vikaa. Ei tarvitsisi kuin sopeutua. Viime vuosina elämässäni on kuitenkin tapahtunut niin paljon asioita, että minun on tehtävä ratkaisu johonkin suuntaan, eikä mitään muuta keinoa asian ratkaisemiseksi ole kuin muuttaa erilleen.Parisuhdeterapiasta ei ole apua tässä tilanteessa, sillä olen aivan varma tunteistani mieheeni. Tiedän mitä hän haluaa elämältä. Tiedän myös olevani onneton ja ahdistunut tässä liitossa ja nyt juuri tässä elämässäkin. En voi sanoa tietäväni mitä haluan mutta tarvitsen vain muutaman vuoden aikaa.

Jo tieto siitä, että minulla on mahdollisuus päästä pois tästä tilanteesta helpotaa hieman. Vaikeita asioita nämä ovat.

yhdessä yksinäinen kirjoitti:

Kiitos vastauksistanne, oli paljon hyvää asiaa ja mietittävää.

En tällä kirjoituksellani hakenut muiden hyväksyntää, lähinnä haluiaisin kuulla muiden vastaavassa elämäntilanteessa olevien kokemuksia. Päätä pahkaa en ole eroa ottamassa, sen jo kertoo mielestäni sekin että parisuhdeterapiaan olemme hakeutuneet minun aloitteestani ja edelleen sitä jatkamme. Hyvä on ollut puhua asioista ja kuunnella mitä toinen ajattelee ja haluaa elämältään.

Tämä tunteiden viileneminen on ollut ongelma jo pitkään ja olemme siihen aktiivisesti yrittäneet vaikuttaa, on otettu aikaa suhteelle kahden kesken ja huomioitu toisiamme arjessa. Mutta se romantiikka puuttuu, ei vain sytytä. Olemme kuin kaverit, vain ja ainostaan kaverit. Halailla voimme, mutta jo pussaaminen tuntuu minusta vaikealta. Ongelma ei ole se, etten haluaisi seksiä, en vain halua seksiä mieheni kanssa. Uskollinen silti olen hänelle ollut.

Voiko rakkaus sitten vaan loppua ja miksi niin?

Lasteni elämää en ole pilaamassa, tosin en koe että vanhempien avioero sinällään nykypäivänä pilaisi lapsen elämää. Molemmat rakastamme lapsiamme ja olemme aktiivisesti mukana heidän elämässään, ja niin olisimme myös eron jälkeen. Lapsilla olisi taatusti tasapainoinen lapsuus vaikka me vanhemmat emme enää yhdessä asuisikaan. Työni puolesta näen niin paljon erilaisia perheitä, eikä yksin selittein voi sanoa että eroperheiden lapset olisivat onnettomampia kuin yhdinperheessä elävät lapset. Se on monen tekijän summa. Ja niitä tekijöitähän minä tässä mietin, lasten takia olen valmis jatkamaan liittoa näinkin, mutta kannattaako se? Eikö lapset kuitenkin aisti jos vanhemmat voivat huonosti vaikka ulkoiset puitteet kunnossa olisivatkin? Toisaalta jos löydämme sen tasapainon "kaveriliitossa" niin tämä perhe elämä antaa kaikille meille paljon, taloudellisesti tämä on molemmilla vakaampi ratkaisu ja mahdollisuus toteuttaa itseään muilla osa-alueilla.

Mutta kauanko olemme kumpikin tyytyväisiä tähän, luulisi miehenkin jossain vaiheessa muuta haluavan sillä seksiä meillä ei ole ja luulisi miehenkin haluavan rinnalleen naisen, jolla edes jonkinlaisia romanttisia/intohimon tunteita häntä kohtaan. Mitä kotoa ei saa, sitä muualta hakee... eli olisiko reilumpaa päättää liitto tähän kuin sitten siihen että jompikumpi ihastuu ja aloittaa suhteen kolmannen osapuolen kanssa? Silloin ne asiat vasta vaikeutuvat.

Lue lisää

Minulla myös oli samanlaiset ajatukset n. 10 v sitten.Nyt toteutin,mitä silloin vain uskalsin ajatella. Asun nyt yksin omassa asunnossani ja viihdyn.
En jaksanut enää kaverillisuutta,jossa molemmat meni omiin harrastuksiin ja koti oli vain minulle siivouksen paikka ja miehelleni se valtakunta,jossa oli kiva valmiilla köllöttää.
Ei hän uskonut,että voisin muuttaa,sanoi vaan,että älä höpötä.Ja jos muutan hän haluaa minut takaisin. Nyt olen asunut 2 kk täällä, välit häneen ja lapsiini ovat hyvät, ,mutta kertaakaan ei hän ole minua takaisin pyytänyt.
Erota hän ei halua,eli toistaiseksi eletään näin.
Ja voin sanoa,ettei vika ole sinussa, tai että tarvitsisit gynekologin apua. Hellyys ja Rakkaus sen tekee ja puolison ymmärrys,pienet huomionosoitukset ja arvostus. Nämä asiat ainakin minulta puuttuivat,jonka seurauksena Rakkaus sitten loppui,eikä enää syty. Ja voin sanoa,että ainakin yritin ja kerta toisen jälkeen petyin.Jaksoin 27 vuotta. Asia ei ole helppo,mutta muista että myös Sinulla pitää olla tyytyväinen ja hyvä mieli, siitä lähtee myös muiden hyvä olo.Tee ratkaisusi,kuinka se sinulle tuntuu sydämessä oikealle. Myös äideillä on oikeus onneen.
Hyvää jatkoa sinulle

katse tulevaisuuteen kirjoitti:

Minulla myös oli samanlaiset ajatukset n. 10 v sitten.Nyt toteutin,mitä silloin vain uskalsin ajatella. Asun nyt yksin omassa asunnossani ja viihdyn.
En jaksanut enää kaverillisuutta,jossa molemmat meni omiin harrastuksiin ja koti oli vain minulle siivouksen paikka ja miehelleni se valtakunta,jossa oli kiva valmiilla köllöttää.
Ei hän uskonut,että voisin muuttaa,sanoi vaan,että älä höpötä.Ja jos muutan hän haluaa minut takaisin. Nyt olen asunut 2 kk täällä, välit häneen ja lapsiini ovat hyvät, ,mutta kertaakaan ei hän ole minua takaisin pyytänyt.
Erota hän ei halua,eli toistaiseksi eletään näin.
Ja voin sanoa,ettei vika ole sinussa, tai että tarvitsisit gynekologin apua. Hellyys ja Rakkaus sen tekee ja puolison ymmärrys,pienet huomionosoitukset ja arvostus. Nämä asiat ainakin minulta puuttuivat,jonka seurauksena Rakkaus sitten loppui,eikä enää syty. Ja voin sanoa,että ainakin yritin ja kerta toisen jälkeen petyin.Jaksoin 27 vuotta. Asia ei ole helppo,mutta muista että myös Sinulla pitää olla tyytyväinen ja hyvä mieli, siitä lähtee myös muiden hyvä olo.Tee ratkaisusi,kuinka se sinulle tuntuu sydämessä oikealle. Myös äideillä on oikeus onneen.
Hyvää jatkoa sinulle

Lue lisää

OLet sitten "anna mulle, anna mulle", vaiket itse tee sitä mitä muilta odotat.
Jos annat velvollisuudesta niin tyydy siihen, että saatkin velvollisuusta jaettua.

Metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan. Ja kaiku vastaa sille joka huutaa.

yhdessä yksinäinen kirjoitti:

Kiitos vastauksistanne, oli paljon hyvää asiaa ja mietittävää.

En tällä kirjoituksellani hakenut muiden hyväksyntää, lähinnä haluiaisin kuulla muiden vastaavassa elämäntilanteessa olevien kokemuksia. Päätä pahkaa en ole eroa ottamassa, sen jo kertoo mielestäni sekin että parisuhdeterapiaan olemme hakeutuneet minun aloitteestani ja edelleen sitä jatkamme. Hyvä on ollut puhua asioista ja kuunnella mitä toinen ajattelee ja haluaa elämältään.

Tämä tunteiden viileneminen on ollut ongelma jo pitkään ja olemme siihen aktiivisesti yrittäneet vaikuttaa, on otettu aikaa suhteelle kahden kesken ja huomioitu toisiamme arjessa. Mutta se romantiikka puuttuu, ei vain sytytä. Olemme kuin kaverit, vain ja ainostaan kaverit. Halailla voimme, mutta jo pussaaminen tuntuu minusta vaikealta. Ongelma ei ole se, etten haluaisi seksiä, en vain halua seksiä mieheni kanssa. Uskollinen silti olen hänelle ollut.

Voiko rakkaus sitten vaan loppua ja miksi niin?

Lasteni elämää en ole pilaamassa, tosin en koe että vanhempien avioero sinällään nykypäivänä pilaisi lapsen elämää. Molemmat rakastamme lapsiamme ja olemme aktiivisesti mukana heidän elämässään, ja niin olisimme myös eron jälkeen. Lapsilla olisi taatusti tasapainoinen lapsuus vaikka me vanhemmat emme enää yhdessä asuisikaan. Työni puolesta näen niin paljon erilaisia perheitä, eikä yksin selittein voi sanoa että eroperheiden lapset olisivat onnettomampia kuin yhdinperheessä elävät lapset. Se on monen tekijän summa. Ja niitä tekijöitähän minä tässä mietin, lasten takia olen valmis jatkamaan liittoa näinkin, mutta kannattaako se? Eikö lapset kuitenkin aisti jos vanhemmat voivat huonosti vaikka ulkoiset puitteet kunnossa olisivatkin? Toisaalta jos löydämme sen tasapainon "kaveriliitossa" niin tämä perhe elämä antaa kaikille meille paljon, taloudellisesti tämä on molemmilla vakaampi ratkaisu ja mahdollisuus toteuttaa itseään muilla osa-alueilla.

Mutta kauanko olemme kumpikin tyytyväisiä tähän, luulisi miehenkin jossain vaiheessa muuta haluavan sillä seksiä meillä ei ole ja luulisi miehenkin haluavan rinnalleen naisen, jolla edes jonkinlaisia romanttisia/intohimon tunteita häntä kohtaan. Mitä kotoa ei saa, sitä muualta hakee... eli olisiko reilumpaa päättää liitto tähän kuin sitten siihen että jompikumpi ihastuu ja aloittaa suhteen kolmannen osapuolen kanssa? Silloin ne asiat vasta vaikeutuvat.

Lue lisää

Teidän suhteessa olet sinä joka ei rakasta, en tätä pahalla sano mutta itse kerroit. Mitä olet itse tehnyt suhteenne eteen ? Oletteko miehesi kanssa käyneet yhdessä missään, esim. lapset hoitoon ja yöksi vaikka lähihotelliin ? Oletteko käyneet elokuvissa ? Muistatko mihin miehessäsi alunperin rakastuit ? Joo, tiedän että lasten kanssa väliin unohtuu kaikki muu, meillä on neljä, mutta väliin on käyty ihan kahdestaan elokuvissa ja olen huomannut, että parasta on lähteä yhdessä vaikka vain yöksi johonkin muualle, kotona kun on kotityöt vaikka lapset olisikin saanut johonkin hoitoon.

Selvä,avioliiton voi korjata jollain leirillä käynnillä.Olisipas noin helppoa.Kyllä suhteessa on sillon puuttunut alusta lähtien kommunikointi ihan molemmista suunnista jos jollain leirillä voi korjata tilanteen.Ihan vinkkinä että sitä voi tehdä kotona ja ihan ilmaiseksi;)

Ja mitä on rakkaus.Rakkaus on on toisesta aidosti välittämästi,sielunkumpannuutta,ymmärtää toista puolesta sanasta.Ei siihen tarvita jokapäiväistä kynttiläillallista.
Eikä se rakkaus tule jostain vaan mystisesti jos vaan huomioi toista ja järjestää kynttiläillallisia.Tai jos tulee niin sanon että se on teeskentelyä ja itsensä huijaamista.

Tottakai pitää koittaa ratkaista tilanne mutta joskus ihmiset vaan ajautuu umpikujaan ja siinä vaiheessa kun molemmat toteaa ettei homma pelitä niin on parempi erota.
Monesti on jopa lapsille parempi vaihtoehto kuin jatkaa vain väkisin ja kokemus puhuu.

Dr.Love kirjoitti:

Selvä,avioliiton voi korjata jollain leirillä käynnillä.Olisipas noin helppoa.Kyllä suhteessa on sillon puuttunut alusta lähtien kommunikointi ihan molemmista suunnista jos jollain leirillä voi korjata tilanteen.Ihan vinkkinä että sitä voi tehdä kotona ja ihan ilmaiseksi;)

Ja mitä on rakkaus.Rakkaus on on toisesta aidosti välittämästi,sielunkumpannuutta,ymmärtää toista puolesta sanasta.Ei siihen tarvita jokapäiväistä kynttiläillallista.
Eikä se rakkaus tule jostain vaan mystisesti jos vaan huomioi toista ja järjestää kynttiläillallisia.Tai jos tulee niin sanon että se on teeskentelyä ja itsensä huijaamista.

Tottakai pitää koittaa ratkaista tilanne mutta joskus ihmiset vaan ajautuu umpikujaan ja siinä vaiheessa kun molemmat toteaa ettei homma pelitä niin on parempi erota.
Monesti on jopa lapsille parempi vaihtoehto kuin jatkaa vain väkisin ja kokemus puhuu.

Lue lisää

Tuo sielunkumppanuus on juuri sitä, jota itse kaipasin. Sielunkumppanin kun löytäisi, muita en huoli.

yhdessä yksinäinen kirjoitti:

Kiitos vastauksistanne, oli paljon hyvää asiaa ja mietittävää.

En tällä kirjoituksellani hakenut muiden hyväksyntää, lähinnä haluiaisin kuulla muiden vastaavassa elämäntilanteessa olevien kokemuksia. Päätä pahkaa en ole eroa ottamassa, sen jo kertoo mielestäni sekin että parisuhdeterapiaan olemme hakeutuneet minun aloitteestani ja edelleen sitä jatkamme. Hyvä on ollut puhua asioista ja kuunnella mitä toinen ajattelee ja haluaa elämältään.

Tämä tunteiden viileneminen on ollut ongelma jo pitkään ja olemme siihen aktiivisesti yrittäneet vaikuttaa, on otettu aikaa suhteelle kahden kesken ja huomioitu toisiamme arjessa. Mutta se romantiikka puuttuu, ei vain sytytä. Olemme kuin kaverit, vain ja ainostaan kaverit. Halailla voimme, mutta jo pussaaminen tuntuu minusta vaikealta. Ongelma ei ole se, etten haluaisi seksiä, en vain halua seksiä mieheni kanssa. Uskollinen silti olen hänelle ollut.

Voiko rakkaus sitten vaan loppua ja miksi niin?

Lasteni elämää en ole pilaamassa, tosin en koe että vanhempien avioero sinällään nykypäivänä pilaisi lapsen elämää. Molemmat rakastamme lapsiamme ja olemme aktiivisesti mukana heidän elämässään, ja niin olisimme myös eron jälkeen. Lapsilla olisi taatusti tasapainoinen lapsuus vaikka me vanhemmat emme enää yhdessä asuisikaan. Työni puolesta näen niin paljon erilaisia perheitä, eikä yksin selittein voi sanoa että eroperheiden lapset olisivat onnettomampia kuin yhdinperheessä elävät lapset. Se on monen tekijän summa. Ja niitä tekijöitähän minä tässä mietin, lasten takia olen valmis jatkamaan liittoa näinkin, mutta kannattaako se? Eikö lapset kuitenkin aisti jos vanhemmat voivat huonosti vaikka ulkoiset puitteet kunnossa olisivatkin? Toisaalta jos löydämme sen tasapainon "kaveriliitossa" niin tämä perhe elämä antaa kaikille meille paljon, taloudellisesti tämä on molemmilla vakaampi ratkaisu ja mahdollisuus toteuttaa itseään muilla osa-alueilla.

Mutta kauanko olemme kumpikin tyytyväisiä tähän, luulisi miehenkin jossain vaiheessa muuta haluavan sillä seksiä meillä ei ole ja luulisi miehenkin haluavan rinnalleen naisen, jolla edes jonkinlaisia romanttisia/intohimon tunteita häntä kohtaan. Mitä kotoa ei saa, sitä muualta hakee... eli olisiko reilumpaa päättää liitto tähän kuin sitten siihen että jompikumpi ihastuu ja aloittaa suhteen kolmannen osapuolen kanssa? Silloin ne asiat vasta vaikeutuvat.

Lue lisää

Helpompi olisi erota heti, sen tulevan kolmannenkin osapuolen kannalta.Seurustelin kaksi vuotta ukkomiehen kanssa, ja vasta puoli vuotta sitten hän lopulta erosi. Liittoaan kuvaili kuten sinäkin omaasi kuvailet. Totuudesta en sitten tiedä, mutta mies ei halunnut elää ilman minua ja erohan siitä tuli. Ja ex on kiukkuinen; ei eron takia vaan siksi että kokee tulleensa hylätyksi.

Juokee teetä,juokee teetä niin Arabian lakoltakin välttynee.

Sininen kurssi kirjoitti:

Juokee teetä,juokee teetä niin Arabian lakoltakin välttynee.

Teetähän tämä tarina taas onkin!!!

alakoulun ope kirjoitti:

Edellä hyvää pohdintaa sinulle.

Jäin miettimään, että etsimällä etsit nyt muilta oikeutusta ja hyväksyntää sille, että itse et rakasta, et halua seksiä, et elää lapsiperheen elämää. Ajat takaa jotain kipinää ja peräänkuulutat romantiikkaa. Sinulla tuntuu olevan hyvä aviomies ja hyvät lapset. Mitä oikein pohjimmiltasi kaipaat?
Mikset itse tunnu pahemmin panostavan nykyiseen liittoosi?
Lapset ovat tärkeitä. Jospa ajattelisit, että tasapainoisesta kodista lähtevät maailmalle tasapainoiset nuoret ihmiset.
Pelkästään tilastoista voisit tutkia, mitä teet pienille lapsillesi ja heidän tuklevaisuudelleen, jos lähdet lasten kannalta hyvästä yhteisöstä huitelemaan jonkin mystisen ja ihanan romantiikan perään. Lapsesi eivät sinua siitä kiitä.

Lue lisää

Voe ristus mitä syyllistämistä. Taas joku katkera vanha akka.

yhdessä yksinäinen kirjoitti:

Kiitos vastauksistanne, oli paljon hyvää asiaa ja mietittävää.

En tällä kirjoituksellani hakenut muiden hyväksyntää, lähinnä haluiaisin kuulla muiden vastaavassa elämäntilanteessa olevien kokemuksia. Päätä pahkaa en ole eroa ottamassa, sen jo kertoo mielestäni sekin että parisuhdeterapiaan olemme hakeutuneet minun aloitteestani ja edelleen sitä jatkamme. Hyvä on ollut puhua asioista ja kuunnella mitä toinen ajattelee ja haluaa elämältään.

Tämä tunteiden viileneminen on ollut ongelma jo pitkään ja olemme siihen aktiivisesti yrittäneet vaikuttaa, on otettu aikaa suhteelle kahden kesken ja huomioitu toisiamme arjessa. Mutta se romantiikka puuttuu, ei vain sytytä. Olemme kuin kaverit, vain ja ainostaan kaverit. Halailla voimme, mutta jo pussaaminen tuntuu minusta vaikealta. Ongelma ei ole se, etten haluaisi seksiä, en vain halua seksiä mieheni kanssa. Uskollinen silti olen hänelle ollut.

Voiko rakkaus sitten vaan loppua ja miksi niin?

Lasteni elämää en ole pilaamassa, tosin en koe että vanhempien avioero sinällään nykypäivänä pilaisi lapsen elämää. Molemmat rakastamme lapsiamme ja olemme aktiivisesti mukana heidän elämässään, ja niin olisimme myös eron jälkeen. Lapsilla olisi taatusti tasapainoinen lapsuus vaikka me vanhemmat emme enää yhdessä asuisikaan. Työni puolesta näen niin paljon erilaisia perheitä, eikä yksin selittein voi sanoa että eroperheiden lapset olisivat onnettomampia kuin yhdinperheessä elävät lapset. Se on monen tekijän summa. Ja niitä tekijöitähän minä tässä mietin, lasten takia olen valmis jatkamaan liittoa näinkin, mutta kannattaako se? Eikö lapset kuitenkin aisti jos vanhemmat voivat huonosti vaikka ulkoiset puitteet kunnossa olisivatkin? Toisaalta jos löydämme sen tasapainon "kaveriliitossa" niin tämä perhe elämä antaa kaikille meille paljon, taloudellisesti tämä on molemmilla vakaampi ratkaisu ja mahdollisuus toteuttaa itseään muilla osa-alueilla.

Mutta kauanko olemme kumpikin tyytyväisiä tähän, luulisi miehenkin jossain vaiheessa muuta haluavan sillä seksiä meillä ei ole ja luulisi miehenkin haluavan rinnalleen naisen, jolla edes jonkinlaisia romanttisia/intohimon tunteita häntä kohtaan. Mitä kotoa ei saa, sitä muualta hakee... eli olisiko reilumpaa päättää liitto tähän kuin sitten siihen että jompikumpi ihastuu ja aloittaa suhteen kolmannen osapuolen kanssa? Silloin ne asiat vasta vaikeutuvat.

Lue lisää

En koskaan vastaile näihin kirjoituksiin mutta tällä kertaa oli aivan pakko ruveta kirjoittelemaan sinulle, koska tekstisi on suoraan kuin minun suustani muutama vuosi sitten.
Elin tasan tarkkaan kuvailemassasi liitossa, ei riitaa, mies onnellinen ja rakastunut minuun mutta minulla oli olo kuin kämppiksen kanssa olisin asunut. Ulkoiset puitteet kuin unelmasadusta, uusi talo, uudet autot, ihanat lapset, työpaikat ja kaikki mistä kaikki haaveilee. Yhdessä olimme 11 vuotta.

Puhuin miehelleni onnettomuudestani vuosia ja kerroin että jotain pitäisi tapahtua ja läheisyys meiltä puuttuikin kokonaan, ja minä en aina jaksanut olla se aloitteentekijä. Mies kyllä teki aloitteen silloin kun halusi seksiä mutta muu läheisyys puuttui.

Eräänä päivänä sitten vain sanoin että haluan erota, lyhyesti kerrottuna möimme talon, muutimme erilleen vuokralle kerrostaloon, lapset on viikko-viikko systeemillä ja tämä järjestely on toiminut erittäin hyvin.
Erosta on reilu vuosi aikaa ja mies on edelleen hieman katkera minulle erosta kun minun takia meni hänen itsensärakentama talo eikä hän voi olla lasten kanssa koko aikaa.

Näin vuoden jälkeen voin sanoa että elämä taas hymyilee, vaikka ero olikin raskasta aikaa. Miehellä on uusi rakas ja samoin minulla, enkä kadu eroamme pätkääkään.
Hyvä neuvo on, että mieti sellaista tilannetta, että eronne jälkeen miehelläsi on uusi nainen, jonka kanssa hän harrastaa seksiä ja nainen myös viettää aikaa lastesi kanssa. Nainen saattaa olla ovella vastassa kun haet lapsia ex-mieheltäsi. Jos nämä ajatukset eivät herätä mustasukkaisuutta tai muita negatiivisia tunteita, on ero varmasti hyvä ratkaisu, mutta mieti vielä tarkkaan.

Eroäiti kirjoitti:

En koskaan vastaile näihin kirjoituksiin mutta tällä kertaa oli aivan pakko ruveta kirjoittelemaan sinulle, koska tekstisi on suoraan kuin minun suustani muutama vuosi sitten.
Elin tasan tarkkaan kuvailemassasi liitossa, ei riitaa, mies onnellinen ja rakastunut minuun mutta minulla oli olo kuin kämppiksen kanssa olisin asunut. Ulkoiset puitteet kuin unelmasadusta, uusi talo, uudet autot, ihanat lapset, työpaikat ja kaikki mistä kaikki haaveilee. Yhdessä olimme 11 vuotta.

Puhuin miehelleni onnettomuudestani vuosia ja kerroin että jotain pitäisi tapahtua ja läheisyys meiltä puuttuikin kokonaan, ja minä en aina jaksanut olla se aloitteentekijä. Mies kyllä teki aloitteen silloin kun halusi seksiä mutta muu läheisyys puuttui.

Eräänä päivänä sitten vain sanoin että haluan erota, lyhyesti kerrottuna möimme talon, muutimme erilleen vuokralle kerrostaloon, lapset on viikko-viikko systeemillä ja tämä järjestely on toiminut erittäin hyvin.
Erosta on reilu vuosi aikaa ja mies on edelleen hieman katkera minulle erosta kun minun takia meni hänen itsensärakentama talo eikä hän voi olla lasten kanssa koko aikaa.

Näin vuoden jälkeen voin sanoa että elämä taas hymyilee, vaikka ero olikin raskasta aikaa. Miehellä on uusi rakas ja samoin minulla, enkä kadu eroamme pätkääkään.
Hyvä neuvo on, että mieti sellaista tilannetta, että eronne jälkeen miehelläsi on uusi nainen, jonka kanssa hän harrastaa seksiä ja nainen myös viettää aikaa lastesi kanssa. Nainen saattaa olla ovella vastassa kun haet lapsia ex-mieheltäsi. Jos nämä ajatukset eivät herätä mustasukkaisuutta tai muita negatiivisia tunteita, on ero varmasti hyvä ratkaisu, mutta mieti vielä tarkkaan.

Lue lisää

"Hyvä neuvo on, että mieti sellaista tilannetta, että eronne jälkeen miehelläsi on uusi nainen, jonka kanssa hän harrastaa seksiä ja nainen myös viettää aikaa lastesi kanssa. Nainen saattaa olla ovella vastassa kun haet lapsia ex-mieheltäsi. Jos nämä ajatukset eivät herätä mustasukkaisuutta tai muita negatiivisia tunteita, on ero varmasti hyvä ratkaisu, mutta mieti vielä tarkkaan. "

No tuo nyt ei ole mikään järin hyvä tunnemittari: jos ajatus toisesta naisesta lasteni arjessa tuntuu pahalta, en eroa.

Ehei, kysymys on siitä, mikä tuntuu vielä pahemmalta. Esimerkiksi se kaverisuhteessa eläminen voi olla sitä ja seuraukseet tulevat mukana kannettavaksi.

Kaverisuhde mielestäni toimii, jos kummallakin tunteet viilenneet ja ulkopuolinen elämä sallitaan. Avioero voimaan, mutta yhdessäasumista jatketaan vaikkapa lasten ja talouden takia, silloin kuvio vähän selkenee.

Dr.Love kirjoitti:

Selvä,avioliiton voi korjata jollain leirillä käynnillä.Olisipas noin helppoa.Kyllä suhteessa on sillon puuttunut alusta lähtien kommunikointi ihan molemmista suunnista jos jollain leirillä voi korjata tilanteen.Ihan vinkkinä että sitä voi tehdä kotona ja ihan ilmaiseksi;)

Ja mitä on rakkaus.Rakkaus on on toisesta aidosti välittämästi,sielunkumpannuutta,ymmärtää toista puolesta sanasta.Ei siihen tarvita jokapäiväistä kynttiläillallista.
Eikä se rakkaus tule jostain vaan mystisesti jos vaan huomioi toista ja järjestää kynttiläillallisia.Tai jos tulee niin sanon että se on teeskentelyä ja itsensä huijaamista.

Tottakai pitää koittaa ratkaista tilanne mutta joskus ihmiset vaan ajautuu umpikujaan ja siinä vaiheessa kun molemmat toteaa ettei homma pelitä niin on parempi erota.
Monesti on jopa lapsille parempi vaihtoehto kuin jatkaa vain väkisin ja kokemus puhuu.

Lue lisää

"Ja mitä on rakkaus.Rakkaus on on toisesta aidosti välittämästi,sielunkumpannuutta,ymmärtää toista puolesta sanasta" Höpö höpö. rakkaus on sitä että tahtoo olla hyvä toiselle ja rakastaa häntä aina.

avioliittoleirejä tulisi ehdottomasti välttää ellei ole tosi ystävä parisuhteessa, yleensä siellä ihannoidaan jonkin toisen hyvää onnea, joka salakavalasti
ainaskin naisen päähän kolahtaa, että miksikö meillä ei voisi olla samanlaista
kuin noilla ? Paras lääke on sopiva etäisyys kummallakin ja tiivis yhteiselämä
kun ollaan yhdessä, esim. joku yhteinen harrastus lapsien kanssa ja ulkoilmahalit siihen päälle ! Toinen asia on, että voisitte ottaa pari drinkkiä
yhdessä, jos se vapauttaisi sinun seksihalujasi !

katse tulevaisuuteen kirjoitti:

Minulla myös oli samanlaiset ajatukset n. 10 v sitten.Nyt toteutin,mitä silloin vain uskalsin ajatella. Asun nyt yksin omassa asunnossani ja viihdyn.
En jaksanut enää kaverillisuutta,jossa molemmat meni omiin harrastuksiin ja koti oli vain minulle siivouksen paikka ja miehelleni se valtakunta,jossa oli kiva valmiilla köllöttää.
Ei hän uskonut,että voisin muuttaa,sanoi vaan,että älä höpötä.Ja jos muutan hän haluaa minut takaisin. Nyt olen asunut 2 kk täällä, välit häneen ja lapsiini ovat hyvät, ,mutta kertaakaan ei hän ole minua takaisin pyytänyt.
Erota hän ei halua,eli toistaiseksi eletään näin.
Ja voin sanoa,ettei vika ole sinussa, tai että tarvitsisit gynekologin apua. Hellyys ja Rakkaus sen tekee ja puolison ymmärrys,pienet huomionosoitukset ja arvostus. Nämä asiat ainakin minulta puuttuivat,jonka seurauksena Rakkaus sitten loppui,eikä enää syty. Ja voin sanoa,että ainakin yritin ja kerta toisen jälkeen petyin.Jaksoin 27 vuotta. Asia ei ole helppo,mutta muista että myös Sinulla pitää olla tyytyväinen ja hyvä mieli, siitä lähtee myös muiden hyvä olo.Tee ratkaisusi,kuinka se sinulle tuntuu sydämessä oikealle. Myös äideillä on oikeus onneen.
Hyvää jatkoa sinulle

Lue lisää

"koti oli vain minulle siivouksen paikka ja miehelleni se valtakunta,jossa oli kiva valmiilla köllöttää"

Naisilla on kotitöistä yleensä hyvin yksipuolinen näkemys; he tekevät omasta mielestään kaiken. Tätä mieltä meilläkin nainen oli - minä kuulemma olen vain tietokoneella ja tuijotan töllötintä.
Minä sitten luettelin, että mitkä työt minä yksin ja ainoastaan teen omakotitalossamme ja taloudessamme: lumityöt (99%:sti), Varaava takka (=> polttopuuhankinta/-teko, sisälle tuonti, - ja takan polttaminen, tuhkien tyhjennys), ilmanvaihtokojeen suodatinten puhdistus/vaihto 4kk välein, keskuspölynimurin huolto ja pölypussin vaihto, autot (=> renkaiden vaihdot, huollossa käynnit, pesut, lasinpesunesteen lisäämiset, imuroinnit, yms.), valaisinten (mm. hankalien halogeenispottien) lamppujen vaihdot (niin ulkona kuin sisälläkin), ruohikon leikkuu ja trimmaus, suurin osa muistakin "puutarhatöistä", kaikenlaiset muut omakotitalossa tarvittavat pienet "talonmies" ja korjaus, ja muuta ja muuta. Sen lisäksi esim astioita lastaan ja puran astianpesukoneeseen, sekä imuroinkin, siinä missä nainenkin. Tämän listan jälkeen nainen pyysi anteeksi, ja myönsi, että aika paljon "koti-töitä" mieskin meidän taloudessamme tekee.
Ja naiselle listaamieni asioiden ulkopuolelta mainittakoon vielä saunan ja kylppärin pesu, jonka teen kunnolla kerran vuodessa, ja jossa helposti menee kokonainen työpäivä, kun lauteet vielä paraffiiniöljyllä käsittelen.

sama virsi kirjoitti:

"koti oli vain minulle siivouksen paikka ja miehelleni se valtakunta,jossa oli kiva valmiilla köllöttää"

Naisilla on kotitöistä yleensä hyvin yksipuolinen näkemys; he tekevät omasta mielestään kaiken. Tätä mieltä meilläkin nainen oli - minä kuulemma olen vain tietokoneella ja tuijotan töllötintä.
Minä sitten luettelin, että mitkä työt minä yksin ja ainoastaan teen omakotitalossamme ja taloudessamme: lumityöt (99%:sti), Varaava takka (=> polttopuuhankinta/-teko, sisälle tuonti, - ja takan polttaminen, tuhkien tyhjennys), ilmanvaihtokojeen suodatinten puhdistus/vaihto 4kk välein, keskuspölynimurin huolto ja pölypussin vaihto, autot (=> renkaiden vaihdot, huollossa käynnit, pesut, lasinpesunesteen lisäämiset, imuroinnit, yms.), valaisinten (mm. hankalien halogeenispottien) lamppujen vaihdot (niin ulkona kuin sisälläkin), ruohikon leikkuu ja trimmaus, suurin osa muistakin "puutarhatöistä", kaikenlaiset muut omakotitalossa tarvittavat pienet "talonmies" ja korjaus, ja muuta ja muuta. Sen lisäksi esim astioita lastaan ja puran astianpesukoneeseen, sekä imuroinkin, siinä missä nainenkin. Tämän listan jälkeen nainen pyysi anteeksi, ja myönsi, että aika paljon "koti-töitä" mieskin meidän taloudessamme tekee.
Ja naiselle listaamieni asioiden ulkopuolelta mainittakoon vielä saunan ja kylppärin pesu, jonka teen kunnolla kerran vuodessa, ja jossa helposti menee kokonainen työpäivä, kun lauteet vielä paraffiiniöljyllä käsittelen.

Lue lisää

Laiska töitään luettelee.
Naisen kotityöt kattavat yleensä semmoisen määrän erilaisia hommia, ettei täällä taida palstatila edes riittää.
Tuo on juuri tyypillistä miesten ajattelua, oikein listataan omat tekemiset, jotta voidaan sitten sillä kuitata.
Nainen vaan tekee työnsä sen kummemmin listaamatta tai ajattelematta sen määrää.

hahahehhoo kirjoitti:

Laiska töitään luettelee.
Naisen kotityöt kattavat yleensä semmoisen määrän erilaisia hommia, ettei täällä taida palstatila edes riittää.
Tuo on juuri tyypillistä miesten ajattelua, oikein listataan omat tekemiset, jotta voidaan sitten sillä kuitata.
Nainen vaan tekee työnsä sen kummemmin listaamatta tai ajattelematta sen määrää.

Lue lisää

Noinkin.
Nuo "miestentyöt" ovat pääsääntöisesti silloin-tällöin tehtäviä hommia. Ruohonleikkuuta ja lumenluontiakaan ei tarvitse tehdä päivittäin. Muutaman kerran talvessa voi joutua lumitöihin useampana peräkkäisenä päivänä, mutta vastaavasti saattaa olla parinkin viikon jaksoja, ettei sada lunta ollenkaan.

"Naistentyöt" sen sijaan ovat niitä päivittäin tehtäviä (ruuanlaitto-pyykinpesu-kämpänsiistiminen). Yleensä naisilla ei ole aikaa samassa määrin netissä ja töllössä istumiseen kuin miehillä.
(Ja, jos mies käyttää kerran vuodessa kokonaisen työpäivän saunan pesuun, joutuu nainen käyttämään saman verran aikaa kun hän kerran -ahkerimmat parikin kertaa- vuodessa pesee kämpän ikkunat.)

jani70 kirjoitti:

avioliittoleirejä tulisi ehdottomasti välttää ellei ole tosi ystävä parisuhteessa, yleensä siellä ihannoidaan jonkin toisen hyvää onnea, joka salakavalasti
ainaskin naisen päähän kolahtaa, että miksikö meillä ei voisi olla samanlaista
kuin noilla ? Paras lääke on sopiva etäisyys kummallakin ja tiivis yhteiselämä
kun ollaan yhdessä, esim. joku yhteinen harrastus lapsien kanssa ja ulkoilmahalit siihen päälle ! Toinen asia on, että voisitte ottaa pari drinkkiä
yhdessä, jos se vapauttaisi sinun seksihalujasi !

Lue lisää

Montako avioliittoleiriä olet käynyt, kun noin hyvin osaat niitä analysoida?

katse tulevaisuuteen kirjoitti:

Minulla myös oli samanlaiset ajatukset n. 10 v sitten.Nyt toteutin,mitä silloin vain uskalsin ajatella. Asun nyt yksin omassa asunnossani ja viihdyn.
En jaksanut enää kaverillisuutta,jossa molemmat meni omiin harrastuksiin ja koti oli vain minulle siivouksen paikka ja miehelleni se valtakunta,jossa oli kiva valmiilla köllöttää.
Ei hän uskonut,että voisin muuttaa,sanoi vaan,että älä höpötä.Ja jos muutan hän haluaa minut takaisin. Nyt olen asunut 2 kk täällä, välit häneen ja lapsiini ovat hyvät, ,mutta kertaakaan ei hän ole minua takaisin pyytänyt.
Erota hän ei halua,eli toistaiseksi eletään näin.
Ja voin sanoa,ettei vika ole sinussa, tai että tarvitsisit gynekologin apua. Hellyys ja Rakkaus sen tekee ja puolison ymmärrys,pienet huomionosoitukset ja arvostus. Nämä asiat ainakin minulta puuttuivat,jonka seurauksena Rakkaus sitten loppui,eikä enää syty. Ja voin sanoa,että ainakin yritin ja kerta toisen jälkeen petyin.Jaksoin 27 vuotta. Asia ei ole helppo,mutta muista että myös Sinulla pitää olla tyytyväinen ja hyvä mieli, siitä lähtee myös muiden hyvä olo.Tee ratkaisusi,kuinka se sinulle tuntuu sydämessä oikealle. Myös äideillä on oikeus onneen.
Hyvää jatkoa sinulle

Lue lisää

Vaikka edelleen esim halailemme toisiamme niin kaipaan sitä toisen ihmisen kosketusta, läheisyyttä, rakastamista. Tässä luen asioita joita itsekin kaipasin avioliitossani mutta olen päättänyt erota miehestäni ja hain eroa enkä tunne olevani yhtään huonompi äiti lapsellemme vaikka haluan eron. Olimmehan melkein kolmekymmentä vuotta naimisissa toistemme kanssa nuoresta iästämme välittämättä halusimme mennä naimisiin ja perustaa heti perhe kun vain lapsi tulisi nyt. Tämä lapsi, jonka saimme on kymmen vuotias ja jää meille kummallekin 2 viikoksi kerrallaan. Talomme myydään ja tavarat olemme jo jakaneet ja melkein kaiken olemme pakanneet odottamaan uutta kotia. Itse koen tämän hyväksi ratkaisuksi sille elämälle mitä viimeiset 20 vuotta avioliitossamme on ollut. En näe kulissiavioliittoa hyväksi lapselle mutta se on vain minun mielipiteeni. Nyt minulle jää sitä omaa aikaa ja minun ei tarvitse olla palvelijana omassa kodissani kun mies halusi kaiken olevan valmiina häntä varten. Hän kävi vain töissä ja kotona ei tarvitse tehdä mitään. Sydänmeni sanoo minulle, että on aika rauhoittaa itselleni oma paikka, jossa tunnen olevani oma itseni ja lapsella on hyvä olla silloin kun hän on kanssani ilman, että isä ja äiti riitelee tai on mykkäkoulussa.

onnellinen äiti kirjoitti:

Vaikka edelleen esim halailemme toisiamme niin kaipaan sitä toisen ihmisen kosketusta, läheisyyttä, rakastamista. Tässä luen asioita joita itsekin kaipasin avioliitossani mutta olen päättänyt erota miehestäni ja hain eroa enkä tunne olevani yhtään huonompi äiti lapsellemme vaikka haluan eron. Olimmehan melkein kolmekymmentä vuotta naimisissa toistemme kanssa nuoresta iästämme välittämättä halusimme mennä naimisiin ja perustaa heti perhe kun vain lapsi tulisi nyt. Tämä lapsi, jonka saimme on kymmen vuotias ja jää meille kummallekin 2 viikoksi kerrallaan. Talomme myydään ja tavarat olemme jo jakaneet ja melkein kaiken olemme pakanneet odottamaan uutta kotia. Itse koen tämän hyväksi ratkaisuksi sille elämälle mitä viimeiset 20 vuotta avioliitossamme on ollut. En näe kulissiavioliittoa hyväksi lapselle mutta se on vain minun mielipiteeni. Nyt minulle jää sitä omaa aikaa ja minun ei tarvitse olla palvelijana omassa kodissani kun mies halusi kaiken olevan valmiina häntä varten. Hän kävi vain töissä ja kotona ei tarvitse tehdä mitään. Sydänmeni sanoo minulle, että on aika rauhoittaa itselleni oma paikka, jossa tunnen olevani oma itseni ja lapsella on hyvä olla silloin kun hän on kanssani ilman, että isä ja äiti riitelee tai on mykkäkoulussa.

Lue lisää

Aviossa olette olleet siis liki 30-v, josta kulissia viimeiset 20-v. Teillä on kymmenvuotias lapsi. Mielestäsi kulissiavioliitto ei ole hyväksi lapselle.
Olit kuitenkin elänyt kulissia jo kymmenen vuotta, kun lapsesi syntyi.

MIKSI IHMEESSÄ sinä teit sen lapsen siihen kulissiavioliittoon?!!!

yhdessä yksinäinen kirjoitti:

Kiitos vastauksistanne, oli paljon hyvää asiaa ja mietittävää.

En tällä kirjoituksellani hakenut muiden hyväksyntää, lähinnä haluiaisin kuulla muiden vastaavassa elämäntilanteessa olevien kokemuksia. Päätä pahkaa en ole eroa ottamassa, sen jo kertoo mielestäni sekin että parisuhdeterapiaan olemme hakeutuneet minun aloitteestani ja edelleen sitä jatkamme. Hyvä on ollut puhua asioista ja kuunnella mitä toinen ajattelee ja haluaa elämältään.

Tämä tunteiden viileneminen on ollut ongelma jo pitkään ja olemme siihen aktiivisesti yrittäneet vaikuttaa, on otettu aikaa suhteelle kahden kesken ja huomioitu toisiamme arjessa. Mutta se romantiikka puuttuu, ei vain sytytä. Olemme kuin kaverit, vain ja ainostaan kaverit. Halailla voimme, mutta jo pussaaminen tuntuu minusta vaikealta. Ongelma ei ole se, etten haluaisi seksiä, en vain halua seksiä mieheni kanssa. Uskollinen silti olen hänelle ollut.

Voiko rakkaus sitten vaan loppua ja miksi niin?

Lasteni elämää en ole pilaamassa, tosin en koe että vanhempien avioero sinällään nykypäivänä pilaisi lapsen elämää. Molemmat rakastamme lapsiamme ja olemme aktiivisesti mukana heidän elämässään, ja niin olisimme myös eron jälkeen. Lapsilla olisi taatusti tasapainoinen lapsuus vaikka me vanhemmat emme enää yhdessä asuisikaan. Työni puolesta näen niin paljon erilaisia perheitä, eikä yksin selittein voi sanoa että eroperheiden lapset olisivat onnettomampia kuin yhdinperheessä elävät lapset. Se on monen tekijän summa. Ja niitä tekijöitähän minä tässä mietin, lasten takia olen valmis jatkamaan liittoa näinkin, mutta kannattaako se? Eikö lapset kuitenkin aisti jos vanhemmat voivat huonosti vaikka ulkoiset puitteet kunnossa olisivatkin? Toisaalta jos löydämme sen tasapainon "kaveriliitossa" niin tämä perhe elämä antaa kaikille meille paljon, taloudellisesti tämä on molemmilla vakaampi ratkaisu ja mahdollisuus toteuttaa itseään muilla osa-alueilla.

Mutta kauanko olemme kumpikin tyytyväisiä tähän, luulisi miehenkin jossain vaiheessa muuta haluavan sillä seksiä meillä ei ole ja luulisi miehenkin haluavan rinnalleen naisen, jolla edes jonkinlaisia romanttisia/intohimon tunteita häntä kohtaan. Mitä kotoa ei saa, sitä muualta hakee... eli olisiko reilumpaa päättää liitto tähän kuin sitten siihen että jompikumpi ihastuu ja aloittaa suhteen kolmannen osapuolen kanssa? Silloin ne asiat vasta vaikeutuvat.

Lue lisää

Ongelmat eron jälkeen, tietää vasta sitten kun se on elettyä elämää. Kun eron jälkeen löytyy mahdollisesti uusi ihmissuhde, niin lasten asiat muuttuu totaalisesti. On pieni määrä tapauksista, joissa ei tule ongelmia lasten ja uuden tulokkaan välillä. Avioerolapsia on maailma jo niin täynnä, ettei pitäisi ainoatakaan enää tulla lisää. Sinnitelkää aikuiset ihmiset siihen asti, kun lapset pärjää omillaan. Riitelevät ja väkivaltaiset olot on eri asia. Teillä kun on kuitenkin yritystä, ja puhevälit niin antakaa lapsillenne onnellinen lapsuus.

hahahehhoo kirjoitti:

Laiska töitään luettelee.
Naisen kotityöt kattavat yleensä semmoisen määrän erilaisia hommia, ettei täällä taida palstatila edes riittää.
Tuo on juuri tyypillistä miesten ajattelua, oikein listataan omat tekemiset, jotta voidaan sitten sillä kuitata.
Nainen vaan tekee työnsä sen kummemmin listaamatta tai ajattelematta sen määrää.

Lue lisää

Just tää on niin tyypillinen naisten yleinen harhaluulo. Meillä minä teen about kaiken lukuunottamatta pyykinpesua. Teen myös nää ns misten duunit, enkä varmasti ole ainoa lajissani.

yhdessä yksinäinen kirjoitti:

Kiitos vastauksistanne, oli paljon hyvää asiaa ja mietittävää.

En tällä kirjoituksellani hakenut muiden hyväksyntää, lähinnä haluiaisin kuulla muiden vastaavassa elämäntilanteessa olevien kokemuksia. Päätä pahkaa en ole eroa ottamassa, sen jo kertoo mielestäni sekin että parisuhdeterapiaan olemme hakeutuneet minun aloitteestani ja edelleen sitä jatkamme. Hyvä on ollut puhua asioista ja kuunnella mitä toinen ajattelee ja haluaa elämältään.

Tämä tunteiden viileneminen on ollut ongelma jo pitkään ja olemme siihen aktiivisesti yrittäneet vaikuttaa, on otettu aikaa suhteelle kahden kesken ja huomioitu toisiamme arjessa. Mutta se romantiikka puuttuu, ei vain sytytä. Olemme kuin kaverit, vain ja ainostaan kaverit. Halailla voimme, mutta jo pussaaminen tuntuu minusta vaikealta. Ongelma ei ole se, etten haluaisi seksiä, en vain halua seksiä mieheni kanssa. Uskollinen silti olen hänelle ollut.

Voiko rakkaus sitten vaan loppua ja miksi niin?

Lasteni elämää en ole pilaamassa, tosin en koe että vanhempien avioero sinällään nykypäivänä pilaisi lapsen elämää. Molemmat rakastamme lapsiamme ja olemme aktiivisesti mukana heidän elämässään, ja niin olisimme myös eron jälkeen. Lapsilla olisi taatusti tasapainoinen lapsuus vaikka me vanhemmat emme enää yhdessä asuisikaan. Työni puolesta näen niin paljon erilaisia perheitä, eikä yksin selittein voi sanoa että eroperheiden lapset olisivat onnettomampia kuin yhdinperheessä elävät lapset. Se on monen tekijän summa. Ja niitä tekijöitähän minä tässä mietin, lasten takia olen valmis jatkamaan liittoa näinkin, mutta kannattaako se? Eikö lapset kuitenkin aisti jos vanhemmat voivat huonosti vaikka ulkoiset puitteet kunnossa olisivatkin? Toisaalta jos löydämme sen tasapainon "kaveriliitossa" niin tämä perhe elämä antaa kaikille meille paljon, taloudellisesti tämä on molemmilla vakaampi ratkaisu ja mahdollisuus toteuttaa itseään muilla osa-alueilla.

Mutta kauanko olemme kumpikin tyytyväisiä tähän, luulisi miehenkin jossain vaiheessa muuta haluavan sillä seksiä meillä ei ole ja luulisi miehenkin haluavan rinnalleen naisen, jolla edes jonkinlaisia romanttisia/intohimon tunteita häntä kohtaan. Mitä kotoa ei saa, sitä muualta hakee... eli olisiko reilumpaa päättää liitto tähän kuin sitten siihen että jompikumpi ihastuu ja aloittaa suhteen kolmannen osapuolen kanssa? Silloin ne asiat vasta vaikeutuvat.

Lue lisää

Sun kohtalotovereita tuntuu olevan yllättävän paljon täällä..
Miten olisi wife-swap tai ihan perinteinen parinvaihtoilta?
Saisitte kokea sen toisen kosketuksen ja jotain uutta jännää elämään?

Minä vaihtaisin ihan kuvaa näkemättä miestä kanssasi! kuulostaa ihanan hellältä ja vastuuntuntoiselta, oikealta mieheltä.
Omani on alkoholisti - piilottelee pulloja ympäri kämppää, dokaa salaa ja lähes päivittäin, ajaa kännissä. Eikä siinä kaikki, hän on myös patologinen valehtelija, jonka yhteenkään sanaan ei voi luottaa. Hän on myös riippuvainen pornosta, lataa sitä laajakaista tulessa koneelleen, ja jää sitä sitten katselemaan kun menen nukkumaan.

Meillä on myös pieni tytär, jota en uskalla jättää isänsä huostaan edes yhdeksi yöksi, edellä mainituista syistä.
Lapsi jää ilman iltapalaa ja -satua, kun 'isillä on nyt työt kesken', eli chattailee tyttöystäviensä kanssa ja katselee pornoa.

Myös lemmikit jää hoitamatta, lumet luomatta, auto pesemättä, nurmikko leikkaamatta, pyykit koneeseen...

Joo joo, kyllä hoidan oman osani kotitöistä, ja maksan kaikki laskut ja tankkaan auton. Maksan ja hoidan myös tyttären harrastukset ja sen laajakaistan joka pornon tarjoaa.
Ja teille sovinisteille tiedoksi jo etukäteen, että olen kolmekymppinen, seksuaalinen ja kauniiksikin on sanottu (ei tosin mieheni pitkään aikaan).

Onnellisuus on todellakin itsestä kiinni, sä et voi odottaa että joku sut tekee onnelliseksi. Mä toivoisin että se joku lakkaisi tekemästä mua niin saatanan onnettomaksi, että edes muistaisin mitä onni on...

yhdessä yksinäinen kirjoitti:

Kiitos vastauksistanne, oli paljon hyvää asiaa ja mietittävää.

En tällä kirjoituksellani hakenut muiden hyväksyntää, lähinnä haluiaisin kuulla muiden vastaavassa elämäntilanteessa olevien kokemuksia. Päätä pahkaa en ole eroa ottamassa, sen jo kertoo mielestäni sekin että parisuhdeterapiaan olemme hakeutuneet minun aloitteestani ja edelleen sitä jatkamme. Hyvä on ollut puhua asioista ja kuunnella mitä toinen ajattelee ja haluaa elämältään.

Tämä tunteiden viileneminen on ollut ongelma jo pitkään ja olemme siihen aktiivisesti yrittäneet vaikuttaa, on otettu aikaa suhteelle kahden kesken ja huomioitu toisiamme arjessa. Mutta se romantiikka puuttuu, ei vain sytytä. Olemme kuin kaverit, vain ja ainostaan kaverit. Halailla voimme, mutta jo pussaaminen tuntuu minusta vaikealta. Ongelma ei ole se, etten haluaisi seksiä, en vain halua seksiä mieheni kanssa. Uskollinen silti olen hänelle ollut.

Voiko rakkaus sitten vaan loppua ja miksi niin?

Lasteni elämää en ole pilaamassa, tosin en koe että vanhempien avioero sinällään nykypäivänä pilaisi lapsen elämää. Molemmat rakastamme lapsiamme ja olemme aktiivisesti mukana heidän elämässään, ja niin olisimme myös eron jälkeen. Lapsilla olisi taatusti tasapainoinen lapsuus vaikka me vanhemmat emme enää yhdessä asuisikaan. Työni puolesta näen niin paljon erilaisia perheitä, eikä yksin selittein voi sanoa että eroperheiden lapset olisivat onnettomampia kuin yhdinperheessä elävät lapset. Se on monen tekijän summa. Ja niitä tekijöitähän minä tässä mietin, lasten takia olen valmis jatkamaan liittoa näinkin, mutta kannattaako se? Eikö lapset kuitenkin aisti jos vanhemmat voivat huonosti vaikka ulkoiset puitteet kunnossa olisivatkin? Toisaalta jos löydämme sen tasapainon "kaveriliitossa" niin tämä perhe elämä antaa kaikille meille paljon, taloudellisesti tämä on molemmilla vakaampi ratkaisu ja mahdollisuus toteuttaa itseään muilla osa-alueilla.

Mutta kauanko olemme kumpikin tyytyväisiä tähän, luulisi miehenkin jossain vaiheessa muuta haluavan sillä seksiä meillä ei ole ja luulisi miehenkin haluavan rinnalleen naisen, jolla edes jonkinlaisia romanttisia/intohimon tunteita häntä kohtaan. Mitä kotoa ei saa, sitä muualta hakee... eli olisiko reilumpaa päättää liitto tähän kuin sitten siihen että jompikumpi ihastuu ja aloittaa suhteen kolmannen osapuolen kanssa? Silloin ne asiat vasta vaikeutuvat.

Lue lisää

Kokeilaa vaikka kiinnostua yhteisestä harrastuksesta? Mene vaikka joskus miehesi mukaan ja toisinpäin vaikka se saattaa tuntua siltä että ei kiviäkään kiinnostaisi....

Olen ollut vaimoni kanssa vasta alle vuoden naimisissa ja hän odottaa nyt meidän yhteistä lasta, tänään rakastelimme ensimmäistä kertaa 2-3 kuukauteen :D

Pussailu tuntuu puulta ja sellainen jännitys puuttuu, ja on sitä ajatellu että jaksaako sitä tällästä ja että olisiko asiat paremmin kun olisi esimerkiksi yksin mutta tuskinpa, aina on sellainen tyhjyys mutta uskon että se johtuu jostain muusta kuin kumppanista.

Olen siitä onnellinen että meillä on hyvä luottamus toisiimme ja voimme puhua asioista jos joskus jotain puhuttavaa on.

Anaa nyt asioiden mennä, avioliittoon ollaan menty joten pitää seistä lupausten takana eikä olla mikään limanuljaska ja pettää.

Vanhana kun ei asiat enään kiinnosta niinkuin nuorena, se vaikuttaa myös seksielämään, sekin tuntuu suoritukselta. Kai sitä vois yrittää kiinnostua jostain seksileikeistä nahkapuvut päällä jos sais vähän piristystä... okei mut tälläsiä ajatuksia mulla.

hahahehhoo kirjoitti:

Laiska töitään luettelee.
Naisen kotityöt kattavat yleensä semmoisen määrän erilaisia hommia, ettei täällä taida palstatila edes riittää.
Tuo on juuri tyypillistä miesten ajattelua, oikein listataan omat tekemiset, jotta voidaan sitten sillä kuitata.
Nainen vaan tekee työnsä sen kummemmin listaamatta tai ajattelematta sen määrää.

Lue lisää

Naiset ovat niin yksinkertaisia, että heille pitää listata koska he eivät nää muiden kuin itsensä tekemät pyykinpesut ja ruoanlaitot!
Taisi sattua arkaan paikkaan! :)

hahahehhoo kirjoitti:

Laiska töitään luettelee.
Naisen kotityöt kattavat yleensä semmoisen määrän erilaisia hommia, ettei täällä taida palstatila edes riittää.
Tuo on juuri tyypillistä miesten ajattelua, oikein listataan omat tekemiset, jotta voidaan sitten sillä kuitata.
Nainen vaan tekee työnsä sen kummemmin listaamatta tai ajattelematta sen määrää.

Lue lisää

Just joo, laiska töitään listailee, ja sitä paitsi tuosta luettelosta puuttui niiiin niiiin paljon kotitöitä, ja sellaisia, joissa todellakin tulee hiki pintaan muutamia tässä mainitakseni: Ikkunoiden pesu, uunin putsaus, jääkaapin siivous, pakastimen sulatus ja siistiminen, keittiön kaappien ja vaatekaappien kausisiivoukset vaatteiden säilömisineen keväisin ja syksyisin, mattojen pesu, silittämiset, kukkien hoito niin sisällä kuin ulkona pihalla, kasvimaaprojektit, pihamarjojen poiminta ja niiden mehustaminen ja/tai hilloaminen, omenoiden säilöntä ja hilloamiset, haravahommat syksyisin ja keväisin, ....................
Naisten töiden lista on todellakin loputon, joita he puurtavat avio/avoliitoissaan.

vaihetaanko? kirjoitti:

Sun kohtalotovereita tuntuu olevan yllättävän paljon täällä..
Miten olisi wife-swap tai ihan perinteinen parinvaihtoilta?
Saisitte kokea sen toisen kosketuksen ja jotain uutta jännää elämään?

Minä vaihtaisin ihan kuvaa näkemättä miestä kanssasi! kuulostaa ihanan hellältä ja vastuuntuntoiselta, oikealta mieheltä.
Omani on alkoholisti - piilottelee pulloja ympäri kämppää, dokaa salaa ja lähes päivittäin, ajaa kännissä. Eikä siinä kaikki, hän on myös patologinen valehtelija, jonka yhteenkään sanaan ei voi luottaa. Hän on myös riippuvainen pornosta, lataa sitä laajakaista tulessa koneelleen, ja jää sitä sitten katselemaan kun menen nukkumaan.

Meillä on myös pieni tytär, jota en uskalla jättää isänsä huostaan edes yhdeksi yöksi, edellä mainituista syistä.
Lapsi jää ilman iltapalaa ja -satua, kun 'isillä on nyt työt kesken', eli chattailee tyttöystäviensä kanssa ja katselee pornoa.

Myös lemmikit jää hoitamatta, lumet luomatta, auto pesemättä, nurmikko leikkaamatta, pyykit koneeseen...

Joo joo, kyllä hoidan oman osani kotitöistä, ja maksan kaikki laskut ja tankkaan auton. Maksan ja hoidan myös tyttären harrastukset ja sen laajakaistan joka pornon tarjoaa.
Ja teille sovinisteille tiedoksi jo etukäteen, että olen kolmekymppinen, seksuaalinen ja kauniiksikin on sanottu (ei tosin mieheni pitkään aikaan).

Onnellisuus on todellakin itsestä kiinni, sä et voi odottaa että joku sut tekee onnelliseksi. Mä toivoisin että se joku lakkaisi tekemästä mua niin saatanan onnettomaksi, että edes muistaisin mitä onni on...

Lue lisää

Pitäiskö sun lähtee menee? Henkilökohtaisesti en eläisi tuollaisen vuosisadan luuserin kanssa päivääkään. Miksi ihmeessä hukkaat elämääsi moisen runkkarin kanssa?

diifain kirjoitti:

Tuo sielunkumppanuus on juuri sitä, jota itse kaipasin. Sielunkumppanin kun löytäisi, muita en huoli.

Haloo, mistä widun herttasarjoista sitä on elämän peruspilarit impattu?

sama virsi kirjoitti:

"koti oli vain minulle siivouksen paikka ja miehelleni se valtakunta,jossa oli kiva valmiilla köllöttää"

Naisilla on kotitöistä yleensä hyvin yksipuolinen näkemys; he tekevät omasta mielestään kaiken. Tätä mieltä meilläkin nainen oli - minä kuulemma olen vain tietokoneella ja tuijotan töllötintä.
Minä sitten luettelin, että mitkä työt minä yksin ja ainoastaan teen omakotitalossamme ja taloudessamme: lumityöt (99%:sti), Varaava takka (=> polttopuuhankinta/-teko, sisälle tuonti, - ja takan polttaminen, tuhkien tyhjennys), ilmanvaihtokojeen suodatinten puhdistus/vaihto 4kk välein, keskuspölynimurin huolto ja pölypussin vaihto, autot (=> renkaiden vaihdot, huollossa käynnit, pesut, lasinpesunesteen lisäämiset, imuroinnit, yms.), valaisinten (mm. hankalien halogeenispottien) lamppujen vaihdot (niin ulkona kuin sisälläkin), ruohikon leikkuu ja trimmaus, suurin osa muistakin "puutarhatöistä", kaikenlaiset muut omakotitalossa tarvittavat pienet "talonmies" ja korjaus, ja muuta ja muuta. Sen lisäksi esim astioita lastaan ja puran astianpesukoneeseen, sekä imuroinkin, siinä missä nainenkin. Tämän listan jälkeen nainen pyysi anteeksi, ja myönsi, että aika paljon "koti-töitä" mieskin meidän taloudessamme tekee.
Ja naiselle listaamieni asioiden ulkopuolelta mainittakoon vielä saunan ja kylppärin pesu, jonka teen kunnolla kerran vuodessa, ja jossa helposti menee kokonainen työpäivä, kun lauteet vielä paraffiiniöljyllä käsittelen.

Lue lisää

Lampun vaihdossa kestää kaksi sekuntia, autoon ei tarvi vaihtaa renkaat kuin kahdesti vuodessa, ilmanvaihtokoneen suodattimet kolmesti. Tiskikonejutut sen sijaan on joka päiväistä hommaa.

Teillä kaikilla on hyvää pohdintaa. Näkee, että olette miettineet ja itse kokeneet tämän asian.
Onkohan vain niin, että avioliiton jatkuessa tietyn aikaa, tulee totaalinen tyhjyyden tunne lähes meille kaikille naisille? Sanotaanhan uuden suhteen rakastumis- eli hurmiovaiheen kestävän noin kolme vuotta. Sen jälkeen asioihin halutaan muutoksia. Osa rupeaa tekemään lapsia, osa opiskelemaan, osa panostaa enemmän työelämään jne.
Mitä me naiset oikein odotamme, kun haluamme ... niin MITÄ? Millaista romantiikkaa, joka sytyttää ja jonka jälkeen miehen läheisyyskin taas maittaa?

Viime aikoina vanhenevat naiset ovat ruvenneet eroamaan jopa vuosikymmeniä kestäneistä liitoista. Se toisaalta kertoo jotakin siitä, että naiset etsivät ja uskaltavat toisin kuin ennen. Mutta kertooko se myös siitä, että yhteisön peruspilari eli nainen ja äiti (tai isoäiti) on jotenkin hukassa?

Itse olen kolmatta kertaa aviossa, ei lapsia, ja näyttää, että taas lähden tästäkin liitosta. Ei vain enää sytytä. Panee kyllä miettimään, mitä virvatulta tässä oikein ajetaan takaa.

onni arjessa? kirjoitti:

Teillä kaikilla on hyvää pohdintaa. Näkee, että olette miettineet ja itse kokeneet tämän asian.
Onkohan vain niin, että avioliiton jatkuessa tietyn aikaa, tulee totaalinen tyhjyyden tunne lähes meille kaikille naisille? Sanotaanhan uuden suhteen rakastumis- eli hurmiovaiheen kestävän noin kolme vuotta. Sen jälkeen asioihin halutaan muutoksia. Osa rupeaa tekemään lapsia, osa opiskelemaan, osa panostaa enemmän työelämään jne.
Mitä me naiset oikein odotamme, kun haluamme ... niin MITÄ? Millaista romantiikkaa, joka sytyttää ja jonka jälkeen miehen läheisyyskin taas maittaa?

Viime aikoina vanhenevat naiset ovat ruvenneet eroamaan jopa vuosikymmeniä kestäneistä liitoista. Se toisaalta kertoo jotakin siitä, että naiset etsivät ja uskaltavat toisin kuin ennen. Mutta kertooko se myös siitä, että yhteisön peruspilari eli nainen ja äiti (tai isoäiti) on jotenkin hukassa?

Itse olen kolmatta kertaa aviossa, ei lapsia, ja näyttää, että taas lähden tästäkin liitosta. Ei vain enää sytytä. Panee kyllä miettimään, mitä virvatulta tässä oikein ajetaan takaa.

Lue lisää

pitkästä aikaa näin järkeviä kirjoituksia.

Olen myös kokenut jo kaksi avioliittoa ja kolmas sattui kohdalleen.
Olen myös opintojen kautta saanut monenlaista tietoa, joista toisinaan on apua.

Tyhjyyden tunne on enemmän meidän kulttuuriin liittyvää kokemusta. Ehkä joillekin on uskoteltu että ”perhe” täyttää tuon tunteen naisilla. Edelleen meillä on näitä myyttejä siitä, minkälaisen naisen tulee olla. Tuota tyhjyyden tunnetta koetetaan täyttää tunteilla ja tuntemuksilla eli elämyksillä. Yksi niistä on tuo ihastuminen ja rakastumisen alkuvaihe. Todellisuudessa se on pelkää kemiaa, hormonit ja eri välittäjäaineet tekevät meille kepposia. Toisaalta meillä on ihannekuvia siitä mitä on rakastaminen siinä arjessa.

Omalta kohdaltani voin sanoa että minulle ei riittänyt se ”tavallinen” vaan jo lapsesta asti olen halunnut tehdä jotain omaa ja merkittävää – oli se sitten harrastus tai työ. Olen utelias, haluan oppia ja saada ymmärrystä laajemminkin kuin kotiympyröissä. Haluan koetella rajojani ja kokea erilaisia asioita.
Ensimmäisessä liitossa mies oli alkuun samaa mieltä, kunnes sitten paljasti että haluaakin sitä ”rivitalo – oma auto – urakehitys” maailmaa. Silloin mietin juuri noita, kuinka paljon pitää oppia sopeutumaan ja mitä siitä oikeasti seuraa? Vaikka meillä oli avoin liitto, huomasin että kuitenkin kaipasin kiinteämpää suhdetta, eli olin itse uskollinen.

Kaikki haluni haihtui tuota miestä kohtaan ja avioliiton jatkuminen olisi tarkoittanut minulle selibaattia ja väkisin yhdyntöjä silloin tällöin. Kaipasin läheisyyttä ja kosketuksia niin että kipeää teki. Lopulta vaihtoehdoksi jäi että aloitan lääkityksen (koska masennuin aika pahasti) tai eroan. En siis pystynyt myymään itseäni ja sieluani edes ”lasten takia”.

Toinen avioliitto kaatui miehen ongelmiin (mustasukkaisuus ja väkivaltaisuus). Ne rikkoivat minua aika tavalla. Seurustelin kyllä pidempiäkin jaksoja mutta ei sen rakkauden kohtaaminen niin yksikertaista ole. Yksin olosta koitui kuitenkin paljon hyvää. Mietin paljon sitä mitä minä todella tahdon enkä vain luule tahtovani. Mikä on se elämän tarkoitus? Mitä voin jo tässä ja nyt itse tehdä? Laadin suunnitelman ja aloin toteuttaa sitä. Päätin että jos löytyy ihminen joka on menossa ”samaan suuntaan” hän on tervetullut, mutta jos ei löydy, elämäni on kuitenkin mielekäs ja onnellinen.

Niin siinä kävi että rakkaus tuli silloin kun sitä itse vähiten odotin tai edes halusin. Nyt tämä tunne on edelleen vahva vaikka yhdessä oloa on melkein kymmenen vuotta. Totuus on että eivät kaikki kohtaa tällaista rakkautta, eikä edes kaipaa. Tämä on lahja, ylimääräinen ja ansaitsematon lahja. Tämäkin voi päättyä milloin tahansa, ellei muuten niin kuolemaan. Tiedän että osaan edelleen elää yksin enkä tarvitse toista elämäni sisällöksi.

Enkä koe olevani hukassa vaan varsin elävä ja ”löyteillä” : )

mummomuori kirjoitti:

pitkästä aikaa näin järkeviä kirjoituksia.

Olen myös kokenut jo kaksi avioliittoa ja kolmas sattui kohdalleen.
Olen myös opintojen kautta saanut monenlaista tietoa, joista toisinaan on apua.

Tyhjyyden tunne on enemmän meidän kulttuuriin liittyvää kokemusta. Ehkä joillekin on uskoteltu että ”perhe” täyttää tuon tunteen naisilla. Edelleen meillä on näitä myyttejä siitä, minkälaisen naisen tulee olla. Tuota tyhjyyden tunnetta koetetaan täyttää tunteilla ja tuntemuksilla eli elämyksillä. Yksi niistä on tuo ihastuminen ja rakastumisen alkuvaihe. Todellisuudessa se on pelkää kemiaa, hormonit ja eri välittäjäaineet tekevät meille kepposia. Toisaalta meillä on ihannekuvia siitä mitä on rakastaminen siinä arjessa.

Omalta kohdaltani voin sanoa että minulle ei riittänyt se ”tavallinen” vaan jo lapsesta asti olen halunnut tehdä jotain omaa ja merkittävää – oli se sitten harrastus tai työ. Olen utelias, haluan oppia ja saada ymmärrystä laajemminkin kuin kotiympyröissä. Haluan koetella rajojani ja kokea erilaisia asioita.
Ensimmäisessä liitossa mies oli alkuun samaa mieltä, kunnes sitten paljasti että haluaakin sitä ”rivitalo – oma auto – urakehitys” maailmaa. Silloin mietin juuri noita, kuinka paljon pitää oppia sopeutumaan ja mitä siitä oikeasti seuraa? Vaikka meillä oli avoin liitto, huomasin että kuitenkin kaipasin kiinteämpää suhdetta, eli olin itse uskollinen.

Kaikki haluni haihtui tuota miestä kohtaan ja avioliiton jatkuminen olisi tarkoittanut minulle selibaattia ja väkisin yhdyntöjä silloin tällöin. Kaipasin läheisyyttä ja kosketuksia niin että kipeää teki. Lopulta vaihtoehdoksi jäi että aloitan lääkityksen (koska masennuin aika pahasti) tai eroan. En siis pystynyt myymään itseäni ja sieluani edes ”lasten takia”.

Toinen avioliitto kaatui miehen ongelmiin (mustasukkaisuus ja väkivaltaisuus). Ne rikkoivat minua aika tavalla. Seurustelin kyllä pidempiäkin jaksoja mutta ei sen rakkauden kohtaaminen niin yksikertaista ole. Yksin olosta koitui kuitenkin paljon hyvää. Mietin paljon sitä mitä minä todella tahdon enkä vain luule tahtovani. Mikä on se elämän tarkoitus? Mitä voin jo tässä ja nyt itse tehdä? Laadin suunnitelman ja aloin toteuttaa sitä. Päätin että jos löytyy ihminen joka on menossa ”samaan suuntaan” hän on tervetullut, mutta jos ei löydy, elämäni on kuitenkin mielekäs ja onnellinen.

Niin siinä kävi että rakkaus tuli silloin kun sitä itse vähiten odotin tai edes halusin. Nyt tämä tunne on edelleen vahva vaikka yhdessä oloa on melkein kymmenen vuotta. Totuus on että eivät kaikki kohtaa tällaista rakkautta, eikä edes kaipaa. Tämä on lahja, ylimääräinen ja ansaitsematon lahja. Tämäkin voi päättyä milloin tahansa, ellei muuten niin kuolemaan. Tiedän että osaan edelleen elää yksin enkä tarvitse toista elämäni sisällöksi.

Enkä koe olevani hukassa vaan varsin elävä ja ”löyteillä” : )

Lue lisää

Ihana ja toivoa antava kirjoitus!

mummomuori kirjoitti:

pitkästä aikaa näin järkeviä kirjoituksia.

Olen myös kokenut jo kaksi avioliittoa ja kolmas sattui kohdalleen.
Olen myös opintojen kautta saanut monenlaista tietoa, joista toisinaan on apua.

Tyhjyyden tunne on enemmän meidän kulttuuriin liittyvää kokemusta. Ehkä joillekin on uskoteltu että ”perhe” täyttää tuon tunteen naisilla. Edelleen meillä on näitä myyttejä siitä, minkälaisen naisen tulee olla. Tuota tyhjyyden tunnetta koetetaan täyttää tunteilla ja tuntemuksilla eli elämyksillä. Yksi niistä on tuo ihastuminen ja rakastumisen alkuvaihe. Todellisuudessa se on pelkää kemiaa, hormonit ja eri välittäjäaineet tekevät meille kepposia. Toisaalta meillä on ihannekuvia siitä mitä on rakastaminen siinä arjessa.

Omalta kohdaltani voin sanoa että minulle ei riittänyt se ”tavallinen” vaan jo lapsesta asti olen halunnut tehdä jotain omaa ja merkittävää – oli se sitten harrastus tai työ. Olen utelias, haluan oppia ja saada ymmärrystä laajemminkin kuin kotiympyröissä. Haluan koetella rajojani ja kokea erilaisia asioita.
Ensimmäisessä liitossa mies oli alkuun samaa mieltä, kunnes sitten paljasti että haluaakin sitä ”rivitalo – oma auto – urakehitys” maailmaa. Silloin mietin juuri noita, kuinka paljon pitää oppia sopeutumaan ja mitä siitä oikeasti seuraa? Vaikka meillä oli avoin liitto, huomasin että kuitenkin kaipasin kiinteämpää suhdetta, eli olin itse uskollinen.

Kaikki haluni haihtui tuota miestä kohtaan ja avioliiton jatkuminen olisi tarkoittanut minulle selibaattia ja väkisin yhdyntöjä silloin tällöin. Kaipasin läheisyyttä ja kosketuksia niin että kipeää teki. Lopulta vaihtoehdoksi jäi että aloitan lääkityksen (koska masennuin aika pahasti) tai eroan. En siis pystynyt myymään itseäni ja sieluani edes ”lasten takia”.

Toinen avioliitto kaatui miehen ongelmiin (mustasukkaisuus ja väkivaltaisuus). Ne rikkoivat minua aika tavalla. Seurustelin kyllä pidempiäkin jaksoja mutta ei sen rakkauden kohtaaminen niin yksikertaista ole. Yksin olosta koitui kuitenkin paljon hyvää. Mietin paljon sitä mitä minä todella tahdon enkä vain luule tahtovani. Mikä on se elämän tarkoitus? Mitä voin jo tässä ja nyt itse tehdä? Laadin suunnitelman ja aloin toteuttaa sitä. Päätin että jos löytyy ihminen joka on menossa ”samaan suuntaan” hän on tervetullut, mutta jos ei löydy, elämäni on kuitenkin mielekäs ja onnellinen.

Niin siinä kävi että rakkaus tuli silloin kun sitä itse vähiten odotin tai edes halusin. Nyt tämä tunne on edelleen vahva vaikka yhdessä oloa on melkein kymmenen vuotta. Totuus on että eivät kaikki kohtaa tällaista rakkautta, eikä edes kaipaa. Tämä on lahja, ylimääräinen ja ansaitsematon lahja. Tämäkin voi päättyä milloin tahansa, ellei muuten niin kuolemaan. Tiedän että osaan edelleen elää yksin enkä tarvitse toista elämäni sisällöksi.

Enkä koe olevani hukassa vaan varsin elävä ja ”löyteillä” : )

Lue lisää

Sulla on tuota vertailupohjaa, elämänkokemusta sekä itsetuntemusta, niin millainen on avioliitto ja ihmissuhde silloin kun siinä tuntee olevansa onnellinen? Olen ite miettinyt avioliiton merkitystä -miksi ihmiset solmivat liittoja ylipäätään jos on jo kokemusta ihmissuhteista? Mitä siltä odotetaan?

Kerro vielä että mitä rakkaus on?

:))

5rty kirjoitti:

Sulla on tuota vertailupohjaa, elämänkokemusta sekä itsetuntemusta, niin millainen on avioliitto ja ihmissuhde silloin kun siinä tuntee olevansa onnellinen? Olen ite miettinyt avioliiton merkitystä -miksi ihmiset solmivat liittoja ylipäätään jos on jo kokemusta ihmissuhteista? Mitä siltä odotetaan?

Kerro vielä että mitä rakkaus on?

:))

Lue lisää

ettäkö mitä on rakkaus… jos siihen ei kymmenet filosofit, tuhannet kirjailijat tai sadat tiedemiehet ole vielä keksineet yleispätevää vastausta, niin tuskin minäkään osaan : )

Voin tietysti vastata omalta kohdaltani. Onnellinen olen kun koen tulevani rakastetuksi ja saan itse rakastaa. Tarkoittaa myös että käytännössä tehdään jotain sellaista, että kokee tulleensa nähdyksi ja kuulluksi.

Me ymmärrämme toisiamme, se näkyy ihan sanattomastikin. Saan tilaa olla ja tehdä, osaamme sopia riidat, pyytää anteeksi ja antaa anteeksi. Kaipaamme toisiamme erossa ollessa, sekin riittää että toinen on jossain lähistöllä. Toisen iho tuntuu aina yhtä ihanalta, on halu silittää ja kosketella. Tekisi mieleni sanoa että jossain syvällä tajunnassa vain tietää, kuka tuo toinen on. Ei tarvitse kuin katsoa silmiin – ja HÄN on siinä. Kohtaamisessa.

Ehkä se onkin siinä, nyt on malttia ja nöyryyttä tehdä toisen olo mukavaksi, joustaa omista ehdottomuuksista, ja osataan ottaa vastaa myös se hyvä.

Parasta on arjen jakaminen. Ei meistä kumpikaan enää kaipaa isoja juttuja, ne on jo koettu. Kun aikoinaan kysyin, mitä hän kaipaa kodilta eniten. Hän vastasi, ”rauhaa, kiireetöntä yhdessä oloa ja järjestystä”. Viime viikolla kysäsin että oletko tyytyväinen, niin kertoi olevansa.

mummomuori kirjoitti:

ettäkö mitä on rakkaus… jos siihen ei kymmenet filosofit, tuhannet kirjailijat tai sadat tiedemiehet ole vielä keksineet yleispätevää vastausta, niin tuskin minäkään osaan : )

Voin tietysti vastata omalta kohdaltani. Onnellinen olen kun koen tulevani rakastetuksi ja saan itse rakastaa. Tarkoittaa myös että käytännössä tehdään jotain sellaista, että kokee tulleensa nähdyksi ja kuulluksi.

Me ymmärrämme toisiamme, se näkyy ihan sanattomastikin. Saan tilaa olla ja tehdä, osaamme sopia riidat, pyytää anteeksi ja antaa anteeksi. Kaipaamme toisiamme erossa ollessa, sekin riittää että toinen on jossain lähistöllä. Toisen iho tuntuu aina yhtä ihanalta, on halu silittää ja kosketella. Tekisi mieleni sanoa että jossain syvällä tajunnassa vain tietää, kuka tuo toinen on. Ei tarvitse kuin katsoa silmiin – ja HÄN on siinä. Kohtaamisessa.

Ehkä se onkin siinä, nyt on malttia ja nöyryyttä tehdä toisen olo mukavaksi, joustaa omista ehdottomuuksista, ja osataan ottaa vastaa myös se hyvä.

Parasta on arjen jakaminen. Ei meistä kumpikaan enää kaipaa isoja juttuja, ne on jo koettu. Kun aikoinaan kysyin, mitä hän kaipaa kodilta eniten. Hän vastasi, ”rauhaa, kiireetöntä yhdessä oloa ja järjestystä”. Viime viikolla kysäsin että oletko tyytyväinen, niin kertoi olevansa.

Lue lisää

Juuri tuota meilläkin oli mieheni kanssa aikoinaan ja pystyin sanomaan olevani rakastunut, vaikka riitojakin oli. Seksi maistui juuri tuon takia, että "säpinää" oli välillämme ja ikävä oli toista, vaikka
vain töissä oli... ;) Hymyiltiin ikkunan läpikin, kun katseet kohtasi toisen ollessa ulkona ja jos
toinen aloitti lauseen, toinen pystyi sen lopettamaan, niin samanlaisiksi oltiin tultu..
Tätä kesti yli 15 vuotta.
Sitten ykskaks mies ihastui työkaveriinsa. Minulla meni kuukausia, ennenkuin edes älysin, missä mennään. En voinut uskoa todeksi, kun kaikki alkoi miehen valehteluista huolimatta muotoutua
mustaksi aukoksi, joka imaisi minut mennessään. :(
Valehtelua, selittelyä, salaisia tapaamisia, yhteisiä työmatkoja, saunailtoja...tätä teatteria ja minun pahaa oloa kesti pari vuotta. Sydänhän siinä itselläni särkyi.
Yhdessä ollaan silti. Muutuin miestäni kohtaan kiveksi, mutta ei ollut voimia lähteäkkään.
Minä olen vielä vastuussa sairaista vanhemmistanikin, joita hoidan.
Elämä menee näinkin. Olen täyttänyt myös elämääni kaikenmaailman harrastuksilla ja ystävillä
pikkuhiljaa, lapset ovat suuri voimavarani. Mies pysyttelee iltaisin kotona ja on katuvainen, suhteensa on kuollut aika päivää sitten, mutta ei kiinnosta minua enään. Aivan sama.
Lähden tästä ehkä joku päivä, kun velvollisuudet helpottavat, mutta kiirettä ei ole.
Uutta miestä en enää katsele, en luota miehiin.
Luulin meilläkin olevan kaiken hyvin ja tiedän, mitä on rakkaus, mutta silti kaikki kaunis kahden ihmisen väliltä tuhottiin
ja minkä takia? Kuka siitä lopputuloksesta hyötyi? Ei kukaan...
Rakkaus mieheen on perseestä, en halua loukata itseäni enää tämän enempää.

Sydän murtui kirjoitti:

Juuri tuota meilläkin oli mieheni kanssa aikoinaan ja pystyin sanomaan olevani rakastunut, vaikka riitojakin oli. Seksi maistui juuri tuon takia, että "säpinää" oli välillämme ja ikävä oli toista, vaikka
vain töissä oli... ;) Hymyiltiin ikkunan läpikin, kun katseet kohtasi toisen ollessa ulkona ja jos
toinen aloitti lauseen, toinen pystyi sen lopettamaan, niin samanlaisiksi oltiin tultu..
Tätä kesti yli 15 vuotta.
Sitten ykskaks mies ihastui työkaveriinsa. Minulla meni kuukausia, ennenkuin edes älysin, missä mennään. En voinut uskoa todeksi, kun kaikki alkoi miehen valehteluista huolimatta muotoutua
mustaksi aukoksi, joka imaisi minut mennessään. :(
Valehtelua, selittelyä, salaisia tapaamisia, yhteisiä työmatkoja, saunailtoja...tätä teatteria ja minun pahaa oloa kesti pari vuotta. Sydänhän siinä itselläni särkyi.
Yhdessä ollaan silti. Muutuin miestäni kohtaan kiveksi, mutta ei ollut voimia lähteäkkään.
Minä olen vielä vastuussa sairaista vanhemmistanikin, joita hoidan.
Elämä menee näinkin. Olen täyttänyt myös elämääni kaikenmaailman harrastuksilla ja ystävillä
pikkuhiljaa, lapset ovat suuri voimavarani. Mies pysyttelee iltaisin kotona ja on katuvainen, suhteensa on kuollut aika päivää sitten, mutta ei kiinnosta minua enään. Aivan sama.
Lähden tästä ehkä joku päivä, kun velvollisuudet helpottavat, mutta kiirettä ei ole.
Uutta miestä en enää katsele, en luota miehiin.
Luulin meilläkin olevan kaiken hyvin ja tiedän, mitä on rakkaus, mutta silti kaikki kaunis kahden ihmisen väliltä tuhottiin
ja minkä takia? Kuka siitä lopputuloksesta hyötyi? Ei kukaan...
Rakkaus mieheen on perseestä, en halua loukata itseäni enää tämän enempää.

Lue lisää

Turvallisuuden kääntöpuoli on henkinen laiskuus. Tarkoittaa että pelkästä mukavuudenhalusta emme halua tehdä muutoksia tai kyseenalaistaa sitä mukavuuttamme. Ihminen on kuitenkin jatkuvasti kehittyvä ja kasvava, me yksikertaisesti tarvitsemme haasteita elämään. Huomaan itsekin että repityminen irti tottumuksista ja mukavuudesta ei ole helppoa.

En tiedä mutta tuli tunne siitä, että olet niellyt paljon tunteita joita et oikeastaan ole ”käsitellyt” eli elänyt läpi lainkaan. Se tekee voimattomaksi ja kyyniseksi, ei vain enää jaksa välittää.

Rakkaus tulee ottaa lahjana. Se ei ole mikään sellainen kiveen hakattu juttu, vaan elää joka päivä. Kun toinen tekee jotain loukkaavaa, hän nirhaa sitä sidettä väliltä joka kaksi ihmistä yhdistää. Tuota sidettä harvoin saa takasin ehjäksi. Jäljelle jää vain suru. Voi olla että miehesikin on sen huomannut ja suree omasta puolestaan samaa asiaa? Ehkä hänkään ei saa kokea sitä samaa enää uudelleen?

Tärkeintä ovat kuitenkin ne päivät, jotka on saanut nauttia tuosta lahjasta. Mitä olisikaan jos et koskaan olisi saanut edes kokea sitä?

mummomuori kirjoitti:

Turvallisuuden kääntöpuoli on henkinen laiskuus. Tarkoittaa että pelkästä mukavuudenhalusta emme halua tehdä muutoksia tai kyseenalaistaa sitä mukavuuttamme. Ihminen on kuitenkin jatkuvasti kehittyvä ja kasvava, me yksikertaisesti tarvitsemme haasteita elämään. Huomaan itsekin että repityminen irti tottumuksista ja mukavuudesta ei ole helppoa.

En tiedä mutta tuli tunne siitä, että olet niellyt paljon tunteita joita et oikeastaan ole ”käsitellyt” eli elänyt läpi lainkaan. Se tekee voimattomaksi ja kyyniseksi, ei vain enää jaksa välittää.

Rakkaus tulee ottaa lahjana. Se ei ole mikään sellainen kiveen hakattu juttu, vaan elää joka päivä. Kun toinen tekee jotain loukkaavaa, hän nirhaa sitä sidettä väliltä joka kaksi ihmistä yhdistää. Tuota sidettä harvoin saa takasin ehjäksi. Jäljelle jää vain suru. Voi olla että miehesikin on sen huomannut ja suree omasta puolestaan samaa asiaa? Ehkä hänkään ei saa kokea sitä samaa enää uudelleen?

Tärkeintä ovat kuitenkin ne päivät, jotka on saanut nauttia tuosta lahjasta. Mitä olisikaan jos et koskaan olisi saanut edes kokea sitä?

Lue lisää

Niinpä...
Muistelen joskus kaiholla sitä tunnetta, kun toisen näkeminen tuntui niin hyvältä.
Kuinka mukavaa oli toista odotella ja hipaista ohimennen ja tuntea rakkautta
ympärilläni olevista käsistä.
Mutta se on mennyttä, enkä jotenkin enää edes halua muutosta siihen asiaan.
Luottamus meni ja romahdin niin korkealta, että se jätti pysyvät jäljet.
Meillä ei ollut edes mitään kriisiä mieheni aloittaessa pelin toisen kanssa.
Ei ole mitään asiaa, että voisi ajatella, että miehellä oli aihetta petokseen, kaikki oli ihan hyvin!
Minua rakasteli aamulla, illalla oli jo toisen kainalossa.Tätä peliä jatkoi kauan.
Oli vain miehen turhamaisuus ja halu kokeilla ruohoa aidan toisella puolella.
Mies ei ole koskaan sanonut, että haluaisi asiaa käsitellä, itse purin tietenkin kiukkuani miehelleni aikani, kun totuus paljastui, mutta mies ei paljon muuta kuin käsiä levitteli ja säikähti, että otanko nyt eron tämän takia...
En kykene antamaan anteeksi, eikä mies ole sitä minulta pyytänytkään..
Samaten en pysty enää luottamaan mieheeni.
Mutta jos jotain hyvää haluaa tilanteesta hakea, niin toinen ovi avautuu toisen mennessä kiinni, muutakin on kuin kahden symbioosi ja perhe.
Aloin elämään muullekkin, kuin miehelle ja lapsille.
Enää ei tarvinnut odotella miestä ja pyöriä hänen ympärillään rakkautta tuntien.Lapsetkin kasvoi itsenäisemmiksi ja sain nyt sitä omaa aikaa, mitä ei pahemmin ennen ollut.
Nyt menen ja kuljen ja touhuilen omiani ja olen kuitenkin onnellinen, nyt vain ilman miehen vaikutusvaltaa tunteisiini.
Ei tämäkään hassumpaa elämää ole. Nyt voin hengittää vapaammin.
Halusinkin oikeastaan vain kommentoida tuohon, mitä rakkaus on, että minäkin sen tiedän ja ei ollut oikein sen väärtiä loppujen lopuksi.
Se on kuitenkin aika haurasta...
Kenelle tahansa voi käydä näin, kuin minulle kävi.
Kukaan ei ole turvassa elämän kolhuilta.

yksi aikaisemmista kirjoitti:

Niinpä...
Muistelen joskus kaiholla sitä tunnetta, kun toisen näkeminen tuntui niin hyvältä.
Kuinka mukavaa oli toista odotella ja hipaista ohimennen ja tuntea rakkautta
ympärilläni olevista käsistä.
Mutta se on mennyttä, enkä jotenkin enää edes halua muutosta siihen asiaan.
Luottamus meni ja romahdin niin korkealta, että se jätti pysyvät jäljet.
Meillä ei ollut edes mitään kriisiä mieheni aloittaessa pelin toisen kanssa.
Ei ole mitään asiaa, että voisi ajatella, että miehellä oli aihetta petokseen, kaikki oli ihan hyvin!
Minua rakasteli aamulla, illalla oli jo toisen kainalossa.Tätä peliä jatkoi kauan.
Oli vain miehen turhamaisuus ja halu kokeilla ruohoa aidan toisella puolella.
Mies ei ole koskaan sanonut, että haluaisi asiaa käsitellä, itse purin tietenkin kiukkuani miehelleni aikani, kun totuus paljastui, mutta mies ei paljon muuta kuin käsiä levitteli ja säikähti, että otanko nyt eron tämän takia...
En kykene antamaan anteeksi, eikä mies ole sitä minulta pyytänytkään..
Samaten en pysty enää luottamaan mieheeni.
Mutta jos jotain hyvää haluaa tilanteesta hakea, niin toinen ovi avautuu toisen mennessä kiinni, muutakin on kuin kahden symbioosi ja perhe.
Aloin elämään muullekkin, kuin miehelle ja lapsille.
Enää ei tarvinnut odotella miestä ja pyöriä hänen ympärillään rakkautta tuntien.Lapsetkin kasvoi itsenäisemmiksi ja sain nyt sitä omaa aikaa, mitä ei pahemmin ennen ollut.
Nyt menen ja kuljen ja touhuilen omiani ja olen kuitenkin onnellinen, nyt vain ilman miehen vaikutusvaltaa tunteisiini.
Ei tämäkään hassumpaa elämää ole. Nyt voin hengittää vapaammin.
Halusinkin oikeastaan vain kommentoida tuohon, mitä rakkaus on, että minäkin sen tiedän ja ei ollut oikein sen väärtiä loppujen lopuksi.
Se on kuitenkin aika haurasta...
Kenelle tahansa voi käydä näin, kuin minulle kävi.
Kukaan ei ole turvassa elämän kolhuilta.

Lue lisää

Yksi aikaisemmista: Tuo oli naisen kasvutarina. Oikein hyvä. Kiitos että kirjoitit tähän viestiketjuun ja että sain lukea tuon. Todella voimakkaan naisen kasvutarina. Oli lukunautinto.

5rty kirjoitti:

Sulla on tuota vertailupohjaa, elämänkokemusta sekä itsetuntemusta, niin millainen on avioliitto ja ihmissuhde silloin kun siinä tuntee olevansa onnellinen? Olen ite miettinyt avioliiton merkitystä -miksi ihmiset solmivat liittoja ylipäätään jos on jo kokemusta ihmissuhteista? Mitä siltä odotetaan?

Kerro vielä että mitä rakkaus on?

:))

Lue lisää

Täh? Ettekö te urpot tiedä mitä rakkaus on? Se on kaikkein tärkein asia maailmassa. Jo pienenä päätin, että minä etsin vain rakkautta. Kaikki maallinen kuten raha ja omistaminen on sivuseikka. En ole katunut. Löysin vierelleni maailman ihanimman naisen. Rakkautta, hellyyttä ja seksiä on riittänyt jo yli 20 vuotta.Ihanaa. Mitään muuta en halua. Mitään muuta ei kannata tavoitella.
Se on rakkautta, ihana yhdessäolo, nauraminen, kummankin halu rakasteluun. Yhteiset orgasmit. Ihanaa....

Sydän murtui kirjoitti:

Juuri tuota meilläkin oli mieheni kanssa aikoinaan ja pystyin sanomaan olevani rakastunut, vaikka riitojakin oli. Seksi maistui juuri tuon takia, että "säpinää" oli välillämme ja ikävä oli toista, vaikka
vain töissä oli... ;) Hymyiltiin ikkunan läpikin, kun katseet kohtasi toisen ollessa ulkona ja jos
toinen aloitti lauseen, toinen pystyi sen lopettamaan, niin samanlaisiksi oltiin tultu..
Tätä kesti yli 15 vuotta.
Sitten ykskaks mies ihastui työkaveriinsa. Minulla meni kuukausia, ennenkuin edes älysin, missä mennään. En voinut uskoa todeksi, kun kaikki alkoi miehen valehteluista huolimatta muotoutua
mustaksi aukoksi, joka imaisi minut mennessään. :(
Valehtelua, selittelyä, salaisia tapaamisia, yhteisiä työmatkoja, saunailtoja...tätä teatteria ja minun pahaa oloa kesti pari vuotta. Sydänhän siinä itselläni särkyi.
Yhdessä ollaan silti. Muutuin miestäni kohtaan kiveksi, mutta ei ollut voimia lähteäkkään.
Minä olen vielä vastuussa sairaista vanhemmistanikin, joita hoidan.
Elämä menee näinkin. Olen täyttänyt myös elämääni kaikenmaailman harrastuksilla ja ystävillä
pikkuhiljaa, lapset ovat suuri voimavarani. Mies pysyttelee iltaisin kotona ja on katuvainen, suhteensa on kuollut aika päivää sitten, mutta ei kiinnosta minua enään. Aivan sama.
Lähden tästä ehkä joku päivä, kun velvollisuudet helpottavat, mutta kiirettä ei ole.
Uutta miestä en enää katsele, en luota miehiin.
Luulin meilläkin olevan kaiken hyvin ja tiedän, mitä on rakkaus, mutta silti kaikki kaunis kahden ihmisen väliltä tuhottiin
ja minkä takia? Kuka siitä lopputuloksesta hyötyi? Ei kukaan...
Rakkaus mieheen on perseestä, en halua loukata itseäni enää tämän enempää.

Lue lisää

"Uutta miestä en enää katsele, en luota miehiin.
Luulin meilläkin olevan kaiken hyvin ja tiedän, mitä on rakkaus, mutta silti kaikki kaunis kahden ihmisen väliltä tuhottiin
ja minkä takia? Kuka siitä lopputuloksesta hyötyi? Ei kukaan...
Rakkaus mieheen on perseestä, en halua loukata itseäni enää tämän enempää."

Et luota miehiin, miksi yleistät miehesi virheen kaikkiin miehiin? Me kaikki ihmiset olemme heikkoja ja voimme langeta, niin miehet kuin naisetkin. Mutta meillä on myös mahdollisuus ja kyky antaa anteeksi, sinääkin voit tehdä sen ja varsinkin itsesi takia. Koeta nähdä miehessäsi ihminen joka on tehnyt virheen, toisissa olosuhteissa ehkä itsekin olisit voinut tehdä samanlaisen virheen. Anna anteeksi sitten kun pystyt ja mieti että miehesi on se sama mies jota aiemmin rakastit, ehkä se rakkaus välillänne voi vielä elpyä?

mummomuori kirjoitti:

pitkästä aikaa näin järkeviä kirjoituksia.

Olen myös kokenut jo kaksi avioliittoa ja kolmas sattui kohdalleen.
Olen myös opintojen kautta saanut monenlaista tietoa, joista toisinaan on apua.

Tyhjyyden tunne on enemmän meidän kulttuuriin liittyvää kokemusta. Ehkä joillekin on uskoteltu että ”perhe” täyttää tuon tunteen naisilla. Edelleen meillä on näitä myyttejä siitä, minkälaisen naisen tulee olla. Tuota tyhjyyden tunnetta koetetaan täyttää tunteilla ja tuntemuksilla eli elämyksillä. Yksi niistä on tuo ihastuminen ja rakastumisen alkuvaihe. Todellisuudessa se on pelkää kemiaa, hormonit ja eri välittäjäaineet tekevät meille kepposia. Toisaalta meillä on ihannekuvia siitä mitä on rakastaminen siinä arjessa.

Omalta kohdaltani voin sanoa että minulle ei riittänyt se ”tavallinen” vaan jo lapsesta asti olen halunnut tehdä jotain omaa ja merkittävää – oli se sitten harrastus tai työ. Olen utelias, haluan oppia ja saada ymmärrystä laajemminkin kuin kotiympyröissä. Haluan koetella rajojani ja kokea erilaisia asioita.
Ensimmäisessä liitossa mies oli alkuun samaa mieltä, kunnes sitten paljasti että haluaakin sitä ”rivitalo – oma auto – urakehitys” maailmaa. Silloin mietin juuri noita, kuinka paljon pitää oppia sopeutumaan ja mitä siitä oikeasti seuraa? Vaikka meillä oli avoin liitto, huomasin että kuitenkin kaipasin kiinteämpää suhdetta, eli olin itse uskollinen.

Kaikki haluni haihtui tuota miestä kohtaan ja avioliiton jatkuminen olisi tarkoittanut minulle selibaattia ja väkisin yhdyntöjä silloin tällöin. Kaipasin läheisyyttä ja kosketuksia niin että kipeää teki. Lopulta vaihtoehdoksi jäi että aloitan lääkityksen (koska masennuin aika pahasti) tai eroan. En siis pystynyt myymään itseäni ja sieluani edes ”lasten takia”.

Toinen avioliitto kaatui miehen ongelmiin (mustasukkaisuus ja väkivaltaisuus). Ne rikkoivat minua aika tavalla. Seurustelin kyllä pidempiäkin jaksoja mutta ei sen rakkauden kohtaaminen niin yksikertaista ole. Yksin olosta koitui kuitenkin paljon hyvää. Mietin paljon sitä mitä minä todella tahdon enkä vain luule tahtovani. Mikä on se elämän tarkoitus? Mitä voin jo tässä ja nyt itse tehdä? Laadin suunnitelman ja aloin toteuttaa sitä. Päätin että jos löytyy ihminen joka on menossa ”samaan suuntaan” hän on tervetullut, mutta jos ei löydy, elämäni on kuitenkin mielekäs ja onnellinen.

Niin siinä kävi että rakkaus tuli silloin kun sitä itse vähiten odotin tai edes halusin. Nyt tämä tunne on edelleen vahva vaikka yhdessä oloa on melkein kymmenen vuotta. Totuus on että eivät kaikki kohtaa tällaista rakkautta, eikä edes kaipaa. Tämä on lahja, ylimääräinen ja ansaitsematon lahja. Tämäkin voi päättyä milloin tahansa, ellei muuten niin kuolemaan. Tiedän että osaan edelleen elää yksin enkä tarvitse toista elämäni sisällöksi.

Enkä koe olevani hukassa vaan varsin elävä ja ”löyteillä” : )

Lue lisää

Onnea mummomuori onnestasi. Toivottavasti joskus vielä minäkin:)

mummomuori kirjoitti:

pitkästä aikaa näin järkeviä kirjoituksia.

Olen myös kokenut jo kaksi avioliittoa ja kolmas sattui kohdalleen.
Olen myös opintojen kautta saanut monenlaista tietoa, joista toisinaan on apua.

Tyhjyyden tunne on enemmän meidän kulttuuriin liittyvää kokemusta. Ehkä joillekin on uskoteltu että ”perhe” täyttää tuon tunteen naisilla. Edelleen meillä on näitä myyttejä siitä, minkälaisen naisen tulee olla. Tuota tyhjyyden tunnetta koetetaan täyttää tunteilla ja tuntemuksilla eli elämyksillä. Yksi niistä on tuo ihastuminen ja rakastumisen alkuvaihe. Todellisuudessa se on pelkää kemiaa, hormonit ja eri välittäjäaineet tekevät meille kepposia. Toisaalta meillä on ihannekuvia siitä mitä on rakastaminen siinä arjessa.

Omalta kohdaltani voin sanoa että minulle ei riittänyt se ”tavallinen” vaan jo lapsesta asti olen halunnut tehdä jotain omaa ja merkittävää – oli se sitten harrastus tai työ. Olen utelias, haluan oppia ja saada ymmärrystä laajemminkin kuin kotiympyröissä. Haluan koetella rajojani ja kokea erilaisia asioita.
Ensimmäisessä liitossa mies oli alkuun samaa mieltä, kunnes sitten paljasti että haluaakin sitä ”rivitalo – oma auto – urakehitys” maailmaa. Silloin mietin juuri noita, kuinka paljon pitää oppia sopeutumaan ja mitä siitä oikeasti seuraa? Vaikka meillä oli avoin liitto, huomasin että kuitenkin kaipasin kiinteämpää suhdetta, eli olin itse uskollinen.

Kaikki haluni haihtui tuota miestä kohtaan ja avioliiton jatkuminen olisi tarkoittanut minulle selibaattia ja väkisin yhdyntöjä silloin tällöin. Kaipasin läheisyyttä ja kosketuksia niin että kipeää teki. Lopulta vaihtoehdoksi jäi että aloitan lääkityksen (koska masennuin aika pahasti) tai eroan. En siis pystynyt myymään itseäni ja sieluani edes ”lasten takia”.

Toinen avioliitto kaatui miehen ongelmiin (mustasukkaisuus ja väkivaltaisuus). Ne rikkoivat minua aika tavalla. Seurustelin kyllä pidempiäkin jaksoja mutta ei sen rakkauden kohtaaminen niin yksikertaista ole. Yksin olosta koitui kuitenkin paljon hyvää. Mietin paljon sitä mitä minä todella tahdon enkä vain luule tahtovani. Mikä on se elämän tarkoitus? Mitä voin jo tässä ja nyt itse tehdä? Laadin suunnitelman ja aloin toteuttaa sitä. Päätin että jos löytyy ihminen joka on menossa ”samaan suuntaan” hän on tervetullut, mutta jos ei löydy, elämäni on kuitenkin mielekäs ja onnellinen.

Niin siinä kävi että rakkaus tuli silloin kun sitä itse vähiten odotin tai edes halusin. Nyt tämä tunne on edelleen vahva vaikka yhdessä oloa on melkein kymmenen vuotta. Totuus on että eivät kaikki kohtaa tällaista rakkautta, eikä edes kaipaa. Tämä on lahja, ylimääräinen ja ansaitsematon lahja. Tämäkin voi päättyä milloin tahansa, ellei muuten niin kuolemaan. Tiedän että osaan edelleen elää yksin enkä tarvitse toista elämäni sisällöksi.

Enkä koe olevani hukassa vaan varsin elävä ja ”löyteillä” : )

Lue lisää

Itse elän vastaavassa tilanteessa ja meillä on niin päin että minä haluaisin enemmän seksiä ja hellýyttä mutta ukola ei riitä pateja.

Olen päättänyt että rauhassa mietin tilannetta ja vain yksi elämä.. en aio elää tässä tyhjyyden tunteessa loppuelämääni,en varmasti.

Sydän murtui kirjoitti:

Juuri tuota meilläkin oli mieheni kanssa aikoinaan ja pystyin sanomaan olevani rakastunut, vaikka riitojakin oli. Seksi maistui juuri tuon takia, että "säpinää" oli välillämme ja ikävä oli toista, vaikka
vain töissä oli... ;) Hymyiltiin ikkunan läpikin, kun katseet kohtasi toisen ollessa ulkona ja jos
toinen aloitti lauseen, toinen pystyi sen lopettamaan, niin samanlaisiksi oltiin tultu..
Tätä kesti yli 15 vuotta.
Sitten ykskaks mies ihastui työkaveriinsa. Minulla meni kuukausia, ennenkuin edes älysin, missä mennään. En voinut uskoa todeksi, kun kaikki alkoi miehen valehteluista huolimatta muotoutua
mustaksi aukoksi, joka imaisi minut mennessään. :(
Valehtelua, selittelyä, salaisia tapaamisia, yhteisiä työmatkoja, saunailtoja...tätä teatteria ja minun pahaa oloa kesti pari vuotta. Sydänhän siinä itselläni särkyi.
Yhdessä ollaan silti. Muutuin miestäni kohtaan kiveksi, mutta ei ollut voimia lähteäkkään.
Minä olen vielä vastuussa sairaista vanhemmistanikin, joita hoidan.
Elämä menee näinkin. Olen täyttänyt myös elämääni kaikenmaailman harrastuksilla ja ystävillä
pikkuhiljaa, lapset ovat suuri voimavarani. Mies pysyttelee iltaisin kotona ja on katuvainen, suhteensa on kuollut aika päivää sitten, mutta ei kiinnosta minua enään. Aivan sama.
Lähden tästä ehkä joku päivä, kun velvollisuudet helpottavat, mutta kiirettä ei ole.
Uutta miestä en enää katsele, en luota miehiin.
Luulin meilläkin olevan kaiken hyvin ja tiedän, mitä on rakkaus, mutta silti kaikki kaunis kahden ihmisen väliltä tuhottiin
ja minkä takia? Kuka siitä lopputuloksesta hyötyi? Ei kukaan...
Rakkaus mieheen on perseestä, en halua loukata itseäni enää tämän enempää.

Lue lisää

Huh hei, Voimia paljon, mut kait tiiät, et joudut myös vähän katsoo peiliin jos et lähde? Miehei varmaan pitäny sua itsestäänselvyyteni vaik kuin kauan ja nyt ku hällä uudet kuviot, annat sen jatkua ku ei mitään olisikaan.. Pyydän vaan, et mietit asian perin pohjin, nykyään ei tarvii sietää sietämättömyyksiä, vaiks uskon et monen vuoden jälkeen se on teillä jo enemmä tootumusta ku haluumista.. Jos oisit lisänny lastesi iät, ois vastaukseniki ollu monimutkasempi, mut elä silti anna asioiden kusta sormies läpi, jos näis suopraan saa enää sanoa! Voimia toivotan, ja sul on hyvät ystävät sekä hienot lapset, sitä et voi unohtaa! =)

onni arjessa? kirjoitti:

Teillä kaikilla on hyvää pohdintaa. Näkee, että olette miettineet ja itse kokeneet tämän asian.
Onkohan vain niin, että avioliiton jatkuessa tietyn aikaa, tulee totaalinen tyhjyyden tunne lähes meille kaikille naisille? Sanotaanhan uuden suhteen rakastumis- eli hurmiovaiheen kestävän noin kolme vuotta. Sen jälkeen asioihin halutaan muutoksia. Osa rupeaa tekemään lapsia, osa opiskelemaan, osa panostaa enemmän työelämään jne.
Mitä me naiset oikein odotamme, kun haluamme ... niin MITÄ? Millaista romantiikkaa, joka sytyttää ja jonka jälkeen miehen läheisyyskin taas maittaa?

Viime aikoina vanhenevat naiset ovat ruvenneet eroamaan jopa vuosikymmeniä kestäneistä liitoista. Se toisaalta kertoo jotakin siitä, että naiset etsivät ja uskaltavat toisin kuin ennen. Mutta kertooko se myös siitä, että yhteisön peruspilari eli nainen ja äiti (tai isoäiti) on jotenkin hukassa?

Itse olen kolmatta kertaa aviossa, ei lapsia, ja näyttää, että taas lähden tästäkin liitosta. Ei vain enää sytytä. Panee kyllä miettimään, mitä virvatulta tässä oikein ajetaan takaa.

Lue lisää

Avioliitto on sopimus siitä, että ollaan yhdessä ja toivotaan parasta. Liitosta VOI lähteä ja kannattaa lähteä, kun se käy mahdottomaksi. Kysymys ei ole naisen hukassa olosta, vaan ajasta, joka tekee mahdolliseksi lähtemisen. Yhteiskunta hyväksyy sen ja taloudellisesti se ei ole mahdotonta.

Avioliitto on alunperin luotu turvaamaan yhteiskunnallinen yksikkö eli perhe, joka tuottaa lapsia ja tekee töitä yhdessä. Kun ajat olivat kovat, pariskunta tunsi koko ajan työskentelevänsä hteiseksi ja omaksi hyväkseen vaikkei enää olisi ollut niin suunnattoman rakastunutkaan.

Miksi sitten jotkut parit rakastavat vielä vanhuksiksi asit, toiset eivät. Sitä me siskot emme voi tietää. Kyse on kuitenkin paljolti myös persoonallisuustyypeistä, toisille sitoutuminen, turvallisuus ja yhden ihmisen seura riittää vuosikymmeniksi, toisille ei. Tässä kohtaa on tyhmää pohtia sitä, että pitkä liitto olisi joku normi, johon automaattisesti pitää pyrkiä. Se on joidenkin juttu, toisten ei.

onni arjessa? kirjoitti:

Teillä kaikilla on hyvää pohdintaa. Näkee, että olette miettineet ja itse kokeneet tämän asian.
Onkohan vain niin, että avioliiton jatkuessa tietyn aikaa, tulee totaalinen tyhjyyden tunne lähes meille kaikille naisille? Sanotaanhan uuden suhteen rakastumis- eli hurmiovaiheen kestävän noin kolme vuotta. Sen jälkeen asioihin halutaan muutoksia. Osa rupeaa tekemään lapsia, osa opiskelemaan, osa panostaa enemmän työelämään jne.
Mitä me naiset oikein odotamme, kun haluamme ... niin MITÄ? Millaista romantiikkaa, joka sytyttää ja jonka jälkeen miehen läheisyyskin taas maittaa?

Viime aikoina vanhenevat naiset ovat ruvenneet eroamaan jopa vuosikymmeniä kestäneistä liitoista. Se toisaalta kertoo jotakin siitä, että naiset etsivät ja uskaltavat toisin kuin ennen. Mutta kertooko se myös siitä, että yhteisön peruspilari eli nainen ja äiti (tai isoäiti) on jotenkin hukassa?

Itse olen kolmatta kertaa aviossa, ei lapsia, ja näyttää, että taas lähden tästäkin liitosta. Ei vain enää sytytä. Panee kyllä miettimään, mitä virvatulta tässä oikein ajetaan takaa.

Lue lisää

Joo olis kiva kyllä miestenkin tietää, että mitä helvettiä te naiset oikein haette. Kaikki muu on kyllä aina hyvin, mutta sydämmessä on se pieni aukko?

Lähdetään ja täytetään se vähäksi aikaa jollain toisella... jaa ei tääkään oikein toimi, mennään taas.

Ja mieshän se on tietysti se, joka sitä romantiikkaa ei hoida, mutta kyllä se jostain sellainenkin löytyy... Kun tietäisitte edes itse mitä etsitte, niin olis varmaan helpompaa, jotain tarttis aina löytää, että olis onnellinen...

14+12=? kirjoitti:

Joo olis kiva kyllä miestenkin tietää, että mitä helvettiä te naiset oikein haette. Kaikki muu on kyllä aina hyvin, mutta sydämmessä on se pieni aukko?

Lähdetään ja täytetään se vähäksi aikaa jollain toisella... jaa ei tääkään oikein toimi, mennään taas.

Ja mieshän se on tietysti se, joka sitä romantiikkaa ei hoida, mutta kyllä se jostain sellainenkin löytyy... Kun tietäisitte edes itse mitä etsitte, niin olis varmaan helpompaa, jotain tarttis aina löytää, että olis onnellinen...

Lue lisää

Tässäpä hyvä kirjoitus,niimpä,mitä sitä haetaan ?! Kempä tietäis sen..
Totuushan on se,että suhde, ku suhde muuttuu ajan kanssa vähemmän intohimoisemmaksi..mut sehän on ihan normaalia..jatkuu vaan siitä rakkaus suhteena eteekäsin. Kaikilla pareilla se arki tulee ja sen kanssa on vain elettävä. Hyvä vinkki on todella muistella,millaista se alku oli ja mihin rakastuitte toisissanne-suhteen eteen on tehtävä töitä jatkuvasti. Ei se aina ole mies,joka suhdetta ei hoida,minusta tuntuu,että suurin osa on naisia,jotka etsivät jatkuvaa säpinää. Jos sitä jatkuvaa intohimoa hakee,on se kumppani vaihettava n.2-3 vuoden välein ?! Jos moista jaksaa,niin mikäpä se siinä-omapa on asiansa itse kullakin...surullista kyllä,vaihtoon menee usein myös ihan hyviäkin yksilöitä.

14+12=? kirjoitti:

Joo olis kiva kyllä miestenkin tietää, että mitä helvettiä te naiset oikein haette. Kaikki muu on kyllä aina hyvin, mutta sydämmessä on se pieni aukko?

Lähdetään ja täytetään se vähäksi aikaa jollain toisella... jaa ei tääkään oikein toimi, mennään taas.

Ja mieshän se on tietysti se, joka sitä romantiikkaa ei hoida, mutta kyllä se jostain sellainenkin löytyy... Kun tietäisitte edes itse mitä etsitte, niin olis varmaan helpompaa, jotain tarttis aina löytää, että olis onnellinen...

Lue lisää

Eiks aviorakkaus nykyään määritetä Hollywood tasolla? Ja Kauniit ja Rohkeat tasolla, jossa nainen ottaa ja jättää mitä tahtoo.
Seitsemän vuoden avioliitto on jo ennätys.

Kristlillinen vihkikaava neuvoo toisin: kunnes kuolema meidät erottaa. Hmm luterilaisella kirkolla on tarjota parisuhdeterapiaakin.

Mitä ONNI on? Tutki runoja, jos ONNI on hakusessa.

Tico-Taco kirjoitti:

"Uutta miestä en enää katsele, en luota miehiin.
Luulin meilläkin olevan kaiken hyvin ja tiedän, mitä on rakkaus, mutta silti kaikki kaunis kahden ihmisen väliltä tuhottiin
ja minkä takia? Kuka siitä lopputuloksesta hyötyi? Ei kukaan...
Rakkaus mieheen on perseestä, en halua loukata itseäni enää tämän enempää."

Et luota miehiin, miksi yleistät miehesi virheen kaikkiin miehiin? Me kaikki ihmiset olemme heikkoja ja voimme langeta, niin miehet kuin naisetkin. Mutta meillä on myös mahdollisuus ja kyky antaa anteeksi, sinääkin voit tehdä sen ja varsinkin itsesi takia. Koeta nähdä miehessäsi ihminen joka on tehnyt virheen, toisissa olosuhteissa ehkä itsekin olisit voinut tehdä samanlaisen virheen. Anna anteeksi sitten kun pystyt ja mieti että miehesi on se sama mies jota aiemmin rakastit, ehkä se rakkaus välillänne voi vielä elpyä?

Lue lisää

Ihan vaan tiedoksi, ettei suuri rakkaus palaa enää koskaan petoksen jälkeen. Se on iäksi mennyt ja sitä on yhtä turha kutsua takaisin kuin kuollut ihmistä.

Kyllähän se niin on, että se arki tulee kuninkaallisillekkin häiden jälkeen,
eikä "Hertta"-sarjakaan kerro koskaan näiden intohimoisten parien elämästä vuosien päästä.. ;)
Ja juuri sen takia ei kerro, kun ei se ketään kiinnostaisi arki lasten, vaippojen, pyykinpesun, kauppakassien
ja toimeentulon ympärillä pyörivien vähemmän romanttisten asioiden parissa.
Kun pussailla pitäisi intohimoisesti ja ne hampaat jäi pesemättä tai vessaan pitäisi yökkäämättä päästä pissalle isännän juuri käydessä rykäisemässä sinne krapulapaskansa ja aamuseksi olisi niin ihanaa, mutta kun ei voi yökkäilemättä kääntyä toista kohti sen kamalan hajun levitessä toisen aukaistessa suunsa..puhumattakaan siitä, kuin se romantiikan tappaa se vienoinen pieru, mikä kumppanin peiton alta kuuluu, kun ajattelin juuri seksiä..
Joo...Kyllä se meikäläisen romantiikanhalut vieraan kanssa haihduttaa todellakin viimeistään tuo, kun antaa ajatuksen juosta ja päästään mielikuvituksen niin pitkälle, että ollaan siellä kiihkeässä syleilyssä vieraan adoniksen kanssa läskeinemme ja pitäisi se muna sujauttaa sinne mekkoon, mutta kun pitäisi ensin laittaa sen kortsukin siihen tappiin....MITÄH!
Oman isännän kans ei tartte kuitenkaan tuollaisia romantiikan tappajia käyttää, vaan paljaaltaan vaan! ;D
Sitten onkin mukavaa mennä sinne kainaloon loppuyöksi ja antaa iltapusu, kun ne hampaat on tässä vaiheessa kuitenkin tullut rutiinisti pestyä.
Kyllä se oikea onni löytyy sieltä oman miehen turvallisesta kainalosta, mitä tuota juoksemaan kaikenmaailman karvaperseitten perässä, jos ei kerran kyse ole muustakuin "hohhoijaa! Kyllästyttääää!!"-efektistä.
Tuohon intohimon puutteeseen mulla olis kans yks neuvo: Vaatteet kaikki pois ja samanpeiton alle sen isännän kanssa, kyllä siinä alkaa intohimot syttyä, kun kuuma tulee! ;) Niskaan pussailut on sallittua!

Prinssi ja sen nakki kirjoitti:

Kyllähän se niin on, että se arki tulee kuninkaallisillekkin häiden jälkeen,
eikä "Hertta"-sarjakaan kerro koskaan näiden intohimoisten parien elämästä vuosien päästä.. ;)
Ja juuri sen takia ei kerro, kun ei se ketään kiinnostaisi arki lasten, vaippojen, pyykinpesun, kauppakassien
ja toimeentulon ympärillä pyörivien vähemmän romanttisten asioiden parissa.
Kun pussailla pitäisi intohimoisesti ja ne hampaat jäi pesemättä tai vessaan pitäisi yökkäämättä päästä pissalle isännän juuri käydessä rykäisemässä sinne krapulapaskansa ja aamuseksi olisi niin ihanaa, mutta kun ei voi yökkäilemättä kääntyä toista kohti sen kamalan hajun levitessä toisen aukaistessa suunsa..puhumattakaan siitä, kuin se romantiikan tappaa se vienoinen pieru, mikä kumppanin peiton alta kuuluu, kun ajattelin juuri seksiä..
Joo...Kyllä se meikäläisen romantiikanhalut vieraan kanssa haihduttaa todellakin viimeistään tuo, kun antaa ajatuksen juosta ja päästään mielikuvituksen niin pitkälle, että ollaan siellä kiihkeässä syleilyssä vieraan adoniksen kanssa läskeinemme ja pitäisi se muna sujauttaa sinne mekkoon, mutta kun pitäisi ensin laittaa sen kortsukin siihen tappiin....MITÄH!
Oman isännän kans ei tartte kuitenkaan tuollaisia romantiikan tappajia käyttää, vaan paljaaltaan vaan! ;D
Sitten onkin mukavaa mennä sinne kainaloon loppuyöksi ja antaa iltapusu, kun ne hampaat on tässä vaiheessa kuitenkin tullut rutiinisti pestyä.
Kyllä se oikea onni löytyy sieltä oman miehen turvallisesta kainalosta, mitä tuota juoksemaan kaikenmaailman karvaperseitten perässä, jos ei kerran kyse ole muustakuin "hohhoijaa! Kyllästyttääää!!"-efektistä.
Tuohon intohimon puutteeseen mulla olis kans yks neuvo: Vaatteet kaikki pois ja samanpeiton alle sen isännän kanssa, kyllä siinä alkaa intohimot syttyä, kun kuuma tulee! ;) Niskaan pussailut on sallittua!

Lue lisää

Noin se menee.
Sillä onhan tosiasia, että romanttisella Mikaelilla, joka on mielettömän ihana kynttiläillallisella, on myös kääntöpuolensa.
Mikaelinkin alkkarit likaantuvat, partakarvoja löytyy lavuaarista, hammas voi lohjeta, eikä Mikaelin vessa aina haise niin hirveän hyvältä.

Mikaelilla, vaikka hymyilee poikamaisesti, on pahat päivänsä. Kukaan ei jaksa olla romanttinen 24h x seitsemän päivää viikossa kesät ja talvet.

Liina Anniina kirjoitti:

Noin se menee.
Sillä onhan tosiasia, että romanttisella Mikaelilla, joka on mielettömän ihana kynttiläillallisella, on myös kääntöpuolensa.
Mikaelinkin alkkarit likaantuvat, partakarvoja löytyy lavuaarista, hammas voi lohjeta, eikä Mikaelin vessa aina haise niin hirveän hyvältä.

Mikaelilla, vaikka hymyilee poikamaisesti, on pahat päivänsä. Kukaan ei jaksa olla romanttinen 24h x seitsemän päivää viikossa kesät ja talvet.

Lue lisää

Heh!
ja olen edelleen ihan ja samaa mieltä!
Arki tulee kuvioihin, menipä sitten kenen tahansa kanssa yksiin ja siitähän voi todellakin tarvittaessa lähteä sitä uutta onnea taas joksikin aikaa polkemaan, mutta kun on tehty siihen parit, kolmet mukelot, pitäisi osata ne jalat pitää
kuitenkin maassa vähän tanakammin ja yrittää olla aikuinen.
Haaveilemastahan ei kukaan ketään kiellä, mutta siinä se erotellaankin vastuulliset aikuiset ja prinsessauniltaan heräävät tylleröt!
Miksi lasten tarvitsee menettää se turvallinen kasvuympäristö ja yleensä se
turvallinen isä arjessa?
Ja miksi? Kun äiskällä on tylsääääääää....!!!!
Teille naiset, jotka elätte päiväunelmissanne, kokeilkaapa tätä hyväksi havaittua keinoa:
Aloittakaa joku vaativa urheilulaji tai kuntoilusellainen. Rehkikää itsenne
hikeen ja hankkikaa habaa ja oppikaa ottamaan siitä se hyvä mieli.
Eiköhän ne tylsyydet lopu, kun käytte töissä, hoidatte miehen kanssa kotia ja lapsosia (jotka aikananne olette kerran luvannut hoitaa yhdessä),
ja pidätte sen oman kroppanne siinä kunnossa, että isännällä himo silmissä
syttyy, SE on sitä oikeaa elämää, eikä mitään satua.
Ja jos vielä jää aikaa haaveilla vieraasta kullista, kannattaa aloittaa opiskelut
ja sivistää itseänsä...eiköhän siinä elämä täyty viimeistään.

Prinssi ja sen nakki kirjoitti:

Kyllähän se niin on, että se arki tulee kuninkaallisillekkin häiden jälkeen,
eikä "Hertta"-sarjakaan kerro koskaan näiden intohimoisten parien elämästä vuosien päästä.. ;)
Ja juuri sen takia ei kerro, kun ei se ketään kiinnostaisi arki lasten, vaippojen, pyykinpesun, kauppakassien
ja toimeentulon ympärillä pyörivien vähemmän romanttisten asioiden parissa.
Kun pussailla pitäisi intohimoisesti ja ne hampaat jäi pesemättä tai vessaan pitäisi yökkäämättä päästä pissalle isännän juuri käydessä rykäisemässä sinne krapulapaskansa ja aamuseksi olisi niin ihanaa, mutta kun ei voi yökkäilemättä kääntyä toista kohti sen kamalan hajun levitessä toisen aukaistessa suunsa..puhumattakaan siitä, kuin se romantiikan tappaa se vienoinen pieru, mikä kumppanin peiton alta kuuluu, kun ajattelin juuri seksiä..
Joo...Kyllä se meikäläisen romantiikanhalut vieraan kanssa haihduttaa todellakin viimeistään tuo, kun antaa ajatuksen juosta ja päästään mielikuvituksen niin pitkälle, että ollaan siellä kiihkeässä syleilyssä vieraan adoniksen kanssa läskeinemme ja pitäisi se muna sujauttaa sinne mekkoon, mutta kun pitäisi ensin laittaa sen kortsukin siihen tappiin....MITÄH!
Oman isännän kans ei tartte kuitenkaan tuollaisia romantiikan tappajia käyttää, vaan paljaaltaan vaan! ;D
Sitten onkin mukavaa mennä sinne kainaloon loppuyöksi ja antaa iltapusu, kun ne hampaat on tässä vaiheessa kuitenkin tullut rutiinisti pestyä.
Kyllä se oikea onni löytyy sieltä oman miehen turvallisesta kainalosta, mitä tuota juoksemaan kaikenmaailman karvaperseitten perässä, jos ei kerran kyse ole muustakuin "hohhoijaa! Kyllästyttääää!!"-efektistä.
Tuohon intohimon puutteeseen mulla olis kans yks neuvo: Vaatteet kaikki pois ja samanpeiton alle sen isännän kanssa, kyllä siinä alkaa intohimot syttyä, kun kuuma tulee! ;) Niskaan pussailut on sallittua!

Lue lisää

Naiset on ihan hulluja katotaan jotain salkkareita ja kaunareita ja haaveillaan jostain prinssistä.

hyi hitto.. kirjoitti:

Naiset on ihan hulluja katotaan jotain salkkareita ja kaunareita ja haaveillaan jostain prinssistä.

Miehet on ihan hulluja katotaan jotain urheilua ja pelataan pleikkaria ja haaveillaan jostain limasesta pillusta.

hyi hitto.. kirjoitti:

Naiset on ihan hulluja katotaan jotain salkkareita ja kaunareita ja haaveillaan jostain prinssistä.

jep, sadut ja prinssit kuuluu lapsille, ei aikuisille akoille........

Hyi V......! kirjoitti:

Miehet on ihan hulluja katotaan jotain urheilua ja pelataan pleikkaria ja haaveillaan jostain limasesta pillusta.

parempi limainen kun kuiva.

äijä, kirjoitti:

jep, sadut ja prinssit kuuluu lapsille, ei aikuisille akoille........

..ukothan sitä höpöelämäänsä elää..
Pullo on se ykkösmorsian, vaikka jokainen täyspäinen sen näkee, että
lasiesine kusenvärisine litkuineenhan se oikeesti on! :O
Ja ne ukkojen valehtelut sitten...oikeaa satuilua joo...
Sitten vielä ovat antaneet niille runkkaus kourilleenkin nimet "Kyllikki ja Annikki"
Halooo!!
Ja sitä prinssiäkin varmaan panis "äijäkin" mielellään perseeseen haaveissaan.

liukas............ kirjoitti:

parempi limainen kun kuiva.

Ei taida olla kokemusta kummastakaan..

nakki napsahti kirjoitti:

Heh!
ja olen edelleen ihan ja samaa mieltä!
Arki tulee kuvioihin, menipä sitten kenen tahansa kanssa yksiin ja siitähän voi todellakin tarvittaessa lähteä sitä uutta onnea taas joksikin aikaa polkemaan, mutta kun on tehty siihen parit, kolmet mukelot, pitäisi osata ne jalat pitää
kuitenkin maassa vähän tanakammin ja yrittää olla aikuinen.
Haaveilemastahan ei kukaan ketään kiellä, mutta siinä se erotellaankin vastuulliset aikuiset ja prinsessauniltaan heräävät tylleröt!
Miksi lasten tarvitsee menettää se turvallinen kasvuympäristö ja yleensä se
turvallinen isä arjessa?
Ja miksi? Kun äiskällä on tylsääääääää....!!!!
Teille naiset, jotka elätte päiväunelmissanne, kokeilkaapa tätä hyväksi havaittua keinoa:
Aloittakaa joku vaativa urheilulaji tai kuntoilusellainen. Rehkikää itsenne
hikeen ja hankkikaa habaa ja oppikaa ottamaan siitä se hyvä mieli.
Eiköhän ne tylsyydet lopu, kun käytte töissä, hoidatte miehen kanssa kotia ja lapsosia (jotka aikananne olette kerran luvannut hoitaa yhdessä),
ja pidätte sen oman kroppanne siinä kunnossa, että isännällä himo silmissä
syttyy, SE on sitä oikeaa elämää, eikä mitään satua.
Ja jos vielä jää aikaa haaveilla vieraasta kullista, kannattaa aloittaa opiskelut
ja sivistää itseänsä...eiköhän siinä elämä täyty viimeistään.

Lue lisää

No voi vittu sun kanssa. Olet varsinainen sovinisti jos kuka. Joo tylsyydet loppuu kun itse (nainen) tekee kahta työtä. Hoitaa kodin ja lapset. Timmissä kunnossa pysyy koska ei ehdi syödäkään kunnolla. Mutta mitä tekee mies??? Ei vittu mitään!!!! Käy töissä ja haaveilee lottovoitosta. Siinä KAIKKI. Kohta 3 vuotta pitänyt yllä rinnakkaissuhdetta ja jäänyt siitä kiinni laskujeni mukaan 6 kertaa. Viimeiksi eilen illalla. Tämä tyttö ottaa niskalenkin elämästään ja pistää äijän pihalle. Elän vain lapsilleni ja itselleni. Jos ei puoliso edes tuon vertaa kunnioita toista niin saa mun puolesta menne hevon v...n! Ensi viikolla laitan asunto asiat kuntoon ja sit maistraattiin. Pudotan pommin sen niskaan ilman mitään selittelyitä. Sillä hänen mielestään tässä ei ole koskaan ollut mitään selitettävää. Ei halua asiasta keskustella. Tämä tyttö lähtee omille teilleen!

nakki napsahti kirjoitti:

Heh!
ja olen edelleen ihan ja samaa mieltä!
Arki tulee kuvioihin, menipä sitten kenen tahansa kanssa yksiin ja siitähän voi todellakin tarvittaessa lähteä sitä uutta onnea taas joksikin aikaa polkemaan, mutta kun on tehty siihen parit, kolmet mukelot, pitäisi osata ne jalat pitää
kuitenkin maassa vähän tanakammin ja yrittää olla aikuinen.
Haaveilemastahan ei kukaan ketään kiellä, mutta siinä se erotellaankin vastuulliset aikuiset ja prinsessauniltaan heräävät tylleröt!
Miksi lasten tarvitsee menettää se turvallinen kasvuympäristö ja yleensä se
turvallinen isä arjessa?
Ja miksi? Kun äiskällä on tylsääääääää....!!!!
Teille naiset, jotka elätte päiväunelmissanne, kokeilkaapa tätä hyväksi havaittua keinoa:
Aloittakaa joku vaativa urheilulaji tai kuntoilusellainen. Rehkikää itsenne
hikeen ja hankkikaa habaa ja oppikaa ottamaan siitä se hyvä mieli.
Eiköhän ne tylsyydet lopu, kun käytte töissä, hoidatte miehen kanssa kotia ja lapsosia (jotka aikananne olette kerran luvannut hoitaa yhdessä),
ja pidätte sen oman kroppanne siinä kunnossa, että isännällä himo silmissä
syttyy, SE on sitä oikeaa elämää, eikä mitään satua.
Ja jos vielä jää aikaa haaveilla vieraasta kullista, kannattaa aloittaa opiskelut
ja sivistää itseänsä...eiköhän siinä elämä täyty viimeistään.

Lue lisää

Itseensä tyytyväinen ihminen on tyytyväinen myös elämäänsä, olipa se sitten missä tahansa tilanteessa ja paikassa.

Omat riennot on vain saatava mahtumaan arkeen ja jos mies ei ehdi hoitaa arkea, sen tekee nainen kaiken oman lisäksi. Urahenkilö menee, muttei ehdi viedä harrastuksiin tai urheileva ahdistuu arjen ympyröistä, kun ei saa mennä sitä vakiolenkkiään juuri silloin kuin haluaa.

Aina on helppo sanoa ohjeita, mutta käytännössä tuossa tilanteessa arki tuppaa kaatumaan jommallekummalle hiukka enemmän.

Yhteisen ajan järjestämiseen uskon ja siihen että halu täytyy lähteä molemmilta, muistellen hyviä hetkiä ja nauramalla muistoille. Ja sen tulisi olla säännöllistä ja kerran kuukaudessa vähintään.

Itse olen kokenut miehen ahdistuksen arkeen ja kun 'kaikki on ihan vain tätä samaa arkea'. Vasinaisesti kuitenkin minä hoidin lähes kaiken arkisen, varsinkin ne ikävimmät velvollisuudet: lapsen harrastusreissut vaikka kiva oli välillä käydä katsomassa, laskut, veroasiat, yleisen siisteyden, lumenluonnit, auton renkaidenvaihdot ja mies satunnaisesti siivosi ja pyykkäsi. Jos joku olisi tullut sanomaan, että pistäpä paikat piukaksi miestä varten, olisin buukannut henkilön heti lastenhoitajaksi/taloudenhoitajaksi omien harrastusten ajaksi ja sanonut että sopii.

Mies halusi lopulta erota, koska ei ollut onnellinen. Itse ahdistuin ja halusin lopulta muuttaa pois kerrostaloon, jätin miehelleni kaiken arkisen ja lapsi kulkee joka toinen vko molemmilla, että nyt on omaa aikaa. Meidän yhteistä aikaamme emme osanneet vaalia parin kuukauden ajalta ja olotila miehelläni kävi jo siinä ajassa tälläiseksi.

Lapsi otti asian kaikkein rankimmin ja ei antanut isälle anteeksi, kosk aluuli meidän olevan onnellisia, minä järkytyin lähinnä sitä, että olin rakastunut ja mielestäni olisimme voineet mennä jonnekin keskustelemaan asioista ja yhtäkkiä kaikki hävisi kuin toinen olisi kuollut. Olimme toistemme parhaat kaverit ja kerroimme toisillemme kaikesta...
Impulsiivinen kumppanini kun oli aina milloin mitenkin päin onneton eri asioihin ja aina niistä oli puhumalla selvitty. Mutta tämä tilanne sattui luultavasti tulemaan ryppäänä useita erilaisia sattumiksia. (ei ollut tyytyväinen työhönsä, asunto oli käymässä pieneksi, uutta ei löytynyt tilalle, raha-asiat...oma harrastuspiiri hieman muuttui jne. ei ollut tyytyväinen itseensä)

Lopulta vielä selvisi, että mieheni oli ilmeisesti ihastunut, ja halusi suojella minut pettämiseltä haluamalla eron juuri tiettyyn aikaan.

Muutaman kuukauden kuluttua päätöksestä erota, hän jo katui eroa ja olisi halunnut kaiken takaisin, mutta ymmärsi, ettei paluuta ole. Sanoi vain että hän on tehnyt elämänsä suurimman virheen halutessaan erota.

Arki tuli monikerroin vastaan ja nyt sitä ei ollut kukaan jakamassa. Laskupino oli kaksinkertainen ja talon ylläpito ylivoimaista. Niinpä hän jo lupaili heti ensimmäisessä laastarisuhteessaan yhteen muuttamista ja aiheutti melkoisen sopan, kun jonkin ajan kuluttua kokeili jo toista väliin ja kolmas on jo taas katsottuna valmiiksi....

Kaiken olisi voinut ehkä välttää menemällä jonnekin puhumaan asioista, mieheni olisi pitänyt itse mennä keskustelemaan ongelmatilanteestaan päänsä sisällä jne. Mutta hän ei halua.

Nyt elän onnellisena ja helpottuneena. Onneksi minun ei tarvitse pakosti ketään tähän haluta. Ja täytän elämääni asioilla, joita en ennen ehtinyt kunnolla tehdä. Nautin omasta ajasta.
Tiukkaa tekee taloudellisesti, mutta osaamme lapsen kanssa nauttia pienistäkin asioista.

Mieheni kanssa olemme yhä ystäviä, ehkä kuitenkin hieman vähemmän kuin alkupuolella, koska naiskuviot ovat nyt aika hankalat. Lapsen kannalta kuitenkin on ollut tärkeintä, että molemmilla on samat periaatteet ja päätökset hänen suhteensa tehdään yhdessä kaikessa. Uudet ihmissuhteet on täytynyt vielä pitää matalalla profiililla, koska lapsi ei sulata uusia kumppaneita vielä.

Lapsi tulee kaikessa etusijalle, sitten vasta omat haluamiset.

Saa mitä tilaa kirjoitti:

No voi vittu sun kanssa. Olet varsinainen sovinisti jos kuka. Joo tylsyydet loppuu kun itse (nainen) tekee kahta työtä. Hoitaa kodin ja lapset. Timmissä kunnossa pysyy koska ei ehdi syödäkään kunnolla. Mutta mitä tekee mies??? Ei vittu mitään!!!! Käy töissä ja haaveilee lottovoitosta. Siinä KAIKKI. Kohta 3 vuotta pitänyt yllä rinnakkaissuhdetta ja jäänyt siitä kiinni laskujeni mukaan 6 kertaa. Viimeiksi eilen illalla. Tämä tyttö ottaa niskalenkin elämästään ja pistää äijän pihalle. Elän vain lapsilleni ja itselleni. Jos ei puoliso edes tuon vertaa kunnioita toista niin saa mun puolesta menne hevon v...n! Ensi viikolla laitan asunto asiat kuntoon ja sit maistraattiin. Pudotan pommin sen niskaan ilman mitään selittelyitä. Sillä hänen mielestään tässä ei ole koskaan ollut mitään selitettävää. Ei halua asiasta keskustella. Tämä tyttö lähtee omille teilleen!

Lue lisää

Go girl!

Hm... rukous hyvä asia, jos vain ao. tietää, keneltä rukoilee apua. Voisitko tarkentaa?

Tiedä tuosta rukoilemisestakaan niin hyötyä olleen, vaikka kädet tulee kyllä itselläkin olkapäitä myöten ristittyäkin lasten ollessa tuolla ulkomaailmassa vaarojen keskellä...
Mutta hiljentymiseen ja omien ajatusten miettimisiin kyllä suosittelen jokaista joskus paneutumaan, paitsi ei silloin, kun pitäisi päästä nukkumaan.
Kiitollinen pitäisi myös oppia olemaan kaikesta siitä, mitä jo on.
Monesti pidetään kaikkea niin päivästäänselvyytenä, ettei osata sitä enää arvostaa kuin silloin, kun sen menettää..
Itse olin pari vuotta sitten hukkua tyttäreni kanssa merellä ja kuin ihmeen kaupalla pelastuttiin..
Aina kun katson tytärtäni, tunnen sellaista kiitollisuutta, ja nöyryyttä, mitä en ennen ole tuntenut. Asiat voivat muuttua hetkessä.
Tämä maailma on aika vaarallinen paikka.
Tuollaiset AP.n ongelmat tuntuvat niin turhilta ja tulee tunne, että ihmistä oikeastaan rangaistaan, kun elämästä tehdään noin helppoa, ettei tartte muuta miettiä, kuin että eroaisko vai ei, kun ei tunnu miltään...?
Ihminen ei osaa enää arvostaa näköjään mitään....Voih!

Jotenkin ymmärrän sua..
Minunkin "rakkauteni" jotenkin latistui, kun mies kärysi vieraista, mutta surin aikani ja ryhdistäydyin.
Mieskään ei halunnut erota ja yhdessä siis ollaan.
Huomasin "kärynkäynnin" jälkeen, että suhteemme alkoikin toimia paremmin, kun ei ollut tätä "rakkautta" enää sotkemassa ja vaatimassa aikaansa.
Kaveripohjalta meilläkin pelaa suhde paremmin.
Voin siis ihan sanoa sen ääneenkin, etten enää rakasta miestäni, enkä usko hänenkään rakastavan minua, ei koskaan sitä sano, eikä varmaan olisi tehnyt noin keljua temppua minulle, jos olisi rakastanut.
Mutta näin on hyvä!
Kumpikaan ei vaadi toiselta mitään, eíkä odota mitään.
Kumpikin saa käydä ihan rauhassa omissa menoissaan, kunhan ilmoittaa, ettei ole mitään hätää, jos ei tule yöksi kotiin.
Seksiä harrastamme ja siitä nautimme, nauttisin varmaan baarista isketyn satunnaisenkin kanssa, mutta ei ole tarvetta,kotonakin sitä saa.
Tuo rakkaus on kyllä vihonviimeinen hirttoköysi!
Se lannistaa ja vaatii ja oikkuilee ja satuttaa ja siinä pitää ottaa liikaa huomioon toisen tunteet koko ajan, että en kaipaa sitä nyt menetettyäni sen ollenkaan.
Olen onnellinen, että en ottanut suutuksissani miehestä eroa, tulemme hyvin toimeen ja tuemme kuitenkin toisiamme, ilman rakkautta tosin.
Tämä sopii meille!

Rakkaus vahingoittaa kirjoitti:

Jotenkin ymmärrän sua..
Minunkin "rakkauteni" jotenkin latistui, kun mies kärysi vieraista, mutta surin aikani ja ryhdistäydyin.
Mieskään ei halunnut erota ja yhdessä siis ollaan.
Huomasin "kärynkäynnin" jälkeen, että suhteemme alkoikin toimia paremmin, kun ei ollut tätä "rakkautta" enää sotkemassa ja vaatimassa aikaansa.
Kaveripohjalta meilläkin pelaa suhde paremmin.
Voin siis ihan sanoa sen ääneenkin, etten enää rakasta miestäni, enkä usko hänenkään rakastavan minua, ei koskaan sitä sano, eikä varmaan olisi tehnyt noin keljua temppua minulle, jos olisi rakastanut.
Mutta näin on hyvä!
Kumpikaan ei vaadi toiselta mitään, eíkä odota mitään.
Kumpikin saa käydä ihan rauhassa omissa menoissaan, kunhan ilmoittaa, ettei ole mitään hätää, jos ei tule yöksi kotiin.
Seksiä harrastamme ja siitä nautimme, nauttisin varmaan baarista isketyn satunnaisenkin kanssa, mutta ei ole tarvetta,kotonakin sitä saa.
Tuo rakkaus on kyllä vihonviimeinen hirttoköysi!
Se lannistaa ja vaatii ja oikkuilee ja satuttaa ja siinä pitää ottaa liikaa huomioon toisen tunteet koko ajan, että en kaipaa sitä nyt menetettyäni sen ollenkaan.
Olen onnellinen, että en ottanut suutuksissani miehestä eroa, tulemme hyvin toimeen ja tuemme kuitenkin toisiamme, ilman rakkautta tosin.
Tämä sopii meille!

Lue lisää

Tuo on niin totta!
Rakkaus on ihana tunne ja varmaan parasta elämässä, mutta
aivan kauhea hajotessaan!! :(
Itsekkin pettyneenä rakkauteen, en halua sitä enää tuntea, ainakaan
kahden aikuisen välistä rakkautta.
Alussa se antaa ja on helppo ottaa vastaan ja nauttia siitä täysillä,
mutta se tekee toisesta niin haavoittuvaisen, että voisi melkein ennemmin kuolla
kuin tulla jätetyksi toisen todetessa, ettei rakasta enää ja tehdessä
petturin temppuja toista satuttaakseen...
Miehen kanssa on parempi olla kaverisuhteessa.
Taitaa nämä aikuisena solmitut liitot enempi sellaisia ollakkin.

Ei kiitos! kirjoitti:

Tuo on niin totta!
Rakkaus on ihana tunne ja varmaan parasta elämässä, mutta
aivan kauhea hajotessaan!! :(
Itsekkin pettyneenä rakkauteen, en halua sitä enää tuntea, ainakaan
kahden aikuisen välistä rakkautta.
Alussa se antaa ja on helppo ottaa vastaan ja nauttia siitä täysillä,
mutta se tekee toisesta niin haavoittuvaisen, että voisi melkein ennemmin kuolla
kuin tulla jätetyksi toisen todetessa, ettei rakasta enää ja tehdessä
petturin temppuja toista satuttaakseen...
Miehen kanssa on parempi olla kaverisuhteessa.
Taitaa nämä aikuisena solmitut liitot enempi sellaisia ollakkin.

Lue lisää

Minä katselen Kauniita ja Rohkeita sekä Salkkareita, olen erittäin huonossa avioliitossa vielä jonkin aikaa ja nuo sarjat helpottavat tätä kamalaa olotilaani. On ihanaa katsella aikuisten satuja kun oma elämä on ihan perseestä! Kamalinta katseltavaa telkusta on suomalaiset realistiset sarjat jossa ihmiset on rumia ja kiroaa ja ryyppää !

Saippuakuplanainen kirjoitti:

Minä katselen Kauniita ja Rohkeita sekä Salkkareita, olen erittäin huonossa avioliitossa vielä jonkin aikaa ja nuo sarjat helpottavat tätä kamalaa olotilaani. On ihanaa katsella aikuisten satuja kun oma elämä on ihan perseestä! Kamalinta katseltavaa telkusta on suomalaiset realistiset sarjat jossa ihmiset on rumia ja kiroaa ja ryyppää !

Lue lisää

Oikeesti säälittävimpiä ovat sellaiset katkeroituneet tirkistelijät, joilla ei oikeesti oo kanttia yhtään mihinkään... esim. normaaliin keskusteluun. Mutta siitä taas vaan vetämään pää täyteen, kyllä se sitten jossain vaiheessa helpottaa. On näitä kännikaloja ennenkin nähty ja kyllähän ne sitten taas viettää sen seuraavan päivän viettää siellä vessanpöntön kanssa seurustellen vessan lattialla.

Saippuakuplanainen kirjoitti:

Minä katselen Kauniita ja Rohkeita sekä Salkkareita, olen erittäin huonossa avioliitossa vielä jonkin aikaa ja nuo sarjat helpottavat tätä kamalaa olotilaani. On ihanaa katsella aikuisten satuja kun oma elämä on ihan perseestä! Kamalinta katseltavaa telkusta on suomalaiset realistiset sarjat jossa ihmiset on rumia ja kiroaa ja ryyppää !

Lue lisää

Niin minäkin katson, enkä ole edes huonossa parisuhteessa vaan yksin. Haaveilen onnesta ja itken mukana käänteitä nenäliinan kanssa.

Voi ei, täytyy vielä odottaa vähän. Nuorempi lapsi on vielä niin pikkunen vauva, ettei raaski tilalle hankkia uutta vähään aikaan. Sillä aikaa on mukava harjoitella ennen varsinaista maalia. Vähintään jalkapallojoukkue pitää saada kasaan.
Kauneudesta puheen olleen (joku tossa taas lauantaihöyryissään valittaa jotain) niin katsopa vastasyntynyt vauva äidin mahasta. Yhtä aikaa niin ruma ja niin kaunis. Sääli kun toiset ei koskaan pääse pintaa syvemmälle.

vai tietää se mies sen.. ;)))))))
ja mistäkähän muka sen tietää...?
eiköhän ne kaikki paksuna olevat aio sen miehen kanssa olla loppuiän, kunnes alkaa se sama kyrpä kyllästyttää muutaman vuoden jälkeen ja tekee mieli vierasta nannaa....
Sulla se on koko ihanuus vasta edessä..

Itse en olisi koskaan tehnyt mitään vastaavaa toisen lapsille.
Erityisesti ja nimenomaan vielä lapsille, vaikka muutakin on vaikea ymmärtää.
Enkä yrittäisi väkisin rikkoa toisten avioliittoa.
Kävelin vain kiltisti pois ja etsin onnea muualta.
En ymmärrä mitä tein ansaitakseni tämän. Vastaus on en mitään.
Minä ja lapseni maksamme tästä hinnan koko loppuelämän.
Toivottavasti olet tyytyväinen.

kallis lasku kirjoitti:

Itse en olisi koskaan tehnyt mitään vastaavaa toisen lapsille.
Erityisesti ja nimenomaan vielä lapsille, vaikka muutakin on vaikea ymmärtää.
Enkä yrittäisi väkisin rikkoa toisten avioliittoa.
Kävelin vain kiltisti pois ja etsin onnea muualta.
En ymmärrä mitä tein ansaitakseni tämän. Vastaus on en mitään.
Minä ja lapseni maksamme tästä hinnan koko loppuelämän.
Toivottavasti olet tyytyväinen.

Lue lisää

Sinä maksat omalla marttyriydelläsi omat mokasi, lasten elämä ei mene pilalle kuin sinun mustamaalauksillasi.
Raukkamaista vetää aina lapset mukaan omiin tarkoituksiin!

Tähän ketjuun ei tarvitse maksullisten naisten kommentoida.

Ei niitä elatusmaksuja ole pakko maksaa, jos sinä sanot ukollesi, että pärjäät ilmankin. Ei sellaista lakia olekaan, joka pakottaisi laatimaan elatussopimuksen.

Joten: sinä voit aivan vapaasti lähteä. Saat vapautesi eikä miehesi joudu maksamaan siitä mitään.

Ihmeselittelyä kirjoitti:

Ei niitä elatusmaksuja ole pakko maksaa, jos sinä sanot ukollesi, että pärjäät ilmankin. Ei sellaista lakia olekaan, joka pakottaisi laatimaan elatussopimuksen.

Joten: sinä voit aivan vapaasti lähteä. Saat vapautesi eikä miehesi joudu maksamaan siitä mitään.

Lue lisää

Tai sosiaalivirasto hoitaa lasten elatusmaksut.

pq kirjoitti:

Tai sosiaalivirasto hoitaa lasten elatusmaksut.

Eikä hoida, jos mies pystyy ne maksamaan...
Ja jos sossu maksaa, perii ne mieheltä takaisin.

Joo... niin justiin samaa mieltä !!! Näin se vaan on totuus !!!

Niin minäkin olen tehnyt ja kotona on hymyilevämpi ja onnellisempi äiti :)
Joku viisas on sanonut, että perhe voi niin hyvin kuin äiti voi. Mieheni kanssa ei ole seksiä ollut kohta kuuteen vuoteen, halailuista ym puhumattakaan. Hän ilmoitti aikoinaan ettei seksi enää kanssani kiinnosta. Kaverisuhteessa eletään ja odotellaan, että lapset kasvaa. Monesti olen miettinyt, että onko hinta liian korkea - täällä todellakin eletään vain kerran mutta tällä hetkellä mennään näillä eväillä eteenpäin.

eroa vaan...eihän tuollainen ole mielekästä. Alkon käyttäjät pilaavat lopuksi muidenkin elämän.

korkki kiinni kirjoitti:

eroa vaan...eihän tuollainen ole mielekästä. Alkon käyttäjät pilaavat lopuksi muidenkin elämän.

Koita saada miehesi hoitoon, toi viikonloppujuominen kun ei ole normaalia. Juttuun liittyy varmaan paljon muutakin. Sairastut itse jos joudut hoitamaan lapset ja talouden lopuksi saat hoitaa ukkoasikin. Toi juominen on voinnu olla siellä pohjalla jo pidempään,sitä on vaan pyritty rajoittamaan lastentakia. Yleensä se lähtee menee tollalailla kun hohto loppuu niin piilevänä oleva sairaus (alkoholismi) rupee nostaa päätään .Aluksi on noi viikonloppu vedot sit tulee pikkulauantai (keskiviikko) mukaan ,sen seuruksena grabbishuikat niitten johtaminen uuteen humalaan ja rokuleihin humatilanvuoksi. Sit tulee sairaslomat (tekokivut todellinen syy juominen). Työnantajalta varotukset, hoitoonohjaus ja pahimmassatapauksessa lobarit. Lapset sairastuvat puolisonjuomisen ja valehtelujen myötä. Holistin hima kun on sellanen että siintä ei saa kertoo mitään ,eletään valheessa. Lapset saattavat alkaa kertoa asioita niin kuin haluasivat niiden olevan mutta kun eivät ole. Holisti rupeaa syytelemään muita juomisetaan kun ei ymmärrä omaa tilaansa. Saat kuulla juominen johtuu sinusta kun olet niin hirvee noita ettei suo kestä selvinpäin katella ja jos sinussa ois ihmisyyttä näitä ongelmia ei olis. Holistin taika kun rupee vaikuttaa kaikki ympärilläolevat sairastuu jos eivät tajua lähtee vetää tai saa juovaaläheistään hoitoon. Olen kokenut noi jutut. Minulla oli holistihima faija veti ittensä hyvästä virasta ja sen jälkeen kaikista duuneista ulos ja hukku ,mutsi veti ittensä dorgaks joutu laitokseen . Rupesin elää epätodellisessamailmassa valheenvarkossa .Kuvittelee asioita niin kun olisin halunut niitten olevan. Sit tuli Diccon imppaukset, pilvenpoltot ja juomiset kuvioihin.Luulin että tää on sitä nuoruutta, totuus on kyllä toisenlainen. Luulin kanssa että kaikki muuttuu perheenperustamisen myötä .Uskoin kai siihen itsekkin. Aluksi meni kaikki hyvin . Sitte alko viikonlopputissuttelut ja syyttelyt ja kun ei ole lasta ym. No sitte poika synty ,piti jutut muuttuu. Muutu ne pahempaansuuntaan Olisi paljon kerrottavaa sotkuista ja valheista mut en viitsi tässä kertoo. Homma päätty 1983 hulluuteen.Päääsin hoitoon ja raitistuin, pojan olessa neljävuotias. Asioiden kuntoonsaattaminen mielenterveyden ei mielisairauden hoitamiseen on mennyt vuosia. Vaikka raittiutta on 27vuotta käyn edelleen ryhmissä koska en voi parantua olen toipunut. Kyse on kyvystä ajatella asioita oikein. Himassa asiat on kunnossa.Eletään emännänkanssa kimpassa poika on mailmalla .Elää omaa elämää on menestynyt ja raitis . Koita saada miehes hoitoon tai eroa kyse on sentään lastesielämästä ja mielenterveydestäsi. Voimia

Miehenä sanoisin että miehesi juo, kun ei saa pimppaa. Ja sinä et anna kun miehesi juo. Teillä on kierre...

Sä vaan kirjoitti:

Koita saada miehesi hoitoon, toi viikonloppujuominen kun ei ole normaalia. Juttuun liittyy varmaan paljon muutakin. Sairastut itse jos joudut hoitamaan lapset ja talouden lopuksi saat hoitaa ukkoasikin. Toi juominen on voinnu olla siellä pohjalla jo pidempään,sitä on vaan pyritty rajoittamaan lastentakia. Yleensä se lähtee menee tollalailla kun hohto loppuu niin piilevänä oleva sairaus (alkoholismi) rupee nostaa päätään .Aluksi on noi viikonloppu vedot sit tulee pikkulauantai (keskiviikko) mukaan ,sen seuruksena grabbishuikat niitten johtaminen uuteen humalaan ja rokuleihin humatilanvuoksi. Sit tulee sairaslomat (tekokivut todellinen syy juominen). Työnantajalta varotukset, hoitoonohjaus ja pahimmassatapauksessa lobarit. Lapset sairastuvat puolisonjuomisen ja valehtelujen myötä. Holistin hima kun on sellanen että siintä ei saa kertoo mitään ,eletään valheessa. Lapset saattavat alkaa kertoa asioita niin kuin haluasivat niiden olevan mutta kun eivät ole. Holisti rupeaa syytelemään muita juomisetaan kun ei ymmärrä omaa tilaansa. Saat kuulla juominen johtuu sinusta kun olet niin hirvee noita ettei suo kestä selvinpäin katella ja jos sinussa ois ihmisyyttä näitä ongelmia ei olis. Holistin taika kun rupee vaikuttaa kaikki ympärilläolevat sairastuu jos eivät tajua lähtee vetää tai saa juovaaläheistään hoitoon. Olen kokenut noi jutut. Minulla oli holistihima faija veti ittensä hyvästä virasta ja sen jälkeen kaikista duuneista ulos ja hukku ,mutsi veti ittensä dorgaks joutu laitokseen . Rupesin elää epätodellisessamailmassa valheenvarkossa .Kuvittelee asioita niin kun olisin halunut niitten olevan. Sit tuli Diccon imppaukset, pilvenpoltot ja juomiset kuvioihin.Luulin että tää on sitä nuoruutta, totuus on kyllä toisenlainen. Luulin kanssa että kaikki muuttuu perheenperustamisen myötä .Uskoin kai siihen itsekkin. Aluksi meni kaikki hyvin . Sitte alko viikonlopputissuttelut ja syyttelyt ja kun ei ole lasta ym. No sitte poika synty ,piti jutut muuttuu. Muutu ne pahempaansuuntaan Olisi paljon kerrottavaa sotkuista ja valheista mut en viitsi tässä kertoo. Homma päätty 1983 hulluuteen.Päääsin hoitoon ja raitistuin, pojan olessa neljävuotias. Asioiden kuntoonsaattaminen mielenterveyden ei mielisairauden hoitamiseen on mennyt vuosia. Vaikka raittiutta on 27vuotta käyn edelleen ryhmissä koska en voi parantua olen toipunut. Kyse on kyvystä ajatella asioita oikein. Himassa asiat on kunnossa.Eletään emännänkanssa kimpassa poika on mailmalla .Elää omaa elämää on menestynyt ja raitis . Koita saada miehes hoitoon tai eroa kyse on sentään lastesielämästä ja mielenterveydestäsi. Voimia

Lue lisää

Kiitos sulle avoimesta vastauksesta. Melkein kyyneleet nousee.
Koskettava tarinasi ja onnittelut sulle sun noususta elävien kirjoihin.
Mies ei anna mitään merkkejä hoitoon menosta. Olen pyytänyt, myös vaatinut monta kertaa.
Totta, oma jaksamiseni ja huoli lasten tulevaisuudesta on huomattavaa ja vie loputkin energiani.
Mihin kaikkeen miehen tie vielä viekään. Varsinkin jos joudun lähtemään. Se on vaan niin vaikeaa, voiko sellaisen sairaan jättää?
Miehellä ei ole nyt töitäkään, just loppu hommat.
Hän juo arkenakin nykysin ja hyvä jos kaksi kolme päivää menee joskus välissä ilman kaljaa tai viinaa.
Itse en oikein jaksa enää mitään muuta kun pakolliset eli työn ja lasten harrastukset.
On vaikea olla. Pitäisikö minun soittaa aika hänelle johonkin vai annanko olla ja mennä vaikka katuojaan??

mä vaan kirjoitti:

Kiitos sulle avoimesta vastauksesta. Melkein kyyneleet nousee.
Koskettava tarinasi ja onnittelut sulle sun noususta elävien kirjoihin.
Mies ei anna mitään merkkejä hoitoon menosta. Olen pyytänyt, myös vaatinut monta kertaa.
Totta, oma jaksamiseni ja huoli lasten tulevaisuudesta on huomattavaa ja vie loputkin energiani.
Mihin kaikkeen miehen tie vielä viekään. Varsinkin jos joudun lähtemään. Se on vaan niin vaikeaa, voiko sellaisen sairaan jättää?
Miehellä ei ole nyt töitäkään, just loppu hommat.
Hän juo arkenakin nykysin ja hyvä jos kaksi kolme päivää menee joskus välissä ilman kaljaa tai viinaa.
Itse en oikein jaksa enää mitään muuta kun pakolliset eli työn ja lasten harrastukset.
On vaikea olla. Pitäisikö minun soittaa aika hänelle johonkin vai annanko olla ja mennä vaikka katuojaan??

Lue lisää

Soita .Auttava puhelin. Helsinginseutu 09-750200 ma-su 9-21 Jos olet Helsingissä tai lähellä voin yrittää auttaa ,kunhan sovitaan miten saan yhteyden sinuun ja mieheesi. Helsinki on täynnä ryhmiä, myös avo- ryhmiä joihin voit viedä miehesi ja mennä itse mukaan. Puhelimesta saat tiedon lähimmästä ryhmästä. Kannattais yrittää, vaikka suhde päättyiskin, voi miehellesi jäädä kipinä hoitoon hakeutumisesta. Esim Huommena on Alppikatu 25 pelastusarmeijan asuntola kokoushuone klo 18.30 avoryhmä. Lukeudun itse siihen ryhmään. Siellä on huommena vuosipäivät voit ottaa perheesi mukaan. Pelastusarmeijalla ei ole mitään tekemistä ryhmien toipumisohjelman kanssa , olaan tiloissa vuokralla. Me ei oteta kantaa mihinkään uskonnolliseen tai poliittiseen asiaan ,keskitytään raittiuteen ja sen hoitoon.

Sä vaan kirjoitti:

Soita .Auttava puhelin. Helsinginseutu 09-750200 ma-su 9-21 Jos olet Helsingissä tai lähellä voin yrittää auttaa ,kunhan sovitaan miten saan yhteyden sinuun ja mieheesi. Helsinki on täynnä ryhmiä, myös avo- ryhmiä joihin voit viedä miehesi ja mennä itse mukaan. Puhelimesta saat tiedon lähimmästä ryhmästä. Kannattais yrittää, vaikka suhde päättyiskin, voi miehellesi jäädä kipinä hoitoon hakeutumisesta. Esim Huommena on Alppikatu 25 pelastusarmeijan asuntola kokoushuone klo 18.30 avoryhmä. Lukeudun itse siihen ryhmään. Siellä on huommena vuosipäivät voit ottaa perheesi mukaan. Pelastusarmeijalla ei ole mitään tekemistä ryhmien toipumisohjelman kanssa , olaan tiloissa vuokralla. Me ei oteta kantaa mihinkään uskonnolliseen tai poliittiseen asiaan ,keskitytään raittiuteen ja sen hoitoon.

Lue lisää

Kiitos,kaunis ihminen:)

Olen vaan täällä Tampereen seudulla. Harmittavan kaukana Hesasta.
Täällä on varmaan myös paikkoja, en vain ole tutustunut kovin asiaan.
Onko tuo auttava puhelin valtakunnallinen?

mä vaan kirjoitti:

Kiitos,kaunis ihminen:)

Olen vaan täällä Tampereen seudulla. Harmittavan kaukana Hesasta.
Täällä on varmaan myös paikkoja, en vain ole tutustunut kovin asiaan.
Onko tuo auttava puhelin valtakunnallinen?

Lue lisää

Tampereen auttava puhelin 03-2551400 su10-12 su-ma18-20 ti-pe 19-20 tai 040 8312903 joka päivä 8-22. Sillä alueella on ainakin 25 ryhmää. Apua löytyy jos miehesi sitä haluaa. Sitten on vielä Al-anon ryhmiä jotka on tarkoitettu alkoholistin läheisille. Sinun kannattaisi käydä sellasessa. Saat tiedot paikoista samoista puhelimista. Sun kannattaisi yrittää saada apua ukollesi heti kun hän herrää juomaputkenjälkeen krapuloissaan , jälleen kerran tärisevänä ja katuvaisena sekä rahaa anelevana hylkiönä ,joka lupaa lopettaa juomisen. Nää jutut ei paljo naurata, kyse on vakavasta sairaudesta,jonka lopputulos on vankila,mielisairaala tai ennenaikainen kuolema. Viimmeksimainitsemani tulee harvemmin ensinmäisenä. Holisti joutuu kokee helvetin ennen loppua. Voimia sinulle. Toivon että onnistut

Sä vaan kirjoitti:

Tampereen auttava puhelin 03-2551400 su10-12 su-ma18-20 ti-pe 19-20 tai 040 8312903 joka päivä 8-22. Sillä alueella on ainakin 25 ryhmää. Apua löytyy jos miehesi sitä haluaa. Sitten on vielä Al-anon ryhmiä jotka on tarkoitettu alkoholistin läheisille. Sinun kannattaisi käydä sellasessa. Saat tiedot paikoista samoista puhelimista. Sun kannattaisi yrittää saada apua ukollesi heti kun hän herrää juomaputkenjälkeen krapuloissaan , jälleen kerran tärisevänä ja katuvaisena sekä rahaa anelevana hylkiönä ,joka lupaa lopettaa juomisen. Nää jutut ei paljo naurata, kyse on vakavasta sairaudesta,jonka lopputulos on vankila,mielisairaala tai ennenaikainen kuolema. Viimmeksimainitsemani tulee harvemmin ensinmäisenä. Holisti joutuu kokee helvetin ennen loppua. Voimia sinulle. Toivon että onnistut

Lue lisää

Kiitos

samma häär kirjoitti:

Miehenä sanoisin että miehesi juo, kun ei saa pimppaa. Ja sinä et anna kun miehesi juo. Teillä on kierre...

ALkoholisti aina keksii syyn juoda, jos "saisi" sitten olisi joku muu syy. Kukin kantaa vastuun itsestään. Ja jos oikeasti olisi niin, että juo koska on huonossa suhteessa, sitten vastuunsa tunteva lähtee suhteesta.

"Elämää voi piristää myös itse ja luoda sitä yhteistoimintaa ja henkeä. Kuinka paljon olet itse valmis antamaan avioliitolle ja onko sinulla tahtoa? Avioliittohan on tahdon kysymys myöskin ja rakkaus syntyy sitä kautta, mitä itsellä on sisällä."

eli käännettynä;Rakastetaan toinen ja liitto kuntoon.Tajutonta naivismia ja sinisilmäsyyttä.
Jos toinen on rentu paska joka pettää,hakkaa tai juo niin ei se siitä miksikään muutu vaikka toinen koittaisi olla mitenkä hyvä puoliso.
Ei mitään liittoa voi pelastaa yksin kun ei aina kaksinkaan.
Ja ei niitä tuntemuksia voi kasvattaa kuin yrttitarhaa;Se joko tulee luonnostaa tai sitten ei.Väkisin sitä ei saa aikaiseksi.

"Erot aina rikkoo jotain sisimmässä ja mikään ei ole enää niin kuin ennen, vaikka jonkun mielestäsi prinssi uljaan löytäisitkin, mutta ei sen etsiminen varmasti herkkua ole, varsinkaan jos ei ole varma siitä mikä tekee onnelliseksi tai mitä se rakkaus sitten oikeastaan onkaan. "

Tottakai ero rikoo aina jotain sisimässä ja on aina kova paikka molemmille.Mutta,onko parempi jäädä siihen huonosti voivaan liitton jossa kummallakaan ei sitten kuitenkaan ole hyvä olla.

Sitten jos on vielä lapsia niin lapsetkin kärsivät siinä.Ei se ole mitään suojelemista jos jättää eron tekemättä koska lapsilla ei olisi samankaton alla isää/äitiä.
Voin kertoa kokemuksesta että tekee tunne puolelle syviä haavoja jotka ovat pahempia kuin eron jälkeiset.
Ero oli lähinnä helpotus(olin kylläkin 18v) jonka jälkeen alkoi pykimään isän alkoholisimia ja välinpitämyyttä.Ja teen jossain määrin vielä tänäkin päivänä vaikka on aikaa 7 vuotta.
Suurin tekijä miksi ihmiset eivät uskalla erota on pelko siitä yksinäisyyden määrästä,kuinka tulee toimeen,joillakin että mitä muut ihmiset sanovat jne.
Ja se mitä rakkaus on jokaiselle oma määritelmä.Minulle on se sielunkumpannuutta,toisen ihmisen tuntemista ja toisen sielun kauneuden näkemistä.

"Onko varmaa myös se, että se prinssi uljas haluaisi viettää sinun kanssasi 15 vuoden jälkeen, jos se päättää tehdä saman tempun, mitä sinä harkitset nyt."

Sitten mikään ei ole varmaa tässä maailmassa.Ei sekään että kun jäät huonoon liittoon että vanhenette yhdessä.Toinen voi joutua huomenna autokolariin ja kuolla siinä.Ja kas PUF,toinen on kadonnut elämästä.
Tämäkin lause;"Onko varmaa myös se, että se prinssi uljas haluaisi viettää sinun kanssasi 15 vuoden jälkeen, jos se päättää tehdä saman tempun, mitä sinä harkitset nyt " kertoo ihmisen omasta pellosta jäädä yksin,mitä jos toiseen ei voikkaan luottaa.Sitä ei voikkaan kukaan tietää,mutta edelleen,olisiko sittenkin siitäkin huolimatta parempi elää yksin,kuin huonossa liittossa.

Ylipäätän en voi kunnioittaa ihmisiä enkä liittoja jotka elävät valheessa ja kulisseissa.Jos on selkärankaa ihmisessä niinkuin pitääkin,niin ihmisen ei tarvitse elää valheessa kun voi elää totuudessakin.

sir25 kirjoitti:

"Elämää voi piristää myös itse ja luoda sitä yhteistoimintaa ja henkeä. Kuinka paljon olet itse valmis antamaan avioliitolle ja onko sinulla tahtoa? Avioliittohan on tahdon kysymys myöskin ja rakkaus syntyy sitä kautta, mitä itsellä on sisällä."

eli käännettynä;Rakastetaan toinen ja liitto kuntoon.Tajutonta naivismia ja sinisilmäsyyttä.
Jos toinen on rentu paska joka pettää,hakkaa tai juo niin ei se siitä miksikään muutu vaikka toinen koittaisi olla mitenkä hyvä puoliso.
Ei mitään liittoa voi pelastaa yksin kun ei aina kaksinkaan.
Ja ei niitä tuntemuksia voi kasvattaa kuin yrttitarhaa;Se joko tulee luonnostaa tai sitten ei.Väkisin sitä ei saa aikaiseksi.

"Erot aina rikkoo jotain sisimmässä ja mikään ei ole enää niin kuin ennen, vaikka jonkun mielestäsi prinssi uljaan löytäisitkin, mutta ei sen etsiminen varmasti herkkua ole, varsinkaan jos ei ole varma siitä mikä tekee onnelliseksi tai mitä se rakkaus sitten oikeastaan onkaan. "

Tottakai ero rikoo aina jotain sisimässä ja on aina kova paikka molemmille.Mutta,onko parempi jäädä siihen huonosti voivaan liitton jossa kummallakaan ei sitten kuitenkaan ole hyvä olla.

Sitten jos on vielä lapsia niin lapsetkin kärsivät siinä.Ei se ole mitään suojelemista jos jättää eron tekemättä koska lapsilla ei olisi samankaton alla isää/äitiä.
Voin kertoa kokemuksesta että tekee tunne puolelle syviä haavoja jotka ovat pahempia kuin eron jälkeiset.
Ero oli lähinnä helpotus(olin kylläkin 18v) jonka jälkeen alkoi pykimään isän alkoholisimia ja välinpitämyyttä.Ja teen jossain määrin vielä tänäkin päivänä vaikka on aikaa 7 vuotta.
Suurin tekijä miksi ihmiset eivät uskalla erota on pelko siitä yksinäisyyden määrästä,kuinka tulee toimeen,joillakin että mitä muut ihmiset sanovat jne.
Ja se mitä rakkaus on jokaiselle oma määritelmä.Minulle on se sielunkumpannuutta,toisen ihmisen tuntemista ja toisen sielun kauneuden näkemistä.

"Onko varmaa myös se, että se prinssi uljas haluaisi viettää sinun kanssasi 15 vuoden jälkeen, jos se päättää tehdä saman tempun, mitä sinä harkitset nyt."

Sitten mikään ei ole varmaa tässä maailmassa.Ei sekään että kun jäät huonoon liittoon että vanhenette yhdessä.Toinen voi joutua huomenna autokolariin ja kuolla siinä.Ja kas PUF,toinen on kadonnut elämästä.
Tämäkin lause;"Onko varmaa myös se, että se prinssi uljas haluaisi viettää sinun kanssasi 15 vuoden jälkeen, jos se päättää tehdä saman tempun, mitä sinä harkitset nyt " kertoo ihmisen omasta pellosta jäädä yksin,mitä jos toiseen ei voikkaan luottaa.Sitä ei voikkaan kukaan tietää,mutta edelleen,olisiko sittenkin siitäkin huolimatta parempi elää yksin,kuin huonossa liittossa.

Ylipäätän en voi kunnioittaa ihmisiä enkä liittoja jotka elävät valheessa ja kulisseissa.Jos on selkärankaa ihmisessä niinkuin pitääkin,niin ihmisen ei tarvitse elää valheessa kun voi elää totuudessakin.

Lue lisää

Ei yksinäisyydenpelko ole valetta! Se on totisinta totta ja se että jotkut valitsevat elämän, joka on taloudellisesti turvatumpi ja jossa ei ole täysin yksin esim. vastaamassa lapsista ei ole pelkuruutta. Sinä et sitä kunnioita, mutta tuskinpa ihmiset ulkopuolisten kunnioitusta tarvitsevatkaan.

Mutta hienoa, että sinä olet totuudellinen ja rohkea. Läpyt sille!

Kaunis kertomus!
Tällaiseksi se rakkaus muuttuu ajan myötä.
Tää pitäis vaan ymmärtää kaikilla ja hyväksyä se.
Ja pysyä yhdessä!
Pois turhat erot!

JOo o On siis hyväksyttävää,että toiset joutuu sijaiskärsijöiksi , kun antavat seksiä teille, jotta teidän suhde vaan pysyy kasassa. Oletkos miettinyt sitä koskaan mitä se kolmas osapuoli joutuu kokemaan, kun ehkä rakastuu ja särkee sydämensä ???????

Hyvinkäytettyhyväksi kirjoitti:

JOo o On siis hyväksyttävää,että toiset joutuu sijaiskärsijöiksi , kun antavat seksiä teille, jotta teidän suhde vaan pysyy kasassa. Oletkos miettinyt sitä koskaan mitä se kolmas osapuoli joutuu kokemaan, kun ehkä rakastuu ja särkee sydämensä ???????

Lue lisää

Sanos muuta. Mikään ei ole niin ällöttävää kuin se, kun varatut ihmiset hakevat yksinäisen seuraa seksin takia. Tunnen erään tällaisen miehen, jonka avioliitto on ollut kuralla jo viimeiset 20 vuotta. Jatkuvasti panoseuran haku päällä nettitreffeillä. Todella kummallista, että parisuhde nähdään säilyttämisen arvoisena, mutta siinä sivussa voi aivan huoletta särkeä monen sivullisen elämän. Todella itsekästä, suorastaan törkeää. Olisipa mahdollista langettaa jokin rangaistus tästä. Nostaisin heti syytteen.

erotkaaonnettomat kirjoitti:

Sanos muuta. Mikään ei ole niin ällöttävää kuin se, kun varatut ihmiset hakevat yksinäisen seuraa seksin takia. Tunnen erään tällaisen miehen, jonka avioliitto on ollut kuralla jo viimeiset 20 vuotta. Jatkuvasti panoseuran haku päällä nettitreffeillä. Todella kummallista, että parisuhde nähdään säilyttämisen arvoisena, mutta siinä sivussa voi aivan huoletta särkeä monen sivullisen elämän. Todella itsekästä, suorastaan törkeää. Olisipa mahdollista langettaa jokin rangaistus tästä. Nostaisin heti syytteen.

Lue lisää

Kenen elämä tässä särjetään? Ja miten asiaa parantaa avioero? Avioerohan särkee avioliiton vähintään yhtä varmasti kuin pettäminen.

Ohjeesi on vähän niin kuin: särje maljakko, jottei tarvitse pelätä sen menevän rikki.

Niiin,se on eriasia jos suhteella on meneillään "monttuvaihe" kuin että avioliitto on kariutumassa monelta suunnalta.
"monttuvaiheessa" voi auttaa toisen huomioinen ja romanttiset eleet mutta sitten kun ollaan junnattu vuosia samassa olotilassa niin ei se siitä miksikään muutu.
Ei sitä rakkautta saa väkisin aikaisin.

Ja on maailman typerintä sanoa että "ei se vaihtamalla parane".Totta hemmetissä paranee jos natsaa enemmän oman tyyppinen ihminen kohdalle.
Mielestäni kyseistä lausetta käyttää ainoastaan eroa pelkäävät ihmiset;On paljon mukavampi mennä ravihevosen tavoin laput silmillä ja uskotella itselleen että "ei se vaihtamalla parane",sitten jatketaan hammasta purren suhdetta vaikka riistäis viimiset sisuskalut sisältä.

Dr.Love kirjoitti:

Niiin,se on eriasia jos suhteella on meneillään "monttuvaihe" kuin että avioliitto on kariutumassa monelta suunnalta.
"monttuvaiheessa" voi auttaa toisen huomioinen ja romanttiset eleet mutta sitten kun ollaan junnattu vuosia samassa olotilassa niin ei se siitä miksikään muutu.
Ei sitä rakkautta saa väkisin aikaisin.

Ja on maailman typerintä sanoa että "ei se vaihtamalla parane".Totta hemmetissä paranee jos natsaa enemmän oman tyyppinen ihminen kohdalle.
Mielestäni kyseistä lausetta käyttää ainoastaan eroa pelkäävät ihmiset;On paljon mukavampi mennä ravihevosen tavoin laput silmillä ja uskotella itselleen että "ei se vaihtamalla parane",sitten jatketaan hammasta purren suhdetta vaikka riistäis viimiset sisuskalut sisältä.

Lue lisää

Voihan olla, että vaihtamalla paranee. Mutta voi myös olla, ettei parane. Jos vanhassa liitossa niin sanottu "rakkaus" eli intohimo on kadonnut, mutta ystävyyssuhde, toisen kunnioitus ja luottamus toimii, niin kannattaako sitä vaihtaa hetken huumaan huomatakseen, että tämän uuden kanssa arkin onkin moninverroin tuskaisempaa?

Voi jessus... Sina aloitta uusi suhte ja panna joku. Sitten sina alka rakasta taas sinä oma mies!

"Olen onnellinen ollut nämä vuodet, saa olla kuin haluu, tehdä mitä haluu, eikä pakosta toista ottaa huomioon".

Tämä lause kertoo sinusta kaiken!
Mielestäni et tarvitse uutta elämänkumppania!
Kyllä parisuhde nimen omaan on sitä että, otetaan huomioon toinen!

Hah, tää on jo klisee! Se on naisten kieroiluu et mies saadaan avioon/saamaan lapsi, naisel tulee valttikortit käteen ja mikäs sen hienompaa! Mut kah, naiset on tehny kusetuksii niin paljon ettei siihen usko enää kukaan joten arvo menny ja naisten maine menny syvemmälle ku ikinä.. Harmi et on miehiäki viel jotka "suostuu" tulemaan käytetyks, mut niinpä niit naisiakin löytyy.. Mut pakko sanoo et hyvä pointti et nykyaika on tänää!

Ja anteeks jo valmiiks, taisin loukata, mut otetaan huumorilla. =)

"Avioliitto on kahden ihmisen keskinäinen SOPIMUS tahtoa rakastaa ja pysyä yhdessä niin huonoina kuin hyvinä päivinä."

Sori nyt vaan, mutta kun minkään tahtomisesta ei voi tehdä sopimusta. Siitä voi, ettei koskaan eroa, mutta ei siitä, ettei tahdo koskaan erota.

Oletko työnantajasi kanssakin tehnyt sopimuksen, jossa lupaat tahtoa olla saman firman palveluksessa vielä ensi vuonnakin. Onnea sitten vaan tahtotilaasi!

Tahto on tunnetila kirjoitti:

"Avioliitto on kahden ihmisen keskinäinen SOPIMUS tahtoa rakastaa ja pysyä yhdessä niin huonoina kuin hyvinä päivinä."

Sori nyt vaan, mutta kun minkään tahtomisesta ei voi tehdä sopimusta. Siitä voi, ettei koskaan eroa, mutta ei siitä, ettei tahdo koskaan erota.

Oletko työnantajasi kanssakin tehnyt sopimuksen, jossa lupaat tahtoa olla saman firman palveluksessa vielä ensi vuonnakin. Onnea sitten vaan tahtotilaasi!

Lue lisää

Rakkaus on valinta. Kadotit pointin. Ja tokihan tahtomisesta tehdään sopimus, se sopimus tehdään papin edessä sanomalla "tahdon".

Tahto ei ole tunnetila, se on syvempi valinta kuin tunnetila. Tunteet muuttuvat, sisäiset arvot harvemmin. Tahto on osa sisäistä päämäärätietoisuutta ja vastuun ottoa, valinnan tekemistä.

Se on kuin yrityksen johtamista... Tunteitahan tulee ja menee, mutta pohjalla on arvot ja tehtävät, joiden mukaan täytyy toimia, jotta yritys voi olla kannattava. Jos sitä ihminen menee tunteiden mukaan, niin parempi ettei mene ollenkaan naimisiin, 10 vuoden päästä se sydän sykkii jo muille ihastuksille. Niinkuin eräs itsekäs lausahdus menee "pääasia että itellä on kiva fiilis", perheestä ja lapsista ei niin väliä...

Hei, olipa helppo vastaus! Aika mustavalkoinen käsitys nimimerkillä 'ero on helppoa'. Tuskin kukaan on väittänyt että ero olisi helppo. Itse olen harkinnut eroa varmaan kymmenen vuotta. Avioliitostamme puuttuu lähes kaikki hyvän avioliiton elementit. 30 vuotta yhteistä elämää on takana, joista 25 v naimisissa. Noin kymmeneen vuoteen aviomies ei ole varmaan halannut kertaakaan, ei oma-aloitteisesti ehdottanut seksiä, ei lausunut mitään positiiivista...illat hän istuu sohvalla ja katsoo puhumattomana televisiota..jne. Energiani menee siihen, että yritän aktivoida miestäni tekemään jotain, edes harrastamaan. Itse olen aktiivinen, naisellinen ja liikunnallinen nainen. Tuntuu, että elämäni valuu hukkaan. Tosin muutos on aika lähellä ja se on avioero. Asiasta on puhuttu vuosien varrella, joten miehelle ei pitäisi olla mitenkään epäselvää, mitä ajattelen.

En vaan usko, että avioero tulee olemaan helppo mutta siihen päädymme vääjäämättömästi.

Katso syvemmälle kirjoitti:

Rakkaus on valinta. Kadotit pointin. Ja tokihan tahtomisesta tehdään sopimus, se sopimus tehdään papin edessä sanomalla "tahdon".

Tahto ei ole tunnetila, se on syvempi valinta kuin tunnetila. Tunteet muuttuvat, sisäiset arvot harvemmin. Tahto on osa sisäistä päämäärätietoisuutta ja vastuun ottoa, valinnan tekemistä.

Se on kuin yrityksen johtamista... Tunteitahan tulee ja menee, mutta pohjalla on arvot ja tehtävät, joiden mukaan täytyy toimia, jotta yritys voi olla kannattava. Jos sitä ihminen menee tunteiden mukaan, niin parempi ettei mene ollenkaan naimisiin, 10 vuoden päästä se sydän sykkii jo muille ihastuksille. Niinkuin eräs itsekäs lausahdus menee "pääasia että itellä on kiva fiilis", perheestä ja lapsista ei niin väliä...

Lue lisää

Just,.... pohjalla arvot ja tehtävät, joiden mukaan täytyy toimia, jotta yritys voi olla kannattava. Huh, huh. Sopii hyvin johonkin organisaatioon, mutta ei parisuhteeseen, ei ainakaan enää.

" luottamus alkaa tulla pikkuhiljaa takaisin kyrvänhimon lisääntyessä, olen usean eri miehen nussima"

totuus esiin kirjoitti:

" luottamus alkaa tulla pikkuhiljaa takaisin kyrvänhimon lisääntyessä, olen usean eri miehen nussima"

Painuppa sinä hullu käsittelemään asioitas jonkun päätohtorin kanssa!

totuus esiin kirjoitti:

" luottamus alkaa tulla pikkuhiljaa takaisin kyrvänhimon lisääntyessä, olen usean eri miehen nussima"

...sulla ei ole kokemusta mistään, lähde vetään täältä!

Olipa ihana kirjoitus!
Monelle siinä mietittävää, jos todella haluaa elämänsä rikkaaksi!

Tuskinpa se ero olisi mitään muuttanut..
Kaikista vanhemmista vain ei ole vanhemmiksi.
Itsekkin olin kateellinen naapurin lapsille, joilla oli kodit, missä ei riidelty
ja missä yksikin äiti sitten halasi meitä muitakin lapsia ja teki lettuja..
Oma äitini veti kaljaa ja huusi isälle, kun se jostain koteutui.
Yhdessä häippäsivät sitten aina baariin..
Omille lapsilleni olenkin sitten ollut samanlainen, kuin se ihana naapurin täti, joka pyysi meitäkin syömään, kun tiesi vanhempani...
Se täti oli minun roolimallini. Kiitos hälle!

Lutka on lutka. Aina etsimässä ja toivomasa kyrpää usean eri miehen nussimaan pimppiinsä

olet surkimus kirjoitti:

Lutka on lutka. Aina etsimässä ja toivomasa kyrpää usean eri miehen nussimaan pimppiinsä

Saatanan mielisairas!
Tuollainen urpokin salaa toivoo yksin runkatessaan sitä suurta moloa sinne persereikäänsä, kyllä tuollaiset friikit tunnetaan!

olet surkimus kirjoitti:

Lutka on lutka. Aina etsimässä ja toivomasa kyrpää usean eri miehen nussimaan pimppiinsä

Hih hih!!
Eipä ole "neitsyys" tehnyt kaverille hyvää! Heh!
Tuollainen naama norsunvitulla ja rumat puheet karkoittavat naiset lopullisesti ja
kummastippa nuo seksiasiat tuntuu kiihottavan, kun pitää sitä "pimppiä" hokee joka palstalla.
(runkkaa apina itseään varmaan samalla.)

Lähtisitkö yksin matkalle esim. ystävättäriesi kanssa? Puuhailisitte jotain naisten juttuja. Kävisitte kylpylässä ja kampaajalla tms. En tarkoita missään nimessä mitään parinhakureissua. Tai hankkisit uuden harrastuksen. Silloin voisit jutella miehesi kanssa jostain uudesta asiasta. Sinun pitäisi saada etäisyyttä nykytilanteeseesi, jotta näkisit asiat paremmin. Ehkä voisit käydä myös terveystarkastuksessa. Jos on huonot veriarvot, niin mikään ei huvita.

" Nyt elämä tuntuu helvetin hyvältä. Enää en kadu eroani, se oli hyvä asia, valheessa en olisi halunnut jatkaa "

Helvetissä sielullasi ei ole hyvää oloa.

Raamattu on totta kirjoitti:

" Nyt elämä tuntuu helvetin hyvältä. Enää en kadu eroani, se oli hyvä asia, valheessa en olisi halunnut jatkaa "

Helvetissä sielullasi ei ole hyvää oloa.

Jotkut eivät piiloudu sinun tavallasi kirjan taakse.
Jotkut uskaltavat ottaa elämänsä omiin käsiin, eikä elää
elämää kirjan varjossa.
SINÄ joudut sen kirjasi kanssa helvettiin, kun olet tekemässä täällä sitä, minkä Jumala kieltää jyrkästi, tuomitsemassa muita!
Olet astunut Jumalan varpaille ja joudut kadotukseen.
SINUA ei pelasta mikään.

Kaikista ei ole elämään parisuhteessa!
Tää täytyisi tehdä itselleen selväksi jo ennen kuin lupaa mitään toiselle!
Tällaisten tyyppien on turha pyrkiä rakentamaan perhettä!
"Minä itse" tyypit ei tuijota muuhun kuin omaan napaansa!
Onnea kuitenkin elämään...!

Olet oikeassa!Alfred H.sanoin:Seksi on energia haaskausta!Energian voi käyttää hyödyllisemminkin.Esim.lapsiperheessä on kyllä kanavia suunnata voimavaroja lasten iloksi.Jos mies haluaa,yhteinen tavoite tai harrastus lisää perheen yhteenkuuluvuutta.Me-sana käyttööön.Tai sitten irrotat itsesi muutenvaan arkirutiineista omiin mieluisiin harrastuksiisi.Terv.perheen"kaveriäippä"

Kuulostaa aika kamalalta jos elämäsi on tollaista. Kuulostaa kyllä tutullekin. Mutta mikä sun kirjoituksessa jäi päällimmäisenä mieleen oli toi, että "huolimatta kaikesta tästä... mieheni haluaa kanssani olla ja minua rakastaa..." Siis anteeksi, mutta ei tuo ole rakkautta. Kuulostaa siltä kuin sinulla olisi narsisti miehenä, joka on saanut sinut uskomaan ettet ansaitse mitään parempaa kuin tollaista.

Kyllä näitä juttuja kun lukee, niin ei voi muuta kuin ihmetellä.
Ihmetellä varsinkin naisten suhtautumista parisuhteeseen ja kumppaniin pitkän liiton jälkeen!
Kenellä on suhde vielä yhtä intohimoinen ja kiihkeä 20 avioliittovuoden jälkeen, kuin se oli suhteen alkuaikoina? En minä ainakaan tiedä ketään paria lähipiirissäni, joilla näin olisi.
Ei se suhde voi olla enää sitä, mitä se oli ensitapaamisen aikaan ja parina ensimmäisenä vuotena.
Suhde muuttuu jonkinlaiseksi kaveruudeksi jokaisella. Turha sitä on kiistää!
Jos puoliso osallistuu kotitöihin ja lastenhoitoon ja on muutenkin kunnollinen ja tunnollinen, niin ei se vaihtamalla parane. Sama "kyllästyminen" on odotettavissa uudessakin suhteessa parin vuoden jälkeen!
Naiset kun tulevat tiettyyn ikään, niin he muuttuvat aivan ihmeellisiksi!
Siihen kun iskee ikäkriisit, tyhjäpesäsyndroomat ja vaihdevuodet yhtäaikaa päälle, niin tällaisia juttuja he kelaa päässään!
Sanovat, että seksi ei maistu. Eihän se maistu, jos koko ajan pidetään tiettyä inhoa päällä puolisoa kohtaan ja haaveillaan vaan jostain "Romeosta"!
Järkiintykää ja ajatelkaa miltä lapsista tuntuu kun vanhemmat eroaa!
Kuka meistä haluaa pahaa omille raikkaimmillemme!
Heittäkää pois "minä itse" ajattelutyyli ja eläkää tätä päivää!
Miettikää mitä tuli luvattua alttarilla! Tahdon rakastaa, kunnes kuolema meidät erottaa... Oletteko tehneet kaiken liittonne eteen? Ei se kukoista ilman hoitoa, niin kuin ei ruusutarhakaan...
Miksi olette valmiit romuttamaan lupauksenne, kun eteen tulevat ensimmäiset vastoinkäymiset?
Harvemmin niitä sadun prinssejä ratsastelee täällä normaalissa arkielämässä.

Olen itse eri mieltä. Itse en ole kuullut koskaan että avioero olisi kannattanut, siinä on omat kipunsa. Muutaman vuoden päästä uudessa liitossa on kohdattava samat ongelmat. Elämäntilanne voi olla toinen, mutta molemmissa tapauksissa on tehtävä työtä liittonsa eteen. Arki tulee eteen uudessakin liitossa.

Itse olen ollut yli 20 vuotta avioliitossa ja intohimo on vaan kasvanut, on ollut erinlaisia päiviä mutta voin rehellisesti sanoa että avioliitto non vaan parantunut mitä pidempään ollaan oltu yhdessä. Arvostan vaimossani jokaista päivää jonka hän on kulkenut kanssani ja erikoisesti niitä päiviä kun minua on rakastettu vaikka en ole ansainnut rakkautta.

Olen itse hitaasti lämpeävää ihmis tyyppiä eli otan ystävänikin ystäväksi vasta silloin kun luottamus on koeteltu.

"Ole itsekäs ja ajattele, että sinun onnesi on myöskin lastesi onni."

Kyllähän noin ajatella voi, mutta se tuskin on läheskään kaikissa tapauksissa totta, eika sitä voi etukäteen tietää.

"takaan että tulet löytämään haluamasi"

Onni kuuluu itsekkäille.

olen eri mieltä kirjoitti:

Olen itse eri mieltä. Itse en ole kuullut koskaan että avioero olisi kannattanut, siinä on omat kipunsa. Muutaman vuoden päästä uudessa liitossa on kohdattava samat ongelmat. Elämäntilanne voi olla toinen, mutta molemmissa tapauksissa on tehtävä työtä liittonsa eteen. Arki tulee eteen uudessakin liitossa.

Itse olen ollut yli 20 vuotta avioliitossa ja intohimo on vaan kasvanut, on ollut erinlaisia päiviä mutta voin rehellisesti sanoa että avioliitto non vaan parantunut mitä pidempään ollaan oltu yhdessä. Arvostan vaimossani jokaista päivää jonka hän on kulkenut kanssani ja erikoisesti niitä päiviä kun minua on rakastettu vaikka en ole ansainnut rakkautta.

Olen itse hitaasti lämpeävää ihmis tyyppiä eli otan ystävänikin ystäväksi vasta silloin kun luottamus on koeteltu.

Lue lisää

Minä taas olen eri mieltä. Tässä sinulle yksi esimerkki siitä, että ero kannatti ottaa ja muitakin esimerkkejä varmasti löytyy. Eihän liiton päättymisen tarvitse olla katastrofi sen voi päättää järkevälläkin tavalla, sulassa sovussa ja ystävyyden säilyttävänä, kuten itse tein. Ero on monelle helpotus, itselleni se ainakin oli. Sinulla on rakkautta ja tunteita kumppaniasi kohtaan, joten on luonnollista suhteen eteen tehdä ja panostaa, mutta tunteettomaan suhteeseen ei kannata haaskata päivääkään aikaa, eikä sellaista kannata missään tapauksessa lähteä terapioimaan.

Itse en suosittele ketään jäämään suhteeseen vain sen tähden, että siinä ollaan rimpuiltu 20-vuotta, eikä sitä voida noin vain heittää menemään. Olen täysin eri mieltä. Ainoa seikka mihin kannattaa kiinnittää huomiota on se rakastanko kumppaniani niin, että huonoinakin päivinä ja hänen ollessaan v-mäinen tunnen silti rakkautta ja halua sopia riita ja halua jatkaa yhdessä elämää eteenpäin. Riidat ja vaikeudet kasvattavat ja lujittavat suhdetta, jos ne osataan oikein riidellä ja käsitellä, mutta jos tunteet on loppu tai niitä ei koskaan ole ollutkaan, ei mikään temppu auta korjaamaan sellaista suhdetta.

Kyllähän sinulla on aika "pattitilanne".
Itselläni on sellainen stoori, että olen ja myös ex-vaimoni on syntyjään maalaiskunnasta Kainuusta.
Tapasimme nuorina syksyllä -84 ja ihastuimme heti ensi tapaamisella. Aloimme siitä seurustelun, joka kuitenkin oli näin jälkeen päin ajatellen aika koomista.
Me viihdyimme toistemme seurassa, mutta jo muutaman viikon päästä tää silloinen tyttöystäväni sanoi, että hän haluaa lopettaa. Minä halusin jatkaa ja tällaista lopettamisella ja jatkamisella vuorottelua oli koko eka puoli vuotta.

Keväällä -85 hän sanoi että mennään naimisiin, koska emme osaa olla erossakaan. Kihlauduimme mutta sormusta ei saanut pitää alkuaikoina sormessa liikkuessamme yleisillä paikoilla tai perheittemme parissa. Morsiameni ei halunnut näyttää kenellekään että olemme kihloissa.
Seuraava kesä meni ihan mukavasti ja elokuussa menimme naimisiin. Kuitenkin kolme päivää häistä vaimoni meni äitinsä luokse ja sanoi tälle, että hän haluaa erota. Meinas tulla SE liiton pituudessa! Tai siis lyhyydessä...:)
Emme riidelleet missään vaiheessa ja viihdyimme keskenämme ihan hyvin, mutta puolisoni oli niin epävarma kaikesta, että hän ei tiennyt mitä hän haluaa, vai haluaako mitään.
Tänä päivänä, kun on järkeä päässä enemmän kuin silloin, sanon että jo tuossa seurusteluvaiheessa, ensimmäisten lopettamisjuttujen jälkeen, olisi pitänyt lopettaa koko touhu.

No siitä lähdimme kuitenkin jatkamaan liittoa ja muutimme etelään töihin. Saimme siellä kaksi lasta ja elimme normaalia perhe-elämää.
Koska meillä molemmilla oli kaipuu kotiseudulle, palasimme perheenä takaisin Kainuuseen 2005, mutta emme kuitenkaan syntymäkuntaamme. Vaimoni sai "vakituisen" työpaikan ja uskalsimme palata.

Täällä jatkoimme normaalia elämää. Lapset löysivät täältä elämän kumppanit ja muuttivat pois kotoa.
No tässä vaiheessa alkoi tapahtumaan.
Vaimoni meni Aslak-kurssille Kuopioon. Kurssin jälkeen huomasin hänessä muutoksen. Teki pitkiä lenkkejä ja puhui paljon puhelimessa. Jossain vaiheessa keväällä lähti "lomalle". Hyppäs junaan ja sanoi että sulkee puhelimen, eikä halua, että häneen otetaan yhteyttä.
Tuli kotiin seuraavana päivänä ja sanoi käyneensä Hesassa hotellissa juomassa puoli pulloa viiniä.
Tämän jälkeen hän muuttui. Kiersi edelleen pitkillä lenkeillä ja niiltä tultuaan sanoi ensimmäiseksi, että eroon päättyy tää meidän liitto.
Minä ihmettelin moista ja kyselin syytä. Hän vaan toisti että eroon tää päättyy kuitenkin. Hän alkoi myös muuttumaan luonteeltaan. Tuijotteli vaan ikkunoista ulos ja muuttui puhumattomaksi.Tätä jatkui 2,5 vuotta.
Sitten 2009 syksyllä hän tutustui Rukalla tyttöporukan mukana ukkomieheen.
Mies oli sanonut, että hän ei aio erota, koska hänellä on lapsenlapsia ja hänellä on sen verran paljon omaisuutta, ettei halua menettää sitä.
Vaimoni kuitenkin laittoi eropaperit vetämään, luullen, että kun hän eroaa, niin hän on vapaa sen miehen mukaan, jos hän muuttaa päätöstään.
Tässä samassa hän sai mulle kerrottua että hän olikin mennyt silloin 2009 kevällä Kuopiossa tutustuneensa miehen mökille ja olivat siellä juoneet yön viiniä ja aamulla oli mies kysynyt että saako panna ja vaimoni oli antanut luvan.
Tässä vaiheessa alkoi sitten tulla paskaa sisään ikkunoista ja ovista. Alkoi syyttämään minua pettämisestään ja sanoi minun panneen lastemme psyykeen pilalle, kun olin vienyt heitä pienenä harrastuksiin.
Siis voin sanoa että vaimoni meni aivan sekaisin. En tuntenut häntä enää.
Hänellä oli yhtäaikaa päällä vaihdevuodet, tyhjäpesäsyndrooma ja ikäkriisi. Ja nyt vielä tää eroprosessi...
Lisäksi hän sanoi että minä en tule koskaan löytämään uutta puolisoa.
Tästä sisuuntuneena aloin minäkin etsiä uutta seuraa netin sättipalstoilta.
Siellä tutustuin samassa tilanteessa olevaan naiseen.
Hänenkin miehensä oli kertonut lähtevänsä kokeilemaan onko ruoho vihreämpää aidan takana ja oli laittanut eropaperit vetämään.
Eli meitä oli nyt kaksi petettyä ja jätettyä, jotka olimme tutustuneet.
Meillä molemmilla oli ja on periaate, että liitto on ikuinen ja haluamme tehdä työtä liittojemme eteen, mutta kun kumppani ei ajattele asiaa samoin, niin toinen on täysin voimaton. Tänään on liian helppoa erota...
Jatkuu...

Ihmettelen... kirjoitti:

Kyllähän sinulla on aika "pattitilanne".
Itselläni on sellainen stoori, että olen ja myös ex-vaimoni on syntyjään maalaiskunnasta Kainuusta.
Tapasimme nuorina syksyllä -84 ja ihastuimme heti ensi tapaamisella. Aloimme siitä seurustelun, joka kuitenkin oli näin jälkeen päin ajatellen aika koomista.
Me viihdyimme toistemme seurassa, mutta jo muutaman viikon päästä tää silloinen tyttöystäväni sanoi, että hän haluaa lopettaa. Minä halusin jatkaa ja tällaista lopettamisella ja jatkamisella vuorottelua oli koko eka puoli vuotta.

Keväällä -85 hän sanoi että mennään naimisiin, koska emme osaa olla erossakaan. Kihlauduimme mutta sormusta ei saanut pitää alkuaikoina sormessa liikkuessamme yleisillä paikoilla tai perheittemme parissa. Morsiameni ei halunnut näyttää kenellekään että olemme kihloissa.
Seuraava kesä meni ihan mukavasti ja elokuussa menimme naimisiin. Kuitenkin kolme päivää häistä vaimoni meni äitinsä luokse ja sanoi tälle, että hän haluaa erota. Meinas tulla SE liiton pituudessa! Tai siis lyhyydessä...:)
Emme riidelleet missään vaiheessa ja viihdyimme keskenämme ihan hyvin, mutta puolisoni oli niin epävarma kaikesta, että hän ei tiennyt mitä hän haluaa, vai haluaako mitään.
Tänä päivänä, kun on järkeä päässä enemmän kuin silloin, sanon että jo tuossa seurusteluvaiheessa, ensimmäisten lopettamisjuttujen jälkeen, olisi pitänyt lopettaa koko touhu.

No siitä lähdimme kuitenkin jatkamaan liittoa ja muutimme etelään töihin. Saimme siellä kaksi lasta ja elimme normaalia perhe-elämää.
Koska meillä molemmilla oli kaipuu kotiseudulle, palasimme perheenä takaisin Kainuuseen 2005, mutta emme kuitenkaan syntymäkuntaamme. Vaimoni sai "vakituisen" työpaikan ja uskalsimme palata.

Täällä jatkoimme normaalia elämää. Lapset löysivät täältä elämän kumppanit ja muuttivat pois kotoa.
No tässä vaiheessa alkoi tapahtumaan.
Vaimoni meni Aslak-kurssille Kuopioon. Kurssin jälkeen huomasin hänessä muutoksen. Teki pitkiä lenkkejä ja puhui paljon puhelimessa. Jossain vaiheessa keväällä lähti "lomalle". Hyppäs junaan ja sanoi että sulkee puhelimen, eikä halua, että häneen otetaan yhteyttä.
Tuli kotiin seuraavana päivänä ja sanoi käyneensä Hesassa hotellissa juomassa puoli pulloa viiniä.
Tämän jälkeen hän muuttui. Kiersi edelleen pitkillä lenkeillä ja niiltä tultuaan sanoi ensimmäiseksi, että eroon päättyy tää meidän liitto.
Minä ihmettelin moista ja kyselin syytä. Hän vaan toisti että eroon tää päättyy kuitenkin. Hän alkoi myös muuttumaan luonteeltaan. Tuijotteli vaan ikkunoista ulos ja muuttui puhumattomaksi.Tätä jatkui 2,5 vuotta.
Sitten 2009 syksyllä hän tutustui Rukalla tyttöporukan mukana ukkomieheen.
Mies oli sanonut, että hän ei aio erota, koska hänellä on lapsenlapsia ja hänellä on sen verran paljon omaisuutta, ettei halua menettää sitä.
Vaimoni kuitenkin laittoi eropaperit vetämään, luullen, että kun hän eroaa, niin hän on vapaa sen miehen mukaan, jos hän muuttaa päätöstään.
Tässä samassa hän sai mulle kerrottua että hän olikin mennyt silloin 2009 kevällä Kuopiossa tutustuneensa miehen mökille ja olivat siellä juoneet yön viiniä ja aamulla oli mies kysynyt että saako panna ja vaimoni oli antanut luvan.
Tässä vaiheessa alkoi sitten tulla paskaa sisään ikkunoista ja ovista. Alkoi syyttämään minua pettämisestään ja sanoi minun panneen lastemme psyykeen pilalle, kun olin vienyt heitä pienenä harrastuksiin.
Siis voin sanoa että vaimoni meni aivan sekaisin. En tuntenut häntä enää.
Hänellä oli yhtäaikaa päällä vaihdevuodet, tyhjäpesäsyndrooma ja ikäkriisi. Ja nyt vielä tää eroprosessi...
Lisäksi hän sanoi että minä en tule koskaan löytämään uutta puolisoa.
Tästä sisuuntuneena aloin minäkin etsiä uutta seuraa netin sättipalstoilta.
Siellä tutustuin samassa tilanteessa olevaan naiseen.
Hänenkin miehensä oli kertonut lähtevänsä kokeilemaan onko ruoho vihreämpää aidan takana ja oli laittanut eropaperit vetämään.
Eli meitä oli nyt kaksi petettyä ja jätettyä, jotka olimme tutustuneet.
Meillä molemmilla oli ja on periaate, että liitto on ikuinen ja haluamme tehdä työtä liittojemme eteen, mutta kun kumppani ei ajattele asiaa samoin, niin toinen on täysin voimaton. Tänään on liian helppoa erota...
Jatkuu...

Lue lisää

Jatkoa!
Nyt asiaan. En ollut koko liittoni aikana saanut sellaista rakkautta, jota olin kuvitellut aviopuolisoiden välillä olevan. Vaimoni ei sanonut 25 vuoden aikana kuin puolikymmentä kertaa että hän välittää minusta. Rakastavansa ei tainnut sanoa kertaakaan.
Vaimoni ei kosketellut ja jos minä koskettelin häntä tai kerroin rakastavani häntä hän ei reakoinut siihen mitenkään. Minä jatkoin koskettelua ja "rakastamista" vielä siihen saakka, kun hän kertoi pettämisestään. Olinhan joskus kauan sitten luvannut tään Jumalan ja seurakunnan edessä...
Seksi meillä toimi, tosin viimeaikoina harvakseltaan.
Perheen isänä hoidin velvollisuuteni kiitettävästi. Olin absolutisti. Tein kotitöitä. Leivoin pullat ja sämpylät. Laitoin ruokaa ja vein lapsia uimaan ja harrastuksiin... Tää vaan ei riittänyt vaimolleni...hän halusi jotain muuta.
Sanoi tosin tuossa eron alla, että hän haluaa just samanlaisen miehen kuin minä olen, mutta sen pitää olla sellainen jota hän myös rakastaa. :)

Kainuuseen takaisin muutto oli virhe. Vaikka olin syntynyt ja asunut lapsuuteni ja nuoruuteni keskellä korpea, olin etelässä tottunut siihen että ympärillä on ihmisiä ja lähellä on ostoskeskuksia mihin voi mennä vapaa-ajalla soppailemaan.
Siinä mielessä ymmärrän sinua, kun sanot kaipaavasi harrastuksiin ja ihmisten ilmoille.
Toisekseen lapsillamme ei ehkä olisi noin hyviä aviopuolisoita, jos olisimme jääneet etelään... Muutossa siis jotain hyvääkin.

Tänään asun tään uuden kumppanini kanssa avoliitossa. Isohkossa kaupungissa!
Ekatapaamisesta on 11 kk aikaa ja voi sitä rakkauden määrään mistä olen päässyt osalliseksi tään vajaan vuoden ajan. Hän kehuu minua helläksi ja ystävälliseksi ja kutsuu mua päivittäin murukseen.
Tätä samaa hellyyttä ja rakkautta tarjosin ex-lleni 25 vuotta ja hän ei osannut ottaa sitä vastaan ja olla siitä kiitollinen.

Vaikka olenkin eronnut ja saan tänään sitä mitä kaipasin 25 v, niin siitä huolimatta en ole päässyt eroon edellisestä elämästä. Asia on mielessäni päivittäin.
Koen huonoa omaatuntoa, että liitossamme kävi niin. Kärsin siitä, että lapsillamme ei ole enää kotia mihin tulla huolineen. Tuleville lapsenlapsilleni ei ole mummolaa mihin tulla tervehtimään mummoa ja ukkia.
Minä olisin kaikesta huolimatta ollut vielä pettämisuutisenkin jälkeen jatkamaan liittoa. Juuri lasten ja lastenlasten vuoksi.
Tänään kun toinen päättää erota, niin siinä toinen on täysin selkä seinää vasten.
Postista tulee eropäätös allekirjoitettavaksi ja jos kieltäydyt, niin kohta on haastemies ovella eropapereiden kanssa.
Sairasta on tää meno tänä päivänä.
Liian paljon ajatellaan vaan itseään. Liian helposti annetaan periksi. Ei olla valmiita tekemään työtä liittojen eteen.
Se alkuhuuma haihtuu vuoden parin jälkeen ja suhteessa alkaa sellainen ystävyys-/ kaverivaihe.
Joku sanoikin hyvin tuolla aiemmin, että uusi suhde on alussa pelkkää naimista....
Tätä vaan ei kaikki tajua vaan luulevat, että muiden liitoissa elämä on pelkkää huumaa koko ajan.
Tämän tiedän tapahtuvan jossakin vaiheessa tässä nykyisessäkin liitossani, mutta en pelkää sitä. Kun yhteiseloa vie eteen päin sopivassa suhteessa tunteella ja järjellä, niin eiköhän se toimi. Vielä kun kaksi samoin ajattelevaa ja tahtovaa on kyseessä, niin ei pitäis olla eikä tulla isompia ongelmia.

Ihmettelen... kirjoitti:

Jatkoa!
Nyt asiaan. En ollut koko liittoni aikana saanut sellaista rakkautta, jota olin kuvitellut aviopuolisoiden välillä olevan. Vaimoni ei sanonut 25 vuoden aikana kuin puolikymmentä kertaa että hän välittää minusta. Rakastavansa ei tainnut sanoa kertaakaan.
Vaimoni ei kosketellut ja jos minä koskettelin häntä tai kerroin rakastavani häntä hän ei reakoinut siihen mitenkään. Minä jatkoin koskettelua ja "rakastamista" vielä siihen saakka, kun hän kertoi pettämisestään. Olinhan joskus kauan sitten luvannut tään Jumalan ja seurakunnan edessä...
Seksi meillä toimi, tosin viimeaikoina harvakseltaan.
Perheen isänä hoidin velvollisuuteni kiitettävästi. Olin absolutisti. Tein kotitöitä. Leivoin pullat ja sämpylät. Laitoin ruokaa ja vein lapsia uimaan ja harrastuksiin... Tää vaan ei riittänyt vaimolleni...hän halusi jotain muuta.
Sanoi tosin tuossa eron alla, että hän haluaa just samanlaisen miehen kuin minä olen, mutta sen pitää olla sellainen jota hän myös rakastaa. :)

Kainuuseen takaisin muutto oli virhe. Vaikka olin syntynyt ja asunut lapsuuteni ja nuoruuteni keskellä korpea, olin etelässä tottunut siihen että ympärillä on ihmisiä ja lähellä on ostoskeskuksia mihin voi mennä vapaa-ajalla soppailemaan.
Siinä mielessä ymmärrän sinua, kun sanot kaipaavasi harrastuksiin ja ihmisten ilmoille.
Toisekseen lapsillamme ei ehkä olisi noin hyviä aviopuolisoita, jos olisimme jääneet etelään... Muutossa siis jotain hyvääkin.

Tänään asun tään uuden kumppanini kanssa avoliitossa. Isohkossa kaupungissa!
Ekatapaamisesta on 11 kk aikaa ja voi sitä rakkauden määrään mistä olen päässyt osalliseksi tään vajaan vuoden ajan. Hän kehuu minua helläksi ja ystävälliseksi ja kutsuu mua päivittäin murukseen.
Tätä samaa hellyyttä ja rakkautta tarjosin ex-lleni 25 vuotta ja hän ei osannut ottaa sitä vastaan ja olla siitä kiitollinen.

Vaikka olenkin eronnut ja saan tänään sitä mitä kaipasin 25 v, niin siitä huolimatta en ole päässyt eroon edellisestä elämästä. Asia on mielessäni päivittäin.
Koen huonoa omaatuntoa, että liitossamme kävi niin. Kärsin siitä, että lapsillamme ei ole enää kotia mihin tulla huolineen. Tuleville lapsenlapsilleni ei ole mummolaa mihin tulla tervehtimään mummoa ja ukkia.
Minä olisin kaikesta huolimatta ollut vielä pettämisuutisenkin jälkeen jatkamaan liittoa. Juuri lasten ja lastenlasten vuoksi.
Tänään kun toinen päättää erota, niin siinä toinen on täysin selkä seinää vasten.
Postista tulee eropäätös allekirjoitettavaksi ja jos kieltäydyt, niin kohta on haastemies ovella eropapereiden kanssa.
Sairasta on tää meno tänä päivänä.
Liian paljon ajatellaan vaan itseään. Liian helposti annetaan periksi. Ei olla valmiita tekemään työtä liittojen eteen.
Se alkuhuuma haihtuu vuoden parin jälkeen ja suhteessa alkaa sellainen ystävyys-/ kaverivaihe.
Joku sanoikin hyvin tuolla aiemmin, että uusi suhde on alussa pelkkää naimista....
Tätä vaan ei kaikki tajua vaan luulevat, että muiden liitoissa elämä on pelkkää huumaa koko ajan.
Tämän tiedän tapahtuvan jossakin vaiheessa tässä nykyisessäkin liitossani, mutta en pelkää sitä. Kun yhteiseloa vie eteen päin sopivassa suhteessa tunteella ja järjellä, niin eiköhän se toimi. Vielä kun kaksi samoin ajattelevaa ja tahtovaa on kyseessä, niin ei pitäis olla eikä tulla isompia ongelmia.

Lue lisää

Kertomuksesi oli kiva lukea, se oli silmiä avaava siinnä että ei ole aina voida estää eroa. Usein kuulee kertomuksia missä mies käyttäytyy kuin sika ja ihmettelen miten sellaista kukaan voi katsella, mutta toimii se toisinkin päin.

Se on ainakin varmaa että jonain päivänä ex vaimosi katuu sitä mitä tuli tehtyä.

4586545+45 kirjoitti:

Kertomuksesi oli kiva lukea, se oli silmiä avaava siinnä että ei ole aina voida estää eroa. Usein kuulee kertomuksia missä mies käyttäytyy kuin sika ja ihmettelen miten sellaista kukaan voi katsella, mutta toimii se toisinkin päin.

Se on ainakin varmaa että jonain päivänä ex vaimosi katuu sitä mitä tuli tehtyä.

Lue lisää

Tuokin on turha klisee, joka ei pidä paikkaansa!
Itse olen lähtenyt tuollaisesta liitosta aikanaan, joka ei antanut minulle mitään, turhaan roikuttiin monta vuotta yhdessä ja koskaan en ole katunut eroani.

Ja niinkuin näkyy, tuonkin tarinan mies on NYT onnellinen, saa mitä haluaa.
Lapset kyllä voivat tulla huolineen niinkuin ennenkin, ainakin minun luokseni, en ymmärrä, miksi tuo mies on kääntänyt heille selkänsä eron myötä?

onnellinen eronnut kirjoitti:

Tuokin on turha klisee, joka ei pidä paikkaansa!
Itse olen lähtenyt tuollaisesta liitosta aikanaan, joka ei antanut minulle mitään, turhaan roikuttiin monta vuotta yhdessä ja koskaan en ole katunut eroani.

Ja niinkuin näkyy, tuonkin tarinan mies on NYT onnellinen, saa mitä haluaa.
Lapset kyllä voivat tulla huolineen niinkuin ennenkin, ainakin minun luokseni, en ymmärrä, miksi tuo mies on kääntänyt heille selkänsä eron myötä?

Lue lisää

Saan sitä, mitä normaalissa avioliitossa pitääkin saada ja antaa.
Annoin ex.lle, mutten saanut itse mitään. Annoin 25 pitkää vuotta...
Missä kohtaa siinä lukee, että olen kääntänyt selkäni lapsilleni?
Lapset asuvat onnellisissa avioliitoissa toisessa kaupungissa ja muuttavat parin kolmen vuoden päästä tänne samaan kaupunkiin asumaan. Sitten voin olla heidän kanssaan päivittäin. MInulla on erittäin hyvät välit lapsiini ja heidän puolisoihin!
Sinun kirjoituksesta näkee tietyn asenteen miehiä ja perhe-elämää kohtaan.
Olet ilmeiseti pitkälle samanlainen kuin ex.äni; kärttyinen, vaihdevuosien säestämä, todellista elämää elämään kykenemätön!

No jos toivoisi puolisonsa kuolemaa niin on sopiva aika erota.

Tehkää ongelmalle vielä jotain kun ette ole vielä täysin lukossa. Miehesi kokee yhtä suurta pahoinvointia siitä ettei seksin kysyntä ja tarjonta kohtaa. Yrittäkää molemmat joustaa, miehelle vaimo ykköseksi ja sinä voisit vähemmän antaa pakkeja seksi pyynnöille. Nostakaa kissa pöydälle vielä kun se on mahdollista.
Niin kauan kun on jotain annettavaa mitä toinen tarvii, on mahdollista muutokseen.

Aika tuttua tuo itsellenikin omassa parisuhteessa, että ollaan vain "kavereita" ja aina ei sitäkään ja asutaan vaan yhdessä.

"Lisäksi kuva toimivasta onnellisesta perheestä meni uusiksi."

Lastenkin on hyvä ymmärtää, että perheessä ei ole kyse vanhempien onnesta vaan lasten onnesta ja turvallisesta kasvuympäristöstä. Jos on alkoholia, väkivaltaa tai raivoamista, perhe ei ole hyväksi lapsille. Mutta jos vanhemmat pitävät kiinni velvollisuuksistaan ja käyttäytyvät asiallisesti, todennäköisesti parempi pitää perhe kasassa.

Eikä aikuisten lasten pidä ylenmäärin järkyttyä siitä, että vanhemmat pitivät kiinni sitoumuksistaan ja rakastivat lapsiaan enemmän kuin itseään. Heidän tulisi varautua itse samaan kun ryhtyvät jatkossa lastenhankintaan. Omaa onnea ei osteta lasten kustannuksella.