jatkaakko avioliittoa ilman rakkautta?

yhdessä yksinäinen

Olemme olleet yhdessä yli 15 vuotta, yhteiset lapset alakouluikäisiä Olen ollut suhteessa jo kauan onneton, tuntui ettei välillämme ole enää muuta kuin lapset. Seksi tuntui pitkään pelkältä velvollisuudelta kunnes sekin loppui kokonaan, kumpikaan ei enää aikoihin ole tehnyt aloitetta seksin suhteen. Mies on sanonut että haluaisi seksiä, mutta ei tee asialle mitään koska tietää etten minä sitä halua.

Nyt ollaan vuoden verran eletty kuin kaverit saman katon alla, yhdessä lapsista huolehtien. Aloitimme parisuhdeterapian ja sen jälkeen olemme yrittäneet panostaa suhteeseen mutta enää ei sitä kipinää löydy. Mies sanoo rakastavansa yhä minua ja hän on onnellinen tilanteeseen näinkin ja valmis jatkamaan suhdetta kaveripohjalla.

Minä en enää rakasta häntä, mutta ero tuntuu vaikealta asialta etenkin lasten takia. Meillä kummallakaan ei olisi varaa jäädä tähän asuntoon, tulisi muutto, mahdolliset koulunvaihdot jne. Lasten ikävä toisen luo jne. Koska emme riitele on lasten hyvä elää näinkin, mutta millaisen kuvan parisuhteesta he saavatkaan tulevaisuutta ajatellen jos äiti ja isä elävät yhdessä vaikka rakkaus puuttuukin?

Vaikka edelleen esim halailemme toisiamme niin kaipaan sitä toisen ihmisen kosketusta, läheisyyttä, rakastamista. Toisaalta saan elämässä paljon nytkin, on kaunis koti, aikaa ja mahdollisuus harrastaa itsekin kun voimme vuorotella lasten hoidossa saman katon alla, on toinen ottamassa vastuuta, en tunne itseäni kuitenkaan yksinäiseksi kun on perhe ympärillä.

Jos mieheni on tyytyväinen näin niin pitääkö minunkin vain olla tyytyväinen ja ajatella että teen tämän kaiken lasten takia? Onko kenelläkään kokemusta tälläisestä kaveriliitosta ja voiko se toimia oikeasti? Vai olisiko kumpaakin kohtaa reilua erota, jolloin olisi mahdollisuus löytää se uusi rakkaus ja onni jonkun toisen kanssa?

251

14162

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • time out

      Sinuna miettisin ensin, että mitä oikeasti elämältäsi haluat. Mun mielestä on turhaa odottaa, että löytyy joku uusi ihminen, joka tekisi sut onnelliseksi. Kauhea painolasti asettaa jollekin ihmiselle, että pitäisi tehdä toinen onnelliseksi. Onni lahtee ihan susta itsestäsi.
      Kannattais varmaan käydä gynekologin juttusilla tosta haluttomuudesta, syy voi olla hyvinkin hormonaalinen jos teillä kerta muu läheisyys toimii.
      Ei ole kuule helppoa lähteä tonne baanalle etsimään jotain prinssi uljasta, helpompaa on katsoa peiliin ja aloittaa se onnen etsintä ja tutkiskelu sieltä. Älä tee mitään hätiköityjä eroratkaisuja.
      Oon ollut samankaltaisessa tilanteessa kuin sinä, ja näin jälkiviisaana olisin voinut parantaa avioliittoani eron sijaan.
      Ota pieni aikalisä, lupaa itsellesi että vaikka vuoden kuluttua mietit eroa uudestaan.

    • kuin myös

      Oletkohan sä mun vaimo? On sitten niin samanlainen elämäntilanne kuin olla ja voi! Tuskin siitä kaveripohjalla elämisestä tulee yhtään mitään pidemmän päälle. Kai sitä voi olla niin kauán yhdessä kun lapset on pikkusen isompia ja sit poikki jos mikään ei muutu parempaan.

      • rik

        Miten vanha olet?

      • hyvä näinkin?

        Hän vaikuttaa myöskin minun vaimolta! Melko tutulta vaikuttaa kuvio hyvin pitkälti.

    • Ei nimimerkkiä

      "millaisen kuvan parisuhteesta he saavatkaan tulevaisuutta ajatellen jos äiti ja isä elävät yhdessä vaikka rakkaus puuttuukin?"

      Asiallisen kuvan. Äiti ja isä hoitavat homman kotiin epäitsekkäästi lastensa parasta ajatellen, niin kuin kaikkien kuuluisikin.

      "Jos mieheni on tyytyväinen näin niin pitääkö minunkin vain olla tyytyväinen ja ajatella että teen tämän kaiken lasten takia?"

      Ei sinun tyytyväinen tarvitse olla, mutta älä särje lastesi lapsuutta.

      • Suhteetonta parempi

        Niin, mistä se kuva parisuhteesta lapsille muodostuu. Tuskin ne ennenkään ovat olleet sänkykamarissa aktia seuraamassa. Siitä se muodostuu, mitä he näkevät ja kokevat.
        Jos olette toisille ystävällisiä ja kunnioittavia sekä halailevia ja lämpimiä, niin tuskin parempaa esimerkkiä voi olla.
        Ei seksi ole lapsille esimerkki, ei ainakaan pitäisi olla.
        Totta kai löydät sen ihanuuden ja lemmen jonkun muun kanssa.... ainakin pariksi vuodeksi, siten taas sama uudelleen, ehkä uusien lasten kanssa.

        Kierre on loputon, jos et löydä itsestäsi sitä oikeasti rakastavaa ominaisuutta. ehkä olet niitä ihmisiä, jotka rakastavat rakkauden tunnetta eikä toista osapuolta. Onnistuminen tulee korvien välistä.
        Mulla on nyt kolmas vakava suhde menossa. Seksi on tästäkin jo kuollut, vaan ei se vaihtamalla parane. Hetkittäin saan itseni syttymään, mutta se vaatii minulta työtä, ei keneltäkään muulta.

      • 17+17

        " 'millaisen kuvan parisuhteesta he saavatkaan tulevaisuutta ajatellen jos äiti ja isä elävät yhdessä vaikka rakkaus puuttuukin?'

        Asiallisen kuvan. Äiti ja isä hoitavat homman kotiin epäitsekkäästi lastensa parasta ajatellen, niin kuin kaikkien kuuluisikin."

        Voin kertoa, että olet väärässä. Aina se ei ole noin ruusuista. Mieluummin olisin kuunnellut joskus hieman riitelyä, kuin elänyt sellaista elämää, että molemmat varovat toisiaan ja ainoat puheenaiheet toistensa kanssa ovat toiset ihmiset, heidän elämänsä penkominen sekä mollaaminen. Toisin sanoen siis juoruilu ja nälviminen. Kaikki ei ole kunnossa, kun pitää olla niin katkera ja kateellinen maailmaa kohtaan. Toki aina ei näin ole, mutta tässä tapauksessa asia on juurikin näin.
        Nimim. rakkaudettoman liiton toinen lapsi

      • Anonyymi
        17+17 kirjoitti:

        " 'millaisen kuvan parisuhteesta he saavatkaan tulevaisuutta ajatellen jos äiti ja isä elävät yhdessä vaikka rakkaus puuttuukin?'

        Asiallisen kuvan. Äiti ja isä hoitavat homman kotiin epäitsekkäästi lastensa parasta ajatellen, niin kuin kaikkien kuuluisikin."

        Voin kertoa, että olet väärässä. Aina se ei ole noin ruusuista. Mieluummin olisin kuunnellut joskus hieman riitelyä, kuin elänyt sellaista elämää, että molemmat varovat toisiaan ja ainoat puheenaiheet toistensa kanssa ovat toiset ihmiset, heidän elämänsä penkominen sekä mollaaminen. Toisin sanoen siis juoruilu ja nälviminen. Kaikki ei ole kunnossa, kun pitää olla niin katkera ja kateellinen maailmaa kohtaan. Toki aina ei näin ole, mutta tässä tapauksessa asia on juurikin näin.
        Nimim. rakkaudettoman liiton toinen lapsi

        Laita korsetti

      • Anonyymi
        17+17 kirjoitti:

        " 'millaisen kuvan parisuhteesta he saavatkaan tulevaisuutta ajatellen jos äiti ja isä elävät yhdessä vaikka rakkaus puuttuukin?'

        Asiallisen kuvan. Äiti ja isä hoitavat homman kotiin epäitsekkäästi lastensa parasta ajatellen, niin kuin kaikkien kuuluisikin."

        Voin kertoa, että olet väärässä. Aina se ei ole noin ruusuista. Mieluummin olisin kuunnellut joskus hieman riitelyä, kuin elänyt sellaista elämää, että molemmat varovat toisiaan ja ainoat puheenaiheet toistensa kanssa ovat toiset ihmiset, heidän elämänsä penkominen sekä mollaaminen. Toisin sanoen siis juoruilu ja nälviminen. Kaikki ei ole kunnossa, kun pitää olla niin katkera ja kateellinen maailmaa kohtaan. Toki aina ei näin ole, mutta tässä tapauksessa asia on juurikin näin.
        Nimim. rakkaudettoman liiton toinen lapsi

        Tuo on tietysti myös huono esimerkki lapsille, jos toisia ihmisiä nälvitään. Aikaisempi kirjoittaja kuitenkin puhui toistensa kunnioittamisesta myös. Toki tämä pätee myös ulkopuolisiin ihmisiin.

    • Cool Doctor

      Omat kokemukset kirkon parisuhdeterapiasta ovat ihan hyviä. Kyllä siellä saa pohdittavaa.

      Mutta valitettavasti koskaan käyntimme siellä ei ole keskittynyt romantiikkaan ja kipinään vaan toimeentulemiseen ja toisen huomioimiseen muuten.

      Sen sijaan avioliittoleireillä, jotka ovat erikoistuneet noihin, löytyykin jo sitä kipinää! Siellä parit menee lopulta käsi kädessä ja sylikkäin vaikka ovat istuneetkin naamat happamina tullessaan. Kyllä kannattaa kokeilla mieluummin kuin erota tai elää synkkänä!

      Kyllä siinä on sun miehelläsikin näppinsä pelissä jos ei enää sua sytytä. Mitkä ovat ne asiat , jossa häneen rakastuit. Muista myös että ei rakkaus ole joku juttu että "en rakasta enää". Ei rakkaus lopu! Rakkaus on tekoja. Tee tekoja niin tunteetkin seuraa perässä ja varmista että mieskin tekee sun etees tekoja, huomioi ja on romanttinen. SIitä se lähtee!

      • alakoulun ope

        Edellä hyvää pohdintaa sinulle.

        Jäin miettimään, että etsimällä etsit nyt muilta oikeutusta ja hyväksyntää sille, että itse et rakasta, et halua seksiä, et elää lapsiperheen elämää. Ajat takaa jotain kipinää ja peräänkuulutat romantiikkaa. Sinulla tuntuu olevan hyvä aviomies ja hyvät lapset. Mitä oikein pohjimmiltasi kaipaat?
        Mikset itse tunnu pahemmin panostavan nykyiseen liittoosi?
        Lapset ovat tärkeitä. Jospa ajattelisit, että tasapainoisesta kodista lähtevät maailmalle tasapainoiset nuoret ihmiset.
        Pelkästään tilastoista voisit tutkia, mitä teet pienille lapsillesi ja heidän tuklevaisuudelleen, jos lähdet lasten kannalta hyvästä yhteisöstä huitelemaan jonkin mystisen ja ihanan romantiikan perään. Lapsesi eivät sinua siitä kiitä.

      • yhdessä yksinäinen
        alakoulun ope kirjoitti:

        Edellä hyvää pohdintaa sinulle.

        Jäin miettimään, että etsimällä etsit nyt muilta oikeutusta ja hyväksyntää sille, että itse et rakasta, et halua seksiä, et elää lapsiperheen elämää. Ajat takaa jotain kipinää ja peräänkuulutat romantiikkaa. Sinulla tuntuu olevan hyvä aviomies ja hyvät lapset. Mitä oikein pohjimmiltasi kaipaat?
        Mikset itse tunnu pahemmin panostavan nykyiseen liittoosi?
        Lapset ovat tärkeitä. Jospa ajattelisit, että tasapainoisesta kodista lähtevät maailmalle tasapainoiset nuoret ihmiset.
        Pelkästään tilastoista voisit tutkia, mitä teet pienille lapsillesi ja heidän tuklevaisuudelleen, jos lähdet lasten kannalta hyvästä yhteisöstä huitelemaan jonkin mystisen ja ihanan romantiikan perään. Lapsesi eivät sinua siitä kiitä.

        Kiitos vastauksistanne, oli paljon hyvää asiaa ja mietittävää.

        En tällä kirjoituksellani hakenut muiden hyväksyntää, lähinnä haluiaisin kuulla muiden vastaavassa elämäntilanteessa olevien kokemuksia. Päätä pahkaa en ole eroa ottamassa, sen jo kertoo mielestäni sekin että parisuhdeterapiaan olemme hakeutuneet minun aloitteestani ja edelleen sitä jatkamme. Hyvä on ollut puhua asioista ja kuunnella mitä toinen ajattelee ja haluaa elämältään.

        Tämä tunteiden viileneminen on ollut ongelma jo pitkään ja olemme siihen aktiivisesti yrittäneet vaikuttaa, on otettu aikaa suhteelle kahden kesken ja huomioitu toisiamme arjessa. Mutta se romantiikka puuttuu, ei vain sytytä. Olemme kuin kaverit, vain ja ainostaan kaverit. Halailla voimme, mutta jo pussaaminen tuntuu minusta vaikealta. Ongelma ei ole se, etten haluaisi seksiä, en vain halua seksiä mieheni kanssa. Uskollinen silti olen hänelle ollut.

        Voiko rakkaus sitten vaan loppua ja miksi niin?

        Lasteni elämää en ole pilaamassa, tosin en koe että vanhempien avioero sinällään nykypäivänä pilaisi lapsen elämää. Molemmat rakastamme lapsiamme ja olemme aktiivisesti mukana heidän elämässään, ja niin olisimme myös eron jälkeen. Lapsilla olisi taatusti tasapainoinen lapsuus vaikka me vanhemmat emme enää yhdessä asuisikaan. Työni puolesta näen niin paljon erilaisia perheitä, eikä yksin selittein voi sanoa että eroperheiden lapset olisivat onnettomampia kuin yhdinperheessä elävät lapset. Se on monen tekijän summa. Ja niitä tekijöitähän minä tässä mietin, lasten takia olen valmis jatkamaan liittoa näinkin, mutta kannattaako se? Eikö lapset kuitenkin aisti jos vanhemmat voivat huonosti vaikka ulkoiset puitteet kunnossa olisivatkin? Toisaalta jos löydämme sen tasapainon "kaveriliitossa" niin tämä perhe elämä antaa kaikille meille paljon, taloudellisesti tämä on molemmilla vakaampi ratkaisu ja mahdollisuus toteuttaa itseään muilla osa-alueilla.

        Mutta kauanko olemme kumpikin tyytyväisiä tähän, luulisi miehenkin jossain vaiheessa muuta haluavan sillä seksiä meillä ei ole ja luulisi miehenkin haluavan rinnalleen naisen, jolla edes jonkinlaisia romanttisia/intohimon tunteita häntä kohtaan. Mitä kotoa ei saa, sitä muualta hakee... eli olisiko reilumpaa päättää liitto tähän kuin sitten siihen että jompikumpi ihastuu ja aloittaa suhteen kolmannen osapuolen kanssa? Silloin ne asiat vasta vaikeutuvat.

      • ýmmi
        yhdessä yksinäinen kirjoitti:

        Kiitos vastauksistanne, oli paljon hyvää asiaa ja mietittävää.

        En tällä kirjoituksellani hakenut muiden hyväksyntää, lähinnä haluiaisin kuulla muiden vastaavassa elämäntilanteessa olevien kokemuksia. Päätä pahkaa en ole eroa ottamassa, sen jo kertoo mielestäni sekin että parisuhdeterapiaan olemme hakeutuneet minun aloitteestani ja edelleen sitä jatkamme. Hyvä on ollut puhua asioista ja kuunnella mitä toinen ajattelee ja haluaa elämältään.

        Tämä tunteiden viileneminen on ollut ongelma jo pitkään ja olemme siihen aktiivisesti yrittäneet vaikuttaa, on otettu aikaa suhteelle kahden kesken ja huomioitu toisiamme arjessa. Mutta se romantiikka puuttuu, ei vain sytytä. Olemme kuin kaverit, vain ja ainostaan kaverit. Halailla voimme, mutta jo pussaaminen tuntuu minusta vaikealta. Ongelma ei ole se, etten haluaisi seksiä, en vain halua seksiä mieheni kanssa. Uskollinen silti olen hänelle ollut.

        Voiko rakkaus sitten vaan loppua ja miksi niin?

        Lasteni elämää en ole pilaamassa, tosin en koe että vanhempien avioero sinällään nykypäivänä pilaisi lapsen elämää. Molemmat rakastamme lapsiamme ja olemme aktiivisesti mukana heidän elämässään, ja niin olisimme myös eron jälkeen. Lapsilla olisi taatusti tasapainoinen lapsuus vaikka me vanhemmat emme enää yhdessä asuisikaan. Työni puolesta näen niin paljon erilaisia perheitä, eikä yksin selittein voi sanoa että eroperheiden lapset olisivat onnettomampia kuin yhdinperheessä elävät lapset. Se on monen tekijän summa. Ja niitä tekijöitähän minä tässä mietin, lasten takia olen valmis jatkamaan liittoa näinkin, mutta kannattaako se? Eikö lapset kuitenkin aisti jos vanhemmat voivat huonosti vaikka ulkoiset puitteet kunnossa olisivatkin? Toisaalta jos löydämme sen tasapainon "kaveriliitossa" niin tämä perhe elämä antaa kaikille meille paljon, taloudellisesti tämä on molemmilla vakaampi ratkaisu ja mahdollisuus toteuttaa itseään muilla osa-alueilla.

        Mutta kauanko olemme kumpikin tyytyväisiä tähän, luulisi miehenkin jossain vaiheessa muuta haluavan sillä seksiä meillä ei ole ja luulisi miehenkin haluavan rinnalleen naisen, jolla edes jonkinlaisia romanttisia/intohimon tunteita häntä kohtaan. Mitä kotoa ei saa, sitä muualta hakee... eli olisiko reilumpaa päättää liitto tähän kuin sitten siihen että jompikumpi ihastuu ja aloittaa suhteen kolmannen osapuolen kanssa? Silloin ne asiat vasta vaikeutuvat.

        Hyviä ajatuksia. Millaisen äidin / isän lapsenne näkisivät, jos teillä olisi molemmilla uudet kumppanit? Toisiko uusi rakkaus elämääsi jotakin sellaista että olisit ehkä onnellisempi. Olen itse tilanteessa, että olen lähdössä liitosta, jossa ei ole mitään vikaa. Ei tarvitsisi kuin sopeutua. Viime vuosina elämässäni on kuitenkin tapahtunut niin paljon asioita, että minun on tehtävä ratkaisu johonkin suuntaan, eikä mitään muuta keinoa asian ratkaisemiseksi ole kuin muuttaa erilleen.Parisuhdeterapiasta ei ole apua tässä tilanteessa, sillä olen aivan varma tunteistani mieheeni. Tiedän mitä hän haluaa elämältä. Tiedän myös olevani onneton ja ahdistunut tässä liitossa ja nyt juuri tässä elämässäkin. En voi sanoa tietäväni mitä haluan mutta tarvitsen vain muutaman vuoden aikaa.

        Jo tieto siitä, että minulla on mahdollisuus päästä pois tästä tilanteesta helpotaa hieman. Vaikeita asioita nämä ovat.

      • katse tulevaisuuteen
        yhdessä yksinäinen kirjoitti:

        Kiitos vastauksistanne, oli paljon hyvää asiaa ja mietittävää.

        En tällä kirjoituksellani hakenut muiden hyväksyntää, lähinnä haluiaisin kuulla muiden vastaavassa elämäntilanteessa olevien kokemuksia. Päätä pahkaa en ole eroa ottamassa, sen jo kertoo mielestäni sekin että parisuhdeterapiaan olemme hakeutuneet minun aloitteestani ja edelleen sitä jatkamme. Hyvä on ollut puhua asioista ja kuunnella mitä toinen ajattelee ja haluaa elämältään.

        Tämä tunteiden viileneminen on ollut ongelma jo pitkään ja olemme siihen aktiivisesti yrittäneet vaikuttaa, on otettu aikaa suhteelle kahden kesken ja huomioitu toisiamme arjessa. Mutta se romantiikka puuttuu, ei vain sytytä. Olemme kuin kaverit, vain ja ainostaan kaverit. Halailla voimme, mutta jo pussaaminen tuntuu minusta vaikealta. Ongelma ei ole se, etten haluaisi seksiä, en vain halua seksiä mieheni kanssa. Uskollinen silti olen hänelle ollut.

        Voiko rakkaus sitten vaan loppua ja miksi niin?

        Lasteni elämää en ole pilaamassa, tosin en koe että vanhempien avioero sinällään nykypäivänä pilaisi lapsen elämää. Molemmat rakastamme lapsiamme ja olemme aktiivisesti mukana heidän elämässään, ja niin olisimme myös eron jälkeen. Lapsilla olisi taatusti tasapainoinen lapsuus vaikka me vanhemmat emme enää yhdessä asuisikaan. Työni puolesta näen niin paljon erilaisia perheitä, eikä yksin selittein voi sanoa että eroperheiden lapset olisivat onnettomampia kuin yhdinperheessä elävät lapset. Se on monen tekijän summa. Ja niitä tekijöitähän minä tässä mietin, lasten takia olen valmis jatkamaan liittoa näinkin, mutta kannattaako se? Eikö lapset kuitenkin aisti jos vanhemmat voivat huonosti vaikka ulkoiset puitteet kunnossa olisivatkin? Toisaalta jos löydämme sen tasapainon "kaveriliitossa" niin tämä perhe elämä antaa kaikille meille paljon, taloudellisesti tämä on molemmilla vakaampi ratkaisu ja mahdollisuus toteuttaa itseään muilla osa-alueilla.

        Mutta kauanko olemme kumpikin tyytyväisiä tähän, luulisi miehenkin jossain vaiheessa muuta haluavan sillä seksiä meillä ei ole ja luulisi miehenkin haluavan rinnalleen naisen, jolla edes jonkinlaisia romanttisia/intohimon tunteita häntä kohtaan. Mitä kotoa ei saa, sitä muualta hakee... eli olisiko reilumpaa päättää liitto tähän kuin sitten siihen että jompikumpi ihastuu ja aloittaa suhteen kolmannen osapuolen kanssa? Silloin ne asiat vasta vaikeutuvat.

        Minulla myös oli samanlaiset ajatukset n. 10 v sitten.Nyt toteutin,mitä silloin vain uskalsin ajatella. Asun nyt yksin omassa asunnossani ja viihdyn.
        En jaksanut enää kaverillisuutta,jossa molemmat meni omiin harrastuksiin ja koti oli vain minulle siivouksen paikka ja miehelleni se valtakunta,jossa oli kiva valmiilla köllöttää.
        Ei hän uskonut,että voisin muuttaa,sanoi vaan,että älä höpötä.Ja jos muutan hän haluaa minut takaisin. Nyt olen asunut 2 kk täällä, välit häneen ja lapsiini ovat hyvät, ,mutta kertaakaan ei hän ole minua takaisin pyytänyt.
        Erota hän ei halua,eli toistaiseksi eletään näin.
        Ja voin sanoa,ettei vika ole sinussa, tai että tarvitsisit gynekologin apua. Hellyys ja Rakkaus sen tekee ja puolison ymmärrys,pienet huomionosoitukset ja arvostus. Nämä asiat ainakin minulta puuttuivat,jonka seurauksena Rakkaus sitten loppui,eikä enää syty. Ja voin sanoa,että ainakin yritin ja kerta toisen jälkeen petyin.Jaksoin 27 vuotta. Asia ei ole helppo,mutta muista että myös Sinulla pitää olla tyytyväinen ja hyvä mieli, siitä lähtee myös muiden hyvä olo.Tee ratkaisusi,kuinka se sinulle tuntuu sydämessä oikealle. Myös äideillä on oikeus onneen.
        Hyvää jatkoa sinulle

      • käenpesiä
        katse tulevaisuuteen kirjoitti:

        Minulla myös oli samanlaiset ajatukset n. 10 v sitten.Nyt toteutin,mitä silloin vain uskalsin ajatella. Asun nyt yksin omassa asunnossani ja viihdyn.
        En jaksanut enää kaverillisuutta,jossa molemmat meni omiin harrastuksiin ja koti oli vain minulle siivouksen paikka ja miehelleni se valtakunta,jossa oli kiva valmiilla köllöttää.
        Ei hän uskonut,että voisin muuttaa,sanoi vaan,että älä höpötä.Ja jos muutan hän haluaa minut takaisin. Nyt olen asunut 2 kk täällä, välit häneen ja lapsiini ovat hyvät, ,mutta kertaakaan ei hän ole minua takaisin pyytänyt.
        Erota hän ei halua,eli toistaiseksi eletään näin.
        Ja voin sanoa,ettei vika ole sinussa, tai että tarvitsisit gynekologin apua. Hellyys ja Rakkaus sen tekee ja puolison ymmärrys,pienet huomionosoitukset ja arvostus. Nämä asiat ainakin minulta puuttuivat,jonka seurauksena Rakkaus sitten loppui,eikä enää syty. Ja voin sanoa,että ainakin yritin ja kerta toisen jälkeen petyin.Jaksoin 27 vuotta. Asia ei ole helppo,mutta muista että myös Sinulla pitää olla tyytyväinen ja hyvä mieli, siitä lähtee myös muiden hyvä olo.Tee ratkaisusi,kuinka se sinulle tuntuu sydämessä oikealle. Myös äideillä on oikeus onneen.
        Hyvää jatkoa sinulle

        OLet sitten "anna mulle, anna mulle", vaiket itse tee sitä mitä muilta odotat.
        Jos annat velvollisuudesta niin tyydy siihen, että saatkin velvollisuusta jaettua.

        Metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan. Ja kaiku vastaa sille joka huutaa.

      • 20 vuotta yhdessä
        yhdessä yksinäinen kirjoitti:

        Kiitos vastauksistanne, oli paljon hyvää asiaa ja mietittävää.

        En tällä kirjoituksellani hakenut muiden hyväksyntää, lähinnä haluiaisin kuulla muiden vastaavassa elämäntilanteessa olevien kokemuksia. Päätä pahkaa en ole eroa ottamassa, sen jo kertoo mielestäni sekin että parisuhdeterapiaan olemme hakeutuneet minun aloitteestani ja edelleen sitä jatkamme. Hyvä on ollut puhua asioista ja kuunnella mitä toinen ajattelee ja haluaa elämältään.

        Tämä tunteiden viileneminen on ollut ongelma jo pitkään ja olemme siihen aktiivisesti yrittäneet vaikuttaa, on otettu aikaa suhteelle kahden kesken ja huomioitu toisiamme arjessa. Mutta se romantiikka puuttuu, ei vain sytytä. Olemme kuin kaverit, vain ja ainostaan kaverit. Halailla voimme, mutta jo pussaaminen tuntuu minusta vaikealta. Ongelma ei ole se, etten haluaisi seksiä, en vain halua seksiä mieheni kanssa. Uskollinen silti olen hänelle ollut.

        Voiko rakkaus sitten vaan loppua ja miksi niin?

        Lasteni elämää en ole pilaamassa, tosin en koe että vanhempien avioero sinällään nykypäivänä pilaisi lapsen elämää. Molemmat rakastamme lapsiamme ja olemme aktiivisesti mukana heidän elämässään, ja niin olisimme myös eron jälkeen. Lapsilla olisi taatusti tasapainoinen lapsuus vaikka me vanhemmat emme enää yhdessä asuisikaan. Työni puolesta näen niin paljon erilaisia perheitä, eikä yksin selittein voi sanoa että eroperheiden lapset olisivat onnettomampia kuin yhdinperheessä elävät lapset. Se on monen tekijän summa. Ja niitä tekijöitähän minä tässä mietin, lasten takia olen valmis jatkamaan liittoa näinkin, mutta kannattaako se? Eikö lapset kuitenkin aisti jos vanhemmat voivat huonosti vaikka ulkoiset puitteet kunnossa olisivatkin? Toisaalta jos löydämme sen tasapainon "kaveriliitossa" niin tämä perhe elämä antaa kaikille meille paljon, taloudellisesti tämä on molemmilla vakaampi ratkaisu ja mahdollisuus toteuttaa itseään muilla osa-alueilla.

        Mutta kauanko olemme kumpikin tyytyväisiä tähän, luulisi miehenkin jossain vaiheessa muuta haluavan sillä seksiä meillä ei ole ja luulisi miehenkin haluavan rinnalleen naisen, jolla edes jonkinlaisia romanttisia/intohimon tunteita häntä kohtaan. Mitä kotoa ei saa, sitä muualta hakee... eli olisiko reilumpaa päättää liitto tähän kuin sitten siihen että jompikumpi ihastuu ja aloittaa suhteen kolmannen osapuolen kanssa? Silloin ne asiat vasta vaikeutuvat.

        Teidän suhteessa olet sinä joka ei rakasta, en tätä pahalla sano mutta itse kerroit. Mitä olet itse tehnyt suhteenne eteen ? Oletteko miehesi kanssa käyneet yhdessä missään, esim. lapset hoitoon ja yöksi vaikka lähihotelliin ? Oletteko käyneet elokuvissa ? Muistatko mihin miehessäsi alunperin rakastuit ? Joo, tiedän että lasten kanssa väliin unohtuu kaikki muu, meillä on neljä, mutta väliin on käyty ihan kahdestaan elokuvissa ja olen huomannut, että parasta on lähteä yhdessä vaikka vain yöksi johonkin muualle, kotona kun on kotityöt vaikka lapset olisikin saanut johonkin hoitoon.

      • Dr.Love

        Selvä,avioliiton voi korjata jollain leirillä käynnillä.Olisipas noin helppoa.Kyllä suhteessa on sillon puuttunut alusta lähtien kommunikointi ihan molemmista suunnista jos jollain leirillä voi korjata tilanteen.Ihan vinkkinä että sitä voi tehdä kotona ja ihan ilmaiseksi;)

        Ja mitä on rakkaus.Rakkaus on on toisesta aidosti välittämästi,sielunkumpannuutta,ymmärtää toista puolesta sanasta.Ei siihen tarvita jokapäiväistä kynttiläillallista.
        Eikä se rakkaus tule jostain vaan mystisesti jos vaan huomioi toista ja järjestää kynttiläillallisia.Tai jos tulee niin sanon että se on teeskentelyä ja itsensä huijaamista.

        Tottakai pitää koittaa ratkaista tilanne mutta joskus ihmiset vaan ajautuu umpikujaan ja siinä vaiheessa kun molemmat toteaa ettei homma pelitä niin on parempi erota.
        Monesti on jopa lapsille parempi vaihtoehto kuin jatkaa vain väkisin ja kokemus puhuu.

      • diifain
        Dr.Love kirjoitti:

        Selvä,avioliiton voi korjata jollain leirillä käynnillä.Olisipas noin helppoa.Kyllä suhteessa on sillon puuttunut alusta lähtien kommunikointi ihan molemmista suunnista jos jollain leirillä voi korjata tilanteen.Ihan vinkkinä että sitä voi tehdä kotona ja ihan ilmaiseksi;)

        Ja mitä on rakkaus.Rakkaus on on toisesta aidosti välittämästi,sielunkumpannuutta,ymmärtää toista puolesta sanasta.Ei siihen tarvita jokapäiväistä kynttiläillallista.
        Eikä se rakkaus tule jostain vaan mystisesti jos vaan huomioi toista ja järjestää kynttiläillallisia.Tai jos tulee niin sanon että se on teeskentelyä ja itsensä huijaamista.

        Tottakai pitää koittaa ratkaista tilanne mutta joskus ihmiset vaan ajautuu umpikujaan ja siinä vaiheessa kun molemmat toteaa ettei homma pelitä niin on parempi erota.
        Monesti on jopa lapsille parempi vaihtoehto kuin jatkaa vain väkisin ja kokemus puhuu.

        Tuo sielunkumppanuus on juuri sitä, jota itse kaipasin. Sielunkumppanin kun löytäisi, muita en huoli.

      • tupulat
        yhdessä yksinäinen kirjoitti:

        Kiitos vastauksistanne, oli paljon hyvää asiaa ja mietittävää.

        En tällä kirjoituksellani hakenut muiden hyväksyntää, lähinnä haluiaisin kuulla muiden vastaavassa elämäntilanteessa olevien kokemuksia. Päätä pahkaa en ole eroa ottamassa, sen jo kertoo mielestäni sekin että parisuhdeterapiaan olemme hakeutuneet minun aloitteestani ja edelleen sitä jatkamme. Hyvä on ollut puhua asioista ja kuunnella mitä toinen ajattelee ja haluaa elämältään.

        Tämä tunteiden viileneminen on ollut ongelma jo pitkään ja olemme siihen aktiivisesti yrittäneet vaikuttaa, on otettu aikaa suhteelle kahden kesken ja huomioitu toisiamme arjessa. Mutta se romantiikka puuttuu, ei vain sytytä. Olemme kuin kaverit, vain ja ainostaan kaverit. Halailla voimme, mutta jo pussaaminen tuntuu minusta vaikealta. Ongelma ei ole se, etten haluaisi seksiä, en vain halua seksiä mieheni kanssa. Uskollinen silti olen hänelle ollut.

        Voiko rakkaus sitten vaan loppua ja miksi niin?

        Lasteni elämää en ole pilaamassa, tosin en koe että vanhempien avioero sinällään nykypäivänä pilaisi lapsen elämää. Molemmat rakastamme lapsiamme ja olemme aktiivisesti mukana heidän elämässään, ja niin olisimme myös eron jälkeen. Lapsilla olisi taatusti tasapainoinen lapsuus vaikka me vanhemmat emme enää yhdessä asuisikaan. Työni puolesta näen niin paljon erilaisia perheitä, eikä yksin selittein voi sanoa että eroperheiden lapset olisivat onnettomampia kuin yhdinperheessä elävät lapset. Se on monen tekijän summa. Ja niitä tekijöitähän minä tässä mietin, lasten takia olen valmis jatkamaan liittoa näinkin, mutta kannattaako se? Eikö lapset kuitenkin aisti jos vanhemmat voivat huonosti vaikka ulkoiset puitteet kunnossa olisivatkin? Toisaalta jos löydämme sen tasapainon "kaveriliitossa" niin tämä perhe elämä antaa kaikille meille paljon, taloudellisesti tämä on molemmilla vakaampi ratkaisu ja mahdollisuus toteuttaa itseään muilla osa-alueilla.

        Mutta kauanko olemme kumpikin tyytyväisiä tähän, luulisi miehenkin jossain vaiheessa muuta haluavan sillä seksiä meillä ei ole ja luulisi miehenkin haluavan rinnalleen naisen, jolla edes jonkinlaisia romanttisia/intohimon tunteita häntä kohtaan. Mitä kotoa ei saa, sitä muualta hakee... eli olisiko reilumpaa päättää liitto tähän kuin sitten siihen että jompikumpi ihastuu ja aloittaa suhteen kolmannen osapuolen kanssa? Silloin ne asiat vasta vaikeutuvat.

        Helpompi olisi erota heti, sen tulevan kolmannenkin osapuolen kannalta.Seurustelin kaksi vuotta ukkomiehen kanssa, ja vasta puoli vuotta sitten hän lopulta erosi. Liittoaan kuvaili kuten sinäkin omaasi kuvailet. Totuudesta en sitten tiedä, mutta mies ei halunnut elää ilman minua ja erohan siitä tuli. Ja ex on kiukkuinen; ei eron takia vaan siksi että kokee tulleensa hylätyksi.

      • Sininen kurssi

        Juokee teetä,juokee teetä niin Arabian lakoltakin välttynee.

      • !!
        Sininen kurssi kirjoitti:

        Juokee teetä,juokee teetä niin Arabian lakoltakin välttynee.

        Teetähän tämä tarina taas onkin!!!

      • Mistä noita riittää?
        alakoulun ope kirjoitti:

        Edellä hyvää pohdintaa sinulle.

        Jäin miettimään, että etsimällä etsit nyt muilta oikeutusta ja hyväksyntää sille, että itse et rakasta, et halua seksiä, et elää lapsiperheen elämää. Ajat takaa jotain kipinää ja peräänkuulutat romantiikkaa. Sinulla tuntuu olevan hyvä aviomies ja hyvät lapset. Mitä oikein pohjimmiltasi kaipaat?
        Mikset itse tunnu pahemmin panostavan nykyiseen liittoosi?
        Lapset ovat tärkeitä. Jospa ajattelisit, että tasapainoisesta kodista lähtevät maailmalle tasapainoiset nuoret ihmiset.
        Pelkästään tilastoista voisit tutkia, mitä teet pienille lapsillesi ja heidän tuklevaisuudelleen, jos lähdet lasten kannalta hyvästä yhteisöstä huitelemaan jonkin mystisen ja ihanan romantiikan perään. Lapsesi eivät sinua siitä kiitä.

        Voe ristus mitä syyllistämistä. Taas joku katkera vanha akka.

      • Eroäiti
        yhdessä yksinäinen kirjoitti:

        Kiitos vastauksistanne, oli paljon hyvää asiaa ja mietittävää.

        En tällä kirjoituksellani hakenut muiden hyväksyntää, lähinnä haluiaisin kuulla muiden vastaavassa elämäntilanteessa olevien kokemuksia. Päätä pahkaa en ole eroa ottamassa, sen jo kertoo mielestäni sekin että parisuhdeterapiaan olemme hakeutuneet minun aloitteestani ja edelleen sitä jatkamme. Hyvä on ollut puhua asioista ja kuunnella mitä toinen ajattelee ja haluaa elämältään.

        Tämä tunteiden viileneminen on ollut ongelma jo pitkään ja olemme siihen aktiivisesti yrittäneet vaikuttaa, on otettu aikaa suhteelle kahden kesken ja huomioitu toisiamme arjessa. Mutta se romantiikka puuttuu, ei vain sytytä. Olemme kuin kaverit, vain ja ainostaan kaverit. Halailla voimme, mutta jo pussaaminen tuntuu minusta vaikealta. Ongelma ei ole se, etten haluaisi seksiä, en vain halua seksiä mieheni kanssa. Uskollinen silti olen hänelle ollut.

        Voiko rakkaus sitten vaan loppua ja miksi niin?

        Lasteni elämää en ole pilaamassa, tosin en koe että vanhempien avioero sinällään nykypäivänä pilaisi lapsen elämää. Molemmat rakastamme lapsiamme ja olemme aktiivisesti mukana heidän elämässään, ja niin olisimme myös eron jälkeen. Lapsilla olisi taatusti tasapainoinen lapsuus vaikka me vanhemmat emme enää yhdessä asuisikaan. Työni puolesta näen niin paljon erilaisia perheitä, eikä yksin selittein voi sanoa että eroperheiden lapset olisivat onnettomampia kuin yhdinperheessä elävät lapset. Se on monen tekijän summa. Ja niitä tekijöitähän minä tässä mietin, lasten takia olen valmis jatkamaan liittoa näinkin, mutta kannattaako se? Eikö lapset kuitenkin aisti jos vanhemmat voivat huonosti vaikka ulkoiset puitteet kunnossa olisivatkin? Toisaalta jos löydämme sen tasapainon "kaveriliitossa" niin tämä perhe elämä antaa kaikille meille paljon, taloudellisesti tämä on molemmilla vakaampi ratkaisu ja mahdollisuus toteuttaa itseään muilla osa-alueilla.

        Mutta kauanko olemme kumpikin tyytyväisiä tähän, luulisi miehenkin jossain vaiheessa muuta haluavan sillä seksiä meillä ei ole ja luulisi miehenkin haluavan rinnalleen naisen, jolla edes jonkinlaisia romanttisia/intohimon tunteita häntä kohtaan. Mitä kotoa ei saa, sitä muualta hakee... eli olisiko reilumpaa päättää liitto tähän kuin sitten siihen että jompikumpi ihastuu ja aloittaa suhteen kolmannen osapuolen kanssa? Silloin ne asiat vasta vaikeutuvat.

        En koskaan vastaile näihin kirjoituksiin mutta tällä kertaa oli aivan pakko ruveta kirjoittelemaan sinulle, koska tekstisi on suoraan kuin minun suustani muutama vuosi sitten.
        Elin tasan tarkkaan kuvailemassasi liitossa, ei riitaa, mies onnellinen ja rakastunut minuun mutta minulla oli olo kuin kämppiksen kanssa olisin asunut. Ulkoiset puitteet kuin unelmasadusta, uusi talo, uudet autot, ihanat lapset, työpaikat ja kaikki mistä kaikki haaveilee. Yhdessä olimme 11 vuotta.

        Puhuin miehelleni onnettomuudestani vuosia ja kerroin että jotain pitäisi tapahtua ja läheisyys meiltä puuttuikin kokonaan, ja minä en aina jaksanut olla se aloitteentekijä. Mies kyllä teki aloitteen silloin kun halusi seksiä mutta muu läheisyys puuttui.

        Eräänä päivänä sitten vain sanoin että haluan erota, lyhyesti kerrottuna möimme talon, muutimme erilleen vuokralle kerrostaloon, lapset on viikko-viikko systeemillä ja tämä järjestely on toiminut erittäin hyvin.
        Erosta on reilu vuosi aikaa ja mies on edelleen hieman katkera minulle erosta kun minun takia meni hänen itsensärakentama talo eikä hän voi olla lasten kanssa koko aikaa.

        Näin vuoden jälkeen voin sanoa että elämä taas hymyilee, vaikka ero olikin raskasta aikaa. Miehellä on uusi rakas ja samoin minulla, enkä kadu eroamme pätkääkään.
        Hyvä neuvo on, että mieti sellaista tilannetta, että eronne jälkeen miehelläsi on uusi nainen, jonka kanssa hän harrastaa seksiä ja nainen myös viettää aikaa lastesi kanssa. Nainen saattaa olla ovella vastassa kun haet lapsia ex-mieheltäsi. Jos nämä ajatukset eivät herätä mustasukkaisuutta tai muita negatiivisia tunteita, on ero varmasti hyvä ratkaisu, mutta mieti vielä tarkkaan.

      • Monta ratkaisumallia
        Eroäiti kirjoitti:

        En koskaan vastaile näihin kirjoituksiin mutta tällä kertaa oli aivan pakko ruveta kirjoittelemaan sinulle, koska tekstisi on suoraan kuin minun suustani muutama vuosi sitten.
        Elin tasan tarkkaan kuvailemassasi liitossa, ei riitaa, mies onnellinen ja rakastunut minuun mutta minulla oli olo kuin kämppiksen kanssa olisin asunut. Ulkoiset puitteet kuin unelmasadusta, uusi talo, uudet autot, ihanat lapset, työpaikat ja kaikki mistä kaikki haaveilee. Yhdessä olimme 11 vuotta.

        Puhuin miehelleni onnettomuudestani vuosia ja kerroin että jotain pitäisi tapahtua ja läheisyys meiltä puuttuikin kokonaan, ja minä en aina jaksanut olla se aloitteentekijä. Mies kyllä teki aloitteen silloin kun halusi seksiä mutta muu läheisyys puuttui.

        Eräänä päivänä sitten vain sanoin että haluan erota, lyhyesti kerrottuna möimme talon, muutimme erilleen vuokralle kerrostaloon, lapset on viikko-viikko systeemillä ja tämä järjestely on toiminut erittäin hyvin.
        Erosta on reilu vuosi aikaa ja mies on edelleen hieman katkera minulle erosta kun minun takia meni hänen itsensärakentama talo eikä hän voi olla lasten kanssa koko aikaa.

        Näin vuoden jälkeen voin sanoa että elämä taas hymyilee, vaikka ero olikin raskasta aikaa. Miehellä on uusi rakas ja samoin minulla, enkä kadu eroamme pätkääkään.
        Hyvä neuvo on, että mieti sellaista tilannetta, että eronne jälkeen miehelläsi on uusi nainen, jonka kanssa hän harrastaa seksiä ja nainen myös viettää aikaa lastesi kanssa. Nainen saattaa olla ovella vastassa kun haet lapsia ex-mieheltäsi. Jos nämä ajatukset eivät herätä mustasukkaisuutta tai muita negatiivisia tunteita, on ero varmasti hyvä ratkaisu, mutta mieti vielä tarkkaan.

        "Hyvä neuvo on, että mieti sellaista tilannetta, että eronne jälkeen miehelläsi on uusi nainen, jonka kanssa hän harrastaa seksiä ja nainen myös viettää aikaa lastesi kanssa. Nainen saattaa olla ovella vastassa kun haet lapsia ex-mieheltäsi. Jos nämä ajatukset eivät herätä mustasukkaisuutta tai muita negatiivisia tunteita, on ero varmasti hyvä ratkaisu, mutta mieti vielä tarkkaan. "

        No tuo nyt ei ole mikään järin hyvä tunnemittari: jos ajatus toisesta naisesta lasteni arjessa tuntuu pahalta, en eroa.

        Ehei, kysymys on siitä, mikä tuntuu vielä pahemmalta. Esimerkiksi se kaverisuhteessa eläminen voi olla sitä ja seuraukseet tulevat mukana kannettavaksi.

        Kaverisuhde mielestäni toimii, jos kummallakin tunteet viilenneet ja ulkopuolinen elämä sallitaan. Avioero voimaan, mutta yhdessäasumista jatketaan vaikkapa lasten ja talouden takia, silloin kuvio vähän selkenee.

      • iuf
        Dr.Love kirjoitti:

        Selvä,avioliiton voi korjata jollain leirillä käynnillä.Olisipas noin helppoa.Kyllä suhteessa on sillon puuttunut alusta lähtien kommunikointi ihan molemmista suunnista jos jollain leirillä voi korjata tilanteen.Ihan vinkkinä että sitä voi tehdä kotona ja ihan ilmaiseksi;)

        Ja mitä on rakkaus.Rakkaus on on toisesta aidosti välittämästi,sielunkumpannuutta,ymmärtää toista puolesta sanasta.Ei siihen tarvita jokapäiväistä kynttiläillallista.
        Eikä se rakkaus tule jostain vaan mystisesti jos vaan huomioi toista ja järjestää kynttiläillallisia.Tai jos tulee niin sanon että se on teeskentelyä ja itsensä huijaamista.

        Tottakai pitää koittaa ratkaista tilanne mutta joskus ihmiset vaan ajautuu umpikujaan ja siinä vaiheessa kun molemmat toteaa ettei homma pelitä niin on parempi erota.
        Monesti on jopa lapsille parempi vaihtoehto kuin jatkaa vain väkisin ja kokemus puhuu.

        "Ja mitä on rakkaus.Rakkaus on on toisesta aidosti välittämästi,sielunkumpannuutta,ymmärtää toista puolesta sanasta" Höpö höpö. rakkaus on sitä että tahtoo olla hyvä toiselle ja rakastaa häntä aina.

      • jani70

        avioliittoleirejä tulisi ehdottomasti välttää ellei ole tosi ystävä parisuhteessa, yleensä siellä ihannoidaan jonkin toisen hyvää onnea, joka salakavalasti
        ainaskin naisen päähän kolahtaa, että miksikö meillä ei voisi olla samanlaista
        kuin noilla ? Paras lääke on sopiva etäisyys kummallakin ja tiivis yhteiselämä
        kun ollaan yhdessä, esim. joku yhteinen harrastus lapsien kanssa ja ulkoilmahalit siihen päälle ! Toinen asia on, että voisitte ottaa pari drinkkiä
        yhdessä, jos se vapauttaisi sinun seksihalujasi !

      • sama virsi
        katse tulevaisuuteen kirjoitti:

        Minulla myös oli samanlaiset ajatukset n. 10 v sitten.Nyt toteutin,mitä silloin vain uskalsin ajatella. Asun nyt yksin omassa asunnossani ja viihdyn.
        En jaksanut enää kaverillisuutta,jossa molemmat meni omiin harrastuksiin ja koti oli vain minulle siivouksen paikka ja miehelleni se valtakunta,jossa oli kiva valmiilla köllöttää.
        Ei hän uskonut,että voisin muuttaa,sanoi vaan,että älä höpötä.Ja jos muutan hän haluaa minut takaisin. Nyt olen asunut 2 kk täällä, välit häneen ja lapsiini ovat hyvät, ,mutta kertaakaan ei hän ole minua takaisin pyytänyt.
        Erota hän ei halua,eli toistaiseksi eletään näin.
        Ja voin sanoa,ettei vika ole sinussa, tai että tarvitsisit gynekologin apua. Hellyys ja Rakkaus sen tekee ja puolison ymmärrys,pienet huomionosoitukset ja arvostus. Nämä asiat ainakin minulta puuttuivat,jonka seurauksena Rakkaus sitten loppui,eikä enää syty. Ja voin sanoa,että ainakin yritin ja kerta toisen jälkeen petyin.Jaksoin 27 vuotta. Asia ei ole helppo,mutta muista että myös Sinulla pitää olla tyytyväinen ja hyvä mieli, siitä lähtee myös muiden hyvä olo.Tee ratkaisusi,kuinka se sinulle tuntuu sydämessä oikealle. Myös äideillä on oikeus onneen.
        Hyvää jatkoa sinulle

        "koti oli vain minulle siivouksen paikka ja miehelleni se valtakunta,jossa oli kiva valmiilla köllöttää"

        Naisilla on kotitöistä yleensä hyvin yksipuolinen näkemys; he tekevät omasta mielestään kaiken. Tätä mieltä meilläkin nainen oli - minä kuulemma olen vain tietokoneella ja tuijotan töllötintä.
        Minä sitten luettelin, että mitkä työt minä yksin ja ainoastaan teen omakotitalossamme ja taloudessamme: lumityöt (99%:sti), Varaava takka (=> polttopuuhankinta/-teko, sisälle tuonti, - ja takan polttaminen, tuhkien tyhjennys), ilmanvaihtokojeen suodatinten puhdistus/vaihto 4kk välein, keskuspölynimurin huolto ja pölypussin vaihto, autot (=> renkaiden vaihdot, huollossa käynnit, pesut, lasinpesunesteen lisäämiset, imuroinnit, yms.), valaisinten (mm. hankalien halogeenispottien) lamppujen vaihdot (niin ulkona kuin sisälläkin), ruohikon leikkuu ja trimmaus, suurin osa muistakin "puutarhatöistä", kaikenlaiset muut omakotitalossa tarvittavat pienet "talonmies" ja korjaus, ja muuta ja muuta. Sen lisäksi esim astioita lastaan ja puran astianpesukoneeseen, sekä imuroinkin, siinä missä nainenkin. Tämän listan jälkeen nainen pyysi anteeksi, ja myönsi, että aika paljon "koti-töitä" mieskin meidän taloudessamme tekee.
        Ja naiselle listaamieni asioiden ulkopuolelta mainittakoon vielä saunan ja kylppärin pesu, jonka teen kunnolla kerran vuodessa, ja jossa helposti menee kokonainen työpäivä, kun lauteet vielä paraffiiniöljyllä käsittelen.

      • hahahehhoo
        sama virsi kirjoitti:

        "koti oli vain minulle siivouksen paikka ja miehelleni se valtakunta,jossa oli kiva valmiilla köllöttää"

        Naisilla on kotitöistä yleensä hyvin yksipuolinen näkemys; he tekevät omasta mielestään kaiken. Tätä mieltä meilläkin nainen oli - minä kuulemma olen vain tietokoneella ja tuijotan töllötintä.
        Minä sitten luettelin, että mitkä työt minä yksin ja ainoastaan teen omakotitalossamme ja taloudessamme: lumityöt (99%:sti), Varaava takka (=> polttopuuhankinta/-teko, sisälle tuonti, - ja takan polttaminen, tuhkien tyhjennys), ilmanvaihtokojeen suodatinten puhdistus/vaihto 4kk välein, keskuspölynimurin huolto ja pölypussin vaihto, autot (=> renkaiden vaihdot, huollossa käynnit, pesut, lasinpesunesteen lisäämiset, imuroinnit, yms.), valaisinten (mm. hankalien halogeenispottien) lamppujen vaihdot (niin ulkona kuin sisälläkin), ruohikon leikkuu ja trimmaus, suurin osa muistakin "puutarhatöistä", kaikenlaiset muut omakotitalossa tarvittavat pienet "talonmies" ja korjaus, ja muuta ja muuta. Sen lisäksi esim astioita lastaan ja puran astianpesukoneeseen, sekä imuroinkin, siinä missä nainenkin. Tämän listan jälkeen nainen pyysi anteeksi, ja myönsi, että aika paljon "koti-töitä" mieskin meidän taloudessamme tekee.
        Ja naiselle listaamieni asioiden ulkopuolelta mainittakoon vielä saunan ja kylppärin pesu, jonka teen kunnolla kerran vuodessa, ja jossa helposti menee kokonainen työpäivä, kun lauteet vielä paraffiiniöljyllä käsittelen.

        Laiska töitään luettelee.
        Naisen kotityöt kattavat yleensä semmoisen määrän erilaisia hommia, ettei täällä taida palstatila edes riittää.
        Tuo on juuri tyypillistä miesten ajattelua, oikein listataan omat tekemiset, jotta voidaan sitten sillä kuitata.
        Nainen vaan tekee työnsä sen kummemmin listaamatta tai ajattelematta sen määrää.

      • 10
        hahahehhoo kirjoitti:

        Laiska töitään luettelee.
        Naisen kotityöt kattavat yleensä semmoisen määrän erilaisia hommia, ettei täällä taida palstatila edes riittää.
        Tuo on juuri tyypillistä miesten ajattelua, oikein listataan omat tekemiset, jotta voidaan sitten sillä kuitata.
        Nainen vaan tekee työnsä sen kummemmin listaamatta tai ajattelematta sen määrää.

        Noinkin.
        Nuo "miestentyöt" ovat pääsääntöisesti silloin-tällöin tehtäviä hommia. Ruohonleikkuuta ja lumenluontiakaan ei tarvitse tehdä päivittäin. Muutaman kerran talvessa voi joutua lumitöihin useampana peräkkäisenä päivänä, mutta vastaavasti saattaa olla parinkin viikon jaksoja, ettei sada lunta ollenkaan.

        "Naistentyöt" sen sijaan ovat niitä päivittäin tehtäviä (ruuanlaitto-pyykinpesu-kämpänsiistiminen). Yleensä naisilla ei ole aikaa samassa määrin netissä ja töllössä istumiseen kuin miehillä.
        (Ja, jos mies käyttää kerran vuodessa kokonaisen työpäivän saunan pesuun, joutuu nainen käyttämään saman verran aikaa kun hän kerran -ahkerimmat parikin kertaa- vuodessa pesee kämpän ikkunat.)

      • ?
        jani70 kirjoitti:

        avioliittoleirejä tulisi ehdottomasti välttää ellei ole tosi ystävä parisuhteessa, yleensä siellä ihannoidaan jonkin toisen hyvää onnea, joka salakavalasti
        ainaskin naisen päähän kolahtaa, että miksikö meillä ei voisi olla samanlaista
        kuin noilla ? Paras lääke on sopiva etäisyys kummallakin ja tiivis yhteiselämä
        kun ollaan yhdessä, esim. joku yhteinen harrastus lapsien kanssa ja ulkoilmahalit siihen päälle ! Toinen asia on, että voisitte ottaa pari drinkkiä
        yhdessä, jos se vapauttaisi sinun seksihalujasi !

        Montako avioliittoleiriä olet käynyt, kun noin hyvin osaat niitä analysoida?

      • onnellinen äiti
        katse tulevaisuuteen kirjoitti:

        Minulla myös oli samanlaiset ajatukset n. 10 v sitten.Nyt toteutin,mitä silloin vain uskalsin ajatella. Asun nyt yksin omassa asunnossani ja viihdyn.
        En jaksanut enää kaverillisuutta,jossa molemmat meni omiin harrastuksiin ja koti oli vain minulle siivouksen paikka ja miehelleni se valtakunta,jossa oli kiva valmiilla köllöttää.
        Ei hän uskonut,että voisin muuttaa,sanoi vaan,että älä höpötä.Ja jos muutan hän haluaa minut takaisin. Nyt olen asunut 2 kk täällä, välit häneen ja lapsiini ovat hyvät, ,mutta kertaakaan ei hän ole minua takaisin pyytänyt.
        Erota hän ei halua,eli toistaiseksi eletään näin.
        Ja voin sanoa,ettei vika ole sinussa, tai että tarvitsisit gynekologin apua. Hellyys ja Rakkaus sen tekee ja puolison ymmärrys,pienet huomionosoitukset ja arvostus. Nämä asiat ainakin minulta puuttuivat,jonka seurauksena Rakkaus sitten loppui,eikä enää syty. Ja voin sanoa,että ainakin yritin ja kerta toisen jälkeen petyin.Jaksoin 27 vuotta. Asia ei ole helppo,mutta muista että myös Sinulla pitää olla tyytyväinen ja hyvä mieli, siitä lähtee myös muiden hyvä olo.Tee ratkaisusi,kuinka se sinulle tuntuu sydämessä oikealle. Myös äideillä on oikeus onneen.
        Hyvää jatkoa sinulle

        Vaikka edelleen esim halailemme toisiamme niin kaipaan sitä toisen ihmisen kosketusta, läheisyyttä, rakastamista. Tässä luen asioita joita itsekin kaipasin avioliitossani mutta olen päättänyt erota miehestäni ja hain eroa enkä tunne olevani yhtään huonompi äiti lapsellemme vaikka haluan eron. Olimmehan melkein kolmekymmentä vuotta naimisissa toistemme kanssa nuoresta iästämme välittämättä halusimme mennä naimisiin ja perustaa heti perhe kun vain lapsi tulisi nyt. Tämä lapsi, jonka saimme on kymmen vuotias ja jää meille kummallekin 2 viikoksi kerrallaan. Talomme myydään ja tavarat olemme jo jakaneet ja melkein kaiken olemme pakanneet odottamaan uutta kotia. Itse koen tämän hyväksi ratkaisuksi sille elämälle mitä viimeiset 20 vuotta avioliitossamme on ollut. En näe kulissiavioliittoa hyväksi lapselle mutta se on vain minun mielipiteeni. Nyt minulle jää sitä omaa aikaa ja minun ei tarvitse olla palvelijana omassa kodissani kun mies halusi kaiken olevan valmiina häntä varten. Hän kävi vain töissä ja kotona ei tarvitse tehdä mitään. Sydänmeni sanoo minulle, että on aika rauhoittaa itselleni oma paikka, jossa tunnen olevani oma itseni ja lapsella on hyvä olla silloin kun hän on kanssani ilman, että isä ja äiti riitelee tai on mykkäkoulussa.

      • eivoiollatotta!
        onnellinen äiti kirjoitti:

        Vaikka edelleen esim halailemme toisiamme niin kaipaan sitä toisen ihmisen kosketusta, läheisyyttä, rakastamista. Tässä luen asioita joita itsekin kaipasin avioliitossani mutta olen päättänyt erota miehestäni ja hain eroa enkä tunne olevani yhtään huonompi äiti lapsellemme vaikka haluan eron. Olimmehan melkein kolmekymmentä vuotta naimisissa toistemme kanssa nuoresta iästämme välittämättä halusimme mennä naimisiin ja perustaa heti perhe kun vain lapsi tulisi nyt. Tämä lapsi, jonka saimme on kymmen vuotias ja jää meille kummallekin 2 viikoksi kerrallaan. Talomme myydään ja tavarat olemme jo jakaneet ja melkein kaiken olemme pakanneet odottamaan uutta kotia. Itse koen tämän hyväksi ratkaisuksi sille elämälle mitä viimeiset 20 vuotta avioliitossamme on ollut. En näe kulissiavioliittoa hyväksi lapselle mutta se on vain minun mielipiteeni. Nyt minulle jää sitä omaa aikaa ja minun ei tarvitse olla palvelijana omassa kodissani kun mies halusi kaiken olevan valmiina häntä varten. Hän kävi vain töissä ja kotona ei tarvitse tehdä mitään. Sydänmeni sanoo minulle, että on aika rauhoittaa itselleni oma paikka, jossa tunnen olevani oma itseni ja lapsella on hyvä olla silloin kun hän on kanssani ilman, että isä ja äiti riitelee tai on mykkäkoulussa.

        Aviossa olette olleet siis liki 30-v, josta kulissia viimeiset 20-v. Teillä on kymmenvuotias lapsi. Mielestäsi kulissiavioliitto ei ole hyväksi lapselle.
        Olit kuitenkin elänyt kulissia jo kymmenen vuotta, kun lapsesi syntyi.

        MIKSI IHMEESSÄ sinä teit sen lapsen siihen kulissiavioliittoon?!!!

      • HA
        yhdessä yksinäinen kirjoitti:

        Kiitos vastauksistanne, oli paljon hyvää asiaa ja mietittävää.

        En tällä kirjoituksellani hakenut muiden hyväksyntää, lähinnä haluiaisin kuulla muiden vastaavassa elämäntilanteessa olevien kokemuksia. Päätä pahkaa en ole eroa ottamassa, sen jo kertoo mielestäni sekin että parisuhdeterapiaan olemme hakeutuneet minun aloitteestani ja edelleen sitä jatkamme. Hyvä on ollut puhua asioista ja kuunnella mitä toinen ajattelee ja haluaa elämältään.

        Tämä tunteiden viileneminen on ollut ongelma jo pitkään ja olemme siihen aktiivisesti yrittäneet vaikuttaa, on otettu aikaa suhteelle kahden kesken ja huomioitu toisiamme arjessa. Mutta se romantiikka puuttuu, ei vain sytytä. Olemme kuin kaverit, vain ja ainostaan kaverit. Halailla voimme, mutta jo pussaaminen tuntuu minusta vaikealta. Ongelma ei ole se, etten haluaisi seksiä, en vain halua seksiä mieheni kanssa. Uskollinen silti olen hänelle ollut.

        Voiko rakkaus sitten vaan loppua ja miksi niin?

        Lasteni elämää en ole pilaamassa, tosin en koe että vanhempien avioero sinällään nykypäivänä pilaisi lapsen elämää. Molemmat rakastamme lapsiamme ja olemme aktiivisesti mukana heidän elämässään, ja niin olisimme myös eron jälkeen. Lapsilla olisi taatusti tasapainoinen lapsuus vaikka me vanhemmat emme enää yhdessä asuisikaan. Työni puolesta näen niin paljon erilaisia perheitä, eikä yksin selittein voi sanoa että eroperheiden lapset olisivat onnettomampia kuin yhdinperheessä elävät lapset. Se on monen tekijän summa. Ja niitä tekijöitähän minä tässä mietin, lasten takia olen valmis jatkamaan liittoa näinkin, mutta kannattaako se? Eikö lapset kuitenkin aisti jos vanhemmat voivat huonosti vaikka ulkoiset puitteet kunnossa olisivatkin? Toisaalta jos löydämme sen tasapainon "kaveriliitossa" niin tämä perhe elämä antaa kaikille meille paljon, taloudellisesti tämä on molemmilla vakaampi ratkaisu ja mahdollisuus toteuttaa itseään muilla osa-alueilla.

        Mutta kauanko olemme kumpikin tyytyväisiä tähän, luulisi miehenkin jossain vaiheessa muuta haluavan sillä seksiä meillä ei ole ja luulisi miehenkin haluavan rinnalleen naisen, jolla edes jonkinlaisia romanttisia/intohimon tunteita häntä kohtaan. Mitä kotoa ei saa, sitä muualta hakee... eli olisiko reilumpaa päättää liitto tähän kuin sitten siihen että jompikumpi ihastuu ja aloittaa suhteen kolmannen osapuolen kanssa? Silloin ne asiat vasta vaikeutuvat.

        Ongelmat eron jälkeen, tietää vasta sitten kun se on elettyä elämää. Kun eron jälkeen löytyy mahdollisesti uusi ihmissuhde, niin lasten asiat muuttuu totaalisesti. On pieni määrä tapauksista, joissa ei tule ongelmia lasten ja uuden tulokkaan välillä. Avioerolapsia on maailma jo niin täynnä, ettei pitäisi ainoatakaan enää tulla lisää. Sinnitelkää aikuiset ihmiset siihen asti, kun lapset pärjää omillaan. Riitelevät ja väkivaltaiset olot on eri asia. Teillä kun on kuitenkin yritystä, ja puhevälit niin antakaa lapsillenne onnellinen lapsuus.

      • Femmat
        hahahehhoo kirjoitti:

        Laiska töitään luettelee.
        Naisen kotityöt kattavat yleensä semmoisen määrän erilaisia hommia, ettei täällä taida palstatila edes riittää.
        Tuo on juuri tyypillistä miesten ajattelua, oikein listataan omat tekemiset, jotta voidaan sitten sillä kuitata.
        Nainen vaan tekee työnsä sen kummemmin listaamatta tai ajattelematta sen määrää.

        Just tää on niin tyypillinen naisten yleinen harhaluulo. Meillä minä teen about kaiken lukuunottamatta pyykinpesua. Teen myös nää ns misten duunit, enkä varmasti ole ainoa lajissani.

      • vaihetaanko?
        yhdessä yksinäinen kirjoitti:

        Kiitos vastauksistanne, oli paljon hyvää asiaa ja mietittävää.

        En tällä kirjoituksellani hakenut muiden hyväksyntää, lähinnä haluiaisin kuulla muiden vastaavassa elämäntilanteessa olevien kokemuksia. Päätä pahkaa en ole eroa ottamassa, sen jo kertoo mielestäni sekin että parisuhdeterapiaan olemme hakeutuneet minun aloitteestani ja edelleen sitä jatkamme. Hyvä on ollut puhua asioista ja kuunnella mitä toinen ajattelee ja haluaa elämältään.

        Tämä tunteiden viileneminen on ollut ongelma jo pitkään ja olemme siihen aktiivisesti yrittäneet vaikuttaa, on otettu aikaa suhteelle kahden kesken ja huomioitu toisiamme arjessa. Mutta se romantiikka puuttuu, ei vain sytytä. Olemme kuin kaverit, vain ja ainostaan kaverit. Halailla voimme, mutta jo pussaaminen tuntuu minusta vaikealta. Ongelma ei ole se, etten haluaisi seksiä, en vain halua seksiä mieheni kanssa. Uskollinen silti olen hänelle ollut.

        Voiko rakkaus sitten vaan loppua ja miksi niin?

        Lasteni elämää en ole pilaamassa, tosin en koe että vanhempien avioero sinällään nykypäivänä pilaisi lapsen elämää. Molemmat rakastamme lapsiamme ja olemme aktiivisesti mukana heidän elämässään, ja niin olisimme myös eron jälkeen. Lapsilla olisi taatusti tasapainoinen lapsuus vaikka me vanhemmat emme enää yhdessä asuisikaan. Työni puolesta näen niin paljon erilaisia perheitä, eikä yksin selittein voi sanoa että eroperheiden lapset olisivat onnettomampia kuin yhdinperheessä elävät lapset. Se on monen tekijän summa. Ja niitä tekijöitähän minä tässä mietin, lasten takia olen valmis jatkamaan liittoa näinkin, mutta kannattaako se? Eikö lapset kuitenkin aisti jos vanhemmat voivat huonosti vaikka ulkoiset puitteet kunnossa olisivatkin? Toisaalta jos löydämme sen tasapainon "kaveriliitossa" niin tämä perhe elämä antaa kaikille meille paljon, taloudellisesti tämä on molemmilla vakaampi ratkaisu ja mahdollisuus toteuttaa itseään muilla osa-alueilla.

        Mutta kauanko olemme kumpikin tyytyväisiä tähän, luulisi miehenkin jossain vaiheessa muuta haluavan sillä seksiä meillä ei ole ja luulisi miehenkin haluavan rinnalleen naisen, jolla edes jonkinlaisia romanttisia/intohimon tunteita häntä kohtaan. Mitä kotoa ei saa, sitä muualta hakee... eli olisiko reilumpaa päättää liitto tähän kuin sitten siihen että jompikumpi ihastuu ja aloittaa suhteen kolmannen osapuolen kanssa? Silloin ne asiat vasta vaikeutuvat.

        Sun kohtalotovereita tuntuu olevan yllättävän paljon täällä..
        Miten olisi wife-swap tai ihan perinteinen parinvaihtoilta?
        Saisitte kokea sen toisen kosketuksen ja jotain uutta jännää elämään?

        Minä vaihtaisin ihan kuvaa näkemättä miestä kanssasi! kuulostaa ihanan hellältä ja vastuuntuntoiselta, oikealta mieheltä.
        Omani on alkoholisti - piilottelee pulloja ympäri kämppää, dokaa salaa ja lähes päivittäin, ajaa kännissä. Eikä siinä kaikki, hän on myös patologinen valehtelija, jonka yhteenkään sanaan ei voi luottaa. Hän on myös riippuvainen pornosta, lataa sitä laajakaista tulessa koneelleen, ja jää sitä sitten katselemaan kun menen nukkumaan.

        Meillä on myös pieni tytär, jota en uskalla jättää isänsä huostaan edes yhdeksi yöksi, edellä mainituista syistä.
        Lapsi jää ilman iltapalaa ja -satua, kun 'isillä on nyt työt kesken', eli chattailee tyttöystäviensä kanssa ja katselee pornoa.

        Myös lemmikit jää hoitamatta, lumet luomatta, auto pesemättä, nurmikko leikkaamatta, pyykit koneeseen...

        Joo joo, kyllä hoidan oman osani kotitöistä, ja maksan kaikki laskut ja tankkaan auton. Maksan ja hoidan myös tyttären harrastukset ja sen laajakaistan joka pornon tarjoaa.
        Ja teille sovinisteille tiedoksi jo etukäteen, että olen kolmekymppinen, seksuaalinen ja kauniiksikin on sanottu (ei tosin mieheni pitkään aikaan).

        Onnellisuus on todellakin itsestä kiinni, sä et voi odottaa että joku sut tekee onnelliseksi. Mä toivoisin että se joku lakkaisi tekemästä mua niin saatanan onnettomaksi, että edes muistaisin mitä onni on...

      • hummelihoii
        yhdessä yksinäinen kirjoitti:

        Kiitos vastauksistanne, oli paljon hyvää asiaa ja mietittävää.

        En tällä kirjoituksellani hakenut muiden hyväksyntää, lähinnä haluiaisin kuulla muiden vastaavassa elämäntilanteessa olevien kokemuksia. Päätä pahkaa en ole eroa ottamassa, sen jo kertoo mielestäni sekin että parisuhdeterapiaan olemme hakeutuneet minun aloitteestani ja edelleen sitä jatkamme. Hyvä on ollut puhua asioista ja kuunnella mitä toinen ajattelee ja haluaa elämältään.

        Tämä tunteiden viileneminen on ollut ongelma jo pitkään ja olemme siihen aktiivisesti yrittäneet vaikuttaa, on otettu aikaa suhteelle kahden kesken ja huomioitu toisiamme arjessa. Mutta se romantiikka puuttuu, ei vain sytytä. Olemme kuin kaverit, vain ja ainostaan kaverit. Halailla voimme, mutta jo pussaaminen tuntuu minusta vaikealta. Ongelma ei ole se, etten haluaisi seksiä, en vain halua seksiä mieheni kanssa. Uskollinen silti olen hänelle ollut.

        Voiko rakkaus sitten vaan loppua ja miksi niin?

        Lasteni elämää en ole pilaamassa, tosin en koe että vanhempien avioero sinällään nykypäivänä pilaisi lapsen elämää. Molemmat rakastamme lapsiamme ja olemme aktiivisesti mukana heidän elämässään, ja niin olisimme myös eron jälkeen. Lapsilla olisi taatusti tasapainoinen lapsuus vaikka me vanhemmat emme enää yhdessä asuisikaan. Työni puolesta näen niin paljon erilaisia perheitä, eikä yksin selittein voi sanoa että eroperheiden lapset olisivat onnettomampia kuin yhdinperheessä elävät lapset. Se on monen tekijän summa. Ja niitä tekijöitähän minä tässä mietin, lasten takia olen valmis jatkamaan liittoa näinkin, mutta kannattaako se? Eikö lapset kuitenkin aisti jos vanhemmat voivat huonosti vaikka ulkoiset puitteet kunnossa olisivatkin? Toisaalta jos löydämme sen tasapainon "kaveriliitossa" niin tämä perhe elämä antaa kaikille meille paljon, taloudellisesti tämä on molemmilla vakaampi ratkaisu ja mahdollisuus toteuttaa itseään muilla osa-alueilla.

        Mutta kauanko olemme kumpikin tyytyväisiä tähän, luulisi miehenkin jossain vaiheessa muuta haluavan sillä seksiä meillä ei ole ja luulisi miehenkin haluavan rinnalleen naisen, jolla edes jonkinlaisia romanttisia/intohimon tunteita häntä kohtaan. Mitä kotoa ei saa, sitä muualta hakee... eli olisiko reilumpaa päättää liitto tähän kuin sitten siihen että jompikumpi ihastuu ja aloittaa suhteen kolmannen osapuolen kanssa? Silloin ne asiat vasta vaikeutuvat.

        Kokeilaa vaikka kiinnostua yhteisestä harrastuksesta? Mene vaikka joskus miehesi mukaan ja toisinpäin vaikka se saattaa tuntua siltä että ei kiviäkään kiinnostaisi....

        Olen ollut vaimoni kanssa vasta alle vuoden naimisissa ja hän odottaa nyt meidän yhteistä lasta, tänään rakastelimme ensimmäistä kertaa 2-3 kuukauteen :D

        Pussailu tuntuu puulta ja sellainen jännitys puuttuu, ja on sitä ajatellu että jaksaako sitä tällästä ja että olisiko asiat paremmin kun olisi esimerkiksi yksin mutta tuskinpa, aina on sellainen tyhjyys mutta uskon että se johtuu jostain muusta kuin kumppanista.

        Olen siitä onnellinen että meillä on hyvä luottamus toisiimme ja voimme puhua asioista jos joskus jotain puhuttavaa on.

        Anaa nyt asioiden mennä, avioliittoon ollaan menty joten pitää seistä lupausten takana eikä olla mikään limanuljaska ja pettää.

        Vanhana kun ei asiat enään kiinnosta niinkuin nuorena, se vaikuttaa myös seksielämään, sekin tuntuu suoritukselta. Kai sitä vois yrittää kiinnostua jostain seksileikeistä nahkapuvut päällä jos sais vähän piristystä... okei mut tälläsiä ajatuksia mulla.

      • Hah...
        hahahehhoo kirjoitti:

        Laiska töitään luettelee.
        Naisen kotityöt kattavat yleensä semmoisen määrän erilaisia hommia, ettei täällä taida palstatila edes riittää.
        Tuo on juuri tyypillistä miesten ajattelua, oikein listataan omat tekemiset, jotta voidaan sitten sillä kuitata.
        Nainen vaan tekee työnsä sen kummemmin listaamatta tai ajattelematta sen määrää.

        Naiset ovat niin yksinkertaisia, että heille pitää listata koska he eivät nää muiden kuin itsensä tekemät pyykinpesut ja ruoanlaitot!
        Taisi sattua arkaan paikkaan! :)

      • Kokemus kertoo;-)
        hahahehhoo kirjoitti:

        Laiska töitään luettelee.
        Naisen kotityöt kattavat yleensä semmoisen määrän erilaisia hommia, ettei täällä taida palstatila edes riittää.
        Tuo on juuri tyypillistä miesten ajattelua, oikein listataan omat tekemiset, jotta voidaan sitten sillä kuitata.
        Nainen vaan tekee työnsä sen kummemmin listaamatta tai ajattelematta sen määrää.

        Just joo, laiska töitään listailee, ja sitä paitsi tuosta luettelosta puuttui niiiin niiiin paljon kotitöitä, ja sellaisia, joissa todellakin tulee hiki pintaan muutamia tässä mainitakseni: Ikkunoiden pesu, uunin putsaus, jääkaapin siivous, pakastimen sulatus ja siistiminen, keittiön kaappien ja vaatekaappien kausisiivoukset vaatteiden säilömisineen keväisin ja syksyisin, mattojen pesu, silittämiset, kukkien hoito niin sisällä kuin ulkona pihalla, kasvimaaprojektit, pihamarjojen poiminta ja niiden mehustaminen ja/tai hilloaminen, omenoiden säilöntä ja hilloamiset, haravahommat syksyisin ja keväisin, ....................
        Naisten töiden lista on todellakin loputon, joita he puurtavat avio/avoliitoissaan.

      • Eulaalia Kenkkunen
        vaihetaanko? kirjoitti:

        Sun kohtalotovereita tuntuu olevan yllättävän paljon täällä..
        Miten olisi wife-swap tai ihan perinteinen parinvaihtoilta?
        Saisitte kokea sen toisen kosketuksen ja jotain uutta jännää elämään?

        Minä vaihtaisin ihan kuvaa näkemättä miestä kanssasi! kuulostaa ihanan hellältä ja vastuuntuntoiselta, oikealta mieheltä.
        Omani on alkoholisti - piilottelee pulloja ympäri kämppää, dokaa salaa ja lähes päivittäin, ajaa kännissä. Eikä siinä kaikki, hän on myös patologinen valehtelija, jonka yhteenkään sanaan ei voi luottaa. Hän on myös riippuvainen pornosta, lataa sitä laajakaista tulessa koneelleen, ja jää sitä sitten katselemaan kun menen nukkumaan.

        Meillä on myös pieni tytär, jota en uskalla jättää isänsä huostaan edes yhdeksi yöksi, edellä mainituista syistä.
        Lapsi jää ilman iltapalaa ja -satua, kun 'isillä on nyt työt kesken', eli chattailee tyttöystäviensä kanssa ja katselee pornoa.

        Myös lemmikit jää hoitamatta, lumet luomatta, auto pesemättä, nurmikko leikkaamatta, pyykit koneeseen...

        Joo joo, kyllä hoidan oman osani kotitöistä, ja maksan kaikki laskut ja tankkaan auton. Maksan ja hoidan myös tyttären harrastukset ja sen laajakaistan joka pornon tarjoaa.
        Ja teille sovinisteille tiedoksi jo etukäteen, että olen kolmekymppinen, seksuaalinen ja kauniiksikin on sanottu (ei tosin mieheni pitkään aikaan).

        Onnellisuus on todellakin itsestä kiinni, sä et voi odottaa että joku sut tekee onnelliseksi. Mä toivoisin että se joku lakkaisi tekemästä mua niin saatanan onnettomaksi, että edes muistaisin mitä onni on...

        Pitäiskö sun lähtee menee? Henkilökohtaisesti en eläisi tuollaisen vuosisadan luuserin kanssa päivääkään. Miksi ihmeessä hukkaat elämääsi moisen runkkarin kanssa?

      • Plaahhhhhh
        diifain kirjoitti:

        Tuo sielunkumppanuus on juuri sitä, jota itse kaipasin. Sielunkumppanin kun löytäisi, muita en huoli.

        Haloo, mistä widun herttasarjoista sitä on elämän peruspilarit impattu?

      • Minä!
        sama virsi kirjoitti:

        "koti oli vain minulle siivouksen paikka ja miehelleni se valtakunta,jossa oli kiva valmiilla köllöttää"

        Naisilla on kotitöistä yleensä hyvin yksipuolinen näkemys; he tekevät omasta mielestään kaiken. Tätä mieltä meilläkin nainen oli - minä kuulemma olen vain tietokoneella ja tuijotan töllötintä.
        Minä sitten luettelin, että mitkä työt minä yksin ja ainoastaan teen omakotitalossamme ja taloudessamme: lumityöt (99%:sti), Varaava takka (=> polttopuuhankinta/-teko, sisälle tuonti, - ja takan polttaminen, tuhkien tyhjennys), ilmanvaihtokojeen suodatinten puhdistus/vaihto 4kk välein, keskuspölynimurin huolto ja pölypussin vaihto, autot (=> renkaiden vaihdot, huollossa käynnit, pesut, lasinpesunesteen lisäämiset, imuroinnit, yms.), valaisinten (mm. hankalien halogeenispottien) lamppujen vaihdot (niin ulkona kuin sisälläkin), ruohikon leikkuu ja trimmaus, suurin osa muistakin "puutarhatöistä", kaikenlaiset muut omakotitalossa tarvittavat pienet "talonmies" ja korjaus, ja muuta ja muuta. Sen lisäksi esim astioita lastaan ja puran astianpesukoneeseen, sekä imuroinkin, siinä missä nainenkin. Tämän listan jälkeen nainen pyysi anteeksi, ja myönsi, että aika paljon "koti-töitä" mieskin meidän taloudessamme tekee.
        Ja naiselle listaamieni asioiden ulkopuolelta mainittakoon vielä saunan ja kylppärin pesu, jonka teen kunnolla kerran vuodessa, ja jossa helposti menee kokonainen työpäivä, kun lauteet vielä paraffiiniöljyllä käsittelen.

        Lampun vaihdossa kestää kaksi sekuntia, autoon ei tarvi vaihtaa renkaat kuin kahdesti vuodessa, ilmanvaihtokoneen suodattimet kolmesti. Tiskikonejutut sen sijaan on joka päiväistä hommaa.

    • Kuka sen tietää?

      Ei ole helppoja vastauksia olemassa.
      Itsekkin huomasin noin 10 vuotta sitten, lasten ollessa myös ala-asteikäisiä miettiväni samaa kuin sinä nyt.
      Sillä erotuksella, että seksiä olen kuitenkin harrastanut mieheni kanssa, vaikka ilman rakkautta kylläkin..
      ja sehän tarkoittaa juuri sitä, etten sitten itse siitä niin välitä, mutta kun kerran naimisissa ollaan, niin..
      !0 vuotta olen asioita yksin päässäni pyöritellyt, erosta puhunutkin miehelle, joka ei halua erota, on ihan tyytyväinen näin, vaikka tietää, etten enää rakasta häntä.
      Minun rakkauden loppumiseen on vaikuttanut ihan miehen omat töppäilyt aikanaan, jotka kylläkin sitten lopetti, mutta suhteemme ei saanut enää kipinää alleen, en uskaltaisi enää edes mieheeni rakastua, pettymys oli niin suuri ja sydämmeni särkyi...en halua kokea sitä enää uudestaan.
      Yhdessä ollaan ja lasten maailma on onnellinen, sen huomaa joka päivä.
      Oikeastaan kaikki muut ovat onnellisia, paitsi minä....vaikka...olenhan minäkin tavallaan onnellinen!
      Hyvä mieli on lasten puolesta, hyvästä elintasosta, oikeastaan kaikesta muusta, paitsi siitä korvennuksesta
      sydämmessä, missä haluaisin olla miehen kanssa, jota rakastaisin.
      Mietin, olenko sitten jo liian vanha kokemaan rakkautta enään, kun lapset lähtevät kotoa.
      Enää siihen ei ole kuin pari vuotta, kun nuorin kirjoittaa..
      Olen jo nyt huomannut laiskistuvani sillä saralla, vähemmän aina unelmoin siitä vieraasta kainalosta,jossa olisin onnellinen...en enää odota seksin sarallakaan saavani miehen kanssa mitään sen kummempia kiksejä,
      onhan minulla hieromasauva, jolla orkut irtoaa, saisinkokaan enää sitäkään ihanuutta koettua kenenkään miehen kanssa?
      Nykyaikana ei uskalla mitään sekstailuja vieraan kanssa edes ajatella ilman kortsuja ja jo sen pelkkä ajatteleminen vie romantiikasta hohdon!
      Niinkuin alussa mainitsin, vaikeita asioita nämä on.
      Ehkä se olisi kuitenkin helpompaa, jos rakastuisi siihen kolmanteen osapuoleen...
      Minäkin silloin 10 vuotta sitten luulin, että se uusi rakkaus tulee vastaan, kun on tullakseen..
      No, ei ole ketään sellaista kuitenkaan vastaan tullut, joka olisi sydämmeni pysäyttänyt, olisin siihen kaveriin varmaan langennut.
      Ravintoloissa on moni pöksyihini pyrkinyt, mutta jo tällä elämänkokemuksella onneksi osaa erotella nämä Auervaarat ja sivuuttaa ne hyvin helposti. Seksiä en ole sinänsä hakemassa, sitähän saan kotonakin.
      Teitpä sinä niin tai näin, kiirettä ei ole sinullakaan, mieti rauhassa.. Ei minuakaan kuitenkaan se harmita, miksi en ole lähtenyt tästä, täyttä elämäähän tämä on silti ollut ja mukava on ollut perheenä kokea ja katsella lasten varttumiset ja ilakoinnit, joulut, synttärit, rippijuhlat sun muut...
      Vain sydämmessäni on se pieni tyhjä tila...mutta täyttyisikö se silti, vaikka lähtisin? Tai olisin lähtenyt aikaisemmin? Kestäisinkö enää uutta sydämmen särkymistä, jos niin taas kävisi?
      Onni on niin haurasta...

      • onni arjessa?

        Teillä kaikilla on hyvää pohdintaa. Näkee, että olette miettineet ja itse kokeneet tämän asian.
        Onkohan vain niin, että avioliiton jatkuessa tietyn aikaa, tulee totaalinen tyhjyyden tunne lähes meille kaikille naisille? Sanotaanhan uuden suhteen rakastumis- eli hurmiovaiheen kestävän noin kolme vuotta. Sen jälkeen asioihin halutaan muutoksia. Osa rupeaa tekemään lapsia, osa opiskelemaan, osa panostaa enemmän työelämään jne.
        Mitä me naiset oikein odotamme, kun haluamme ... niin MITÄ? Millaista romantiikkaa, joka sytyttää ja jonka jälkeen miehen läheisyyskin taas maittaa?

        Viime aikoina vanhenevat naiset ovat ruvenneet eroamaan jopa vuosikymmeniä kestäneistä liitoista. Se toisaalta kertoo jotakin siitä, että naiset etsivät ja uskaltavat toisin kuin ennen. Mutta kertooko se myös siitä, että yhteisön peruspilari eli nainen ja äiti (tai isoäiti) on jotenkin hukassa?

        Itse olen kolmatta kertaa aviossa, ei lapsia, ja näyttää, että taas lähden tästäkin liitosta. Ei vain enää sytytä. Panee kyllä miettimään, mitä virvatulta tässä oikein ajetaan takaa.

      • mummomuori
        onni arjessa? kirjoitti:

        Teillä kaikilla on hyvää pohdintaa. Näkee, että olette miettineet ja itse kokeneet tämän asian.
        Onkohan vain niin, että avioliiton jatkuessa tietyn aikaa, tulee totaalinen tyhjyyden tunne lähes meille kaikille naisille? Sanotaanhan uuden suhteen rakastumis- eli hurmiovaiheen kestävän noin kolme vuotta. Sen jälkeen asioihin halutaan muutoksia. Osa rupeaa tekemään lapsia, osa opiskelemaan, osa panostaa enemmän työelämään jne.
        Mitä me naiset oikein odotamme, kun haluamme ... niin MITÄ? Millaista romantiikkaa, joka sytyttää ja jonka jälkeen miehen läheisyyskin taas maittaa?

        Viime aikoina vanhenevat naiset ovat ruvenneet eroamaan jopa vuosikymmeniä kestäneistä liitoista. Se toisaalta kertoo jotakin siitä, että naiset etsivät ja uskaltavat toisin kuin ennen. Mutta kertooko se myös siitä, että yhteisön peruspilari eli nainen ja äiti (tai isoäiti) on jotenkin hukassa?

        Itse olen kolmatta kertaa aviossa, ei lapsia, ja näyttää, että taas lähden tästäkin liitosta. Ei vain enää sytytä. Panee kyllä miettimään, mitä virvatulta tässä oikein ajetaan takaa.

        pitkästä aikaa näin järkeviä kirjoituksia.

        Olen myös kokenut jo kaksi avioliittoa ja kolmas sattui kohdalleen.
        Olen myös opintojen kautta saanut monenlaista tietoa, joista toisinaan on apua.

        Tyhjyyden tunne on enemmän meidän kulttuuriin liittyvää kokemusta. Ehkä joillekin on uskoteltu että ”perhe” täyttää tuon tunteen naisilla. Edelleen meillä on näitä myyttejä siitä, minkälaisen naisen tulee olla. Tuota tyhjyyden tunnetta koetetaan täyttää tunteilla ja tuntemuksilla eli elämyksillä. Yksi niistä on tuo ihastuminen ja rakastumisen alkuvaihe. Todellisuudessa se on pelkää kemiaa, hormonit ja eri välittäjäaineet tekevät meille kepposia. Toisaalta meillä on ihannekuvia siitä mitä on rakastaminen siinä arjessa.

        Omalta kohdaltani voin sanoa että minulle ei riittänyt se ”tavallinen” vaan jo lapsesta asti olen halunnut tehdä jotain omaa ja merkittävää – oli se sitten harrastus tai työ. Olen utelias, haluan oppia ja saada ymmärrystä laajemminkin kuin kotiympyröissä. Haluan koetella rajojani ja kokea erilaisia asioita.
        Ensimmäisessä liitossa mies oli alkuun samaa mieltä, kunnes sitten paljasti että haluaakin sitä ”rivitalo – oma auto – urakehitys” maailmaa. Silloin mietin juuri noita, kuinka paljon pitää oppia sopeutumaan ja mitä siitä oikeasti seuraa? Vaikka meillä oli avoin liitto, huomasin että kuitenkin kaipasin kiinteämpää suhdetta, eli olin itse uskollinen.

        Kaikki haluni haihtui tuota miestä kohtaan ja avioliiton jatkuminen olisi tarkoittanut minulle selibaattia ja väkisin yhdyntöjä silloin tällöin. Kaipasin läheisyyttä ja kosketuksia niin että kipeää teki. Lopulta vaihtoehdoksi jäi että aloitan lääkityksen (koska masennuin aika pahasti) tai eroan. En siis pystynyt myymään itseäni ja sieluani edes ”lasten takia”.

        Toinen avioliitto kaatui miehen ongelmiin (mustasukkaisuus ja väkivaltaisuus). Ne rikkoivat minua aika tavalla. Seurustelin kyllä pidempiäkin jaksoja mutta ei sen rakkauden kohtaaminen niin yksikertaista ole. Yksin olosta koitui kuitenkin paljon hyvää. Mietin paljon sitä mitä minä todella tahdon enkä vain luule tahtovani. Mikä on se elämän tarkoitus? Mitä voin jo tässä ja nyt itse tehdä? Laadin suunnitelman ja aloin toteuttaa sitä. Päätin että jos löytyy ihminen joka on menossa ”samaan suuntaan” hän on tervetullut, mutta jos ei löydy, elämäni on kuitenkin mielekäs ja onnellinen.

        Niin siinä kävi että rakkaus tuli silloin kun sitä itse vähiten odotin tai edes halusin. Nyt tämä tunne on edelleen vahva vaikka yhdessä oloa on melkein kymmenen vuotta. Totuus on että eivät kaikki kohtaa tällaista rakkautta, eikä edes kaipaa. Tämä on lahja, ylimääräinen ja ansaitsematon lahja. Tämäkin voi päättyä milloin tahansa, ellei muuten niin kuolemaan. Tiedän että osaan edelleen elää yksin enkä tarvitse toista elämäni sisällöksi.

        Enkä koe olevani hukassa vaan varsin elävä ja ”löyteillä” : )

      • :)
        mummomuori kirjoitti:

        pitkästä aikaa näin järkeviä kirjoituksia.

        Olen myös kokenut jo kaksi avioliittoa ja kolmas sattui kohdalleen.
        Olen myös opintojen kautta saanut monenlaista tietoa, joista toisinaan on apua.

        Tyhjyyden tunne on enemmän meidän kulttuuriin liittyvää kokemusta. Ehkä joillekin on uskoteltu että ”perhe” täyttää tuon tunteen naisilla. Edelleen meillä on näitä myyttejä siitä, minkälaisen naisen tulee olla. Tuota tyhjyyden tunnetta koetetaan täyttää tunteilla ja tuntemuksilla eli elämyksillä. Yksi niistä on tuo ihastuminen ja rakastumisen alkuvaihe. Todellisuudessa se on pelkää kemiaa, hormonit ja eri välittäjäaineet tekevät meille kepposia. Toisaalta meillä on ihannekuvia siitä mitä on rakastaminen siinä arjessa.

        Omalta kohdaltani voin sanoa että minulle ei riittänyt se ”tavallinen” vaan jo lapsesta asti olen halunnut tehdä jotain omaa ja merkittävää – oli se sitten harrastus tai työ. Olen utelias, haluan oppia ja saada ymmärrystä laajemminkin kuin kotiympyröissä. Haluan koetella rajojani ja kokea erilaisia asioita.
        Ensimmäisessä liitossa mies oli alkuun samaa mieltä, kunnes sitten paljasti että haluaakin sitä ”rivitalo – oma auto – urakehitys” maailmaa. Silloin mietin juuri noita, kuinka paljon pitää oppia sopeutumaan ja mitä siitä oikeasti seuraa? Vaikka meillä oli avoin liitto, huomasin että kuitenkin kaipasin kiinteämpää suhdetta, eli olin itse uskollinen.

        Kaikki haluni haihtui tuota miestä kohtaan ja avioliiton jatkuminen olisi tarkoittanut minulle selibaattia ja väkisin yhdyntöjä silloin tällöin. Kaipasin läheisyyttä ja kosketuksia niin että kipeää teki. Lopulta vaihtoehdoksi jäi että aloitan lääkityksen (koska masennuin aika pahasti) tai eroan. En siis pystynyt myymään itseäni ja sieluani edes ”lasten takia”.

        Toinen avioliitto kaatui miehen ongelmiin (mustasukkaisuus ja väkivaltaisuus). Ne rikkoivat minua aika tavalla. Seurustelin kyllä pidempiäkin jaksoja mutta ei sen rakkauden kohtaaminen niin yksikertaista ole. Yksin olosta koitui kuitenkin paljon hyvää. Mietin paljon sitä mitä minä todella tahdon enkä vain luule tahtovani. Mikä on se elämän tarkoitus? Mitä voin jo tässä ja nyt itse tehdä? Laadin suunnitelman ja aloin toteuttaa sitä. Päätin että jos löytyy ihminen joka on menossa ”samaan suuntaan” hän on tervetullut, mutta jos ei löydy, elämäni on kuitenkin mielekäs ja onnellinen.

        Niin siinä kävi että rakkaus tuli silloin kun sitä itse vähiten odotin tai edes halusin. Nyt tämä tunne on edelleen vahva vaikka yhdessä oloa on melkein kymmenen vuotta. Totuus on että eivät kaikki kohtaa tällaista rakkautta, eikä edes kaipaa. Tämä on lahja, ylimääräinen ja ansaitsematon lahja. Tämäkin voi päättyä milloin tahansa, ellei muuten niin kuolemaan. Tiedän että osaan edelleen elää yksin enkä tarvitse toista elämäni sisällöksi.

        Enkä koe olevani hukassa vaan varsin elävä ja ”löyteillä” : )

        Ihana ja toivoa antava kirjoitus!

      • 5rty
        mummomuori kirjoitti:

        pitkästä aikaa näin järkeviä kirjoituksia.

        Olen myös kokenut jo kaksi avioliittoa ja kolmas sattui kohdalleen.
        Olen myös opintojen kautta saanut monenlaista tietoa, joista toisinaan on apua.

        Tyhjyyden tunne on enemmän meidän kulttuuriin liittyvää kokemusta. Ehkä joillekin on uskoteltu että ”perhe” täyttää tuon tunteen naisilla. Edelleen meillä on näitä myyttejä siitä, minkälaisen naisen tulee olla. Tuota tyhjyyden tunnetta koetetaan täyttää tunteilla ja tuntemuksilla eli elämyksillä. Yksi niistä on tuo ihastuminen ja rakastumisen alkuvaihe. Todellisuudessa se on pelkää kemiaa, hormonit ja eri välittäjäaineet tekevät meille kepposia. Toisaalta meillä on ihannekuvia siitä mitä on rakastaminen siinä arjessa.

        Omalta kohdaltani voin sanoa että minulle ei riittänyt se ”tavallinen” vaan jo lapsesta asti olen halunnut tehdä jotain omaa ja merkittävää – oli se sitten harrastus tai työ. Olen utelias, haluan oppia ja saada ymmärrystä laajemminkin kuin kotiympyröissä. Haluan koetella rajojani ja kokea erilaisia asioita.
        Ensimmäisessä liitossa mies oli alkuun samaa mieltä, kunnes sitten paljasti että haluaakin sitä ”rivitalo – oma auto – urakehitys” maailmaa. Silloin mietin juuri noita, kuinka paljon pitää oppia sopeutumaan ja mitä siitä oikeasti seuraa? Vaikka meillä oli avoin liitto, huomasin että kuitenkin kaipasin kiinteämpää suhdetta, eli olin itse uskollinen.

        Kaikki haluni haihtui tuota miestä kohtaan ja avioliiton jatkuminen olisi tarkoittanut minulle selibaattia ja väkisin yhdyntöjä silloin tällöin. Kaipasin läheisyyttä ja kosketuksia niin että kipeää teki. Lopulta vaihtoehdoksi jäi että aloitan lääkityksen (koska masennuin aika pahasti) tai eroan. En siis pystynyt myymään itseäni ja sieluani edes ”lasten takia”.

        Toinen avioliitto kaatui miehen ongelmiin (mustasukkaisuus ja väkivaltaisuus). Ne rikkoivat minua aika tavalla. Seurustelin kyllä pidempiäkin jaksoja mutta ei sen rakkauden kohtaaminen niin yksikertaista ole. Yksin olosta koitui kuitenkin paljon hyvää. Mietin paljon sitä mitä minä todella tahdon enkä vain luule tahtovani. Mikä on se elämän tarkoitus? Mitä voin jo tässä ja nyt itse tehdä? Laadin suunnitelman ja aloin toteuttaa sitä. Päätin että jos löytyy ihminen joka on menossa ”samaan suuntaan” hän on tervetullut, mutta jos ei löydy, elämäni on kuitenkin mielekäs ja onnellinen.

        Niin siinä kävi että rakkaus tuli silloin kun sitä itse vähiten odotin tai edes halusin. Nyt tämä tunne on edelleen vahva vaikka yhdessä oloa on melkein kymmenen vuotta. Totuus on että eivät kaikki kohtaa tällaista rakkautta, eikä edes kaipaa. Tämä on lahja, ylimääräinen ja ansaitsematon lahja. Tämäkin voi päättyä milloin tahansa, ellei muuten niin kuolemaan. Tiedän että osaan edelleen elää yksin enkä tarvitse toista elämäni sisällöksi.

        Enkä koe olevani hukassa vaan varsin elävä ja ”löyteillä” : )

        Sulla on tuota vertailupohjaa, elämänkokemusta sekä itsetuntemusta, niin millainen on avioliitto ja ihmissuhde silloin kun siinä tuntee olevansa onnellinen? Olen ite miettinyt avioliiton merkitystä -miksi ihmiset solmivat liittoja ylipäätään jos on jo kokemusta ihmissuhteista? Mitä siltä odotetaan?

        Kerro vielä että mitä rakkaus on?

        :))

      • mummomuori
        5rty kirjoitti:

        Sulla on tuota vertailupohjaa, elämänkokemusta sekä itsetuntemusta, niin millainen on avioliitto ja ihmissuhde silloin kun siinä tuntee olevansa onnellinen? Olen ite miettinyt avioliiton merkitystä -miksi ihmiset solmivat liittoja ylipäätään jos on jo kokemusta ihmissuhteista? Mitä siltä odotetaan?

        Kerro vielä että mitä rakkaus on?

        :))

        ettäkö mitä on rakkaus… jos siihen ei kymmenet filosofit, tuhannet kirjailijat tai sadat tiedemiehet ole vielä keksineet yleispätevää vastausta, niin tuskin minäkään osaan : )

        Voin tietysti vastata omalta kohdaltani. Onnellinen olen kun koen tulevani rakastetuksi ja saan itse rakastaa. Tarkoittaa myös että käytännössä tehdään jotain sellaista, että kokee tulleensa nähdyksi ja kuulluksi.

        Me ymmärrämme toisiamme, se näkyy ihan sanattomastikin. Saan tilaa olla ja tehdä, osaamme sopia riidat, pyytää anteeksi ja antaa anteeksi. Kaipaamme toisiamme erossa ollessa, sekin riittää että toinen on jossain lähistöllä. Toisen iho tuntuu aina yhtä ihanalta, on halu silittää ja kosketella. Tekisi mieleni sanoa että jossain syvällä tajunnassa vain tietää, kuka tuo toinen on. Ei tarvitse kuin katsoa silmiin – ja HÄN on siinä. Kohtaamisessa.

        Ehkä se onkin siinä, nyt on malttia ja nöyryyttä tehdä toisen olo mukavaksi, joustaa omista ehdottomuuksista, ja osataan ottaa vastaa myös se hyvä.

        Parasta on arjen jakaminen. Ei meistä kumpikaan enää kaipaa isoja juttuja, ne on jo koettu. Kun aikoinaan kysyin, mitä hän kaipaa kodilta eniten. Hän vastasi, ”rauhaa, kiireetöntä yhdessä oloa ja järjestystä”. Viime viikolla kysäsin että oletko tyytyväinen, niin kertoi olevansa.

      • Sydän murtui
        mummomuori kirjoitti:

        ettäkö mitä on rakkaus… jos siihen ei kymmenet filosofit, tuhannet kirjailijat tai sadat tiedemiehet ole vielä keksineet yleispätevää vastausta, niin tuskin minäkään osaan : )

        Voin tietysti vastata omalta kohdaltani. Onnellinen olen kun koen tulevani rakastetuksi ja saan itse rakastaa. Tarkoittaa myös että käytännössä tehdään jotain sellaista, että kokee tulleensa nähdyksi ja kuulluksi.

        Me ymmärrämme toisiamme, se näkyy ihan sanattomastikin. Saan tilaa olla ja tehdä, osaamme sopia riidat, pyytää anteeksi ja antaa anteeksi. Kaipaamme toisiamme erossa ollessa, sekin riittää että toinen on jossain lähistöllä. Toisen iho tuntuu aina yhtä ihanalta, on halu silittää ja kosketella. Tekisi mieleni sanoa että jossain syvällä tajunnassa vain tietää, kuka tuo toinen on. Ei tarvitse kuin katsoa silmiin – ja HÄN on siinä. Kohtaamisessa.

        Ehkä se onkin siinä, nyt on malttia ja nöyryyttä tehdä toisen olo mukavaksi, joustaa omista ehdottomuuksista, ja osataan ottaa vastaa myös se hyvä.

        Parasta on arjen jakaminen. Ei meistä kumpikaan enää kaipaa isoja juttuja, ne on jo koettu. Kun aikoinaan kysyin, mitä hän kaipaa kodilta eniten. Hän vastasi, ”rauhaa, kiireetöntä yhdessä oloa ja järjestystä”. Viime viikolla kysäsin että oletko tyytyväinen, niin kertoi olevansa.

        Juuri tuota meilläkin oli mieheni kanssa aikoinaan ja pystyin sanomaan olevani rakastunut, vaikka riitojakin oli. Seksi maistui juuri tuon takia, että "säpinää" oli välillämme ja ikävä oli toista, vaikka
        vain töissä oli... ;) Hymyiltiin ikkunan läpikin, kun katseet kohtasi toisen ollessa ulkona ja jos
        toinen aloitti lauseen, toinen pystyi sen lopettamaan, niin samanlaisiksi oltiin tultu..
        Tätä kesti yli 15 vuotta.
        Sitten ykskaks mies ihastui työkaveriinsa. Minulla meni kuukausia, ennenkuin edes älysin, missä mennään. En voinut uskoa todeksi, kun kaikki alkoi miehen valehteluista huolimatta muotoutua
        mustaksi aukoksi, joka imaisi minut mennessään. :(
        Valehtelua, selittelyä, salaisia tapaamisia, yhteisiä työmatkoja, saunailtoja...tätä teatteria ja minun pahaa oloa kesti pari vuotta. Sydänhän siinä itselläni särkyi.
        Yhdessä ollaan silti. Muutuin miestäni kohtaan kiveksi, mutta ei ollut voimia lähteäkkään.
        Minä olen vielä vastuussa sairaista vanhemmistanikin, joita hoidan.
        Elämä menee näinkin. Olen täyttänyt myös elämääni kaikenmaailman harrastuksilla ja ystävillä
        pikkuhiljaa, lapset ovat suuri voimavarani. Mies pysyttelee iltaisin kotona ja on katuvainen, suhteensa on kuollut aika päivää sitten, mutta ei kiinnosta minua enään. Aivan sama.
        Lähden tästä ehkä joku päivä, kun velvollisuudet helpottavat, mutta kiirettä ei ole.
        Uutta miestä en enää katsele, en luota miehiin.
        Luulin meilläkin olevan kaiken hyvin ja tiedän, mitä on rakkaus, mutta silti kaikki kaunis kahden ihmisen väliltä tuhottiin
        ja minkä takia? Kuka siitä lopputuloksesta hyötyi? Ei kukaan...
        Rakkaus mieheen on perseestä, en halua loukata itseäni enää tämän enempää.

      • mummomuori
        Sydän murtui kirjoitti:

        Juuri tuota meilläkin oli mieheni kanssa aikoinaan ja pystyin sanomaan olevani rakastunut, vaikka riitojakin oli. Seksi maistui juuri tuon takia, että "säpinää" oli välillämme ja ikävä oli toista, vaikka
        vain töissä oli... ;) Hymyiltiin ikkunan läpikin, kun katseet kohtasi toisen ollessa ulkona ja jos
        toinen aloitti lauseen, toinen pystyi sen lopettamaan, niin samanlaisiksi oltiin tultu..
        Tätä kesti yli 15 vuotta.
        Sitten ykskaks mies ihastui työkaveriinsa. Minulla meni kuukausia, ennenkuin edes älysin, missä mennään. En voinut uskoa todeksi, kun kaikki alkoi miehen valehteluista huolimatta muotoutua
        mustaksi aukoksi, joka imaisi minut mennessään. :(
        Valehtelua, selittelyä, salaisia tapaamisia, yhteisiä työmatkoja, saunailtoja...tätä teatteria ja minun pahaa oloa kesti pari vuotta. Sydänhän siinä itselläni särkyi.
        Yhdessä ollaan silti. Muutuin miestäni kohtaan kiveksi, mutta ei ollut voimia lähteäkkään.
        Minä olen vielä vastuussa sairaista vanhemmistanikin, joita hoidan.
        Elämä menee näinkin. Olen täyttänyt myös elämääni kaikenmaailman harrastuksilla ja ystävillä
        pikkuhiljaa, lapset ovat suuri voimavarani. Mies pysyttelee iltaisin kotona ja on katuvainen, suhteensa on kuollut aika päivää sitten, mutta ei kiinnosta minua enään. Aivan sama.
        Lähden tästä ehkä joku päivä, kun velvollisuudet helpottavat, mutta kiirettä ei ole.
        Uutta miestä en enää katsele, en luota miehiin.
        Luulin meilläkin olevan kaiken hyvin ja tiedän, mitä on rakkaus, mutta silti kaikki kaunis kahden ihmisen väliltä tuhottiin
        ja minkä takia? Kuka siitä lopputuloksesta hyötyi? Ei kukaan...
        Rakkaus mieheen on perseestä, en halua loukata itseäni enää tämän enempää.

        Turvallisuuden kääntöpuoli on henkinen laiskuus. Tarkoittaa että pelkästä mukavuudenhalusta emme halua tehdä muutoksia tai kyseenalaistaa sitä mukavuuttamme. Ihminen on kuitenkin jatkuvasti kehittyvä ja kasvava, me yksikertaisesti tarvitsemme haasteita elämään. Huomaan itsekin että repityminen irti tottumuksista ja mukavuudesta ei ole helppoa.

        En tiedä mutta tuli tunne siitä, että olet niellyt paljon tunteita joita et oikeastaan ole ”käsitellyt” eli elänyt läpi lainkaan. Se tekee voimattomaksi ja kyyniseksi, ei vain enää jaksa välittää.

        Rakkaus tulee ottaa lahjana. Se ei ole mikään sellainen kiveen hakattu juttu, vaan elää joka päivä. Kun toinen tekee jotain loukkaavaa, hän nirhaa sitä sidettä väliltä joka kaksi ihmistä yhdistää. Tuota sidettä harvoin saa takasin ehjäksi. Jäljelle jää vain suru. Voi olla että miehesikin on sen huomannut ja suree omasta puolestaan samaa asiaa? Ehkä hänkään ei saa kokea sitä samaa enää uudelleen?

        Tärkeintä ovat kuitenkin ne päivät, jotka on saanut nauttia tuosta lahjasta. Mitä olisikaan jos et koskaan olisi saanut edes kokea sitä?

      • yksi aikaisemmista
        mummomuori kirjoitti:

        Turvallisuuden kääntöpuoli on henkinen laiskuus. Tarkoittaa että pelkästä mukavuudenhalusta emme halua tehdä muutoksia tai kyseenalaistaa sitä mukavuuttamme. Ihminen on kuitenkin jatkuvasti kehittyvä ja kasvava, me yksikertaisesti tarvitsemme haasteita elämään. Huomaan itsekin että repityminen irti tottumuksista ja mukavuudesta ei ole helppoa.

        En tiedä mutta tuli tunne siitä, että olet niellyt paljon tunteita joita et oikeastaan ole ”käsitellyt” eli elänyt läpi lainkaan. Se tekee voimattomaksi ja kyyniseksi, ei vain enää jaksa välittää.

        Rakkaus tulee ottaa lahjana. Se ei ole mikään sellainen kiveen hakattu juttu, vaan elää joka päivä. Kun toinen tekee jotain loukkaavaa, hän nirhaa sitä sidettä väliltä joka kaksi ihmistä yhdistää. Tuota sidettä harvoin saa takasin ehjäksi. Jäljelle jää vain suru. Voi olla että miehesikin on sen huomannut ja suree omasta puolestaan samaa asiaa? Ehkä hänkään ei saa kokea sitä samaa enää uudelleen?

        Tärkeintä ovat kuitenkin ne päivät, jotka on saanut nauttia tuosta lahjasta. Mitä olisikaan jos et koskaan olisi saanut edes kokea sitä?

        Niinpä...
        Muistelen joskus kaiholla sitä tunnetta, kun toisen näkeminen tuntui niin hyvältä.
        Kuinka mukavaa oli toista odotella ja hipaista ohimennen ja tuntea rakkautta
        ympärilläni olevista käsistä.
        Mutta se on mennyttä, enkä jotenkin enää edes halua muutosta siihen asiaan.
        Luottamus meni ja romahdin niin korkealta, että se jätti pysyvät jäljet.
        Meillä ei ollut edes mitään kriisiä mieheni aloittaessa pelin toisen kanssa.
        Ei ole mitään asiaa, että voisi ajatella, että miehellä oli aihetta petokseen, kaikki oli ihan hyvin!
        Minua rakasteli aamulla, illalla oli jo toisen kainalossa.Tätä peliä jatkoi kauan.
        Oli vain miehen turhamaisuus ja halu kokeilla ruohoa aidan toisella puolella.
        Mies ei ole koskaan sanonut, että haluaisi asiaa käsitellä, itse purin tietenkin kiukkuani miehelleni aikani, kun totuus paljastui, mutta mies ei paljon muuta kuin käsiä levitteli ja säikähti, että otanko nyt eron tämän takia...
        En kykene antamaan anteeksi, eikä mies ole sitä minulta pyytänytkään..
        Samaten en pysty enää luottamaan mieheeni.
        Mutta jos jotain hyvää haluaa tilanteesta hakea, niin toinen ovi avautuu toisen mennessä kiinni, muutakin on kuin kahden symbioosi ja perhe.
        Aloin elämään muullekkin, kuin miehelle ja lapsille.
        Enää ei tarvinnut odotella miestä ja pyöriä hänen ympärillään rakkautta tuntien.Lapsetkin kasvoi itsenäisemmiksi ja sain nyt sitä omaa aikaa, mitä ei pahemmin ennen ollut.
        Nyt menen ja kuljen ja touhuilen omiani ja olen kuitenkin onnellinen, nyt vain ilman miehen vaikutusvaltaa tunteisiini.
        Ei tämäkään hassumpaa elämää ole. Nyt voin hengittää vapaammin.
        Halusinkin oikeastaan vain kommentoida tuohon, mitä rakkaus on, että minäkin sen tiedän ja ei ollut oikein sen väärtiä loppujen lopuksi.
        Se on kuitenkin aika haurasta...
        Kenelle tahansa voi käydä näin, kuin minulle kävi.
        Kukaan ei ole turvassa elämän kolhuilta.

      • elämän kolhut
        yksi aikaisemmista kirjoitti:

        Niinpä...
        Muistelen joskus kaiholla sitä tunnetta, kun toisen näkeminen tuntui niin hyvältä.
        Kuinka mukavaa oli toista odotella ja hipaista ohimennen ja tuntea rakkautta
        ympärilläni olevista käsistä.
        Mutta se on mennyttä, enkä jotenkin enää edes halua muutosta siihen asiaan.
        Luottamus meni ja romahdin niin korkealta, että se jätti pysyvät jäljet.
        Meillä ei ollut edes mitään kriisiä mieheni aloittaessa pelin toisen kanssa.
        Ei ole mitään asiaa, että voisi ajatella, että miehellä oli aihetta petokseen, kaikki oli ihan hyvin!
        Minua rakasteli aamulla, illalla oli jo toisen kainalossa.Tätä peliä jatkoi kauan.
        Oli vain miehen turhamaisuus ja halu kokeilla ruohoa aidan toisella puolella.
        Mies ei ole koskaan sanonut, että haluaisi asiaa käsitellä, itse purin tietenkin kiukkuani miehelleni aikani, kun totuus paljastui, mutta mies ei paljon muuta kuin käsiä levitteli ja säikähti, että otanko nyt eron tämän takia...
        En kykene antamaan anteeksi, eikä mies ole sitä minulta pyytänytkään..
        Samaten en pysty enää luottamaan mieheeni.
        Mutta jos jotain hyvää haluaa tilanteesta hakea, niin toinen ovi avautuu toisen mennessä kiinni, muutakin on kuin kahden symbioosi ja perhe.
        Aloin elämään muullekkin, kuin miehelle ja lapsille.
        Enää ei tarvinnut odotella miestä ja pyöriä hänen ympärillään rakkautta tuntien.Lapsetkin kasvoi itsenäisemmiksi ja sain nyt sitä omaa aikaa, mitä ei pahemmin ennen ollut.
        Nyt menen ja kuljen ja touhuilen omiani ja olen kuitenkin onnellinen, nyt vain ilman miehen vaikutusvaltaa tunteisiini.
        Ei tämäkään hassumpaa elämää ole. Nyt voin hengittää vapaammin.
        Halusinkin oikeastaan vain kommentoida tuohon, mitä rakkaus on, että minäkin sen tiedän ja ei ollut oikein sen väärtiä loppujen lopuksi.
        Se on kuitenkin aika haurasta...
        Kenelle tahansa voi käydä näin, kuin minulle kävi.
        Kukaan ei ole turvassa elämän kolhuilta.

        Yksi aikaisemmista: Tuo oli naisen kasvutarina. Oikein hyvä. Kiitos että kirjoitit tähän viestiketjuun ja että sain lukea tuon. Todella voimakkaan naisen kasvutarina. Oli lukunautinto.

      • Rakkautta, rakkautta
        5rty kirjoitti:

        Sulla on tuota vertailupohjaa, elämänkokemusta sekä itsetuntemusta, niin millainen on avioliitto ja ihmissuhde silloin kun siinä tuntee olevansa onnellinen? Olen ite miettinyt avioliiton merkitystä -miksi ihmiset solmivat liittoja ylipäätään jos on jo kokemusta ihmissuhteista? Mitä siltä odotetaan?

        Kerro vielä että mitä rakkaus on?

        :))

        Täh? Ettekö te urpot tiedä mitä rakkaus on? Se on kaikkein tärkein asia maailmassa. Jo pienenä päätin, että minä etsin vain rakkautta. Kaikki maallinen kuten raha ja omistaminen on sivuseikka. En ole katunut. Löysin vierelleni maailman ihanimman naisen. Rakkautta, hellyyttä ja seksiä on riittänyt jo yli 20 vuotta.Ihanaa. Mitään muuta en halua. Mitään muuta ei kannata tavoitella.
        Se on rakkautta, ihana yhdessäolo, nauraminen, kummankin halu rakasteluun. Yhteiset orgasmit. Ihanaa....

      • Tico-Taco
        Sydän murtui kirjoitti:

        Juuri tuota meilläkin oli mieheni kanssa aikoinaan ja pystyin sanomaan olevani rakastunut, vaikka riitojakin oli. Seksi maistui juuri tuon takia, että "säpinää" oli välillämme ja ikävä oli toista, vaikka
        vain töissä oli... ;) Hymyiltiin ikkunan läpikin, kun katseet kohtasi toisen ollessa ulkona ja jos
        toinen aloitti lauseen, toinen pystyi sen lopettamaan, niin samanlaisiksi oltiin tultu..
        Tätä kesti yli 15 vuotta.
        Sitten ykskaks mies ihastui työkaveriinsa. Minulla meni kuukausia, ennenkuin edes älysin, missä mennään. En voinut uskoa todeksi, kun kaikki alkoi miehen valehteluista huolimatta muotoutua
        mustaksi aukoksi, joka imaisi minut mennessään. :(
        Valehtelua, selittelyä, salaisia tapaamisia, yhteisiä työmatkoja, saunailtoja...tätä teatteria ja minun pahaa oloa kesti pari vuotta. Sydänhän siinä itselläni särkyi.
        Yhdessä ollaan silti. Muutuin miestäni kohtaan kiveksi, mutta ei ollut voimia lähteäkkään.
        Minä olen vielä vastuussa sairaista vanhemmistanikin, joita hoidan.
        Elämä menee näinkin. Olen täyttänyt myös elämääni kaikenmaailman harrastuksilla ja ystävillä
        pikkuhiljaa, lapset ovat suuri voimavarani. Mies pysyttelee iltaisin kotona ja on katuvainen, suhteensa on kuollut aika päivää sitten, mutta ei kiinnosta minua enään. Aivan sama.
        Lähden tästä ehkä joku päivä, kun velvollisuudet helpottavat, mutta kiirettä ei ole.
        Uutta miestä en enää katsele, en luota miehiin.
        Luulin meilläkin olevan kaiken hyvin ja tiedän, mitä on rakkaus, mutta silti kaikki kaunis kahden ihmisen väliltä tuhottiin
        ja minkä takia? Kuka siitä lopputuloksesta hyötyi? Ei kukaan...
        Rakkaus mieheen on perseestä, en halua loukata itseäni enää tämän enempää.

        "Uutta miestä en enää katsele, en luota miehiin.
        Luulin meilläkin olevan kaiken hyvin ja tiedän, mitä on rakkaus, mutta silti kaikki kaunis kahden ihmisen väliltä tuhottiin
        ja minkä takia? Kuka siitä lopputuloksesta hyötyi? Ei kukaan...
        Rakkaus mieheen on perseestä, en halua loukata itseäni enää tämän enempää."

        Et luota miehiin, miksi yleistät miehesi virheen kaikkiin miehiin? Me kaikki ihmiset olemme heikkoja ja voimme langeta, niin miehet kuin naisetkin. Mutta meillä on myös mahdollisuus ja kyky antaa anteeksi, sinääkin voit tehdä sen ja varsinkin itsesi takia. Koeta nähdä miehessäsi ihminen joka on tehnyt virheen, toisissa olosuhteissa ehkä itsekin olisit voinut tehdä samanlaisen virheen. Anna anteeksi sitten kun pystyt ja mieti että miehesi on se sama mies jota aiemmin rakastit, ehkä se rakkaus välillänne voi vielä elpyä?

      • diifain
        mummomuori kirjoitti:

        pitkästä aikaa näin järkeviä kirjoituksia.

        Olen myös kokenut jo kaksi avioliittoa ja kolmas sattui kohdalleen.
        Olen myös opintojen kautta saanut monenlaista tietoa, joista toisinaan on apua.

        Tyhjyyden tunne on enemmän meidän kulttuuriin liittyvää kokemusta. Ehkä joillekin on uskoteltu että ”perhe” täyttää tuon tunteen naisilla. Edelleen meillä on näitä myyttejä siitä, minkälaisen naisen tulee olla. Tuota tyhjyyden tunnetta koetetaan täyttää tunteilla ja tuntemuksilla eli elämyksillä. Yksi niistä on tuo ihastuminen ja rakastumisen alkuvaihe. Todellisuudessa se on pelkää kemiaa, hormonit ja eri välittäjäaineet tekevät meille kepposia. Toisaalta meillä on ihannekuvia siitä mitä on rakastaminen siinä arjessa.

        Omalta kohdaltani voin sanoa että minulle ei riittänyt se ”tavallinen” vaan jo lapsesta asti olen halunnut tehdä jotain omaa ja merkittävää – oli se sitten harrastus tai työ. Olen utelias, haluan oppia ja saada ymmärrystä laajemminkin kuin kotiympyröissä. Haluan koetella rajojani ja kokea erilaisia asioita.
        Ensimmäisessä liitossa mies oli alkuun samaa mieltä, kunnes sitten paljasti että haluaakin sitä ”rivitalo – oma auto – urakehitys” maailmaa. Silloin mietin juuri noita, kuinka paljon pitää oppia sopeutumaan ja mitä siitä oikeasti seuraa? Vaikka meillä oli avoin liitto, huomasin että kuitenkin kaipasin kiinteämpää suhdetta, eli olin itse uskollinen.

        Kaikki haluni haihtui tuota miestä kohtaan ja avioliiton jatkuminen olisi tarkoittanut minulle selibaattia ja väkisin yhdyntöjä silloin tällöin. Kaipasin läheisyyttä ja kosketuksia niin että kipeää teki. Lopulta vaihtoehdoksi jäi että aloitan lääkityksen (koska masennuin aika pahasti) tai eroan. En siis pystynyt myymään itseäni ja sieluani edes ”lasten takia”.

        Toinen avioliitto kaatui miehen ongelmiin (mustasukkaisuus ja väkivaltaisuus). Ne rikkoivat minua aika tavalla. Seurustelin kyllä pidempiäkin jaksoja mutta ei sen rakkauden kohtaaminen niin yksikertaista ole. Yksin olosta koitui kuitenkin paljon hyvää. Mietin paljon sitä mitä minä todella tahdon enkä vain luule tahtovani. Mikä on se elämän tarkoitus? Mitä voin jo tässä ja nyt itse tehdä? Laadin suunnitelman ja aloin toteuttaa sitä. Päätin että jos löytyy ihminen joka on menossa ”samaan suuntaan” hän on tervetullut, mutta jos ei löydy, elämäni on kuitenkin mielekäs ja onnellinen.

        Niin siinä kävi että rakkaus tuli silloin kun sitä itse vähiten odotin tai edes halusin. Nyt tämä tunne on edelleen vahva vaikka yhdessä oloa on melkein kymmenen vuotta. Totuus on että eivät kaikki kohtaa tällaista rakkautta, eikä edes kaipaa. Tämä on lahja, ylimääräinen ja ansaitsematon lahja. Tämäkin voi päättyä milloin tahansa, ellei muuten niin kuolemaan. Tiedän että osaan edelleen elää yksin enkä tarvitse toista elämäni sisällöksi.

        Enkä koe olevani hukassa vaan varsin elävä ja ”löyteillä” : )

        Onnea mummomuori onnestasi. Toivottavasti joskus vielä minäkin:)

      • Miina.aa
        mummomuori kirjoitti:

        pitkästä aikaa näin järkeviä kirjoituksia.

        Olen myös kokenut jo kaksi avioliittoa ja kolmas sattui kohdalleen.
        Olen myös opintojen kautta saanut monenlaista tietoa, joista toisinaan on apua.

        Tyhjyyden tunne on enemmän meidän kulttuuriin liittyvää kokemusta. Ehkä joillekin on uskoteltu että ”perhe” täyttää tuon tunteen naisilla. Edelleen meillä on näitä myyttejä siitä, minkälaisen naisen tulee olla. Tuota tyhjyyden tunnetta koetetaan täyttää tunteilla ja tuntemuksilla eli elämyksillä. Yksi niistä on tuo ihastuminen ja rakastumisen alkuvaihe. Todellisuudessa se on pelkää kemiaa, hormonit ja eri välittäjäaineet tekevät meille kepposia. Toisaalta meillä on ihannekuvia siitä mitä on rakastaminen siinä arjessa.

        Omalta kohdaltani voin sanoa että minulle ei riittänyt se ”tavallinen” vaan jo lapsesta asti olen halunnut tehdä jotain omaa ja merkittävää – oli se sitten harrastus tai työ. Olen utelias, haluan oppia ja saada ymmärrystä laajemminkin kuin kotiympyröissä. Haluan koetella rajojani ja kokea erilaisia asioita.
        Ensimmäisessä liitossa mies oli alkuun samaa mieltä, kunnes sitten paljasti että haluaakin sitä ”rivitalo – oma auto – urakehitys” maailmaa. Silloin mietin juuri noita, kuinka paljon pitää oppia sopeutumaan ja mitä siitä oikeasti seuraa? Vaikka meillä oli avoin liitto, huomasin että kuitenkin kaipasin kiinteämpää suhdetta, eli olin itse uskollinen.

        Kaikki haluni haihtui tuota miestä kohtaan ja avioliiton jatkuminen olisi tarkoittanut minulle selibaattia ja väkisin yhdyntöjä silloin tällöin. Kaipasin läheisyyttä ja kosketuksia niin että kipeää teki. Lopulta vaihtoehdoksi jäi että aloitan lääkityksen (koska masennuin aika pahasti) tai eroan. En siis pystynyt myymään itseäni ja sieluani edes ”lasten takia”.

        Toinen avioliitto kaatui miehen ongelmiin (mustasukkaisuus ja väkivaltaisuus). Ne rikkoivat minua aika tavalla. Seurustelin kyllä pidempiäkin jaksoja mutta ei sen rakkauden kohtaaminen niin yksikertaista ole. Yksin olosta koitui kuitenkin paljon hyvää. Mietin paljon sitä mitä minä todella tahdon enkä vain luule tahtovani. Mikä on se elämän tarkoitus? Mitä voin jo tässä ja nyt itse tehdä? Laadin suunnitelman ja aloin toteuttaa sitä. Päätin että jos löytyy ihminen joka on menossa ”samaan suuntaan” hän on tervetullut, mutta jos ei löydy, elämäni on kuitenkin mielekäs ja onnellinen.

        Niin siinä kävi että rakkaus tuli silloin kun sitä itse vähiten odotin tai edes halusin. Nyt tämä tunne on edelleen vahva vaikka yhdessä oloa on melkein kymmenen vuotta. Totuus on että eivät kaikki kohtaa tällaista rakkautta, eikä edes kaipaa. Tämä on lahja, ylimääräinen ja ansaitsematon lahja. Tämäkin voi päättyä milloin tahansa, ellei muuten niin kuolemaan. Tiedän että osaan edelleen elää yksin enkä tarvitse toista elämäni sisällöksi.

        Enkä koe olevani hukassa vaan varsin elävä ja ”löyteillä” : )

        Itse elän vastaavassa tilanteessa ja meillä on niin päin että minä haluaisin enemmän seksiä ja hellýyttä mutta ukola ei riitä pateja.

        Olen päättänyt että rauhassa mietin tilannetta ja vain yksi elämä.. en aio elää tässä tyhjyyden tunteessa loppuelämääni,en varmasti.

      • stanya286
        Sydän murtui kirjoitti:

        Juuri tuota meilläkin oli mieheni kanssa aikoinaan ja pystyin sanomaan olevani rakastunut, vaikka riitojakin oli. Seksi maistui juuri tuon takia, että "säpinää" oli välillämme ja ikävä oli toista, vaikka
        vain töissä oli... ;) Hymyiltiin ikkunan läpikin, kun katseet kohtasi toisen ollessa ulkona ja jos
        toinen aloitti lauseen, toinen pystyi sen lopettamaan, niin samanlaisiksi oltiin tultu..
        Tätä kesti yli 15 vuotta.
        Sitten ykskaks mies ihastui työkaveriinsa. Minulla meni kuukausia, ennenkuin edes älysin, missä mennään. En voinut uskoa todeksi, kun kaikki alkoi miehen valehteluista huolimatta muotoutua
        mustaksi aukoksi, joka imaisi minut mennessään. :(
        Valehtelua, selittelyä, salaisia tapaamisia, yhteisiä työmatkoja, saunailtoja...tätä teatteria ja minun pahaa oloa kesti pari vuotta. Sydänhän siinä itselläni särkyi.
        Yhdessä ollaan silti. Muutuin miestäni kohtaan kiveksi, mutta ei ollut voimia lähteäkkään.
        Minä olen vielä vastuussa sairaista vanhemmistanikin, joita hoidan.
        Elämä menee näinkin. Olen täyttänyt myös elämääni kaikenmaailman harrastuksilla ja ystävillä
        pikkuhiljaa, lapset ovat suuri voimavarani. Mies pysyttelee iltaisin kotona ja on katuvainen, suhteensa on kuollut aika päivää sitten, mutta ei kiinnosta minua enään. Aivan sama.
        Lähden tästä ehkä joku päivä, kun velvollisuudet helpottavat, mutta kiirettä ei ole.
        Uutta miestä en enää katsele, en luota miehiin.
        Luulin meilläkin olevan kaiken hyvin ja tiedän, mitä on rakkaus, mutta silti kaikki kaunis kahden ihmisen väliltä tuhottiin
        ja minkä takia? Kuka siitä lopputuloksesta hyötyi? Ei kukaan...
        Rakkaus mieheen on perseestä, en halua loukata itseäni enää tämän enempää.

        Huh hei, Voimia paljon, mut kait tiiät, et joudut myös vähän katsoo peiliin jos et lähde? Miehei varmaan pitäny sua itsestäänselvyyteni vaik kuin kauan ja nyt ku hällä uudet kuviot, annat sen jatkua ku ei mitään olisikaan.. Pyydän vaan, et mietit asian perin pohjin, nykyään ei tarvii sietää sietämättömyyksiä, vaiks uskon et monen vuoden jälkeen se on teillä jo enemmä tootumusta ku haluumista.. Jos oisit lisänny lastesi iät, ois vastaukseniki ollu monimutkasempi, mut elä silti anna asioiden kusta sormies läpi, jos näis suopraan saa enää sanoa! Voimia toivotan, ja sul on hyvät ystävät sekä hienot lapset, sitä et voi unohtaa! =)

      • Helppo elämä
        onni arjessa? kirjoitti:

        Teillä kaikilla on hyvää pohdintaa. Näkee, että olette miettineet ja itse kokeneet tämän asian.
        Onkohan vain niin, että avioliiton jatkuessa tietyn aikaa, tulee totaalinen tyhjyyden tunne lähes meille kaikille naisille? Sanotaanhan uuden suhteen rakastumis- eli hurmiovaiheen kestävän noin kolme vuotta. Sen jälkeen asioihin halutaan muutoksia. Osa rupeaa tekemään lapsia, osa opiskelemaan, osa panostaa enemmän työelämään jne.
        Mitä me naiset oikein odotamme, kun haluamme ... niin MITÄ? Millaista romantiikkaa, joka sytyttää ja jonka jälkeen miehen läheisyyskin taas maittaa?

        Viime aikoina vanhenevat naiset ovat ruvenneet eroamaan jopa vuosikymmeniä kestäneistä liitoista. Se toisaalta kertoo jotakin siitä, että naiset etsivät ja uskaltavat toisin kuin ennen. Mutta kertooko se myös siitä, että yhteisön peruspilari eli nainen ja äiti (tai isoäiti) on jotenkin hukassa?

        Itse olen kolmatta kertaa aviossa, ei lapsia, ja näyttää, että taas lähden tästäkin liitosta. Ei vain enää sytytä. Panee kyllä miettimään, mitä virvatulta tässä oikein ajetaan takaa.

        Avioliitto on sopimus siitä, että ollaan yhdessä ja toivotaan parasta. Liitosta VOI lähteä ja kannattaa lähteä, kun se käy mahdottomaksi. Kysymys ei ole naisen hukassa olosta, vaan ajasta, joka tekee mahdolliseksi lähtemisen. Yhteiskunta hyväksyy sen ja taloudellisesti se ei ole mahdotonta.

        Avioliitto on alunperin luotu turvaamaan yhteiskunnallinen yksikkö eli perhe, joka tuottaa lapsia ja tekee töitä yhdessä. Kun ajat olivat kovat, pariskunta tunsi koko ajan työskentelevänsä hteiseksi ja omaksi hyväkseen vaikkei enää olisi ollut niin suunnattoman rakastunutkaan.

        Miksi sitten jotkut parit rakastavat vielä vanhuksiksi asit, toiset eivät. Sitä me siskot emme voi tietää. Kyse on kuitenkin paljolti myös persoonallisuustyypeistä, toisille sitoutuminen, turvallisuus ja yhden ihmisen seura riittää vuosikymmeniksi, toisille ei. Tässä kohtaa on tyhmää pohtia sitä, että pitkä liitto olisi joku normi, johon automaattisesti pitää pyrkiä. Se on joidenkin juttu, toisten ei.

      • 14+12=?
        onni arjessa? kirjoitti:

        Teillä kaikilla on hyvää pohdintaa. Näkee, että olette miettineet ja itse kokeneet tämän asian.
        Onkohan vain niin, että avioliiton jatkuessa tietyn aikaa, tulee totaalinen tyhjyyden tunne lähes meille kaikille naisille? Sanotaanhan uuden suhteen rakastumis- eli hurmiovaiheen kestävän noin kolme vuotta. Sen jälkeen asioihin halutaan muutoksia. Osa rupeaa tekemään lapsia, osa opiskelemaan, osa panostaa enemmän työelämään jne.
        Mitä me naiset oikein odotamme, kun haluamme ... niin MITÄ? Millaista romantiikkaa, joka sytyttää ja jonka jälkeen miehen läheisyyskin taas maittaa?

        Viime aikoina vanhenevat naiset ovat ruvenneet eroamaan jopa vuosikymmeniä kestäneistä liitoista. Se toisaalta kertoo jotakin siitä, että naiset etsivät ja uskaltavat toisin kuin ennen. Mutta kertooko se myös siitä, että yhteisön peruspilari eli nainen ja äiti (tai isoäiti) on jotenkin hukassa?

        Itse olen kolmatta kertaa aviossa, ei lapsia, ja näyttää, että taas lähden tästäkin liitosta. Ei vain enää sytytä. Panee kyllä miettimään, mitä virvatulta tässä oikein ajetaan takaa.

        Joo olis kiva kyllä miestenkin tietää, että mitä helvettiä te naiset oikein haette. Kaikki muu on kyllä aina hyvin, mutta sydämmessä on se pieni aukko?

        Lähdetään ja täytetään se vähäksi aikaa jollain toisella... jaa ei tääkään oikein toimi, mennään taas.

        Ja mieshän se on tietysti se, joka sitä romantiikkaa ei hoida, mutta kyllä se jostain sellainenkin löytyy... Kun tietäisitte edes itse mitä etsitte, niin olis varmaan helpompaa, jotain tarttis aina löytää, että olis onnellinen...

      • lapin kulta
        14+12=? kirjoitti:

        Joo olis kiva kyllä miestenkin tietää, että mitä helvettiä te naiset oikein haette. Kaikki muu on kyllä aina hyvin, mutta sydämmessä on se pieni aukko?

        Lähdetään ja täytetään se vähäksi aikaa jollain toisella... jaa ei tääkään oikein toimi, mennään taas.

        Ja mieshän se on tietysti se, joka sitä romantiikkaa ei hoida, mutta kyllä se jostain sellainenkin löytyy... Kun tietäisitte edes itse mitä etsitte, niin olis varmaan helpompaa, jotain tarttis aina löytää, että olis onnellinen...

        Tässäpä hyvä kirjoitus,niimpä,mitä sitä haetaan ?! Kempä tietäis sen..
        Totuushan on se,että suhde, ku suhde muuttuu ajan kanssa vähemmän intohimoisemmaksi..mut sehän on ihan normaalia..jatkuu vaan siitä rakkaus suhteena eteekäsin. Kaikilla pareilla se arki tulee ja sen kanssa on vain elettävä. Hyvä vinkki on todella muistella,millaista se alku oli ja mihin rakastuitte toisissanne-suhteen eteen on tehtävä töitä jatkuvasti. Ei se aina ole mies,joka suhdetta ei hoida,minusta tuntuu,että suurin osa on naisia,jotka etsivät jatkuvaa säpinää. Jos sitä jatkuvaa intohimoa hakee,on se kumppani vaihettava n.2-3 vuoden välein ?! Jos moista jaksaa,niin mikäpä se siinä-omapa on asiansa itse kullakin...surullista kyllä,vaihtoon menee usein myös ihan hyviäkin yksilöitä.

      • tuomas-petteri@suomi
        14+12=? kirjoitti:

        Joo olis kiva kyllä miestenkin tietää, että mitä helvettiä te naiset oikein haette. Kaikki muu on kyllä aina hyvin, mutta sydämmessä on se pieni aukko?

        Lähdetään ja täytetään se vähäksi aikaa jollain toisella... jaa ei tääkään oikein toimi, mennään taas.

        Ja mieshän se on tietysti se, joka sitä romantiikkaa ei hoida, mutta kyllä se jostain sellainenkin löytyy... Kun tietäisitte edes itse mitä etsitte, niin olis varmaan helpompaa, jotain tarttis aina löytää, että olis onnellinen...

        Eiks aviorakkaus nykyään määritetä Hollywood tasolla? Ja Kauniit ja Rohkeat tasolla, jossa nainen ottaa ja jättää mitä tahtoo.
        Seitsemän vuoden avioliitto on jo ennätys.

        Kristlillinen vihkikaava neuvoo toisin: kunnes kuolema meidät erottaa. Hmm luterilaisella kirkolla on tarjota parisuhdeterapiaakin.

        Mitä ONNI on? Tutki runoja, jos ONNI on hakusessa.

      • Liehuva Liekinvarsi
        Tico-Taco kirjoitti:

        "Uutta miestä en enää katsele, en luota miehiin.
        Luulin meilläkin olevan kaiken hyvin ja tiedän, mitä on rakkaus, mutta silti kaikki kaunis kahden ihmisen väliltä tuhottiin
        ja minkä takia? Kuka siitä lopputuloksesta hyötyi? Ei kukaan...
        Rakkaus mieheen on perseestä, en halua loukata itseäni enää tämän enempää."

        Et luota miehiin, miksi yleistät miehesi virheen kaikkiin miehiin? Me kaikki ihmiset olemme heikkoja ja voimme langeta, niin miehet kuin naisetkin. Mutta meillä on myös mahdollisuus ja kyky antaa anteeksi, sinääkin voit tehdä sen ja varsinkin itsesi takia. Koeta nähdä miehessäsi ihminen joka on tehnyt virheen, toisissa olosuhteissa ehkä itsekin olisit voinut tehdä samanlaisen virheen. Anna anteeksi sitten kun pystyt ja mieti että miehesi on se sama mies jota aiemmin rakastit, ehkä se rakkaus välillänne voi vielä elpyä?

        Ihan vaan tiedoksi, ettei suuri rakkaus palaa enää koskaan petoksen jälkeen. Se on iäksi mennyt ja sitä on yhtä turha kutsua takaisin kuin kuollut ihmistä.

    • aika_kauanM

      En osaa sanoa mitä sinun pitäisi valita tai tehdä mutta jäin pohimaan omia ajatuksiani....
      Onni ei ole tila joka odottaa jossakin jonkun kanssa, se on tässä ja nyt. Myönteinen asenne vetää ihmisiä puoleensa, jolloin ulkoiset seikat eivät ole niin tärkeitä.

      Moni puhuu rakkaudesta ja rakastamisesta; mitähän sllä tarkoitetaan käytännössä. Rakkaus tuskin on oman hyvän olon hakemista (edes toisen kustannuksella), vaan yhteisten päämäärien ja toiveiden saavuttamista. Naiset ja miehet saattavat kokea rakkauden eri tavalla mutta on siinä paljon samojakin ajatuksia, keskustelkaa asioista.

      Perheen, arjen ja huolien sovittaminen on haastavaa rakkauden kyllästämään parisuhteeseen. Väsyneenä on oma napa tärkein ja silloin toisen tarpeiden huomioiminen ei onnistu. Ei kannata piiskata itseään kohtuuttomiin suorituksiin väsyneenä, ei kukaan sitä voi vaatia. Kun itse voi hyvin, niin löytyy jotain annettavaakin.

      Olette olleet jo kauan yhdessä ja historiaan mahtuu paljon hyviä ja huonoja muistoja, sellaista elämä on. Toimivan parisuhteen osalta ei vaadita kohtuuttomia asioita ja niiden löytämiseksi suosittelen AVOINTA JA REHELLISTÄ keskustelua omien toiveiden näkökulmasta, sekä siitä mitä on valmis tekemään niiden saavuttamiseksi. Ole itse aktiivinen keskusteluissa!

      Toinen ääripää on etsiä jalat alta pyyhkäisevää kumppania ja huomata rakastumisen olevan yhtä vaikeaa ihastumisen jälkeen.

      Olen harjoitellut 27 vuotta...tulevaisuudesta en tiedä.

    • Liina Anniina

      "Mies on sanonut että haluaisi seksiä, mutta ei tee asialle mitään koska tietää etten minä sitä halua."
      "Vaikka edelleen esim halailemme toisiamme niin kaipaan sitä toisen ihmisen kosketusta"
      "en tunne itseäni kuitenkaan yksinäiseksi kun on perhe "
      " saan elämässä paljon nytkin.."
      "on toinen ottamassa vastuuta"
      "...etten haluaisi seksiä, en vain halua seksiä mieheni kanssa"

      Intohimon kaipuu? Niinpä vain onkin. Seksin ja taas seksin korosteisessa kulttuurissamme on onni, orgasmi ja intohimo sama kuin rakkaus.
      Niinpä tässäkin alkup. paahtaa koko ajan rakkauden puutteesta, ei ole rakkautta, ei. Vaikka hullukin näkee näköelimillään, että perheen äitiä ja vaimoa rakastetaan, ymmärretään, annetaan aikaa, annetaan halauksia, ei pakoteta seksiin...

      Voi näköalattomuutta, jos ajattelee kaikkia niitä tyttösiä, jotka nykypäivänä elävät seksiorjina, rahattomina, perheettöminä, yksinäisinä, sairaina, epätoivoisina, vailla perusturvaa, sekopäisen, rahan sokaiseman seksivälittäjän mielivallan alla.
      Hakattuina, tietämättöminä oikeuksistaan, mutta tehden työtä intohimon, erotiikan ja seksin saralla...

      ja toisaalla jossain haikailee perheenäiti vipinää, kun ei kiinnosta oma mies enää. Takoo päähänsä päivittäin: en halua miestäni, en halua miestäni, vaikka muuten kiva ja kohtelias ja vastuuntuntoinen kaveri onkin. Ei kiinnosta, en halua miestäni. Takoo ajatusta aivoihinsa, ja aivothan uskovat.

      Mitähän tällaiselle perheenäidille sanoisi muuta kuin siittä vaan! Ota vuoteesi ja käy!
      Etsi kautta kiven ja kannon se ihana, romanttinen, komea, huomaavainen prinssi valkoisella ratsullaan. Jossain on HÄN. Se oikea, se KOHTALO.

      Jossain on romanttinen illallinen ja kynttilät, ruskeasilmäinen, tummahiuksinen, harteikas, poikamaisesti hymyilevä Mikael, joka suutelee niin ihanasti, että kengät pyörähtävät jaloissa.
      Taustalla loistaa täysi kuu, kuuluu musiikkia, ja Mikael sanoo: Tahdotko olla tänä yönä minun. Ja nainen vastaa: tahdon, tahdon, olen kaivannut sinua koko elämäni.

      Ja he elävät intohimoisen rakastuneina ja onnellisina elämänsä loppuun asti.

      ... ja nainen sekä exä sopivat yhteishuoltajuudesta. Lapsetkin ovat tavattoman onnellisia tapahtuneesta.

      • Prinssi ja sen nakki

        Kyllähän se niin on, että se arki tulee kuninkaallisillekkin häiden jälkeen,
        eikä "Hertta"-sarjakaan kerro koskaan näiden intohimoisten parien elämästä vuosien päästä.. ;)
        Ja juuri sen takia ei kerro, kun ei se ketään kiinnostaisi arki lasten, vaippojen, pyykinpesun, kauppakassien
        ja toimeentulon ympärillä pyörivien vähemmän romanttisten asioiden parissa.
        Kun pussailla pitäisi intohimoisesti ja ne hampaat jäi pesemättä tai vessaan pitäisi yökkäämättä päästä pissalle isännän juuri käydessä rykäisemässä sinne krapulapaskansa ja aamuseksi olisi niin ihanaa, mutta kun ei voi yökkäilemättä kääntyä toista kohti sen kamalan hajun levitessä toisen aukaistessa suunsa..puhumattakaan siitä, kuin se romantiikan tappaa se vienoinen pieru, mikä kumppanin peiton alta kuuluu, kun ajattelin juuri seksiä..
        Joo...Kyllä se meikäläisen romantiikanhalut vieraan kanssa haihduttaa todellakin viimeistään tuo, kun antaa ajatuksen juosta ja päästään mielikuvituksen niin pitkälle, että ollaan siellä kiihkeässä syleilyssä vieraan adoniksen kanssa läskeinemme ja pitäisi se muna sujauttaa sinne mekkoon, mutta kun pitäisi ensin laittaa sen kortsukin siihen tappiin....MITÄH!
        Oman isännän kans ei tartte kuitenkaan tuollaisia romantiikan tappajia käyttää, vaan paljaaltaan vaan! ;D
        Sitten onkin mukavaa mennä sinne kainaloon loppuyöksi ja antaa iltapusu, kun ne hampaat on tässä vaiheessa kuitenkin tullut rutiinisti pestyä.
        Kyllä se oikea onni löytyy sieltä oman miehen turvallisesta kainalosta, mitä tuota juoksemaan kaikenmaailman karvaperseitten perässä, jos ei kerran kyse ole muustakuin "hohhoijaa! Kyllästyttääää!!"-efektistä.
        Tuohon intohimon puutteeseen mulla olis kans yks neuvo: Vaatteet kaikki pois ja samanpeiton alle sen isännän kanssa, kyllä siinä alkaa intohimot syttyä, kun kuuma tulee! ;) Niskaan pussailut on sallittua!

      • Liina Anniina
        Prinssi ja sen nakki kirjoitti:

        Kyllähän se niin on, että se arki tulee kuninkaallisillekkin häiden jälkeen,
        eikä "Hertta"-sarjakaan kerro koskaan näiden intohimoisten parien elämästä vuosien päästä.. ;)
        Ja juuri sen takia ei kerro, kun ei se ketään kiinnostaisi arki lasten, vaippojen, pyykinpesun, kauppakassien
        ja toimeentulon ympärillä pyörivien vähemmän romanttisten asioiden parissa.
        Kun pussailla pitäisi intohimoisesti ja ne hampaat jäi pesemättä tai vessaan pitäisi yökkäämättä päästä pissalle isännän juuri käydessä rykäisemässä sinne krapulapaskansa ja aamuseksi olisi niin ihanaa, mutta kun ei voi yökkäilemättä kääntyä toista kohti sen kamalan hajun levitessä toisen aukaistessa suunsa..puhumattakaan siitä, kuin se romantiikan tappaa se vienoinen pieru, mikä kumppanin peiton alta kuuluu, kun ajattelin juuri seksiä..
        Joo...Kyllä se meikäläisen romantiikanhalut vieraan kanssa haihduttaa todellakin viimeistään tuo, kun antaa ajatuksen juosta ja päästään mielikuvituksen niin pitkälle, että ollaan siellä kiihkeässä syleilyssä vieraan adoniksen kanssa läskeinemme ja pitäisi se muna sujauttaa sinne mekkoon, mutta kun pitäisi ensin laittaa sen kortsukin siihen tappiin....MITÄH!
        Oman isännän kans ei tartte kuitenkaan tuollaisia romantiikan tappajia käyttää, vaan paljaaltaan vaan! ;D
        Sitten onkin mukavaa mennä sinne kainaloon loppuyöksi ja antaa iltapusu, kun ne hampaat on tässä vaiheessa kuitenkin tullut rutiinisti pestyä.
        Kyllä se oikea onni löytyy sieltä oman miehen turvallisesta kainalosta, mitä tuota juoksemaan kaikenmaailman karvaperseitten perässä, jos ei kerran kyse ole muustakuin "hohhoijaa! Kyllästyttääää!!"-efektistä.
        Tuohon intohimon puutteeseen mulla olis kans yks neuvo: Vaatteet kaikki pois ja samanpeiton alle sen isännän kanssa, kyllä siinä alkaa intohimot syttyä, kun kuuma tulee! ;) Niskaan pussailut on sallittua!

        Noin se menee.
        Sillä onhan tosiasia, että romanttisella Mikaelilla, joka on mielettömän ihana kynttiläillallisella, on myös kääntöpuolensa.
        Mikaelinkin alkkarit likaantuvat, partakarvoja löytyy lavuaarista, hammas voi lohjeta, eikä Mikaelin vessa aina haise niin hirveän hyvältä.

        Mikaelilla, vaikka hymyilee poikamaisesti, on pahat päivänsä. Kukaan ei jaksa olla romanttinen 24h x seitsemän päivää viikossa kesät ja talvet.

      • nakki napsahti
        Liina Anniina kirjoitti:

        Noin se menee.
        Sillä onhan tosiasia, että romanttisella Mikaelilla, joka on mielettömän ihana kynttiläillallisella, on myös kääntöpuolensa.
        Mikaelinkin alkkarit likaantuvat, partakarvoja löytyy lavuaarista, hammas voi lohjeta, eikä Mikaelin vessa aina haise niin hirveän hyvältä.

        Mikaelilla, vaikka hymyilee poikamaisesti, on pahat päivänsä. Kukaan ei jaksa olla romanttinen 24h x seitsemän päivää viikossa kesät ja talvet.

        Heh!
        ja olen edelleen ihan ja samaa mieltä!
        Arki tulee kuvioihin, menipä sitten kenen tahansa kanssa yksiin ja siitähän voi todellakin tarvittaessa lähteä sitä uutta onnea taas joksikin aikaa polkemaan, mutta kun on tehty siihen parit, kolmet mukelot, pitäisi osata ne jalat pitää
        kuitenkin maassa vähän tanakammin ja yrittää olla aikuinen.
        Haaveilemastahan ei kukaan ketään kiellä, mutta siinä se erotellaankin vastuulliset aikuiset ja prinsessauniltaan heräävät tylleröt!
        Miksi lasten tarvitsee menettää se turvallinen kasvuympäristö ja yleensä se
        turvallinen isä arjessa?
        Ja miksi? Kun äiskällä on tylsääääääää....!!!!
        Teille naiset, jotka elätte päiväunelmissanne, kokeilkaapa tätä hyväksi havaittua keinoa:
        Aloittakaa joku vaativa urheilulaji tai kuntoilusellainen. Rehkikää itsenne
        hikeen ja hankkikaa habaa ja oppikaa ottamaan siitä se hyvä mieli.
        Eiköhän ne tylsyydet lopu, kun käytte töissä, hoidatte miehen kanssa kotia ja lapsosia (jotka aikananne olette kerran luvannut hoitaa yhdessä),
        ja pidätte sen oman kroppanne siinä kunnossa, että isännällä himo silmissä
        syttyy, SE on sitä oikeaa elämää, eikä mitään satua.
        Ja jos vielä jää aikaa haaveilla vieraasta kullista, kannattaa aloittaa opiskelut
        ja sivistää itseänsä...eiköhän siinä elämä täyty viimeistään.

      • hyi hitto..
        Prinssi ja sen nakki kirjoitti:

        Kyllähän se niin on, että se arki tulee kuninkaallisillekkin häiden jälkeen,
        eikä "Hertta"-sarjakaan kerro koskaan näiden intohimoisten parien elämästä vuosien päästä.. ;)
        Ja juuri sen takia ei kerro, kun ei se ketään kiinnostaisi arki lasten, vaippojen, pyykinpesun, kauppakassien
        ja toimeentulon ympärillä pyörivien vähemmän romanttisten asioiden parissa.
        Kun pussailla pitäisi intohimoisesti ja ne hampaat jäi pesemättä tai vessaan pitäisi yökkäämättä päästä pissalle isännän juuri käydessä rykäisemässä sinne krapulapaskansa ja aamuseksi olisi niin ihanaa, mutta kun ei voi yökkäilemättä kääntyä toista kohti sen kamalan hajun levitessä toisen aukaistessa suunsa..puhumattakaan siitä, kuin se romantiikan tappaa se vienoinen pieru, mikä kumppanin peiton alta kuuluu, kun ajattelin juuri seksiä..
        Joo...Kyllä se meikäläisen romantiikanhalut vieraan kanssa haihduttaa todellakin viimeistään tuo, kun antaa ajatuksen juosta ja päästään mielikuvituksen niin pitkälle, että ollaan siellä kiihkeässä syleilyssä vieraan adoniksen kanssa läskeinemme ja pitäisi se muna sujauttaa sinne mekkoon, mutta kun pitäisi ensin laittaa sen kortsukin siihen tappiin....MITÄH!
        Oman isännän kans ei tartte kuitenkaan tuollaisia romantiikan tappajia käyttää, vaan paljaaltaan vaan! ;D
        Sitten onkin mukavaa mennä sinne kainaloon loppuyöksi ja antaa iltapusu, kun ne hampaat on tässä vaiheessa kuitenkin tullut rutiinisti pestyä.
        Kyllä se oikea onni löytyy sieltä oman miehen turvallisesta kainalosta, mitä tuota juoksemaan kaikenmaailman karvaperseitten perässä, jos ei kerran kyse ole muustakuin "hohhoijaa! Kyllästyttääää!!"-efektistä.
        Tuohon intohimon puutteeseen mulla olis kans yks neuvo: Vaatteet kaikki pois ja samanpeiton alle sen isännän kanssa, kyllä siinä alkaa intohimot syttyä, kun kuuma tulee! ;) Niskaan pussailut on sallittua!

        Naiset on ihan hulluja katotaan jotain salkkareita ja kaunareita ja haaveillaan jostain prinssistä.

      • Hyi V......!
        hyi hitto.. kirjoitti:

        Naiset on ihan hulluja katotaan jotain salkkareita ja kaunareita ja haaveillaan jostain prinssistä.

        Miehet on ihan hulluja katotaan jotain urheilua ja pelataan pleikkaria ja haaveillaan jostain limasesta pillusta.

      • äijä,
        hyi hitto.. kirjoitti:

        Naiset on ihan hulluja katotaan jotain salkkareita ja kaunareita ja haaveillaan jostain prinssistä.

        jep, sadut ja prinssit kuuluu lapsille, ei aikuisille akoille........

      • liukas............
        Hyi V......! kirjoitti:

        Miehet on ihan hulluja katotaan jotain urheilua ja pelataan pleikkaria ja haaveillaan jostain limasesta pillusta.

        parempi limainen kun kuiva.

      • Mitä selittelet...
        äijä, kirjoitti:

        jep, sadut ja prinssit kuuluu lapsille, ei aikuisille akoille........

        ..ukothan sitä höpöelämäänsä elää..
        Pullo on se ykkösmorsian, vaikka jokainen täyspäinen sen näkee, että
        lasiesine kusenvärisine litkuineenhan se oikeesti on! :O
        Ja ne ukkojen valehtelut sitten...oikeaa satuilua joo...
        Sitten vielä ovat antaneet niille runkkaus kourilleenkin nimet "Kyllikki ja Annikki"
        Halooo!!
        Ja sitä prinssiäkin varmaan panis "äijäkin" mielellään perseeseen haaveissaan.

      • Buahhahhahhahhah! ;)
        liukas............ kirjoitti:

        parempi limainen kun kuiva.

        Ei taida olla kokemusta kummastakaan..

      • Saa mitä tilaa
        nakki napsahti kirjoitti:

        Heh!
        ja olen edelleen ihan ja samaa mieltä!
        Arki tulee kuvioihin, menipä sitten kenen tahansa kanssa yksiin ja siitähän voi todellakin tarvittaessa lähteä sitä uutta onnea taas joksikin aikaa polkemaan, mutta kun on tehty siihen parit, kolmet mukelot, pitäisi osata ne jalat pitää
        kuitenkin maassa vähän tanakammin ja yrittää olla aikuinen.
        Haaveilemastahan ei kukaan ketään kiellä, mutta siinä se erotellaankin vastuulliset aikuiset ja prinsessauniltaan heräävät tylleröt!
        Miksi lasten tarvitsee menettää se turvallinen kasvuympäristö ja yleensä se
        turvallinen isä arjessa?
        Ja miksi? Kun äiskällä on tylsääääääää....!!!!
        Teille naiset, jotka elätte päiväunelmissanne, kokeilkaapa tätä hyväksi havaittua keinoa:
        Aloittakaa joku vaativa urheilulaji tai kuntoilusellainen. Rehkikää itsenne
        hikeen ja hankkikaa habaa ja oppikaa ottamaan siitä se hyvä mieli.
        Eiköhän ne tylsyydet lopu, kun käytte töissä, hoidatte miehen kanssa kotia ja lapsosia (jotka aikananne olette kerran luvannut hoitaa yhdessä),
        ja pidätte sen oman kroppanne siinä kunnossa, että isännällä himo silmissä
        syttyy, SE on sitä oikeaa elämää, eikä mitään satua.
        Ja jos vielä jää aikaa haaveilla vieraasta kullista, kannattaa aloittaa opiskelut
        ja sivistää itseänsä...eiköhän siinä elämä täyty viimeistään.

        No voi vittu sun kanssa. Olet varsinainen sovinisti jos kuka. Joo tylsyydet loppuu kun itse (nainen) tekee kahta työtä. Hoitaa kodin ja lapset. Timmissä kunnossa pysyy koska ei ehdi syödäkään kunnolla. Mutta mitä tekee mies??? Ei vittu mitään!!!! Käy töissä ja haaveilee lottovoitosta. Siinä KAIKKI. Kohta 3 vuotta pitänyt yllä rinnakkaissuhdetta ja jäänyt siitä kiinni laskujeni mukaan 6 kertaa. Viimeiksi eilen illalla. Tämä tyttö ottaa niskalenkin elämästään ja pistää äijän pihalle. Elän vain lapsilleni ja itselleni. Jos ei puoliso edes tuon vertaa kunnioita toista niin saa mun puolesta menne hevon v...n! Ensi viikolla laitan asunto asiat kuntoon ja sit maistraattiin. Pudotan pommin sen niskaan ilman mitään selittelyitä. Sillä hänen mielestään tässä ei ole koskaan ollut mitään selitettävää. Ei halua asiasta keskustella. Tämä tyttö lähtee omille teilleen!

      • tuttuja juttuja
        nakki napsahti kirjoitti:

        Heh!
        ja olen edelleen ihan ja samaa mieltä!
        Arki tulee kuvioihin, menipä sitten kenen tahansa kanssa yksiin ja siitähän voi todellakin tarvittaessa lähteä sitä uutta onnea taas joksikin aikaa polkemaan, mutta kun on tehty siihen parit, kolmet mukelot, pitäisi osata ne jalat pitää
        kuitenkin maassa vähän tanakammin ja yrittää olla aikuinen.
        Haaveilemastahan ei kukaan ketään kiellä, mutta siinä se erotellaankin vastuulliset aikuiset ja prinsessauniltaan heräävät tylleröt!
        Miksi lasten tarvitsee menettää se turvallinen kasvuympäristö ja yleensä se
        turvallinen isä arjessa?
        Ja miksi? Kun äiskällä on tylsääääääää....!!!!
        Teille naiset, jotka elätte päiväunelmissanne, kokeilkaapa tätä hyväksi havaittua keinoa:
        Aloittakaa joku vaativa urheilulaji tai kuntoilusellainen. Rehkikää itsenne
        hikeen ja hankkikaa habaa ja oppikaa ottamaan siitä se hyvä mieli.
        Eiköhän ne tylsyydet lopu, kun käytte töissä, hoidatte miehen kanssa kotia ja lapsosia (jotka aikananne olette kerran luvannut hoitaa yhdessä),
        ja pidätte sen oman kroppanne siinä kunnossa, että isännällä himo silmissä
        syttyy, SE on sitä oikeaa elämää, eikä mitään satua.
        Ja jos vielä jää aikaa haaveilla vieraasta kullista, kannattaa aloittaa opiskelut
        ja sivistää itseänsä...eiköhän siinä elämä täyty viimeistään.

        Itseensä tyytyväinen ihminen on tyytyväinen myös elämäänsä, olipa se sitten missä tahansa tilanteessa ja paikassa.

        Omat riennot on vain saatava mahtumaan arkeen ja jos mies ei ehdi hoitaa arkea, sen tekee nainen kaiken oman lisäksi. Urahenkilö menee, muttei ehdi viedä harrastuksiin tai urheileva ahdistuu arjen ympyröistä, kun ei saa mennä sitä vakiolenkkiään juuri silloin kuin haluaa.

        Aina on helppo sanoa ohjeita, mutta käytännössä tuossa tilanteessa arki tuppaa kaatumaan jommallekummalle hiukka enemmän.

        Yhteisen ajan järjestämiseen uskon ja siihen että halu täytyy lähteä molemmilta, muistellen hyviä hetkiä ja nauramalla muistoille. Ja sen tulisi olla säännöllistä ja kerran kuukaudessa vähintään.

        Itse olen kokenut miehen ahdistuksen arkeen ja kun 'kaikki on ihan vain tätä samaa arkea'. Vasinaisesti kuitenkin minä hoidin lähes kaiken arkisen, varsinkin ne ikävimmät velvollisuudet: lapsen harrastusreissut vaikka kiva oli välillä käydä katsomassa, laskut, veroasiat, yleisen siisteyden, lumenluonnit, auton renkaidenvaihdot ja mies satunnaisesti siivosi ja pyykkäsi. Jos joku olisi tullut sanomaan, että pistäpä paikat piukaksi miestä varten, olisin buukannut henkilön heti lastenhoitajaksi/taloudenhoitajaksi omien harrastusten ajaksi ja sanonut että sopii.

        Mies halusi lopulta erota, koska ei ollut onnellinen. Itse ahdistuin ja halusin lopulta muuttaa pois kerrostaloon, jätin miehelleni kaiken arkisen ja lapsi kulkee joka toinen vko molemmilla, että nyt on omaa aikaa. Meidän yhteistä aikaamme emme osanneet vaalia parin kuukauden ajalta ja olotila miehelläni kävi jo siinä ajassa tälläiseksi.

        Lapsi otti asian kaikkein rankimmin ja ei antanut isälle anteeksi, kosk aluuli meidän olevan onnellisia, minä järkytyin lähinnä sitä, että olin rakastunut ja mielestäni olisimme voineet mennä jonnekin keskustelemaan asioista ja yhtäkkiä kaikki hävisi kuin toinen olisi kuollut. Olimme toistemme parhaat kaverit ja kerroimme toisillemme kaikesta...
        Impulsiivinen kumppanini kun oli aina milloin mitenkin päin onneton eri asioihin ja aina niistä oli puhumalla selvitty. Mutta tämä tilanne sattui luultavasti tulemaan ryppäänä useita erilaisia sattumiksia. (ei ollut tyytyväinen työhönsä, asunto oli käymässä pieneksi, uutta ei löytynyt tilalle, raha-asiat...oma harrastuspiiri hieman muuttui jne. ei ollut tyytyväinen itseensä)

        Lopulta vielä selvisi, että mieheni oli ilmeisesti ihastunut, ja halusi suojella minut pettämiseltä haluamalla eron juuri tiettyyn aikaan.

        Muutaman kuukauden kuluttua päätöksestä erota, hän jo katui eroa ja olisi halunnut kaiken takaisin, mutta ymmärsi, ettei paluuta ole. Sanoi vain että hän on tehnyt elämänsä suurimman virheen halutessaan erota.

        Arki tuli monikerroin vastaan ja nyt sitä ei ollut kukaan jakamassa. Laskupino oli kaksinkertainen ja talon ylläpito ylivoimaista. Niinpä hän jo lupaili heti ensimmäisessä laastarisuhteessaan yhteen muuttamista ja aiheutti melkoisen sopan, kun jonkin ajan kuluttua kokeili jo toista väliin ja kolmas on jo taas katsottuna valmiiksi....

        Kaiken olisi voinut ehkä välttää menemällä jonnekin puhumaan asioista, mieheni olisi pitänyt itse mennä keskustelemaan ongelmatilanteestaan päänsä sisällä jne. Mutta hän ei halua.

        Nyt elän onnellisena ja helpottuneena. Onneksi minun ei tarvitse pakosti ketään tähän haluta. Ja täytän elämääni asioilla, joita en ennen ehtinyt kunnolla tehdä. Nautin omasta ajasta.
        Tiukkaa tekee taloudellisesti, mutta osaamme lapsen kanssa nauttia pienistäkin asioista.

        Mieheni kanssa olemme yhä ystäviä, ehkä kuitenkin hieman vähemmän kuin alkupuolella, koska naiskuviot ovat nyt aika hankalat. Lapsen kannalta kuitenkin on ollut tärkeintä, että molemmilla on samat periaatteet ja päätökset hänen suhteensa tehdään yhdessä kaikessa. Uudet ihmissuhteet on täytynyt vielä pitää matalalla profiililla, koska lapsi ei sulata uusia kumppaneita vielä.

        Lapsi tulee kaikessa etusijalle, sitten vasta omat haluamiset.

      • ...
        Saa mitä tilaa kirjoitti:

        No voi vittu sun kanssa. Olet varsinainen sovinisti jos kuka. Joo tylsyydet loppuu kun itse (nainen) tekee kahta työtä. Hoitaa kodin ja lapset. Timmissä kunnossa pysyy koska ei ehdi syödäkään kunnolla. Mutta mitä tekee mies??? Ei vittu mitään!!!! Käy töissä ja haaveilee lottovoitosta. Siinä KAIKKI. Kohta 3 vuotta pitänyt yllä rinnakkaissuhdetta ja jäänyt siitä kiinni laskujeni mukaan 6 kertaa. Viimeiksi eilen illalla. Tämä tyttö ottaa niskalenkin elämästään ja pistää äijän pihalle. Elän vain lapsilleni ja itselleni. Jos ei puoliso edes tuon vertaa kunnioita toista niin saa mun puolesta menne hevon v...n! Ensi viikolla laitan asunto asiat kuntoon ja sit maistraattiin. Pudotan pommin sen niskaan ilman mitään selittelyitä. Sillä hänen mielestään tässä ei ole koskaan ollut mitään selitettävää. Ei halua asiasta keskustella. Tämä tyttö lähtee omille teilleen!

        Go girl!

    • kannattaa kokeilla

      Oletko kokeillut rukousta?
      Myös rakkautta ja vetovoimaa voi pyytää, kannattaa kokeilla.

      • Liina Anniina

        Hm... rukous hyvä asia, jos vain ao. tietää, keneltä rukoilee apua. Voisitko tarkentaa?

      • Tunnen nöyryyttä.

        Tiedä tuosta rukoilemisestakaan niin hyötyä olleen, vaikka kädet tulee kyllä itselläkin olkapäitä myöten ristittyäkin lasten ollessa tuolla ulkomaailmassa vaarojen keskellä...
        Mutta hiljentymiseen ja omien ajatusten miettimisiin kyllä suosittelen jokaista joskus paneutumaan, paitsi ei silloin, kun pitäisi päästä nukkumaan.
        Kiitollinen pitäisi myös oppia olemaan kaikesta siitä, mitä jo on.
        Monesti pidetään kaikkea niin päivästäänselvyytenä, ettei osata sitä enää arvostaa kuin silloin, kun sen menettää..
        Itse olin pari vuotta sitten hukkua tyttäreni kanssa merellä ja kuin ihmeen kaupalla pelastuttiin..
        Aina kun katson tytärtäni, tunnen sellaista kiitollisuutta, ja nöyryyttä, mitä en ennen ole tuntenut. Asiat voivat muuttua hetkessä.
        Tämä maailma on aika vaarallinen paikka.
        Tuollaiset AP.n ongelmat tuntuvat niin turhilta ja tulee tunne, että ihmistä oikeastaan rangaistaan, kun elämästä tehdään noin helppoa, ettei tartte muuta miettiä, kuin että eroaisko vai ei, kun ei tunnu miltään...?
        Ihminen ei osaa enää arvostaa näköjään mitään....Voih!

    • rva yxin

      Pitkästä aikaa asiallinen viestiketju eli kiitos aloittajasta vastaajille. On ollut ilo lukea ja kertoa niiden rohkaisemana omat selviytymiskeinoni ns. kaveriliitosta.

      Ensinnäkin en kehtaa edes puhua ääneen, että minulle kaveriliitto sopii. Olemme olleet yhdessä reilut 20v. ja ilman lapsia. Rakastuimme tietenkin alussa intohimoisesti ja jokunen vuosi kului siinä huumassa, kunnes mieheni jäi kiinni "salarakkaastaan". Se muutti pikku hiljaa välejämme, mutta jostakin syystä en kokenut asiaa raskaasti ja pääsin sen yli.

      Meillä on yhteisiä harrastuksia ja lomamme ovat aina todella mukavia, enkä usko saavani mistään yhtä helppoa seuraa kuin hän. Arki sujuu molempien työkeskeisyyden merkeissä, johon merkit viittasivat jo suhteemme alussakin. En missään nimessä luopuisi omasta elämästäni parisuhteen vuoksi samoin kuin ei miehenikään.

      Niinpä olen ajatellut, että onni voi myös olla sitä miten pärjää keskenään. Mieheni on monessa käytännön asiassa fiksu ja osaava, minkä vuoksi taloutemme on kunnossa ja voimme nauttia mukavuuksistakin. Minä olen luovassa työssä ja tarvitsen paljon omaa rauhaa, joten olisin varmasti aivan kamala äiti ja vaimo huiskimassa väkeä pois jaloistani juuri parhaimman vauhtini ollessa päällä.

      Saatan vaikuttaa itsekkäältä, mutta toisaalta kun on toinen samanlainen vierellä, sen jollain lailla antaa itselleen ja toiselle anteeksi. Tarvitsen mieheni ankaraa kritiikkiä työssäni samoin kuin voin luottaa häneen täysin kaikessa, mikä koskee minulle tärkeitä asioita tai liikesalaisuuksia. Hän on suurena apuna yritykseni kehitystyössä eli ainakin työvuodet vielä pärjäämme.

      En ole koskaan unelmoinut herttaisista vanhuuden vuosista ja suuresti epäilen, että meistä ainakin tulee karkeita heittoja toisilleen heittäviä rahjuksia aina huonolla tuulella kun ei ole tekemistä tai joka paikka ränkkää. Jollain lailla olen ajatellut voisimmeko silloin sitten erota? En pelkää yksinäisyyttä, koska tavallaan elän yksin jo nytkin.

      • Rakkaus vahingoittaa

        Jotenkin ymmärrän sua..
        Minunkin "rakkauteni" jotenkin latistui, kun mies kärysi vieraista, mutta surin aikani ja ryhdistäydyin.
        Mieskään ei halunnut erota ja yhdessä siis ollaan.
        Huomasin "kärynkäynnin" jälkeen, että suhteemme alkoikin toimia paremmin, kun ei ollut tätä "rakkautta" enää sotkemassa ja vaatimassa aikaansa.
        Kaveripohjalta meilläkin pelaa suhde paremmin.
        Voin siis ihan sanoa sen ääneenkin, etten enää rakasta miestäni, enkä usko hänenkään rakastavan minua, ei koskaan sitä sano, eikä varmaan olisi tehnyt noin keljua temppua minulle, jos olisi rakastanut.
        Mutta näin on hyvä!
        Kumpikaan ei vaadi toiselta mitään, eíkä odota mitään.
        Kumpikin saa käydä ihan rauhassa omissa menoissaan, kunhan ilmoittaa, ettei ole mitään hätää, jos ei tule yöksi kotiin.
        Seksiä harrastamme ja siitä nautimme, nauttisin varmaan baarista isketyn satunnaisenkin kanssa, mutta ei ole tarvetta,kotonakin sitä saa.
        Tuo rakkaus on kyllä vihonviimeinen hirttoköysi!
        Se lannistaa ja vaatii ja oikkuilee ja satuttaa ja siinä pitää ottaa liikaa huomioon toisen tunteet koko ajan, että en kaipaa sitä nyt menetettyäni sen ollenkaan.
        Olen onnellinen, että en ottanut suutuksissani miehestä eroa, tulemme hyvin toimeen ja tuemme kuitenkin toisiamme, ilman rakkautta tosin.
        Tämä sopii meille!

      • Ei kiitos!
        Rakkaus vahingoittaa kirjoitti:

        Jotenkin ymmärrän sua..
        Minunkin "rakkauteni" jotenkin latistui, kun mies kärysi vieraista, mutta surin aikani ja ryhdistäydyin.
        Mieskään ei halunnut erota ja yhdessä siis ollaan.
        Huomasin "kärynkäynnin" jälkeen, että suhteemme alkoikin toimia paremmin, kun ei ollut tätä "rakkautta" enää sotkemassa ja vaatimassa aikaansa.
        Kaveripohjalta meilläkin pelaa suhde paremmin.
        Voin siis ihan sanoa sen ääneenkin, etten enää rakasta miestäni, enkä usko hänenkään rakastavan minua, ei koskaan sitä sano, eikä varmaan olisi tehnyt noin keljua temppua minulle, jos olisi rakastanut.
        Mutta näin on hyvä!
        Kumpikaan ei vaadi toiselta mitään, eíkä odota mitään.
        Kumpikin saa käydä ihan rauhassa omissa menoissaan, kunhan ilmoittaa, ettei ole mitään hätää, jos ei tule yöksi kotiin.
        Seksiä harrastamme ja siitä nautimme, nauttisin varmaan baarista isketyn satunnaisenkin kanssa, mutta ei ole tarvetta,kotonakin sitä saa.
        Tuo rakkaus on kyllä vihonviimeinen hirttoköysi!
        Se lannistaa ja vaatii ja oikkuilee ja satuttaa ja siinä pitää ottaa liikaa huomioon toisen tunteet koko ajan, että en kaipaa sitä nyt menetettyäni sen ollenkaan.
        Olen onnellinen, että en ottanut suutuksissani miehestä eroa, tulemme hyvin toimeen ja tuemme kuitenkin toisiamme, ilman rakkautta tosin.
        Tämä sopii meille!

        Tuo on niin totta!
        Rakkaus on ihana tunne ja varmaan parasta elämässä, mutta
        aivan kauhea hajotessaan!! :(
        Itsekkin pettyneenä rakkauteen, en halua sitä enää tuntea, ainakaan
        kahden aikuisen välistä rakkautta.
        Alussa se antaa ja on helppo ottaa vastaan ja nauttia siitä täysillä,
        mutta se tekee toisesta niin haavoittuvaisen, että voisi melkein ennemmin kuolla
        kuin tulla jätetyksi toisen todetessa, ettei rakasta enää ja tehdessä
        petturin temppuja toista satuttaakseen...
        Miehen kanssa on parempi olla kaverisuhteessa.
        Taitaa nämä aikuisena solmitut liitot enempi sellaisia ollakkin.

      • Saippuakuplanainen
        Ei kiitos! kirjoitti:

        Tuo on niin totta!
        Rakkaus on ihana tunne ja varmaan parasta elämässä, mutta
        aivan kauhea hajotessaan!! :(
        Itsekkin pettyneenä rakkauteen, en halua sitä enää tuntea, ainakaan
        kahden aikuisen välistä rakkautta.
        Alussa se antaa ja on helppo ottaa vastaan ja nauttia siitä täysillä,
        mutta se tekee toisesta niin haavoittuvaisen, että voisi melkein ennemmin kuolla
        kuin tulla jätetyksi toisen todetessa, ettei rakasta enää ja tehdessä
        petturin temppuja toista satuttaakseen...
        Miehen kanssa on parempi olla kaverisuhteessa.
        Taitaa nämä aikuisena solmitut liitot enempi sellaisia ollakkin.

        Minä katselen Kauniita ja Rohkeita sekä Salkkareita, olen erittäin huonossa avioliitossa vielä jonkin aikaa ja nuo sarjat helpottavat tätä kamalaa olotilaani. On ihanaa katsella aikuisten satuja kun oma elämä on ihan perseestä! Kamalinta katseltavaa telkusta on suomalaiset realistiset sarjat jossa ihmiset on rumia ja kiroaa ja ryyppää !

      • ihan vapaasti
        Saippuakuplanainen kirjoitti:

        Minä katselen Kauniita ja Rohkeita sekä Salkkareita, olen erittäin huonossa avioliitossa vielä jonkin aikaa ja nuo sarjat helpottavat tätä kamalaa olotilaani. On ihanaa katsella aikuisten satuja kun oma elämä on ihan perseestä! Kamalinta katseltavaa telkusta on suomalaiset realistiset sarjat jossa ihmiset on rumia ja kiroaa ja ryyppää !

        Oikeesti säälittävimpiä ovat sellaiset katkeroituneet tirkistelijät, joilla ei oikeesti oo kanttia yhtään mihinkään... esim. normaaliin keskusteluun. Mutta siitä taas vaan vetämään pää täyteen, kyllä se sitten jossain vaiheessa helpottaa. On näitä kännikaloja ennenkin nähty ja kyllähän ne sitten taas viettää sen seuraavan päivän viettää siellä vessanpöntön kanssa seurustellen vessan lattialla.

      • diifain
        Saippuakuplanainen kirjoitti:

        Minä katselen Kauniita ja Rohkeita sekä Salkkareita, olen erittäin huonossa avioliitossa vielä jonkin aikaa ja nuo sarjat helpottavat tätä kamalaa olotilaani. On ihanaa katsella aikuisten satuja kun oma elämä on ihan perseestä! Kamalinta katseltavaa telkusta on suomalaiset realistiset sarjat jossa ihmiset on rumia ja kiroaa ja ryyppää !

        Niin minäkin katson, enkä ole edes huonossa parisuhteessa vaan yksin. Haaveilen onnesta ja itken mukana käänteitä nenäliinan kanssa.

    • Onnen kukkuloilla

      Aion hankkia mieheni kanssa kolmannen lapsen tänään.
      Ihanaa, hän ei vielä tiedä sitä, mutta eipä ole ennenkään kieltäytynyt
      kunniasta. Todella ihanaa tulla vielä kerran raskaaksi, tuskin tulee mitään
      ongelmia. Ja mikäpäs siinä, koska mieheni tietää, että en koskaan jätä sitä
      miestä, joka on hankkinut lapsia kanssani.

      • vauvat sulosia

        Voi ei, täytyy vielä odottaa vähän. Nuorempi lapsi on vielä niin pikkunen vauva, ettei raaski tilalle hankkia uutta vähään aikaan. Sillä aikaa on mukava harjoitella ennen varsinaista maalia. Vähintään jalkapallojoukkue pitää saada kasaan.
        Kauneudesta puheen olleen (joku tossa taas lauantaihöyryissään valittaa jotain) niin katsopa vastasyntynyt vauva äidin mahasta. Yhtä aikaa niin ruma ja niin kaunis. Sääli kun toiset ei koskaan pääse pintaa syvemmälle.

      • nam nam!! Slurps!

        vai tietää se mies sen.. ;)))))))
        ja mistäkähän muka sen tietää...?
        eiköhän ne kaikki paksuna olevat aio sen miehen kanssa olla loppuiän, kunnes alkaa se sama kyrpä kyllästyttää muutaman vuoden jälkeen ja tekee mieli vierasta nannaa....
        Sulla se on koko ihanuus vasta edessä..

    • toinen epätoivoinen

      Tässä kaveriliitossa itsekin. Olen tunteikas ja tunteellinen ja toiselta en mitään huomionosoituksia saa. Arki pyörii työn ja lasten hoidon suhteen. Mies aina ollut töissä ja menossa. Olen odottanut kovasti kosintaa jota ei koskaan ole tullut 16 vuotta takana, nyt asunut yksin kolmisen kuukautta. Yksinäinen mutta kuitenkin niin rauhallinen ja levollinen olotila. Olen ihmeellisessä tilanteessa, miehiä pyörii ympärillä vaikka kuinka paljon ja lisää tuntuu tunkevan joka suunnasta. Seksistä en koskaan mitään ole irti saanut joten sitä en osaa kaivata ja siitä onkin kauan en edes muista millo sitä harrastettiin jotenkin vaan tökkii koko ajatus niin omasta kuin vieraastakin. Olen aina ollut uskollinen mutta tämä meidän liittomme on pohjautunut kaveriliitolle, en edes tiedä mitä parisuhde voisi olla. Olen kaiken aina yksin hoitanut, perheen menot järjestänyt jne. Tunteet ja asiat paperille kirjoittanut ja niihin haluaisin vastauksia mutta ei vaan vastauksia tule. Lasten takia tämä on kamala tilanne olen aina ollut 110%:sti perheen eteen tekevä kunnes heräsin että eihän minulla ole muuta kuin työ ja koti elämässä ja mitä yhteistä miehen kanssa, no lapset,asunto ja auto. Seksistä ei edes muistikuvaa. Jotenkin se kipinä vaan puuttuu, en tiedä miten sen saisi takaisin. Olemme niin eriluonteisia minä sosiaalinen ja avoin toinen hyvin sulkeutunut omat asiat salaava tyyppi. Miten voi luottaa enää kehenkään miespuoleiseen? On nuorempaa ja vanhempaa miestä kaverina ja tyrkyllä ollut en ketään heistä ole kolmanneksi osapuoleksi huolinut kun auttamaan tilanteen selvittelys. Satunnaiset seksisuhteet yhdenillan jutut eivät innosta. Eikä seksi ylipäänsäkään ole elämässäni etusijalla. Etsin vaan kavereita joiden kanssa pitää hauskaa ja olla vaan ilman mitään velvotteita. Inhottaa semmoset päällekäyvät tyypit joille ei mene perille että seksillä en kavereita ole hakemassa. Seksi ei kuulu minun elämääni ainakaan nyt. JOtenkin oli niin hajottavaa herätä ja käydä pohtimaan omaa tilannetta ja toiselta ei saa mitään vastakaikua asioihin että solmuja saataisiin auki. Haluaisimme ystävyyden ja kaveruuden säilyttää mutta sekin tuntuu niin vaikealle kun en saa vastauksia tunteisiini ja esille tuomiini asioihin, mitä minun pitäisi tehdä?

      Jotenkin en edes uskalla ajatella uudesta suhteesta mitään. Pitäisikö sit oikeasti ottaa niin paljon vanhempi ja kokeneempi joka osaa käsitellä naista,mikä ikäero sit puolisoiden välillä on hyvä, onko kokemuksia? että siitäkin sit pääsee eroon vai sit oman ikäinen jonka kanssa ajautuu samanlaiseen kaverisuhteeseen. Miten sen rakkuden saisi päähänsä taotttua että siitä voisi jotain irti saada?! Pää on niin täynnä pettymyksen tunteita joihin toinen ei ole osannut antaa tukea ja luottamusta! Miten tästä eteenpäin?

    • Ulos aurinkoon!

      Sulla on ne lapset siinä kuitenkin ja rakkautta saat sieltä päästä, eikö?
      Itsekkin olen kolme liittoa läpikäynyt ja hyvä niistä on ollut lopulta häippästä.
      Lapset ovat kuitenkin se elänsuola ja siellä on se rakkaus, mikä kestää!
      Luulen, että on hyvin harvinaista löytää mies, joka olisi samalla aaltopituudella naisten kanssa, ei ne osa loppujen lopuksi kuin flirttailla ja puhua höpöjä ja mököttää...
      Kuka sitä sellaista pentumaisuutta jaksaa enää parin vuoden kattelemisen jälkeen..? Kyllästyminen se tulee aina ja tarve päästä lasten kanssa omilleen.
      Hoitele sä mukeloitas hyvin ja rakkaudella.
      Jos mies tulee kuvioihin, se sitten tulee..ei valmiita vastauksia ole olemassakaan ja sillä iällä ei varmaan niin ole tekemistä näitten asioitten kanssa. Tunteethan ne on tärkeät, vai?
      Hoida lasten ohella omaa kuntoasikin...siitäkin saa paljon iloa.

      • kallis lasku

        Itse en olisi koskaan tehnyt mitään vastaavaa toisen lapsille.
        Erityisesti ja nimenomaan vielä lapsille, vaikka muutakin on vaikea ymmärtää.
        Enkä yrittäisi väkisin rikkoa toisten avioliittoa.
        Kävelin vain kiltisti pois ja etsin onnea muualta.
        En ymmärrä mitä tein ansaitakseni tämän. Vastaus on en mitään.
        Minä ja lapseni maksamme tästä hinnan koko loppuelämän.
        Toivottavasti olet tyytyväinen.

      • Marttyyri, nyyh!
        kallis lasku kirjoitti:

        Itse en olisi koskaan tehnyt mitään vastaavaa toisen lapsille.
        Erityisesti ja nimenomaan vielä lapsille, vaikka muutakin on vaikea ymmärtää.
        Enkä yrittäisi väkisin rikkoa toisten avioliittoa.
        Kävelin vain kiltisti pois ja etsin onnea muualta.
        En ymmärrä mitä tein ansaitakseni tämän. Vastaus on en mitään.
        Minä ja lapseni maksamme tästä hinnan koko loppuelämän.
        Toivottavasti olet tyytyväinen.

        Sinä maksat omalla marttyriydelläsi omat mokasi, lasten elämä ei mene pilalle kuin sinun mustamaalauksillasi.
        Raukkamaista vetää aina lapset mukaan omiin tarkoituksiin!

    • gm

      Suomalainen miehen aina syö ulkona kun ne lähtevät työmatkaan...!!
      Intia,kiina,thaimaa...kaikki he kokeilevat työ jälkeen...!!Hauskaa ja
      täynnä energia...!!!
      Vaimo aina tyhmä uskoa että mies on luotettava....

      • Tyhmä vaimo

        Tähän ketjuun ei tarvitse maksullisten naisten kommentoida.

    • Just Be Friends
    • oma elämä

      yksin olin minäkin, vaikka 30 vuotta aviossa. Töissä kävin ja kotityöt myös lapset hoidin melkein yksin, mies oli kyllä, mutta ei koskaan kotona.

      Alusta loppuun asti paljastui salasuhteita ja tämä viimeinen paljastus oli ulkomaalaiseen naiseen sitäkin oli kestänyt vuosia, kun paljastui.

      En kaipaa sitä aikaa enää, vaikka vieläkin ihmettelen, miksi hän petti koko avioliittomme ajan?
      Vaikka kotona oli kaikki hyvin, olimme läheisiä todella, en keksi muuta syytä kuin seksiaddiktio, sekin on riippuvuutta.
      En olis vaan enää jaksanut sellaista elämää ja erosin.En ketään kehoita eroamaan, kyllä se on vaikea prosessi, itsekkin menin ja tulin kunnes lähdin lopullisesti, tuli mieleen hyvin vahvasti, että elän vain kerran ja tätä en enää katsele.

    • vaikea päätös

      Kaveripohjalta voi liittoa jatkaa, jos on kunnioitusta toista kohtaan. Miksi pitäis vain miehen tehdä sinut onnelliseksi? Onhan sinullakin oma vastuusi asian suhteen. Kun rakkaus loppuu, niin se loppuu. Ei sitä saa millään poppakonstilla. Toisaalta voisitte yrittää panostaa suhteenne hoitoon, koska teillä kuitenkin keskusteluyhteys näyttäisi toimivan. Ja niinhän olette tehneetkin. Lapsille on paras ehjä koti. Tiedän monta asioparia, jotka elävät samanlaista liittoa kuin te. Ilman seksiä, mutta pitävät kuitenkin yhteistä elämää lasten kanssa niin tärkeänä, että elävät perheenä.
      Mikä sammutti kipinän teidän välillä? Menkää jollekin avioliittoleirille, sieltä voisi löytyä vastauksia teidän tilanteeseenne. Jossain vaiheessa teidän kummankin elämäänne kuitenkin astelee rakkaus vastaan.
      Jos miehesi tyytyy tähän tilanteeseen ihan mielellään, niin hänhän ikäänkuin haluaa asua äitinsä kanssa. Pyykit huolletaan, napit ommellaan jne. Mikäpä sen helpompaa elämää. Useille miehille se on ihan tyydyttävää elämää, kun saa huolenpidon.
      Oletko varma että sinun rakkaus on loppunut? Onko loppunut vain intohimo? Käy vieraissa kokeilemassa, vieläkö sytyttää, mutta elä kerro sitä miehellesi. Tämäkin voi jotain selvittää.
      Vaikea tilanne. Tehkää voitavanne ja jos mikään ei muutu, on ratkaisujen aika.

    • vieraissa heti

      Eli kaipaat seksiä,mikset sano suoraan ja painu vieraisiin.

    • rakastaa ei rakasta

      Tahdotko rakastaa?Sitä ei turhaan kysytä...rakkaus on tahtomisen asia.Olen alalla jossa hoidan vanhuksia. Jokaisen pitkän liiton salaisuus on tahtominen..näin ovat vanhemmat ja viisaammat neuvoneet. Oletko miettinyt miksi rakkaus katosi? ja onni se on itsestä kiinni, eka on opittava rakastamaan itseään ennenkuin pystyy rakastamaan toista. Voisiko olla masennustakin? Minusta ainoat hyväksyttävät syyt eroon ovat: jatkuva pettäminen, alistaminen,juominen ja väkivalta..muut ovat vaan tekosyitä..ei sitä joka päivä huvita seksi eikä huvita rakastaa, mutta kun asian eteen tekee töitä niin rakkauskin taas löytyy. Itse olen eronnut: ukko joi, hyppäs vieraissa, alisti jne jne. mutta lapset ne kärsi erosta tosi paljon, tosin enemmän kärsi yhessä olosta kun riitoja oli kokoajan ja pahaa mieltä, mutt ap:n tilanne onkin täysin erilainen. Kehottasin nyt ottamaan etäisyyttä eroasiaan ja miettimään et onko teidän elämä oikeasti niin huonoa. Tsemppiä ja viisautta päätöksiin.

    • kohtalotoveri

      Meillä sama juttu erosimme 98 heinäkuussa yritimme vielä uudestaan lasten takia ei asia muuttunut miksikään minä olisin valmis elämään yksin lasten kanssa mies haluaa asua samassa talouidessa vain sen vuoksi ettei tarvitse maksaa elatusmaksuja joten saman katon alla asutaan eri makuuhuoneissa nukutaan seksiä ja halauksia ei ole ollut 10vuoteen ajatuskin sellaisesta kammottaa kaipaan miestä jota halata ja jolta saisin läheisyyttä mutta ex mieheltä en sitä halua mies taas tekee niin sanottuja reissuhommia mikä on vain keksitty selostus lapsille noin 4 -6 kertaa vuodessa todellisuudessa hän tekee netin kautta treffejä yksinäisten naisten luokse lähtee perjantaina tulee torstaina takaisin hänelle se riittää joten tässä vain odottelen että hän kohtaisi rakkauden matkallaan ja häipyis tai et lapset tulis tarpeeksi vanhoiksi ettei hänen tarvitsisi maksaa elatus maksuja ehkäpä sitten minäkin saan elämän itselleni tämän kulissin jälkeen sitä odotellessa tsemppiä ja jaksamisia sinullekkin

      • Ihmeselittelyä

        Ei niitä elatusmaksuja ole pakko maksaa, jos sinä sanot ukollesi, että pärjäät ilmankin. Ei sellaista lakia olekaan, joka pakottaisi laatimaan elatussopimuksen.

        Joten: sinä voit aivan vapaasti lähteä. Saat vapautesi eikä miehesi joudu maksamaan siitä mitään.

      • pq
        Ihmeselittelyä kirjoitti:

        Ei niitä elatusmaksuja ole pakko maksaa, jos sinä sanot ukollesi, että pärjäät ilmankin. Ei sellaista lakia olekaan, joka pakottaisi laatimaan elatussopimuksen.

        Joten: sinä voit aivan vapaasti lähteä. Saat vapautesi eikä miehesi joudu maksamaan siitä mitään.

        Tai sosiaalivirasto hoitaa lasten elatusmaksut.

      • joutaa maksaakkin!
        pq kirjoitti:

        Tai sosiaalivirasto hoitaa lasten elatusmaksut.

        Eikä hoida, jos mies pystyy ne maksamaan...
        Ja jos sossu maksaa, perii ne mieheltä takaisin.

    • käenpesiä

      Hei!
      Onni on sinussa itsessäsi.
      Jokaisen on ymmärrettävä, että rakkautta voi hoitaa vain omassa sydämessään.
      Sinussa itsessäsihän se seksuaalinenkin onnenhuippu asuu.
      Rakkautta ei voi antaa, mutta sitä voi osoittaa.(niinkuin ei järkeäkään)
      Kannettu vesi ei kaivossa pysy.
      Parasta seksiä ei ole ilman rakkautta.
      Mutta rakkautta voi olla ilman seksiäkin.

    • kulkuri 60

      Hyvin on mennyt jo yli 10v. kaverisuhteessa exän kanssa.
      Fyysinen suhde on poissa, mutta henkinen läheisyys
      sitäkin vahvempi.

    • PERHEEN ÄITI

      SINULLA ON IHAN HYVIN ASIAT KUN LUKI KÄSIKIRJOITUKSESI.JOS JA KUN RAKASTUISIT TULISESTI JOHONKIN TOISEEN MIEHEEN NIIN ARKIPÄISTYIS SEKIN PARISUHDE.ON HYVÄ ETTÄ' AJATTELET LAPSIASI NOINKIN PALJON,LUULENPAS ETTÄ JOS EROAISITTE NIIN KATASROFFI SIITÄ SYNTYIS
      JA LAPSISTA PAHIMASSA TAPAUKSESSA TULIS JONKINLAISIA SÄRKYNEITÄ JA
      HAAVOTTUNEITA LAPSIA KOSKA LUOTTAMUS JA KAIKKI HYVÄ MITÄ HE SAAVAT TEILTÄ NIIN OLI RIKOTTU.
      PARISUHTEESSA ON MUUTAKIN KUIN SEXIÄ ... PALJON PALJON MUUTA JA PARENPAA VIELÄ... EI SEXI YKSISTÄÄN MIKÄÄN ONNELLISEN PARISUHTEEN MITTARI.EI SUINKAAN,VAAN ELÄMÄSSÄ ON TUHANSIA ASIOITA JA TAPAHTUMIA JOTKA TEKEVÄT MEIDÄN ELÄMÄMME MIELEKKÄÄKSI JA ELÄMISEN ARVOISEKSI.LOPUKSI ON MINUN USKOVAISENA PERHEEN -ÄITINÄ PAKKO SANOA ETTÄ ´´ ONNENI ON OLLA JUMALAA LÄHELLÄ ´´

    • niin kerta..

      Newsflash: rakkaus muuttuu arjeksi.

      Vaihda uusi mies, kymmenen vuoden päästä rakkaus on arkea. Vaihda taas uusi mies, arki tulee vastaan.

      Vaihtamalla ei parane.

      Säälin miestäsi kun on ottanut tuollaisen jääkaapin, joka ajattelee vain itseään.

      • lapin kulta

        Joo... niin justiin samaa mieltä !!! Näin se vaan on totuus !!!

    • hyvin on

      No kuule pomppaa aina silloin tällöin "aidan toiselle puolen " ja ole onnellinen
      kiltistä ja hyvästä miehestä. Näin se on helppoa ja nassikatkin tykkää kun perhe
      on koossa ja kaikki hyvin.

      • Helene vaimo

        Niin minäkin olen tehnyt ja kotona on hymyilevämpi ja onnellisempi äiti :)
        Joku viisas on sanonut, että perhe voi niin hyvin kuin äiti voi. Mieheni kanssa ei ole seksiä ollut kohta kuuteen vuoteen, halailuista ym puhumattakaan. Hän ilmoitti aikoinaan ettei seksi enää kanssani kiinnosta. Kaverisuhteessa eletään ja odotellaan, että lapset kasvaa. Monesti olen miettinyt, että onko hinta liian korkea - täällä todellakin eletään vain kerran mutta tällä hetkellä mennään näillä eväillä eteenpäin.

    • mä vaan

      Luettuani tätä ketjua pakko minunkin kysyä
      neuvoja täältä, missä asiallisesti voi keskustella.
      Missä kulkee se raja, lasten parhaalle?
      Lapset alakoululaisia ja isänsä juo säännöllisesti lähes joka viikonloppu. Itse äitinä aivan poikki. Käyn töissä enkä enää oikein jaksa paljonmitään muuta.
      Läheisyyyttä tai rakkautta en tunne häntä kohtaan enää ja kun hän on juonut, minua lähinnä etoo koko mies.
      Nukunkin silloin eri sängyssä.
      Eli onko lapsille hyväksi elää tälläisesä perheessä vai parempi saada kokea eron
      tuoma suru ja pettymys?

      • korkki kiinni

        eroa vaan...eihän tuollainen ole mielekästä. Alkon käyttäjät pilaavat lopuksi muidenkin elämän.

      • mä vaan
        korkki kiinni kirjoitti:

        eroa vaan...eihän tuollainen ole mielekästä. Alkon käyttäjät pilaavat lopuksi muidenkin elämän.

      • Sä vaan

        Koita saada miehesi hoitoon, toi viikonloppujuominen kun ei ole normaalia. Juttuun liittyy varmaan paljon muutakin. Sairastut itse jos joudut hoitamaan lapset ja talouden lopuksi saat hoitaa ukkoasikin. Toi juominen on voinnu olla siellä pohjalla jo pidempään,sitä on vaan pyritty rajoittamaan lastentakia. Yleensä se lähtee menee tollalailla kun hohto loppuu niin piilevänä oleva sairaus (alkoholismi) rupee nostaa päätään .Aluksi on noi viikonloppu vedot sit tulee pikkulauantai (keskiviikko) mukaan ,sen seuruksena grabbishuikat niitten johtaminen uuteen humalaan ja rokuleihin humatilanvuoksi. Sit tulee sairaslomat (tekokivut todellinen syy juominen). Työnantajalta varotukset, hoitoonohjaus ja pahimmassatapauksessa lobarit. Lapset sairastuvat puolisonjuomisen ja valehtelujen myötä. Holistin hima kun on sellanen että siintä ei saa kertoo mitään ,eletään valheessa. Lapset saattavat alkaa kertoa asioita niin kuin haluasivat niiden olevan mutta kun eivät ole. Holisti rupeaa syytelemään muita juomisetaan kun ei ymmärrä omaa tilaansa. Saat kuulla juominen johtuu sinusta kun olet niin hirvee noita ettei suo kestä selvinpäin katella ja jos sinussa ois ihmisyyttä näitä ongelmia ei olis. Holistin taika kun rupee vaikuttaa kaikki ympärilläolevat sairastuu jos eivät tajua lähtee vetää tai saa juovaaläheistään hoitoon. Olen kokenut noi jutut. Minulla oli holistihima faija veti ittensä hyvästä virasta ja sen jälkeen kaikista duuneista ulos ja hukku ,mutsi veti ittensä dorgaks joutu laitokseen . Rupesin elää epätodellisessamailmassa valheenvarkossa .Kuvittelee asioita niin kun olisin halunut niitten olevan. Sit tuli Diccon imppaukset, pilvenpoltot ja juomiset kuvioihin.Luulin että tää on sitä nuoruutta, totuus on kyllä toisenlainen. Luulin kanssa että kaikki muuttuu perheenperustamisen myötä .Uskoin kai siihen itsekkin. Aluksi meni kaikki hyvin . Sitte alko viikonlopputissuttelut ja syyttelyt ja kun ei ole lasta ym. No sitte poika synty ,piti jutut muuttuu. Muutu ne pahempaansuuntaan Olisi paljon kerrottavaa sotkuista ja valheista mut en viitsi tässä kertoo. Homma päätty 1983 hulluuteen.Päääsin hoitoon ja raitistuin, pojan olessa neljävuotias. Asioiden kuntoonsaattaminen mielenterveyden ei mielisairauden hoitamiseen on mennyt vuosia. Vaikka raittiutta on 27vuotta käyn edelleen ryhmissä koska en voi parantua olen toipunut. Kyse on kyvystä ajatella asioita oikein. Himassa asiat on kunnossa.Eletään emännänkanssa kimpassa poika on mailmalla .Elää omaa elämää on menestynyt ja raitis . Koita saada miehes hoitoon tai eroa kyse on sentään lastesielämästä ja mielenterveydestäsi. Voimia

      • samma häär

        Miehenä sanoisin että miehesi juo, kun ei saa pimppaa. Ja sinä et anna kun miehesi juo. Teillä on kierre...

      • mä vaan
        Sä vaan kirjoitti:

        Koita saada miehesi hoitoon, toi viikonloppujuominen kun ei ole normaalia. Juttuun liittyy varmaan paljon muutakin. Sairastut itse jos joudut hoitamaan lapset ja talouden lopuksi saat hoitaa ukkoasikin. Toi juominen on voinnu olla siellä pohjalla jo pidempään,sitä on vaan pyritty rajoittamaan lastentakia. Yleensä se lähtee menee tollalailla kun hohto loppuu niin piilevänä oleva sairaus (alkoholismi) rupee nostaa päätään .Aluksi on noi viikonloppu vedot sit tulee pikkulauantai (keskiviikko) mukaan ,sen seuruksena grabbishuikat niitten johtaminen uuteen humalaan ja rokuleihin humatilanvuoksi. Sit tulee sairaslomat (tekokivut todellinen syy juominen). Työnantajalta varotukset, hoitoonohjaus ja pahimmassatapauksessa lobarit. Lapset sairastuvat puolisonjuomisen ja valehtelujen myötä. Holistin hima kun on sellanen että siintä ei saa kertoo mitään ,eletään valheessa. Lapset saattavat alkaa kertoa asioita niin kuin haluasivat niiden olevan mutta kun eivät ole. Holisti rupeaa syytelemään muita juomisetaan kun ei ymmärrä omaa tilaansa. Saat kuulla juominen johtuu sinusta kun olet niin hirvee noita ettei suo kestä selvinpäin katella ja jos sinussa ois ihmisyyttä näitä ongelmia ei olis. Holistin taika kun rupee vaikuttaa kaikki ympärilläolevat sairastuu jos eivät tajua lähtee vetää tai saa juovaaläheistään hoitoon. Olen kokenut noi jutut. Minulla oli holistihima faija veti ittensä hyvästä virasta ja sen jälkeen kaikista duuneista ulos ja hukku ,mutsi veti ittensä dorgaks joutu laitokseen . Rupesin elää epätodellisessamailmassa valheenvarkossa .Kuvittelee asioita niin kun olisin halunut niitten olevan. Sit tuli Diccon imppaukset, pilvenpoltot ja juomiset kuvioihin.Luulin että tää on sitä nuoruutta, totuus on kyllä toisenlainen. Luulin kanssa että kaikki muuttuu perheenperustamisen myötä .Uskoin kai siihen itsekkin. Aluksi meni kaikki hyvin . Sitte alko viikonlopputissuttelut ja syyttelyt ja kun ei ole lasta ym. No sitte poika synty ,piti jutut muuttuu. Muutu ne pahempaansuuntaan Olisi paljon kerrottavaa sotkuista ja valheista mut en viitsi tässä kertoo. Homma päätty 1983 hulluuteen.Päääsin hoitoon ja raitistuin, pojan olessa neljävuotias. Asioiden kuntoonsaattaminen mielenterveyden ei mielisairauden hoitamiseen on mennyt vuosia. Vaikka raittiutta on 27vuotta käyn edelleen ryhmissä koska en voi parantua olen toipunut. Kyse on kyvystä ajatella asioita oikein. Himassa asiat on kunnossa.Eletään emännänkanssa kimpassa poika on mailmalla .Elää omaa elämää on menestynyt ja raitis . Koita saada miehes hoitoon tai eroa kyse on sentään lastesielämästä ja mielenterveydestäsi. Voimia

        Kiitos sulle avoimesta vastauksesta. Melkein kyyneleet nousee.
        Koskettava tarinasi ja onnittelut sulle sun noususta elävien kirjoihin.
        Mies ei anna mitään merkkejä hoitoon menosta. Olen pyytänyt, myös vaatinut monta kertaa.
        Totta, oma jaksamiseni ja huoli lasten tulevaisuudesta on huomattavaa ja vie loputkin energiani.
        Mihin kaikkeen miehen tie vielä viekään. Varsinkin jos joudun lähtemään. Se on vaan niin vaikeaa, voiko sellaisen sairaan jättää?
        Miehellä ei ole nyt töitäkään, just loppu hommat.
        Hän juo arkenakin nykysin ja hyvä jos kaksi kolme päivää menee joskus välissä ilman kaljaa tai viinaa.
        Itse en oikein jaksa enää mitään muuta kun pakolliset eli työn ja lasten harrastukset.
        On vaikea olla. Pitäisikö minun soittaa aika hänelle johonkin vai annanko olla ja mennä vaikka katuojaan??

      • Sä vaan
        mä vaan kirjoitti:

        Kiitos sulle avoimesta vastauksesta. Melkein kyyneleet nousee.
        Koskettava tarinasi ja onnittelut sulle sun noususta elävien kirjoihin.
        Mies ei anna mitään merkkejä hoitoon menosta. Olen pyytänyt, myös vaatinut monta kertaa.
        Totta, oma jaksamiseni ja huoli lasten tulevaisuudesta on huomattavaa ja vie loputkin energiani.
        Mihin kaikkeen miehen tie vielä viekään. Varsinkin jos joudun lähtemään. Se on vaan niin vaikeaa, voiko sellaisen sairaan jättää?
        Miehellä ei ole nyt töitäkään, just loppu hommat.
        Hän juo arkenakin nykysin ja hyvä jos kaksi kolme päivää menee joskus välissä ilman kaljaa tai viinaa.
        Itse en oikein jaksa enää mitään muuta kun pakolliset eli työn ja lasten harrastukset.
        On vaikea olla. Pitäisikö minun soittaa aika hänelle johonkin vai annanko olla ja mennä vaikka katuojaan??

        Soita .Auttava puhelin. Helsinginseutu 09-750200 ma-su 9-21 Jos olet Helsingissä tai lähellä voin yrittää auttaa ,kunhan sovitaan miten saan yhteyden sinuun ja mieheesi. Helsinki on täynnä ryhmiä, myös avo- ryhmiä joihin voit viedä miehesi ja mennä itse mukaan. Puhelimesta saat tiedon lähimmästä ryhmästä. Kannattais yrittää, vaikka suhde päättyiskin, voi miehellesi jäädä kipinä hoitoon hakeutumisesta. Esim Huommena on Alppikatu 25 pelastusarmeijan asuntola kokoushuone klo 18.30 avoryhmä. Lukeudun itse siihen ryhmään. Siellä on huommena vuosipäivät voit ottaa perheesi mukaan. Pelastusarmeijalla ei ole mitään tekemistä ryhmien toipumisohjelman kanssa , olaan tiloissa vuokralla. Me ei oteta kantaa mihinkään uskonnolliseen tai poliittiseen asiaan ,keskitytään raittiuteen ja sen hoitoon.

      • mä vaan
        Sä vaan kirjoitti:

        Soita .Auttava puhelin. Helsinginseutu 09-750200 ma-su 9-21 Jos olet Helsingissä tai lähellä voin yrittää auttaa ,kunhan sovitaan miten saan yhteyden sinuun ja mieheesi. Helsinki on täynnä ryhmiä, myös avo- ryhmiä joihin voit viedä miehesi ja mennä itse mukaan. Puhelimesta saat tiedon lähimmästä ryhmästä. Kannattais yrittää, vaikka suhde päättyiskin, voi miehellesi jäädä kipinä hoitoon hakeutumisesta. Esim Huommena on Alppikatu 25 pelastusarmeijan asuntola kokoushuone klo 18.30 avoryhmä. Lukeudun itse siihen ryhmään. Siellä on huommena vuosipäivät voit ottaa perheesi mukaan. Pelastusarmeijalla ei ole mitään tekemistä ryhmien toipumisohjelman kanssa , olaan tiloissa vuokralla. Me ei oteta kantaa mihinkään uskonnolliseen tai poliittiseen asiaan ,keskitytään raittiuteen ja sen hoitoon.

        Kiitos,kaunis ihminen:)

        Olen vaan täällä Tampereen seudulla. Harmittavan kaukana Hesasta.
        Täällä on varmaan myös paikkoja, en vain ole tutustunut kovin asiaan.
        Onko tuo auttava puhelin valtakunnallinen?

      • Sä vaan
        mä vaan kirjoitti:

        Kiitos,kaunis ihminen:)

        Olen vaan täällä Tampereen seudulla. Harmittavan kaukana Hesasta.
        Täällä on varmaan myös paikkoja, en vain ole tutustunut kovin asiaan.
        Onko tuo auttava puhelin valtakunnallinen?

        Tampereen auttava puhelin 03-2551400 su10-12 su-ma18-20 ti-pe 19-20 tai 040 8312903 joka päivä 8-22. Sillä alueella on ainakin 25 ryhmää. Apua löytyy jos miehesi sitä haluaa. Sitten on vielä Al-anon ryhmiä jotka on tarkoitettu alkoholistin läheisille. Sinun kannattaisi käydä sellasessa. Saat tiedot paikoista samoista puhelimista. Sun kannattaisi yrittää saada apua ukollesi heti kun hän herrää juomaputkenjälkeen krapuloissaan , jälleen kerran tärisevänä ja katuvaisena sekä rahaa anelevana hylkiönä ,joka lupaa lopettaa juomisen. Nää jutut ei paljo naurata, kyse on vakavasta sairaudesta,jonka lopputulos on vankila,mielisairaala tai ennenaikainen kuolema. Viimmeksimainitsemani tulee harvemmin ensinmäisenä. Holisti joutuu kokee helvetin ennen loppua. Voimia sinulle. Toivon että onnistut

      • mä vaan
        Sä vaan kirjoitti:

        Tampereen auttava puhelin 03-2551400 su10-12 su-ma18-20 ti-pe 19-20 tai 040 8312903 joka päivä 8-22. Sillä alueella on ainakin 25 ryhmää. Apua löytyy jos miehesi sitä haluaa. Sitten on vielä Al-anon ryhmiä jotka on tarkoitettu alkoholistin läheisille. Sinun kannattaisi käydä sellasessa. Saat tiedot paikoista samoista puhelimista. Sun kannattaisi yrittää saada apua ukollesi heti kun hän herrää juomaputkenjälkeen krapuloissaan , jälleen kerran tärisevänä ja katuvaisena sekä rahaa anelevana hylkiönä ,joka lupaa lopettaa juomisen. Nää jutut ei paljo naurata, kyse on vakavasta sairaudesta,jonka lopputulos on vankila,mielisairaala tai ennenaikainen kuolema. Viimmeksimainitsemani tulee harvemmin ensinmäisenä. Holisti joutuu kokee helvetin ennen loppua. Voimia sinulle. Toivon että onnistut

        Kiitos

      • Vastuuta
        samma häär kirjoitti:

        Miehenä sanoisin että miehesi juo, kun ei saa pimppaa. Ja sinä et anna kun miehesi juo. Teillä on kierre...

        ALkoholisti aina keksii syyn juoda, jos "saisi" sitten olisi joku muu syy. Kukin kantaa vastuun itsestään. Ja jos oikeasti olisi niin, että juo koska on huonossa suhteessa, sitten vastuunsa tunteva lähtee suhteesta.

    • K375

      Olen samalla kannalla noiden kanssa, jotka puolustavat avioliitossa pysymistä ja lasten kanssa yhteistä elämistä. Elämää voi piristää myös itse ja luoda sitä yhteistoimintaa ja henkeä. Kuinka paljon olet itse valmis antamaan avioliitolle ja onko sinulla tahtoa? Avioliittohan on tahdon kysymys myöskin ja rakkaus syntyy sitä kautta, mitä itsellä on sisällä.

      Erot aina rikkoo jotain sisimmässä ja mikään ei ole enää niin kuin ennen, vaikka jonkun mielestäsi prinssi uljaan löytäisitkin, mutta ei sen etsiminen varmasti herkkua ole, varsinkaan jos ei ole varma siitä mikä tekee onnelliseksi tai mitä se rakkaus sitten oikeastaan onkaan. Onko varmaa myös se, että se prinssi uljas haluaisi viettää sinun kanssasi 15 vuoden jälkeen, jos se päättää tehdä saman tempun, mitä sinä harkitset nyt.

      Moni on onnellinen siitä, että pystyy pitämään sen minkä aloittaa ja säilyttämään niitä kauniita asioita sydämessään se on rakkautta ja se on hienoa, että löytää toisesta ja itsestä puolia, mitä voisi rikastuttaa. Onnea on se, että rinnalla on toinen joka hyväksyy sinut sellaisena kuin olet siitä huolimatta, vaikka vanhenetkin. Jos kysyy vaikka keneltä niin monikaan ei välttämättä olisi halunnut jälkeenpäin, että kävisi niin ja joku varsinkin pitempi suhde loppuisi. Jotain sisällä särkyy kummallakin ja se on varma... sitä ei enää takaisin saa ja voin itsekin puhua kokemuksesta ja siitä, mitä on nähnyt.

      Päätös on tietenkin jokaisen oma ja se mitä elämältä haluaa. Pitää kuitenkin miettiä, onko se sitä mitä oikeasti tarvitsee ja mikä oikeasti tekee onnelliseksi. Totuus on kuitenkin nyt, että sinä et tee omaa perhettäsi, etkä miestäsi onnelliseksi.

      • sir25

        "Elämää voi piristää myös itse ja luoda sitä yhteistoimintaa ja henkeä. Kuinka paljon olet itse valmis antamaan avioliitolle ja onko sinulla tahtoa? Avioliittohan on tahdon kysymys myöskin ja rakkaus syntyy sitä kautta, mitä itsellä on sisällä."

        eli käännettynä;Rakastetaan toinen ja liitto kuntoon.Tajutonta naivismia ja sinisilmäsyyttä.
        Jos toinen on rentu paska joka pettää,hakkaa tai juo niin ei se siitä miksikään muutu vaikka toinen koittaisi olla mitenkä hyvä puoliso.
        Ei mitään liittoa voi pelastaa yksin kun ei aina kaksinkaan.
        Ja ei niitä tuntemuksia voi kasvattaa kuin yrttitarhaa;Se joko tulee luonnostaa tai sitten ei.Väkisin sitä ei saa aikaiseksi.

        "Erot aina rikkoo jotain sisimmässä ja mikään ei ole enää niin kuin ennen, vaikka jonkun mielestäsi prinssi uljaan löytäisitkin, mutta ei sen etsiminen varmasti herkkua ole, varsinkaan jos ei ole varma siitä mikä tekee onnelliseksi tai mitä se rakkaus sitten oikeastaan onkaan. "

        Tottakai ero rikoo aina jotain sisimässä ja on aina kova paikka molemmille.Mutta,onko parempi jäädä siihen huonosti voivaan liitton jossa kummallakaan ei sitten kuitenkaan ole hyvä olla.

        Sitten jos on vielä lapsia niin lapsetkin kärsivät siinä.Ei se ole mitään suojelemista jos jättää eron tekemättä koska lapsilla ei olisi samankaton alla isää/äitiä.
        Voin kertoa kokemuksesta että tekee tunne puolelle syviä haavoja jotka ovat pahempia kuin eron jälkeiset.
        Ero oli lähinnä helpotus(olin kylläkin 18v) jonka jälkeen alkoi pykimään isän alkoholisimia ja välinpitämyyttä.Ja teen jossain määrin vielä tänäkin päivänä vaikka on aikaa 7 vuotta.
        Suurin tekijä miksi ihmiset eivät uskalla erota on pelko siitä yksinäisyyden määrästä,kuinka tulee toimeen,joillakin että mitä muut ihmiset sanovat jne.
        Ja se mitä rakkaus on jokaiselle oma määritelmä.Minulle on se sielunkumpannuutta,toisen ihmisen tuntemista ja toisen sielun kauneuden näkemistä.

        "Onko varmaa myös se, että se prinssi uljas haluaisi viettää sinun kanssasi 15 vuoden jälkeen, jos se päättää tehdä saman tempun, mitä sinä harkitset nyt."

        Sitten mikään ei ole varmaa tässä maailmassa.Ei sekään että kun jäät huonoon liittoon että vanhenette yhdessä.Toinen voi joutua huomenna autokolariin ja kuolla siinä.Ja kas PUF,toinen on kadonnut elämästä.
        Tämäkin lause;"Onko varmaa myös se, että se prinssi uljas haluaisi viettää sinun kanssasi 15 vuoden jälkeen, jos se päättää tehdä saman tempun, mitä sinä harkitset nyt " kertoo ihmisen omasta pellosta jäädä yksin,mitä jos toiseen ei voikkaan luottaa.Sitä ei voikkaan kukaan tietää,mutta edelleen,olisiko sittenkin siitäkin huolimatta parempi elää yksin,kuin huonossa liittossa.

        Ylipäätän en voi kunnioittaa ihmisiä enkä liittoja jotka elävät valheessa ja kulisseissa.Jos on selkärankaa ihmisessä niinkuin pitääkin,niin ihmisen ei tarvitse elää valheessa kun voi elää totuudessakin.

      • Hohhooijjaa
        sir25 kirjoitti:

        "Elämää voi piristää myös itse ja luoda sitä yhteistoimintaa ja henkeä. Kuinka paljon olet itse valmis antamaan avioliitolle ja onko sinulla tahtoa? Avioliittohan on tahdon kysymys myöskin ja rakkaus syntyy sitä kautta, mitä itsellä on sisällä."

        eli käännettynä;Rakastetaan toinen ja liitto kuntoon.Tajutonta naivismia ja sinisilmäsyyttä.
        Jos toinen on rentu paska joka pettää,hakkaa tai juo niin ei se siitä miksikään muutu vaikka toinen koittaisi olla mitenkä hyvä puoliso.
        Ei mitään liittoa voi pelastaa yksin kun ei aina kaksinkaan.
        Ja ei niitä tuntemuksia voi kasvattaa kuin yrttitarhaa;Se joko tulee luonnostaa tai sitten ei.Väkisin sitä ei saa aikaiseksi.

        "Erot aina rikkoo jotain sisimmässä ja mikään ei ole enää niin kuin ennen, vaikka jonkun mielestäsi prinssi uljaan löytäisitkin, mutta ei sen etsiminen varmasti herkkua ole, varsinkaan jos ei ole varma siitä mikä tekee onnelliseksi tai mitä se rakkaus sitten oikeastaan onkaan. "

        Tottakai ero rikoo aina jotain sisimässä ja on aina kova paikka molemmille.Mutta,onko parempi jäädä siihen huonosti voivaan liitton jossa kummallakaan ei sitten kuitenkaan ole hyvä olla.

        Sitten jos on vielä lapsia niin lapsetkin kärsivät siinä.Ei se ole mitään suojelemista jos jättää eron tekemättä koska lapsilla ei olisi samankaton alla isää/äitiä.
        Voin kertoa kokemuksesta että tekee tunne puolelle syviä haavoja jotka ovat pahempia kuin eron jälkeiset.
        Ero oli lähinnä helpotus(olin kylläkin 18v) jonka jälkeen alkoi pykimään isän alkoholisimia ja välinpitämyyttä.Ja teen jossain määrin vielä tänäkin päivänä vaikka on aikaa 7 vuotta.
        Suurin tekijä miksi ihmiset eivät uskalla erota on pelko siitä yksinäisyyden määrästä,kuinka tulee toimeen,joillakin että mitä muut ihmiset sanovat jne.
        Ja se mitä rakkaus on jokaiselle oma määritelmä.Minulle on se sielunkumpannuutta,toisen ihmisen tuntemista ja toisen sielun kauneuden näkemistä.

        "Onko varmaa myös se, että se prinssi uljas haluaisi viettää sinun kanssasi 15 vuoden jälkeen, jos se päättää tehdä saman tempun, mitä sinä harkitset nyt."

        Sitten mikään ei ole varmaa tässä maailmassa.Ei sekään että kun jäät huonoon liittoon että vanhenette yhdessä.Toinen voi joutua huomenna autokolariin ja kuolla siinä.Ja kas PUF,toinen on kadonnut elämästä.
        Tämäkin lause;"Onko varmaa myös se, että se prinssi uljas haluaisi viettää sinun kanssasi 15 vuoden jälkeen, jos se päättää tehdä saman tempun, mitä sinä harkitset nyt " kertoo ihmisen omasta pellosta jäädä yksin,mitä jos toiseen ei voikkaan luottaa.Sitä ei voikkaan kukaan tietää,mutta edelleen,olisiko sittenkin siitäkin huolimatta parempi elää yksin,kuin huonossa liittossa.

        Ylipäätän en voi kunnioittaa ihmisiä enkä liittoja jotka elävät valheessa ja kulisseissa.Jos on selkärankaa ihmisessä niinkuin pitääkin,niin ihmisen ei tarvitse elää valheessa kun voi elää totuudessakin.

        Ei yksinäisyydenpelko ole valetta! Se on totisinta totta ja se että jotkut valitsevat elämän, joka on taloudellisesti turvatumpi ja jossa ei ole täysin yksin esim. vastaamassa lapsista ei ole pelkuruutta. Sinä et sitä kunnioita, mutta tuskinpa ihmiset ulkopuolisten kunnioitusta tarvitsevatkaan.

        Mutta hienoa, että sinä olet totuudellinen ja rohkea. Läpyt sille!

    • ....................

      Omat vanhempani olivat aika puhtaasti kaveripohjalla nuoruudestasi saakka. Kyllä ne meille lapsille sanoi 'tietenkin rakastan', halasivat joskus, mutta muuten olivat selvästi vain kavereita. Isäni oli edustustyössä eli maanantaiaamusta perjantai-iltaan poissa. Äitini siis kasvatti meidän pääasiassa, siivosi torstain ja perjantain oikein urakalla, että isäni kiva tulla kotiin ja palvelu kotona isälleni kuin hotellissa: pyykkäsi, laittoi ruokaa ja kantoi sen telkkarin eteen isälleni, jos isä keksi haluta vettä, niin äiti juoksi jo. Viikolla äidin kanssa shoppailtiin paljon, äiti teetti kenkänsä ja suuren osan vaatteistaan, rahojen loputtua soitti isälleni tyylillä 'kivaa on ollut, mut nyt rahat loppui, joten kai meidän täytyy alkaa lähteä kotiin', ja sitten kuulin isän huudahtavan puhelimen läpi 'EIKAI, äkkiähän mä tästä tohon pankkiin pikaisen' ja taas jatkettiin ostelua. Viikonloppuna äiti sitten esitteli kaikkea uutta kivaa (ja niiiin turhaa) ja isä kehui parhaansa mukaan. Jos äiti keksi vihjasta 'uus pyykkiteline oisi kiva pihassa' niin isä remppas vaikka koko päivän, että sai sen pyykkitelineen sinne. Muutenkin viikonloppuisin pisti suuren pihan kuntoon, korjaili mitä piti ja rakenteli meille lapsille pihaan ison leikkipuiston, tallia hevosille ja lampaille lampolaa ja koirille isoa aitausta ja koppia.. Hyvin siis toimi tuo kaveruutensa, päivittäin vaihtoivat puhelimessa kuulumiset, enimmäkseen äiti kertoi mitä lapset on tehneet. Kun sitten olin 16, muuttivat erilleen ja äidin selitys tähän 'nyt te ootte tarpeeksi isoja, ymmärrätte kuitenkin jo tilanteen'. Eikä se koskaan pahalta tuntunut. Edelleen ovat vanhempani parhaat ystävykset. Nyt, kun isä on eläkkeellä ja asutaan samassa kaupungissa, niin porukat näkee toisiaan päivittäin, äidillä on jopa isän asunnon avain ja saa mennä sinne koska tykkää. Äidillä on uusi poikaystävä, mutta tälle selittää ystävyytensä isäni kanssa että 'se mies on mun lasten isä ja tärkeempi kuin kukaan, jos et siedä meidän ystävyyttä, niin se on sun ongelma'.. Ja mies sietää. Halailut on kadonneet, mutta edelleen ihan samanlailla kuin lapsuudessani kehuu isäni äitiäni ja äitini nauraa isän vitseille katketasseen. Äiti ko kyläilee isällä, niin isä huolehtii onko syöty ja juotu hyvin, tarvitseeko äiti rahaa ..ja päinvastoin. Kaikki asiansa jakavat, mutta sanovat suoraan, että toinen on vain kaveri, että ehkä joskus vielä löytävät ne oikeat elämänkumppanit rakkauden saralla - tai sitten eivät. Ainakin heillä on aina toisensa tukena ellei muuta.

      Näin käy joskus eikä se oo koskaan tuntunut pahalta vaikka sen on aina tajunnut. Itse olen totaalisen umpirakastunut lasteni isään, mieheeni, jonka kanssa elelen yhdessä. Itse en haluaisi suhdetta ilman rakkautta, mutta tiedän sen toimivan ja olen varma, että jos rakkaus mieheni kanssa joskus kuihtuisikin, voisimme silti olla aina ystäviä - yhdessä tai erikseen elellen.

      • Ihmettelen...

        Kaunis kertomus!
        Tällaiseksi se rakkaus muuttuu ajan myötä.
        Tää pitäis vaan ymmärtää kaikilla ja hyväksyä se.
        Ja pysyä yhdessä!
        Pois turhat erot!

    • 50 ja rapiat

      Kyllä täällä on nyt suuri määrä viisautta liikkeellä.

      Nämä kannatta lukea ajatuksella, sillä et ole yksin tässä sopassa rouvaseni.

      Olen elellyt yksin yli 10 vuotta ja joka päivä yksinolo on vaikeampaa, vaikka yksin nyt osaankin olla ja siitä jopa nauttia. Mutta se naisen läheisyys, lempeys, tuoksu ja naisellinen olemus lähellä aika-ajoin, ja nyt en puhu pelkästään seksistä.

      Toki muutama suhdeyritys on ollut. Menin aikoinani naimisiin löyhin perustein ja sitten alkoi lapsia tulemaan ja arvelin sen kyllä siitä suttaantuvan, vaan ei, piti mennä peilin ääreen ja lähteä yksin kasvamaan. Olen ollut kriittinen tästä kaikesta itselleni ja yrittänyt oppia tapahtuneesta.

      Selvää on, että jonkun kivan kohtaaminen ei ole itsestään selvää, mutta kompromissien teko sen sijaan on selvää. Täydellistä tarjousta on hyvä odottaa. Saa varmaan odottaa pitkään. Minäkään en ole täydellinen.

      Nämä neuvot ja itse valittu terapia ovat varmaan yrittämisen arvoisia, jos vaikka myöhemmin päätyisitte eri teille. Yleensä itsetuntemus kuitenkin kasvaa ja seuraavaksi on parempi mahdollisuus saavuttaa jotain pysyvää.

      Ja se onni löytyy yleensä itsestä. Vastuutonta ulkoistaa sitä toiselle.

      Puhukaa, löytäkää ja nauttikaa hyvästä elämästä.

    • Sama juttu

      Naimisissa kohta 14v lapset alkaa oleen isoja, ei seksiä enää vuosiin mutta rakkaus on suuri toisiamme kohtaan .
      Emme varmaan koskaan eroa vaikka seksiä ei enää eikä kipinääkään siihen ole.
      Seksi ja rakkaus oikeesti voivat olla aivan eri asia.Oiskohan niin että lihan -himo on ihan jees rakkaus on korkeampaa muotoa eikä siihen aina tarvita seksiä.
      Itse ainakin niin olen pähkäilly ja hommathan voi aina hoitaa ulkopuolella jos on molemmin puolinen sopimus siihen ei ole kellään nokankoputtamista.
      Tsemppiä

      Ota aikalisä mieti ei hätiköityjä päätöksiä

      • Hyvinkäytettyhyväksi

        JOo o On siis hyväksyttävää,että toiset joutuu sijaiskärsijöiksi , kun antavat seksiä teille, jotta teidän suhde vaan pysyy kasassa. Oletkos miettinyt sitä koskaan mitä se kolmas osapuoli joutuu kokemaan, kun ehkä rakastuu ja särkee sydämensä ???????

      • erotkaaonnettomat
        Hyvinkäytettyhyväksi kirjoitti:

        JOo o On siis hyväksyttävää,että toiset joutuu sijaiskärsijöiksi , kun antavat seksiä teille, jotta teidän suhde vaan pysyy kasassa. Oletkos miettinyt sitä koskaan mitä se kolmas osapuoli joutuu kokemaan, kun ehkä rakastuu ja särkee sydämensä ???????

        Sanos muuta. Mikään ei ole niin ällöttävää kuin se, kun varatut ihmiset hakevat yksinäisen seuraa seksin takia. Tunnen erään tällaisen miehen, jonka avioliitto on ollut kuralla jo viimeiset 20 vuotta. Jatkuvasti panoseuran haku päällä nettitreffeillä. Todella kummallista, että parisuhde nähdään säilyttämisen arvoisena, mutta siinä sivussa voi aivan huoletta särkeä monen sivullisen elämän. Todella itsekästä, suorastaan törkeää. Olisipa mahdollista langettaa jokin rangaistus tästä. Nostaisin heti syytteen.

      • Ei nimimerkkiä
        erotkaaonnettomat kirjoitti:

        Sanos muuta. Mikään ei ole niin ällöttävää kuin se, kun varatut ihmiset hakevat yksinäisen seuraa seksin takia. Tunnen erään tällaisen miehen, jonka avioliitto on ollut kuralla jo viimeiset 20 vuotta. Jatkuvasti panoseuran haku päällä nettitreffeillä. Todella kummallista, että parisuhde nähdään säilyttämisen arvoisena, mutta siinä sivussa voi aivan huoletta särkeä monen sivullisen elämän. Todella itsekästä, suorastaan törkeää. Olisipa mahdollista langettaa jokin rangaistus tästä. Nostaisin heti syytteen.

        Kenen elämä tässä särjetään? Ja miten asiaa parantaa avioero? Avioerohan särkee avioliiton vähintään yhtä varmasti kuin pettäminen.

        Ohjeesi on vähän niin kuin: särje maljakko, jottei tarvitse pelätä sen menevän rikki.

    • pitkäparisuhde

      Se nyt on täysin luonnollista, että arki astuu jokaiseen suhteeseen ennemmin tai myöhemmin, mutta ei se elämä puolisoa vaihtamalla parane! Omaan puolisoonsa voi myös rakastua uudelleen, vaikka ensin ajatus tuntuisikin mahdottomalta. Jos suhde on hyvä ja turvallinen (ei esim. väkivaltaa) ja molemminpuolista kunnioitusta löytyy niin silloin on kaikki mahdollisuudet löytää uusi kipinä. Parisuhde vaatii aina töitä. Jos kerran teillä on hyvä olla yhdessä ja perheenä niin tehkää sen eteen töitä. Myöhemmin kaduttaa jos nyt eroatte vain siksi että tunteet ovat laimenneet. Ottakaa aikaa toinen toisellenne ja opetelkaa tuntemaan toisenne niin kuin suhteen alussa. Pitkässä parisuhteessa sitä unohtaa itsestä ja toisesta ne ihanat asiat ja jumittuu arkeen. Onnea suhteeseenne!

      • Dr.Love

        Niiin,se on eriasia jos suhteella on meneillään "monttuvaihe" kuin että avioliitto on kariutumassa monelta suunnalta.
        "monttuvaiheessa" voi auttaa toisen huomioinen ja romanttiset eleet mutta sitten kun ollaan junnattu vuosia samassa olotilassa niin ei se siitä miksikään muutu.
        Ei sitä rakkautta saa väkisin aikaisin.

        Ja on maailman typerintä sanoa että "ei se vaihtamalla parane".Totta hemmetissä paranee jos natsaa enemmän oman tyyppinen ihminen kohdalle.
        Mielestäni kyseistä lausetta käyttää ainoastaan eroa pelkäävät ihmiset;On paljon mukavampi mennä ravihevosen tavoin laput silmillä ja uskotella itselleen että "ei se vaihtamalla parane",sitten jatketaan hammasta purren suhdetta vaikka riistäis viimiset sisuskalut sisältä.

      • vdlh
        Dr.Love kirjoitti:

        Niiin,se on eriasia jos suhteella on meneillään "monttuvaihe" kuin että avioliitto on kariutumassa monelta suunnalta.
        "monttuvaiheessa" voi auttaa toisen huomioinen ja romanttiset eleet mutta sitten kun ollaan junnattu vuosia samassa olotilassa niin ei se siitä miksikään muutu.
        Ei sitä rakkautta saa väkisin aikaisin.

        Ja on maailman typerintä sanoa että "ei se vaihtamalla parane".Totta hemmetissä paranee jos natsaa enemmän oman tyyppinen ihminen kohdalle.
        Mielestäni kyseistä lausetta käyttää ainoastaan eroa pelkäävät ihmiset;On paljon mukavampi mennä ravihevosen tavoin laput silmillä ja uskotella itselleen että "ei se vaihtamalla parane",sitten jatketaan hammasta purren suhdetta vaikka riistäis viimiset sisuskalut sisältä.

        Voihan olla, että vaihtamalla paranee. Mutta voi myös olla, ettei parane. Jos vanhassa liitossa niin sanottu "rakkaus" eli intohimo on kadonnut, mutta ystävyyssuhde, toisen kunnioitus ja luottamus toimii, niin kannattaako sitä vaihtaa hetken huumaan huomatakseen, että tämän uuden kanssa arkin onkin moninverroin tuskaisempaa?

    • syrjähupakko

      Kokemuksestani sanon, että minulla on ollut samanlainen tilanne...en keksinyt muuta kun aloitin uusi suhde...löysin rakastajan...niitä on ollut jo muutamaa ja ennen tai myöhemmin huomasin että kaipaan miestäni...suhde paranee jos kokeilet sitä syrjähyppyä..Kai sinä kaipaat vain sitä romatiikkaa ja läheisyyttä, joita sinun mies ei anna sinulle,..kyllä hän antaa jos sinä muutut kun kokeilet ...muuta..ja usko ennen tai myöhemmin kaipaat vielä miestäsi..huuh..:)

      • älä lue

        Voi jessus... Sina aloitta uusi suhte ja panna joku. Sitten sina alka rakasta taas sinä oma mies!

    • Life is a movie

      Ooo, tähän on pakko kommentoida erään elokuvan lainauksia käyttäen:

      Daryl Van Horne ( ihmismuodossa elävä paholainen, joka pelehtii kolmen tylsistyneen ja eronneen naisen kanssa samaan aikaan):

      Alexandra Medford: " Oletko naimisissa? "
      Daryl Van Horne: " Hyvä kysymys! Katsohan, älliä! Vastaus on ei, en usko siihen. Hyvä miehelle, huono naiselle. Nainen kuolee, hän tukehtuu. Olen todistanut sitä! Ja sitten mies juoksee ympäriinsä valittaen, että hän nai kuollutta, vaikka hän itse vaimonsa tappoi! "

      Daryl Van Horne: " Miehet senkun seikkailevat ympäriinsä yrittäen työntää kalujaan joka paikkaan ja saada sillä jotain aikaan...mutta ne on NAISET, jotka ovat kaiken lähde...se ainoa voima. Luonto, synnytys, uudelleensyntyminen. Cliche ehkä, mutta totta."

      Daryl Van Horne: " Miehet ovat pelkkiä kullinlutkuttajia, vai mitä? Sinun ei tarvitse vastata. Se on tosi. He ovat peloissaan. Heidän kalunsa veltostuu, kun he kohtaavat selvästi vahvan naisen ja mitä he tekevät sen suhteen? Nimittävä naisia noidiksi, polttavat heidät, kiduttavat heitä, kunnes nainen pelkää. Pelkää omaa itseään...pelkää miehiä... ja kaikki tämä minkä tähden? Koska mies pelkää menettävänsä erektionsa. "

      Daryl Van Horne:" Luuletko, että Luoja tiesi mitä teki luodessaan naisen? Häh? Ei helvetissä. Haluasin todella tietää. Vai luuletko, että se oli yksi Hänen pienistä virheistään kuten hyökyaallot, maanjäristykset, tulvat? Onko naiset mielestäsi jotain sellaista? Rangaistus? Etkö usko että Luoja tekee virheitä? Tottakai Hän tekee. Me KAIKKI teemme virheitä. Tietysti kun ME teemme virheitä sitä kutsutaan pahuudeksi. Kun LUOJA tekee virheitä, sitä kutsutaan...luonnoksi. Mitäpä luulet? Naiset...pelkkä virhe... vai tekikö Hän sen meille tarkoituksella?

      Daryl Van Horne:" Otapa vielä yksi kirsikka".

    • syrjähupakko

      Älähän sinä usko siihen kirjoituksiin, joku kirkkoon kuuluvaa se kirjoitti..vaan muista se että elät vain kerran..nauti elämästäsi kun vielä voit..viis muista ja niiden ajatuksista...syrjähypyt eivät rikkoneet minun avioliittoani vaan vahvistaneet ..miheni kyllä epäili ja jopa tiesi ..hän antoi melkein lupaa..kokeilla jotain muuta..ja kun kokeilin, niin totesin että sitä mitä etsin ei löydy, koska mieheni osaa sen hyvin antaa..sitä hellyttä ja muuta.. Minä olen muuttunut niiden syrjähyppyjen jälkeen...eli katson elämää eri tavalla kun ennen ..se auttoi minua pärjämään omien kiukkujen kanssa ja auttoi henkisestikin. Älä usko kirkkojuttujeen vain..

    • pilleristi

      Ethän muuten käytä E-pillereitä? Olen törmännyt moneen jolla halut ovat lähteneet noiden ansiosta, tuntuu kuin harrastaisi seksiä veljensä kanssa tai vastaavaa. Halut ovat palanneet taas jonkin ajan jälkeen pillereiden jättämisen jälkeen. Kannattaa ehkä kokeilla jättää hetkeksi pois jos käytät niitä.

      Tuollainen haluttomuus voi johtua siis hormoneistakin, eikä kumppanin vaihtaminen siihen välttämättä siis auta. Naisen haluttomuudella on vaikutusta mieheenkin, kuka nyt kuolluttta lahnaa haluaisi jyystää. Ja tietenkin myös päinvastoin.

    • theodor-61

      Me erottiin kun vaimolla paha alkoholi ongelma,itse olen raitis.Muuten tuo sinun kertomus käy myös meihin,elikkä ollaan edelleen kavereita,nytkin tulossa synttäreille uuden poikakaverin kanssa. veti muuten senkin takas juomaan vaikka oli kaveri ollu melkein kaks vuotta kuivilla,paska homma kun kiristi sitä että saa ite juoda joka päivä,ja se sexsi heillä hoituu kuulemma kuin kaneilla,minulta ei paljonkaan saanu kun en toisten liukkaille suostunu eli se oli avaimet pois tai opetella elämään ihmisiksi. muija jätti avaimen-vähän yli 27vuotta avioliittoa,minä sain vapauteni ja mielen rauhan koska nyt joku muu valvoo hänen törppöilyä ja ennenkaikkea lukuisia miehiä ja itsemurha yrityksiä.Mutta muistakaa että kaikki jopa ihme paranemiset voivat toteutua,eikä kannata olla yhdessä jos ei ole enää mitään mielenkiintoa.Minä olen vapaa ja onnellinen.

    • Ex-Avokki

      Itse erosin kaverisuhteesta vajaa vuosi ja meillä on yhteinen alakouluikäinen lapsi. Olisin ehkä sinnitellyt vielä suhteessa, mutta tajusin etten rakasta tai arvosta enää eksääni miehenä; hyvänä isänä kylläkin. Muutin lähelle ja lapsi on molemmilla. Uutta rakkautta en ole löytänyt enkä kovin ehkä vielä kaivannutkaan, mutta koen, että ehdottomasti oikea ratkaisu. Jos vanhemmat osaavat erota fiksusti, ei lapset siitä kärsi. Ei oikea perhemalli ole sekään, ettei kommunikoida, tehdä asioita yhdessä jne. Välit eksääni on oikeastaan nyt parantuneet siten, että pystymme kommunikoimaan asioista jollain tasolla. Mies ei olisi halunnut erota ja siitä se mykkäkoulu sitten alkoi. Itse sain lapselle kaikki kertoa, miksi näin kävi ja eksä ei myöskään yhteistä kotia minulle halunnut myydä. En jaksa tästä kuitenkaan vihaa kantaa, koska kaikki sujuu hyvin nyt ja se on pääasia.

    • Samassa veneessä

      Viestiketjussa on kyllä ollut niin paljon samanlaisia juttuja, että luulin lukevani omasta elämästäni!
      Olemme olleet yli 20 vuotta yhdessä ja kahden lapsen vanhemmat. Ennen lapsia molemmat ovat "sössineet", mutta anteeksi on annettu(?).

      Mieheni on hauska ja huumorintajuinen. Tällä hetkellä hän on poissa työelämästä ja juo paljon. Ei ole väkivaltainen, luojan kiitos, mutta minua on ärsyttänyt jo vuosia hänen juomisensa. En itsekään sylje lasiin, mutta minulle riittää saunakalja tai pari. Ei tarvitse joka päivä vetää pieniä hiprakoita.
      Onneksi minulla on harrastukseni henkireikänä!
      Seksiä en ole halunut enää vuosiin hänen kanssaan kun toinen on aina kaljoissa...

      Myönnän lukevani roskaromaaneja ja haaveilevani! Tiedän niiden olevan täyttä roskaa, mutta saahan sitä antaa ajatuksen lentää! :)

      Välillä mielessä käy, että ottaisin rakastajan, mutta tiedän että se ei kannata enkä toisaalta edes haluaisi. Pystyn kuitenkin elämään ilman seksiä. Olen puhunut asiasta mieheni kanssa ja hänelle riittää seksiä muutaman kerran vuodessa.


      Joskus haluaisin saada miehisiä kommentteja huoliini, mutta miespuolisilta kavereilta en halua kysyä. Ja mies juo siihen malliin, että ei kiinnosta kysyä...

      Vuosien varrella olen antanut itselleni "takarajan", mutta tässä sitä kuitenkin ollaan. Ehkä lasten kannalta on kuitenkin parempi roikkua tässä suhteessa kun ei ole väkivaltaa.

      Luen Harlekiineja ja haaveilen ;)

    • diifain

      Itselläni oli samanlaista 17-vuoden avioliitossa. Liekö tullut jokin 3-kympin kriisi, olin 35 kun erosimme.
      *Hyvä* mies, ei juonut, ei räyhännyt, mutta meillä ei vain ollut mitään. Aina töissä ja minä lasten kanssa reissasin lomilla, kuin yh.
      Nyt olen ollut jo 20 vuotta yksin, lukuunottamatta alkuaikojen lyhyitä suhteita, joista ei tullut mitään. Jahka tuo kuopuskin muuttaa kotoa olen miettinyt: avaisiko silmänsä. Koskaan en ole lapsilleni mitään isäpuolia halunnut. Ai niin, tuon kuopukseni olen tehnyt *yksin* Toki isänsä tuntee ja tapaavatkin välillä, harvakseltaan pitkästä matkasta johtuen.
      Olen onnellinen ollut nämä vuodet, saa olla kuin haluu, tehdä mitä haluu, eikä pakosta toista ottaa huomioon.

      • Ihmettelen!

        "Olen onnellinen ollut nämä vuodet, saa olla kuin haluu, tehdä mitä haluu, eikä pakosta toista ottaa huomioon".

        Tämä lause kertoo sinusta kaiken!
        Mielestäni et tarvitse uutta elämänkumppania!
        Kyllä parisuhde nimen omaan on sitä että, otetaan huomioon toinen!

    • kevätnurmi

      suhdetta voi ylläpitää toisen huomioimisella ,ystävyydellä ja kunnioituksella ,kun astilliset nautinnot puuttuu ,ei ollenkaan toivoton näyttö lapsille enenpi niitä on jotka itsekkäästi etsii nautintoja toisesta ja laiminlyövät kumppaninsa ja lapsensa

    • nbmbmn

      Mieti, mitä sinä olet ilman miestäsi, jos todella olisit yksin? Sitten kun toisen menettää, tajuaa, miten arvokas hän oli. Täydellistä ihmistä ei ole olemassa, kannattaisi ehkä miettiä suhteenne tilaa sen kautta.
      Vaikuttaa siltä, että näet asiat omasta perspektiivistäsi, etkä me-ajatteluna. No joo, tällainen ajatus tuli mieleen.
      Monet ongelmat ovat loppujen lopuksi omien korvien välissä. Omaa suhtaumista asioihin voi yrittää muuttaa esim. terapiassa ja tietoisella valinnalla. Toinen ihminen ei voi olla olemassa vain sinun tarpeitasi ja toiveitasi varten, vaikka jonkinlainen yhteenkuuluvuus onkin tietty aina toivottavaa.

    • kovia kokenut

      samoin ajattelen, juuri nautinnot pilaa hyvänkin parisuhteen, jos ei kotona ole kaikki viimesen päälle, lähdetään hakemaan vierasta.
      Mikään ei tee niin paljon pahaa kun pettäminen, sitä pahaa oloa sitten tulee lisää kun tulee siitä riitoja ja eroja.
      Pitäs ajatella yläpäällä eikä olla seksin vietävissä.

    • lapsensilmin

      "Koska emme riitele on lasten hyvä elää näinkin, mutta millaisen kuvan parisuhteesta he saavatkaan tulevaisuutta ajatellen jos äiti ja isä elävät yhdessä vaikka rakkaus puuttuukin?"

      Äitini ja isäni ovat jo vuosia eläneet avioliitosta josta rakkaus on kuihtunut. Mutta ystäviä he ovat olleet. En ole koskaan nähnyt elämäni aikana että he olisivat suudelleet, pitäneet kädestä tai edes halanneet. Se ei ole pahemmin vaikuttanut käsitykseeni parisuhteesta tai avioliitosta. Pienempänä, alakoulu ikäisenä saatoin ihmetellä kuinka kaverin vanhemmat olivat helliä toisia kohtaan. Olihan se kummallista käytöstä vanhemmilta ihmisiltä lapsen silmin, mutta myöhemmin olen ymmärtänyt miksi on näin. Mutta kun vanhempien välillä loistaa rakkaus, olisi lastenkin hyvä olla. Joskus saatoin ajatella, että nytköhän ne eroaa kun riitelivät viime viikolla ja välit näyttävät vieläkin kylmiltä (tämä on siis n. 10-vuotiaan näkökulmasta).

      Minusta sinun pitäisi ajatella tässä tilanteessa hieman itsekkäästi. Uskoisin että lapsenne pärjäisivät jos eroaisitte, onhan teillä hyvät välit ja luultavasti saisitte asiat toimimaan. Ei tarvisi tuskastella kuihtuneessa suhteessa, voisit katsoa maailmaa uusin silmin. Pieni piristys voikin näyttää että tämä, kenen kanssa olit jo viettänyt aikaasi olisi sittenkin se ketä rakastat.

    • Lapsen näkökulmasta

      Hei sinulle ja jokaiselle, jotka pohtivat samaa asiaa. Muistakaa, että meillä lapsilla on pitkät tuntosarvet ja me kyllä aavistamme, jos kaikki ei ole kunnossa. Jos luulette pitävänne huonoa suhdetta yllä lasten tähden, rypeätte itsepetoksessa. Erotkaa ja löytäkää tahoiltanne uusi elämä ja onni, sillä lapsenne ovat onnellisia, jos te olette onnellisia. Kerron kokemuksesta, sillä olen itse lapsena seurannut vanhempieni taistelua "lasten tähden"....Olisivat saaneet erota 5 vuotta aikaisemmin, niin ei olisi kenellekään jäänyt pahaa makua suuhun siitä perheestä. Tämä tietenkin vain yksi tapaus monista!

    • hmmh

      Itse olen tuollaisen suhteen mukana elänyt lapsi. Jos teidän välillänne ei ole enää rakkautta ja intohimoa, kyllä sen lapset huomaa. Mitä vanhemmaksi ne kasvaa, sitä enemmän ne alkaa tajuta teidän suhteen oikean tilan. Lisäksi tuhlaat oman elämäsi kun jäät puolipakosta suhteeseen jossa et saa kaikkea mitä haluat.
      Itse voin lapsen näkökulmasta sanoa että on raskasta elää lapsena tuollaisessa suhteessa. Tiedän että vanhemmat ajattelivat parastani, että "on parempi pysyä yhdessä niin lapsilla on helpompaa." Henkisesti koin tuon ajan perheessä raskaana. Vanhempani eivät tapelleen oikeastaan koskaan, juttelivat niitä näitä ja elivät "kavereina." Sen huomasi, että tuo ei ole vanhempien normaalisuhde, ei halauksia, pussaamista, vierekkäin sohvalla löhöämistä tai muutakaan mitä normaalissa suhteessa tehdään.
      Vanhempien kylmyys toisiaan kohtaan vaikutti koko perheeseen ja etäännytti kaikki toisistaan. En ole ikinä saanut kokea miltä tuntuu kun on läheinen, rakastava perhe-elämä. Sitä kaipaan vieläkin omaan lapsuuteeni monesti, mutta kukaan ei voi mennyttä muuttaa.
      En sitten tiedä miltä olisi tuntunut elää, kun molemmat vanhemmat asuisi omissa asunnoissaan ja jatkuvasti olisi pitänyt rampata edestakaisin vanhemmalta toiselle. Mutta olen vanhemmilleni sanonut, että olisin mieluummin elänyt rikkinäisessä avioliitossa jossa molemmat vanhemmat onnellisia omissa asunnoissaan, kuin joutunut vierestä katsomaan epäonnellista avioliittoa.
      Kun lapsesi vanhenevat, sinuna kysyisin miltä niistä tuntuu ajatus erosta, mutta liian pitkään en eropäätöstä miettisi, sillä kuten sanoin, lapset kasvavat nopeasti ja alkavat tajuta enemmän niitä sanomattomiakin asioita. Lapsia ei kannata pitää tyhmänä, "ei ne mitään huomaa jos arki jatkuu", sillä kyllä ne huomaa, sitä ei itse aina ymmärrä kuinka paljon lapsi todellisuudessa huomaakaan asioita joista ei puhuta.

    • NÄIN ON!

      ELÄMÄ ILMAN RAKKAUTTA ON VAIN ARJEN RUTIINIEN PYÖRITTÄMISTÄ!

    • -Dr.DW-

      Se on tämä just se oikea foorumi, missä pitääkin hakea apua kaikkeen, siis ihan mihinkä vaan.

    • joko riittää

      olen ollut yhdessä mieheni kanssa kohta 14 vuotta,meillä on kaksi alle kouluikäistä lasta. Mieheni petti työtoverinsa kanssa perinteisesti työpaikan pikkujouluissa. Siitä kahden viikon kuluttua sain tietää odottavani toista lastamme. lapsi oli toivottu ja pitkään yritetty. olin kauhuissani kun sain tietää mieheni syrjähypystä. en voinut ymmärtää enkä ymmärrä vieläkään miksi hän petti. yhdessä olemme edelleen mutta luottamus särkyi peruuttamattomasti. rakastan häntä mutta en luota. yksin olen näiden tunteiden kanssa sillä mieheni ei ole puhelista tyyppiä. myöhemmin sain kuulla muutamasta muusta syrjähypystä jotka tapahtuivat jo meidän seurustellessa ja yksi avoliitossamme. tämä viimeisin tapahtui ollessamme avioliitossa. ja minua pelottaa vieläkin että hänellä on ryyppyreissuilla (niitä ei ole paljon) muita naisia. pääseekö näistä tunteista koskaan eroon?

    • Eräs erolapsi

      Täällä myös yksi, joka on kokenut vanhempien eron lapsena. Toki ero silloin järkytti, varsinkin, kun se tuli minulle täysin yllätyksenä. Minulle ei kerrottu eron syitä, ei istutettu alas ja kerrottu että isi ja äiti eroaa. Mutta minulle lapsena merkitsi yllättävää eroa enemmän se, että vanhemmat pystyivät olemaan ystäviä keskenään eron jälkeen. Minulle ainakin oli paljon tärkeämpää että vanhemmat ovat väleissä, ja pystyvät keskustelemaan tappelematta, mitä että he olisivat kituuttaneet yhdessä vain lasten takia. Ja minä olin tosiaan muistaakseni toisella luokalla koulussa kun muutimme äitini ja sisarusteni kanssa pois synnyinkodistamme. Vanhempien ystävyys läpi avioeron ja sitä seuranneiden vuosien, on aiheuttanut ainoastaan sen, että plen läheisissä väleissä molempien vanhempieni kanssa. Isäni asuu edelleen synnyinkodissamme, minä sekä äitini toisella paikkakunnalla, molemmat omissa asunnoissaan, mutta silti tulee soiteltua ja käytyä ihan muuten vaan. Eli jos ero tulee, niin muistakaa kertoa lapsille että ero ei johdu heistä, olkaa molemmat kertomassa sitä, ja muistuttakaa että olette silti molemmat läsnä lasten elämässä vaikkette enää samassa asunnossa asukkaan. Lapsi näkee jos vanhemmat kärsii liitossa, ja alkavat helposti syyttämään itseään jos heille ei kerrota asian oikeaa laitaa.

    • ihan tyytyväinen

      Et sinä yksinäinen ole. Kyllästynyt vain mieheesi ja elämäntilanteeseesi.

      Mieti kaksi asiaa:
      a) mikä on vaihtoehto nykytilanteeseen ja sen seuraukset
      b) mitä itse voisi nykytilannetta parantaa

      Tuohon B-kohtaan sanoisin, että mielikuvitukseton valittaminen keskustelupalstalla ei auta asiaa.

      A-kohdassa on riski, että tilanne huononisi entisestään itsesi, miehesi ja lastesi kannalta. Koti ja ihmissuhteet särkyisivät vain, kun sinä et jaksa. Puhukaa asioista. Elämä vaan on tällaista.

    • peura ajovaloissa

      Me olemme nuorempi pariskunta, olemme olleet kaksitoista vuotta yhdessä, mutta viimeiset vuodet olen ollut miehelle kuin sisko tai jotain, kaveri... Suhde on ollut jotain turvallisuus- ja tasaisuushakuisuutta, minä en ainakaan tunne sitä sytyttävää intohimoa. Nyt sitten on tullut jonkin asteisen tauon paikka emmekä ole enää noin kuukauteen nähneet kasvotusten. En minäkään tiedä, mitä teen. Asiaa ei myöskään mies ole helpottanut suuntaan tai toiseen, hän ei suoraan sano, että älä mene, haluan tehdä kaikkeni, että tämä onnistuu tai tule keskustelemaan, että miten etenemme, mutta kuitenkin viestittää, että ajattelee minua ja mitä teen nykyisin. Miksei hän sitten suoraan tule luo ja sano, että selvitetään tämä? Minä odottaisin enemmän tekoja ja näyttöjä siitä, että hänkin haluaa tehdä sen eteen jotain ettei tämä ole nyt tässä ja kaikki ohi. Olen surullinen. Hän ei tee mitään. Olen luullut, että tämä erilläänoloaika saisi hänetkin miettimään, sanomaan jotain. Odottaako hän, että minä vain kuitenkin lopulta lähden, sillä jos jokin olisi taistelemisen arvoista, kai hän tämän eteen jotain tekisi. En saa asiasta enää selvää mikä meille olisi parasta. Vuosien takia rakkautta on yhä jäljellä vaikka intohimo on hävinnyt. Rakkauden rippeet tekevät lähdöstä vaikeaa ja se ettei mies yritä tulla puolitiehen vastaan sanomaan omaa osaansa, mitä hänen mielestään teemme. Minulla on tyhjä ja arvoton olo. Minä odotan tavallaan vastausta häneltä mutten saa mitään. Muuten vain elämme hiljaa eriksemme, eriksemme muttemme eronneina. Mitä elämää sekään on. Omat tunteeni vahvistuisivat jos mies osaisi lähentyä, mutta en tiedä mitä hänkään lopulta haluaa. En myöskään aio kysyä. Sen verran pitää aikuisen ihmisen poikkeavassa tilanteessa ymmärtää, että jos minä ole mennyt muualle, hänkin heräisi ajattelemaan. Ei tämä asia ole yksin minun asiani. Kysyisi vaikka, että missä nyt mennään mutta ei mitään.

    • joo-o jo 4vuotta

      selibaatissa eli asutaan saman katon alla, eri huoneissa nukutaan, vasta 21v yhdessä mutta ei muuta eli kuin sisko ja veli enää kommuunissa!
      Mies ei pysty ja tottakait haluaisin säpinää, mutta oon toistaiseksi mukautunut asiaan, saas nähdä milloin lähden?
      Olen aikonut jo lähteä monesti, mutta mies aikoo polttaa talon jne uhkauksia jos lähden, pkele kun en uskalla tehdä sitä mitä haluan!

      hyvää päivää mitä kuuluu elämä...shit of my life...

      en ratkaisua ole löytänyt tai siis uskaltanut, vain olla öllöttänyt...oon shit itse siis...pelko sielussain.. day of day...
      ja herraa pitää palvella, kaikki valmiina hänelle, itse ei tee mitään... ei esim pyykkiään pese tai astioita paa koneeseen tai tyhjennä koneita jne...

      haluun pois....

    • Järkeä kehiin lisää!

      Elämä on liian lyhyt siihen että alkaa miettimään pitäisikö tehdä niin vaiko sittenkin näin, vaan pitää elää ja ottaa kaikki vastaan niin kuin se esille tulee.

      Esim. Avioliitto on sananakin jo vanhanaikainen, 2010 -luku ja jumalan sanaa uskotaan, ei hyvää päivää! Nykypäivää on ryyppääminen, rällästäminen ja pettäminen, avioliitto on vanhanaikainen käsite ja mielestäni avioliittoa ei koskaan kannata pitää palvomisen arvoisena. Sitten rakkaan kanssa tulee lapset ja jumalattomat asuntovelat ym. velkaa mm. autosta, sitten hyvinvointiin ja elämyksiin panostetaan... Ei kiitos, multa jää touhu väliin. Sitten homma menee poikki ja asiat kaikki lähtee huonoon suuntaan, perhevälit voi kiristyä ja muuta kaikkea voi tulla. Ja ikuinen velkavankeus jää kaiken kukkuraksi niskoille. Toki näin voi ilman avioliittoakin käydä, mutta avioliitto kyllä rehellisesti katsottuna tuo suuria riskejä entistä enemmän. Tuloerot voivat olla kohtuuttomia ja mikäli velkaa jää, niin ikuinen velkavankeus voi uhata pienituloisempaa. -Eli useimmiten naista, jolle mahdollisesti lapsetkin jää.

      • Stanya

        Hah, tää on jo klisee! Se on naisten kieroiluu et mies saadaan avioon/saamaan lapsi, naisel tulee valttikortit käteen ja mikäs sen hienompaa! Mut kah, naiset on tehny kusetuksii niin paljon ettei siihen usko enää kukaan joten arvo menny ja naisten maine menny syvemmälle ku ikinä.. Harmi et on miehiäki viel jotka "suostuu" tulemaan käytetyks, mut niinpä niit naisiakin löytyy.. Mut pakko sanoo et hyvä pointti et nykyaika on tänää!

        Ja anteeks jo valmiiks, taisin loukata, mut otetaan huumorilla. =)

    • Stanya

      En ehkä oo paras kertomaan mitä tulis tehdä, mut joku kärsii automaattisesti jos kaikki ei oo kohdallaan.. Ja ymmärrykseni mukaan mies tottuu naisen läsnäoloon niin pahasti (tietyissä tapauksissa) että rakkaus ja riippuvaisuus sekoittuu pahasti, halailu on ok, lasten kasvatus kimpassa on ok, mut on pakko kysyy et jos et sinä tunne oloas onnelliseks, miten se vaikuttaa ympärilles? On pakko mainita, et ennen vanhaan ihmiset nautti/kärsi toisistaan loppuun asti, nykyään on sentään oikeus omaankin onneen! Jos oot ite yrittäny muuttaa omaa arkees, tuloksettomana, ni älä silti anna itses olla itsestäänselvyys.

      Korostan vielä, MUN mielipide, älkää ihmiset haastako heti oikeuteen!! =D

    • suski hki

      Mun vanhemmat pysy yhdessä vaan siks ku mä olin pieni, eikä se ollu hyvä ratkasu. Tiesin koko ajan sen, ja lopulta ne kuitenkin eros. Et ei pelkästään lasten takii kannata yhes olla.

      Ehkä vois yrittää löytää kipinää siihen nykyseen suhteeseen, mulla on kans pitkä suhde takana ja kaikki on arkista - ja toiset miehet tuntuu jännittäviltä ja saa perhosia vatsaan, eli kaikin puolin munkin täytyy alkaa löytään sitä samaa omasta nykysestä eikä haikailla toisten perään.

      Ainahan te voitte kokeilla miltä tuntuu olla eros, jos vaan toisella on paikka minne mennä vaikka kuukaudeks tai kahdeks ennenku aletaan omaisuutta toden teolla jakaa.

      Kerro kuulumisias, mielenkiinnolla seuraan.

    • tyytyväinen elämään

      Minulla on 25 vuoden avioliitto takanani ja jatkuu edelleen Siitä noin 12 vuotta on mennyt ilman minkäänlaista seksiä.Alkuaikoina ajattelin hakevani jonkun muun ihmisen rinnalleni.mutta lapsen ja kodin takia (kaikki ne muutokset) asia jäi.Nyt lapsikin on jo maailmalla ja elämä jatkuu saman miehen rinnalla,Eli kyllä sitä voi näinkin elää ja olla onnellinen.Anna itsellesi ja suhteellesi aikaa;ainahan päätöksen voi tehdä myöhemminkin,jos alkaa siltä tuntua.

    • ihmisen rakkausko

      Oltiinpa avioerosta mitä mieltä hyvänsä, on tärkeää muistaa Raamatun sanat: ”Minä vihaan eroa, sanoo Herra, Israelin Jumala”

      Raamatun mukaan Jumalan suunnitelma on, että avioliitto on elinikäinen sitoumus. ”He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.”

      On huolestuttavaa, että vakaumuksellisten kristittyjen avioeroluvut ovat melkein yhtä suuret kuin uskosta osattomien. Raamattu tekee täysin selväksi, että Jumala vihaa eroa ja että sovinnon ja anteeksiannon tulisi olla uskovan elämän tunnusmerkkejä.

      Kirjoitusketjuja lukiessani mieleeni nousi muutamia lauseita Raamatusta: "Leivässä pysyy, joka pellollaan pysyy, mieletön se, joka tavoittelee tyhjää", "Hyvä ihminen on Herralle mieleen, mutta juonittelijan hän tuomitsee", "Kunnon vaimo on miehensä kruunu, kunnoton on kuin hivuttava tauti", "Petollista puhetta Herra ei siedä, sanansa pitävä on hänelle mieleen", "Vanhurskauden polku vie elämään, mutta monet kulkevat kuoleman tietä"

      Kirjoitusketjut vakuuttavat minua kahdesta asiasta omassa elämässäni. Odotan kumppanikseni uskossa olevaa puoliskoa tai elän lyhyen vaellukseni ilman kumppania.

      Jumala on rakkaus, Häneen tutustumalla on mahdollista oppia rakkaudesta ja miten elää rakkaudessa ja rakastaen.

    • tasapuolisuus ok

      en näe mitään hohtoa elää miehen kanssa joka ei ikinä tee aloitetta, ei ole hellä eikä huomioi mitenkään.
      Itse kyllä haluaa hellyyttä, mutta minulta on maku mennyt seksiin, eikä muutenkaan ole mitään järkeä olla niin sanotussa sisar ja veli suhteessa, lieneekö normaaliakaan.
      Jokainen taaplaa tyylillään, itse elän nyt yksin mutta paljon yksinäisempi olin silloin kun ihminen vierellä joka oli vieras minulle.

    • mk

      Se kipinä löytyy vain tekmällä suhteesta toimivan eli ei muuta kuin naimaan vain ja joka päivä niin helpottaa. Kun saatte seksin toimimaan niiin suhde paranee ja nniin edelleen.

    • Media-akka

      Katsokaa vaikka seksivideoita tai lehtiä ja onhan niitä kirjojakin. Kannattaa yrittää koska jos mies on kauan ilman seksiä hänelle tulee eturauhasen liikakasvua joka on paljon kamalampaa kuin harrasta sitä velvollisuudesta.

      Tiedän omasta kokemuksestani, kun en ole antanut pitkään aikaan, joskus kostoksi tai mistä syysta milloinkin.

      Nyt mies toipuu eturauhasen vaikeasta liikakasvusta johtuvasta höyläyksestä.

    • kokemusta on

      Ei sitä kallista elämää kannata tuhlata että kaverin kanssa asuu..kupit vaan jakoon ja menoks....voihan se ensin tuntua vaikealta mutta et varmasti kadu sitä jos nyt lähdet

    • Ero on helppoa

      Eroja on nykyään paljon varmasti senkin vuoksi, että me ihmiset näemme itsemme ikäänkuin "tunteidemme uhreina". Milloin häviää rakkaus, milloin intohimo. Tosiasiassa emme ota vastuuta siitä, että tunteet lähtevät meistä itsestämme. Emme koskaan kysy, PÄÄTINKÖ rakastaa tätä ihmistä? Emme ota vastuuta siitä, että ulkopuolinen maailma ei tee tunteita sisällemme, vaan me itse synnytämme tunteen reaktiona jollekin ärsykkeelle.

      Avioliittoa solmiessa pappi kysyy: TAHDOTKO rakastaa myötä-ja vastamäessä? Hän ei kysy rakastatko tai haluaisitko rakastaa.

      Ero on nykyajan helppo ratkaisu kaikkiin ongelmiin. On huomattavasti helpompaa etsiä uusi ja kiinnostava kumppani kuin työskennellä vanhan parisuhteen parantamiseksi.
      Yleensähän ero on seurausta siitä, että tahtoa ei ole eikä kumpikaan ota vastuuta siitä, ettei ole hoitanut parisuhdettaan.

      Parisuhde on sama kuin mikä tahansa muu osa-alue elämässä. Harrastus tai työ. Jos et tee sen eteen töitä ja hoida sitä, se rapistuu.

      Tämän tietoisen valinnan ja vastuun sijaan useat ihmiset heittäytyvät tunteidensa uhreiksi.

      "En rakasta enää!"

      Avioliitto ei ole lupaus toisen onnen ikuisesta säilyttämisestä, se ei ole tae romantiikasta ja iäisestä jännityksestä. Avioliitto on kahden ihmisen keskinäinen SOPIMUS tahtoa rakastaa ja pysyä yhdessä niin huonoina kuin hyvinä päivinä.

      Jokainen ihminen on vastuussa omasta onnellisuudestaan. Moni valitsee helpon tien... Mutta uudessakin suhteessa tulevat ongelmat vastaan, samassa tai erilaisessa muodossa. Ehkä vastaus siihenkin on... ero?

      • Tahto on tunnetila

        "Avioliitto on kahden ihmisen keskinäinen SOPIMUS tahtoa rakastaa ja pysyä yhdessä niin huonoina kuin hyvinä päivinä."

        Sori nyt vaan, mutta kun minkään tahtomisesta ei voi tehdä sopimusta. Siitä voi, ettei koskaan eroa, mutta ei siitä, ettei tahdo koskaan erota.

        Oletko työnantajasi kanssakin tehnyt sopimuksen, jossa lupaat tahtoa olla saman firman palveluksessa vielä ensi vuonnakin. Onnea sitten vaan tahtotilaasi!

      • Katso syvemmälle
        Tahto on tunnetila kirjoitti:

        "Avioliitto on kahden ihmisen keskinäinen SOPIMUS tahtoa rakastaa ja pysyä yhdessä niin huonoina kuin hyvinä päivinä."

        Sori nyt vaan, mutta kun minkään tahtomisesta ei voi tehdä sopimusta. Siitä voi, ettei koskaan eroa, mutta ei siitä, ettei tahdo koskaan erota.

        Oletko työnantajasi kanssakin tehnyt sopimuksen, jossa lupaat tahtoa olla saman firman palveluksessa vielä ensi vuonnakin. Onnea sitten vaan tahtotilaasi!

        Rakkaus on valinta. Kadotit pointin. Ja tokihan tahtomisesta tehdään sopimus, se sopimus tehdään papin edessä sanomalla "tahdon".

        Tahto ei ole tunnetila, se on syvempi valinta kuin tunnetila. Tunteet muuttuvat, sisäiset arvot harvemmin. Tahto on osa sisäistä päämäärätietoisuutta ja vastuun ottoa, valinnan tekemistä.

        Se on kuin yrityksen johtamista... Tunteitahan tulee ja menee, mutta pohjalla on arvot ja tehtävät, joiden mukaan täytyy toimia, jotta yritys voi olla kannattava. Jos sitä ihminen menee tunteiden mukaan, niin parempi ettei mene ollenkaan naimisiin, 10 vuoden päästä se sydän sykkii jo muille ihastuksille. Niinkuin eräs itsekäs lausahdus menee "pääasia että itellä on kiva fiilis", perheestä ja lapsista ei niin väliä...

      • Vihdoin ero

        Hei, olipa helppo vastaus! Aika mustavalkoinen käsitys nimimerkillä 'ero on helppoa'. Tuskin kukaan on väittänyt että ero olisi helppo. Itse olen harkinnut eroa varmaan kymmenen vuotta. Avioliitostamme puuttuu lähes kaikki hyvän avioliiton elementit. 30 vuotta yhteistä elämää on takana, joista 25 v naimisissa. Noin kymmeneen vuoteen aviomies ei ole varmaan halannut kertaakaan, ei oma-aloitteisesti ehdottanut seksiä, ei lausunut mitään positiiivista...illat hän istuu sohvalla ja katsoo puhumattomana televisiota..jne. Energiani menee siihen, että yritän aktivoida miestäni tekemään jotain, edes harrastamaan. Itse olen aktiivinen, naisellinen ja liikunnallinen nainen. Tuntuu, että elämäni valuu hukkaan. Tosin muutos on aika lähellä ja se on avioero. Asiasta on puhuttu vuosien varrella, joten miehelle ei pitäisi olla mitenkään epäselvää, mitä ajattelen.

        En vaan usko, että avioero tulee olemaan helppo mutta siihen päädymme vääjäämättömästi.

      • rakkaus kannattaa
        Katso syvemmälle kirjoitti:

        Rakkaus on valinta. Kadotit pointin. Ja tokihan tahtomisesta tehdään sopimus, se sopimus tehdään papin edessä sanomalla "tahdon".

        Tahto ei ole tunnetila, se on syvempi valinta kuin tunnetila. Tunteet muuttuvat, sisäiset arvot harvemmin. Tahto on osa sisäistä päämäärätietoisuutta ja vastuun ottoa, valinnan tekemistä.

        Se on kuin yrityksen johtamista... Tunteitahan tulee ja menee, mutta pohjalla on arvot ja tehtävät, joiden mukaan täytyy toimia, jotta yritys voi olla kannattava. Jos sitä ihminen menee tunteiden mukaan, niin parempi ettei mene ollenkaan naimisiin, 10 vuoden päästä se sydän sykkii jo muille ihastuksille. Niinkuin eräs itsekäs lausahdus menee "pääasia että itellä on kiva fiilis", perheestä ja lapsista ei niin väliä...

        Just,.... pohjalla arvot ja tehtävät, joiden mukaan täytyy toimia, jotta yritys voi olla kannattava. Huh, huh. Sopii hyvin johonkin organisaatioon, mutta ei parisuhteeseen, ei ainakaan enää.

    • blondi vaan

      meillä oli toisemme rakastimme toisiamme,kunnes kuvioon tuli alkoholi ja pahoinpitelyt sitä kesti muutaman vuoden kunnes tajusin heittää juoppomieheni ulos kämpästäni.tämän jälkeen en ole voinut miehiin luottaa mutta luottamus alkaa tulla pikkuhiljaa takaisin kiitos oman voimavarojeni jaksoin jatkaa eteenpäin kaiken kokemani jälkeen.

      • totuus esiin

        " luottamus alkaa tulla pikkuhiljaa takaisin kyrvänhimon lisääntyessä, olen usean eri miehen nussima"

      • pilluton hullu!
        totuus esiin kirjoitti:

        " luottamus alkaa tulla pikkuhiljaa takaisin kyrvänhimon lisääntyessä, olen usean eri miehen nussima"

        Painuppa sinä hullu käsittelemään asioitas jonkun päätohtorin kanssa!

      • muka totuus...!
        totuus esiin kirjoitti:

        " luottamus alkaa tulla pikkuhiljaa takaisin kyrvänhimon lisääntyessä, olen usean eri miehen nussima"

        ...sulla ei ole kokemusta mistään, lähde vetään täältä!

    • EX_rouva

      hei kuulostaa hyvin samanlaiselta avioliitolta jossa minä elin, nyt ollaan oltu kohta vuoden verran eronneina lapset minulla ex jäi vanhaan kotiimme, edelleen ollaan hyviä kavereita vaikka ex löysikin pian uuden naisen.Lapsista vanhin meni yläasteelle joten hänellä olisi ollut muutenkin koulunvaihto edessä ja 2 nuorimmaista joutuivat vaihtamaan koulua mutta ovat olleet asiasta vaan tyytyväisiä. Kannattaa miettiä myös itseään oletko valmis uhraamaan oman onnellisuutesi lasten ja miehen takia ja minusta tuntuu että lapsetkin ovat nykyään onnellisempia kun ennen vaikka kotona ei olisikaan riidelty, ne ovat vaan niin fiksuja että ne vaistoo jos asiat ei ole kohdillaan, Voimia ja jaksamista kevääseen T:EX-rouva

    • Erkki the Merkki

      ”Vaikka edelleen esim halailemme toisiamme niin kaipaan sitä toisen ihmisen kosketusta, läheisyyttä, rakastamista.”

      ”Mies on sanonut että haluaisi seksiä, mutta ei tee asialle mitään koska tietää etten minä sitä halua.”

    • yks joka on kaks.

      Oni kun ei löydy suhdetta vaihtamalla.Täytyy tehdä töitö oman sisimmän kanssa,itsellä on siihen menyt monta vuotta. Eikä sitä voi toiselta vaatia mitään siinä iskee kirveensä kiveen. Eihän me itsekään kestetä jo joku on vaatimassa sitä ja tätä olla sellainen ja tälläinen. Minkä toivot tehtävän itsellesi tee se toiselle.
      Muutoksen on lähdettävä meistä itsestämme,siinä on avain.
      Eikä se löydy jos katsomme omaan napaamme,täytyy katsoa ylöspäin.
      Tämä on tosiasia,hyvää jatkoa kaikessa kaikille.

    • TYTTÖ HYVÄ

      OLET VANHENEMASSA
      sen ihmeellisemmästä asiasta ei ole kyse, siinä savotassa käy väliin noin että on pysähdyttävä miettimään elämänsä tarkoitusta
      vielä kun henki pihisee ei ole myöhäistä, eikä ole kiirekkään, ei se elo niin lyhyt ole kuin väittävät ja toisaalta, kukaan ei takaa etteikö se pääty vaikka tänään
      ota hieman rennommin, keksi itsestäsi ja miljööstäsi ne hyvät asiat ja vahvista niitä, käännä kämmenesi ikäänkuin kipoksi joka kerää sitä ympärillä olevaa hyvää ja hyljeksi negatiivisia asioita ja tunteita. eihän lautasellekaan sovi puuroa jos se on nurinpäin pöydällä ja hyjeksii hyvää.
      Perusasiasi ovat kunnossa, luotettava kumppani, omine vikoineen tietty, miksi vaihtaa se johonkin mistä et mitään tiedä? Uuden suhteen alku on aina pelkkää orgasmia, niinhän se on sinullakin ollut nykyisessä suhteessasi ja kaikilla muillakin. Osa kykenee vaan jatkamaan sitä orkkua pidempään ilman syvempiä mahalaskuja.
      Rakkaus on tahtotila, ainakin vihkikaavassa kyseltiin tahdotko. Sinä et saavuta sitä onnen ja läheisyyden tunnetta uudestaan jos et tahdo ja miehesi tulee tulla sama matka vastaan, yhdessä se löytyy jos halua on.
      Tuntuu sille että ette keskustele keskenänne asiasta, vain terapeutin välityksellä ja muutoin omissa oloissanne. Naamat vastatusten vaan joka päivä ja puristeleen sitä juttua eteenpäin. Ne onnen avaimet on omissa sormissa, niitä pitää käyttää. Toki, päätään ei kannata seinään puhki asti lyödä. Jos tuntemukset ovat vakaat eikä halua löytää yhteistä kivaa ole, on syytä alkaa pakkailemaan. Kaverisuhteita kyllä on kodin ulkopuolella tarjolla jos niitä kaipaa.
      Sinuna etsiskelisin ensin itseäni, ennenkuin tekisin jotain mikä saattaa sitten olla peruuttamatonta. Onnea matkaan.

      • ei merta edemmäs..

        Olipa ihana kirjoitus!
        Monelle siinä mietittävää, jos todella haluaa elämänsä rikkaaksi!

    • Eroa toivonut lapsi

      Lapsena pitkään suurin toiveeni oli, että vanhempani eroaisivat. Ei ollut väkivaltaa ja vain muutaman kerran muistan, että olisi ollut liiallista alkoholinkäyttöä. Miksi sitten toivoin eroa?

      Vanhemmat riitelivät. Eivät halailleet tai kosketelleet, toisilleen puhuivat rumasti lähes koko ajan. Varsinkin äiti voi henkisesti huonosti, ja kun hän oli kiukkuinen (usein), hän purki sen kaikkiin muihin perheenjäseniin. Isä vetäytyi ja oli etäinen.

      Tunteista ei puhuttu, lapsia ei halattu tai suukoteltu, koskaan ei sanottu, että lapsia rakastetaan. Ei jaksettu välittää, ei kysytty edes onko läksyjä. Itse saimme itsemme kasvattaa, kurin pitokin oli löysää ja voimatonta. Jos halusi harrastaa jotain, kaikki piti järjestää itse. Elämälle ei annettu suuntaa, todettiin vain, että tehkää mitä haluatte ammatiksenne. Kylmyys on ensimmäinen adjektiivi mikä vanhemmistani ja lapsuudesta tulee mieleen.

      Kaiken kaikkiaan tuntuu siltä, että vanhempien kaikki energia kului riitelyyn ja arjen pyörittämiseen. Ja meillä lapset tekivät kotitöitä tosi paljon...

      Me lapset olimme kilttejä ja yritimme enimmäkseen miellyttää epästabiileja vanhempiamme. Olemme kaikki kärsineet aikuisena eri asteisista mielenterveyshäiriöistä. Yksi ei ole pystynyt pitkäaikaiseen parisuhteeseen lainkaan, loput ovat eronneita.

      Kaikkea ei voi pistää lapsuuden piikkiin. Ja mitä lapsen elämä sitten olisi ollut eronneiden vanhempien kanssa, en tiedä. Minun (lapsen) näkökulmastani vanhempien kaverisuhde kirjoittajien kuvailemana kuulostaa kuitenkin aivan upealta verrattuna riitaisaan parisuhteeseen.

      • vanhemmista kiinni.

        Tuskinpa se ero olisi mitään muuttanut..
        Kaikista vanhemmista vain ei ole vanhemmiksi.
        Itsekkin olin kateellinen naapurin lapsille, joilla oli kodit, missä ei riidelty
        ja missä yksikin äiti sitten halasi meitä muitakin lapsia ja teki lettuja..
        Oma äitini veti kaljaa ja huusi isälle, kun se jostain koteutui.
        Yhdessä häippäsivät sitten aina baariin..
        Omille lapsilleni olenkin sitten ollut samanlainen, kuin se ihana naapurin täti, joka pyysi meitäkin syömään, kun tiesi vanhempani...
        Se täti oli minun roolimallini. Kiitos hälle!

    • Ilman rakkautta...

      Avioliittoongelmat näkyy myös syöpätilastoina joissa naisten rintasyöpä ja miesten eturauhassyöpä ovat kärkisijoilla.

      Rakkauden, hellyyden ja seksin ongelmat synnyttää vihaa, joka lopulta iskee syöpänä tai muuna sairautena juuri sinne missä ongelmia on.

      Sama on muissakin sairauksissa, kun kokee ettei elämä kanna, niin selkä säryt alkaa. Sydän suruista sydän alkaa oireilemaan. Itsetunto-ongelmat näkyy polvikipuina yms.

      Lähtökohdat on hyvin erilaisia, toinen saa vahvan terveyden ja toinen saa heikon. Niillä joilla on heikko lähtökohta ei tarvita suurtakaan tekijää ja vastaavasti vahvalla lähtökohdalla ei välttämättä sairastuta koskaan.

      Ilman rakkautta sairastutaan, jos ei ole saanut täydellisiä geenejä vanhemmiltaan.

    • Millamizzza

      Minä olen eronnut tuollaisesta liitosta 3 vuotta sitten. Erona vaan oli että mies joi, sekoili naisten kanssa eikä meillä ollut lapsia. Meillä ei seksiä ollut varmaan 10 vuoteen. Mies ei halunnut erota, hänelle myös kaveriliitto sopi. Itse nyt en tuosta saanut mitään irti joten yritin erota vuosikaudet, mutta mies sai minut aina jäämään. Sitten kerran vaan vein tavarani pois.

      Aluksi olin aivan onnenhuumassa vapaudestani. Tunsin päässeeni pois vankilasta. Toisaalta elämänmuutos oli tosi rankka ja kärsin mm. unettomuudesta. Oli ihana tunne kun oli monta vuotta haaveillut mahdollisuudesta rakkauteen ja nyt oli vapaa rakastumaan. Ajattelin että löydän varmaan 8 kk sisällä uuden miehen joka ei juo ja jolla on samanlaiset arvot kanssani. No, nyt on mennyt yli 3 vuotta ja olen käynyt treffeillä pari kertaa, mm. nettideitissä tapaamieni miesten kanssa. Nuo oli aivan hirveitä kokemuksia, miehet olivat kuvitelleet suhteesta jo liikoja ja itse en tuntenut kiinnostusta livenä ollenkaan. Lisäksi minulla on ollut tässä masennusta aiheuttava ihastuminen, kuinka ollakaan, juoppoon pelimieheen. Ihastumisesta huolimatta en ole ryhtynyt tekemisiin tuon henkilön kanssa, sillä se homma on nähty jo. Eli ei tässä romantiikkaa elämä ole tihkunut eron jälkeen. Silti ero oli yksi elämäni parhaimpia päätöksiä. Jos se, että tietää että on vapaa aloittamaan suhteen jos sattuu kohtaamaan unelmiensa miehen, on ihana tunne.

      Mielestäni jos elää suhteessa jossa ei ole enää seksikipinää, kipinää ei saa enää takaisin käymällä terapeutilla tai syömällä lääkkeitä. Jos toinen ihminen ei herätä himoa, tai on jopa vastenmielinen, niin ei sitä pysty muuttamaan tahdonvoimalla tai “rakastumalla uudelleen“. Itse yritin vuosikausia. Itse en ole harrastanut seksiä kenenkään kanssa vuosikausiin, mutta olen silti löytänyt oman seksuaalisuuteni eron jälkeen, ja se on ollut huimaa. Enää en aio suostua velvollisuusseksiin. Olen sitä mieltä että suhteessa haluttomuuteni johtui haluttomuudesta kumppaniini, eikä minulla ollut kyse jostain haluttomuussairaudesta. Halut löytyi heti kun erosin. Tiedän tuon tunteen kun toista ei voi pussata, tuntuu kuin pussaisi veljeään…

      Eron jälkeen minulle oli mukava yllätys, että kaveruus voi säilyä eron jälkeenkin. Luulin että joudun luopumaan ystävyydestämme. Teilläkin voisi kaveruus jatkua ja voisitte tehdä porukassa vielä asioita, ja ottaa uudet kumppanit sitten mukaan kun he astuvat kuvioihin. Itse olen ystävystynyt exäni uuden naisystävän kanssa ja olen hurjan kiitollinen että he ovat ystäviäni. Käymme yhdessä syömässä ja he yrittävät parittaa minulle miehiä (heh) jne.

      Vaikka exäni sanoi eron hetkellä että hän ei tule ikinä toipumaan erosta, niin myöhemmin hän kertoi että ero oli hyvä päätös. Hän vaikuttaa todella onnelliselta nyxänsä kanssa, hän saa suhteesta kaikkea mitä minun kanssani ei olisi voinut saada ja hyvä niin.

      Kuuntele sisintäsi. Kun tein eropäätöksen, tiesin vain sisälläni että NYT on se hetki ja se on vaan tehtävä. Ero on raskas, mutta ohimenevä vaihe. Sen sijaan huonossa suhteessa kituuttaminen masentaa ja vie energiaa vuosikaudet.

      Lasten suhteen en osaa sanoa mikä on parasta. Tiedän erään parisuhteen jossa sopivat että muuttavat erilleen heti kun lapset lentävät pesästä. Ja näin he tekivät ja ihan hyvin meni.

      Kun luen teidän erosta haaveilevien tarinoita, tunnen kiitollisuutta siitä että erosin jo itse. Huh.

      Alkoholistien kanssa seurusteleville en voi sanoa muuta kuin että eroa heti. Elämä on paljon kevyempää ilman kaljoittelevaa äijää!

      • olet surkimus

        Lutka on lutka. Aina etsimässä ja toivomasa kyrpää usean eri miehen nussimaan pimppiinsä

      • nuole munaaaaaaaa!
        olet surkimus kirjoitti:

        Lutka on lutka. Aina etsimässä ja toivomasa kyrpää usean eri miehen nussimaan pimppiinsä

        Saatanan mielisairas!
        Tuollainen urpokin salaa toivoo yksin runkatessaan sitä suurta moloa sinne persereikäänsä, kyllä tuollaiset friikit tunnetaan!

      • tyhmä on tyhmä
        olet surkimus kirjoitti:

        Lutka on lutka. Aina etsimässä ja toivomasa kyrpää usean eri miehen nussimaan pimppiinsä

        Hih hih!!
        Eipä ole "neitsyys" tehnyt kaverille hyvää! Heh!
        Tuollainen naama norsunvitulla ja rumat puheet karkoittavat naiset lopullisesti ja
        kummastippa nuo seksiasiat tuntuu kiihottavan, kun pitää sitä "pimppiä" hokee joka palstalla.
        (runkkaa apina itseään varmaan samalla.)

    • yksinlastenkanssa

      Kaveriliitto kuulostaa kököltä. Anna miehellesi kirja Parisuhteen kemia, kirj. Tony Dunderfelt, ja voithan itsekin lukaista. Tuskin se ainakaan mitään haittaa voi aiheuttaa. Teidän kohdallanne sinun olisi pitänyt tehdä itse jotakin jo vuosia sitten, kun "olit jo onneton". Oletkohan sellainen passiivinen ruikuttajatyyppi, joka valittaa että "näin ei ole hyvä" mutta ei kuitenkaan keksi itse mitään positiivisia ratkaisutapoja, muuta kuin epämääräistä intohimon perään haikailua? "En halua miestäni", ennen vanhaan tarvittaessa vaikkapa pappi tuli nuhtelemaan avioparia jos aviollisia valvollisuuksia ei täytetty. Siis että vaimon tulee harrastaa sukupuolielämää miehensä kanssa ja toisinpäin.
      Eräällä toisella palstalla ehdotettiin kriminalisoitavaksi avioliitossa tapahtuvaa seksistä kieltäytymistä, ei ehkä ihan tosissaan mutta kuitenkin enemmän haluavalle puolisolle tilanne on epäreilu. Kieltäytyjä harrastaa vahvaa, passiivista vallankäyttöä tavallaan mitätöidessään toisen tarpeet ja tunteet, sanelemalla oman mielipiteensä ainoaksi oikeaksi totuudeksi. Jäi epäselväksi, miksi olit "jo vuosia onneton", miksi miehen antama seksi ei kiinnostanut, ja yrititkö tuolloin puhumalla tai itse toimimalla parantaa asiaa itseäsi miellyttävämmäksi.
      "If you can't get what you want, you'd better learn to want what you've got."

    • gg

      Yli 15 vuotta yhdessä on pitkä aika. Siinä ehtii tunteet muuttua suuntaan jos toiseenkin. Ennenkuin tekee mitään hätiköityä, täytyy muistaa ettei uutta tuoretta suhdetta voi mitenkään verrata vanhaan. Lähtökohdat ovat niin erilaiset.
      Uudessa suhteessa kaikki tuntuu niin ihanalta, niinkuin kuuluukin, mutta juuri sen uutuuden vuoksi sitä ei voi verratakaan vanhaan. Uusikin suhde muuttuu jossain vaiheessa vanhaksi.

    • penis

      0500712260 se kuka lähettää viestin saa 5e

    • h5ey

      oletko kokeillut pientä eroa?lähdet viikoksi yksin tai lasten kanssa jonnekkin ja miehesi jää kotiin?? pieni breikki voisi tehdä terää ja ikävä voisi toista tullakkin...

    • ilonsilta

      Ensimmäisenä tulee ajatus: älä ihmeessä eroa! Uuden kanssa luultavasti on jonkun vuoden päästä sama kohtalo. Ensirakkauden palo muuttuu automaattisesti vuosien päästä kumppanuudeksi, ja mikä sen parempaa voi olla. Jos mies on luotettava ja hoitaa lapsia, enempää ei voi toivoa. Me naiset olemme tunteellisia ja haluamme suhteeseemme romantiikkaa. Ja kuitenkin, mitä siitä hurmiosta jää jäljelle, jos ei ole muuta pohjaa. Pitää vain olla itsenäinen ja hankkia kivoja harrastuksia, jos on näin, että yhteisiä harrastuksia ei ole. Lapsillehan ero on varmasti shokki ja kaaos, josta eivät ikinä selviä, koska isä ja äiti ovat heille molemmat tärkeitä ja rakkaita. Helsingin NMKY järjestää maankuuluja "Paremman avioliiton perheleirejä", joissa moni on löytänyt avun tylsään liittoonsa. Nämä ovat kristillisiä leirejä, joissa korostetaan sitä, että ainoastaan Luojamme voi parisuhteenkin tehdä toimivaksi. Moni vanhakin aviopari on niissä löytänyt taas paloa suhteeseen. Suosittelen!

      • Kokeilejotainuutta

        Lähtisitkö yksin matkalle esim. ystävättäriesi kanssa? Puuhailisitte jotain naisten juttuja. Kävisitte kylpylässä ja kampaajalla tms. En tarkoita missään nimessä mitään parinhakureissua. Tai hankkisit uuden harrastuksen. Silloin voisit jutella miehesi kanssa jostain uudesta asiasta. Sinun pitäisi saada etäisyyttä nykytilanteeseesi, jotta näkisit asiat paremmin. Ehkä voisit käydä myös terveystarkastuksessa. Jos on huonot veriarvot, niin mikään ei huvita.

    • extra dry crowmoor

      "Mies on sanonut että haluaisi seksiä, mutta ei tee asialle mitään koska tietää etten minä sitä halua."

      Sulla on ap loistavasti asiat tässkin suhteessa, sillä esim. meillä minä en todellakaan halua miestäni samasta syystä kuin sinäkin, mutta mieheni ei kunnioita tätä lainkaan, vaan kourii, käpälöi ja vaatii. Mikään ei koskaan riitä ja minusta tuntuu että sekoan. Miehesi siis rakastaa sinua ja sinä häntä.

      Usko vain.

    • poromies47

      näin se vaan menee, normaali kehitys ihmisillä. sama tapahtuu 96 % pariskunnista. siinä eroaa tiet että mikä valinta tehdään tuossa tilanteessa. oikeaa valintaa ei voi ulkopuolinen kuitenkaan kertoa. vain sinä tunnet oman tilanteesi parhaiten. vaikka luultavasti kadutkin valintaasi 10v päästä. niin se vaan menee.

    • ikämies67

      meillä on ihan sama juttu,tosin minä olen se mies ja rakastan vaimoani olemme olleet naimisissa yli 20vuotta ja lapset murrosikäisiä ,minä olen kyllä ihan tyytyväinen vaikka ei enään rakastellakkaan kun pari kertaa vuodessa, tosin se johtuu siitä kun nukun viereisessä asunnossa vuorotyön ja ja kuulemma kuorsaamisen takia mut ei vaimo ole valittannu ja kyllä meillä välit on kunnossa ,min oon miettiny ku harvoin harrastellaan sänkyhommii yhes ni sen paremmalle maistuu!en oo kyllä ajatellu mitä vaimo ajattellee ?toivottavasti ei eroo ainakaa ku arkipäivän asiat on kunnossa !PS erossa häviää molemmat ja ennen kaikkea lapset.juutele ukolles ja sano että haluat sen kainaloon ni kyllä se innostuu taas!

    • Asia ei minulle kuul

      Ensimmäinen askel olisi keskustella puolison kanssa sinun tunteista, ei täällä. Meistä kukaan ei tiedä teidän elämästä paskaakaan. Sinä voisit yhtä hyvin olla tyhjänpäiväinen haaveilija jolle ei mikään riitä, sinun puolisosi ehkä laiminlyö sinut täysin...

      Miksi siis kysyä ihmisiltä jotka vain arvailevat?

    • se loppui

      minä erosin lopulta, vaikka vaikeaa oli kun oltiin n. 30 yhdessä. En vaan halunnut elää enää sellaisen ihmisen kanssa, joka alisti minua melkein kaikessa.
      Kävi kiinni heti jos ei ollut samaa mieltä, tottelin aikani, kunnes vapaus koitti.
      On erilaisia ihmisiä ja kohtaloita, ei minusta ollut elämään teisen alistuksen alla, koko ikää, aikani kesti, mutta se kannatti että perhe pysyi koossa.

      Nyt en enää haikaile entiseen parisuhteesee, eikä kaduta yhtää, sillä minullakin on oikeus elää rauhassa kodissani.
      Uskottomuus oli kaiken syy lopulta, mitä kiltimpi olin sitä enempi petti.

    • Onneksi on tilaa 2.

      Olen kohtalokaverisi,mem(vaimoni)kanssa olemme elänneet kaverisuhteessa jo 28vuotta.Suhde jäätyi kun hän oli saanut Trikomonaasi tartunnan joltai Afrikkalaiselta Ruotsinlaivalla,salasi sen minulta vaikka lääkitysohjeissa sanotaan nimenomaan,että partnerin pitää syödä pakkauksessa mukana olevat lääkkeet samaan aikaan ja kuuri loppuun.
      Minulla alkoi eturauhanen turpoamaan joka aiheutti virtsaamisvaivoja joista syistä johtuen menin lääkäriin joka lähetti sukupuolitautien klinikalle Helsinkiin,koska epäili harvinaista tautia,siellä selvisi tauti joka on hyvin harvinainen Suomessa,mutta yleinen Afrikassa eli alkueläin Trikomonaasi tai jotain sinne päin en ihan tarkkaan muista.Tauti parani minulta,mutta vaimolta on mennyt nivelet ja nyt on menossa silmät koska ei suostunut menemään uudelleen lääkäriin vaikka oltiin yhdynnässä varsin usein joten varmasti tauti tarttui uudelleen.
      En ole uskaltanut koskea vaimoon sen koomin kun sain taudista tiedon,mutta samasta jääkaapista syödään ja kummallakin on omat menonsa,tulot ja taloudelliset menot on yhteisiä.

    • ketä enää uskoa...?

      Huh huh! Olihan tarina, jos oli tosi..
      Siis, se on ihan tätä päivää, että petetään kumppaneita surutta ja valehdellaan
      silmät kirkkaina uskollisuutta?
      Uskollisuus on enää joku tsoukki koko juttu...?

    • Aforismitön

      Avioliitto ilman rakkautta on pahinta huoruutta, sanoi joku viisas joskus. Voi olla että loukkaan tekijänoikeuksia, kun en muista tai tiedä kuka noin on joskus sanonut. Totta kuitenkin puhui!

    • in my dreams

      täysin samassa tilanteessa ja samanlaiset ajatukset. Eipä ole paljon lisättävää. Möni asia on hyvin, mutta täyttä kulissia, ei mitään tunteita toista kohtaan. Haaveena vain, että joskus vielä voisi kokea oikean rakkauden. Itse kai asialle olisi jotain tehtävä. Onni ei löydy nykyisestä suhteesta.

    • Annamarie1

      todella mielenkiintoisia tarinoita, ihana lukea ja erityisesti lohduttaa että moni muu on elämässään samanlaisessa tilanteessa jossa itse olin.

      Elin hyvässä avioliitossa miehen kanssa joka varmaankin rakasti, reissasi paljon mutta piti minua itsestäänselvyytenä kodin hengettärenä, Kaksi lasta, koira ja mersu pihassa, kaiken piti olla viimeisen päälle hyvin. Voin kuitenkin itse todella huonosti, johtuen ehkä onnettomasta lapsuuden kodistani (vanhempien riitaisa liitto) tai muusta... kuka tietää. Mies ei osannut näyttää rakkauttaan, oltiin vain kavereita, arki kaatui päälle, elin itse kriisiaikaa.. Aloin järjestellä itselleni yhä enemmän baarireissuja ja kuvioihin tuli myös muita miehiä, kunnes tapasin suuren rakkauden, jonka kanssa kaikki, varsinkin seksi, tuntui napsahtavan kohdalleen. Pitkän ja uuvuttavan erota-vai-ei-ja-mitä-jos -vaiheen jälkeen erosimme, Elämä tuntui helvetin vaikealta, itkin yhden talven ja uusi suhdekin kaatui todellisuuteen yms kaaokseen ja siihen että rakkaus ei ole sama asia kuin seksi! Se kannattaa muistaa. Rakkaus ei ole samaa kuin seksi.

      Loppujen lopuksi olin siis yksin, omassa asunnossani jonne lapset eivät oikein osanneet asettua, vedin siideriä iltakaudet surkeuksissani, olin todella pohjalla. Olin hirveän katkera sivusuhteelleni ja kaduin avioeroa. Ex-mieheni ei suostunut harkitsemaankaan yhteenpaluuta, ymmärrän kyllä. Pikkuhiljaa kuitenkin elämään alkoi tulla uusia juttuja. Sain uusia "omia ystäviä", harrastuksia ja sosiaalista elämää. Tapasin netissa miehen, josta tuli ystävä ja "laastari", aloin uskoa itseeni.

      Nyt elämä tuntuu helvetin hyvältä. Enää en kadu eroani, se oli hyvä asia, valheessa en olisi halunnut jatkaa. Lapset ovat sopeutuneet hyvin elämään kahdessa asunnossa kun välimatkaa ei ole paljon, ex-miehen kanssa ollaan yllättävän hyvissä väleissä, melkein sanoisin että tosiystäviä....

      Vaikeinta kaikessa on ollut sinkkuelämä. Ei ole helppoa aloittaa kaikkea alusta, löytää miestä johon luottaa ja jonka kanssa haluaa jakaa elämän, ehkä sellaista ei koskaan tulekaan. Mutta mahtavalta tuntuu elää itsenäistä elämää, nauttia omista harrastuksistaan, matkustella ja tavata ystäviä vapaasti. Ei kiviriippamaista avioelämää, vaan oikeaa sielun vapautta.

      Minulle ero oli oikea vaihtoehto. Mutta jos sinä päädyt samaan, varaudu todella rankkoihin ja vaikeisiin kausiin. Joskus olen kuullut sanottavan että avioero on pieni kuolema, mutta minun mielestäni se on iso kuolema. Tsemppiä.

      • Raamattu on totta

        " Nyt elämä tuntuu helvetin hyvältä. Enää en kadu eroani, se oli hyvä asia, valheessa en olisi halunnut jatkaa "

        Helvetissä sielullasi ei ole hyvää oloa.

      • vain YKSI Jumala,
        Raamattu on totta kirjoitti:

        " Nyt elämä tuntuu helvetin hyvältä. Enää en kadu eroani, se oli hyvä asia, valheessa en olisi halunnut jatkaa "

        Helvetissä sielullasi ei ole hyvää oloa.

        Jotkut eivät piiloudu sinun tavallasi kirjan taakse.
        Jotkut uskaltavat ottaa elämänsä omiin käsiin, eikä elää
        elämää kirjan varjossa.
        SINÄ joudut sen kirjasi kanssa helvettiin, kun olet tekemässä täällä sitä, minkä Jumala kieltää jyrkästi, tuomitsemassa muita!
        Olet astunut Jumalan varpaille ja joudut kadotukseen.
        SINUA ei pelasta mikään.

      • Huh huh!

        Kaikista ei ole elämään parisuhteessa!
        Tää täytyisi tehdä itselleen selväksi jo ennen kuin lupaa mitään toiselle!
        Tällaisten tyyppien on turha pyrkiä rakentamaan perhettä!
        "Minä itse" tyypit ei tuijota muuhun kuin omaan napaansa!
        Onnea kuitenkin elämään...!

    • elmä on

      mulla oli sama tilanne vuosia,sitten oltiin vaimon kanssa ihan vaan kavereita seksi ja läheisyys jäi. yhtä tuskaa mullekin vuosi siinä pyöritiin ja tiesin,että erota pitäs. lapset oli 4vja 5v.


      olen ite 45v ollu yksin jo kuusivuotta ei sekään aina niin kivaa ole.
      lapset käy säänölisesti ja exän kanssa nyt sit asiat toimii.

      muutama suhde takan,mut ne loppu, kun olis pitäny rupee vakavampaan.
      mua hirvitti ja katsoin viisamaksi poistuu taka vasemalle.

      tietenkin seksii tekee mieli eikä aina viittis baareissa pyörii.
      otakaa naiset yhteyttä jos olette saman laisessa tilanteessa.
      kaipaatte helyyttä ja seksii.

    • qwyrts

      tutki ensin parisuhteen luonnollinen kehityskaari, ennenkuin teet mitään!!

      kannattaa myös tutustua itseensä.
      miehesi on fiksu, kun ymmärtää mikä suhteessanne on menossa.

      tutki suhteen kehityskaari ja ylläty..

      samalla selviää, miksi ihmiset eroavat lähes aina. menkää itseenne ihmiset!
      onko romanttinen rakkaus tosiaan tavoittelun arvoista?
      (vaikka kyseessä on hormonaalinen tila, joka kestää 3kk-max 3v..)

    • Aloittajalla.

      Menee hyvin,kun he asuvat saman katon alla,kuin kaverukset. Huomattavasti huonompi ratkaisu olisi asua vihamiehinä.

    • koettu on

      jotkin eronneet miehet ei uskalla aloittaa vakavampaa suhdetta eron jälkeen, ovat kuin kiinni ex- vaimossaan vielä.

    • yksi elämä

      Elämä ei ole pelkkää seksiä ja varsinkaan toisen tuottamana pakolla!

      Mikäli suhde muutoin tyydyttää ystävyytenä ja talouden tarpeet täysin, olisi tarpeetonta juosta sen asian perässä että joku yhtyy itseensä tai saa yhtyä toiseen hikipäässä omituisissa asennoissa!?

      Ihmisten omapää ei kehity sitten millään, kuten tämä aloistuskin sen antaa kertoa missä ne ajattelun elimet ovat! Toisenlle asetettu pakko aina tyydyttää toisen elimen tarve, joopa joo?...

      • 4.nuoren äippä...

        Olet oikeassa!Alfred H.sanoin:Seksi on energia haaskausta!Energian voi käyttää hyödyllisemminkin.Esim.lapsiperheessä on kyllä kanavia suunnata voimavaroja lasten iloksi.Jos mies haluaa,yhteinen tavoite tai harrastus lisää perheen yhteenkuuluvuutta.Me-sana käyttööön.Tai sitten irrotat itsesi muutenvaan arkirutiineista omiin mieluisiin harrastuksiisi.Terv.perheen"kaveriäippä"

    • 30 v.kaveruutta

      Joo,pitäs ettii uusi kämppä.Mieheni kanssa"kaveri"1980 vuodesta asti.Ei siinä mitää pahaa ole.Sovittu juttu :) Tosiasiassa mulla on ollu montaki kämppää avioliiton aikana.Se ei tarkoita avioeroa.Miksi pitäisi erota?Kumpikin on tyytyväinen...,jos ei ole voi kulkea minne nokka näyttää.Ihan sama.Omien vanhempien seuraaminen on tietysti tuonut lisäkysymyksiä.Miten kaveruus säilyy loppuunasti.Saako puolisolta apua,jos esim.sairastuu,kunto heikkenee.Mieheni on 6 v minua vanhempi,terve,energinen.Koskaan en ole kahlinnut häntä itseeni.Seksiä en enää harrasta.Keskusteltu,mies saa lähteä,jos ei ole tyytyväinen suhteeseemme.

    • vielelämäedessä?

      Tämä on ollut hyvä keskustelu, olen peilannut omia tunteitani lukiessani näitä viestejä. Mun tilanne on vaikea myös, tunteet kuollu, en niitä halua edes vaivautua kaivamaan takaisin. Yrittänyt olen, ei auta. Meillä suuri ikäero, 20v mutta se ei ole tähän syynä.Yhdessä oltu 15v ja yhteisiä lapsia on.
      Vaikeita asioita tapahtunut, ei mitään pettämisiä tms. Arkielämään liittyviä vaikeita asioita ollut jolloin minä olen yksin kantanut vastuun kaikesta.

      Mies tykkää vetää kaljaa, sitä meneekin kiitettävästi noin 3-4 laatikkoa viikossa!? Meillä rahasta tiukkaa aina vaikka töissä käydäänkin. Tuo juominen ei sinänsä tuo muuta ongelmaa kuin että meneehän siihen rahaa vitusti ja kaikki illat sekä viikonloput minä saan toimia kuljettajana lasten harrastuksiin viemiseen sekä sukujuhliin mennessä.
      Alkaa sekin pikkuhiljaa nyppimää, kun alunperin menin naimisiin raittiin miehen kanssa. Juon minä itsekin silloin tällöin, mutta katson sopivan ajan!!
      Hieno talo meillä ja autot pihassa, siis kaikki hyvin!?

      Minä olen hirmu tarkka ulkonäöstäni ja hygieniasta, mutta mitä auttaa siivoaminen ja pyykinpesu tai uuden hammasharjan ostaminen: ei se koskaan sitä käytä, pussailut on pussattu jo vuosia sitten :(
      Mitä helkuttia teen??

      Periaatteessahan kaikki on hyvin, onko ongelma vain päässäni. Lasten takia tässä olen, se on ainoa syy. Itse olen rikkinäisestä kodista, haluan antaa lapsilleni vakaan pohjan elämään... nyt kirjoitettuna tuo näyttää aika surkealta... :( mutta totta se on.

      Avioseksiin pitää tietenkin myös alkaa pari kertaa viikossa ainakin, muuten naaman ilmeet ja käyttäytyminen alkaa (miehellä siis) olemaan ala-arvoista. Lapsetkin ihmettelee mikä isällä on kun koko ajan vain huutaa ja valittaa ja määräilee ihan turhista asioista. Siitä pääsee helpommin seksillä, vaikka en enää edes kuvittele siitä nauttivani. Enkä todellakaan näyttele nauttivani, eiköhän se vastenmielisyys ole aika selvää miehelle myös.

      Huolimatta kaikesta tästä ja paljosta muusta mitä ei tähän saanut kirjoitettua, mieheni haluaa kanssani olla ja minua rakastaa. Ainoa ongelma kuulemma on minussa, jos olisin... ja jos olisin... plaa plaa plaaa. Eli minun pitäisi muuttua?

      En teidä mitä teen mutta alkaa se pikkuhiljaa selviämään. Kirjotelkaa hei minulle jos ajatuksia herätti tämä vuodatus, kiitos.

      • Kävele pois jo

        Kuulostaa aika kamalalta jos elämäsi on tollaista. Kuulostaa kyllä tutullekin. Mutta mikä sun kirjoituksessa jäi päällimmäisenä mieleen oli toi, että "huolimatta kaikesta tästä... mieheni haluaa kanssani olla ja minua rakastaa..." Siis anteeksi, mutta ei tuo ole rakkautta. Kuulostaa siltä kuin sinulla olisi narsisti miehenä, joka on saanut sinut uskomaan ettet ansaitse mitään parempaa kuin tollaista.

    • yksinlastenkanssa

      Eroa.
      Siis nim. vieläelämäedessä..
      Kyllä ne muut asiat sitten järjestyvät jotenkin. Ikävä sanoa mutta sinulla/teillä ei hyvän liiton aineksia ole kasassa, ja ihmettelen miksi lasten takia yrität pitää palettia kasassa lähes yli-inhimillisillä ponnistuksilla. Itsesi väsytät, tässä ne kuuluisat parhaat vuotesi menevät. En tiedä ikääsi, mutta itse lähes viisikymppisenä ymmärrän nyt sen, että todella huonosta liitosta pitäisi irrottautua sanotaan nyt vaikkapa 35- vuotiaana viimeistään. Silloin on vielä kuranttia tavaraa sinkkumarkkinoillakin, eli vaihto parempaan saattaisi jopa onnistua. Kukapa rupsahtanutta vaihdevuosi-ikäistä enää romanttisesti lähestyy..

    • Sä vaan

      Lue ylempänä olevia kirjotuksia ( Sä vaan). Kuvioihin kuuluu syyttely.
      Vika on sinussa,jos olisit ja jos tekisit ,niin näit ongelmia ei olis. Koita saada miehesi ymmärtämään .Paljonko 3-4 laatikkoa olutta viikossa
      maksaa , sen kun kertoo neljällä tulee kuukauden menot pelkästään
      oluesta. Puhutaan aikamoisesta summasta ,mikä on poissa elämisestä. Sitten jos asiaan liittyyy vielä muutakin ,ei ihme jos on rahasta puutetta. Haluaa kai olla kun olet palvelia, teet himassa kaiken ja jaksat vielä kuunnella haukkumiset.

    • vielelämäedessä?

      Kiitos vastauksista, vahvistuu tässä mieleni kokoajan. En ole alistettu sillä tavoin kuin ehkä kirjoitukseni antoi ymmärtää, pidän omat harrastukset ja jutut, toki perhe sanelee ne aika pitkälle kuten muillakin perheellisillä.

      Mustasukkaisuus on asia joka rajoittaa, välillä tuntuu että mustasukkainen voi ukko olla lapsista tai mun sukulaisista?! Esim. mitään lomia ei voi olla kun ainoastaan kokonaisena perheenä, minua voi pettämisestä epäillä vaikka mukanani olisi koko lapsilaumani :(

      Olen sairastanut vakavan masennuksen jolloin toki elämäni oli aika kotikeskeistä, eihän sitä voi töissä käydä jos et voi edes postia hakea laatikosta. Vuosia tätä ja lääkkeitä siihen, mies ei kertaakaan tullut kotiin töistä vaikka soitin hädässä kun "hoidin" vauvaa. Apuna minulla oli ainoastaan isommat lapseni, hekin silloin alle 10 vuotiaita. Tuolla "hoitamisella" tarkoitan että oma oloni oli niin kauhea että pakenin vessaan ettei tarvitse yrittää ymmärtää mitä vauvani haluaa.

      Nyt on nuo ajat takana ja työelämässä olen, siihenkin mieheni halusi puuttua kun kerroin työtarjouksesta joka olisi ollut eräässä miesvaltaisessa paikassa. Sinne ei!! Loukkasi todella pahasti kun toinen katsoi että hänellä oikeus valita minun työpaikkani :(

      Tässä ketjussa kirjoitetaan paljon eron jälkeen tulevasta uudesta suhteesta, voi kun minä kaipaan yksinäisyyttä, hiljaisuutta sängyssä, sitä ettei tarvitse kuunnella joka päivä ainaista vuodatusta hänen karmeasta työpäivästään.

      En halua erota siksi että haluan uuden miehen vaan että saan olla yksin! Muut asiat sitten seuraa aikanaan jos seuraa. Ja varmasti uudenkin löydän, siitä ei ole kiinni. Mutta haluan valita ja kuullostella kerrankin elämässäni sen sopivan kumppanin, ihan aikuisten-oikeesti.

      Niin paitsi jos jään tähän.

      Joulun jälkeen tuska on alkanut olemaan fyysistä, henkisen tuskan saattoi ajaa pois mutta tämä ei niin lähdekään. Olen jättänyt masennuslääkkeet pois joku kuukausi sitten ja kaikenlaisia pahoja nyt mieleen työntyy, kuten juuri tämä avioliiton ihanuus. Niin kauan kaikki oli hyvin kun lääkkeet tasasivat oloa. (ei ollut hyvin mutta tuska ei ollut tätä luokkaa)
      Mutta nythän olen se mikä oikeasti olen?
      Mahaan sattuu kokoajan, siihenkin tottuu.

      Jäänkö vai lähdenkö? Olenko antamassa liian helposti periksi, enkö taistele liittoni puolesta? Rakastaako lapset mua vaikka tän kaiken rikkoisin?
      Sit vielä se yksi ja kauhein asia, mä en jaksa/halua riidellä!!! Kauhean riidan ero kuitenkin toisi tullessaan, siis mieheni varmaan antaa kuulua. Mä en jaksaisi, voi kun jotenkin sovussa voisi...

    • yksinlastenkanna

      Käytkö itse jossakin, vaikkapa neuvolapsykologilla, juttelemassa pulmistasi? Miehesi mielipide sanelee nyt teillä tahdin 100 %. Hän tietää, että pelkäät riitoja, ja siksi saa aina tahtonsa läpi mesoamalla. Vuosien saatossa tainnut kehittyä narsistiseen suuntaan, varsinkin kun aina myötäilet.
      Jos tiedät, että joudutte luopumaan talosta joka tapauksessa, voisit joko lähteä lasten kanssa tilapäisesti Ensi-ja turvakotien liiton taloon tai suoraan hakea kunnalta asuntoa itsellesi ja lapsille. Ihannetapauksessa muuttaisitte sinne ihan mitään kyselemättä miehen haukuilta pakoon, mutta eihän se ihan niin yksinkertaista ole monen lapsen tavaroiden kanssa muutto.
      Oikeammin asia menisi niin päin, että asumuserossa mies joutuisi muuttamaan, jos jaksaisit pitää puolesi. Juridisesti tarvitset neuvoja vaikkapa oikeusaputoimistosta. Kyllä se mahakin paranee, kun saat asiat kuntoon!

      • Ihmettelen...

        Kyllä näitä juttuja kun lukee, niin ei voi muuta kuin ihmetellä.
        Ihmetellä varsinkin naisten suhtautumista parisuhteeseen ja kumppaniin pitkän liiton jälkeen!
        Kenellä on suhde vielä yhtä intohimoinen ja kiihkeä 20 avioliittovuoden jälkeen, kuin se oli suhteen alkuaikoina? En minä ainakaan tiedä ketään paria lähipiirissäni, joilla näin olisi.
        Ei se suhde voi olla enää sitä, mitä se oli ensitapaamisen aikaan ja parina ensimmäisenä vuotena.
        Suhde muuttuu jonkinlaiseksi kaveruudeksi jokaisella. Turha sitä on kiistää!
        Jos puoliso osallistuu kotitöihin ja lastenhoitoon ja on muutenkin kunnollinen ja tunnollinen, niin ei se vaihtamalla parane. Sama "kyllästyminen" on odotettavissa uudessakin suhteessa parin vuoden jälkeen!
        Naiset kun tulevat tiettyyn ikään, niin he muuttuvat aivan ihmeellisiksi!
        Siihen kun iskee ikäkriisit, tyhjäpesäsyndroomat ja vaihdevuodet yhtäaikaa päälle, niin tällaisia juttuja he kelaa päässään!
        Sanovat, että seksi ei maistu. Eihän se maistu, jos koko ajan pidetään tiettyä inhoa päällä puolisoa kohtaan ja haaveillaan vaan jostain "Romeosta"!
        Järkiintykää ja ajatelkaa miltä lapsista tuntuu kun vanhemmat eroaa!
        Kuka meistä haluaa pahaa omille raikkaimmillemme!
        Heittäkää pois "minä itse" ajattelutyyli ja eläkää tätä päivää!
        Miettikää mitä tuli luvattua alttarilla! Tahdon rakastaa, kunnes kuolema meidät erottaa... Oletteko tehneet kaiken liittonne eteen? Ei se kukoista ilman hoitoa, niin kuin ei ruusutarhakaan...
        Miksi olette valmiit romuttamaan lupauksenne, kun eteen tulevat ensimmäiset vastoinkäymiset?
        Harvemmin niitä sadun prinssejä ratsastelee täällä normaalissa arkielämässä.

    • lottamari<3

      Aloittajalle sanon vaan, että eroa. Minä erosin tuollaisesta avioliitosta oltuani yhtä kauan naimisissa kuin sinä ja tapasin oman satuprinssini ihan tavallisessa arkielämässä ja olen onnellisempi kuin yhtenäkään aviolliittoni päivänä. Kyllä suhteessa pitää olla onnellinen ei pelkkä tyytyväisyys jaksa kantaa pitkälle, eikä riitä.

      Älä ajattele lapsiasi äläkä kaikkea sitä mitä sinulla on ympärilläsi. Minä tein niin ja hukkasin elämästäni vuosia, kun uhrauduin vain elämään toisten tarpeita varten. Ole itsekäs ja ajattele, että sinun onnesi on myöskin lastesi onni. Minä voin huonosti avioliitossani ja se kaikki heijastui lapsiini, jotka alkoivat hekin oireilemaan. Nyt kun olen yhtä aurinkoa uuden rakkaani ansiosta ja voin henkisesti hyvin, niin lapsenikin voivat hyvin ja olemme kaikki paljon vapautuneempia.

      Ei koskaan pidä jäädä onnettomaan parisuhteeseen jossa tunteita ei enää ole ja ne ovat toiseen kokonaan kuolleet. Älä kuuntele höpinöitä suhteen hoitamisesta tai mitä tuli papin edessä luvattua myötä ja vastoikäymisestä, älä myöskään myöskään mieti oletko tehnyt kaikkesi suhteen eteen vaan kuuntele sisintäsi. Jos se sanoo, että tunteesi ovat kuolleet, et ole onnellinen ja kaipaat elämääsi jotain muutosta, niin repäise itsesi irti. Minä jäin armottomasti tyhjän päälle, ei jäänyt mitään mutta päätin uskaltaa jäädä kohtalon käsiin ja tajusin, että mitään ei saa ellei ole valmis myöskin uhraamaan jotain ja päästämään entisestä irti.

      Hyppy tuntemattomaan oli minulle aivan suunnaton seikkailu, uusia asioita, uusia ihmisiä, rakkautta, intohimoa, turvallisuutta, hellyyttä, romantiikkaa..jne,jne..sain kaikkea sitä roppakaupalla, jonka olin itseltäni kieltänyt elämällä kulissielämää.

      Voi, kumpa ymmärtäisit että sinulla on vain yksi elämä elettävänäsi, etkä voi elää kenenkään muun elämää tai olla vaan pelkästään ketään varten ja jäädä aina itse tuntemaan tyhjää kaipuuta ja tyhjää oloa. Elämä on tarkoitettu elettäväksi onnellisena, ei pelkän "no, menettelee tämäkin vaikka eihän tässä mitään tunneta ole" valheellisen tyytyväisyys-kuvitelman ja harhan vallassa.

      Tee rohkea päätös vaikka se satuttaa ja kirpasee, mutta takaan että tulet löytämään haluamasi ja kokemaan jotain jota kaikenaikaa kaipaat ja olet vailla.



      http://www.youtube.com/watch?v=1X3N7Z7bGGI&NR=1

      • olen eri mieltä

        Olen itse eri mieltä. Itse en ole kuullut koskaan että avioero olisi kannattanut, siinä on omat kipunsa. Muutaman vuoden päästä uudessa liitossa on kohdattava samat ongelmat. Elämäntilanne voi olla toinen, mutta molemmissa tapauksissa on tehtävä työtä liittonsa eteen. Arki tulee eteen uudessakin liitossa.

        Itse olen ollut yli 20 vuotta avioliitossa ja intohimo on vaan kasvanut, on ollut erinlaisia päiviä mutta voin rehellisesti sanoa että avioliitto non vaan parantunut mitä pidempään ollaan oltu yhdessä. Arvostan vaimossani jokaista päivää jonka hän on kulkenut kanssani ja erikoisesti niitä päiviä kun minua on rakastettu vaikka en ole ansainnut rakkautta.

        Olen itse hitaasti lämpeävää ihmis tyyppiä eli otan ystävänikin ystäväksi vasta silloin kun luottamus on koeteltu.

      • 9 + 6

        "Ole itsekäs ja ajattele, että sinun onnesi on myöskin lastesi onni."

        Kyllähän noin ajatella voi, mutta se tuskin on läheskään kaikissa tapauksissa totta, eika sitä voi etukäteen tietää.

        "takaan että tulet löytämään haluamasi"

        Onni kuuluu itsekkäille.

      • lottamari<3
        olen eri mieltä kirjoitti:

        Olen itse eri mieltä. Itse en ole kuullut koskaan että avioero olisi kannattanut, siinä on omat kipunsa. Muutaman vuoden päästä uudessa liitossa on kohdattava samat ongelmat. Elämäntilanne voi olla toinen, mutta molemmissa tapauksissa on tehtävä työtä liittonsa eteen. Arki tulee eteen uudessakin liitossa.

        Itse olen ollut yli 20 vuotta avioliitossa ja intohimo on vaan kasvanut, on ollut erinlaisia päiviä mutta voin rehellisesti sanoa että avioliitto non vaan parantunut mitä pidempään ollaan oltu yhdessä. Arvostan vaimossani jokaista päivää jonka hän on kulkenut kanssani ja erikoisesti niitä päiviä kun minua on rakastettu vaikka en ole ansainnut rakkautta.

        Olen itse hitaasti lämpeävää ihmis tyyppiä eli otan ystävänikin ystäväksi vasta silloin kun luottamus on koeteltu.

        Minä taas olen eri mieltä. Tässä sinulle yksi esimerkki siitä, että ero kannatti ottaa ja muitakin esimerkkejä varmasti löytyy. Eihän liiton päättymisen tarvitse olla katastrofi sen voi päättää järkevälläkin tavalla, sulassa sovussa ja ystävyyden säilyttävänä, kuten itse tein. Ero on monelle helpotus, itselleni se ainakin oli. Sinulla on rakkautta ja tunteita kumppaniasi kohtaan, joten on luonnollista suhteen eteen tehdä ja panostaa, mutta tunteettomaan suhteeseen ei kannata haaskata päivääkään aikaa, eikä sellaista kannata missään tapauksessa lähteä terapioimaan.

        Itse en suosittele ketään jäämään suhteeseen vain sen tähden, että siinä ollaan rimpuiltu 20-vuotta, eikä sitä voida noin vain heittää menemään. Olen täysin eri mieltä. Ainoa seikka mihin kannattaa kiinnittää huomiota on se rakastanko kumppaniani niin, että huonoinakin päivinä ja hänen ollessaan v-mäinen tunnen silti rakkautta ja halua sopia riita ja halua jatkaa yhdessä elämää eteenpäin. Riidat ja vaikeudet kasvattavat ja lujittavat suhdetta, jos ne osataan oikein riidellä ja käsitellä, mutta jos tunteet on loppu tai niitä ei koskaan ole ollutkaan, ei mikään temppu auta korjaamaan sellaista suhdetta.

    • Ihmettelen...

      "Koska emme riitele on lasten hyvä elää näinkin, mutta millaisen kuvan parisuhteesta he saavatkaan tulevaisuutta ajatellen jos äiti ja isä elävät yhdessä vaikka rakkaus puuttuukin"?

      Viestiketjun aloittaja kirjoittaa yllämainitusti.
      Oma kuvani "rakkaudettomasta avioliitosta" on se, että kuvittelin kaiken olevan hyvin appivanhempieni liitossa, kunnes he yllättäin erosivat.
      Kuvaan astui vieras nainen, joka hajotti heidän liiton.
      Samoin ero tuli yllätyksenä heidän lapsilleenkin. Ei heistä kukaan tiennyt, että heidän vanhempiensa välillä ei ollut rakkautta. Tai siis sitä intohimoa mitä yleensä on liiton alussa. Liitto oli muuttunut ns. kaverisuhteeksi.
      Maanviljelijä pariskunta. Aamupalalla yhtäaikaa aamulla ja sen jälkeen navettaan ja maatalon muihin töihin. Emäntä päivän sisätöissä ja isäntä päivän ulkotöissä. Puhumattomina molemmat omissa hommissaan...
      Näin jälkeen päin ymmärrän, kun seurasin heidän liittoaan 15 vuotta, että heillä ei ollut enää mitään puhuttavaa keskenään, mutta ei se minusta vävynä eikä vaimostani heidän lapsenaan ollut mitenkään ahdistavaa tai ihmeteltävää.
      Jos emme silloin sitä, noin nelikymppisinä huomanneet, niin tuskin sitä huomaavat nuoremmatkaan.
      Turvallinen koti on lapsille kaiken a ja o. Rikkinäinen ja hajonnut koti on kaikkea muuta...
      Siinä mielessä vähän kaukaa haettu tuo yllä mainittu kommentti.
      Onko se vaan yksi kirjoittajan tekosyistä hakea rohkaisua ja hyväksyntää suunnitelmilleen?
      Kehoitan, että jatkatte liittoanne ja teette kaiken, että teillä molemmilla on hyvä olla parisuhteessanne.
      Ajatelkaa lapsianne ja tulevia lapsenlapsianne. Kivaa on lastenkin tulla käymään lapsineen mummolaan ukin ja mummun luo...
      Isekkyys pois!
      Pitää osata ajatella myös muitakin, kuin pelkästään itseään!

    • sama juttu

      samoin kävi meillä vanhempien ero tuli ihan puun takaa ei me lapset ,sillon teinejä, mitään huomattu, molemmat vanhempamme rakastivat meitä ylikaiken ja ei meiltä rakkautta ja rajoja puuttunut.
      Ei sitä lapsena sellaasia asioita huomaa, on koulu ja oma elämä ja teininä oli pääasia, että palvelu pelasi ja oli turvallista ja meistä välitettiin.
      Vanhempani ei kanssa riidelly koskaan ja yhdessä ne teki meidän kanssa aina pihatyöt ja mökillä myös oltiin aina yhdessä.
      Nyt molemmat elävät sinkkuina ja ovat hyviä kaverita edelleen, meillekin aina tulevat yhdessä, kun mutsilla ei ole autoa eikä korttia.
      Ihmettelen miksi jotkut varsinkin naiset purkaa sen pahanolon ja tylsyyden lapsiinsa, täällä joku sanoi, että et hän voi pahoin niin lapsetkin voi pahoin.

    • vielelämäedessä?

      Olipas hyviä kommentteja kirjoitettu, missään kommentissa ei vaan ollut mitään uutta tai mullistavaa. Ihan samoja asioita joita itsekin mielessä pyörittelen.

      Jokunen ajatus heräsi, esim. mitä odotettavaa minulla kun mieheni on 20 vuotta vanhempi on meidän yhteisestä vanhuusajasta? Yhteistä se tuskin tulee olemaan, lapsenlapsiakin taidan nähdä vain minä. Kukaanhan ei tietenkään tiedä miten elämä menee mutta jos ajatellaan mitä elin-ikä ennusteet ovat, tulisin jäämään leskeksi aika nuorena, alle kuusikymppisenä. Kuinka upea tulevaisuus...

      Jos se intohimo puuttuu, eikä sitä voi kaivaa esiin enää, ei edes jaksa yrittää kun tietää sen toivottomaksi. Tietää sen valheeksi, niin kannattaako jatkaa? Kun seksi on "äkkiä nyt"- toimintaa ja itse et saa siitä mitään muuta kuin tyhjän ja hyväksikäytetyn olon.

      Ongelma on siinä että en halua luopua intohimosta!! Haluan ja janoan miestä, ihoa ja tuoksua jne. mutta tuo hoitamaton mieheni ei kyllä silti kiinnosta eikä tule kiinnostamaan. Se ei ole lääke tähän, se että kaivaisin esiin sen himon joka joskus on ollut. Liian iso kuilu on väliin tullut.

      Onko sopiva aika erota jos toivoo puolisonsa kuolemaa tai sitä että se löytäisi jonkun toisen ja vapauttaisi minut näin? Vai miettiikö kaikki joskus tällaisia?

      Entä kuinka tärkeää on saada harrastaa sitä mitä haluaa? Rakastan teatteria, museoita, historiaa, musiikkia jne. Mieheni ei välitä noista mistään. Täällä missä asumme ei kulttuuria paljon ole tarjolla ja matkat pitkät isompiin kaupunkeihin. Enkä minä voisi mihinkään lähteä kuitenkaan vaikka lähempänäkin olisi...
      Pitääkö minun luopua näistä rakkaista asioista sen takia että satuin hullaantumaan mieheen ja rakentaa sen kanssa elämän tänne korpeen (silloin se tuntui hyvältä ajatukselta) ???

      • Ihmettelen...

        Kyllähän sinulla on aika "pattitilanne".
        Itselläni on sellainen stoori, että olen ja myös ex-vaimoni on syntyjään maalaiskunnasta Kainuusta.
        Tapasimme nuorina syksyllä -84 ja ihastuimme heti ensi tapaamisella. Aloimme siitä seurustelun, joka kuitenkin oli näin jälkeen päin ajatellen aika koomista.
        Me viihdyimme toistemme seurassa, mutta jo muutaman viikon päästä tää silloinen tyttöystäväni sanoi, että hän haluaa lopettaa. Minä halusin jatkaa ja tällaista lopettamisella ja jatkamisella vuorottelua oli koko eka puoli vuotta.

        Keväällä -85 hän sanoi että mennään naimisiin, koska emme osaa olla erossakaan. Kihlauduimme mutta sormusta ei saanut pitää alkuaikoina sormessa liikkuessamme yleisillä paikoilla tai perheittemme parissa. Morsiameni ei halunnut näyttää kenellekään että olemme kihloissa.
        Seuraava kesä meni ihan mukavasti ja elokuussa menimme naimisiin. Kuitenkin kolme päivää häistä vaimoni meni äitinsä luokse ja sanoi tälle, että hän haluaa erota. Meinas tulla SE liiton pituudessa! Tai siis lyhyydessä...:)
        Emme riidelleet missään vaiheessa ja viihdyimme keskenämme ihan hyvin, mutta puolisoni oli niin epävarma kaikesta, että hän ei tiennyt mitä hän haluaa, vai haluaako mitään.
        Tänä päivänä, kun on järkeä päässä enemmän kuin silloin, sanon että jo tuossa seurusteluvaiheessa, ensimmäisten lopettamisjuttujen jälkeen, olisi pitänyt lopettaa koko touhu.

        No siitä lähdimme kuitenkin jatkamaan liittoa ja muutimme etelään töihin. Saimme siellä kaksi lasta ja elimme normaalia perhe-elämää.
        Koska meillä molemmilla oli kaipuu kotiseudulle, palasimme perheenä takaisin Kainuuseen 2005, mutta emme kuitenkaan syntymäkuntaamme. Vaimoni sai "vakituisen" työpaikan ja uskalsimme palata.

        Täällä jatkoimme normaalia elämää. Lapset löysivät täältä elämän kumppanit ja muuttivat pois kotoa.
        No tässä vaiheessa alkoi tapahtumaan.
        Vaimoni meni Aslak-kurssille Kuopioon. Kurssin jälkeen huomasin hänessä muutoksen. Teki pitkiä lenkkejä ja puhui paljon puhelimessa. Jossain vaiheessa keväällä lähti "lomalle". Hyppäs junaan ja sanoi että sulkee puhelimen, eikä halua, että häneen otetaan yhteyttä.
        Tuli kotiin seuraavana päivänä ja sanoi käyneensä Hesassa hotellissa juomassa puoli pulloa viiniä.
        Tämän jälkeen hän muuttui. Kiersi edelleen pitkillä lenkeillä ja niiltä tultuaan sanoi ensimmäiseksi, että eroon päättyy tää meidän liitto.
        Minä ihmettelin moista ja kyselin syytä. Hän vaan toisti että eroon tää päättyy kuitenkin. Hän alkoi myös muuttumaan luonteeltaan. Tuijotteli vaan ikkunoista ulos ja muuttui puhumattomaksi.Tätä jatkui 2,5 vuotta.
        Sitten 2009 syksyllä hän tutustui Rukalla tyttöporukan mukana ukkomieheen.
        Mies oli sanonut, että hän ei aio erota, koska hänellä on lapsenlapsia ja hänellä on sen verran paljon omaisuutta, ettei halua menettää sitä.
        Vaimoni kuitenkin laittoi eropaperit vetämään, luullen, että kun hän eroaa, niin hän on vapaa sen miehen mukaan, jos hän muuttaa päätöstään.
        Tässä samassa hän sai mulle kerrottua että hän olikin mennyt silloin 2009 kevällä Kuopiossa tutustuneensa miehen mökille ja olivat siellä juoneet yön viiniä ja aamulla oli mies kysynyt että saako panna ja vaimoni oli antanut luvan.
        Tässä vaiheessa alkoi sitten tulla paskaa sisään ikkunoista ja ovista. Alkoi syyttämään minua pettämisestään ja sanoi minun panneen lastemme psyykeen pilalle, kun olin vienyt heitä pienenä harrastuksiin.
        Siis voin sanoa että vaimoni meni aivan sekaisin. En tuntenut häntä enää.
        Hänellä oli yhtäaikaa päällä vaihdevuodet, tyhjäpesäsyndrooma ja ikäkriisi. Ja nyt vielä tää eroprosessi...
        Lisäksi hän sanoi että minä en tule koskaan löytämään uutta puolisoa.
        Tästä sisuuntuneena aloin minäkin etsiä uutta seuraa netin sättipalstoilta.
        Siellä tutustuin samassa tilanteessa olevaan naiseen.
        Hänenkin miehensä oli kertonut lähtevänsä kokeilemaan onko ruoho vihreämpää aidan takana ja oli laittanut eropaperit vetämään.
        Eli meitä oli nyt kaksi petettyä ja jätettyä, jotka olimme tutustuneet.
        Meillä molemmilla oli ja on periaate, että liitto on ikuinen ja haluamme tehdä työtä liittojemme eteen, mutta kun kumppani ei ajattele asiaa samoin, niin toinen on täysin voimaton. Tänään on liian helppoa erota...
        Jatkuu...

      • Ihmettelen...
        Ihmettelen... kirjoitti:

        Kyllähän sinulla on aika "pattitilanne".
        Itselläni on sellainen stoori, että olen ja myös ex-vaimoni on syntyjään maalaiskunnasta Kainuusta.
        Tapasimme nuorina syksyllä -84 ja ihastuimme heti ensi tapaamisella. Aloimme siitä seurustelun, joka kuitenkin oli näin jälkeen päin ajatellen aika koomista.
        Me viihdyimme toistemme seurassa, mutta jo muutaman viikon päästä tää silloinen tyttöystäväni sanoi, että hän haluaa lopettaa. Minä halusin jatkaa ja tällaista lopettamisella ja jatkamisella vuorottelua oli koko eka puoli vuotta.

        Keväällä -85 hän sanoi että mennään naimisiin, koska emme osaa olla erossakaan. Kihlauduimme mutta sormusta ei saanut pitää alkuaikoina sormessa liikkuessamme yleisillä paikoilla tai perheittemme parissa. Morsiameni ei halunnut näyttää kenellekään että olemme kihloissa.
        Seuraava kesä meni ihan mukavasti ja elokuussa menimme naimisiin. Kuitenkin kolme päivää häistä vaimoni meni äitinsä luokse ja sanoi tälle, että hän haluaa erota. Meinas tulla SE liiton pituudessa! Tai siis lyhyydessä...:)
        Emme riidelleet missään vaiheessa ja viihdyimme keskenämme ihan hyvin, mutta puolisoni oli niin epävarma kaikesta, että hän ei tiennyt mitä hän haluaa, vai haluaako mitään.
        Tänä päivänä, kun on järkeä päässä enemmän kuin silloin, sanon että jo tuossa seurusteluvaiheessa, ensimmäisten lopettamisjuttujen jälkeen, olisi pitänyt lopettaa koko touhu.

        No siitä lähdimme kuitenkin jatkamaan liittoa ja muutimme etelään töihin. Saimme siellä kaksi lasta ja elimme normaalia perhe-elämää.
        Koska meillä molemmilla oli kaipuu kotiseudulle, palasimme perheenä takaisin Kainuuseen 2005, mutta emme kuitenkaan syntymäkuntaamme. Vaimoni sai "vakituisen" työpaikan ja uskalsimme palata.

        Täällä jatkoimme normaalia elämää. Lapset löysivät täältä elämän kumppanit ja muuttivat pois kotoa.
        No tässä vaiheessa alkoi tapahtumaan.
        Vaimoni meni Aslak-kurssille Kuopioon. Kurssin jälkeen huomasin hänessä muutoksen. Teki pitkiä lenkkejä ja puhui paljon puhelimessa. Jossain vaiheessa keväällä lähti "lomalle". Hyppäs junaan ja sanoi että sulkee puhelimen, eikä halua, että häneen otetaan yhteyttä.
        Tuli kotiin seuraavana päivänä ja sanoi käyneensä Hesassa hotellissa juomassa puoli pulloa viiniä.
        Tämän jälkeen hän muuttui. Kiersi edelleen pitkillä lenkeillä ja niiltä tultuaan sanoi ensimmäiseksi, että eroon päättyy tää meidän liitto.
        Minä ihmettelin moista ja kyselin syytä. Hän vaan toisti että eroon tää päättyy kuitenkin. Hän alkoi myös muuttumaan luonteeltaan. Tuijotteli vaan ikkunoista ulos ja muuttui puhumattomaksi.Tätä jatkui 2,5 vuotta.
        Sitten 2009 syksyllä hän tutustui Rukalla tyttöporukan mukana ukkomieheen.
        Mies oli sanonut, että hän ei aio erota, koska hänellä on lapsenlapsia ja hänellä on sen verran paljon omaisuutta, ettei halua menettää sitä.
        Vaimoni kuitenkin laittoi eropaperit vetämään, luullen, että kun hän eroaa, niin hän on vapaa sen miehen mukaan, jos hän muuttaa päätöstään.
        Tässä samassa hän sai mulle kerrottua että hän olikin mennyt silloin 2009 kevällä Kuopiossa tutustuneensa miehen mökille ja olivat siellä juoneet yön viiniä ja aamulla oli mies kysynyt että saako panna ja vaimoni oli antanut luvan.
        Tässä vaiheessa alkoi sitten tulla paskaa sisään ikkunoista ja ovista. Alkoi syyttämään minua pettämisestään ja sanoi minun panneen lastemme psyykeen pilalle, kun olin vienyt heitä pienenä harrastuksiin.
        Siis voin sanoa että vaimoni meni aivan sekaisin. En tuntenut häntä enää.
        Hänellä oli yhtäaikaa päällä vaihdevuodet, tyhjäpesäsyndrooma ja ikäkriisi. Ja nyt vielä tää eroprosessi...
        Lisäksi hän sanoi että minä en tule koskaan löytämään uutta puolisoa.
        Tästä sisuuntuneena aloin minäkin etsiä uutta seuraa netin sättipalstoilta.
        Siellä tutustuin samassa tilanteessa olevaan naiseen.
        Hänenkin miehensä oli kertonut lähtevänsä kokeilemaan onko ruoho vihreämpää aidan takana ja oli laittanut eropaperit vetämään.
        Eli meitä oli nyt kaksi petettyä ja jätettyä, jotka olimme tutustuneet.
        Meillä molemmilla oli ja on periaate, että liitto on ikuinen ja haluamme tehdä työtä liittojemme eteen, mutta kun kumppani ei ajattele asiaa samoin, niin toinen on täysin voimaton. Tänään on liian helppoa erota...
        Jatkuu...

        Jatkoa!
        Nyt asiaan. En ollut koko liittoni aikana saanut sellaista rakkautta, jota olin kuvitellut aviopuolisoiden välillä olevan. Vaimoni ei sanonut 25 vuoden aikana kuin puolikymmentä kertaa että hän välittää minusta. Rakastavansa ei tainnut sanoa kertaakaan.
        Vaimoni ei kosketellut ja jos minä koskettelin häntä tai kerroin rakastavani häntä hän ei reakoinut siihen mitenkään. Minä jatkoin koskettelua ja "rakastamista" vielä siihen saakka, kun hän kertoi pettämisestään. Olinhan joskus kauan sitten luvannut tään Jumalan ja seurakunnan edessä...
        Seksi meillä toimi, tosin viimeaikoina harvakseltaan.
        Perheen isänä hoidin velvollisuuteni kiitettävästi. Olin absolutisti. Tein kotitöitä. Leivoin pullat ja sämpylät. Laitoin ruokaa ja vein lapsia uimaan ja harrastuksiin... Tää vaan ei riittänyt vaimolleni...hän halusi jotain muuta.
        Sanoi tosin tuossa eron alla, että hän haluaa just samanlaisen miehen kuin minä olen, mutta sen pitää olla sellainen jota hän myös rakastaa. :)

        Kainuuseen takaisin muutto oli virhe. Vaikka olin syntynyt ja asunut lapsuuteni ja nuoruuteni keskellä korpea, olin etelässä tottunut siihen että ympärillä on ihmisiä ja lähellä on ostoskeskuksia mihin voi mennä vapaa-ajalla soppailemaan.
        Siinä mielessä ymmärrän sinua, kun sanot kaipaavasi harrastuksiin ja ihmisten ilmoille.
        Toisekseen lapsillamme ei ehkä olisi noin hyviä aviopuolisoita, jos olisimme jääneet etelään... Muutossa siis jotain hyvääkin.

        Tänään asun tään uuden kumppanini kanssa avoliitossa. Isohkossa kaupungissa!
        Ekatapaamisesta on 11 kk aikaa ja voi sitä rakkauden määrään mistä olen päässyt osalliseksi tään vajaan vuoden ajan. Hän kehuu minua helläksi ja ystävälliseksi ja kutsuu mua päivittäin murukseen.
        Tätä samaa hellyyttä ja rakkautta tarjosin ex-lleni 25 vuotta ja hän ei osannut ottaa sitä vastaan ja olla siitä kiitollinen.

        Vaikka olenkin eronnut ja saan tänään sitä mitä kaipasin 25 v, niin siitä huolimatta en ole päässyt eroon edellisestä elämästä. Asia on mielessäni päivittäin.
        Koen huonoa omaatuntoa, että liitossamme kävi niin. Kärsin siitä, että lapsillamme ei ole enää kotia mihin tulla huolineen. Tuleville lapsenlapsilleni ei ole mummolaa mihin tulla tervehtimään mummoa ja ukkia.
        Minä olisin kaikesta huolimatta ollut vielä pettämisuutisenkin jälkeen jatkamaan liittoa. Juuri lasten ja lastenlasten vuoksi.
        Tänään kun toinen päättää erota, niin siinä toinen on täysin selkä seinää vasten.
        Postista tulee eropäätös allekirjoitettavaksi ja jos kieltäydyt, niin kohta on haastemies ovella eropapereiden kanssa.
        Sairasta on tää meno tänä päivänä.
        Liian paljon ajatellaan vaan itseään. Liian helposti annetaan periksi. Ei olla valmiita tekemään työtä liittojen eteen.
        Se alkuhuuma haihtuu vuoden parin jälkeen ja suhteessa alkaa sellainen ystävyys-/ kaverivaihe.
        Joku sanoikin hyvin tuolla aiemmin, että uusi suhde on alussa pelkkää naimista....
        Tätä vaan ei kaikki tajua vaan luulevat, että muiden liitoissa elämä on pelkkää huumaa koko ajan.
        Tämän tiedän tapahtuvan jossakin vaiheessa tässä nykyisessäkin liitossani, mutta en pelkää sitä. Kun yhteiseloa vie eteen päin sopivassa suhteessa tunteella ja järjellä, niin eiköhän se toimi. Vielä kun kaksi samoin ajattelevaa ja tahtovaa on kyseessä, niin ei pitäis olla eikä tulla isompia ongelmia.

      • 4586545+45
        Ihmettelen... kirjoitti:

        Jatkoa!
        Nyt asiaan. En ollut koko liittoni aikana saanut sellaista rakkautta, jota olin kuvitellut aviopuolisoiden välillä olevan. Vaimoni ei sanonut 25 vuoden aikana kuin puolikymmentä kertaa että hän välittää minusta. Rakastavansa ei tainnut sanoa kertaakaan.
        Vaimoni ei kosketellut ja jos minä koskettelin häntä tai kerroin rakastavani häntä hän ei reakoinut siihen mitenkään. Minä jatkoin koskettelua ja "rakastamista" vielä siihen saakka, kun hän kertoi pettämisestään. Olinhan joskus kauan sitten luvannut tään Jumalan ja seurakunnan edessä...
        Seksi meillä toimi, tosin viimeaikoina harvakseltaan.
        Perheen isänä hoidin velvollisuuteni kiitettävästi. Olin absolutisti. Tein kotitöitä. Leivoin pullat ja sämpylät. Laitoin ruokaa ja vein lapsia uimaan ja harrastuksiin... Tää vaan ei riittänyt vaimolleni...hän halusi jotain muuta.
        Sanoi tosin tuossa eron alla, että hän haluaa just samanlaisen miehen kuin minä olen, mutta sen pitää olla sellainen jota hän myös rakastaa. :)

        Kainuuseen takaisin muutto oli virhe. Vaikka olin syntynyt ja asunut lapsuuteni ja nuoruuteni keskellä korpea, olin etelässä tottunut siihen että ympärillä on ihmisiä ja lähellä on ostoskeskuksia mihin voi mennä vapaa-ajalla soppailemaan.
        Siinä mielessä ymmärrän sinua, kun sanot kaipaavasi harrastuksiin ja ihmisten ilmoille.
        Toisekseen lapsillamme ei ehkä olisi noin hyviä aviopuolisoita, jos olisimme jääneet etelään... Muutossa siis jotain hyvääkin.

        Tänään asun tään uuden kumppanini kanssa avoliitossa. Isohkossa kaupungissa!
        Ekatapaamisesta on 11 kk aikaa ja voi sitä rakkauden määrään mistä olen päässyt osalliseksi tään vajaan vuoden ajan. Hän kehuu minua helläksi ja ystävälliseksi ja kutsuu mua päivittäin murukseen.
        Tätä samaa hellyyttä ja rakkautta tarjosin ex-lleni 25 vuotta ja hän ei osannut ottaa sitä vastaan ja olla siitä kiitollinen.

        Vaikka olenkin eronnut ja saan tänään sitä mitä kaipasin 25 v, niin siitä huolimatta en ole päässyt eroon edellisestä elämästä. Asia on mielessäni päivittäin.
        Koen huonoa omaatuntoa, että liitossamme kävi niin. Kärsin siitä, että lapsillamme ei ole enää kotia mihin tulla huolineen. Tuleville lapsenlapsilleni ei ole mummolaa mihin tulla tervehtimään mummoa ja ukkia.
        Minä olisin kaikesta huolimatta ollut vielä pettämisuutisenkin jälkeen jatkamaan liittoa. Juuri lasten ja lastenlasten vuoksi.
        Tänään kun toinen päättää erota, niin siinä toinen on täysin selkä seinää vasten.
        Postista tulee eropäätös allekirjoitettavaksi ja jos kieltäydyt, niin kohta on haastemies ovella eropapereiden kanssa.
        Sairasta on tää meno tänä päivänä.
        Liian paljon ajatellaan vaan itseään. Liian helposti annetaan periksi. Ei olla valmiita tekemään työtä liittojen eteen.
        Se alkuhuuma haihtuu vuoden parin jälkeen ja suhteessa alkaa sellainen ystävyys-/ kaverivaihe.
        Joku sanoikin hyvin tuolla aiemmin, että uusi suhde on alussa pelkkää naimista....
        Tätä vaan ei kaikki tajua vaan luulevat, että muiden liitoissa elämä on pelkkää huumaa koko ajan.
        Tämän tiedän tapahtuvan jossakin vaiheessa tässä nykyisessäkin liitossani, mutta en pelkää sitä. Kun yhteiseloa vie eteen päin sopivassa suhteessa tunteella ja järjellä, niin eiköhän se toimi. Vielä kun kaksi samoin ajattelevaa ja tahtovaa on kyseessä, niin ei pitäis olla eikä tulla isompia ongelmia.

        Kertomuksesi oli kiva lukea, se oli silmiä avaava siinnä että ei ole aina voida estää eroa. Usein kuulee kertomuksia missä mies käyttäytyy kuin sika ja ihmettelen miten sellaista kukaan voi katsella, mutta toimii se toisinkin päin.

        Se on ainakin varmaa että jonain päivänä ex vaimosi katuu sitä mitä tuli tehtyä.

      • onnellinen eronnut
        4586545+45 kirjoitti:

        Kertomuksesi oli kiva lukea, se oli silmiä avaava siinnä että ei ole aina voida estää eroa. Usein kuulee kertomuksia missä mies käyttäytyy kuin sika ja ihmettelen miten sellaista kukaan voi katsella, mutta toimii se toisinkin päin.

        Se on ainakin varmaa että jonain päivänä ex vaimosi katuu sitä mitä tuli tehtyä.

        Tuokin on turha klisee, joka ei pidä paikkaansa!
        Itse olen lähtenyt tuollaisesta liitosta aikanaan, joka ei antanut minulle mitään, turhaan roikuttiin monta vuotta yhdessä ja koskaan en ole katunut eroani.

        Ja niinkuin näkyy, tuonkin tarinan mies on NYT onnellinen, saa mitä haluaa.
        Lapset kyllä voivat tulla huolineen niinkuin ennenkin, ainakin minun luokseni, en ymmärrä, miksi tuo mies on kääntänyt heille selkänsä eron myötä?

      • Ihmettelen...
        onnellinen eronnut kirjoitti:

        Tuokin on turha klisee, joka ei pidä paikkaansa!
        Itse olen lähtenyt tuollaisesta liitosta aikanaan, joka ei antanut minulle mitään, turhaan roikuttiin monta vuotta yhdessä ja koskaan en ole katunut eroani.

        Ja niinkuin näkyy, tuonkin tarinan mies on NYT onnellinen, saa mitä haluaa.
        Lapset kyllä voivat tulla huolineen niinkuin ennenkin, ainakin minun luokseni, en ymmärrä, miksi tuo mies on kääntänyt heille selkänsä eron myötä?

        Saan sitä, mitä normaalissa avioliitossa pitääkin saada ja antaa.
        Annoin ex.lle, mutten saanut itse mitään. Annoin 25 pitkää vuotta...
        Missä kohtaa siinä lukee, että olen kääntänyt selkäni lapsilleni?
        Lapset asuvat onnellisissa avioliitoissa toisessa kaupungissa ja muuttavat parin kolmen vuoden päästä tänne samaan kaupunkiin asumaan. Sitten voin olla heidän kanssaan päivittäin. MInulla on erittäin hyvät välit lapsiini ja heidän puolisoihin!
        Sinun kirjoituksesta näkee tietyn asenteen miehiä ja perhe-elämää kohtaan.
        Olet ilmeiseti pitkälle samanlainen kuin ex.äni; kärttyinen, vaihdevuosien säestämä, todellista elämää elämään kykenemätön!

      • Ei tajua..

        No jos toivoisi puolisonsa kuolemaa niin on sopiva aika erota.

    • lottamari<3

      Tee sitä mikä sinulle on tärkeää, elä siten kuin sinä haluat, etsi se mistä haaveilet, sen löytää, kun antaa itselleen tilaisuuden. Älä yritä mitään väkisin, anna sellaisellekin mahdollisuus, joka ei vastaa sinun unelmaasi voit yllättyä. Rakastua voi johonkin odottamattomaankin, sellaiseen johon ei olisi koskaan kuvitellut rakastuvansa. Älä katso olosuhteita, älä ulkoisia seikkoja, niillä ei ole merkitystä. Etsi sellainen, joka on ja joka tuntuu osalta sinua, kuin puuttuva pala sinusta. Yhteinen kemia, sielun sympatia, telepatia ja yhteenkuuluvuus ja voimakas kaipuu, ikävä ja intohimo ovat merkkejä siitä, että olet löytänyt sen oikean.

      Paikalleen ei saa jäädä, on mentävä eteenpäin, on oltava rehellinen itselleen. Kerro toiveistasi ja lähetä se rukouksin luottaen, että se kuullaan. Ole rehellinen rukoillessasi, täysin vilpitön ja usko, että olet ansainnut sen, jota haluat. Jätä pelko ja ole rohkea silloinkin vaikka tuntuu, että et uskalla. Ajattele, että joku odottaa vain sinua ja kun aika on oikea kohtaat hänet ja tajuat, että millään muulla ei ole väliä enää. Vain sillä on merkitystä, jonka olet löytänyt.

    • Itse aiheutettu tila

      Minulla liittoa takana mieheni kanssa vajaat 15 vuotta ja kaksi lasta. Olen ollut nyt viime vuodet kotiäitinä ja mieheni tuloilla eletty pääasiassa. Minulla on omaa aikaa todella vähän ja miehelläni pitkät työpäivät ja lisäksi hänellä paljon harrastuksia ja työmatkoja ym. Sukulaiset asuvat kaukana. Välillä on todella uupunut olo. Seksihalut ovat tyystin kadonneet jo pelkän väsymyksen ja oman tilan puutteen takia. Minuus katoaa todellakin huomaamatta kun elää paljon ja pitkään toisten ehdoilla, niin sitä vain huomaa yksi päivä, että miten tähän on tultu. Mieheni kiukuttelee mulle kun ei minua kiinnosta automaattisesti seksi silloin kuin miehelleni sopii. Minä olen se vihon viimeinen meidän perheessä ensin on miehellä työt, harrastukset ja lapset ja niin se vaimo siellä jossain. Itsepä hullu ryhdyin tähän joten parempi vain kestää, niin pitkälle kuin kestää. Valitkaa te muut vähän viisaammin kuin minä :)

      • Tehkää...

        Tehkää ongelmalle vielä jotain kun ette ole vielä täysin lukossa. Miehesi kokee yhtä suurta pahoinvointia siitä ettei seksin kysyntä ja tarjonta kohtaa. Yrittäkää molemmat joustaa, miehelle vaimo ykköseksi ja sinä voisit vähemmän antaa pakkeja seksi pyynnöille. Nostakaa kissa pöydälle vielä kun se on mahdollista.
        Niin kauan kun on jotain annettavaa mitä toinen tarvii, on mahdollista muutokseen.

    • pitkä liitto

      jep!
      Juuri tuo on se juttu: niin kauan kuin on jotain annettavaa.
      itse olen sen huomannut, että minulla ei sitä annettavaa enää ole.
      kaikkeni olen yrittänyt ja se ei riittänyt.
      hyvä on tästä lähteä.

    • Aikuinen mies!

      Ajattele muitakin, kuin van itseäsi!
      Mikä teitä naisia vaivaa?

    • Otan osaa

      Sinä itse et tee seksielämän eteen mitään. Miehesi sentään yrittää puhua asiasta, mutta nähtävästi kylmän muurisi lävitse on mahdoton edetä. Suosittelisin lääkärin apua haluttomuuteen. Ikävää miehesi kannalta kun sinä olet muuttunut.

    • Etoo...!

      Avioliitto on menetänyt tänä päivänä täysin merkityksensä! Pelleillään "vakavalla" asialla.
      Tästä on hyvä esimerkki Tuksun ja sen poromiehen liitto! Kahta viikkoa ennustin liiton iäksi, eikä arvioni heittänyt kovin paljoa...
      Tällasella käytöksellä häväistään avioliiton pyhyys ja alkuperäinen tarkoitus.
      Siihen kun vielä aletaan vihkiä homoja ja lesboja, niin mikä on se paikka, missä oikeaan miehen ja naisen väliseen rakkauliittoon uskovat voidaan vihkiä?
      Eroasioissa pitäisi palata vanhaan ja ehkäpä vieläkin tiukempaan malliin!
      Syylliset ja syyt esiin tarvittaessa vaikka raastuvassa. Loppuisi pelleily!

    • Heiluvat tunteet

      Lienee enemmän intohimon puuttumista kuin rakkauden loppumista. Jokaisessa liitossa intohimo hiipuu ajan myötä. Ei sellaista liittoa olekaan jossa se aina säilyisi. Tärkeämpää on välittää ja rakastaa arjen keskellä. Elämä on enemmän kuin haihtuvat ja heiluvat tunteet.

      • nimimerkki2.2

        Aika tuttua tuo itsellenikin omassa parisuhteessa, että ollaan vain "kavereita" ja aina ei sitäkään ja asutaan vaan yhdessä.

    • ???

      ÄLKÄÄ JÄÄKÖ LASTEN TAKIA KULISSIA PITÄMÄÄN!
      Olen eroperheen lapsi, monet kaverini ovat myös, mieheni ja paras kaverini toivoisivat vanhempiensa eroavan.
      Sen minkä olen huomannut näissä kulissiliitoissa, on se että mitä pienempiä lapset ovat olleet eron sattuessa, sitä paremmin he aikuisena sen ymmärtävät. Jos taas vanhemmat ovat eronneet kun lapset ovat juuri lähteneet kotoa, pidetty se "hyvä" perhe kasassa siihen asti, on se ollut oikeasti aika iso järkytys jo aikuisille lapsille. Yhdenkin ystäväni (oli vanhempien erotessa noin 23v) elämä heilahti aika pahasti, kun vanhemmat erosi, koska oli kuvitellut kaiken olevan hyvin, tämä on heijastunut esim hänen suhteisiinsa jälkeenpäin; jos kaikki menee hyvin niin kuinka noin voi käydä->luottaminen vaikeaa. Lisäksi kuva toimivasta onnellisesta perheestä meni uusiksi.
      Itse olin 14v kun lähdettiin äitini kanssa, ja ymmärrän sen täysin, näin sen jo silloin parempana, vaikka vanhempani halusivat lapsen (minun) takia pysyä yhdessä, tavallaan olisi ollut parempi jos lähdetty oltaisi aikaisemmin. Välit pysyivät silti hyvinä meidän perheessä kaikilla.
      Toisilla kavereilla joiden vanhemmat ovat eronneet heidän ollessaan alle 10v kaikki välit hyvinä vanhempiin, ymmärretty myös ero, eikä katkeruutta ole.
      Tottakai pienemmät lapset reagoivat sillä hetkellä voimakkaasti eivätkä ymmärrä sitä, mutta loppujen lopuksi näillä on asiat paremmin kuin niillä joiden vanhemmat ovat esittäneet siihen asti että velvollisuudet saadaan alta pois. VELVOLLISUUDET! Kyllä lapset sen näkevät ja ymmärtävät.
      Paras kaverini (30v) toivoisi vanhempiensa eroavan, isä on alkoholisoitunut (käy töissä yms), mutta taloudessa vielä asuu nuorin kotona joten.. Tilanne on siinä pisteessä ettei kaverini pysty enää käymään kotonaan suuren vihansa takia, jota tuntee isäänsä kohtaan, vanhemmalla siskolla lisäksi myös äidin kanssa poikki, kun on jäänyt pikkusisarusten kanssa. Haluaisi vain että he eroaisivat että hänen äitinsä saisi elämänsä takaisin.
      Mieheni vanhemmat taas ovat sen verran iäkkäitä ettei heidän ikäiset eroa. Minä, mieheni ja hänen siskonsa toivotaan että ero tapahtuisi (ei tule ikinä niin käymään) jotta tämä isä saisi elämänsä takaisin. Appiukkoni on tavallaan vaimonsa vankina kotona, anoppini on aikamoinen piru, ja yrittää manipuloida sekä tekeytyy sairaaksi jottei appeni pääse pitkäksi aikaa/kivaan paikkaan kotoaan.
      Yritän vainm sanoa että lapset ymmärtävät! Eikä se iästä ole kiinni kuinka lapset reagoivat, vanhempana se saattaa jopa olla vaikeampaa. Ei lasten takia pidä jäädä huonoon tilanteesen ja suhteeseen. Onni ennemmin koko perheelle.

      • Ei nimimerkkiä

        "Lisäksi kuva toimivasta onnellisesta perheestä meni uusiksi."

        Lastenkin on hyvä ymmärtää, että perheessä ei ole kyse vanhempien onnesta vaan lasten onnesta ja turvallisesta kasvuympäristöstä. Jos on alkoholia, väkivaltaa tai raivoamista, perhe ei ole hyväksi lapsille. Mutta jos vanhemmat pitävät kiinni velvollisuuksistaan ja käyttäytyvät asiallisesti, todennäköisesti parempi pitää perhe kasassa.

        Eikä aikuisten lasten pidä ylenmäärin järkyttyä siitä, että vanhemmat pitivät kiinni sitoumuksistaan ja rakastivat lapsiaan enemmän kuin itseään. Heidän tulisi varautua itse samaan kun ryhtyvät jatkossa lastenhankintaan. Omaa onnea ei osteta lasten kustannuksella.

    • Vielä rakastunut

      Ja nyt sama juttu meillä. Vaimoni sanoi tunteiden hiipuneen ja haluaa erota. Lapsia on 2 ja vuosia takana 15. Itse rakastan edelleen vaimoani paljon, vaikka alkuaikojen huumaa ei enää olekaan.

      Tämä on niin yleistä, että en voi muuten käsittää kuin, että naisten 30-kriisi ilmentyy näin. Samalla kun avioliitto on menettänyt merkityksensä harkinta-aikoineen, niin suhteen hajoaa tuosta noin vaan.

    • Non Stop

      Elä höpäjä !

      Tunteet hiipuvat, jos niitä ei hoideta.

      Milloin olet ottanut vaimoasi kädestä ja sanonut, ettet halua muita naisia kuin hänet elämänkumppaniksesi.

      Milloin olet pyytänyt esim. oma-aloitteisesti anteeksi, esittänyt, että haluaisit tehdä asioita yhdessä hänen kanssaan ilman lapsia, että hän on seksikäs mielestäsi, että elämä on parisuhde, ei lastentekosuhde, jossa tarkoitus on ensisijaisesti hankkia lapset ja asunto.

      Intohimo hiipuu , jos nainen tuntee olonsa epävarmaksi, vartalonsa epäseksikkääksi, miehensä tuppisuuksi ja arjen toistuvaksi, tasaiseksi työputkeksi. Nainen kolmissakymmenissä on antava osapuoli lapsille ja huushollille,ja suomalainen mies on omissa oloissaan viihtyvä. puhumaton ja tyytymättömän näköinen jurrikka, jonka aika kuluu työssä, vapaa-ajalla ja teeveen äärellä.

      Intohimo kesti suhteessamme 24 v, kunnes mies sairastui masennukseen eikä heppi enää noussut lääkkeitten takia.
      Itseltäni ei intohimo ole kadonnut, sillä seksiä voi saada kun niin sovitaan.


      Miehen kanssa on kehitetty keskustelumuoto, jossa asioita ei koskaan kerrota toisin kuin ne ovat.

      Rehellisesti kerrotaan toisillemme todelliset motiivimme kuhunkin toimintatapaan, ja luottamus on lähtenyt hurjaan nousuun masennuksesta huolimatta.

      Ei tapahtunut helposti, vaan pitkän kaavan mukaan, jossa silmiin katsominen ja omien motiivien tunnistaminen olivat se ensiaskel toimivampaan suhteeseen. Tämä on rakkautta.

      Korostan, että tähän prosessiin on vaadittu kummankin osapuolen tietoista halua parantaa keskinäisiä välejä toimivammiksi.
      Ensisijaisesti on tarvittu tässä kummankin omaa halua asettua haavoittuvaksi osapuoleksi, kertomalla asioita itsestä, jotka ovat arka paikka: kertomalla osoitan, että luotan mieheeni ja hänen tapaansa käsitellä tuntemuksiani taidolla. Jos sortuu vähättelyyn tai tulkintaan, hän on se, joka käyttäytyy huonosti ja typerästi, en minä, joka luotan.
      Muutaman kerran erehdyttyään pahasti, ymmärsi sanomatta, että isku vyön alle, puhumattakaan sanasodasta,kääntyy aina omaksi vahingoksi.

      Kieroa, eikö totta- ja niin toimivaa =)

      Paras joululahja, minkä voi antaa kumppanilleen, on lupaus, että alatte puhua kaikesta parisuhteessanne, asioista, joista olette vuosia vaienneet.

      Etsi teille joku parisuhderyhmä.
      Esim Henkisen kasvun ryhmä Kataja ry. järjestää aivan upeita parisuhdeviikonloppuja, jotka maustavat suhdettanne mehukkaaseen nousuun.
      Kriisit, ovat ne sitten ikä- raha,- olosuhdekriisejä, ovat mahdollisuus muuttaa huonoja toimintatapoja ! =)

    • hoi sinne

      toivon todellakin, että olisitte kärsivällisiä toisianne kohtaan ja lähtisitte miettimään mistä kiikastaa ja mitä voisitte toistenne hyväksi tehdä. Rakastaminen ei aina ole vain tunteita vaan myös vaikeuksien voittamista yhdessä. Menemistä vaikeuksien läpi- ei niiden ohi!!! Pistäkää itsenne likoon- taistelkaa ja nähkää vaivaa!

      Vai mitä teille nykyään kuuluu?

    • panostetaan

      pyydä miestäsi myös ottamaan haaste vastaan ja olemaan mies! Ehkä hän pelkää, ettei hänestä ole siihen mitä häneltä vaaditaan! Mutta sinä olet hänen haasteensa!

    • Anonyymi

      Tohtori Pellarin avulla sain entisen aviomiehen takaisin
      Tämä todistus on tositarina, ja olen Dake Linda. Otin yhteyttä Dr.Pellariin hänestä kirjoitetun suosittelun kautta ja olen myös törmännyt moniin kokemuksiin siitä, kuinka hän on auttanut muita elämään. Paluu exän kanssa on yksi sisäellisimmistä tunteista, jonka monet ihmiset haluaisivat kokea, varsinkin kun muistot entisen aviomiehen kanssa hämärtävät aina mielemme, kun joku muu tekee joitain samoja asioita kuin entinen aviomiehemme. Olen ollut yksinhuoltaja melkein 6 vuotta ja vaikka ex-mieheni on ollut poissa lapsistani, toivon silti hänen palaavan luokseni joskus. Tämä loitsunparantaja, johon törmäsin nimellä Dr.Pellar, auttoi minua täyttämään toiveeni ja voin ilokseni sanoa, että olen palannut entisen mieheni kanssa. tulos tuli 48 tunnin kuluttua, kun hän vakuutti minulle, että jakamamme rakkaus ja side palautuivat hämmästyttävästi. Jos haluat onnistuneesti palata takaisin exisi kanssa, ota yhteyttä tähän mahtavaan velhoon hänen Viberissään: l. sähköposti: [email protected]

    • Anonyymi

      Miksi elää onnettomana jos rakkaus puuttuu ni ei se tyhjästä takaisin tule asialle pitäisi jotain tehdäkkin

    • Anonyymi

      Jos aloittaja on viilennyt mieheensä niin kuinka kauan kestää että uuden kanssa ollaan samassa tilanteessa?
      Sekin on jo hyvä suhde missä ei riidellä ja suhde on lämmin vaikkei romanttinen.

      Kannattaa aina miettiä ja selvittää vaikka sitä kuinka helposti löytyy sitten se unelmien puoliso jonka kanssa kaikki on unelmaa vielä 5v jälkeenkin. Sadut on satuja.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kotkalainen Demari Riku Pirinen vangittu Saksassa lapsipornosta

      https://www.kymensanomat.fi/paikalliset/8081054 Kotkalainen Demari Riku Pirinen vangittu Saksassa lapsipornon hallussapi
      Kotka
      123
      3134

    2. Vanhalle ukon rähjälle

      Satutit mua niin paljon kun erottiin. Oletko todella niin itsekäs että kuvittelet että huolisin sut kaiken tapahtuneen
      Ikävä
      37
      2496

    3. Olen tosi outo....

      Päättelen palstajuttujen perusteella mitä mieltä minun kaipauksen kohde minusta on. Joskus kuvittelen tänne selkeitä tap
      Ikävä
      30
      2435

    4. Maisa on SALAKUVATTU huumepoliisinsa kanssa!

      https://www.seiska.fi/vain-seiskassa/ensimmainen-yhteiskuva-maisa-torpan-ja-poliisikullan-lahiorakkaus-roihuaa/1525663
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      2159

    5. Oletko sä luovuttanut

      Mun suhteeni
      Ikävä
      114
      1700

    6. Hommaatko kinkkua jouluksi?

      Itse tein pakastimeen n. 3Kg:n murekkeen sienillä ja juustokuorrutuksella. Voihan se olla, että jonkun pienen, valmiin k
      Sinkut
      172
      1406

    7. Nurmossa kuoli 2 Lasta..

      Autokolarissa. Näin kertovat iltapäivälehdet juuri nyt. 22.11. Ja aina ennen Joulua näitä tulee. . .
      Seinäjoki
      26
      1345

    8. Aatteleppa ite!

      Jos ei oltaisikaan nyt NATOssa, olisimme puolueettomana sivustakatsojia ja elelisimme tyytyväisenä rauhassa maassamme.
      Maailman menoa
      291
      1239

    9. Mikko Koivu yrittää pestä mustan valkoiseksi

      Ilmeisesti huomannut, että Helenan tukijoukot kasvaa kasvamistaan. Riistakamera paljasti hiljattain kylmän totuuden Mi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      279
      1231

    10. Onko se ikä

      Alkanut haitata?
      Ikävä
      62
      1077
    Aihe
    TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt