Kettu istuu kukkulan laella auringon laskun viimeisinä minuutteina. Tuulen puhaltaessa sitä hieman paleltaa; turkkiin on ilmestynyt talven aikana useita paljastuneita laikkuja. Kettu huokaisee hiljaa suunnaten katseen kohti kaukana häämöttäviä kaupungin valoja. Se tietää, että viime päivien suojaisa pesä on jätettävä ja lähdettävä välillä saalistamaan.
Ketun luolasta on tullut viimeaikoina sen turvallinen suojapaikka, jonka läheisyydestä se on löytänyt itsensä kaltaisia lajiyksilöitä. Osa noista laumaeläimiin kuulumattomista on kiiltäväkarvaisia ja osa takkuisempiturkkisia. Yhteistä heille kaikille on se, että talviturkki on katoamassa ja ihoa kutittaa kovasti.
Mutta kettu tietää, että voi halutessaan palata suojaisaan luolaansa ja tavata uusia tovereitaan. Joskus se saattaa hiipiä kallion kupeeseen hämärän tuntumassa tai öisin, ja toisinaan näin kevään aikana livahtaa paikalle keskellä kirkasta päivääkin.
Auringon viimeisissä säteissä alkaa ketun vierelle hangelle ilmestyä lyhyempiä punaisia ja pidempiä vaaleita karvoja. Kettu kääntyy, laskeutuu kallion kupeessa olevaan luolaansa ja tyynesti riisuu kalttaantuneen turkkinsa rippeet. Se pukee ylleen haalarin, nostaa vanhan tuohirinkkansa selkäänsä ja kaapaisee tervatut suksensa kallionseinämästä. Ulos astuessaan se näkee osin lumen peittämällä mättäällä pienen ketun jälkiä, joiden viereen hankeen alkaa ilmestyä isompia ihmisen jalanjälkiä.
Sen kauniin ja suuren ihmisen, jonka se sisimmässään tietää olevansa.
Ketun iltasatu
110
960
Vastaukset
No niin kamut. Sana ja tyyli on vapaa. Repikää tuosta aloituksesta. Kommentoikaa jos haluatte, ja millä aiheella mitä näette tai tunnette. Siinä kevyttä pähkinää purtavaksi kun raskaammat työt muualla on tehty. Kaikki viestini käyn lukemassa, vastailen kun ehdin. Vihjeitä on riittävästi. =)
Tiedän että joku lukija ajattelee, että onko pöllömpää aloitusta laitettu liikkeelle, mutta mielipiteitäkin on monen näköisiä. Maailma on täynnä erilaisia ihmisiä. Erilaisia ihmisiä tarvitaan aina. Silti tunnemme tiedostetusti tai tiedostomattomattasti halua tai tarvetta samaistua joihinkin samankaltaisuuksiin. Kirjoittajia ja tekstejäkin on erilaisia. Aina joku lukee niitä ja kokee samaistumista, ne herättävät tunteita tai ajatuksia. Minunkin tekstejäni tarvitsee joku. Ihan niinkuin minäkin tarvitsen teitä.
*ja niin elli hiihteli kukkulan rinnettä alemmas ja pysähtyi matkallaan vilkaisemaan Villapakan ikkunoista; "Kas, siellähän ne palstalaiset istuskelevatkin. Koolla on lapsia, naisia, miehiä; eri-ikäisiä, -näköisiä ja -kokoisia. Elli piipahtaa sisälle, käy hellästi halaamassa lynettin, määbään ja A;n, pysähtyen suikaten yxex:n poskelle suukon ja palauttaen paikatun nutun. Hän vilkuttaa lähtiessään kaikille palstalaiselle, joita kehoittaa jatkamaan kirjoituksiaan, postittaa kirjeen, tekee tilaa uusille tulijoille poistuessaan ulos ja lähtee laskemaan rinnettä alas, yhä kiihtyvämmällä vauhdilla; kohti toisenlaisia haasteita*- M.B.
Tuli ikävän kaltainen suru... Mikä on... sangen kummallista. Olen yllättänyt itseni luomalla suhteen "yhteisöön", joka on olemassa vain tällä palstalla.. Olen tehnyt jälleen jotakin, mitä joskus olen vannomalla vannonut, että en minä ainakaan :D
http://www.youtube.com/watch?v=6Czgj2i_yeg
Hämärässä näkyi tutunoloinen hahmo, joka liukeni tummuvaa taivasta vasten jättäen jälkeensä läpi ikkunan hiipivän hiljaisuuden, johon kätkeytyi aavistus haikeutta ja nupullaan olevaa riemun tunnetta. Jäin katselemaan kohtaa, jossa hahmo oli vain hetki sitten ollut. Tajuntani vetäytyi metsänrajasta nenäni edessä olevaan ikkunaan, josta heijastuu Villapakka menoineen. Äänensorina alkaa hiljalleen voimistua tunnistettavaksi taustamölyksi ja tipahdan takaisin hetkeen. Muista nähneeni Elisaketunkin ihan äsken, mutta mihin hän nyt ehti kadota.. Halattiin.. Näytti hieman muuttuneelta.. Mutta miten..
Jotakin liikkuu tietoisuuteni rajamailla mutta en saa siitä kiinni. Ihmettelen minne Elisa, se vikkelä repolainen mahtoi luikahtaa, samalla kun katselen muiden keskustelua ja tanssahtelua musiikin tahtiin. Nostan kuuman teen huulilleni ja juuri kun olen antamassa tietoisuuttani kutittavan asian olla, suun täyttää kuuma hunajalla makeutettu juoma, ja tajuan: Näin ketun joka oli aivan kuin ihminen, tai tai tai ... *nielaisee kuumaa ja meinaa tikahtua yskänpuuskaan*
http://www.youtube.com/watch?v=a5gJuwz8Kng&feature=related M.B. kirjoitti:
Tuli ikävän kaltainen suru... Mikä on... sangen kummallista. Olen yllättänyt itseni luomalla suhteen "yhteisöön", joka on olemassa vain tällä palstalla.. Olen tehnyt jälleen jotakin, mitä joskus olen vannomalla vannonut, että en minä ainakaan :D
http://www.youtube.com/watch?v=6Czgj2i_yeg
Hämärässä näkyi tutunoloinen hahmo, joka liukeni tummuvaa taivasta vasten jättäen jälkeensä läpi ikkunan hiipivän hiljaisuuden, johon kätkeytyi aavistus haikeutta ja nupullaan olevaa riemun tunnetta. Jäin katselemaan kohtaa, jossa hahmo oli vain hetki sitten ollut. Tajuntani vetäytyi metsänrajasta nenäni edessä olevaan ikkunaan, josta heijastuu Villapakka menoineen. Äänensorina alkaa hiljalleen voimistua tunnistettavaksi taustamölyksi ja tipahdan takaisin hetkeen. Muista nähneeni Elisaketunkin ihan äsken, mutta mihin hän nyt ehti kadota.. Halattiin.. Näytti hieman muuttuneelta.. Mutta miten..
Jotakin liikkuu tietoisuuteni rajamailla mutta en saa siitä kiinni. Ihmettelen minne Elisa, se vikkelä repolainen mahtoi luikahtaa, samalla kun katselen muiden keskustelua ja tanssahtelua musiikin tahtiin. Nostan kuuman teen huulilleni ja juuri kun olen antamassa tietoisuuttani kutittavan asian olla, suun täyttää kuuma hunajalla makeutettu juoma, ja tajuan: Näin ketun joka oli aivan kuin ihminen, tai tai tai ... *nielaisee kuumaa ja meinaa tikahtua yskänpuuskaan*
http://www.youtube.com/watch?v=a5gJuwz8Kng&feature=relatedmääbää; tuo eka Aknestikin kipale itketti (hieman lisää taas tänään, kurja päivä). Pistäydyn aina välillä, nyt on hommattava enempi muuta ( rakas addiktioni; olen hieman työnarkomaani :-) )
Ihana kirjoitus tuo edellisesi, ja hieno myös se toinen kappale.- A
M.B. kirjoitti:
Tuli ikävän kaltainen suru... Mikä on... sangen kummallista. Olen yllättänyt itseni luomalla suhteen "yhteisöön", joka on olemassa vain tällä palstalla.. Olen tehnyt jälleen jotakin, mitä joskus olen vannomalla vannonut, että en minä ainakaan :D
http://www.youtube.com/watch?v=6Czgj2i_yeg
Hämärässä näkyi tutunoloinen hahmo, joka liukeni tummuvaa taivasta vasten jättäen jälkeensä läpi ikkunan hiipivän hiljaisuuden, johon kätkeytyi aavistus haikeutta ja nupullaan olevaa riemun tunnetta. Jäin katselemaan kohtaa, jossa hahmo oli vain hetki sitten ollut. Tajuntani vetäytyi metsänrajasta nenäni edessä olevaan ikkunaan, josta heijastuu Villapakka menoineen. Äänensorina alkaa hiljalleen voimistua tunnistettavaksi taustamölyksi ja tipahdan takaisin hetkeen. Muista nähneeni Elisaketunkin ihan äsken, mutta mihin hän nyt ehti kadota.. Halattiin.. Näytti hieman muuttuneelta.. Mutta miten..
Jotakin liikkuu tietoisuuteni rajamailla mutta en saa siitä kiinni. Ihmettelen minne Elisa, se vikkelä repolainen mahtoi luikahtaa, samalla kun katselen muiden keskustelua ja tanssahtelua musiikin tahtiin. Nostan kuuman teen huulilleni ja juuri kun olen antamassa tietoisuuttani kutittavan asian olla, suun täyttää kuuma hunajalla makeutettu juoma, ja tajuan: Näin ketun joka oli aivan kuin ihminen, tai tai tai ... *nielaisee kuumaa ja meinaa tikahtua yskänpuuskaan*
http://www.youtube.com/watch?v=a5gJuwz8Kng&feature=related> Olen yllättänyt itseni luomalla suhteen "yhteisöön", joka on olemassa vain tällä palstalla.. Olen tehnyt jälleen jotakin, mitä joskus olen vannomalla vannonut, että en minä ainakaan :D
Kiitos. Mutta ei se vielä riitä.
http://www.youtube.com/watch?v=J2AiXWZHAG4 - M.B.
A kirjoitti:
> Olen yllättänyt itseni luomalla suhteen "yhteisöön", joka on olemassa vain tällä palstalla.. Olen tehnyt jälleen jotakin, mitä joskus olen vannomalla vannonut, että en minä ainakaan :D
Kiitos. Mutta ei se vielä riitä.
http://www.youtube.com/watch?v=J2AiXWZHAG4Tietoisuus tämän asian laidasta riittää tässä asiassa. Muu elämä on erikseen. Yhä :)
Mikäli meinasit, että ei riitä minulle... Vai tarkoititko, että ei riitä sinulle, kenelle? =D
Ja horttokaaloista, nauru on raikanut enenevässä määrin ja aina vaan on parempi huominen!! Mikä, palatakseni erääseen hetkeen menneisyydessäni, on sekin yllättänyt minut Iloisesti, että on ollut mahdollista ns. ihmisten kirjoihin palautuminen.
*puolivälietappi* M.B. kirjoitti:
Tietoisuus tämän asian laidasta riittää tässä asiassa. Muu elämä on erikseen. Yhä :)
Mikäli meinasit, että ei riitä minulle... Vai tarkoititko, että ei riitä sinulle, kenelle? =D
Ja horttokaaloista, nauru on raikanut enenevässä määrin ja aina vaan on parempi huominen!! Mikä, palatakseni erääseen hetkeen menneisyydessäni, on sekin yllättänyt minut Iloisesti, että on ollut mahdollista ns. ihmisten kirjoihin palautuminen.
*puolivälietappi*elli piipahtaa suurkaupungin valoista Villan hämyyn lukemaan kirjeitä; hyvälle näyttää. Ja pihvit on maustettu upeasti suolalla ja pippurilla, yrttivoikastikkeen kera.
Syö nopeasti, nyt ei ole aikaa edes röyhtäillä, taksi odottaa, mutta palaa jossakin vaiheessa aterioimaan ajan kanssa.
Mainioita kokkeja nimittäin täällä Villassa!A kirjoitti:
> Olen yllättänyt itseni luomalla suhteen "yhteisöön", joka on olemassa vain tällä palstalla.. Olen tehnyt jälleen jotakin, mitä joskus olen vannomalla vannonut, että en minä ainakaan :D
Kiitos. Mutta ei se vielä riitä.
http://www.youtube.com/watch?v=J2AiXWZHAG4Tuo ikävän kaltainen suru...
Kun koemme läheisyyden tunnetta jotakin kohtaan - olkoon ihminen, eläin tai bittihahmo -; saamme jotain ystävyyden tai toveruuden kaltaisia tunteita aikaiseksi. Me olemme, annamme ja saamme; vastavuoroisuuden periaatteella. Kun ero tuosta jotenkin läheisestä kohtaa meidät, saatamme tuntea kaipausta, jopa surua, toisinaan ikävää. Raskaimmillaan se jättää meidät hyvin yksinäisiksi. Yksinäisyys pahimmillaan voi olla olla jotain hyvin vavahduttavaa; niin riipaisevaa, että emme saa edes henkäystäkään aikaiseksi tuon musertavan painon alla. Suru on raskain silloin kun tiedostaa ettei koskaan, ei koskaan enää saa kokea tuota läheisyyttä juuri tämän kanssakulkijan kanssa. Emme ehkä ikävöi kulkijaa itsessään, vaan sitä tarvetta tai tunnetta, mitä se meissä itsessämme on herättynyt.
Toisaalta ero saattaa olla myös hyvin vapauttavaa; saamme jälleen tilaa kohdata itsemme ja muut tarpeemme. Opettelemme tunnistamaan niitä kehon ja mielen viestejä, mitä sisällämme on; opimme tulkitsemaan paremmin itseämme; jonka jälkeen voi rakennustyö itseämme kohtaan jatkua. Ja jaksamme taas kulkea toveruuden tietä; antaen itsestämme ja taitoa myös vastaanottaa mitä kanssakulkijalla on annettavaa. Sitä kutsuttaneen myös jakamiseksi. Ja onneksemme me usein myös uudelleen kohtaamme.
Lainaus MB ja A: "Olen yllättänyt itseni luomalla suhteen "yhteisöön", joka on olemassa vain tällä palstalla.. Olen tehnyt jälleen jotakin, mitä joskus olen vannomalla vannonut, että en minä ainakaan :D"
Voisi kettu todeta etten minäkään. Niinkuin lukemattomat muut maailmaa kiertävät. Mutta, mitenkäs se menikään; älä koskaan sano, ei koskaan. :)A kirjoitti:
> Olen yllättänyt itseni luomalla suhteen "yhteisöön", joka on olemassa vain tällä palstalla.. Olen tehnyt jälleen jotakin, mitä joskus olen vannomalla vannonut, että en minä ainakaan :D
Kiitos. Mutta ei se vielä riitä.
http://www.youtube.com/watch?v=J2AiXWZHAG4Omistan tämän pienen tarinani A:lle, tuli jotenkin tuosta horttokaaloista mieleen, en muista miksi. Laitan sen (tietenkin) tähän omaan ketjuuni, kertomukseeni mikä tästä ehkä ajan saatossa tulee.
"Olen nähnyt vanhan ja viisaan silmät,
hänkin on nähnyt minut ja minun silmäni
kuten pienet lapset, viattomat
ja rakkaimmat läheiseni,
sekä monet elämäni poluillani kohtaamani ihmiset
Kaikki eivät pysty katsomaan silmiini
eikä kohtaamaan katsettani
enkä minäkään
pysty kaikkiin silmiin katsomaan
Eivätkä pysty kaikki lukijanikaan
kohtaamaan minua
tai sietämään sanojani ja kirjaimiani
He näkevät sen valon
joka sisältäni hehkuu
Sen valon
mitä minulla on annettavana
jota myös
rakkaudeksi kutsutaan
ja jota kaikki silmät eivät pysty vastaanottamaan- A
elisakettu kirjoitti:
Omistan tämän pienen tarinani A:lle, tuli jotenkin tuosta horttokaaloista mieleen, en muista miksi. Laitan sen (tietenkin) tähän omaan ketjuuni, kertomukseeni mikä tästä ehkä ajan saatossa tulee.
"Olen nähnyt vanhan ja viisaan silmät,
hänkin on nähnyt minut ja minun silmäni
kuten pienet lapset, viattomat
ja rakkaimmat läheiseni,
sekä monet elämäni poluillani kohtaamani ihmiset
Kaikki eivät pysty katsomaan silmiini
eikä kohtaamaan katsettani
enkä minäkään
pysty kaikkiin silmiin katsomaan
Eivätkä pysty kaikki lukijanikaan
kohtaamaan minua
tai sietämään sanojani ja kirjaimiani
He näkevät sen valon
joka sisältäni hehkuu
Sen valon
mitä minulla on annettavana
jota myös
rakkaudeksi kutsutaan
ja jota kaikki silmät eivät pysty vastaanottamaanKiertävän mustalaisen elämä on kuva kaikkien muidenkin ulkopuolisten ihmisten elämästä. Samalla se on kuva myös rakastamaan ja avoimeen tunne-elämään kykenevien ihmisten elämästä.
Aksiooma: Avoimeen tunne-elämään kykenevä herkkä ihminen on nykyisessä yhteiskunnassa ulkopuolinen. Hän ei ole tuottava eikä häntä ole helppo sopeuttaa kulutusnarsistiksi. Hänet on tästä syystä ulkoistettava.
Masennuksesta kulutusnarsistisena sosiaalisena strategiana:
http://tv1.yle.fi/juttuarkisto/asia/voimala-masennuksen-salaisuus
http://www.youtube.com/watch?v=2wKZChzs7yI&feature=autoplay&list=PLCA45AD7452086201&index=3&playnext=5
Hortto Kaalo: http://www.youtube.com/watch?v=2wKZChzs7yI&feature=autoplay&list=PLCA45AD7452086201&index=3&playnext=5 - M.B.
A kirjoitti:
Kiertävän mustalaisen elämä on kuva kaikkien muidenkin ulkopuolisten ihmisten elämästä. Samalla se on kuva myös rakastamaan ja avoimeen tunne-elämään kykenevien ihmisten elämästä.
Aksiooma: Avoimeen tunne-elämään kykenevä herkkä ihminen on nykyisessä yhteiskunnassa ulkopuolinen. Hän ei ole tuottava eikä häntä ole helppo sopeuttaa kulutusnarsistiksi. Hänet on tästä syystä ulkoistettava.
Masennuksesta kulutusnarsistisena sosiaalisena strategiana:
http://tv1.yle.fi/juttuarkisto/asia/voimala-masennuksen-salaisuus
http://www.youtube.com/watch?v=2wKZChzs7yI&feature=autoplay&list=PLCA45AD7452086201&index=3&playnext=5
Hortto Kaalo: http://www.youtube.com/watch?v=2wKZChzs7yI&feature=autoplay&list=PLCA45AD7452086201&index=3&playnext=5:) Kunpa kaikki olisivat enemmän rakastamaan kykeneväisiä avoimesta tunne-elämästä puhumattakaan.
Jos olet iloinen - saat kuulla olevasi tekopirteä
Jos keskityt - saat kuulla murjottavasi
Jos olet onnellinen - salaat jotakin
Jos itket - olet vain dramaattinen
Jos suret - ei sanota mitään, vaan kadotaan kauemmas
Jos nukut tai luet kirjaa - pakenet todellisuutta
Jos korotat ääntäsi, jotta saat puhua keskeytyksettä loppuun - huudat
Jos suutut lopun viimeksi - olet hullu
Jos lähdet - pakenet narsistisesti paikalta
Omaa päättelyäni siitä, mitä on ensin olla ja sitten mitä saanut kuulla olleensa.
Olla välittämättä ja kääntää muinaiskiinaksi vie voimia ja hakea oikeutusta olla oma itsensä vie vielä enemmän voimia.
Minun elämäni induktio.
Ai niin unohtui uusimmat:
jos osoitat ärsyyntymistä toistuvasti häirittynä - olet VAIN aggressiivinen
Jos olet kipeä - olet maanisdepressiivinen
Ja väsynyt EI saa olla. Aamusta iltaan 24/7 täysin pirteänä kuin peipponen, niin se pitää.. M.B. kirjoitti:
:) Kunpa kaikki olisivat enemmän rakastamaan kykeneväisiä avoimesta tunne-elämästä puhumattakaan.
Jos olet iloinen - saat kuulla olevasi tekopirteä
Jos keskityt - saat kuulla murjottavasi
Jos olet onnellinen - salaat jotakin
Jos itket - olet vain dramaattinen
Jos suret - ei sanota mitään, vaan kadotaan kauemmas
Jos nukut tai luet kirjaa - pakenet todellisuutta
Jos korotat ääntäsi, jotta saat puhua keskeytyksettä loppuun - huudat
Jos suutut lopun viimeksi - olet hullu
Jos lähdet - pakenet narsistisesti paikalta
Omaa päättelyäni siitä, mitä on ensin olla ja sitten mitä saanut kuulla olleensa.
Olla välittämättä ja kääntää muinaiskiinaksi vie voimia ja hakea oikeutusta olla oma itsensä vie vielä enemmän voimia.
Minun elämäni induktio.
Ai niin unohtui uusimmat:
jos osoitat ärsyyntymistä toistuvasti häirittynä - olet VAIN aggressiivinen
Jos olet kipeä - olet maanisdepressiivinen
Ja väsynyt EI saa olla. Aamusta iltaan 24/7 täysin pirteänä kuin peipponen, niin se pitää..Kultaseni; mitä me olemme oppimassa? Elämää, toisiamme vai itseämme? Kyllä, kaikkia niitä, mutta tärkeintä; itseuskoa.
- M.B.
elisakettu kirjoitti:
Kultaseni; mitä me olemme oppimassa? Elämää, toisiamme vai itseämme? Kyllä, kaikkia niitä, mutta tärkeintä; itseuskoa.
:D Uskon kyllä itseeni, mutta omatunto soimaa välillä yltiöpäisestä itsekkyydestä... Tasapainoa hakiessa on hyvä muistella asioita, joita ei elämäänsä halua, mielissä määrin ainakaan..
Tämä tällainen, oma taskuun taiteltu mielen paperi tilanteista ja niihin aikoinaan yhdistyneistä lausahduksista, että tietää ainakin valpastua ja nostaa sitä toista kulmakarvaa himpun verran sisäisen pohdinnan ja punninnan merkiksi..
*ja nyt kyllä painelen unten ulapoille*
öitä :) - M.B.
M.B. kirjoitti:
:D Uskon kyllä itseeni, mutta omatunto soimaa välillä yltiöpäisestä itsekkyydestä... Tasapainoa hakiessa on hyvä muistella asioita, joita ei elämäänsä halua, mielissä määrin ainakaan..
Tämä tällainen, oma taskuun taiteltu mielen paperi tilanteista ja niihin aikoinaan yhdistyneistä lausahduksista, että tietää ainakin valpastua ja nostaa sitä toista kulmakarvaa himpun verran sisäisen pohdinnan ja punninnan merkiksi..
*ja nyt kyllä painelen unten ulapoille*
öitä :)Niin siis mikäli vielä meinaa tuollaiset ottaa toistuakseen kovin monesti.. listassa mainitut..
Kaunista!
Erittäin poikkeava, ja ajatuksia herättävä aloitus! Tykkään satasella! =)
Kuvitusmieli-metsässä, eräs sininuttu kohtaa ketun, kumpikin pysähtyy, kumpikin katsoo mitä toinen tekee. Kumpikaan ei pelkää. Sanattomasta yhteisymmärryksestä he istahtavat vierekkäin, ei kauas toisistaan, eikä liian lähelle toisiaan. Paikalle saapuu muitakin tutkimusmatkailijoita.
Kaikki on matkalla. Kellään ei ole enää kiire.Heräsi lämpimät ajatukset kommentistasi, kiitos. Toivottavasti itse jatkat tuota tarinaasi joskus tutkimusmatkailijoista.
Tarinasi osoittaa todella sen, ettemme ole yksin, vaan aistimme jollakin tasolla missä kaltaisiamme tutkimusmatkailijoita seikkailee. Elämän poluillamme etsimme tietoisesti tai ajattelematta, mutta aina jotakin löydämme. Yllätykseksemme aikamoisia helmiä joskus. Kun oppisimmekin itsessäme sen, ettemme kiireellä ehdi minnekään, tai luovuttavalla emme löydä mitään. Annetaan ajan virrata, kävelemme pitkin metsän neulastäyttämää polkua, aistimme raikkauden ja hiljaisuuden ; itsessämme ja ympärillämme. Ja antamatta pelon estää meitä, voimme vaikka tervehtiä satunnaista vastaantulijaa.
Mietin tuota yhteisö-ajatusta. Täällä oleva yhteisö koostuu meistä fyysisistä ihmisistä, jotka tapaamme täällä virtuaalitodellisuudessa. Tällainen ei olisi mahdollista real lifessa, missä kaikilla on omat kiireensä ja menonsa ja asuvat etäällä toisistaan (niinkuin lottis siellä öljynporauslautalla :) )
Miksi jotkut suhtautuu nihkeästi palstailuun? Oikeastihan tämä lähentää ihmisiä. Täällä tai IRL, kaikki kokemamme tapahtuu kuitenkin mielemme sisällä käsityksinä. Mielikuvitusmaailmassa ei ole rajoja, what a great place! :-DYhteisössä sattuu ja tapahtuu :)
Voimme jakaa ajatuksiamme ja kokemuksiamme olematta niin fyysisesti läsnä toista, silloin kun tarvitsemme tilaa alati vaativalta ihmislaumalta. Voimme halutessamme sulkea silmämme ja korvamme, ei ole välttämätöntä reagoida jokaiseen kysymykseen tai näkemäämme. Eikä kukaan satuta meitä fyysisesti emmekä riko toisenkaan koskemattomuutta.
Voi saada aikaan toveruuden kaltaisia bittisuhteita, tunnemme lämpöä jonkin sanoista tai koemme yhteenkuuluvuuden tunnetta ajatustasolla. Koemme mielipahaa tai jopa tuskaa toisen kokeman vääryyden vuoksi, joskus jopa yhteisöä kohtaan heitetty miekka saa meidät vastarintaan ja taisteluasemiin. Haluamme ryhmittyä, tehdä tilaa ja ottaa jäseniä tai ajaa pois niitä. Voimme nauraa tai itkeä mille tahansa, milloin tahansa, pelkäämättä menettävämme kasvojamme toisten katseiden alla. Ja toiset opastavat meitä löytämään sen itsemme mitä ajatuksillamme haluamme sanoa, oli ulosannettu muoto minkä näköinen tahansa. Toisinaan taas saamme piikkejä osaksemme ja koemme häpeää, raivoa tai jopa vihaa, tai koemme olevamme kiusattuja. Mutta pystymme kokemaan näitä ikäviäkin tunteita, kuuntelemaan sitä kautta itseämme, ehkä oppimaan ja ottamaan niitä vastaan oikeassakin elämässä.
Tunnevaikutus voi olla joskus jopa niin suuri, että koukkuunnumme tähän yhteisöön. Kun omat tuntemuksemme heräävät pintaan, haluamme niitä lisää, juuri täällä, näiden hahmojen kanssa. Kehittelemme mielessämme kasvoja ja tarinoita tuon bittihahmon ympärille; uteliaisuus herää; kuka se oikein on.Tunnemme ja tunnemme ja sitten; poks! Mikä vaivaa minua, miksi olen niin onneton silti? Tulee hyvin, hyvin kylmä olo, paleltaa. Joku on vialla, joku pelaa pelejä mitä itse en osaa, minua huijataan. Voi ei : se naamioukko on jälleen täällä, yrittää ottaa otettaan minusta. Kauhea hätä, pelko tästä tunnetilasta. Ei ole mahdollista, mutta apua, tunnen narsistin täällä, tässä tietokoneen ruudun takana. Pakoreaktio. Pakko saada etäisyyttä ja nopeasti sittenkin. Pakko mennä ulos, ihmisten ilmoille; ja sivumennen sanottuna, parempi on mennäkin.
Mitä tapahtui? Oliko se vain vainoharhaa, hätävarjelua, itsesuojelua vai jotain muuta? Vai johtuiko tuo karmaiseva tunnetila vain jostain tuttuuden tunteesta, kun vastavuoroisuutta ei ole, odottamamme reagointitavat puuttuvat, koska ihminen, joka avaruudessa viilettää, ei tunne sinua tai ajatuksiasi oikeasti, ei myöskään pysty osoittamaan tai antamaan sinulle takaisin niitä heijasteita joita odotit? Tunnetila, se on vain itsessämme, emme koskaan voi edellyttää että toinen kokee saman, olkoon kuka tahansa ja missä tahansa. Mutta on rikkautta antaa ja vastaanottaa myös mielikuvitusmaailmassa mitä kenelläkin on siellä jaettavaa. Siellähän nimittäin voi tapahtua ihan mitä tahansa...elisakettu kirjoitti:
Yhteisössä sattuu ja tapahtuu :)
Voimme jakaa ajatuksiamme ja kokemuksiamme olematta niin fyysisesti läsnä toista, silloin kun tarvitsemme tilaa alati vaativalta ihmislaumalta. Voimme halutessamme sulkea silmämme ja korvamme, ei ole välttämätöntä reagoida jokaiseen kysymykseen tai näkemäämme. Eikä kukaan satuta meitä fyysisesti emmekä riko toisenkaan koskemattomuutta.
Voi saada aikaan toveruuden kaltaisia bittisuhteita, tunnemme lämpöä jonkin sanoista tai koemme yhteenkuuluvuuden tunnetta ajatustasolla. Koemme mielipahaa tai jopa tuskaa toisen kokeman vääryyden vuoksi, joskus jopa yhteisöä kohtaan heitetty miekka saa meidät vastarintaan ja taisteluasemiin. Haluamme ryhmittyä, tehdä tilaa ja ottaa jäseniä tai ajaa pois niitä. Voimme nauraa tai itkeä mille tahansa, milloin tahansa, pelkäämättä menettävämme kasvojamme toisten katseiden alla. Ja toiset opastavat meitä löytämään sen itsemme mitä ajatuksillamme haluamme sanoa, oli ulosannettu muoto minkä näköinen tahansa. Toisinaan taas saamme piikkejä osaksemme ja koemme häpeää, raivoa tai jopa vihaa, tai koemme olevamme kiusattuja. Mutta pystymme kokemaan näitä ikäviäkin tunteita, kuuntelemaan sitä kautta itseämme, ehkä oppimaan ja ottamaan niitä vastaan oikeassakin elämässä.
Tunnevaikutus voi olla joskus jopa niin suuri, että koukkuunnumme tähän yhteisöön. Kun omat tuntemuksemme heräävät pintaan, haluamme niitä lisää, juuri täällä, näiden hahmojen kanssa. Kehittelemme mielessämme kasvoja ja tarinoita tuon bittihahmon ympärille; uteliaisuus herää; kuka se oikein on.Tunnemme ja tunnemme ja sitten; poks! Mikä vaivaa minua, miksi olen niin onneton silti? Tulee hyvin, hyvin kylmä olo, paleltaa. Joku on vialla, joku pelaa pelejä mitä itse en osaa, minua huijataan. Voi ei : se naamioukko on jälleen täällä, yrittää ottaa otettaan minusta. Kauhea hätä, pelko tästä tunnetilasta. Ei ole mahdollista, mutta apua, tunnen narsistin täällä, tässä tietokoneen ruudun takana. Pakoreaktio. Pakko saada etäisyyttä ja nopeasti sittenkin. Pakko mennä ulos, ihmisten ilmoille; ja sivumennen sanottuna, parempi on mennäkin.
Mitä tapahtui? Oliko se vain vainoharhaa, hätävarjelua, itsesuojelua vai jotain muuta? Vai johtuiko tuo karmaiseva tunnetila vain jostain tuttuuden tunteesta, kun vastavuoroisuutta ei ole, odottamamme reagointitavat puuttuvat, koska ihminen, joka avaruudessa viilettää, ei tunne sinua tai ajatuksiasi oikeasti, ei myöskään pysty osoittamaan tai antamaan sinulle takaisin niitä heijasteita joita odotit? Tunnetila, se on vain itsessämme, emme koskaan voi edellyttää että toinen kokee saman, olkoon kuka tahansa ja missä tahansa. Mutta on rikkautta antaa ja vastaanottaa myös mielikuvitusmaailmassa mitä kenelläkin on siellä jaettavaa. Siellähän nimittäin voi tapahtua ihan mitä tahansa...Voi elisakettu, sä osaat todella kuvittaa ajatuksesi kauniiksi kirjoituksiksi, mitä on mukava lukea. Täällä emme pysty tulkitsemaan toistemme kehonkieltä, ilmeitä, äänensävyjä, kosketusta, pilkettä silmäkulmassa, vaan kaikki on haettava toisen kertomuksista. Uskon lukemani perusteella, että sinun elämänperiaatteesi on 'Principle of Charity'*
Olemme olemassa vaikka emme näe toisiamme!
Mentävä töihin...tuulimyllysodat odottaa...tsemppiä päivääsi! =)
* "Principle of Charity, suopeuden periaate lähtee vastaavasti siitä, että
toinen osapuoli oletetaan yleensä järkeväksi, oivaltavaksi, moraaliseksi ja
totta puhuvaksi ellei tosiasiat osoita toisin." *yxex kirjoitti:
Voi elisakettu, sä osaat todella kuvittaa ajatuksesi kauniiksi kirjoituksiksi, mitä on mukava lukea. Täällä emme pysty tulkitsemaan toistemme kehonkieltä, ilmeitä, äänensävyjä, kosketusta, pilkettä silmäkulmassa, vaan kaikki on haettava toisen kertomuksista. Uskon lukemani perusteella, että sinun elämänperiaatteesi on 'Principle of Charity'*
Olemme olemassa vaikka emme näe toisiamme!
Mentävä töihin...tuulimyllysodat odottaa...tsemppiä päivääsi! =)
* "Principle of Charity, suopeuden periaate lähtee vastaavasti siitä, että
toinen osapuoli oletetaan yleensä järkeväksi, oivaltavaksi, moraaliseksi ja
totta puhuvaksi ellei tosiasiat osoita toisin." *Kiitos kannustuksesta tuulimyllysankari :)
P of C by kettu: niin, ennakkoluulottomalla suhtautumisellamme toisiin voimme saada jotain myönteistä täällä virtuaalimaailmassakin aikaiseksi; tuntea riemua ja iloa, jopa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Tehköön jokainen itselleen myös selväksi sen, että vastapuoli ei aina ole sitä mitä odotti, vaan antaa tilaa olla jokaisen omanlaisensa. Hän ei ole sama kuin minä itse. Saattaa myös olla jotain enemmän...
Hyvää päivääsi, sininuttu ja muille kanssakulkijoille... =)
- lottamari<3
I think it like scene from the Little P.
After I tamed him, we stayed together for quite a while. But then, one day I had to say goobye. I didn`t want to make unhappy...I haven`t done you much good..It`s all been a waste of time..but now I feel sort of responsible for you..he wasn`t like all the other foxes in the world any more. I`d tamed him and now he was unique at least to me...Ap.n nimestä mulle on tullut usein mieleen tuo kirja ;)
"De Saint- Exupéry itse sanoo kirjassa, ettei tahdo tulla aikuisten kaltaiseksi. Saint- Exupéry kertoo myös, ettei tahdo kirjaansa luettavan kuin kevyttä satua. Vaikka kirjaa voi lukea lapsikin sen mielikuvitusrikkaiden tapahtumien takia, on se kuitenkin siis tarkoitettu aikuisille pohdittavaksi. "yxex kirjoitti:
Ap.n nimestä mulle on tullut usein mieleen tuo kirja ;)
"De Saint- Exupéry itse sanoo kirjassa, ettei tahdo tulla aikuisten kaltaiseksi. Saint- Exupéry kertoo myös, ettei tahdo kirjaansa luettavan kuin kevyttä satua. Vaikka kirjaa voi lukea lapsikin sen mielikuvitusrikkaiden tapahtumien takia, on se kuitenkin siis tarkoitettu aikuisille pohdittavaksi. "http://fc02.deviantart.net/fs45/f/2009/113/3/b/Le_petit_prince_by_KEileena.jpg
;)Lotta, en ehkä tavoita tätä mainiota tarinasi sisältöä samoin (in english), mutta on pakko jakaa mikä vastatarina tästä tuli mieleen, oli nimittäin juttusi niin nami-nami-herkkua :)
Saalistaminen on ihanaa
kesyttäminen vielä ihanampaa
mutta onko ihanampaa,
kuin leikin jälkeen;
osoittaa lelulle ovea ja kääntää kylkeään,
pieraista hiljaa
ja jatkaa tyytyväisenä uniaan?
Ehkäpä siinä unessa näen juuri sinut, rakas leluni?yxex kirjoitti:
http://fc02.deviantart.net/fs45/f/2009/113/3/b/Le_petit_prince_by_KEileena.jpg
;)Sadut :) Rohkenen epäillä, ettei ole montakaan satua, mikä aikuiselle ei sopisi.
Saamme virikkeitä, teemme päätelmiä, löydämme sisäisen lapsemme joka asustelee itsessämme. Jonka löydettyämme saamme mahdollisuuden kasvaa aikuisiksi. Niin halutessamme :)
- lottamari<3
Tjaa.ovela kettu :)
"Kettu juoksee läähättäen polveilevaa mäntyharjannetta pitkin ajaen kaniinia takaa. Tuolla, tuolla se on, siellä vilkkuu vaaleanruskehtava otus, juoksee juuri kannon taakse. Kettu loikkaa kannon päältä iskeäkseen kiinni saaliiseensa, juuri oikealla hetkellä, nyt. Mutta huomaa - liian myöhään - että kannon takana onkin syvänne, jonkinlainen suuren mäntyjuurakon jättämä painauma. Kompuroituaan pystyyn syvänteen juurella kettu huomaa sen takimmaisessa reunassa pienen kaniinin värisevä pelosta, selvästi pieni sydän rinnassa pamppailen. Mutta sehän onkin pelkkä poikanen; kettu ymmmärtää ja perääntyy hämmentyneenä. Se katsoo kummissaan pientä kaniinin poikasta, joka hypnootisen pelon vallassa tuijottaa kettua, kuin viimeistä armoniskua odottaen. Mutta kettu istahtaa ja katselee poikasta hiljaisuudessa, kumpikin jännittyneenä, mutta aivan omia ajatusreittejään taivaltaen. Sillä kettu muistaa jotakin..."
Pienen ketun tarina
"Kerran sekin oli vastasyntynyt pieni poikanen, jota emo kuljetti hampaissaan luolasta toiseen, tarjoten pientä tulokasta pesästä pesään jos vain joku toinen kettuperhe sitä voisi vähän aikaa hoitaa ja kasvattaa. Kukaan ei kuitenkaan oikein mielellään tahtonut kettulasta ottaa; liian heiveröinen, vaivalloinen ruokittava ja inisi vaivojaan päivät ja yöt. Siksi kettu jäi välillä ilman ravintoa eikä sitä viitsitty aina pestäkään. Mutta emo sai sen kun saikin ainakin jonnekin, joka siitä lupasi pitää hetken huolta, kunnes emo tuli hakemaan, piti aikansa, ja vei taas jonnekin pois.
Emo itse ei aina jaksanut, ei sillä ollut voimia itselläkään, kun oli paljon niitä huolia. Se oli vielä nuori ja joutui vaeltamaan laihojen saalistusmaiden seassa joskus pitkiäkin taipaleita. Eikä se silloin voinut tuota keskenkasvuisena syntynyttä hoitaa. Kumma kun se oli yleensä elossa, niin pikkuruinen se syntyessään oli, että vanhat kettumuoritkin olivat heti tuominneet sen kuolemaan. Aika paljon hoitokaapissa poikanen saikin elämän ensi vuoden viettää. Saatikka miten emo itse oli siitä yrittänyt hankkiutua eroon, mutta yrityksessään epäonnistunut. Tämänkin niinkuin monta muutakin jännittävää tarinaa emo kertoili kettupoikaselle sitten kun se oli isompi.
Kettu ei muista isäänsä ollenkaan, tämä oli erkaantunut emosta sen toisissa pesissä käynneistä. Emo sanoi, että isänsä oli vesikauhuinen kettu, johon ei voinut luottaa, hyvä kun pääsi itsekin siitä reporahjasta eroon. Mutta kovasti kettupentu ihmetteli, kun isästä ei kuulunut koskaan mitään, varsinkin kun pöllötuomari oli päättänyt että poikaneen annettaisiin isälle, sillä kun olisi ollut paremmat saalistusmahdollisuudet. Eikä poikanen koskaan nähnyt isoa sukuaankaan, vaikka ne asuivat aivan naapurikylän laitamilla. Oli kuulemma isän emo ja pappa, setiä, tätejä ja serkkupoikasia. Mutta ei näkynyt koskaan ketään. Sitten se kerran itse isona kettuna meni tapaamaan vesikauhuista isäänsä ja näki se sitten muutakin sukua.
Niinpä kettu kasvoi kuin kasvoikin vähäisestä varrestaan huolimatta emon sitä raahaten aina pesästä toiseen. Oli mukavia lämpöisiä pesiä ja oli ikäviä hiljaisia pesiä. Kovasti kettu muistaa että olisi elämän aikana luolia vaihdettu. Ja emolla oli paljon pappaehdokkaita keväisin, mutta kukaan ei jäänyt pitkäksi aikaa. Yksi oikein mukava repo olisi papaksi ollut, mutta sekin jätti pesän aivan yllättäen. Sitten emo viimein löysi itselleen isännän reporuhjosta, jolla oli kumma naamari kuononsa päällä. Yhdessä ne tykkäsi emon kanssa lipitellä sitä pahalle haisevaa väkivettä. Kettua hieman häiritsi se, kun usein ne isot ketut haisivat ja kovasti olivat meluisia. Silloin kävi myös paljon vieraita kylässä, jotka saattoivat tulla murisemaan poikasellekin, vaikka oli pimeää eikä se ollut vaivannut ketään. Pian poikanen oppi pitämään onkalonsa suun säpissä, että sai olla rauhassa. Jotkut ilkeät ketut tulivat vaatimaan siltä sellaisiakin leikkejä mitä kettu ei osannut tai suostunut leikkimään. Emolla ja sen isännälle ei asioistaan voinut oikein puhua, ne kun ei tahtoneet aina ymmmärtää poikasen huolia. Muillekaan isoille ei voinut kertoa, kun emon isäntä opetti muiden kettuperheiden pentuja, niin eihän ne kuitenkaan poikasta olisi uskoneet. Niinpä kettu oppi olemaan hiljaa pesän asioista ja narraamaan naapurinkin kettupoikasia; monen mielestä kettu oli kummasta pesästä kotoisin. Ja siksi ne hieman kiusasivat sitä tai jättivät joskus yksinään.
Vaikeaahan emolla ja sen isännälläkin oli, kun niiden piti raadella toisiaan varsinkin kun sitä väkivettä oli nautittu. Pitivät emo ja sen isäntä kuria poikasellekin, välillä kovallakin käpälällä että pehmoisesta turkista irtoili karvoja ja nahkaan jäi jälkiä. Halusivat opettaa sitä kovasti tavoille, että kettulapsesta tulisi kiltti ja iso kettu. Näin vuodet vierivät ja oppihan poikanen; oppi kuuliaiseksi, oppi sievästi kallistamaan päätään, olemaan hiljaa ja häntää heiluttamaan. Vaikka aina siitä ei ollut tottelemaan tai kerjäämään. Toisinaan sokeripalasta se oppi mitä vain tekemään, mitä sille keksittiinkin tekemistä keksiä, kunhan se vain sai itselleen ravintoa, pesän lämpöä, rapsutusta korvan takaa, taikka kehuja siitä miten kiltti se oli. "elisakettu kirjoitti:
Pienen ketun tarina
"Kerran sekin oli vastasyntynyt pieni poikanen, jota emo kuljetti hampaissaan luolasta toiseen, tarjoten pientä tulokasta pesästä pesään jos vain joku toinen kettuperhe sitä voisi vähän aikaa hoitaa ja kasvattaa. Kukaan ei kuitenkaan oikein mielellään tahtonut kettulasta ottaa; liian heiveröinen, vaivalloinen ruokittava ja inisi vaivojaan päivät ja yöt. Siksi kettu jäi välillä ilman ravintoa eikä sitä viitsitty aina pestäkään. Mutta emo sai sen kun saikin ainakin jonnekin, joka siitä lupasi pitää hetken huolta, kunnes emo tuli hakemaan, piti aikansa, ja vei taas jonnekin pois.
Emo itse ei aina jaksanut, ei sillä ollut voimia itselläkään, kun oli paljon niitä huolia. Se oli vielä nuori ja joutui vaeltamaan laihojen saalistusmaiden seassa joskus pitkiäkin taipaleita. Eikä se silloin voinut tuota keskenkasvuisena syntynyttä hoitaa. Kumma kun se oli yleensä elossa, niin pikkuruinen se syntyessään oli, että vanhat kettumuoritkin olivat heti tuominneet sen kuolemaan. Aika paljon hoitokaapissa poikanen saikin elämän ensi vuoden viettää. Saatikka miten emo itse oli siitä yrittänyt hankkiutua eroon, mutta yrityksessään epäonnistunut. Tämänkin niinkuin monta muutakin jännittävää tarinaa emo kertoili kettupoikaselle sitten kun se oli isompi.
Kettu ei muista isäänsä ollenkaan, tämä oli erkaantunut emosta sen toisissa pesissä käynneistä. Emo sanoi, että isänsä oli vesikauhuinen kettu, johon ei voinut luottaa, hyvä kun pääsi itsekin siitä reporahjasta eroon. Mutta kovasti kettupentu ihmetteli, kun isästä ei kuulunut koskaan mitään, varsinkin kun pöllötuomari oli päättänyt että poikaneen annettaisiin isälle, sillä kun olisi ollut paremmat saalistusmahdollisuudet. Eikä poikanen koskaan nähnyt isoa sukuaankaan, vaikka ne asuivat aivan naapurikylän laitamilla. Oli kuulemma isän emo ja pappa, setiä, tätejä ja serkkupoikasia. Mutta ei näkynyt koskaan ketään. Sitten se kerran itse isona kettuna meni tapaamaan vesikauhuista isäänsä ja näki se sitten muutakin sukua.
Niinpä kettu kasvoi kuin kasvoikin vähäisestä varrestaan huolimatta emon sitä raahaten aina pesästä toiseen. Oli mukavia lämpöisiä pesiä ja oli ikäviä hiljaisia pesiä. Kovasti kettu muistaa että olisi elämän aikana luolia vaihdettu. Ja emolla oli paljon pappaehdokkaita keväisin, mutta kukaan ei jäänyt pitkäksi aikaa. Yksi oikein mukava repo olisi papaksi ollut, mutta sekin jätti pesän aivan yllättäen. Sitten emo viimein löysi itselleen isännän reporuhjosta, jolla oli kumma naamari kuononsa päällä. Yhdessä ne tykkäsi emon kanssa lipitellä sitä pahalle haisevaa väkivettä. Kettua hieman häiritsi se, kun usein ne isot ketut haisivat ja kovasti olivat meluisia. Silloin kävi myös paljon vieraita kylässä, jotka saattoivat tulla murisemaan poikasellekin, vaikka oli pimeää eikä se ollut vaivannut ketään. Pian poikanen oppi pitämään onkalonsa suun säpissä, että sai olla rauhassa. Jotkut ilkeät ketut tulivat vaatimaan siltä sellaisiakin leikkejä mitä kettu ei osannut tai suostunut leikkimään. Emolla ja sen isännälle ei asioistaan voinut oikein puhua, ne kun ei tahtoneet aina ymmmärtää poikasen huolia. Muillekaan isoille ei voinut kertoa, kun emon isäntä opetti muiden kettuperheiden pentuja, niin eihän ne kuitenkaan poikasta olisi uskoneet. Niinpä kettu oppi olemaan hiljaa pesän asioista ja narraamaan naapurinkin kettupoikasia; monen mielestä kettu oli kummasta pesästä kotoisin. Ja siksi ne hieman kiusasivat sitä tai jättivät joskus yksinään.
Vaikeaahan emolla ja sen isännälläkin oli, kun niiden piti raadella toisiaan varsinkin kun sitä väkivettä oli nautittu. Pitivät emo ja sen isäntä kuria poikasellekin, välillä kovallakin käpälällä että pehmoisesta turkista irtoili karvoja ja nahkaan jäi jälkiä. Halusivat opettaa sitä kovasti tavoille, että kettulapsesta tulisi kiltti ja iso kettu. Näin vuodet vierivät ja oppihan poikanen; oppi kuuliaiseksi, oppi sievästi kallistamaan päätään, olemaan hiljaa ja häntää heiluttamaan. Vaikka aina siitä ei ollut tottelemaan tai kerjäämään. Toisinaan sokeripalasta se oppi mitä vain tekemään, mitä sille keksittiinkin tekemistä keksiä, kunhan se vain sai itselleen ravintoa, pesän lämpöä, rapsutusta korvan takaa, taikka kehuja siitä miten kiltti se oli. ""Muistoistaan havahduttuaan siihen hetkeen kettu huomaa kaniinin paenneen. Hyvä niin, kettu ajattelee yksinäisen kyyneleen virratessa sen vaaleaa poskea pitkin. Hyvä niin, että ihan kaikkea sen ei enää tarvitsekaan muistaa, se muistaa mielestään jo tarpeeksi."
- A
elisakettu kirjoitti:
Pienen ketun tarina
"Kerran sekin oli vastasyntynyt pieni poikanen, jota emo kuljetti hampaissaan luolasta toiseen, tarjoten pientä tulokasta pesästä pesään jos vain joku toinen kettuperhe sitä voisi vähän aikaa hoitaa ja kasvattaa. Kukaan ei kuitenkaan oikein mielellään tahtonut kettulasta ottaa; liian heiveröinen, vaivalloinen ruokittava ja inisi vaivojaan päivät ja yöt. Siksi kettu jäi välillä ilman ravintoa eikä sitä viitsitty aina pestäkään. Mutta emo sai sen kun saikin ainakin jonnekin, joka siitä lupasi pitää hetken huolta, kunnes emo tuli hakemaan, piti aikansa, ja vei taas jonnekin pois.
Emo itse ei aina jaksanut, ei sillä ollut voimia itselläkään, kun oli paljon niitä huolia. Se oli vielä nuori ja joutui vaeltamaan laihojen saalistusmaiden seassa joskus pitkiäkin taipaleita. Eikä se silloin voinut tuota keskenkasvuisena syntynyttä hoitaa. Kumma kun se oli yleensä elossa, niin pikkuruinen se syntyessään oli, että vanhat kettumuoritkin olivat heti tuominneet sen kuolemaan. Aika paljon hoitokaapissa poikanen saikin elämän ensi vuoden viettää. Saatikka miten emo itse oli siitä yrittänyt hankkiutua eroon, mutta yrityksessään epäonnistunut. Tämänkin niinkuin monta muutakin jännittävää tarinaa emo kertoili kettupoikaselle sitten kun se oli isompi.
Kettu ei muista isäänsä ollenkaan, tämä oli erkaantunut emosta sen toisissa pesissä käynneistä. Emo sanoi, että isänsä oli vesikauhuinen kettu, johon ei voinut luottaa, hyvä kun pääsi itsekin siitä reporahjasta eroon. Mutta kovasti kettupentu ihmetteli, kun isästä ei kuulunut koskaan mitään, varsinkin kun pöllötuomari oli päättänyt että poikaneen annettaisiin isälle, sillä kun olisi ollut paremmat saalistusmahdollisuudet. Eikä poikanen koskaan nähnyt isoa sukuaankaan, vaikka ne asuivat aivan naapurikylän laitamilla. Oli kuulemma isän emo ja pappa, setiä, tätejä ja serkkupoikasia. Mutta ei näkynyt koskaan ketään. Sitten se kerran itse isona kettuna meni tapaamaan vesikauhuista isäänsä ja näki se sitten muutakin sukua.
Niinpä kettu kasvoi kuin kasvoikin vähäisestä varrestaan huolimatta emon sitä raahaten aina pesästä toiseen. Oli mukavia lämpöisiä pesiä ja oli ikäviä hiljaisia pesiä. Kovasti kettu muistaa että olisi elämän aikana luolia vaihdettu. Ja emolla oli paljon pappaehdokkaita keväisin, mutta kukaan ei jäänyt pitkäksi aikaa. Yksi oikein mukava repo olisi papaksi ollut, mutta sekin jätti pesän aivan yllättäen. Sitten emo viimein löysi itselleen isännän reporuhjosta, jolla oli kumma naamari kuononsa päällä. Yhdessä ne tykkäsi emon kanssa lipitellä sitä pahalle haisevaa väkivettä. Kettua hieman häiritsi se, kun usein ne isot ketut haisivat ja kovasti olivat meluisia. Silloin kävi myös paljon vieraita kylässä, jotka saattoivat tulla murisemaan poikasellekin, vaikka oli pimeää eikä se ollut vaivannut ketään. Pian poikanen oppi pitämään onkalonsa suun säpissä, että sai olla rauhassa. Jotkut ilkeät ketut tulivat vaatimaan siltä sellaisiakin leikkejä mitä kettu ei osannut tai suostunut leikkimään. Emolla ja sen isännälle ei asioistaan voinut oikein puhua, ne kun ei tahtoneet aina ymmmärtää poikasen huolia. Muillekaan isoille ei voinut kertoa, kun emon isäntä opetti muiden kettuperheiden pentuja, niin eihän ne kuitenkaan poikasta olisi uskoneet. Niinpä kettu oppi olemaan hiljaa pesän asioista ja narraamaan naapurinkin kettupoikasia; monen mielestä kettu oli kummasta pesästä kotoisin. Ja siksi ne hieman kiusasivat sitä tai jättivät joskus yksinään.
Vaikeaahan emolla ja sen isännälläkin oli, kun niiden piti raadella toisiaan varsinkin kun sitä väkivettä oli nautittu. Pitivät emo ja sen isäntä kuria poikasellekin, välillä kovallakin käpälällä että pehmoisesta turkista irtoili karvoja ja nahkaan jäi jälkiä. Halusivat opettaa sitä kovasti tavoille, että kettulapsesta tulisi kiltti ja iso kettu. Näin vuodet vierivät ja oppihan poikanen; oppi kuuliaiseksi, oppi sievästi kallistamaan päätään, olemaan hiljaa ja häntää heiluttamaan. Vaikka aina siitä ei ollut tottelemaan tai kerjäämään. Toisinaan sokeripalasta se oppi mitä vain tekemään, mitä sille keksittiinkin tekemistä keksiä, kunhan se vain sai itselleen ravintoa, pesän lämpöä, rapsutusta korvan takaa, taikka kehuja siitä miten kiltti se oli. "Kiitos tarinastasi, joka varmasi on arvokas myös monille muille ketuille, linnuille, susille ja liskoille ja muillekin. ... Iloista keväistä päivää ja auringon valoa!
elisakettu kirjoitti:
"Muistoistaan havahduttuaan siihen hetkeen kettu huomaa kaniinin paenneen. Hyvä niin, kettu ajattelee yksinäisen kyyneleen virratessa sen vaaleaa poskea pitkin. Hyvä niin, että ihan kaikkea sen ei enää tarvitsekaan muistaa, se muistaa mielestään jo tarpeeksi."
Filosofi-elisakettu!
elisakettu kirjoitti:
"Muistoistaan havahduttuaan siihen hetkeen kettu huomaa kaniinin paenneen. Hyvä niin, kettu ajattelee yksinäisen kyyneleen virratessa sen vaaleaa poskea pitkin. Hyvä niin, että ihan kaikkea sen ei enää tarvitsekaan muistaa, se muistaa mielestään jo tarpeeksi."
Eläintarinoilla on huima yhteys myös meidän kaksjalkaisten nisäkkäiden elämään. Pidin Elisaketun lämminhenkisestä tarinasta.
Kertoo, että kirjoittajalla on luovaa mielikuvitusta ja taitoa esittää stoori..Aihepiiri sopii kaikille inhimillisen elämän alueille.
Onko E-kettu naispuolinen Aisopos?- M.B.
elisakettu kirjoitti:
"Muistoistaan havahduttuaan siihen hetkeen kettu huomaa kaniinin paenneen. Hyvä niin, kettu ajattelee yksinäisen kyyneleen virratessa sen vaaleaa poskea pitkin. Hyvä niin, että ihan kaikkea sen ei enää tarvitsekaan muistaa, se muistaa mielestään jo tarpeeksi."
Sinä olet herkkä sielu :)
Löysin hikipediasta tulikettuartikkelin. En enää kuitenkaan kehtaa sitä tähän linkittää. Mutta kun tuntuu sellaiselta, että haluaa katella muita kettuja, niin siellä sitten sellainen tulikettu lymyää.. A kirjoitti:
Kiitos tarinastasi, joka varmasi on arvokas myös monille muille ketuille, linnuille, susille ja liskoille ja muillekin. ... Iloista keväistä päivää ja auringon valoa!
Kiitos sanoistasi. Kevät auringon säteissä ja hämärissä huoneissa nämä tarinat ilmestyvät eteeni. Olen vielä hieman ymmälläni miksi. Olen vasta aloittanut.
yxex kirjoitti:
Filosofi-elisakettu!
Kettu istuu yxex:n vieressä huvittuneena tätä katsellen. "Sinähän olet ylentänyt minut!" "Onko se filosofiaani vai ei, mutta tarinoistani löydän itseni ja etsin vastaukset niihin asioihin mitkä vastausta tarvitsevat." Kettu halaa lakkipäistä ja kuiskaa tämän korvaan salaisuuden; "Enkä muuten usko että sinä koskaan mykistyisit"
capt.cöpenick kirjoitti:
Eläintarinoilla on huima yhteys myös meidän kaksjalkaisten nisäkkäiden elämään. Pidin Elisaketun lämminhenkisestä tarinasta.
Kertoo, että kirjoittajalla on luovaa mielikuvitusta ja taitoa esittää stoori..Aihepiiri sopii kaikille inhimillisen elämän alueille.
Onko E-kettu naispuolinen Aisopos?Kiitos kauniista kommentistasi kapu. Lainaan tuota aiemmin sanottuani, etten usko että tuskin sellaista satua löytyy joka aikuiselle ei sopisi. Nämä kaksi (iltasatu ja pieni kettu) olivat ensimmäiseni.
Aisopolos? En lähde moraalisella mielellä liikkeellä näissä, sanoillani en halua tuomita ketään. Mikä se tarinan sielu on, mitä toisille haluan antaa tai sanoa, en tiedä sille nimeä vielä. Haluaisin antaa ainakin toivoa, jollakin tasolla, jos se vain on mahdollista.M.B. kirjoitti:
Sinä olet herkkä sielu :)
Löysin hikipediasta tulikettuartikkelin. En enää kuitenkaan kehtaa sitä tähän linkittää. Mutta kun tuntuu sellaiselta, että haluaa katella muita kettuja, niin siellä sitten sellainen tulikettu lymyää..Me olemme kaikki herkkiä sieluja, emme aina sitä ole vain huomaavinamme.
Tulikettu :)
...kettu pureskelee kynsiään ja tuumaa millaista saalista siellä korpisuolla olisi tarjolla...
Kettu katselee kiinnostuneena metsän eläjiä kisailemassa peltoaukealla. Se kiinnittää katseensa hieman sivussa olevaan nuoreen siiliin,jonka selkä pullistelee piikkejään kuitenkin vetäen välillä ne kadoksiin. Siilistä tulee mieleen jokin väräjävä hahmo, joka yrittää ikäänkuin liikkua näkymättömissä, mutta kuitenkin haluten olla paikoillaan huomattuna. Tuossa hahmossa on jotain kummallisen tuttua. Kettu katselee ja miettii; tajuten sehän onkin hän itse; silloin nuorempana, joskus kauan sitten...
Niin, siilit ei ole hyökkääviä, kiltti siili on turvassa piikkiturkissaan, jos joku narsisti tulee käpälöimään.. :)
" Kettu kasvoi vähäisestä varrestaan huolimatta ympäristössä, jossa sen elämää palveli erilaiset kokemukset metsän asukeista ja näiden monimutkaisesta käyttäytymisestä. Se oppi sopeutumaan ja hyväksymään kaiken, juuri sen elämään kuuluvaksi. Kettu oli opetettu kiltiksi, eikä se voinut hylätä kiusattua mutta kiusaavaa emoaan tai tämän isäntää, se oli pahasti riippuvainen näistä. Jos kettu yritti nousta vastaan, tuli aina vahvempi joka huolehti siitä missä ketun paikka oli. Se alkoi toivoa hiljaa että salasaalistaja onnistuisi kaatamaan emon ja sen isännän ja se pääsisi toisen pesän asukiksi. Toisaalta se pelkäsi jos emo kaatuisi jouduttuaan raadelluksi niin se joutuisi emon isännän omistukseen. Nuorella ketulla oli usein paha olo; ja se ajatteli että miksei voinut syntyä johonkin mukavampaan luolaan, jopa uneksuen siitä. Kerran se olisi otetettukin toiseen perheeseen, kauas pois, mutta sen verran emo siitä välitti että murisi vastaan. Tämä pieni mutta merkittävä tapahtuma osoittautui kohtalokkaaksi seikaksi myöhemmissä vaiheissa, kuten monet pienet tapahtumat elämässä tuppaavat olemaan. Kettu karkaili joskus kotiluolastaan, palaten kuitenkin aina takaisin, koska ei sillä ollut sijaa muissakaan luolissa. Eikä sillä ollut tarpeeksi rohkeuttakaan että sen pikkuiset käpälät olisivat kantaneet sitä vielä. Pakoon se saattoi mennä myös kirjoitettujen tarinoiden maailmaan, joista se jo varhaisimmissa vaiheissa oli kiinnostustunut. Nuoruusvuosinaan se käytti aikaansa paljon lukien erilaisia pienten tai suurten tarinoita.
Se opetteli taitoja, monenlaisia taitoja ja erikoisesta elinpiiristäänkin johtuen se jäi joistakin taidoista vaille. Sittemmin aiemmin kuuliainen kettu alkoi kapinoimaan opintalossa jossa se sitten sai monenlaisia nuhteita ja moitteita. Se oli ottanut taakakseen kantaa omien virheiden lisäksi muidenkin virheitä, eikä pystynyt puolustautumaan, koska silloin se olisi joutunut opettelemaan puhumaan. Emo oli muuttunut vesikauhuiseksi sen isännän komennossa ja kurittaminen sai uusia piirteitä. Taustalla värjyi emon isännän synkkä hahmo vaanien nuorta kettua. Parempina päivinään emo yritti kuitenkin osoittaa hellyyttä, suojella ja neuvoa nuorta kettua koska olihan sillä itsellään runsaasti elämänkokemusta. Nuorta kettua alkoivat vaivata monet painajaiset ja pelot. Painajaiset olivat niin pahoja että oppi säikkymään monia asioita, moniksi vuosiksi, eikä tänä päivänään pidä kovista tai riitaisista äänistä.
Jotenkin se alkoi luovuttaa, olla useammin poissa ja keksi itselleen leikkejä päiviksi ettei tarvitsi mennä tuonne paikkaan missä se ei tuntenut oloaan mukavaksi. Kotiluolasta paetessaan se seikkaili rämeillä, pelloilla, männikkörinneillä ja asutetuilla alueilla kettukavereidensa kanssa. Se oppi itsekin lipittämään väkivettä, ja antautui vaaroihin. Törmäillessään vaarojen laaksossa se sortui virheisiinkin. Nuoruusvuosinaan sillä oli niin paha olla että se yritti matkata pois: vanhojen ja viisaiden kertomaan kettuparatiisiin, joka sijaitsee kaukana vuorten lakien yläpuolella. Nuori kettu ei kuitenkaan päässyt haavekorpisoille, vain toipui menetyksestään kenenkään muunkuin yhden suuremman sitä tietämättä. Nuori kettu teki oikeita tekoja mutta se teki myös vääriä tekoja." ..jatkuu...elisakettu kirjoitti:
" Kettu kasvoi vähäisestä varrestaan huolimatta ympäristössä, jossa sen elämää palveli erilaiset kokemukset metsän asukeista ja näiden monimutkaisesta käyttäytymisestä. Se oppi sopeutumaan ja hyväksymään kaiken, juuri sen elämään kuuluvaksi. Kettu oli opetettu kiltiksi, eikä se voinut hylätä kiusattua mutta kiusaavaa emoaan tai tämän isäntää, se oli pahasti riippuvainen näistä. Jos kettu yritti nousta vastaan, tuli aina vahvempi joka huolehti siitä missä ketun paikka oli. Se alkoi toivoa hiljaa että salasaalistaja onnistuisi kaatamaan emon ja sen isännän ja se pääsisi toisen pesän asukiksi. Toisaalta se pelkäsi jos emo kaatuisi jouduttuaan raadelluksi niin se joutuisi emon isännän omistukseen. Nuorella ketulla oli usein paha olo; ja se ajatteli että miksei voinut syntyä johonkin mukavampaan luolaan, jopa uneksuen siitä. Kerran se olisi otetettukin toiseen perheeseen, kauas pois, mutta sen verran emo siitä välitti että murisi vastaan. Tämä pieni mutta merkittävä tapahtuma osoittautui kohtalokkaaksi seikaksi myöhemmissä vaiheissa, kuten monet pienet tapahtumat elämässä tuppaavat olemaan. Kettu karkaili joskus kotiluolastaan, palaten kuitenkin aina takaisin, koska ei sillä ollut sijaa muissakaan luolissa. Eikä sillä ollut tarpeeksi rohkeuttakaan että sen pikkuiset käpälät olisivat kantaneet sitä vielä. Pakoon se saattoi mennä myös kirjoitettujen tarinoiden maailmaan, joista se jo varhaisimmissa vaiheissa oli kiinnostustunut. Nuoruusvuosinaan se käytti aikaansa paljon lukien erilaisia pienten tai suurten tarinoita.
Se opetteli taitoja, monenlaisia taitoja ja erikoisesta elinpiiristäänkin johtuen se jäi joistakin taidoista vaille. Sittemmin aiemmin kuuliainen kettu alkoi kapinoimaan opintalossa jossa se sitten sai monenlaisia nuhteita ja moitteita. Se oli ottanut taakakseen kantaa omien virheiden lisäksi muidenkin virheitä, eikä pystynyt puolustautumaan, koska silloin se olisi joutunut opettelemaan puhumaan. Emo oli muuttunut vesikauhuiseksi sen isännän komennossa ja kurittaminen sai uusia piirteitä. Taustalla värjyi emon isännän synkkä hahmo vaanien nuorta kettua. Parempina päivinään emo yritti kuitenkin osoittaa hellyyttä, suojella ja neuvoa nuorta kettua koska olihan sillä itsellään runsaasti elämänkokemusta. Nuorta kettua alkoivat vaivata monet painajaiset ja pelot. Painajaiset olivat niin pahoja että oppi säikkymään monia asioita, moniksi vuosiksi, eikä tänä päivänään pidä kovista tai riitaisista äänistä.
Jotenkin se alkoi luovuttaa, olla useammin poissa ja keksi itselleen leikkejä päiviksi ettei tarvitsi mennä tuonne paikkaan missä se ei tuntenut oloaan mukavaksi. Kotiluolasta paetessaan se seikkaili rämeillä, pelloilla, männikkörinneillä ja asutetuilla alueilla kettukavereidensa kanssa. Se oppi itsekin lipittämään väkivettä, ja antautui vaaroihin. Törmäillessään vaarojen laaksossa se sortui virheisiinkin. Nuoruusvuosinaan sillä oli niin paha olla että se yritti matkata pois: vanhojen ja viisaiden kertomaan kettuparatiisiin, joka sijaitsee kaukana vuorten lakien yläpuolella. Nuori kettu ei kuitenkaan päässyt haavekorpisoille, vain toipui menetyksestään kenenkään muunkuin yhden suuremman sitä tietämättä. Nuori kettu teki oikeita tekoja mutta se teki myös vääriä tekoja." ..jatkuu...Ketun murrosvuodet jatkuu...
"Kehitysvaiheissaan kilttinä ja häntää heiluttavana kettuna se haki myönteisiä tunteita sieltä mistä se ajatteli niitä saavansa. Se kohtasikin monia hyviä metsän eläimiä ja oppi ettei taivaan kannen alla oleva maisema ollut niin väritön kuin miltä se usein vaikutti olevan. Kettu onnekseen kun tapasi viisaitakin vanhoja kettuja jotka antaessaan itsestään auttoi sitä pitkälti myöhemmälläkin tiellä. Sen ja lukemiensa lukuisten tarinoiden kautta se oli oppinut erottamaan mustan ja valkean. Se ymmärsi myös että jotkut ilkeät ketut olivat kiinnostuneita sen viattomuudesta ja luottavaisuudesta mutta halusivatkin satuttaa sitä. Kasvaessaan luonto meni omaa kiertokulkuaan; noina hauraina vuosinaan se alkoi kiinnostua eri tavoin muista lajitovereista. Jo hyvin varhain se tapasi vasta huomattavasti myöhemmässä elämässään erityisesti vaikuttamaan tulevan naamioketun, josta tuli nuoren ketun ystävä ja suuri ihastus. Mutta naamioketun asuessa kaukana lännessä ne ei tavanneet kovinkaan usein, vaan tunne pysyi hyvin toverillisella ja leikkisällä tasolla. Vaikka herkistynyt kettu aina uneksuikin tuosta voimakkaan vivahteikkaasta, sydämen värejä vahvistavasta ketusta.
Nuorella iällään se tapasi nuoren urosketun, jonka kanssa se vietti jonkun vuoden elämästään päästäkseen pois kotipesästä. Ei nuori kettu ymmärtänyt kuin vasta paljon jälkeenpäin, että tuolla ilkeitä asioita tekevällä repolaisella oli myös jonkinlainen naamio kuononsa päällä. Mutta nuori kettu oli saalistaessaan oppinut hiljakseen uhmaamaan ja sen käpälät olivat kasvaneet suuremmiksi. Intohimo parempaa elämää kohtaan järjesti sen että se päätti lähteä tuosta pesästä pois. Silloin liehakerepo tuli usein vainoamaan sitä ja esitti rumaa pahaa repoa. Kun nuori kettu ei enää suostunut leikkimään reporuhjo päätti kostaa sille; piti nuorta kettua väkisin onkalossa vankinaan revon raadellessa sen untuvaiseen nuoreen turkkiin neljä viisi tusinaa ruhjetta. Sen jälkeen repo ei tullut enää monesti vaanimaan sitä, mutta edelleenkään kettu ei ymmärtänyt kertoa asioistaan, sehän oli tottunut siiihen että elämässä sattuu ja tapahtuu, ja sen elämässähän oli jo sattunut ja tapahtunut yhtä ja toista. Kaikessa arjen harmaudessaankin se oli oppinut tunnistamaan värejä näkemistään asioista; sitruunaperhosen keltaisen, kesäisen taivaan sinisen, maasta nousseen unikon punaisen ja raikkaan ruohon vihreän. Nuoresta elämästään huolimatta sille oli näytetty jo moniakin asioita, vanhojen ja viisaiden mielestä vähän liikaakin. Ja vaikka nuori kettu ei osannut vielä puhua kovinkaan hyvin, tärkeintä oli että se sokeudestaan huolimatta oli oppinut näkemään. "yxex kirjoitti:
Niin, siilit ei ole hyökkääviä, kiltti siili on turvassa piikkiturkissaan, jos joku narsisti tulee käpälöimään.. :)
Sanopa muuta :)
Tästä alkaa "Ketun murrosvuodet"elisakettu kirjoitti:
Ketun murrosvuodet jatkuu...
"Kehitysvaiheissaan kilttinä ja häntää heiluttavana kettuna se haki myönteisiä tunteita sieltä mistä se ajatteli niitä saavansa. Se kohtasikin monia hyviä metsän eläimiä ja oppi ettei taivaan kannen alla oleva maisema ollut niin väritön kuin miltä se usein vaikutti olevan. Kettu onnekseen kun tapasi viisaitakin vanhoja kettuja jotka antaessaan itsestään auttoi sitä pitkälti myöhemmälläkin tiellä. Sen ja lukemiensa lukuisten tarinoiden kautta se oli oppinut erottamaan mustan ja valkean. Se ymmärsi myös että jotkut ilkeät ketut olivat kiinnostuneita sen viattomuudesta ja luottavaisuudesta mutta halusivatkin satuttaa sitä. Kasvaessaan luonto meni omaa kiertokulkuaan; noina hauraina vuosinaan se alkoi kiinnostua eri tavoin muista lajitovereista. Jo hyvin varhain se tapasi vasta huomattavasti myöhemmässä elämässään erityisesti vaikuttamaan tulevan naamioketun, josta tuli nuoren ketun ystävä ja suuri ihastus. Mutta naamioketun asuessa kaukana lännessä ne ei tavanneet kovinkaan usein, vaan tunne pysyi hyvin toverillisella ja leikkisällä tasolla. Vaikka herkistynyt kettu aina uneksuikin tuosta voimakkaan vivahteikkaasta, sydämen värejä vahvistavasta ketusta.
Nuorella iällään se tapasi nuoren urosketun, jonka kanssa se vietti jonkun vuoden elämästään päästäkseen pois kotipesästä. Ei nuori kettu ymmärtänyt kuin vasta paljon jälkeenpäin, että tuolla ilkeitä asioita tekevällä repolaisella oli myös jonkinlainen naamio kuononsa päällä. Mutta nuori kettu oli saalistaessaan oppinut hiljakseen uhmaamaan ja sen käpälät olivat kasvaneet suuremmiksi. Intohimo parempaa elämää kohtaan järjesti sen että se päätti lähteä tuosta pesästä pois. Silloin liehakerepo tuli usein vainoamaan sitä ja esitti rumaa pahaa repoa. Kun nuori kettu ei enää suostunut leikkimään reporuhjo päätti kostaa sille; piti nuorta kettua väkisin onkalossa vankinaan revon raadellessa sen untuvaiseen nuoreen turkkiin neljä viisi tusinaa ruhjetta. Sen jälkeen repo ei tullut enää monesti vaanimaan sitä, mutta edelleenkään kettu ei ymmärtänyt kertoa asioistaan, sehän oli tottunut siiihen että elämässä sattuu ja tapahtuu, ja sen elämässähän oli jo sattunut ja tapahtunut yhtä ja toista. Kaikessa arjen harmaudessaankin se oli oppinut tunnistamaan värejä näkemistään asioista; sitruunaperhosen keltaisen, kesäisen taivaan sinisen, maasta nousseen unikon punaisen ja raikkaan ruohon vihreän. Nuoresta elämästään huolimatta sille oli näytetty jo moniakin asioita, vanhojen ja viisaiden mielestä vähän liikaakin. Ja vaikka nuori kettu ei osannut vielä puhua kovinkaan hyvin, tärkeintä oli että se sokeudestaan huolimatta oli oppinut näkemään. "Kettu-elisa, olet tavattoman hyvä kertomaan vertauskuvallisia tarinoita! Olen koko ikäni lukenut kirjoja, ja näiden lukemisesta tulee 'samaistuva' olo. Kyllä sullekin on kaikenlaista tapahtunut! Toivon että jonain päivänä kirjoittaisit kirjan juuri tuohon tyyliin. (jos et jo ole sitä tehnyt?)
Hatunnosto ja yläpeukku =)yxex kirjoitti:
Kettu-elisa, olet tavattoman hyvä kertomaan vertauskuvallisia tarinoita! Olen koko ikäni lukenut kirjoja, ja näiden lukemisesta tulee 'samaistuva' olo. Kyllä sullekin on kaikenlaista tapahtunut! Toivon että jonain päivänä kirjoittaisit kirjan juuri tuohon tyyliin. (jos et jo ole sitä tehnyt?)
Hatunnosto ja yläpeukku =)Kiitos rakas ystävä tuosta kommentistasi. Minä vain etsin itseäni. Ja huomaan haluavani kirjoittaa. Ja olen oikeasti vasta aloittanut. Tässä on vielä paljon edessä. Voi saada vaikutelman, että nyt on jo helppo edetä. Mutta itseasiassa, nyt on paljon vaikeampi jatkaa taivalta.
elisakettu kirjoitti:
Kiitos rakas ystävä tuosta kommentistasi. Minä vain etsin itseäni. Ja huomaan haluavani kirjoittaa. Ja olen oikeasti vasta aloittanut. Tässä on vielä paljon edessä. Voi saada vaikutelman, että nyt on jo helppo edetä. Mutta itseasiassa, nyt on paljon vaikeampi jatkaa taivalta.
Tik Tak:
"pidä kiinni hei mua
niin mä pitää voin sua
kyllä kaverilta pitää aina saada tukea (hei)
hei me heilutaan taas mutta ei me kaaduta
ehkä väsyttää vähän mutta nyt ei nukuta
hei me heilutaan taas mutta ei me kaaduta
ei me menneisyyttä kaduta tai sitä kelata
ei se meidän syy oo jos on suunta hukassa
kello takaperin käy, maailma on vinossa (hei)"
http://www.tsrocks.com/t/tik_tak_texts/heilutaan.htmlyxex kirjoitti:
Tik Tak:
"pidä kiinni hei mua
niin mä pitää voin sua
kyllä kaverilta pitää aina saada tukea (hei)
hei me heilutaan taas mutta ei me kaaduta
ehkä väsyttää vähän mutta nyt ei nukuta
hei me heilutaan taas mutta ei me kaaduta
ei me menneisyyttä kaduta tai sitä kelata
ei se meidän syy oo jos on suunta hukassa
kello takaperin käy, maailma on vinossa (hei)"
http://www.tsrocks.com/t/tik_tak_texts/heilutaan.html=) Tiedän etten ole enää yksin. Kiitos
- A
elisakettu kirjoitti:
Ketun murrosvuodet jatkuu...
"Kehitysvaiheissaan kilttinä ja häntää heiluttavana kettuna se haki myönteisiä tunteita sieltä mistä se ajatteli niitä saavansa. Se kohtasikin monia hyviä metsän eläimiä ja oppi ettei taivaan kannen alla oleva maisema ollut niin väritön kuin miltä se usein vaikutti olevan. Kettu onnekseen kun tapasi viisaitakin vanhoja kettuja jotka antaessaan itsestään auttoi sitä pitkälti myöhemmälläkin tiellä. Sen ja lukemiensa lukuisten tarinoiden kautta se oli oppinut erottamaan mustan ja valkean. Se ymmärsi myös että jotkut ilkeät ketut olivat kiinnostuneita sen viattomuudesta ja luottavaisuudesta mutta halusivatkin satuttaa sitä. Kasvaessaan luonto meni omaa kiertokulkuaan; noina hauraina vuosinaan se alkoi kiinnostua eri tavoin muista lajitovereista. Jo hyvin varhain se tapasi vasta huomattavasti myöhemmässä elämässään erityisesti vaikuttamaan tulevan naamioketun, josta tuli nuoren ketun ystävä ja suuri ihastus. Mutta naamioketun asuessa kaukana lännessä ne ei tavanneet kovinkaan usein, vaan tunne pysyi hyvin toverillisella ja leikkisällä tasolla. Vaikka herkistynyt kettu aina uneksuikin tuosta voimakkaan vivahteikkaasta, sydämen värejä vahvistavasta ketusta.
Nuorella iällään se tapasi nuoren urosketun, jonka kanssa se vietti jonkun vuoden elämästään päästäkseen pois kotipesästä. Ei nuori kettu ymmärtänyt kuin vasta paljon jälkeenpäin, että tuolla ilkeitä asioita tekevällä repolaisella oli myös jonkinlainen naamio kuononsa päällä. Mutta nuori kettu oli saalistaessaan oppinut hiljakseen uhmaamaan ja sen käpälät olivat kasvaneet suuremmiksi. Intohimo parempaa elämää kohtaan järjesti sen että se päätti lähteä tuosta pesästä pois. Silloin liehakerepo tuli usein vainoamaan sitä ja esitti rumaa pahaa repoa. Kun nuori kettu ei enää suostunut leikkimään reporuhjo päätti kostaa sille; piti nuorta kettua väkisin onkalossa vankinaan revon raadellessa sen untuvaiseen nuoreen turkkiin neljä viisi tusinaa ruhjetta. Sen jälkeen repo ei tullut enää monesti vaanimaan sitä, mutta edelleenkään kettu ei ymmärtänyt kertoa asioistaan, sehän oli tottunut siiihen että elämässä sattuu ja tapahtuu, ja sen elämässähän oli jo sattunut ja tapahtunut yhtä ja toista. Kaikessa arjen harmaudessaankin se oli oppinut tunnistamaan värejä näkemistään asioista; sitruunaperhosen keltaisen, kesäisen taivaan sinisen, maasta nousseen unikon punaisen ja raikkaan ruohon vihreän. Nuoresta elämästään huolimatta sille oli näytetty jo moniakin asioita, vanhojen ja viisaiden mielestä vähän liikaakin. Ja vaikka nuori kettu ei osannut vielä puhua kovinkaan hyvin, tärkeintä oli että se sokeudestaan huolimatta oli oppinut näkemään. "Kettu kettu ... :))
Toimit oikein. Käytät voimiasi ja taitojasi hyvään tarkoitukseen. Saat nähdä että kaikki tekemäsi hyvä palaa jotakin tietä luoksesi. Jokainen kirjoittamasi sana tulee osaksi maailmaa ja maailmassa kaikki vaikuttaa kaikkeen. :))
*Oikeinisotiukkahaliruttaus ja kuononpäähänsomastisuukotus* A kirjoitti:
Kettu kettu ... :))
Toimit oikein. Käytät voimiasi ja taitojasi hyvään tarkoitukseen. Saat nähdä että kaikki tekemäsi hyvä palaa jotakin tietä luoksesi. Jokainen kirjoittamasi sana tulee osaksi maailmaa ja maailmassa kaikki vaikuttaa kaikkeen. :))
*Oikeinisotiukkahaliruttaus ja kuononpäähänsomastisuukotus*Heee...*haliruttaa takaisin, ketulla on paljon voimia :)*
Minä olen nähnyt pahaa, mutta saanut myös hyvää osakseni. Kaikki tarjottu tai sanoisinko vastaanotettu hyvä on kuitenkin voimavarani. Siksi toivoisin voivani jakaa sen voiman joskus myös muille. Vaikka hiukankin.- A
elisakettu kirjoitti:
Heee...*haliruttaa takaisin, ketulla on paljon voimia :)*
Minä olen nähnyt pahaa, mutta saanut myös hyvää osakseni. Kaikki tarjottu tai sanoisinko vastaanotettu hyvä on kuitenkin voimavarani. Siksi toivoisin voivani jakaa sen voiman joskus myös muille. Vaikka hiukankin.> toivoisin voivani jakaa sen voiman joskus myös muille. Vaikka hiukankin.
Teet sitä jo nyt. Olet kasvanutkin. Ja turkkisikin kiiltää kauniimmin. Voit olla oikein ylpeä itsestäsi. Me muutkin olemme sinusta ylpeitä. :))
Ketun sivutarina; viestejä
"Kettua paleltaa, paleltaa aivan hirvittävästi. Se seisoo tuulessa kukkulan laella tuulen aaltojen pyörteillessä sen ympärillä jakamattomasti. Tuuli ravisuttelee sen kehoa pureutuessaan sen tuuhean mutta kalttaantuneen turkin rippeisiin. Se katsoo kauemmas kaukaisuuteen tuulen vesittämillä silmillään ja miettii tuota kokemustaan. Se ei voi ymmärtää näkemäänsä ja kokemaansa outoa voimaa joka johdatti sen tähän hetkeen ja tähän tunnetilaan kolmen viestin vaatteissa. Onko se jokin merkki, vihje tai tönäys johonkin suurempaan ymmärrykseen, mitä se ei vielä kykene selkeästi sanoiksi pukemaan? Tuo merkillinen tunnetila voi johtua vain siitä, että se on viikon saalistusmatkoiltaan ja itsetutkiskelultaan kovin uupunut. Se on joutunut väsyttämään itsensä metsän rinteillä kulkiessaan ylös ja alas loputtomia polkuja pitkin, joissa hajujäljet ovat vain pelkkiä vihjeitä, joiden tie on päättymättömästi johtanut ei mihinkään. Sen täytyy jäsennellä mietteitään tuulen ravistellessa sitä yhä kasvavammalla voimalla.
Ensimmäinen kohtaaminen varjojen laaksossa sattui uskotun kanssa, jonka nimeä se ei tunne eikä hahmoa ole nähnyt. Kasvottoman kertoessa jotain itsestään se sai ketun mielen syvyydessä aihettamaan liikahduksen; muiston, varjon tai merkityksellisyyden tunteen. Se sai tutkimaan sen omaa käpäläänsä, tutkimaan noita anturaisia poimuja, onko jossain niiden lukemattomissa poluissa sattunut ristetys, kohtaaminen. Mutta kettu ei osaa tulkita viivoja. Se ei kuitenkaan aio raottaa tuota salaperäisyyden verhoa enempää, koska ensin pelon aiheuttamasta viestistä tuo outo kokemus jätti ketun mieleen lohdullisen tunteen.
Toinen kokemus sattui sen törmätessä naamioituneen ketun jättämään viestiin. Tuo viesti ei ollut tarkoitettu sille, vaan koko metsän kansalle. Suurelle kansalle jonka naamioitunut olettaa katselevan itseään. Mutta viestissä oli jotain hyvin poikkeuksellista. Aiempaan näkemäänsä poiketen viesti oli piirretty hyvän tarkoituksen asialle. Se kertoi ihmis- ja eläinkunnan välittämisestä, kuinka jokainen pieni hyvä teko voi olla merkityksellinen suuri teko. Kettu ei ymmärrä naamioituneen tarkoitusta, mutta ymmärtää tämän käyvän sisäistä kamppailuaan sielunsa kanssa.
Kolmas merkki tuli ketulta itseltään. Se palasi tarkastelemaan käpäläänsä naamioituneen viestin jälkeen ja huomasi polkujen muuttuneen. Se ei muista milloin viimeksi olisi tutkinut noita hentoisia ja syvempiä auroja, mutta näkevät silmät pystyivät vangitsemaan sen selvästi. Yksi isompaa jokea kuvastava viiva oli katkennut. Selvästi ja peruuttomattomasti se oli katkennut ja saanut ympärilleen uusia puroja. Näky oli niin vakuuttava, että se sai ketun pohtimaan kohtalonsa merkitystä. Kaikella on tarkoituksensa, merkityksensä, aikansa ja paikkansa. Kettu ainakin tietää sen, että se teki ehdottomasti oikean ratkaisun päättäessään omasta kohtalostaan. Ja tuulikin sen ympärillä on vihdoin laantunut."Sussa on kyllä puhjennut kukkaan jokin tarinankertojan kyky, mikä on varmasti ollut sulla aina, mutta ehkä piilossa, sellaisessa elämässä missä sitä ei ole voinut käyttää. Teet upeaa sielunmatkaa elisakettu!
yxex kirjoitti:
Sussa on kyllä puhjennut kukkaan jokin tarinankertojan kyky, mikä on varmasti ollut sulla aina, mutta ehkä piilossa, sellaisessa elämässä missä sitä ei ole voinut käyttää. Teet upeaa sielunmatkaa elisakettu!
Ihanan liikuttavaa kuulla pikkujänön ja emonsa voivan hyvin. Sinäkin teit oikein ratkaisun matkatoverini. Sanat ovat eläneet mielessäni aina, en vain ole osannut tuoda niitä esille. Olen kyllä itsekin yllättynyt tästä äkillisesti alkaneesta; kuin lapsi olisi oppinut kävelemään, tai jotain.
elisakettu kirjoitti:
Ihanan liikuttavaa kuulla pikkujänön ja emonsa voivan hyvin. Sinäkin teit oikein ratkaisun matkatoverini. Sanat ovat eläneet mielessäni aina, en vain ole osannut tuoda niitä esille. Olen kyllä itsekin yllättynyt tästä äkillisesti alkaneesta; kuin lapsi olisi oppinut kävelemään, tai jotain.
Sivutarinaasi lukiessani tuli outo tunne että löydän itseäni siitä...olenko tulossa hulluksi...apuva ;)
yxex kirjoitti:
Sivutarinaasi lukiessani tuli outo tunne että löydän itseäni siitä...olenko tulossa hulluksi...apuva ;)
Et ole tulossa hulluksi. Minä kyllä saatan olla. Sinullekin on sanoma siellä. Mutta en viitannut sinuun kasvottaman kohdalla. Nämä asiat sattuivat tänään.
- A
yxex kirjoitti:
Sivutarinaasi lukiessani tuli outo tunne että löydän itseäni siitä...olenko tulossa hulluksi...apuva ;)
> olenko tulossa hulluksi...apuva ;)
Autan miestä mäessä. Ja onhan meillä täällä hyvät hoitajat. - A
elisakettu kirjoitti:
Ihanan liikuttavaa kuulla pikkujänön ja emonsa voivan hyvin. Sinäkin teit oikein ratkaisun matkatoverini. Sanat ovat eläneet mielessäni aina, en vain ole osannut tuoda niitä esille. Olen kyllä itsekin yllättynyt tästä äkillisesti alkaneesta; kuin lapsi olisi oppinut kävelemään, tai jotain.
> kuin lapsi olisi oppinut kävelemään, tai jotain.
A kirjoitti:
> olenko tulossa hulluksi...apuva ;)
Autan miestä mäessä. Ja onhan meillä täällä hyvät hoitajat.Absolut. Tietänet totuuden.
A kirjoitti:
> kuin lapsi olisi oppinut kävelemään, tai jotain.
Ehkäpä se onkin näiden säkeiden lopullisena tarkoituksena?
Ketun sivutarina; uni poltetuista silloista
" Kettu näkee unta. Se seikkailee varjojen laaksossa kasvottomien keskellä nähden puissa värejä, pensaissa uusia versoja kasvamassa vanhempien lomassa, hennon viheriöivän nurmen, joka lupailee toivoa tulevasta keväästä. Ketun ravatessa rinteisten lakeuksien keskellä pitkin sen lukuisia salaisia polkuja, se leikkiensä lomassa tutustuu metsän asukkaisiin jakaen kokemuksiaan niiden kanssa. Suuri metsän kansa piilottaa keskelleen lukuisia erilaisia elollisia, joiden jokaisen asukkaan tarina oli yksi ja vertaansa vailla. Se kuulee katkelmia sieltä ja täältä; tietäen ettei minkään kokemaa voi toinen niin hyvin käsittää kuin kertoja itse. Jollain tasolla se itsekin opettelee siellä viimein puhumaan, kyky jonka se on piilottanut sisälleen kauan sitten ymmärtämättä miten tärkeää on sanoilla piirtäminen.
Yllättäen uni kääntyy, jossa kettu astuu luolan portista toiseen näkymään. Siellä on luola, jonka sisälle on piilotettu ketun kaikki suuret ja pienet salaisuudet, joita vain toisen maailman asukkaat pystyvät katselemaan. Siinä maassa kettu purkaa sanoilla kirvelevää ahdistustaan. Se tulee kertoneeksi metsän ulkopuoliselle asukkaalle suuria salaisuuksia, riitaantuu kahden lähimmän kanssa ja moittii erästä vanhaa kumppaniaan teoista, joihin se ei ollut syyllinen. Kipuillessaan menneitä asioita se suree menetettyjä mahdollisuuksia ja raivoaa kokemaansa vääryyttä. Sen vuoksi sillä on piilotetun luolansa takana kasa rikkoutuneita muistoja hangella, joita se tuhosi kamalan tuskansa keskellä. Surussaan se vielä vei kasvottamalle tiedon, että sen on vaikeampi jatkaa taivalta nimettömien seurassa hämäännyksen tilassaan. Se tuli sanoillaan tehneensä peruuttamattoman teon, eikä se voi enää palata väritetyille lakeuksille, joka on nyt täynnä outoa värettä jota se ei ymmärrä. Sen olisi pitänyt jakaa tarinansa, opetella puhumaan, mutta tehtyään vääriä tekoja se nyt kokee kadottaneensa ilon, eikä pysty enää sanoilla puhumaan.
Unen vielä vaihtuessa se palaa kurkistamaan polun päässä pilkistävän veräjän rakosiin. Niiden varjoisista väleistä se näkee metsän asukkaiden lakeuksien muuttuneen. Jostain syystä tuo rikas maisema on muuttunut ilottamaksi, harmaaksi ja tarkoituksettomuudellaan sijaa antamattomaksi. Tuossa tyhjäksi muuttuneessa maisemassa on jotain lohdutonta ja luotaantyöntävää. Näkymä ei ole arvoton, mutta kettu ei heikosti näkevillä silmillään enää näe niitä ympäristön mahdollisuuksia mitä sillä oli vielä äskettäin tarjottavana. Ketun nähdessä värejä ja sen opetellessa sanoilla puhumaan sen mielessä kävi menneisyys, nykyisyys ja merkitysten tulkinnan kautta parempi tulevaisuus. Se olisi halunnut tehdä oikean teon. Mutta se itse hämääntyi varjojen laaksossa kasvottomien keskellä uniin, joissa ei ollut otetta hereillä näkyviin tarinoihin. Lisäksi ketun mieltä painaa, ettei kukaan näe sen todellista tarkoitusta, mitä se ylpeänä sydämessään kantaa.
Herätessään ketun sisintä täyttää vain lohduton ajatus siitä, mitä se peruuttomattomilla sanoillaan on tehnyt. Yksi sana, minkä se hiljaa ilmaan henkäisee on anteeksi. Mutta miten se enää pystyisi sanoilla piirtämään, kuka auttaisi sitä niillä oikein puhumaan; missä sen oikea maailma on, jossa sen herkkiä piilotettuja sanojaan kukaan pystyisi oikein tulkitsemaan? "Kettu is back!
Samalla kun luin kertomustasi, alkoi ulkona aurinko paistamaan.. :)
Tiedätkö, kun sillat palaa, on vain tie eteenpäin. Jokaisella on oma ainutlaatuinen tarinansa kerrottavanaan, ja jokainen tarvitsee kuulijan. Niin teki matkalaiset ennen, kertoivat tarinoita toisilleen, nauttien kuulemastaan ja kuulijastaan.
Olen pahoillani jos olet joutunut riitoihin, mutta niissä on aina kaksi osapuolta ja niihin auttaa aika. Tsemppiä kamu!yxex kirjoitti:
Kettu is back!
Samalla kun luin kertomustasi, alkoi ulkona aurinko paistamaan.. :)
Tiedätkö, kun sillat palaa, on vain tie eteenpäin. Jokaisella on oma ainutlaatuinen tarinansa kerrottavanaan, ja jokainen tarvitsee kuulijan. Niin teki matkalaiset ennen, kertoivat tarinoita toisilleen, nauttien kuulemastaan ja kuulijastaan.
Olen pahoillani jos olet joutunut riitoihin, mutta niissä on aina kaksi osapuolta ja niihin auttaa aika. Tsemppiä kamu!Hmmm...kiitos tsemppaamisesta kamu-yxex. Mitä sanoit silloista ja ajasta, tiedostan asian kyllä.
Mutta uni on todellinen tarina ja sen sisältö jäänee yhtä hämäräksi lukijoille kuin oma päiväni edelleen ikkunasta. Kettu isn't back, yet, maybe never; she's have a problem.- A
Kettu, et ikinä voi parantaa kaikki pahoja tapojasi. Mutta pahin niistä on ylpeys. Aloita siitä ja huomaat miten vuodenajat vaihtuvat:
http://www.youtube.com/watch?v=4PEqdB9WIag elisakettu kirjoitti:
Hmmm...kiitos tsemppaamisesta kamu-yxex. Mitä sanoit silloista ja ajasta, tiedostan asian kyllä.
Mutta uni on todellinen tarina ja sen sisältö jäänee yhtä hämäräksi lukijoille kuin oma päiväni edelleen ikkunasta. Kettu isn't back, yet, maybe never; she's have a problem.Toivottavasti et tarkoita palstalta lähtöä, koska olet symppis kirjoittaja, se olisi menetys.
*katselee silmät pyöreänä*A kirjoitti:
Kettu, et ikinä voi parantaa kaikki pahoja tapojasi. Mutta pahin niistä on ylpeys. Aloita siitä ja huomaat miten vuodenajat vaihtuvat:
http://www.youtube.com/watch?v=4PEqdB9WIagA-hyvä: minä olen pyytänyt anteeksi heiltä, joilta katson olevan tarpeen pyytää. Ylpeyteni tunnustan, mutta sitäkin viittaa olen valmis riisuumaan. Enkä koskaan ole täydellinen, mutta arvokas olen silti, kuten koen kanssakulkijoideni olevan.
Minä olen omistanut sinulle erään katkelman täällä. Se kertoo siitä miten vaeltajat eivät pysty katsomaan silmiini tai sietämään tai näkemään sanojani niiden merkitysten takia. Tuolla äskeisellä linkillä lisäsit sitä tunnetta hyvin paljon. Ja syvimpänä ja suurimpana minkä nyt koen on pelko sen menettämisestä. Mitä omaan, se tullaan turmelemaan tai pahimmillaan itse sen turmelen, vaikka se onkin alkuperäinen tarkoitukseni ja voimavarani, myös tarinoiden kertomiseen.yxex kirjoitti:
Toivottavasti et tarkoita palstalta lähtöä, koska olet symppis kirjoittaja, se olisi menetys.
*katselee silmät pyöreänä**huvittunut kommentista kaikessa surussaankin*
Sinä yxex muistutat ajoin erästä ennen tuntemaani, jotenkin merkillisellä tavalla. En saa tarkkaa otetta siitä, miksi. Vastaukseni A:lle kuvaa paljon vastausta sinullekin. Minä en haluaisi rikkoontua, minun oli tarkoitus yrittää eheytyä. Ja rehellisesti sanottuna, en tiedä miten hyvin rinkkani jaksan kuljettaa upottavalla polulla. Ehkä minä löydän vielä ne kadotetut sanani, mutta minun on vaikeampi käyttää niitä.elisakettu kirjoitti:
*huvittunut kommentista kaikessa surussaankin*
Sinä yxex muistutat ajoin erästä ennen tuntemaani, jotenkin merkillisellä tavalla. En saa tarkkaa otetta siitä, miksi. Vastaukseni A:lle kuvaa paljon vastausta sinullekin. Minä en haluaisi rikkoontua, minun oli tarkoitus yrittää eheytyä. Ja rehellisesti sanottuna, en tiedä miten hyvin rinkkani jaksan kuljettaa upottavalla polulla. Ehkä minä löydän vielä ne kadotetut sanani, mutta minun on vaikeampi käyttää niitä.Olkapääni on tarvittaessa käytössäsi, milady ;)
Ole vain oma itsesi..eheydyt kyllä!yxex kirjoitti:
Olkapääni on tarvittaessa käytössäsi, milady ;)
Ole vain oma itsesi..eheydyt kyllä!Olkapääsi...khöm..no kiitos. Saat nojata myös minun, jos koet siihen tarvetta.
Olin vakuuttunut, etten palaa. Huomaan jälleen kerran sen mitä olen, ailahtelevainen. Josta päästään siihen, että olen siis oma itseni. Enhän minä teistä mihinkään eroon pääse, tai tekään minusta.- M.B.
elisakettu kirjoitti:
Olkapääsi...khöm..no kiitos. Saat nojata myös minun, jos koet siihen tarvetta.
Olin vakuuttunut, etten palaa. Huomaan jälleen kerran sen mitä olen, ailahtelevainen. Josta päästään siihen, että olen siis oma itseni. Enhän minä teistä mihinkään eroon pääse, tai tekään minusta.Kiitos ja Anteeksi. Kaksi ihmiskunnan kauneinta sanaa ja ainoat, jotka kannattaa opetella sanomaan. Muut sanat ovat vain ylimääräistä plussaa.
M.B. kirjoitti:
Kiitos ja Anteeksi. Kaksi ihmiskunnan kauneinta sanaa ja ainoat, jotka kannattaa opetella sanomaan. Muut sanat ovat vain ylimääräistä plussaa.
Mää...
yxex kirjoitti:
'kärsivällisyys' ?
:)Ei huono. Väärillä jäljillä silti muruseni :) Ponnistelepa vielä hieman. Mutta se selvinnee aikanaan, toivon. Asia on kuitenkin hyvin laaja, jos saan joskus puserrettua sen mitä harkitsen (jos voimat riittää ja on iloa kirjoittaa), se ja ne nousevat kyllä sieltä.
elisakettu kirjoitti:
Ei huono. Väärillä jäljillä silti muruseni :) Ponnistelepa vielä hieman. Mutta se selvinnee aikanaan, toivon. Asia on kuitenkin hyvin laaja, jos saan joskus puserrettua sen mitä harkitsen (jos voimat riittää ja on iloa kirjoittaa), se ja ne nousevat kyllä sieltä.
'myötäeläminen', 'luottamus', 'rakkaus', 'uskallus', 'muutos', ...täältä pesee ja linkoaa ;)
No, menee vähän lottoamiseksi...jään kärsivällisesti odottamaan..yxex kirjoitti:
'myötäeläminen', 'luottamus', 'rakkaus', 'uskallus', 'muutos', ...täältä pesee ja linkoaa ;)
No, menee vähän lottoamiseksi...jään kärsivällisesti odottamaan..Ajattelin tuota sinun kommenttiasi uudelleen. Olet tavallaan oikeassa. Mutta sen merkitys aukenee itselleni, eri tavalla, toisesta näkökulmasta katsottuna. Tärkeä huomio. Sinä alat olla kuitenkin jo jäljillä.
*odottelee kettu irvistellen sitä kärsivällisyyttä, itselleen, sammioista ammentanut paljon mutta ei vielä riittävästi*elisakettu kirjoitti:
Ajattelin tuota sinun kommenttiasi uudelleen. Olet tavallaan oikeassa. Mutta sen merkitys aukenee itselleni, eri tavalla, toisesta näkökulmasta katsottuna. Tärkeä huomio. Sinä alat olla kuitenkin jo jäljillä.
*odottelee kettu irvistellen sitä kärsivällisyyttä, itselleen, sammioista ammentanut paljon mutta ei vielä riittävästi*Hmm..tavallaan oikeassa..
Kiva kun pidät hullua jännityksessä ;-D
- tää ei mun juttu
Taitaa olla "parhaimmillaan" tässä keskustelu narsismista ja narsisteista sivun tarkoituksen mukaan. Osallistuuko" keskusteluun" 1 vai 2 eri henkilöä?
Hymyilen. Kommentistasi muistin erään numeron. Muista henkilöistä en osaa sanoa montako heitä on. Henkilökohtaisesti aion pysyä siinä kuvitelmassani, että heitä on useampia. Mutta voit ainakin olla varma, että ek on yksi ja sama aito ihminen ruudun takaa, joka ei esiinny (yleensä) toisena. Ei minulla ole siihen tarvetta tai riittäisi aikakaan.
Ketun sivutarina; kuumeinen uni
" Piilopaikassaan hän katsoo peiliin. Näkee nuo kuumeen kiillottamat suurentuneet silmänsä, katsovan niihin, yrittäen löytää totuuksia noista näkymättömistä salaperäisyyksien tummista lammista. Hän ei tunnista kuvaansa, ei tunnista ääriviivojaan eikä hahmota salaisuuksien merkityksiä näkemälleen. Katsoessaan peilikuvaa se yllättäen räjähtää. Räjähtää pirstaleiseksi levitellessään hajonneita sirpaleitaan ympäriinsä pois keskiöstään ulospäin; ylös-, alas-, sivuillepäin, kaikkiin ilmansuuntiin saamatta todellista kosketusta palasten kohdatessa pelkkää kuvanäkymää. Silmiään räpytellessään näkymä muuttaa muotoaan, niinkuin kuumeisessa houreessa; kasvavia palloja, noita muodoiltaan pyöreitä ja säännöllisiä, mutta kokoaan säännöttömäksi muuttuvia, suuremmasta pienempään yhä uudelleen.
Kuumeisten näkymien ajamana hän putoaa uneen. Hän seisoo rautaisessa haarniskassaan rannalla jossain, tummapintaisen veden äärellä, odottaen. Veden reunalta ilmaantuu kanootti, soutajinaan kilpiin ja miekkoihin asustuneita ilmeettömiä ritareita. Sumun ja usvan lävitse ojentuu rautakintainen joka pyytäen ohjaa hänet tuohon ajattoman ja paikattoman kulkuvälineeseen. Ihmetellen hän katselee ympärilleen tuossa kulkuaan päämäärättömässä ohjaavassa veneessä, ei näe nimettömien ja kasvottomien lukumäärää usvaisten harsojen lävitse. Hän tuntee jännittyneen ilmapiirin hiljaisuudessa, tietäen olevansa matkalla jonnekin, missä voimina ovat soturien urhoollisuus, kokemukset ja niiden tuomat kirjoitetut sanat ja lukuisat merkitykset.
Istuen teljolla hän liikuttelee kypärällä suojattua päätään, katsoen eteen, katsoen taakse ja katsoen sivuilleen käännellen päätään hämmentyneenä. Kuka kukin on, näkemättä vaeltajien todellista tarkoitusta tai todellista kannettua nimeä. Hän haroo usvanharmaata ilmaa suojatuilla käsillään saadakseen näkyville enemmän, mutta kiinteättömästä saamattaan otetta. Varjoisien kasvoristikoiden takaa hän aistii häilyviä tuntemuksia ja ajatuksia, jonka hämäristä he liikkuvat aseineen ilman riittävää tulkintaa, päämääränään lukemattomien kai ei minnekään. Totuutta tietämättään hän tuntee pelon kourivan yhä syvemmin sisimpiä syövereitään, minne hän on matkalla ja keiden kanssa, mikä on matkan lopullinen tarkoitus? Ja lammen yllä taivaan kantena mahtavassa viitassaan värjyy naamioituneen pelottava, synkkää synkempi hahmo peittäen altaan kaiken värin, toivon, uskon ja luottamuksen.
Kulhomaiseksi muuttuneen veneen pyöriessä aalloillaan hän näkee yhden ritareista kantavan monta pukua, toisen naamioituneen toiseksi kuin onkaan, kolmannen muuttavan muotoaan useammaksi ja lopulta noiden useamman muodostavan yhden kokonaisuuden tuossa monimerkityksellisessä hahmossa. Hän näkee kätkettyjä totuuksia, joita ei jaa toisten matkalaisten kanssa, ei tässä ajassa eikä paikassa, koska niillä kerrotullaan ei ole tarkoitusta. Hän näkee rajattomilla rannoilla hiipivien lukuisten kasvottomien ritareiden vaeltavan ketjun. Välimatkan ollessa ääretön hän ei näe kuka leijuvista on ystävä, kuka on vihollinen. Tietäen sydämessään sen, että ainakin yksi noista ritareista kilpineen kantaa puhdasta sydäntään, jonka totuuden maailman ulkopuolinen tietämättään hänelle on kertonut. Kasvoton ja nimetön, joka ei piileskelevän olemassaoloa tunne eikä tiedosta, mutta joka kätkee salaisuuden sitä koskaan kenellekään uskomatta.
Kuun säteen osuessa unen lammen pintaan ja rikkoessaan sen kalvon kuvaten menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden näkymää hän herää palelevaan yksinäisyyteen. Kietoen kalttaantunutta turkkiaan tiukemmin värisevän kehonsa ylle ja päälle, pitäen tiukasti kiinni jostain elävästä ja kiinteästä. Hämmennyksen ja harhaisuuden takaa hän hyväksyy kuitenkin sen totuuden, että vapaaehtoisten matkan vene kyyditsee uskotun, luotetun, kunnioitetun ja samansieluisen ritareiden pukua. Koska epäillessään hänen olisi täytynyt jäädä rannalleen ja silloin kyydillä taisteluun, taisteluun oikeuden puolesta, ei olisikaan ollut mitään merkitystä. "Kalanpoikanen uneksii tummista vesistä. Unen vesiä valaisee hopeinen kuu. Hän erottaa lammen rantarajat ja riemuissaan polskuttelee kohti pintaa ja loikkaa pinnalta kohti hopeanhohtoista kuuta, toiveikkaana, että saisi maistaa sitä. Sen hetken, kun hän on pinnalla, pettymyksensekaisissa tunteissan, kun ymmärtää, ettei voi koskaan tavoittaa tuota hopeista hahmoa veden pinnalla, hän erottaa rannalla tuntemattoman hahmon. Tuo hahmo sekoittaa hänen ajatuksensa.
Uteliaana, hän uiskentelee lähelle rantaviivaa, mistä katselee veden rauhallisen kalvon läpi tuota tummaa hahmoa. Se on niin erilainen kuin kaikki muut. Sen silmät ovat erilaiset ja suomut kiiltelevät tutusti hopeisina, mutta niin tasaisina. Toisin kuin kaikilla muilla, niiden välissä näkyy jotain tummaa, aaltoilevan pehmeää, kuin levää, joka ei heijasta valoa samalla tavalla, kuin mihin kalanpoikanen on tottunut.
Tarkkailtuaan erikoista, kiiltävää, outoa ja samalla niin tuttua hahmoa aikansa, kalanpoikanen hätkähtää, hälytyskellot soivat. Takaa on tulossa jokin pelottava tuntematon. Vaistomaisesti reagoiden kalanpoikanen sukeltaa syvyyksiin.Temppuilija; kiitos. Ehkä ymmärrät minkä arvon annan tuolle. Pidän tarinastasi. Ja olisi mieluista saada lukea niitä lisää, vaikka jatkoa tuohon.
Mistä taas, tuli mieleeni (yritän jättää asiat taakseni, mutta tämä on ollut hampaankolossa) että minulla on kana kynittävänä sinun kanssasi. Se kadonnut tarina, nimittäin...elisakettu kirjoitti:
Temppuilija; kiitos. Ehkä ymmärrät minkä arvon annan tuolle. Pidän tarinastasi. Ja olisi mieluista saada lukea niitä lisää, vaikka jatkoa tuohon.
Mistä taas, tuli mieleeni (yritän jättää asiat taakseni, mutta tämä on ollut hampaankolossa) että minulla on kana kynittävänä sinun kanssasi. Se kadonnut tarina, nimittäin...Kiitos teille molemmille elisakettu ja temppuilija!
Noita tarinoita, missä paljon symboliikkaa, on ilo lukea; herättävät tuntemuksia sisällä, varmaan jokaisella erilaisia. Tunnevirta sanoitettuna. Mykistävää. Pakko yläpeukuttaa kun en muutakaan osaa sanoa :)yxex kirjoitti:
Kiitos teille molemmille elisakettu ja temppuilija!
Noita tarinoita, missä paljon symboliikkaa, on ilo lukea; herättävät tuntemuksia sisällä, varmaan jokaisella erilaisia. Tunnevirta sanoitettuna. Mykistävää. Pakko yläpeukuttaa kun en muutakaan osaa sanoa :)Minusta on ilo niitä kirjoittaa, jos niitä vain syntyy ja iloa minulle on myös se, että joku niitä lukee ja pystyy löytämään sieltä merkityksiä. Kirjoittaminen vaan, se ei ole niin yksinkertaista.
Mutta yxex: minä soisin että liityt tarinankertojaremmiin, sinulla on tuo taito myös. Olisi mahtava lukea muidenkin tarinoita, täällä on niin pahuksen hyviä kirjoittajia, että kieli pitkällä suorastaan odotan, milloin joku kokeilee tätäkin menetelmää tuodakseen kokemuksiaan esille.
- wd
Lohikäärmehän se siellä näkökentän laitamilla vilahti ennen katoamistaan luolansa kätköihin. Ulkopuolella maailma jatkoi hyörinäänsä sillä luolaan kantautui vaimea kumu. Mitäpä siitä välittämään kun lohikäärmekin nukkui Imovanen avulla ja siten pääsi eroon tuosta ulkopuolellaan tapahtuvasta kaaoksesta kunnon nokosten ajaksi.
Kyllä tänne luolaan yksi kettukin on tervetullut ,vaikka jotenkin kummasti tuntuu , että kettu onkin oikeasti tiikeri.Kiitos Wood Dragon tästä tarinastasi. Toivottavasti kirjoitat niitä lisää. Eikö ole mielenkiintoista tarkastella ihmiselämää satujen ja eläinhahmojen kautta? Sieltä löytyy aivan toisenlaista ja todellista ulottuvuutta koskettaa asioita.
Onko kettu tiikeri? Ehkä. Mutta minäkään en kerro ihan kaikkea. :)
Ystäviä on monenlaisia. Tämä pieni tarina on omistettu eräälle läheiselleni. Kiitos sinulle Tintti kun olet olemassa.
Ketun sivupolku; ystävä
Kettu inhosi sitä ensi silmäyksellä. Kettua ärsytti sen tuo kaikentietävä katse ja joka asiaan puuttuva suu, joka päästeli rankaa vihlovia kommenttejaan milloin kenenkin selkänahasta. Se yritti opettaa kettua asioissa; joista tiesi enemmän, osasi paremmin ja jolla oli myös valta neuvoa sitä. Mutta kiltiksi opetettu kettu ei osannutkaan nöyrtyä tai alkaa kumartelemaan ketään. Neuvojalle se nakkeli niskojaan, luimisteli korviaan ja kiristeli hampaitaan. Se ei ollut näkevinäänkään sitä yhteisissä kokoontumisissa saalistusmatkoillaan, vaan valitsi aina paikkansa kaukaa tuon mielestään lannistajan lähettyviltä. Se taas puolestaan lähestyi kettua kärsivällisesti aina uudelleen ja uudelleen; tuoden näkemyksiään esille toistamiseen ja toistamiseen, valiten ketun heikoimmat kohdat joihin näykkäistä viisaamman terävillä hampaillaan.
Ne sietivät toistensa olemassaolon hyväksyen sen osaksi toisten päättämästä kohtalosta. Ajan mittaan se ja kettu kuitenkin lähenivät toisiaan. Kun se muutti toiselle rinteelle saalistamaan, tuli ketun mieleen haikeus. Se oli kuitenkin saanut tuolta saalistuskumppaniltaan oivallisia neuvoja joita se pystyi hyödyntämään taidokkaasti metsän kansan hyväksi. Mutta sen ja ketun polut eivät erkaneetkaan vielä. Ne yhdessä lähtivät opettelemaan uusia saalistuskeinoja ison majan alle, joissa niistä tuli kumppanit pienessä joukossa. Ne valmistelivat puheita, etsivät saalistuspaikan ansakohtia, keksivät tarinoita kuinka saada paremmin saalistajien keinot esille. Ne viettivät yhteisiä päiviä ja iltoja toverustuen ja hullutellen milloin millekin keksinnölleen.
Vaikka ne saalistavatkin eri rinteillä, ne tapaavat toisiaan silloin tällöin ja jakavat kokemuksiaan saalistuskeinoistaan. Ja näin ne jakoivat uusien haasteiden myötä myös uusien tehtävien velvoitteita neuvoen ja tukien toisiaan ystävinä ja lajitovereina.
Tänään ystävä istuu ketun pesän keskellä kertoen riipaisevan elämäntarinansa. Tuon äärettömän kaikkein surullisimman tarinan minkä kettu on koskaan kuullut koskettaa ketun pientä sydäntä surun sapelilla. Kettu kiittää tuota tavattoman herkkää, aitoa, kaunista ja suurta, jossa se näkee puhdassydämisen. Näkemänsä perusteella kettu päättää paljastaa todelliset kasvonsa tuolle luotetulle. Luotettu on nähnyt niin paljon elämää, ettei se hätkähdä ketun turkin alta paljastuvaa todellista kuvaa, jota kettu ei ole paljastunut vielä kenellekään. Vastapalvelukseksi se pyytää ketulta joskus kertomaan tarinansa suurelle kansalle, kunhan kettu on oppinut riittävästi puhumaan. Kettu lupaa sen tehdä, mutta sen itsensä on pyydettävä luotetulta jotakin. Se uskoo suuren salaisuutensa ystävälle, jota se ei kasvottomillekaan voi paljastaa. Niin luotetusta tulee ketun salaisuudenkantaja. Tällä ystävyyden sopimuksella he antavat kumpikin jotakin erityistä toisilleen. Jos kettu joutuu pyytämään joskus myöhemmin tulevassa kantajalta suurta palvelusta läheisempiensä hyväksi, se tulee silloin maksamaan siitä erikoisen ja pyyteettömän hinnan.Kaunis tarina ystävyyden kehittymisestä...joskus se ottaa aikaa, mutta ystävyys on aina palkitsevaa. :)
yxex kirjoitti:
Kaunis tarina ystävyyden kehittymisestä...joskus se ottaa aikaa, mutta ystävyys on aina palkitsevaa. :)
Kyllä Yxex, ystävyys on palkitsevaa. Minä en voi sanoa olevani mitenkään hyvä ystävä. Mutta kaikki läheiseksi tulleet ovat sydämessäni ja muistoissani. Aina.
- wd
Lohikäärme viettää siestaa ja siksi ei ole tarinaa sadulle syntynyt. Mikäs on kölliessä kun omassa rauhassaan saa olla eli kaikki ok tällä suunnalla, paitsi Lohikäärme vähäsen jännittää käsittelyssä olevaa eläkehakemuksenhylkäyksenvalituksensa kohtaloa.
Kettu toivottaa Lohikäärmeelle onnea asioidensa käsittelyssä. Ja on hienoa kuulla kun voit hyvin. Sekä toivoo kovasti tältä kirjoituksia. Sinulla on lahja W.D. Käytä sitä.
- 10+8=18
elisakettu kirjoitti:
Kettu toivottaa Lohikäärmeelle onnea asioidensa käsittelyssä. Ja on hienoa kuulla kun voit hyvin. Sekä toivoo kovasti tältä kirjoituksia. Sinulla on lahja W.D. Käytä sitä.
Minäkin poikkeuksellisesti ny näitä vanhoja selailin...
lukeakseni juurikin näitä ketun tarinoita...
Niin ketjussa viitattiin myös Pikku Prinssiin, joka on tarina ystävyydestä...olen kertonut tuosta ajatuksesta, kesyttämisestä ja ystävyydestä...myös Ännälleni suhteen alkuaikoina...nimenomaan tuon kirjan pohjalta...
tuossa tuota päivämäärää katsoessani...
niin tuolloin minä vasta aavistelin...että tässä on jotain muutakin kuin kahden toisistaan pitävän aikuisen ns. sovittu vapaamuotoinen suhde...
piti vielä kulua tuo kesä...jonka päättyessä päättyi suhdekin...ja ymmärsin ettei se ollutkaan ystävyyssuhde jollaiseksi sitä luulin/jollaisena sitä pidin... vaan toisen puolelta pelkkä hyötykäyttösuhde...
Että kunnei seksiä enää saanut, niin minulle sanottiin suoraan, että olen ihmisenä täysin hyödytön...toki jo monesti aiemminkin annettiin ymmärtää ettei kukaan mies kiinnostu minusta kuin sillä tavalla...
Että tuota lajia kokemus ihmissuhteisiin liittyen..oli kyllä minulle ensimmäinen...vaikka avioliittoni/avioerooni ja sen jälkimaininkeihin liittyi kosolti kaikenlaista ikävää...niin ei eksä milloinkaan mitätöinyt ihmisyyttäni... - - -
10+8=18 kirjoitti:
Minäkin poikkeuksellisesti ny näitä vanhoja selailin...
lukeakseni juurikin näitä ketun tarinoita...
Niin ketjussa viitattiin myös Pikku Prinssiin, joka on tarina ystävyydestä...olen kertonut tuosta ajatuksesta, kesyttämisestä ja ystävyydestä...myös Ännälleni suhteen alkuaikoina...nimenomaan tuon kirjan pohjalta...
tuossa tuota päivämäärää katsoessani...
niin tuolloin minä vasta aavistelin...että tässä on jotain muutakin kuin kahden toisistaan pitävän aikuisen ns. sovittu vapaamuotoinen suhde...
piti vielä kulua tuo kesä...jonka päättyessä päättyi suhdekin...ja ymmärsin ettei se ollutkaan ystävyyssuhde jollaiseksi sitä luulin/jollaisena sitä pidin... vaan toisen puolelta pelkkä hyötykäyttösuhde...
Että kunnei seksiä enää saanut, niin minulle sanottiin suoraan, että olen ihmisenä täysin hyödytön...toki jo monesti aiemminkin annettiin ymmärtää ettei kukaan mies kiinnostu minusta kuin sillä tavalla...
Että tuota lajia kokemus ihmissuhteisiin liittyen..oli kyllä minulle ensimmäinen...vaikka avioliittoni/avioerooni ja sen jälkimaininkeihin liittyi kosolti kaikenlaista ikävää...niin ei eksä milloinkaan mitätöinyt ihmisyyttäni...Eroissa ja eroissa on eroa :)
Ihminen, joka ei ymmärrä sen epämiellyttävän tunteen syvyyttä, jonka on sinussa saanut aikaiseksi omalla käytöksellään, omalla olemisellaan, omilla sanoillaan, voi vaan ihmetellä, miksi toiseen, jonka kanssa tarina päättyi myös eroon, suhtaudut eritavalla kuin häneen.. Ja yksi villi veikkaukseni on juuri se, että ihmettelijä harvoin oivaltaa. - heihaloosavo
- - kirjoitti:
Eroissa ja eroissa on eroa :)
Ihminen, joka ei ymmärrä sen epämiellyttävän tunteen syvyyttä, jonka on sinussa saanut aikaiseksi omalla käytöksellään, omalla olemisellaan, omilla sanoillaan, voi vaan ihmetellä, miksi toiseen, jonka kanssa tarina päättyi myös eroon, suhtaudut eritavalla kuin häneen.. Ja yksi villi veikkaukseni on juuri se, että ihmettelijä harvoin oivaltaa."Että kunnei seksiä enää saanut, niin minulle sanottiin suoraan, että olen ihmisenä täysin hyödytön..."
Minä myöskin selailin vanhoja viestejä ja huomasin että sinä olet aikaisemmin kirjoitellut suhteenne olevan seksisuhde?
Nyt en oikeen ymmärrä, eikös seksisuhteessa ole kyse seksistä?
Minusta jotenkin vaan tuntuu, että sinä olet nyt ymmärtänyt asian aivan väärin ja niin sanotusti uhriutunut ja katkeitunut. Luulit että pystyt parantamaan seksiriippuvaisen, mutta sitten kun huomasit toisen osapuolen olevan seksisuhteessa vain seksin takia, niin piti joku selitys löytyä toisen vikaan.
No sehän on pakko olla sellainen joku narsissi vai oliko se narsisti?? No sellainen kauhea ihminen kuitenkin......kun en hänelle kelvannut... - 15+14=29
heihaloosavo kirjoitti:
"Että kunnei seksiä enää saanut, niin minulle sanottiin suoraan, että olen ihmisenä täysin hyödytön..."
Minä myöskin selailin vanhoja viestejä ja huomasin että sinä olet aikaisemmin kirjoitellut suhteenne olevan seksisuhde?
Nyt en oikeen ymmärrä, eikös seksisuhteessa ole kyse seksistä?
Minusta jotenkin vaan tuntuu, että sinä olet nyt ymmärtänyt asian aivan väärin ja niin sanotusti uhriutunut ja katkeitunut. Luulit että pystyt parantamaan seksiriippuvaisen, mutta sitten kun huomasit toisen osapuolen olevan seksisuhteessa vain seksin takia, niin piti joku selitys löytyä toisen vikaan.
No sehän on pakko olla sellainen joku narsissi vai oliko se narsisti?? No sellainen kauhea ihminen kuitenkin......kun en hänelle kelvannut..."Minä myöskin selailin vanhoja viestejä ja huomasin että sinä olet aikaisemmin kirjoitellut suhteenne olevan seksisuhde?"
No kiva kun joku lukee minunkin viestejäni on kiinnostunut tarinastasi, syistä miksi olen täällä...kun täällä on monia jotka kuulemma skippaavat ne oitis...
"Minusta jotenkin vaan tuntuu, että sinä olet nyt ymmärtänyt asian aivan väärin ja niin sanotusti uhriutunut ja katkeitunut. "
ja olet päätellyt kirjoituksistani että Ännäksi kutsumani henkilö on seksiriippuvainen ja lisäksi syynkin minun täällä olooni olet löytänyt...ja halusit sen tässä julki tuoda...
.jonka ihan hyväksyn sinun mutu tuntumanasi...enkä lähde siitä sinun kanssasi väittelemään...koska oman kokemukseni ja siihen liityvät ajatukseni/tunteeni olen jo monesti kertonutkin... - 18+2=20
- - kirjoitti:
Eroissa ja eroissa on eroa :)
Ihminen, joka ei ymmärrä sen epämiellyttävän tunteen syvyyttä, jonka on sinussa saanut aikaiseksi omalla käytöksellään, omalla olemisellaan, omilla sanoillaan, voi vaan ihmetellä, miksi toiseen, jonka kanssa tarina päättyi myös eroon, suhtaudut eritavalla kuin häneen.. Ja yksi villi veikkaukseni on juuri se, että ihmettelijä harvoin oivaltaa."Ihminen, joka ei ymmärrä sen epämiellyttävän tunteen syvyyttä, jonka on sinussa saanut aikaiseksi omalla käytöksellään, omalla olemisellaan, omilla sanoillaan..."
No jos tarkoitat tuolla ihmisellä tässä ännääni...niin hänen ei pitäisi käsittääkseni tietää tunteistani mitään...ei sitäkään, että nimitän häntä mielessäni Ännäksi...
Mitä tulee suhteen päättymisen jälkeisiin suhtautumiseen...niin enimmäkseen satunnaiset yhteydenotot olivat ännän taholta seksin ehdottelemista...joihin vastasin kieltäytymällä ihan asiallisen ystävällisesti...
Noh kerran hän tais pyydellä minua vain kahville...josta siitäkin kieltädyin...kerran hän on peräti soittanut ...jota suuresti ihmettelin...ikäänkuin jutellakseen niitä näitä...mutta sekin keskustelu sujui ihan niitä näitä hengessä myös minun osaltani...
samoin on tullut spostissa joulu/ystävänpäivätervehdyksiä...joihin olen vastannut samoin toivotuksin...
että periaatteessa ihan samalla tavalla olen suhtautunut kumpaankin eksään...minkäänlaisia "haukkukirjeitä" yms. en ole koskaan lähetelellyt...enkä väärin kohteluani valitellut...
että joo...siihen Ännään jonka kanssa minulla reality elämässä oli suhde...pystyn kyllä suhtautumaan ihan aikuisen lailla...tosiasiat hyväksyen...
Meillä oli "sellainen" suhde ja sen päättymisen jälkeen...hän teki hyvin selväksi sen ettei hänellä ole aikaa ja kiinostusta minua kohtaan jos ei sitä seksiä saa..jonka asian olen hyväksynyt sellaisenaan....
Noh...tämä täälllä...on ollut vain omien ajatusteni, oman kokemukseni tietynlaista purkamista...syystä että kaikkea "kummallista/ylimääräistä " siihen loppuvaiheeseen liittyi...vaikka sitä hän sitä seksiä saikin...
Ei voi ymmärtää...että jos ihminen on ns. normaali niin miksei hän vain päätä suhdetta...sano ettei halua olla kanssani tekemisissä enää...jos siltä kerta tuntuu ja sillä selvä...kuten olimme asian sopineet...ilman sitä minun mitätöimistäni, ilkeämielisiä vihjailuja yms.
no joo...sama asia on havaittavissa täälläkin...
ihmiset jotka eivät kuulemma lue kirjoituksiani ja ovat päättäneet etteivät kommentoi...niin silti lukevat ja kommentoivat ja ruikuttavat joutuneensa henkisen väkivallan kohteiksi...minun taholtani...vaikka kirjoituksissani en mitenkään heitä ole ruotinutkaan...
Että on tämä kaikki niin kummallista...mitä tuo taannoinen seksisuhde yhden ihmisen kanssa ja suhteen päättyminen elämääni toi...
Että voishan sitä toivoa ettei sitä olisi koskaan ollutkaan, enkä koskaan olisi sitä ihmistä tavannut...
mutta noh...itsehän olen soppani keittänyt, että kiltisti minun se on loppuun lusikoitava vaikka pahalta maistuukin... - Ei ruikuttaja
18+2=20 kirjoitti:
"Ihminen, joka ei ymmärrä sen epämiellyttävän tunteen syvyyttä, jonka on sinussa saanut aikaiseksi omalla käytöksellään, omalla olemisellaan, omilla sanoillaan..."
No jos tarkoitat tuolla ihmisellä tässä ännääni...niin hänen ei pitäisi käsittääkseni tietää tunteistani mitään...ei sitäkään, että nimitän häntä mielessäni Ännäksi...
Mitä tulee suhteen päättymisen jälkeisiin suhtautumiseen...niin enimmäkseen satunnaiset yhteydenotot olivat ännän taholta seksin ehdottelemista...joihin vastasin kieltäytymällä ihan asiallisen ystävällisesti...
Noh kerran hän tais pyydellä minua vain kahville...josta siitäkin kieltädyin...kerran hän on peräti soittanut ...jota suuresti ihmettelin...ikäänkuin jutellakseen niitä näitä...mutta sekin keskustelu sujui ihan niitä näitä hengessä myös minun osaltani...
samoin on tullut spostissa joulu/ystävänpäivätervehdyksiä...joihin olen vastannut samoin toivotuksin...
että periaatteessa ihan samalla tavalla olen suhtautunut kumpaankin eksään...minkäänlaisia "haukkukirjeitä" yms. en ole koskaan lähetelellyt...enkä väärin kohteluani valitellut...
että joo...siihen Ännään jonka kanssa minulla reality elämässä oli suhde...pystyn kyllä suhtautumaan ihan aikuisen lailla...tosiasiat hyväksyen...
Meillä oli "sellainen" suhde ja sen päättymisen jälkeen...hän teki hyvin selväksi sen ettei hänellä ole aikaa ja kiinostusta minua kohtaan jos ei sitä seksiä saa..jonka asian olen hyväksynyt sellaisenaan....
Noh...tämä täälllä...on ollut vain omien ajatusteni, oman kokemukseni tietynlaista purkamista...syystä että kaikkea "kummallista/ylimääräistä " siihen loppuvaiheeseen liittyi...vaikka sitä hän sitä seksiä saikin...
Ei voi ymmärtää...että jos ihminen on ns. normaali niin miksei hän vain päätä suhdetta...sano ettei halua olla kanssani tekemisissä enää...jos siltä kerta tuntuu ja sillä selvä...kuten olimme asian sopineet...ilman sitä minun mitätöimistäni, ilkeämielisiä vihjailuja yms.
no joo...sama asia on havaittavissa täälläkin...
ihmiset jotka eivät kuulemma lue kirjoituksiani ja ovat päättäneet etteivät kommentoi...niin silti lukevat ja kommentoivat ja ruikuttavat joutuneensa henkisen väkivallan kohteiksi...minun taholtani...vaikka kirjoituksissani en mitenkään heitä ole ruotinutkaan...
Että on tämä kaikki niin kummallista...mitä tuo taannoinen seksisuhde yhden ihmisen kanssa ja suhteen päättyminen elämääni toi...
Että voishan sitä toivoa ettei sitä olisi koskaan ollutkaan, enkä koskaan olisi sitä ihmistä tavannut...
mutta noh...itsehän olen soppani keittänyt, että kiltisti minun se on loppuun lusikoitava vaikka pahalta maistuukin..." lukevat ja kommentoivat ja ruikuttavat joutuneensa henkisen väkivallan kohteiksi...minun taholtani..."
Nuo täällä kirjoittelevat "ruikuttajat"... Ovatko todella kokeneet joutuneensa henkisen väkivallan kohteiksi...sinun taholtasi..? Miten ikävää ruikuttamista! Kurjia sellaiset ruikuttajat!
Pääasia, että tietää itse, ettei nimittele muita kirjoittajia esim. ikävillä nimityksillä omassa katkeruudessaan. - 15+11=26
Ei ruikuttaja kirjoitti:
" lukevat ja kommentoivat ja ruikuttavat joutuneensa henkisen väkivallan kohteiksi...minun taholtani..."
Nuo täällä kirjoittelevat "ruikuttajat"... Ovatko todella kokeneet joutuneensa henkisen väkivallan kohteiksi...sinun taholtasi..? Miten ikävää ruikuttamista! Kurjia sellaiset ruikuttajat!
Pääasia, että tietää itse, ettei nimittele muita kirjoittajia esim. ikävillä nimityksillä omassa katkeruudessaan."Pääasia, että tietää itse, ettei nimittele muita kirjoittajia esim. ikävillä nimityksillä omassa katkeruudessaan"
Kiitos näpäytyksestä...yritän muistaa..puolustelen asiaa että inhimillineen ihminen minäkin...joka joskus turhautuu...vaikka ny kyllä naurattaa...
mutta vinkiksi kaikille...että jotain voi tehdä itsekin...
Aina voi ottaa yhteyttä ylläpitoon jos kokee itsensä kiusatuksi tai kirjoitukset ovat epäasiallisia...
jokaisen viestin perässä lukee...ilmoita asiaton viesti...
- mxi
"Että tuota lajia kokemus ihmissuhteisiin liittyen..oli kyllä minulle ensimmäinen...vaikka avioliittoni/avioerooni ja sen jälkimaininkeihin liittyi kosolti kaikenlaista ikävää...niin ei eksä milloinkaan mitätöinyt ihmisyyttäni... "
Oisitko ajatellut ännääsi jotenkin exäsi kautta? On ihan tavallista parisuhteissa, ettei nähdäkään toista "uutena" ihmisenä, vaan eletään toisintoa ja vertaillaan.
Minustakin olet käsittänyt ännäsi väärin, ja ottanut pikku lausahduksen aivan liian vakavasti... Onhan tuollainen "mitätöinti" rumaa ja likaista, mutta narsistityyppinenhän ei toisen mielialoja punnitse.
Jotkut naiset ottavat sitten nämä "ainutlaatuiset" kokemuksensa niin vakavasti, että alkavat "soveltamaan" typeriä pikku loukkauksia toisiin naisiin ja tutkailevat reaktioita. :)
Täällä puhutaan välillä korteista, tuo voisi olla iänikuinen "seksikortti". Se on loukkauksena ikävä, mutta myös tosi tylsä, ja osoittaa, että käyttäjänsä mieli ja kieli on ruosteessa...- 8+15=23
"On ihan tavallista parisuhteissa, ettei nähdäkään toista "uutena" ihmisenä, vaan eletään toisintoa ja vertaillaan."
Ensinnäkin olin naimisissa ensim. eksäni kanssa reilut 20 vuotta, elimme yhteistä arkea, meillä oli kolme lasta......avioliitto päättyi puolisoni alkoholioitumisen vuoksi...
Tuosta ännään liittyvästä suhteesta ei voi edes käyttää nimitystä parisuhde...emme edes seurustelleet jos niin voi sanoa...tapailimme vain noin kerta viikkoon...
etteivät olleet suhteet eikä miehetkään mitenkään vertailukelpoisia...uskoisin että avioeksäni kaikesta huolimatta rakasti ja arvosti minua...
kun taas sellaisesta ei ollut kyse tuossa ännä suhteessa...vaan suhde perustui minun taholtani jonkin sortin ystävyyteen/kaveruuteen...ja se riitti minulle sellaisenaan...
kun taas Ännä teki loppupeleissä hyvin selväksi mistä syystä hän vain ja ainoastaan tapaili minua...että olin hänelle...pelkkä sukupuolielin...jota hän sitten kaiketi siitä seksiriippuvuudesta johtuen koki olevansa pakotettu naimaan...
vaikka muuten ei minua ihmisenä ja naiseuttani arvostanutkaan...hän ei edes pitänyt ulkonäöstänikään...olin kuulemma rumakin...asia josta sain tietää, kun jälkeenpäin kysäisin tyttäreltäni, että muistaako hän mitä se mies silloin joskus sanoi, josta loukkaannuit...että seksikortin lisäksi oli vielä käytössä rumakorttikin...
että tätä mieltä itse olen suhteestani ...olkoot muut ny toista mieltä...
- mxi
Minulla on myös ollut narsistikumppani, seurustelimme kyllä alussa ja onni oli lähes täydellistä...
Ja minulla on ollut myös aiempi, todellakin aivan toisen sortin suhde sekä pituudessaan, laajuudessaan ja syvyydessään. Miehet olivat aivan erilaiset, heitä ei voisi verrata mitenkään.
Kuitenkin myönnän, että se huomattavasti kypsyneempi tunne-elämä, mikä kehittyi vuosien mittaan aiemmassa suhteessa, siirtyi kutakuinkin sellaisenaan täysin ansiottomaan kohteeseen ja risat vielä päälle, eli suunnaton eläimellisen seksuaalinen mielenkiinto...
En tiedä, mitä psykologisessa mielessä on tunteensiirto, mutta sanana olisi ainakin käyttökelpoinen tällaisessa yhteydessä.Tunteensiirto by Freud: Tunnet tietynlaisia tunteita narsistikumppaniasi kohtaan. Sitten kohtaat täällä palstalla tuntemattoman jonka jokin sanontatapa tuo exkumppanisi mieleesi. Alat tiedostamattasi kohtelemaan tuntematonta kuten kohtelisit exkumppaniasi juuri tuon transferenssin vaikutuksesta.
Ihmismielen kummajaisia. Tällä tavoin on monesta palstailijasta leivottu 'se kauhea palstanarsisti'. Jos joku tuntuu joltain, pitäisi aina pitää mielessä että se on subjektiivinen tunne omassa päässä - ja pyrkiä ratkomaan ja muuttamaan niitä omia tunteitaan. Vaikka tämä on tiedossa, silti moni haluaa ja pyrkii muuttamaan (hallitsemaan) lähimmäistään.
Tunteensiirtoa on myös positiivisessa mielessä. Esimerkiksi rakkaus on aika positiivista..- 8+1=9
yxex kirjoitti:
Tunteensiirto by Freud: Tunnet tietynlaisia tunteita narsistikumppaniasi kohtaan. Sitten kohtaat täällä palstalla tuntemattoman jonka jokin sanontatapa tuo exkumppanisi mieleesi. Alat tiedostamattasi kohtelemaan tuntematonta kuten kohtelisit exkumppaniasi juuri tuon transferenssin vaikutuksesta.
Ihmismielen kummajaisia. Tällä tavoin on monesta palstailijasta leivottu 'se kauhea palstanarsisti'. Jos joku tuntuu joltain, pitäisi aina pitää mielessä että se on subjektiivinen tunne omassa päässä - ja pyrkiä ratkomaan ja muuttamaan niitä omia tunteitaan. Vaikka tämä on tiedossa, silti moni haluaa ja pyrkii muuttamaan (hallitsemaan) lähimmäistään.
Tunteensiirtoa on myös positiivisessa mielessä. Esimerkiksi rakkaus on aika positiivista..Tunteensiirto by Freud:
"Sitten kohtaat täällä palstalla tuntemattoman jonka jokin sanontatapa tuo exkumppanisi mieleesi. Alat tiedostamattasi kohtelemaan tuntematonta kuten kohtelisit exkumppaniasi juuri tuon transferenssin vaikutuksesta."
Niin, tuohon liittyen...olen jo monesti myöntänytkin, että koen että Lehtisessä on jotain samankaltaisuutta liittyen Ännääni...
pitäneepä miettiä miten kohtelen häntä...kun tosiaan Ännäni kanssa en ole aiheesta narsismi edes koskaan sen kummemmin keskustellut...
mutta mitä Lehtiseen tulee...hän ainakin kokee selkeästi tarvetta mitätöidä minua ja kokemuksiani, jopa ajatuksiani/mielipiteitäni/kirjoituksiani ja on jopa tietävinään, että ne ovat mielikuvitukseni tuotetta...
että tuolta pohjalta sitten kaiketi hän kokee...minussa jotain samankaltaisuutta johonkin meneen elämänsä narsistinaiseen liittyen...ja kohtelee minua sen mukaan...
Että tullaan taas siihenkin ajatukseen...
että toisen narsisti...voikin olla toisen uhri...
"Jos joku tuntuu joltain, pitäisi aina pitää mielessä että se on subjektiivinen tunne omassa päässä - ja pyrkiä ratkomaan ja muuttamaan niitä omia tunteitaan"
Niin tuosta ny en oikein tiedä...pitäisikö tunteitaan pyrkiä muuttamaan...kun enemmänkin olen opetellut tunnistamaan ja tuntemaan niitä...varsinkin negatiivisia tunteita...
ennemminkin voisin ajatella...että tunteitaan voi oppia hallitsemaan, ettei ihan aina ns. tunteen vallassa päästä suustaan/kynästään sitä mitä sylki suuhun tuo...
Mielestäni vanhan kansan ohje...laskea ensin kymmeneen...pätee yhä...tunteetkin on hyvin tilannekohtaisia...ns. hetken lapsia...haalenevat ja voimistuvat tilanteiden mukaan...ei niitä tarvitse pelätä...eikä ole olemassa kokijalle itselleen vääriä tunteita...myös negatiiviset tunteet ovat oikeita...
Noh...ehkä helpommin sanottu kuin tehty...ainakin reality elämässä... - mxi
yxex kirjoitti:
Tunteensiirto by Freud: Tunnet tietynlaisia tunteita narsistikumppaniasi kohtaan. Sitten kohtaat täällä palstalla tuntemattoman jonka jokin sanontatapa tuo exkumppanisi mieleesi. Alat tiedostamattasi kohtelemaan tuntematonta kuten kohtelisit exkumppaniasi juuri tuon transferenssin vaikutuksesta.
Ihmismielen kummajaisia. Tällä tavoin on monesta palstailijasta leivottu 'se kauhea palstanarsisti'. Jos joku tuntuu joltain, pitäisi aina pitää mielessä että se on subjektiivinen tunne omassa päässä - ja pyrkiä ratkomaan ja muuttamaan niitä omia tunteitaan. Vaikka tämä on tiedossa, silti moni haluaa ja pyrkii muuttamaan (hallitsemaan) lähimmäistään.
Tunteensiirtoa on myös positiivisessa mielessä. Esimerkiksi rakkaus on aika positiivista.."Tunteensiirtoa on myös positiivisessa mielessä. Esimerkiksi rakkaus on aika positiivista.. "
Niin, rakkaus on positiivista.
Mutta: jos s i i r t ä ä rakkauden jostakin suhteesta toiseen... esim. narsistiin! Niin siinäpä narsistilla ilakoimista ja hyväksikäyttämistä usein piisaa. Narsistihan antaa ymmärtää olevansa kaikki entiset ja lisäksi vielä oikea sänkypeto, mikä jälkimmäinen yleensä onkin.
Siinä voi mennä vuosi poikineen, ennenkuin selviää sekopäisyydestään ja tajuaa mihin on joutunut. Eli siitä, että on rakastunut narsistiin, siirtänyt kaiken rakkautensa, mitä sisältään löytää siihen -ansiottomaan- kohteeseen ja ne lisät päälle.
Tämän kaiken "uhri" on toki tehnyt hyvässä uskossa ja positiivisessa mielessä, mutta paljon hyvää on voinut tuhoutua. Vaikka aika harva, jos kukaan täällä kijoittava on oikeastaan valittanut, että on epähuomiossa, kun on rakastunut narsistiin, tullut tuhonneeksi esim. oman avioliiton, lasten koti hajonnut tms.
No, on varmaan valittanut, mutta minä vain en ole sattunut lukemaan. Yleensä minun lukemissani teksteissä vain surraan narsistia, ja ehkä jotain materiaalisia menetyksiä (en väheksy).
- 3+4=7
" Vaikka aika harva, jos kukaan täällä kijoittava on oikeastaan valittanut, että on epähuomiossa, kun on rakastunut narsistiin, tullut tuhonneeksi esim. oman avioliiton, lasten koti hajonnut tms."
Niin hyvä huomio, tuollaista en ole itsekään huomannut, mutta tulee mieleen kun vuosia sitten juttelin suomi kaksnelosen silloisilla sokkotreffeillä jonkun miehen kanssa...
Niin silloin en tiennyt vielä naristeista mitään, mutta puhutiin viidenkympin villityksestä ja mies avoimesti kertoi että se villitys maksoi hänelle talon, tavarat, puolison ja lapset...eikä loppujen lopuksi jäänyt mitään muuta kuin velkaa...
mitä omiin suhdekuvioihini tulee...avioeroni ja Ännä suhteeni väliin mahtuu melki 10 vuotta ilman minkäänlaista miessuhdetta...
Avioeroni jälkimainingeissa löysin itseni, tajusin olevani läheisriippuvainen...ja siinähän sitä oli/on työstämistä...
Kun taas Ännä suhteeni myötä en menettänyt mitään muuta kuin itsekunnioitukseni...joka sekin on palaamassa...vaikka aina välillä sitä edelleenkin itseäni tulee soimattua...että miten helkkarissa sellaiseen suhteeseen ryhdyinkään...
Noh, Ännä suhteen päättymisen jälkeen...tutustuessani tähän narsismi aiheeseen...löysin narsitienkin joukostakin itseni, tällä kertaa tutustuessani ns. ohutnahkaiseen narsistiin...jollaiseksi myös läheisriippuvaista kutsutaan...
Että joo...jonkin sortin narsisti minäkin,
mutta kohti ns. tervettä narsimia tässä pyritään...tyyliin huomaa oma arvosi, mutta anna arvo toisellekkin... - Sadut ovat satua
Vähemmän satuja ja enemmän todellisuutta, kiitos.
- 7+7=14
"Vähemmän satuja ja enemmän todellisuutta, kiitos"
Että joku jaksaa tuotakin...että ny tekee mieli pikkusen ilkeillläkin tyyliin...hanki elämä, että sinullakin on jotain kerrottavaa...ettei tarvitse voidakseen osallistua keskusteluun...pelkästään toisten elämää mitätöidä...
mutta joo jatkan vielä, kun kerran pyydettiin ja mieleeni tuli sellainenkin ajatus...
Että ehkä minä alitajuisesti valitsinkin tuollaisen ns. epämääräisen suhteen jossa minun ei tarvinnut laittaa itseäni ja tunteitani peliin...
koska mies oli ns. varattu, seurusteli, mutta asui yksin...ja tiesin hänen pettäneen seurustelukumppaniaan jo vuosia ilmeisesti useidenkin naisten kanssa...
Toki ihastuin, mietin jopa että olenko peräti rakastunut, jota asiaa pohtiessani päättelin, etten niinkään mieheen vaan kaikkeen siihen huumaan , minkä suhde mukanaan toi...ehkä siihenkin, että minäkin uskalsin jotain niin rohkeaa, kuin olla ns. huono nainen...että minullakin oli salaisuus...kun siihen asti olin pyrkinyt elämään lähes pyhimyksen lailla...tullakseni hyväksytyksi...
että olihan se jonkinlainen kupla...luulin olevani niiin ihana nainen...jonka vuoksi toinen jopa riskeerasi seurustelusuhteensa...
Noh...lopulta kupla puhkesi, hän teki loppupeleissä tiettäväksi monella tapaa mikä arvo minulla hänen mielestään oli, olin pelkkä sukupuolielin, hänen tarpeitaan varten...
Että onhan siinä ollut sulattelemista tuossakin...miksi minä...
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1078773
- 936730
Minua nainen harmittaa, että en pääse sun rahoihin käsiksi
En pysty myöskään pilaamaan elämääsi niin kauan kun sulla on fuck off pääomaa. Harmittaa myös etten tiedä kuinka paljon656500Sydän karrella
Jos yritän olla niin rehellinen kuin pystyn paljastamatta mitään tärkeää. Ensiksi mä huomasin sun tuijottavan mua. Ihme345291Olet taitava
monessa asiassa. Myös siinä, miten veit sydämeni. Äkkiarvaamatta, pikkuhiljaa. Yhtäkkiä huomasin että minusta puuttuu jo634497- 553511
- 503355
- 513092
- 562922
Sinällään hauska miten jostakin
jaksetaan juoruta vaikka mitä. Jakorasia yms. Raukkamaista toimintaa. Annetaan jokaisen elää rauhassa eikä levitellä per512896