Olen huolissani maamme lapsista :(
On käynyt ilmi, että vapaa-ajattelijat ry:n vaalikoneeseen vastanneista ehdokkaista n. 20% kannattaa luomisuskon opettamista kouluissa evoluutioteorian rinnalla. Vaikka kaikki ehdokkaat eivät ole kyseiseen vaalikoneeseen mielipiteitään kirjanneet, on tämä prosenttiosuus hälyttävän pieni! Sen tulisi olla 100%.
Siksi olen jälleen rauhan, oikeudenmukaisuuden ja tulevaisuuden asialla! Luomisoppi on täysin pätevää opetettavaksi kouluissa varteenotettavana vaihtoehtona ja totuutena, sillä onhan siitä kirjoitettu jo muutama tuhat vuotta sitten n. 2,5 sivun verran. EvoluutioTEORIAA on todisteltu vasta tuhansien tutkimusten avulla, poikkitieteellisesti. Ja yhä on teoriana pysynyt!
Samoin tämä uusi yhdistykseni, EI.TOD. ry (Ei Todistamattomuuksille ry), ajaa kouluihin opetettavaksi mm. seuraavia yhden lauseen - puolen sivun mittaisilla vastaansanomattomilla todisteilla oikeaksi osoitettuja faktoja:
- Maantieto: Maa on litteä, koska sillä on 4 kulmaa, ja on mahdollista istuttaa puu, jonka latva näkyy kaikkialle maailmaan. Samalla opetettava, että viime aikoinakin esillä ollut laattatektoniikkaTEORIA on *vain* teoria.
- Fysiikka: On mahdollista pysäyttää Aurinko ja Kuu ilman, että sellainen tapahtuma pyyhkisi kaiken elollisen täältä. Ainakin siksi aikaa mahdollista, kun saa kostettua viholliselleen tahi suorittaa kansanmurhan. Myös monia fysiikan TEORIOITA mm. sähkömagnetismin alueella tulee opettaa varovasti, hiljakseen ynisten ja mielellään jatkuvasti hokien: "Tämä nyt on vain arvailua, että...".
- Biologia ja terveystieto: Jänikset ovat märehtijöitä, heinäsirkoilla on 4 jalkaa, ja varmuuden vuoksi lepakot kannattaa listata samaan syssyyn nykyisten lintujen kanssa. Myös kuukautisvaiheessa olevia naisia tulee karttaa.
- Kotitalous: Opetettava että äyriäisistä, jäniksistä tai sioista ei saa tehdä ruokaa. Samalla opetettava, kuinka viidestä leivästä ja kahdesta kalasta valmistetaan ravitseva ateria 5000 ihmiselle.
Nämä nyt ainakin ensialkuun tärkeimpinä muutoksina. Maamme nuoriso täytyy saada takaisin huipulle koulutustasossaan, sillä ovathan ne nykymaailman rappioittavassa ilmapiirissä valuneet joskus jopa TOP-listoilla toiseksi tai kolmanneksi!
Kreationismia kouluihin -yhdistys!
9
58
Vastaukset
- readmorethanonebook
http://controversy.wearscience.com/
Teach the controversy! - näin tapahtukoon
Onhan se kyllä huolestuttavaa jos vapaa-ajattelija saa ihan vapaasti ajatella että luominenkin voisi olla ihan yksi vaihtoehto. Loppu se on laitettava sellaiselle vapaalle ajattelulle. Kauhistus. Kyllä kuuleva kirkko ymmärtää ja auttaa. Aletaan yhdessä rinta rinnan kauhistella ja ajetaan luomiseen uskovat vapaasti ajattelevat hevon kuuseen.
- .......
Luin tuon jutun. Siinä kuitenkin mainittiin, että KD oli hyvin yliedustettu tässä kyselyssä koska yksinkertaisesti vain vastasivat kyselyyn muita puolueita aktiivisemmin. Tulos on siis ilmeisen vääristynyt.
Ihmetystä kuitenkin hiukan taisi herättää Keskustan vastaajien mielipiteet luomisopin opetuksen puolesta.
Mutta jos luomisoppia opetettaisiin koulussa missä olisi sen paikka: biologian- vaiko uskonnontunnilla?Jyrki Kasvi kirjoittaa aiheesta Facebook-muistiinpanossaan:
http://www.facebook.com/notes/jyrki-jj-kasvi/kreationistinen-eduskunta/10150117409444531
Kreationistinen eduskunta
by Jyrki J.J. Kasvi on Thursday, March 24, 2011 at 3:18pm
Piraattien Ahto Apajalahti on penkonut vaalikoneiden antia, ja löytänyt mielenkiintoisia asioita. Tähänastisista löydöksistä ehdottomasti hämmentävimpiä ovat ehdokkaiden vastaukset Vapaa-ajattelijoiden vaalikoneen kysymykseen ”Miten evoluutio tulee esittää peruskoulun biologiassa?”. Kaikista vastaajista 21% on vastannut: ”Yhtenä selityksenä, jonka rinnalla on mm. Luomisoppi.” Siis joka viides haluaisi, että biologian tunneilla opetettaisiin Raamatun luomiskertomusta.
Olen ... sanaton. Miten Suomen kehuttu koulujärjestelmä ja vaalijärjestelmä ovat voineet yhdessä tuottaa tällaisen lopputuloksen?
Se tuskin ihmetyttää, että kristillisdemokraattien ehdokkaista Luomisoppia biologian tunneille haluaa 71%, mutta myös keskustalaisista 38% ja opetusministeri Virkkusen puolueen kokoomuksenkin ehdokkaista 18%. Vihreistä kreationisteja löytyy kolme prosenttia (3 kpl), Apajalahden Piraateista neljä prosenttia (2 kpl).
Ja ensi vaalikaudella eduskunnan pitäisi pohtia esimerkiksi biotekniikan ja kognitiivisen dopingin kaltaisia kysymyksiä. Miten voi kuvitella käsittelevänsä geenimanipulaation eettisiä kysymyksiä, jos ei usko koko asiaan? Tilanne on yhtä absurdi kuin minä agnostikkona säätämässä kirkkolakia (kyllä, enkä voinut edes poistua valiokuntakäsittelystä, koska silloin valiokunta ei olisi ollut päätösvaltainen).
Ehkä meidän olisi sittenkin pitänyt muuttaa peruskoulun tuntikehystä, mutta painottaa taito- ja taideaineiden asemesta luonnontieteitä. Peruskoululainen saa yhdeksässä vuodessa vähintään 418 tuntia uskonnon tai elämänkatsomustiedon opetusta. Sen sijaan biologian ja maantiedon yhteenlaskettu tuntien vähimmäismäärä on vain 380.- Rami Bar-Amin
Aatami9 kirjoitti:
Jyrki Kasvi kirjoittaa aiheesta Facebook-muistiinpanossaan:
http://www.facebook.com/notes/jyrki-jj-kasvi/kreationistinen-eduskunta/10150117409444531
Kreationistinen eduskunta
by Jyrki J.J. Kasvi on Thursday, March 24, 2011 at 3:18pm
Piraattien Ahto Apajalahti on penkonut vaalikoneiden antia, ja löytänyt mielenkiintoisia asioita. Tähänastisista löydöksistä ehdottomasti hämmentävimpiä ovat ehdokkaiden vastaukset Vapaa-ajattelijoiden vaalikoneen kysymykseen ”Miten evoluutio tulee esittää peruskoulun biologiassa?”. Kaikista vastaajista 21% on vastannut: ”Yhtenä selityksenä, jonka rinnalla on mm. Luomisoppi.” Siis joka viides haluaisi, että biologian tunneilla opetettaisiin Raamatun luomiskertomusta.
Olen ... sanaton. Miten Suomen kehuttu koulujärjestelmä ja vaalijärjestelmä ovat voineet yhdessä tuottaa tällaisen lopputuloksen?
Se tuskin ihmetyttää, että kristillisdemokraattien ehdokkaista Luomisoppia biologian tunneille haluaa 71%, mutta myös keskustalaisista 38% ja opetusministeri Virkkusen puolueen kokoomuksenkin ehdokkaista 18%. Vihreistä kreationisteja löytyy kolme prosenttia (3 kpl), Apajalahden Piraateista neljä prosenttia (2 kpl).
Ja ensi vaalikaudella eduskunnan pitäisi pohtia esimerkiksi biotekniikan ja kognitiivisen dopingin kaltaisia kysymyksiä. Miten voi kuvitella käsittelevänsä geenimanipulaation eettisiä kysymyksiä, jos ei usko koko asiaan? Tilanne on yhtä absurdi kuin minä agnostikkona säätämässä kirkkolakia (kyllä, enkä voinut edes poistua valiokuntakäsittelystä, koska silloin valiokunta ei olisi ollut päätösvaltainen).
Ehkä meidän olisi sittenkin pitänyt muuttaa peruskoulun tuntikehystä, mutta painottaa taito- ja taideaineiden asemesta luonnontieteitä. Peruskoululainen saa yhdeksässä vuodessa vähintään 418 tuntia uskonnon tai elämänkatsomustiedon opetusta. Sen sijaan biologian ja maantiedon yhteenlaskettu tuntien vähimmäismäärä on vain 380.Tuo tieto peruskoulujen tuntimääristä em. aineiden kohdalla oli uutta minulle, ja todella hämmästyttävää. Näyttää olevan niin, että nykyäänkin lukiossa pakollisia uskonnon / elämänkatsomustiedon kursseja on 3 ja kaikissa luonnontieteellisissä aineissa pakollisten määrä on 1-2 / oppiaine, matematiikkaa lukuun ottamatta.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Lukio#Lukion_tuntijako
Eiköhän tänä päivänä olisi tasapuolista opettaa eri uskontoja ja pitää maantieto ja biologia niistä erillään ja opettaa ne käytössä olevien tietojen mukaisesti.
pappi SonjaYksi tärkeä lisäys: terveystietoon täytyy myös kuulua, että Herra sanoo yöks homoille, jotka ovat luonnonvastaisia. Nyt on saaneet abiturientit vastata ties minkä maallisten teorioiden älyttömyyksillä yo-kirjoituskysymykseen.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Terveystiedon yo-kokeessa sai tarkastella seksuaalista suuntautumista/1135264911178- mchg
Kretinismiä kouluihin? Jo on aikoihin eletty.
On tähän joitakin pyrkimyksiä ollutkin. Helluntailaiset keräsivät joskus -80 luvulla adressia kreationismin opettamiseksi kouluissa. Adressi luovutettiin kouluhallitukselle.
Evoluutioteorian opetusta on ehdotettu siirrettäväksi elämänkatsomustiedon tunneille. Tätä ehdotti KD:n kansanedustaja 2000-luvun alussa.
Kotimaa kirjoitti 3.2.2006, että joissakin kristillisissä kouluissa on opetettu kreationismia biologiana, Tämän myönsivätkin Jyväskylän ja Kuopion kristillisten koulujen rehtorit.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä943261Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3041813Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2471657- 921495
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4071471Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4151370Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21300Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381137Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun346972Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden275955