Dominoiva mummo.

Yleensä ihmiset jossain vaiheessa itsenäistyy ja aloittaa oman elämänsä riippumatta siitä, millaisia heidän sukulaisensa ovat.

Ota etäisyyttä ja muuta kauemmas itsenäiseen elämään, jossa et ole taloudellisesti riippuvainen mummostasi. Olet kai itse aikuinen ja pärjäät omillasi?

Mummosta voi tykätä vähän etäämmältäkin ja järjestämällä oman elämänsä omilla ehdoillaan.

Tuleekohan syyllisyyden tunteesi siitä, että olet päästäny tilanteen tuohon ja luottanut mummon vilpittömään apuun? Valitettavasti elämässä pätee yleensä sellainen sääntö, ettei mikään ole ilmaista. Mummo haluaa määrätä vastineeksi antamastaan avusta. Sen verran mitä olen itse omassa elämässäni nähnyt ja kuullut niin sanoisinko, että tuo on aika tyypillistä vähän varakkaammille ihmisille. Ihminen on harvoin oikeasti niin epäitsekäs ja antelias, että antaisi jotakin omaansa (varsinkaan rahaa saatikka asuntoa) ilman vastapalvelusta. Teidän tapauksessanne tuo vastapalvelu näyttäisi olevan se, että mummo saa tyydyttää vallanhimoisuutensa sinuun. Siitä kertoo oikeastaan aika hyvin tuo tavaran pois heittämis kuvio. Jos olet jonkun heittänyt pois ja mummo tonkinut sen takaisin roskista jo osoittaa sen, että häntä ei kiinosta miten sinä haluaisit elää.

Itsenäistyminen olisi varmaan tilanteessasi parasta. Voi olla vaikeaa jos on tottunut saamaan taloudellista tukea mummolta, mutta jos vain haluat niin onnistut siinä kyllä. Kaikkien meidän on käytävä läpi tämä asia ja opeteltava tulemaan toimeen nillä rahoilla ja varoilla, joita itse ja kumppani tienaa. Sinä olet itse nyt avain asemassa oman elämäsi muuttamisen suhteen. Sinä ja miehesi. Keskustelkaa vaihtoehdoista yhdessä. Kauemmas muuttaminen mummosta antaisi teille etäisyyttä. Rahaa ei kannata myöskään ottaa vastaan jos mielii päästä tuosta hänen vallastaan eroon. Niin kauan kuin otat rahaa häneltä, niin kauan hän myös sinua hallitsee rahan kautta. Sinun on vain opeteltava olemaan jämäkkä ja kieltäydyttävä toistuvasti ottamasta häneltä rahaa ja muita lahjoja.

Oma anoppini on myös vähän sellainen joka ostelee tavaroita ja kalliita käsityönä tehtyjä koriste-esineitä yms. lahjan annettuaan hän kyllä osaa juurikin syyllistää tähänt tyyliin " näitä ei sitten saa laittaa pois ja nämä ovat erikseen teetettyjä käsitöitä"..itse olen ottanut sellaisen asenteen, että en syyllisty tuollaisesta, noin vilpillisessä mielessä annetusta lahjasta. Olen surutta heittänyt jopa roskiin näitä lahjoja tai myynyt kirpputorilla. Tämä tietysti minulta onnistuu koska anoppi asuu sen verran kaukana...olen kovettanut itseni. Jos tuollaisesta loukkaantuu niin ei vois syyttää kuin itseään. Vilpillisessä mielessä annettu lahja ei ole lahja ensinkään eikä siitä kannata syyllisyyttä tuntea vaikka tilaisi kaatopaikalta lava-auton ja heittäisi kaiken menemään.

Minä olen mummo ja anoppi, mutta en kyllä osaa enää ostaa tavaralahjoja nuorilleni, koska heillä on kotona aivan eri tyyli ja maku - jopa väritkin. Ainoastaan, jos tiedän varmasti, että ostan juuri oikean heidän keräämäänsä lasisarjan tai heidän lapsilleen tietyn puuttuvan vaatekappaleen, mistä on hyötyä. Useimmin annan kuitenkin rahalahjan, koska se on kaikkein käytännöllisin nuorelle perheelle.

Mutta - mitään vastinetta, en palvelua, hyysäystä, apua tai henkistä painostusta en kerjää lahjoillani. En manipuloi nuoriani enkä tarkastele heidän roskiksiaan, että onko lahjani siellä vai kotona kirjahyllyssä arvopaikalla.

Ainakin minun nuoret perheet arvostavat minua ihan tällaisenaan ja minä heitä ja heidän tapaansa hoitaa omat perheasiansa. Muuten aika harvalla mummolla on varaa nykyaikana ostella joka tilanteessa lahjoja ja antaa asuntoja vuokralle lapsilleen. Useimmiten ainakin työssä käyvät nuoret perheet itsenäisesti hoitavat sekä työnsä että lapsensa ja muu suku on heidän tukena enemmän tai vähemmän sovussa.