Asiat periaatteessa hyvin, mutta...

hei,
Olen kanssasi samaa ikäluokkaa. Oireeni eivät ole tulleet yhtä voimakkaina kuin omasi, mutta tunnistan sieltä myös itseni. Minullakin asiat on hyvin. Korkeakoulututkinto takana ja vakituinen työpaikka. Ystäviäkin on ja heitä tapaan viikottain. Tuntuu kuitenkin, että vaadin itseltäni jatkuvasti liikaa. Koskaan en ole tyytyväinen saavutuksiini. Poden huonoa omaa tuntoa mikäli en liiku tarpeeksi ja en ole tyytyväinen ulkonäkööni, vaikka tiedän ettei minulla ole varaa laihtua. Asioiden murehtiminen on kärjistynyt ja huomaan stressaavani mitättömistä asioista, kuitenkaan pystymättä vaikuttamaan niihin. Työkavereiden kommentit painavat illallakin mieltä, vaikka he eivät olisi tarkoittaneet loukata tai arvostella työntekoani.

On myös kausia, kun tunnen olevani eloisa ja iloinen, mutta erityiseseti illat saavat minut välillä tuntemaan itseni voimattomaksi. Tiedän että minun tulisi olla onnellinen, minulla on perhe ja ystäviä ja tulevaisuus työn puolesta turvattu. .Kuitenkin joku saa mieleni alakuloiseksi ja on ahdistavaa etten saa sitä itse kohoamaan tahdonvoimalla!!

Minullakin noita väsähdyksiä ollut.. Mutta johtuneet erittäin vakavasta ja syvästä masennuksesta, mutta sekin juontuu kaksisuuntaiseen. Mietin tuossa, että miksi lopetit masennuslääkkeen? Auttoiko se sinua? Vai tuntuuko siltä, että lääkkeet ovat ehdoton ei? Olen itse syönyt 13-vuotiaasta masennuslääkettä plus sitten akuutin masennusjakson aikana, kun jouduin sairaalaan niin lääkkeitä tuli vaikka minkälaisia. Uskon, että sinulla on vaikeaa.. Oletko miettinyt meneväsi jonnekin juttelemaan asiasta? Jos saisit itsesi liikkeelle. Jutteleminenkin voisi auttaa, jos on stressiä ja tuntuu että elämä ei onnistu. Vai tunnetko niin? Että elämä ei onnistu tällä hetkellä? Ihmisistä erkaantuminen on harmillista, mutta niin minäkin teen kun olen huonossa kunnossa, en edes välillä pysty lähtemään kotoanikaan kun en jaksa nähdä ihmisiä. Kuulostaa aika harmilliselta tuo sinun tilanteesi. Oletko sellaisessa kunnossa, että pystyisit hankkimaan apua? Vai tuntuuko sinusta, että tuo menee ohitse ajan kuluessa? Avun hakeminen on vaikeaa, mutta minäkin olen siihen oppinut vasta kymmenen vuoden jälkeen. Olen kyllä vasta 20 tyttö/nainen, mutta oppinut siihen, että apua joskus tarvitsee ja sitä kannattaa hakea. Koska kuulostaa siltä, että tartteisit sitä.Eläkä itseäs hulluksi nimitä, joskus ihmisillä menee vaikeammin, ei se toisesta hullua tee.
Mulla on silleesä, että kanssa puolessa välissä päivää väsähdän, menen nukkumaan ja voisin nukkua koko päivän ja yön.
Ja kyllä kuulostaa burn-outilta, vai miten se kirjoitetaan. Jos menisit lääkäriin ja keskustelisit, hän tietää paremmin näistä asioista. Olisi hyvä, että lääkäri tekisi myös sinulle masennustestin, jossa saisi tietoa että onko sinulla masennusta burn-outin lisäksi Ja huom, en ole mikään asiantuntija näissä asioissa. mutta TSEMPPIÄ! Toivottavasti olosi paranee.