Yhtiössämme alkaa kohta voimakas henkilöstökulujen karsinta, ts. työntekijöitä pannaan ulos. Olen 56-vuotias (s. 1954) nainen ja 57 vuotta tulee täyteen lokakuussa. Työsuhde on kestänyt tällä samalla työnantajalla yli 20 vuotta.
Aavistan kuuluvani karsittavien joukkoon. Mikä on tilanteeni ns. "eläkeputken" suhteen ? Mihin asti pitää yrittää potkuja torjua ?
Tuskin työllistyisin nykyisen yhtiön ulkopuolella vapailla markkinoilla. Puolisollani on töitä.
"Työttömyyseläke"putkeen ?
4
252
Vastaukset
- Neuvoa antava
Hei
Periaatteet selviävät ? työttömyysturvalaista. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2002/20021290
Haei lisäpäivät kohdat Alla lainaus
"
Vuosina 1950–1954 syntyneille työnhakijoille voidaan 7 §:ssä säädetyn enimmäisajan (500 päivää laskuri) estämättä maksaa palkansaajan peruspäivärahaa ja ansiopäivärahaa sen kalenterikuukauden loppuun saakka, jona työnhakija täyttää 65 vuotta, jos hän on täyttänyt 59 vuotta ennen enimmäisajan päättymistä ja hänellä on enimmäisajan täyttyessä 11 §:ssä tarkoitettua työssäoloaikaa vähintään viisi vuotta viimeisen 20 vuoden aikana.
"
Eli riippuu siitä kuinka ptikälle sinun 500 ansiosidonnaista arkipäivää riittää. Riittäkö päivät tuohon kun täytät 59. Tämä tulee antamasi tietojen mukaan eteen lokakuussa 2013
500 arkipäivää on noinpari vuotta eli jos ansiosidonnainen alkaa 57 synttäreitä. tänä vuonna niin päivät riittävät.
Päiväraha hakemista ei ole pakko aloittaa silloin kun jää työttömäks jos talous kestää. Eli muutama kuukausi sinne tai tänne.- TellervoH.
Voivatko poliitikot uudessa eduskunnassa muuttaa tätä putkenalarajaa tai pituutta ? Vai koskisiko se nuorempia ikäluokkia ?
Edelläkuvatusti 6 kk irtisanomisajallani minähän alan olla juuri putkessa ! - Neuvoa antava
TellervoH. kirjoitti:
Voivatko poliitikot uudessa eduskunnassa muuttaa tätä putkenalarajaa tai pituutta ? Vai koskisiko se nuorempia ikäluokkia ?
Edelläkuvatusti 6 kk irtisanomisajallani minähän alan olla juuri putkessa !Muutoksia voi tulla jos Suomella menee oikein heikosti. Näin kävi Kreikassa.
Oletettavasti muutoksia ei ole tulossa vanhemmilla. Lakiin merkityt vuosi ja ikärajat pysyvät nykyisille mutta nuoremmat ikäluokat pääsevät myöhemmin lisäpäiville.
Lisäpäiväoikeuksien ikärajojen kehitys vaihtelee nytkin tähän suuntaan. Aikaisin mahdollisuus lisäpäiviin on noin pari vuotta ennen ikärajaa kun käytettävissä on täydet 500 päivää.
1950 ja aiemmin syntyneiden ikäraja 57 vuotta
1950 - 1954 syntyneiden ikäraja 59 vuotta
1955 jälkeen syntyneiden ikäraja 60 vuotta
Lisäpäivät ei estä töiden tekemistä mutta antaa taloudellista turvaa.
- kela
Hei,
Kiitos kysymyksestä.
Asia menee pitkälti kuten nimimerkki "Neuvoa antava" on edellä todennutkin.
Oikeus lisäpäiviin koskee vain palkansaajan työttömyyspäivärahan saajia, ei yrittäjiä.
Tässä vielä tietoa lisäpäivistä Kelan näkökulmasta.
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/040304154119HN?OpenDocument
Terveisin Kirsi Kelasta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?691325En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061227- 1131155
Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K731080Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop61906IS viikonloppu 18-19.5.2024.
Laatija Toni Pitkälä on itse laatinut ja kuvittanut 3- arvoista ristikkonsa. Nihkeästi tuntuu löytyvän ensimmäisiä var76762Oliko vähä sometettu taas vai?
Tuli aiva liika nopiaa traktorin perä vastahan. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b3857b3-f2c6-424e-8051-506c7525223a9692- 41691
Kristityn megahyökkäys idän palstoilla on kauhistuttava
Terroristikristityn megahyökkäys joka puolella on kauhistuttava, hänen viesteissään on järjetön määrä vihaa. Hän on idän362669- 53656