Emman Tarina

Niin ajattelin, mutta sitten kirkaisin kauhusta huomatessani että vanhainkoti oli vampyyrien vallassa.

Tartuin rollaattoriini ja väistelin vanhainkodin käytävällä vaanivia vampyyrejä. Oli päästävä ulos! Vanhainkodin johtaja näytti olevan vampyyrien johtaja. Silloin huomasin joutuneeni keittiöön. Siellä oli valkosipulia, eivätkä vampyyrit uskaltaneet hyökätä kimppuuni.

Mikä neuvoksi? En voi jäädä ikiajoiksi keittiöön. On päästävä kiiruusti ihmisten ilmoille varoittamaan koko maailmaa.

Tartuin valkosipulettiin. Voi kauhistus se olikin MUOVIA. Niinpä tietenkin, eihän johtajaj antaisi tuoda valkosipulia lähellekään itseään. Ties vaikka kokkikin olisi samassa juonessa. Yritin muistella, mitä tiesin vampyyreista. Puutappi sydämeen. Mistä tappi? Harjanvarrsta! Läksin köpöttelemään siivouskomeroon hankkimaan asetta. Komerossa oli kaikenlaista. Tuupparin rollaattoria hieman syvemmälle ja haparoin käteeni varsia. En luottanut lasikuituun.- Peremmällä näkyi katuharja varsineen. Kurottelin sitä kohti ja horjahdin hyllyä kohti. Präts! taso petti ja kaikki pullot ja putelit romisivat lattiaan. Jotain valkeaa uskaa kaikkein kemikaalien keitos kohosi pilvenä ylös. Vampyyrit vai myrkytys? Usva kieri itsensä ympäri, muodosti patsaan ja sai naaman.
-Kiitos, armoisa rouva, pullon rikkomisesta. Siitä palkaksi saatte kolme toivomusta.
.-Mikä - mitä sinä olet
- olen dzinni Pim, ja olin vankina lumotussa pullossa tuhannen vuotta kai. Vaan sinä soit vapauden joten lausuile toiveesi, kuningattareni.
-Pullonhenki? vampyypereja. mitä vielä. olenko enää elossakaan
- vampyyreja? missä? usvaparsa kivahti ja kutistui ja tutisi niin ettö kauhu oli ilomiselvää ensikertaakin hengen näkevälle. Emma selitti huomaamansa asiat.
-oi emäntäni, mitä toivot?
- haluan päästä hengissä ulos täältä ja varoittaa kyläläisiä ja ottaa selvää siitä, kuinka laajalle ne vietävän verenimijät on oikein levinneet. Vaan en taida päästä tästä keittiöstäkään mihinkään.
-Auta minua niin minä autan sinua. Voin toiveesi mukaan lennättää sinut ulos tästä rakennuksesta, mutta se ei paljoa auta. Minun energiani on jokseenkin loppu, mutta jos saisin voimaa, voisin suojella sinua ja auttaa taistelussa vampyyreita vastaan sillä yks hiivatin keiro vanpyyrinretala pani minut pulloon ja loitsi korkin kiinni. Haluaisi siis kostaa, ihan omasta puolestanikin.
-Mitä minun pitäisi tehdä
- etsi kolme yrttiä, salvia, meirami ja pippuri ja kaada ne olemukseni päälle ja jos olisi öljuä niin siitä vasta voimaa saisin. ja kunhan hieman tuulta ja aurinkoa ja virtaavaa vettä saan niin mikään ei ole enää mahdotonta.
- Olemme keittiössä. Maustehyllystä löytyy kaikki yrttisi ja ruokaöljyä on varmaan tonkka kylmiössä. Virtaavaa vettä? Joo, jos vesiraana käy. Tuulta? Sitä ei tai onhan tuuletin.
Pim laahauti Emman ohjeen mukaan laviuaariin. Emma käänsi vesiraanan juoksemaan töysillä, köpitti hakemaan rypsiöljykanisterin ja kaatoi sen hengen päöälle sekä tyhjensi koko maustehyllykon kaikki purkit ja putelit häilyvöiseen uskvaan jka tiheni ja alkoi lörpötellä iloisemmin. Tuulta tehdäkseen Emma kääsni liesituulettimen päälle.
Pim alkoi imeytyä tuulettimen kupuun kiljue apua. Oventakaa kuului askeleita. Joku oli tulossa keittiöön

Oventakaa kuului lähestyviä

Ovi avautui ja sisään astui vanhainkodin johtaja Alucard. Olin pettynyt häneen. Mies johon olin luottanut täysin olikin ollut koko ajan vampyyri!
Samassa oivalsin kuka hän todella oli. Alucard takaperin luettuna on... Dracula !!

Kirkaisin kauhistuneena ja pitelin rollaattorista kiinni jotten pyörtyisi siihen paikkaan. Johtaja Alucard hymyili pilkallisesti. - Aivan oikein tyttöseni... olen kreivi Dracula. Annahan kun juon hiukan vertasi.

- En suostu ! Sellainen on kamalaa, hirvittävää, inhottavaa! huusin ja heilutin uhmakkaasti valkosipulia,

Johtaja Alucard eli Dracula kavahti taaksepäin. - Laita pois tuo valkosipuli, en pidä siitä. Anna minun purra sinua niin muutut jälleen nuoreksi ja kauniiksi, hän kähisi.

Jälleen nuoreksi! Se ajatus suuresti miellytti minua. Nakkasin valkosipulin ulos ikkunasta ja paljastin ryppyisen yhdeksänkymmentävuotiaan kaulani, - Olisit heti sanonut. Tässä olen armaani, kuiskasin kyyneleet silmissä.

Dracula sulki minut syliinsä ja paljasti nauraa hohottaen kauhistuttavat hampaansa. Hän oli valmis puremaan...

....Juuri kun Draculan hampaat olivat tavoittamassa sykkivää kaulavaltimoa, kuului ääni: Ime tätä...
Ja samassa Alucardin pää räjähti tohjoksi.
Shokissa katselin ympärilleni, verta ja moskaa oli ympäri huonetta.
Näin ovenesuussa seisovan mieshenkilön haulikko kädessä, savu nousi haulikon piipusta ja tämä mies veti savun keuhkoihin ja puhalsi muutaman savurenkaan.
Hän sanoi: Tule mukaan, jos tahdot elää.
Mitä! elää! Vanhana ja kurttuisena? Tajuatko mitä olet tehnyt? Olin juuri saamassa ikuisen elämän ja nuoruuden kauneuden, kun sinä tulit ja pilasit kaiken... Huusin suoraa huutoa.
Miehen ilme ei värähtänytkään, hän katsoi minua ja sanoi: Jos tuo mielisairaalasta karannut hullu olisi purrut sinua, olisit kuollut. Sillä vampyyreja ei ole olemassa. Toki sinä uskot, sillä olet pumpattu täyteen lääkkeitä, mutta katso nyt, tämä hullu ei pala vaikka aurinkokin paistaa jo ikkunasta sisään.
Tosiaan, vastasin ja tajusin samalla, että vanhainkotia hallitsivat hullut.
Lähdin seuraamaan tuota miestä, kun hän käveli rauhallisena ovesta ulos.
Ulkona odottivat hevosvankkurit ja niiden vetäjinä oli 6 mustaa uljasta lihaksikasta oria.
Mitä helvettiä!, huusin miehelle, On vuosi 2011 ja sinä ajelet vielä hevosvaunuilla?
Ellei kyyti kelpaa, niin voit juosta perässä sanoi mies, ja hyppäsi vaunun ohjaksiin.
Kuulin jo takanani juoksevien hullujen askeleet, he olivat raivoissaan, sillä heidän pomonsa oli tapettu. Ja nyt he jopa huomasivat voivansa kävellä auringon valossa, joten mikään ei enää pysäyttäisi heitä, paitsi tämän miehen maaginen haulikko.
Kömpisin sisään vankkureihin ja mies käski hevosensa liikkeelle.....

Hevoset nostivat huimaavan laukan. vaunut pomppivat jousiensa varassa ja mustapukuinen kuski, kuin itse kuolema hohotti ja huito ruoskalla.
- Ojasta kun pääsee niin allikkoon putoaan ja se hiivatin henkikin häipyi jonnekin. Toivon vain, että selviäsi tästä kyydistä ehjin nahoin.
Samassa hevoset kavahtelivat sikinsokin ja kiljuen pystyyn kuin olisivat juosseet päin seinää. Seuraavaksi tunsin kuinka tuulenpyörre tarttui minuun ja tempaisi vaunujen ikkunasta taivaalle.
-Armoisa emäntäni, ole rauhassa. Musta Haltia ei voi tavoittaa meitä eikä Yövelho saada kiinni. Voin suojella sinua niin kauna kuin sinulla on toive jäöljellä, joten, jos sallit valtiattareni, toivo tuhat toivetta lisää.
Tunsin vahvat kädet ympärilläni ja kanelinhajuisen hengityksen. Pullon henki Pim oli palannut luokseni. Neuvo tuhannesta toiveesta oli varsin jörkevä, ehkä järkevintä mitä tässä hullussa hommassa voisi tehdä. Niinpä toivon tuhat toivetta lisää. Koska Pim tuntui olevan varsin selväpäine otus ollakeen pelkkä ilmakupla, kysyi tekemisen ehdotuksia.
- Vuosien ruhtinatar, jos tahdot ajastaikan taakkaa kevyemmäöksi ja jäseniisi nuoruuden notkeutta, toivo sitä. Yksin en voi ruumistasi muuttaa, mutta jos autat vapauttamaan siskoni Pelin ja veljeni Pomin, niin yhdessä voimme muuttaa sinut siihen ikään mihin tahdot.
-Mitä siis minun pitäisi tehdä.

Yhtäkkiä tunsin pelkkää inhoa Pimiä kohtaan. Siitä oli päästävä eroon. Niinpä toivoin: Kunpa Alucard heräisi henkiin vampyyrinä ja tuhoaisi Pimin.

Siinä samassa kauhistuttava lepakko lennähti helvetistä ja iski hampaansa Pimiin. Alkoi hirmuinen taistelu joka kesti arvioni mukaan noin sata vuotta.

Alucardin ja Pimin taistellessa ratkoin ristisanatehtäviä.

Lopulta Pim luikki takaisin pulloon nuolemaan haavojaan. Alucard oli voittaja ja minä saisin ikuisen nuoruuden.

Kikatin hermostuneena kuin teinityttö ja tarjosin taas kurttuista kaulaani Alucardille.

PAM!, Alucardin pää räjähti tohjoksi ja sama outo mies seisoi taas matkan päässä.
Hän katsoi minua ja sanoi: sinä et sitten opi millään.
Anteeksi, mutta olen vielä täynnä lääkkeitä jotka minuun on pumpattu tuolla vanhainkodissa, koita kestää minua, kyllä minä tästä vielä tokenen.
Totta kai ymmärrän sinua, vastasi mies.
Mies talutti minut takaisin sisälle vankkureihin ja antoi minulle juotavaa.
Tämä on vastalääkettä joka auttaa sinut selville nopeammin.
Heitin tuon miehen tarjoaman juoman ykkösellä kurkusta alas ja tunsin kuinka juoma alkoi heti vaikuttaa. Vatsassa tuntui lämmin tunne ja tunsin itseni heti hieman onnellisemmaksi ja väsyneemmäksi ja aloin nukkua.
Mies ohjasti uudestaan hevoset liikkeelle ja niin matkasimme läpi usvaisen metsätien kadoten sumuun.

En tiedä kauanko olin ollut unessa, kun kuulin äänen: Herää, olemme perillä.
Avasin silmäni ja en ollut uskoa näkemääni, edessäni näin.......

Alucardin !! Hän seisoi edessäni viekkaasti hymyillen yllään musta viitta.
- Tervetuloa linnaani, hän sanoi. Hänen takanaan kohosi korkeuksiin synkkä linna. Aloin astella kohti linnaa kuin hypnoosissa. Takaani kuului Alucardin kauhistuttava hohotus, ja tiesin tämän kaiken olevan totta,
- Juuri niin Emma, käy linnaani.
- Entä se haulikkomies, kuiskasin.
- Hän oli pelkkä hallusinaatio, jonka minä loin pitääkseni hauskaa, nauroi Alucard.

Astuimme molemmat linnaan ja mahtava ovi sulkeutui naristen.

astelin hypnoosissa linnan kauneimpaan makuukammariin ja asetuin lepäämään vuoteelle.
Alucard kysyi: Tahdotko vielä juotavaa ennen kuin puren sinua?
"Kyllä kiitos, hieman hermostuttaa", vastasin alucardille.
Alucard otti lipaston laatikosta pullon ja avasi sen.
Savu täytti huoneen ja alucard raivosi: väärä pullo, kuka tämän tänne on laittanut.
Savu muodostui kahdeksi patsaaksi ja patsaat tiivistyivät ihmisen muotoon.
Me olemme henkiä kuului ääni savupatsaista.
"Minä olen Pam" ja "minä olen Pel" vastasivat savupatsaat jotka olivat muodostuneet jo kuin ihmisten muotoon.
"Mutta minä olen säilyttänyt teitä kellarissa, pimeimmässä nurkassa jo vuosia", sanoi Alucard, "kuka teidät tänne toi?"
"Se olin minä", kuului ääni Alucardin takaa ja Alucard tunsi kuinka haulikon piippu painaitui hänen takaraivoaan vasten.
"Ei voi olla totta, miten tämä on mahdollista", raivosi Alucard kiukusta punaisena.
"Minä taidan olla syyllinen", sanoi Emma.
"Kun nukahdin vankkureihin, hinkkasin samalla vartalollani pulloa, jossa Pim oli ja unenpöpperössä toivoin, että tämä kaikki olisi totta."
"Näin on", vastasi mies joka yhä piti haulikkoa vasten Alucardin takaraivoa.
Tuli hiljaisuus keskelle huonetta, mitä seuraavaksi tapahtuisi, kaikki oli nyt tullut todeksi.
Hullusta johtajasta oli tullut oikea vampyyri ja hallusinaatio mies oli tullut oikeaksi olennoksi. Pel ja Pam oli löydetty, vain Pim ei ollut paikalla, mutta hän oli vankkureissa linnan ulkopuolella.
Syvä hiljaisuus rikkoontui kun mies painoi liipasinta ja Klik! mitään ei tapahtunut.
Alucard purskahti nauruun ja sanoi: "tervetuloa oikeaan maailmaan, jossa maaginen haulikkosi tarvitsee oikeat panokset"
Mies löi Alucardia haulikon perällä Alucardia takaraivoon ja Alucard lyhistyi lattialle.
Sitten mies otti Emman syliinsä ja lähti kantamaan häntä ulos linnasta.
Mies huusi myös Pamille ja Pelille, "tulkaa ja seuratkaa, menemme Pimin luokse ja Emma saa nuoruutensa"
"Emme voi, sillä Alucard avasi pullon ja meidän on oltava hänen luona, kunnes hän toivoo, se on pullonhengen laki" Vastasivat Pam ja Pel yhteen ääneen.
"Jätä minut tänne ja mene hakemaan Pim, minä pärjään kyllä ja pidän huolen että Alucard pysyy tainoksissa" Sanoi Emma miehelle.
Mies jätti emman Alucardin viereen ja antoi haulikkonsa Emmalle.
"Lyö tällä, jos hän tokenee" mies sanoi ja lähti juosten Pimiä hakemaan....

Sitten Alucard avasi silmänsä ja näki kuinka Emma katseli häntä.
Emma ihmetteli Alucardin puhetta, sillä Emma oli selvillä ja hän katseli, kuinka
Alucard oli alkanut hourailla maatessaan lattialla.
Mutta se loppui lyhyeen sillä Emma kolkkasi Alucardin jälleen tainnoksiin.
Samassa mies palasi makuukammariin kantaen pulloa jossa Pim oli.
"Tässä on Pim, oletko valmis saamaan nuoruutesi?" Mies kysyi Emmalta.
"Totta kai, aloitetaan vaan" Emma vastasi ja avasi pullon jossa Pim oli.

Sinervä savu aaltoili mun ja vampyyrikammotuksen väliin. Tiesin nyt, että pullon henki oli todellinen ystäväni ja aikaisempi vihani oli ollut drakula-Alucardin aikaansaannosta. Toivon, että henki antaisi anteeksi. Pimin ääni olikin ystävällisen ja vakava kun hän sanoi.
-papukaijat kuuluvat häkkiin, samoin varikset, jos ne matkivat ihmisen ääntelyä.
Huomasin heti vihjeen ja sanoin:
- Toivon että muutat tuon rääsykasan papukaijaksi ja panet sen häkkiin josta se ei pääse enää ikinä karkuun!
-Tahtosi on lakini. Pim sanoi selvä nauru äänessään samalla kun Drakula kutistui undulaatin kokoiseksi ja ympärille tuli hopeinen häkki, tusinalla valkosipulilla koristeltuna.
- Kiitos. Veljesi ja siskosi ovat nuo kaksi sammakkoa jotka kykkivät lipaston alla. Toivottavasti pystyt palauttamaan heidät oikeaan muotoonsa.
-Kyllä, valtiattareni. Pim kumarsi sanoessaan ja lipaston alta pöllysi pari savupatsasta jotka ottivat nuoren miehen ja naisen hahmot. Pim selitti, mitä heidän oli tehtävä.
-Vuosien veto pois luista onnistuu vain nuoruuden lähteen vedellä. Miedän kolmen olisi yhdistettävä voimalle, mutta me Pamin kanssa emme voi poisuta Drakuölan luota ennekuin hn on lausunut kolme toivettaan.
-Otetaan dracula mukaan. Tuossa häkissä se on helppo kantaa ja voitte täyttää lai toteuttamalla papukaijan toiveta. Mitäpä tipu toivoo? Pim kyseli
-Dra rkuu tahtoo korppuu...
Häkki täyttyi sokerikorpuilla niin että undulaatin oli vaikea liikkua ruokansa keskellä.
-Tahtoo lentään..
sisarukset vilkaisivat toisiinsa käyden telepaattisen neuvottelun. Sitten Drakula lensi ympäri huonetta, häkkeineen päivineen. Ihmettelin, että eikä henkien ollut pakko totellakaan isäntäänsä.
- tottakai, mutta drakulahan lentää. Hän halusi lentämään, ei pois häkistä! Pim hihitti samalla kun Pel ja Pam kyyditsivät vampyyri-undulaattia häkkeineen niin että pikku tipu pökertyi.
- No niin. kaksi täytetty, kolmas jäljellä. Pannaan lintu taskuun , Emma, valtiamme, istu tuohon tuoliin niin lähedätään hakemaan nuoruutta ja terveyttä seitsemän vuoren ja kahdeksan rotkon takaa kraaterin pohjalta.

Ja niin he lähtivät matkaan joka kesti noin 3 min ja 46 sekuntia.
Matkan taustalla Emma saattoi kuulla tuttua musiikkia nuoruudenajoilta.
( http://www.youtube.com/watch?v=ubeVUnGQOIk )
He kaikki lensivät tuulisella taivaalla ja maisemat vaihtuivat.
Emma istui tuolissa jota Pel ja Pam kannattelivat ilmassa.
Heidän perässään lensi Pim kannattaen miestä sekä Alucardia joka oli tainnoksissa häkissä.
Matka taittui ja välillä tuiskusi lunta, myös maaginen Feenix lintu liittyi heidän suraansa.
Fenix lintu valaisi tulenloisteellaan taivaan, joten he löysivät perille kraaterin suulle, josta alkoi tunnetun legendan mukaan matka syvyyteen josta ei ole paluuta.
-Voih, olen liian vanha laskeutumaan alas, sanoi Emma katsoessaan kraaterin syvyyksiin.
Hän puhui totta, sillä kraateriin ei laskeuduttaisi helposti ja Emma tarvitsisi jokatapauksessa rollaattorinsa jos aikoisi liikkua omin avuin.
"Minä voin mennä", sanoi mies.
"Sinä et tunnu pelkäävän mitään", Emma tokaisi ja katseli miestä.
"Me VainHellSin suvun miehet olemme tuomittu helvettiin ja olemme käyneet taisteluita muinaisuuden hirviöitä vastaan jo vuosisatoja.
Olen viimeinen elossa oleva suvustani ja voin vielä saada paikkani ikuisuuden levossa, kunhan osoitan sen ansaitsevani, joten olen palveluksessanne"
VainHellSingin näin sanottua Emma liikuttui ja ajatteli haluaisikohan hän sittenkään nuoruuttaan takaisin, sillä ikuinen nuoruus ei tuntunut kiinnostavan heitä jotka olivat eläneet vuosisatoja.
Mutta Emma myös tiesi ettei VainHellSin voinut päästä lepoon ilman että hän saisi auttaa Emmaa.
Emman oli siis valittava mitä tekisi, joku saisi jotain mitä oli havitellut ja joku joutuisi sen maksamaan, mutta kuka saisi ja mitä?....

( http://www.youtube.com/watch?v=_FXoyr_FyFw )
Urkumusiikki soi ja samassa Emma havahtui ja katseli ympärilleen.
Hän oli huumaantunut hetkeksi painajaiseen, sillä kraaterin syvyyksistä tulvi ilmaan myrkyllisiä kaasuja.
VainHellSingillä oli ollut huivi kokoajan kasvojen edessä, joten myrkylliset kaasut eivät häneen tehonneet.
Samoin henget Pim Pam ja Pel eivät hegittäneet kaasuja, koska heidän ei ihmisten tavoin täydy hengittää.
Alucard tosin houraili häkissä ja huuteli olevansa illuusioiden mestari.
Näin Pel ja Pam päättivät toteuttaa Alucardin toiveen ja vaivuttivat Alucardin syvään illuusioonsa, ja muuttivat hänet lepakoksi ja hän lenteli häkissään urkumusiikin yhä soidessa.

Emma oli uudestaan menettämässä tajuntaansa, kun VainHelSin toivoi Peliltä ja Pamilta kaasunaamaria Emman suojaksi.
Samassa hetkessä Emman kasvoille ilmestyi kaasunaamari ja hän pystyi taas hengittämään normaalisti.

Nyt oli siis Alucardin toiveet käytetty ja Pel ja Pam olivat vapaat auttamaan ketä tahtoivat.
Alucard parka lenteli häkissään illuusionsa harhassa huudellen mitä milloinkin, kertoen illuusioista joissa hän houraili.
Emma sanoi VainHellSingille, "käy hakemassa vettä, niin saan nuoruuteni ja sinä pääset lepoosi"
Mutta Pim sanoi: "se ei ole niin helppoa, sillä kukaan joka on kraateriin mennyt, ei ole koskaan palannut takaisin."
Samassa Alucard huusi, " minä olen ikinuori, olen juonut nuoruuden lähteestä ja tiedän tien sen luo ja takaisin, mutta olen myös kirottu sillä kraaterissa on kaksi lähdettä, toinen antaa nuoruuden ja toinen antaa ikuisuuden kirouksen vampyyrina. Siksi join molemmista ja nyt olen ikinuori vampyyri."
Pim sanoi: Hän puhuu totta, vaikka houraileekin, sillä minä täytin hänen toiveensa hänen juuri puhuessaan, jotta olisi mahdollista löytää lähde.
"Hyvin tehty Pim, nyt meillä on siis opas, mutta mistä tiedämme nyt kumpi lähde on oikea" Kysyi Emma
Pim vastasi, "tässä on kaksi pulloa VainHellSingille, tuo vettä molemista lähteistä, niin me keksimme kyllä jotain mistä tunnistaa oikean veden".
Ja Pim ojensi pullot VainHellSingille ja VainHellSin astui sisälle kraateriin kantaen Alucard lepakkoa häkissä.
Oikealle! vasemmalle! Suoraan! Vasemmalle! huuteli Alucard ohjeita, sillä Alucard oli houruaillessaan päättänyt auttaa heitä löytämään lähteen, mutta ei enää tietä takaisin, ja tällä tavalla hän oli aikonut kiristää VainHellSinkiä päästämään hänet perillä vapaaksi.
Synkässä luolassa kraaterin syvyyksissä VainHellSing ja Alucard vihdoin tulivat perille ja edessä näkyi lähde.
Lähteen vesi tuli leijonan päätä muistuttavan kiven suusta ulos ja vesi oli hieman punaista, kuin veri olisi valunut leijonan suusta.
Mutta missä toinen lähde, Kysyi VainHellSin
Tuolla varjon kätkössä, Vastasi Alucard ja osoitti kauempana sijaitsevaa varjoista paikkaa.
Toisen lähteen vesi tuli pen_stä muistuttavan kiven päästä sykkien ulos ja vesi oli hieman vaaleaa, kuin sp_rma olisi syöksynyt pen_ksestä ulos...
VainHellSin Naurahti ja katsoi Alucardia huvittunut ilme kasvoillaan, hän ajatteli mennyttä aikaa jolloin Alucard oli kyseisestä lähteestä juonut.
Taidan arvata minkä takia joit molemmista lähteistä, etkö voinut vastustaa kiusausta? Kysäisi VainHellSin.
Puna levisi Alucardin kasvoille ja hän vastasi: " tuota...öööö.....jos lupaat, ettet kerro kenellekään lähteiden ulkonäöstä, niin lupaan auttaa sinut takaisin"
VainHellSin lupasi olla hiljaa, hän täytti pullot ja niin he palasivat takaisin Kraaterin reunalle, jossa henget ja Emma odottelivat.
Mitä nyt seuraavaksi, kysyi Emma Pimiltä ja miksi Alucard on noin hiljainen ja punainen, onkohan hän hengittänyt hiilimonoksidia kraaterissa?
VainHellSin vastasi: Kyllä, Alucard on imenyt, siis hegittänyt liika jo hiilimonoksidia, eihän punaisuuteen voi muuta syytä olla, vai mitä Alucard?
Ja Alucard nyökkäsi häkistään.
Pim sanoi: nyt meidän on mentävä paikkaan jossa kuoleman rajat kohtaavat elämän meren ja siellä sinut on kahdeksan yrtin voiteella voideltava täydenkuun loisteessa, jotta väärän lähteen kirouksen voima ei sinua vampyyriksi kiroa kun juot lähteen vedet....

-Siis toivotonta. Sitä paikkaa ei tiedä kukaan muu kuin Drasvadanian kuningatar ja hänen verisukulaisensa. Ja Danian kuningatarsuku on kuollut sukupuuttoon jo sata vuotta sitten! VainHellSin voihkaisi.
-eipäs olekaan. Me henget olemme Drasvadanian kuningattaren suojelijoita ja tämä nainen joka sanoo itseään Emmaksi polveutuu suoraan Annavitsasta, joka lapsena lähetettiin tähän maailmantasoon pakoon vampyyrien ja ihmissusien liittoa! Me vain jouduimme vampyyrien ansaan ja pullotetuksi kunne Kohtalo ohjasi Emman meitä pelastamaan. Tuo typerä Alucard joka teki itsestään vampyyrin vesillä on pelkkä heittiö todellisiin syntyperäisiin vampyyreihin verrattuna.
-Mitä sinä oikein selvität? kysyi pökerrykissä kaikista ihmeellisistä kiemuroista joita yhtäkkiä oli elämääni putkahtanut. Pim selitti asian uudestaan ja käski sitten panna silmät kiinni, ottaa Peliä kädestä kiinni ja sitten Pam otti Pelistä ja Pim Pamista ja Vain Hell Sin roikotti lepakkohäkkiä kädessään ja pteli Pimin usvanutusta toisella kourallaa, Kul letka oli valmis,minun piti toivoa koko sydämestäni, että löytäisin tien Elämän merelle kuoleman rajalla ja tunnistaisin matkalla yrtit.
epäröin hetken, luin Isä meidän rukouksen, ja suljin silmäni. Maailma kieppui prisman säteissä.Valkean valon tie, musin reunuksin johti kiemurrellen usvan sisään. Aivan jalkojeni juurssa kasvoi punalehtinen nokkonen, ensimmäinen yrteistäni. Toivoin että minulla olisi kori ja hopeakanakset hanskat joilla voisin yritn poimia. Siinä samassa käteni verhoutuivat hopeahansikkaisiin. Eteeni poksahti pärekori. Taitoin punaisen nokkosen ja laskin sen koriin.Lähden vetämään letkaa perässäni kohti punetarvan usvan seinämää.

Työnsin käteni punertavan seinämän läpi, ja nappasin kiinni jostain, joka osui käteeni.
Se oli sinilumikki, harvinainen yrtti jota myös tarvitsimme, ilmeisesti kohtalo oli puuttunut peliin sillä löysin sen näin nopeasti.
Kiepuimme spiraalimaisesti valontietä pitkin violettia seinämää päin ja läpi siitä ja huomasimme olevamme timanttivuoren huipulla.
Huipulla kasvoi kaunis valohorsma ja tähtisumuorvokki.
Nappasin molemmat yrtit mukaani ja sitten hyppäsimme alas vuoren huipulta.
Putosimme kovaa vauhtia keltaisen pilven läpi ja samassa olimmekin kristallimeren niityllä. "Mikä onni" Hihkaisin riemusta, "tämä niitty kasvaa kaikenlaisia kasveja, ja varmasti löydämme loput tarvittavat yrtit täältä".
Poimisin niityltä kultakielon, koiranneilikan ja saviruunikin ja sitten Pim sanoi: Viimeinen yrtti ei saa olla mikä tahansa, vaan meidän on löydettävä harvinainen Vampirisdemonus, joka ei kasva valoissa.
VainHellSin sanoi: Olen nähnyt sen, taistellessani ilkeää mordocinkäärmettä vastaan sysimustan pimeyden luolassa. Se kasvi ei kestä päivänvaloa, ja elääkseen se tarvitsee kirotun verta.
"Joten luolaan sitten", sanoin ja suljin silmäni ja ajattelin pimeää luolaa.
Samassa maa nielaisi meidät ja jouduimme pyörteeseen joka vei meidät kovaa vauhtia pimeämpään paikkaan mitä olisin koskaan voinut kuvitella.
Normaalisti silmät kiinni yöllä oli pimeää, mutta se ei vetänyt vertoja tälle pimeydelle jota pystyi miltein käsin koskettamaan.
"Tapoitko sen käärmeen", kysyin VainHellSingiltä.
"Ei sitä voi tappaa, mutta se nukahtaa heti syötyään, joten toivotaan että se on syönyt ja se nukkuu", vastasi VainHellSin.
"Miten me löydämme sen?", kysyin ja VainHellSin vastasi: "Kuuntele hiljaa niin kuulet kun sen liekehtivä hännänpää kalisee ja liekin valossa voimme nähdä jotain."
Toden totta, Kuulin hiljaista kalinaa ja lähdimme kulkemaan ääntä kohti.
Ääni voimistui koko ajan ja pian synkeys alkoi vaihtua hämäryyteen ja tulenliekkien valoon.
Edessämme makasi suuri jättiläismäinen mordocinkäärme, päätä ei näkynyt.
"Tuolla se kasvi on, ole valmiina toivomaan meidät pois täältä" Sanoi VainHellSin Emmalle osoittaen kauempana olevaa verenpunaista hohtoa hotavaa kasvia.
VainHellSin lähti hiipimään kohti kasvia ja huomasi sen kasvavan mordocin käärmeen ruumiissa kiinni.
Niin tietysti, kirotun verta kun kasvi tarvitsee elääkseen, niin osana kirottua sen on kasvettava.
VainHellSin oli juuri nappaamassa kasvia, kun Alucard alkoi huutamaan ja samassa käärme heräsi ja nosti päänsä.
"Kirottu lepakko!", VainHellSin huusi ja riuhtaisi kasvin irti ja lähti juoksemaan kohti Emmaa ja käärme lähti silmät leimuten hyökkäykseen.
Toivo meidät pois täältä, nyt! Huusivat henget yhteen ääneen.
Ja Emma sulki silmänsä ja alkoi ajattelemaan kristallimerta.
Samassa VainHellSin syöksyi piirin keskelle ja pyörre imaisi heidät ja alkoi matka ylöspäin.
VainHellSin iski vampirisdemonuksen Alucardin päähän ja kasvin juuret kaivautuivat Alucardin pään sisälle juomaan tuon kirotun lepakon verta.
Sitten hän peitti häkin viitallaan ja samassa he saapuivatkin niitylle, josta he olivat luolaan tulleetkin.

Niityn yllä hohti aurinko joka sai joka kastepirarankin kimaltelemaan kristallina. Maa lakoi keinua ja huojua kuin maanjäristyksessä. Kirkasin kauhusta jouduttuani pyörivän ilmapatasaan sisälle. Kiljuin apua kädet haralla ja reuhtoin. -Ole aloillasi, ihan hiljaa, ei hätää. ei mitään hätää. Pimin ääni kuului kuin tuhannen vuoden takaa ja sitten maailma pimeni ja valostui jälleen. Tyihotin mitään tajuamatta aurinkoon joka paistoi valkoisuuden keskeltä Jokin valkea haho kumartui puoleeni ja erotin vaaleanruskean soikion joka kirkastui naamaksi. Pimin naamaksi, mutta ei se ollutkaan henki-Pim ja Pick Marck, jota kotoisaksi Pimiksi kutsuttiin ja vävykseni sanottiin, olihan hän rakkaan Johannani puoliso.
- Pim? Mitä on tapahtunut. sopertelin ha hain katseellani Peliä ja Pamia. Pamelan pikku tyttärentyttäen näinkin ja myäs Penelopen jota Peliksi sanottiin. Lapsenlapseni olivat isänsä vierellä ja taputtelivat käsiäni. Kuulin kauemaa äänen jonka tunnistin kuuluvan VailHellSillille, eli tuttuakin tutummalle vallesmannille, ysikymppiselle kosijalleni joka ei ollut uskoa, etten halunnut uusintakierrokselle avioliiton laineille.
- Alucrd soitti, että olit kaatunut keittiön ovelle ja sinut vietiin keskussairaalaan. Ihmeen kaupalla luita ei ole poikki, mutta olet ollut tajuttomana vuorokauden verran. Mutta kaikki on kunnossa.Mikään ei estä matkusta. Voit aivan hyvin lähteä mukaamme Transsylvaniaan ensi viikolla, ihan niinkuin on sovittu.
-Joo, ja otetaan sitten paljon valkosipulia mukaan. Tiedä, vaikka tulisi dracula vastaan. naurahdin. (se sattui vähän kylkeen ja vihlaisi päästä, mutta hällä väliä, olinhan hereillä ja oikeassa maailmassa)

Yhtäkkiä koko maailmankaikkeus katosi ympäriltäni.
Minä kelluin painottomana pimeässä avaruudessa.
Olin aivan yksin... enpäs sittenkään.

Sillä jostain lentää lepatti vierelleni jättiläislepakko, ja kuulin kaamean äänen kuiskaavan:
- Minä olen illuusioiden mestari. Ja vihdoinkin me olemme kahden, Emma...
Kirkaisin kauhusta. Se oli Alucard,
Huutoni jatkuu vieläkin.

Alucard muuttui ihmishahmoonsa ja maisema vaihtui jälleen hänen linnakseen. Hän painoi minut lempeästi vieressä olevalle sohvalle ja vastustelustani huolimatta käänsi päätäni niin, että reitti kaulalleni oli avoin.
Näin hänen raollaan olevasta suustaan pilkottavat terävät hampaat.
Aloin huutaa jälleen, mutta Alucard peitti suuni.
- Hys, tämä kestää vain hetken... hän kuiskasi ja painoi hampaansa kaulalleni...

Samassa taas havahduin.
Olin pyörällä päässäni, sillä matka pimeyden luolasta oli ollut pyörteen ansiosta tavattoman raskas ja olin pökertynyt pieneen painajaiseen.
Olin yhä niityllä ja minua ravisteltiin hereille, kaasunaamari suuni edessä oli antanut tunteen uneeni kuinka suuni oli peitetty kädellä.
Ja maassa olevat heinät kutittivat kaulaani, joten ei ihme, että olin taas kuvitellut tuota samaa Alucard harhaa.
Hetken päästä olin taas selvinnyt täysin selville ja tiesin, että oli jatkettava matkaa.
Suuntana oli edelleen kuoleman ja elämänmeren rajamaa.
Matkan viimeinen etappi oli vielä saavuttamatta, joten asetuimme rinkiin ja hoimme mantraa : kuoleman raja, elämän raja, merien meri, elämän veri, vedä meidät, tunne heidät, polku näytä, tahto täytä......
Ja samassa maailma ympäriltämme kellahti kuin päinvastoin,
taivas tuli maaksi ja maa taivaan mereksi, aurinkoa ei ollut, vain kuu hohti hopeista valoaan.
olimme astuneet toiseen ulottuvuuteen, juuri tässä ulottuvuudessa ei ole kuolemaa eikä elämää, ei kirouksia eikä mikään onnettomuus voi kohdata täällä, joten tajusin miksi vedet on juotava juuri täällä.
Edessämme oli kivistä rakennettu alttari, jossa voiteleminen tulisi tapahtumaan.
Voiteleminen kahdeksan yrtin voiteella olisi siteeni 8 maailmaan, jolloin olisin tasaisesti maailmojen välissä tasapainossa.
Pim, valmisti voiteen ja Emma asettui alttarille makaamaan.
Alucard oli menehtynyt, koska vampirisdemonius oli äärettömän janoinen kasvi ja lepakossa ei paljon verta ole.
Tuli systytettiin käyttämllä alucardia polttoaineena ja voide valutettiin emman päälle.
vedet kaadettiin alttarin yläpuolella olevaan kaukaloon, josta se valui hiljaksilleen spiraalimaista rataa joka johti Emman suun kohdalle.
Kuunvalo sai veden hohtamaan hopeaisena ja vedet valuivat Emman suuhun.
Emma tunsi kuinka vesi alkoi vaikuttaa ja voimistaa häntä, hänen vartalonsa alkoi hohtaa ja nuorentua ja Emma nuorentui nuoreksi tytöksi.
Ja samassa taivas repesi auki ja kirkas valo valaisi ja sokaisi Emman.
Mitä nyt tapahtui, emma ihmetteli ja näki Joonaksen.
Joonas kysyi: sattuuko sinuun?
Tosiaan, päätä hieman särki ja kysyin missä olen.
"Serwudissa, matkalla kouluun, nuo ilkeät tytöt Aleksandra ja Annika tulivat kiusaamaan taas sinua ja sinä kompastuit ja löit pääsi, olit tajuttomana ja hourailit hetken", vastasi Joonas.
Samassa tajusin kaiken ja huomasin olevani yhä nuori tyttö ja olin kuvitellut koko elämäni tästä eteenpäin.
Nousin ylös ja jatkoimme matkaamme Serwuudin kouluun.
Olin oppinut todella paljon tästä kokemuksestani, joten päätin elää elämäni täysin toisella tavalla, täysillä joka päivä, jottei vanhana enää tarvitsisi
muistella vain nuoruus aikaa, vaan saisi kertoa koko elämän olevan suuri jännittävä matka, ja se tulisi elää alusta loppuun täysillä.
Osasin kääntää tämän pahan kokemuksen edukseni ja tajusin, että nyt vasta se todellinen elämä vasta alkaa.......
Ja niin Emma alkoi elämään omaa elämäänsä, josta pitäisi kertoa kaikki, eikä vain jotain, jos siitä haluaisimme jotain kirjoittaa.

The end.

Ps. Miten on sinun elämäsi laita?????

Siiss minun, kirjoittajan ? :o