Mitä teen??

Ethän sinä nyt voi säälistäkään kenenkään kanssa asua. Masennukseen tarvitsee psykologin ja sinä et ole ammattiapu vaan kumppani, - jos nyt sitäkään. Tehän olette ystäviä, ette pari. Jutelkaa, mitä tuo parisuhde nyt parisuhteena edes antaa teille kummallekaan. Roikkumismahdollisuuden? Et kuitenkaan ole velvoitettu uhrautumaan, voit erota. Te voitte pysyä ehkä ystävinä silti, ei sinun häntä hylätä tarvitse, jos hän vaan ymmärtää ja haluaa. Teillä ei ole lämpöä, läheisyyttä, seksistä puhumattakaan. Olet vielä nuori, mutta vanhenet joka päivä: jos ikäkriisi ajoi sinut tuohon, luuletko huomenna olevasi nuorempi? Olet huomenna viettänyt yhden päivän lisää suhteessa, mikä ei ole suhde ja taas askeleen kauempana omasta elämästäsi.

Sitä aina miettii erossa kaikenlaista, vaikuttaahan se moniin ihmisiin, muihinkin kuin itseen, se on normaalia. Mutta et elä muita varten, vaan itseäsi, et voi luvata olla liitossa ja parisuhteessa säälistä tai vanhempien tai ympäristön takia. Onko se oikein ketään kohtaan?
Anna itsellesi virheesi anteeksi. Vaadit nyt itseltäsi väkisin yhdessä pysymistä kun se oli "sinun ideasi": muuttihan se mieskin siinä. On se yhtälailla hänen vastuullaan.

Keskustelkaa ja erotkaa, ja jos jotain itsemurhauhkailuja tulee, tiedät ainakin, että siihen ei pidä jäädä. Jokainen on isosti vastuussa itsestäänkin. Hän voisi hankkia todella itselleen apua, voisit ehkä siinä auttaa?

Olit pitkään yksin, on ihan luonnollista, että saattaa paniikkikin iskeä, et ole paha ihminen, etkä tehnyt mitään peruuttamatonta. Olit varmasti vilpitön tavallasi, siis halusit yrittää, halusit kokeilla, toivoit, että se olisi tässä. Mutta se nyt vaan ei ollut, joskus käy niin. Olet silti ihan hyvä ihminen, tuo on inhimillistä. Ehkä se myös opettaa sen verran, että pelkän ikäkriisin takia ei ehkä kannata säntäillä, ei se kriisi siitä aina parane, saattaa mennä vain ojasta allikkoon. Sinulla on vuosia aikaa, eikä yksinolo nyt sentään pahinta ole, yksinhän sä tavallaan enemmän nyt olet.

Sinä rakastit hetken ajatusta rakkaudesta, löysit ihmisen kenestä tykkäät ja juttu luistaa, mutta se ei riitäkään pysyvään parisuhteeseen. Ei se mitään, anna anteeksi, hyväksy kaikessa rauhassa asiat ja mene eteenpäin. Muut ymmärtävät usein paremmin, kun mitä kuvittelemme, vaikka toisaalta, jos eivät, niin ei se heille kuulukaan. Miehen reaktio on tietty mitä on, pettymyksiä tulee, mutta ei toisen kaikkia reaktioita voi ennustaa eikä aina voi muuta, kun tuottaa pettymyksen. Sekin kuuluu elämään.

Ole lempeä myös itsellesi ja mieti omia tunteitasi, elämääsi ja asioitasi, toiveitasi ja ole itsellesi armollinen. Saa yrittää ja erehtyä, saa tehdä virheitä. Ja joskus ne virheet eivät edes ole virheitä, ne ovat vaan valintoja ja elämän kulkua, ehkä tässä on kyse siitäkin. Kaikki suhteet eivät vaan kestä. Tai ainakaan parisuhteina.

Elä rohkeasti, se on sinun elämäsi. Kaikkea ei voi hallita, kaikkia ei voi miellyttää, mutta omaa elämäänsä voi elää ja siinä tehdä niitä valintoja, jotka oikeilta tuntuu.

En voi muuta sanoa kuin että kiitos "täti valkoinen" aidon välittävästä ja tyhjentävästä vastauksesta! Tiedän että olet oikeassa, pelkään vain vastapuolen reaktiota ja mahdollista seuraavaa kuuden vuoden sinkkuilua. Mutta täytyy vain koittaa elää päivä kerrallaan :)