Äitini tuhoaa minut

Näkymätön lapsi

Minun äidilläni on persoonallisuushäiriö (ei diagnosoitu). Koko lapsuuteni oli yhtä tuskaa, koska äitini ei osannut rakastaa minua hyväksyvällä tavalla. Koko lapsuuden vyyhti paljastui vasta yli kolmekymppisenä psykoterapiassa.

Olen ollut todella huonossa kunnossa ja masentunut, mutta terapian jälkeen sain itseni kuitenkin kasaan.

Silti tänään viimeksi sain kokea taas sen saman tuhon, mitä hän saa aikaan.

En mennyt äitienpäiväksi kotiin (eivätkä sisaruksenikaan, olin itse menossa käymään vanhemmilla vasta ensi viikonloppuna). Laitoin äidille onnittelusähköpostin ja pienen kissa-videon sekä kiitokset kaikesta.

Vanhempani olivat molemmat sulkeneet puhelimensa koko eilispäiväksi. Pelkäsin jo pahinta, kun en saanut heitä puhelimeen.

Tänään äiti vastasi. Hän huusi minulle, raivosi ja syyllisti aivan mielipuolisella tavalla, hän tekee sen yleensä minulle (meistä kolmesta sisaruksesta). Hän oli loukkaantunut siitä, ettei kukaan mennyt kotiin eikä lähettänyt edes korttia äitienpäiväksi. (Minun sähköpostini ei ollut siis mitään.) Sanoin jo hetken raivoamisen jälkeen, että lopetan nyt ja että soitetaan sitten, kun ollaan rauhoittuneet. Hän kielsi minua katkaisemasta puhelua ja jatkoin. Sitten hän raivosi lisää: "minä olen tehnyt kaikkeni teidän eteen ja tässäkö on kiitos". Surullista tässä kaikessa on tietysti se, etten edes muista äitiäni omasta lapsuudesta, hän ei ollut koskaan ainakaan minun kanssani. Isä luki aina iltasadut, vei päiväkotiin ja leikki sen vähän, minkä jaksoi. Suurimman osan lapsuudesta olin yksin. Ja meitä oli kuitenkin viisi.

Yritin selittää, että olin laittanut onnitteluviestin ja yritin myös soittaa, mutta puhelimet olivat kiinni. Hän vain raivosi ja syyllisti. Lopulta hän laittoi minulle luurit.

Tällainen äitini on ollut minulle (ja meille) aina. Olen käynyt neljä vuotta psykoterapiassa, jossa sain rakennettua itselleni uuden ja terveemmän identiteetin. Aina sekään ei kuitenkaan riitä, vaan hän saa kaikki vanhat haavat nousemaan esiin.

En enää ota kuitenkaan ihan mitä vain vastaan vaan tänäänkin huusin hänelle puhelimeen, vastaukseksi hänen syytöksille ja raivoamiselle.

En enää jaksa tätä. Äitini tarvitsisi hoitoa ja terapiaa (isänikin oikeastaan), mutta ei itse tajua sitä. Vanhempien kanssa yhteydessä oleminen ja heidän luonaan käyminen on aina kerta kaikkisen hirveää. JOskus tulee vielä näitä kohtauksia, joissa äiti on aivan holtiton.

En enää tiedä mitä tehdä. Täytyykö minun lopettaa kaikki kanssakäyminen, jotta selviän järjissäni?

Kokemuksia?

15

445

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nars. uhri

      Äitimme ovat samanlaisia narsisteja ja sadisteja. Vastaavasti minä saan kaikki huudot, mutta vejet eivät. Minua syyllistetään kaikesta. Koko elämäni on ollut pelkkää helvettiä äidin takia.

      Kun näet, että äiti soittaa, niin älä vastaa. Katkaise välit lopullisesti. Jos he käyvät luonasi, päästä vain isä sisään. Siten äidin kuuluisi alkaa miettiä tekojaan ja sanojaan.

    • sivusta seeuraaja

      Kovalta tuntuu, mutta sinun omasta elämästä t on kysymys. Äitisi ei asiaa ymmärrä ja on sairas. Jos ei jaksa ymmärtää äitiä hänen sairautensa läpi, on kai parasta pitää etäisyyttä. Eikö riitä, että olet jo menettänyt osan elämääsi äitisi raadollisuuden vuoksi.

      Ei tarvitse vihata, mutta pesäero saattaa olla hyväksi molemmin puolin. Meillä jokaisella on oikeus omaan elämään.

    • Näkymätön lapsi

      Kiitos tästä, se auttoi paljon. Minulla on joskus edelleenkin vaikea muistaa, että äiti on sairas. Se tietysti vaikeuttaa entisestään ajatusta siitä, että pitäisin etäisyyttä hänestä, se tuntuu tosi pahalta, koska jotenkin haluaisin pitää huolta hänestä. Se taitaa kuitenkin olla aika vaikea homma enkä tiedä pystynkö siihen...

    • Sumppi pk-seudulta

      Hirveältä tuntuu lukea, millainen äitisi on on ollut ja on. Minkä ikäinen hän on ja asuvatko vanhempasi kauempana sinua vai melko lähellä.

      Näitä tyrännivanhempia on ollut ja tulee olemaan. Lapsen pitäisi yrittää päästä tilanteen yläpuolelle ja pystyä näkemään vanhempansa henkinen sairaus, sillä siitä täytyy olla kysymys.

      Jos he tulevat toimeen kotonaan, niin lähettäisin e-postia, tai muita yhteydenottoja, mutta en suostuisi kuuntelemaan tuollaista huutoa. Äidilläsi on katkera mieli, mutta tuolla tasolla se on pahasti sairasta. Oletteko keskustelleet sisarten kesken, voiko asialle yrittää tehdä jotain, vai onko parasta yrittää kestää kaikki, mitä tuleman pitää.

      Yritän ajatella tilannetta omalle kohdalleni. Ajattelen, että lähettäisin kauniin kirjeen, jossa kertoisin totuuden, että sinä et jaksa kuunnella syyttelyjä, sillä olet syytön siihen, että sinä olet syntynyt ja kasvanut hänen lapsenaan. Äidin on tiedostettava, että hänen mieli ei ole terve ja siksi on tehtävä ratkaisu, esim. pyrkiä hoitoon, jotta hän saisi mielenterveytensä tasapainoon.

      Olen itse äiti, ehkä äitisi ikäinen. Tottahan minäkin pahoittaisin mieleni, jos lapseni eivät edes soittaisi äitienpäivänä, mutta eipä tulisi mieleenkään, että syyllistäisin lapsiani. Kyllä se järjestys yleensä on niin, että vanhemmat syyllistää itseään, jos lapset eivät heitä muista, ja vaikka muistavatkin, silti tuntee helpolla riittämättömyytensä.

      Asioiden käsittely avoimin mielin on tärkeää. Kun puhuen se ei onnistu, kirjoittaen voi onnistua sitäkin paremmin. Sitä paitsi sen voi lukea uudestaan ja uudestaan. Jos teksti ei miellytä, sille ei voi mitään.

    • Kaikki on jo liikaa

      Kommenttisi oli hyvin selvä, mutta et selvästikään tiedä lainkaan mistä on kysymys.

      Tilanne on jatkunut hyvin pahana koko lapsuudestani asti. Kyseessä ei ole se, että me lapset emme menneet (siis me aikuiset lapset jotka asumme eri puolella Suomea) äitienpäiväksi kotiin, vaan emme lähettäneet äitimme toivomalla tavalla onnitteluja (joita minä ja veljeni siis LÄHETIMME sähköpostitse, emmekä VOINEET soittaa, koska puhelimet oli pantu kiiini jo aikaisemmin).

      Vielä selvennykseksi, minä lähetin onnitteluviestin (joka EI kelvannut koska postissa lähetettävä paperinen kortti olisi pitänyt olla), puhelimet olivat kiinni joten en voinut soittaa, ja tämän kaiken jälkeen tuli seuraavana päivänä huuto, moitteet ja syyllistäminen: "minä olen kaikkeni tehnyt teidän eteen, ja tässäkö on kiitos?" (ja lue vielä kuvaus lapsuudestani alkuperäisestä kommentista).

      Kyseessä on persoonallisuushäiriö (minun oman psykoterapeuttini mukaan, hän sanoi näin kaiken sen perusteella mitä olen kertonut monta vuotta kestävässä terapiassani.

      Siskoni on tuskin lainkaan tekemisissä äitini kanssa, välit ovat menneet jo teini-iässä huonoiksi.

      Kauniita sanoja olen yrittänyt JO VUOSIA, ei auta. Terapiaa olen ehdottanut, ei mene. Isä puoltaa kaikkea mitä äiti sanoo, hänellä ei ole "omaa tahtoa".

      Veljeni ymmärtää äitiä, ja hän on kaiken lisäksi äidin lemmikkilapsi. Veljeni onneksi suhtautuu minuun kunnioittavasti, eikä erityisen väheksyen. Ja kaikki kauna, viha ja muut ikävät tunteet kaatuvat minun niskaani.

      Et ole varmaankaan ollut persoonallisuushäiriöisen kanssa tekemisissä, koska arvelit, että asioiden käsittely avoimin mielin on tärkeää. Persoonallisuushäiriöisen ihmisen kanssa asioiden käsittely ei onnistu, sitä on yritetty vuosia. Hän, äitini ei ole koskaan nähnyt mitään vikaa omassa käytöksessään, ei tässäkään episodissa.

      • Sumppi pk-seudulta

        Yritin kirjoittaa niin, että jos asia ei kauniilla sanoilla ja teidän sisarten yhteisella suunnitelmalla hoidu, sinä voit täysin hyvällä omalla tunnolla luovuttaa. Ei ole mielekästä, että sinun mielenterveys horjuu äidin vuoksi. Oma mottoni on, että lasten ei tarvitse kunnioittaa vanhempiaan, jos he eivät sitä kunnioitusta ansaitse. Raadollista, mutta näen itse ajattelen.

        Sen verran on minulla kokemusta, että lapseni on sairastanut syömishäiriötä 13 vuotta. Aika tarkkaan on mietittävä, mitä hänelle voi sanoa, jotta saisin asiallisen vastauksen. Tiedän, ei tarvitse luulla, mitä on, kun ihminen voi henkisesti pahoin ja kaataa kuin jäteastian läheisen kasvoille. Kun hän asui kotona, olin tarpeellinen kodin puhtaana pitämisessä, rahan puutteessa, mutta muuten oli parempi, että olin näkymätön, äänetön ja hajuton. Kyllä omat lapsetkin voi tehdä äidin elämästä helvetin. Ja tällä en tarkoita sinua, vaan niin itseni kuin muidenkin vastaavien vanhempien kokemusta. Syömishäiriöisellä on usein mielenterveys myös häiriötilassa, ja sen saa tuta parhaiten äiti.

        Moni lapsi on hyljännyt aivan oikeutetusti vanhempansa, eikä siinä ole mitään hävettävää. Voi olla, että kun äitisi ikääntyy ja fyysinen terveys pettää, alkaa lastenkin arvostus nousta, kun avun tarve alkaa olla tuntuva. Lähetä jatkossa kortti niin jouluksi kuin muinakin muistamisen arvoisina päivinä, äidin tahto on toteutunut.


    • 1+1

      Kyllä se diagnoosin määrittäminen kuuluu lääkärin, tässä tapauksessa psykiatrin hommiin.....

    • Sasha D.

      Niin kuuluu, jännä juttu vaan kun tuollaiset häiriöiset ihmiset eivät itse tiedä häiriöstään eivätkä näe itsessään mitään vikaa (vika kun on aina muissa): psykiatrille meno ei tule hänelle kuuloonkaan.

      Olisiko sinun mielestä parempi että kaikki läheiset menettävät oman elämänsä ja järkensä? Tai että ihminen todellä jäisi yksin, koska häntä ei kukaan enää kestä?

      Kerro ihmeessä oma neuvosi.

    • df3w.

      Oletko sä edes koskaan avautunut äidillesi näistä asioista? Edes sähköpostin välityksellä? Kertonut syyn, miksi sinä ja sisarukset ette halua hänen kanssaan olla kovin usein tekemisissä?

    • Toinen näkymätön

      Tuntuu siltä, että olet kärsinyt/ kärsit hyvin samalla tavalla kuin minäkin! Itsekin koen jääneeni äidille näkymättömäksi. Identiteettini/ itsetuntoni ei ole päässyt koskaan kunnolla kehittymään, ja nyt, yli 30- vuotiaana olen minäkn rakentanut sitä terapiassa. Koen tulleeni kohdelluksi äärimmäisen epäoikeudenmukaisesti ja koen, että olisin ansainnut paljon enemmän- yritinhän kovasti ansaita äidin rakkautta ja huomiota.

      Minä olen terapian myötä tajunnut sen, että minä en voi auttaa äitiä parantumaan, hänen on tajuttava avuntarpeensa itse ja parannuttava ammattilaisen ohjauksessa. Väkisin ei voi auttaa. Tsemppiä! :)

    • Näkymätön lapsi

      Kiitos kommentistasi! Meitä on ilmeisesti aika monta tässäkin maassa. Surullista se on, etteivät vanhemmat huomaa omaa avuntarvettaan, vaan jatkavat vuodesta toiseen oireillen ja lapsethan siinä saavat kärsiä. Ja kukaan ei voi puuttua asiaan, jos mitään radikaalia (kuten itsemurhan yrittäminen yms.) ei tapahdu.

      Ajatella, että sinäkin yririt ansaita rakkautta äidiltä. Senhän kuvittelisi olevan itsestäänselvyys, mutta ei se kaikissa perheissä ole.

      Olen itse miettinyt asiaa, kun terapeuttini sanoi aikoinaan, että kyllä äiti varmasti jolain tasolla ymmärtää asian (että on häiriö, ettei voi hyvin ja että kaataa kaiken lapsiensa niskaan). Ongelma on se, etteivät esimerkiksi kumpikaan minun vanhemmistani koskaan ottanut vastuuta itsestään ja hakenut apua. Perhe-elämä oli helvetillistä kaikille koko lapsuutemme ajan, ja rikkonaisia ihmisiähän siinä kasvoi. Nyt aikuisena kaikilla on omien ongelmien lisäksi kasautunutta tuskaa sisällä ja välit rikkoutuvat.

      Itse en tiedä, voinko esimerkiksi enää koskaan olla tekemisissä äitini ja siskoni kanssa, he ovat tuhonneet niin suuren osan minua jo lapsena, radikaalein seurauksin.

      • Lapsuuden tragedia

        Lapset saavat kärsiä aina vanhemipien ongelmista. Lapset ovat viattomia, he eivät ole juuri koskaan mieleltään sairaita: he sairastuvat siitä, ettei heitä rakasteta, hoivata, hyväksytä, tueta jne. Mielisairaalat, poliklinikat ja terapiahuoneet ovat täynnä lapsia, jotka ovat olleet hyvässä kunnossa siihen asti, kun ovat tulleet kaltoin kohdelluiksi omassa perheessään ja lähiympäristössään.


    • Sumppi pk-seudulta

      Rohkenen tähän laittaa erään näkemyksen lapsena saadusta "rakkaudesta". Rakkautta oli meillä esim. 40-luvulla syntyneille se, että me saimme ruoan ja vaatteet päälle. Kuri oli kova, selkäsauna ja tukkapölly. Työhön piti mennä maataloihin juurikaskasvimaita harventamaan ja kitkemään heti, kun kynnelle kykeni. Kesät tehtiin pienestä pitäen töitä. En muista yhtään kertaa, että äiti olisi halannut, saati ottanut syliin. Rahaa eikä mukavuuksia ollut, mutta me olimme tyytyväisiä. Äiti teki kaikkensa meidän lasten eteen asettamatta kuitenkaan vaateita esim. koulussa pärjäämiseksi. Vaikka kannustusta ei tullut, joskus jopa päinvastoin, ei se lannistanut. Äiti oli esimerkillinen, vaikka hänellä ei ollutkaan meille lapsille aikaa muulloin kun jouluna ja juhannuksena..

      Mutta erona oli, äiti ei valittanut, että me olisimme olleet hänen elämässään jotenkin esteitä, hän ei syyttänyt meitä mistään. Aikuistuttuamme hän ei odottanut mitään vastapalveluja. saati, että olisi vaatinut tai arvostellut päätöksiämme. Meistä yksikään ei ole katkera äidille, päinvastoin kiitollisina häntä kunnioittaen muistamme.

      Olen monesti miettinyt, että mikä vanhemmuudessa on nykyisin mennyt pieleen. Monessa perheessä asiat on niin, että aikuiset lapset määräilee vanhempiaan, eikä vanhemmat rohkene sanoa lapsilleen juuri mistään mielipidettä. Mutta kun on kyse psyyken sairaudesta, silloin pitää olla rohkeutta tehdä asia selväksi, oli kyse sitten kummasta tahansa, vanhemmasta tai lapsesta. Jos viesti ei mene perille, ja muut sisaret eivät myöskään asian eteen tee mitään, eikä isä, ja tässä tapauksessa äiti tulee muuten arjessa toimeen, häneen pitää ottaa etäisyyttä, jotta oma mielen tasapaino on säilytettävissä..

    • äitiääneivoivalita

      Omalla tyttöystävällä on samanlainen äiti. Teki hän mitä tahansa, aina äidin mielestä väärin, eikä varsinkaan riittävästi. Hän ei voi keskustella äitinsä kanssa mitään, äiti on niin negatiivisuutta huokuva. Äitiä ei suoraan sanottuna voisi vähempää kiinnostaa, mitä tyttärensä ajattelee tai tuntee. Syyllistää ja kontrolloi. Monia räjähtäviä sanaharkkoja ovat käyneet lävitse, äiti on kuitenkin aina "oikeassa", vaikka olisi väärässä. Ei koskaan myönnä olevansa väärässä.

      Perheen ulkopuolisia ihmisiä kohtaan äiti taas käyttäytyy hyvin, paitsi silloinkin puhuu negatiivisesti tyttärestään, häpeää häntä.

      Toivottovasti pian tulee päivä, että hänen ei tarvitse olla missään tekemisissä äitinsä kanssa. Pahaa tekee katsoa, miten äiti imee häneltä itsevarmuuden ja energian. Masennusta on, välillä paljon, välillä vähemmän.

      Äitiään hän ei voi mitenkään muuttaa, koska mihinkään terapiaan häntä ei todellakaan voi saada menemään. Olenkin yrittänyt tyttöystäväni kanssa käydä lävitse tapoja miten käsitellä äitinsä negatiivisuutta ja syyllistämistä. Osittain auttanut, mutta niin kauan, kun joutuu olemaan tekemisissä tuollaisen henkilön kanssa, niin se kuluttaa aina voimavaroja.

      Itse olen sanonut, että en halua koskaan tekemisissä kyseisenlaisen ihmisen kanssa. Netissä kyllä törmäsin yhteen samanlaiseen persoonaan, mutta onneksi netissä voi valita kenen kanssa kommunikoi.

    • Olen lukenut

      Olen lukenut että lapsi joka jää ilman rakkautta etsii rakkautta läpi koko elämänsä.Voimia ja valoa sinulle ja muillekkin ilman jääneille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4192
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3423
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1785
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1640
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1417
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      923
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      855
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      822
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      17
      785
    Aihe