Minä en ole mikään luovuttajatyyppi, mutta nyt on kyllä niin pahamieli, että tekisi mieli heittää pyyhe kehään ja luovuttaa. Olen 26v miesopiskelija. Koulussa minua kiusattiin lievän vammani takia. Minulla ei ollut ystäviä, eikä kavereita. Lukiossa sain yhden ystävän, joka on edelleen ystäväni. Häntä vain näen nykyään aika harvoin.
Lähdin yliopistoon ja ajattelin, että tästä alkaa uusi elämä. Ajattelin, että yliopistomaailmassa olisi fiksua ja mukavaa porukkaa, olin väärässä. Olen sosiaalinen, reipas, positiivinen luonne kiusaamisesta huolimatta. Olen melko puhelias. Ryhmässä olen vähän hiljaisempi. Tykkään mm. urheilusta ja urheilemisesta. Olen yrittänyt aktiivisesti tutustua uusiin ihmisiin avoimin mielin, mutta kerta toisensa jälkeen olen tullut torjutuksi. Olen jatkanut kuitenkin yrittämistä, mutta nyt parina viime päivän on tullut sellainen olo, että en vain kelpaa ihmisille ja ehkä olisi parempi sopeutua tähän yksinäisyyteen. Ei kukaan halua olla minun kanssani. On minulla ystäväni lisäksi kaksi hyvää kaveria ja voi kai heitäkin ystäviksi kutsua. Heidänkin kanssaan on omat hankaluutensa, enkä ole aina varma siitä, että onko varsinkaan toinen aidosti ystäväni.
Olin mukana aktiivisesti ainejärjestössäni, mutta siellä olin ulkopuolinen. Siellä oli sisäpiiri johon pääsi mukaan vain valitut. Jotta sinne olisi päässyt, niin olisi pitänyt olla kovis, ylimielinen machoilija ja olisi pitänyt tykätä ryyppäämisestä. Minua ei siihen porukkaan haluttu. Tosin ei siellä minunkaltaisiani tyyppejä juuri ollut. Häivyin siitä porukasta muutaman vuoden jälkeen, kun olin aikani yrittänyt saada sieltä kavereita ja ystäviä. Olisi pitänyt jättää ne tyypit jo aikaisemmin.
Sitten aloitin uuden harrastuksen ja liityin yhteen yliopiston harrasteseuraan. Tämä alkoi loistavasti. Porukassa on loistava yhteishenki, eikä siellä ole sellaista sisäpiirimeininkiä. Minut otettiin hyvin mukaan porukkaan ja olen viihtynyt siinä porukassa hyvin. Minulla ainakin oli sellainen olo, että minut hyväksyttiin mukaan omine puutteineni. Nyt on tullut kuitenkin olo, että kuulunkohan sittenkään tähän porukkaan. Voi olla, että tämä on vain ylireagointiani ja sitä, että vanhat haamut nousevat vieläkin välillä esiin. Kukaan ei tule oma-aloitteisesti juttelemaan kanssani, eikä kysele, että esim. mitä kuuluu yms. Meillä oli kevätkauden päättäjäiset. Niissä oli periaatteessa tosi hauskaa, mutta tuli vähän ulkopuolinen olo. Kukaan ei tullut juttelemaan kanssani ja kun minä menin juttelemaan jonkun kanssa, niin keskustelu ei jatkunut, jos minä en sitä jatkanut. Keskustelut jäivät lyhyiksi. Sitten kun olen paria tyyppiä kysellyt seuraksi yhteen juttuun, niin en saanut heiltä mitään vastausta. Rupesi vain epäilyttämään, että onko tämä ystävällisyys vain jotain sääliä ja näennäistä ja että ei heitä oikeasti kiinnosta, että kuka minä olen tai mitä minä teen, eikä heillä ole halua olla kaverini.
En jaksa enää
5
203
Vastaukset
- jfngb
jatkuu...
Haluaisin ystäviä ja kavereita, joidenka kanssa voisi viettää aikaa ja jutella niitä niäitä. Harrastusporukan kanssa on ollut monia hyviä ja hauskoja hetkiä, mutta silti välillä epäilyttää oma roolini siinä porukassa. Minä saan aina tehdä kaiken työn tutustumisessa, eikä kukaan tule oma-aloitteisesti tutustumaan. Jos minä menen jonkun kanssa juttelemaan, niin juttelu ei jatku, jos minä en sitä jatka. Minulla ei ole vaikeuksia ottaa ihmisiin kontaktia, mutta tullut vain sellainen olo, että en kelpaa ihmisille oli sitten kyseessä kuka tahansa.
Kai sitä pitää sopeutua tähän yksinäisyyteen. Vietän liikaa aikaa yksin ja siitä vain seuraa se, että mikään ei huvita esim. opiskelut ovat menneet ihan pieleen viime aikoina, kun on vain murehtinut surkeita ihmissuhteita. - Zompien äiti
Sinulla on elämä hyvällä mallilla, vaikka ett asiaa nyt riittävän hyväksi usko. Positiivista on se, että urheilet ja olet hakenut avoimin mielin kontaktia muihin ikätovereihisi. Nuoret käyttäytyy seurassa varsin epäjohdonmukaisesti - he eivät osaa määritellä, mitä haluavat tai odottavat muilta. Omia poikiani sanon joskus - zompeiksi. He eivät kuule, eivätkä reagoi ympäristöönsä millään lailla. Samasta zompi-ilmiöstä on kyse sinunkin kaveripiirissäsi. Ole yksi zompi toisten joukossa, ja eläydy tähän samaan rooliin.
Meitä kaikenlaisia tyyppejä tarvitaan ja olemme esikuvia toinen toisillemme. Elämä voi tuntua kylmältä, mutta täytyy muistaa, että kykenemme itse siihen vaikuttamaan monin tavoin. Ole vain oma itsesi, kädet taskuissa miten milloinkin. Suunnittele kesää ja ole tyytyväinen, mitä olet tähän saakka saavuttanut.
Itse missasin nuoruuteni, enkä edes opiskellut mitään. Lopulta mies ja perhe olivat täyttymys elämässäni. Sen kummemmin en ole joutunut pohtimaan yksinäisyyttä. Nyt hetken yksinäisyys olisi juhlaa minulle, perheenäidille. Minulla on 15v ja 17v pojat. Kummastakaan heistä ei tule ylioppilaita 6,5 keskiarvolla. Olen kateellinen, mihin olet yltänyt opiskelemalla ahkerasti. Unohdat vain itse olla ylpeä saavutuksestasi ! - Zompien äiti
Ota yhteyttä tänne Nyyti ry:hyn, minne haetaan vapaa-ehtoisia tukihenkilöitä järjestelijöiksi tms. Toivon mukaan, sieltä voisit löytää samankaltaisa nuoria, mitä itsekin olet. http://www.nyyti.fi/
- nössö2011
Tuotanoinniin, eipä kaikkiin asioihin voi itse vaikuttaa, vaikka kaikkensa tekisi. Olet tehnyt oman persoonasi näkyviin, ihmiset tietävät millainen olet, mutta siltikään heitä ei voi pakottaa pitämään sinusta ja ymmärtämään sinua, nykyjään pitää olla kaikin puolin sopiva että kelpaa hienoperseille. Moni ihminen kokee tuollaista "joka paikasta tulee vaan turpaan"-yksinäisyyttä, eli ei koe pääsevänsä minnekkään sisään ja kukaan ei ymmärrä tai osoita mitään kiinnostusta sinuun. Ja se on varmasti perhanan turhauttavaa ja ikävää, miksi jaksaisi ees yrittää vuodesta toiseen väkisin tyrkyttää itteään muille. Olen itsekin joskus kokenut jääneeni ulkopuoliseksi, mutta niissä tilanteissa itseäni ei ole välttämättä kamalasti edes kiinnostanut olla kyseisissä tilanteissa, en kestä turhantärkeitä snobeja tai töykeitä käytöstavattomia ihmisiä. Itse olen kyllä lopulta aina "löytänyt paikkani" lopulta yhteisöistä, vaikkei minulla nyt mitään isoja kaveriporukoita olekkaan, joskus olo on hieman yksinäinen kun voisi olla sosiaalisempikin. Ei voi muuta kun toivoa, että säkin löydät samanhenkisiä ihmisiä jostain elämäsi osa-alueista, pakko kai huonon onnen on joskus kääntyä. Jos saisit jostain kaivettua esiin samoja asioita kokeneita ihmisiä, jotka vielä sattuisivat asumaan samalla alueella tai lähellä, ehkä täältä Suomi24:sta vois löytyä. Tsemppiä, vaikka tuo sana ei oo varmaan kovinkaan arvokas kun elämä potkii pehvalle.
- TellYourStory.
Näkyykö se sun vammasi sitten jotenkin ulospäin? Miltä näytät omasta mielestäsi? Miten yleensä pukeudut? Osaatko heittää minkäänlaista syytä siihen, miksi sua tavallaan vältellään/syrjitään? Ehkäpä vika on sittenkin vaan sun ajatusmaailmassa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2574151Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643391Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541768Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251625Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961406Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?131907Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235850en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115806anna hänen mennä
Jos rakastat jotakuta, anna hänen mennä. Jos hän palaa, hän oli aina sinun. Jos ei, hän ei koskaan ollut. Tällaiseen rakkauteen tämä mies uskoo.54769