Miten rukoilet ?

??

Raamattu sanoo siitä näin !

5 "Kun rukoilette, älkää tehkö sitä tekopyhien tavoin.

He asettuvat mielellään synagogiin ja kadunkulmiin rukoilemaan, jotta olisivat ihmisten näkyvissä. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet.

6 Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa.
Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.

7 "Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja.
8 Älkää ruvetko heidän kaltaisikseen.

Teidän Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette, jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään.

9 Rukoilkaa te siis näin:

-- Isä meidän, joka olet taivaissa!

Pyhitetty olkoon sinun nimesi.

10 Tulkoon sinun valtakuntasi.

Tapahtukoon sinun tahtosi,
myös maan päällä
niin kuin taivaassa.

11 Anna meille tänä päivänä
jokapäiväinen leipämme.

12 Ja anna meille velkamme anteeksi,
niin kuin mekin annamme anteeksi
niille, jotka ovat meille velassa.

13 [i] Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta.*

14 "Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa,
antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi.

15 Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.

21

95

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kyllä minäkin monesti Isä meidän-rukoukseen turvaudun. Siinähän on se kaikkein olennaisin. Herran siunaus on toinen, joka on hyvin aktiivisessa käytössä.

      Toki sitä tulee vapaamminkin rukoiltua, tilanteita on niin monenlaisia. Joskus riittää pelkkä huokaus, tai lause, jonka joku perimätiedon mukaan oli tokaissut:"Niinkus tiedät".

      Rukous on puhetta Jumalalle ja Jumalan kanssa. Minä ainakin uskon siihen, ettei yksikään rukous ole turha. Emme me liikaa voi toistemme puolesta rukoilla tai toisiamme siunata.

      Pauliina, diakoni

      • 204060

        Itse rukoilen aina vapaammin. No, muistan sellaisen iltarukouksen lapsuudesta joka joskus on alussa ja sitten omaa juttua. Rukoilen kai aika pohdiskellen ja keskustelevasti. Suoraan olen pyytänyt läheisen tervehtymistä ja voimia. Aina kiitän ja tarkoitan sitä kanssa. Joskus rukoukseni on vain "kiitos".

        Oikeastaan en ole ikinä miettinyt että joku vetäisi Isä meidän yksinään omissa oloissaan. Se tuntuu niin viralliselta. Tämä aihe on oikeastaan aika mielenkiintoinen. Henkilökohtainen rukoilu on niin yksityistä että se oma tapa tuppaa olemaan se ainoa käsitys asiasta.


    • girl22gr

      mulla yleensä eka Isä meidän ja sit huomaa et se menee aika kaavan mukaa ja sit keksii jotai ommaa siihe,omat huolet yms. kyl sen oon huomannu et sydämestä se rukous on tultava :)

      • Itselläni kans se rukous kumpuaa sydämestä. Se on myös sellaista juttelua Taivaan Isälle kaikista asioista. Helpottavaa, hoitavaa ja virkistävää kaikin tavoin :)


    • Mirka ...

      Ei kait nyt kukaan järkejä ihminen rukoile ... PUAAAHHH ... HEH HEH HEH ...

      Jumala on satua ja höpötystä, todisteita mistään muustakaan ei ole.

      • rukous on rakkautta

        En nyt niin kaivannut sinun puhinaasi, sovit paremmin Nalle Puhin seuraan.. Tai ei sinnekkään, pidän N.P:stä.


    • En rukoile, mutta toivon. Rukous on sama kuin toive. Se joko toteutuu tai ei. Se meneekö asiat toivomallaan tavalla riippuu hyvin pitkälle itsestä.

      • ap.

        Rukous ei ole TOIVE ! toive on jotain ..epämääräisempää, toivon hyvää säätä, tuleeko vai eikö ? Toivon tapaavani ystäväni..siis vain toivon, en sovi ajasta..

        Mutta, kun rukoilen haluan saada sen mitä pyydän! Kun pyydän Jumalan tahdon mukaisesti. " Uskokaa saaneenne niin se on teille tuleva..!" Sanoi Jeesus omilleen.

        Rukous on hellittämätöntä pyytämistä, joskus pelkkä huokaus Jumalan puoleen,
        kääntymistä hänen puoleen jolla on valta niin taivaassa kuin maanpäällä.


      • ap. kirjoitti:

        Rukous ei ole TOIVE ! toive on jotain ..epämääräisempää, toivon hyvää säätä, tuleeko vai eikö ? Toivon tapaavani ystäväni..siis vain toivon, en sovi ajasta..

        Mutta, kun rukoilen haluan saada sen mitä pyydän! Kun pyydän Jumalan tahdon mukaisesti. " Uskokaa saaneenne niin se on teille tuleva..!" Sanoi Jeesus omilleen.

        Rukous on hellittämätöntä pyytämistä, joskus pelkkä huokaus Jumalan puoleen,
        kääntymistä hänen puoleen jolla on valta niin taivaassa kuin maanpäällä.

        Kyllä minä toivon kun haluan jotain saada. Miten kuvittelen jumaliin uskomattoman sitten toimivan? Ole hyvä äläkä vähättele toiveitani. Kiitos.


      • missxcessive kirjoitti:

        Kyllä minä toivon kun haluan jotain saada. Miten kuvittelen jumaliin uskomattoman sitten toimivan? Ole hyvä äläkä vähättele toiveitani. Kiitos.

        Toivominen on asteen nöyrempää kuin vaatiminen.


      • girl22gr
        missxcessive kirjoitti:

        Kyllä minä toivon kun haluan jotain saada. Miten kuvittelen jumaliin uskomattoman sitten toimivan? Ole hyvä äläkä vähättele toiveitani. Kiitos.

        saathan sää toivoa vaikka mitä mutta älä rukoukseen sitä vertaa kun et tiä mistä puhut. vai onko sulla kokemusta rukouksista?? :)


      • miss ei kirj.
        girl22gr kirjoitti:

        saathan sää toivoa vaikka mitä mutta älä rukoukseen sitä vertaa kun et tiä mistä puhut. vai onko sulla kokemusta rukouksista?? :)

        Toteutuuko rukoukset useimmin kun toiveet? Don't think so.

        pssst. on kokemuksia rukoilusta. Läheiseni kuoli silti.


      • girl22gr
        miss ei kirj. kirjoitti:

        Toteutuuko rukoukset useimmin kun toiveet? Don't think so.

        pssst. on kokemuksia rukoilusta. Läheiseni kuoli silti.

        otan osaa :(


    • ed.

      En vähättele. Mutta miksi vaan toivot ? Kun Jumala vastaa rehelliseen pyyntöön, kuten siihen.. Anna minun syntini anteeksi.

      " Anokaa niin teille annetaan" ..

      • 13+10

        No, en ole se keneltä kysysit, mutta olisipa se aika hassua jos jokainen ihmisten anoma asia toeutuisi. Olen itsekin pyytänyt että läheinen tervehtyisi, mutta eipä niin. Siksi on kai turvallisempaa vain toivoa. Ei sitten ole niin pettynyt kun ei toive ei toteudu.


    • rosa-m

      Tahtoisin nyt tässä kysyä, että minkä vuoksi rukoiltaessa kädet on tapana laittaa ristiin? Itse tosin harvemmin teen näin, yleensä rukoukseni koostuu sanasta 'kiitos' tai 'anteeksi', joskus voivat kestää puolikin tuntia mutta harvoin laitan käsiä ristiin.

      Mistä siis se vanha tapa on tullut, tietääkö joku, mihin se liittyy?

      • Olen kuullut, että alkukristityt olisivat rukoilleet kädet ylös kohotettuina. Käsien ristiminen olisi taas alkuaan voitetun voittajalle suorittama alistumisen ilmaus. Ristityissä käsissä ei voi myöskään piilotella aseita. Onko sitten noin? En tiedä.

        Varmempaa tietoa on kuitenkin tämä: katolilaisilla papeilla on kädet ristissä rukouksessa taas sen takia, että kuoripojat saavat olla rauhassa edes rukouksen ajan.


      • girl22gr

        aika jännä,mäkää en tiedä mistä se tapa on tullut,mut ite käytän aika ussein:)


    • isä sinä tiedät

      7 "Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja.
      8 Älkää ruvetko heidän kaltaisikseen.

      Teidän Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette, jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään."

      Miten totta tuo onkaan.

    • Hei.

      Minusta tässä blogissa on hieno teema, vaikka keskittyykin musiikkin ja virsiin.
      http://www.kotimaa24.fi/blogit/haku/article/?bid=432&id=13622

      mutta pari poimintaa tästä: Jo otsikko: "Virret ovat hengitystä, rukousta ja ruisleipää" kiteyttää ihanalla tavalla myös rukouksen olemuksen. Blogissa siteerataan Jaakko Heinimäkeä seuraavasti:
      "Minuun vetoaa ajatus, että oikea rukous ei ole oikeaoppisten sanojen löytämistä, vaan tutustumista siihen salaiseen rukoukseen, joka minussa jo asuu"

      Itseäni on aina viehättänyt ajatus, että ihmiselle ei tietyllä tavalla voi opettaa mitään. Opettaja vain "kätilöi" ulos ihmisestä, sen minkä hän jo tietää tai osaa, muttei tiedä tietävänsä eikä osaa osata. Samalla tavalla rukous ei ala tyhjästä. Koska rukous on dialogia Luojan kanssa, Hän myös on antanut rukoukseen kyvyn ja aloittanut rukouksen itse.


      Terveisin diakoni Meiju

    • ap.

      " Itseäni on aina viehättänyt ajatus, että ihmiselle ei tietyllä tavalla voi opettaa mitään."

      minua taas viehättää ajatus, että aina voi oppia uutta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3970
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      82
      2071
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      549
      1647
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      86
      1323
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1107
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1038
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      215
      909
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      883
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      854
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      828
    Aihe