Poikani transsukupuolinen? - kuinka otan asian esille.

Ihan vinkiksi, anna asian olla. Ei poikasi taida kuitenkaan olla sitä mitä luulet. Tuon ikäisiä kiinnostaa kaikenlainen seksuaalisuuteen liittyvä, naisten pikkuhousutkin. Nehän voivat olla vaikkapa lahja hänen salaiselta tyttöystävältään.

Nuorta ärsyttää eniten hänen omien asioiden / tavaroiden penkominen joten jäät siitä vain suotta kiinni ja erkaannutat siten itsestäsi.

Anna ajan kulua ja mitä ikinä tapahtuukin vanhemmat eivät pysty toisen identiteettiä muuttamaan. Hän on aina lapsesi.

Ehkäpä sopivin ratkaisu on odottaa. Mikäli poikasi on sukupuoleltaan moninainen (esimerkiksi transvestiitti tai transsukupuolinen) hän ottaa asian todennäköisesti esiin kun aika on kypsä. Näin teki minunkin vanhempani, seurasivat hiljaa sivusta. Kun sitten kerroin transsukupuolisuudestani, he sanoivat huomanneensa sen jo aiemmin mutta eivät puuttuneet asiaan.

Se etu tilanteessasi on että nyt voi varoa sanojasi ja käyttäytymistäsi ettei tule vahingossakaan käyttäydyttyä väärin. Eräs äiti valitti minulle kuinka hän oli yrittänyt pukea tytärtään mahdollisimman tyttömäisesti, osti kauniita vaatteita ym. Kun myöhemmin palajastui että tytär olikin transmies, äiti kärsi siitä että ei osannut lukea merkkejä ja yritti vääristää lapsensa sukupuolisuutta.

Luottamussiteellä vanhempiin ei valitettavasti pysty kuin äärimmäisen harvoin ohittamaan niitä pelkoja ja sitä arkuutta joita kulttuurimme tuottaa sukupuoleltaan moninaisille ihmisille. Älä painota ajatuksissasi siis tuota luuloa kykeneväisyydestä puhumaan aivan kaikesta. Todellisuudessa voi olla moniakin asioita joista voi olla vaikea puhua, vaikka välit vanhempiin olisi kuinka hyvät. Tämä ei johdu teistä, vaan kaikkialta elämästä ja kulttuurista tulevista paineista erilaisissa asioissa. Älä siis tee tästä painolastia itsellesi. Tuo ei ole vielä epäonnistunutta vanhemmuutta, sillä ette ole lapsenne ainoat sosiaaliset kontaktit ettekä voi valita hänen painottumistaan ja luottamuksen kohteitaan.

Olen samaa mieltä edellisen kanssa siitä, että ehkä olisi parempi odottaa ja antaa lapsesi tilanteen kehittyä kaikessa rauhassa. Lapsilla on myös oikeus yksityiselämään, eikä teidän aivan kaikkea tarvitsekaan tietää. Hän kertoo kyllä ennen pitkää jos on kertoakseen. Pahimmassa tapauksessa tämä voi etäännyttää teitä toisistanne kuten sanottiin, jos hän ei olisi halunnutkaan tätä asiaa paljastaa ja pitää sen omana tietonaan. Transvestiitti ei esimerkiksi välttämättä tarvitse vanhempien tietoa ja hyväksyntää taipumukselleen. Hoitoa tarvitseva transsukupuolisuus on aivan eri asia.

Siinä tilanteessa jos huomaat lapsessasi masennuksen ja pahan olon merkkejä ym., asian voisi ehkä ottaa puheeksi varovasti ja hyväksyvällä sävyllä. Pidä huolta kuitenkin että merkit ovat tarpeeksi selvät, ettet tee kärpäsestä härkästä. Tuolloin hän saattaa oirehtia asiasta ja tuskailla kertomisen vaikeuden kanssa, jos on kyse kovinkin keskeisestä osasta hänen elämäänsä ja persoonaansa.

Mitä tulee poikamaisuuteen, monet transsukupuoliset naiset ovat prosessia edeltävässä elämässään taitavia naamioitujia, tai vähintään yrittävät kovasti mukautua ympäristön asettamiin odotuksiin pelkojen ym. takia. Se miten lapsesi käyttäytyy nyt ei kerro välttämättä hänen varsinaisesta persoonastaan mitään. Koko asia voi olla hänellä muutenkin vielä kehittymässä. Ehkä hän nyt ei osaa sanoa tai kieltäisi korjausprosessihalun, mutta kymmenen vuoden päästä päätyisi sittenkin prosessiin. Mitä vain voi tapahtua. Älä painosta lastasi kertomaan asioita, äläkä aja häntä liian hanakasti keskusteluihin ja tilanteisiin joissa hänen täytyy liian tarkasti määrittää itseään ja tuntemuksiaan. Sellainen voi aiheuttaa ahdistusta.

En suosittele myöskään perhepalstaa. Harvoilla ihmisillä on ymmärrystä näitä asioita kohtaan, ellei ole omakohtaista kokemusta,

Minäkin olisin pojan asemassa hiljaa siitä yksinkertaisesta syystä, etten sano mitään ennen kuin olen itse varma. Asia varmistuu sillä, kun pohdiskelee asiaa itsekseen.

Minulla itselläni oli kestämätön tilanne, kun minut revittiin kaapista ulos liian varhain, jouduin selittelemään asiaa sekä muille että itse yrittää prosessoida asiaa samalla. Se ei tietenkään onnistunut, vaan muiden arvelut ajoivat minut yhä enemmän eksyksiin. Just sitä, minkä salaamisella olisin halunnut estää.

Sukupuolenkorjausleikkauksen jälkeen sain aikaa pohtia, mutta siinä vaiheessa on jo liian myöhäistä. Onneksi arveluni olivat oikeita.

Nyt minulta on mennyt lisäksi suhteet niihin, jotka silloin alussa huutelivat rannalta neuvoja.

Huolestunut äiti:

Minusta oli ihan hyvä, että otit asian puheeksi tällä palstalla, koska täällä on paljon ihmisiä, joilla on kokemusta aikuiseksi kasvamisesta sukupuoleltaan moninaisena.

Ajattelin vielä tuon ensimmäisen vastauksen lisäksi tuoda yhden näkökulman tähän asiaan ja kertoa omista kokemuksistani.

Jos nuoresi onkin transsukupuolinen, niin sisäinen, ristiriitainen tunne psykososiaalisen sukupuolen sekä fyysisen sukupuolen välillä voi olla hyvinkin vaikea. Itselläni näin ainakin oli ja vaikka tavallaan tiesinkin, että omat vanhempani hyväksyvät minut, olin aivan järkyttynyt omasta kokemuksestani ja pelkäsin kuollakseni, että minut heitetään ulos kodistani. Koko asia alkoi vaikuttaa kaikkeen elämääni ja lukio-opintoihini.

Näin jälkeenpäin ajatellen olisin halunnut, että joku olisi kysynyt asiaa minulta ja jakanut kanssani kaikki tunteeni ja ajatukseni, vaikka ne tuntuivatkin todella vaikeilta. Kukapa olisi tuohon ollut parempi, kuin oma äiti, koska hänen hyväksyntänsä ja rakkautensa on maailman tärkein asia lapselle.

Kuten tuossa jo aikaisemmin sanottiin, nuori ihminen alkaa helposti ajatella yhteiskunnan ja ympäröivän maailman negatiivisesta asenteesta trans-ihmisiä kohtaan, että hän on kaikin tavoin friikki ja kummajainen. Tästä syystä hyvä keskusteluyhteyskään vanhempiin ei aina ole tarpeeksi, jotta nuori kokisi tarpeeksi turvalliseksi puhua asiasta vanhemmilleen.

Näin jälkeenpäin olen monesti hieman katkerana ajatellut, millainen olisin, jos olisin voinut aloittaa oman sukupuolenkorjausprosessini jo teini-iässä. Nykyinen elämäni voisi olla paljon tasapainoisempaa, jos olisin voinut purkaa lapsuudesta asti keräntyneen pahan oloni jonkun kanssa, ja jos olisin voinut aloittaa hormonihoidot jo tuolloin: kehoni voisi näyttää nyt paljon luontevammalta ja naisellisemmalta. Voisin olla monin tavoin "hyväksyttävämpi" naisena ja elämäni saattaisi olla hieman "parempaa".

Joka tapauksessa asia voi olla hyvin herkkä nuorellesi, onhan se varmasti herkkä sinullekin ja kerroitkin tuossa, että olit hieman järkyttynyt asiasta. Tavallaan suosittelisin sinulle, että käyt ensin omat tunteesi läpi kaikista eri vaihtoehdoista, koska jos nuori on sukupuoleltaan moninainen, hän tulee tarvitsemaan tukeasi enemmän kuin aikaisemmin, eivätkä sinun tunteiden purskahdukset välttämättä auta nuortasi. Uskon, että suhteenne voi tuollaisen asian myötä kuitenkin kasvaa ja syventyä, koska vaikeudet kasvattavat meitä ja voimme kääntää ne yhdessä voitoksemme.

Sinulle voisi olla hyvä tutustua Transtukipisteen verkkosivuihin, josta löytyy monenlaista tietoa sukupuolen moninaisuudesta. Lukemalla erilaista tietoa voit ehkä käydä omiakin tunteitasi läpi. Ja tosiaan, voisi olla ihan hyvä ottaa vaikka puhelimitse yhteyttä tukipisteeseen.

Jos nuoresi vaatteet ovat tavallaan selvästi nähtävillä, hän ei ole ehkä kuitenkaan piilotellut niitä. Voisiko se olla siis kuitenkin merkki siitä, että hän ei täysin asiaa piilottele?

Harkitse vielä kuitenkin, voisitko ottaa asian esille jotenkin hyväksyvällä ja nuorelle turvallisella tavalla, niin että hän joka tapauksessa tuntee olevansa hyväksytty sellaisena kuin on.

Ei puhu mitään tai sitten sanot, että oot huomannut ja hyväksyt ja että ne rätit voi laittaa muiden tavalla laatikkoonkin.

On hyvin tyypillistä että transsukupuolisuus salataan niin tehokkaasti ettei lähiomaisetkaan sitä havaitse. Salaamiseen kuuluu jopä äärimmilleen viety roolin esittäminen. Moni transnainen esittää jopa machotyyppistä miestä salatakseen taustansa. Samoin minä salasin aikanaan sen todellisuuden mikä oli korvieni välissä ja kun aloitin prosessin moni totesi ettei olisi voinut aavistaakaan. Minullakin on nykyisin läheisemmät välit äitini kanssa ja hän suhtautuu minuun nyt tyttärenään. Välillä keskustelemme pitkään sellaisistakin asioita joita hän ei olisi voinut puhua pojalleen mutta tyttären kanssa keskustelu on luontevaa.

Paljastaa ja paljastaa? Siis elämässä asiat ainakin minulle on tunneasioita. Se, että jatkuvasti juoksutetaan jossakin kuolun metallityötunnilla taikka jääkiokkokaukalossa taikka armeijassa, niin ei tunnu hyvältä ja se tunne hukkuu kipuun. Vasta sen jälkeen kun itsellä ja lähipiirillä on ns. hyvä olla ja asiat normalisoituu ja itse tippuu siihen omaan olemukseensa, niin alkaa miettimään, että onko kaikki nyt kuitenkaan ihan ok? Jostakin syystä silmään osuu jokin rättimainos ja että tuo kuuluu minulle ja että minä saattaisin olla tuo mainoksessa esiintyvä taikka kadulla kulkeva nainen.

Ja jälleen se kaikki hukkuu kipuun. Joku soittaa rumpuja seinän takana, leikkii autoilla taikka laivoilla tai huvijahdeilla tai jollain muulla. Minun pitäisi elää normaalia elämää. Sukupuolen korjaus on sukupuolen korjausta, ei sukupuolella leikkimistä. Mikäli minua nyt sattuu kiinostamaan jokin taide tai rätti enemmän kuin kone, laite taikka mesominen, niin miksi minä en saa niin sitten elää. Mikäli kirjoitan, että minut on valittu kidutettavaksi, niin näen silmissä sairaan sukulaisen virnistelemässä. että niimpäs on. Mikäli hän on sairas, niin hän saa hoitoa, että pärjää. Kun minä olen sairas, niin hän ei antaisi edes kivun lievitystä. Entä jos sukupuoleni korjataan? Jäljelle jää ne vuosikymmenet kun en ole hetkeäkään saanut olla oma itseni, eikä todellakaan ole tarvinnut kovasti käydä naistenklinikoilla. Ihaninta todella, että ne lähimmäiset kun niin auliisti leikkivät kanssani, ovatkin tienneet asiastani paljon ennen minua.