Pari kysymystä lintuvalokuvaamisesta.

Ynnynykkä

Lintukuvaus

Nykyään ja nykypäivänä internet on pullollaan hienoja ja teknisesti moitteettomia lintukuvia. On lajikuvia, on toimintakuvia. on lintuja maisemassa, on tiukkaan rajattuja yksityiskohtia. Linnut on siis kuvattu hyvin ja monipuolisesti.

Näitä kuvia voi ostaa kuvatoimistoista eri hintaan ja eri tavoin. Voin tilata suoraan kotiin kankaalle painetun ja puukehyksille viritetyn hienon maakotkakuvan. Lähes kaiken saa jo internetistä. Toisaalta voin pelkästään ihastella mitä erilaisempia lintukuvia menettämättä penniäkään.

Lintukuvaus vaatii aloittajalta ison satsauksen rahaa. Halvinkin digipokkari maksaa jo sata euroa. Tällä halvimmalla pokkarilla pystyy ottamaan ainostaan "lintuja maisemassa" kuvia, joissa lintu on pieni piste tai taivaalla lentävä kottaraisparvi, josta voi vain arvata lintujen olevan kottaraisia. Missään ei näe myytävän kuvia jotka olisi otettu sadan euron kameralla.

Mitä sitten tarvitaan. Tarvitaan suuri kennoinen, suurella kuvanopeudella toimiva, suuria kohinoita kestävä järjestelmä runko. Tämä maksaa valitettavasti yli 1000 euroa. Halvimmillaan sen voi saada 500 - 600 eurolla, mutta silloin ominaisuudet alkaa tippumaan kiihtyvällä tahdilla.

Objektiiviksi tarvitaan vähintään 55-200 mm, mutta suositeltavin objektiivi on vähintään 300 mm. Vakaajaton 55-200 mm maksaa alle tuhat euroa ja 300 mm menee jo rutkasti yli. Nyt kirjoitin "heikon" valovoiman objektiiveista. Paremmat valovoimat ja vakaajamallin putket vaativat useita tuhansia euroja enemmän.

Sitten tarvitaan muistikortti/ja, jalustaa, puhdistusvälineitä, sääsuojausta, kamerareppua jne... Ja silti olemme vasta alussa. Kuvia pitäisi käsitelläkin, tarvitaan tietokone ja ohjelma siihen. Jos haluat kuvasi vaivatta internettiin tarvit vielä internetyhteyden. Rahaa rahaa ja rahaa.

Mitä saat vastapainoksi. Saat vastapainoksi samanlaisia kuvia joita on jo tuhansittain. Uutta et yksinkertaisesti osaa luoda etkä kuvata. Oletko suuri taiteilija? Haluatko masentua? Ala lintukuvaajaksi. Käy ensin ihmeessä katsomassa kuvatoimistojen kuvia ja hae vaikka sanalla "närhi" kuvia ja katso monta närhi potrettia löydät, no entäs talitiainen? Käy sitten katsomassa suurimpien lehtiemme lukijakuvia. Nekin on pullollaan lintukuvia. On lokkia, tiiraa, metsoa, kirjosieppoa, varista jne. Osa ihan ammattimaista jälkeä.

Mitä vielä haluaisit. Riittääkö mikään? Mikä on tärkeintä? Haluatko uhrata tuhansia euroja muutenkin vähäisistä varoistasi? Vai haluatko viedä perheesi lomalle? En tiedä, elämä on valintoja. Osta kiikari ja muistiinpanovälineet. Aloita luontoharrastus niillä. Käy ostamassa kirpparilta 50 euron pokkari ja kuvaa mustavalkokuvia. Nauti elämästä ja rakastele!

60

1160

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuvaa viruksia!

      tuossa on järkeä. mutta niinpä ne on kaikki muutkin mahdolliset kuva-aiheet käyty läpi moneen kertaan.

      viruksista löytyisi vielä varmaan kuvattavaa, kaikilla ei taida olla varaa keskikokoiseenkaan elektrinimikroskooppiin.

    • Aukkomiäs.

      Osta pieni järkkäri, esim. 500D ja siihen 18 - 200 mm putki, saat paketin käytettynä 500 eurolla.

      Sitten, kanna tuota härpäkettä aina mukana. AINA. Osta olkalaukku ja opettele kantamaan sitä ja kameraa siellä.

      Ole valmis. Kuvaa. Joskus se sattuu sekin, että satut pankkiryöstöpaikalle, lentokone tulessa ja iskeytyy viereesi, autokolari, hirmumyrksy, harvinainen eläin/lintu, hauska tilanne, jne. Otat siitä elämäsi lehtivalokuvat. Pääasia, että kamera on aina mukana. Käsi/olkalaukku voi olla hyvinkin miehinen :)

      Samaan syssyyn, otat muistot kennolla, retkiltä, kavereista, lapsistasi jne. Nämä kuvat tulostat kirjana itsellesi kirjahyllyyn. Muistoja itselle ja jälkipolville.

    • pari vastausta

      lintukuvauksesta.

      ”Mitä saat vastapainoksi. Saat vastapainoksi samanlaisia kuvia joita on jo tuhansittain.”

      Näin se menee ei kannata harrastaa mitään.
      Esim taiteen tai antiikin keräily se vasta kallis harrastus on
      Hieno esine maksaa tuhansia ja saat vastapainoksi kiinlaisen posliinikupin joita on tuhansia.

      ”Mikä on tärkeintä?”
      Siksi kai harrastankin enimmäkseen sohvalla makaamista – ei maksa paljon eikä ole tuhansia jotka makaa samalla sohvalla samalla tavalla. Sohvankin sai ilmaiseksi naapurilta.
      Samalla säästyy mm. raitisilmamyrkytykseltä jolle närhen kuvaaja usein altistuu.

    • Ynnynnykkä

      "Siksi kai harrastankin enimmäkseen sohvalla makaamista – ei maksa paljon eikä ole tuhansia jotka makaa samalla sohvalla samalla tavalla. Sohvankin sai ilmaiseksi naapurilta."

      Hyvä perustelu, mutta ontuu tarkemmin tarkasteltaessa. Samalla tavalla voisin ajatella, että kuvaa talitintistä ei ole ottanut kukaan tällä kameralla, tästä paikasta, tuolta oksalta. Ainut laatuinen kuva.. ihan samalla tavalla kuin sinun ainutlaatuinen sohvalla makaamisesi.

      Eli vastauksesi eivät tyydyttäneet minua.

      Aukkomiähellä oli ihan hyviäkin pointteja. Ehkä ostaisin superzoomilla varustetun pokkarin.. halpa, kevyt sopii hyvin olkalaukkuun... ehkäpä? Ja sitten kun se harvinainen lintu tai harvinainen eläin tai harvinainen eläintentoiminta tapahtuu.. esim. hirvi harrastaa suvunjatkamista poron kanssa, niin voin kuvata elämäni luontokuvan... Ehkäpä?

      • nääääh

        Mikset vain jättäisi valokuvausta kokonaan? Jos ei nappaa, ei ole pakko. Säästät samalla selvää rahaa.

        "Mitä vielä haluaisit. Riittääkö mikään? Mikä on tärkeintä? Haluatko uhrata tuhansia euroja muutenkin vähäisistä varoistasi? Vai haluatko viedä perheesi lomalle?"
        "Nauti elämästä ja rakastele!"

        Rakastella voi kotonakin. Ei tartte lähteä merta pidemmäksi... ja jää muihinkin harrastuksiin.


      • pari vastausta

        Joo satiiri on erinomaisen vaikea harrastuslaji, vaikken osaakaan, mutta ehkä siksi myös niin kiehtova. Olisin huolissani jos vastaukseni olisi tyydyttänyt.

        Yritin sanoa, eeillä ihmisillä on erilaisia arvoja ja arvotuksia eikä minun arvoni ole sen parempia kuin muidenkaan vaikka ovatkin erilaisia.

        Toisten arvoja ja harrastuksia en osaa enkä halua arvottaa.
        Mun arvot on vapaus, oikeudenmukaisuus ja armo, noilla ”lintukuvilla” olen yrittänyt kerätä helmiä polkuni varrelta.

        Eläinten suvunjatkamiskuvat ei juurikaan kiinnosta, mutta se lienee silti ole hieno harrastus asiasta kiinnostuneille.


    • Ynnynnykkä

      Kysymys on kuitenkin perimmiltään luontokuvaamisesta. Niin kuin foorumin otsikkokin jo kertoo. Ajatuksenani oli herättää keskustelua siitä minkälainen luontokuvaus on järkevää?

      Tarkemmin ajateltuna, minkälainen lintukuvaus tuottaisi uutta erilaista kuvaa?

      Tarkoitukseni oli myös avata silmiä elämän realiteeteille. Jos tilanne eskaloituu siihen pisteeseen, että banaanin hinta nousee lähikaupassa. Samaan aikaan sinä kuvaat viimeisillä rahoilla (lainarahalla) ostamillasi yli 10 000 euron kuvausvälineillä taliatiaisia, tuottamatta mitään lisäarvoa kenellekään, niin missä on vika?

      Kannattaisiko alkaa kuvaamaan lintuja ja ihmisten jälkiä? Aina vaan kliinistä potaskaa...

      • todellinen luonto

        perinteisestä luontokuvasta on pyritty rajaamaan ihminen ja ihmisen vaikutus tarkasti pois. aivan niinkuin ihmistä ei olisi olemassakaan.

        vrt. lokki istuu kivellä kala suussa = luontokuva; lokki nakkikioskilla tonkimassa oksennuksia ja makkaranjämiä = inhorealismia?


      • Järrkeee

        "Luontokuvaus harrastuksena" ja "järki" eivät kuulu yhteen.

        On järkevää tienata rahaa.

        Jotta luontokuvauksessa olisi järkeä, sitä on tehtävä työkseen ja oltava riittävän hyvä työssään että sillä tienaa rahaakin. Tähän harva kykenee, koska jo alkuinvestointi riittävän kaluston hankkimiseen on monelle liikaa.

        Harrastajien on syytä pysyä perinteisissä lokki torilla - kimalainen kukassa - lapsi ja koira - linjan kuvissa niin ei tule paha mieli eikä mene rahat hukkaan.


    • JK

      Minulle luontokuvaus on hyvä syy lähteä ulos. Vastapainoa työlle. Rentoutumista. Keskittymistä. Hiljaisuuden kuuntelua. Se kuva on vasta näiden jälkeen.

      • JK lienee havainnut miksi me kuvaajat kuljemme luonnossa. Luontokuvien joukkoon tulee hyviä lintukuvia vain harvoin jos niitä ei erikseen havittele joka sitten vaatiikin paljon muutakin kuin halvan rungon ja 18 - 200 turistiputken. Runko kelvannee mutta putkeksi ottaisin 200 - 500 mm putken automaattitarkennuksella. Jos putki on ilman zoomia niin lähempänä 500 mm ja jo voi alkaa saamaan pienemmistäkin linnuista. Jos isoja lintuja kuvaa kuten strutseja niin lyhyempikin putki riittää. No, piilokujussa jos viihtyy niin lyhyemmälläkin saa kun on kärsivällisyyttä jota kaiketi puuttuu useammalta amikselta.


    • Joopa joo

      "Objektiiviksi tarvitaan vähintään 55-200 mm"

      Enpä lähtisi alle 400mm putken kanssa yhtään mihinkään, ja nuo parinsadan suttuzoomit voi unohtaa kättelyssä. Lintuja kuvatessa kiinteäpolttovälinen 400mm/500mm on bueno, koska molempia pystyy vielä käsivaralta käyttämään ja piirto riittää.

      Harrastus nielee sen kymppitonnin mutta mitä sitten?

      Mieti huvksesi paljonko maksaa jenkkiautoharrastus tai Harley Davidson-moottoripyörä tai golf. Luksusharrastus maksaa. Piste.

      • Alta 2K€

        Toimivan luontokuvasetin saa alle kymppitonnilla:
        - Canon 50D
        - f/2.0 35mm
        - f/2.8 100mm macro
        - f/4.0 300mm
        - rengassalama
        - jalusta ja
        - reppu.


      • Joopa joo
        Alta 2K€ kirjoitti:

        Toimivan luontokuvasetin saa alle kymppitonnilla:
        - Canon 50D
        - f/2.0 35mm
        - f/2.8 100mm macro
        - f/4.0 300mm
        - rengassalama
        - jalusta ja
        - reppu.

        Niin ja 400mm f/5.6 L USMin saa 1400 eurolla.

        Jättäisin nuo muut ostamatta ja ottaisin pelkästään tuon 400mm:n ja rungon härpäkkeineen.


    • pullollaan?

      ”Haluatko uhrata tuhansia euroja”

      Sinulle lienee jänyt täysin käsittämättä mitä sana ”harrastus” tarkoittaa.
      esim.
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Harrastus

      ”internet on pullollaan”
      Minulle mm. metsästys on harrastus vaikka en ole ampunut yhtään eläintä. Toisaalta niitähän voisi ”ampua netissä” (angry birdsillä yms)!

    • Anti-Pullamössö

      On se jännä, miten ihmiset on vielä reilu vuosikymmenkin sitten saaneet ihan yhtä hyviä lintukuvia eri tilanteissa, kun ei ollut mitään kuvanvaakajia tai välttämättä edes automaattitarkennuksiakaan... Hieman enemmän työtähän se vaatii, mutta ainakin osaa arvostaa hyvää kuvaa huomattavasti enemmän, kun se ei ole vain "suuntaa kohti-ja-räpsäise"-tyylillä hankittu.

      Nimim. Taidot kunniaan.

    • räpsäise?

      ”… miten ihmiset on vielä reilu vuosikymmenkin sitten saaneet ihan yhtä hyviä lintukuvia eri tilanteissa … Hieman enemmän työtähän se vaatii”

      Ei kai siinä enempää työtä vaadittu, enemmän osaamista vain?

    • Ynnynnykkä.

      "Ei kai siinä enempää työtä vaadittu, enemmän osaamista vain? "

      Kyllä huonommalla tekniikalla tarvitsee enemmän työntekoa. Miten esim. 50 mm versus 500 mm kun kysymyksessä on lintukirjapotretti punarinnasta?

    • Miten esim.

      Eikö vuosikymmen sitten (2001) ollut vielä keksitty teleobjektiivia?
      Miksi punarintaa kuvattiin lintukirjaan 50 mm:llä?

    • Ynnynnykkä

      Oookooo. Luin tuon "vuosikymmenen" ohi. Luin, että vuosikymmeniä sitten..

      Tulis aika hieno otos punarinnasta muuten.. jos kuvais sen 50 mm vaikka metrin päästä..

      • records to be ..

        Miksi pidät tätä keskustelua yllä keinotekoisesti?! Onko kivaa, että aiheesi pyörii listoilla viikkoja kommetoimalla sitä itse? No, et ole ainoa. Itse asiassa kumosit aloittamasi keskustelun tällä viimeisellä kommentillasi. Tätäkö mieltä siten olit! En odota vastausta. Että se siitä keskustelusta.


    • Ynnynnykkä

      "Miksi pidät tätä keskustelua yllä keinotekoisesti?! Onko kivaa, että aiheesi pyörii listoilla viikkoja kommetoimalla sitä itse?"

      En ymmärrä. Kummallinen kommentti. Ei liity aiheeseen mitenkään.

      Niin, tulisi hieno kuva, jos ottaisi punarinnasta laajikselta ja tarpeeksi läheltä kuvan. Olisi vaan hankalaa päästä aran linnun lähelle.

      Kyllästyttää nuo 500mm otetut kuvat. Ne on kaikki samanlaista tuubaa. Ja tuuban tekee se samanlaisuus... ei kuva itsessään...

      Mutta hienon idean synnytti ainakin mulle tämä keskustelu. Nyt kaukolaukaisin ostoksille ja jotenkin se punarinta siihen 20 cm päähän kamerasta.... ööö??? Taustaksi vaikka järvi/vaaramaisema..

    • JK

      No, tuossa ei nyt ole mitään uutta. Netti on pullollaan tuollaisia "kamera valmiiksi suunnattu ja kaukolaukaisimella/ajastimella" otettuja kuvia. Vielä tuollainen taustakin....

    • Ynnynnykkä

      Joo, mutta vielä enemmän on näitä 300-500 millisillä otettuja lintukuvia, joissa tausta on "blurria". On noissa laajiskuvissa enemmän haastettakin. No ihan samahan tuo, mutta mutta...

      • Nauti elämästä ja...

        Se tausta on sitä blörriä vaikka putki olisi lyhkäsempikin, jos se tirppa täyttää saman verra tilaa kennolla ja aukko on sama.

        Myy/lahjoita kamerasi pois ja ne hankkimasi kaukolaukaisimet.


    • Jaajaajaaaa

      Lintukuvaus on harrastuksena ookoo, mutta älkää kuvitelkokaan, että siitä ammattia saisitte. Saman rahan paljon vähemmällä saatte vaikka varastohommista tai myyjänä. Mutta harrastuksena ookoo, niinkuin sanoin. Osallistukaa kilpailuihin, teetättäkää parhaista kuvistanne tauluja sisustukseenne, tehkää omia kuvakirjoja. Parasta harrastuksessa on ulkona oleminen ja retkeily. Hyvät kahvit termarissa ja pullat poksissa.

    • GlobaaliTarve

      Ajattelitko ollenkaan miten paljon kallista aikaa ja vaivaa törsääntyy tossa
      rahan menon lisäksi? Mitä saat vastapainoksi? Nauti työstäsi vaikkei
      sitä ehkä oikeesti kukaan tarviisi..kun netti on pullollaan..
      Onkin jo hankalampi homma alkaa laskea annetuilla oletusarvoilla
      harrastuksia ja ammatteja.

    • Ynnynnykkä

      Kallista aikaa ja vaivaa törsääntyy kaikissa harrastuksissa. Arvelkaapa sitä. Palapelien rakentaminen tai kolmiloikan harjoittelu. Minun mielestäni tuo ajan määrittely ei ole validia vaan inrelevanttia tässä aihiossa.

      Valokuvaaminen on jokatapauksessa tullut jäädäkseen. Ja se on tietenkin hyvä informatiivisuuden lisäämiseksi. Sananlaskukin sanoo, että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Kuitenkin, elkää luulko itsestänne liikoja.

    • Maanystävä

      Yleensä kai luontoharrastus vie kuvaamaan mielenkiinnon kohteitaan. Jos ei ole luontotuntija, lienee kuvauskin melkoisen turhauttavaa.
      Aikaa eväitä ja sitkeyttä lintukuvaus vaatii. Nykyään kuvitellaan kaiken olevan kallista, oletetaan vain kalliilla varustuksella pärjäävän, mutta ei se niin ole.
      Peruskamera ja yksi teleobjektiivi vie pitkälle. Telejatkeitakin saa varsin halvalla.
      Suurin kynnys mielestäni on kyky nähdä hetki, kärsivällisyys sen hetken löytämiseen ja valmius siihen, ettei joka keikalla tule laatukuvaa!
      Luontokuvaaminen on lähempänä metsästystä kuin kuvaamista.
      Luonto rikastuttaa, pakottaa opettelemaan, hyvä kokenut harrastaja on kullan kallis!

      • kullan kallis tele?

        Mitä näitä luontokuva, tele, tele, telejatke-viisita oikein tulee.

        ”harrastaja on kullan kallis!”
        —siis vain omasta mielestään


    • Johnnymale

      väärin, kameralla ei nykyään ole juurikaan väliä, mutta 400/2.8 on lintukuvaajien suosikki. 5000 eur.

    • fotari61

      Kaikkia maailman lintukuviakaan ei ole vielä
      otettu!

    • KuvissaOnEroja

      Herää? Kuka ja mikä sekä missä määrittelee ja millä kriteereillä mikä on hyvä
      kuva?
      Maailman kuuluisimmat valokuvat harvoin ovat tekniseltälaadultaan taikka
      edes sommittelultaan kovinkaan upeita otoksia vaikka päätyvät lehtiin ja
      historiaan sekä lopulta seinille jonnekkin.
      Harvoin kuvaaja edes itse tietää mihin ne päätyvät taikka pääsee rikastumaan
      tai tunnetuksi niitten avulla.
      Netissä voi ihastella noita kuvia joillain sivustoilla..

    • Herää? Kuka?

      ”Kuka ja mikä sekä missä määrittelee ja millä kriteereillä mikä on hyvä kuva?”

      —etkö tuota tiedä?
      Kuka = kuvan katsoja, mikä = katsojan aivot, missä = katsojan päässä

      millä kriteereillä:
      – kuva näyttää kauniilta (kohde, sommittelu, harmonia, rytmi …)
      – kuva tuottaa katsojalle elämyksen (naurattaa, itkettää, pelottaa …)
      – kuvan sisältö on katsojaa kiinnostava (erikoisuus, uutisarvo …)
      jne

    • Kuvaaja kuvasi kuvia

      Hyväkin kuva voi olla huono. Huonokin kuva voi olla hyvä. Hyvä kuvaaja voi olla huono ihmisenä. Huono kuvaaja taasen hyvä ihmisenä. Hyvällä kuvaajalla on vakaa käsi ja terveet elämäntavat. Huono kuvaaja ottaa huonoja kuvia. Hyvällä kuvalla on hyvä kerronta. Kerronnan on oltava hyvä. Kuvan pitää kertoa. Lintukuvankin pitää kertoa. Kertominen ei riitä. Voittaja kuva on paras. Tuomari ratkaisee. Toinen tykkää toisesta. Toinen taasen toisesta. Kuvatkaa.

    • Lappinkävijä

      "Mikä on tärkeintä? Haluatko uhrata tuhansia euroja muutenkin vähäisistä varoistasi?"

      -Tähän sopii lapimiehen vastaus: 'Ei se suinhkaan ole kallista, siulla vaa ei ole rahhaa.....!!!"

    • mnnf44

      Vitsi, luontokuvaajat ja varsinkin lintukuvaajat ovat pahimpia toistensa selkään puukottajia.fi

    • öaapisenlaidas

      lintuja pitäs alkaan kuvata, rahaa ois tonni
      mitä teen? alanko canonistiksi?

      • pröööt

        Älä ihmeessä!! Osta Nikoniisi 70-300millinen pötkö. Eikä maksa kuin 539.


    • kuvaaja30v

      Itselläni oli vain hetken huumaa mieli kuvata lintuja. Loppuen lopuksi into laantui enkä edes ostanut teleä.

      Mietin että enemmän on hyötyä ja innostusta kuvata makrokuvausta. Kohteita löytyy paljon ja helposti. Toisin kuin lintukuvauksessa, joka vaatii lisäksi paljon epäonnistumisia ja odotusta ja tuuria että saa hyvän kuvan.

      Siis päädyin yhteen hyvään makrolinssiin ja yhteen hyvään laajakulmaan. Olen ollut tyytyväinen valintaan.

      Todennäköisesti tuo tele olisi muuten jäänyt lojumaan parin lintukuvan jälkeen.

    • fotofisher

      Kun yhdistää kalastuksen ja valokuvaamisen...voit olla varma, että siitä samaisesta kalasta sun pyydystämänä ei kukaan ole aiemmin ottanut kuvaa, saat raitista ilmaa ja kukaties bongailet hienoja maisemia, tilanteita ja muita eläimiäkin rannoilla liikkuessasi. Alkukantainen harrastus yhdistettynä nykytekniikkaan niin that`s it ;) Tosin....vavat, kelat ja vieheet maksaa...onkia voit halvemmalla ;))) Ja jos haluat päästä oikein halvalla, niin jätä koko kamera pois kuvioista :D

    • strudelbaum

      Sinne tänne laukomisen asemesta olen ajatellut suuremman kokonaisuuden kuvaamista - haluaisin esimerkiksi kuvata Joen. Sen lähteeltä aina siihen asti, kunnes se kohtaa meren. Kuvia itse joesta, sen rannoista, ihmisistä ja rakennuksista joen varrella. Kuvasarjasta syntyy helposti multimediakin, jos vain malttaa kuljettaa pikku nauhuriakin mukanaan.

      Valokuvaamisen tekniset reunaehdot ovat muuttuneet paljon viime vuosina, mutta lintukuvat ovat edelleen samanlaisia kuin 20 vuotta sitten.

      • Hyvä idea arvoisa strudelipuu, osta kanootti ja sillä hiljalleen meloessa on helppoa löytää oleellisia kuvakulmia matkan varrelta.


    • Ynnynnykkä

      Aika kova idea tuo joen kuvaaminen. Sitähän voisi kuvata vaikka mitä samaan tyyliin.. vaikka tien tai järven jne... Vielä jos saisi sinne niitä lintukuvia sekaan, kun nehän on kivoja.

    • 40 D

      Selasin tätä ketjua, ja tää on tosiaan vielä hengissä vaikka alkanut jo heinäkuussa ! Niin onko sulla ynnynnykkä minkäänlaista kameraa ulkoilutettavana ?

    • trolololololol

      Lomaileminen kiihdyttää ilmastonmuutosta.

    • Ynnynnykkä

      Onhan mulla. 500D ja 70-200, 4, ilman vakaajaa. Tuolla paketilla sitä tulee kuvailtua.

    • digitipuja?

      Mulla on sellainen (kai väärä) mielikuva lintukuvaamisesta yleensä, että kymmeniä miehiä saapuu kymmenillä autoilla kilpaa paikalle ja sitten seisovat laumana tienpenkalla kuvaamassa (kilpaa) jotain (kai harvinaista) pikkutipua.

      Seuraavan päivän lehdessä on sitten kuva, että tällainen Suomessa hyvin harvinainen digisieppo on kuvattu Taka-Hikiällä.

      • digisieppo?

        On siinä pienellä tipulla ihmettelemistä kun valtava äijälauma seuraa autoilla perässä vaikka minne menisi.
        Mutta toisaalta onhan sillä siitten kivaa kerrottavaa kavereilleen kun palaa lomamatkalta takaisin kotikonnuilleen.


    • Kuusirinne

      Minulle ainakin kohteeksi kelpaavat aivan tavalliset, vaikkapa kotipihan linnut. Harrasta lintujen tarkkailua, mutta en todellakaan hyppää autoon ajamaan tuhansia kilometrejä jonkin harvinaisen lajin perässä.

      Harvinaisuuksia olen silti nähnyt, mutta oma superzoomini ei riitä niiden kuvaamiseen. Kinojärjestelmäkamera minulla on, mutta sehän ei ole enää oikein tätä aikaa.

      Töyhtötiaisesta, joka täällä pohjoisessa on harvinainen laji, olen saanut pari mukavaa otosta. Sama koskee kesyä lapintiaista, jonka lähelle minäkin voin Panasonicillani (18-kertainen zoom) päästä. Muutoin tämän kameran pisinkään polttoväli ei oikein riitä lintukuvaukseen. Objektiivi on Leican ja laadulta aika hyvä.

      • Mitä halavattua

        sillä isolla zoomikertoimella tehdään?
        Eikö pitkä polttoväli olisi parempi, vaikka sitten ihan prime-lasina.


    • sitten ihan

      ”Mitä halavattua sillä isolla zoomikertoimella tehdään?”

      >>sillä myydään kameroita zoomikertoimien ostajille, kun zoomikertoimella pääsee ”lähelle arkoja tipuja”.
      Siiten on vielä sellaisia jatkokappaleita jotka auttaa siihen, että ei tarvitse päästä ihan lähelle.

      Tällaiselle ujolle pojalle tuollainen olisi aikoinaan ollut tosi tarpeeseen.

      • Hyvää jatkoa,

        jos oma ei riitä.


      • Nikon D90

    • Nasewa

      Niinhän se on. Monesti ajatellaan, että luontokuvaus olisi jotenkin enemmän kuin joku muu valokuvaus. Varsinkin lintukuvaajat syyllistyvät tähän paljolti. Pönökuva kertoo enemmän kuvaajasta, kuin kuvattavasta. Muistuttaisin, että kuvaamisessa osien summa pitää aina olla enemmän kuin pelkkä kuva. Kuva on kyllä kuva aina teknisesti. Mutta onnistunut kuva on ajatus katsojan päässä. Tähän pitäisi lintukuvaajankin pyrkiä.

    • Halvalla mukaan

      Ei maailman paras putki, mutta ei huonoinkaan. Ja tätä löytyy ainakin Nikonin ja Canonin sovitteella:

      Sigma APO 150-500mm F5-6.3 DG OS HSM

      Jotkut haukkuu pimeäksi, mutta kyllä Suomessa valoakin riittää, ei aina ole pakkko kuvata keskiyöllä. Hyvä kompromissi aloittelijan lintu-lasiksi. Tämän kanssa ei taloudellisesti korkealta putoa, ja näitä liikkuu käytettyinäkin. Ja jos homma alkaa tosissaan kiinnostamaan niin sitten voi hommata sen 5000€ f2.8 lasin.

    • Tele-Eelis

      Laitoin juuri pari lintukuvaa vuoden luontokuvakisaan.
      toivottavasti eivät ole ihan täysin kliseitä ne, vaikka muuten ihan julmetun huonoja, tietenkin :-)

      • Ei tarvi vaivautua

        osallistumaan kyseiseen kisaan. Se menetti 'makunsa' jo muutama vuosi sitten, kun voittajakuvalla ei ollut mitään tekemistä luontokuvan kanssa. Ja viimevuotinen kettupönötys vain vahvisti käsitystä.


    • Huyh45joka

      Kannattaa osallistua, koska siinä kilpailussa kuka vain voi voittaa ja se tiettää rahaa.

      • Ynnynnykkä

        Olen ollut aika lintukuvavastainen. Nyt olen saanut kuitenkin jo pari hienoakin kuvaa. Toisen punatulkusta ja toisen keltasirkuista.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      957
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      714
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe