Äitini juo multa salaa ,kokemuksia

Mun pahin pelko, se , että oma äiti ois alkoholisti - toteutui.

Sitä on jatkunut n.4-5 vuotta, joka vuosi ongelma vain pahenee. Mä aluksi jopa kielsin ongelman tyyliin: "Ei se voi kännissä olla, se on vaa väsyny... " tai " Ei se oo voinu juoda, mehän sovittiin ettei se joisi mun aikana, kun mua se asia kerta niin ahdistaa. Eihän se niin omalle tyttärelleen tekis..." Noin mä itelleni toistin, ku katoin samalla miten oma äiti kävelee pitkin seiniä puhuen sekavia. Kaikista pahinta oli mulle se, et se juo salaa. Mä en ikinä nää sitä ,ku se kittaa kaljaa - ihmettelen vaa miten se 20 min. sisällä muuttuu aivan normaalista ihmisestä niin oudoksi - ja pelottavaksi...... Sitten se ei oo enää äiti.

Mun jatkuva valehteleminen itelleni ja oman äidin suojeleminen käänty loppujen lopuks mua itteä vastaan, ja ahdistus vain kasvoi. Kunnes mä itelleni sen myönsin: Viina menee tyttären ohi.

Oon tosi kiitollinen et mullon vanhemmat eronnu, ja isän puolelta mulla on 100% tuki mukana. Äitin puolelta sukua ihmiset esittää tekevänsä asian hyväksi jotain, kun oikeasti suurin osa niistäki on juoppoja.. Että se siitä sitten.

Haluaisin tietää niiltä, jotka elävät vastaavanlaista elämää, miltä teistä asia tuntuu tai miten suhtaudutte siihen, taikka ootteko te kokenu samanlaisia asioita/tunteita ku mä. Esim:
-Meidän äiti pystyy olemaan kuivilla korkeintaan 3 päivää. Sitten aletaan keksiä tekösyitä, miksi nyt vois taas vähä ottaa. Ja musta tuntuu siltä, että vaikka mä olen realistinen ja tiedän, että se aina retkahtaa uudelleen - niin mä Petyn silti joka kerta, kun se tapahtuu. Vaikka kuinka osaisin sitä odottaa, niin ei sitä kuitenkaan vaa osaa, niin tyhmältä kuin se kuulostaakin.
- Se juo salaa, ja mulle tulee semmone olo, että se pitää mua tyhmänä. Niin kuin mä en sitä tajuais! Silti nykyään asiasta huomauttaminen tuntuu taas vaikeammalta.. Ennen olisin pystynyt ottamaan asian uudelleen puheeksi. Mutta nyt vaan tuntuu, ettei siitä ole enää mitään hyötyä. Jos mä sanon asiasta --> sillä tulee häpeä ja huono omatunto siitä = rupee juomaan. Jos mä taas en sano asiasta --> se uskoo, että juominen on mulle ok = rupee juomaan. Mä oon joutunu keskelle oravanpyörää.
- Joskus mä tunnen vihaa, joskus häpeää, syyllisyyttä,katkeruutta, välinpitämättömyyttä, säälin tunteita, pahan olon tunteita...Kaikki mun tunteen ovat ristiriidassa keskenään.
- Äitillä on jälkeenpäin aina huono omatunto, koska hän itse tietää tasan tarkkaan, miltä musta tuntuu. Sitten se alkaa hyvitellä mulle sitä niin, että se antaa mulle helposti vapauksia ja lupia tehdä asioita. Ei sekään tunnu oikealta.
- Äitillä ei ole motivaatiota parantua. Me ollaan tehty kaikki mitä voidaan, mutta totuushan on ,että äiti on se,joka jotain asialle voi tehdä. Ja pahoin pelkään,että se jättää asian sikseen. Se mielummin valehtelee itselleen ja yrittää pärjätä omin avuin. Se on väärin, ja itellä on kauheen paha olla äitin puolesta ja sen takia, etten voi tehdä asialle oikein mitään.
- Alkoholismi sairastuttaa koko perheen. Alkoholisti pystyy manipuloimaan jokaista, tietoisesti/tiedostamatta. Siihenkin lankaan olen mennyt. Koen erilaisia kausia elämässäni. Jokaisena kautena suhtaudun asiaan eri tavoin: joskus piikittelevästi, joskus taas äitiä suojelevati. Paras kausi olisi välinpitämättömyys, siihen pitäisi yrittää pyrkiä.... Mutta tässä hetkessä ja nyt en siihen pysty - ehkä joskus tulevaisuudessa.