AA
A A A
Opastus ja palaute
liity jäseneksi!

 /   /  /  / Ratkaisu elämän merkityksettömyyteen

Ratkaisu elämän merkityksettömyyteen

41 Vastausta 661 Lukukertaa
Olen lukenut hajanaisia artikkeleita masennuksesta / elämän merkityksestä / merkityksettömyydestä. Alun perin luulin olevani tuskaisten masentuneiden (täysin elämään kypsyneiden) ajatusteni kanssa täysin yksin, tai korkeintaan pienen masentuneen vähemmistön kanssa yhdessä, mutta asioihin tutustuttuani esimerkiksi filosofian piiristä useammatkin suuret 'nerot' ovat samojen ajatuskulkujen kanssa painineet. (Osa toki mielisairaalajaksojensa välissä... )

Parhaiten elämän merkityksen ongelman ovat mielestäni 'ratkaisseet' Kierkegaard / Nietzsche / 'absurdismi'. (Absurdia touhussa on kuulemma se, että ihminen pyrkii väkisin löytämään merkitystä / tarkoitusta elämästä & maailmasta, joissa niitä ei ole.) Heidän ajatuskulkunsa voi tiivistää periaatteessa siihen, että merkityksettömän elämän edessä ihmisellä on 3 kpl ratkaisuvaihtoehtoja:


1) Elämän lopettaminen / itsemurha. (Tämä vaihtoehto ei tosin periaatteessa ratkaise elämän ongelmaa, ainoastaan lopettaa elämän merkityksen etsinnän tarpeen kyseisen yksilön osalta.)

2) Leap of Faith / Uskon hyppy. Tällä sanayhdistelmällä viitataan siihen, että tavalliseen elämään liitetään henkilökohtaisen uskon avulla jotain yliluonnollista merkitystä, ts uskotaan, että elämällä on jokin merkitys. Jos tähän kykenee uskomaan, niin antaa mennä vain.

3) Elämän merkityksettömyyden / absurdiuden hyväksyminen & absurdista elämästä nauttiminen. Elämä nyt on juuri sellaista pelleilyä kuin mitä on, pyri nauttimaan siitä.


Eli siis löydä elämästä jotain hauskaa, joka perustelee itse elämän. Jos et löydä, pyri liittämään siihen jokin uskonnollispohjainen merkitys. Jos et kummassakaan onnistu, niin näyttää pahasti siltä, että loppuelämä meneekin sitten kärvistellessä.

Itse suosisin absurdista elämästä nauttimisen vaihtoehtoa, jos voisin. Tällä hetkellä olen ollut reilut 2v niin pohjalla etten ole oikeasti nauttinut mistään / ollut onnellinen tms.
Minäkin olen mielessäni miettinyt samat vaihtoehdot ja päätynyt myös vaihtoehtoon 3. Nro 1 tuntuu liian lopulliselta ja numero 2 ei vain tunnu mahdolliselta vaikka kuinka toivoisin johonkin uskoon hurahtavani.
En voi sanoa olevai mitenkään pohjalla, mutta toisaalta puuttuu kaiken tarkoitus elämästäni. Tätä menoa se pitemmän päälle käy varmasti aina vain vaikeammaksi jos en jotain keksi. En edes osaa sanoa mitä siltä haluaisin. Vaikka tiedän etä maailma pyörii ilman minuakin, niin täällä sitä kärvistelen ja odotan/toivon että joskus jokin tarkoitus ja merkitysminunkin olemassaololleni löytyy.
No absurdien taiteilijoiden ratkaisu tuohon oli käytännössä ottaa kaikki hyöty irti merkityksettömästä olosta maan pinnalla tekemällä kaikkea absurdia / mukamas hulvatonta.

Jos et ole masentunut = pystyt vielä joistain asioista aidosti nauttimaan, niin kuluta elämäsi vaikka utilitarismin hengessä maksimoimalla kaikki, mistä itse pidät / nautit.

Ilman säännöllisiä nautintoja merkityksetön elämäsi tulee lähes varmasti kääntymään siihen suuntaan, että masennut lopullisesti.
Hei!
Ehkä valveutuneet vanhemmat osaavat kasvattaa lapsensa pienestä pitäen niin, että lapset tietävät elämän tarkoituksensa. Mutta uskon, että suurimmalle osalle tuo elämän tarkoitus jää avoimeksi, niin myös minulle. Jonkinlainen tarkoitus tuli, kun aikanaan perusti perheen, mutta minulle se ei ole yksin riittänyt.

Mietin mielessäni, miten voisin tuottaa itselleni mielihyvää, mikä olisi minun elämän tarkoitus. Sanotaan, että antaessaan saa, uskon siihen. Niin olen yrittänyt kääntää oman elämäni arvoja niin, että en odota onnen tulevan minulle itseni ulkopuolelta, vaan pyrin siihen, siis pyrin, että voisin antaa itsestäni jotain, empatiaa, kuuntelevan korvan, myötä eläjän, auttajan, ymv., ja se tuottaa minulle enemmän hyvää mieltä, mitä mitä annan. Tämän olen käytännössä kokenut, jatkan sillä linjalla.

Uskon siis, että onnellisuus ei tule itseni ulkopuolelta, se on minussa itsessäni. Materialismi, ns. ulkokulkaisuus sumentaa sisimmän, mikä on meitä kaikkein lähinnä. Tutustumismatka omaan minään on erittäin lyhyt, mutta niin vaikea, uskallusta puuttuu kovasti. Uskon, että se matka kannattaisi jokaisen kulkea, koska aivan varmasti tie mielen tasapainoon ja elämän tarkoitukseen löytyy sen matkan päätepysäkiltä.

Olen itsekin edelleen tuolla matkalla, koska jostain syystä ihmeen helposti poikkeaa "sivuteille", mutta matkalla olen ja aijon pysyä. Tuolle matkalle neuvoo myös kirjat: Havahtuminen ja Löydä henkinen minäsi. Nämä ovat tavallisen ihmisen "raamattuja", jotka kannattaisi jokaisen lukea ehkä useammankin kerran. Saman opasteen voi antaa muutkin kirjat, mutta itse suosittelen näitä. Lukuni ja sisäistämiseni on kesken. Olen lainannut kirjat kaikesta päätellen, koska en kotoani nyt löydä.

Uskon täysin siihen, että vastaus löytyy itsestä, mutta opasteviittoja tuolle löytöretkelle tarvitsemme, niitä löytynee vaikka näitä kirjoja lukien. Toivottavasti päädytte matkallanne määräasemalle, päätepysäkille!

http://www.ultra-lehti.com/kirjat/arv-havahtuminen.html
http://www.otava.fi/kirjat/tieto/2004/fi_FI/loyda_henkinen_minasi/
yks absurdiuden muoto on elämäntapa-oppaat. Aina niihin tosin ei jaksa suhtautua absurdiutensa ansaitsemalla huvittuneisuudella, vaan enemmänkin ärsyttävät lässyttävyydellään ja silkalla rahanahneudellaan.

Kaikenmaailman muka-henkiset de mellot ja don löllöt kavahtavat kyynistymistä ja nihilismiä. Nihilismissä ei ole mitään väärää, se on rehellistä myöntämistä sille, että elämä on vailla sen suurempaa merkitystä. Suomeksi sanottuna siitä ei jää käteen mitään. Muka-henkiset dönlöllöt myyvät hyvällä tuotolla sumutusta, jonka mukaan kaikella olisikin joku "korkeampi tarkoitus". Se vasta elämää halveksivaa onkin; yrittää värittää se joksikin mitä se ei ole, koska sen todelliselle ominaisuudelle ei anneta arvoa. Henkinen kasvaminen on muka jotenkin tavoiteltavaa, parempaa elämää. Ei ole, sanon ma. Se on hölynpölyä. Piereskelykin on kannattavampaa.
Piereskentele sinä, jos se on sinulle kannattavampaa:) Olen tyystin eri mieltä, mutta jos ei tahdo löytääkään elämänsä tarkoitusta, niin ei sitä varmasti löydäkään. Ei siis ihme, että ihmiset täyttävät aikansa esim. istumalla pubeissa, täyttävät elämänsä tyhjyyden kaljalla, yleensä alkoholilla, tupakoiden, huumeita käyttämällä, jopa syöksyen paikasta toiseen pakoillen elämänsä henkistä tyhjyyttä.

Enkä aijo väittää, että ihmisen elämän tarkoitus löytyisi myöskään uskonnosta ja uskovaisuudesta. Asia on uskoakseni niin, että elämkän tarkoitus ei avaudu välttämättä helpolla, se voi viedä vuosia, monen monta viisautta lukien ja kuunnellen, ja ennen kaikkea sen sisäistäen ja oivaltaen.

Helpolla ei saa kuin helppoja ratkaisuja, ja ne eivät kannattele mihinkään pitkällä tähtäimellä, eivätkä täytä muuta kuin pinnallisia tarpeita, jotka haihtuvat kuin se sinun pierusi ns. Saharaan.
huomaa, ettet kykene ajatteluun. Kuvitteletko oikeesti, että lukemalla noita humpuukikirjoja elämäsi muuttuu tarkoituksellimaksi kuin vaikka huumeita käyttävän? Ei se muutu, niin sinun kuin minunkin elämä,on kuin tuo mainitsemasi pieru saharassa. Meidän ero on vain siinä, että sinä kuvittelet olevasi "henkisempi", "syvällisempi", "ymmärtäneesi elämäntarkoituksen paremmin", "eläväsi tarkoituksellisemmin", kun et "valitse helppoja ratkaisuja". ehkä sinun pitää uskotella kaikki tuo itsellesi, koska et kestä itseäsi samalla viivalla "helppoja valintoja tekevien kanssa"? elämäsi on yhtä tarkoituksetonta kuin heidänkin, vaikka et sitä itse hyväksykkään.
Voit tehdä omia johtopäätöksiäsi, ne ovat kuitenkin vain sinun, ei minun. Ihmiset lukevat erilaisia kirjoja, mahtaako se olla yksi heidän elämänsä tarkoituksista, miksi niitä yleensä lukevat. Lukevatko käyttääkseen aikaansa johonkin muuhun, mikä on heidän mielestään mielekkäämpää, kuin esim. sinun ajan käyttösi. Kukin tekee valintansa, viisas ottaa harkittavakseen, onko niissä jotain itselleen opittavaa, vai ei.

Ei sinun tarvitse miettiä, mistä minä saan omaan elämääni sisällön, tarkoituksen, mutta ilman muiden ajatuksia, puheita, mielipiteitä, mitä sitten ovatkin, olisi vaihtoehtoni vähäisemmät. Silmät ja korvat avoinna havainnoiden voi aina sisäistää jotain uutta. Ei sinunkaan kirjoituksesi sisällötön ole, on eri asia, mitä siitä opin, se jää minun tiedokseni.

Minulle ei edes sovi helpot ratkaisut, mutta sopinevat sinulle sitäkin paremmin. Ihmiskunnan rikkaus on sekin, että kukin olemme yksilöitä, erilaisia, tarkoitus elämäänkin on kovin erilainen, nautinnot ym. Ota sinä vastaan sinä helppoja valintoja, jotka lankeavat kuin manulle illallinen!
"yrittää värittää se joksikin mitä se ei ole,"

Eli Leap of Faith, Uskon Hyppy, vaihtoehto 2).

Elämässä ei tosiaan ole merkitystä. Jotta sille sitä merkitystä saisi, se pitää siihen jotenkin liittää. Sen voi liittää siihen vaikka sitten päälle maalaamalla / värittämällä, tai muulla tavalla hämäämällä.

Jotkut tekevät sen ihan mielensä sisässä, assosioimalla elämään jonkin merkityksen.

On mielestäni erittäin hyvä asia, jos joku siihen kykenee. Saapahan elämäänsä edes jonkinlaisen "merkityksen", olkoonkin päälleliimattu.

Ei sitä kuitenkaan tarvitse alkaa muille tunkemaan. Tai väittämään, että se on jokin objektiivinen merkitys elämälle.

Ainoat objektiiviset merkitykset elämälle tulevat luokkaa evoluutioteorian tms kautta: lisääntyminen, uusiutuminen, geenien siirto.... oleminen, syöminen, säilyminen.
"Kaikenmaailman muka-henkiset de mellot ja don löllöt kavahtavat kyynistymistä ja nihilismiä. Nihilismissä ei ole mitään väärää, se on rehellistä myöntämistä sille, että elämä on vailla sen suurempaa merkitystä."

De Mellon Havahtuminen -kirjasesta (on melko ohut) luin tältä samalta keskustelupalstalta. K.o. henkilö, joka tätä suositteli, oli joutunut lukemaan kirjan useaan kertaan, ja vei myös useamman vuoden, ennenkuin hän sen sanoman sisäisti. Hän oli ollut itsemurhan partaalla jo nuoresta lähtien, eikä ollut löytänyt elämälleen tarkoitusta, sisältöä. Oman elämänsä sisäistettyään hän löysi elämänsä tarkoituksen, vapauden, nautinnon. Mielestäni sitä kohden kannattaa pyrkiä.

On turha kuvitella, että tällaisia asioita kukaan sisäistäisi kerta lukemisella ja saman tien. On jokaisen oma asia, valinta, haluaako itse "havahtua", vai ei. Havahtuminen, herääminen voi viedä vuosia, ja se jää saavuttamatta, jos ei ole tahtoa tutustua itseensä, etsiä oman elämänsä tarkoitusta, ei ole tahtoa saada vastausta etsimäänsä.

Itse uskon, mielen tasapaino ei tule ulkopuolelta, se löytyy itsestä. Tutkimusmatkaa itseensä harva löytää lukematta mitään siihen liittyvää ja sivuavaa kirjallisuutta, ihmisten elämäkertoja ymv.
Voisiko tuon ensimmäisen kohdan ajatella olevan kyynisyyttä, kriittisyyttä ja nihilismiä, joka saattaa päättyä itsemurhaan? Nythän siinä käytännössä lukee suoraan "tapat itsesi". Tosin jos missään ei näe mitään mieltä ja nihilismi valtaa alaa, niin mikä sitten pitää elämässä kiinni... pieni toivon kipinä paremmasta? Meneekö se sitten jo kakkosvaihtoehdon puolelle...
2. vaihtoehdossa mm: "tavalliseen elämään liitetään henkilökohtaisen uskon avulla jotain yliluonnollista merkitystä, ts uskotaan, että elämällä on jokin merkitys"

Minun mielestä elämän tarkoituksessa tai merkityksessä ei ole kyse uskosta mihinkään yliluonnolliseen. Uskon tai luotan, että jokaisella ihmisellä on jokin ominaisuus, luontainen lahja, joka on hänen kantava voimansa, elämänsä tarkoitukseksi sitä voinee myös kutsua. Helpoimmin sen voinee havaita esim. taiteellisesti lahjakkaista ihmisistä, heille taide voi olla samaan aikaan harrastus mutta myös ansiotyö, tapa elää.

Moni löytää uskosta sisällön ja tarkoituksen elämälleen. Uskon siihen, että jokaiselle ihmiselle on ns. kutsumustyö, tai -harrastus, joka tuottaa hänelle elämässään suurimman merkityksen, nautinnon. Elantoa kutsumustyö ei saata turvata, se pitää tienata muilla ansioilla.

Niin pimeää ei saisi kenenkään mielessä olla, etteikö siellä tunnelin päässä näkisi pienen toivon kipinän, valon.
Kenenkään mielessä ei saisi olla niin pimeää, mutta fakta on, että osalla se viimeinenkin kipinä joskus sammuu. Ehkä joku jaksaa vielä silloinkin kärvistellä, mutta moni varmasti päättää päivänsä tavalla tai toisella: junan alle, rekan alle, hirttäytyminen, hukuttautuminen, kuula kalloon, valtimo auki, hyppy katolta... you name it.
"Kenenkään mielessä ei saisi olla niin pimeää, mutta fakta on, että osalla se viimeinenkin kipinä joskus sammuu"

Näinhän se on, ihminen jää pimeyteensä yksin. Missä on läheiset, ystävät, kaverit?
Itse tutustuin reilu vuosi sitten nuoreen tällä palstalla, meistä tuli ystävät. Hänellä on kipinä ollut sammumaisillaan monta kertaa tänä aikana, mutta kuitenkin hän on luottanut siihen, että siellä jossain se vielä edes vähän hehkuu. Ehkä olen ollut suurimman osan tästä ajasta lähes ainoa, jolle hän on rohjennut kertoa kaikki arimmatkin tuntemuksensa, myös itsetuhoiset ajatukset ja teotkin. Olen kiitollinen siitä, että olen voinut olla virtuaalinen olkapää, mihin nojata, kuuleva korva ymv halauksista puhumattakaan (myös fyysisesti). Välittämistä läheisestä ei koskaan ole liikaa, sekin voi olla osa elämän tarkoitusta.

Meistä kuka tahansa voi olla kaivattu läheinen silloin, kun yksin jäänyt kaipaa eniten ymmärtäjää, kannustajaa, elämän uskoa valavaa. Itse uskon, että elämän palkitsevin tarkoitus on antaa itsestään sitä, mitä rahalla ei voi ostaa: lähimmäisestä välittäminen, rakkaus. Jotain tällaista!
Olen pyrkinyt näihin itsensä tappamisenkin tapoihin tutustumaan, ja tähän mennessä typpikaasu vaikuttaisi parhaalta. Sen väitetään olevan varma, kivuton, muille vaaraton jne. Tiheys lähes sama kuin ilmalla, et jätä jälkeesi mitään myrkkyä jne.
Aloittajankin mainitsema Nietzsche jakaa nihilismin sekä aktiiviseen ja passiiviseen. Passiivinen nihilisti juoksee karkuun nihilismin ydintä - tyhjyyden tunnetta ja merkityksettömyyttä. Sen voi tehdä jättäytymällä herran haltuun, hukuttautumalla työhön, massaan, huumeisiin tai vaikka elämätapaoppaisiin.
Aktiivinen nihilisti taas pyrkii kohdata tyhjyyden ja ahdistuksen. Vain elämän merkityksettömyyden myöntämällä löytyy tie aitouteen.

Ehkä passiivisen nihilismin maksimaali Nietschen mukaan on kuoleman kieltäminen uskomalla uudestisyntymiseen ja kuolemaan jälkeiseen elämään.

Mielenkiintoista tässäkin ketjussa tuo passiivisen nihilismin ilmentymä esim suhmuran santralla, joka kirjoittaa "muiden helpoista ratkaisuista" ja "omasta korkeammasta henkisestä tiestään itseensä". Pystyn jollain tasolla ymmärtämään sen mekanismin miten tuollainen ajatelma syntyy suojaksi sitä vastaan, ettei tarvitse kohdata sitä nihilismin ydintä. Oman elämän on oltava merkityksellisempää, jos kerran ei edes tee "helppoja valintoja"! On saatava nousta jonkun yläpuolelle, jonkun elämä näyttäytyy niin ainakin hieman omaa merkityksettömämpänä.
"Oman elämän on oltava merkityksellisempää, jos kerran ei edes tee "helppoja valintoja"! On saatava nousta jonkun yläpuolelle, jonkun elämä näyttäytyy niin ainakin hieman omaa merkityksettömämpänä."

Miksi pitäisi nousta kenenkään yläpuolelle, ja siten tehdä elämästään merkityksellisempää? Väärä johtopäätös! Kukin ihminen on syntymästään lähtien yksilö, erilainen. Elämä ei ole kilpailua, ei ainakaan minulle. Elämällä on tarkoitus, ehkä useitakin, jotka tekevät elämästä mielekkään. Minulle elämän tarkoitus ei ole pinnallinen, ehkä jollekin toiselle se on. Elämässä on helppoja valintoja, jokaisella, mutta esim. minulle on mielekästä tuntea itseni myös syvällisemmin, ja vaikka se oppitie on ollut raskaskin, se on avannut uusia ulottuvuuksia, joita en pinnallista elämää eläessä olisi itsessäni oivaltanut. Kaikkia kokemiani karikkoja tuolla oppimismatkalla en todellakaan ole itselleni valinnut, saati halunnut, mutta ne on kaikesta päätellen kuuluneet osaani, jotta löytäisin sen minän, joka on tällä hetkellä. Tuo oppimis-/tutustumismatka omaan minään jatkuu edelleen, ja karikkoja riittää, jos on myös positiivisia, mieleisiäkin kokemuksia mukana.
Juuri tuolla jakamalla ihmiset helppoja valintoja tekeviin ja itsesi kaltaisiin on sitä itsesi korottamista pois siltä samalta tasolta, jolla me kaikki olemme riippumatta valinnoistamme.

Illuusio elämän tarkoituksesta tekee ihmisistä onnettomia - se on olemattoman metsästystä. Omakohtaisesti pääsin suicidaalisista ajatuksista vasta tajuttuani, ettei elämällä ole tarkoitusta. Ei ole mitään tietä, mikä meidän pitää kulkea, ei tehtäviä, joita meidän tulee täyttää. On vain tietoisuus tästä hetkestä. Ja nyt suunnaton vapauden tunne verrattuna edeltävään olotilaan, jossa keinotekoisesti pidin kiinni ajatuksesta, että olemassaolollani ja elämällä on tarkoitus.

Luulen, että suicidaalisuus liittyy juuri siihen ristiriitaan, että elämä ei tunnu siltä, miltä kuvittelee, että sen pitäisi tuntua esim vaikkapa mielekkäältä tai tarkoituksellisilta. Ei sen pidä tuntua siltä, koska se ei ole sitä. Siksi sen merkityksettömyyden tunteen kanssa on helpompi elää, ei ole enää ristiriitaa.
Ihmiselle on kai suurin valinta se, että aikooko hän vapaaehtoisesti jatkaa elämäänsä, vai päättää sen. Jos aikoo jatkaa, kuten yleensä elämää jatketaan, niin jokainen ihminen tekee jatkuvasti valintoja, elämä on sarja valintoja ja niiden toteuttamisia, tai ei. Se, mikä on toiselle helppo valinta, ei välttämättä sitä ole toiselle, koska olemme jokainen erilaisia yksilöitä kaikin puolin. Turhaan toteat, että jotenkin ihmiset valitsisin helppoja ja vaikeita valintoja tekeviin. Kukaan ei edes voi tietää, mikä on yhdelle helppo, onko sitä esim. toiselle, sama vaikean ym valintojen kohdalla. Olettaa voidaan, mutta se jää sille asteelle.

Jos/kun lähtee asenteesta, että elämällä ei ole mitään tarkoitusta, niin hyvin pinnalliseksi sen uskoisin jäävän, valinnat ovat todennäköisesti helppoja, lyhytnäköisiä. Miksi päättää vaikeampia asioita, koska niillä ei ole mitään merkitystä. Voisin kuvitella, että elämässään ei myöskään saavuta tyytyväisyyttä, onnistumisen iloa ymv.

Tämä on masentuneiden palsta. Masentuneilla elämä on yleensä passiivista, josta puuttuu päätös ja sen toteutus lähes kaikissa muodoissaan. Ei ole valintoja, on vain olemista ja ihmeen odotusta, että jostain tulisi hyvä olo, elämisen halu ja ilo. Tarkoitus puuttuu, jos tuota passiivisuutta ei pidä elämän tarkoituksena.
Eihän tunteet ole siitä kiinni onko elämällä tarkoitusta. Kuten ap:kin jo kirjoitti: merkityksettömyyden voi hyväksyä ja elää silti elämästä nauttien - ainakin satunnaisesti kokea jostain mielihyvää. (Miksi muuten passiivinen elämä on arvoltaan huonompi kuin aktiivinen?)

Minä en ole aloittanut tuota höpötystä helpoista valinnoista. Kun luet aikaisempia kommenttejasi huomaat oman epäloogisuutesi.

Harmi sinällään, ettei tästä ketjusta syntynyt hyvän aloituksen tasoista keskustelua ELÄMÄN MERKITYKSETTÖMYYDESTÄ. Ehkä aihe on niin tabu? Sitä ei saa sanoa ääneen, vaan pitää hokea noita viiden pennin valoa-tunnelin-päässä-mantroja?
"merkityksettömyyden voi hyväksyä ja elää silti elämästä nauttien - ainakin satunnaisesti kokea jostain mielihyvää. (Miksi muuten passiivinen elämä on arvoltaan huonompi kuin aktiivinen?)"

Mutta eikö elämällä silloin ole merkitystä, kun siitä myös nauttii? Minä kirjoitan siltä pohjalta, koska masentuneiden kirjoitusten perusteella ei elämästä ilman merkitystä voi nauttia, se on passiivista elämää ilman nautintoa. Kuka nauttii mistäkin, sehän on taas henkilöstä itsestään kiinni. Minun nautinto ja tyytyväisyys voi tulla eri asoista, mitä esim. sinulla, sillä kaikkihan me ollaan erilaisia yksilöitä, edellytykset elämän nautintoihin on siten myös täysin yksilölliset.

Kaikki eivät halua edes tietää, mikä heidän elämänsä merkitys on, menevät virran mukana, kuten muutkin. Oletan, että jokaisen ihmisen kohdalla tulee elämän aikana tienhaaraan, jolloin on tehtävä ratkaisu, mihin suuntaan aikoo elonpolkuaan viedä, myös isoja ratkaisuja. Ratkaisuja tehdään jatkuvasti, vaikka päättämällä nauttia merkityksettömästä elämästä, ei hullumpi ratkaisu minun mielestä!

En laisinkaan ymmärrä, miten aihe elämän merkityksettömyydestä tai merkityksellisyydestä olisi tabu, eikä siitä voisi keskustella. Mutta pitää hyväksyä se, että siitäkin aiheesta on yhtä monenlaista mielipidettä, kuin on mielipiteen esittäjiäkin.
"Mutta eikö elämällä silloin ole merkitystä, kun siitä myös nauttii?"

"Jos/kun lähtee asenteesta, että elämällä ei ole mitään tarkoitusta, niin hyvin pinnalliseksi sen uskoisin jäävän, valinnat ovat todennäköisesti helppoja, lyhytnäköisiä. Miksi päättää vaikeampia asioita, koska niillä ei ole mitään merkitystä. Voisin kuvitella, että elämässään ei myöskään saavuta tyytyväisyyttä, onnistumisen iloa ymv. "

Tiivistäen:
-elämän merkitys tulee nautinnosta
-merkityksettömässä elämässä ei saavuta tyytyväisyyttä, onnistumisen iloa

Kyllä huomaa, että on luettu ajattelua kehittävää kirjallisuutta :D
"merkityksettömyyden voi hyväksyä ja elää silti elämästä nauttien - ainakin satunnaisesti kokea jostain mielihyvää."

Väitän että merkityksettömyyden hyväksyntää auttaa huomattavasti se, jos saa elämästä mielihyvää. Aiemmin totesit:

"Omakohtaisesti pääsin suicidaalisista ajatuksista vasta tajuttuani, ettei elämällä ole tarkoitusta. Ei ole mitään tietä, mikä meidän pitää kulkea, ei tehtäviä, joita meidän tulee täyttää. On vain tietoisuus tästä hetkestä. Ja nyt suunnaton vapauden tunne verrattuna edeltävään olotilaan, jossa keinotekoisesti pidin kiinni ajatuksesta, että olemassaolollani ja elämällä on tarkoitus."

Väitän että tässä on "valaistumisen" / "viisastumisen" jne lisäksi käynyt samalla siten, että aivokemiassasi tms jokin on muuttunut siten, että olet alkanut saamaan (absurdista) elämästäsi nautintoa, mikä on huomattavasti auttanut sinua samalla hyväksymään elämäsi merkityksettömyyden jne.

"Harmi sinällään, ettei tästä ketjusta syntynyt hyvän aloituksen tasoista keskustelua ELÄMÄN MERKITYKSETTÖMYYDESTÄ. Ehkä aihe on niin tabu? Sitä ei saa sanoa ääneen, vaan pitää hokea noita viiden pennin valoa-tunnelin-päässä-mantroja? "

Ketju on kuihtunut osittain myös siksi, että aloittaja on ollut masennushoitojensa takia hieman muistivaivainen, ja olen suoraan sanoen unohtanut tänne mitään kirjoittaa. Asiaa ei tietenkään auta ns korkealentoisen nihilistisen keskustelun ampuminen alas tuolle viiden pennin tasolle.
Todennäköisesti psykoterapia oli se, joka aivojen synapseihin sai muutosta. Eläminen ei ollut enää kivuliasta.

Toivottavasti saat haluamaasi apua masennukseen!
Santra totesi, että masentuneilta puuttuu päätös ja toteutus. Mihin? Johonkin keskiluokkaisesti hyväksi arvotettuun elämään?

Eiköhän sen masennuksen taustalla ole enemmänkin ne ulkoapäin tulevat odotukset ja normit, jotka saavat ihmisen tuntemaan riittämättömyyttä, oman elämän hallinnan menettämistä normien ylivallalle ja yleensäkin sopeutumattomuus vallitseviin oloihin?

Haluttomuus/kyvyttömyys tehdä niitä valintoja (tai ylipäätään mtn) on evoluution muokkaama tapa reagoida tilanteeseen, joka ei ole ihmiselle suosiollinen. Masennus on voinut olla ihmiskunnan pelastanut piirre. Se ei ole piirre, josta pitää päästä eroon, siitä on tehty sellainen, vaikka se on ns. terve reaktio.
"Haluttomuus/kyvyttömyys tehdä niitä valintoja (tai ylipäätään mtn) on evoluution muokkaama tapa reagoida tilanteeseen, joka ei ole ihmiselle suosiollinen. Masennus on voinut olla ihmiskunnan pelastanut piirre. Se ei ole piirre, josta pitää päästä eroon, siitä on tehty sellainen, vaikka se on ns. terve reaktio."

Tavallaan voi ajatella, että haluttomuuskin on valinta. Valinta on esim., syökö vai kieltäytyykö tyystin ruoasta ja juomasta, kun on nälkä, on siis haluton ruokkimaan kehoansa elääkseen. On tehnyt ratkaisun kuihtua nälkäkuolemaan, jos valitsee tuon saman ratkaisun riittävän usein ja yhtäjaksoisesti. Onko esim. tämä ihmiskunnan pelastava piirre? Tekemättä yhtään mitään, makaamalla vuorokaudet ympäriinsä, sekin on valinta, ratkaisu, koska mielessä käy myös ajatus, että voisi myös nousta ylös. Niin kauan kuin on elämää, on myös valintoja, ratkaisuja.

Sen tietää tyhmempikin, eli minäkin, että pysähtyneisyys päivittäin esim. 10 min ajaksi on jokaiselle ihmiselle hyväksi, olla ajattelematta yhtään mitään. Siinä vasta onkin tekemistä, aika työläs toteutettavaksi.
"Tavallaan voi ajatella, että haluttomuuskin on valinta.

Tekemättä yhtään mitään, makaamalla vuorokaudet ympäriinsä, sekin on valinta, ratkaisu,"

Olet ymmärtänyt masennuksen aivan väärin! Se nimenomaan ei ole valinta! Ihmiselimistö on vuorovaikutuksessa ympärinstönsä kanssa ja pyrkii aina homeostaasiin. Nykymaailmassa olemme siinä tilanteessa, että alamme korjaamaan tuota ihmiselimistön tilaa,vaikka meidän enemmän ja enemmän pitäisi keskittyä siihen mikä ympäristössä saa elimistön käyttäytymään niin , ja muuttamaan elimistöä ympäröivää maailmaa, olosuhteita, yhteiskuntaa mys.

Kaikille masentuneille, jotka palstaa lukevat, älkää uskoko tuota sepustusta masennuksesta omana valintana. Älkää ottako siitä lisätaakkaa! Se ei todellakaan ole niin, vaikka joku ajattelematon ihminen niin väittäisi.
"älkää uskoko tuota sepustusta masennuksesta omana valintana"

Niin, että ihan ihmiset valitsisi oman masennuksen. Sitä voi pyrkiä estämään, eli jos on vielä toivoa suunnasta parempaan ja terveyttä kohden, uskon löytyvän myös halun yrittää siihen. Mutta täysin passiivisen, syvästi masentuneen paikka ei ole enää itse päättää olostaan, hän tarvitsee hoitajan, hoitopaikan. Ei hän istu nettikeskusteluja lukemassa ja ratkaisemassa mielessään elämän merkityksettömyyttä. Hänellä ei ole henkisiä voimavaroja miettiä mitään syvällisempää, hyvä, kun jaksaa maata vuoteessaan ja vetää peittoa korvilleen, syödä, kun saa ruoan, juoman ymv.

Masennuksekseksi kutsutaan helposti myös esim. alavireisyyttä, alakuloa, joista selvitäkseen ihminen itse pystyy vielä tekemään omia ratkaisuja, jos tahtoa ja henkisiä voimavaroja siihen riittää. Moni ns. masentunut opiskelee, käy työssä, hoitaa asiansa ymv.
"Masennus on voinut olla ihmiskunnan pelastanut piirre. "

Kyllä. Olen yrittänyt omallakin kohdallani eksitentiaalisen masennuksen ymmärtää reaktiona elämään, jota en eläimenä ole todella halunnut elää.

Jos ihminen saisi tyydytystä mistä tahansa, ts tyytyisi mihin hyvänsä & olisi onnellinen vaikka kuralätäkössä, todennäköisesti olisimme siellä sikolätissä onnellisina. Mutta samalla emme olisi yhtään tavallisia metsäsikoja evolutiiivisesti menestyneempiä, emme olisi suoraan sanoen kyenneet koskaan lisäämään populaatiotamme emmekä levittämään geenejämme. Että masennus / tyytymättömyys todellakin on voinut kannattaa jossain määrin. Ei sitä antiikissa turhaan todettu, että parempi olla onneton sokrates kuin onnellinen sika.
"Että masennus / tyytymättömyys todellakin on voinut kannattaa jossain määrin. Ei sitä antiikissa turhaan todettu, että parempi olla onneton sokrates kuin onnellinen sika"

Tästä olen kanssasi 100 %:sti samaa mieltä. Kaiken kehityksen ja parempaan pyrkimisen edellytys on edes lievä tyytymättömyys, josta haluaa parempaan, oli se parempi tai helpompi sitten mitä tahansa.
Joku viisas joskus sanoi että elämän tarkoitus on eläminen. Ihmettelin todella tuollaista höpöhöpöä, mutta nyt olen todennut että pelkkä eläminen tosiaankin riittää siihen että voi olla onnellinen.
"Elämän tarkoitus on ikävän karkoitus"
Kyllähän se näin sinänsä on. Elämä ei muuta tarkoitusta kaipaa, sillä tuollaisellakin perustalla elämä kykenee leviämään /lisäämään itseään / tuottamaan lisää elämää. Ja biologisesti ei sitten muuta tarvitsekaan.

Jos siihen haluaa jotain ylimääräistä liittää ehkä se olisi se elämästä nauttiminen (edes joskus). Suurin osa siihen varmaan pystyy helpostikin (muuten kaikki olisivat varmasti jo elämänsä lopettaneet), osalla sitten on vaikeuksia, ja heitä olisi varmaan ihan hyvä auttaa.
Miksi elämä pitäisi lopettaa, jos siitä ei nauti? Ymmärrän idean, että suunnaton tuska (psyykkinen tai fyysinen) saa aikaan toiveen sen tuskan loppumisesta. Jos koko elämä tuntuu tuskalta, voi haluta sitten kuolemaa. Mutta eikö kestämättömän tuskan ja nautinnon väliin jää mitään? Vaikka tylsää tasapaksuutta? Erilaisten tunnetilojen vaihteluita?
Minä nyt olen maannut sängyssä kohta 4 vuotta. Katson Elisa Viihteen elokuvia päivät pitkät. Välillä surffailen täällä 24-sivustolla. Kuvittelen olevani Roomalainen, joka makoilee divaanillaan ja syö viinirypäleitä. En vain viitsi istua työpöydän ääressä. Käyn kaupassa ja teen ruokaa perheelle, eikä siihen mene aikaa kun 1 tunti päivässä. Lopun päivää makoilen divaanillani. Hiukseni voi olla pesemättä 2 viikkoja, kun ei ole väliksi onko ne puhtaat vai likaiset. Miksi ihmeessä sängyssä viihtymistä nimitetään masennukseksi ? Myös rikkaat harrastaa laiskuutta.

Minulla on OK virikkeitä elämässäni ja sisältöäkin on, kun on perhe. Sain kavereilta kutsun esim matkailumessuille ja ilmaiset liput. Mutta en mene sinne kun tungoksessa kävely on tyhmää. En silti kärsi ahtaanpaikan kammosta, mitä tästäkin oireestani joku kanitohtori voisi päätellä.
Onkä täällä muita yhtä vähän masentuneita ... ? se vielä puuttuisi,jos minua luultaisiin provoksi
Sehän on sinun valinta, joka sopii sinulle, ja ilmeisesti myös perheellesi. Nautiskentelet elämästäsi noin. Aika vikkelä olet, jos vain tunti menee päivässä siihen, että käyt kaupassa ja laitat ruoan perheellesi:) Teillä on muita ahkeria perheenjäseniä, he mahdollistavat sinulle tuon lokoisan elämän nautinnon.
Minäkään en ole provo, ja voin sanoa yrittäneeni etsiä elämääni nautintoa / merkitystä jo reippaat 3v. En tosin ole kyennyt nauttimaan myöskään kotona yksin istumisesta / "viihteen" kuluttamisesta, vaan aina se on mennyt välillä siihen, että pitää väkisin lähteä jostain ulkoa elämäänsä sisältöä / merkitystä etsimään, vaikka sitä olen sieltä yrittänyt jo kymmenet kerrat etsiä, eikä ole aiemminkaan löytänyt.

Esimerkiksi nytkin harkitsen sitä, että josko pitäisi kesäksi taas yhteen duuniin hakea, vaikka viimekin kesänä ko duunissa meinasin hajota aivan täydellisesti, ja myöhemmin päädyin sairaslomalle. Ehkä se on sitten vaan sitä, että minä henkilökohtaisesti olen saanut aivan minimaalisesti tyydytystä kotona istumisestakaan.
Ainut ratkaisu elämän merkityksettömyyteen on kohta 2. Siis usko "Korkeampaan". Monikaan ei tätä selitystä sulata, enkä sulattanut minäkään kymmeniin vuosiin. Sitten ryhdyin buddhalaiseksi ja löysin sittemmin kristinuskonkin buddhalaisuuden kautta. Raamatun kieli oli ollut minulle liian vaikeaselkoista, mutta buddhalaisten oppien myötä Raamattukin aukesi.

Uskossa auttaa se, että elämää voi katsella suuremmasta näkökulmasta ja loputtomalla aikajanalla. Lisäksi ole oppinut, ettei elämää voi tai tarvitsekaan hallita. Jopa toisten ihmisten tuomitsemisen ja rankaisemisenkin voi jättää Jumalan huoleksi, jolloin on helppoa antaa anteeksi. Uskossa eläessä elämän voi ottaa rennosti ja usko avaa myös kanavan "yliluonnolliseen", mikä tuo elämään oman mielenkiintoisen lisävärinsä..
Mielenkiintoinen aihe.

Minulle buddhalaiseen ja taolaiseen filosofiaan tutustuminen toi kyllä tietyllä lailla uuden merkityksen elämälle. Tai lähinnä se auttoi hyväksymään asiat sellaisina kuin ne ovat - siis myös elämän merkityksettömyyden ja absurdiuden. Buddhalaisuudessa ja varsinkin taolaisuudessa yhdistyy siis mielestäni nuo aloitusviestin 2. ja 3. kohdat.
Myös sielunvaellusoppiin tutustuminen sai ajattelemaan omaa elämää uudella tavalla. En sanoisi, että tämä oli minulle pakokeino, koska tämän pohdinnan myötä pääsin vahvemmin kiinni tähän hetkeen ja tähän elämään. Nietzschen ajatukset ovat kiinnostavia, mutta ei se ole mikään absoluuttinen totuus, että elämä on merkityksetöntä ja päättyy kuolemaan. Itse uskon, että elämän sisältö ja merkitys muodostuu jokaisen subjektiivisen kokemuksen kautta, eli tämä merkitys on jokaiselle erilainen.

Oma "henkinen heräämiseni" tapahtui myöhemmin. Siihen ei liittynyt varsinaisia yliluonnollia tai uskonnollisia kokemuksia, mutta aloin tuntea vahvaa yhteyttä ja yhteenkuuluvuutta kaiken olevaisen kanssa. Tämä oli (ja on edelleen) mahtava tunne, joka auttaa elämässä eteenpäin. Uskon eräänlaiseen elämän energiaan ja siihen, että yksilön suurin päämäärä on "tulla itsekseen", eli tunnistaa, hyväksyä ja toteuttaa omat erityispiirteensä ja valmiutensa. Tämä on keskeinen ajatus myös mm. humanistisessa psykologiassa.
Ah, hienoa että tällainen ketju on. En ole itse erityisen hyvä kirjoittamaan aiheesta -ainakaan vielä :).

Tuo elämän tarkoituksellisuuskeskustelu on varmasti tabu monelle. Useammat ihmiset menevät sokkona päivästä toiseen. He aloittavat projektin toisensa jälkeen, kuten koulutuksen, uran, sen jälkeen lasten hankinnan jne, ettei tarvitsisi jäädä miettimään sitä elämän tarkoitusta. Tämä tarkoitustyhjio on siis väliaikaisesti täytetty. Ei se ole tietenkään mikään tarkoituksellinen itsensä sokaisukeino, vaan niin meistä useimmat täällä vaan tavataan tehdä. Elämän kriisitilanteissa kuten erotilanteessa, tyottomäksi jäädessä, vakavassa sairaudessa tai läheisen kuollessa se tarkoituksellisuus saattaa taas ajankohtaisena ponnahtaa pinnalle. Jotkut saattavat tälloin kohdata elämän tarkoituksettomuuden ja absurdiuden. Tämä tosiaan vetää ihmiset noihin ratkaisuihin, jotka aloituksessa mainittiin.

Minun iso kriisini oli jo teini-iässä ja jäin sitten masennukseen vuosikausiksi. Elämästä meni tarkoitus ja sitä vastaan tappelin vaikka kuinka kauan. Niin kauan kun tpistin vastaan ja yritin mennä muiden perässä ja hakea sisältoä/tarkoitusta paha olo jatkoi.

Tämä elämän tarkoitoituksettomuus saa todella monet kavahtamaan. Nykymaailma rullaa sen avulla että ihmisellä on koko ajan tyydyttämäton tarve joka pitää täyttää. Se on siis suurelle osalle normaalia. On outoa olla haluamatta mitään.
Suosittelen lukemaan sellaisen kirjan kuin Irti oravanpyörästä. Ainakin itse sain siitä paljon apua masennukseeni ja elämän tarkoituksettomuuden tunteeseen. Kaarina Davis kertoo henkilökohtaisen tarinan kuinka pääsi eroon masennuksestaan ja kuvailee tätä nykyelämän mielettömyyttä. Sain paljon apua ja taitoa nähdä asiat toisin, helpottaa vaikka ielä on pitkä tie kuljettavana.

www.kaarinadavis.com/p/irti-oravanpyorasta.html
Nyt juttu jatkuu. Tosin aika karulla viestillä. Nimittäin totuuteen pohjautuvan TROLLIn merkeissä:

" As noted, an estimated 11 nonfatal suicide attempts occur per every suicide death. Men and the elderly are more likely to have fatal attempts than are women and youth."

"Almost four times as many males as females die by suicide."

"suicide attempts are 3 times more common among females than males."

Eli siis:

-naiset selvästikin keräilee huomiota yrittämällä leikisti itsemurhaa
-miehet oikeasti tappavat itsensä suorilla, eivätkä tee yrityksiä huomiota kerätäkseen (ainakaan niin paljoa kuin naiset)
-sama näyttää pätevän vanhusten kohdalla: jos hommaan ryhdytään, se on aina tositarkoituksella

Mistä ihmeestä tämä johtuu? Ja sanon suoraan: psykologisista defensseistä älyllistäminen / eristäminen jne eivät selvästikään toimi, jo pelkästään tästä aiheesta kirjoittaminen tuo mukanaan huonon olon.
 /   /  /  / Ratkaisu elämän merkityksettömyyteen

Asiantuntijat

  • SincityNaisille ja pariskunnille sunnattu intiimituotteiden erik...

Keskusteluhaku

Laaja haku



Lisää keskusteluja aiheesta

Tietoa mainosten kohdentamisesta