Alkuraskaus ja kamala murhe..

Varmasti hormonit vaikuttaa asiaa, mutta älä käy lukemassa mitään mikä voi lisätä omaa pahaa oloasi ja stressiäsi. Siitä ei ainakaan olo parane.
Käy varhaisultrassa tarkistamassa muutaman viikon päästä, että alkio on oikealla paikalla ja että sydän lyö. Se poistaa ainakin tuulimunan ja kohdunulkoisen raskauden pelot, jos kaikki on kunnossa. :)

Itse pelkäsin raskauden alussa (eka raskaus), että kaikki ei mene hyvin, mutta sitten tajusin, että vaikka kuinka pelkään, huolehdin ja stressaan, en voi sille mitään jos raskaus menee alussa kesken, on tuulimuna tai muuta. Nyt olen jo ylittänyt puolivälin ja nyt on tullut uusia pelkoja kuten kohtukuolema tai että lapsi syntyy liian aikaisin, mutta niillekään en itse voi mitään. Mun pitää vaan luottaa, että kaikki menee hyvin. Uudet pelot astuvat kuvaan sitten kun vauva syntyy....tämä on oikeesti loputon kierre, ainakin minulla, mutta uskon sen kuuluvan äidiksi tuloon ja kasvamiseen! :)

Pelot kuuluvat varmasti jokaiseen raskauteen, joten et ole asian kanssa yksin. :) Juttele peloistasi myös ystäviesi ja perheesi kanssa. Toki voit vastaavissa foorumeissakin jutella, mutta itseäni helpotti ainakin se että kun olen päästänyt pahan olon pois, niin siinä on joku itselle tärkeä henkilö läsnä.
Voimia ja onnea raskauteen!

Pelot kuuluvat raskauteen, siinä kuin ilotkin. Totuushan on se, että ei kaikki aina mene ok, eli siinä pelossa on kyllä ihan ns. todensiementäkin.

Onnea odotukseen, toivon mukaan saat pelkoa siirretyksi taka-alalle, koska jos esim. varhaiselle keskenmenolle ei itse voi mitään, tulee jos on tullakseen, oikeastaan kaikki muutkin asiat tulevat jos ovat tullakseen, ei niitä voi estää.

Et ole ainoa murehtija, worrymommy, et todellakaan! Ensimmäisessä raskaudessa pelot vaihtuivat aina toiseen edellisen haihtuessa eivätkä ole loppuneet vieläkään, vaikka poika täyttää tänä vuonna 6 v. Huolen kohde vain vaihtuu ajan myötä: ensin tuulimuna, sitten raskausmyrkytys, sitten synnytys, sitten kätkytkuolema ja nykyään onneettomuudet, kaappaukset, julma ja sairas maailma yleisesti...
Ja nyt olen suureksi yllätyksekseni toistamiseen raskaana (rv 8 0) ja huolena ikä (40 v.), 2.tyypin diabetes ja ylipaino eli niiden vaikutus sikiöön, jos sellainen siellä mahassa todella on (tuulimunapelko jälleen). Ensimmäinen ultra on 21.5. ja samalla sikiöseulonta, joka tuo oman lisänsä huolenaiheisiin.
Minä vähän luulen, että itse ainakin olen sitä tyyppiä, joka ei vaan osaa olla huolehtimatta! Miehenikin aina sanoo, että älä sitä nyt etukäteen murehdi, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty! Jos ei ole omia murheita, tulee murehdittua vaikka maailman menoa... ; )
Yritän kuitenkin asennoitua tähän niin kuin muihinkin asioihin elämässä eli se tapahtuu, mikä on tarkoitettu tapahtuvaksi. Jos tämän lapsen on tarkoitus syntyä meille, niin sitten hän syntyy. Ja kaikella on tarkoituksensa, myös niillä ikävimmilläkin asioilla, jos sellaista tapahtuu.
Mutta kuten jo aiemmin sanoin, ei se murehtiminen tule koskaan kokonaan kaikkoamaan. Se vain odottelee taka-alalla sopivaa hetkeä pompata entistä voimakkaampana esiin. Sisulla vaan työnnetään se takaisin omalle paikalleen ja yritetään varastaa edes pienen pieni hetki silkkaa onnellisuutta ja nautintoa uuden elämän kasvusta sisällämme! : )

Täällä myös yksi huolissaan oleva. Tällä hetkellä eniten pelottaa tuulimuna tai kohdunulkoinen raskaus. Keskenmeno pelottaa. Synnytys pelottaa. Sektio pelottaa. Mitä enemmän ajattelen, sitä enemmän kehitän itselleni pelkoja, huolia ja kauhukuvia. Kyseessä siis ensimmäinen raskaus, viikkoja nyt 8 1 ja ensimmäinen neuvola-aika ensi viikolla (ilmeisesti sielläkään ei vielä selviä, onko sikiö edes oikeassa paikassa). Raskaudesta olen tiennyt nyt reilun viikon (tein testin tosi myöhään, koska en uskonut olevani raskaana) ja koko sen ajan olen kehitellyt itselleni pelkoja ja kuulostellut jokaista tuntemusta.

Tunteet vaihtelee lähinnä ahdistuksen ja kauhun välillä. Yritän kuitenkin ajatella asian niin, että jos menee kesken, on tuulimuna tai kohdunulkoinen, meidän ei ilmeisestikään ollut vielä tarkoitus saada lasta. Minä en niihin asioihin pysty vaikuttamaan mitenkään. Se tapahtuu, mikä on tapahtuakseen, tein minä mitä tahansa. En anna itselleni lupaa tuntea minkäänlaista iloa tai intoa tässä vaiheessa. Olo on epätodellinen.

Meillä ei olla vauvaa yritetty, vaan vähän niinkuin kävi vahinko... Ollaan kuitenkin aikuisia ihmisiä ja yhdessä oltu jo vuosia, joten tottakai jos vauva on tullakseen, niin saa tullakin. Kenellekään ei olla kerrottu siinä pelossa, ettei kaikki ole hyvin. Kai pelot ja ahdistukset kuuluu asiaan. Se mikä tapahtuu, on tarkoitettu tapahtuvaksi. Ei ole mun käsissä, miten tässä tulee käymään.

Noilla viikoillahan ultrassa näkyy onko alkio oikeassa paikassa, näkyy syke jne.
Jos ja kun asia sinua painaa niin käy yksityisellä gynekologilla varmistamassa asia.

Olen para aikaa sairaslomalla aivan järkyn pahoinvoinnin vuoksi. Nyt viides viikko saikkua menosaa. Kerran ollut tiputuksessa. Painoa lähtrnyt 5 kg.Nyt jo muutama tullu takaisin.Iltaa kohden pahenee ja mulla vielä iltapainoitteinen työ. Pahimmat viikot oli ainakin tähän päivään asti 7-9 jolloin makasin vain pimeässä huoneessa pari viikkoa. Valot, äänet, hajut,maut, liikkeet esim telkkarissa haitanneet mielettömästi. Jatkuva makea/paha maku suussa. Kaikki maistuu yli suolatulta.Primperan pahoinvointilääkkeestä ei ole ollut mitn apua. Eilen sain kunnon närästyslääkettä ja pikkaisen helpottanut. Olen ollut neljän seinän sisällä lähes koko sairasloman. Ainoastaan koiran ulkoilutus ja lähikaupassa käväiseminen on onnistunut kun on ollut aivan pakko. 7-9 viikon aikana oli myös pahin väsymys ikinä. Ylävatsa kivut oli tosi kovat myös 7-9 viikoilla sekä yläselkä että alaselkä ja kovat alavatsa kivut. Pääsin hyvällä tuurilla työterveyshuollossa ultrattavaksi ilmatteks vk 10 ja kaikki oli kunnossa.