L.Ron Hubbard=mielen asiantuntija

Palstaöykkärihän se täällä taallä taas luurailee. Taitaa olla elämän tehtäväsi.

Tunnistaja kirjoitti:

Palstaöykkärihän se täällä taallä taas luurailee. Taitaa olla elämän tehtäväsi.

... tuo liene aika asiaton kommentti

Lienee tarpeetonta kommentoida

Dekkari kirjoitti:

... tuo liene aika asiaton kommentti

Lienee tarpeetonta kommentoida

Sinä ja sinun asiattomuutesi. Olet todellä säälittävä tapaus. Viestisi ovat ihan pimeitä eikä tuo asioiden esittämistapasikaan päätä huimaa.

Leksa kirjoitti:

Sinä ja sinun asiattomuutesi. Olet todellä säälittävä tapaus. Viestisi ovat ihan pimeitä eikä tuo asioiden esittämistapasikaan päätä huimaa.

palstahäirikkö-Dekkari saanut kohtauksen ja massapostittaa hölmöyksiään...

mukamas

mukamasko?

Itsekin pidin väitettä, siitä että yliopistoissa viitattaisiin ahkerasti Hubbardiin, niin epäuskottavana, että päätin tarkistaa asian parista muusta viitehausta. Medlinen sijaan tein haun useista eri kasvatustieteen, sosiologian, psykologian, sosiaalityön, viestinnän ja yhteiskuntatieteiden tietokannoista. Tarkemmin sanoen tietokannat olivat: Communication Studies: A SAGE Full-Text Collection; ERIC; Politics and International Relations: A SAGE Full-Text Collection; PsycINFO (1840-Current); Social Services Abstracts ja Sociological Abstracts.

Näistä tietokannoista löytyy miljoonia artikkeleita, joista kahdessa (2!) oli viitattu L. Ron Hubbardin teokseen. Molemmat olivat Barry Markovskyn ja Shane Thyen parapsykologian alan tutkimuksia.

Eli aika paksua on kyllä väittää, että jenkeissä tutkija, johon eniten viitattaisiin, olisi L. Ron Hubbard. Noin ihan vertailun vuoksi sanottakoon, että nopealla haulla löysin 1010 artikkelia, joissa viitataan suomalaiseen Risto Näätäseen, jota en kyllä pitäisi "eräänä niistä tutkijoista, joihin Ameriikoissa eniten viitataan"...

Itsekin pidin väitettä, siitä että yliopistoissa viitattaisiin ahkerasti Hubbardiin, niin epäuskottavana, että päätin tarkistaa asian parista muusta viitehausta. Medlinen sijaan tein haun useista eri kasvatustieteen, sosiologian, psykologian, sosiaalityön, viestinnän ja yhteiskuntatieteiden tietokannoista. Tarkemmin sanoen tietokannat olivat: Communication Studies: A SAGE Full-Text Collection; ERIC; Politics and International Relations: A SAGE Full-Text Collection; PsycINFO (1840-Current); Social Services Abstracts ja Sociological Abstracts.

Näistä tietokannoista löytyy miljoonia artikkeleita, joista kahdessa (2!) oli viitattu L. Ron Hubbardin teokseen. Molemmat olivat Barry Markovskyn ja Shane Thyen parapsykologian alan tutkimuksia.

Eli aika paksua on kyllä väittää, että jenkeissä tutkija, johon eniten viitattaisiin, olisi L. Ron Hubbard. Noin ihan vertailun vuoksi sanottakoon, että nopealla haulla löysin 1010 artikkelia, joissa viitataan suomalaiseen Risto Näätäseen, jota en kyllä pitäisi "eräänä niistä tutkijoista, joihin Ameriikoissa eniten viitataan"... Häneenkin kuitenkin ainakin näissä kuudessa tietokannassa 505 kertaa enemmän kuin L. Ron Hubbardiin...

Itsekin pidin väitettä, siitä että yliopistoissa viitattaisiin ahkerasti Hubbardiin, niin epäuskottavana, että päätin tarkistaa asian parista muusta viitehausta. Medlinen sijaan tein haun useista eri kasvatustieteen, sosiologian, psykologian, sosiaalityön, viestinnän ja yhteiskuntatieteiden tietokannoista. Tarkemmin sanoen tietokannat olivat: Communication Studies: A SAGE Full-Text Collection; ERIC; Politics and International Relations: A SAGE Full-Text Collection; PsycINFO (1840-Current); Social Services Abstracts ja Sociological Abstracts.

Näistä tietokannoista löytyy miljoonia artikkeleita, joista kahdessa (2!) oli viitattu L. Ron Hubbardin teokseen. Molemmat olivat Barry Markovskyn ja Shane Thyen parapsykologian alan tutkimuksia.

Eli aika paksua on kyllä väittää, että jenkeissä tutkija, johon eniten viitattaisiin, olisi L. Ron Hubbard. Noin ihan vertailun vuoksi sanottakoon, että nopealla haulla löysin 1010 artikkelia, joissa viitataan suomalaiseen Risto Näätäseen, jota en kyllä pitäisi "eräänä niistä tutkijoista, joihin Ameriikoissa eniten viitataan"... Häneenkin kuitenkin ainakin näissä kuudessa tietokannassa 505 kertaa enemmän kuin L. Ron Hubbardiin...

Lee kirjoitti:

Itsekin pidin väitettä, siitä että yliopistoissa viitattaisiin ahkerasti Hubbardiin, niin epäuskottavana, että päätin tarkistaa asian parista muusta viitehausta. Medlinen sijaan tein haun useista eri kasvatustieteen, sosiologian, psykologian, sosiaalityön, viestinnän ja yhteiskuntatieteiden tietokannoista. Tarkemmin sanoen tietokannat olivat: Communication Studies: A SAGE Full-Text Collection; ERIC; Politics and International Relations: A SAGE Full-Text Collection; PsycINFO (1840-Current); Social Services Abstracts ja Sociological Abstracts.

Näistä tietokannoista löytyy miljoonia artikkeleita, joista kahdessa (2!) oli viitattu L. Ron Hubbardin teokseen. Molemmat olivat Barry Markovskyn ja Shane Thyen parapsykologian alan tutkimuksia.

Eli aika paksua on kyllä väittää, että jenkeissä tutkija, johon eniten viitattaisiin, olisi L. Ron Hubbard. Noin ihan vertailun vuoksi sanottakoon, että nopealla haulla löysin 1010 artikkelia, joissa viitataan suomalaiseen Risto Näätäseen, jota en kyllä pitäisi "eräänä niistä tutkijoista, joihin Ameriikoissa eniten viitataan"... Häneenkin kuitenkin ainakin näissä kuudessa tietokannassa 505 kertaa enemmän kuin L. Ron Hubbardiin...

Lue lisää

Tarkistin asian vielä uudemmankin kerran... Edellisessä viestissä mainitsemassani kahdessa Markovskyn ja Thyen artikkelissa ei viitatakaan L. Ron Hubbardin tuotantoon vaan L. Ron Hubbardin elämästä kertovaan kirjaan "Bare faced Messiah: The True Story of L. Ron Hubbard", jossa annetaan kyseisestä herrasta varsin toisenlainen kuva kuin scientologien julkaisuissa.

Sen sijaan uudella haulla (hain nimellä Hubbard, L. R.) löysin kaksi artikkelia, jossa ihan oikeasti viitataan L. Ronin kirjaan. En tosin tiedä, mikä näiden viittausten sisältö on.

Mutta edelleen... Edellä mainitsemistani tietokannoista ei löytynyt kuin yhteensä kaksi artikkelia, joissa viitataan L. Roniin. Eli aika puppua on väite, että herraan ahkerasti viitattaisiin rapakon tuolla puolen...

Lee kirjoitti:

Itsekin pidin väitettä, siitä että yliopistoissa viitattaisiin ahkerasti Hubbardiin, niin epäuskottavana, että päätin tarkistaa asian parista muusta viitehausta. Medlinen sijaan tein haun useista eri kasvatustieteen, sosiologian, psykologian, sosiaalityön, viestinnän ja yhteiskuntatieteiden tietokannoista. Tarkemmin sanoen tietokannat olivat: Communication Studies: A SAGE Full-Text Collection; ERIC; Politics and International Relations: A SAGE Full-Text Collection; PsycINFO (1840-Current); Social Services Abstracts ja Sociological Abstracts.

Näistä tietokannoista löytyy miljoonia artikkeleita, joista kahdessa (2!) oli viitattu L. Ron Hubbardin teokseen. Molemmat olivat Barry Markovskyn ja Shane Thyen parapsykologian alan tutkimuksia.

Eli aika paksua on kyllä väittää, että jenkeissä tutkija, johon eniten viitattaisiin, olisi L. Ron Hubbard. Noin ihan vertailun vuoksi sanottakoon, että nopealla haulla löysin 1010 artikkelia, joissa viitataan suomalaiseen Risto Näätäseen, jota en kyllä pitäisi "eräänä niistä tutkijoista, joihin Ameriikoissa eniten viitataan"... Häneenkin kuitenkin ainakin näissä kuudessa tietokannassa 505 kertaa enemmän kuin L. Ron Hubbardiin...

Lue lisää

Tarkistin asian vielä uudemmankin kerran... Edellisessä viestissä mainitsemassani kahdessa Markovskyn ja Thyen artikkelissa ei viitatakaan L. Ron Hubbardin tuotantoon vaan L. Ron Hubbardin elämästä kertovaan kirjaan "Bare faced Messiah: The True Story of L. Ron Hubbard", jossa annetaan kyseisestä herrasta varsin toisenlainen kuva kuin scientologien julkaisuissa.

Sen sijaan uudella haulla (hain nimellä Hubbard, L. R.) löysin kaksi artikkelia, jossa ihan oikeasti viitataan L. Ronin kirjaan. En tosin tiedä, mikä näiden viittausten sisältö on.

Mutta edelleen... Edellä mainitsemistani tietokannoista ei löytynyt kuin yhteensä kaksi artikkelia, joissa viitataan L. Roniin. Eli aika puppua on väite, että herraan ahkerasti viitattaisiin rapakon tuolla puolen...

mukamas...

Tossahan puhuttiin USA:n yliopistopista - ei jostain kommunistimaiden ...

Mutta muuten esim. Moskovan yliopistollahan on kokonainen opintohuone jossa on kaikki L:Ron Hubbardin julkistetut teokset...

Koittaistte hiukka tarkistaa tietojanne ennen kuin alatte valittaan...

paremmin ens kerralla...

oho kirjoitti:

mukamas...

Tossahan puhuttiin USA:n yliopistopista - ei jostain kommunistimaiden ...

Mutta muuten esim. Moskovan yliopistollahan on kokonainen opintohuone jossa on kaikki L:Ron Hubbardin julkistetut teokset...

Koittaistte hiukka tarkistaa tietojanne ennen kuin alatte valittaan...

paremmin ens kerralla...

Lue lisää

Medline on maailmanlaajuinen viitehaku. Samoin ovat omassa viestissäni mainitsemani kuusi tietokantaa (ERIC, SAGE, PsycINFO jne.). Niihin siis päivitetään kaikkialla maailmassa tehtyjä tutkimuksia enkä ainakaan itse ole törmännyt niissä vielä kovinkaan moneen nykyisessä kommunistimaassa tehtyyn tutkimukseen. Miljoonista näistä tietokannoista löytyvistä tutkimuksista ehdoton valtaosa on tehty USA:ssa ja (läntisessä) Euroopassa.

Joten mielestäni nimimerkki "Scientologille" sekä itse pystymme varsin perustellusti väittämään, ettei Hubbard kuulu yleisesti siteerattujen tutkijoiden joukkoon sen enempää Yhdysvaltojen kuin Euroopankaan yliopistoissa.

Se, että jostain yliopistosta löytyy tietyn kirjailijan teoksia, ei merkitse yhtään mitään. Onhan Suomessakin useita yliopistollisia kirjastoja, jotka ovat niin sanottuja "vapaakappalekirjastoja" eli niiden kokoelmiin liitetään KAIKKI suomen kielellä painetut kirjat, lehdet ja jopa mainoslehtiset. Vuosisadan alun mainoslehtisistä alkaen.

Eli kyllä Helsingin yliopistollisesta kirjastostakin löytyy ainakin Hubbardin koko suomeksi julkaistu tuotanto - hyvin luultavasti myös kaikki hänen englanniksi julkaisemansa kirjat. Mutta löytyypä sieltä myös kaikkien aikojen Seiska-lehdet, kaikki Viisikko-kirjat sekä Upon pesukonemainokset kautta aikain. Ja ainakaan itse en pidä Seiskoja, Viisikkoja ja Upon mainoksia silti kovin tieteellisinä. :)

Sitä paitsi kirjastojen kirjallisuusvalikoima ei kerro mitään siitä, kuinka paljon kutakin tiedemiestä tiedepiireissä lainataan. Kuten jokainen akateemisesti koulutettu tietää, todellinen tieteellinen keskustelu käydään tieteellisissä aikakauslehdissä (tämä ei tarkoita esim. Tiede- ja Tieteen kuvalehti -lehtiä). Ja koska miljoonista tiedelehdistä (joista valtaosa julkaistaan USA:ssa ja Länsi-Euroopassa) ei löydy kuin aivan muutamia viittauksia Hubbardin teoksiin, on aika paksua nimittää häntä "USA:n yliopistojen lainatuimmaksi auktoriteetiksi".

Oletkos, hyvä Matti, koskaan lukenut suomalaisen psykologin ja filosofin Lauri Rauhalan tekstejä? Jos et, saanen suositella niitä sinulle. Itse luin juuri eilen loppuun Jyri Puhakaisen kyseisestä herrasta kirjoittaman teoksen "Persoonan puolustaja", jossa käydään läpi Rauhalan elämää ja ajatuksia. Uskon, että Rauhalan teokset saattaisivat hyvinkin kiinnostaa sinua. Kyseistä herraa on ollut vahvasti innoittamassa mm. CCHR:ssäkin vaikuttava Thomas Szasz. Olen huomaavinani, että sinun ja Lauri Rauhalan ajatuksissa on useitakin yhtymäkohtia. Kannattaapi lukea!

Bogey kirjoitti:

Oletkos, hyvä Matti, koskaan lukenut suomalaisen psykologin ja filosofin Lauri Rauhalan tekstejä? Jos et, saanen suositella niitä sinulle. Itse luin juuri eilen loppuun Jyri Puhakaisen kyseisestä herrasta kirjoittaman teoksen "Persoonan puolustaja", jossa käydään läpi Rauhalan elämää ja ajatuksia. Uskon, että Rauhalan teokset saattaisivat hyvinkin kiinnostaa sinua. Kyseistä herraa on ollut vahvasti innoittamassa mm. CCHR:ssäkin vaikuttava Thomas Szasz. Olen huomaavinani, että sinun ja Lauri Rauhalan ajatuksissa on useitakin yhtymäkohtia. Kannattaapi lukea!

Lue lisää

Luin jokin aika sitten (ehkä viime vuonna?) E. Goffmanin kirjan "Minuuden riistäjät" julkaistu 1969.

Laitoin sen arvostelunkin tälle sivulle, viestiketjun alkuun.

Varsin lukemisen arvoinen kirja mielisairaalan hoitokäytännöistä ja laitoselämästä yleensäkin. Taitaa kuvata amerikkalaista systeemiä, mutta eipä poikkea suomalaisesta systeemistä paljoakaan. Osuvia kuvauksia ja huomiointeja muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.

Ei ole tainnut Hubbart lukea moisia teoksia, ja sen kyllä huomaa.

Matti Wigelius, Kotka kirjoitti:

Luin jokin aika sitten (ehkä viime vuonna?) E. Goffmanin kirjan "Minuuden riistäjät" julkaistu 1969.

Laitoin sen arvostelunkin tälle sivulle, viestiketjun alkuun.

Varsin lukemisen arvoinen kirja mielisairaalan hoitokäytännöistä ja laitoselämästä yleensäkin. Taitaa kuvata amerikkalaista systeemiä, mutta eipä poikkea suomalaisesta systeemistä paljoakaan. Osuvia kuvauksia ja huomiointeja muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.

Ei ole tainnut Hubbart lukea moisia teoksia, ja sen kyllä huomaa.

Lue lisää

Pistänpä korvan taakse... Jäi vain mietityttämään tuo vuosiluku... 1969 julkaistu mielisairaaloita ja laitoksia käsittelevä kirja? Järjestelmissähän on tapahtunut hirrrmuisesti muutoksia sittemmin... Esim. koko laitosjärjestelmäähän on purettu hirmuista kyytiä avohoitopainotteiseen järjestelmään siirryttäessä. Tämähän pätee niin erityiskasvatuksessa, vankeinhoidossa kuin mielenterveystyössäkin - kaikkialla on laitospaikkoja viime vuosikymmenten aikana vähennetty murto-osaan entisestä.

Ja onhan muutoksia tapahtunut myös hoitokäytänteissä esim. uusien lainsäädäntöjen myötä.

Et sattuisi tuntemaan mitään tuoreempaa teosta aiheesta?

Matti Wigelius, Kotka kirjoitti:

Luin jokin aika sitten (ehkä viime vuonna?) E. Goffmanin kirjan "Minuuden riistäjät" julkaistu 1969.

Laitoin sen arvostelunkin tälle sivulle, viestiketjun alkuun.

Varsin lukemisen arvoinen kirja mielisairaalan hoitokäytännöistä ja laitoselämästä yleensäkin. Taitaa kuvata amerikkalaista systeemiä, mutta eipä poikkea suomalaisesta systeemistä paljoakaan. Osuvia kuvauksia ja huomiointeja muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.

Ei ole tainnut Hubbart lukea moisia teoksia, ja sen kyllä huomaa.

Lue lisää

Goffman, Erwing: Minuuden riistäjät - tutkielma totaalisista laitoksista. Kustantanut Marraskuun liike vuonna 1969.

Kirja käsittelee mielisairaaloiden (vast) arkitodellisuutta lähinnä asukin, mutta myös henkilökunnan kannalta. Kirja on hyvin nimetty, vaikka aluksi lukijaa hämmentää se, että kirjassa käsitellään kaikkia totaalisia laitoksia yhtäaikaa, vaikka ne eroavat todelliselta luonteeltaan, varsinkin asukin kannalta, oleellisesti toisistaan. Määritelmä täyttää laajan ja kirjavan joukon laitoksia armeijasta ja laivasta mielisairaaloihin asti. Erot kyllä kerrotaan kirjassa jäljempänä osuvasti ja rehellisesti. Se oleellisin ero erityyppisten laitosten välillä on pakkoauttaminen, joka on sosiaalisysteemin tapa kiusata kansalaisiaan.

Kirjan suurin saavutus on se ettei se haksahda psykologisointiin, ainakaan kovin paljon. Parhaiten totuuden näkee ilman minkäänlaisia suomuja silmillään. Psykologia on ismi (mielipide, uskomus, näkemys) jonka sosiaalisysteemi on tuottanut omilla ehdoillaan omiin tarpeisiinsa. Sosiaalisysteemi on se virastojen ja viranomaisten verkosto, joka omasta mielestään tietää kansalaista paremmin mikä on hänelle itselleen hyväksi. Kaksi viimeistä määritelmää on itse keksimiäni.

Kirjassa mielisairaalan henkilökuntaa pidetään liian rehellisinä, varsinkin sivulla 125: "Uskoisin että suurin osa sairaskertomuksen (häpeällisistä) tiedoista ovat aika todenmukaisia". En usko. Pakkoauttajilla on taipumus kirjata pahansuopa, jopa täysin perätön, juoru ehdottomaksi tosiasiaksi, jonka perusteella toimenpiteet tehdään. Juoru voi olla jopa ristiriidassa korkeimman oikeuden päätöksen kanssa. Yleensä he uskovat sitä maallikkoa jonka yhteiskunnallinen asema on kaikkein korkein. Kun potilas on jo sairaalassa, heitä ei kiinnosta totuus, vaan pahansuopuus, koska sillä haetaan oikeutusta pakkoauttamiselle. Psykologilla ei ole (poliisin, syyttäjän tai tuomarin) ammattitaitoa totuuden etsimiseen.

Kirja kuvaa varsin todenmukaisesti mielisairaaloiden (vast.) arkitodellisuutta ja hoitomenetelmiä varsin keskeisen seikan, minuuden riistämisen, kannalta. Alussa on lähes systemaattinen kuvaus laitosväkivallan eri muodoista sekä siitä miten asukit puolustautuvat siltä. Unohtamatta tietenkään potilaiden ja henkilökunnan välistä syvää kuilua, syvää vihaa ja epäluottamusta. Esimerkit on otettu amerikkalaisista mielisairaaloista mutta ne pätevät varsin hyvin myös suomalaisiin mielisairaaloihin. Karmeaa luettavaa.

Selviytymiskeinoista mainitaan sivulla 50 mm. seuraavaa "Jotkut asukit voivat katsoa hyväksi uhmata laitoksen sääntöjä juuri ennen vapautumistaan, että he saisivat tahdostaan näennäisesti riippumattoman syyn tuomionsa pidentämiseen". Merkillinen tulkinta, ehkäpä psykologin suusta. Tuomio voi tarkoittaa myös laitoshoitoa. Uhma on henkisen vapauden tavoittelua, jolla on laitoksessa omat riskinsä, nimittäin vähien oikeuksien menetys. Kun asukki arvelee että laitosaika jokatapauksessa loppuu pian, ei oikeuksien menettämisellä ole suurta merkitystä. Juuri tämän estämiseksi mielisairaalahoito kestää määrättömän ajan ja loppuu yllättäen.

Kirjassa väitetään myös että laitoksen, varsinkin mielisairaalan, normeihin sopeutuminen olisi yhteydessä oikeuksien saamiseen ja sieltä poispääsyyn. Mahtaakohan olla totta? Kriittisellä hetkellä tulee kuitenkin aina "yllättäen" joku este, joka virallisesti on "kielteinen muutos potilaan tilassa". Tätä nöyryyttämisen ja alistamisen tapaa sanoisin oravanpyöräksi. Näin laitosvastaiseen toimintaan muuten purkautuva henkinen energia "runkataan kuiviin". Jotta oravanpyörä voisi pyöriä, tulee asukin luottaa siihen ainakin jossain määrin. Äärimmäisessä hädässä (mielisairaalassa) asukki tietysti tarttuu siihen viimeiseen oljenkorteen.

Asukki syyllistetään kohtaloonsa jotta hänen vihansa ei purkautuisi henkilökuntaan, vaan sisään päin. Inhimillisistä seurauksista ei tietenkään piitata. Todellisen syyn ei tarvitse mitenkään liittyä asukkiin tai edes tapahtumiin laitoksessa, asukki vain on "elinkautisosastolla" tai kyse on jostain asukille läheisen ihmisen (sinänsä täysin hyväksyttävästä) toiminnasta jonka virallinen systeemi kokee vastenmielisenä ja näin kostaa sen sivullisten kautta. Asukin kautta kostetaan erityisesti silloin jos hän on alaikäinen. Toki laitokset myös työllistävät itseään.

Kirjassa kerrotaan että mielisairaalan "vuotuisjuhlien" tarkoitus on vain pitää sairaalan julkisivua yllä todistelemalla sitä mikä ei ole totta.

Kirjan loppupuolella kuvataan "Mielisairaalapotilaan moraalinen ura" melko tarkasti, osuvasti ja rehellisesti. Tässä moraalisella uralla tarkoitetaan asennemaailmaa ja sen muutoksia. Kuvaus pätee jossain määrin myös lastenkoteihin, kasvatuslaitoksiin ja koulukoteihin. Kiitosta ansaitsee myös sosiaalisysteemin ja omaisten petollisuuden ja julmuuden osuva kuvaus, miten potilas siihen suhtautuu ja miten suhtautuminen psykologisoidaan.

Kirjan kieliasua haittaa hieman tutkijoiden käyttämä "munkkilatina" ja se että osa tekstistä on laitettu lähdeluettelon sekaan. Muutoin teksti on lyhyttä, ytimekästä, selkeää ja asiallista. Kirjassa vältetään taitavasti räikeitten sanojen käyttöä suorilla tarkoilla havainnoilla. Henkilökuntaa sanotaan tyranneiksi vain kerran kirjan keskipaikkeilla.

Kirja on hyvä vastapaino sosiaalisysteemin virallisille "tutkimuksille", joita sanomalehdet on täynänsä. Suosittelen jokaiselle sosiaalisysteemin kanssa tekemisiin joutuneelle tai sen uhkaamalle.

Bogey kirjoitti:

Pistänpä korvan taakse... Jäi vain mietityttämään tuo vuosiluku... 1969 julkaistu mielisairaaloita ja laitoksia käsittelevä kirja? Järjestelmissähän on tapahtunut hirrrmuisesti muutoksia sittemmin... Esim. koko laitosjärjestelmäähän on purettu hirmuista kyytiä avohoitopainotteiseen järjestelmään siirryttäessä. Tämähän pätee niin erityiskasvatuksessa, vankeinhoidossa kuin mielenterveystyössäkin - kaikkialla on laitospaikkoja viime vuosikymmenten aikana vähennetty murto-osaan entisestä.

Ja onhan muutoksia tapahtunut myös hoitokäytänteissä esim. uusien lainsäädäntöjen myötä.

Et sattuisi tuntemaan mitään tuoreempaa teosta aiheesta?

Lue lisää

Kyllä vain, mielisairaalapaikkojen (siis 15 vuotta täyttäneitten) määrä on laskenut 1980-luvun 20 000 :sta noin 6 000:een. Tämä tieto, kuten muukin tilastotieto mitä olen tälläkin palstalla maininnut on tilastokeskuksen julkaisemasta tilastollisesta vuosikirjasta lähtöisin. Keltakantinen kirja joka kyllä löytyy (lähes) joka kirjastosta.

Avohoidosta kirjassa ei mainita juuri mitään, paitsi mielenterveysalan henkilöstön asenne potilasta kohtaa SAIRAALASSA, mutta sama asenne on voimassa kai myös avohoidossa.

Muutoksilla kai tarkoitat uusia psykiatrian tutkimuksia? Kyllä vain, niitä on maailmassa julkaistu joka vuosi hyllykilometreittain. Myönnän että tietoni uusista psykiatrian tutkimuksista rajoittuu lehtikirjoituksiin ja vastaaviin, mutta oletan että niissä ei ole mitään todella uutta. Pohjautuvat vain niihin samoihin asenteisiin kuin ne vanhat tutkimuksetkin. Onpahan vain saatu taas aikaan uusia virallisia syitä pakkohoidolle, todellisia syitä kun ei oikein voi laittaa paperille.

Kaikki humanistiset tieteelliset tutkimukset nimittäin perustuvat aina jonkin verran tutkijoittensa ja rahoittajiensa asennemaailmaan. Länsimaisen tieteen ihanteisiin kuuluu arvovapaus, mutta tämä taitaa olla pelkkä utopia.

Psykologian käyttäjät nimittäin sanovat että heidän sosiaalisysteemin arvoja ja asenteita tihuvat kirjoituksensa tällä palstalla ja myös viranomaisten hävyttömät asiakirjat ovat asenteettomia ja sosiaalisysteemin virheettömyyden kyseenalaistajat ovat asenteellisia. Omia asenteita ei edes huomata.

Lait eivät mielisairaaloita paljoa ole ainakaan ennen pidätelleet. Viittaan tällä 1940-luvulla tapahtuneisiin joukkomurhiin mielisairaaloissa (MOT: Lääketieteen musta historia). Mot vaikeni tämän päivän laittomuuksista mutta Paunion raporteissa niistä mainitaan jonkin verran. Varoittaisin Paunion raporteista, ne ovat todella pitkiä ja rönsyileviä ja täynä juriidista kapulakieltä. Mutta siitä huolimatta aika hyviä lähteitä.

Lainsäädännön ongelmana on hyvin suuri harkinnanvalta. Mitä onkaan "potilaan etu", sen määrittelee henkilökunta yksin. Ptilaan edulla tarkoitetaan nykyäänkin pakkopaitaa yms. pakkotoimia.

Bogey kirjoitti:

Pistänpä korvan taakse... Jäi vain mietityttämään tuo vuosiluku... 1969 julkaistu mielisairaaloita ja laitoksia käsittelevä kirja? Järjestelmissähän on tapahtunut hirrrmuisesti muutoksia sittemmin... Esim. koko laitosjärjestelmäähän on purettu hirmuista kyytiä avohoitopainotteiseen järjestelmään siirryttäessä. Tämähän pätee niin erityiskasvatuksessa, vankeinhoidossa kuin mielenterveystyössäkin - kaikkialla on laitospaikkoja viime vuosikymmenten aikana vähennetty murto-osaan entisestä.

Ja onhan muutoksia tapahtunut myös hoitokäytänteissä esim. uusien lainsäädäntöjen myötä.

Et sattuisi tuntemaan mitään tuoreempaa teosta aiheesta?

Lue lisää

palsta terroristi Bogey paljastuikin nyt - puolkustamassa vanhentuneita hoitomuotoja,toisaalla massakommentoimassa psykiatrian rikoksia vastustavia kirjoituksia.

johan paljastuit kirjoitti:

palsta terroristi Bogey paljastuikin nyt - puolkustamassa vanhentuneita hoitomuotoja,toisaalla massakommentoimassa psykiatrian rikoksia vastustavia kirjoituksia.

Ja mistähän sinä tuonkin sait päähäsi? Kerropas, mikä tähänastisissa viesteissäni moiseen viittaa? Se, että totesin laitospaikkojen vähentyneen, ei ole missään mielessä arvoladattu väite vaan puhdas tilastollinen fakta, jonka voit helposti tarkistaa Tilastokeskukselta, Stakesilta tai ihan mistä tahansa lähteestä. Käsittääkseni en ylläolevassa viestissäni ottanut millään tavalla kantaa yhtään mihinkään hoitomuotoon - niiden tuloksellisuuteen, eettisyyteen tms.

Olet esittänyt minusta vaikka minkälaisia poskettomia väitteitä, mutta kun muilla palstoilla olen pyytänyt sinulta perusteluita niihin (esim. antamalla linkkejä asiat osoittaviin viesteihini), et ole vastannut mitään. Ja juurihan tuossa kaksi viestiä ylöspäinkin suosittelin tutustumaan ajattelijaan (Lauri Rauhala), joka on melkoisen paljon kritisoinut psykiatrisen hoidon ja tautiajattelun lähtökohtia. Medikalisaatiota kritisoin viimeksi viime viikolla. Psyykenlääkkeiden määräämistä pakettiratkaisuna lienen arvostellut jo puolen tusinaa kertaa!

Olen kuullut täällä väitettävän, että Hubbardin teokset ja Scientologien kurssit parantavat luetun ymmärtämisen ja ihmistuntemuksen kykyjä... Ehkä sinun kannattaisi siis lukea vähän lisää Hubbardia / ottaa vielä vähän enemmän kursseja... Ainakaan toistaiseksi kun luetun ymmärtäminen ei taida olla vahvin lajisi.

Matti Wigelius, Kotka kirjoitti:

Goffman, Erwing: Minuuden riistäjät - tutkielma totaalisista laitoksista. Kustantanut Marraskuun liike vuonna 1969.

Kirja käsittelee mielisairaaloiden (vast) arkitodellisuutta lähinnä asukin, mutta myös henkilökunnan kannalta. Kirja on hyvin nimetty, vaikka aluksi lukijaa hämmentää se, että kirjassa käsitellään kaikkia totaalisia laitoksia yhtäaikaa, vaikka ne eroavat todelliselta luonteeltaan, varsinkin asukin kannalta, oleellisesti toisistaan. Määritelmä täyttää laajan ja kirjavan joukon laitoksia armeijasta ja laivasta mielisairaaloihin asti. Erot kyllä kerrotaan kirjassa jäljempänä osuvasti ja rehellisesti. Se oleellisin ero erityyppisten laitosten välillä on pakkoauttaminen, joka on sosiaalisysteemin tapa kiusata kansalaisiaan.

Kirjan suurin saavutus on se ettei se haksahda psykologisointiin, ainakaan kovin paljon. Parhaiten totuuden näkee ilman minkäänlaisia suomuja silmillään. Psykologia on ismi (mielipide, uskomus, näkemys) jonka sosiaalisysteemi on tuottanut omilla ehdoillaan omiin tarpeisiinsa. Sosiaalisysteemi on se virastojen ja viranomaisten verkosto, joka omasta mielestään tietää kansalaista paremmin mikä on hänelle itselleen hyväksi. Kaksi viimeistä määritelmää on itse keksimiäni.

Kirjassa mielisairaalan henkilökuntaa pidetään liian rehellisinä, varsinkin sivulla 125: "Uskoisin että suurin osa sairaskertomuksen (häpeällisistä) tiedoista ovat aika todenmukaisia". En usko. Pakkoauttajilla on taipumus kirjata pahansuopa, jopa täysin perätön, juoru ehdottomaksi tosiasiaksi, jonka perusteella toimenpiteet tehdään. Juoru voi olla jopa ristiriidassa korkeimman oikeuden päätöksen kanssa. Yleensä he uskovat sitä maallikkoa jonka yhteiskunnallinen asema on kaikkein korkein. Kun potilas on jo sairaalassa, heitä ei kiinnosta totuus, vaan pahansuopuus, koska sillä haetaan oikeutusta pakkoauttamiselle. Psykologilla ei ole (poliisin, syyttäjän tai tuomarin) ammattitaitoa totuuden etsimiseen.

Kirja kuvaa varsin todenmukaisesti mielisairaaloiden (vast.) arkitodellisuutta ja hoitomenetelmiä varsin keskeisen seikan, minuuden riistämisen, kannalta. Alussa on lähes systemaattinen kuvaus laitosväkivallan eri muodoista sekä siitä miten asukit puolustautuvat siltä. Unohtamatta tietenkään potilaiden ja henkilökunnan välistä syvää kuilua, syvää vihaa ja epäluottamusta. Esimerkit on otettu amerikkalaisista mielisairaaloista mutta ne pätevät varsin hyvin myös suomalaisiin mielisairaaloihin. Karmeaa luettavaa.

Selviytymiskeinoista mainitaan sivulla 50 mm. seuraavaa "Jotkut asukit voivat katsoa hyväksi uhmata laitoksen sääntöjä juuri ennen vapautumistaan, että he saisivat tahdostaan näennäisesti riippumattoman syyn tuomionsa pidentämiseen". Merkillinen tulkinta, ehkäpä psykologin suusta. Tuomio voi tarkoittaa myös laitoshoitoa. Uhma on henkisen vapauden tavoittelua, jolla on laitoksessa omat riskinsä, nimittäin vähien oikeuksien menetys. Kun asukki arvelee että laitosaika jokatapauksessa loppuu pian, ei oikeuksien menettämisellä ole suurta merkitystä. Juuri tämän estämiseksi mielisairaalahoito kestää määrättömän ajan ja loppuu yllättäen.

Kirjassa väitetään myös että laitoksen, varsinkin mielisairaalan, normeihin sopeutuminen olisi yhteydessä oikeuksien saamiseen ja sieltä poispääsyyn. Mahtaakohan olla totta? Kriittisellä hetkellä tulee kuitenkin aina "yllättäen" joku este, joka virallisesti on "kielteinen muutos potilaan tilassa". Tätä nöyryyttämisen ja alistamisen tapaa sanoisin oravanpyöräksi. Näin laitosvastaiseen toimintaan muuten purkautuva henkinen energia "runkataan kuiviin". Jotta oravanpyörä voisi pyöriä, tulee asukin luottaa siihen ainakin jossain määrin. Äärimmäisessä hädässä (mielisairaalassa) asukki tietysti tarttuu siihen viimeiseen oljenkorteen.

Asukki syyllistetään kohtaloonsa jotta hänen vihansa ei purkautuisi henkilökuntaan, vaan sisään päin. Inhimillisistä seurauksista ei tietenkään piitata. Todellisen syyn ei tarvitse mitenkään liittyä asukkiin tai edes tapahtumiin laitoksessa, asukki vain on "elinkautisosastolla" tai kyse on jostain asukille läheisen ihmisen (sinänsä täysin hyväksyttävästä) toiminnasta jonka virallinen systeemi kokee vastenmielisenä ja näin kostaa sen sivullisten kautta. Asukin kautta kostetaan erityisesti silloin jos hän on alaikäinen. Toki laitokset myös työllistävät itseään.

Kirjassa kerrotaan että mielisairaalan "vuotuisjuhlien" tarkoitus on vain pitää sairaalan julkisivua yllä todistelemalla sitä mikä ei ole totta.

Kirjan loppupuolella kuvataan "Mielisairaalapotilaan moraalinen ura" melko tarkasti, osuvasti ja rehellisesti. Tässä moraalisella uralla tarkoitetaan asennemaailmaa ja sen muutoksia. Kuvaus pätee jossain määrin myös lastenkoteihin, kasvatuslaitoksiin ja koulukoteihin. Kiitosta ansaitsee myös sosiaalisysteemin ja omaisten petollisuuden ja julmuuden osuva kuvaus, miten potilas siihen suhtautuu ja miten suhtautuminen psykologisoidaan.

Kirjan kieliasua haittaa hieman tutkijoiden käyttämä "munkkilatina" ja se että osa tekstistä on laitettu lähdeluettelon sekaan. Muutoin teksti on lyhyttä, ytimekästä, selkeää ja asiallista. Kirjassa vältetään taitavasti räikeitten sanojen käyttöä suorilla tarkoilla havainnoilla. Henkilökuntaa sanotaan tyranneiksi vain kerran kirjan keskipaikkeilla.

Kirja on hyvä vastapaino sosiaalisysteemin virallisille "tutkimuksille", joita sanomalehdet on täynänsä. Suosittelen jokaiselle sosiaalisysteemin kanssa tekemisiin joutuneelle tai sen uhkaamalle.

Lue lisää

No joo. Tuota Goffmania luettiin paljon esim. psykologian opiskelijoiden parissa 70-luvulla.
Kertoo kyllä paljon USA:n systeemeistä aiempina vuosikymmeninä. Klassikko alallaan samoin kuin esim. yksi lensi yli käenpesän, joka on tehnyt hallaa modernille psykiatriselle hoidolle enemmän kuin ehkä mikään muu teos. Ennen mielialalääkitystä oltiin sormi suussa siinä, miten kohdata umpihulluja (=psykoottisia). Nyttemmin hoidot ja ymmärrys ovat eri luokkaa ja hoitoja on kehitetty lukuisia toimiviakin niin, että skitsofreenikoista valtaosa kykenee lähes normaaliin elämään. Eikö tämä ole hyvä tulos????
Totaalisia laitoksia on meidän yhteiskunnassa edelleen monia, miten niistä päästäisiin eroon. Lukekaa kirja, se on mainio, mutta ei kyllä kuvaa nykyistä suomalaista psykiatrista hoitojärjestelmää. Oletteko kukaan kirjoittajista ollut todella tekemisisssä psykiatrisen hoidon kanssa Suomessa 2000-luvulla?
Pakkohoito on vähentynyt ja potilaan oma tahto ja hänen omat verkostonsa (=perhe usein) otetaan rutiinisti mukaan hoitoon ja sen suunnitteluun. Skientologien kirjoitusohjeet ovat USA:sta ja teksti sen mukaista. voisitteko pyytää euro-ohjeistusta kirjoituksiinne. Nämä ovat siis täysin ohjelmoituja julistuksia!!!

Bogey kirjoitti:

Ja mistähän sinä tuonkin sait päähäsi? Kerropas, mikä tähänastisissa viesteissäni moiseen viittaa? Se, että totesin laitospaikkojen vähentyneen, ei ole missään mielessä arvoladattu väite vaan puhdas tilastollinen fakta, jonka voit helposti tarkistaa Tilastokeskukselta, Stakesilta tai ihan mistä tahansa lähteestä. Käsittääkseni en ylläolevassa viestissäni ottanut millään tavalla kantaa yhtään mihinkään hoitomuotoon - niiden tuloksellisuuteen, eettisyyteen tms.

Olet esittänyt minusta vaikka minkälaisia poskettomia väitteitä, mutta kun muilla palstoilla olen pyytänyt sinulta perusteluita niihin (esim. antamalla linkkejä asiat osoittaviin viesteihini), et ole vastannut mitään. Ja juurihan tuossa kaksi viestiä ylöspäinkin suosittelin tutustumaan ajattelijaan (Lauri Rauhala), joka on melkoisen paljon kritisoinut psykiatrisen hoidon ja tautiajattelun lähtökohtia. Medikalisaatiota kritisoin viimeksi viime viikolla. Psyykenlääkkeiden määräämistä pakettiratkaisuna lienen arvostellut jo puolen tusinaa kertaa!

Olen kuullut täällä väitettävän, että Hubbardin teokset ja Scientologien kurssit parantavat luetun ymmärtämisen ja ihmistuntemuksen kykyjä... Ehkä sinun kannattaisi siis lukea vähän lisää Hubbardia / ottaa vielä vähän enemmän kursseja... Ainakaan toistaiseksi kun luetun ymmärtäminen ei taida olla vahvin lajisi.

Lue lisää

Ja aivan taatusti aion vastata jokaiselle, joka väittää Hubbardin olevan USA:n yliopistoissa eniten siteerattuja ajattelijoita, psykologin perivän 80 euroa 15 minuutin vastaanotosta, skitsofrenian olevan KGB:n keksintöä jne. jne. Kaikkia näitä väitteitä ja monia muita on täällä näkynyt viime viikkojen aikana. Jos väitteet ovat täysin perusteettomia/hatusta vedettyjä ja asiaan yhtään perehtynyt voi ne helposti osoittaa vääriksi, mielestäni on ihan kohtuullista korjata vääriä tietoja. Luultavasti itsekin korjaisit, jos tulisin Scientologia-foorumille väittämään, että Hubbard oli sukupuolenvaihdoksen tehnyt työtön pizzalähetti, joka vietti 40 vuotta elämästään suljetulla osastolla. Tyylisi tuntien voisinpa jopa otaksua, että sinä tekisit tämän korjauksen solvaamalla ja päänaukomisella, mihin ainakaan itse en koe syyllistyneeni (Jos mielestäsi olen, lähetä toki linkki viestiini, jossa olen niin tehnyt. Jos todellakin olen jotakuta solvannut, pyydän sitä syvästi anteeksi ja yritän parantaa tapojani vastaisuudessa.)

Yleisesti ottaen kannattaa tehdä vähän taustaselvitystä asioista ennen kuin niitä rupeaa täytenä totena levittelemään... Muuten saa kyllä odottaakin muiden korjauksia omiin viesteihin. Ja turha on pahastua ja muita käydä solvaamaan siitä, jos joku korjaa ihan selviä faktavirheitä - siis virheitä, joissa ei ole kysymys mielipiteistä tai arvostuksista.

Bogey kirjoitti:

Ja aivan taatusti aion vastata jokaiselle, joka väittää Hubbardin olevan USA:n yliopistoissa eniten siteerattuja ajattelijoita, psykologin perivän 80 euroa 15 minuutin vastaanotosta, skitsofrenian olevan KGB:n keksintöä jne. jne. Kaikkia näitä väitteitä ja monia muita on täällä näkynyt viime viikkojen aikana. Jos väitteet ovat täysin perusteettomia/hatusta vedettyjä ja asiaan yhtään perehtynyt voi ne helposti osoittaa vääriksi, mielestäni on ihan kohtuullista korjata vääriä tietoja. Luultavasti itsekin korjaisit, jos tulisin Scientologia-foorumille väittämään, että Hubbard oli sukupuolenvaihdoksen tehnyt työtön pizzalähetti, joka vietti 40 vuotta elämästään suljetulla osastolla. Tyylisi tuntien voisinpa jopa otaksua, että sinä tekisit tämän korjauksen solvaamalla ja päänaukomisella, mihin ainakaan itse en koe syyllistyneeni (Jos mielestäsi olen, lähetä toki linkki viestiini, jossa olen niin tehnyt. Jos todellakin olen jotakuta solvannut, pyydän sitä syvästi anteeksi ja yritän parantaa tapojani vastaisuudessa.)

Yleisesti ottaen kannattaa tehdä vähän taustaselvitystä asioista ennen kuin niitä rupeaa täytenä totena levittelemään... Muuten saa kyllä odottaakin muiden korjauksia omiin viesteihin. Ja turha on pahastua ja muita käydä solvaamaan siitä, jos joku korjaa ihan selviä faktavirheitä - siis virheitä, joissa ei ole kysymys mielipiteistä tai arvostuksista.

Lue lisää

Minun on taas pakko kirjoittaa, kun on mielessä asioita, joita en voi antaa olla. Edellisessä viestissäsi kirjoitit, että kirjoittajan kannattaa tutustua faktoihin ,ennenkuin alkaa kirjoittelemaan mitään isompia väitteitä. Olen samaa mieltä. Siksi tarkoitukseni onkin enemmän kysellä kuin esittää "totuuksia". Tosin, olen kyllä tutustunut aina jonkin verran faktoihin, kun otan kantaa johonkin asiaan. Eli täysin tietämätön en ole.

Kysymys on diagnoosien antamisesta mielenterveyshäiriöissä. Olen sitä mieltä, että esim. diagnoosi skitsofrenia annetaan aivan liian helposti. Uskon, että sellainen sairaus on todella olemassa ja joillakin se on todella, mutta ei kuitenkaan kaikilla ,jotka saavat kyseisen diagnoosin. Tästä on minulla kolme esimerkkiä.

Ensimmäinen esimerkki on ex- poikaystävä, joka joutui psykoosiin alkoholin ja huumeiden vaikutuksen alaisena. Psykoosi oli siis todellinen, mutta hoitohenkilökunta teki mielestäni (ja tietenkin hänen itsensä mielestä) hoitovirheen. Tosin, en tiedä mikä on yleinen hoitokäytäntö psykoosin hoidossa, mutta ainakin tässä tapauksessa hoidettavalle annettiin heti psykoosi/skitsofrenia-lääkkeitä. Ehkä se on perusteltua, mutta ongelma on siinä, että potilas joutuu syömään lääkkeitä loppuelämänsä ajan, vaikka kyseessä on ohimenevä häiriö. Psykoosihan menee ajallaan ohi.

Kun hänelle alettin heti niitä lääkkeitä antamaan, hän syö nyt niitä lopun ikäänsä ja lisäksi sai diagnoosin skitsofrenia. Hoitohenkilöstö teki hänestä skitsofreenikon, eikä asianomainen edes itse tiennyt sitä heti. Hän raivostui siitä, koska hänen itsensä mukaan kyseessä oli ohimenevä psykoosi, mikä oikein hoidettuna olisi antanut hänelle edellytykset jatkaa suht normaalia elämää. En ole häntä muutamaan vuoteen nähnyt, mutta viimeksi kun näin, niin voi että miten huonossa kunnossa hän oli. Lääkkeet ja muu hoito teki nuoresta ihmisestä pysyvästi työkyvyttömän ihmisen, joka ei kykene keskittymään edes lukemiseen tai TV:n katseluun. Todella kurja tapaus!

Toinen esimerkki on sairaalassaoloajaltani. Sillä osastolla missä olin, oli keski-ikäinen mies, jolle oli annettu diagnoosiksi paranoidinen skitsofrenia. Ihmettelin sitä silloin ja ihmettelen edelleen miksi, koska hänessä ei näkynyt mitään merkkejä paranoidisuudesta tai muista skitsofreenisista piirteistä. Hän sai paljon lääkkeitä ja siksi mietinkin, että saiko hän sellaisia ihmepillereitä, mitkä hävittävät koko sairauden kaikkine oireineen? Minun on ainakin vaikea uskoa moiseen.

Kolmas esimerkki veljeni, jolle on aina jaksettu jauhaa skitsofreniasta ja hänelläkin se diagnoosi ainakin oli, mutta en ole varma onko enää. Mielestäni hänellä ei ole yhtäkään skitsofreenista oiretta. Tietenkin mt-ongelmista kärsivä voi liioitella asioita ja olla jopa vainoharhainen, mutta olen sitä mieltä, että monet ihmiset "syyllistyvät" jossain vaiheessa sellaisiin asioihin. Liioittelu ja vainoharhaisuus ,samoin kuin neuroottisuus kertovat mielestäni sen, että ihminen kärsii, mutta ei välttämättä sitä, että hän olisi sairas.
Jos liioittelu tai neuroottisuus on sairautta, sitten suurin osa ihmisistä on psyykkisesti sairaita, koska nämä ovat kuitenkin suht yleisiä asioita. ( Lukion kirjasarjassa Psykologian perusteet on annettu ymmärtää, että neuroottisuus tietyissä rajoissa on melko yleistä).

Haluan vielä lopuksi kommentoida mt- häiriöiden biologisesta osuudesta. Olen pitkään huomannut, että biologialle -kuten aivotoiminnalle - annetaan hyvin iso merkitys mielenterveyshäiriöissä. Mielestäni se on aika outoa, koska ainakin minulle sanat mieli ja mielenterveys edustavat lähinnä henkisiä eli EI-AINEELLISIA asioita. Totta kai biologia vaikuttaa kaikkeen tekemäämme ja ajattelemaamme, MUTTA ei kuitenkaan niin paljon, kuin mitä on annettu ymmärtää. Jos aivot vaikuttavat psyykkeen niin paljon kuin väitetään, niin eikö voisi keksiä jokin uusi sana, mikä kuvastaisi aivojen ja mielen välistä yhteyttä; esim. aivologia tai aivomieli. Muutenkin olen huomannut lukiessani tieteellisiä tutkimuksia mt-häiriöistä, etteivät ne poikkea juurikaan muusta anatomisista asioista -ihan kuin kaikki olisi pelkkää biologiaa.

Mielestäni tässä piilee iso ongelma. Se, että tällaisilla selityksillä ja näkemyksillä vähätellään ihmisen tunteita ja tunnekokemuksia. Minusta kun juuri ne tunteet, ajatukset, kokemukset, fantasiat, mielikuvitukset yms. on kuitenkin se perusta, joille MIELENTERVEYS ja MIELENTERVEYSONGELMAT perustuvat. Silloin sana mielenterveys on minusta harhaanjohtava, koska mielen asioita pyritään selittämään pääasiassa biologisilla asioilla, eikä tunnekokemuksille anneta paljoakaan arvoa.

Olen sitä mieltä, että tämä johtuu siitä, kun ei haluta alkaa syyllistämään esim vanhempia. Se on tietysti ymmärrettävää, eihän varmaan kukaan sellaista HALUA, mutta jos se onkin kuitenkin yksi merkittävä tekijä muiden joukossa? Tai vaikkapa yksinään?

Aiemmin skitsofrenia-sivulla oli kanssasi puhetta Batesonin teoriasta. Haluan sanoa, että ainakin minusta ja miehestäni se tuntuu mielenkiintoiselta ja jopa järkeenkäypältä. Sanoit silloin, että sitä kohtaan ei tunneta enää kiinnostusta (tai jotain sinnepäin). Olen eri mieltä, koska ainakin me tunnemme suurtakin kiinnostusta kyseistä teoriaa kohtaan. Sitä paitsi, jos väitteestä/teoriasta luovutaan tai menetetään kiinnostus sitä kohtaan, se ei tarkoita, ettekö se olisi oikea (edes jollain tavalla). Eikö?

goffmann plus muuta kirjoitti:

No joo. Tuota Goffmania luettiin paljon esim. psykologian opiskelijoiden parissa 70-luvulla.
Kertoo kyllä paljon USA:n systeemeistä aiempina vuosikymmeninä. Klassikko alallaan samoin kuin esim. yksi lensi yli käenpesän, joka on tehnyt hallaa modernille psykiatriselle hoidolle enemmän kuin ehkä mikään muu teos. Ennen mielialalääkitystä oltiin sormi suussa siinä, miten kohdata umpihulluja (=psykoottisia). Nyttemmin hoidot ja ymmärrys ovat eri luokkaa ja hoitoja on kehitetty lukuisia toimiviakin niin, että skitsofreenikoista valtaosa kykenee lähes normaaliin elämään. Eikö tämä ole hyvä tulos????
Totaalisia laitoksia on meidän yhteiskunnassa edelleen monia, miten niistä päästäisiin eroon. Lukekaa kirja, se on mainio, mutta ei kyllä kuvaa nykyistä suomalaista psykiatrista hoitojärjestelmää. Oletteko kukaan kirjoittajista ollut todella tekemisisssä psykiatrisen hoidon kanssa Suomessa 2000-luvulla?
Pakkohoito on vähentynyt ja potilaan oma tahto ja hänen omat verkostonsa (=perhe usein) otetaan rutiinisti mukaan hoitoon ja sen suunnitteluun. Skientologien kirjoitusohjeet ovat USA:sta ja teksti sen mukaista. voisitteko pyytää euro-ohjeistusta kirjoituksiinne. Nämä ovat siis täysin ohjelmoituja julistuksia!!!

Lue lisää

"...Yksi lensi yli käenpesän, joka on tehnyt hallaa modernille psykiatriselle hoidolle enemmän kuin ehkä mikään muu teos."

Miten niin. Johtiko se kenties siihen että joku potilas jäi tönkkösuolaamatta psyykelääkkein? Psyykelääke on kemiallinen pakkopaita.

Psyykelääkkeitten rinnastus katuhuumeisiin on melkeimpä ainut CCHR:n keksintö. Se ei riitä, mutta eipä taida Hubbartin kaltaiselta mieheltä muuta odottaakaan. Liekö lainannut senkin idean jostain muualta?

Kun laitonverkkoa ajettiin alas, lääkärit varoittelivat potilaitten heitteillejätöstä. Mutta miten sitten kävikään; itsemurhat laskivat samaa tahtia laitospaikkojen kanssa, eivätkö he olleetkaan itselleen vaarallisia? Henkirikokseen kuolleitten määrä ei nossutkaan, eivätkö he ollutkaan vaaraksi muille? Moni avohoitopotilas jättää lääkkeensä ottamatta.

"...skitsofreenikoista valtaosa kykenee lähes normaaliin elämään. Eikö tämä ole hyvä tulos?"

Kuka on sanonut että he ovat skitsofrenikkoja? Lääkäreillä ei ole kompetenssia esitutkintaan ja syyttämiseen ja tuomitsemiseen kun koulutusta ei ole.

"Totaalisia laitoksia on meidän yhteiskunnassa edelleen monia, miten niistä päästäisiin eroon."

Haluatko vaaralliset rikolliset kadulle ja kaikki säännöt kumottavaksi? Siitähän seuraisi kaaos.

pohdiskelija kirjoitti:

Minun on taas pakko kirjoittaa, kun on mielessä asioita, joita en voi antaa olla. Edellisessä viestissäsi kirjoitit, että kirjoittajan kannattaa tutustua faktoihin ,ennenkuin alkaa kirjoittelemaan mitään isompia väitteitä. Olen samaa mieltä. Siksi tarkoitukseni onkin enemmän kysellä kuin esittää "totuuksia". Tosin, olen kyllä tutustunut aina jonkin verran faktoihin, kun otan kantaa johonkin asiaan. Eli täysin tietämätön en ole.

Kysymys on diagnoosien antamisesta mielenterveyshäiriöissä. Olen sitä mieltä, että esim. diagnoosi skitsofrenia annetaan aivan liian helposti. Uskon, että sellainen sairaus on todella olemassa ja joillakin se on todella, mutta ei kuitenkaan kaikilla ,jotka saavat kyseisen diagnoosin. Tästä on minulla kolme esimerkkiä.

Ensimmäinen esimerkki on ex- poikaystävä, joka joutui psykoosiin alkoholin ja huumeiden vaikutuksen alaisena. Psykoosi oli siis todellinen, mutta hoitohenkilökunta teki mielestäni (ja tietenkin hänen itsensä mielestä) hoitovirheen. Tosin, en tiedä mikä on yleinen hoitokäytäntö psykoosin hoidossa, mutta ainakin tässä tapauksessa hoidettavalle annettiin heti psykoosi/skitsofrenia-lääkkeitä. Ehkä se on perusteltua, mutta ongelma on siinä, että potilas joutuu syömään lääkkeitä loppuelämänsä ajan, vaikka kyseessä on ohimenevä häiriö. Psykoosihan menee ajallaan ohi.

Kun hänelle alettin heti niitä lääkkeitä antamaan, hän syö nyt niitä lopun ikäänsä ja lisäksi sai diagnoosin skitsofrenia. Hoitohenkilöstö teki hänestä skitsofreenikon, eikä asianomainen edes itse tiennyt sitä heti. Hän raivostui siitä, koska hänen itsensä mukaan kyseessä oli ohimenevä psykoosi, mikä oikein hoidettuna olisi antanut hänelle edellytykset jatkaa suht normaalia elämää. En ole häntä muutamaan vuoteen nähnyt, mutta viimeksi kun näin, niin voi että miten huonossa kunnossa hän oli. Lääkkeet ja muu hoito teki nuoresta ihmisestä pysyvästi työkyvyttömän ihmisen, joka ei kykene keskittymään edes lukemiseen tai TV:n katseluun. Todella kurja tapaus!

Toinen esimerkki on sairaalassaoloajaltani. Sillä osastolla missä olin, oli keski-ikäinen mies, jolle oli annettu diagnoosiksi paranoidinen skitsofrenia. Ihmettelin sitä silloin ja ihmettelen edelleen miksi, koska hänessä ei näkynyt mitään merkkejä paranoidisuudesta tai muista skitsofreenisista piirteistä. Hän sai paljon lääkkeitä ja siksi mietinkin, että saiko hän sellaisia ihmepillereitä, mitkä hävittävät koko sairauden kaikkine oireineen? Minun on ainakin vaikea uskoa moiseen.

Kolmas esimerkki veljeni, jolle on aina jaksettu jauhaa skitsofreniasta ja hänelläkin se diagnoosi ainakin oli, mutta en ole varma onko enää. Mielestäni hänellä ei ole yhtäkään skitsofreenista oiretta. Tietenkin mt-ongelmista kärsivä voi liioitella asioita ja olla jopa vainoharhainen, mutta olen sitä mieltä, että monet ihmiset "syyllistyvät" jossain vaiheessa sellaisiin asioihin. Liioittelu ja vainoharhaisuus ,samoin kuin neuroottisuus kertovat mielestäni sen, että ihminen kärsii, mutta ei välttämättä sitä, että hän olisi sairas.
Jos liioittelu tai neuroottisuus on sairautta, sitten suurin osa ihmisistä on psyykkisesti sairaita, koska nämä ovat kuitenkin suht yleisiä asioita. ( Lukion kirjasarjassa Psykologian perusteet on annettu ymmärtää, että neuroottisuus tietyissä rajoissa on melko yleistä).

Haluan vielä lopuksi kommentoida mt- häiriöiden biologisesta osuudesta. Olen pitkään huomannut, että biologialle -kuten aivotoiminnalle - annetaan hyvin iso merkitys mielenterveyshäiriöissä. Mielestäni se on aika outoa, koska ainakin minulle sanat mieli ja mielenterveys edustavat lähinnä henkisiä eli EI-AINEELLISIA asioita. Totta kai biologia vaikuttaa kaikkeen tekemäämme ja ajattelemaamme, MUTTA ei kuitenkaan niin paljon, kuin mitä on annettu ymmärtää. Jos aivot vaikuttavat psyykkeen niin paljon kuin väitetään, niin eikö voisi keksiä jokin uusi sana, mikä kuvastaisi aivojen ja mielen välistä yhteyttä; esim. aivologia tai aivomieli. Muutenkin olen huomannut lukiessani tieteellisiä tutkimuksia mt-häiriöistä, etteivät ne poikkea juurikaan muusta anatomisista asioista -ihan kuin kaikki olisi pelkkää biologiaa.

Mielestäni tässä piilee iso ongelma. Se, että tällaisilla selityksillä ja näkemyksillä vähätellään ihmisen tunteita ja tunnekokemuksia. Minusta kun juuri ne tunteet, ajatukset, kokemukset, fantasiat, mielikuvitukset yms. on kuitenkin se perusta, joille MIELENTERVEYS ja MIELENTERVEYSONGELMAT perustuvat. Silloin sana mielenterveys on minusta harhaanjohtava, koska mielen asioita pyritään selittämään pääasiassa biologisilla asioilla, eikä tunnekokemuksille anneta paljoakaan arvoa.

Olen sitä mieltä, että tämä johtuu siitä, kun ei haluta alkaa syyllistämään esim vanhempia. Se on tietysti ymmärrettävää, eihän varmaan kukaan sellaista HALUA, mutta jos se onkin kuitenkin yksi merkittävä tekijä muiden joukossa? Tai vaikkapa yksinään?

Aiemmin skitsofrenia-sivulla oli kanssasi puhetta Batesonin teoriasta. Haluan sanoa, että ainakin minusta ja miehestäni se tuntuu mielenkiintoiselta ja jopa järkeenkäypältä. Sanoit silloin, että sitä kohtaan ei tunneta enää kiinnostusta (tai jotain sinnepäin). Olen eri mieltä, koska ainakin me tunnemme suurtakin kiinnostusta kyseistä teoriaa kohtaan. Sitä paitsi, jos väitteestä/teoriasta luovutaan tai menetetään kiinnostus sitä kohtaan, se ei tarkoita, ettekö se olisi oikea (edes jollain tavalla). Eikö?

Lue lisää

Oikein hyvä viesti, hyvä Pohdiskelija... Mitähän tähän nyt sanoisin...

Diagnosointiin en kyllä uskalla ottaa kantaa, koska en siihen ole sen tarkemmin perehtynyt... Periaatteessa häiriöiden diagnostiset kriteerithän ovat aika tiukat, mutta en sitten tiedä, kuinka niitä sovelletaan.....

Ja mitä taas tulee aivoihin ja mielenterveyteen... Olen pääpiirteissään ihan samaa mieltä kanssasi. Eiköhän useimpiin mielenterveyden häiriöihin liity sekä biologisia, psykologisia että sosiaalisia syytekijöitä. Lisäksi olen paljon kuullut puhuttavan eri häiriöluokkien alaluokista, joihin liittyy erilainen etiologia. Esim. ehkäpä Batesonin kaksoissidosteoria selittäisi jotkin psykoosit, perinnöllinen alttius yhdessä kuormittavien elämänkokemusten kanssa toiset jne. jne.

Usein olen kuullut puhuttavan mielenterveyden häiriöiden biomedikalistisista, psykologisista ja psykososiaalisista tulkintakehyksistä. Usein olen myös kuullut psykiatreja kritisoitavan siitä, että he lähestyvät mielenterveyden häiriöitä liian biomedikalistiselta kannalta (tästäkin on tietysti paljon poikkeuksia). Voi olla tottakin enkä yhtään ihmettelisi, sillä luonnontieteelliseen tutkimukseenhan, luonnontieteilijöiksi, lääketieteellisessä tiedekunnassa koulutetaan. Lääkärin koulutuksessahan painotetaan varsin paljon fysiikkaa, kemiaa ja biologiaa. Sen sijaan useimmat tuntemani kliiniset psykologit (heitä tunnen melkoisesti, psykiatreja sen sijaan vähemmän) tuntuvat painottavan enemmän psykologisia ja psykososiaalisia näkökulmia. Luultavasti siksi, että psykologit pyrkivät auttamaan asiakkaitaan näiden viitekehysten kautta...

Ja ei varmaan kukaan kiistä, etteikö perheolosuhteilla olisi merkitystä mielenterveyden häiriön syntyyn - joko suojaavana tai riskiä kasvattavana tekijänä.

Ja eihän toki kiinnostuksen menettäminen teoriaa kohtaan vielä merkitse, että se olisi väärä. Ja ei Batesonin teoriakaan kuollut ja kuopattu ole. Kyllä sitä vielä alan teoksissa käsitellään, mutta käsittääkseni uutta tutkimusta sen pohjalta on tehty varsin vähän. Voin kyllä olla väärässäkin...

Bogey kirjoitti:

Oikein hyvä viesti, hyvä Pohdiskelija... Mitähän tähän nyt sanoisin...

Diagnosointiin en kyllä uskalla ottaa kantaa, koska en siihen ole sen tarkemmin perehtynyt... Periaatteessa häiriöiden diagnostiset kriteerithän ovat aika tiukat, mutta en sitten tiedä, kuinka niitä sovelletaan.....

Ja mitä taas tulee aivoihin ja mielenterveyteen... Olen pääpiirteissään ihan samaa mieltä kanssasi. Eiköhän useimpiin mielenterveyden häiriöihin liity sekä biologisia, psykologisia että sosiaalisia syytekijöitä. Lisäksi olen paljon kuullut puhuttavan eri häiriöluokkien alaluokista, joihin liittyy erilainen etiologia. Esim. ehkäpä Batesonin kaksoissidosteoria selittäisi jotkin psykoosit, perinnöllinen alttius yhdessä kuormittavien elämänkokemusten kanssa toiset jne. jne.

Usein olen kuullut puhuttavan mielenterveyden häiriöiden biomedikalistisista, psykologisista ja psykososiaalisista tulkintakehyksistä. Usein olen myös kuullut psykiatreja kritisoitavan siitä, että he lähestyvät mielenterveyden häiriöitä liian biomedikalistiselta kannalta (tästäkin on tietysti paljon poikkeuksia). Voi olla tottakin enkä yhtään ihmettelisi, sillä luonnontieteelliseen tutkimukseenhan, luonnontieteilijöiksi, lääketieteellisessä tiedekunnassa koulutetaan. Lääkärin koulutuksessahan painotetaan varsin paljon fysiikkaa, kemiaa ja biologiaa. Sen sijaan useimmat tuntemani kliiniset psykologit (heitä tunnen melkoisesti, psykiatreja sen sijaan vähemmän) tuntuvat painottavan enemmän psykologisia ja psykososiaalisia näkökulmia. Luultavasti siksi, että psykologit pyrkivät auttamaan asiakkaitaan näiden viitekehysten kautta...

Ja ei varmaan kukaan kiistä, etteikö perheolosuhteilla olisi merkitystä mielenterveyden häiriön syntyyn - joko suojaavana tai riskiä kasvattavana tekijänä.

Ja eihän toki kiinnostuksen menettäminen teoriaa kohtaan vielä merkitse, että se olisi väärä. Ja ei Batesonin teoriakaan kuollut ja kuopattu ole. Kyllä sitä vielä alan teoksissa käsitellään, mutta käsittääkseni uutta tutkimusta sen pohjalta on tehty varsin vähän. Voin kyllä olla väärässäkin...

Lue lisää

Kiitos Bogey hyvä! Olet parhaimpia ja asiallisimpia keskustelijoita, joita tiedän. On hienoa, että jaksat olla tälläkin palstalla, kun tämän -ja suomi24 muutenkin - taso on melkoisen huono. Kiva kuitenkin että olet täällä, koska sinulle voi aina esittää kysymyksiä tai mielipiteitä pelkäämättä vastausten epäasiallisuutta.

Niin, itse en tunne paljoakaan alan ammattilaisia, mutta uskon, että lääkärikoulutuksen saaneet ihmiset tosiaan korostavat enemmän biologista puolta kuin psykologit. Psykologiahan käsittelee tosiaan enemmän psyykkisiä ja sosiaalisia puolia kuin fysiologisia.

Uskon kyllä, että fysiologisella puolella on merkityksensä, ilman muuta -ihminenhän on kokonaisuus. Mutta, mielipiteeni on, että MIELENTERVEYDESSÄ ja MIELENTERVEYSONGELMISSA PSYYKKISELLÄ JA SOSIAALISELLA OSALLA ON SUUREMPI MERKITYS KUIN FYYSISELLÄ! Tämä on siis pointtini. Kuten edellisessä viestissäni kirjoitin, fysiologisen puolen korostaminen voi tuntua tunteiden ja tunnekokemusten vähättelynä.

Ainakin minulla mielenterveyshäiriöt perustuvat psyykkisiin ja sosiaalisiin puoliin. Fysiikalla on tietenkin osuutensa, mutta uskon sen olevan huomattavasti pienempi.

Joo, kukaan ei varmaan kiistä perhesuhteiden merkityksen tärkeyttä, mutta ainakin omalla kohdallani en ole saanut tarpeeksi ymmärrystä. Eli, ihmiset eivät ole tajunneet, että sillä on NIIN suuri merkitys kuin mitä sillä todella on. Se jätetään melko usein taka-alalle, koska se koetaan - luonnolliseti - vaikeana asiana sekä hoidossa että muutenkin.

Olen kyllä törmännyt ammattiauttajiin (enemmän kuitenkin psykiatreihin), jotka jopa kieltäisivät perheolosuhteiden merkityksen tai sanovat, että vanhempia ei saa syyttää. Sellainen on aika ikävää, koska kyseisten kokemusten merkitystä ei voi sivuuttaa ja syyttämättä jättäminen vaatii aika suurta sielua. Yleensä viha tulee jossain vaiheessa, tavalla tai toisella.

Batesonin teoriasta en tiedä enempää kuin mitä mieheni on kertonut. Tutkimuksiin yms. en osaa ottaa kantaa.

Bogey kirjoitti:

Oikein hyvä viesti, hyvä Pohdiskelija... Mitähän tähän nyt sanoisin...

Diagnosointiin en kyllä uskalla ottaa kantaa, koska en siihen ole sen tarkemmin perehtynyt... Periaatteessa häiriöiden diagnostiset kriteerithän ovat aika tiukat, mutta en sitten tiedä, kuinka niitä sovelletaan.....

Ja mitä taas tulee aivoihin ja mielenterveyteen... Olen pääpiirteissään ihan samaa mieltä kanssasi. Eiköhän useimpiin mielenterveyden häiriöihin liity sekä biologisia, psykologisia että sosiaalisia syytekijöitä. Lisäksi olen paljon kuullut puhuttavan eri häiriöluokkien alaluokista, joihin liittyy erilainen etiologia. Esim. ehkäpä Batesonin kaksoissidosteoria selittäisi jotkin psykoosit, perinnöllinen alttius yhdessä kuormittavien elämänkokemusten kanssa toiset jne. jne.

Usein olen kuullut puhuttavan mielenterveyden häiriöiden biomedikalistisista, psykologisista ja psykososiaalisista tulkintakehyksistä. Usein olen myös kuullut psykiatreja kritisoitavan siitä, että he lähestyvät mielenterveyden häiriöitä liian biomedikalistiselta kannalta (tästäkin on tietysti paljon poikkeuksia). Voi olla tottakin enkä yhtään ihmettelisi, sillä luonnontieteelliseen tutkimukseenhan, luonnontieteilijöiksi, lääketieteellisessä tiedekunnassa koulutetaan. Lääkärin koulutuksessahan painotetaan varsin paljon fysiikkaa, kemiaa ja biologiaa. Sen sijaan useimmat tuntemani kliiniset psykologit (heitä tunnen melkoisesti, psykiatreja sen sijaan vähemmän) tuntuvat painottavan enemmän psykologisia ja psykososiaalisia näkökulmia. Luultavasti siksi, että psykologit pyrkivät auttamaan asiakkaitaan näiden viitekehysten kautta...

Ja ei varmaan kukaan kiistä, etteikö perheolosuhteilla olisi merkitystä mielenterveyden häiriön syntyyn - joko suojaavana tai riskiä kasvattavana tekijänä.

Ja eihän toki kiinnostuksen menettäminen teoriaa kohtaan vielä merkitse, että se olisi väärä. Ja ei Batesonin teoriakaan kuollut ja kuopattu ole. Kyllä sitä vielä alan teoksissa käsitellään, mutta käsittääkseni uutta tutkimusta sen pohjalta on tehty varsin vähän. Voin kyllä olla väärässäkin...

Lue lisää

Kiitos Bogey hyvä! Olet parhaimpia ja asiallisimpia keskustelijoita, joita tiedän. On hienoa, että jaksat olla tälläkin palstalla, kun tämän -ja suomi24 muutenkin - taso on melkoisen huono. Kiva kuitenkin että olet täällä, koska sinulle voi aina esittää kysymyksiä tai mielipiteitä pelkäämättä vastausten epäasiallisuutta.

Niin, itse en tunne paljoakaan alan ammattilaisia, mutta uskon, että lääkärikoulutuksen saaneet ihmiset tosiaan korostavat enemmän biologista puolta kuin psykologit. Psykologiahan käsittelee tosiaan enemmän psyykkisiä ja sosiaalisia puolia kuin fysiologisia.

Uskon kyllä, että fysiologisella puolella on merkityksensä, ilman muuta -ihminenhän on kokonaisuus. Mutta, mielipiteeni on, että MIELENTERVEYDESSÄ ja MIELENTERVEYSONGELMISSA PSYYKKISELLÄ JA SOSIAALISELLA OSALLA ON SUUREMPI MERKITYS KUIN FYYSISELLÄ! Tämä on siis pointtini. Kuten edellisessä viestissäni kirjoitin, fysiologisen puolen korostaminen voi tuntua tunteiden ja tunnekokemusten vähättelynä.

Ainakin minulla mielenterveyshäiriöt perustuvat psyykkisiin ja sosiaalisiin puoliin. Fysiikalla on tietenkin osuutensa, mutta uskon sen olevan huomattavasti pienempi.

Joo, kukaan ei varmaan kiistä perhesuhteiden merkityksen tärkeyttä, mutta ainakin omalla kohdallani en ole saanut tarpeeksi ymmärrystä. Eli, ihmiset eivät ole tajunneet, että sillä on NIIN suuri merkitys kuin mitä sillä todella on. Se jätetään melko usein taka-alalle, koska se koetaan - luonnolliseti - vaikeana asiana sekä hoidossa että muutenkin.

Olen kyllä törmännyt ammattiauttajiin (enemmän kuitenkin psykiatreihin), jotka jopa kieltäisivät perheolosuhteiden merkityksen tai sanovat, että vanhempia ei saa syyttää. Sellainen on aika ikävää, koska kyseisten kokemusten merkitystä ei voi sivuuttaa ja syyttämättä jättäminen vaatii aika suurta sielua. Yleensä viha tulee jossain vaiheessa, tavalla tai toisella.

Batesonin teoriasta en tiedä enempää kuin mitä mieheni on kertonut. Tutkimuksiin yms. en osaa ottaa kantaa.

pohdiskeliaj kirjoitti:

Kiitos Bogey hyvä! Olet parhaimpia ja asiallisimpia keskustelijoita, joita tiedän. On hienoa, että jaksat olla tälläkin palstalla, kun tämän -ja suomi24 muutenkin - taso on melkoisen huono. Kiva kuitenkin että olet täällä, koska sinulle voi aina esittää kysymyksiä tai mielipiteitä pelkäämättä vastausten epäasiallisuutta.

Niin, itse en tunne paljoakaan alan ammattilaisia, mutta uskon, että lääkärikoulutuksen saaneet ihmiset tosiaan korostavat enemmän biologista puolta kuin psykologit. Psykologiahan käsittelee tosiaan enemmän psyykkisiä ja sosiaalisia puolia kuin fysiologisia.

Uskon kyllä, että fysiologisella puolella on merkityksensä, ilman muuta -ihminenhän on kokonaisuus. Mutta, mielipiteeni on, että MIELENTERVEYDESSÄ ja MIELENTERVEYSONGELMISSA PSYYKKISELLÄ JA SOSIAALISELLA OSALLA ON SUUREMPI MERKITYS KUIN FYYSISELLÄ! Tämä on siis pointtini. Kuten edellisessä viestissäni kirjoitin, fysiologisen puolen korostaminen voi tuntua tunteiden ja tunnekokemusten vähättelynä.

Ainakin minulla mielenterveyshäiriöt perustuvat psyykkisiin ja sosiaalisiin puoliin. Fysiikalla on tietenkin osuutensa, mutta uskon sen olevan huomattavasti pienempi.

Joo, kukaan ei varmaan kiistä perhesuhteiden merkityksen tärkeyttä, mutta ainakin omalla kohdallani en ole saanut tarpeeksi ymmärrystä. Eli, ihmiset eivät ole tajunneet, että sillä on NIIN suuri merkitys kuin mitä sillä todella on. Se jätetään melko usein taka-alalle, koska se koetaan - luonnolliseti - vaikeana asiana sekä hoidossa että muutenkin.

Olen kyllä törmännyt ammattiauttajiin (enemmän kuitenkin psykiatreihin), jotka jopa kieltäisivät perheolosuhteiden merkityksen tai sanovat, että vanhempia ei saa syyttää. Sellainen on aika ikävää, koska kyseisten kokemusten merkitystä ei voi sivuuttaa ja syyttämättä jättäminen vaatii aika suurta sielua. Yleensä viha tulee jossain vaiheessa, tavalla tai toisella.

Batesonin teoriasta en tiedä enempää kuin mitä mieheni on kertonut. Tutkimuksiin yms. en osaa ottaa kantaa.

Lue lisää

Kiitos paljon kauniista sanoistasi, hyvä Pohdiskelija. :) Myös itse olen pitänyt - ja pidän edelleenkin - viestejäsi suuressa arvossa, koska olen huomannut Sinunkin pyrkivän ylläpitämään asiallista keskustelua. Noudatat hyvän keskustelun ja argumentoinnin sääntöjä paremmin kuin hyvin monet näitä foorumeita käyttävät - esim. siten, että kritisoit väitteitä niitä esittäneiden henkilöiden sijaan. Lisäksi kunnioitan suuresti sitä, ettet "kirjoita enempää kuin tiedät" - et siis väitä täytenä totena asioita, joista Sinulla loppujen lopuksi on korkeintaan mututuntuma. Voitaisiin sanoa, että Sinulla on hyvät metakognitiiviset taidot: hyvä tieto siitä, mitä tiedät.

Toivottavasti siis saamme jatkossakin lukea viestejäsi näillä foorumeilla - ne kun nostavat täällä muuten käytävän keskustelun tasoa kummasti. :)

Itse olen sitä mieltä, että biologisten, psyykkisten ja sosiaalisten syytekijöiden osuus mielenterveyden häiriöiden synnyssä luultavasti vaihtelee melko paljon ihmisestä, tilanteesta ja häiriöstä riippuen. Esim. autismi lienee nykytiedon valossa melko puhtaasti geneettisistä ja fysikaalisista syistä aiheutuva oireyhtymä. Toisaalta esim. sopeutumishäiriössä psyykkiset ja sosiaaliset tekijät tuntuisivat olevan keskeisiä.

Voisin myös ajatella monien mielenterveyden häiriöiden aiheutuvan eri henkilöillä hieman eri syistä: Ehkä joillakin ei masennuksen syntymiseen tarvita biologisen alttiuden vuoksi kovinkaan paljon rankkoja elämänkokemuksia. Toisilla ei ehkä ole niinkään biologista alttiutta, mutta heidän masentumiseensa saattavat johtaa perhehelvetin läpikäyminen ja muut rankat elämänkokemukset.

Koska biologiset, psykologiset ja sosiaaliset prosessit ihmisen elämässä ja kehityksessä kuitenkin ovat erittäin tiiviissä vuorovaikutuksessa (niin tiiviissä, ettei niiden vaikutuksia mielestäni voida mitenkään erotella), on mielestäni hyyyvin hankalaa luotettavasti sanoa yksittäistapausten kohdalla, kuinka suuri osa mt-häiriön synnystä on johtunut mistäkin tekijästä. Tässä kun varmaankin on paljon vaihtelua henkilöiden, tilanteiden ja häiriöiden välillä...

Näin siis itse asian ajattelisin...

Bogey kirjoitti:

Kiitos paljon kauniista sanoistasi, hyvä Pohdiskelija. :) Myös itse olen pitänyt - ja pidän edelleenkin - viestejäsi suuressa arvossa, koska olen huomannut Sinunkin pyrkivän ylläpitämään asiallista keskustelua. Noudatat hyvän keskustelun ja argumentoinnin sääntöjä paremmin kuin hyvin monet näitä foorumeita käyttävät - esim. siten, että kritisoit väitteitä niitä esittäneiden henkilöiden sijaan. Lisäksi kunnioitan suuresti sitä, ettet "kirjoita enempää kuin tiedät" - et siis väitä täytenä totena asioita, joista Sinulla loppujen lopuksi on korkeintaan mututuntuma. Voitaisiin sanoa, että Sinulla on hyvät metakognitiiviset taidot: hyvä tieto siitä, mitä tiedät.

Toivottavasti siis saamme jatkossakin lukea viestejäsi näillä foorumeilla - ne kun nostavat täällä muuten käytävän keskustelun tasoa kummasti. :)

Itse olen sitä mieltä, että biologisten, psyykkisten ja sosiaalisten syytekijöiden osuus mielenterveyden häiriöiden synnyssä luultavasti vaihtelee melko paljon ihmisestä, tilanteesta ja häiriöstä riippuen. Esim. autismi lienee nykytiedon valossa melko puhtaasti geneettisistä ja fysikaalisista syistä aiheutuva oireyhtymä. Toisaalta esim. sopeutumishäiriössä psyykkiset ja sosiaaliset tekijät tuntuisivat olevan keskeisiä.

Voisin myös ajatella monien mielenterveyden häiriöiden aiheutuvan eri henkilöillä hieman eri syistä: Ehkä joillakin ei masennuksen syntymiseen tarvita biologisen alttiuden vuoksi kovinkaan paljon rankkoja elämänkokemuksia. Toisilla ei ehkä ole niinkään biologista alttiutta, mutta heidän masentumiseensa saattavat johtaa perhehelvetin läpikäyminen ja muut rankat elämänkokemukset.

Koska biologiset, psykologiset ja sosiaaliset prosessit ihmisen elämässä ja kehityksessä kuitenkin ovat erittäin tiiviissä vuorovaikutuksessa (niin tiiviissä, ettei niiden vaikutuksia mielestäni voida mitenkään erotella), on mielestäni hyyyvin hankalaa luotettavasti sanoa yksittäistapausten kohdalla, kuinka suuri osa mt-häiriön synnystä on johtunut mistäkin tekijästä. Tässä kun varmaankin on paljon vaihtelua henkilöiden, tilanteiden ja häiriöiden välillä...

Näin siis itse asian ajattelisin...

Lue lisää

Kiitos myös sinulle, Bogey! Sanoisin samaa sinusta, mitä sinä minusta. Eli, toivon, että sinäkin olisit kaikesta huolimatta tällä palstalla. Sinulla on myös erittäin hyviä viestejä ja keskustelutaitosi on parhaimpia. Mm. sinun ansiostasi jaksan kirjoitella tänne. Välillä on tuntunut rankalta lukiessani eri viestejä, varsinkin jos niiden sävy on negatiivinen.

Valitettavasti minäkin kirjoitan joskus kovemminkin ja ehkä siksi jopa epäasiallisesti, mutta siitä huomaa miten paljon asiat ovat sattuneet minuun. Ts. kirjoitan tunteella, jolloin tietenkin on vaikeampi pysyä asialinjassa kuin muulloin. Toivon, että ymmärrystä riittäisi, koska olemmehan vain ihmisiä, jotka eivät aina jaksa/pysty olla reagoimatta tunnetasolla. Ihmiset ovat myös EMOTIONAALISIA olentoja, joten aina järki ei auta/riitä.

Olen hyvin pitkälle samaa mieltä kanssasi. On hienoa, että vastaat kirjoituksiin, koska ainakin minulle olet tuonut laajempia näkökulmia esille ja korjannut mahdollisia väärinkäsityksiäni. Niitä on tullut ainakin jossain määrin, koska kun olet vastannut minulle, huomaan, että ajattelemme kuitenkin pitkälti samalla tavalla.

Tarkoitukseni on vain tuoda esille asioita, mutta enemmän epäkohtia ja kokemuksia, koska nehän ovat asioita, joista keskustelua riittää. Keskustelu syntyy juuri eriävistä mielipiteistä, ei siis siitä, että kaikki ovat samaa mieltä kaikesta. Esim. tuskinpa kukaan kiistää, etteikö Suomen terveydenhuollossa olisi paljon hyvää ja sitä, että potilaat voivat saada hyvää hoitoa resurssipulasta ym. huolimatta. Ihmeellistä sen sijaan on se, jos ihmiset eivät suostu näkemään muuta kuin omat hyvät kokemuksensa, jolloin jopa puutteet kielletään.

Toivottavaa olisi, että ihmiset (minä mukaan lukien) voisivat tarkastella asioita muustakin kuin omista kokemuksistaan käsin. Toisin sanoen, ihminen olisi avoin kaikenlaisille asioille ja kaikenlaisille mielipiteille. Ei ole olemassa pelkästään hyvää ja oikeaa, niin kuin ei ole pelkästään pahaa ja väärääkään.

Matti Wigelius, Kotka kirjoitti:

"...Yksi lensi yli käenpesän, joka on tehnyt hallaa modernille psykiatriselle hoidolle enemmän kuin ehkä mikään muu teos."

Miten niin. Johtiko se kenties siihen että joku potilas jäi tönkkösuolaamatta psyykelääkkein? Psyykelääke on kemiallinen pakkopaita.

Psyykelääkkeitten rinnastus katuhuumeisiin on melkeimpä ainut CCHR:n keksintö. Se ei riitä, mutta eipä taida Hubbartin kaltaiselta mieheltä muuta odottaakaan. Liekö lainannut senkin idean jostain muualta?

Kun laitonverkkoa ajettiin alas, lääkärit varoittelivat potilaitten heitteillejätöstä. Mutta miten sitten kävikään; itsemurhat laskivat samaa tahtia laitospaikkojen kanssa, eivätkö he olleetkaan itselleen vaarallisia? Henkirikokseen kuolleitten määrä ei nossutkaan, eivätkö he ollutkaan vaaraksi muille? Moni avohoitopotilas jättää lääkkeensä ottamatta.

"...skitsofreenikoista valtaosa kykenee lähes normaaliin elämään. Eikö tämä ole hyvä tulos?"

Kuka on sanonut että he ovat skitsofrenikkoja? Lääkäreillä ei ole kompetenssia esitutkintaan ja syyttämiseen ja tuomitsemiseen kun koulutusta ei ole.

"Totaalisia laitoksia on meidän yhteiskunnassa edelleen monia, miten niistä päästäisiin eroon."

Haluatko vaaralliset rikolliset kadulle ja kaikki säännöt kumottavaksi? Siitähän seuraisi kaaos.

Lue lisää

niin, lähinnä asenteisiin psykiatrisia ongelmia kohtaan ajattelin tuon elokuvan olleen haitallinen. annetaan kuvaa täysin mieltä vailla olevista ihmisistä ja hoidoista, jotka toimivat lähinnä samalla logiikalla. psykiatriset ongelmat ovat edelleen olleet luonteeltaan leimaavia ja asennoituminen on ollut kielteistä. skitsofrenia on sairautena kyllä viime vuosina ollut paljon tutkimuksen kohteena ja hoidoissa on kyllä entistä enemmän siirrytty hoito-ja kuntoutusohjelmiin, joiden avulla ihmiset ovat selvineet entistä enemmän kotona SAIRAUDESTA ja OIREISTA huolimatta. näissä tärkeä pointti on opetukselliset ohjelmat, joissa opetetaan aktiivista oireiden hallintaa ja niiden kanssa elämistä. On todettu, etteivät psykoottiset harhaluulot tai hallusinaatiot ole sen kummempia luonteeltaan kuin muutkaan inhimilliset kokemukset ja niihin voidaan vaikuttaa psykologisilla terapiamenetelmillä. Erityisesti kognitiivisen psykoterapian alueella on lupaavia tuloksia jo olemassa. Lääkitys ei ole ollenkaan keskeisin hoitomuoto vaikka sitäkin useimmiten tarvitaan. Sosiaalinen kanssakäyminen, inhimilliset kontaktit ja psykososiaaliset hoitomuodot ovat keskeisiä. Suomessa on tehty uraauurtavaa tutkimus- ja kehittämisttyötä perhe- ja verkostokeskeisessä hoidossa (Turku ja Keropudas esim.) Skitsofreniasairauden kanssa on käymässä samoin kuin syöpäsairauden, eli siitä on tulossa varsin hyvin hoidettava sairaus ja sairaalakeskeisistä hoidoista voidaan vähitellen luopua. Sairastavuus on säilynyt samassa kaikkialla maailmassa. Sairaudesta voi myös kokonaan parantua. Diagnostiset kriteerit ovat tiukat, eikä esim. huumepsykoosista sitä saa. Keston on oltava vähintään kuusi kuukautta ja monia poissulkukriteereitä täytettävä psykoottisten oireiden ollessa tietyn tasoisia ja luonteisia. Sairaaloissa diagnoosin saa entistä harvemmin eikä lyhyet ensipsykoosit tätä saa.
Yllä on ollut minusta varsin hyvää keskustelua itse asiasta (bogey, ajattelija) ja monessa olen samaa mieltä heidän kanssaan. Kritisoin Goffmania ja tuota erästä elokuvaa lähinnä niiden asenneilmastoa muokkaavan vaikutuksen takia. Katsokaapa vaikka elokuva - Kaunis mieli- jossa on monia kiinnostavia näkökulmia sairauteen. Siinähän keskeistä selviytymisen kannalta taisi olla vaimon jatkuva varaukseton tuki. Skitsofreenikot eivät tee erityisen paljoa itsemurhia, masennussairaus on tässä mielessä keskeisempi. Sairaalapaikat laskivat radikaalisti, itsemurhaluvut eivät samassa suhteessa. mielenkiintoista on kyllä se, että itsemurhaluvut näyttävät maailmanlaajuisesti laskevan lama- ja sota-aikana. Mitä johtopäätöksiä herra Wigel tästä tekisi. Psykiatrisen hoidon alasajo toi ongelman lähinnä avohoidon riittämättöminä resursseina kun lama keskeytti hoidon ketjun rakenteen muutoksen. Tästä ovat kärsineet ehkä sittenkin enemmän muut ryhmät kuin skitsofreenikot akuutin hoidon huutavan pulan osalta. Kyllä pääkaupunkiseudulla ongelma on toki monin osin huutavampi kuin muualla Suomessa.
Ei sktisofrenia ole rikos josta syytetään, arvoisa Matti W. Kyllä sairauksien diagnostiikka edelleenkin on lääkäreiden hallussa, oltaisiimpa siitä sitten mitä mieltä tahansa. Ei diagnoosi ole sama kuin leima. Siihen sisältyy useimmiten myös kannanotto siitä, miten pitäisi hoitaa. Eri sairauksia hoidetaan eri tavoin, myös psyyken sairauksia. Totaalisilla laitoksilla en tarkoita laitoksia laitosmielessä vaan rakenteita, jossa on vain yksi ainoa totuus. Tässä mielessä elämme esim. markkinatalouden pakkopaidassa, jossa inhimilliset arvot mitataan ensisijaisesti rahassa.

"psykologi" kirjoitti:

niin, lähinnä asenteisiin psykiatrisia ongelmia kohtaan ajattelin tuon elokuvan olleen haitallinen. annetaan kuvaa täysin mieltä vailla olevista ihmisistä ja hoidoista, jotka toimivat lähinnä samalla logiikalla. psykiatriset ongelmat ovat edelleen olleet luonteeltaan leimaavia ja asennoituminen on ollut kielteistä. skitsofrenia on sairautena kyllä viime vuosina ollut paljon tutkimuksen kohteena ja hoidoissa on kyllä entistä enemmän siirrytty hoito-ja kuntoutusohjelmiin, joiden avulla ihmiset ovat selvineet entistä enemmän kotona SAIRAUDESTA ja OIREISTA huolimatta. näissä tärkeä pointti on opetukselliset ohjelmat, joissa opetetaan aktiivista oireiden hallintaa ja niiden kanssa elämistä. On todettu, etteivät psykoottiset harhaluulot tai hallusinaatiot ole sen kummempia luonteeltaan kuin muutkaan inhimilliset kokemukset ja niihin voidaan vaikuttaa psykologisilla terapiamenetelmillä. Erityisesti kognitiivisen psykoterapian alueella on lupaavia tuloksia jo olemassa. Lääkitys ei ole ollenkaan keskeisin hoitomuoto vaikka sitäkin useimmiten tarvitaan. Sosiaalinen kanssakäyminen, inhimilliset kontaktit ja psykososiaaliset hoitomuodot ovat keskeisiä. Suomessa on tehty uraauurtavaa tutkimus- ja kehittämisttyötä perhe- ja verkostokeskeisessä hoidossa (Turku ja Keropudas esim.) Skitsofreniasairauden kanssa on käymässä samoin kuin syöpäsairauden, eli siitä on tulossa varsin hyvin hoidettava sairaus ja sairaalakeskeisistä hoidoista voidaan vähitellen luopua. Sairastavuus on säilynyt samassa kaikkialla maailmassa. Sairaudesta voi myös kokonaan parantua. Diagnostiset kriteerit ovat tiukat, eikä esim. huumepsykoosista sitä saa. Keston on oltava vähintään kuusi kuukautta ja monia poissulkukriteereitä täytettävä psykoottisten oireiden ollessa tietyn tasoisia ja luonteisia. Sairaaloissa diagnoosin saa entistä harvemmin eikä lyhyet ensipsykoosit tätä saa.
Yllä on ollut minusta varsin hyvää keskustelua itse asiasta (bogey, ajattelija) ja monessa olen samaa mieltä heidän kanssaan. Kritisoin Goffmania ja tuota erästä elokuvaa lähinnä niiden asenneilmastoa muokkaavan vaikutuksen takia. Katsokaapa vaikka elokuva - Kaunis mieli- jossa on monia kiinnostavia näkökulmia sairauteen. Siinähän keskeistä selviytymisen kannalta taisi olla vaimon jatkuva varaukseton tuki. Skitsofreenikot eivät tee erityisen paljoa itsemurhia, masennussairaus on tässä mielessä keskeisempi. Sairaalapaikat laskivat radikaalisti, itsemurhaluvut eivät samassa suhteessa. mielenkiintoista on kyllä se, että itsemurhaluvut näyttävät maailmanlaajuisesti laskevan lama- ja sota-aikana. Mitä johtopäätöksiä herra Wigel tästä tekisi. Psykiatrisen hoidon alasajo toi ongelman lähinnä avohoidon riittämättöminä resursseina kun lama keskeytti hoidon ketjun rakenteen muutoksen. Tästä ovat kärsineet ehkä sittenkin enemmän muut ryhmät kuin skitsofreenikot akuutin hoidon huutavan pulan osalta. Kyllä pääkaupunkiseudulla ongelma on toki monin osin huutavampi kuin muualla Suomessa.
Ei sktisofrenia ole rikos josta syytetään, arvoisa Matti W. Kyllä sairauksien diagnostiikka edelleenkin on lääkäreiden hallussa, oltaisiimpa siitä sitten mitä mieltä tahansa. Ei diagnoosi ole sama kuin leima. Siihen sisältyy useimmiten myös kannanotto siitä, miten pitäisi hoitaa. Eri sairauksia hoidetaan eri tavoin, myös psyyken sairauksia. Totaalisilla laitoksilla en tarkoita laitoksia laitosmielessä vaan rakenteita, jossa on vain yksi ainoa totuus. Tässä mielessä elämme esim. markkinatalouden pakkopaidassa, jossa inhimilliset arvot mitataan ensisijaisesti rahassa.

Lue lisää

Kiitos hyvästä viestistäsi! Se oli erittäin positiivinen ja lupaava. On hyvä kuulla ja nähdä, että positiivisia tuloksia on saatu ja tullaan varmaan jatkossakin saamaan!

Minua jäi kuitenkin ihmetyttämään yksi asia. Jos skitsofrenia - diagnoosia ei saada huumepsykoosin aikana, niin miten selität ex-poikaystäväni tapauksen (tämän sivun kirjoituksessani lisää kysymyksiä Bogeylle)? En suostu uskomaan, että kyse olisi väärinkäsityksestä. Ei voi olla, koska silloinen poikaystäväni sanoi nähneensä diagnoosinsa jossain asunnon haku -papereissa, eikä mtt:n lääkärikään kieltänyt asiaa.

Voiko olla niin, että joskus n. 10 v. sitten on saatettu helpommin antaa diagnooseja kuin nykyään? Tai, resurssipula/ammattitaidottomuus? Muita selityksiä en keksi. Tietenkään en tiedä koko totuutta, joten täysin varma en voi olla tästäkään asiasta. Kuitenkin uskon ainakin jollain tavalla hänen kertomukseensa, koska miksi kukaan alkaisi valehtelemaankaan tuollaisesta asiasta? Vai, voiko olla niin, että hän ei vain myönnä sairauttaan?

En halua kuitenkaan enempää keskustella tästä, koska tietoakaan ei ole tarpeeksi. Tuntuu myös pahalta ajatella surullisia tapauksia, kun kyseessä ovat useinkin läheiset ihmiset. Ehkä ajan kanssa huomataan, mikä on hyväksi mielenterveysongelmien/sairauksien hoidossa ja mikä ei. Toivottavasti.

pohdiskelija kirjoitti:

Kiitos hyvästä viestistäsi! Se oli erittäin positiivinen ja lupaava. On hyvä kuulla ja nähdä, että positiivisia tuloksia on saatu ja tullaan varmaan jatkossakin saamaan!

Minua jäi kuitenkin ihmetyttämään yksi asia. Jos skitsofrenia - diagnoosia ei saada huumepsykoosin aikana, niin miten selität ex-poikaystäväni tapauksen (tämän sivun kirjoituksessani lisää kysymyksiä Bogeylle)? En suostu uskomaan, että kyse olisi väärinkäsityksestä. Ei voi olla, koska silloinen poikaystäväni sanoi nähneensä diagnoosinsa jossain asunnon haku -papereissa, eikä mtt:n lääkärikään kieltänyt asiaa.

Voiko olla niin, että joskus n. 10 v. sitten on saatettu helpommin antaa diagnooseja kuin nykyään? Tai, resurssipula/ammattitaidottomuus? Muita selityksiä en keksi. Tietenkään en tiedä koko totuutta, joten täysin varma en voi olla tästäkään asiasta. Kuitenkin uskon ainakin jollain tavalla hänen kertomukseensa, koska miksi kukaan alkaisi valehtelemaankaan tuollaisesta asiasta? Vai, voiko olla niin, että hän ei vain myönnä sairauttaan?

En halua kuitenkaan enempää keskustella tästä, koska tietoakaan ei ole tarpeeksi. Tuntuu myös pahalta ajatella surullisia tapauksia, kun kyseessä ovat useinkin läheiset ihmiset. Ehkä ajan kanssa huomataan, mikä on hyväksi mielenterveysongelmien/sairauksien hoidossa ja mikä ei. Toivottavasti.

Lue lisää

Totta kait on tosimaailmassa niin, että huonoa diagnostiikkaakin on. Kyllä kriteerit ovat kaikkiaan tulleet tiukemmiksi. Myös ns. persoonallisuushäiriöiden osalta diagnostiikka on tiukentunut. Vielä 90-luvun alussa saatoit saada rajatila-diagnoosin pelkästään sillä, että olit vähän impulsiivinen luonteeltasi ja kiihdyit helposti. Sitä vähän haukkumasananakin käytettiin. Nykyään kriteerit ovat tiukat ja sitä myötä tämä diagnoosi on selvästi vähentynyt. Täytyy muistaa, että nämä diagnoosit ovat luonteeltaan sopimuksia, perustuvat amerikkalaisen psykiatrisen seuran APA:n konsensuspaneelin sopimuksiin ja sen mukaan nämä sitten ajan kuluessa muuttuvat. Esim. skitsofrenian osalta on tapahtunut muutoksia amerikkalaisen tautiluokituksen IV-versioon verrattuna III, joka vielä oli 80-luvulla käytössä. Suomessa tosin käytetään eurooppalaista mielenterveyden tautiluokitusta ICD-10 joka pitkälti myötäilee tuon DSM:n linjoja. DSM-V taitaa olla jo pitkälti valmis.
Nämä diagnoosit laaditaan siltä pohjalta, etteivät ne ota kantaa sairauden syytekijöihin tai oireiden dynamiikkaan, ne ovat luonteeltaan kuvailevia ja määrällisiä. Arkisessa psykiatrisessa työssä diagnostiikalla on toki merkitystä hoidon valintojen suhteen, koska tiedetään jo melko paljon siitä, miten erilaisia ongelmia menestyksellisesti voidaan hoitaa. Mutta esim. yksityisen asiakkaan kohdalla se näkyy vain lausunnoissa numero- ja kirjainsarjana. IHMINEN OMANA ARVOKKAANA ITSENÄÄN ON AINA HOIDON TÄRKEIN LÄHTÖKOHTA. Niissä hoitomuodoissa joissa näin ei ole ei siten mielestäni noudateta inhimillisiä peruslähtökohtia.

psykologi kirjoitti:

Totta kait on tosimaailmassa niin, että huonoa diagnostiikkaakin on. Kyllä kriteerit ovat kaikkiaan tulleet tiukemmiksi. Myös ns. persoonallisuushäiriöiden osalta diagnostiikka on tiukentunut. Vielä 90-luvun alussa saatoit saada rajatila-diagnoosin pelkästään sillä, että olit vähän impulsiivinen luonteeltasi ja kiihdyit helposti. Sitä vähän haukkumasananakin käytettiin. Nykyään kriteerit ovat tiukat ja sitä myötä tämä diagnoosi on selvästi vähentynyt. Täytyy muistaa, että nämä diagnoosit ovat luonteeltaan sopimuksia, perustuvat amerikkalaisen psykiatrisen seuran APA:n konsensuspaneelin sopimuksiin ja sen mukaan nämä sitten ajan kuluessa muuttuvat. Esim. skitsofrenian osalta on tapahtunut muutoksia amerikkalaisen tautiluokituksen IV-versioon verrattuna III, joka vielä oli 80-luvulla käytössä. Suomessa tosin käytetään eurooppalaista mielenterveyden tautiluokitusta ICD-10 joka pitkälti myötäilee tuon DSM:n linjoja. DSM-V taitaa olla jo pitkälti valmis.
Nämä diagnoosit laaditaan siltä pohjalta, etteivät ne ota kantaa sairauden syytekijöihin tai oireiden dynamiikkaan, ne ovat luonteeltaan kuvailevia ja määrällisiä. Arkisessa psykiatrisessa työssä diagnostiikalla on toki merkitystä hoidon valintojen suhteen, koska tiedetään jo melko paljon siitä, miten erilaisia ongelmia menestyksellisesti voidaan hoitaa. Mutta esim. yksityisen asiakkaan kohdalla se näkyy vain lausunnoissa numero- ja kirjainsarjana. IHMINEN OMANA ARVOKKAANA ITSENÄÄN ON AINA HOIDON TÄRKEIN LÄHTÖKOHTA. Niissä hoitomuodoissa joissa näin ei ole ei siten mielestäni noudateta inhimillisiä peruslähtökohtia.

Lue lisää

Kiitos kun selvensit asioita. Olen samaa mieltä.

Niin oli Mauri Sariolakin. Molempien tarinat ovat aivan yhtä totta.