Hei,
lueskeskelin avioero-viestejä ja niistä oli paljon apua - kiitos! Esimerkiksi yksi henkilö kuvasi prosessia siten, että siinä on kysymys menetetystä unelmasta (esim. elää yhdessä loppuun saakka). On kysymys ihmisten arvoista eli ei aivan pienistä jutuista. Viesteissä on paljon tuskaa ja ahdistusta, mikä täytyy käydä läpi, mutta miten siitä pääsee ylös?
Kysyisin mikä on auttanut avioerossa? Millä pääsee eteenpäin? Olen tilanteessa, jossa ystäviä on vähän eikä heitä aina voi kuormittaa. Millä keinoilla olette rakentaneet itsenne näköistä elämää? Ja miten olette päässeet yli asian? Millä olette saaneet takaisin omanarvontunteenne?
Olisin kiitollinen jos voisitte kertoa omia kokemuksianne; mikä auttoi, mikä helpotti? Mistä niitä uusia ystäviä oikeasti konkreettisesti saa (tiedän kyllä, että mm. harrastuksista jne.)? Millä tavoin minänne eheytyi?
Kiitos!
Mitä vinkkejä avioerosta toipumiselle?
9 Vastausta 343 Lukukertaa
Minä olen tavannut ihania kohtalotovereita sekä sähköpostitse että kasvokkain. Monet tuntuvat jo ystäviltä. Omien ystävien voimat ovat tosiaan jo aika lopussa, kun prosessi on vienyt vuosia, niin kuin monella. Varsinkin kun välillä on palattu yhteen ja yritetty uudelleen. Ystäviä saa sosiaalisesta mediasta, harrastuksista ja omien aiempien tuttavuuksien kautta. Pitää olla aktiivinen ja keskustella kaikenlaisten ihmisten kanssa kaikkialla. Se onkin sitten jo aika paljon helpompaa, kun on jonkin ajan ollut yksin. Siis puhumisen tarve kylllä kasvaa luontaisesti.
Kun aika parantaa alkaa huomata myös omia virheitä ja katsoo asiaa rationaalisemmin. Tämä kuulostaa kliseeltä, mutta tuntuu olevan niin totta. Kun niin pian vastusti ajatusta erosta, teki asioista mielessään vähän liian mustavalkoisia.
Luin kerran, että "erossa mies löytää uuden naisen ja nainen itsensä". Kohdallani tämä matka on nyt edessä; 20 vuoden avioliitto on ohi ja samaan aikaan tulee lasten maailmalle lähtö. Ehkä rankinta tässä on kuitenkin se, että koen itseni hyväksikäytetyksi, myös taloudellisesti. Luotin aviomieheeni - ongelmakseni siis muodostui toiseen luottaminen. Mies ylivelkaantui ratkaisemalla asiansa lisää velkaa ottamalla ja avioerohakemusta allekirjoittaessani sain kuulla, että jos en suostu näihin ehtoihin joudun maksamaan hänen velkojaan.
Tämä kaikki on vaikuttanut myös itsetuntooni. Pidän itseäni aika tomerana ja aikaansaavana; nyt olenkin joutunut pohtimaan missä tämä ns. oma minä nyt oikein on. Toisaalta en ehkä ole vielä aivan paatunut, kun jotenkin odotin, että mies tulee järkiinsä (mutta olinkin vain hankala ehdottaessani eri tapoja maksutasapainon hoitamiseksi). Mutta toisaalta voisi sanoa, että olinko aivan naivi.
Nyt on siis rakennettava elämä uudelleen. Eroseminaarityyppiseen olen menossa, uusia harrastuksia olen katsellut (mutta mistä oikein innostuisin?) ja olen yrittänyt todella etsiä mistä löytäisin mm. seuraa niin ajatustenvaihtoon kuin leffaan, konsertteihin tms., jotta elämässä olisi muutakin kuin menneisyys.
Lapset ja lapsenlapset ovat olleet suurena apuna ja se, että on muutamalle ystävälle voinut puhua omasta ahdistuksestaan. Itkeminen ja mennen analysointi (hyvät ja pahat) on osa paranemisprosessia.
Mitä pidempi liitto, sen varmempaa, että toinen kulkee ajatuksissa koko loppu elämän, onhan hän ollut iso pala yhteistä historiaa.
Hienoa on, jos pystyy pysymään ystävänä exänsä kanssa, varsinkin, jos on lapsia.
Musiikki toimii kyllä hyvänä terapiana, omaan elämäntilanteeseen osuvat sanoitukset koskettavat.
Aika tekee tehtävänsä ja eron kipeys hälvenee (mutta ei koskaan unohdu).
Itse oltuani 40 v aviossa en usko, että enää ketään uutta kohtaa, toivoahan tietysti saa. Riippuu paljon iästäsi, miten helppo/vaikea uuden eron jälkeisen elämän rakentaminen on.
Jaksamista!
Jopa että lapset auttoiviat erossa, mutta mitenkäs se on lasten laita, kuka heitä auttaa, varsinkin pienet tenavat ovat vailla ketään.
Joku tietysti laukoo taasen että onhan heillä nyt niin hyvä, kun mimä olen löytänyt sen uuden rakkaan ja olen onnellinen.
Jaaha, montakohan kertaa tämä pitää paikkansa jos oikein totta puhutaan. Auttaahan se unohtamaan kaiken jos on uusi ihminen, jonka okanssa mennään koko ajan, mutta kun se pari vuotta ja vajaakin on mennyt, menot alkaa hiipumaan ja lapsia on kummallakin ja eri ikäisiä, näytää olevan vitsit vähisää, nyt uusiomies jo lähtee ihan omille teilleen harrastuksiin, mutta kas kun sattuikin olemaan ihan muualla, minne oli sanonut menevänsä, jätti lapsensa 4 kappaletta hoitoon vain ja karkasi teilleen, kuten oli tehnyt aikeisemmassa liitossaankin. Jotta siinäpä sitä iloa sitten olikin.
Sanoisin tässä että laittakaapa se ukko kaikkine leluineen ja lapsineen ulos ovesta ja ilman paluulupaa.
Nyt vain omien lasten kanssa laatuelämää ja onni saapuu ilman etsintää jkos on tullakseen, senkin näin työtoverini kohdalla, kun jaksoi odottaa, näyttää saaneen todellakin järkevän ihmisen luokseen ja nyt avioituvatkin, lapset kasvatteli aikusiksi ja välit ovat hyvät kaikkiin läheisiin, kun ei hoppuillut eron jälkeen eikä haihatellut.
Jotenkin säälitti tämä x.ni näköinen mies, ja tunsin empatiaa, sillä yhtä kärsineen oloinen oli kuin silloin kanssani ex.ä.
Eli ajatukset voi loksahtaa näin lopulta kohdalleen ja tulee tunne, ettei syytä enää mistään vaan toivoo vaan hyvää oloa ja jatkaa omaa elämää, ilman katkeruutta.