Lapseni isä on vakavasti ja parantumattomasti sairas. Lapsi on tiennyt sen koko ajan eli siitä lähtien, kun sairaus puoli vuotta sitten todettiin. Tekee ehkä hiljalleen surutyötä, mutta ei varmaan ymmärrä asian lopullisuutta ja merkitystä. Miten sitten aikanaan kerron hänelle mahdollisimman kauniisti, että isää ei enää ole? Ne sanat jäävät kuitenkin hänelle mieleen koko elämän ajaksi.
Jos olet menettänyt nuorena tai lapsena vanhemman, miten sinulle siitä kerrottiin ja olisiko siitä voinut kertoa kauniimminkin? Jokainen on yksilö, tiedän. Mutta jotain eväitä haluaisin vaikeaan tehtävään. Ehkä minun ei tarvitse kertoa, ehkä hän näkee sen ilmeestäni. Elinaika lienee laskettavissa kuukausissa.
Kertokaa nuoret, jotka olette itse äskettäin menettäneet vanhemman, miten olette selvinneet.
Miten kertoa nuorelle, että isä on nyt kuollut?
36
5047
Vastaukset
- dsvvaddaaasdsda
isäni kuoli pitkän sairastamisen jälkeen syöpään kun olin 16vuotias. tiedettiin kyllä sen 1,5vuotta että isä ei tule selviämään. muistan kun äiti tuli 5aikaan aamulla sairaalasta kotiin, herätti minut ja siskoni ja kertoi vain että isä on nyt nukkunut pois. ei siis mitenkään sen kummemmin. kuitenkin oli tiedossa että niin tulee käymään. siinä sitten itkettiin. nyt olen 26vuotias, ja edelleen joka päivä ikävöin isää. olin isän tyttö. itse en koskaan kotona puhunut asiasta, pidin tuskani sisälläni, ja siitähän seurasi romahdus. romahdin koulussa, josta varattiin aikaa psykiatrille, jolla kävin n.puoli vuotta. siellä vain puhuttiin kaikesta mikä vaivasi. ja oli helpottavaa puhua, koska psykiatrilla oli vaitiolovelvollisuus eikä saanut edes äidilleni kertoa mitä olen puhunut.
kauan aikaa siinä kestää että selviää, toisaalta, siitä isän kuolemasta ei ehkä koskaan toivu kunnolla, siltä tuntuu ainakin minusta vieläkin, 10vuoden jälkeen.
minkä ikäinen lapsesi on? riippuu lapsen iästä miten se kannattaa kertoa. kuitenkin kerro se vaikka sen näkisi ilmeestäsi, niin lapsen usko voi vaatia sen että hän kuulee sen. ns menee paremmin perille että isä on nyt poissa kun hän kuulee sen. itselläni ei itku tullut ihan heti, vasta puoli tuntia myöhemmin kun soitin silloiselle poikaystävälleni ja pyysin tulemaan meille, silloin tuli itku kun sen sanoin ääneen.
odotin kauan aikaa isän kuoleman jälkeen että kohta isä astuu ovesta sisälle ja tulee kotiin. kauan aikaa oli olo että isä on vieläkin siellä sairaalassa. edelleen on kova ikävä isää.
mutta tosiaan riippuu aikalailla lapsen iästä miten kertoa isän kuolemasta. jos on kovin pieni lapsi, niin luultavasti pitää vielä selittää(vaikka se vaikeaa onkin)että isi ei tule enää kotiin. teini-ikäiselle uskoisin riittävän että kertoo vain isä on kuollut/nukkunut pois/poissa.. ja myöhemmin, kun on "selvinnyt" ensireaktiosta, voi jutella lapsen kanssa paremmin asiasta.
joka tapauksessa, ole lapsesi tukena, vaikka itselläsikin on olo ihan turta, niin muista tukea myös lastasi!!! itse en saanut tukea äidiltäni, en voinut kertoa hänelle mitään tunteistani ja olostani. hyvät välit meillä ei äidin kanssa koskaan ole ollutkaan, varsinkaan isän kuoleman jälkeen. joten tiedän että on todella tärkeää muistaa myös sen lapsen suru.
jaksamista teille! aikansa se ottaa, ja aikaa sille pitää antaa- fduiyugdsk
aika törkeetä herättää VIIDEN aikaan lapset ja sit pamauttaa väsyneiden lapsien kasvoille että isä nyt sit kuoli hihi. varmana tulee traumat. :D
- dsssgfsdAFSD
fduiyugdsk kirjoitti:
aika törkeetä herättää VIIDEN aikaan lapset ja sit pamauttaa väsyneiden lapsien kasvoille että isä nyt sit kuoli hihi. varmana tulee traumat. :D
eipä se kuule mikään yllätys ollut. pitkän sairastamisen aikana oli vain ajan kysymys koska isä kuolee. jos ei sinulla ole mitään järjellistä sanottavaa etkä kokemuksesta tiedä näistä asioista mitään niin parempi että olisit hiljaa
- Meille näin
Vaimoni kuoli 8 vuotta sitten yllättäen.
Kun alkujärkytyksestä toivuin soittelin lasten kouluihin ja pyysin heitä kotiin mahdollisimman pian.
Yllätys oli kova kun vaimon sisko oli saanut päähänsä että hänen täytyy ilmoittaa lapsille jo kouluun että äitinsä on kuollut.
Olisin halunnut hoitaa asian kotona turvallisessa ympäristössä mutta eihän vaimon sisko sitä ajatellut.
Onneksi hän ei ollut tavoittanut kuin vanhimman kohta 18 täyttävän ja pääsin kertomaan muille äitinsä tilasta ja kävimme sen jälkeen sairaalassa katsomassa äitiä viimeisen kerran.
Toivottavasti muut älyävät jättää tällaisten asioiden kertomisen perheen sisäiseksi asiaksi. - hinovaraisesti
Asia pitää kertoa lapsen iän ja kypsyyden mukaisesti. Totuutta ei pidä salailla. Jos sairaus johtaa ennenpitkää kuolemaan niin kyllä lapselle pitää totuu pikkuhiljaa kertoa. Voi sanoa et isällä on niin viakea sairaus että sitä ei voida lääketieteellisesti enää parantaa. Varmaan riippuu myös siitä miten lapselle kertova aikuinen itse on asian siäiltänyt, pelkääkö hän itse kuolemaan ym.
- lisä edelliseen
Asiantuntijat ovat sitä mieltä, että lapselle pitää kertoa totuus, että omainen on kuollut: ei mennyt pois tai että ei tule enää koskaan. jos asia jää ilmaan niin surutyö ei pääse käyntiin ja lapsi odottaa että ehkä hän vielä tulee. Riippuu perheen vakumuskesta, miten sitten selvitää, että näkeekö sitten joskus taivassa... Myös hautajaisiin lapsella on oikeus lähiomaisena ja sekin auttaa hyväksymään eron tässä elämssöä.
- PItkät jäähyväiset
Kiitos viesteistä. Lapsi on 16 vuotias. Ilmaisee melko hyvin tunteitaan sanallisesti mutta toisaalta on hyvin kiltti, eikä halua huolestuttaa.
Olemme eronneet vuosia sitten hänen isänsä kanssa, mutta isä asuu lähistöllä ja olen silloin tällöin hänen apunaan erilaisten asioiden hoitamisessa. Parisuhteen tunnesiteitä ei ole, joten minulla on paitsi henkistä myös fyysistä etäisyyttä asiaan, minkä vuoksi minun on helpompi kestää, kuin jos olisimme onnellinen perhe. Lapsen hiipivää surua on vaikea katsoa ja mietin, etten voi koskaan kertoa hänelle surullisempaa asiaa kuin joskus tulevaisuudessa joudun kertomaan.
Kävin isän luona viimeksi tänään. Hän joutuu ensi viikolla päättämään, jatkaako hoitoja, vaihdetaanko hoitoa vai annetaanko asian mennä tekemättä mitään. Onneksi kipuja ei ole. Yllättävää kyllä, hän näyttää tiedostavan tilanteensa hyvin, vaikka varmasti hän tekee itsekin surutyötä.
Toisaalta armollisempaa näin, että ehtii hyvästellä ja sanoa sanottavansa puolin ja toisin. Toisaalta koko ajan tumma pilvi seuraa, kun tietää, kun pelkää, hakee merkkejä.
Olen sanonut lapselle, että ole onnellinen yhteisistä vuosista, älä ole katkera niistä, mitä et saanut. Olisi voinut käydä niinkin, että sairaus olisi voinut iskeä jo aikaisemmin.
Ne, jotka menettävät läheisensä varoittamatta, jää niin paljon sanomatta. Suru iskee veitsen lailla. Sopeutumisaikaa ei jää. Toisaalta elää täysillä loppuun asti. Tarkkailematta, kuulostelematta miltä olo tänään tuntuu, miten huomenna.
Tuntuu erittäin raa'alta, että joku lähettää sanaa kouluun, että äiti on kuollut. Ei ikinä sellaista! Lapsi romahtaa luokan ja ehkä koko koulun edessä ja kaiken lisäksi saattaa miettiä, mitä nyt muut ajattelevat. Muutenkin pohdin, onko edes tarpeen hakea kesken päivän koulusta, jos kuolema on jo käynyt eikä ole mitään mahdollisuutta hyvästellä. Jäisi siinä itsellekin vähän aikaa järjestellä töistä poissaoloa ja rauhoittua ennen kuin on otettava tiukasti lohduttajan rooli.- ä
Mun lasten isä kuoli kotonaan, vähän yllättäen. Oli huonossa kunnossa ja lapset oli siitä huolissaan. Sitten kun kuolema tuli niin lapseni oli saanut siitä tiedon fb:ssä sukulaiseltaan. Olin ymmälläni et joku laittaa tollasta tietoa noin. Itkulla ryntäs olkkariin et isi on kuollut. Mä sit et mistä moinen tieto. Siinä rikottiin monta hyvää tilaisuutta kertoa asia lempeästi. Olen edelleenkin vihainen miten sukulainen tilanteen hoiti.
- Dont cry daddy
Kun lapsesi on jo sen ikäinen,että ymmärtää isänsä olevan vakavasti sairas ja sen ettei hän tule toipumaan, on rehellisyys paras keino. Kun hän tekee päätöksen, jatkaako hoitoja vai annetaanko asioiden edetä niin, että huolehditaan riittävästä kivunlievityksestä, on varmasti paikallaan kertoa lapselle isän päätöksestä, mikä se sitten onkin.
Et kertonut, onko lapsesi käynyt katsomassa isäänsä sairaalassaoloaikana vai kokeeko sen liian pelottavana ja rankkana, mutta voit siitä huolimatta kertoa lapsellesi, että hän voi halutessaan kirjoittaa isälleen kirjeen, jota sinä et lue, vaan toimitat sen luettavaksi. Joskus syvimmät tunteet on helpompi purkaa paperille, jotka ehkä myöhemmin voivat alkaa sanomattomina vaivaamaan lastasi.
Olen ollut kahdesti saattamassa syöpään sairastunutta läheistä rajan yli ja molemmat muuttuivat ajan kuluessa loppua kohden tyyniksi, ihan kuin olisivat tienneet, että hiekka tiimalasissa on muutamaa murua vailla tyhjiin valunut ja ovat monesti paljon valmiimpia kuin jälkeenjäävät.
Olet varmaan jo rohkaissut lastasi ilmaisemaan suruaan peittelemättä, mutta ehkä olisi hyvä vielä kertoa, että vaikka te aviopuolisoina päädyitte eroon, lapsesi on siinä kuin sinun, myös isänsä lapsi ja saa rakastaa tätä ihmistä täydestä sydämestä sekä tuoda julki myös se asia, että suremiselle ei ole takarajaa. Hänellä on oikeus tuntea kaikki ne tunteet, jotka hän käy läpi. Menetin oman isäni 31 vuotta sitten niin, että illalla nukkumaan mennessäni isä puhui puhelimessa, aamulla herätessä isää ei enää ollut, hänet oli viety yöllä pois kuoleman jälkeen. Suru sanomatta jääneistä tunteista... sattuu vieläkin - annaliina
Voisi kannattaa hakea kesken päivän koulusta. Muistan kuulleeni erään ihmisen kertovan niin, että koki vielä aikuisenakin, että eikö muka ollut tarpeeksi tärkeä ihminen saadakseen tiedon äitinsä kuolemasta samantien, eikä vasta illalla kun tuli itse kotiin.
Aikoinaan nuorena, kun oma siskoni kuoli äkillisesti ja väkivaltaisesti, olisi mielestäni ollut aivan pöyristyttävää, jos eivät itselleni olisi vanhempani asiaa samatien ilmoitettaneet, vaan vasta joskus puoli päivää myöhemmin.
Kaikkea hyvää teidän perheeseen, Kun tilanne lopulta tulee eteen niin huomaat, että oikeastaan asian sanominen ja asiasta jutteleminen tuntuu todennäköisesti hyvinkin luonnolliselta.
Ja huom huom, ainakin itse pidin aivan äärimmäisen tärkeänä sitä, että kävin vielä hyvästelemässä siskoni patologian laitoksella. Tässä voi toki olla yksilöllisiä eroja, mutta itse koen, että olisi ollut ehkä yksi elämäni suurimpia virheitä oman hyvinvoinnin ja asian kanssa nykyään sinut-olemisen kannalta, jos en olisi mennyt tai että tätä mahdollisuutta ei olisi minulle ylipäätään edes tarjottu. - Ei satuja aiheesta
Dont cry daddy kirjoitti:
Kun lapsesi on jo sen ikäinen,että ymmärtää isänsä olevan vakavasti sairas ja sen ettei hän tule toipumaan, on rehellisyys paras keino. Kun hän tekee päätöksen, jatkaako hoitoja vai annetaanko asioiden edetä niin, että huolehditaan riittävästä kivunlievityksestä, on varmasti paikallaan kertoa lapselle isän päätöksestä, mikä se sitten onkin.
Et kertonut, onko lapsesi käynyt katsomassa isäänsä sairaalassaoloaikana vai kokeeko sen liian pelottavana ja rankkana, mutta voit siitä huolimatta kertoa lapsellesi, että hän voi halutessaan kirjoittaa isälleen kirjeen, jota sinä et lue, vaan toimitat sen luettavaksi. Joskus syvimmät tunteet on helpompi purkaa paperille, jotka ehkä myöhemmin voivat alkaa sanomattomina vaivaamaan lastasi.
Olen ollut kahdesti saattamassa syöpään sairastunutta läheistä rajan yli ja molemmat muuttuivat ajan kuluessa loppua kohden tyyniksi, ihan kuin olisivat tienneet, että hiekka tiimalasissa on muutamaa murua vailla tyhjiin valunut ja ovat monesti paljon valmiimpia kuin jälkeenjäävät.
Olet varmaan jo rohkaissut lastasi ilmaisemaan suruaan peittelemättä, mutta ehkä olisi hyvä vielä kertoa, että vaikka te aviopuolisoina päädyitte eroon, lapsesi on siinä kuin sinun, myös isänsä lapsi ja saa rakastaa tätä ihmistä täydestä sydämestä sekä tuoda julki myös se asia, että suremiselle ei ole takarajaa. Hänellä on oikeus tuntea kaikki ne tunteet, jotka hän käy läpi. Menetin oman isäni 31 vuotta sitten niin, että illalla nukkumaan mennessäni isä puhui puhelimessa, aamulla herätessä isää ei enää ollut, hänet oli viety yöllä pois kuoleman jälkeen. Suru sanomatta jääneistä tunteista... sattuu vieläkinOnpa lapsi ihan minkä ikäinen tahansa, "on rehellisyys paras keino".
- sdafdsfdsafdss
annaliina kirjoitti:
Voisi kannattaa hakea kesken päivän koulusta. Muistan kuulleeni erään ihmisen kertovan niin, että koki vielä aikuisenakin, että eikö muka ollut tarpeeksi tärkeä ihminen saadakseen tiedon äitinsä kuolemasta samantien, eikä vasta illalla kun tuli itse kotiin.
Aikoinaan nuorena, kun oma siskoni kuoli äkillisesti ja väkivaltaisesti, olisi mielestäni ollut aivan pöyristyttävää, jos eivät itselleni olisi vanhempani asiaa samatien ilmoitettaneet, vaan vasta joskus puoli päivää myöhemmin.
Kaikkea hyvää teidän perheeseen, Kun tilanne lopulta tulee eteen niin huomaat, että oikeastaan asian sanominen ja asiasta jutteleminen tuntuu todennäköisesti hyvinkin luonnolliselta.
Ja huom huom, ainakin itse pidin aivan äärimmäisen tärkeänä sitä, että kävin vielä hyvästelemässä siskoni patologian laitoksella. Tässä voi toki olla yksilöllisiä eroja, mutta itse koen, että olisi ollut ehkä yksi elämäni suurimpia virheitä oman hyvinvoinnin ja asian kanssa nykyään sinut-olemisen kannalta, jos en olisi mennyt tai että tätä mahdollisuutta ei olisi minulle ylipäätään edes tarjottu.jos toinen vanhempi pystyy lähteä autolla itse ajamaan ja hakemaan lapsen itse koulusta niin silloin ehkä hyvä juttu että heti kerrotaan,mutta joillain on sellainenkin tilanne että lapsi on toisella paikkakunnalla koulussa eikä mahdollisuutta kenenkään hakea kesken päivän. itse olin 50km päässä toisella paikkakunnalla ammattikoulussa, ainoa liikkumismahis kodin ja koulun välillä oli bussi. tässä tilanteessa taas ei kannata kertoa kesken päivän vaan odottaa että lapsi tulee kotiin. miettii nyt lapsen tilannetta siinä vaiheessa, saat koulussa tietää että isä on kuollut, sitten itkien odotat busseja että pääset kotiin. ei hyvä. eli tilanteesta riippuen.
itse en edes halunnut nähdä isääni kuolleena, halusin muistaa isän elävänä , en kuolleena. se on jokaisen päätettävissä miten tämän asian kanssa tekee, jos lapsi ei halua nähdä isäänsä kuolleena niin sitä pitää kunnioittaa. myöskin isäni oli sanonut ja halunnut että sitten kun arkku suljetaan, sitä ei enää saa avata. kunnioitimme tätä toivetta myös.
- aina muistoissa <3
Menetin isäni 4 vuotta sitten ollessani 10-vuotias. Muistan sen tiistai-illan, kun hypin parhaan kaverini kanssa meidän pihalla trampoliinilla. Kahdeksan jälkeen pihaan ajoi poliisiauto. Kysyivät onko vanhempaa kotona ja menivät sitten ovelle. Hetken päästä mentiin kaverin kanssa sisälle ja äiti pyysi kaveria lähtemään ja minua jäämään sisälle. Veljeni tuli hetken päästä kävellen kotiin harjoituksista, isän oli ollut tarkoitus mennä lenkille harjoituksien ajaksi ja tulla sitten veljeni kanssa autolla kotiin.
Äiti pyysi meidät luokseen. Hän kertoi, että isäni oltiin löydetty tuupertuneena lenkkipolun varresta. En halunnut edes ajatella pahinta. Sitten äiti vain sanoi isäni nimeltä ja että hän on kuollut. Äiti itki, veli meni suihkuun ja kuulin hänen itkevän siellä. En muista itkinkö itse juuri silloin, en tainnut edes kunnolla ymmärtää tilannetta. Hautajaisissa muistan itkeneeni... Kotona ei asiasta juurikaan sen enempää puhuttu. Kieltäydyn tulemaan heittämään viimeisiä hyvästejä isälle, kai sitten koin sen vaan liian järkyttävänä.
Joskus äiti kysyi onko isä usein mielessä. Sanoin, että minua kaduttaa etten ikinä sanonut isälle rakastavani häntä, mutta äiti sanoi että isä tiesi sen. Se helpotti. Tulen aina muistamaan millainen ihana isäni oli - Leskifrouva edelleen
Mieheni kuoli työmatkalla 23 vuotta sitten. Lapseni olivat 8 ja 9.5 vuotta vanhoja.
Tulin kotiin vanhemman kanssa iltapäivällä, nuorempi oli kaverinsa luona.
Miehen pomo soitti ja kyseli, missä mieheni on, kun ei ollut tullut töihin.
En tiennyt, aamulla tuo oli töihin lähtenyt. Jonkin ajan kuluttua pomo soitti ja pyysi minua olemaan yhteydessä Espoon poliisiin. Auto-onnettomuus moottoritiellä aamukahdeksalta.
Kohtuullisen hyvin on elämässä selvitty tuon alkushokin jälkeen.
Molemmilla lapsillani on puolisot ja toisella kaksi lastakin. Elämä on kantanut!
Nuorelle on syytä kertoa isän kuolemasta heti kaunistelematta. Isän sairastaminen helpottanee tilannetta, nuoresi ymmärtänee, että kuolema on helpotus sairaalle.
Nuorellasi on se "etu", että isä ei liene kuulunut jokapäiväiseen elämään, vaan ne kuviot pysyvät vakaina. Tämä ei toki vähennä yhtään isän ikävää!
Minua on auttanut aforismit "Aika rakentaa lohdutuksen!" ja "Muistot ovat ainoa paratiisi, mistä meitä ei ajeta pois!" Syntyminen ja kuoleminen kuuluvat elämään. Puolison/Vanhemman kuolema on kuin vedenjakaja, on aika ennen ja jälkeen. Aika ajoin jokin samankaltainen tapahtuma nostaa muistot mieleen eivätkä ne aina ole leppoisan mukavia.
Yksi tärkeä seikka on se, että nuoresi ei ehkä reagoi aluksi mitenkään. On kovista. Mutta saattaa jonkin ajan kuluttua romahtaa suruun. Silloin hän kaipaa tukea ja ymmärrystä läheisiltään.
Jaksamista uudessa elämäntilanteessa toivotellen
lämmöllä "Leskifrouva edelleen " - et silleen
Oikeasti minulle kerrottiin suoraan, kaunistelematta, että isäni on kuollut. Se on paras, kun totuus sattuu ja lopputulos on sama, kertoilee sen kierrellen tai suoraan. Suoraan puhuminen on paras keino. Ja p*skan maku jää jos pitää itse arvata, ja ilmeistä päätellä. Toivoin kuitenkin, jos lapsen isä on vakavasti sairas, lapsi saa päivittäin olla isänsä kanssa tekemisissä, sittenkin kun isä on sairaalassa, lapselle olisi parasta olla mahdollisimman paljon siellä. Ja paras olisi että on myös paikalla kun isänsä kuolee, muuten jää paljon sanomatta, nekin mitä ei ääneen lausuta.
- eri mieltä
Olen eri mieltä. Ei mahdollisimman paljon ole hyvä olla, jos on jo vanhempi lapsi. Lisäksi ei ole hyvä olla paikalla jos kuolee, se jättää traumat joillekin. Äiti ja hoitaja pitää kädestä, ei lapsi. Pitää sairaankin levätä pienistä lapsista. Toki oma asia miten kukin toimii ja haluaa nämä asiat hoitaa.
- tjänsteman
Lukemattomat vaimot ja tyttäret itkettäneenä voin sanoa, että kuolemasta ilmoittaminen ei ole koskaan helppoa. Ilmoittamisen tapa hioutuu vuosien mittaan.
Tieto on kuitenkin aina niin tyrmistyttävä ja mielen kuohua aiheuttava, että paras tapa asian ilmoittamiseen on kuitenkin rauhallinen, lyhyt , ytimekäs ja kaunistelematon asian kertominen, niin että se menee varmuudella tajuntaan.
Joskus joutuu asian toistamaan 2- 3 kertaa, sillä usein vastaanottajan mieli ei millään suostu ottamaan tietoa haltuunsa. Myös äkillisiin, jopa aggressiivisiin reaktioihin täytyy varautua, joten ilmoittavan aikuisen täytyy olla itse tasapainossa.
Ei ole järkeä viivyttää ilmoitusta, sillä nykyään, se saattaa lipsahtaa tietoon muuta kautta kuten tekstarilla tai facella.- Andra tjänsteman
Ääni tälle toiselta viranhaltijalta. Vaikka eri ministeriön operatiivisiin joukkoihin kuulunkin. Yhden ainoan kerran olen suruviestin joutunut tähän mennessä viemään, ja juuri tällä tavalla sen julkitoin. Minusta tuntuu, että se oli hyvä tapa. Jatkossa hoidan varmasti tapaukset ihan samalla tavalla.
Oman isäni kuolemasta opin sen, että paskapuhe sekä kiertely ja kaartelu ei ole oikea tapa. Lyhyesti, yksiselitteisesti ja kaikkia osapuolia kunniottavalla tavalla asia hoituu parhaiten.
- Kuolemaa ei ole
Avoimesti ja rehellisesti, juuri kuin otsikossasi sanot. Tärkeintä ei ole se, miten kuoleman uutisen kerrot vaan enemmänkin se, miten itse kuolemaan suhtaudut, mitä ja miten siitä lapselle / nuorelle sanot, puhut, asennoidut.
- sasmo
Minä ainakin hakisin lapsen pois koulusta välittömästi kun tieto kuolemasta tulee. Sitten kävisin hänen kanssaan katsomassa isää vielä viimeisen kerran. Siitä surutyö lähtee heti käyntiin eikä tule sellaista jälkioloa, että minä vain koulussa nauroin ja höpöttelin vaikka isä oli jo kuollut. Hyvästien jättö vielä kuoleman jälkeen on tärkeää. Omat lapseni 15, 14 ja 12 tulivat heti papan luo kun hän nukkui pois, eikä siitä ole jäänyt ainakaan mitään negatiivista, päin vastoin. Asiasta tuli heti tosi eikä jäänyt mitkään kamaluudet kuolemaan liittyen vaivaamaan mieltä.
- jk
jotenkin
- voihanitku
En muista mitään sanoja tilanteesta kun vanhempani kuoli. En ollut paikalla vaan tutut olivat olleet ja tulivat sieltä meille. Itse lapsena aistin sen muista heti kun he saapuivat meille. Sihen ei sanoja tarvittu. Tunteet otti sitten vallan itsestä välittömästi. Olin alle 10 vuotias silloin.
- Suruinen_12
Minulle kerrottiin rakkaan mummoni kuolemasta illalla puhelimitse. Työpäivän aikana äitini ei halunnut soittaa vaan halusi rauhassa iltasella sanoa asian. Toistin vain "voi ei, eikä" puhelimessa ja suljimme luurit. Silloinen poikaystäväni oli vieressäni ja repesin itkuun hänen kainalossaan.
Nämä ovat kovia paikkoja lapselle niinkuin aikuisellekin. Rohkeasti, suoraan kertominen on paras ratkaisu minunkin mielestäni. Ja tukena oleminen. Se, että lapsi saa rojahtaa samantien syliin, kiukuta, huutaa, itkeä... mitä vaan, mutta tietäen ettei äiti katoa tai tyrmisty tunnemyrskyn aikana. Jos lapsi ei halua puhua sillä hetkellä asiasta vaan on mielummin vaikkapa kainalossa tai lähellä se on ok. Ajan kanssa kuitenkin on parempi keskustella asioista ettei ne jää lapset sisuksiin mylläämään.
Oikein paljon tsemppiä teille... - hsä
Minä kuulin onnettomuuden ja ambulanssin kotiini, ja aavistin että nyt on jotain tapahtunut. Olin 13-vuotias, ainoa lapsi. Äiti sitten soitti tapahtumapaikalta sanoi vaan että viipyy. Kahden kesken sitten kertoi että isä on kuollut. Tuohon aikaan ei mitään kriisirymiä ollut. Olisi voinut olla hyväksi, että olisin käynyt tilanteen tapahtuma tapahtumalta läpi jonkun sydämellisen aikuisen kanssa. Äitini kanssa ei asiaa oikein tullut käsiteltyä, meillä ei sellaiset sydämelliset välit ollut. Asia jäi vähän takapimentoon vaikka elämämme sekaisin menikin.
Minusta olisi siis hyväksi jos joku hyvä tuttu vaikka kyselisi tapahtumat läpi ja että surua myös käytäisiin läpi, puhuminen on hyväksi, mutta nuori ei välttämättä kaikille osaa puhua. Ja vaikkapa sytytettäisiin yhdessä kynttilä jne. - syvälle sydämeen
Se pitää vain sanoa. Sellaista ei voi koskaan sanoa 'oikein'.
- voimia teille
minun lapseni isä kuoli kun tyttäreni oli 8 vuotias, minulle soitettiin aamulla sairaalasta että voisinko tulla, sanoin tyttärelleni .älä men kouluun tänään. hän ei sitä sen kommin kysynyt miksi aavisti kai, lapseni isä kuoli 48 vuotiaana leukemiaan aika nopeasti, ja kun tulin kotiin ,otin lapseni syliin ja sanoin että isällä nyt on hyvä olla, hän kysyi lapsen lailla onko isä kuollut, vastasin että on ja nyt ei ole kipuja enään, hän sitä ei ensimmäisinä viikkoina edes ymmärtänyt hänen surunsa ja itkut tuli viiveellä mutta sitä surua hällä kestikin melki vuoden ,piti minua silmällä ja kokoajan kyssyi äiti etkö sinä kuole etkö sinä jätä minua,se oli kovin raskasta aikaa, minulla oli tunne että piti hoitaa lapsen surua hän oli välillä tosi ahdistunut, minun suruni tuli vielä myöhemmin, ja sitä kestikin vuoden päivät, jopa 20 vuotiaana tyttäreni muisti sen päivän ,mutta ei sitä kuinka ahdistunut hän oli,mieheni kuoli vuonna -97.mutta vielä mielessämme, kauniina kuvana,
- isän lapsi
Sanat kannattaa harkita tarkoin. Olin 13 kun isäni kuoli. Siitä on aikaa jo 38 mutta muistan edelleenkin äitini sanat.
- nuorena jo
Olin 10v siihen aikaan (siitä on muutama vuosikymmen). Minulle ei kerrottu että isä kuolee. Ihmettelin vain miksen voinut mennä katsomaan. Minulle vain näytettiin sininen /keltainen ruumis täysin ennalta arvaamatta. Sitä ennen täti ja äiti halasivat toisiaan itkien. Saman tien vietiin sinne huoneeseen... Taksilla haettiin kotoa. Ketään muita sukulaisia /ihmisiä ei ollut siellä, mikä oli kolkkoa. Pakkasta oli pitkälle yli -20 kun kävelimme kotiin, olisi ollut parempi jättää se kolkko kävely tekemättä (toki raitis ilma virkistää noin muuten, vähemmälläkin), taivas oli musta ja yksinäinen tähtineen. Joskus äiti pakotti kävelemään kovassa pakkasessa myös kouluun ja kotiin kilometrikaupalla, kun oli bussilakkoja. Hänellä oli auto muuten.
Olisin toivonut että joku olisi keskustellut asiallisesti asiasta ennen, tapauksen aikana ja jälkeen. Ja sitten antanut olla aina välillä, toki vastannut kysymyksiin hyvin -muutakin kuin "en tiedä" ja "hänen aikansa oli mennä". Eikä olisi ruumista näytetty. Myös valokuvia oli siitä. Ei ole tietoa, oliko isää kielletty näkemästä minua. Itse luulin että palaa kotiin. Valokuvat elossa vaikkakin sairaana, olisivat olleet ok. Miksei aiempia kuvia terveenäkin.
Tietysti se on konkreettisempaa jos näkee ruumiin, mutta eikö aikuiset voi keskenään sitä katsoa, jos on pakko. Äitini väitti (nykyään) että minulle oli kerrottu isän kuolevan, se ei ole totta. En ala kuitenkaan siitä kiistelemään. Jos lapsi itse aloitteellisena sanoisi että haluaa varmasti ja ehdottomasti nähdä ruumiin (tietää hyvät ja huonot puolet katsomisessa), se on ok. Mutta aikuinen ei saisi suostutella eikä johdatella. Mieluummin näkisi silloin kun on vielä elossa, vaikka tuskin viimeisillä hetkillä kannattaa olla.. jos on kovin nuori lapsi. Toki perheiden ihan oma asia.
Aikuisen tehtävä on antaa toivoa vaikeassa tilanteessa. Kertoa konkreettisemmin taivaasta, esim että menee hyvään paikkaan ja siellä on samankaltaista kuin täällä. Ei ole sairauksia enää jne. Myös elimistön toiminnasta, että elimistö ei jaksa noin vakavaa sairautta. Ja mistä se johtuu ja että kaikille ei tule sellaista välttämättä. Itse jäin monine kysymyksineni yksin.
Jos joku on ateisti, ja haluaa välttämättä kertoa oman näkemyksensä.. enpä suosittele. Se jättäisi lohduttoman kuvan kaikesta. Vaikka on itse ateisti eikö voi antaa lapselle toivoa. Itse olen aikuisena vahva ja positiivinen, eikä mikään ole niin "synkkää" kuin silloin lapsena hetkittäin. :) Olen löytänyt moniin kysymyksiin vastauksen elämässä. Vaikka kenelläpä ei olisi aina jotain kysyttävää.. Ja voi jatkaa pohtimista. :)
Lapsena luuli olevansa hyvin yksin kaamoksessa. Aikuisena tietää ettei ole, vaikka asuisikin yksin. :) 80-90-00 luvun pimeä taivas on paljon valoisampi 2012. Aikuisuus on tuonut viisautta. Kuolema ei ole loppu, vaan uusi alku. Sielujen elämä jatkuu. (Nyt joku ateisti tietenkin kommentoi, mutta ok.)
Erilaista on se ettei ole samanlainen tilanne kuin ikäisilläni, isä oli aina vanhempi muita muutenkin. Ei ole kokemusta mitä on nuori isä olemassa. Itsenäisyys on parempi kuin kaksi komentavaa vanhempaa, äidissä oli hankaluuksia riittävästi. Aina ei vanhemmat ole luotuja lapselleen vanhemmaksi, kaikilla ei ole kypsyyttä/kokemusta tai mielenterveyttä. Onneksi joillakin on. Pelkkä ikä ei kerro kypsyydestä, vaan miten kohtelee lastaan, oli lapsi nuori tai aikuinen.
Joskus on hyvä jättää mennyt taakse. Nyt ollaan tässä hetkessä. Hyviä asioita menneestä toki voi muistaa, huonoista oppia. Ja hyviä ihmisiä muistaa.- nuorena jo
Se voi olla suojeluakin jos ei kerrota etukäteen. Mutta siinä tapauksessa jälkikäteen on paljon kysymyksiä, joihin lapsi tarvitsee vastauksen. Ja se että olisi kuitenkin asia jotenkin selvä, eikä epäselvä. Minua ihmetytti miksi en nähnyt enää isää ennen kuolemaa moneen viikkoon tai päiviin. Siihen pitäisi olla syy tiedossa, en saanut koskaan rehellistä vastausta tai vastausta ylipäätään. Rehellisyys maan perii, eikä salamyhkäisyys. Ja miksi tietoa pimitettiin koko kuolemasta.. Oliko se todellista suojelua?
Isä ei sanonut että kuolee, äiti ei kertonut eikä kukaan. Asia oli vain yksi päivä niin. - nuorena jo
nuorena jo kirjoitti:
Se voi olla suojeluakin jos ei kerrota etukäteen. Mutta siinä tapauksessa jälkikäteen on paljon kysymyksiä, joihin lapsi tarvitsee vastauksen. Ja se että olisi kuitenkin asia jotenkin selvä, eikä epäselvä. Minua ihmetytti miksi en nähnyt enää isää ennen kuolemaa moneen viikkoon tai päiviin. Siihen pitäisi olla syy tiedossa, en saanut koskaan rehellistä vastausta tai vastausta ylipäätään. Rehellisyys maan perii, eikä salamyhkäisyys. Ja miksi tietoa pimitettiin koko kuolemasta.. Oliko se todellista suojelua?
Isä ei sanonut että kuolee, äiti ei kertonut eikä kukaan. Asia oli vain yksi päivä niin.Lisäksi olin yksin kotona kun äiti pyysi taksilla menemään, arvasin mitä on, vaikkei sanonut. Myös yksin taksilla olisi pitänyt mennä. En suostunut, tädin piti hakea. Lapsi voi hätääntyä yksin kotona tuossa tilanteessa.
- Näkemiin
Tässä tuttumme oli samassa tilanteessa. He tekivät DNA varmistuksen varmistukseksi onko edes oikea isä. No eipä ollut. Lapsen äiti oli uskotellut kuolemaa tekevälle tämän olevan lapsen isä.
Mahtaa olla ikävä tilanne kuolemaan tekevälle kun uskotellaan viimeisillä hetkillä pa*kaa. Olen tässä todennut että akat eivät ole todellakaan rehellisiä kenellekään, ei edes itselleen.
Kuvottavia mätäaivoja. YÄK! - +40
muistan kun äitini kuoli, äidilläni oli jonkinasteinen sydänvika. isäpuoleni haki minut kesken koulupäivän koulusta. Olin silloin 9-vuotias. Ajettiin kotiin ja mentiin olohuoneeseen. Muistan elävästi kuinka isäpuoleni silmät täyttyivät kyynelistä hänen sanoessaan: "Kuules Saara. Äiti sai työmatkalla sydänkohtauksen. Äitiä ei ehditty auttamaan, vaan äiti kuoli melkein heti."
Muistan vieläkin kuinka isäpuolen ääni sortui ja hän katsoi minua kyynelsilmin.
Minulla meni hetki, ennen kuin tajusin kuulemani. Siinä me sitten koko illan istuttiin nojatuolissa. Minä istuin isäpuolen sylissä ja se piti mua sylissä ja keinutti mua vaikka iteki oli ihan musertunut. - että voi olla...
siinä kuulu itkeä kuin viimeistä päivää elettäisiin ja hokea että isä on kuollu, yäääää!
- rehellisyys kaiken
MIKSI TEHDÄ JOKA ASIASTA NIIN HEMMETIN VAIKEETA, ETTEI MUKA NUORI KESTÄ???????SANO SUORAA NIINKUIN ASIA ON , MITÄÄ KIERTELYJÄ EI TODELLAKAAN TARVII.JOSKUS TUNTUU , ETTÄ ME VANHEMMAT EI KESTETÄ.
NUORET KYLLÄ YMMÄRTÄÄ EI SIIHEN MITÄÄN SATUJA TARVITA.
ASIA ON IKÄVÄ MUTTA TOTUUS ON KESTETTÄVÄ EI SE MUUKSI MUUTU.
VOIMIA TEILLE KAIKILLE .- surua vieläkin R.I.P isä
Minä sain nähdä ensimmäisenä ettei isäni enää elä. Minä järkytyin se kuullessani. Eniten se oli kauheinta että olimme koko perhe matkalla etelässä. Pitäisi itsekkin varmaan tajuta että isä ei palaa. Jouduin käydä 4 vuotta peräkkäin joka päivä psykiatrilla, joka on tämän ikäiselle kauheaa. Itse olen nykyään 11v normaali poika.
- mirkass
Kerran kävelin rakennustyömaan ohitse ja näin äidin ja lapsen (n. 2v?) katselevan siellä työskentelevää kaivuria.
Lapsi: "Onko isi tuolla ajamassa?"
Äiti: "Ei ole kulta. Isi ajelee kaivurilla taivaassa"
Aww.......... :(
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mielessäni vieläkin T
Harmi että siinä kävi niinkuin kävi, rakastin sinua. Toivotan sulle kaikkea hyvää. Toivottavasti löydät sopivan ja hyvän371575Nellietä Emmaa ja Amandaa stressaa
Ukkii minnuu Emmaa ja Amandaa stressaa ihan sikana joten voidaanko me koko kolmikko hypätä ukin kainaloon ja syleilyyn k61331Nähtäiskö ylihuomenna taas siellä missä viimeksikin?
Otetaan ruokaöljyä, banaaneita ja tuorekurkkuja sinne messiin. Tehdään taas sitä meidän salakivaa.11275- 81267
Pupuhuhdasta löytyi lähes sadan kilon miljoonalasti huumeita
Pupuhuhdasta löytyi lähes sadan kilon miljoonalasti huumeita – neljä Jyväskylän Outlaws MC:n jäsentä vangittu: "Määrät p411248Persut petti kannattajansa, totaalisesti !
Peraujen fundamentalisteille, vaihtkaa saittia. Muille, näin sen näimme. On helppo luvata kehareille, eikä ne ymmärrä,41243Sinäkö se olit...
Vai olitko? Jostain kumman syystä katse venyi.. Ajelin sitten miten sattuu ja sanoin ääneen siinä se nyt meni😅😅... Lis01224Housuvaippojen käyttö Suomi vs Ulkomaat
Suomessa housuvaippoja aletaan käyttämään vauvoilla heti, kun ne alkavat ryömiä. Tuntuu, että ulkomailla housuvaippoihin11200Hyvää yötä ja kauniita unia!
Täytyy alkaa taas nukkumaan, että jaksaa taas tämän päivän haasteet. Aikainen tipu madon löytää, vai miten se ärsyttävä21170Lepakot ja lepakkopönttö
Ajattelin tehdä lepakkopöntön. Tietääkö joku ovatko lepakot talvella lepakkopöntössä ´vai jossain muualla nukkumassa ta11146