Sattui näppäimiini SuomenKuvalehti no 11 maaliskuulta. Siinä on Sixten Korkmanin haastattelu, josta selviää kuinka Suomi oli hyvin huonossa hapessa v. 1991 pahimman laman aikaan.
Markka devalvoitiin ja kellutuksessa sen arvo laski vielä lisää. Verotulot laman vuoksi romahtivat. Kolmikko: Aho, Viinanen ja Korkman reissasi maailmalla kauppaamassa valtion velkakirjoja eli anomassa velkarahaa, jolla olisi sitten maksettu työttömyyskorvauksia, pankkitukea ym.
Korkman kertoo kuinka maailmalla (Tokiossa, Lontoossa jne) Suomea pidettiin epäilyttävänä ja kummallisena tapauksena, tuntematon maa Neuvostoliiton kainalossa, eikä edes jättänyt EU-jäsenhakemusta.
Herrat esiintyivät jämäkästi ja lainaa saivat, ja myöhemmin EU-jäsenyydenkin. Tuolloiseen tilanteeseen nähden olemme menestyneet taloudellisesti hyvin: meillä on kovaa valuuttaa, hyvät ulkomaiset suhteet, matalat korot, vienti vetää jne.
EU-jäsenyyden synty
4
118
Vastaukset
- Huonossa joo
Piti tehdä työttömyyttä lisää, kuten Kortkman totesi.
"Sixten Korkman on nyt keynesiläisten elvyttäjien kuorossa, vaikka vuonna 1991 hän tuli valtiovarainministeriön ylijohtajana julistaneeksi koko opin kuolleeksi. Muualla Keynesistä luovuttiin jo aiemmin eikä paluu keynesiläiseen politiikkaan siksi ollut enää realistinen vaihtoehto, Sixten Korkman hoki uusliberalistien uskontunnustusta lokakuussa 1991 Helsingin Sanomien haastattelussa.
Muitakin perusteluja elvytyksen vastustamiselle löytyi:
"Työttömyyden uhka on mekanismi, joka pakottaa palkkasopeutumiseen, jos kustannusremonttia ei tulopolitiikalla saada aikaan."
Eli Sixten Korkman piti työttömyyden kasvua toivottavana asiana.
Ostaisitko tältä mieheltä käytetyn lamatulkinnan?"
http://hirvasnoro.blogspot.fi/2008/11/ostaisitko-korkmanilta-kytetyn.html - Asiantuntevasixten!
Työttömyyden vaihtoehto kai on että kaikki joutilaat pannaan tekemään jotain ja töissä olevien palkkoja alennetaan. Eli tehdään muutama reilu inflaatio, jonka seurauksena vienti edelleen toivottavasti vetää ja tuonti tyrehtyy ja kallistuu, myös teollisuuden tarvitsemien aineiden ja energian.
Eli siis muutama askel takaisin päin kohti omavaraista agraariyhteiskuntaa ja keräilytaloutta. Tuskin kansa sellaistakaan olisi hyväksynyt, tyypilliset (tyhmän kansan) reaktiot ovat nyt näkyvissä esim. Kreikassa ja Espanjassa. Kansa kun ei voi ymmärtää suhdannevaihteluja, vaikka jo Raamatussa puhuttiin lihavista ja laihoista vuosista, tosin kai viitaten maatalouteen ja sääilmiöihin. - Synty?
Luetaaskin vähän historiaa tästä asiasta.
http://koti.mbnet.fi/jorjaa/index.php
"Suomen Pankin pääjohtaja Rolf Kullberg kertoi tulevasta (Länsi-Savo-lehti 3.11.1988):
”Kysyntä Suomessa on pakotettava alas ja tarpeen niin vaatiessa se on tehtävä luomalla Suomeen keinotekoinen taantuma, ja taantuman on oltava melko syvä.”
Lama tuli, ja riittävän syväkin. Ilman lamaa eivät tarvittavat Valtiopäiväjärjestyksen muutokset olisi onnistuneetkaan. "
http://koti.mbnet.fi/jorjaa/nettikirja.php
Maata pistettiin "eurokuntoon". - James Bondit
Onneksi Esko Aho ei saanut palkinnoksi huonosta pääministeriydestään Presidentin virkaa. Nokiasta sai säälistä töitä..kun oli sinne verorahoja syytänyt useita miljoonia....
"Ei devalvoida!" -valehtelija Viinanen sai oman syntinsä kannettavakseen ja Korkman koreilee nyt puku päällä kuin musta enkeli pyhäpuvussa.
Liikanen on saanut liikaakin kunniaa olemattomista töistään Savolaisena kieroilijana; mutta nyttemmin hänkin alkaa uskoa jo tavallisen kadun miehen teesejä; "Eli ettei veronmaksajilla voi keinottelijoiden tappioita ikuisesti maksattaa; vaan ne ovat maksatettava pelureilla, jotka ovat vuosia voittoja käärineet epämääräisillä tavoillaan!" Kuulunee samaan kalustoon Liika-Liikanen..?!
Enemmittä puheitta; historia paljastaa veijarinsa ja nahkurin orsilla tavataan?!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit316029Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen3113890Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e543340TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.373086- 1642444
- 552086
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1261980Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:111640Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281609Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71607