viljan hinnat nousussa

metsäveli

Viljan hintoja nostaa jatkossa tänään varmistunut Usan maissivarastojen niukkuus
muiden viimeaikaisten tekijöiden lisäksi.
Tähänastinen planeetan viljojen hinnoittelu on ollut paljolti illuusioiden
varassa, mutta nyt kovat tosiasiat alkavat tulla silmille.
Tosin on otettava huomioon että tilanteen kiristyessä propagandakin kovenee.
Planeetan ruokahuolto on nyt pahoin kriisiytymässä, ja uhkakuvia pahemmasta
tuo Usan seuraavan vehnäsadon jääminen katolukemiin, - mikä alkaa olla
jo selviö jo näinkin aikaisessa vaiheessa.
Tässä linkki aiempaan katsaukseen:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11115190

Ja sitten USDA:n uusimpia:
http://usda01.library.cornell.edu/usda/current/GraiStoc/GraiStoc-01-11-2013.pdf
http://usda01.library.cornell.edu/usda/waob/wasde/2010s/2013/wasde-01-11-2013.pdf

Seuraavassa "Grain" rapotti vaihteeksi aiemmasta poikkeavassa muodossa,
-sivun alkupäästä löytyy limkki "full report" josta raportin saa pdf muodossa.
Raportin alkupuhe tulee ottaa kierona huumorina, eli selityksissä ei ole
päätä ei häntää.
Siinähän annetaan kuva että tylyt kilpailijat ovat jyränneet Usarievun
planeetan maissimarkkinoilta poies, - oikein agressiivisella myyntirynnistyksellä.
Totuus on kuitenkin että Usassa ei ole ollut mitä myydä, ja itse asiassa
se on ollut viime ajat maissin netto-ostajana, - se on tuo suurvallan
ylpeys sivullistakin nolottavaa laatua.
Sivulla olevat kaaviot ovat täysin harhaanjohtavia antaessaan kuvan että
muut maissinviejät korvaavat helposti Usan jättämän vajeen.
Pitää huomata että käyrät päättyvät viime joulukuun alkuun, ja esimerkiksi
Ukraina alkaa olla jo maissinsa myynyt.
Samoin on laita Etelä-Amerikan vanhan sadon jämien kanssa joitä syksymmällä
laivattiin.
Uusi sato on vielä kaukana, eli kuka myy tässä välillä? - eipä niin kukaan.

http://www.fas.usda.gov/grain/Current/
World agricultural production:
http://www.fas.usda.gov/wap/current/
Öljykasvit:
http://www.fas.usda.gov/oilseeds/Current/

Raporttien tarkemman syynäämisen jätän tuonnemmaksi, mutta alla alkua
analyysiin Usan maissitaseesta, mikä määrittää jatkossa vehnänkin hintoja,
niin Usassa kuin täällä Suomessakin.

Varastoraportin lukemat paljastuivat lähes siinä määrin myrkyllisiksi kuin
takapirujen masinoima päättäväinen junttakampanja antoi aihetta aavistella.
No kyllähän asia oli laskettavissa jo kolme kuukautta sitten ja aika
tavalla kohdalleen ennuste osui.

Alla laskelma siitä mikä maissin varastotilanne olisi tullut olla USDAn omien
lukujen perusteella.
25,11 alkuvarasto
272,43 maissisato USDA:n mukaan
2,54 tuonti
300,08 milj. t. yhteensä käytettävissä.
63,61 tässä vähennetään Usan oma käyttömäärä kolmen kuukauden ajalta.
5,3 tässä vähennetään vienti välillä syyskuun alku - marraskuun loppu.
231,03 tämä määrä tulisi löytyä varastoista joulukuun alun tasolla.

Varastoraportti kuitenkin kertoo että joulukuun 1 päivä löytyi maissia vain
203 milj. tonnia, eli 28 milj. tonnia vähemmän kuin olisi pitänyt.
Eli tässä poistui se mielikuvitusmaissi jonka USDA kirjasi kuluvan kauden
taseisiin, vaikka se todellisuudessa syötiin viime kaudella suoraan
puimureista.

Ranttali tulee, oletko valmis? - Seuraavissa katsauksissa yritän arvioida
millaisilla numeroilla tämän voisi arvioida tapahtuvan.

Pariisin ääliöpörssin käyttäytyminen saattaa ihmetyttää, mutta selitykseksi
selittämättömälle typeryydelle löytyy USDAn raporttien aiemmasta poikkeava
julkistus, eli pellekoululta ehti suurimpiirtein vasta leuat loksahtaa auki
ja rukkaset pudota kun pörssiaika oli jo ohi.
Muutenkin kaupanteossa oli mukana enempi vilttiketjua.
Usassakin pörssit veisasivat täysin vääristä virsikirjoista ennen
julkaisua, eli junttaus jatkui.
Usassakin julkausun jälkeen peliaikaa jäi vain noin pari tuntia, eli
maanantaina paljastuu tarkemmin millä valeilla edetään.
Sopupelin ajat ovat kylläkin jo ohi ja käteishinnat alkavat jyrätä
pörssejä.

soija tammi 14,24 maalis 13,77
maissi maalis 7,10 touko 7,07
vehnäfutuurit
-----Chicago Kansas Minneapolis
maalis 7,58---8,07----8,45
touko 7,62----8,17----8,55
heinä 7,67----8,24----8,66
syys 7,76-----8,37----8,67
Pariisi vehnä
maalis 244,75 touko 241,75 marras 217,50 tammi 217,25 maalis 217
rapsi
helmi 451,50 touko 443 elo 416,50 marras 418 helmi 419
mallasohra
maalis 259 touko 259,25 marras 252 tammi 249
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
tammi 207 maalis 207,75 touko 209,50

21

686

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuho

      Olen seurannut myös maailman tapahtumia, mielestäni viljan hinnan on noustava vielä koska jokapuolella maapalloa on tarvetta..

    • --------------------

      Todennäköistä on,että kevään ja kesän aikana nousee ja olihan Suomessakin lähes katovuosi sadossa.Itävyydet jäi ihan olemattomiin,niin voi olla keväällä ongelimia jo siemenviljasta.Myllyt joutuu vaan lisämään tuontiviljaa entisestään,niin on hyvät edellytykset viljan roimaan nousuun.Tosin herrat tietenkin ottaa ensiksi korotukset omaan taskuun ja täytyyhän SAK laistenkin saada rahaa lisää.

      • SAK on ja pysyy

        "Tosin herrat tietenkin ottaa ensiksi korotukset omaan taskuun ja täytyyhän SAK laistenkin saada rahaa lisää." Maataloudestako puhut noin niin että oikein maksumielessä?

    • metsäveli

      USDA arvioi maissin kulutuksen nousseen Usassa, millä se selittää vatastojen
      hupenemista.
      Nyt nähdään vuosikulutukseksi 262 milj. t. jossa plussaa aiempaan arvioon
      8 milj. tonnia, eli kuukausikulutus olisi noussut 0,66 milj. t. ja näin
      ollen kuukaudessa kuluisi 21,833 milj. tonnia maissia.

      Vientiarviota pudotettiin 5 milj. t. ja se nähdään päätyvän 24,1 milj. tonniin.
      Kun joulukuun alkuun mennessä oli laivattu 5,3 milj. t. niin vientiarvion
      täyttymiseen vaditaan vielä 18,8 milj. tonnia.

      203 Usan varastoissa ollut maissimäärä joulukuun 1. päivänä.
      196 tässä vähennetään Usan kulutus loppukauden ajalta.
      18,8 tässä vähennetään loppukauden vientimäärä
      -11,8 loppuvarasto menisi laskennallisesti pakkasen puolelle.

      Viimeksi saatu kauppatilasto kertoi että Usasta myyty maissimäärä oli kasvanut
      12,7 milj. t., eli joulukuun alun jälkeen oli tullut lisää vastatattavaa
      7,4 milj. tonnia,
      Niimpå vaikka lisää ei myytäisi yhtään tonnia, niin tehtyjen kauppojen
      täyttäminen veisi loppuvaraston silti miinukselle.

      USDA ennustaa loppuvarastoksi kuitenkin 15,3 milj. tonnia, mikä on sillä
      tasolla johon varastomäärä voi ilman veritöitä painua, mutta "pipeline"
      horaisee kylläkin jo ilmaa sisuksiinsa.

      Entäpä voiko Usa vähentää omaa kulutustaan?
      Maissin rehukäytön USDA kertoo nousseen, mikä onkin luonnollista kuivuuden
      vietyä laitumet ja korsirehut.
      Lisätekijänä on vähentyneestä etanolin tuotannosta irtoavan valkuaisrehun
      vähentymä, ja eräät farmarit ovatkin jo huolestuneet että jäävätkö rehuksi
      paalatut maissinkorret hyödyttömiksi koska pelkästään niiden varassa karja
      ei tule toimeen, eli lisänä tarvitaan valkuaisrehua sekä viljaa.
      Ilman pakkoteurastuksia ei maissin rehukäyttö vähene ellei sitten lisätä
      vehnän rehukäyttöä.
      Maissin etanolikäyttö vähenee väistämättä, mikä pompsauttaa etanolin hinnat
      tasolle jolla jäljelle jäävä tuotanto voi kilpailla Usan maissivaroista.
      Niimpä maissin hintataso tulee tekemään uudet ennätykset huolimatta
      kulutuksen sisällä tapahtuvista siirtymistä.
      Seuraava maissisato ryöstetään tietenkin jälleen suoraan puimureista
      mutta suuremmassa mitassa kuin viime kesänä.

      Entäpä Usan vehnä?
      20,2 alkuvarasto
      61,7 vehnäsato
      3,54 vehnän tuonti
      85,44 kaikkiaan käytettävissä

      18.7 tässä vähennetään usan kulutus 6 kuukauden ajalta.
      12 tässä vähennetään joulukuun alkuun mennessä laivattu vehnämäärä.
      54,7 tämän verran vehnää olisi tullut löytyä varastoista joulukuun 1. päivä

      Varastoraportti kuitenkin kertoo että vain 45,1 milj. tonnia löytyi, eli
      9,64 milj. tonnia vähemmän kuin mitä olisi pitänyt.
      Muistettakoon että tämä poikkeama oli syyskuun alun tasolla 9,5 milj. t.
      eli välillä pompsahtaneet vehnän hinnat ovat hillinneet sen rehukäyttöä, ja
      kulutuksen poikkeama normaalitasosta ei ole kasvanut.
      Nythän vehnä on jälleen sillä tasolla että maissin rehukäyttöä voidaan
      korvata sillä, ja planeetan nälkäisten leipätarpeet ovat hupenemassa
      vauhdilla.
      Miten käy jatkossa riippuu hintasuhteista, mutta seuraavassa laskuharjoituksessa
      oletan että kulutus säilyy jo toteutuneella tasolla, eli tuohon USDAn
      arvioimaan 6 kuukauden ja 18,7 milj. tonnin kulutukseen lisätään 9,65
      milj. tonnia,

      45,1 vehnän varastomäärä joulukuun alussa
      18,7 tässä vähennetään Usan "normaalikulutus" loppukaudelta.
      9,65 tässä vähennetään lisäkulutus jo toteutuneen perusteella
      16,7 tämä määrä jäisi jäljelle ilman vientiä.
      16,5 tässä vähennetään vientiarvion täyttymiseen vaadittava määrä.
      0,2 milj. t. tämä määrä jäisi loppuvarastoon.

      Näin pieni loppuvaston määrä on tietenkin huumoria, ja aiemman ranttalin
      aikana hieman alle 10 milj. tonnin loppuvarasto osoittautui riittämättömäksi
      Usan tarpeisiin ja paikoin jauhoista oli pulaa.
      On välttämätöntä että vehnän hinnat nousevat merkittävästi, että ainakin
      tuo laskuharjoituksessa ollut 9,65 milj. tonnin lisäkäyttö häipyisi.

      Huumoria on myös USDAn arvioma vehnän loppuvarastomäärä eli 19,5 milj. t.
      Tämähän vaatisi että Viennin sekä Usan kulutuksen yhteismäärä jäisi loppukaudeksi
      vain 25,6 milj. tonniin mikä on selkeästi mahdottomuus.

      Kaikkiaan tilanne on Usassakin sisällä hälyttävä ja on planeetan ruokahuollon
      kannalta leikittömän sijasta jo katastrofaalinen.
      Seuraavissa katsauksissa puran vähin erin tilannetta lisää.
      Tietoisuus siitä missä mennään, ei ole vielä edes idulla, vaikkakin
      viljojen futuurihinnat ovatkin jo vahvassa nousussa.

      soija tammi 14,59 maalis 14,16
      maissi maalis 7,24 touko 7,23
      vehnäfutuurit
      -----Chicago Kansas Minneapolis
      maalis 7,69---8,23----8,52
      touko 7,73----8,33----8,62
      heinä 7,77----8,40----8,71
      syys 7,84-----8,51----8,71
      Pariisi vehnä
      maalis 249,50 touko 245,75 marras 220,25 tammi 220 maalis 219,75
      rapsi
      helmi 459 maalis 449,50 elo 422,25 marras 423,25 helmi 424,25
      mallas
      maalis 258 touko 255 marras 256 tammi 253
      Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
      tammi 210 maalis 210,75 touko 212,50 heinä 213,75

    • metsäveli

      Venäjällä mylly ja rehuvehnän hinnat ovat nousseet ja lisää nousua povataan.
      Joulukuun lopulla rehuvehnä maksoi 356 US dollaria vastaavan määrän,
      - vuotta aiemmin se oli hinnassa 210 taalaa.
      Myllyvehnän keskimääräinen hintataso oli 360 doll. tonnilta, - tämä hinta
      oli siilohinta eli kuljetuksen maksaa ostaja.
      Viljasta on pulaa tuottajillakin, ja Siperiassa tavittavasta määrästä
      kerrotaan olevan rehuvehnää 72,1 % , muualla pula on lievempi mutta
      yhteensä farmitason vajetta kerrotaan olevan 1,5 milj. tonnia.
      http://www.blackseagrain.net/about-ukragroconsult/news-bsg/russias-feed-wheat-prices-to-hit-new-highs-in-2013

      soija maalis 14,12 touko 13,99
      maissi malis 7,29 touko 7,30
      vehnäfutuurit
      -----chicago Kansas Minneapolis
      maalis 7,83---8,38----8,66
      touko 7,91----8,48----8,76
      heinä 7,94----8,54----8.84
      syys 8,02-----8,64----8,83
      Pariisi vehnä
      maalis 252,50 touko 249,25 marras 224 tammi 223,75 maalis 223,50
      rapsi
      helmi 460,75 touko 452 elo 426,75 marras 427,50 helmi 427,25
      mallasohra
      touko 252 marras 253 tammi 250 maalis 252,75
      Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
      tammi 215 maalis 215,75 touko 215 heinä 216,25

      • metsäveli

        Russian Grain Union kerrtoo että noin 10 % syyskylvöistä ei itänyt
        lainkaan kuivuuden vuoksi.
        Oraat olivat paikoin paljaana ja lumipeite ei muuallakaan ollut
        riittävä muutaman viikon takaisella pakkasjaksolla, ja eräitä
        arviota on tehty noin 15 % tuhoista, mutta eräät ottavat jo 25 %
        tuhot todesta.

        Usassakin pelätään talvituhoja kuivuuden jo tuomien lisäksi.
        Kuivuus on pitänyt pellot lähes lumettomina ja viikon lopulle ennustettu
        lämpeneminen sulattaa vähätkin.
        Alkuviikosta pakastuu jälleen ja pakkaset menevät tuhorajoille.

        Usassa viimeisimmällä tilastoviikolla käytettii 2 milj. t. maissia
        etanolin tuotantoon.
        Noin 0,2 milj. tonnin vähennys käytössä ei riitä alkuunkaan tuomaan
        väljyyttä maissimarkkinoille,
        Usa on jatkanut etanolin tuontia Brasiliasta.

        Ranskan kerrotaan myyneen 400 000 t. vehnää Algeriaan.

        soija maalis 14,38 touko 14,21
        maissi maalis 7,31 touko 7,32
        vehnäfutuurit
        -----Chicago Kansas Minneapolis
        maalis 7,87----8,42----8,71
        touko 7,93-----8,52----8,82
        heinä 7,97-----8,59----8,89
        syys 8,05------8,67----8,89
        Pariisi vehnä
        maalis 250,50 touko 248 marras 223 tammi 223 maalis 223,25
        rapsi
        helmi 464,25 touko 454 elo 427,25 marras 428,25 helmi 428
        mallasohra
        touko 256 marras 259 tammi 256 maalis 258,75
        Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
        tammi 214,45 maalis 214,25 touko 215,50 heinä 216,75

      • metsäveli
        metsäveli kirjoitti:

        Viikolla 4-10.1. myytiin Usasta vehnää 536 200 t. plus 20 000 t.
        seuraavan kauden laivauksiin, - viikolla laivattiin 294 800 t.
        kauden myynnit kasvoivat 19,8 milj. tonniin, josta oli laivattu
        13,8 ja 5,9 oli laivaamatta.
        USDAn myyntiarvio täyttyy 8,7 milj. tonnin myynnillä.
        Ajankohdan myynti jää 0,7 milj. t. viime kauden vastaavasta.

        Maissia myytiin 393 300 t. ja laivattiin 246 900 t.
        Kauden myynnit kasvoivat 13,1 milj. tonniin, josta oli laivattu
        6,9 ja 6,2 oli laivaamatta.
        USDAn uusin 28,5 milj. t. myyntiarvio täyttyy 10,9 milj. tonnin
        myynnillä.

        Soijaa myytiin 1,6 milj. tonnia ja laivattiin 1,280 milj. t.
        Kauden myynnit kasvoivat 32,7 milj. tonniin,josta oli laivattu
        23,4 ja 9,2 oli laivaamatta.
        Myyntiarvio täyttyy 3,9 milj. tonnin myynnillä.

        Vehnän myynneistä meni 146 000 t. Egyptiin, 111 700 t. Kiinaan
        ja 81 300 t. ufomiehille.
        Kerrotaan että Kiina on jatkanut ostojaan, eli ostaa nyt kun
        vielä saa.
        Kiina osti myös 62 600 t. maissia, mikä siirtyi sinne ufomiehiltä.
        Erä laivattiin samantien, eli bulvaanien avulla sumutetaan markkinoita.
        Kiinaan myytiin 845 600 t. soijaa, mikä oli tällä kertaa 60 000 t.
        erää paitsi uutta myyntiä.
        Ufomiesten potista siirreltiin taaskin soijaa uusiin osoitteisiin,
        mutta viikon myynneistä enemmistö oli uudeksi myynniksi katsottavaa.

        Venäjän viljojen vientimäärä on kasvanut heinäkuun alusta alkaneen
        kauden aikana 12,5 milj. tonniin, josta 10 milj. t. vehnää.
        Vehnäsatohan saatiin 37, 7 milj. tonnin suuruisena, josta oma tarve
        olisi USDAn viimeisimmän näkemyksen mukaan 34 milj. t.
        Niimpä uusi sato on myyty ja jo laivattukin pakkasen puolelle
        7 milj. tonnin verran.
        Riippuu paljon alkuvaraston määrästä ja laadusta miten Venäjällä
        selvitään, sekä tietenkin tuonnin määrästä.
        Loppukauden ajan Venäjä tulee olemaan vehnän nettotuoja, ja siten
        kuormittaa kireitä markkinoita.
        Venäjän hallinto on purkanut varastojaan jotka alkavat olla lopuillaan.
        Hinnat ovat Venäjällä myynneistä huolimatta jatkuvasti nousseet.

        Puolassa saatin määrällisesti ennätyssato viljoista, mikä osaltaan
        johtui vehnän talvituhoista.
        Niitä kun paikattiin kylvämällä runsaasti maissia jonka osuus nousi
        9,3 prosentista 14,4 %.
        Satotasoksi tuli 7,35 tonnia hehtaarilta.
        Vehnän tuotanto taas väheni 8 % vaikka talvituhoja paikattiin
        kevätvehnällä jonka satotasoksi saatiin 3,77 t./ha
        Linkin artikkeli ei kerro laadusta mitään, eikä siitä mitään
        hyvää ole sanottavissakaan.
        http://www.blackseagrain.net/about-ukragroconsult/news-bsg/poland2019s-record-cereal-production-in-2012

        EU myönsi vientiluvan 340 000 tonnin vehnämäärälle, mikä nostaa
        kauden laivaukset 10,4 milj. tonniin.
        Viime kaudella ajankohtaa vastaava myynti oli 7,7 milj. t.
        Myytyhän on enemmän ja määrä lienee päälle 13 milj. t.
        Äskettäine 400 000 tonnin erä Algeriaan myytiin 357 dollariin tonnilta.
        Rahti oli mukana hinnassa.

        Irak osti 300 000 t. vehnää, mikä laivataan Kanadasta ja Australiasta.

        Usassa futuurihinnat menivät ihan kuin pellekoulun värssykirjan
        mukaan, - eli melkein ennätysmäistä soijanmenekkiä piti kuitata
        alennusmyynnillä.
        Vehnääkin meni kaupaksi enemmän kuin mitä olisi varaa, niin Euroopassa
        kuin Usassakin.
        No pahempi tai olisiko tuo parempi ranttali manattiin taas
        lähemmäksi.
        soija maalis 14,31 touko 14,14
        maissi maalis 7,24 touko 7,25
        vehnäfutuurit
        ----chicago Kansas Minneapolis
        maalis 7,82 8,37----8,69
        touko 7,89--8,47----8,80
        heinä 7,95--8,54----8,87
        syys 8,04---8,64----8,86
        Pariisi vehnä
        maalis 248 touko 245,75 marras 223,25 tammi 223,25 maalis 223,25
        rapsi
        helmi 461,25 touko 452,25 elo 425 marras 425,25 helmi 425,75
        mallasohra
        touko 250 marras 253 tammi 250 maalis 252,75
        Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
        tammi 213,60 maalis 213,40 touko 214,65 heinä 215,90

        Usan syysvehnälle uhkaa tulla lisää tuhoa säätilan muuttuessa hyytäväksi.
        Tänään lammin ja kuiva etelätuuli sulatti vähätkin lumet.
        Huomenna on vielä lämmintä mutta sitten kolme päivää putkeen päälle
        20 asteen pakkasia jotka tällä kertaa osuvat Chicagossa pelattavan
        vehnätyypin alueelle.
        Yleensä Usan järvien eteläpuolella on tähän aikaan vuotta kunnon
        nietokset, mutta epätavallinen kuivuus on nyt ulottunut sinnekin.
        Tässä ennustekarttoja jotka kertovat tuulen suunat ja muutaman
        alimman kilometrin keskilämmöt.
        http://www.wxmaps.org/pix/avnmr.850.html

        Morgan Stanley pankki varoittaa että etelä-Amerikan maissi ja soijasato
        ei ole vielä varmalla pohjalla.
        Viime viikon maksimilämmöt menivät paikoin tappohelteiden puolelle,
        ja myöhästyneet kylvöt siirsivät sadon kehittymisen kannalta kriittisen
        ajan yleensä liian kuumaan ajanjaksoon.
        tässä maksimilämmöt Argentiinassa:
        http://www.cpc.ncep.noaa.gov/products/analysis_monitoring/regional_monitoring/wcmax8.gif

        Muutkin pankit ovat hälyyttyneet myrkyllisistä näkymistä ja esimerkiksi
        Goldman Sachs ennustaa maissille hintaa 8,25 taalaa bushelilta, eli
        nykyhintoihin noin taala lisää.
        Pankkien näkemys on että korkeat hinnat tarvitaan kulutuksen
        vähentämiseksi.

        Usassa äskeinen hintajunttaus sai myös vehnän käteishinnat lakemaan,
        mikä sitten johti kaupanteon melkoiseen hyytymiseen,
        Nyt hinnat tulevat vauhdilla ylös, ja kevätvehnä on menossa jälleen
        päälle 10 taalan bushelihinnan.
        Kansasin tyyppisen vehnän käteishinnat olivat perjantaina vielä
        tasolla 9,3 - 9,7 taalaa bushelilta.

        soija maalis 14,27 touko 14,15
        maissi 7,27 touko 7,29
        vehnäfutuurit
        -----Chicago Kansas Minneapolis
        maalis 7,92---8,43----8,74
        touko 7,99----8,53----8,85
        heinä 8,04----8,61----8,93
        syys 8,13-----8,71----8,92
        Pariisi vehnä
        maalis 248 touko 245,75 marras 224,25 tammi 224,25 maalis 224
        rapsi
        helmi 464 touko 454,50 elo 429,50 marras 428,75 helmi 429
        mallasohra ennallaan
        Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
        tammi 211,60 maalis 214,10 touko 215 heinä 216,25

        Argentiinan hallinto pudotti jälleen arvioitaan vehnäsadosta ja
        näkee sen 9,8 - 10,1 milj. tonniksi, mikä on 1,2 milj. t. alle
        UDSAn viimeisimmän arvion.
        Viime vuonna saatiin USDAn lukujen mukaan 15,5 milj. t. ja sitä
        edellisenä 17,2 , joten miinusta tuli taaskin runsaasti.
        Argentiinassa vehnäalat ovat vähentyneet paikallisten junttahintojen
        vuoksi, mutta tällä kertaa säillä oli myös osuutta.
        Vientiä rajoitetaan ja tämä on aiemmin laskenut vehnän hintatason,
        mutta tällä kertaa käynee toisin ainakin myllyvehnän osalta.
        Argentiina joutuu nyt tuomaan myllyvehnää, mikä lienee ensimmäinen
        kerta maan historiassa.

        Taistelussa maajusseja vastaan on löydetty aseeksi seuraava maissisato.
        Agrimoney kertoo että ensi syksyn laivauksiin tarjotaan Ukrainalaista
        maissia hintaan 165 puntaa tonni.
        Arvelen että jos joku on todella maissia noin ääliömäiseen hintaan
        tarjonnut, niin kukapa muu tarjoaa kuin maassa häärivä viljajätti,
        ja tarjous häippäsee liukkaasti jos joku yrittää ostaa.
        Ainakin asiasta vastaava henkilö on "lomilla".
        Sakea valehtelu kannattaa tietenkin mainiosti, ja viljajättien hemmot
        tekevät sitä mistä ne palkkaakin nostavat.

        Usa oli maanantaina kiinni, Euroopassa pientä plussaa.
        Pariisi vehnä
        maalis 251 touko 248,25 marras 227 tammi 226,25 maalis 227,50
        rapsi
        helmi 463,25 touko 454 elo 428,75 marras 428 helmi 429
        mallasohra
        maalis 259 touko 250 marras 256 tammi 250 maalis 252,75
        Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
        tammi 211,60 maalis 214,10 touko 216,50 heinä 216,25

        Linkin videossa ennustetaan Usan säitä maaliskuulle saakka.
        Ennusteen toteutumisen todennäköisyys on suuri, koska Usan säät
        ovat talvisin vailla sellaista epävarmuutta jonka täällä rapakon
        tällä puolella tuo Atlantin ja golf-virran tuoma häly.
        Säät näyttäisivät jatkuvan kuivina Kansasin ja Teksain hujakoilla,
        ja lisäksi viime talvinen aikainen lämpeneminen toistuisi.
        Videossa esitetty ennuste on toteutuessaan vähää vaille tappotuomio
        Usan huonokuntoiselle syysvehnälle, jonka satopotentiaalista on
        vähintään kolmannes jo häipynyt.
        http://www.weather.com/video/forecast-for-the-next-3-months-33830

        Usassa manattiin vehnälle vaihteeksi miinus, soijaa taas nosti
        Etelä-Amerikan säät, eli osalla aluetta kuivaa ja kuumaa, toisaalla
        taas 200 millin sateet viikonlopun aikana.
        Euroopassa plussaa.
        soija maalis 14,49 touko 14,39
        maissi maalis 7,28 touko 7,29
        vehnäfutuurit
        -----Chicago Kansas Minneapolis
        maalis 7,79---8,30----8,64
        touko 7,88----8,40----8,76
        heinä 7,93----8,48----8,84
        syys 8,03-----8,59----8,83
        Pariisi vehnä
        maalis 253 touko 250,25 marras 226,50 tammi 226,50
        rapsi
        helmi 475 touko 462,75 elo 436,25 marras 436
        mallasohra
        maalis 247,75 touko 243,75 marras 245 tammi 242
        Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
        tammi 213,50 maalis 215,50 touko 216 heinä 217,25

        Australian tilastolaitos lakkasi julkaisemasta tilastoja vehnävarastoista.
        Niimpä tämänhetkiset varastotiedot joutuu laskemaan itse, mikä ei vielä
        tässä vaiheessa ole täysin mahdotonta.
        Viime kaudella saatiin 29,5 milj. tonnin sato, ja noin 8 milj. tonnin
        alkuvarasto lisättynä antaa käytettävissä olleeksi määräksi 37,5 milj. t.
        Vehnävarastot olivat 25 milj. tonnin maksimissa tammikuun lopussa, jolloin
        vienti ja oma kulutus oli ehtinyt viilata noin 9-10 milj. t. käytettävissä
        olleesta vehnämäärästä.
        Jonnekin oli kuitenkin peittäytynyt muutama miljoona tonnia.

        Tämänhetkiset arviot viittaavat kuluvan kauden sadoksi 20-21 milj. t. ,
        mikä 7 milj. tonnin alkuvaraston myötä tekee käytettävissä olevaksi
        määräksi 27-28 milj. t. eli miinusta edelliseen kauteen noin 10 milj. t.
        Tälläkin kaudella vienti ja kulutus on ollut korkealla tasolla, ja niimpä
        voi tammikuun lopun varastomääräksi arvata noin 15 milj. tonnia.
        Viime kautta vastaava vienti sekä oma kulutus riittäisi viemään aussien
        loppuvaraston pakkasen puolelle.
        Australian oma kulutun vaatii ajalle helmi-syys noin 4 milj. t. vehnää.
        Vehnää voitaisiin käytännössä vielä laivata noin 8-9 milj. t.. jolloin
        loppuvarastoon jäisi minimimäärä vehnää.
        Arvioin että kauppoja on tehty viime kauden tapaan, ja "committed"
        määrä liikkunee nytkin 5 milj. tonnin tienoilla, mikä merkitseen että
        aussien kaupan olisi syytä mennä kiinni 3-4 milj. tonnin lisäkauppojen
        jälkeen.
        Tämä merkitsee sitä että maalis-huhtikuun jälkeen on lappu luukulla.

        Yllä esitetyn arvion pohjana on monivuotinen arkisto varasto- ja
        kauppatiedoista, joita voi myös kaivella esille linkin sivuilta.
        Kyseessä on viimeinen julkaistu tilasto, mikä kertoo tilanteen
        viime kauden lopussa.
        Hiirellä sopivasti sohien saa houkuteltua näkösälle kuukausittaiset
        varastotiedot 2009 kaudelta alkaen.
        http://www.abs.gov.au/ausstats/[email protected]/Lookup/7307.0main features2Sep 2012

        Usassa yritettiin jälleen junttailla mutta vehnän osalta lopussa pyrki
        jo plussalle.
        Euroopassa hölmöiltiin pieni miinus.
        soija maalis 14,37 touko 14,26
        maissi maalis 7,21 touko 7,21
        vehnäfutuurit
        -----Chicago Kansas Minneapolis
        maalis 7,75---8,30----8,60
        touko 7,83----8,40----8,72
        heinä 7,88----8,48----8,81
        syys 8,00-----8,60----8,82
        Pariisi vehnä
        maalis 251,50 touko 248,75 marras 225,50 tammi 225,25 maalis 225
        rapsi
        helmi 476 touko 462,50 elo 435,50 marras 434,50 helmi 434,50
        mallasohra
        maalis 248,50 touko 249,75 marras 245,50 tammi 248,25 marras 241
        Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
        tammi 213,50 maalis 214,75 touko 216 heinä 217,25

        USDAn Brasiliassa toimiva väki on laatinut raportin sato ja vientinäkymistä.
        Raportti on tietopaketiksikin kelvollinen, ja taulukoihin perehtymällä
        moni illuusio haihtuu jos niitä on päässyt pesiytymään.
        Vehnäsadon päätyminen katolukemiin kirjataan ja tuontiennätystä povataan,
        josta Usan vehnää ennakoidaan ostettavan 1,5 milj. t. vastaan 0,5
        viime kaudella.
        Kaikkiaan Pohjois-Amerikasta tarvitaan 2.5 - 3 milj. tonnin tuontiosuus,
        mikä on pääosin epätavallista tuontia.
        Eipä muualta voida tuodakaan, - Usa ja Kanada on käytännössä ainoa
        kauppa auki loppukauden.
        Kaikkiaan tuotaisiin 7,4 milj. tonnia vehnää, kulutuksen ollessa 11,1
        milj. tonnia.

        Raportti kertoo että joulukuun jälkeen tuonti Argentiinasta hiipui
        viennin rajoitusten ansiosta.
        Vehnän hinta on Brasilian markkinoilla noussut 370 dollariin tonnilta,
        mikä on epätavallisen korkea taso.
        Selitykseksi kelpaa myllyjen valitus saatavuusdesta, minkä huono sato,
        sekä sen heikko laatu aikaansai.
        Argentiinan kanssa tarkastellaan vehnän tuontitilannetta maaliskuussa,
        ja arvelen että todetaan että eipä riitä vehnät.
        tämä lisäisi entisestään tuontitarvetta Usan suunnalta.
        Argentiinan kanssa on saatu aikaan pieni riitakin, ja syynä on se että
        Argentiina myisi mieluummin vehnänsä jauhoina, mikä ei tietenkään
        brassien "millerin artuille" käy.

        Brasilian maissisadoksi ennustetaan 72,6 milj. tonnia mikä on lähes
        sama kuin viime kaudella.
        Markkinoilla on Brasilian sadolla riekuttu junttamielessä, mutta
        raportti kertoo tylysti että vientiin riittäisi aiempaa vähemmän
        maissia, - miinusta 3,5 milj. t. eli peräti 16 % viennistä.
        Raportti kuitenkin huomauttaa että vientipotentiaalia on enemmän,
        mutta jättää kertomatta että asia vaatii hintojen rajun nousun että
        rahtikustannus peittyy ja että kohonneet hinnat masentavat oman
        kulutuksen.
        Lisäksi satamat eivät riitä yhtäaikaiseen soijan ja maissin vientiin,
        ja hinta- sekä säilyvyyssyistä soijalla on etuajo-oikeus.
        Soijanviennin tyrehdyttyä viime vuoden lopulla Brasilian maissin
        laivaukset nousivat 3,9 milj. tonniin kuukaudessa, mikä on lähellä
        maksimia.
        Tuolloin satamat ruuhkautuivat pahoin, ja kerrottiin että jopa
        kolmen viikon odotusaikoja esiintyi.

        Sadon määrästä oma tarve nielaisee peräti 55 milj. tonnia, josta
        elintarvike, siemen ja teollinen käyttö on 8 milj. t.
        Kulutuksen 47 milj. tonnin loppuosa on rehukäyttöä ja hävikkiä.
        Oma kulutus on kasvussa, ja raportti kirjaa valmistumisvaiheessa
        olevan maissi-etanolitehtaan joka nielee noin 0,5 milj. t. vuodessa.

        Brasilian maissisadon pienuutta selittää kylvöajan viivästyminen,
        mikä taas johtaa siihen että toista maissisatoa ei ehditä kylvää.
        Tämä "safrinha" maissi kylvetään heti soijasadon jälkeen.
        Nythän viime ajan sateet ovat lyöneet soijan sadonkorjuun jumiin,
        ja odotettavissa on lisää miinusta maissin kylvöaloihin, joten
        tilanne on painumassa huonompaan suuntaan.
        http://gain.fas.usda.gov/Recent%20GAIN%20Publications/Grain%20and%20Feed%20Update_Brasilia_Brazil_1-18-2013.pdf

        Agrimoney saa samasta raportista hieman toisenhenkisen artikkelin
        aikaan.
        Artikkelissa niellään purematta USDAn hemmon heitto Brasilian
        "valtavista" maissivarannoista vientiin.
        No onhan ne valtavat varannot Usassakin, kunhan ei itse tarvittaisi
        mitään.
        Artikkelissa puhutaan maissin kasvaneista varannoista, mutta nehän
        ovat itse asiassa viime kautta pienemmät, eli kuten taulukko kertoo,
        - "total supply" 83,1 vastaan 83,8 viime kaudella.
        Jos taas katsotaan pitemmälle taakse, niin sitten löytyy
        luonnollisestikin kasvua, - mutta myös kulutus on kasvanut ja
        kasvaa jatkossa lisää.
        Sittenhän on vielä niin että maissia ei ole vielä korjattu lainkaan,
        ja "safrinha" maissia ei ole vielä kylvettykään, joten suunnattomista
        varannoista puhuttaessa tehdään kokemuksen mukaan suunnattomia
        virheitä.
        Varsinkin safrinha sato on riskialtis, ja sen suurimittainen
        yrittäminenkin on uusi ilmiö Brasiliassa.
        Nimikin on enne, eli safrinha tarkoittaa pientä taikka peräti
        surkastunutta.
        No tekevälle sattuu, - kun ei vain sattuisi pahasti tai turhan usein.
        http://www.agrimoney.com/news/brazil-to-have-vast-supply-of-corn-for-export--5440.html

        Usan pakkasjakso on vaihteeksi ohi ja viikonlopulla vehnäalueella
        saattaa ylittyä plus 10 astetta.
        Kovi pakkanen jäi Usassa syysvehnä-alueen pohjoispuolelle ja suurta
        vahinkoa entisteb lisäksi tuskin syntyi.
        Lunta ei satelliittikuvissa juurikaan näy ja ensi viikon alussa
        lähestyy uusi pakkasrintama.
        Nyt se liittyy suihkuvirtauksen poimuun. mikä yleensä takaa tyynen
        ja selkeän pakkassään yöajaksi.

        EU myönsi vientiluvan 364 000 vehnätonnin viennille, mikä nostaa
        kauden laivaukset 10,8 milj. tonniin, vastaan 7,9 viime kauden
        vastaavana ajankohtana.

        Kylläpä oli taaskin ala-arvoinen reaktio euroopan pörsseiltä.
        Usan taivaanpankolla tapahtuvan junttauksen katsotaan edustavan
        taivaallista viisautta.
        Usassa sentään hillittömin sekoilu laantui ennen pörssiajan loppua,
        mutta miinusta tuli kuitenkin hieman,
        Chicagon vehnä on nyt säädelty sille tasolle että se syötetään
        elukoille, ja planeetan nälkäiset saavat hiihdellä kohti joukkohaudan
        luiskaa.
        Rahastojen myyntikampanja on jälleen ollut futuurien hintalaskun
        syynä.

        soija maalis 14,35 touko 14,26
        maissi maalis 7,23 touko 7,24
        venhäfutuurit
        -----Chicago Kansas Minneapolis
        maalis 7,68---8,21----8,55
        touko 7,77----8,32----8,67
        heinä 7,82----8,40----8,77
        syys 7,92-----8,52----8,78
        Pariisi vehnä
        maalis 246,75 touko 244,50 marras 221,50 tammi 221,50 maalis 221,50
        rapsi
        helmi 475,25 touko 458,75 elo 430,50 marras 429,75 helmi 429,50
        mallasohra
        maalis 248 touko 245,25 marras 249,50 tammi 242,25 maalis 245
        Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
        maalis 213 touko 214 heinä 215,25

    • maajussikka1

      Aina on maanviljeliää kynitty jos ei kyni eu niin asialla on eu tarkastajat pankki polttoaineet konemyyjät tai kannattavuus , jos nyt alkaisi saada tuotteellakin jotain.. muuten ei kohta ole viljeliöitä joka voi johtaa siihen että ruuan hinta voi tuotuna olla monin kertainen ja hinnan heilahtelut sään mukaisia..

      • metsäveli

        Viikolla 11-7.1. myytiin Usasta vehnää 572 500 t. ja laivattiin
        559 300 tonnia, lisäksi myytiin 75 000 t. kesäkuun alusta alkavan
        kauden laivauksiin.
        Kauden myynnit kasvoivat 20,4 milj. tonniin, josta oli laivattu
        14,4 ja 5,9 oli laivaamatta.

        Maissia myytiin 138 500 t. ja laivattiin 369 500 tonnia, lisäksi
        myytiin syyskuun alusta alkavan kauden laivauksiin 51 000 t.
        Kauden myynnit kasvoivat 13,3 milj. tonniin, josta oli laivattu
        7,3 ja 5,9 oli laivaamatta.

        Soijaa myytiin 383 300 t. kuluvan kauden laivauksiin ja 595 000 t.
        syyskuun alusta alkavalle kaudelle.
        Viikon laivaukset olivat 1,272 milj. tonnia.
        Kauden myynnit kasvoivat 33 milj. tonniin, josta oli laivattu
        24,6 ja 8,3 oli laivaamatta.

        Vehnän myynnit menivät vakiokaavan mukaan, paitsi Kiina osti
        uutta satoa 55 000 tonnia sekä ufomiehet 20 000 t.
        Kiina osti 163 000 t. maissia, mikä siirtyi sinne ufomiehiltä ja
        laivaus tapahtui heti.
        Tämä hämärä joukko peruutti tai myi takaisin Usaan 180 000 t.
        Kiina osti 209 000 t. vanhaa soijasatoa ja 355 000 t. uutta.
        Todennäköisesti kiinalaisen näköiset ufomiehet ostivat uutta
        soijasatoa 240 000 t.

        Englannin vehnäntuonti on ollut vaudikasta ja kauden viiden
        ensimmäisen kuukauden aikana ehti tuonti kasvaa jo 1 milj. tonniin.
        Alkuaan arveltiin että tuontia tarvitaan noin 2 milj. t. , mutta
        nyt epäillään että ei riitä, vaan tarvitaan 2,5 milj. t.
        Kulutus on ollut vahvaa vaikka hinnat ovat ennätysluokkaa ja
        tästä etanoliksi ja tärkkelyksen tuottamiseen käytettiin heinä-
        marraskuu ajalla 2,72 milj. tonnia, missä plussaa 9,8 %
        Tässä näkyy se että Englannissa aloitti uusi etanolilaitos toiminnan.
        Rehuksi käytettiin 1,1 milj. t. jossa edelliseen kauteen plussaa
        4,9 %.
        http://www.agrimoney.com/news/uk-may-beat-saudi-arabia-on-wheat-imports--5445.html

        pientä plussaa.
        soija maalis 14,43 touko 14,26
        maissi maalis 7,20 touko 7,22
        vehnäfutuurit
        -----Chicago Kansas Minneapolis
        maalis 7,75---8,29----8,65
        touko 7,84----8,40----8,76
        heinä 7,88----8,48----8,86
        syys 7,97-----8,58----8,85
        Pariisi vehnä
        maalis 247,25 touko 244,75 marras 222 tammi 222 maalis 221,75
        rapsi
        helmi 476 touko 456,50 elo 429 marras 428 helmi 428
        mallasohra
        maalis 247,75 touko 244,50 marras 248,25 tammi 241 maalis 243,75

        Nogger tietää kertoa että Venäjän viljavarastot olivat tammikuun 1
        päivän tasalla kooltaan 25,3 milj. tonnia.
        Argentiinassa Rosario Grain Exhange pudotti arviotaan vehnäsadosta
        9,3 milj. tonniin, vastaan 9,5 aiemmin.
        Hallinnon arvio on korkeampi mutta on propagandaa.
        Linkki Nogger blogiin.
        http://nogger-noggersblog.blogspot.fi/

        Venäjän viljavarastot ovat vähentyneet seuraavasti.
        35,9 lokakuu 1.
        32,9 marraskuu 1.
        29,7 joulukuu 1.
        25,3 tammikuu 1.
        Eli kolmessa kuukaudessa 10,3 milj. tonnin kulutus, mikä tekee
        kuukautta kohti 3,5 milj. t.
        Kauden loppuessa kesäkuun lopussa olisi jäljellä 4,4 milj. t. ja
        tässä ovat kaikki viljat vehnä mukaanluettuina.

        Vehnän osalta ei Nogger tiennyt lukuja, mutta kun kuukausi aiemmin oli
        15,2 milj t. niin toteutuneen kulutuksen perusteella tammikuun alussa
        löytyisi 12,3 milj. t.
        USDAn antamalla kulutuksella loppukausi vaatisi vielä 17,2 milj. t.
        vehnää, jolloin mentäisiin laskennallisesti 4,95 milj. tonnia
        miinukselle.

        USDA:n tuutilulla taas kertoo että kauden päätösluvut ovat vehnän
        osalta 5,6 milj. t. ja rehuviljojen määräksi nähdään 1,1, eli
        viljat yhteensä 6,7 milj. tonnia.
        Vehnää pitää tuoda runsaasti jotta selvitään, - huolimatta Venäjän
        varapääministerin lausunnosta että tuontia ei tarvita.
        Tällaiset taivaanmerkit kertovat että nykyiset futuurihinnat ovat
        pelkkää pelleilyä.
        Venäjällä vehnän hinnat ovat saavuttaneet 410 taalan tason, ja arvelen
        että Pietarissa ovat vielä vähän päälle.

        Huomenna aloitan uuden katsauslitanian.

        soija maalis 14,47 touko 14,33
        maissi maalis 7,29 touko 7,29
        vehnäfutuurit
        ------Chicago Kansas Minneapolis
        maalis 7,78----8,32----8,66
        touko 7,88-----8,43----8,78
        heinä 7,92-----8,51----8,87
        syys 8,01------8,62----8,85
        Pariisi vehnä
        maalis 247,25 touko 244,25 marras 222 tammi 221,75 maalis 221,50
        rapsi
        helmi 480.25 touko 456,50 elo 428,50 marras 427,25 helmi 426,25
        mallasohra
        maalis 247 touko 246 marras 248 tammi 240,75 maalis 243,50
        Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
        maalis 213,45 touko 214,45 heinä 215,35

    • kutisee

      Näkyvät lupaavan kauralle toukokuulle 2013 197 €/T jo tässävaiheessa joten olisi sellainen kutina että hinta alkaa nousta huomattavasti 2kk sisällä , itse ennustan 215-255 hintoja jos joku iso luonnon ilmiö yli 300

      • Tyypillinen maajussi

        Jos poikkeisit välillä pesulla.

        Kyllä nämä sumen ns.kauppiaat pitää huolen ettei mihinkään tuosta enää nouse.

      • fakta

        ProAgrian kirjasen mukaan, viljan (kaura) lämpöarvo poltossa on 4,2MWh/tonni, kevyt polttoöljy 11,28MWh/tonni. Laskeppa siitä.

    • sarjataulukko

      Liikalihavuus ohitti aliravitsemuksen kuolinsyiden aiheuttajien listalla..

    • ylös päin

      Kenelläkään tietoa viljojen hintojen kehityksestä vuodelle 2013

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      125
      7789
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      41
      4471
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      43
      4008
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      410
      2085
    5. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      78
      1757
    6. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      32
      1497
    7. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      35
      1488
    8. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      198
      1294
    9. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      12
      1158
    10. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      32
      1117
    Aihe