ylityöt

manna gryn

ylitöiden osuus palkansaajien ansionmuodostuksesta on merkittävää luokkaa. huomattavaa kuitenkin on, että ylitöiden jakauma sukupuolten kesken on varsin tasaista, sillä vuoden 2008 työolotutkimuksen mukaan rahallisesti tai vapaana korvattuja ylitöitä teki 70 prosenttia naisista ja 72 prosenttia miehistä.

"Rahana tai vapaana korvatun ylityön tekeminen on yleistynyt koko tutkimusajanjakson ajan. Miehet tekevät naisia hieman yleisemmin korvattuja ylitöitä, mutta sukupuolten välinen ero on kaventunut selvästi reilussa parissakymmenessä vuodessa. (Kuvio 101.) Tyypillistä on se, että miesten ylityöt korvataan – silloin kun ne korvataan – rahana, naisten ylityöt vapaana."

palkatonta ylityötä tekevien osalta jakauma on yhtä tasainen, naiset 32 ja miehet 30 prosenttia.

"Ylityö ilman korvausta yleistyi voimakkaasti 1980- ja 1990-luvuilla, mutta
2000-luvulla trendi on ollut laskeva (kuvio 102). Naisille työ ilman korvausta
(tarkalleen ottaenhan tällaista työtä ei tulisi kutsua "ylityöksi") on hieman yleisempää kuin miehille."

17

178

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Feministit!

      Meidän työpaikalla naiset lähtevät heti kunkello lyö neljä. Miehet ovat viiteentai kuuteen.

      • manna gryn

        jokako päivä?

      • Manski Grynski
        manna gryn kirjoitti:

        jokako päivä?

        Kyllä.

      • Manna gryn mokasi
        manna gryn kirjoitti:

        jokako päivä?

        Oikea ilmaus on joka päiväkö, ei jokako päivä.

    • Ei selvinnyt vielä

      70 ja 72 prosenttia, mutta kuinka paljon kumpikin ryhmä niitä teki?

      • manna gryn

        "Miehet tekevät naisia hieman yleisemmin korvattuja ylitöitä, mutta sukupuolten välinen ero on kaventunut selvästi reilussa parissakymmenessä vuodessa"

        ylitöiden teettämisessä on muutakin ongelmaa, kuin niiden jakautuminen sukupuolten kesken. varsinkin toimihenkilöt, asiantuntijat, suunnittelijat ja insinöörit tekevät palkattomia ylitöitä jopa oman terveytensä kustannuksella.

        kannattaisi heidänkin järjestäytyä ja vaatia työaikajärjestelmien käyttöönottamista, jotta palkkaus yms. korvaukset tulisivat oikeudenmukaisesti tilitetyiksi.

      • orj ako

        Minä olen jo vuosia tehnyt 50-60 tunnin työviikkoja. Kotona odottaa kiittämätön a**a, jolle mikään ei riitä. Pitäisi vielä kuulema kötityötkin jakaa, vaikka hän on kotona toimettomana. Pienin lapsikin on jo kymmenvuotinen.

        Arvaatte varmaan, että ei sinne kotiin mikään vedäkään. Ilman lapsia olisin lähtenyt jo kauan sitten.

      • Ei vieläkään
        manna gryn kirjoitti:

        "Miehet tekevät naisia hieman yleisemmin korvattuja ylitöitä, mutta sukupuolten välinen ero on kaventunut selvästi reilussa parissakymmenessä vuodessa"

        ylitöiden teettämisessä on muutakin ongelmaa, kuin niiden jakautuminen sukupuolten kesken. varsinkin toimihenkilöt, asiantuntijat, suunnittelijat ja insinöörit tekevät palkattomia ylitöitä jopa oman terveytensä kustannuksella.

        kannattaisi heidänkin järjestäytyä ja vaatia työaikajärjestelmien käyttöönottamista, jotta palkkaus yms. korvaukset tulisivat oikeudenmukaisesti tilitetyiksi.

        Toistit saman lauseen, joka ei kerro em. asiaa. Jos pentti ja maija tekevät kumpikin kerran viikossa ylitöitä, tekevät kumpikin yhtä usein ylitöitä, vaikka pena painaisi 8 ja maija puoli tuntia.

      • manna gryn
        Ei vieläkään kirjoitti:

        Toistit saman lauseen, joka ei kerro em. asiaa. Jos pentti ja maija tekevät kumpikin kerran viikossa ylitöitä, tekevät kumpikin yhtä usein ylitöitä, vaikka pena painaisi 8 ja maija puoli tuntia.

        tosiaankin tuon voi lukea noinkin, eikä työolotutkimuksessa mainita täsmällisiä ylityötuntimääriäkään.

        työvoimatutkimuksen "työaika"-osiosta kuitenkin selviää säännöllisen ja tehdyn viikkotyön tuntimäärät.
        tehdyssä viikkotyötunneissa on huomioitu mm. vuosiloma ja ylityöt.

        tehty työaika miehet kokoaikatyö 38,5 tuntia ja naiset 36,3 tuntia.

        ero on 5,7 prosenttia.

        http://tilastokeskus.fi/til/tyti/2009/15/tyti_2009_15_2010-06-01_kat_005_fi.html

      • Myht busted?

        No sittenhän ollaan jo aika lähellä, koska samainen taho kertoo noin 10 prosenttia eroista selittyvän toimimisesta eri aloilla ja tehtävissä.

        Paljonkos eroa enää jää?

      • Myth-a-man
        Myht busted? kirjoitti:

        No sittenhän ollaan jo aika lähellä, koska samainen taho kertoo noin 10 prosenttia eroista selittyvän toimimisesta eri aloilla ja tehtävissä.

        Paljonkos eroa enää jää?

        Myth.

        palkkaeroksi jää se tilastokeskuksen ilmoittama vajaat 18 prosenttia. palkkaero kun tarkoittaa palkansaajien keskimääräisten keskiansioiden eroa. edelleenkin.

        palkkaero ei pääsääntöisesti johdu palkkasyrjinnästä, vaan se kuvaa työmarkkinoiden ja palkkauksen asymmetriaa. esimerkiksi akava:ssa tätä on myös tutkittu :

        http://www.akava.fi/tavoitteet/tasa-arvotavoitteet

        "Palkkaeron taustalla on myös toimiasema: miehet toimivat esimies- ja johtotehtävissä naisia useammin, naisvaltaisillakin aloilla. Lisäksi eri palkanosat tai muut työsuhde-edut saattavat kohdentua epätasaisesti. Akavalaisista naisista vain 11 %:lle maksettiin tulospalkkiota vuonna 2010, miehistä 27 %:lle.

        Palkkaerojen vertailu ja niiden syiden etsiminen eri sektoreiden, kunnan, valtion, kirkon ja yksityisen sektorin ja niiden toimialojen kesken on vaikeaa. Akava edellyttää, että kaikkien akavalaisten palkka määräytyy koulutuksen ja työn vaativuuden mukaan.

        Sukupuolten välillä on niin kutsuttuja perusteettomia palkkaeroja. Samassa ja samanarvoisessa tehtävässä työskenteleville miehille ja naisille maksetaan tällöin ilman hyväksyttävää syytä erisuuruista palkkaa, vaikka tasa-arvolaki kieltää sukupuoleen perustuvan palkkasyrjinnän. Perusteeton palkkaero akavalaisilla aloilla on 5–14 %. Erot ovat suurimmat yksityisellä sektorilla. ""

      • Perusteeton?

        Yksityisellä sektorilla erot ovat suurimmat ja juuri siellä vahdataan työntekijän tulosta tarkimmin (jos sitä nyt julkisella seurataan ollenkaan).

        Sukupuolten välistä eroa tuloksessa (työn tehokkuus, aikaansaannokset, laskutettu rahamäärä ym.) taas ei tutkita, jostain syystä.

        Voi hyvinkin olla niin, että naisten kannalta on parempi, kun ei tutkita ja kannattaisi olla hissukseen, ettei aletakaan tutkimaan.

    • 11FFFF

      Naisälykkyys huipussaan taas:

      "70 % saa korvausta ja 32 % ei!!!"

      Opetelkaa laskemaan . muuhunkin kuin 80 senttiin.

      • manna gryn

        niin.

        72 prosenttia palkansaajamiehistä teki vuonna 2008 korvattuja ja 30 prosenttia palkansaajamiehistä teki vuonna 2008 ei-korvattuja (palkattomia) ylitöitä.

        naispalkansaajilla vastaavat prosenttiosuudet olivat 70 ja 32.

        ilman rautalankaakin voimme todeta, että osa palkansaajista on tehnyt vuonna 2008 sekä palkallisia että palkattomia ylitöitä.

    • Mannapuuro

      Tuo mannapuuron esittämä tilasto: Naisista 70 % teki ylitöitä ja miehistä 72%, on tyypillistä femakkopropagandaa. Nimittäin miehet tekivät noin 3,5 tuntia kuussa ja naiset noin 1,5 tuntia kuussa. Asiat muuttuvat päälaelleen, kun faktat astuvat esiin. Lähde: demari-Vartiaisen kirja.

      Ylityöaste on vuosikaudet ollut noin 2 % mutta miehillä se on yli kaksinkertainen naisiin nähden.

    • Mies vain

      Se että miehet tekevät rahalla korvattuja ylitöitä ja naiset ajalla korvattuja kertoo siitä että naiset puuhastelevat julkisella sektorilla jossa ylitöitä ei makseta rahana.
      Yksityisellä sektorilla ei jouda lomailemaan joten ylityöt maksetaan rahana.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      91
      7660
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      124
      6380
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      164
      4491
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      235
      3091
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      91
      2656
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      44
      2012
    7. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      137
      1642
    8. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      197
      1554
    9. Sofia Virta SUURI POLIITIKKO

      Osallistumalla Erikoisjoukkoihin nostaa Vihreät kauaksi ohi perussuomalaisista, joka on muutenkin hajoamassa omaan mahdo
      Maailman menoa
      48
      886
    10. Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?

      Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk
      Tv-sarjat
      21
      812
    Aihe