Miksi yksinäisyyttä häpeää?

Et ole juri koskaan ollut yksin. Itke sitten vasta kun olet ollut 20 vuotta ihan yksin ilman suhteita ja kavereita.

Niin se vain on, että sinunlaisia synnyinmaassamme on hyvinkin paljon. On vain se lähin omaisten joukko ja työkaverit. Ja kumma kyllä - monelle se riittääkin. Jos tahtoo saada niitä ystäviä, pitää harrastaa, käydä esim, seurakunnassa. Siellä saattaa löytää ihmisiä, joiden kanssa syntyy sitä vapaaehtoista yhteydenpitoa. Voidaan sopia käydä yhdessä lenkillä, kahvilla, pyydetään jopa kylään, tekstaillaan ym.'
' Mikäli tapaa henkilön jonka kanssa tuntuu että synkkais, pitää itsekkin yrittää aloittaa ystävyyttä. Voi jäädä juttelemaan narikalla, mennä sämaan kahvipöytään, ja jatkaa jutustelua seuraavalla kerralla. Voi sitten lopulla ehdottaa jotain, vaikka kutsua käymään, syömään ym. Yhteys ja ystävyys syntyy, jos on syntyäkseen.

Huomenia Anna-Irmeli!
Minulla aivan sama tilanne jotenka meitä on tässä maailmassa lukuisia. En itsekkään kehtaa oikein sitä muille sanoa että olen yksin ja samoin välillä tuntuu siltä mitäpä tuolla kännykälläkään ylimalkaan teen mitään, koska ei tule keneltäkään soittoja/tekstiviestejäkään. Itsekin avoin luonne sekä huumorintajuinen naurava miekkonen. Se ettei kehtaa myöntäväns olevansa aivan yksin niin itse ainakin pelkään tulevani siitä leimatuksi jota en tosiaankaan halua. Olen itsekin miettinyt sitä monesti että miksen sitä yksinkertaisesti voisi ihan hyvin sanoa että olen yksinäinen ja pyytää vaikka toista kyläilemään? Muut kyllä tuntuvat saavan ystäviä ihan tuostavain kuin taikaiskusta vaikkeivat edes paljoa juttelisikaan? Minulle sensijaan ystäviensaaminen tuntuu olevan syvällä kalliossa. Olen kyllä aina ollut muitakohtaan mahdollisimman kohtelias mutta eipä tuota vain tulosta ollenkaan. Ehkä johtunee siitä että olen aina niin kiltti? Valitettavasti en pysty sinua auttamaan, mutta toivon että sinulle kirjoitellaan paljon ja sellaiset ihmisetkin joilla niitä kavereita on vaikkapa muille jakaa. Toivon sinulle kaikkea hyvää! Niin ja oikein hyvää pääsiäistä!

Kuitenkin tuo vapaaehtoistyö antaa sinulle iloa ja varmasti myös näille joita avustat. Vie se aikansa toipua erosta. Kaksi vuotta ei ole vielä pitkä aika. Olen varmaan sinunikäisesi sinkku, elänyt pitkään yksin ja tottunut jo tähän. Olen kuullut, että monella on alussa vaikeaa, kun puoliso kuolee ja lapsetkin ovat lähteneet. Perheellinen on jälleen perheetön.
Olen seurakuntaihmisiä ja siellä on paljon näitä iäkkäämpiä naisia. Kun ollaan paljon yhdessä, niin kyllähän siinä ystävyyssuhteitakin vuosien saatossa syntyy. Ja riittää paljon sekin, että noissa kekkereissä ja yhteisillä reissuilla hoidetaan seurustelun "sakramenttiä".
Toivottavasti löydät toiminnon, jossa saat kaipaamaasi sosiaalista seuraa.

Et ole yksinäinen,jos sinulla on hyvä työ,työkaverit,lapsit ja lapsenlapset, olet terve,taloushuolia ei ole,älä valita,kokeilla vaika hyväntekevaisus työtä,varmasti saanut ystäviä ja tiedät sitten ,mitä on oikein yksinäisys

Niin kauan kun on työelämässä ja sitä kautta kun sitä sos.kanssakäymistä on, on ok, mutta sitten kun aikanaan jää eläkkeelle, voi pudota aika tyhjän päälle.

Minä taidan olla niitä harvinaisia yhden miehen naisia, eikä uskallusta eikä ehkä haluakaan ole uuden kumppanin etsimiseen. Rakkaudesta nuorena mentiin yhteen ja koko ikä on parisuhteessa ollut, ei enää hallitse näitä tutustumis-kiemuroita.

Ikätovereita ja nuorempiakin kuunnellessa, tuntuu olevan kovin raadollista tuolla deittirintamalla ja vähän kunnollisia, tavallisia miehiä tuntuu olevan. Tutustumisprosessi vie todella paljon aikaa, eikä koskaan voi sanoa toista tuntevansa, vaikka miten pitkään on yhdessä ollut.

Olen työtön ja sairaslomalla, ei siis työkavereita, ja sinkkukin olen, eikä juuri kavereita. Sukulaisetkin tuntuvat pitävän tahallaan etäisyyttä, enkä ole esim. juoppo tai huumeidenkäyttäjä ja muuten ainakaan NIIN outo, että pitäisi todella hävetä. Tämä kylläkin on yksinäisyyttä...ja kyllä, häpeän, että ihmiset huomaavat, että olen enimmäkseen yksin, eikä se myöskään ole ainakaan hyvää mainosta, jos etsin ystäviä.

Voisin varmaan tehdä jotain ns. vapaahetoistyötä - tai työtönhän ei oikeasti edes saa tehdä sellaistakaan - mutta vaikka saisikin, se olisi sitten enemmänkin itsekästä, jos vain seuran vuoksi sitä tekisin.
Ehkä, jos olisin eläkkeellä, uskaltaisinkin tehdä enemmän kaikkea, ilman, että se vaikuttaa toimeentulooni - ilmainenkin vapaaehtoistyöhän vie työttömyyskorvauksenkin.