Jumala on - entä sitten?

Kaikilla on jumalansa. Jokainen turvaa johonkin. Martti Luther kuvaa asiaa erinomaisen hyvin: “Mitä tietää se, että jollakulla on Jumala, ja mikä Jumala? Tähän vastaamme: Jumalaksi sanotaan sellaista, jolta meidän on odotettava kaikkea hyvää ja jonka turviin meidän kaikissa hädissämme on paettava. Siis se, että jollakulla on Jumala, merkitsee oikeastaan vain sitä, että sydämestä häneen turvaudutaan ja uskotaan. Minä olen usein sanonut, että sydämen turvautuminen ja uskominen yksinomaan tekee niin Jumalan kuin epäjumalankin. Jos usko ja turvautuminen on valheellinen ja väärä, ei ole oikeaa Jumalaakaan. Nämä kaksi näet, usko ja Jumala, kuuluvat yhteen. Se siis, mihin — minä sanon — sinä sydämelläsi luottaen liityt, on todellisuudessa sinun jumalasi.” (WA 30 I, 132-133).

Katsomme viiden avainsanan kautta, mitä Raamattu meille sanoo Jumalasta. Joku saattaa kysyä: miksi Raamattu? Emmekö voisi tutkia Jumalan olemusta ajatustemme, tieteen, tunteen (jne) kautta? Jos noin ajattelemme, lankeamme ja matkamme loppuu alkuunsa, koska silloin teemme Jumalasta pienen, ihmisen liikuteltavan ja määriteltävän. Emme puhu silloin Jumalasta vaan jumalasta. Jumala on suuruudessaan salattu meiltä ja vaaditaan sitä, että Hän puhuu meille, jotta saamme jotakin Hänestä tietää. Nämä perusasiat on meille hyvin tiivistetysti Kristinopissamme ilmaistu.
http://sley.fi/mediakirjasto/2608/jumala-enta-sitten