Näköjään boxin grilli suljettu,ja vähän aikaa sitten meni kauppa kiinni.
Virallisesti voidaan kai todeta että box on "kuollut"!??
Ikävää.
Box
4
305
Vastaukset
- kemppula
Hyvä. Siellä asuvat ja siellä päin asuvat ihmiset käykööt muualla kaupassa.
- Bussitkin vähenevät
Matkahuollon nettisivuilla on nähtävissä syksyn 2014 bussiliikenteen aikataulut. Helsinki-Porvoo välin bussivuoroja 170-tietä pitkin välillä Söderkulla-Porvoo vähennetään. Illan viimeinen tuota reittiä kulkeva bussi lähtee uuden aikataulun mukaan Helsingin Kampista klo 22 tehden siten mahdottomaksi tuolle välille kotiin pääsemisen esim. Helsingissä tehdyn iltatyövuoron tai elokuvateatterin iltanäytöksen jälkeen. Vielä nyt tuota reittiä kulkeva bussi lähtee Kampista klo 23.45.
Toivottavasti tämä ei ole ELY-keskuksen näkemys toimivasta joukkoliikenteestä 11.8.2014 alkaen estäen normaalin arkielämän ja joukkoliikenteen käyttämisen yhdistämisen. - Pitihän se arvata
Busseihin vain liittyen - Nikkilä-Helsinki-vuorotkin on huonontuneet entisestään. Iltaisin ja viikonloppuisin pääsee vain Keravan kautta. Näin sen tänään ja nyt on muutto mielessä.
- Itse valittanit
Nyt kannattaa kaikkien olla yhteydessä Hsl.fi ja laittaa palautelomakkeella (sivun yläreunassa) suorat sanat;näin alussa voivat vielä suunnitella varmaan uusiksi aikataulut. Jos kukaan ei valita mitään muutoksia emme saa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 683129
- 2002781
- 222588
- 492578
- 202446
Kuule rakas...
Kerrohan minulle lempivärisi niin osaan jatkaa yhtä projektia? Arvaan jo melkein kyllä toki. Olethan sinä aina niin tyyl412295Miten hitsissä ulosoton asiakas?
On tää maailma kumma, tässä haisee suuri kusetus ja ennennäkemättömän törkeä *huijaus*! Miten to.monen kieroilu on edez2101723Törmättiin tänään
enkä taaskaan osannut reagoida fiksusti. Menen aina lukkoon. Yksi asia on varma: tunteeni sinua kohtaan ovat edelleen v241677- 361525
- 181396