Minä olen saanut lapseni

Meilläkin nuoriso matkustelee ja tekee uraa.
Vanhimman ura on kansainvälinenkin ja vaati matkustelua ympäri maailman.
Kahdella muulla on oma (monia muita työllistäväkin) yritys.
Kahdesta muusta jo täysi-ikäiseksi tulleista toinen työskentelee kunnallisella sektorilla ja toinen opiskelee Aasiassa.

Kaikki matkustelevat yhä - lapsia saatuaankin - koska ovat jo varhaislapsuudesta oppineet siihen, ettei tarvitse "jämähtää" perheellistyttyäänkään.
Eivät siis ole saaneet kapeakatseista , yksisilmästä kasvatusta vaan kykenevät ymmärtämään erilaisuuttakin - niin Suomessa kuin muissakin kulttuureissa.
Suomessa on yllättävän paljon ihmisiä joille tuo jälkimmäinen on kovin vaikeaa, eli haluavat tuputtaa omaa "kiinalaista kahdenlapsenpolitiikkaansa" kaikille.

Mieheni olisi halunnut enemmän lapsia, mutta itse jarruttelin aikoinaan (näin jälkikäteen ihan turhaan) kun kuvittelin että pienten kasvettua isommiksi, elämä tulisi rankemmaksi.

Lapsien ja työn lisäksi olemme kumpikin harrastaneet paljon (minun harrastukseni oli sellainen, joka näytää kääntyvän melkein toiseksi uraksi näin vanhemmiten), matkustelleet paljon, asuneet välillä perheinemme ulkomaillakin, osallistuneet aktiivisesti kunnallispolitiikkaan sekä yhdistystoimintaan. Minä olen kirjoittanut jokusen kirjan (ei kovin hyviä, mutta olleet antoisia kirjoittaa). Mies hurahti taannoin (8 vuotta sitten) veneilyyn ja nauttii 1920-luvun puisen purjeveneen kunnostuksesta.
Olemme molemmat "kulttuurifriikkejä" eli teatterilla , oopperalla ja kuvataiteilla/museoilla on iso merkitys arjessamme.

Ja mitäköhän me annamme lapsille rajattoman rakkauden lisäksi:
- ruokaa.
- liikuntaa (kaikilla on aina ollut vähintään yksi liikuntaharrastus perheen yhteisten juttujen lisäksi.)
- monipuolista erilaisten kulttuurein tuntemusta.
- suomalaiseksi lapseksi poikkeuksellisen monipuolisen kielitaidon
- hyvät mahdolliset omaan luovaan toimintaan kotona.
- koulutusta (osa on opiskellut yksityiskouluissa)
- monipuolisen vision siitä, millaista hyvä elämä on.
- laajan, välittävän, rakastavan turvaverkon.
- monipuolisia harrastuksia.
- poikkeuksellisen plajon isovanhempien läsnäoloa lastensa arjessa.
- jne.
- ja sitten tietenkin toki myös ne sisarukset, jotka jo lapsena ovat tärkeitä, mutta joiden todellisen arvon tajuan vasta nyt, kun näen miten luontevasti nuoret vanhemmat sujahtavat rooleihinsa täteinä, enoina ja setinä , ja kuinka vaalivat serkkujen läheistä yhteittä.

Isohkon perheen äiti kirjoitti:

Meilläkin nuoriso matkustelee ja tekee uraa.
Vanhimman ura on kansainvälinenkin ja vaati matkustelua ympäri maailman.
Kahdella muulla on oma (monia muita työllistäväkin) yritys.
Kahdesta muusta jo täysi-ikäiseksi tulleista toinen työskentelee kunnallisella sektorilla ja toinen opiskelee Aasiassa.

Kaikki matkustelevat yhä - lapsia saatuaankin - koska ovat jo varhaislapsuudesta oppineet siihen, ettei tarvitse "jämähtää" perheellistyttyäänkään.
Eivät siis ole saaneet kapeakatseista , yksisilmästä kasvatusta vaan kykenevät ymmärtämään erilaisuuttakin - niin Suomessa kuin muissakin kulttuureissa.
Suomessa on yllättävän paljon ihmisiä joille tuo jälkimmäinen on kovin vaikeaa, eli haluavat tuputtaa omaa "kiinalaista kahdenlapsenpolitiikkaansa" kaikille.

Mieheni olisi halunnut enemmän lapsia, mutta itse jarruttelin aikoinaan (näin jälkikäteen ihan turhaan) kun kuvittelin että pienten kasvettua isommiksi, elämä tulisi rankemmaksi.

Lapsien ja työn lisäksi olemme kumpikin harrastaneet paljon (minun harrastukseni oli sellainen, joka näytää kääntyvän melkein toiseksi uraksi näin vanhemmiten), matkustelleet paljon, asuneet välillä perheinemme ulkomaillakin, osallistuneet aktiivisesti kunnallispolitiikkaan sekä yhdistystoimintaan. Minä olen kirjoittanut jokusen kirjan (ei kovin hyviä, mutta olleet antoisia kirjoittaa). Mies hurahti taannoin (8 vuotta sitten) veneilyyn ja nauttii 1920-luvun puisen purjeveneen kunnostuksesta.
Olemme molemmat "kulttuurifriikkejä" eli teatterilla , oopperalla ja kuvataiteilla/museoilla on iso merkitys arjessamme.

Ja mitäköhän me annamme lapsille rajattoman rakkauden lisäksi:
- ruokaa.
- liikuntaa (kaikilla on aina ollut vähintään yksi liikuntaharrastus perheen yhteisten juttujen lisäksi.)
- monipuolista erilaisten kulttuurein tuntemusta.
- suomalaiseksi lapseksi poikkeuksellisen monipuolisen kielitaidon
- hyvät mahdolliset omaan luovaan toimintaan kotona.
- koulutusta (osa on opiskellut yksityiskouluissa)
- monipuolisen vision siitä, millaista hyvä elämä on.
- laajan, välittävän, rakastavan turvaverkon.
- monipuolisia harrastuksia.
- poikkeuksellisen plajon isovanhempien läsnäoloa lastensa arjessa.
- jne.
- ja sitten tietenkin toki myös ne sisarukset, jotka jo lapsena ovat tärkeitä, mutta joiden todellisen arvon tajuan vasta nyt, kun näen miten luontevasti nuoret vanhemmat sujahtavat rooleihinsa täteinä, enoina ja setinä , ja kuinka vaalivat serkkujen läheistä yhteittä.

Lue lisää

Kuulostaa aikalailla optimilta, mutta olen silti hiukan skeptinen. Olen itse viisilapsisen perheen nuorin ja huomannut, että minulle ei vanhemmiltamme riittänyt aikaa niin paljon kuin olisin tarvinut eli olen isompien sisarusteni kasvattama. Ei silti, ettenkö olisi suuresti rakastanut vanhempianikin. Nyt kun heitä ei enää ole, ovat sisarukset suuri tukiverkko.

Minulle riitti kolme lasta, joille olen sanonut, että ei ole mikään kiire alkaa tehdä lapsia nuorena. Mielestäni vanhempanikin olisivat voineet jättää lapsiluvun kolmeen, vaikka ihan kohtuullisesti he kasvatusurakastaan selvisivät. Kaikki meistä eivät vain selvinneet elämästä yhtä hyvin, vaikka toki jokainen elämä - rikkonainen ja lyhytkin sellainen, on arvokas. Mitä enemmän lapsia, sitä suuremmat ovat myös murheet, sen kapeampi leipä ja rajallisempaa yhden lapsen yhteinen "laatuaika" isän/äidin kanssa. Vanhempiemme työtekoa toki opin arvostamaan, koska sitä se lapsuutemmekin pääasiassa oli.

Onnea jatkoon kirjoitti:

Kuulostaa aikalailla optimilta, mutta olen silti hiukan skeptinen. Olen itse viisilapsisen perheen nuorin ja huomannut, että minulle ei vanhemmiltamme riittänyt aikaa niin paljon kuin olisin tarvinut eli olen isompien sisarusteni kasvattama. Ei silti, ettenkö olisi suuresti rakastanut vanhempianikin. Nyt kun heitä ei enää ole, ovat sisarukset suuri tukiverkko.

Minulle riitti kolme lasta, joille olen sanonut, että ei ole mikään kiire alkaa tehdä lapsia nuorena. Mielestäni vanhempanikin olisivat voineet jättää lapsiluvun kolmeen, vaikka ihan kohtuullisesti he kasvatusurakastaan selvisivät. Kaikki meistä eivät vain selvinneet elämästä yhtä hyvin, vaikka toki jokainen elämä - rikkonainen ja lyhytkin sellainen, on arvokas. Mitä enemmän lapsia, sitä suuremmat ovat myös murheet, sen kapeampi leipä ja rajallisempaa yhden lapsen yhteinen "laatuaika" isän/äidin kanssa. Vanhempiemme työtekoa toki opin arvostamaan, koska sitä se lapsuutemmekin pääasiassa oli.

Lue lisää

Ikävä, että lapsuutesi jätti sinulle tuollaisen olon.
Minäkin olen viisilapsisesta perheestä ja kokemukseni on silti ihan erilainen.
Kummankaan kokemusta ei kuitenkaan voi tai pidä yleistää - eikä toki vähätelläkään.

Isohkon perheen äiti kirjoitti:

Meilläkin nuoriso matkustelee ja tekee uraa.
Vanhimman ura on kansainvälinenkin ja vaati matkustelua ympäri maailman.
Kahdella muulla on oma (monia muita työllistäväkin) yritys.
Kahdesta muusta jo täysi-ikäiseksi tulleista toinen työskentelee kunnallisella sektorilla ja toinen opiskelee Aasiassa.

Kaikki matkustelevat yhä - lapsia saatuaankin - koska ovat jo varhaislapsuudesta oppineet siihen, ettei tarvitse "jämähtää" perheellistyttyäänkään.
Eivät siis ole saaneet kapeakatseista , yksisilmästä kasvatusta vaan kykenevät ymmärtämään erilaisuuttakin - niin Suomessa kuin muissakin kulttuureissa.
Suomessa on yllättävän paljon ihmisiä joille tuo jälkimmäinen on kovin vaikeaa, eli haluavat tuputtaa omaa "kiinalaista kahdenlapsenpolitiikkaansa" kaikille.

Mieheni olisi halunnut enemmän lapsia, mutta itse jarruttelin aikoinaan (näin jälkikäteen ihan turhaan) kun kuvittelin että pienten kasvettua isommiksi, elämä tulisi rankemmaksi.

Lapsien ja työn lisäksi olemme kumpikin harrastaneet paljon (minun harrastukseni oli sellainen, joka näytää kääntyvän melkein toiseksi uraksi näin vanhemmiten), matkustelleet paljon, asuneet välillä perheinemme ulkomaillakin, osallistuneet aktiivisesti kunnallispolitiikkaan sekä yhdistystoimintaan. Minä olen kirjoittanut jokusen kirjan (ei kovin hyviä, mutta olleet antoisia kirjoittaa). Mies hurahti taannoin (8 vuotta sitten) veneilyyn ja nauttii 1920-luvun puisen purjeveneen kunnostuksesta.
Olemme molemmat "kulttuurifriikkejä" eli teatterilla , oopperalla ja kuvataiteilla/museoilla on iso merkitys arjessamme.

Ja mitäköhän me annamme lapsille rajattoman rakkauden lisäksi:
- ruokaa.
- liikuntaa (kaikilla on aina ollut vähintään yksi liikuntaharrastus perheen yhteisten juttujen lisäksi.)
- monipuolista erilaisten kulttuurein tuntemusta.
- suomalaiseksi lapseksi poikkeuksellisen monipuolisen kielitaidon
- hyvät mahdolliset omaan luovaan toimintaan kotona.
- koulutusta (osa on opiskellut yksityiskouluissa)
- monipuolisen vision siitä, millaista hyvä elämä on.
- laajan, välittävän, rakastavan turvaverkon.
- monipuolisia harrastuksia.
- poikkeuksellisen plajon isovanhempien läsnäoloa lastensa arjessa.
- jne.
- ja sitten tietenkin toki myös ne sisarukset, jotka jo lapsena ovat tärkeitä, mutta joiden todellisen arvon tajuan vasta nyt, kun näen miten luontevasti nuoret vanhemmat sujahtavat rooleihinsa täteinä, enoina ja setinä , ja kuinka vaalivat serkkujen läheistä yhteittä.

Lue lisää

Mikä siinä ulkomaille matkustamisessa on niin hienoa? Samanlaista elämää siellä vietetään kuin täällä Suomessakin, sama arki ja samat murheet,

Luettelemasi harrasteet ovat niin runsaatr, että ei tunnu oikein realistiselta. Ei ole mahdollista edes lapsettoman harrastaa noin paljon kaikkea. Onko muka jotain ihailtavaa siinä että harrastaa ja saa aikaan koko ajan kauheasti. Minusta on arvokkaampaa jos ehtii myös pysähtyä ja ajatella asioita, viettää kiireetöntä aikaa kaikessa rauhassa myös lasten kanssa.

Olet oikeassa. Emme asu kerrostalossa.
Muut kohdat eivät osuneet, mutta arvostan sitä, että annoit tämän tälle palstalle poikkeuksellisen asiallisen arvion.

En ole pitänyt yhtään "täysimääräistä" äitiyslomaa, koska en viihdy kotiäitinä.
Tarvitsen lasten, perheen, harrastusten, parisuhteen, ystävien jne. ohelle myös ns. älyllistä haastetta.
(Tämä ei sitten ollut loukkaus kotiäideille vaan ihailen kovasti sitä, että osaavat luoda sen itse itselleen, eivätkä tarvitse laillani sitä "ulkoa".)

Lasten hoidon suhteen olemme eri aikoina vaihdelleet systeemiä.
Aikoinaan oli hoitorinki yhdessä parin ystäväperheen kanssa.
On ollut aupaireja ja kuutisen vuotta oli ihan palkattu lasten/kodinhoitajakin.
Sittemmin kun lapsenlapsia on syntynyt, hoitorinki palasi kuvioihin, mutta nyt omien nuorimpien lasteni ja heidän ohella lastenlasten suhteen.

Isohkon perheen äiti kirjoitti:

En ole pitänyt yhtään "täysimääräistä" äitiyslomaa, koska en viihdy kotiäitinä.
Tarvitsen lasten, perheen, harrastusten, parisuhteen, ystävien jne. ohelle myös ns. älyllistä haastetta.
(Tämä ei sitten ollut loukkaus kotiäideille vaan ihailen kovasti sitä, että osaavat luoda sen itse itselleen, eivätkä tarvitse laillani sitä "ulkoa".)

Lasten hoidon suhteen olemme eri aikoina vaihdelleet systeemiä.
Aikoinaan oli hoitorinki yhdessä parin ystäväperheen kanssa.
On ollut aupaireja ja kuutisen vuotta oli ihan palkattu lasten/kodinhoitajakin.
Sittemmin kun lapsenlapsia on syntynyt, hoitorinki palasi kuvioihin, mutta nyt omien nuorimpien lasteni ja heidän ohella lastenlasten suhteen.

Lue lisää

Kuulostaa taas Viipale-Sadun varjoelämältä. Kauhea pätemisen tarve. Ei tule kehuja muilta niin pitää alkaa keskustelupalsoilla pätemään.

Kumma kun et vaan laittanut loppuun sitä tavanomaista:

"Kysy mitä haluat"

Jotain vaihtelua on kysyä että "mitä ajatuksia herättää"

Herättää sellaista että koeta hankkia se oikea elämä, äläkä plagioi toisten blogeja.

Isohkon perheen äiti kirjoitti:

En ole pitänyt yhtään "täysimääräistä" äitiyslomaa, koska en viihdy kotiäitinä.
Tarvitsen lasten, perheen, harrastusten, parisuhteen, ystävien jne. ohelle myös ns. älyllistä haastetta.
(Tämä ei sitten ollut loukkaus kotiäideille vaan ihailen kovasti sitä, että osaavat luoda sen itse itselleen, eivätkä tarvitse laillani sitä "ulkoa".)

Lasten hoidon suhteen olemme eri aikoina vaihdelleet systeemiä.
Aikoinaan oli hoitorinki yhdessä parin ystäväperheen kanssa.
On ollut aupaireja ja kuutisen vuotta oli ihan palkattu lasten/kodinhoitajakin.
Sittemmin kun lapsenlapsia on syntynyt, hoitorinki palasi kuvioihin, mutta nyt omien nuorimpien lasteni ja heidän ohella lastenlasten suhteen.

Lue lisää

Miksi ihmeessä hankit lapsia, kun et viihdy kotona lasten kanssa. Näyttää siltä että sinun pitää päästä menemään ja harrastamaan koko ajan, ja toiset ihmiset hoitavat lapsiasi. Miksi olet siis hankkinut lapsia?

Ymmärtäisin, jos kotona viihtyvä ja äidin hommista nauttiva nainen haluaa lapsia ympärilleen, mutta en sitä että hankitaan lapsia vaikka kiinnostuksen kohteet ovat ihan muualla.

ymmällä kirjoitti:

Miksi ihmeessä hankit lapsia, kun et viihdy kotona lasten kanssa. Näyttää siltä että sinun pitää päästä menemään ja harrastamaan koko ajan, ja toiset ihmiset hoitavat lapsiasi. Miksi olet siis hankkinut lapsia?

Ymmärtäisin, jos kotona viihtyvä ja äidin hommista nauttiva nainen haluaa lapsia ympärilleen, mutta en sitä että hankitaan lapsia vaikka kiinnostuksen kohteet ovat ihan muualla.

Lue lisää

Lapset ovat ilman muuta tärkein kiinnostuksenkohteista. Ei työ tai uteliaisuus ja innostus muunkin elämän suhteen sitä millään lailla uhkaa.
Kotona "olemisesta" en kuitenkaan saa kylliksi stimulanssia voidakseni kokonaisvaltaisesti hyvin. Hienoa, että niin moni toinen saa.

"Toiset" ihmiset jotka aikoinaan hoisivat lapsiani olivat ipääosin isänsä ohella heitä rakastavat läheiset ihmiset. Vastaavasti minä luonnollisesti omalta osaltani väliin hoidin heidän lapsiaan, jotta hekin saattoivat käydä töissä ja harrastaakin, sen mitä tahtoivat ja tarvitsivat.

Olen aina halunnut lapsia. Rakastan heidän kanssan olemista ja touhuamista. Arvostan kaikkea sitä mitä he minulle opettavat ja janoan lisääkin oppia. Nytkin, kesälomalla, on tällä hetkellä kanssani paitsi kolme nuorinta lastani, myös kolme lapsenlapsista. Ensi viikolla sitte taas toisia lapsenlapsia ja eri touhuja heidän kanssaan.

blondimama asialla? kirjoitti:

Kuulostaa taas Viipale-Sadun varjoelämältä. Kauhea pätemisen tarve. Ei tule kehuja muilta niin pitää alkaa keskustelupalsoilla pätemään.

Kumma kun et vaan laittanut loppuun sitä tavanomaista:

"Kysy mitä haluat"

Jotain vaihtelua on kysyä että "mitä ajatuksia herättää"

Herättää sellaista että koeta hankkia se oikea elämä, äläkä plagioi toisten blogeja.

Lue lisää

oletko varma, ettei se ole Satu itse, joka kirjoittaa. Kovin moni asia täsmää...

Jos olisit lukenut koko ketjun, huomaisit, että yhteiskunta ei ole hoitanut meidän lapsiamme vaan olemme vastanneet siitä itse.
Organisointikyky on suuressa perheessä arvokas ominaisuus.