Pakkomielle lääkkikseen

Kehoitan miettimään motiivejasi, sitä miksi ylipäätään haluat lääkikseen. Tässä lyhyt tarina:

Itsellekin lääkis oli joskus pakkomielle. En pari kertaa haettuani kuitenkaan sinne päässyt, pisteiden päähän jäi. Välivuosi ja armeija olivat hyvää aikaa pohtia asioita, sitä mitä haluaa elämässään tehdä ja kokea. Hiljalleen minulle kävi selväksi, että halusin lääkikseen vain A rahan ja B yhteiskunnallisen statuksen takia. Jos nuo kaksi poistaisi, ei lääkärin ammatti kiinnostaisi minua juuri lainkaan, pikemminkin päinvastoin.

Sittemmin siirryin opiskelemaan luonnontieteelliseen, ja ainakin vielä tuntuu siltä että olen menossa oikeaan suuntaan. Ehkä joskus vanhempana sitä huomaa kaipaavansa enemmän A:ta ja B:tä, mutta itse olen valintani tehnyt.

Minä älysin jo heti ylioppilaaksi päästyäni, ettei minulla ole asiaa lääkikseen. En lähtenyt iskemään päätäni seinään, vaan hain tiedekuntaan, johon pääsin ensi yrityksellä. Koskaan ei ole käynyt mielessä, että pitäisi yrittää lääkikseen.

Sanon vaan, että tuhlaat aikaasi ja voimiasi turhaan, jos sinne lääkikseen vielä yrität.

Jokainen hakee sinne opiskelemaan, mihin haluaa. Jos haluat mieluummin siivoojaksi, sitten ei kannata enää lääkikseen hakea. Silloin jos haluaa lääkäriksi, onko muuta vaihtoehtoa kuin hakea vuosi vuoden jälkeen, niin kauan kun sinne pääsee? Häh? Lääkikseen pääsee, kun tarpeeksi opiskelee pääsykokeeseen. Ehkä et ole vielä tarpeeksi opiskellut.Jos lääkäriksi haluat, jatkat niin kauan kun sisään pääset.

Ei sinne lääkikseen ole niin vaikea päästä jos motivaatio on kohdillaan. Kysymys ei kuitenkaan ole "haluatko lääkikseen", vaan "KUINKA paljon haluat päästä sinne, kuinka paljon olet valmis tekemään sen eteen, kuinka paljon olet valmis uhraamaan asioita sen vuoksi". Pääsykoelukeminen käy työstä ja vastoinkäymisiä on varmasti edessä, mutta uskon vakaasti että JOKAINEN jolla on motivaatio kunnossa tulee lopulta pääsemään sisään. Se on sitten toinen asia oletko valmis taistelemaan mahdollisesti vielä vuosia sisäänpääsyn kanssa. Tie lääkikseen saattaa olla hyvinkin kivinen. Oletko valmis siihen? Näitä asioita kannattaa miettiä. Itse taistelin kolme vuotta pohjamudissa ja nyt sisäänpääsytäni voin todeta, että todellakin kannatti.

Tee siis itsellesi palvelus ja hae!

Hae Pietariin tai Viroon lääkikseen. Pietarissa opisekelet eka vuoden venäjää ja sitten 1. vuosikurssille. Suomessa on tuhansia lääkäreitä Venäjältä ja sieltä tulee hyviä kirurgeja. Turhaan pähkäilet ja luet pääsykokeisiin. Ne ei kerro siitä, kuinka hyvä lääkäri sinusta voisi tulla. Kuinka hyvä olisit ammatissasi. Siksi älä hukkaa täällä vuosia pääsykokeisiin, vaan aloita opinnot heti. 3. vuosikurssin jälkeen Pietarissa, voit suorittaa harjoittelut aina Suomessa ja lopuksi tutkintosi hyväksytään sellaisena Suomeen, tai minne tahansa maailmalle. Liian moni hyvä lääkäriksi sopiva henkilö antaa periksi pääsykoesysteemille. Se, että Suomessa on pienet kiintiöt lääkikseen ei tarkoita sitä, että maailmalla olisi.

Täällä joku kommentoi, että tuhlaan aikaani lukemiseen, mutta itse ainakin huomaan elämäni helpottuneen, kun omaksuin loogista ajattelua. Olin nuorempana aika suurpiirteinen, mutta nyt osaan kiinnittää huomiota myös yksityiskohtiin.

Katselin tämän vuoden pisterajoja ja hyvänä päivänä olisin päässyt Ouluun opiskelemaan. Tämä on minun unelmani. En halua lääkäriksi statuksen takia, vaan kiinnostuksesta olla läsnä ihmisten elämässä eri elämänvaiheissa.

Kyllä se poikaystävä sparraa vielä minua. Jos minua ei ole älykkyydellä pilattu, niin ainakin olen riittävän omapäinen ollakseni luovuttamatta.

Huomenna taas jatkuu lukemiset. Pitää käyttää lomapäivät lukemiseen, kun töissä pitää käydä.

Ihmiset on kateellisia ja katkeria omien epäonnistumisien johdosta. He selailevat silti näitä keskusteluita ja lyttäävät ihmisiä jotka epäröivät vähänkin itseään, koska he eivät halua nähdä kenenkään tekevän jotain sellaista mihin he itse eivät pystyneet. Luuletko että kukaan menestyksekäs, onnellinen ja muutenkin omaan elämäänsä tyytyväinen ihminen tulisi suomi24:n palstalle ja lyttäisi sinun - täysin toteutettavissa - olevan unelmasi? Ehkä poikaystäväsikin pelkää menettävänsä sinut jos pääset lääkikseen, ja siksi "epäilee" taitojasi.

Oman hakuprosessini alkupuolella huomasin itsekkin kuinka eräät tuttavat epäili taitojani, "pelotteli" kuinka vaikeaa lääkiksessä on (vaikkei heillä itsellään ollut mitään tietoa asiasta) ja muutenkin tuntui suhtautuvan negatiivisesti pyrkimykseeni. Keitä nämä henkilöt olivat? He olivat järjestäen ihmisiä joilla oli lääkistä selvästi alempi koulutustaso, ihmisiä jotka ovat aina kilpailleet kanssani paremmista tuloksista oli se sitten urheilussa, koulussa tai muualla. Muistan elävästi kuinka näin erään tälläisen henkilön kasvoilta huojentuneen ilmeen kun kerroin etten päässyt toisellakaan hakukerralla sisään. Jännästi sitten taas kukaan lääkiksessä jo olevista tai muuten vain oman tiensä löytäneistä tuttavistani ei lytännyt haaveitani, vaan kannusti vilpittömästi jatkamaan taistelua.

Myös ne kateelliset ja negatiivisesti hakemiseeni suhtautuneet kaverini säilyvät edelleen kavereina vaikka pääsinkin lopulta sisään lääkikseen. Tunnistin heidän reaktionsa ja ymmärrän sen. Yksi heistä olikin aluksi negatiivinen, mutta päätti sitten itsekkin edetä urallaan (mahdollisesti hakemisestani motivoituneena) ja nyt hänenkin suhtautumisensa minuun on muuttunut täysin, positiivisessa mielessä.

Älä siis kuuntele ketään kuka väittää ettei sinusta olisi siihen. Jokaisesta on siihen kunhan vain jaksaa tehdä töitä ja taistella. Suurin osa nykyisistäkin lääkäreistä on hakenut monta kertaa ennen kuin ovat päässeet sisään, se on enemmän kuin normaalia. Tiedän erään nyt jo vuosia kirurgina työskennelleen henkilön joka pääsi aikanaan seitsemännellä kerralla sisään. Veikkaanpa ettei hänkään kadu rohkeuttaan, päättäväisyyttään ja sinnikkyytään.

Minulla ei ole kokemusta lääkikseen hakemisesta, mutta oikikseen olen sensijaan hakenut useamman kerran, kunnes sitten pääsin. Ajattelin kuitenkin kertoa kokemuksistani, koska vähättely tuli tutuksi niinä aikoina kun vielä pänttäsin pääsykokeisiin. Moni katseli halveksuen vierestä ja naureskelikin minulle, ei se tule sinne koskaan pääsemään. Ja nämä naureskelijat itse ovat opintonsa käyneet amiksessa, tottakai.

Muut yliopistoon hakeneet eivät lytänneet haaveitani, koska itsekin omakohtaisesti tiesivät, että se voi olla monen vuoden homma. Kyllähän minäkin olisin heittämällä mennyt amikseen sisään, jos olisin yrittänyt. Voin kyllä myöntää että tuli amis-viha siitä vuosien vinoilusta, vaikka eivät kaikki sellaisia juntteja ole.

Jotkut pääsevät opiskelemaan suoraan lukiosta, toisilla se vaatii useamman hakukerran. Mielestäni tästä ei voi vetää suoria johtopäätöksiä älykkyydestä/lahjakkuudesta/mistään muustakaan. Ja pääsykoemenestys ei kerro mitään siitä, miten menestynyt tulet olemaan työelämässä. Kunhan nyt pääset sinne opiskelemaan, ja jaksat uskoa unelmaasi.

Älä tee päätöksiä perustuen muiden mielipiteisiin. Äläkä varsinkaan itse vähättele itseäsi. Toki järkeä tulee käyttää : Onko ala varmasti se, minne oikeasti haluat, ja onko sinulla realistisia mahdollisuuksia?

Kannattaa varmaan lähteä siitä, että pohtii miksi haluaa lääkikseen (tai miksi siitä on tullut sinulle omien sanojesi mukaan jopa "pakkomielle"). Jos sinne toteaa haluavansa pääasiassa esim. vaikkapa vanhempien (tai muiden läheisten) painostuksen/odotusten, palkan tai statuksen vuoksi, opiskelu ja lääkärintyö saattavat alkaa tuntua jossakin vaiheessa ankealta ja epäpalkitsevalta touhulta mikäli omaa aitoa innostusta opiskeltavia asioita kohtaan ei olekaan niin paljoa. Tällöin saattaa olla hyvä pohtia, löytyisikö jotain muuta alaa kohtaan sitä todellista "paloa".

Jos kuitenkin päädyt siihen lopputulokseen että haluat lääkikseen siksi koska koet sen olevan sun juttusi ja olet oikeasti innostunut lääkiksessa opetettavista asioista, niin hae ihmeessä uudelleen! Niin klisee kuin se onkin, niin jokaisella on vain yksi elämä ja se on elettävä itseään varten. Jos haluat lääkikseen, niin sitoudu tekemään kovasti hommia ja yritä olla piittaamatta muiden negatiivisuudesta. Itseäsi varten sinne haet, et muita. Kuten pepe500 sanoi, monet noista negatiivisista ja epäilevistä ihmisistä saattavat hyvinkin projisoida omaa kateuttaan, epävarmuuttaan ja harmiaan omista mahdollisista epäonnistumisistaan suhun - mikäpä helpottaisi itseensä epävarman ihmisen tyytymättömyyttä ja kateutta kuin se, kun näkee jonkun muun epäonnistuvan ja voi kokea ettei ole yksin mieliharminsa kanssa :D Misery loves company ja niin edelleen. Kyllä mä uskon että sulla - tai kenellä hyvänsä muullakin - on mahdollisuudet päästä lääkikseen kun oikein yrittää. Sulla on ilmeisesti vielä pohjaa ainakin kemian osalta, eli sekin auttaa. Jos on mahdollista, niin kannattaa ehkä harkita opiskelun tueksi valmennuskurssia tai kaveria jonka kanssa voit opiskella. Mun mielestäni kuulostaa että tarvitset lähinnä itsevarmuutta omaan osaamiseesi ja hyvän suunnitelman siihen lukemiseen, kyllä sulla on mahdollisuuksia jos lääkikseen tahdot!

Jos jää joka kerta kauas sisäänpääsyrajasta, ei välttämättä kannata heti rynnätä hakemaan toiselle alalle, vaan tehdä kunnollinen opiskelutaparemontti. Jos lukion bilsaa, kemiaa ja fysiikkaa ei vain millään sisäistä, vaikka samoja asioita tankkaa vuodesta toiseen, vika ei varmasti ole ihmisessä, vaan opiskelutekniikassa.

Tarkoitan siis sitä, että ei kauas rajasta jääminen tarkoita missään nimessä sitä, etteikö hakija olisi sovelias lääkäriksi. Pääsykoekirjallisuudella ja itse koulutuksella kun ei ole juuri mitään tekemistä toistensa kanssa.

Jos huono sisälukutaito l. pääsykokeen nykyinen luonne esti mielestäsi sisäänpääsysi, sitä et voi muuttaa vaikka opettelisit pääsykoekirjat ulkoa. Ulkoaoppiminen ja papukaijana toistaminen kun ei riitä, pitää kyetä kokeessa oppimaan uutta ja soveltamaan.

Unohda koko juttu. Lääkiksiin riittää pilvin pimein AHKERASTI lukeneita, sisälukutaitoisia huippuhakijoita. Älä hakkaa päätäsi seinään.

Miksi te hyvät ihmiset että hae vaan jollekin muulle alalle jos lääkikseen ette pääse vielä n:llä yrittämälläkään? Väitättekö ettei oikeesti mikään muu kiinnosta? Sairaanhoitaja? Farmaseutti? Sairaalafyysikko? Luonnontieteilijä? Tuossa vaikka hyvin samankaltaisia aloja. Ei kenellekään ole olemassa vaan yhtä ammattia, jossa on onnellinen ja muissa onneton. Sitä paitsi ainakin itselleni elämä on ihan muualla kuin työpaikalla.